Vihreä talous ympäristökaupungin käytännöissä ja hallinnossa
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Historian ja maantieteiden laitos Ympäristöpolitiikka ja -oikeus Pro Gradu -tutkielma 40 op Emmi Leppänen 181054 Ohjaaja: Rauno Sairinen
Tiivistelmä
Tekijä: Emmi Leppänen Opiskelijanumero 181054
Tutkimuksen nimi: Vihreä talous ympäristökaupungin käytännöissä ja hallinnossa Tiedekunta: Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Ympäristöpolitiikka ja -oikeus Sivumäärä: 69 s. + 1 liite
Aika: Toukokuu 2018
Työn laatu: Pro gradu -tutkielma
Vuonna 2016 hyväksytyllä strategialla Lahti on asettanut itselleen vision, missä se tulee menestymään kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina.
Tarkastelen tutkimuksessani, mitä ympäristökaupunki tarkoittaa sen viranhaltijoille ja muille sisäisille toimijoille 2010-luvulla. Alueellisissa strategioissa ympäristökaupunki ja vihreä talous on nostettu teemoina vahvasti esille, joten
Vihreä talous kietoo yhteen sosio-ekologiset järjestelmät eli ympäristön, luonnonvarat, talouden ja politiikan. Vihreän talouden tavoitteena ja tehtävänä on tunnistaa näiden tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet ja luoda tehokas ja kestävää kehitystä tukeva talousjärjestelmä.
Vihreä talous on kestävän kehityksen toteuttamisen kannalta tärkein työkalu ja kietoutuu vahvasti kaupungin elinvoimapolitiikkaan. Elinvoimapolitiikka rakentuu vastaamaan toimintaympäristön muutokseen, johon myös vihreä talous pyrkii vastaamaan. Jotta toimintaympäristön muutokseen voidaan tehokkaasti vastata, on kaupungin oltava resilienssi.
Resilienssi on alueen sisäänrakennettu kyky, jolla mitataan alueiden kykyä oppia, ennakoida ja innovatiivisesti ohjata omaa kehitystään rakennemuutoksen edessä. Alueen resilienssi riippuu sen kyvystä uudistaa ja luoda uusia verkostoja sekä hyödyntää alueella jo olemassa olevaa kapasiteettia. Taloustaantuma on hyvä esimerkki muutoksesta, jolloin alueellinen resilienssi tai sen puute nousee esiin.
Tutkimuksen keskeinen aineisto koostuu kaupungin strategisista asiakirjoista sekä kahdeksasta haastattelusta, jotka toteutettiin kevään 2018 aikana. Haastateltaviin kuului joukko kaupungin viranhaltijoita, koulutussektorin, konserniyhtiöiden ja maakuntaliiton edustajia.
Ympäristökaupunki merkitsee nykyään laajasti haastateltaville erilaisia ympäristöön liittyviä hankkeita, erilaisia verkostoja, energia- ja jätehuollon toimintaa ja kiertotaloutta.
Ympäristökaupunki rakentuu vahvasti vihreän talouden toimien ja innovaatioiden ympärille, joiden kautta alueen nähdään profiloituvan. Vihreä talous konkretisoituu alueella erityisesti hankkeissa ja kiertotaloudessa, mutta sosiaalinen puoli vihreästä taloudesta on vielä suhteellisen vierasta. Kaupungin resilienssi on kehittyvässä tilassa, ja erityisesti uudistumisen tarve on huomattu koko kaupunkiorganisaatiossa. Elinvoimaisen kaupunkiseudun luominen on tällä hetkellä kaupunkiorganisaation pääteema, johon vihreä talous ja resilienssi kietoutuvat vahvasti.
Asiasanat: vihreä talous, resilienssi, kestävä kehitys, ympäristökaupunki, Lahti, Päijät-Häme
Sisällys
1 Johdanto ...3
1.1 Tutkimuksen tausta ...3
1.1 Tutkimusongelma ja -kysymykset ...5
2 Vihreä talous ...7
2.1 Vihreä talous ja kestävä kehitys ...8
2.2 Vihreä talous ja elinvoimapolitiikka ... 11
3 Resilienssi käsitteenä ... 15
3.1 Resilienssi käsitteen eri tulkinnat ... 19
3.2 Resilienssi ja vihreä talous ... 21
3.3 Resilienssi hallinto ... 22
3.4 Teoreettisen viitekehyksen yhteenveto ... 23
4 Aineisto ja menetelmät ... 25
4.1 Tutkimusmenetelmät ... 26
4.2 Analyysi ... 29
4.3 Kaupunkikehitystä ohjaavat dokumentit ... 32
4.3.1 Lahden kaupungin strategia ... 32
4.3.2 Lahden kaupunkiseudun kilpailukykystrategia ... 35
4.1.3 Valtion ja pääkaupunkiseudun välinen kasvusopimus 2016-2018 ja Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelma 2040 ... 36
5 Haastatteluiden analysointi ... 37
5.1 Lahti ympäristökaupunkina: ennen ja nyt ... 37
5.2 Vihreä talous ... 42
5.2.1 Vihreän talouden sosiaaliset, kulttuuriset ja aineettomat muodot ... 49
5.3 Hallinto ... 51
5.3.1 Hallinnollinen resilienssi Lahdessa ... 54
6 Johtopäätökset ... 56
6.1 Lahti ympäristökaupunkina ... 56
6.2 Hallinnollinen resilienssi ... 59
7 Pohdintaa ... 61
Lähdeluettelo ... 63
Kirjallisuus ja verkkolähteet ... 63
Kuvalähteet ... 68
Liite 1. Haastattelukysymykset ... 69
1 Johdanto
1.1 Tutkimuksen tausta
Taloustaantuman aiheuttamaan rakennemuutokseen voidaan asennoitua joko edelläkävijänä, joka ohjaa muutosta toivottuun suuntaan tai muutoksesta voi tulla päätöksentekoa ohjaava tekijä, jolloin sen systemaattinen hallinta on haastavampaa. Työ- ja elinkeinoministeriö kutsuu edelläkävijyydeksi tunnistettua ennakoivan reagoinnin kapasiteettia muutosjoustavuudeksi tai resilienssiksi (resilience), jolla mitataan alueiden kykyä oppia, ennakoida ja innovatiivisesti ohjata omaa kehitystään rakennemuutoksen edessä. Alueen resilienssi riippuu sen kyvystä uudistaa ja luoda uusia verkostoja sekä hyödyntää alueella jo olemassa olevaa kapasiteettia.
Edelläkävijyys on se taito, joka tulee tekemään tulevaisuuden kaupungista elinvoimaisen ja houkuttelevan. (TEM, 2017)
Suomalaisessa kulttuurissa on totuttu rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa taloudellisen ja aineellisen hyvinvoinnin kasvun varaan. Taloustaantuman myötä joudumme muuttamaan käsitystämme hyvinvoinnista ja siitä, minkä ympärille se rakentuu. Joudumme kriittisesti tarkastelemaan instituutioiden ja talouden rakenteita, ja niiden mahdollista joustamattomuutta.
Instituutioiden ja yhteiskunnan urautuminen vanhoihin toimintatapoihin ja vanhan hyvinvointikäsityksen nojautuminen aineelliseen vaurauteen on hidastanut talouden elpymistä.
Aarne Nurmio ja Teppo Turkki toteavat raportissaan Elinvoimainen Suomi, että 1990-luvun tilanteeseen verrattuna tauti on nyt vakavampi, mutta oireet toistaiseksi lievemmät. Nyt joudumme Suomessa pohtimaan kahden vaihtoehdon välillä: haluammeko taantua vai uudistua edelläkävijänä muutoksen ollessa väistämätöntä? (Nurmio, Turkki, 2010, 19)
Päijät-Hämeen aluetalous tarvitsee ripeää muutosta, jotta maakunta pysyy kilpailukykyisenä ja elinvoimaisena. Maakunnan bruttokansantuote on pienempi kuin Pohjois-Suomessa ja jopa Lappi on kirinyt bruttokansantuotteessa Päijät-Hämeen ohi. Tähän ovat suurimpana syynä alhainen koulutustaso ja pitkäaikaistyöttömyys, sekä eri tekijöiden summasta muodostuva syrjäytyneisyys. Ikääntyvä väestörakenne aiheuttaa kaupungille myös omat haasteensa. (Päijät- Hämeen liitto, 2013, 5) Lahden maantieteellistä sijaintia on pidetty sen suurimpana
kilpailuvalttina, mutta maakunnan keskuksena ei tuloksia ole varsinaisesti nähtävissä edellä mainittujen tilastojen valossa.
Vuonna 2016 hyväksytyllä strategialla Lahti on asettanut itselleen vision, jossa se tulee menestymään kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina. (Lahti, 2016) Visio sisältää kestävän kehityksen elementtejä, joiden varaan tutkimukseni teoreettinen viitekehys - vihreä talous - rakentuu. Strategia toimii tärkeimpänä johtamisen välineenä kaupungin päätöksenteossa ja sen ohjausvaikutus ulottuu laajalle alatason ohjelmiin ja tavoitteisiin. Ohjaavana tekijänä kaupungin elinkeinopolitiikalle toimii myös toukokuussa 2016 solmittu kasvusopimus Uudenmaan liiton, pääkaupunkiseudun kaupunkien ja valtion kanssa, joka yhteistyössä ohjaa Lahden elinkeinopoliittista kehitystä entistä enemmän pääkaupunkiseudun suuntaan. Kasvusopimus on aiesopimus, jonka tehtävänä on ohjata kaupunkien omaa strategiatyötä. Kasvusopimuksella pyritään kehittämään alueen innovaatio- ja kokeilukulttuuria, energia- ja resurssitehokkuutta sekä elinvoimaista kaupunkiseutua.
