577
Innovaatiojärjestelmä ja tutkimuksen kaupallistaminen:
keskustelua OECD:n piirissä
KAI HUSSO FL, erikoistutkija Suomen Akatemia
SEPPO KANGASPUNTA KTM, erikoistutkija
Kauppa- ja teollisuusministeriö
1. Johdanto
Tutkimus ja teknologian kehittäminen ovat ny- kyisin keskeisiä OECD-maiden yhteiskunnalli- siin ja teollis-taloudellisiin muutoksiin vaikut- tavia tekijöitä. Korkean teknologian toimialojen ja tuotteiden tuotanto sekä näiden kansantalou- dellinen merkitys on kasvanut 1990-luvulla huomattavasti samalla, kun tietoa ja erikois- osaamista on alettu pitää kansallisen kilpailuky- vyn avaintekijöinä. Samalla yliopistojen ja teol- lisuuden välinen yhteistyö ja vuorovaikutus on tiivistynyt ja saanut uusia muotoja. Tällaiset muutokset toimintaympäristössä edellyttävät aktiivista poliittisten toimien kehittämistä ja vaikuttavuuden seurantaa.
Tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin liittyvät kysymykset ovat OECD:ntiede- ja tek- nologiapolitiikkakomitean (CSTP) alaisen
Technology and Innovation Policy-työryhmän (TIP) toiminnan ytimessä. TIP:n pääteemoja ovat viime vuosina olleet kansallisten innovaa- tiojärjestelmien toimivuus ja julkisrahoitteisen tutkimuksen kaupallistaminen. Näistä teemois- ta pidettiin viime vuonna Australiassa sarja ti- laisuuksia,1joiden esitelmiin ja kirjalliseen ma- teriaaliin tämä kirjoitus suureksi osaksi perus-
1 OECD-konferenssi »Innovation Systems – Growth Engines for the 21st Century» (Sydney 19.–20.11.
1998), OECD/TIP:n organisoima seminaari »Com- mercialisation of Government-funded Research»
(Canberra 25.11.1998), TIP:n kokous (Canberra 23.–
24.11.1998), OECD/APEC-seminaari »New Science and Technology Indicators for a Knowledge-based Economy» (Canberra 26.–28.11.1998). Tausta-ai- neistona lisäksi materiaaliaCSTP:n kokouksista (Pa- riisi: 13.–14.10.1998 ja 16.–17.3.1999) sekä tiedot- teet OECD-maiden tiede- ja teknologiaministerien tapaamisesta Pariisissa 22.–23.6.1999.
tuu. Konferenssien tavoitteena oli selkeyttää in- novaatiojärjestelmien ja innovaatioidensystee- mistä näkökulmaa, joka korostaa tietoperustai- sen talouden (»knowledge-based economy») eri toimijoiden ja instituutioiden välisiä riippu- vuuksia sekä yhteistyötä. Tähän liittyen talous- tieteilijät ovat alkaneet puhuainnovaatioperus- taisen evolutionäärisen järjestelmän kehityk- sestä ja siihen liittyvästä tutkimussuuntaukses- ta, jota kutsutaan nimellä »systemic economics»
(ks. esim.Bryant 1998;Bryant & Wells 1998).
Näistä lähtökohdista seuraavat kysymykset ovat nousseet ajankohtaisiksi: »Miten innovaatiopo- litiikan pitäisi reagoida tietointensiiviseksi ke- hittyvän teollisuuden teknis-taloudellisiin muu- toksiin?»; »Kuinka hyvin poliittisilla toimenpi- teillä voidaan ohjata innovaatiojärjestelmän ke- hitystä?»; »Kuinka laaja-alaista innovaatiopoli- tiikan pitäisi olla?».
Artikkelin tarkoituksena on esitellä OECD:n piirissä käytävän tiede- ja teknologiapoliittisen keskustelun ja innovaatiopolitiikan kehittämi- sen nykyisiä painotuksia. Kirjoitus ei ole koko- naiskatsaus OECD:n tiede- ja teknologiapoliit- tiseen työhön, joka on tässä esitettyä huomatta- vasti laajempaa (esim. OECD 1998a, 1998b, 1998c, 1999a). Tarkoitus ei ole myöskään pei- lata keskustelua Suomen tilanteeseen. Viimeai- kaisissa OECD:n kansainvälisissä vertailuissa- han Suomi on menestynyt hyvin niin tiedejär- jestelmän rakenteellisen ja toiminnallisen kehit- tämisen, tieteellisen tason kohoamisen, teknolo- gian kehittämisen ja soveltamisen sekä yliopis- tojen ja teollisuuden yhteistyön tiivistymisen suhteen (ks. OECD1998a, 1999b).
2. Innovaatiopolitiikka, klusterit ja talouden toimintaympäristö
Viime vuosina on korostettu varsinkin huippu- tekniikan alojen innovaattoriyritysten merki-
tystä talouden uudistumisessa (esim. OECD 1998a). Tämä painotus on perusteltua, kun tarkastellaan viimeaikaista huipputekniikan alojen tuotannon nopeaa kasvua ja huipputek- niikan tuotteiden osuuden lisääntymistä OECD- maiden ulkomaankaupasta (ks. Tilastokeskus 1997). Teknologian kehittäminen ja laaja käyttöönotto, innovaatiot ja t&k-toiminta ovat- kin kansallisen innovaatiojärjestelmän ja sen rakentamiseen pyrkivän politiikan keskiössä.
Tähän liittyvä keskustelu on ollut runsasta nä- kemysten erotessa lähinnä sen suhteen, kuinka pitkälle politiikan pitäisi keskittyä korkean teknologian sektorille. Rakentavaa kritiikkiä politiikan kattavuudesta ja toteutusfilosofiasta ovat esittäneet muun muassa Keith Smith (1998a, 1998b) ja Theo Roelandt (1998). Jäl- kimmäinen on kyseenalaistanut varsinkin yk- sittäisten »sankarillisiksi schumpeterilaisiksi toimijoiksi» kutsumiensa innovaattoriyritysten merkityksen liiallisen korostamisen todeten, että yritysten menestyminen ja innovaatioiden ai- kaansaaminen riippuvat ennen kaikkea niiden yhteyksistä ympäristöönsä. Siksi olisikin tär- keää, että julkinen sektori edistää talouden ke- hitystä erityisesti innovaatiopolitiikkaan kyt- keytyvänklusteripolitiikankeinoin. Roelandtin mukaan klusterit ovat toisistaan vahvasti riippu- vien, lisäarvoa tuottavien yritysten systeemisiä yhteistyö- ja tuotantoverkostoja, joissa on mu- kana myös yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja markkinoiden asiakkaita. Innovaatiot ovat puo- lestaan useimmiten vuorovaikutteisten oppimis- prosessien tulos – innovaatiot syntyvät siten eri- laisen tiedon ja osaamisen uusista yhdistelmis- tä. Poliittisten toimenpiteiden suunnittelussa olisi otettava korostetusti huomioon, että inno- vaatioiden aikaansaaminen ei riipu niinkään yk- sittäisen yrityksen omasta toiminnasta, vaan ak- tiivisesta muualla tuotetun uuden tiedon hankin- nasta ja soveltamisesta. Sitä varten tarvitaan
579 joustavaa yhteistoimintaa ja suotuisa säädösym-
päristö (säännöt, lait, normit).
