Pertti Laitinen Pro gradu -tutkielma Kuopion yliopisto
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Terveyshallinnon ja -talouden laitos Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto
Toukokuu 2008
LAITINEN, PERTTI: Innovaatioiden omaksumista edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä Pro gradu -tutkielma, 55 sivua, 4 Liitettä (11 sivua)
Ohjaajat: TtTAnneli Ensio YTT, TtL Sari Rissanen Toukokuu 2008
Avainsanat: innovaatiot, innovaatioiden diffuusio, teknologia, tietotekniikka, työtavat Tietoyhteiskunnan tuloksekkaan toiminnan yhtenä edellytyksenä on nähty uusien toi- mintatapojen ja uuden teknologian hyödyntäminen niin työelämässä kuin siihen val- mentavassa opetuksessa. Tässä tutkimuksessa kuvataan innovaatioiden omaksumista edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion yksikössä. Näi- tä tekijöitä tarkastellaan kolmen näkökulman avulla: yksilön ominaisuudet, yhteisön ominaisuudet sekä uuden teknologian käyttö. Tutkimuksessa selvitettiin oppilaitoksen opiskelijoilta ja opettajiltaan heidän käsityksiään kyseisistä tekijöistä viisiportaisilla Li- kert-asteikollisilla väittämillä. Tutkimuksen otoksen muodostivat ammattikorkeakoulun opiskelijat (n 210) ja opettajat (n 91). Opiskelijoiden vastausprosentti oli 85 % ja opetta- jien 43 %. Tutkimus on osa Savonia-ammattikorkeakoulun Arvo-projektia, jonka avulla ammattikorkeakoulu pyrkii kehittämään toimintaansa. Tutkimuksessa on kerätty mää- rällinen aineisto. Kyselyt toteutettiin Joulukuussa 2004. Mittarin avulla saatua suurta informaation määrää supistettiin eksploratiivisen faktorianalyysin avulla. Näin saatujen faktoreiden keskiarvoja verrattiin keskenään ryhmien Opiskelija / Opettaja sekä ryhmi- enSosiaali- ja terveysala / Muut alatvälillä. Faktoreiden keskiarvojen tilastollisten ero- jen merkitsevyyttä testattiin riippumattomien ryhmien T-testillä.
Yksilön kannalta innovaatioita edistäväksi tekijäksi muodostui oppilaitoksen ilmapiiri, joka koettiin välittömänä, sallivana, turvallisena sekä luonteeltaan oppimista ja kehitty- mistä kannustavana. Ehkäisevinä tekijöinä opiskelijat kokivat, ettei heidän toimintansa ole riittävän tavoitteellista. Opettajat aistivat oppilaitoksensa ilmapiirin ristiriitaisena ja kokivat epätietoisuuden laskevan heidän aloitteellisuuttaan, nämä katsottiin heidän osal- taan innovaatioita ehkäiseviksi tekijöiksi. Tarkasteltaessa organisaation ominaisuuksia innovaatioita edisti oppilaitoksen välitön, salliva ja turvallinen ilmapiiri. Puolestaan es- teeksi koettiin kaikin tavoin konservatiivinen ilmapiiri, jolle leimaa antavina piirteinä olivat jäykkyys, epätietoisuus toisten tehtävistä sekä suunnittelemattomuus. Oppilaitok- sen opiskelijat ja opettajat näyttäisivät hallitsevan hyvin uuden teknologian käytön. Ai- nostaan erilaiset uudemmat ryhmätyökalut eivät olleet vielä yleisessä käytössä.
Yllättävää oli, että opettajat arvioivat tietotekniset perusvalmiutensa paremmiksi kuin heitä huomattavasti nuoremmat opiskelijat. Tämän tutkimuksen mukaan innovaatioiden käyttöönottoa edistävänä tai ehkäisevänä tekijänä korostuu se toimintaympäristö, jossa omaksuminen tapahtuu. Organisaation luovuutta edistävät tekijät lisäävät sen innovatii- visuutta.
LAITINEN, PERTTI: Facilitations and Impediments in the Implementation of Innova- tions
Master's thesis, 55 pages, 4 appedices (11 pages) Advisors: Anneli Ensio, PhD
Sari Rissanen, PhD May 2008
Keywords: innovations, diffusion of innovations, technology, information technology, work practices
Implementation of new work practices and technology both in work and education are requirements for the successful information society. This study describes factors which are facilitating and impeding the use of innovations in the Kuopio unit of the Savonia University of Applied Sciences. These factors are reviewed from tree different point of views: individual level, organizational level and the use of modern technology. This survey, with quantitative analysis, was conducted in December 2004, and is a part of the University’s development project Arvo. The students (n=210) and the teachers (n=91) constituted the study sample. Their opinions were asked with 5-point Likert scale state- ments. Of the students 85% and 43% of the teachers answered to the questionnaire.
Huge amount of information was condensed with explorative factor analysis. The means of the factors were compared between the groups of Student / Teacher and So- cial- and Health Professions / Other Professions. The statistical significance of the dif- ferences in the means of the factors was tested with independent samples t-test.
On the individual level, a facilitating factor was unreserved, permissive, secure atmos- phere which was also felt supportive to learning and progression. Impeding factor of students was when their actions were not focused enough. Equally as an impeding fac- tor, teachers felt the functions in the university inconsistent and decreased initiative be- cause of uncertainty. When organisation’s characteristics were in focus, also there, spontaneous, permissive and safe atmosphere facilitated innovations. On the other hand, conservative atmosphere characterised by rigidity, uncertainty of others tasks and un- structuredness impeded them. Students and teachers of the university seem to be ready to use modern technology. Only some new group tools were not in common use. It was surprising that the teachers estimated their basic abilities in information technology bet- ter than the students. In this study, the environment where the innovation is absorbed has a great significance as an impeding or facilitating factor. In an organisation, factors that increase creativity increase also its innovativeness.
1 JOHDANTO ...3
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...6
3 INNOVAATIOIDEN DIFFUUSIO ...8
3.1 Innovaatiot ja niiden luokittelu ...8
3.2 Innovaatioiden diffuusion peruselementit ...10
3.3 Luovuus innovatiivisuuden edellytyksenä... 15
3.4 Aikaisemmat tutkimukset ...17
4. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ...19
4.1 Aineisto ja sen hankinta...19
4.2 Aineiston analysointi...20
5 TUTKIMUSTULOKSET...24
5.1 Yksilön ominaisuudet innovaatioiden omaksumisessa ...25
5.2 Organisaation ominaisuudet innovaatioiden omaksumisessa...31
5.3 Uuden teknologian käyttö ja osaaminen...35
6 POHDINTA ...42
6.1 Tutkimuksen luotettavuus... 43
6.2 Tutkimustulosten tarkastelu ja johtopäätökset...46
6.3 Jatkotutkimusaiheet...49
LÄHTEET ...51
LIITTEET...56
KUVIO 1. Päätöksenteko innovaation omaksumisprosessissa ...13 KUVIO 2. Aineiston käsittelyn eri vaiheet ...21
TAULUKOT
TAULUKKO 1. Suomessa tehtyjä innovaatioiden diffuusiotutkimuksia ...18 TAULUKKO 2. Vastaajien jakautuminen koulutusalan ja ryhmän mukaan...24 TAULUKKO 3. Yksilön ominaisuuksia kuvaavat faktorit...26 TAULUKKO 4. Yksilön ominaisuuksia kuvaavien faktoreiden väliset erot
opiskelijoiden ja opettajien välillä ...27 TAULUKKO 5. Yksilön ominaisuuksia kuvaavien faktoreiden väliset erot eri
koulutusalojen välillä ...28 TAULUKKO 6. Yksilön pelkoja kuvaavat faktorit... 30 TAULUKKO 7. Organisaation ominaisuuksia kuvaat faktorit ...32 TAULUKKO 8. Ryhmän ominaisuuksia kuvaavien faktoreiden väliset erot
opiskelijoiden ja opettajien välillä ...34 TAULUKKO 9. Ryhmän ominaisuuksia kuvaavien faktoreiden väliset erot
koulutusalojen välillä ...35 TAULUKKO 10. Uuden teknologian käyttöä ja osaamista kuvaavat faktorit...37 TAULUKKO 11. Sähköpostin käyttö neljän eri tutkimuksen mukaan ...38 TAULUKKO 12. Uuden teknologian osaamisen erot opiskelijoiden ja opettajien välillä.39 TAULUKKO 13. Uuden teknologian osaamisen erot eri koulutusalojen välillä...40 TAULUKKO 14. Käytän verkkosalkku opiskelussa vastausten prosentuaaliset osuudet koulutusaloittain ja ryhmittäin...41 TAULUKKO 15. Käytän yhteistä sähköistä asiakirja-arkistoa vastausten prosentuaaliset osuudet koulutusaloittain ja ryhmittäin...41
1 JOHDANTO
Suomen 90-luvulla alkanut nopea talouskasvu on pääosin johtunut tietotekniikan hyö- dyntämisestä meille ennalta vahvoilla aloilla. Tästä ovat hyötyneet niin metsä-, metalli- kuin viestintäteollisuus Nokian johdolla. Tuotannon kasvun ja vaurastumisen pääasial- lisena mahdollistajana on nähty kasvava tiedon määrä ja sen käsittely tietotekniikan avulla (Miettinen 2006, 5). Lähes päivittäin törmäämme huomaamattomaan, älykkää- seen ja helposti käytettävään tietotekniikkaan. Uuden teknologian hyväksikäyttö on nostanut eteemme uusia ongelmia. Huomattavin näistä on se, että emme ole tietotek- niikan hyödyntämisessä samalla tasolla kuin sen tuottamisessa. Toinen selkeä uhka talouskasvulle on uutta teknologiaa vaativien laitteiden valmistuksen siirtyminen perin- teisistä teollisuusmaista halvemman työvoiman alueille. (Tietoyhteiskuntaneuvoston raportti 2005, 6-7.)
