Jussi Rainio:
Gallen-Kallelan
”Aino”-taulu
Louis S p a r re , v a s e m m a lla ja A k s e l i G allen -K allela m e t s ä s t y s r e t k e l l ä
K eu ru u lla .
A kseli Gallen-Kallela m aalasi K euruul
la huom attavan osan parhaita nuoruu- dentöitään. On vain hiukan eriäviä m ieli
piteitä, m itä töitä hän teki täällä ja mihin k äytti keuruulaisia m alleinaan. Yksi kaikkein kiistanalaisim pia teoksia on suuri triptyykki, ”A in o”-taulu.
Gallen-Kallela oli jo ennen ensim m äistä Keuruun-matkaansa tehnyt K alevalan ta
rujen kuvituskokeita, piirroksia, mm. 'Ai
non kosinta’, 'Aino astuu kiveltä veteen’
ym. Elokuussa 1884 hän oleskeli Keuruun pappilassa ja H oskarissa, m utta ei käsi
tellyt 'kalevalaisia’ aiheita. Seuraavana vuonna 1885 hän valm isti H elsingissä A ino-taulun luonnoksen, tulevan 3-osai- sen teoksen keskiosasta, suunnitteli A i
non historiaa kattom aalaukseksi, m utta h ä v itti nämä luonnokset.
Talvella 1887 Gallen-Kallela saapui taas Keuruulle ja osui m iltei sattum alta Ekolaan ja asuikin sitten melkein koko ajan siellä. Hän oli K euruulla lokakuu
hun saakka. Silloin hän valm isti useita tunnettuja töitä (Talonpoikaiselämää, K erjäläispoika, Ekolan Sauna-Juonas, Ilveksen ajo, T alvitie jäällä, Talvim aise
ma, Nukkuva poika ym.). Lokakuussa 1887 hän lähti P ariisiin opiskelemaan ja syksyllä 1888 uudelleen.
'Tässä vaiheessa, ajallisesti m ääritel
len syksyllä 1888, tapahtui G allenilla käänne K alevala-rom antiikkaan; hän ryhtyi toteuttam aan kauan hautom aansa
’A ino’-taulun suunnitelm aa. — V oim istu
van sym bolistisen ja prim itivistisen vir
tauksen vaikutusta lienee, että runon eri m omentteja on pyritty esittäm ään keski
ajan ja varhaisrenessanssin tapaan 3-osai- sena tauluna, triptyykkinä” (Okkonen).
A inon m allina hän k äytti silloin pariisi
laisia am m attim alleja ja maisema "edus
taa Suomen sinijärviluonnon yleisim piä piirteitä, ehkä perustuen Keuruun selkä- vesiltä saatuihin vaikutelm iin. Eräissä guashiluonnoksissa on yksinäisem pi ja runollisem pi erämaajärven tunnelm a, mi
kä puolestaan voi olla lähtöisin Jamajär- ven m aisem asta” (Okkonen). Jam ajärvi on Huhko järven vanhempi nim itys.
Tämä A ino-taulu n :o 1 oli "vain epä
varma luonnostelm a, jolle ei voi antaa valm iin taideteoksen nim eä”, arvostelee Okkonen ja samaa m ieltä oli itse ta ite ili
jakin. K otim aassa teos otettiin kuitenkin hyvin vastaan ja maan senaatti tila si sii
tä "repliikin tai uuden laitoksen”.
K esällä 1889 Gallen-Kallela saapui taas K euruulle yhdessä ruotsalaisen ta i
teilija Louis Sparren kanssa. Kesän he
5
olivat Ekolassa, syksyn pappilassa. Tä
män ajan tunnetuim pia teoksia olivat Ensi opetus, Saunassa, Ettone, Maisema Jam ajärveltä, Sunnuntaiaam u Ekolan torpassa, Karhunputki, Keuruun kirkko, K irkkotyttö, Tyttö Keuruun kirkossa, Es
ko aitan portailla jne.
Seuraavana vuonna 1890 taiteilija sol
mi avioliiton neiti Mary Slöörin kanssa ja taiteilijan saatua valtion stipendin lähti nuoripari hääm atkalle "Kalevalan
laulum aille”, lähinnä Kuhmoniemelle.
Mukana oli Louis Sparre. He käväisivät myös Vienan puolella. Kuhmoniemen suu
renmoinen maisema, jossa oli alkuperäis
tä koskem attom uutta saattoi suggeroida mieleen K alevalan m aisemat, sanoo prof.
Okkonen ja jatkaa: "Paikallinen (Kuh
moniemen) traditio, m itä tukevat per
heen piirissä säilyneet m uistot, on tietä
vinään, että Aino-taulun keskikuvan maisemaa varten on käytetty näköalaa, jossa taustalla on Kauppilan vaara, va
semm alla Teeriniemi, oikealla Pitkäniem i, edessä Porolahti ja rannan yhteydessä
oleva pieni saari. Vene tässä kuvassa on yksinkertaisesti Lapinsalmen torpan ve
ne, jossa airot olivat vanhaa kuhm olaista m allia, mikä Gallenia suuresti m iellytti.
