Marjut Moilanen
HOITOTYÖNTEKIJÄN TUKEMINEN VAARATAPAHTUMAN JÄLKEEN
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kandidaatintutkielma Lokakuu 2020
TIIVISTELMÄ
Marjut Moilanen: Hoitotyöntekijän tukeminen vaaratapahtuman jälkeen Kandidaatintutkielma, sivujen määrä 35, liitteitä 2
Tampereen yliopisto,
Terveystieteiden yksikkö, Hoitotiede
Ohjaajat: Katja Joronen, dosentti ja Irja Nieminen, TtT Lokakuu, 2020
Vaaratapahtumat voivat aiheuttaa vakavaa haittaa potilaalle. Vaaratapahtumat vaikuttavat aina potilaan lisäksi myös tapahtumassa mukana olleeseen hoitotyöntekijään. Hoitotyöntekijä voi kärsiä erilaisista vaikeista tunteista tapahtuman jälkeen ja pahimmillaan tapahtuma voi traumatisoida hänet. Vaaratapahtumassa mukana ollutta hoitajaa kutsutaan myös nimellä toinen uhri.
Vaaratapahtumat voivat vaikuttaa hoitotyöntekijän työssä jaksamiseen ja työssä pysymiseen.
Hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen niin yksilö- kuin organisaatiotasolla.
Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää keinoja tukea hoitotyöntekijää vaaratapahtuman jälkeen. Tutkimuskysymyksenä oli: Miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen?
Tiedonhaku tähän kirjallisuuskatsaukseen toteutettiin hoitotieteenalan keskeisistä tietokannoista:
Cinahl, Medline ja Medic sekä lähialojen tietokannasta PsycInfo. Hakusanoina oli: adverse event* or medical error* or second victim* and support, psychosocial or coping support or emotional support or support groups. Sisäänottokriteereinä oli: tutkimus on julkaistu vuosien 2010–2020 välillä, englannin- tai suomenkielinen, vertaisarvioitu artikkeli, tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ja hoitohenkilökunnan näkökulma. Poissulkukriteereinä oli kirjallisuuskatsaukset ja artikkelit, jotka ei vastaa tutkimuskysymykseen, päällekkäiset tutkimukset, ei koko tekstiä saatavilla ja lääkäreiden näkökulma. Tietokantarajausten jälkeen hakutulos oli N=1246. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui lopulta kokotekstin ja laadunarvioinnin perusteella 18 alkuperäistutkimusta.
Tämän kirjallisuuskatsauksen mukaan hoitotyöntekijää voidaan tukea erilaisten tuen tarjoajien, tukemisen keinojen, aikalisän ja vaaratapahtuman jälkeisen prosessin avulla. Tuen tarjoajiin lukeutui koulutettu vertaistuki, kollegoiden, esimiehen ja sairaalan johdon tuki sekä juridinen tuki, työterveyspalvelut, henkilökohtainen tuki ja sairaalapapin tuki. Tukemisen keinoja olivat arvostava vuorovaikutus, tapahtuman ymmärtäminen, tasavertaisuus, keskusteluapu, emotionaalinen tuki, kollegiaalisuus ja toisille uhreille suunnatut tukitoimet. Aikalisä sisälsi mahdollisuuden rauhoittua tapahtuman jälkeen ja henkilökohtaisten menetelmien käyttämisen. Vaaratapahtuman jälkeiseen prosessiin liittyi vaaratapahtumiin liittyvän prosessin tunteminen, prosessissa tukeminen, haittatapahtumista raportoiminen ja haittatapahtumista oppiminen sekä tukea jälkipuinnissa potilaan ja hänen läheistensä kanssa.
Hoitotyöntekijät tarvitsevat yksilöllistä tukea vaaratapahtuman jälkeen. Syyllistämätön ja kollegiaalinen kulttuuri auttaa toisia uhreja selviytymään vaikeista tunteista. Vaaratapahtumien läpikäynti työpaikalla on tärkeää, jotta tapahtuma voidaan ymmärtää ja siitä oppia. Sen lisäksi hoitohenkilökunnan tulisi olla tietoisia toisen uhrin ilmiöstä ja vaaratapahtumiin liittyvästä prosessista. Toisen uhrin ilmiön tunteminen edesauttaa hoitohenkilökuntaa asettumaan toisen uhrin asemaan ja näin ollen myös tilanteessa tukeminen helpottuu.
