267
virittäjä 2/2019
Inkerin murteiden tutkijana ja Aleksis Ki- ven teosten editorina tunnettu filosofian tohtori Ossi Kokko kuoli vaikeaan sairau- teen 15. maaliskuuta 2019 Joensuussa. Hän oli syntynyt 26. tammikuuta 1969 Jout- senossa, jonka lukiosta hän kirjoitti yli- oppilaaksi vuonna 1988.
Tutkintonsa Kokko suoritti Joensuun yliopistossa (nyk. Itä-Suomen yliopisto).
Täällä hänet innosti Inkerin suomalais- murteiden tutkijaksi Ilkka Savijärvi, joka oli 1990-luvun alussa käynnistänyt Muusa Savijärven kanssa inkerinsuomen tilaa tarkastelevan tutkimushankkeen. Ilkka Savijärven graduseminaarissa Kokko al- koi luku vuonna 1994–1995 tutkia näiden murteiden taivutusmorfologiaa ja morfo- syntaksia. Kokko teki lähinnä paikallis- sijojen käyttöön ja kehitykseen tarkentu- neesta aiheestaan väitöskirjaa ensin Suo- men Akatemian rahoittamassa Karjalan, Itä-Euroopan ja Venäjän tutkimuksen tut- kijakoulussa vuosina 1996–1999 ja sitten Joensuun yliopistossa toimiessaan suo- men kielen assistenttina 2000–2008.
Väitöskirjatyö vei runsaan vuosikym- menen. Inkerin suomalaismurteita oli
aiem min tallennettu vain niukasti, ja me- todisestikin aihe vaati kypsyttelyä. Aineis- ton luonne ohjasi Kokon työtä attritio- tutkimuksen suuntaan, jota ei ollut aiem- min juuri sovellettu suomalaisiin ai- neistoihin. Attritiolla tarkoitetaan t oisen k ielen paineesta ja oman kielen käytön puutteesta aiheutuvaa kielellisten raken- teiden häviämisprosessia. Kokko jul- kaisi aiheesta ensin artikkelin teoksessa Language contact, variation, and change (1998) ja tarkasteli tutkimiensa inkeriläis- idiolektien paikallissijojen variaatiota Tarton fennougristikongressissa vuonna 2000 pidetyssä ja painettunakin julkais- tussa esitelmässä. Vuonna 2003 Kokko toimitti Ilkka ja Muusa Savijärven avusta- mana kielennäytekokoelman Ennev van- hasii: Pohjois- ja Keski-Inkerin kieltä ja kohtaloita. Tässä teoksessa on myös Ko- kon itse kesällä 1997 keräämää aineistoa, mukana myös hauska kuva inkeriläistä bussia helteessä odottelevista kielentut- kijoista (s. 131). Kokon aineistoja ja tutki- muksia julkaistiin myös Pietarissa ilmes- tyneissä Jazyk i narod -kokoomateoksissa (2002–2003).
Ossi Kokko 1969–2019
Kuva: Gary Wornell
268 virittäjä 2/2019
Kokon väitöskirja, jonka osuva ot- sikko Inkerinsuomen pirstaleisuus on mie- leen jäävä, ilmestyi vuonna 2007. Teok- sessa tarkastellaan sen alaotsikon mukai- sesti eräiden sijojen kehitystä murteen yk- silöllistymisen kuvastajana. Aineistona on vähintään puolen tunnin mittaisia, kes- kimäärin 4700 sanetta sisältäviä nauhoit- teita 65:ltä eri puolilla Inkerin maata (tai sittemmin Tartossa tai Pärnussa) asuneelta kielenoppaalta (synt. v. 1903–1943). Kokko luo ensin yleis katsauksen inkerin suomen sijajärjestelmään ja tarkastelee sitten yk- sityiskohtaisesti kolmea tapausta, adessii- vin ja allatiivin sekoittumista, illatiivin va- riaatiota ja komitatiivin kehitystä. Inkerin murteissa sekä adessiivi että allatiivi ovat kehittyneet loppuheittoisiksi, mutta alla- tiivissa areaalista variaatiota on enemmän.