Suomen hallitus on sitoutunut aktiiviseen ja pitkäjänteiseen tietoyhteiskunnan kehittä- miseen. Tätä varten se on käynnistänyt tietoyhteiskuntaohjelman, jonka haasteellisena tavoitteena on parantaa tuottavuutta ja kilpailukykyä, edistää sosiaalista ja alueellista yhdenvertaisuutta sekä kansalaisten hyvinvointia. Näihin tavoitteisiin pyritään hyödyn- tämällä tieto- ja viestintätekniikkaa laajasti koko yhteiskunnassa. (Tietoyhteiskunta- neuvoston raportti 2005, 4-7.) Valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettama kansallinen strategia tukee tätä tavoitetta. Vaakaan ja tasapainoisen sosiaalisen sekä taloudellisen kasvun aikaansaaminen edellyttää sen mukaan tehokasta ja hyvin ohjattua koulutus-, tiede-, teknologia- sekä innovaatiopolitiikkaa. Uusien innovaatioiden tuot- taminen nähdään ainoaksi keinoksi selviytyä tulevaisuuden haasteista. (Valtion tiede- ja teknologianeuvosto 2006, 4-7.)
Innovatiivisen systeemin katsotaan toimivan hyvin, kun sillä on riittävästi henkilö- resursseja ja jatkuvasti uudistuva laaja-alainen tietopohja. Sen tulee myös parantaa ky- kyä tuottaa ja hyödyntää kerääntynyttä uutta teknologista ja tieteellistä tietoa sekä tietämystä. Tärkeää on muualla kehitetyn tiedon ja tietämyksen aktiivinen hyödyntä- minen. Kolmas huomion arvoinen seikka on uusien innovaatioiden kaupallistaminen, levittäminen, tuotannon edistäminen ja kyky tuottaa tietoa ja tietämystä innovaatioiden aikaansaamiseksi. (Valtion tiede- ja teknologianeuvosto 2006, 29.) Sosiaali- ja tervey-
denhuollon osalta näihin tavoitteisiin pyritään Tietoyhteiskuntaneuvoston raportin mu- kaan rakentamalla yhteinen perusta verkottamalla toimijat, määrittelemällä teknologi- nen infrastruktuuri sekä kehittämällä lainsäädäntöä. Näin uskotaan päästävän laajoihin toiminnallisten innovaatioiden käyttöönottoihin sosiaali- ja terveydenhuollossa. (Tie- toyhteiskuntaneuvoston raportti 2005, 7.) Ohjelma luo puitteet, jonka avulla toimiala voi kehittyä haluttuun suuntaan.
Uudet toiminnalliset ja teknologiset innovaatiot sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat vaatineet lainsäädännöllisiä muutoksia. Tätä varten säädettiin laki vuonna 2000 (Mak- ropilottilaki). Lakia ja sen voimassaoloa on muutettu niin että nykyinen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta (L160/2007) on voimassa vuoden 2011 loppuun. Lain keskeiset keinot saumattomien palveluketjujen saavuttami- seksi ovat: omaneuvoja, palveluketjusuunnitelma, sähköinen tunnistaminen ja allekir- joittaminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viitetietokantajärjestelmä. Kyseessä on määräaikainen laki, joka mahdollistaa edellä mainittujen asioiden kokeilun.
(L160/2007.) Saumattoman palveluketjun ja sitä tukevien tietohallintoratkaisujen ohja- usryhmän muistiossa (STM työryhmämuistioita 2003:18) annetaan sosiaali- ja tervey- denhuollon tietohallinnon kehittämistyölle suosituksia sekä alueellisille että valtakunnallisille toimijoille. Teknisten ja yhteistoiminnallisten suositusten ohessa oh- jausryhmä painottaa alueellisten toimijoiden merkitystä saumattomien palveluketjujen kehittämisessä ja toiminnallisten muutosten läpiviennissä. Uusien toimintamallien ke- hittäminen perusorganisaatiossa nähdään avainkysymykseksi tavoitteisiin pyrittäessä.
Tämä vaatii henkilöstön laaja-alaista koulutusta niin teknisten, sisällöllisten kuin toi- minnallisten uudistusten läpiviemiseksi. (STM työryhmämuistioita 2003:18.)
Sosiaali- ja terveysalalla on menossa useita hankkeita palvelujärjestelmän ja - rakenteiden uudistamiseksi. Tekes on käynnistämässä vuoden 2008 alussa uutta ohjel- maa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä, yhdessä kauppa- ja teolli- suusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäasiainministeriön, Kuntaliiton, Stakesin, Raha-automaattiyhdistyksen ja Sitran kanssa. Ohjelman päämääränä on edis- tää innovaatiotoimintaa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ohjelmalla haetaan kehitystyö- tä, jossa tuotetaan asiakaslähtöisiä yhteistyö- ja toimintamalleja, prosesseja sekä näitä tukevia sähköisiä palveluja. (Tekes 2007.)
Edellä kuvatut eri kehitystoimet vaativat sekä toiminnallisia että teknologisia uudistuk- sia ja niiden laajamittaisia käyttöönottoja. Uudistusten läpivieminen ei aina onnistu hetkessä, joskus hyväksi arvioidut uudet teknologiat tai työtavat eivät leviä käytäntöön toivotussa ajassa tai laajuudessa. Tämän korjaamiseksi yhtenä keinona Sirkku Kivisaa- ri ja Raimo Lovio (2004) ovat esittäneet juurruttamista. Sen avulla pyritään vuoropuhe- luun, jonka seurauksena uutta ratkaisua pyritään muovaamaan kaikkia osapuolia tyydyttävään muotoon. Uudelleen toistuvan dialogin avulla pyritään tunnistamaan in- novaation käytön esteitä sekä vahvistamaan innovaatiota edistäviä tekijöitä. (Kivisaari
& Lovio 2004, 43-44.) Juurruttamisessa on kyse edellytysten luomisesta valmiin kek- sinnön/innovaation käyttöönotolle (Kivisaari, Kortelainen, & Saranummi 1999, 1).
Tässä opinnäytetyössä kiinnostus kohdistuu sen sijaan niihin yleisiin yksilön ja organi- saation piirteisiin, jotka edistävät tai ehkäisevät uusien toimintatapojen ja teknologioi- den käyttöä.
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS
Tämä työ on osa Savonia-ammattikorkeakoulun Arvo-projektia, jonka yhteydessä Kuopion yliopiston Shiftec-tutkimusyksikkö toteutti arviointihankkeen. Projektin alus- sa selvitettiin innovaatioiden omaksumista edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä Savonia- ammattikorkeakoulussa. Näitä tekijöitä selvitettiin sekä yksilön että organisaation ta- solla ammattikorkeakoulun opettajilta ja opiskelijoilta. Arvo-projektin avulla ammatti- korkeakoulu pyrki vastaamaan tietoyhteiskunnan ja työelämän muutosten aikaan saamaan haasteeseen, jossa tuloksekkaan toiminnan edellytyksenä on nähty monialai- nen yhteistyö ja avoimuus, uusien toimintatapojen sekä uuden teknologian hyödyntä- minen niin työelämässä kuin siihen valmentavassa opetuksessa (Valtion tiede- ja teknologianeuvosto 2006, 4-7).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkuvata innovaatioiden omaksumista ehkäiseviä ja edistäviä tekijöitä. Suurin osa innovaatioihin liittyvästä tutkimuksesta on kohdistunut innovaatioihin itseensä. Huomattavasti vähemmälle huomiolle ovat jääneet innovaati- oiden omaksumiseen vaikuttavat muut tekijät: yksilö, sosiaalinen järjestelmä ja aikai- semmat kokemukset uudesta teknologiasta. Näitä tekijöitä tarkastellaan tässä tutkimuksessa kolmesta eri näkökulmasta: yksilön ja ryhmän ominaisuutena sekä uu- den teknologian osaamisen kautta. Uuden teknologian käytön osaaminen nähdään tässä tutkimuksessa innovaatioiden leviämistä edistävänä tekijänä, kun taas uuden teknolo- gian hyödyntämisen vaikeus on puolestaan innovaatioiden omaksumista ehkäisevä seikka. Tätä ajatusta tukee siirtyminen tietojen opettamisesta taitojen oppimiseen (Hie- tanen 2005, 88-89). Tästä johdetut tarkennetut tutkimuskysymykset ovat:
1. Mitkä ovat uusien toimintatapojen ja teknologioiden omaksumista ehkäi- seviä ja edistäviä tekijöitä Savonia-ammattikorkeakoulussa?
2. Minkälaisia eroja näissä tekijöissä voidaan nähdä verrattaessa keskenään opiskelijoiden ja opettajien ryhmiä?
sosiaali- ja terveysalan ja muiden koulutusalojen ryhmiä?
Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tässä työssä haetaan vastausta aikaisempien tut- kimusten pohjalta laaditun mittarin avulla. Mittarin sisältämää yksityiskohtaista infor- maation määrää tiivistetään eksploratiivisen faktorianalyysin avulla. Näin saadaan helpommin hahmotettavia kokonaisuuksia niistä tekijöistä, jotka ehkäisevät tai edistä- vät uusien toimintatapojen ja teknologioiden omaksumista Savonia- ammattikorkeakoulussa. Toisen tutkimuskysymyksen avulla selvitetään, minkälaisia eroja on havaittavissa vertaamalla keskenään vastaajien taustatietojen avulla muodos- tettujen ryhmien antamia vastauksia. Tämä tarkentaa ammattikorkeakoulusta saatavaa kuvaa. Näin voidaan eritellä niitä vahvuuksia ja kehittämistä vaativia seikkoja, joihin Savonia-ammattikorkeakoulun tulee kiinnittää huomiota pyrkiessään parantamaan op- pimista ja opettajuutta oppilaitoksessaan.
