60 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 6
Rupijäkälät ovat kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla elämisen pioneereja
Mattias Tolvanen Soili Stenroos, Saara Velmala, Juha Pykälä ja Teuvo Ahti (toim.): Suomen rupijäkälät.
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS 2015.
Luonnontieteellisen keskusmuseon (LUOMUS) julkaisema Suomen rupijäkälät esittelee 300 Suomessa tavattavaa rupimaista jäkälää. Se- kä harrastajille että ammattilaisil- le suunnattuun kirjaan on valikoi- tu yleisimpiä ja kiinnostavimpia la- jeja, jotka se kuvaa tieteellisen tar- koin tiedoin. Vaikka lajien tarkka tunnistaminen luonnossa onkin hankalaa, kaikilla Suomessa tava- tuilla jäkälillä on myös suomen- kieliset nimet.
Teoksen toimituskunnan Soili Stenroos, Saara Velmala, Juha Py- kälä ja Teuvo Ahti lisäksi kirjoittaji- na ovat olleet Helge Eskelinen, Jaa- na Haapala, Filip Högnabba, Kim- mo Jääskeläinen, Annina Launis, Leena Myllys ja Orvo Vitikainen.
Luonnontieteellinen keskusmuseo on julkaissut jo aikaisemmin osit- tain saman työryhmän kokoaman teoksen Suomen jäkäläopas (2011), joka palkittiin Tieto-Finlandialla.
Elintilaa valtaavia kaksoiseliöitä Kaikki jäkälät ovat kaksoisorga- nismeja, joissa yhteyttävä viherle- vä tai syanobakteeri elää yhteiselä-
mää sienen kanssa. Jäkälän molem- mat osapuolet hyötyvät yhteistyö- tä. Menestyksellisen symbioosin ansiosta ne ovat pystyneet valtaa- maan elintilaa maalla siitä lähtien kun elämänmuodot alkoivat siirtyä merestä kuivalle maalle.
Rupijäkälät kasvavat tiiviisti kasvualustansa myötäisinä kasvus- toina kallioilla ja puiden rungoil- la peittäen kasvupaikkansa usein ääri ään myöten harmaana, viher- tävänä tai kellertävänä pintana.
Esimerkiksi aivan paljaalta näyttä- vällä silokalliolla voi huomata kart- tajäkälien (Rhizocarpon sp.) muo- dostamaa läiskikästä kuviota, jo- ka todellakin muistuttaa vanhan ajan karttoja. Suomessa suvun la- jeja tunnetaan kaikkiaan 45 lajia.
Kahden erilaisen eliön sym- bioo si on auttanut sopeutumaan hyvin erilaisiin ympäristöihin. Jä- kälän sieniosakas antaa yhteyttä- välle osapuolelle hyvät kasvuolo- suhteet suojaamalla sitä auringon säteilyä vastaan sekä tarjoamal- la sadevedestä saamiaan mineraa- liravinteita ja tietenkin kosteutta.
Levä tai syanobakteeri yhteyttää ja tarjoaa valmistamiaan hiilihyd- raatteja sienen käyttöön, lisäk- si sya nobakteeri pystyy sitomaan myös ilmakehän typpeä. Uudet tutkimukset voivat vielä paljas- taa lisää tietoa jäkälien yhteiselä- män laadusta, sillä joidenkin käsi- tysten mukaan sieniosakas hyötyy ehkä jopa enemmän kuin yhteyttä- vä osapuoli.
Kaikkiaan jäkäliä tunnetaan Suomesta 1 652 lajia ja maailmas- sa niitä arvioidaan olevan lähes
20 000. Noin 99 prosenttia jäkä- lissä esiintyvistä sienistä kuuluu kotelosieniin (Ascomycota), joista yleisemmin tunnettuja esimerkke- jä ovat hiivat ja tryffelit. Vastaavas- ti noin 90 prosenttia jäkälien levis- tä kuuluu viherleviin. Yleisimmät niistä ovat suvuttomasti lisääntyviä yksisoluisia lajeja, jotka elävät vain harvoin vapaina. Trentepohlia-su- vun viherlevät ovat kiinnostavia sisältämiensä keltaisten ja punais- ten karotenoidien vuoksi. Usein ru- pijäkälissä onkin keltaisia, oransse- ja ja jopa punaisia värisävyjä, jot- ka värittävä joskus hyvin huomiota herättävästi koko kasvustoa.