Menestyksellinen klusteripolitiikka painottaa markkinalähtöisyyttä ja yritysten konkreettista yhteistyötä kansallisen innovaatiojärjestelmän muiden osien kanssa. OECD:n markkinoiman
»new role for governments» -ajattelun mukaan julkisen sektorin olisi toimittava lähinnä kata- lysaattorina ja välittäjänä: sen pitäisi ensisijai- sesti poistaa innovaatiojärjestelmän toiminnal- lisia puutteita, jotka estävät tiedon ja teknolo- gian hyödyntämistä ja laskevat siten tutkimus- toiminnan kokonaistehokkuutta. Pyrkimys on näin vähentää toiminnan systeemisiä ongelmia (»systemic failure»). Lisäksi poliittisen toimen- piteiden pitäisi olla entistä joustavampia ja ky- syntään reagoivia. T&k-tuen pitäisi puolestaan olla entistä enemmän epäsuoraa markkinoiden ja innovaatiojärjestelmän yleisiä toimintaedel- lytyksiä edistävää. Markkinoiden vinoumiin (esim. yritysten ali-investoinnit t&k-toimintaan,
»market failure») vastaaminen pelkästään jul- kista tutkimusrahoitusta lisäämällä ei siten ole perusteltua.
Klusterianalyysin avulla on mahdollisuus tar- kastella innovaatioprosesseja muun muassa mikrotasolla (esim. yksittäisen yrityksen rooli verkostossa ydinyrityksen ympärillä, kilpailu- kyky, strateginen liiketoiminta-analyysi, johta- minen, yhteisten innovaatioprojektien käynnis- täminen), mesotasolla (SWOT-analyysi tai in- novaatiotarpeiden selvittäminen toimialojen vä- lillä) ja makrotasolla (maan tai alueen erikois- tumismallien analysointi) (ks. OECD 1999a).
Tämänkaltaista monitasoista analyysiä voidaan hyödyntää myös innovaatiopolitiikan kehittämi- sessä. Klusterianalyysin avulla yritykset ja teol- lisuudenalat voivat löytää yhteisiä kytköksiä teknologian, osaamisen, informaation, markki- noinnin ja asiakastarpeiden alueelta. Sen avulla klusterin eri osapuolet voivat niinikään etsiä uu-
sia rooleja, yhteistyöyhdistelmiä ja strategisia uuden liiketoiminnan alueita. Klusterianalyysi voi myös olla lähtökohta julkisen sektorin ja yritysten välisen dialogin kehittämiselle: sen avulla voidaan löytää yhteisymmärrys ongel- mista ja kehittämiskohteista. Innovaatiopolitii- kan kannalta on tärkeää, että klusterianalyysi tarjoaa uuden näkökulman ymmärtää innovaa- tiojärjestelmien systeemistä toimintaa ja mah- dollistaa aiempaa analyyttisempien poliittisten johtopäätösten tekemisen.
Julkinen sektori edistää OECD-maissa klus- terien syntymistä monella eri tavalla. Keskei- simpiä tavoitteita ovat muun muassa myöntei- sen taloudellisen ilmapiirin ja kannustavien kil- pailuolosuhteiden luominen, säädösympäristön kehittäminen yhteistyötä kannustavaksi, infor- maatio- ja välittäjäpalvelujen kehittäminen tar- peita vastaaviksi sekä teknologian ennakoinnin hyödyntäminen. Perusero eri maiden välillä on siinä, onko politiikka markkinalähtöistä, kuten Yhdysvalloissa ja Hollannissa, vai ylhäältä alas tapahtuvaa, josta varoittavana esimerkkinä Ranskan Minitel-hanke. Oleellista on myös klusteripolitiikan uudistuminen ja reagointi ta- louden muutoksiin: politiikan ei pitäisi vähek- syä pieniä tai alkavia klustereita eikä sen pitäisi keskittyä vain perinteisiin tai olemassa oleviin klustereihin.
Keith Smith (1998a, 1998b) on korostanut innovaatiopolitiikan ja kansallisten innovaatio- järjestelmien kehittämisen laaja-alaisuutta. Hä- nen mielestään on kyseenalaista ajatella, että suhteellisen pieni joukko tutkimusintensiivisiä korkean teknologian sektoreita vetäisi Euroo- pan taloudellista kasvua. On korostettava, että myös monien matalan ja keskitason teknologian toimialojen osaaminen voi olla korkeatasoista sekä perustua tieteellisten tutkimustulosten hyö- dyntämiseen. Esimerkkinä Smith on käyttänyt Norjan kalanjalostusteollisuutta. Tutkimusin-
tensiiviset korkean teknologian alat kuten lääk- keet ja telekommunikaatio ovat monissa OECD-maissa nopean kasvun aloja, mutta niin ovat myös monet muut, kuten elintarvike-, huo- nekalu- ja perusmetallialat – monet matalan ja keskitason teknologian alat ovatkin työllisyy- den ja tuotannon kasvun kärjessä. Tämän vuok- si näiden alojen vaikutus kokonaiskasvussa voi olla suurempi kuin pelkän geneerisen sektorin eli korkean teknologian alojen osuus. Tämä seikka olisikin innovaatiopolitiikassa otettava entistä paremmin huomioon. Lisäksi Smith on huomauttanut, että talouden kasvu ei perustu niinkään uusien alojen kasvuun kuin olemassa olevien alojen sisäiseen uudistumiseen. Tätä uudistumista tukee elinvoimainen ja yhteistyö- kykyinen innovaatiojärjestelmä, joka luo, jakaa ja ylläpitää tietoa ja osaamista. Smith kritisoi myös schumpeteriläistä käsitystä, jonka mu- kaan talouden kasvu ja rakennemuutos johtuvat radikaalien teknologisten innovaatioiden pur- kauksista kansantalouteen.