Kasvusopimus tukee tavoitteeltaan suoraan vihreän talouden tavoitteita, ja kasvusopimuksen kautta saadaan lisätukea vihreän talouden integroimiselle kunnan elinvoimapolitiikkaan. (TEM, 2016)
Lahden äkilliseen rakennemuutokseen varautumista on tutkittu aikaisemmin alueellisella tasolla. ENNE-projektissa vuosina 2011-2013 analysoitiin Päijät-Hämettä ennakoidun rakennemuutoksen näkökulmasta. Yhdeksi rakennemuutoksen riskeistä nostettiin esille luonnonvarojen ja -arvojen kestämätön käyttö sekä kansainvälisen liiketoimintaosaamisen vähentyminen: nämä ovat tekijöitä, jotka linkittyvät suoraan vihreän talouden toimintakenttään.
Näiden riskien ehkäisemisen ja torjumisen työkaluiksi nostettiin cleantechin ja vihreän talouden tukeminen. (Hautamäki ym., 2012, 3, 4) Maakunnista Päijät-Häme on Uudenmaan rinnalla Suomen suurin ympäristöliiketoiminnan alue: maakunnassa on jopa 12 % alan liikevaihdosta.
Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelmassa vuodelle 2040 on vihreän talouden merkitys tiedostettu laajasti ja se nähdään elinvoimaa rakentavana tekijänä tulevaisuuden maakunnassa.
(Päijät-Hämeen Liitto, 2013, 5)
Kestävän kehityksen ja ympäristöpolitiikan merkitys julkishallinnossa ei ole enää pelkästään
laajamittaisesti jokaisen toimialansa, organisaationsa, yritysten ja asukkaidensa kautta. Kunnan ympäristöpolitiikka ei ole enää pelkästään vain luonnonsuojelullisia toimia vaan se ulottuu aina osallistamisesta taloudellisiin keinoihin. Ympäristöpolitiikan omistajuus tulee antaa kaikille organisaatioille ja niiden toimijoille, sillä laajamittaisen legitimiteetin ja osallisuuden saavuttamiseksi täytyy sen olla jokaisen ulottuvilla.
1.1 Tutkimusongelma ja -kysymykset
1990-luvulla Lahden valvonta- ja ympäristökeskus lähti ajamaan visiota siitä, että Lahti profiloisi itsensä ympäristökaupungiksi. Vuonna 1993 kaupunkiin perustettiin ympäristöfoorumi, joka lähti toteuttamaan vuonna 1992 Rio de Janeiron ympäristökonferenssissa luotua Agenda 21 kestävän kehityksen toimintaohjelmaa. Foorumi onnistui sitouttamaan toimintaansa seitsemän työryhmän kautta eri yhteiskunnan sektorit kaupungin sisältä. (Lahden ympäristöfoorumi, 1996) Vuosikymmenen alkuun ajoittui myös talouslama, jonka myötä Lahdessa työttömien osuus väestöstä kipusi jopa 27 prosenttiin. Lahti oli tunnettu teollisuuskaupunki ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen teollinen tuotanto tyrehtyi ja lama näkyi rajusti perinteistä teollisuutta edustavien työpaikkojen kadotessa: vuosina 1990-1994 Lahdesta katosi jopa 4000 teollisen tuotannon työpaikkaa. Vuonna 2008 alkaneen uuden talouden taantuman myötä työttömyys on korkeimmillaan noussut 18 prosenttiin, ja kuten 1990-luvulla, on nytkin perinteiset teollisuuden alat olleet suurimpia häviäjiä. (Lahti, 2017)
Rakennan tutkimuskysymykseni käsitteiden ympäristökaupunki, vihreä talous ja resilienssi ympärille. Tutkimuskysymykseni ovat:
- Millaisena ympäristökaupunkikäsite toteutuu tänä päivänä Lahdessa?
- Onko Lahdessa vihreää taloutta ja millaisena se ilmenee alueella?
- Millaisia resilienssin piirteitä hallinnosta löytyy?
Talouden taantuma tai lama on muutos, jonka myötä alueen mahdollinen resilienssikyky nousee esiin. Haluan tutkimuksessani tarkastella Lahden tämänhetkistä resilienssiä vihreän talouden
näkökulmasta. Keskitän pro gradu -tutkielmani viimeisimpään talouden taantumaan, joka vielä vaikuttaa tällä hetkellä alueellisesti. Haluan haastatteluiden avulla selvittää, onko ympäristökaupunki-imago, hallinto ja vihreä talous luoneet Lahden elinvoimapolitiikasta joustavampaa, kestävämpää ja uudistumiskykyisempää. Paikallisen poliittisen päätöksenteon ja kaupungin oman organisaation merkitys on suuressa roolissa vihreän talouden tukemisessa, sillä kaupunkiorganisaatio hallitsee vihreän talouden kannalta sen tärkeimpiä sektoreita, kuten hankintoja, liikennettä, energiaa, jätehuoltoa ja kaavoitusta. Yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kunnalla on mahdollisuus luoda alueelleen laaja toimijakenttä, jonka avulla lisätään alueen elinvoimaisuutta ja työllisyyttä. (Puppim de Oliveira ym., 2013, 140)
Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, millaisena ympäristökaupunkikäsite toteutuu tänä päivänä Lahdessa. Peilaan ympäristökaupunkia vihreän talouden näkökulmasta, joka on kestävän kehityksen tärkein toteuttamistyökalu. Vihreä talous toimii rajaavana käsitteenä ympäristökaupungin toiminnan jaottelussa, sillä haluan keskittyä tarkastelemaan kaupungin elinvoimaisuutta ja elinkeinopolitiikkaa ympäristön näkökulmasta. Tarkastelen, miten ympäristökaupunki-imago jatkaa kehittymistään vihreän talouden aikakaudella ja millaisia muotoja se saa kaupungin toiminnoissa ja hallinnossa. Kykenevätkö alueen toimijat uudistumaan tulevaisuuden epävarmuustekijöiden ja haasteiden myötä?
Lahden viimeisimmässä strategiassa vuodelta 2016 ympäristö nostetaan koko strategian kattavaan visioon, jossa Lahti menestyy kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina. Haastattelujen avulla haluan selvittää, onko strategia onnistunut jalkauttamaan vihreää taloutta alueelle ja miten se on siinä onnistunut. Tutkimuksen aineiston keruun tulen suorittamaan haastatteluilla, jotka toteutan kevään 2018 aikana. Ulotan haastateltavien joukon mahdollisimman heterogeeniseksi, jotta vastauksista saisi mahdollisimman kattavan kuvan siitä, miten alueen toimijat näkevät vihreän talouden ja Lahden ympäristökaupunkina. Haastateltavien joukko tulee koostumaan alueen viranhaltijoista, konserniyhtiöiden ja korkeakoulujen edustajista.
2 Vihreä talous
Vihreän talouden käsitteen nosti esille 2000-luvulla YK:n ympäristöohjelma UNEP, jonka määritelmässä vihreällä taloudella tarkoitetaan vähähiilistä, resurssitehokasta ja sosiaalisesti oikeudenmukaista taloutta. Vihreässä taloudessa talouskasvu tapahtuu ympäristön asettamien raamien puitteissa kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Tärkeintä ei siis ole pelkkä ympäristöystävällinen talouskasvu, vaan kasvun on tapahduttava myös sosiaalisesti kestävällä tavalla eriarvoisuutta vähentäen. Ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ehtyessä hiilineutraalius, resurssitehokkuus ja kiertotalous tulevat olemaan talouskasvun kulmakiviä.
(UNEP, 2011, 16-17)
Vaikka vihreä talous on syntynyt niukkuuden ja kestämättömyyden ympärille, on se sävyltään positiivinen: vihreä talous tulee nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena. Erityisesti kotimaiselle elinkeinoelämälle vihreän talouden tuomat mahdollisuudet tulevat olemaan valtavat, sillä resurssien vähentyessä ja hintojen noustessa on esimerkiksi kiertotalouden tuomat innovaatiot erittäin arvokkaita. Vihreä talous ei käsitteenä voi korvata kestävää kehitystä, mutta YK:n ympäristöohjelma toteaa kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen olevan suurimmaksi osaksi taloudellisen ohjauksen varassa. Kestävä kehitys ja vihreä talous kulkevat tiiviisti rinnakkain ja kestävän kehityksen ajatus on käännettävissä helposti myös taloustieteelliseen ajatteluun. (UNEP, 2011, 17) Vihreä talous, kuten myös perinteinen talous, rakentuu jatkuvan kasvun oletukseen. Tässä on syytä siis erottaa vihreä kasvu degrowth -ajattelumallista, jossa tuotannon ja kulutuksen vähentämisellä ja talouskasvusta luopumisella siirrytään palveluyhteiskuntaan. Vihreä kasvu toteuttaa osin samaa ideaa, mutta oletuksella siitä, että talous kasvaa. Tähän pyritään ensisijaisesti resurssi- ja materiaalitehokkuudella. (Antikainen ym., 2013, 11)
Kuten kestävän kehityksen ytimessä, myös vihreän talouden kantavia tavoitteita ovat köyhyyden vähentäminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Vihreä talous ajaa tulojen tasapuolisempaa jakoa, jotta sosiaalinen tasa-arvo toteutuisi. Tukemalla vihreää taloutta luodaan samalla yleistä tahtotilaa köyhyyden kitkemiselle. Työkaluina toimivat samat vihreän talouden avaintekijät eli luonnonvarojen kestävämpi käyttö, energia- ja materiaalitehokkuus ja erityisesti vihreän talouden tukeminen köyhissä maissa mikrolainojen avulla. (UNEP, 2011,
19, 20) Vihreän talouden sosiaaliseen näkökulmaan kuuluu oleellisesti myös työllisyyden ylläpitäminen ja rakenteellisen työttömyyden kitkeminen, mikä tämän hetken elinkeinopolitiikassa on Suomessa ollut 2010-luvun polttava teema.