Jäkälistä on löydetty myös fos- siileja, joista vanhin on noin 600 miljoonaa vuotta vanha. Mikro - skoop pisten sienten ja syanobak- teerien tai viherlevien yhteistyö on ollut hyvin merkityksellinen elämän siirtyessä merestä kuival- le maalle, koska se on edellyttänyt organismeilta sopeutumista aivan uudenlaisiin olosuhteisiin.
Ympäristön tilan indikaattoreita Hitaasti kasvavat rupijäkälät elävät usein hyvin äärimmäisissä olosuh- teissa. Kasvupaikan valoisuus, kos- teus, happamuus ja alkuainepitoi- suudet saattavat vaikuttaa ratkai- sevasti lajistoon, sillä suuri osa ru- pijäkälistä vaatii kasvupaikaltaan erityisiä ominaisuuksia. Esimer- kiksi kalkkipitoisilla kallioilla kas- vaa erilainen lajisto kuin silikaat- tikallioilla. Osa lajeista on puoles- taan generalisteja, jotka viihtyvät hyvin monenlaisilla kasvualustoil- la, kuitenkin vain harva laji kasvaa
KIRJALLISUUS
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 6 61 sekä puun rungolla että kalliolla.
Jäkälien kasvuun vaikuttavat kasvupaikan kemiallisten ja fysi- kaalisten olosuhteiden lisäksi myös kasvutekijöissä tapahtuvat muu- tokset. Koska jäkälät kasvavat hi- taasti, ne myös reagoivat hitaasti ympäristön muutoksiin.
Jäkäliä onkin käytetty indikaat- toreina erityisesti ilmanlaadun ja metsien luontoarvojen arvioinnis- sa. Epifyyttijäkälät ovat herkkiä il- mansaasteille, sillä ne ottavat kaikki tarvitsemansa kosteuden ja ravin- teensa suoraan ilmasta ja runkoja pitkin valuvasta vedestä. Suurten kaupunkien keskustoissa puiden rungoilla kasvavien jäkälien häviä- minen onkin huomattu jo 1800-lu- vun alkupuolella. Saasteille her- kimpiä ovat naavamaiset jäkälät.
Kun ilmansaasteille herkät jä- kälät katoavat, myös saasteita hy- vin kestävät lajit alkavat runsas- tua. Esimerkiksi puistopuilla hyvin yleisenä kasvava seinäsuomujäkä- lä (Hypocenomyce scalaris) peittää runkoa usein laajana ja tiiviinä vi- hertävänharmaana rupijäkäläker- roksena.
Luontoharrastusta ja tutkimusta kaikkina vuodenaikoina
Maastossa jäkäliä voi tarkkailla kaikkina vuodenaikoina, sillä mo- net lajit ovat talvellakin hyvin esil- lä puiden rungoilla ja kalliojyrkän- teillä. Jäkälien harrastaja voi va- rautua tekemään havaintoja myös hiihtoretkillään, sillä talvella lu- men heijastama valo parantaa nä- kyvyyttä samaan aikaan kun lehti- puiden latvuksetkin ovat lehdettö- miä. Myös sateen ja kostean ilman virkistämiä runkojäkäliä on help- poa tarkkailla sekä puistoissa että ulkoilualueiden metsissä.
Jo yksinkertaisesta suurennus-
lasista on paljon hyötyä jäkälähar- rastajalle, sillä sen avulla voi näh- dä paljon enemmän rupijäkäläkas- vuston yksityiskohtia kuin paljain silmin. Lisäksi jäkälien valokuvat voivat olla apuna lajia tunnistetta- essa, hyvillä valokuvilla on usein muutakin hyödyllistä käyttöä. Va- lokuvaaminen on kehittynyt hyvin paljon tekniikaltaan viime aikoina, kirjassa annetaankin myös käytän- nöllisiä ohjeita jäkälien makro- ja kerroskuvauksesta sekä maastossa että keinovalossa.
Vain harvoja rupijäkälälaje- ja voi määrittää luonnossa silmä- määräisesti. Tutkimusta varten tar- vitaan myös jäkälänäytteitä, joiden avulla aikanaan tehtyjä lajinmääri- tyksiä voidaan tarkistaa vielä vuo- sikymmentenkin kuluttua. Kirjassa annetaan tarkat ohjeet myös näyt- teiden keräämistä ja dokumentoi- mista varten. Maastossa helpos- ti tunnistettavia lajeja on noin sa- ta, niistä ehkä huomiota herättävin on haavan ja muidenkin lehtipui- den rungoilla usein laajoina ja jau- hemaisina vaaleina laikkuina kas- vava haavanläiskäjälälä (Phlyctis argena). Sen voi luonnonharras- tajakin tunnistaa monien metrien päästä.