Onkin arvioitavissa, että ylikansallisia, yleis- päteviä ja toimivia yksityiskohtaisia sääntöjä tai mekanismeja innovaatioiden edistämiseen ei ole. Tämä johtuu muun muassa siitä, että inno- vaatioiden syntymiseen ja hyödyntämiseen liit- tyy runsaasti monimutkaisia kulttuurisia, so- siaalisia ja taloudellisia kytkentöjä. Tästä hyvä- nä kotimaisena viitteenä on Reijo Miettisen tut- kimusryhmän tekemä selvitys innovaatioiden syntymisestä Suomessa. Raportin (Miettinen ym. 1999: 214) mukaan »innovaatiopolitiikan tulisi suuntautua organisatoristen rakenteiden, järjestelmien, toimintaympäristön ja rakennus- hankkeiden sijaan joustavan ja spontaanin yh- teistyön tukemiseen sekä konkreettisten yhteis- työhankkeiden rakentamiseen». OECD:n kan- sallisia innovaatiojärjestelmiä koskevassa työs- sä (ks. OECD1997, 1999b) onkin jatkossa hyö- dyllistä analysoida entistä yksityiskohtaisem-
min kussakin maassa harjoitetun politiikan ja toimintaympäristön erityisominaisuuksia sen li- säksi, että pyritään identifioimaan toimivia me- nettelytapoja, yhdenmukaisuuksia ja harmoni- soituja rakenteita eri maiden välillä sekä anta- maan niihin liittyviä suosituksia. Tämä ei siis tarkoita, etteikö olisi hyödyllistä omaksua eri maiden hyviksi havaittuja poliittisia toimintata- poja (»good policy practices») ja soveltaa niitä innovaatiojärjestelmää kehitettäessä (ks. esim.
OECD1998a).
3. Tiedejärjestelmän kehityssuunnat
Tutkimustulosten hyödyntäminen sekä uuden teknologian luominen, omaksuminen ja sovel- taminen ovat keskeisiä tuotannontekijöitä yri- tysten menestymiselle globaalissa kilpailussa.
Yritykset ovatkin pyrkineet entistä tehokkaam- min hyödyntämään muun muassa yliopistoissa tehtyä tutkimusta innovaatioiden aikaansaami- seksi. Tieteellisen tutkimuksen ja innovaatioi- den aikaansaamisen välisen yhteyden lähenemi- sestä antaa viitteitä selvitystulos, jonka mukaan yhdysvaltalaisissa patenteissa viitataan yhä enemmän julkisen sektorin tutkimusartikkelei- hin (ks. National Science Board 1998). Kun vuonna 1985 patenttidokumenteista 11 prosen- tissa viitattiin ainakin yhteen tieteelliseen jul- kaisuun, nousi osuus vuonna 1995 jo 23 pro- senttiin. Patenttien ja viitattujen artikkelien yh- teys oli selvästi voimakkain biolääketieteen ja kliinisen lääketieteen aloilla.
Tiedejärjestelmän eli tieteellistä tutkimusta tekevien akateemisten ja julkisen sektorin orga- nisaatioiden näkeminen nykyisin tärkeänä inno- vaatiojärjestelmän osana on johtanut tutkimuk- sen arvostuksen nousuun sekä t&k-myönteisen ilmapiirin muodostumiseen. Toisaalta kehitys on johtanut myös uudenlaisiin ongelmiin, sillä yliopistojen on ollut hyvin vaikea sopeutua ta-
581 loudellisen ja yhteiskunnallisen toimintaympä-
ristön nopeaan muutokseen. Tiedejärjestelmän uusien haasteiden taustalla olevia keskeisiä t&k-toiminnan edellytyksiin ja kehitykseen vai- kuttavia muutostekijöitä ovat viimeaikoina tar- kastelleet muun muassa Georghiou (1998), O’Kane (1998), Senker (1998), Mowery (1998a, 1998b) sekä Mowery ym. (1998). Myös pari teemaan liittyvää OECD-julkaisua on il- mestynyt (OECD1998a, 1998c). Näissä tutki- muksissa on todettu julkisen tutkimusrahoituk- sen vähentyneen useissa OECD-maissa. Yli- opistotutkimuksen rahoituspaineet ovat kasva- neet samaan aikaan toiminnan tulosodotusten ja tulosvastuun lisääntymisen kanssa. Tutkimus on nykyisin entistä enemmän ulkopuolisesta ja usein lyhytkestoisesta rahoituksesta riippuvaa.
Varsinkin perustutkimusrahoituksen vähene- mistä ja tieteellisen tason laskua pidetään pit- källä tähtäimellä todellisena uhkana. Koska jul- kiselta tutkimukselta odotetaan yhä enemmän taloudellisesti hyödynnettäviä tuloksia ja tuot- toa, vaarana on, että keskitytään lyhytjänteiseen sovelluspainotteiseen työhön pitkän tähtäimen perustutkimuksen sijasta. Rahoitusongelmien vuoksi yliopistojen on ollut myös entistä vaike- ampaa pitää laitteistojaan kehityksen asettamien vaatimusten tasolla. Tutkimusinfrastruktuurin heikkeneminen ei ole vain yliopistojen vaan myös teollisuuden huoli. Lisäksi on korostettu, että yliopistojen perinteinen tieteenalakohtainen organisaatiorakenne sekä poikki- ja monitieteis- tä tutkimusta edellyttävät teemat (esim. biolää- ketiede ja -teknologia, ympäristötutkimus) so- pivat nykyisin huonosti yhteen.
Tutkimustoiminnan ylikuumenemisesta an- taa viitteitä se, että yliopistot ja yksityiset labo- ratoriot kilpailevat yhä enemmän samoilla markkinoilla. Julkisen ja yksityisen tutkimuk- sen lähenemistä kuvaa muun muassa se, että yliopistot omistavat yhä useammin yrityksiä ja
aineetonta omaisuutta. Yliopistot myyvät entis- tä enemmän tutkimusta ja teknisiä palveluja yri- tyksille. Tutkimustulosten lisääntyvän yksityis- tämisen seurauksena syntyvää uhkaa tutkimus- toiminnan ulkoisvaikutusten ja laajojen sosiaa- listen hyötyjen vähenemisestä pidetään todelli- sena. Myös yritysten omasta t&k-toiminnasta on tullut entistä lyhytjänteisempää. Tämä voi vähentää niiden kriisinsietokykyä sekä kykyä muodostaa pitkän ajan kehityslinjoihin perustu- vaa strategista näkemystä.
Kaiken kaikkiaan julkinen ja yksityinen tut- kimus ovat lähestyneet tällä vuosikymmenellä huomattavasti toisiaan. Toisaalta on korostetta- va, että t&k-yhteistyön toimivuus ja selkeä työnjako on tarpeellista ja edellytys toimivalle innovaatiojärjestelmälle. Georghioun (1998) mukaan yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yri- tysten toiminnallinen läheneminen eli konver- goituminen on kuitenkin saattanut mennä jo lii- an pitkälle (ks. myösDasgupta &David 1994).
Jatkossa joudutaan ehkä tulemaan takaisin enemmän toisiaan täydentävään toimintaan.
Keskeinen kysymys on lisäksi se, kuka huoleh- tii yleisistä yhteiskunnallisista eduista, jotka liittyvät olennaisesti ympäristön tilan tai kestä- vän kehityksen kaltaiseen tutkimukseen. Vaik- ka tutkimusta tehdäänkin yhä enemmän inno- vaatio- ja markkinalähtöisiin tarpeisiin, kaipaa- vat kansalaiset tutkimukselta vastauksia myös laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin (esim. sairauksien ja tautien ehkäisy ja elimi- nointi, Tsernobylin ydinonnettomuuden vaiku- tusten laajuus ja kesto, ilmastomuutoksen no- peus ja ympäristön tila). Jos tiedejärjestelmä ei kykene vastaamaan myös tämänkaltaisiin tar- peisiin, on siitä mahdollisesti seuraavaan tutki- muksen yhteiskunnalliseen luottamuspulaan ja muihin seurauksiin suhtauduttava vakavasti.