Vihreä talous kietoo yhteen sosioekologiset järjestelmät eli ympäristön, luonnonvarat, talouden ja politiikan. Vihreän talouden tavoitteena ja tehtävänä on tunnistaa näiden tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet ja luoda tehokas ja kestävää kehitystä tukeva talousjärjestelmä. Suomen kannalta vihreä talous tarjoaa puitteet vastata haasteisiin, joita kohtaamme ja tulemme kohtaamaan ilmastonmuutoksen myötä niin paikallisesti kuin globaalisti. (Antikainen ym., 2013, 7)
2.1 Vihreä talous ja kestävä kehitys
Jotta kestävä kehitys saadaan uskottavaan vuoropuheluun talouden kanssa, on näille kahdelle määriteltävä yhteinen kieli. Ensimmäisenä luontopääoma tulisi arvottaa ja erityisesti sen haastavin osa, eli ekosysteemipalvelut. Aikaisempi, fossiilisiin polttoaineisiin ja luonnonvarojen kulutukseen perustunut ruskea/harmaa talous ei ole osannut määritellä hyödynnetyn luontopääoman jättämää tyhjiötä rahallisesti, jolloin sen kestävä hyödyntäminen on ollut taloudellisesti hankalaa. Erityisesti ekosysteemien palveluille on hankala määritellä rahallista arvoa, koska niitä on mahdotonta havaita konkreettisesti (esimerkiksi kasvien hiilensidontakyky). (UNEP, 2011, 17-19) Vuonna 2007 G8+5 maiden kokouksessa Saksassa nostettiin esille tarve analysoida biodiversiteetin arvoa, sen menetyksestä koituvia kustannuksia sekä suojelutoimenpiteiden kustannuksien tuoman lisäarvon merkitystä verrattuna tilanteeseen, jossa biodiversiteettiä ei suojella lainkaan. Tarpeeseen vastaamaan perustettiin Euroopan Unionin ja Saksan ympäristöministeriön yhteistyössä The Economics of Ecosystems and Biodiversity (TEEB), jonka tarkoituksena on omien sanojensa mukaan ”tehdä luonnon arvoista näkyviä”. (TEEB, 2017)
Palveluiden arvottamatta jättämisellä poliitikot saattavat unohtaa ne päätöksenteossa tai pahimmillaan tehdä päätöksiä, joiden tulokset ovat epäsuotuisia “trade-offeja” eli
vaihtokauppoja ympäristön ja markkinatalouden välillä. (Puppim de Oliveira ym., 2013., 144) Luonnon arvottaminen tulisi ottaa huomioon laskettaessa tuottoja, sillä luonnonvarojen ehtyessä niiden aiheuttamat menetykset vaikuttavat suoraan kansantalouteen. Hyvinvoinnin uudeksi mittariksi on ehdotettu luonto- ja sosiaalisen pääoman mittaamista bruttokansantuotteen ohella, sillä tällöin saataisiin kokonaiskuva talouskasvun hinnasta.
(Hautamäki, 2008, 21)
Vihreä talous edellyttää ympärilleen laajaa yhteiskunnallista innovaatioiden ja toimijoiden verkkoa. Vihreän talouden onnistunut toteuttaminen vaatii pidemmällä aikavälillä selkeän strategian, johon sidotaan mukaan yhteiskunnan eri osa-alueet ja toimijat. Vihreän talouden toteuttaminen tapahtuu totuttujen rakenteiden rikkomisella, sillä sen onnistuminen on riippuvainen systeemien muutoksesta. Kaupungeissa tämä tarkoittaa sitä, että muutos on tapahduttava niin maankäytössä ja kaavoituksessa, liikenteessä, jätehuollossa, ja useilla muilla kaupungin toimialoilla. (Antikainen, Lähtinen, Leppänen, Furman, 2013, 15) Julkiset hankinnat ovat viranomaisten tehokkain keino vaikuttaa vihreään talouteen. Tuoreimmassa tilastossa vuoden 2016 kuntien ja alueellisten viranomaisten julkiset hankinnat olivat arvoltaan melkein 13 miljardia euroa, joten niiden vaikuttavuus on suuri. Vuonna 2017 voimaan astunut uusi hankintalaki antaa julkisille tahoille myös enemmän mahdollisuuksia hankkia kestävämpiä ja vastuullisempia hankintoja. (TEM, 2017)
Muutos vihreään talouteen vaatii niin kulutus- kuin tuotantojärjestelmien muutoksen sekä nopeasti rakentuvan ja laajan sosiaalisten ja teknologisten innovaatioiden verkoston.
Muutoksen tulee olla hallittu, poliittisesti tuettu ja eri sektoreiden välistä laaja-alaista yhteistyötä. Pelkästään poliittisesti ei voida vihreän talouden kehitystyötä tehdä, vaan mukaan tarvitaan yritys- ja elinkeinosektori kansalaisten ja kuluttajien tuella. (Antikainen ym., 2013, 13, 15) Rakennemuutoksessa oleva yhteiskunta on hedelmällisintä maaperää vihreään talouteen siirtymiselle, sillä vanhanaikaisten rakenteiden rikkoutuminen edesauttaa muutosta uuteen järjestelmään. Perinteisen teollisen toiminnan vähentyessä Suomessa, on siirtymä vihreään talouteen luonnollinen muutos teollisuuden pyrkiessä resurssitehokkuuteen.
Kuva 1. Siirtymä vihreään talouteen vaatii jokaiselta elinkeinoelämän sektorilta uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. (Antikainen ym. 2013, 14)
Vihreän talouden ja vihreän kasvun välinen ero on häilyvä, ja nämä kaksi termiä saattavat usein toimia toistensa synonyymeinä kirjallisuudessa. Vihreä kasvu on joissain konteksteissa eronnut vihreästä taloudesta taloudellisen kasvun oletuksella, jota vihreässä taloudessa ei automaattisesti ole. Vihreä talous sisältää ajatuksen kohtuutaloudesta, jossa talouskasvu ei ole välttämätön vaan tuotannon ja kulutuksen vähentäminen ympäristöä ja luonnonvaroja kunnioittaen. (Antikainen ym., 2013, 11) Vihreä talous on käsitteenä myös laajempi taloudellinen innovaatioprosessi. (Jänicke, 2008, 14)
Vihreän talouden yhteydessä voimme puhua inhimillisen kasvun käsitteestä. Inhimillisessä kasvussa pääoma saa laajemman merkityksen kuin perinteinen varallisuus, sillä siinä pääoma jaetaan neljään eri osioon: teollinen pääoma, inhimillinen pääoma, luontopääoma ja sosiaalinen pääoma. Kestävän kehityksen ympärille rakentuvassa taloustieteessä teollinen pääoma ymmärretään fyysisenä pääomana (rakennukset, laitteet, tuotantoprosessit). Inhimillinen pääoma rakentuu ihmisten ominaisuuksiin (tieto, taito, koulutus, kulttuuri), luontopääoma on luonnonvaroihin (uusiutuvat ja uusiutumattomat) liittyvää pääomaa ja sosiaalinen pääoma on tietoja, normeja ja yhteiskunnallisia instituutioita. 2000-luvun talouskasvu ei voi perustua yritysten omistajien edun ajamiseen, vaan talouskasvun on perustuttava kestävälle innovoinnille. Kestävässä innovoinnissa otetaan huomioon koko prosessin ajan ihmiset, yhteiskunta, talous ja ympäristö. Innovointia ei voida pakottaa syntyväksi, vaan sille on luotava sopiva ympäristö kehittyäkseen. Oikean ympäristön luominen on johtamiseen liittyvä haaste,
jota hallinnossa, niin globaalisti, alueellisesti, ja paikallisesti on otettava huomioon.
(Hautamäki, 2008, 11-20)
Hintakilpailussa Suomi ei tule pärjäämään globaalisti, vaan meidän valttina tulee olemaan laatu.
Kestävän innovoinnin kautta voimme luoda uudenlaisia konsepteja hyvinvoinnille ja talouskasvulle, jotka käsitteinä kulkevat inhimillisessä kasvussa käsi kädessä. Suomen tulisi olla nyt strategisesti ketterä, jotta erityisesti ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien haasteiden kautta syntyvät innovaatiot ja niiden voitot saataisiin kotiutettua maahamme. (Hautamäki, 2008, 11-20) Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla tutkimus- ja kehittämistoimintaan ohjatut valtion varat kasvoivat 100 miljoonan vuosivauhdilla, mutta 2010-luvulla vauhti on hiipunut ja jopa pysähtynyt. (Tilastokeskus, 2017)
2.2 Vihreä talous ja elinvoimapolitiikka
Valtioneuvoston kanslian raportissa (4/2013) tulevaisuuden menestyjiä kuvataan seuraavalla tavalla: ”Tulevaisuuden menestyjät ovat kilpailijoitaan materiaali- ja energiatehokkaampia, ja ne pystyvät tuottamaan joustavasti vähähiilisiin yhteiskuntiin sopivia palveluita ja tuotteita.
Vihreän kasvun mahdollisuuksia on kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, esimerkiksi liikenteen ja liikkumisen, energia- ja ruokajärjestelmien sekä asumisen ja yhdyskuntarakenteen ratkaisuissa.” Jokainen näistä sektoreista on poliittisella päätöksenteolla ohjattavissa, joten vihreä talous on ennen kaikkea suomalaisen kuntapolitiikan ytimessä. (Antikainen ym., 2013 11)
Kuntien hallinnossa ollaan enenevissä määrin ryhdytty käyttämään elinkeinopolitiikan sijaan käsitettä elinvoimapolitiikka. Se, mikä ero näillä termeillä on ja mitä elinvoimapolitiikka käytännössä tarkoittaa, on tämän kappaleen teema. Kuntaliitto on ollut vahvasti nostamassa elinvoimapolitiikan käsitettä kuntien tietoisuuteen ja Kuntaliiton elinvoimapoliittinen ohjelma julkaistiin helmikuussa 2015. Vaikka elinvoimapolitiikka onkin noussut kuntapolitiikan kehittämistyön johtoajatukseksi, se ei tarkoita, että elinkeinopolitiikka olisi unohdettu:
elinvoimapolitiikka sisältää elinkeinopolitiikan omana osa-alueenaan. Perinteinen elinkeinopolitiikka pitää sisällään lähinnä talous- ja yrityssektorin kehittämisen.