Mikko Korpela ja Kaijan Saranto (1999a) kuvaavat sosiaali- ja terveydenhuollon tieto- hallintoa kolmen ulottuvuuden kautta. Nämä ovat sisällön ulottuvuus, tekniikan ulottu- vuus ja näkökulman (toimintatavan) ulottuvuus. (Korpela & Saranto 1999a, 21-23.) Tässä tutkimuksessa näistä ulottuvuuksista ovat edustettuina kaksi jälkimmäistä. Tek- niikan ulottuvuutta hyödynnetään kuvaamalla kuinka jotkin uudemmat teknologiat ovat käytössä Savonia-ammattikorkeakoulussa. Toiminnan ulottuvuutta tässä tutki- muksessa lähestytään selvittämällä uusien toimintatapojen omaksumista edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä.
3 INNOVAATIOIDEN DIFFUUSIO
Teoreettisena viitekehyksenä tässä tutkimuksessa käytetään innovaatioiden omaksu- mista ja leviämistä tutkittaessa käytettyä innovaatioiden diffuusio käsitettä. Se voidaan tulkita innovaatioiden leviämistä sekä niiden omaksumista tutkivaksi monitieteiseksi alaksi. Innovaatioiden diffuusiota voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Yleisin tapa on tarkastella itse innovaatiota: sen käyttökelpoisuutta tai paremmuutta aikaisem- piin vastaaviin käytäntöihin ja tuotteisiin. Yksinkertaisimmillaan innovaatioiden dif- fuusiotutkimus selvittää kuinka laajalle jokin innovaatio on levinnyt. Innovaatioiden diffuusiossa on kuitenkin aina mukana omaksuja: yksilö tai jokin organisaatio, jotka hakevat itselleen hyötyä ottamalla käyttöön uutta teknologiaa tai uusia toimintatapoja.
Seuraavissa kappaleissa määritellään innovaatioiden diffuusio ja siihen läheisesti liit- tyvät tässä opinnäytetyössä hyödynnetyt käsitteet sekä luodaan lyhyt katsaus aikaisem- piin tutkimuksiin, joissa näitä käsitteitä on käytetty.
3.1 Innovaatiot ja niiden luokittelu
Innovaatiotutkimuksen uranuurtajan Everett M. Rogersin mukaan innovaatio on idea (engl. idea), käytäntö (engl. practice) tai väline (engl. object), joka on omaksujalleen, yksilölle tai ryhmälle uusi. Oleellista on se seikka, että omaksuja ei ole vielä kyennyt muodostamaan joko hyväksyvää tai hylkäävää kantaa innovaatioon. (Rogers 2003, 12.) Samansuuntaisen määritelmän antaa Risto Harisalo, joka määrittelee innovaation lyhy- esti: se on asia tai esine, joka on omaksujalle uusi (Harisalo 1984, 37). Kari Inkinen (2000, 96) puolestaan ehdottaa sanan innovaatio kääntämistä uudisteeksi, jota samaa termiä käyttää jo Risto Hölttä (1985, 4) vuonna 1985, lisäten mahdollisuuden käyttää sanaa uutuus (ks. Uusi sivistyssanakirja 1977). Latinankielinen sana innovatus tarkoit- taa uudistamista, uusimista tai uudelleen tekemistä. Uusi sivistyssanakirja (1997) taas puolestaan antaa innovaatiolle merkitykset uudistus ja uutuus. Se ei ota kantaa onko uutuuden luonne aineellinen tai materiaalinen. Suomenkielen perussanakirja antaa in- novaatiolle samat merkitykset kuin sivistyssanakirja, mutta tarkentaa sitä vielä käsit- teelläuutuustuote, joka ymmärretään teollisena tai teknisenä keksintönä.
Merja Miettinen (1996) esittää työssään yhteenvetona innovaation laajempana käsit- teenä, johon kuuluu sekä perinteinen ajatus konkreettisesta tuotteesta että käsitys inno- vaatiosta henkisenä luovana prosessina. Näistä ensimmäistä edustaa jokin aineellinen tuotos, kuten kone tai väline ja jälkimmäistä luovaa henkistä prosessia ongelmanratkai- su tai uusi toimintatapa. (Miettinen 1996, 30.) Risto Harisalon (1984) mukaan inno- vaatio voidaan käsittää kahdella eri tavalla: joko innovatiivisena toimintana tai tuon toiminnan lopputuotoksena (Harisalo 1984, 27). Tarmo Lemolan ja Raimo Lovion (1984) mukaan käsitteen innovaatio ensimmäinen määrittelijä oli Joseph Schumpeter jo 1930–40 luvuilla. Hän erotti keksinnön ja innovaation käsitteet toisistaan. Hän kat- soi yrittäjän innovatiivisuuden näkyvän siinä, kun hän kehittää uusia käyttötarkoituksia keksinnölle, uudistaa tuotantotapoja, eikä vain hyödynnä yksittäistä keksintöä tavan- omaisella tavalla. Ottamalla mukaan yrittäjyyden innovaation määrittelyyn Joseph Schumpeter toi mukaan markkinalähtöisen hyötyajattelun. (Rosenberg 2000, 2-6.) Väitöskirjassaan Jukka Yliherva (2004) esittää myös innovaatiolle laajemman käsityk- sen. Hän lisää käsitteeseen ajatuksen innovaation aikaansaamasta hyödystä jollekin organisaatiolle samoin kuin Schumpeter. Innovaatio parantaa jollakin tapaa organisaa- tion tuotetta, toimintatapaa, palvelua tai teknologiaa. Se voi olla myös parannus orga- nisaation suhteissa. Määritelmän mukaan innovaatiolla on myönteisiä vaikutuksia organisaation tuottavuuteen, taloudellisuuteen tai sen on tuotettava sille jonkinlaista lisäarvoa. (Yliherva 2004, 15.) Tässä määritelmässä näkyy selkeästi se tieteenala, kauppatieteet (tuotantotalous), jota tutkija edustaa.
Innovaatioita voidaan luokitella usealla eri tavalla. Yleisimmin innovaatio jaetaan sen luonteen, tyypin sekä sitä koskevan päätöksenteon mukaan (Harisalo 1984, 37; Ko- lehmainen 1997, 48; Mäki 2000, 42-43). Innovaatiot jaetaan niiden luonteen mukaan joko teknisiin tai sosiaalisiin innovaatioihin. Näistä ensimmäiset ovat luonteeltaan ai- neellisia ja ne syntyvät kehitettäessä erilaisia materiaaleja ja yhdistettäessä niitä toisiin- sa. Sosiaaliset innovaatiot määritellään usein teknisten innovaatioiden negaationa;
niiden sanotaan olevan aineettomia. (Rogers 2003, 12-15; Harisalo 1984, 30, 37.) Sosi- aalisten innovaatioiden voidaan ajatella sisältävän Merja Miettisen (1996, 30 ks. yllä) esittämän ajatuksen uudesta toimintatavasta luovana henkisenä ratkaisuna, jolle ei ole osoitettavissa selkeää konkreettista tuotetta. Toinen tapa jakaa innovaatiot on puhua
prosessi-innovaatioista ja tuotantoinnovaatioista. Tässä jaossa prosessi-innovaatioihin kuuluvat teknologiset ja organisatoriset innovaatiot kun taas tuote- ja palveluinnovaati- ot kuuluvat tuotantoinnovaatioihin. (Pikka 2007, 38.)
Innovaatioiden diffuusio käsitteen osittaisena "käännöksenä" voidaan käyttää innovaa- tioiden leviämistä (ks. Lintilä 2003, 44; Inkinen 2000, 96). Tässä tutkimuksessa puhu- taan vakiintuneesta käsitteestä innovaatioiden diffuusio, kun sitä käytetään ilmaisemaan koko sitä prosessia – ilmiötä ja tutkimusalaa, jossa käsitettä on hyödyn- netty. Osa tätä prosessia on yksilön tai organisaation kannalta katsottuna innovaation omaksuminen. Innovaation synonyyminä tässä työssä käytetään jatkossa sanaa uudiste.
Innovaatio nähdään tässä tutkimuksessa laajasti. Se voi olla luonteeltaan joko tekninen tai sosiaalinen, henkinen luova prosessi, uusi toimintatapa tai uusi käyttötarkoitus.
3.2 Innovaatioiden diffuusion peruselementit
Everett M. Rogers näkee innovaatiolla olevan viisi perusominaisuutta, jotka vaikutta- vat sen omaksumiseen. Nämä ovat: suhteellinen etu(engl. relative advantage), yhteen- sopivuus(engl. compatibility), monimutkaisuus(engl. complexity), kokeiltavuus(engl.
trialability) janäkyvyys(engl. observability). Suhteellinen etu on helpoiten mitattavissa taloudellisin keinoin, mutta se ei ole sen ainoa kriteeri. Olennaista on, että omaksuja - yksilö kokee uuden tuotteen jollakin tapaa paremmaksi kuin aikaisemmat. Suhteellista etua pidetään yhtenä tärkeimpänä mittarina sille, kuinka moni viimekädessä omaksuu uudisteen. Omaksuja haluaa löytää innovaatiosta ne piirteet, jotka hän kokee välttämät- tömäksi ajatellen sen hyödyllisyyttä. (Rogers 2003, 222-233; Kortelainen 1999, 47; ks.
Greenhalgh, Glenn, Macfarlane, Bate & Kyriakidou 2004, 594-596.) Yhteensopivuus on ominaisuus, joka helpottaa omaksujaa hyväksymään innovaation. Uudiste joka sopii omaksujan arvoihin sekä hänen aikaisempiin kokemuksiin ja tarpeisiin tuottaa vähem- män epävarmuutta ja on näin helpommin hyväksyttävissä. Innovaation on sovittava myös omaksujan sosiaalisen ympäristön/järjestelmän arvoihin ja normeihin. (Rogers 2003, 240–241; Kortelainen 1999, 47.) Monimutkaisuudella innovaation ominaisuute- na tarkoitetaan sitä, kuinka helppoa uudiste on ottaa käyttöön. Ominaisuutena se ei ole
niin merkittävä kuin suhteellinen etu tai yhteensopivuus, mutta joidenkin uudisteiden kohdalla se voi muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi innovaatioiden omaksumi- selle. Uudisteet, joita voidaan harjoitella ja kokeilla niiden luonnollisessa ympäristös- sään, omaksutaan helpommin. Näkyvyys tarkoittaa sitä kuinka helposti ja selkeästi innovaation tuomat hyödyt ja tulokset ovat muiden havaittavissa. (Rogers 2003, 240- 259; ks. Greenhalgh ym. 2004, 594-596; ks. Kortelainen 1999, 47-48.)