David Mowery (1998b) on Yhdysvaltain t&k-politiikan kehitystä tutkiessaan päätynyt
tulokseen, jonka mukaan nykyiset yliopistotut- kimukseen kohdistuvat toisaalta tieteelliseen ja toisaalta yhteiskunnalliseen relevanssiin kyt- keytyvät odotukset ovat luoneet ristiriitaisia paineita, joiden vaikutus tutkimusjärjestelmään on pitkällä ajalla arvaamaton. Yhdysvalloissa, kuten useimmissa muissakin OECD-maissa, julkisen sektorin osuus tutkimuksen kokonais- rahoituksesta on pienentynyt – suhteellisesti tar- kasteltuna tutkimukseen ohjataan resursseja jat- kuvasti vähemmän ja tuotekehitykseen enem- män. Yhdysvalloissa 1990-luvun alkupuoliskol- la tapahtunut t&k-panostuksen kasvu kohdistui valtaosaltaan teollisuuden kehitystyön. Kehi- tyksestä voi olla seurauksena, että t&k-työn ja tulosodotusten aikajänne lyhenee ja että tulevai- suudessa kokonaispanostus tutkimukseen on entistä herkempi niin kotimaisten kuin myös kansainvälistenkin taloussyklien heilahteluille.
Tämän ohella t&k-toiminnan kansainvälistymi- nen ja avoimuus sekä globalisaatiokehitys ovat tuoneet uusia haasteita2.
Yliopistojen sopeutumis- ja selviytymisstra- tegioista kuvaavan maaesimerkin on esittänyt O’Kane (1998). Hän on tarkastellut Australian yliopistojen toimintaympäristön muutosta 1990-luvulla. Australiassa julkinen sektori on kompensoinut yliopistojen valtiolta saaman budjettirahoituksen vähenemistä perustamalla ja rahoittamalla t&k-ohjelmia, joiden avulla yli- opistoja on kannustettu lisäämään konkreettista tutkimusyhteistyötä muiden kanssa. Tällä taval- la yliopistoihin on ajettu sisään uutta ajatteluta- paa ja toimintakulttuuria – yliopistojen odote- taan näin vastaavan entistä paremmin toiminta- ympäristönsä tiedollisiin, taloudellisiin ja tek- nologisiin tarpeisiin sekä kasvaneisiin tulosodo- tuksiin. Laajasti kiiteltyjen yhteistyöohjelmien tuloksena innovaatiojärjestelmän osat ovat lä- hentyneet toisiaan ja samalla organisaatiot ovat ottaneet entistä aktiivisemman ja oma-aloittei- semman roolin yhteistyösuhteiden kehittämi- sessä. Tällä hetkellä yliopistoissa suunnitellaan myös organisatoristen rakenteiden ja toiminto- jen uudistamista (esim. yliopistojen ja yritysten yhteiset tutkimuslaboratoriot, tutkimusyksiköi- tä yritysvetoisiin tiedepuistoihin, eri tieteenalo- jen yhteiset tutkimusorganisaatiot ja -yksiköt, immateriaalisiin oikeuksiin liittyvien kysymys- ten ratkaiseminen jne.). Rahoitusrakenteen muutosten myötä yliopistoissa on keskusteltu runsaasti tutkimusrahoitussalkun ammattimai- sen hoidon tarpeesta. Rahoituksen hankinta ja hallinta onkin eräissä yliopistoissa jo varsin ke- hittynyt. Tyypillinen rahoitussalkku sisältää 3–
4 päärahoittajaa teollisuudesta, joukon pienem- piä yksityisiä rahoittajia, budjettirahoituksen sekä useita julkisen sektorin ohjelmiin ja pro- jekteihin sidottuja rahalähteitä.
Toimintaympäristön ja rahoitusrakenteen muutosvauhti on ollut kuitenkin niin nopea, että siihen on ollut vaikea sopeutua ongelmitta. Sa- malla yliopistot ovat huomauttaneet vakavista
2 Esimerkiksi yksi Yhdysvaltain ja muun maailman välillä ristiriitoja aiheuttava asia on se, että Yhdys- valtain kansallinen innovaatiojärjestelmä »vuotaa»
herkemmin kuin muiden maiden systeemit. Tämän taustalla on muun muassa Yhdysvaltain liberaali suh- tautuminen ulkomaisiin investointeihin, Yhdysvaltoi- hin suuntautuneiden ulkomaisten tutkimusinvestoin- tien nopea kasvu sekä se, että suurin osa ulkomaisis- ta Yhdysvalloissa t&k-laboratorion omistavista yri- tyksistä tekee yhteistyötä paikallisten yliopistojen kanssa. T&k-politiikassa tilanteeseen on reagoitu si- ten, että esimerkiksi ulkomaisten tahojen osallistu- mista julkisesti rahoitettuihin ohjelmiin on rajoitettu.
Koska yritykset kuitenkin pyrkivät myös omaehtoi- sesti yhteistyöhön ulkomaisten kanssa, on politiikka vesittynyt – tilanne ei siten ole t&k-politiikalla hal- littavissa. On myös korostettava, että avoimuus ei rii- pu vain julkisesta sektorista ja harjoitetusta politii- kasta, vaan se on pitkän historiallisen kehityksen tu- los.
583 pitkän tähtäimen riskeistä. Käytännön sovellus-
ten painottamisen myötä on kasvanut huoli myös riittävästä perustutkimuksesta sekä pitkä- jänteisestä yliopistojen perinteisten ydintoimin- tojen kehittämisestä. Lisäksi muutokset pelkäs- tään yliopistosektorilla eivät ole riittäviä – myös yrityksiltä on vaadittava asenteen ja ilmapiirin muutosta. Hedelmällisen ja pysyvän tutkimus- yhteistyökulttuurin syntyminen edellyttää vas- taantuloa kaikilta osapuolilta.
Edellä kuvatun perusteella voidaan todeta, että samalla kun tiedejärjestelmän ja tiedepoli- tiikan on kansallisen innovaatiojärjestelmän osina pyrittävä toiminnallaan edistämään järjes- telmän toimivuutta ja vastaamaan yhteiskunnal- lisiin tarpeisiin, tarvitaan samanaikaisesti tie- teellisestä tutkimuksesta lähtevää tutkimustoi- minnan edellytyksiä turvaavaa vahvaa omaeh- toista tiedepolitiikkaa. Tiedepolitiikan keskei- siksi tulevaisuuden haasteiksi nousevatkin tä- män myötä seuraavat seikat:
1) Henkisten ja aineellisten voimavarojen tur- vaaminen (perustutkimuksen rahoitus, päte- vän tutkijakunnan riittävyys, laitekannan uudistamisesta huolehtiminen, moni- ja poikkitieteellisen koulutuksen tarjonta).