Elinkeinopolitiikan toimiessa rajatussa ympäristössä, avaa elinvoimapolitiikka laajemman perspektiivin kunnan toimintaan. Elinvoimapolitiikan, samoin kuin elinkeinopolitiikan, päätavoitteena on työllisyyden nostaminen. Työikäisen väestön muuttaessa alueelle kunnan verotulot kasvavat ja näin ollen ympäristön viihtyisyys kasvaa ja palvelutarjonta pysyy kattavana. Elinvoimapolitiikka toimii yläkäsitteenä, joka sitoo yhteen kunnan kehitys-, työllisyys- ja sosiaalipalvelut. (Kuntaliitto, 2015, 4)
Elinvoimainen kunta pitää käsitteenä sisällään vetovoimaisen ympäristön, paikallistalouden kilpailukyvyn ja kestävyyden, sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisyyden. Elinvoimaisen kunnan talous rakentuu vahvasti vihreän talouden ympärille, ja vihreä talous tulisi nähdä mahdollisuutena vahvistaa kuntatalouden kestävyyttä. Kuntien toimintakenttien muutokset lähitulevaisuudessa tulevat tekemään talouden ennakoinnista haastavaa. (Hatakka, 2013, 4) Elinvoimapolitiikan onnistunut kehittäminen vaatii edelläkävijyyttä ja kyvyn nähdä muutos mahdollisuutena. Tämänhetkisessä yhteiskunnassa elämme muutoksen aikaa ja jotta muutos olisi kestävä, on yhteiskunnan oltava uudistumiskykyinen. Edelläkävijyys tarjoaa mahdollisuuden kohdata tuleva joustavasti ja omilla ehdoilla, sillä jos emme itse rakenna tulevaisuuttamme, joku muu tulee tekemään sen puolestamme. Erityisesti osallistumisen kulttuuri ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöönsä takaavat elinvoiman toteutumisen. (Nurmio, Turkki, 2010, 16-30)
Elinvoimapolitiikka rakentuu vastaamaan toimintaympäristön muutokseen.
Toimintaympäristön muutoksella Suomen kunnissa viitataan väestörakenteen ikääntymiseen, elinkeinojen rakennemuutokseen (teollisuustuotannon väheneminen) ja hankintapolitiikan kehittymiseen. Myös kansainvälistyminen luo omat haasteensa ja mahdollisuutensa kuntien kehitykselle. Elinvoimapoliittiset toimet on ulotettava kuntakonsernin jokaiselle osa-alueelle ja toivottavaa olisi, että toimet ylettyisivät kaupungin rajojen ulkopuolelle, seudulliselle tasolle.
Sen takia on tärkeä miettiä, onko elinvoimapolitiikan keskittäminen kunnan kehittämisyhtiölle oikea ratkaisu ja saadaanko tätä kautta varmasti sitoutettua jokainen toimija. (Kuntaliitto, 2015, 1-9) Talouden rakennemuutoksen ollessa väistämätön ja massiivinen, tulevat sen osalliset jakautumaan voittajiin ja häviäjiin. Häviäjiä ovat ne vanhojen ja perinteisten alojen toimijat, jotka eivät kykene uudistamaan toimintaansa vastatakseen uuden talouden muutoksiin.
Kansainvälisesti kaupunkien toiminta kiertotalouden ja resurssiviisauden tukemiseksi on ollut
huomattavasti aktiivisempaa kuin valtioiden ja vihreän talouden toteuttaminen on tällä hetkellä tehokkainta kaupungeissa. Tämä on oikea suunta, sillä kaupungit käyttävät jopa 70 prosenttia maailman energiasta ja ne tulevat olemaan keskeisessä asemassa ympäristöongelmien ratkaisussa. (Järvinen ym., 2017, 24, 25)
Elinvoimapolitiikan toteuttamisen tärkein työkalu on kaupungin strategia, joka nostaa elinvoimapolitiikan kaupungin kehitystyön huipulle. Strategiatasolta elinvoimapolitiikan konkretisoiminen toteutuu integroimalla se hallinnonalakohtaisiin ohjelmiin ja suunnitelmiin.
Vaikka elinvoimapolitiikka on pääsääntöisesti kuntien sekä alueellisten toimijoiden vastuulla, on valtiolla myös suuri roolia sen toimenpiteiden onnistumisessa. (Kuntaliitto, 2015, 4,6) Vihreä talous on pitkällä aikavälillä ennen kaikkea strateginen päämäärä, sillä laajan ja kestävän rakenteiden muutoksen on tultava strategisen ohjauksen kautta. Tulevat ympäristön ja talouden kestävyyteen liittyvät haasteet ovat väistämättömiä, ja tässä piilee ennakoiville talouksille mahdollisuus suureen kilpailuetuun. (Antikainen ym., 2013, 16)
Elinvoimapolitiikkaa ajatellen tehokkain keino toteuttaa vihreää taloutta on hankintapolitiikka.
Hankintalain uudistuksen myötä julkiset tahot saavat enemmän liikkumavaraa valintakriteereiden suhteen, eikä enää pelkkä hinta toimi päätöstä ohjaavana tekijänä.
Vähähiilisyyden ja resurssitehokkuuden tavoitteiden tulisi olla etusijalla hankintakriteerejä määriteltäessä, ja hankintaa tekevän tahon tulisi taata kilpailumahdollisuus myös alueen pienille toimijoille. Paikallisuuden tukeminen hankinnoissa tukee alueellista elinvoimaa ja työllisyyttä.
(Hatakka, 2013, 18)
Suomen Itsenäisyyden juhlarahasto Sitra käynnisti vuonna 2009 elinvoimapoliittisen kehitysohjelman Suomen elinvoiman lähteet. Kehitysohjelman lähtökohtana on ollut menneen teollisen yhteiskuntarakenteen murros ja niin sanottujen perinteisten työpaikkojen katoaminen talouden taantuman myötä. Suomi on hiljalleen siirtymässä ekologiseen palveluyhteiskuntaan, jossa yhteiskunnan ja kansalaisten rooli on määriteltävä uudelleen. Suomessa on totuttu yhteiskunnan holhoavaan ja huolehtivaan rooliin, joka on osalle kansalaisista toiminut passivoivana tekijänä. Se, mitä Sitran raportissa korostetaan alusta loppuun, on tämän hetken Pohjoismaisen yhteiskuntamallin uudistumisen tarve. Raportissa painotetaan resurssilähtöisestä ihmislähtöiseen siirtymistä: alkaen pyramidin huipulta, johdon ja
instituutioiden muutoksesta. Yhteiskunnallisiksi muutosteemoiksi nostettiin kolme osa-aluetta, jotka olivat uudenlainen johtajuus, yrittäjämäinen asenne suhteessa kaikkeen työntekoon ja hyvinvoinnin uudenlainen merkitys. Mielenkiintoinen kysymys kehitysohjelman työryhmillä oli se, että kuinka Suomi tulee uudistamaan rakenteitaan muuttuvassa ja globaalissa maailmassa ja mitkä tulisivat olemaan maamme uudet ajattelu- ja toimintamallit. (Nurmio, Turkki, 2010, 3- 14)
Tulevaisuuden ennustaminen on tämänhetkisessä toimintaympäristössä haastavaa. Luonnon ja erityisesti ilmastonmuutoksen luomat epävarmuustekijät sekä kiristyvät resurssit luonnonvaroista asettavat yhteiskunnilla ja talouden rakenteille uusia reunaehtoja, joihin aikaisemmin ei ole totuttu vastaamaan. Tulevaisuus nähdään nopeasti liikkuvana kohteena, joka muuttaa muotoaan jatkuvasti ja yksikään toimija itsessään ei voi määrittää, saati toteuttaa haluamaansa tulevaisuutta ilman vuoropuhelua laajan toimijaverkoston kanssa.
Vähätellessämme maamme kansalaisten hiilijalanjälkeä, tulisiko fokus siirtää ilmastotalouden tuomiin mahdollisuuksiin sekä ymmärrämmekö todella sen taloudellisen potentiaalin?
(Nurmio, Turkki, 2010, 9-11)
Kansainvälistyminen luo omat haasteensa elinvoimapolitiikalle ja vaikka toimintaympäristö on paikallinen, tulee globalisaatio ottaa huomioon. Laajemman tulevaisuusennusteen luomisessa kunnalle tarvitaan globaalien haasteiden ja mahdollisuuksien huomioimista. Kestävän elinvoimapolitiikan tekeminen vaatii kunnalta toimintaympäristön muutokseen liittyvien syiden ymmärtämistä. Sitran raportissa tämän päivän globalisaatio, Globalisaatio 2.0, rakentuu vahvasti talouskriisin synnyttämään toimintaympäristöön. Globalisaatio 2.0 maailmantalouden merkittävin muutos on siirtyminen länsivetoisesta globalisaatiosta Aasian vetämään globalisaatioon. Paikallisuus on noussut talouden ytimeen, sillä teollisuuslähtöisestä elinkeinoelämästä ollaan siirtymässä lopullisesti kohti ihmiskeskeistä palveluyhteiskuntaa.
Ympäristö on asettanut rajat toiminnalle, ja aikaisemmin teollisuutta koskeneet rajat ovat siirtyneet ilmastonmuutoksen tuomiin epävarmuustekijöihin. Vaikka talouskriisi nopeutti prosessia talousrakenteiden uusiutumisen tarpeesta, on kyse koko ajan ollut väistämättömästä muutoksesta globaalilla tasolla, joka talouskriisistä huolimatta olisi tullut. (Nurmio, Turkki, 2010, 12, 18)
Suomen kohdalla on menossa etsikkoaika, jonka taloustaantuma aiheutti työpaikkojen menetyksellä sekä talouskasvun pysähtymisellä. Kyseessä on muutos, joka olisi väistämättä noussut ennen pitkää esiin: taloustaantuma vain nopeutti väistämättömän muutoksen esiin tuloa. (Nurmio, Turkki, 2010, 12) Vihreä talouden toimenpiteitä on toteutettu suomalaisessa yhteiskunnassa jo 1960-luvulta lähtien, jolloin toimenpiteet pureutuivat käytännön toimintaan kestävien tuotantorakenteiden kehittämisellä, materiaalitehokkuudella ja ympäristöteknologian kehittämisellä. 2000-luvulla vihreästä taloudesta on tullut strateginen päämäärä, joka pyritään sisällyttämään kaikkeen toimintaan. (Antikainen ym., 2013, 7)
3 Resilienssi käsitteenä
Resilienssin käsite viittaa tilaan, jossa systeemi onnistuu säilyttämään tasapainonsa ja toimivuutensa sen kohdatessa häiriötekijän tai –tekijöitä. Resilienssiä voi ilmetä niin luonnon kuin ihmisen luomissa järjestelmissä ja käsite kietoutuu vahvasti kestävän kehityksen teemaan:
jotta järjestelmä olisi resilienssi, tulee sen toimia niin, että tulevilla sukupolvilla on samat mahdollisuudet toimiakseen kuin nykyisillä. Sosio-ekologiset systeemit eli ihmisen ja luonnon väliset syy-seuraussuhteet ovat resilienssikäsitteen ytimessä, ja näiden kahden systeemin välisissä suhteissa tapahtuvien muutosten vuoksi on joustavuus elintärkeää systeemin toimivuudelle. Sosio-ekologisissa systeemeissä ainoa varma asia on jatkuva muutos. (Walker, Salt, 2006, 1,2) Resilienssin määrittelyssä on useita eri näkökulmia, joista äsken viittasin järjestelmän kykyyn säilyttää toimivuutensa häiriötekijän vaikuttaessa sen toimintaan.