Trisha Greenhalgh ym. (2004, 596-597) lisää Everett M. Rogersin viiteen ominaisuu- teen vielä mahdollisuuden muokata ja kehittää (engl. reinvention) innovaatiota. Omi- naisuuden, jota ei ole niin usein dokumentoitu kuin aikaisemmin esitetyt perusominaisuudet. Rogersin jaottelu on hieman toisenlainen. Hän käyttää kirjassaan englantilaista termiä re-invent puhuessaan päätöksentekoprosessiin vaikuttavista teki- jöistä innovaatioiden omaksumisessa (Rogers 2003, 180-188). Sisällöltään molempien käsitteet vastaavat toisiaan. Muokkaamisen ja kehittämisen avulla omaksuja saa inno- vaation sopimaan paremmin itselleen. Trisha Greenhalgh ym. (2004) ovat tutkimukses- saan löytäneet vielä viisi muuta ominaisuutta, joita he pitävät tärkeinä, kun innovaatiota koetetaan levittää terveydenhuollon toimintaympäristössä. Nämä ominai- suudet ovat: häilyvät rajat (engl. fuzzy boundaries),riski (engl. risk),sopivuus työteh- täviin (engl. task issues), käyttöön tarvittava tieto (engl. knowledge required to use it) sekä käytön tuki (engl. augmentation/support). (Greenhalgh ym. 2004, 594-596.) Häi- lyvillä rajoilla innovaation ominaisuutena tutkijat tarkoittavat sitä, että omaksumisessa on aina kyse sekä itse uudisteesta (kova ydin), että sen käytön vaatimista toimintatapo- jen muutoksesta organisaatiossa (pehmeä ympäristö). Lisäksi he muistuttavat, että mo- nimuotoisten uudisteiden omaksumien vaatii aina enemmän toimintatapojen muutosta.
(Greenhalgh ym. 2004, 597). Pehmeä ympäristö muodostuu kaikista niistä tekijöistä, jotka liittyvät jollakin tapaa innovaation omaksumiseen. Tärkein näistä on omaksujan sosiaalinen ympäristö: arvot, asenteet ja tavat toimia uudessa tilanteessa. Näin samassa organisaatiossa innovaation omaksuminen voi saada lukuisia eri muotoja. Käydään rajanvetoa siitä kumpi (kova ydin vai pehmeä ympäristö) vaikuttaa enemmän innovaa- tion omaksumiseen, joko sitä edistäen tai ehkäisten. Tätä monimuotoista tapahtumaket- jua he kuvaavat häilyvillä rajoilla. (Denis, Hébert, Langley, Lozeau & Trottier 2002, 69-70). Riski liittyy yksilön kokemaan epätietoisuuteen innovaation lopputuloksesta.
Uudisteen aiheuttama epävarmuus (riski) ja innovaatiosta saatava hyöty ovat epätasai- sesti jakaantuneet eri yksilöiden kokemuksissa. Jos innovaation käyttöön tarvittava
tieto on helposti siirrettävissä toimintaympäristöstä toiseen, uudiste omaksutaan huo- mattavasti helpommin. Teknologiat joissa on mukana käytön tuki:esim. mahdollisuus yksilöidä tuote tai niissä itsessään on saatavilla opetus- ja opastustoiminto; omaksutaan herkemmin. (Greenhalgh ym. 2004, 594-598.)
Everett M. Rogers (2003, 5-6, 11) määrittelee diffuusion ajassa tapahtuvaksiprosessik- si, missä innovaation leviäminen siirtyy tiettyjä kanavia pitkin sosiaalisessa järjestel- mässä. Määritelmästä nousee esille innovaatioiden diffuusion neljä peruselementtiä, jotka ovat: 1) innovaatio, 2) kanavat, 3) aika ja 4) sosiaalinen järjestelmä (ks. Mäki 2000, 42). Seuraavissa kappaleissa luodaan katsaus siihen, mitä Everett M. Rogers tarkoittaa kanavilla ja ajalla innovaatioiden diffuusion peruselementtinä. Tämä luku päättyy hänen ajatuksiin sosiaalisen järjestelmän merkityksestä innovaatioiden dif- fuusion peruselementtinä. Yksilön ominaisuuksien lisäksi tämä on toinen tärkeä näkö- kulma, josta tässä tutkimuksessa tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka edistävät tai ehkäisevät uudisteiden leviämistä.
Everett M. Rogersin mukaan (2003) perustavaa laatua oleva seikka innovaatioiden dif- fuusiolle on yksilöiden välinen kommunikaatio - informaation vaihto, joka voi tapahtua useiden kanavien kautta. Kommunikaatiossa mukana ovat innovaatio, sen omaksunut yksilö tai ryhmä ja henkilö(t), jolla(illa) ei ole tietoa tai kokemusta kyseisestä innovaa- tiosta sekä näitä ryhmiä yhdistävä kommunikaatiokanava. Hän jakaa diffuusiossa käy- tettävät kanavat kahteen pääryhmään: yksilöiden väliseen ja tiedotusvälineiden kautta tapahtuvaan kommunikaatioon. Näistä jälkimmäinen sisältää lehdistön, radion, televi- sion ja nykyisin yhä enenevässä määrin internetin. Nimensä mukaisesti nämä - kerralla suurille massoille leviävät - palvelut ovat käytännöllisiä tietoisuuden levittämisessä potentiaalisille innovaatioiden omaksujille. Everett M. Rogers korostaa kuitenkin yksi- löiden välisen kommunikaation tärkeyttä ja tehokkuutta suostuteltaessa yksilöä hyväk- symään uusi toimintatapa tai teknologia. Kommunikaation onnistumiseen vaikuttaa myös sitä käyvien yksilöiden samankaltaisuus niin uskomusten, sosioekonomisen ase- man kuin koulutuksenkin suhteen. (Rogers 2003, 18-20.)
Innovaatioiden diffuusion tutkimuksessa aikaulottuvuus on oleellinen osa omaksumis- prosessia, toisin kuin muissa käyttäytymistieteissä, joissa usein keskitytään senhetki- siin tapahtumiin. Ajan huomioimista yhtenä innovaatioiden diffuusioon vaikuttavana
tekijänä voidaan pitää kyseisen tutkimusalan vahvuutena, joskin sen mittaamisen mo- nimuotoisuutta on kritisoitu. Aikaa diffuusion leviämisen mittaamisessa voidaan hyö- dyntää kolmella tavalla.
1. aika siitä, kun yksilö tai ryhmä sai tietää innovaatiosta sen omaksumiseen
2. omaksuvatko yksilö tai ryhmä innovaation jo varhaisessa vai vasta myöhemmässä vaiheessa - verrattuna muihin jäseniin tai ryhmiin
3. sosiaalisen järjestelmän kannalta aikaa voidaan mitata ryhmän (organisaation) in- novaation omaksumisen asteena tiettynä ajankohtana - siis moniko jäsen on hyväk- synyt innovaation tuolloin. (Rogers 2003, 20-23; vrt. Mäki 2000, 44.)
Päätöksentekoa innovaatioiden omaksumisessa Everett M. Rogers (2003, 20) kuvaa viisi askelmaisena prosessina (Kuvio 1.). Päätöksentekoprosessiinnovaatioidenomak- sumisessa on informaation etsimistä, hakemista ja saadun tiedon aktiivista prosessoi- mista, jolla yksilö pyrkii vähentämään innovaatiota kohtaan tuntemaansa epävarmuutta. Oleellista on, että päätöksentekoprosessissa yksilölle selviää hyväksyykö (engl. adopt) vai hylkääkö (engl. reject) hän innovaation omalta osaltaan. Tämän pro- sessin viimeistä vaihetta Rogers kutsuu päätöksen vakiinnuttamiseksi. (Rogers 2003, 20-21.)
KUVIO 1. Päätöksenteko innovaation omaksumisprosessissa (Rogers 2003, 20)
persuasion suostuttelu knowledge
tieto
decision päätös
confirmation vakiinnuttaminen
innovaatiota suosiva tai sitä hylkäävä asenne
käytännön toimet innovaation hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta
päätöksen vakiinnuttami- nen hankkimalla lisää tietoa
tieto innovaatiosta, ymmärrys sen toiminasta
implement käyttöönotto
innovaation käyttöönotto, kokeilu
Toisena ajan huomioimisen muotona Everett M. Rogers liittää yksilön tai ryhmän in- novatiivisuuden siihen, kuuluvatko he henkilöihin, jotka omaksuvat innovaation aikai- semmin, kuin ryhmän muut jäsenet. Tutkimustensa pohjalta hän esittää omaksujien lähes normaalijakaumaa noudattelevan ajallisesti etenevän luokituksen innovaattorit (2,5 %), varhaisomaksujat (13,5 %), varhaisenemmistö (34 %), myöhäisenemmistö (34
%) ja vitkastelijat (16 %). Innovaattoreita hän kuvaa aktiivisiksi tiedon hakijoiksi, jotka seuraavat aktiivisesti tiedotusvälineitä; heidän henkilökohtaiset verkostonsa ovat laajo- ja ulottuen oman organisaation ulkopuolelle. He myös kestävät hyvin epävarmuutta, joka on luonteenomaista omaksuttaessa täysin uutta innovaatiota. (Rogers 2003, 22, 279-287.)