2) Tutkimusjärjestelmän luovien ominaisuuk- sien pysyvyyden varmistaminen (mm. tutki- januran kehittämiseen liittyvät toimet, tutki- muksen monimuotoisuuden turvaaminen, kyky uudistua ja ottaa riskejä niin tutkijoi- den kuin rahoittajienkin taholla).
3) Kotimaisen ja kansainvälisen verkostoitu- misen edellytysten turvaaminen sekä kor- keatasoisen tieteellisen tutkimuksen tekemi- seksi että innovaatioiden aikaansaamiseksi.
4) Tulevaisuusvision kehittäminen arvioinnin ja ennakoinnin avulla.
5) Innovaatiojärjestelmää kehitettäessä tiede- järjestelmän erityisominaisuudet pitäisi ot-
taa entistä paremmin huomioon. Kyse on toisaalta tiedepolitiikan ja innovaatiopolitii- kan välisen keskustelun ja synergia edistä- misestä ja toisaalta tiedejärjestelmälle ase- tettujen tavoitteiden eli tieteellisen korkea- tasoisuuden sekä taloudellisen ja yhteiskun- nallisen relevanssin välisen tasapainon löy- tämisestä.
4. Julkisrahoitteisen tutkimuksen tulosten kaupallistaminen:
kokemuksia Yhdysvalloista
Julkisen tutkimuksen tulosten suojaukseen ja hyödyntämiseen liittyvät kysymykset ovat ajan- kohtaisia useissa OECD-maissa. Aineettoman omaisuuden suojausmenetelmissä tapahtui Yh- dysvalloissa jo 1980-luvun alussa selvä muu- tos muihin suuriin OECD-maihin verrattuna.
Vuonna 1980 säädetyllä nk.Bayh-DoleActilla (BDA) pyrittiin lisäämään yliopistojen paten- tointi- ja lisensointitoimintaa sekä tukemaan teknologian siirto-organisaatioiden perustamis- ta. Perusideana oli, että yliopistot ja voittoa tuottamattomat yhteisöt saivat pitää itsellään omistusoikeudet liittovaltion rahoituksella syn- tyneisiin keksintöihin.
David Mowery (1998a, 1998b) ja Mowery ym. (1998) ovat tutkineet, miten BDAon vai- kuttanut yliopistojen patentointi- ja lisensioin- titoimintaan ja akateemisen tutkimuksen sisäl- töön. Yliopistojen patentointi- ja lisensointitoi- mistojen lukumäärä kasvoiBDA:n jälkeen voi- makkaasti. Vuonna 1980 vain 25 yliopistossa oli tällainen toimisto, mutta vuonna 1990 luku- määrä oli jo 200. Keksintöilmoitusten määrä li- sääntyi huomattavastiBDA:n jälkeisinä vuosi- na. Tilastolukujen perusteella myönteisen kehi- tyksen taustalla on kuitenkin rakenteellinen on- gelma. Suuri osa myönnetyistä patenteista kes- kittyy kolmeen yliopistoon eliColumbian, Ka-
lifornian ja Stanfordin yliopistoon. Näiden li- sensointitulot kasvoivat merkittävästi vuosien 1970–95 aikana (siis jo ennenBDA:n voimaan- tuloa). Kuitenkin hyvin pieni joukko lisenssejä – vain viisi kappaletta – on tuottanut huomatta- van osan kaikista tuloista. Biolääketieteen li- senssit muodostivat tuloista suuren osan.
Mowery (1998b) on suhtautunut kriittisesti BDA:n edustamaan ajattelumalliin yliopistojen tutkimustulosten hyödyntämisessä. Hänen mu- kaan »BDAperustuu ajatukseen, jonka mukaan tulosten laaja-alaisen diffuusion esteet edistävät kaupallistamisen tehokkuutta. Monessa mieles- sä se myös ilmaisee vahvaa uskoa innovaation lineaarimalliin.BDA:n kaltaiset toimet perustu- vat kapeaan näkemykseen niistä kanavista, joi- den välityksellä yliopistot ovat yhteydessä teol- lisuuteen ja joiden kautta ne vaikuttavat inno- vaatioprosessiin. BDA:n näkökulmasta tieteel- lisillä julkaisuilla, konferensseilla, konsultoin- nilla, koulutuksella tai tieteellisten neuvoa an- tavien foorumien palveluilla ei ole paljoakaan painoarvoa tutkimustuloksista ja niiden hyö- dyntämisestä puhuttaessa.BDA:n kaltaiset oh- jelmat ohjaavat yliopistojen toimintaa liian voi- makkaasti yhteen kanavaan – patentointiin ja li- sensointiin – muiden kustannuksella.»
BDA:n vaikutusta yliopistojen keksintötoi- minnan määrään ja laatuun ei kuitenkaan ole pystytty yksiselitteisesti erittelemään. Positii- vista tuottoa tuovien patenttien määrä on Kali- fornian yliopistossa jossakin määrin jopa pie- nentynyt BDA:n voimaantulon jälkeen.Fellerin (1990) mukaan yliopistojen patentointi- ja li- sensointitoiminta ei ole kannattavaa eräitä huip- puyliopistoja lukuun ottamatta.
Mowery ym. (1998) ovat korostaneet, että BDAoli vain yksi yliopistojen lisääntynyttä pa- tentointia selittänyt tekijä. Yliopistojen ja teol- lisuuden pitkällä yhteistyöperinteellä on toden- näköisesti BDA:ta suurempi merkitys. Siksi
BDA:n kaltaisten toimien vaikutukset muissa OECD-maissa, joissa ei ole vastaavaa kulttuu- ria, olisivat todennäköisesti vähäisiä.Benedicte Callan (1998) on samoilla linjoilla. Hän on myös korostanut aineettoman omaisuuden kor- keaan suojaan liittyviä mahdollisia ongelmia.
Tällaisia ovat korkeat suojauksien vahvistamis- kustannukset sekä huomattavat yhteiskunnalli- set kustannukset, jotka koituvat teknologian hyödyntämisen hidastumisesta sekä sovellus- alueiden ja -variaatioiden tehottomasta etsimi- sestä (ks. myös Winter 1993; Metcalfe 1995).