Lajien tarkka määrittäminen vaatii tavallisesti sekä mittaokulaa- rilla varustettua valomikroskoop- pia että jäkäläreagenssien käyttöä.
Reagensseilla voidaan todeta jäkä- län sekovarren sekundaariaineen- vaihdunnan tuottamia yhdisteitä eli niin sanottuja jäkäläaineita. Jä- käläaineet reagoivat jäkäläreagens- seihin erilaisilla värireaktioilla.
Osa jäkäläaineista on voimakkaasti fluoresoivia, ja ne antavat värireak- tion ultraviolettivalon alla tarkas- teltaessa.
Jäkälän sekovarren kuvauk-
sen ja tarkkojen mikroskooppis- ten mittojen sekä kemiallisten tun- tomerkkien lisäksi teos luettelee lajin kasvupaikat, levinneisyyden Suomessa ja yleisesti Euroopas- sa ja muilla mantereilla. Kaikista lajeista on kuvauksen yhteydessä myös suuri värivalokuva, joka ker- too kaikkine yksityiskohtineen hy- vin paljon jäkälän olemuksesta.
Teoksen lopussa on luettelo kaikista Suomessa tavatuista jäkä- lälajista, alalajeista ja muunnok- sista, joista suuri osa on esitelty Luonnontieteellisen keskusmuse- on uusissa jäkäläkirjoissa. Jäkälien 81 sivua laaja luettelo sisältää tie- teellisen nimen lisäksi mahdolli- set suomen- ja ruotsinkieliset ni- met, tieteellisten nimien tärkeim- mät synonyymit, levinneisyyden eliömaakuntien lyhenteillä ilmais- tuna sekä lyhyen kuvauksen lajin elinympäristöistä ja kasvupaikois- ta. Lajistosta kertyy jatkuvasti uutta tietoa ja siten esimerkiksi Suomen jäkäläoppaassa käytetty nimistö on saattanut jo osittain muuttua.
Kirjassa on aukeaman laa- juinen sanasto, johon on koottu lajikuvauk sissa käytettyjen sano- jen merkitykset. Kirjan käyttöä on helpotettu myös ulkomaalaisille lu- kijoille kolmisivuisella suomi–eng- lanti-sanastolla
Vaikka rupijäkälät ovatkin pie- niä, niiden olemassaolo korostuu kaikkine yksityiskohtineen ja vä- reineen aukeamalle suurennetuis- sa hienoissa luontokuvissa. Jo rupi- jäkäläkirjan selaaminen antaa hy- vän käsityksen jäkälälajiston moni- muotoisuudesta, vaikka ne ovatkin luonnossa huomaamattomia ja täy- dellisesti kasvualustaansa sulautu- via eliöitä, joita vain harvat osaa- vat tarkkailla. Teoksen valokuvaa- jista erottuvat edukseen Helge Es-
62 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 4 / 2 0 1 6
kelinen, Veli Haikonen, Reidar Haugan, Juha Pykälä ja Einar Tim- dal, joiden hienoista jäkäläkuvista kirjan kuvitus suurimmalta osal- taan koostuu.
Ympäristöministeriön PUTTE- ohjelma eli Puutteellisesti tunnet- tujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma on tarjonnut ra- hoitusta myös tässä suuressa hank- keessa. Jäkälien lajiston selvittämi- nen on perustutkimusta, jonka merkitystä ei aina edes ymmärre- tä, vaikka se voi luoda myös uusia hyödyllisiä sovellutuksia. Myös jä- kälien aineenvaihduntatuotteita on tutkittu. Hyvä esimerkki niiden si- sältämien yhdisteiden käyttömah- dollisuuksista on äskettäin havaittu oransseista kultajäkälistä ja keltajä- kälistä saatavan parietiini-pigmen- tin vaikutus syöpäsoluja vastaan.
Luonnontieteellisen keskusmu- seon tehtävinä on luonnontieteel- listen kansalliskokoelmien hoi- taminen, tutkimus ja tieteellisen tiedon julkaiseminen ja populari- soiminen, niin että toiminta lisää myös luonnontuntemusta ja mie- lenkiintoa luontoa kohtaan. Ai- nakin jäkälätutkimuksen kohdalla nämä tarkoitukset ovat toteutuneet erinomaisesti. Suomen rupijäkälät muodostaa yhdessä Suomen jäkä- läoppaan kanssa todella painavan, lähes tuhatsivuisen perustan aktii- viselle jäkälien harrastamiselle ja tutkimukselle.