Resilienssi voidaan määritellä myös häiriötekijän näkökulmasta, jolloin tarkastelun kohteena on häiriön suuruus, jonka järjestelmä kestää ennen sen muutosta. Muita näkökulmia resilienssin määrittelyssä on järjestelmän toipumisaika häiriöstä, missä resilienssin rinnalle otetaan käsitteeksi resistanssi. (Adger, 2000, 349)
Sosio-ekologisissa järjestelmissä resilienssiä esiintyy silloin, kun yksilöiden ja yhteisöjen on sopeuduttava ympäristössään tapahtuvaan muutokseen. Ekologinen resilienssi ja sosiaalinen resilienssi kietoutuvat toisiinsa joko yhteisöjen riippuvuudesta ekosysteemipalveluihin tai taloudellisten järjestelmien kautta. (Adger, 2000, 347) Tutkittaessa sosio-ekologisten järjestelmien resilienssiä tulee ensimmäisenä ottaa huomioon, kuinka hyvin ekologinen tieto on
onnistuttu siirtämään järjestelmään sisälle ja kuinka tämän tiedon myötä instituutiot muuttavat toimintaansa paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi. (Kotilainen, Eisto, 2010, 21)
Jotta järjestelmän resilienssin hallinta ja ymmärtäminen olisi onnistunutta, on tärkeää ymmärtää järjestelmän kyky reagoida muutokseen. Kun järjestelmässä tapahtuu muutos, on siihen olemassa kolme reagointitapaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa muutoksen tapahtuessa ei reagoida vaan seurataan tilanteen kehittymistä, jolloin menetetään muutoksen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Toinen vaihtoehto on aktiivisesti hallita systeemiä muutoksessa ja palauttaa se haluttuun tilaan. Kolmas vaihtoehto on muutoksen hyväksyntä ja uuteen tilaan sopeutuminen. Resilienssi on kykyä sopeutua tai pärjätä ennen kaikkea epävarmuudessa.
Epävarmuuteen suhtautuminen ja siihen valmistautuminen joko lisää tai vähentää resilienssiä, riippuen kyvystä reagoida epävarmuuteen. (Gunderson, Pritchard, ym., 2002, 259)
Sosio-ekologisissa järjestelmissä resilienssin käsite tulee kyseeseen luonnonvarojen käytössä ja hallinnassa. Resilienssin käsitettä on helpointa pyrkiä selittämään luonnontieteellisten suhteiden kautta ja määrittelyssä voidaan ottaa esille ekosysteemien kestävyys: kestävä, resilientti ekosysteemi ei luota vakauteensa vaan pikemminkin kykyynsä joustaa ympäristön muuttuessa. Vaikka vakaus on tavoiteltava tila, se ei välttämättä luo kykyä sopeutua muutokseen. (Evans, 2012, 170,171) Resilientissä sosio-ekologisessa järjestelmässä muutosta ei ajatella negatiivisena, vaan se on usein mahdollisuus kokeilla jotain uutta ja kehittyä. (Folke, 2006, 253)
Vaikka resilienssi määritellään pääsääntöisesti positiiviseksi piirteeksi, voi se joissain tapauksissa toimia järjestelmän kannalta sitä heikentävänä piirteenä. Järjestelmän resilienssi saattaa taata mahdollisuudet esimerkiksi köyhyyden ja negatiivisten ympäristövaikutusten säilymisen järjestelmässä pitkään. Resilientti järjestelmä on sopeutunut muutokseen, joten näiden negatiivisten loukkujen muuttaminen saattaa olla hyvin hankalaa. Sosioekologisissa systeemeissä on se riski, että ylemmän tason vahva resilienssi saattaa tukahduttaa alatason järjestelmien resilienssiä. Tällä viitataan esimerkiksi alueen elinkeinorakenteeseen, jossa vahva toimiala tukahduttaa pienemmät elinkeinot alleen. Resilienssi tukee tätä sillä, että vahva toimiala sopeutuu muutokseen ja osaa muuttaa toimintaansa systeemin vaatimaan muutokseen,
eikä alueen elinkeinorakenteen monipuolistaminen ole tästä syystä helppoa: resilienssi ei siis ole aina hyvä piirre. (Kotilainen, Eisto, 2010, 16)
Järjestelmän resilienssiä mitataan monilla eri mittareille ja siihen vaikuttavat useat tekijät.
Monimuotoisuus on avaintekijä mitattaessa järjestelmän resilienssiä, niin sosiaalisesta kuin ekologisesta näkökulmasta. Monimuotoisuus taipuu resilienssin määrittelyssä niin ekologiseen kuin sosiaaliseen puoleen tarkasteltaessa järjestelmien resilienssiä: ekologisesta näkökulmasta biodiversiteetti on mahdollisimman suuri resilientissä järjestelmässä, kun taas monipuolinen paikallistalouden rakenne tekee sosiaalisesta näkökulmasta järjestelmästä resilientin.
Sosioekologisissa järjestelmissä sosiaalisen resilientiyden katsotaan kasvavan sen mukaan, mitä enemmän toimijoilla on mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia yhteiskunnan verkostoja ja kokea olevansa osa paikallista sosioekologista järjestelmää. (mm. Folke, 2006, Kotilainen, Eisto, 2010)
Sosio-ekologinen systeemi jaotellaan neljään tasoon: ekosysteemeihin, paikalliseen tietämykseen, ihmisiin ja teknologiaan ja omistusoikeudellisiin instituutioihin. Tiedon paikallisuus tarjoaa mahdollisuuden siirtää tieto paikallisten olosuhteiden vaatimalla tavalla hallintoon. Jotta nämä neljä tasoa saadaan tehokkaasti vuoropuheluun keskenään, täytyy ottaa huomioon neljä avaintekijää kestävän sosio-ekologisen suhteen luomisessa. Ensimmäinen niistä on ekosysteemien ja sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden ymmärtäminen, sidosryhmien välisten ennakkoluulojen vähentäminen ja sosiaalisten verkostojen luominen. Näin ollen mahdollisen muutoksen tapahtuessa instituutioiden on helpompi sopeutua. (Evans, 2012, 177)
Resilienssiajattelussa perusolettamus on se, että asiat muuttuvat ja sen seuraukset voivat olla joko negatiivisia tai positiivisia. Tämän muutoksen vastustaminen tai huomiotta jättäminen hankaloittaa siihen sopeutumista sekä rajoittaa mahdollisuuksia hyödyntää muutoksen mukanaan tuomia vaihtoehtoja. Muutokset ovat joko hitaasti ilmeneviä, esimerkiksi ilmastonmuutos, tai nopeasti ilmeneviä, esimerkiksi luonnonkatastrofit. Nopeiden muutosten suhteen kykymme toimia on huomattavasti parempi verrattuna hitaisiin muutoksiin, joiden havaitsemiseen kuluu usein vuosikymmeniä. Kokemus omista ja yhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksista on usein syynä siihen, että hitaiden muutosten koetaan olevan väistämättömiä. Yksilön käsitys omista vaikutusmahdollisuuksista on hyvin pieni ja rajallinen.
Näin ollen juuri ilmastonmuutos ja väestönkasvu vaikuttavat ongelmilta, joihin vaikuttaminen koetaan yksilötasolla hankalalta. (Walker, Salt, 2010, 10)
Jatkuvan kasvun oletus taloudessa ei anna liikkumavaraa, jos suuret muutokset järjestelmissä jätetään huomioimatta mahdollisimman suuren hyötysuhteen saavuttamiseksi. Taloudellisen kasvun tavoittelussa jätetään usein huomioimatta pidemmän aikavälin vaikutukset, joita mahdollinen muutos järjestelmän rakenteessa aiheuttaa. (Walker, Salt, 2010, 14) Koska tutkimukseni käsittelee vihreää taloutta, nostan tarkempaan tarkasteluun ekologisen ja taloudellisen resilienssin. Tarkastellessani sosio-ekologisten systeemien resilienssiä, haluan kytkeä tähän tarkasteluun myös talouden ja elinvoimapolitiikan. Vihreä talous perustuu sosiaalisesti oikeudenmukaiseen tulojen jakoon sekä innovatiiviseen lähestymistapaan kohdata ympäristön muutoksesta aiheutuvat ongelmat. Sopeutuva hallinto luottaa vahvasti innovoimisen ja oppimisen kulttuuriin kannustaen instituutioitansa oppimisen kautta muokkaamaan toimintatapojaan ja rakenteitaan. Sopeutuvassa hallinnossa muutos lähtee ruohonjuuritasolta ja vuorovaikutus tapahtuu eri sidosryhmien välillä. (Evans, 2012, 178-181)
Ron Martin (2012) määrittelee neljä ulottuvuutta alueelliseen resilienssiin talouden taantumassa; samat piirteet ovat havaittavissa myös muissa alueellisissa muutoksissa, ei siis pelkästään taloudellisissa. Alueen resilienssi rakentuu sen vastustuskykyyn, joka määritellään paikallistalouden herkkyydellä tai haavoittuvuudella talouden taantumassa. Vastuskyvyn rinnalla nousee paikallistalouden elpymiskyky talouden taantumasta. Uudelleenohjautumisen kyvyllä viitataan alueen sopeutumiselle muutokseen tai reagoimalla muutokseen uudistamalla omaa elinkeinorakennettaan. Neljäs piirre rakentuu aluetalouden varsinaiseen uudistumiseen;
säilyttävä vai uudistava? Nämä neljä resilienssin ulottuvuutta reagoivat toistensa kanssa eri tavalla ja niiden yhteensovittamisen lopputulos on aina tapauskohtaista. Tärkein näiden polkua määrittävä tekijä on alueen resilienssiä tukevat tekijät: innovaatiot, kilpailukyky, elinkeinosektorin rakenne, yrittäjyyden kulttuuri, instituutiot, hallinto, alueen aikaisempi taloudellinen rakenne. (Martin, 2012, 11, 12)
Kuva 2. Alueellisen resilienssin ulottuvuudet talouden taantumassa (Martin, 2012, 12)
3.1 Resilienssi käsitteen eri tulkinnat
Resilienssi on tullut korvaamaan useissa yhteyksissä sanan kestävyys, mutta mikä näiden kahden termin varsinainen ero siis oikeastaan on? Teppo Eskelinen ja Ville-Pekka Sorsa (2015) tarkastelevat artikkelissaan Kestävyyden käsitteen mielekkyys tutkimuksessa resilientin ja kestävyyden käsitteiden eroa maanjäristyksen tuhoaman kaupungin esimerkin kautta.