Adessiivin osalta kiinnostavaa on sen laa- jeneminen genetiivin ja ablatiivin tehtä- viin sekä venäjän että viron tälle tarjoa- mien mallien pohjalta, illatiivissa puoles- taan päätteiden runsas variaatio. Pohjois- ja Keski- Inkerissä hen-pääte on yleisty- nyt etenkin suuritaajuisissa sanoissa ilman muiden kielimuotojen tarjoamia malleja, mutta Länsi- Inkerissä ja Virossa tavataan sse-päätettä, joka voi olla niin viron kuin vanhastaan inkeroisen ja vatjankin vai- kutusta. Samalla tavalla kaksi lähtöiseksi paljastuu Ala- Laukaan suomalaismur- teessa sekä Virossa asuneilla informan- teilla esiintyvä kā-komitatiivi. Kokoavasti Kokko olettaa, että kieliyhteisön hajoami- sen aiheuttama kielellisten normien hölty- minen on johtanut poikkeuksellisen suu- reen sisäiseen variaatioon ja kielenkäytön muuttumiseen yhä yksilöllisemmäksi. Joi- tain hänen variaation syitä koskevia tul- kintojaan on epäilty, mutta väitöskirja sai varauksetta kiitosta ainutlaatuisen aineis- ton yksityiskohtaisesta analyysista.
Jo väitöstä edeltävinä vuosina Kokko oli ollut mukana myös aivan toisenlaisessa hankkeessa. Pirkko Muikku- Wernerin johdolla ja Jarmo Harri Jantusen kanssa hän oli kokoamassa laajaa suomen kie-
len kuvailevaa fraasisanakirjaa, jonka Gummerus julkaisi vuonna 2008 nimellä Suurella sydämellä ihan sikana. Sanasto- työ oli Kokolle uusi aluevaltaus mutta sa- malla uran käännekohta. Puoliso ja neljä lasta pysyttivät kodin Joensuussa, mutta uusi työpaikka löytyi Helsingistä. Ke- väällä 2008 tuore filosofian tohtori palkat- tiin tutkijaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan (SKS), jonne oli puolitoista vuotta aiemmin perustettu uusi yksikkö, Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset edi- tiot. Tämän ensimmäisenä hankkeena oli ryhdytty toimittamaan Aleksis Kiven teoksia. Tälle työlle Kokko oli uskollinen loppuun saakka, vaikka se edellyttikin jat- kuvaa matkustusta Joensuun ja Helsingin välillä.
Murteentutkijana Kokolla oli hy- vät valmiudet analysoida Kiven teok- sia, joissa yhdistyvät varhaisnykysuomen piirteet, murteellisuudet, erilaiset tyyli- rekisterit, vahva ruotsin kielen vaiku- tus sekä Raamatusta ja muusta hengelli- sestä kirjallisuudesta ammentavat lainat.
Teksti kriittisessä toimitustyössä hän ana- lysoi Kiven käsikirjoitusten ja painettujen teos ten tekstimuotoja, tunnisti mahdolli- sia kirjoitus- ja ladontavirheitä sekä ver- taili muokattujen käsikirjoitusten teksti- kerrostumia ja teosten eri versioiden vä- lisiä eroja. Tekstien toimittamisen ohella Kokko laati Kivi-editioihin lingvistisiä ja intertekstuaalisia sekä historian- tai perinteen tutkimuksellisia kommentaari- viitteitä. Vanhan sanaston, murteellisuuk- sien ja ruotsin kielen mukaan muodostet- tujen ilmausten selityksissä hän hyödynsi laajasti 1800-luvun sanakirjoja, uudempia sanakirjalähteitä ja korpuksia sekä E. A.
Saari maan kirjaa Selityksiä Aleksis Ki- ven teoksiin (1964). Kunnianosoituksena tälle Kivi-tutkimuksen pioneerille voi pi- tää Kokon Saarimaasta pitämää esitelmää, joka on julkaistu Wirmolainen-lehdessä (12/2013).
Edithin tutkijana Kokko pääsi kehittä- mään suomalaisen kirjallisuuden teksti-
269
virittäjä 2/2019
kriittisiä toimituskäytäntöjä ja laajemmin tekstuaalitieteiden (engl. textual scholar- ship) alaa Suomessa. Aiemmin fraasien parissa alkanut sanastotyö jatkui, kun Kokko ja joukko muita tutkijoita kir- joitti verkkoon uraauurtavan Tekstuaali- tieteiden sanaston (SKS 2010), jonka ai- neistosta sittemmin muodostettiin myös oma aihealueensa Tieteen termi pankkiin.