Callan on myös epäillyt, etteivät suojajärjestel- män muutokset välttämättä muuta ratkaisevasti yritysten tai julkisten organisaatioiden yhteis- työkulttuuria ja innovaatiokäyttäytymistä. Suo- jajärjestelmän uudistamiseen täytyisi siten kyt- keä myös institutionaalisia uudistuksia sekä kannustaa tutkijoita ja yliopistoja enemmän yrittäjähenkisiksi. Tämä on kuitenkin tunnetus- ti hidasta ja vaikeaa. On myös syytä muistaa, että keksinnön suojaaminen patenteilla ei ole aina edes järkevää. Yliopistojen näkökulmasta on puolestaan oleellista tiedostaa taloudelliset ja toiminnalliset riskit – vahvempi suoja ei esimer- kiksi takaa, etteikö myös muualla tehtäisi kau- pallisesti tärkeää saman aihepiirin tutkimusta tai että teollisuus olisi juuri patentoiduista tuloksis- ta kiinnostunut. OECD:ssä pidetään kansallis- ten innovaatiojärjestelmien kehittämisen näkö- kulmasta niin patentointi- ja lisensointiasioita kuin myös muita aineettoman omaisuuden suo- jauskysymyksiä hyvin tärkeinä. Niihin liittyviä selvityshankkeita onkin parhaillaan käynnissä.
5. OECD:n toiminnan painopisteet innovaatiopolitiikassa
Innovaatiopolitiikan haasteet ja kehittämis- alueet ovat yksi keskeisistä OECD:n TIP-ryh- män työskentelyn kohteista. Yleistasolla TIP:n
585 tavoitteena on tarkastella eri maiden tiede- ja
teknologiapoliittisia toimenpiteitä, tehdä kan- sainvälisiä vertailuja ja antaa niihin perustu- via »good policy practice» -suosituksia. Työ- ryhmän työ on keskittynyt kolmelle alueelle:
a)!kansallisten innovaatiojärjestelmien tarkas- telu; b) teknologia- ja innovaatiopolitiikan hy- vien toimintatapojen kehittäminen ja; c) kan- sainväliset teknologiakysymykset.
Kansallisia innovaatiojärjestelmiäkoskevaa työtä on tehty jo vuodesta 1994 lähtien. Tavoit- teena on ollut toisaalta kuvata innovaatiojärjes- telmien toimintaa kokonaisuutena ja toisaalta tarkastella osajärjestelmien keskinäisiä suhteita.
Samalla on pyritty vakiinnuttamaan käsitteitä ja niiden tulkintoja. Kansallisen innovaatiojärjes- telmän käsite on kehittynyt viime vuosina ja osoittautunut hyödylliseksi politiikan välineek- si useimmissa OECD-maissa. Valmisteilla ole- van raportin (OECD1999b), kuten eräiden mui- denkin julkaisujen3 (esim. OECD 1998a, 1998b, 1999a), tulisi palvella jäsenmaiden po- litiikan kehittämistä. Raportin pääsanoman mu- kaan systeeminäkökulma ja siihen perustuvat johtopäätökset pitäisi sisällyttää jäsenmaissa kansalliseen politiikka-ajatteluun. Raportissa annettavat t&k- ja innovaatiopolitiikan kehittä- missuositukset liittyvät seuraaviin ydinteemoi- hin: innovaatioiden syntymistä kannustavan kulttuurin rakentaminen, teknologian diffuusion edistäminen, verkostojen ja klustereiden vah- vistaminen, t&k-toiminnan voimistaminen sekä globalisaatioon vastaaminen.
Innovaatiojärjestelmä-hanke jatkuu tällä het- kellä jäsenmaiden ja OECD-sihteeristön vetä- minä osa-projekteina. Siihen liittyy myös uusi valmisteilla oleva »Innovation and Growth in the Knowledge-Based Economy» -hanke. Jär- jestelmien toiminnan, muutoksen ja harjoitetun politiikan välisten kytkösten parempi ymmärtä- minen ja innovaatiojärjestelmän kokonaistoimi- vuuden konkreettinen osoittaminen edellyttä- vätkin vielä runsaasti OECD:n omaa empiiristä jatkotyötä sekä muualla tehdyn tutkimuksen hyödyntämistä.
Teknologia- ja innovaatiopolitiikan hyvien toimintamallien kehittämiseen liittyvät selvityk- set käsittelevät julkisen ja yksityisen sektorin t&k-yhteistyötä sekä julkisrahoitteisen tutki- muksen kaupallistamista. Ensin mainitusta ai- heesta ilmestyi viime vuonna OECD:nSTI Re- view-sarjassa teemanumero (no. 23). Julkisra- hoitteisen tutkimuksen kaupallistamiseen liitty- vä työ on parhaillaan käynnissä. Tämänhetkis- ten tulosten perusteella maiden kaupallistamis- toimet ja -järjestelmät poikkeavat huomattavas- ti toisistaan. Kaupallistamiseen liittyvät kehittä- mistoimet jakautuvat yleisesti ottaen seuraaviin neljään ryhmään, joiden väliset painotukset vaihtelevat maittain: toiminnan puitteiden ke- hittäminen (esim. osaamistason nostaminen, ris- kirahoituksen lisääminen), yrittäjyys julkisella sektorilla (esim. tutkijoiden kannustaminen yrittäjiksi), yhteistyö yksityisen sektorin kanssa (esim. tiedon, osaamisen ja riskien jakaminen) ja verkostoituminen (esim. uusia mekanismeja teollisten tarpeiden ja yliopistojen osaamisen yhteen saattamiseksi). Toimenpiteiden tuloksel- lisuuden ja vaikuttavuuden arviointi on kuiten- kin osoittautunut hyvin vaikeaksi. Arvioinnin kehittäminen olisi tärkeää kaupallistamiseen liittyvän politiikan kehittämiseksi.
Kansainvälisistä teknologiakysymyksistä täl- lä hetkellä yksi keskeisistä onteollisen t&k-työn
3 Työryhmä on osallistunut suuriin horisontaalihank- keisiin, joiden tuloksista tunnetuimpia on viime vuonna ilmestynyt OECD-raportti »Technology, Pro- ductivity and JobCreation». Tänä vuonna ilmestynyt OECD-kirja »Boosting Innovation: TheClusterAp- proach» pohjautuu TIP:n organisoimaan työhön.
globalisoituminen ja sen poliittiset seuraamuk- set kansallisella tasolla. Tulevaisuuden suuri haaste on kansallisen politiikan ja kansainväli- sen riippuvuuden välisten jännitteiden hallitse- minen. OECD:n alustavissa tarkasteluissa tutki- mustoiminnan globalisaatioon ja ulkomaille siirtymiseen vaikuttaneina keskeisinä tekijöinä ovat eri maissa nousseet: a) riittävän tiede- ja teknologiatyövoiman saatavuus, b) julkisen sektorin tutkimusinfrastruktuurin taso, c) moni- ja poikkitieteisen tutkimuksen esteet, d) riskipi- toisen tutkimusrahoituksen saatavuus sekä tut- kimuksen tekijöiden ja rahoittajien riskinotto- kyky, e) tutkimustulosten kaupallistamisen edellytykset, f) markkinoille pääsy, g) tiedon lähteille pääsy sekä h) t&k-toiminnan yhteistyö- kulttuuri ja -mahdollisuudet. Niihin pyritään vastaamaan vahvistamalla innovaatiotoiminnan edellytyksiä.Georghioun (1998) mukaan tutki- muksen globalisaatio ja sen myötä erityisesti Aasian maiden merkitys tieteessä kasvaa tule- vaisuudessa. Jo nyt tutkimusta ostetaan yhä enemmänAasian kehittyvistä talouksista kuten Kiinasta, jossa tutkimuksen hinta–laatu-suhde on edullinen (esimerkiksi tutkimustyön kustan- nukset ovat murto-osa Ison-Britannian tasosta, mutta työn laatu on silti hyvä). Myös laborato- rioiden sijoituspäätöksiä tehdessään yritykset pohtivat tutkimuksen kustannusten ja laadun suhdetta entistä tarkemmin – toisin sanoen ko- timaahan sijoittaminen ei ole enää lainkaan sel- vää.Toinen ajankohtainen kansainvälinen kysy- mys ontalouden ja luonnonympäristön kestävä kehitys. Teema on OECD:n horisontaalihanke, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2001. Ym- päristöalan osuus OECD-maiden tutkimusme- noista on vähäinen (arviolta n. 2–5 %), mutta monien teknologia-alojen tutkimuksella (esim.