Avainsanat: hoitotyöntekijä, second victim, systemaattinen kirjallisuuskatsaus, toinen uhri, tukeminen, vaaratapahtuma
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 1
2 KESKEISET KÄSITTEET ... 2
2.1 Vaaratapahtuma ... 2
2.2. Hoitotyöntekijä ... 3
2.3 Tukeminen ... 3
3 TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYS ... 5
4 KATSAUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 6
4.1 Kirjallisuushaku ... 6
4.2 Aineiston kuvaus ja laadun arviointi ... 9
4.3 Aineiston analyysi ... 10
5 TULOKSET ... 12
5.1 Tuen tarjoajat... 13
5.2 Tukemisen keinot ... 14
5.3 Aikalisä ... 15
5.4 Vaaratapahtuman jälkeinen prosessi... 16
6 POHDINTA ... 17
6.1 Luotettavuus... 17
6.2 Eettisyys ... 19
6.3 Tulosten tarkastelua ... 20
6.4 Johtopäätökset ... 22
6.5 Jatkotutkimusaiheet... 22
LÄHTEET ... 23
LIITTEET ... 28
1 JOHDANTO
Vuonna 2000 The institute of medicine julkaisi raportin ”To err is human”, jonka mukaan lähes joka kymmenennelle potilaalle tapahtuu hoidon aikana jokin hoidon poikkeama, ja joka sadannen kohdalla vakava haittatapahtuma. Tutkimusten mukaan USA:ssa haittatapahtumiin kuolee vuosittain jopa 44 000–98 000 ihmistä. (Kohn ym. 2000.) Myös Suomessa on arvioitu hoidossa tapahtuviin poikkeamiin kuolevan enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa (Pasternack 2006).
Vaaratapahtumat vaikuttavat potilaan lisäksi myös tapahtumassa mukana olleeseen hoitotyöntekijään ja voi pahimmillaan traumatisoida hänet. Näissä tilanteissa hoitotyöntekijästä käytetään nimitystä toinen uhri. Hoitotyöntekijä eli niin sanottu toinen uhri voi kärsiä moninaisista oireista vaaratapahtuman jälkeen. Vaaratapahtumat voivat vaikuttaa hoitotyöntekijään fyysisesti, psyykkisesti, henkisesti ja ammatillisesti. Vaaratapahtumat voivat aiheuttaa hoitotyöntekijälle erilaisia tunteita, kuten vihaa, surua, häpeää ja syyllisyyttä. He voivat kärsiä psyykkisistä oireista, kuten ahdistuksesta ja masennuksesta sekä fyysisistä oireista, kuten lihasjännityksestä ja univaikeuksista. Vaaratapahtumilla on todettu olevan vaikutusta myös toisen uhrin työkykyyn. Hoitotyöntekijät ovat kokeneet loppuun palamista, vähentynyttä työtyytyväisyyttä ja itsevarmuutta sekä riittämättömyyden tunteita. He ovat myös kyseenalaistaneet uravalintansa vaaratapahtuman jälkeen. Osa heistä on vaihtanut työpaikkaa, ammattia tai jopa miettinyt itsemurhaa. (Tamburri 2017.) Vaaratapahtumien aiheuttamien vaikeiden tunteiden läpikäyntiä voidaan helpottaa tukemalla toista uhria. Tukea voidaan antaa sekä yksilö- että organisaatiotasolla. (Seys ym.
2013.)
Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen. Katsauksessa etsitään tutkittua tietoa hoitajan näkökulmasta. Aihe on tärkeä, sillä aikaisempaa tutkimusta aiheesta ei juurikaan ole.
Aikaisemmat kansalliset tutkimukset vaaratapahtumiin liittyen ovat käsitelleet aihetta lähinnä potilasturvallisuuden näkökulmasta. Kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta on vähän ja useimmat niistä keskittyvät hoitotyöntekijän kokemiin tunteisiin sekä oireisiin vaaratapahtuman jälkeen.
2 KESKEISET KÄSITTEET
Tämän kirjallisuuskatsauksen keskeiset käsitteet ovat vaaratapahtuma, hoitotyöntekijä ja tukeminen.