Kolmantena ajan ulottuvuutena Everett M. Rogers tarkastelee omaksumisen astetta, joka useimmissa tapauksissa noudattelee S-muotoista käyrää innovaattoreiden ollessa ensimmäisiä omaksujia. Jonkin ajan päästä omaksumisen aste nousee jyrkästi molem- pien enemmistöryhmien omaksuessa innovaation ja omaksumisen aste tasaantuu taas vitkastelijoiden eli viimeisten omaksujien liittyessä mukaan. Mitatessa omaksumisen astetta määritellään se prosenttiosuus (esimerkiksi 16 % tai 50 %) organisaation jäse- nistä, joka on ottanut innovaation käyttöön tai katsotaan, kuinka kauan joltakin organi- saatiolta menee aikaa saavuttaa jokin ennalta määrätty omaksumisen aste. (Rogers 2003, 22-23, 219-223.)
Sosiaalisen järjestelmän Everett M. Rogers määrittelee joukoksi yksiköitä, joilla on sama ongelma, jonka ratkaisemalla he saavuttavat yhteisen päämäärän. Nämä yksiköt voivat muodostua yksilöistä, epävirallisista ryhmistä, organisaatioista ja/tai niiden osis- ta. Yksiköt voivat olla hyvin laajoja, koko kylää tai koko maata käsittäviä, mutta niitä kuitenkin yhdistää yhteinen päämäärä jonkin havaitun ongelman ratkaisemiseksi. (Ro- gers 2003, 23-24.) Sosiaalisen järjestelmän rakenne vaikuttaa siinä ilmenevään kom- munikaatioon. Everett M. Rogers kuvaa virallisen rakenteen tyypillisenä esimerkkinä byrokraattisen organisaation (valtion viraston), jossa ylemmässä asemassa olevat johta- jat voivat antaa määräyksiä alaisilleen asemaansa perustuen olettaen, että niitä noudate- taan. Tämän muodollisen rakenteen, tehtävien jako käskemällä, ohella organisaatioissa on olemassa epämuodollinen rakenne, jonka kommunikaatiota hän kuvaa epävirallise- na. Epämuodolliseen rakenteeseen kuuluvat omaksujien lisäksi, mielipidejohtajat ja
muutosagentit. Sekä järjestelmän virallinen että epämuodollinen rakenne voivat joko edistää tai ehkäistä innovaatioiden diffuusiota. Samoin kyseisen järjestelmän normeil- la, arvoilla ja asenteilla on merkitystä innovaatioiden diffuusioon ja pahimmillaan ne voivat estää jonkin innovaation omaksumisen kokonaan. (Rogers 2003, 24-27.)
Organisaation innovatiivisuuteen vaikuttavat tekijät Everett M. Rogers puolestaan ja- kaa kolmeen luokkaan. Näistä ensimmäinen on yksilöiden asenne muutosta kohtaan.
Mitä myönteisimmin muutoksiin suhtaudutaan, sen innovatiivisempi kyseinen organi- saatio on. Toisena tekijänä hän kuvaa organisaation sisäisen rakenteen, jossa hän erot- taa kuusi eri tekijää. Nämä tekijät ovat keskittyminen (engl. centralization), monimuotoisuus (engl. complexity),muodollisuus (engl. formalization), verkottuminen (engl. interconnectedness), vapaat resurssit (engl. organizational slack) ja koko (engl.
size). Näistä tekijöistä organisaationmuodollisuus ja keskittyminen ovat hänen mieles- tään innovatiivisuutta ehkäiseviä tekijöitä, loppujen ollessa sitä edistäviä seikkoja.
Keskittymisellä hän tarkoittaa tilannetta, jossa organisaation voimavarat ja niiden kont- rollointi on keskittynyt muutaman yksilön tehtäväksi (vrt. byrokraattinen organisaatio yllä). Muodollisuudella hän tarkoittaa organisaatiota jonka toiminnassa korostuvat sitä ohjaavat säännöt ja ennalta sovitut menettelytavat. (Rogers 2003, 411-412.)
3.3 Luovuus innovatiivisuuden edellytyksenä
Innovatiivisuus rakentuu luovuuden avulla. Yksiselitteistä ja kaiken kattavaa luovuu- den käsitettä on mahdoton määritellä. Innovatiivisuuden voidaan nähdä sisältävän hy- vin paljon samoja elementtejä kuin mitä luovuuteen on liitetty eri tutkimusaloilla. Ehkä selkein ero innovatiivisuuden ja luovuuden välillä on innovatiivisuuden hyötynäkökoh- ta. Nykysuomen sanakirja määrittää luovuuden seuraavasti: "luoda: tuottaa, saada ai- kaan, keksiä jotakin uutta tieteen, taiteen toiminnan avulla". Suomen kielen perussanakirja katsoo luovuuden olevan luomiskykyä (ks. Yliherva 2004, 15: innovaa- tiokyky). Luoda sanan se puolestaan määrittelee seuraavasti: "luova: joka käyttää hen- kisiä kykyjään tieteelliseen tai taiteelliseen työhön, luomiskykyinen em. alueilla jotain uutta tuottava".
Kari Uusikylä rakentaa luovuuden käsitettä todeten artikkelissaan jo Maslovin ja Ro- gersin ajatelleen luovuuden jokaisen yksilön mahdollisuutena toteuttaa itseään. Tämä voi ilmetä kaikilla elämän aloilla niin työssä kuin harrastuksissa. Luovuus antaa elä- mälle sisältöä, tarjoten onnistumisen elämyksiä ja nautinnon hetkiä, edellyttäen että yksilön taidot ja suoritettavan tehtävän haasteellisuus ovat sopusoinnussa keskenään.
(Uusikylä 2002a, 43.) Luovaan persoonallisuuteen on nähty kuuluvan omaperäisyyttä, riippumattomuutta, riskin ottoa, energisyyttä ja intuitiivisuutta sekä epävarmuuden sie- tokykyä. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia, jotka vaativat yksilöltä joustavuutta, jotta hän pystyy toteuttamaan luovuuttaan. (Uusikylä 2002a, 43–44.)
Luovuus liittyy läheisesti lahjakkuuden käsitteeseen. Voidaan ajatella ihmisillä olevan sekä synnynnäistä lahjakkuutta että erityislahjakkuutta. Luovuus on nähty synnynnäi- sen lahjakkuuden yhtenä kykyalueena. Sen sijaan erityislahjakkuus syntyy harjoittelun ja oppimisen avulla sisäisten ja ympäristötekijöiden myötävaikutuksella. Erityislahjak- kuudet voivat ilmetä eri taiteenlajeissa, urheilussa, liike-elämässä, terveydenhuollossa, tieteessä ja tekniikassa jne. (Uusikylä 2002b, 64-68.) Näin luovuuden käsitteeseen liittyy ajatus ihmisen lahjakkuudesta ja kyvykkyydestä.
Luovuutta voidaan tarkastella, erityislahjakkuuksien lisäksi, myös sen mukaan millai- sia ovat niiden ajatteluprosessien luonteet, joiden avulla se ilmenee. Uusikylä on koon- nut kirjallisuudesta luovuutta kuvaavat piirteet luetteloksi. Hänen mukaan luovan ihmisen tunnusmerkit ovat: huumorintajuinen, voimakkaasti tunteva, utelias, ideoilla leikittelevä, intuitiivinen, keskittymiskykyinen, kurinalaisesti työskentelevä, kilpailun- haluinen, riskejä ottava, vastaanväittäjä, epäselviä tilanteita sietävä ja epäsovinnainen.
(Uusikylä 2002b, 131.) Hieman erisanoilla, sisällöltään hyvin samanlaisen luettelon, luovan yksilön piirteistä esittää Juha Hakala. Hänen mukaansa luova yksilö on useim- miten avoin, epäsovinnainen, hyvällä itsetunnolla varustettu, motivoitunut, kunnianhi- moinen, itsensä hallitseva mutta samalla impulsiivinen. Kyseiset piirteet eivät kuitenkaan takaa sitä, että ne omaava henkilö olisi välttämättä erityisen luova yksilö.
(Hakala 2002, 14-16.) Samoin kuin Uusikylä Hakala yhdistää luovuuden lahjakkuuteen ja kykyihin (vrt. Uusikylä 2002b 66: kykyalueet). Merkillepantavaa on että molemmis- sa luetteloissa on piirteitä, jotka ovat arkiajattelussa toisiaan poissulkevia kuten esi- merkiksi riskejä ottava ja kurinalaisesti työskentelevä tai itsensä hallitseva ja impulsiivinen. Tämä on hyvä esimerkki luovalta persoonalta vaadittavasta joustavuu-
desta. Tässä tutkimuksessa luovuus nähdään laajasti niin että se on välttämätön edelly- tys yksilön tai organisaation innovatiivisuudelle. Innovatiivisen toiminnan lopputulok- sena on kuitenkin uudiste, jonka voidaan katsoa olevan jollakin tapaa parempi kuin aikaisemmat tuotteet. Toisin sanoen pelkkä uuden luominen ei ole innovatiivista toi- mintaa. Selkeästi tämän käsityksen ilmaisee Jukka Yliherva (2006) tiivistäessään luo- vuuden olevan yksilön kykyä tuottaa uutta ilman hyötynäkökohtaa. Hänen mielestään tästä seuraa, etteivät innovatiivisuus ja luovuus ole synonyymejä. Pelkkä luovuus ei saa aikaan innovatiivista organisaatiota. Se syntyy, kun tuotetaan organisaatiolle taloudel- lisesti kannattavia muutoksia. (Yliherva 2006, 17-18.)
3.4 Aikaisemmat tutkimukset
Innovaatioiden diffuusiotutkimus on saanut alkunsa 1940-1950 luvulla Amerikassa, leviten 1960-luvulla Eurooppaan. Alussa tutkimus keskittyi yksittäiseen päätöksenteki- jään, mutta 1960-luvulle tultaessa mukaan tuli organisaatioiden tutkimus. Tutkimus on levittäytynyt lukuisille elämän aloille, käsittäen yhdeksän pääsuuntausta, jotka ovat antropologiaan, maanviljelyyn, kasvatukseen, terveydenhoitoon, tiedonvälitykseen, kauppatieteeseen (markkinointi), maantieteeseen, sosiologiaan ja ryhmään muut (sisäl- tää talouden, hallinnon, politiikan jne.) suuntautuneet tutkimukset. (Rogers 2003, 39- 45.)