Resilienssi: innovaatiot, kilpailukyky,
elinkeinosektorin rakenne, yrittäjyyden kulttuuri,
instituutiot, hallinto, alueen aikaisempi taloudellinen rakenne
Vastustuskyky:
Paikallistalouden herkkyys talouden
taantumaan
Elpyminen:
Paikallistalouden elpymiskyky talouden
taantumasta
Uudelleenohjautuminen:
Paikallistalouden kyky sopeutua tai uudelleenohjautua talouden taantumassa
Uudistuminen:
Alueen kyky luoda uusia
kasvunmahdollisuu ksia; säilyttävä vai
uudistava?
Kestävässä kaupungissa järjestelmä itsessään sisältää tuhojen jälkikorjauksen tai rakennukset ovat tehty kestämään maanjäristykset. Resilientissä kaupungissa on kyky rakentaa toimiva infrastruktuuri järistyksen jälkeen, mutta ei välttämättä samanlaista. Uusi infrastruktuuri resilientissä kaupungissa on sen hetkisen tilanteen muovaama ja muutokseen sopeutuva.
Resilienssi käsitteenä on perinteisesti tulkittu kahdesta eri näkökulmasta: teknisestä ja ekologisesta. Resilienssin teknisessä tulkinnassa keskiössä on systeemin resistanssi mahdollisiin muutoksiin. Muutos aiheuttaa häiriön tasapainotilaan, jossa systeemin oletetaan olevan ennen muutosta. Resilienssiä mitataan sillä, kuinka nopeasti systeemi saavuttaa alkuperäisen tasapainotilansa muutoksen jälkeen. Teknisessä tulkinnassa alkuperäinen tasapainotila on se lähtökohta, johon resilienssi systeemi tulee palaamaan. Tekninen näkökulma resilienssiin on nimensä mukaisesti hyvin tekninen ja jäykkä, eikä se näe systeemillä voivan olla useampia tasapainoisia tiloja. (Martin, 2012, 4)
Toinen lähestymistapa resilienssin tulkitsemiseen on ekologinen näkökulma. Ekologisen resilienssin tutkimuksen intressi on siinä, kuinka paljon systeemi kestää muutoksen luomaa painetta ennen kuin sen on siirryttävä pois tasapainotilastaan. Ekologisen resilienssin lähtökohtana ovat useat eri tasapainotilat, joihin muutoksen myötä systeemit pyrkivät hakeutumaan. Muutoksen myötä ei ole olennaista pyrkiä takaisin alkuperäiseen tilaan vaan luoda uusien olosuhteiden myötä uusi tasapainoinen systeemi. Martin (2012) puhuu systeemin joustavuuden kynnyksestä, jonka ylityksen jälkeen systeemi pyrkii löytämään uuden tasapainon. Se, mikä on itse resilienssiä ekologisen tarkastelun näkökulmasta, on tulkinnanvaraista. Resilienssin mittarina ekologisessa resilienssissä toimii yleensä muutoksen laajuus, jonka systeemi kestää ilman tasapainotilan menetystä: eli mitä suuremman muutoksen systeemi kestää, sen resilientimpi se on. (Martin, 2012, 7)
Martin määrittelee myös kolmannen resilienssin tulkinnan, joka on sopeutuva resilienssi. Tämä on hallinnon kannalta olennaisin resilienssin muoto. Sopeutuvassa resilienssissä systeemin tulee uudelleenjärjestäytyä joko ennakoivasti tai vastauksena muutokseen. Sopeutuva resilienssi on jatkuva prosessi, eikä hetkellinen muutostila. Kun talouden taantuma pyyhkäisee alueelta kannattamattomat ja joustamattomat talouden muodot, se luo samalla toiminta-alaa
sopeutuvuuden. Alueen sopeutumiskyky riippuu sen taloudellisista toimijoista ja niiden vuoropuhelusta keskenään sekä jo olemassa olevasta taloudellisesta rakenteesta. Sopeutuvassa resilienssissä on ennen kaikkea kyse alueen kyvystä uudelleenohjautua rakennemuutoksen jälkeen. Tehokkaaseen uudelleenohjautuvuuteen vaikuttaa alueen yritysten määrä, monipuolinen elinkeinorakenne, yritysten innovointikyky ja halukkuus kehittää toimintaansa sekä alueen kyky saada rahoitusta ja sijoituksia alueelleen. (Martin, 2012, 10, 11)
3.2 Resilienssi ja vihreä talous
Vihreä talous on resilienssi talousjärjestelmä, jossa talous pystyy vastaamaan luonnonvaroista aiheutuvaan niukkuuteen tehokkaasti ja menettämättä talouskasvuaan. Vihreän talouden suurimmat sektorit, kuten asuminen, energia, liikkuminen ja ruoka, ovat suurimmaksi osaksi paikallistason toimialoja, joten paikallisella tasolla tapahtuvien toimenpiteiden voi nähdä olevan tärkeimpiä vihreän talouden tukemisessa. Innovaatiot ovat vihreän talouden tärkein toteuttamistyökalu ja niiden tärkein syntymisalusta on toimijoiden, instituutioiden ja tieteen rajapinnassa. Erityisesti julkisen vallan ja kolmannen sektorin toimijoiden välinen tehokas yhteistyö mahdollistaa innovaatioiden toteuttamisen ja testaamisen käytännössä, sekä vanhojen ja toimimattomien rakenteiden muokkaamisen vihreälle taloudelle edullisemmaksi. Kolmannen sektorin ottaminen suunnitteluun ja toteuttamiseen mukaan takaa myös vallan pyramidin kääntymisen päälaelleen, jossa päätöksenteko tulee tapahtumaan vuorovaikutuksessa kansalaisyhteiskunnan kanssa osallistumisen kautta. (Antikainen ym., 2013, 14, 15)
Kalifornian osavaltiossa tutkittiin vihreän talouden resilienssikykyä taloustaantuman pahimpaan aikaan. Tammikuusta 2009 tammikuuhun 2010 koko osavaltion työpaikat vähenivät seitsemällä prosentilla, kun vihreän talouden työpaikoista menetettiin vain kolme prosenttia.
Vihreän talouden ydintyöpaikoiksi tutkimuksessa laskettiin vaihtoehtoinen energiantuotanto, energian ja luonnonvarojen säästämiseen liittyvä toiminta sekä päästöjen vähentäminen ja kierrättäminen. Muilla vihreän talouden sektoreilla työpaikkojen määrä on jopa kasvanut taloustaantumasta huolimatta: kestävän liikenteen työpaikat kasvoivat samaisella tarkastelujaksolla prosentin. Pidemmän aikavälin tarkastelussa (1995-2010) näiden vihreän talouden sektoreiden kasvu oli jopa 53 prosenttia, kun kokonaistalouskasvu alueella oli vain 12
prosenttia. Poliittinen epävarmuus hankaloittaa yritysten tulevaisuuden suunnittelua, ja jatkuva hintojen nousu, niin energian kuin luonnonvarojen suhteen ja ilmastonmuutoksen todelliset kulut ovat alkaneet näkyä voimistuvien ääri-ilmiöiden aiheuttamien vahinkojen määrässä.
Osavaltion ennakoiva politiikka on luonut alueelle runsaasti kestävien energiamuotojen teollisuutta ja alueelle on keskittynyt innovaatio- ja kehitystoimintaa. Vihreän talouden toimien jakautuminen osavaltiossa on ollut myös tasaista. (Next10, 2012, 2, 44)
Polkuriippuvuussuhteiden tunnistaminen on vihreän talouden suhteen olennaista. Jotta talouden toiminnot eivät jatkuisi perinteisellä, ympäristöä saastuttavalla ja luonnonvaroja tuhlaavalla tavalla, tulee tiedostaa vanhojen rakenteiden vaikuttavuus nykyisessä yhteiskunnassa. Nämä vanhat rakenteet voivat olla esimerkiksi tieliikenteemme fossiiliriippuvuus ja teollisuuden energiaintensiivisyys. Ei-toivottujen rakenteiden tunnistamisen myötä voidaan kehittää uusia toimintamalleja ja -rakenteita, joiden avulla lyhyen ja pitkän aikavälin toimintasuunnitelmien teko tehostuu. (Antikainen ym., 2013, 14)
Hyvinvointi on ihmisten kannalta kenties tärkein kestävyyteen liittyvä arvo. Yhteiskunnan kannalta sopeutuvuus muutokseen tarkoittaa sosiaalisen kestävyyden kannalta sitä, että rakenteiden ja toiminnan on muututtava ja elettävä muutoksen mukana niin, että hyvinvoinnin laatu voidaan taata. (Nurmi, 2016) Lähtökohtana taantuman jälkeiselle talouskasvulle ei voi olla kulutuksen ja materialismin kasvu, vaan hyvinvoinnin on saatava uusi määritelmä aineettoman kasvun ja palvelutalouden avulla.
