80
OLAVI JAMA (toim.) Kielivuo- ri. Tarinoita kielen oppimises- ta. Kansanvalistusseura, 2002.
Kansanvalistusseura järjesti viime talvena kirjoituskilpailun otsikolla ”Tarinoita kielen oppi- misesta”. Kilpailussa haettiin omakohtaisia tekstejä ja tarinoi- ta. Tarinoita haluttiin oppimisen iloista ja onnistumisista, mutta myös kielen opiskelun synkem- mistä puolista. Aiheena saivat olla niin kielen opiskeluun löy- detyt omat menetelmät kuin opiskelun toiveet, tavoitteet ja tulokset tai kielen opiskeluun vaikuttaneet opettajat, samoin kuin kielten oppiminen työssä ja käytännön elämässä, tai vaik- kapa matkoilla sattuneet kieli- kommellukset.
Olavi Jaman toimittama kirja
”Kielivuori – tarinoita kielen op- pimisesta” esittelee kirjoituskil- pailun satoa. 547 kilpailuteks- tin joukosta kirjaan on valittu 31 tekstiä, joista toimittaja on ha- lunnut tehdä kokonaisuuden, joka kiinnostaa lukijoita sisäpii- rien ulkopuolellakin. Tekstejä ei ole valittu kirjaan niiden peda- gogisten tai tiedollisten ansioi- den vuoksi, vaan valintakritee- reinä on pidetty tekstien kerto- vaa otetta ja persoonallista kiel- tä. Kirjaan valikoituneet tekstit ovatkin luonteeltaan varsin eri- laisia.
Otsikko Kielivuori viittaa Merita Nikkasen palkittuun ker- tomukseen, jossa hän vertaa kieltä vuoreen. Sen ”juurelta karkea ja loiva, huipulta petolli- sen liukas. Kaukaa häikäisevän kaunis, lähempää toivottomuut- ta kylvävä.” Kirjan tarinat ker- tovat kaikki omalla tavallaan tuon vuoren valloituksesta.
Teoksen luvut koostuvat kukin tarinoista, jotka tarkaste- levat kielen oppimista enemmän tai vähemmän yhteisestä näkö- kulmasta. Esimerkiksi luvun Vieraille maille tarinat vievät lukijan kielimatkalle Puolaan, Italiaan, Viroon, Portugaliin ja Japaniin. Yhteistä näille kerto- muksille on se, että kieli näh- dään ensisijaisesti kommuni- kaation välineenä. ”Kieli on työväline, mahdollisuus ja valt- ti”, toteaa Merita Nikkanen.
Kieltä opitaan myös ihmissuh- teiden kautta tai niiden vuoksi.
Motivaatio kielen oppimiseen syntyy käytännön kokemuksis- ta ja tarpeista. ”Halusin ymmär- tää enemmän niitä ihmisiä ja ta- jusin, että ensimmäinen askel on oppia heidän kieltään”, kir- joittaa Jussi Kolehmainen omassa tarinassaan.
Monet lukujen otsikoista ovat varsin herkullisia, ja ne johdattelevat lukijaa luvussa aukeaviin näköaloihin.
KIELI, MILTEI KUIN RAKKAUSSUHDE
Kuu on feminiini -lukuun on koottu eläviä kuvauksia henki- lökohtaisen suhteen syntymi- sestä kieleen. Näissä tarinois- sa kieli herättää voimakkaita tunteita. Kieltä halutaan oppia sen itsensä vuoksi. Kielen op- piminen on kielileikkiä, maalai- lua, sanojen ja ilmausten mais- telua. Kilpailun voittanut teks- ti, Leena Levannon ”Sinun ni- mesi on...” kertoo koskettavas- ti siitä, miten kielen avulla voi omaksua kokonaan uuden maa- ilman ja tavan ajatella. Levanto kuvaa kielen opiskelua kauniis- ti ja kunnioituksella: ”Minun piti vakoilla sanoja, katsoa mitä
ne puuhaavat omissa olois- saan, tavata ne erilaisissa aska- reissaan. Vasta kun opin tunte- maan ne joka puolelta, saatoin päästää ne lähelleni, ottaa ne omikseni. [...] mitä enemmän sa- noja sain kerättyä, sitä kesym- miksi ne tulivat. Nyt sanoja on valtava lauma, joka vaeltaa va- paasti joka puolella. Ne tarjou- tuvat auliisti ja iloisesti käytet- täviksi.” Humoristisemman ku- vauksen antaa Mary Nurmisen kertomus suomen kielen oppi- misesta savolaisessa pikkukau- pungissa.