Väinäm öisen m alliksi saatiin tied u stelta
essa Rimmin Uljaska-nim ellä tunnettu ukko Lentiiran perukoilta. Hänen oikea nimensä oli Elias Ahtonen ja luterilainen hän oli, m utta oli 'karjalaistunut’; pitkä
tukkainen ja -partainen, oikea kosivan Väinäm öisen malli. Ainon m alliksi tar
joutui itsestään taiteilijan nuori puoliso, joka kykeni antamaan ilm että ja n äyttä
m öllistä eloa esitykseen. M utta myös erästä paikkakunnan ty ttö ä yritettiin käyttää m allina. Tässä ym päristössä ja näillä edellytyksillä alkoi syntyä uusia luonnoksia lopullista Aino-taulua var
ten ”. Tältä m atkalta Gallen-Kallela sai aineksia m uitakin K alevala-töitään var
ten, hän on käyttänyt niitä Koru-Kale- valassaan.
Painiskeltuaan sitten hääm atkansa jälkeen parin muun suuren työn parissa, Gallen-Kallela ryhtyi 1890 ateljeessaan H elsingin M almilla valm istam aan lopul
lista Aino-tauluaan. L entiiralaisesta Ul- jaskasta tehtyjen harjoitelm ien mukaan hän loi Väinäm öisen. Ainon hahmoa var
ten on hän tehnyt piirroksia vielä huh
tikuussa 1891, m allina puolisonsa Mary ja "voikin sanoa, että Ainon hahmo on m uovautunut Mary Slöörin näyttäm öl
listen asentojen ja ilm evivahdusten poh
jalla” (Okkonen).
”On joskus k ysytty erityisesti keski
kuvan maisemaa, m istä se on 'peräisin’.
P ariisin aikaisissa luonnoksissa on var
maan m uistum ia Ekolan ajoilta Jam ajär
veltä, m utta taulun ensi muodoksen kes
kikuvan maisema edustaa paremminkin suom alaisen sisäjärvim aisem an yleistä norm aalimuotoa. Gallen on kuitenkin ha
vainnut, että tarv ittiin lopulta jotakin erikoisempaa, rom anttisem paa, minkä hän on löytänyt osaksi kuhm olaisesta luonnosta, osaksi eid eettisestä fan tasia s
taan (eideettinen kuva= kuva, jonka nä
kee 'sielun silm illä’ sen jälkeen kun on lakannut tarkastelem asta itse e s in e ttä ; fantasia = m ielikuvitus. — JR). Olematta 6
3Cukkuinnien\i.
3 £ u v a v. 1913
minkään luonnosm aiseman suoranainen jäljennös Aino-taulun lopullinen m aise
ma sisältä ä kaikessa näennäisessä rea
lism issaan ideaalim aisem an tavoin yh
distettynä eri tahoilta saatuja todelli
suusaineksia. Siinä on siis uudelleen om aksuttua Jam ajärven luontoa ja kesäl
lä 1890 nähtyä kuhm olaista järvim aise
maa ja sitten omaa m ielikuvitusta. Akva- relliluonnoksista nähdään, kuinka Gallen on valaistusilm iöiden ohella tutkinut ke- säluonnon väriefektejä m etsässä ja jär
vellä, itse K alevalan luonnonkuvat — 'puut punaiset, maat sin iset’ — ovat hän
tä siihen kehoittaneet. Petäjäntaim ien nuori vihreys, aam urusoituksen arka hempeys on häntä innostuttanut. Vasem man sivukuvan pienempiä puita varten hän on nähtävästi vielä talvella 1890 — 91 tehnyt M alm illa tutkielm ia.
Kun valm istum inen edistyi eri asteis
sa ja syn tyi ns. esitöitä, on lopullisen A ino-taulun syntym äajasta ollut epätie
toisuutta perhepiirissäkin. V. 1890 jo valm istui eräs keskikuvan muodos. V.
1891 on m erkitty pieni harjoitelm a tau
lun keskikuvaa varten. Se on jo täysiar
voinen aiheen esitys, kuin herkkä satu- näkymä suom alaiselta kaislikkorannalta
aamun ensisarastuksessa. Kun eräs tär
keä piirustus Mary Slööristä Ainon osas
sa on huhtikuulta 1891, on luultavaa, että Gallen tällöin vasta sai uudestaan aikaa isoon lopulliseen keskikuvaan. Maa
lari oli juuri vapautunut kilpailutöistä.
Niin onkin ilm eistä, että keskikuva on ollut valm isteilla kevättalven ja kevään kuluessa v. 1891. Se on ollut taiteilijan mukana V isuvedellä kesällä 1891, jolloin oikeanpuoleinen sivuosa pääosilta valm is
tui. Vasen sivuosa, kosintakohtaus, on todennäköisesti m aalattu talvella 1891.
Ateneum issa oleva kolmiosainen öljymaa- laus on m erkitty 1891.”
Näin kertoo akateemikko, prof. Onni Okkonen, joka on tutkinut Gallen-Kalle- lan elämää ja töitä ja kirjoittanut niistä paksun (943 s.!) perusteellisen eläm äker
ran (ilm. 1949). Okkosella on ollut käy
tettävissään taiteilijan koko jääm istö, luonnoskirjat, m uistiinpanot, julkaise
m attom at kirjoitelm at sekä perheen m uis
titieto ja apu. (Ks. myös K irsti Gallen- Kallelan teosta 'Isäni A kseli Gallen-Kal- lela’ II 6 — 10 ym.) Olisi tie ty sti nauret
tavaa epäillä Okkosen tietojen lu otetta
vuutta. Kun totuus on tällainen, meidän keuruulaisten on turha uskotella itsellem me ja m uille, että A ino-taulu olisi Keu
ruulta.
7