bioteknologia, informaatioteknologia) voi olla ympäristön kannalta huomattava välillinen
myönteinen vaikutus. Kestävän kehityksen saa- vuttamiseksi tarvittavat teknologiat (sensorit, bioteknologia, saasteeton auto) ovat nousseet esiin eri maissa toteutetuissa teknologian enna- kointihankkeissa.Ennakointia käytetään avuksi sekä julkisen että yksityisen sektorin t&k-poli- tiikan kehittämisessä, yhteiskunnan ja tutki- muksen lähentämisessä, moni- ja poikkitieteel- lisen tutkimuksen tekemisessä ja verkostojen synnyttämisessä. Kestävän kehityksen politii- kan onnistumiselle on välttämätöntä, että ympä- ristö-, teollisuus sekä tiede- ja teknologiapoli- tiikka toimivat läheisessä yhteistyössä. Tiede- ja teknologiapolitiikan näkökulmasta hankkeen keskeinen kysymys on se, miten innovaatiojär- jestelmissä voitaisiin luoda olosuhteet ja tarjota kannustimet, joiden avulla voitaisiin edistää en- tistä enemmän ympäristöystävällisiä innovaa- tioita sekä tavoittaa mahdollisimman monissa teollisissa toiminnoissa parempaa ekotehok- kuutta.
OECD:n lähivuosien jatkotyötä tässä käsitel- tyjen teemojen suhteen ohjasi tämän vuoden ke- säkuussa OECD:ssä pidetty tiede- ja teknolo- giaministerien kokous. Sen tuloksena tiede- ja teknologiapolitiikkakomitean ja sen alaryhmien jatkotyön avainalueiksi määrittyvät seuraavat viisi teemaa (ks. OECD 1999c): 1) Tiede- ja teknologiayhteisön ja yhteiskunnan välisen kes- kustelun ja vuorovaikutuksen lisääminen; 2) Ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävää ke- hitystä ja työllisyyttä lisäävän innovaatiotoi- minnan edistäminen; 3)Globalisaation haastei- siin vastaaminen ja kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen; 4) Tieteellistä ja teknologista kehitystä ohjaavan säädösympäristön kehittämi- nen; 5) Tiede- ja teknologiapolitiikan kehittä- mistä tukevien uusien entistä informatiivisem- pien indikaattoreiden rakentaminen.
587
6. Innovaatiopolitiikan kehittämisen avainalueet
OECD:n piirissä käytyjen keskustelujen perus- teella voidaan päätellä, että innovaatiopolitiik- ka ja siihen kytkeytyvä klusteripolitiikka tarjo- avat käyttökelpoisen analyyttisen työkalun kan- sallisia innovaatiojärjestelmiä kehittävälle suunnittelulle. Innovaatiopolitiikan merkitys onkin kasvanut viime vuosina huomattavasti teollisuuspolitiikan sekä erityisesti talouspolitii- kan näkökulmasta. Ormalan (1998) mukaan in- novaatiopolitiikka – ja sen myötä myös tiede- ja teknologiapolitiikka – on oleellinen osa jul- kisen sektorin strategiaa makrotaloudellisen va- kauden, talouden uudistumisen ja täystyöllisyy- den saavuttamiseksi. Samaan tulokseen ovat päätyneet myös Bryant ja Wells (1998). Inno- vaatiopolitiikan merkityksen kasvu edellyttää myös sen jatkuvaa kehittämistä. Innovaatiopo- litiikan haasteina ja kehittämisen avainalueina voidaankin pitää seuraavia seikkoja (esim.
OECD 1998a; Ormala 1998; Senker 1998;
Smith 1998a, 1998b; Suh 1998):
1) Innovaatiopolitiikka on horisontaalista po- litiikkaa, jota on koordinoitava lukuisten muiden politiikka-alojen kanssa. Samalla sen pitäisi perustua entistä enemmän myös julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö- hön. Innovaatioiden aikaansaamista tuke- vat politiikat ja toimenpiteet ovat useissa maissa liian hajautuneita, koska eri tahot toimivat usein varsin perinteisesti omista tavoitteenasetteluista lähtien.
2) Innovaatiopolitiikan pitäisi kattaa koko jär- jestelmä tiedon luomisesta sen diffuusioon ja käyttöön.
3) Innovaatiopolitiikan on oltava retrospektii- vistä siten, että aiemmista kokemuksista ja niiden systemaattisesta analysoinnista ote-
taan oppia. Lisäksi politiikan on oltava joustavaa ja muuttuviin olosuhteisiin rea- goivaa.
4) Arviointi, teknologian ennakointi ja tieteel- lisen kehityksen seuranta ovat olennainen osa innovaatiopolitiikkaa.
5) Innovaatiopolitiikan pitäisi edistää sekä tieteelliseen korkeatasoisuuteen pyrkimis- tä että sosiaalista ja taloudellista tarkoituk- senmukaisuutta toisiaan täydentävinä pää- määrinä.
6) Innovaatiopolitiikan tulisi vastata sekä
»market failure»- että »systemic failure»
-kysymyksiin ja välttää »government failu- 7) Politiikan sisällöllisen uudistamisen sekäre».
innovaatiojärjestelmän rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten välistä vuoropu- helua on tiivistettävä. Tämän tukena pitäi- si olla innovaatiopoliittinen visio sekä po- litiikan ja ohjelmien integrointi. Vision on oltava laaja innovaatioiden aikaansaamista ja teknologian kehityssuuntia koskeva nä- kemys, ei jäykkä toimenpiteiden ja teemo- jen prioriteettilista.
8) Kansainvälinen rahoitus, kansainvälinen ja kotimainen yhteistyö sekä valtion t&k- ja innovaatiotuki pitäisi integroida nykyistä paremmin.
9) Riskirahoituksen tarjontaan ja julkisten teknologia- ja tutkimustukien kehittämi- seen olisi kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota.