Taulukkoon 1. on koottu Suomessa tehtyjä tutkimuksia, joissa innovaatioiden diffuusio käsitettä on hyödynnetty. Taulukkoon on valittu tutkijan mielestä keskeisimmät eri aloilla tehdyt työt. Taulukossa on tiivistettynä tutkimuskohde ja se mihin kyseinen tut- kimus on ensisijaisesti keskittynyt. Ensimmäisinä innovaatioiden diffuusio käsitettä ovat käyttäneet Risto Hölttä (1979) ja Risto Harisalo (1984, 1995) tutkimuksissaan selvittäessään kunnallishallinnon innovatiivisuutta. Seppo Kolehmainen (1997) on tut- kinut väitöskirjassaan innovaatioiden diffuusiota Hämeen ammattikorkeakoulussa. Ka- ri Inkinen (2000) on tarkastellut tutkimuksessaan osuuskauppainnovaation levinneisyyttä ja dynamiikkaa 1900 luvun alusta vuoteen 1998. Tiina Mäki (2000) puo- lestaan on tutkinut laadunhallinta innovaation diffuusiota Suomen terveydenhuollossa.
Merja Miettinen (1996) on väitöskirjassaan vertaillut yliopistosairaalan, terveyskes- kuksen ja yksityisen lääkäriaseman innovatiivisuuden edellytyksiä. Terttu Kortelainen
(1999) on tutkimuksessaan selvittänyt suomalaisen tieteellisen lehden kansainvälistä asemaa – sen levinneisyyttä. Kortelainen tarkastelee etenkin kolmea innovaation dif- fuusion peruselementtiä: yhteensopivuus, monimutkaisuus ja näkyvyys tutkimuksen kohteena olleen lehden ominaisuuksina. (Kortelainen 1999, 108-119) Jukka Yliherva (2004) on väitöskirjassaan kehittänyt innovaatiokyvyn johtamismallia osana organisaa- tion johtamisjärjestelmää. Hänen mukaansa organisaatioiden innovatiivisuutta voidaan ajatella niiden kykynä tuottaa uusia toimintatapoja ja teknologioita sekä ottaa niitä käyttöön omassa toiminnassaan. Tästä Yliherva käyttää nimitystä organisaation inno- vaatiokyky. (Yliherva 2004, 15.)
TAULUKKO 1. Suomessa tehtyjä innovaatioiden diffuusiotutkimuksia
Tekijä Vuosi Tutkimuskohde Mihin tutkimus ensisijaisesti keskittyy
Harisalo Risto 1984, 1995 kunnallishallinto
innovatiivisuus tarkasteltuna: poliittisen johtajuuden, valtio-kunta suhteen, hallinnon, henkilöstön, palvelu- toiminnan, kunnallistalouden, kansainvälisyyden ja odotusten suhteen
Hölttä Risto 1979 kunnallishallinto hallinnon ja kuntien innovatiivisuus
Miettinen Merja 1996 terveydenhuolto innovatiivisuuden edellytykset yliopistosairaalassa, terveyskeskuksessa ja yksityisellä lääkäriasemalla Kolehmainen Seppo 1997 koulutusjärjestelmä ammattikorkeakoulureformi, jota tarkastellaan uusien
innovaatioiden omaksumisen ja leviämisen avulla Kortelainen Terttu 1999 informatiikka
tieteellisen lehden levinneisyys, innovaation ominai- suudet: yhteensopivuus, monimutkaisuus ja näkyvyys tarkastelun keskipisteessä
Inkinen Kari 2000 talous osuuskaupan levinneisyys vuosina 1900-1998 Mäki Tiina 2000 terveydenhuolto laadunhallinnan levinneisyys Suomen terveydenhuol-
lossa
Yliherva Jukka 2004 johtaminen innovaatiokyvyn johtamismalli
4. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tämä opinnäytetyö on survey-tutkimus, jossa on kerätty määrällinen aineisto yksilöiltä standardoidussa muodossa kyselylomakkeen avulla (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2002, 122). Joulukuussa 2004 hankitun aineiston avulla kuvataan innovaatioiden omaksumista ehkäiseviä ja edistäviä tekijöitä. Opiskelijoiden kysely suoritettiin paperi- sella kyselylomakkeella, jonka opettajat jakoivat valituille luokille. Opettajien kysely suoritettiin elektronisena verkkotyökalun avulla. Opettajia kyselystä oli informoitu noin viikkoa aikaisemmin ja opiskelijoille siitä tiedotti kyselylomakkeet jakanut opet- taja. Vastausaikaa molemmilla ryhmillä oli viikko.
4.1 Aineisto ja sen hankinta
Tämän tutkimuksen mittarina toimineen kyselylomakkeen laadinnassa hyödynnettiin Miettisen (1996), Kolehmaisen (1997), Lappalaisen (2000), Taskisen (1995) ja Taski- sen, Sinkkosen ja Kinnusen (1995) raportoimia tutkimuksia. Mittarina toiminut kysely- lomake käsitti kaikkiaan 124 kysymystä (Liite 3., opettajien versio). Joista kysymykset 1 – 6 olivat taustakysymyksiä. Taustakysymyksiin tutkija liitti tiedon siitä, oliko vas- taaja ammattikorkeakoulun opiskelija vai opettaja. Kysymykset 7 – 50 käsittelivät yk- silön ominaisuuksia innovaatioiden omaksujina (kyselylomake osiot A ja B) ja vastaavasti kysymykset 51 – 88 käsittelivät organisaation ominaisuuksia (kyselyloma- ke osiot C ja D). Kysymyksillä 89 – 123 selvitettiin erilaisten uusien teknologioiden käyttöä ja osaamista Savonia-ammattikorkeakoulussa (kyselylomake osio E). Kaikissa näissä osioissa kysymykset olivat viisiportaisia Likert-asteikollisia väittämiä. Kysy- myskaavakkeet muokattiin molemmille ryhmille sopiviksi niin, että kysymykset vasta- sivat sisällöltään toisiaan. Liitteessä 3. on esimerkkinä opettajille suunnattu kysely ja vastaavasti faktorianalyysin yhteydessä muuttujat ovat siinä muodossaan kuin ne olivat opiskelijoiden kyselyssä. Kysymys 124 oli avoin, johon vastaajia pyydettiin kirjaa- maan omia käsityksiä uusien toimintatapojen ja teknologioiden käyttöönotosta omassa työskentely- tai opiskeluympäristössään.
Tutkimuksen perusjoukko on Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ja opettajat.
Opiskelijoiden osalta otantamenetelmänä käytettiin ryväsotantaa, jossa ammattikor- keakoulun sosiaali- ja terveysalan kaikilta koulutusohjelmilta valittiin yksi vuosikurssi, jonka jokaiselta jäseneltä vastauksia pyydettiin. Ammattikorkeakoulun muilta aloilta valittiin mukaan koulutusohjelmat, jotka ovat mukana Arvo-projektissa. Samoin näiltä koulutusohjelmilta valittiin mukaan yksi vuosikurssi. (Nummenmaa, Konttinen, Kuu- sinen & Leskinen 1997, 35.). Opettajat jakoivat opiskelijoille yhteensä 247 vastauslo- maketta. Opettajien osalta kyseessä on kokonaisotanta eli kysely lähetettiin kaikille ammattikorkeakoulussa sillä hetkellä opetustyössä oleville henkilöille. Opettajia pyy- dettiin sähköpostin välityksellä vastaamaan kyselyyn (Liite 1.). Sähköpostit lähetettiin ryhmäviesteinä. Vastaajat liitettiin sähköpostiohjelman BCC-kenttään (blind carbon copy), jolloin he eivät nähneet kenelle muille kysely oli samalla kertaa lähetetty. Säh- köposteja palautui 7 kappaletta virheellisen osoitteen vuoksi, joista kolmelle löydettiin toimiva sähköpostiosoite. Loput neljä osoitetta kuuluivat henkilöille, jotka eivät enää olleet töissä Savonia-ammattikorkeakoulussa tai heillä ei ollut muusta syystä toimivaa sähköpostiosoitetta. Opettajille lähetettiin sähköpostin avulla 268 vastauspyyntöä. Näin tutkimuksen kokonaisotokseksi muodostui 515 havaintoyksikköä.
Opettajilta elektronisena saatu aineisto oli pienin toimenpitein siirrettävissä valmiiseen SPSS-pohjaan. Opiskelijoiden vastaukset siirrettiin SPSS-tiedostoon käsin, jonka jäl- keen ne tarkastettiin kahdella tapaa. Kaikista muuttujista listattiin niiden minimi- ja maksimiarvot ja verrattiin muuttujalistauksen vastaaviin arvoihin. Näin huomatut poikkeavuudet tarkastettiin ja korjattiin. Tämän jälkeen kaikki lomakkeet käytiin vielä kertaalleen läpi ja verrattiin SPSS-tiedostoon syötettyyn aineistoon.
4.2 Aineiston analysointi
Aineistoa tarkastellaan tässä tutkimuksessa kokonaisuutena sekä jaettuna selittäviin muuttujiin Ryhmä (opiskelija / opettaja) sekäKoulutusala (sosiaali- ja terveysala / muu ala). Ryhmä Muu ala saatiin yhdistämällä muut ammattikorkeakoulun koulutusalat:
kulttuuriala, matkailu- ja ravitsemisala, tekniikan ala sekä liiketalouden ala samaksi ryhmäksi. Muuttujia mitattiin viisiportaisella Likert-asteikolla. Vaikka vastaajien mie-
lipide on luonteeltaan jatkuva muuttuja, niin viidessä pykälässä mitattu mielipide (täy- sin samaa mieltä - täysin eri mieltä) on epäjatkuva eli diskreetti muuttuja. (Nummen- maa 2004, 33-34.) Muuttujien Likert-asteikolliset skaalat käännettiin niin että positiivinen, suotava vaihtoehto sai arvon viisi ja vastaavasti epäedullisin vaihtoehto sai arvon yksi. Tästä syystä osaa kysymyksistä ei käännetty (esimerkiksi kysymykset 42-50, joissa tiedusteltiin vastaajien erilaisia pelkoja). Aineistoon tutustuminen suori- tettiin kaikkien edellä lueteltujen ryhmien osalta tarkastelemalla suoria jakaumia (Nummenmaa ym. 1997, 23). Kuviossa 2. on tiivistettynä aineiston käsittelyn tär- keimmät vaiheet.