3.3 Resilienssi hallinto
Jotta hallinto olisi resilienssi, tulee sen kohdata muutokset innovatiivisella tavalla ja kehittää jatkuvasti uusia keinoja sopeutuvuudelle oppimisen kautta. Resilientti hallinto pyrkii luomaan useita eri vaihtoehtoja hallinnon ohjauskeinoille. Se on ennakoivaa hallintoa, jonka lähtökohtana ei ole vain muutokseen reagoiminen: samalla pyritään rakenteiden muuttamiseen.
Tieto, ja erityisesti paikallinen tieto, on avainasemassa tässä muutoksessa. Tietoa on osattava kerätä, käsitellä ja muuttaa se käytäntöön. (Evans, 2012, 180) Kunnan johtaminen on yleensä
tahtotila kunnan tulevaisuudesta. Johtaminen voi suuntautua kunnan nykyisen tilan säilyttämiseen, jatkuvaan kehitykseen ja tilan parantamiseen tai pahimmassa tapauksessa pelkästään olemassaolon ylläpitoon. Tavoitteiden ja tulevaisuuden suunnittelu on ohjattava jatkumaan valtuustokauden yli, sillä pitkäjänteinen johtaminen vaatii pidemmän, kuin neljän vuoden valtuustokauden syklin. (Miettinen toim., 2001, 8,9)
Jos resilienssiä lähdetään tarkastelemaan perinteisen hallinnan -”command and control” - kautta, on yleensä tavoitteiden määrä rajattu hyvin pieneksi. Gunderson ja Pritchard ottavat tässä käytännön esimerkiksi saasteiden vähentämisen tai luonnonvaroista saatavan tuotannon maksimoimisen. Perinteisen hallinnan kautta tehtävät toimenpiteet saattavat aluksi olla onnistuneita, mutta samalla nämä toimet muuttavat pikkuhiljaa systeemin muita osia.
Olettaessamme, että luonnon epävarmuus voidaan korjata hallinnon kontrollilla, saatamme aiheuttaa ympäristössämme ekologisen resilienssin katoamisen. Erityisesti luonnonvaroihin liittyvässä hallinnassa sopeutuva resilienssi on avainasemassa, jossa ”politiikan tulee täyttää sosiaaliset tavoitteet, mutta sen on oltava jatkuvasti muunneltavissa ja joustava sopeutumaan näihin yllätyksiin.” (Gunderson, Pritchard, ym., 2002, 259, 260)
3.4 Teoreettisen viitekehyksen yhteenveto
Tutkimuksessani teoreettisen viitekehyksen rakentavat yllä avatut käsitteet vihreä talous ja resilienssi. Kuntien ja kaupunkien strategiatyö rakentuu ennen kaikkea elinvoiman luomiseen ja vetovoiman lisäämiseen alueellaan ja kaupunkina Lahti tarjoaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen näiden käsitteiden tarkastelulle käytännössä. Elinvoimapolitiikan käsite sisällyttää itseensä vihreän talouden, joka ilmenee paikallistalouden kilpailukyvyssä ja kestävyydessä, vetovoimaisessa ympäristössä ja sosiaalisessa pääomassa. Lahti tarjoaa mielenkiintoisen tutkimusalustan vihreän talouden joustavuudelle, sillä kaupunki on määritellyt itsensä ympäristökaupungiksi.
Analyysissä pyrin löytämään aineistosta Lahdessa esiintyvän vihreän talouden erilaisia muotoja ja sitä, minkä varaan ympäristökaupunki rakentuu 2010-luvulla. Teoriaosuudessa määritelty
vihreä talous luo viitekehyksen, jonka pohjalta lähden tutkimaan, millaisena vihreä talous ilmenee Lahdessa. Vihreän talouden määritelmien perusteella etsin samoja viitteitä Lahden toiminnasta ja rakenteista. Kestävän kehityksen tärkein toteuttamistyökalu on talous, joten ympäristökaupunkikäsite tulee osaltaan rakentumaan vihreän talouden varaan. Siksi ympäristökaupungille ei ole omaa teoreettista viitekehystä, sillä koen, että se tulee muodostumaan näiden kahden ydinkäsitteen, vihreä talous ja resilienssi, kautta.
Paikallistalouden laaja rakennemuutos vaatii hallinnollista joustavuutta, jotta rakennemuutokselle luodaan aito kokeilukulttuurin ympäristö: monipuolinen paikallistalouden rakenne mitataan järjestelmän resilienssikyvyssä. Toimiva elinvoimapolitiikka toimii työkaluna vastaamaan tähän samaiseen muutokseen. Ympäristön asettamissa rajoissa, joissa nykyinen elämäntapamme ja hyvinvoinnille asetetut taloudelliset vaatimukset ovat kestämättömiä, on resilientin yhteiskunnan oltava kehittämisen päämäärä. Materiaaliin sidotusta hyvinvoinnista on luovuttava ja siirryttävä enenevissä määrin palveluyhteiskuntaan.
Jatkossa tulee myös pohtia, onko jatkuva taloudellinen kasvu tarpeellista ja jos on, miten se käytännössä tulee onnistumaan tämän hetkisten reunaehtojen puitteissa.
Aineisto jakautuu myös hallinnon tarkasteluun, josta pyrin löytämään alueen resilienssiin viittaavia asioita. Teoriaosuudessa olen määritellyt resilienssin piirteet, joita tulen etsimään haastattelujen avulla alueen toimista. Tarkoituksenani ei ole vastata kysymykseen onko Lahti resilienssi, vaan enemminkin tarkastella yleisiä resilienssille määriteltyjä piirteitä ja löytyykö niitä kaupunkiorganisaation rakenteista. Hyvinvoinnin muuttuva konteksti kestävyyden rajoissa on sopeutumiskyvyn kannalta mielenkiintoinen samaan aikaan haaste ja mahdollisuus.
Tutkija Suvielise Nurmi tiivistää artikkelissaan resilienssin ja hyvinvoinnin suhteen yhteen lauseeseen: ”Jos resilienssiä ei sidota hyvinvoivan elämän jatkumiseen, se on kuin alistumista kohtaloon väistämättömän kuoleman edessä.”
4 Aineisto ja menetelmät
Käytin tutkimusaineistona kaupungin päätöksentekoa ohjaavia strategisia asiakirjoja. Näihin lukeutuvat muun muassa kaupungin strategia, kilpailukykystrategia, valtion ja pääkaupunkiseudun välinen kasvusopimus, maakunnan pitkän aikavälin suunnitelma ja sen toimeenpanosuunnitelma. Valitsin nämä asiakirjat tutkimukseeni siksi, koska vihreän talouden, resilientin hallinnon ja elinvoimaisen kunnan rakentuminen on ennen kaikkea strateginen päämäärä. Jotta verkostosta saadaan kaikki toimijat kattava ja hallinnon läpileikkaava, tulee päämäärien asettaminen aloittaa kunnan päätöksenteon kannalta ohjaavimmasta työkalusta eli strategiasta. Strategian toteutumisen tarkastellessa tärkeimmiksi työkaluiksi muodostuvat kunnan talouteen liittyvät raportit, esimerkiksi talousarvio, seurantaraportit ja tilinpäätös.
Vihreä talous ei ole rajattu kuntarajoihin, ja Päijät-Häme on maakuntana valinnut vihreän talouden yhdeksi strategiseksi teemakseen. Tarkastelen maakunnan pidemmän aikavälin kehityssuunnitelmaa sekä sen toimeenpanosuunnitelmaa vuosille 2017-18. Koska tutkielmani teoreettiset käsitteet ovat resilienssi ja vihreä talous, on olennaista tarkastella niihin liittyvien, elinkeinopolitiikkaa ohjaavien strategisten linjojen suuntaa. Tähän tarkoitukseen otan aineistoon kaupungin kilpailukykystrategian. Tätä kautta voimme tarkastella kaupungin elinkeinopolitiikan kannalta tärkeitä strategisia suuntaviivoja.
Pääosassa tutkimusaineistossani ovat haastattelut, joiden kautta hankin tärkeimmän ja laajimman materiaalin tutkimuskysymystäni analysoidessani. Pyrin hankkimaan kokemukseen ja osaamiseen liittyvää tietoa asiantuntijoilta, joilla on vankka kokemus Lahden ja Päijät- Hämeen alueen ympäristötoiminnasta. Haastateltavat ovat eri osista kaupunkiorganisaatiota, joten on mielenkiintoista saada kuulla, kuinka jokaisen oma organisaatiotausta vaikuttaa näkemykseen ympäristökaupungista. Haastatteluihin osallistui viranhaltijoita elinkeino- ja kilpailukykypalveluista (4 henkilöä), Lahden konserniyhtiöiden edustajia (2 henkilöä), Lahden ammattikorkeakoulun edustaja sekä Päijät-Hämeen liiton edustaja. Haastatteluja kertyi kahdeksan kappaletta.
Haastattelut toteutettiin 21.3-4.5.2018 välisenä aikana haastateltavien työpaikoilla.
Haastattelujen sopiminen oli helppoa, ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten nopeasti sain haastattelut sovittua. Otin haastateltaviin yhteyttä sähköpostitse, kerroin lyhyesti tutkimuksesta
ja pääaineestani. Lähetin haastateltaville kysymykset ennakkoon päivää ennen haastatteluja, sillä koin kysymysten olevan sellaisia, joita haastateltavien oli hyvä pohtia ennen tapaamistamme.
Jokainen haastattelu nauhoitettiin ja purin haastattelut kirjalliseen muotoon litteroimalla.
Litteroinnin kautta aineistojen analysointi oli huomattavasti helpompaa, kuin suoraan nauhoilta.