10) Nopea reagointi ajankohtaisiin innovaatio- poliittisiin kysymyksiin, kuten aineettoman omaisuuden suojaan, julkisrahoitteisen tut- kimuksen kaupallistamiseen ja spin off -yritysten tukemiseen on välttämätöntä in- novaatiojärjestelmän systeemisen toimi- vuuden kannalta.
Innovaatiopolitiikassa pitäisi hyödyntää mui- den maiden kokemuksia ja nk. »hyviä poliitti- sia toimintatapoja». Politiikkaa ja innovaatio- järjestelmää kehitettäessä on kuitenkin otettava huomioon kansalliset erityispiirteet. Senkerin (1998) ja Suhin (1998) mielestä on tärkeätä tie- dostaa, että kansallisten innovaatiojärjestelmien suora kopioiminen maasta toiseen ei onnistu.
Tämä johtuu muun muassa siitä, että maiden tuotannollisten rakenteiden ja teknologisen eri- koistumisen lisäksi kansallisiin innovaatiojär- jestelmiin kuuluvien instituutioiden välisten yh- teyksien toimivuus ja toimintakulttuuri poik- keavat maittain. Kansalliset erityispiirteet aset- tavat siten rajat imitaatiomahdollisuuksille. Tär- keäksi muodostuukin hyvien poliittisten toimin- tatapojen soveltaminen innovaatiojärjestelmää kehitettäessä. Innovaatiojärjestelmien tarkaste- lun ja kehittämisen peruskysymykseksi nousee myös se, miten järjestelmän toimijoiden välinen yhteistyö ja työnjako, innovaatiotoiminta sekä oppiminen on organisoitu ja institutionalisoitu – toisin sanoen kuinka hyvin järjestelmä tukee tai missä määrin se estää talouden kasvua ja uudistumista.
Kirjallisuus
Bryant, Kevin (1998):Evolutionary innovation systems: their origins and emergence as a new economic paradigm. TeoksessaBryant, Kevin &Alison Wells (toim.):ANew Eco- nomic Paradigm? Innovation-based Evolu- tionary Systems, 53–84.Discussions in Sci- ence and Innovation4.Department of Indus- try, Science and Resources,Canberra.
Bryant, Kevin &Alison Wells (1998; toim.):A New Economic Paradigm? Innovation-based Evolutionary Systems. 104 s.Discussions in Science and Innovation4.Department of In- dustry, Science and Resources,Canberra.
Callan,Bénédicte (1998): Intellectual Property Rights andCommercialisation. 17 s. Com- mercialisation of Government-funded Re- search -seminaarin esitelmäpaperi.
Dasgupta, Partha & PaulA.David (1994): To- wards a new economics of science.Research Policy 23: 487–521.
Feller, Irwin (1990): Universities as engines of R&D-based economic growth: They think they can.Research Policy19, 335–348.
Georghiou, Luke (1998): Science, Innovation and InstitutionalConvergence. 20 s. Innova- tion Systems – GrowthEngines for the 21st Century -konferenssin moniste.
Metcalfe, J. (1995): TheEconomicFoundations of Technology Policy:Equilibrium andEvo- lutionary Perspectives.TeoksessaStoneman, Paul (toim.):Handbook of theEconomics of Innovation and TechnologicalChange, 409–
512.Blackwell, Oxford.
Miettinen, Reijo, Janne Lehenkari, Mervi Hasu
& Jukka Hyvönen (1999): Osaaminen ja uuden luominen innovaatioverkoissa. 218 s.
Sitran julkaisuja 226.
Mowery, David (1998a): Collaborative R&D:
How Effective Is It?Issues in Science and Technology,Fall 1998, 37–44.
Mowery,David (1998b): The U.S. National In- novation System and International S&T Po- licy. 33 s. Innovation Systems – GrowthEn- gines for the 21stCentury -konferenssin mo- niste.
Mowery,David, Richard R. Nelson,Bhaven N.
Sampat & ArvidsA. Ziedonis (1998): The Effects ofBayh-Dole on US University Re- search and Technology Transfer. 13 s.Com- mercialisation of Government-funded Re- search -seminaarin esitelmäpaperi.
National Science Board (1998): Science and Engineering Indicators 1998. National Sci- enceFoundation,Arlington.
589 OECD(1997):National System of Innovations.
47 s. OECD, Paris.
OECD(1998a): The OECDJobs Study: Tech- nology, Productivity and JobCreation.Best Policy Practices. 327 s. OECD, Paris.
OECD (1998b): Special Issue on »Public/Pri- vate Partnerships in Science and Technolo- gy».STI ReviewNo. 23.
OECD(1998c):University Research in Transi- tion. 103 s. OECD, Paris.
OECD(1999a):Boosting Innovation: TheClus- terApproach. 428 s. OECD, Paris.
OECD (1999b): Managing Innovation Sys- tems. 111 s. OECD Document DSTI/STP/
TIP(99)1.
OECD(1999c): Meeting of the OECD Commit- tee for Scientific and Technological Policy at Ministerial Level (Paris, 22.–23.6.1999):
Conclusions. 7 s. Lehdistötiedote.
O’Kane, Mary (1998): Research/Industry Part- nerships to Foster Commercialisation: The View from HigherEducation Institutes. Es- itelmä Commercialisation of Government- funded Research -seminaarissa.
Ormala, Erkki (1998): Innovation systems – their policy implications for growth promo- tion. 3 s. Innovation Systems – GrowthEn- gines for the 21stCentury -konferenssin mo- niste.
Roelandt, Theo (1998): Cluster Analysis and the System of InnovationApproach. 23 s. In-
novation Systems – GrowthEngines for the 21stCentury -konferenssin moniste.
Senker, Jacqueline (1998): Technology Trans- fer from Public Research in Europe. 16 s.
Commercialisation of Government-funded Research -seminaarin esitelmäpaperi.
Smith, Keith (1998a): Innovation as a systemic phenomenon: rethinking the role of policy.
Teoksessa Bryant, Kevin & Alison Wells (toim.):A New Economic Paradigm? Inno- vation-based Evolutionary Systems, 17–51.
Discussions in Science and Innovation4.De- partment of Industry, Science and Resourc- es,Canberra.
Smith, Keith (1998b): Specialization, Innova- tion andGrowthAcross HeterogenousEcon- omies – Issues for Policy. 30 s. Innovation Systems – GrowthEngines for the 21stCen- tury -konferenssin moniste.
Suh, Joonghae (1998): National Innovation Systems inCatching-upEconomies: Issues, Problems and ResearchAgenda. 20 s. Inno- vation Systems – GrowthEngines for the 21st Century -konferenssin moniste.
Tilastokeskus (1997): Teknologian soveltami- nen ja siirto 1996. 28 s.Tilastokeskus, Tiede ja teknologia1997: 2.
Winter, S. (1993): Patents and welfare in an ev- olutionary model.Industrial andCorporate Change 2, 211–231.