Kirjoittaja on biologi ja tietokir- jailija.
Näkymätön käsi ihmisen ja luonnon taloudessa
Osmo Tammisalo Adam Smith: Kansojen varallisuus. Suom. Jaakko Kankaanpää. WSOY 2015.
Minulla on kaksi ylivoimaista suo- sikkia 1700-luvun ajattelijoissa:
David Hume ja Adam Smith. Mo- lemmat ymmärsivät, että tunteet ovat ratkaisevassa asemassa ihmi- sen käyttäytymisessä ja moraalisis- sa järjestelmissä. Molemmat olivat myös lähellä kertoa, mistä emoo- tiot ovat peräisin. Tästä syystä heitä voidaan pitää varhaisina evoluuti- opsykologeina.[1] Smith, ystävyk- sistä tunnetumpi, muistetaan kui- tenkin aivan muusta. Kansojen va- rallisuus -kirjan johdosta häntä pi- detään kansantaloustieteen isänä ja usein myös kivikovan kapitalismin kannattajana.
Teoksen (1776) ensimmäinen osa julkaistiin suomeksi vuonna 1933 (WSOY, suom. Toivo Kai- la). Jostakin syystä jälkimmäinen osa jäi tuolloin kääntämättä. Koko kirja saatiin suomeksi vasta viime vuonna eli melkein neljännesvuo- situhannen myöhässä – aivan ku- ten Smithin toinen pääteos Moraa- lituntojen teoria (1759), joka kään- nettiin vuonna 2003.
Kansojen varallisuuden uusi suo- mentaja Jaakko Kankaanpää kertoo viihtyneensä Smithin parissa:
Monet Smithin käsittelemistä yksittäi- sistä taloudellisista kysymyksistä ovat vaipuneet historian hämäriin, ja hänen todistelunsa saattavat perusteellisuu- dessaan tuntua työläännyttäviltä. Silti hänen vakaassa ajatuksenkulussaan ja pyrkimyksessään kaivaa todellisuuden lainalaisuudet esiin mitä erilaisimpien käytettävissä olevien lähdeaineistojen
uumenista on jotakin perin viehät- tävää.
Kirjan vanhanaikaisuus unoh- tuu nopeasti, koska Smith on pe- rusteellinen ja tarkkanäköinen, mutta myös jouhevan uuden suo- mennoksen vuoksi.
Smithin kuuluisin ajatus on
"näkymätön käsi", joka spontaa- nisti synnyttää järjestystä ja hyvin- vointia, kun ihmiset saavat tavoi- tella omia etujaan. Smithin laina- tuimmaksi virkkeeksi on tullut seu- raava: ”Emme odota, että saamme päivällistä teurastajan, leipurin tai oluenpanijan hyväntahtoisuuden ansiosta, vaan siksi, että he ajatte- levat omaa etuaan.”
Tämä on siis ajatus, joka Kanso- jen varallisuudesta nostetaan yleen- sä esiin ja josta Smith tunnetaan. It- sekkäät motiivit voivat tuottaa yh- teisöllistä hyötyä. Saman peruste- lun Smith esitti hieman eri sanoin jo moraalikirjassaan parikymmen- tä vuotta aiemmin (1759/2003):
Mutta vaikka jalot ja epäitsekkäät motiivit eivät olisikaan aikaansaamas- sa välttämätöntä keskinäistä autta- mista, vaikka yhteiskunnan jäsenten kesken ei vallitsisikaan keskinäistä mieltymystä ja kiintymystä, yhtei- sö ei välttämättä hajoaisi, joskin olisi vähemmän onnellinen ja miellyttävä.
Yhteisö voi säilyä ihmisten välisenä, niin kuin kauppiaitten välisenä, sen johdosta että tunnetaan sen hyödyl- lisyys, ilman keskinäistä mieltymystä ja kiintymystä. Vaikka kenelläkään ei olisi mitään kiitollisuudenvelkaa toista kohtaan, se voi silti säilyä, hyvien pal- velusten sovittuun arvoon tapahtuvan kaupallisen vaihtamisen tuloksena.
Perään Smith tosin toteaa, että
”ihmisellä on luontainen mielty- mys yhteisölliseen elämään ja hän haluaa, että ihmisten keskeinen yh- teisyys säilyisi itsensä takia siitäkin riippumatta saako hän siitä hyö- tyä”. Smithin mukaan yhteisön jär- jestäytynyt ja kukoistava tila miel-