Litteroin sanatarkasti teema-alueittain, sillä usein keskustelu saattoi siirtyä tutkimukseni kannalta epäoleellisille alueille. Koska olin kiinnostunut asiasisällöistä, enkä esimerkiksi puhetapoihin liittyvästä sisällöstä, ei sanatarkka litterointi olisi ollut tarpeellista, mutta koin sanatarkan litteroinnin helpoimmaksi tavaksi analysoida haastattelumateriaaleja. Haastattelujen jälkeen olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten miellyttävää haastatteluja oli tehdä ja kuinka innostavia henkilöitä pääsin tapaamaan.
4.1 Tutkimusmenetelmät
Laadullisessa eli kvalitatiivisessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa lähteet voidaan karkeasti jakaa ensi- ja toissijaisiin lähteisiin. Ensisijaisissa lähteissä ovat esimerkiksi havainnointi, haastattelut ja kyselylomakkeet ja toissijaisiin lähteisiin kuuluvat kirjalliset materiaalit, kuten tutkimusteemaan liittyvät dokumentit. Ensisijaisista lähteistä haastattelut toimivat tutkimusteemaani parhaiten. Tutkimuskysymyksen ollessa osittain kokemuksiin ja mielipiteisiin nojautuva, ovat haastattelut hyvä työkalu selvittää haastateltavan ajatuksia ja mielipiteitä. Dokumentit ja muu kirjallinen materiaali toimivat taustalähteinä luodessani pohjaa sille, kuinka organisaatio näkee itse itsensä. (Wellington, Szczerbinski, 2007, 58) Laadullinen tutkimus tulee olemaan omassa tutkimuksessani valittu metodologia, sillä haluan tuottaa laadullista aineistoa määrällisen sijaan. Tutkimuskysymykseni suuntaavat jo itsessään tutkimuksen laadullisen tutkimuksen puoleen, sillä tarkoituksena on saada kerättyä kokemus- ja asiantuntijapohjaista aineistoa.
Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa aineiston merkityssisältö on tärkeämpää kuin määrällinen sisältö. Laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen ja
tutkimuksen tiedon tuottajina toimivat ihmiset, ja metodeiksi valitaan sellaisia, joissa tutkittavien omat henkilökohtaiset kokemukset ja näkökulmat pääsevät esille. Tutkittavien ryhmä on valittu tarkoituksenmukaisesti ja jokainen tutkimukseen osallistuva henkilö on ainutlaatuinen, joten tulkinta tapahtuu sen mukaisesti. Laadullisen tutkimuksen ei ole tarkoitus testata hypoteeseja ja teorioita, vaan aineiston yksityiskohtaisen tarkastelun kautta paljastaa odottamattomia seikkoja. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara, 2014, 160, 164)
Vaikka laadullisessa tutkimuksessa ei keskiössä ole teorian tai hypoteesin toimivuuden tarkastelu, tarvitsee se silti teoreettista viitekehystä tutkimusta ohjaavana metodologiana.
Teoreettinen viitekehys luo myös katsauksen sille, mitä tutkittavasta ilmiöstä tiedetään jo valmiiksi. Tutkimuksessani teoreettisen viitekehyksen luo vihreän talouden ja resilienssin käsitteet, joiden kautta voin tarkastella haastateltavien käsityksiä ilmiöistä ja millaisia merkityksiä niille annetaan. (Tuomi, Sarajärvi, 2013, 18-22)
Käsite ympäristö on aina kokemuksena kontekstisidonnainen: näin siis myös ympäristöpoliittinen tutkimus. Se on arvosidonnaista, aikaan ja paikkaan kytkettyä.
Teoreettinen viitekehys määrittää tutkimuksessa käytettävän metodin, ja koska kyseessä on ympäristöpoliittinen tutkimus, antavat haastattelut mahdollisuuden kerätä aineistoa, joka tarjoaa mahdollisuuden tarkastella aineistoa useista eri kulmista. (Alasuutari, 2012, 64) En etsi tutkimuskysymyksiini yleistettäviä vastauksia, vaan näen tutkimukseni case-tutkimuksena.
Ympäristöpoliittista tutkimusta olisi hankala suorittaa määrällisenä tutkimuksena, sillä tutkimusaineiston kannalta oleellisessa osassa ovat asiantuntijahaastattelut. Kun kyseessä on ihminen, on tieto aina muokkautuvaa ja elävää, verrattuna esimerkiksi luonnontieteellisiin mittaustuloksiin.
Wellington ja Szczerbinski (2007) toteavat kirjallisen materiaalin olevan kuvausta siitä, kuinka organisaatio näkee ja hahmottaa itsensä. Haastatteluilla saamme sen sijaan selvitettyä asioita, joita emme voi havainnoida. Haastattelemalla informanttia rakennamme kuvan hänen arvoistaan, ajatuksistaan, ennakkoluuloistaan, kokemuksistaan ja näkökulmistaan. Politiikkaa tutkittaessa, ja varsinkin ympäristöpolitiikkaa, on taustalla rakentunut suuri arvojen ja mielipiteiden verkko, joita ei välttämättä esille saa kuin kysymällä niiden tekemiseen
osallistuneilta henkilöiltä. Haastattelut ovat tältä kannalta ympäristöpoliittisen tutkimuksen kannalta hedelmällisin tutkimusmetodi.
Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa haastatteluilla on menetelmänä vahva jalansija. Niiden avulla luodaan mahdollisimman tarkka kuvaus tutkittavasta asiasta, mutta samalla halutaan tarkastella haastateltavien luomia tulkintoja ja merkityksiä tutkittavalle asialle.
Tutkimuksessani tullaan käyttämään asiantuntijahaastatteluita aineistonkeruumenetelmänä.
Tein kahdeksan asiantuntijahaastattelua keväällä 2018, ja niihin valikoituvat asiantuntijat kaupungin eri organisaatioista; eri toimialoilta, konserniyhtiöistä, koulutussektorilta sekä julkishallinnosta. Asiantuntijahaastatteluissa tietty henkilö ei esitä keskeistä roolia valikoituessaan haastattelun kohteeksi vaan kiinnostuksen kohteena on hänen tietämyksensä tutkittavasta asiasta. Haastateltavan rooli perustuu yleensä hänen institutionaaliseen asemaansa tai muuhun merkittävään rooliin tutkimukseen liittyvässä teemassa. (Alastalo, Åkerman, 2010, 372-375) Omat tutkimushaastatteluni päätin toteuttaa nimettöminä, jotta jokaiselta haastateltavalta saataisiin oma näkemys teemoihin.
Teemahaastatteluilla pyrin saamaan mahdollisimman laajan kuvan tutkimusongelmaani.
Tarkoituksenani ei ollut saada luotua yleistystä tutkittavasta aihepiiristä vaan pikemminkin syventävää kuvaa haastateltavan kokemuksista. Koska tutkimuksessani on kyse paikallisesta ilmiöstä, ei yleistävä otos haastatteluista ole mahdollinen vaan puhutaan mieluummin harkinnanvaraisesta näytteestä. Koska tutkimuksessani on tarkoitus ymmärtää poliittista ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, on kvalitatiivinen tutkimus antaa mahdollisuuden keskittyä tarkemmin yksityiskohtiin. (Hirsjärvi, Hurme, 2015, 58-59) Strukturoimattomuus taas ilmenee vapaamuotoisella keskustelulla, jossa avainasemassa on haastateltavan kokemukset ja määritelmät. Teemahaastattelun olennainen lähtökohta on se, että haastattelu antaa tutkittavien omille mielipiteille ja kokemuksille tilaa. (Hirsjärvi, Hurme, 2015, 48) Ensimmäisissä haastatteluissa oli huomattavissa haastatteluiden noudattavan strukturoitua rakennetta, kun kokemuksen karttuessa haastatteluista muodostui enemmän keskustelevia. Käytännössä kysymykset pysyivät suurimmaksi osaksi samoina, mutta haastattelutilanteissa keskustelut pureutuivat syvemmin asiaan, ja lisäkysymyksiä ilmeni väistämättä.
Teema-alueiden alle rakentuu haastattelijalle muistilistaksi tarkentavia aiheita ja alueita: itse haastattelutilanteessa tämä muistilista toimii teema-alueiden tarkentajana ja haastattelun eteenpäin vievänä työkaluna. Teemahaastattelun joustavuudesta tulee muistaa myös se, että haastateltavan tulee antaa olla tarkentajana. Näin teemahaastattelun etuihin kuuluva joustavuus sekä ilmiöiden tarkastelu syvällisemmin saavutetaan. Teemahaastattelun on mahdollista antaa edetä tarvittaessa laajemmaksi kuin alun perin oli suunniteltu, sillä haastattelurungon rakentuminen teema-alueisiin tarjoaa mahdollisuuden tilanteen elämiselle. Alhaalla olevassa kuviossa on kuvattu teemahaastattelu ja teema-alueiden rakentuminen tutkimusprosessissa.
Suunnitteluvaiheessa tutkimusongelmien tarkennuttua luodaan ilmiöille pääluokat, joiden ympärille teema-alueet tulevat rakentumaan. Joustavien kysymysten ja asiasanojen rakentamat haastattelurungot johdattelevat haastattelua eteenpäin. (Hirsjärvi, Hurme, 2015, 67)
Kuva 3. Teema-alueet tutkimuskokonaisuudessa (Hirsjärvi, Hurme, 2015, 67)
4.2 Analyysi
Laadullisen tutkimuksen analysointi alkaa yleensä jo haastatteluvaiheessa, jolloin haastattelija pystyy tekemään itse haastattelutilanteessa havaintoja. Haastattelujen kautta saatu materiaali pysyy lähellä alkuperäistä muotoaan ja merkitystään, sillä verrattuna kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen tuloksia ei muokata numeeriseen muotoon. Tutkijalla on haastattelu tilanteessa käynnissä joko induktiivinen tai abduktiivinen päättely. Induktiivinen päättely perustuu aineistoon, kun abduktiivinen päättely syntyy jonkin teorian tai johtoajatuksen perusteella, jota tutkija pyrkii haastatteluilla todistamaan. (Hirsjärvi, Hurme, 2015, 136) Omassa tutkimuksessani tulen käyttämään induktiivista päättelyä, sillä tutkimuskysymyksen luonne on enemmän aineisto- kuin teorialähtöinen. Haastattelujen analysointi alkoi omalla