LUURANKOJA KIELIKAAPISSA
Kielen opiskelun varjopuolia kuvaa luku nimeltä Luuranko kielikaapissa. Luvun tarinat käsittelevät osuvasti monelle niin valitettavan tuttuja, karmai- sevia kokemuksia kielen oppi- misesta koulussa. Syyllistäviä, ilkeitä opettajia ja tuskan- täyteistä kieliopin pänttäystä.
Harmeja, vaikeuksia, uupumus- ta ja ahdistusta. Onneksi luku kuitenkin päättyy Eila Leski- nen-Heilmanin tarinaan Trau- masta intohimoon, joka kuvaa yhden ihmisen kehitystä trau- matisoidusta koululaisesta in- nokkaaksi aikuiseksi kielenopis- kelijaksi. Tarinan oivallus on, että jokaisen pitäisi itse löytää oma oppimistyylinsä, kehittää sitä ja olla motivoitunut. Kieli- hän on nähtävä vain kommuni- kaatiovälineenä ja virheet ovat sivuseikka. Tämä kertomus roh- kaisee sekä meitä opettajia että niitä opiskelijoita, joihin koulu- opetus on jättänyt lähtemättö- mät arvet. Aikuinenkin voi op- pia oppimaan.
Luvussa Muotokuvia muis-
AIKUISKASVATUS 1/2002 KIRJA-ARVIOITA
VUORISTOKIIPEILYÄ KIELIVUORILLA
81
tista esitellään mieleenjääneitä opettajapersoonia. On häm- mästyttävää, kuinka vuosikym- menetkään eivät kykene haalis- tamaan suuria persoonallisuuk- sia, niin pahassa kuin hyvässä.
Yhteistä näille kertomuksille on käsitys siitä, että hyvä opettaja on elävä persoona, oikeuden- mukainen mutta vaativa, ja eh- dottoman omistautunut asial- leen. Piiskurit ja inkvisiittorit- kin saavat synninpäästön, kun oppilas vuosien päästä havait- see, että heidän oppinsa ovat vielä hyvässä muistissa.
Koska tekstien valinnassa on kiinnitetty huomiota erityi- sesti persoonalliseen, kerto- vaan otteeseen ja kaunokirjalli- siin ansioihin, ja kirjoituskilpai- lun teema jätettiin tarkoituksel- lisesti hyvin avoimeksi, kirjaan on valikoitunut tekstejä, jotka edustavat sekä tyylillisesti että sisällöllisesti jonkinlaisia ääri- päitä. Kirjasta löytyy kuvauksia henkilökohtaisista ”oppimishis- torioista”, joista välittyy sisuk- kuutta, innostusta, ihmettelyä ja suurta sivistystä. Toisaalta on myös huumorilla höystettyjä kertomuksia enemmän tai vä- hemmän epäonnistuneista seik- kailuista kielten maailmassa.
Tekstien erilaisuus on sekä teoksen vahvuus että sen heik- kous. Heikkous, koska kirja vai- kutti ainakin ensilukemalla sir- paleiselta, eikä tekstien sijoitte- lu aina tuntunut johdonmukai- selta. Vahvuus, koska erilaiset kertomukset kuitenkin valotta- vat kielenoppijan maailmaa mo- nelta suunnalta, raikkaasti ja monipuolisesti.