Kokko osallistui myös Aleksis Kivi -korpus (SKS) -hankkeeseen, jossa hyö- dynnettiin joukkoistamista SKS:n jäse- nistön piirissä. Hankkeessa syntyi XML- koodattu (eXtensible Markup Language), kansainvälistä TEI-standardia (Text En- coding Initiative) noudattava korpus, joka sisältää kaikki Kiveltä säilyneet kir- jeet ja teoskäsikirjoitukset sekä kirjailijan elinaikana julkaistut ensipainokset. Kor- pus luovutettiin 2013 Kielipankille, jonka Korp-työkalussa aineistoa voi tutkia ver- tailevasti suhteessa muihin aineistoihin.
Kokko ehti itse nähdä kahdeksan val- mistunutta painettua tai digitaalista Kivi- editiota vuosina 2010–2019. Ne sisäl- tävät kirjailijan kaikki säilyneet kirjeet sekä yksi toista näytelmää eli koko Ki- ven draama tuotannon Canziota lukuun ottamatta. Kriittisten Kivi-editioiden ohella Kokko ahkeroi toimittajana SKS:n ja Svenska litteratursällskapet i Finlan- din yhteishankkeissa, joissa laaditaan di- gitaaliset editiot Zacharias Topeliuksen lukukirjojen suomennoksista Maamme kirja (2018, maammekirja.fi) ja Luonnon- kirja (ilmestyy 2019). Työssään hengel- lisen kirjallisuuden tuntijaksikin kehit- tynyt Kokko innostui pohtimaan myös Maamme kirjan eri versioiden raamattu- sitaatteja, mistä syntyi postuumi katsaus MikaEL-verkkolehteen (2019).
Inkerin murteiden tutkijaksi Kokko ei enää palannut. Dialektologista asian- tuntemustaan hän ennätti hiljan kuiten- kin vielä hyödyntää kirjoittamalla artik- kelin syntymäseutunsa kielimuodoista Jyrki Paaskosken ja Anu Talkan vuonna 2018 ilmestyneeseen teokseen Etelä-
Karjalan historia I: Rajamaa. Alun pe- rin tiedetoimittajaksi tähdännyt Kokko laati vuosien varrella myös lukuisia pie- niä yleistajuisia kirjoituksia. Niitä jul- kaistiin Sanansaattaja Joensuun yliopis- tosta -tiedotuslehdessä, Hiidenkivessä ja SKS:n blogissa, jolle hän itse oli keksinyt nimen Vähäisiä lisiä. Näin hän pääsi ker- tomaan tiedeyhteisön elämästä ja uusista tutkimus löydöistä myös laajemmalle ylei- sölle. Suomen Länkkäriseuran julkaise- mat 1800- luvun suomenkielisen lännen- kirjallisuuden editiot ja Ruudinsavu- lehteen kirjoitetut jutut toivat esiin myös Kokon jo lapsuudesta saakka tunteman kiinnostuksen Yhdysvaltojen historiaan.
Ossi Kokon monipuolista tutkijan- profiilia fennistiikan ja kriittisten editioi- den parissa voi kuvata yhdistelmäksi murteentutkimusta, perinteistä filologiaa, tekstikritiikkiä, soveltavaa kielitiedettä ja digitaalista humanismia. Tutkijan- otteeltaan hän oli paljolti aineistolähtöi- nen löytöretkeilijä. Hänellä oli erityinen kyky löytää tarvittavia tietoja vanhasta kirjallisuudesta ja sanomalehdistöstä mutta myös keksiä uusia kysymyksiä ko- luttujenkin aineistojen parista. Niin Joen- suussa kuin Helsingissä Kokko toimi tii- viissä yhteistyössä eri alojen kollegoiden kanssa. Omaa asennoitumistaan työn- tekoon hän luonnehti kerran jalkapallosta ottamallaan osuvalla vertauksella: ”En ole koskaan ollut maalihakuinen sentteri vaan pikemminkin syöttöjä jakeleva väli- hyökkääjä.”
Petri Lauerma etunimi.sukunimi@kotus.fi Sakari Katajamäki etunimi.sukunimi@finlit.fi Kirjoittajat ovat Ossi Kokon työtovereita Aleksis Kivi -editioiden toimituskunnasta.
Katajamäki on myös SKS:n EDITH-yksikön toimituspäällikkö.