Mittarin avulla saatua suurta informaation määrää tiivistettiin faktorianalyysin avulla (Järvinen & Järvinen 1995, 114). Eksploratiivinen faktorianalyysi sopii käytettäväksi silloin kun tutkijalla ei ole ennakkotietoa tai ennakkohypoteeseja tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä tai tilanteesta. Eksploratiivisuus tarkoittaa myös sitä, että tutkijalla ei
KUVIO 2. Aineiston käsittelyn eri vaiheet
3. Muuttujien määrän supistaminen -eksploratiivinen faktorianalyysi
-24 muuttujaa (faktoria) = selitettävät muuttujat 4. Ryhmien välisten erojen vertailu
- riippumattomien ryhmien t-testi - selittävät muuttujat: Ryhmä ja Koulutusala
2. Aineistoon tutustuminen - suorat jakaumat
1. Aineiston syöttö SPSS:ään - muuttujien arvojen tarkistus - 124 muuttujaa
ole selkeää kuvaa faktoreiden lukumäärästä ja latausten rakenteesta eikä mahdollisista korrelaatiorakenteista ennen analyysin suorittamista. Oletuksena on että tutkittavien muuttujien taustalla on joukko ns. latentteja eli piileviä muuttujia. Faktorianalyysin avulla saatiin yhdistettyä erillään olevat muuttujat mielekkäiksi kokonaisuuksiksi.
(Nummenmaa 2004, 333; Leskinen 1987, 47-48.) Faktorianalyysin rotaatiomenetelmä- nä käytettiin suorakulmaista Varimax-rotaatiota. Tämän avulla faktoriratkaisun lataus- rakennetta parannettiin niin että mahdollisimman monen yksittäisen muuttujan lataukset yhteen faktoriin olivat maksimissaan ja vastaavasti lataukset muihin faktorei- hin saatiin minimoitua. (Nummenmaa 2004, 346; Nummenmaa ym. 1997, 218.)
Faktorianalyysin avulla haettiin kokeilemalla sellaista ratkaisua, jonka tulkinta näytti mielekkäältä. Tulkinnassa muuttujien sisällöstä johdettiin jokaista faktoria kuvaava nimi. Kullekin faktorille latautuneet muuttujat esitellään tutkimustulokset kappaleessa.
Muuttujien lataukset kertovat kuinka hyvin faktori kuvaa kyseisen muuttujan vaihte- lua. Arvo yksi tarkoittaa sitä, että faktori selittää täysin kyseisen muuttujan vaihtelut.
Latauksen arvojen ollessa enemmän kuin 0,3-0,35 voidaan muuttujan katsoa kuuluvan kyseiselle faktorille. Taulukoissa esitetty kommunaliteetti puolestaan kertoo sen kuinka suuri osuus, kyseisen muuttujan vaihtelusta, selittyy löydettyjen faktoreiden avulla. (Tampereen yliopisto FSD; Järvinen & Järvinen 1995, 114.)
Kustakin tutkimuksen näkökulmasta eli mittarin kolmesta pääluokasta Yksilön ominai- suudet,Organisaation ominaisuudet ja Uuden teknologian käyttö ja osaaminen tehtiin omat faktorianalyysit, joilla kyseisten pääluokkien muuttujia voitiin yhdistää. Näin muuttujien määrää saatiin rajattua hallittavampaan määrään. Ensimmäisestä pääluokas- ta tehtiin lisäksi oma faktorianalyysi yksilön pelkoja kuvaavista kysymyksistä. Koko aineistosta tehtiin yhteensä neljä faktorianalyysia, joiden avulla muuttujien määrää saa- tiin tiivistettyä 24:ään. Nämä faktorit kuvaavat innovaatioiden omaksumista ehkäiseviä ja edistäviä tekijöitä. Näille faktoreille laskettiin niiden aritmeettiset keskiarvot, joita analysoitiin selittävien muuttujien Ryhmä sekä Koulutusala välillä. Tällä pyrittiin tar- kentamaan aineiston avulla syntyvää kuvaa Savonia-ammattikorkeakoulusta. Koska
kysymysten asteikko sisältää sekä innovaatioiden diffuusiota edistävän että ehkäisevän ulottuvuuden, aritmeettista keskiarvoa 3,0 voidaan pitää neutraalina arvona. Kolmea suurempia keskiarvoja pidetään omaksumista edistävinä ja taas vastaavasti pienempiä arvoja omaksumista ehkäisevinä tekijöinä. Kysymyksissä 89 - 123 vastausvaihtoehto En osaa sano tulkittiin siten ettei vastaajilla ollut kokemusta kyseisestä teknologiasta.
Näin kääntämisen jälkeen se sai arvon 1, jolloin kysymysten 89 - 123 neutraalina kes- kiarvona pidetään 3,5. Apuna ryhmien välisessä vertailussa ja myöhemmin tulkinnassa käytetään faktoreista laskettuja aritmeettisia keskiarvoja, joita lukijan on helpompi tul- kita. Tällöin arvo 5 tarkoittaa parasta mahdollista, suotuisinta vaihtoehtoa ja arvo yksi vastaavasti huonointa (skaala 1-5).
Faktoreiden keskiarvojen tilastollisten erojen merkitsevyyttä testattiin riippumattomien ryhmien T-testillä, jossa ryhminä toimivat selittävät muuttujat ryhmä ja koulutusala.
Varianssianalyysin käytön edellytyksenä on, että muuttujien arvot ovat normaalisti jakautuneet sekä että muuttujien varianssit ja keskihajonnat ovat eri ryhmissä yhtä suu- ret. Ensimmäisen ehdon osalta tässä tutkimuksessa nojaudutaan keskeiseen raja- arvolauseeseen, jonka mukaan suurella otoskoolla otoskeskiarvon jakauma noudattaa likimain normaalijakaumaa (Heikkilä 1999, 104, 215; Tampereen yliopisto FSD). Jäl- kimmäisen ehdon osalta käytettiin analyysia, joka laskee erot sekä yhtä suurten että eri suurten varianssien tapauksessa (Levene’s Test for Equality of Variances). Sekä selitet- tävien muuttujien keskiarvojen että varianssien yhtä suuruuksien tulkinnan merkitse- vyystasona käytettiin arvoa 0,05 (p-arvo, tulosteissa Sig.) (Rasi, Lepola, Muhli &
Kanniainen 2006, 86-87, Taanila 2008.) Tämä tarkoittaa sitä että hylättäessä ryhmien välisten keskiarvojen tai varianssien yhtä suuruus, on mahdollista tehdä virheellinen johtopäätös alle 5 % tapauksista. (Kakkuri-Knuutila 2002a, 321-323; Tampereen yli- opisto FSD.)
5 TUTKIMUSTULOKSET
Pyydetyistä vastauksista palautui 210 kappaletta opiskelijoilta ja 91 kappaletta opetta- jilta. Lopulliseksi otoskooksi muodostui 301 vastausta. Opiskelijoiden vastausten pro- senttiosuudeksi muodostui 70 % ja vastaavasti opettajien 30 %. Vastaajien määrät ja prosenttiosuudet koulutusyksiköittäin näkyvät Taulukosta 2. Kaikista vastaajista 189 henkilöä (63 %) työskenteli sosiaali- ja terveysalalla. Opiskelijoiden keski-ikä tutki- muksessa oli 25 vuotta ja mediaani 22 vuotta. Opettajilla sitä vastoin keski-ikä oli 46 vuotta. Miehiä tutkimuksen vastaajista oli 48 kappaletta, joista opiskelijoita 20 ja opet- tajia 28 henkilöä. Kaikista vastaajista miesten osuus oli 16 %.
TAULUKKO 2. Vastaajien jakautuminen koulutusalan ja ryhmän mukaan Ryhmä
opiskelija opettaja n kulttuuriala Count
% vastaajista
24 60,0 %
16 40,0 %
40 matkailu- ja ravitsemisala Count
% vastaajista
16 84,2 %
3 15,8 %
19 tekniikan ala Count
% vastaajista
7 28,0 %
18 72,0 %
25 liiketalouden ala Count
% vastaajista
14 50,0 %
14 50,0 %
28 muut alat yhteensä Count
% vastaajista
61 54,4 %
51 45,6 %
112 sosiaali- ja terveysala Count
% vastaajista
149 78,8 %
40 21,2 %
189 Total Count
% vastaajista
210 69,8 %
91 30,2 %
301 100 %
Seuraavissa kappaleissa tutkimustulokset esitellään kolmen valitun näkökulman (yksi- lön ja organisaation ominaisuudet sekä uuden teknologian käyttö ja osaaminen) mu- kaan omissa kappaleissaan. Eksploratiivisen faktorianalyysin avulla saadut kuvaukset innovaatioita edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä esitellään tekstin yhteydessä olevissa taulukoissa. Näiden tiivistettyjen muuttujien avulla vastataan ensimmäiseen tutkimus- kysymykseen. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan selvittämällä tilastollisesti
merkittävät erot muodostettujen ryhmien (Ryhmä: opiskelija/opettaja, Koulutusala:
sosiaali- ja terveysala / muu ala) mukaan. Tekstin yhteydessä esitetään taulukoissa ne faktorit joiden ryhmittäinen vertailua tuotti tilastollisesti merkittävän eron. Kyseisissä taulukoissa on näkyvissä analyysi, jolla on selvitetty varianssien ja keskihajontojen yhtä suuruutta (Levene’s Test for Equality of Variances), t-testin merkitsevyys (Sig 2- tailed), keskiarvojen ero (Mean Difference), 95 % luottamusväli (95% Confidence In- terval of the Difference) sekä kyseisten ryhmien vastausten keskiarvo. Liitteessä 4. on esitetty kaikkien faktoreiden aritmeettiset keskiarvot jaoteltuna selittävien muuttujien ryhmä ja koulutusalamukaan. Lisäksi viimeisessä sarakkeessa on koko aineistosta las- kettu keskiarvo.