Ääripäistä huolimatta monis- sa kirjoituksissa toistuvat kou- luahdistus, sen voittaminen ja oivallus, että kielen oppiminen vaatii sen jatkuvaa aktiivista työstämistä ja käsittelyä. Jussi
Kolehmainen toteaa omassa ta- rinassaan: ”Mieleeni jäi ... pal- jon sanoja, joiden merkitystä en ymmärtänyt, mutta löytämisen riemu oli melkoinen kun sitten myöhemmin kuulin jonkin nois- ta sanoista jossakin keskuste- lussa ja asiayhteydestä ymmär- sin sen, mitä se tarkoittaa.” Löy- tämisen riemustahan kielen op- pimisessa on pitkälti kysymys!
Kirjan tekstit osoittavat taas kerran, että kielen oppiminen on pohjimmiltaan elämyksellistä ja että se johtaa parhaimmillaan uusien maailmojen avautumi- seen uusiin kulttuureihin, mai- hin ja ihmisiin tutustumisen kautta. Raimo Mäkelä lainaa ta- rinassaan saksalaista kielifilo- sofia Johann Georg Hamannia:
”Se mikä [vieraiden kielten opettelemisessa] näyttää ole- van pelkkää muistin toimintaa, onkin kaikkien sielunvoimien ja korkeampien, tärkeämpien, vai- keampien, jopa hengellisten asi- oiden valmistamista ja harjoitte- lemista. Ellei opeteta tällä taval- la, kielistä tulee hyvin vaikeita, kuivia ja vastenmielisiä, turhia ja hyödyttömiä.”
Tarinat tarjoavat niitä luke- valle opettajalle mahdollisuu- den pohtia omaa toimintaansa.
Millaisen kuvan kielestä minä haluan välittää opiskelijoille? Ja miten ihmeessä toimin niin, että edes pieni osa tästä valtavasta kokonaisuudesta avautuisi myös luokkahuoneessa? Leena Levanto ehdottaa omassa tari- nassaan, että kielen oppimiseen tarvitaan paitsi ”oppikirjojen puisevaa todellisuutta ja kieli- opin rakennustelineitä”, myös
”ennen kaikkea sellaisten opet- tajien opastusta, joilla oli itsel- lään elävä, lämmin suhde kie- leen. Joiden mielestä kieli ei ole vain jotakin ulkokohtaista, joka tungetaan oppilaan päähän.
Joille kielen opettaminen ei ole virheiden karsimista ja niillä säi- kyttelyä, osaaminen ei ole joko- tai –ilmiö eikä kielen omaksumi- nen tekninen suoritus, vaan jo- kaisen oppijan omakohtainen matka kohti hiukan uudenlaista maailman jäsentämistä.” Harmi vain, että todellisuus muistuttaa välillä Tiina Lehtorannan kerto- musta Opettaja nörttimaassa.
Tämä kertomus kuvaa humoris- tisesti sitä maailmojen yhteen- törmäystä, joka syntyy kun in- nokas, valveutunut englannin opettaja kohtaa ryhmän kiireisiä sovellusinsinöörejä.
Millä tavalla kieltä opitaan, millaisia ovat onnistuneet tai epäonnistuneet oppimisstrate- giat? Tämä kirja ei ole tieteelli- nen teos, eikä sen tarkoitus ole vastata kertomusten pohjalta herääviin moniin kysymyksiin.
Kilpailutekstit muodostavat kuitenkin jännittävän, laaja-alai- sen tutkimusaineiston, joka on jo käytössä Jyväskylän yliopis- ton Soveltavan kielentutkimuk- sen keskuksessa. Onkin mielen- kiintoista nähdä, millaista tutki- musta aineistosta syntyy. Oli- sipa myös kiinnostavaa verrata näiden kertomusten maailmaa opettajan maailmaan, siihen, millaisena opettaja näkee roolin- sa ja tehtävänsä.
Oppilaitosten arki erilaisine arviointihankkeineen, strategi- oineen ja OPS:ineen saa tästä voimakkaita henkilökohtaisia oppimiselämyksiä kuvaavasta tarinakokoelmasta oivan vasta- painon. Teoksessa näyttäyty- viin oppijoihin täytyy suhtau- tua ihmetellen ja kunnioituksel- la. Opettajana olen etuoikeutet- tu saadessani todistaa kielivuo- ren valloitusta.
AIKUISKASVATUS 1/2002 KIRJA-ARVIOITA