5.1 Yksilön ominaisuudet innovaatioiden omaksumisessa
Yksilön ominaisuuksia uudisteiden omaksumisessa tiedusteltiin kysymyksillä 6-41.
(ks. Liite 3, 2-3). Näistä muuttujista saatiin kokeilemalla kahdeksan faktorin ratkaisu, joka on esitetty Taulukossa 3. Faktorianalyyseista jouduttiin jättämään pois muuttujat 6. Seuraan aktiivisesti ajankohtaisia asioita eri tiedotusvälineistä ja 22. Satunnainen epäonnistuminen kuuluu oleellisesti työssä kehittymiseen, koska ne eivät näyttäneet sopivan yhteenkään kokeiltuun ratkaisuun, ne joko jäivät yksittäiseksi faktoreikseen tai latautuivat heikosti johonkin muuhun faktoriin.
Selkeästi yksilön ominaisuuksiin liittyivät faktorit: Oppimis- ja kehittymishalukkuus, Luovuuden ja palautteen arvostus, Muutoshalukkuus, Epäonnistumisten sietokyky ja Tavoitteellisuus. Näiden faktoreiden sisältämät muuttujat sisältävät tekijöitä, jotka ai- kaisemmin liitettiin luovuuteen (synnynnäinen lahjakkuus) sekä erityislahjakkuuden vaatimaan oppimiseen ja harjoitteluun (ks. Uusikylä 2002b, 66-67). Tässä osiossa fak- torit Ryhmää tukeva toiminta, Ristiriidat ja epätietoisuus aloitteellisuuden laskijoina, Osallistuva, yhteisöä kehittävä toiminta, liittyvät tekijöihin, joista Everett M. Rogers puhuu selittäessään sosiaalisen järjestelmän rakenteiden merkitystä innovaatioiden omaksumisessa. (Rogers 2003, 23-24, 411-412) Nämä faktorit sisältävät myös ele- menttejä, jotka saavat aikaan uudisteen pehmeän ytimen monimuotoisuuden. Näin ne liittyvät häilyvien rajojen rakentumiseen. (Greenhalgh ym. 2004, 597; Denis ym. 2002, 69-70.)
TAULUKKO 3. Yksilön ominaisuuksia kuvaavat faktorit FA1 Oppimis- ja kehittymishalukkuus
No Kysymys Lataukset Kommunaliteetit
28 Kokeilen rajojani ja kykyjäni löytääkseni parhaan mahdollisen
opintosuorituksen ,65 ,57
27 Haen uusia haasteita elämääni opiskelulla ,62 ,54
11 Haluan suorittaa opintoni keskimääräistä paremmin ,62 ,46
19 Pystyn opiskelemaan joustavasti muutoksista huolimatta ,54 ,43
18 Ponnistelen opinnoissani onnistuakseni niissä ,45 ,37
24 Minulla on mahdollisuus kehittyä nykyisissä opinnoissani sellai-
seen suuntaan kuin haluan ,44 ,53
07 Seuraan alaani liittyvää ammattikirjallisuutta ,43 ,46
09 Opiskellessani yhdistelen aikaisemmin oppimiani asioita uuden-
laisella tavalla ,40 ,31
20 Haen aktiivisesti palautetta opinnoistani opettajalta / ohjaajalta ,37 ,49
FA2 Luovuuden ja palautteen arvostus
31 Annan palautetta opiskelijatovereilleni heidän opinnoistaan ,73 ,63 37 Pyrin rohkaisemaan opiskelijatovereitani luovuuden käyttöön ,71 ,66
21 Arvostan luovuutta opiskelijatovereissani ,67 ,52
29 Uskaltautuessani uuden kokeiluun opinnoissani, arvioin mitä
epäonnistuminen ja onnistuminen merkitsevät ,44 ,37
20 Haen aktiivisesti palautetta opinnoistani opettajalta / ohjaajalta ,37 ,49
FA3 Ryhmää tukeva toiminta
25 Pyrin ratkaisemaan aktiivisesti yhteisössä syntyviä ristiriitatilan-
teita ,71 ,61
39 Teen aloitteita, joilla oppilaitokseni toimintaa voisi kehittää ,51 ,68
41 Opiskelen mieluimmin yksin kuin ryhmässä ,49 ,53
34 Kannustan opiskelijatovereitani esittämään omia mielipiteitään ,48 ,55 17 Oppilaitokseni toimintaa ohjaavat periaatteet ohjaavat opiskeluani ,46 ,45 08 Myönteinen asenteeni vaikuttaa myönteisesti tovereideni työsken-
telyyn ,46 ,52
FA4 Ristiriidat ja epätietoisuus aloitteellisuuden laskijoina
23 Opiskelijayhteisön riitaisuus vähentää aloitteellisuuttani ,76 ,59 35 Opiskeluyhteisössäni oleva kateellisuus vähentää aloitteellisuut-
tani ,74 ,60
15 Oppilaitoksen byrokraattisuus vähentää aloitteellisuuttani ,63 ,43
13 Epätietoisuus tulevaisuudesta laskee opiskelutehoani ,50 ,54
FA5 Muutoshalukkuus
14 Haluan opiskella siten kuin olen tehnyt sen ennenkin ,69 ,51
33 Olen valmis muuttamaan opiskelutapojani ,52 ,60
30 Olen väsynyt muutoksiin, enkä jaksa suhtautua niihin myöntei-
sesti ,48 ,52
FA6 Osallistuva, yhteisöä kehittävä toiminta
12 Olen viimeisen vuoden aikana osallistunut johonkin opiskeluun
liittyvään projektiin ,66 ,51
26 Opiskelen pääasiassa saadakseni myöhemmin ansiotuloja ,54 ,53
16 Haluan osallistua oppilaitokseni kehittämiseen ,42 ,63
36 Kokeilen opiskelussani uusia asioita, työtapoja, menetelmiä ,40 ,62
FA7 Epäonnistumisten sietokyky
40 Epäonnistuessani opintosuorituksessani, osaan suhtautua siihen
tilanteen mukaan huumorilla ,78 ,62
10 Kokeilen uusia asioita opinnoissani epäonnistumisen mahdolli-
suudesta huolimatta ,55 ,60
FA8 Tavoitteellisuus
38 Opiskelun ei aina tarvitse olla käyttökelpoista ja hyödyllistä ,80 ,68 32 Epäonnistuminen yksittäisessä opintosuorituksessa johtaa parem-
piin opintosuorituksiin myöhemmin ,47 ,52
Ensimmäiselle faktorille, Oppimis- ja kehittymishalukkuus, latautui eniten muuttujia (9 kpl, ks. Taulukko 3.) Faktori kuvaa aktiivista, kokeilunhaluista ja haasteista pitävää vastaajaa, joka on motivoitunut uuden oppimiseen, on valmis tekemään työtä menesty- äkseen sekä haluaa kokeilla uusia asioita (ks. Uusikylä 2002a, 43–46; Uusikylä 2002b, 64-68 ). Ryhmittäin tarkasteltuna opettajat saivat Oppimis- ja kehittymishalukkuudessa huomattavan korkean keskiarvon 4,3 opiskelijoiden jäädessä alhaisempaan 3,7 kes- kiarvoon. Vaikka ryhmien välillä oli selvä tilastollisesti merkitsevä ero, voidaan sekä opiskelijoiden että opettajien osalta puhua selkeästä innovaatioita edistävästä tekijästä (ks. Taulukko 4.). Koulutusaloittain tarkasteltuna keskiarvojen ero ei ollut merkittävä.
TAULUKKO 4. Yksilön ominaisuuksia kuvaavien faktoreiden väliset erot opiskelijoi- den ja opettajien välillä
Levene's Test for Equality of Vari- ances
t-test for Equality of Means
95% Confidence Inter-
val of the Difference Means opiskelija n=210
opettaja n= 91
Sig. *)
Sig.
2-tailed*)
Mean
Difference Lower Upper Opiskelija Opettaja Equal vari-
ances as- sumed
,012 ,000 -,541 -,782 -,300 3,7 4,3
Faktori 1 Oppimis- ja kehittymis- halukkuus
Equal vari- ances not assumed
,000 -,541 -,761 -,322
Equal vari- ances as- sumed
,235 ,000 -,453 -,696 -,209 3,2 3,7
Faktori 2 Luovuuden ja palaut- teen arvos- tus
Equal vari- ances not assumed
,000 -,453 -,688 -,217
Equal vari- ances as- sumed
,797 ,000 -,646 -,884 -,409 3,1 3,7
Faktori 3 Ryhmää tukeva toiminta
Equal vari- ances not assumed
,000 -,646 -,886 -,407
Equal varian-
ces assumed ,617 ,000 -,643 -,881 -,406 3,2 3,8
Faktori 5 Muutos-
halukkuus Equal vari- ances not assumed
,000 -,643 -,877 -,410
Equal vari- ances as- sumed
,001 ,000 -1,035 -1,253 -,816 3,1 4,3
Faktori 6 Osallistuva yhteisöä kehittävä toiminta
Equal vari- ances not assumed
,000 -1,237 -,833
*) Tilastollisesti melkein merkitsevä ( .01 p .05) Tilastollisesti merkitsevä (.001 p .01)
Tilastollisesti erittäin merkitsevä (p .001) (Tampereen yliopisto FSD)