2.1 Vaaratapahtuma
Vaaratapahtumaksi kutsutaan mitä tahansa potilaan turvallisuuden vaarantavaa tapahtumaa, joka joko aiheuttaa haittaa potilaalle (haittatapahtuma) tai olisi voinut aiheuttaa haittaa potilaalle (läheltä piti -tapahtuma). Poikkeama taas on jokin suunnitellusta tai sovitusta poikkeava tapahtuma, joka voi johtaa vaaratapahtumaan. Toisaalta poikkeama voi myös olla suunniteltu ja potilaan edun mukainen. Poikkeama voi tapahtua terveydenhuollon tuotteissa, toimintatavoissa, ympäristössä tai järjestelmissä. (Kanerva 2015, Stakes 2007.) Terveydenhuollossa esiintyvät poikkeamat johtuvat ihmisten ominaispiirteiden, työn luonteen, fyysisen ympäristön, ihmisen ja järjestelmän välisten rajapintojen, organisaation tai sosiaalisen ympäristön, johtamisen ja ulkoisten tekijöiden yhdistelmästä. (Henriksen ym.
2008.)
Vaaratapahtumissa voidaan ajatella olevan kolme uhria (Van Greven ym. 2013).
Ensimmäinen uhri (first victim) on potilas, jolle vaaratapahtuma on tapahtunut. Toinen uhri (second victim) on vaaratapahtumassa mukana ollut hoitotyöntekijä ja (Tamburri 2017, Van Greven 2013.) kolmas uhri (third victim) on organisaatio ja sen johto (Van Greven 2013).
Tässä kirjallisuuskatsauksessa vaaratapahtuma määritellään Knuutila ym. (2007) mukaan olevan potilaan turvallisuuden vaarantava tapahtuma, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa haittaa potilaalle.
2.2. Hoitotyöntekijä
Tässä kirjallisuuskatsauksessa hoitotyöntekijällä tarkoitetaan terveydenhuollon ammattihenkilöä, joka on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain nojalla saanut ammatinharjoittamisoikeuden (Valvira). Hoitotyöntekijänä voi toimia esimerkiksi sairaanhoitaja ja kätilö (Duodecim).
Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden (1996) mukaan sairaanhoitaja edistää ja ylläpitää terveyttä, ehkäisee sairauksia ja lievittää kärsimystä. Työssään sairaanhoitaja auttaa kaikenikäisiä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Hoidossa korostuu tukeminen ja potilaiden omien voimavarojen lisääminen sekä elämänlaadun parantaminen.
Sairaanhoitajat myös tukevat kollegoita potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa, työssä jaksamisessa ja ammatillisessa kehittymisessä. He kunnioittavat sekä omaa että muiden ammattiryhmien henkilöiden ammattitaitoa ja tavoittelevat hyvää yhteistyötä muiden potilaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten kanssa. (Sairaanhoitajan eettiset ohjeet.)
Tässä kirjallisuuskatsauksessa hoitotyöntekijöistä käytetään myös Scott ym. (2009) mukaan määritelmää toinen uhri. Toinen uhri on hoitotyöntekijä, joka on ollut osallisena vaaratapahtumassa ja joutuu uhriksi siinä mielessä, että tapahtuma traumatisoi häntä.
(Scott 2009.)
2.3 Tukeminen
Mikkolan (2006) mukaan tuki on tunteiden oikeuttamista, käsittelemistä ja purkamista. Se koetaan vuorovaikutussuhteen olemassaolona ja selviytymisen tukemisena, johon liittyy konkreettisen avun merkitys. Väitöskirjan mukaan tuen antaja ja saaja luovat yhdessä merkityksiä, jotka auttavat tukea tarvitsevaa selviytymään kuormittavasta tilanteesta.
Emotionaalinen tuki, selviytymisen tukeminen, jatkuvuuden ylläpitäminen sekä vuorovaikutussuhteen ominaisuus liittyvät olennaisesti tuen käsitteellistämiseen. (Mikkola 2006.)
Tukea voidaan tarkastella myös sosiaalisen tuen käsitteen kautta. Sosiaalisen tuen käsitteen määritteleminen ei ole yksinkertaista (Metteri & Haukka-Waclin 2006). Sosiaalisen
tuen voidaan ajatella olevan eräänlainen sateenvarjokäsite, jonka alta löytyy useita eri teorioita ja asiakokonaisuuksia. Yhtenäistä näille on sosiaalisten suhteiden linkittäminen ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. (Goldsmith & Albrecht 2011.) Sosiaalisen tuen määritelmää vaikeuttaa sen moniulotteisuus sekä se, mitä henkilö itse kokee sosiaalisen tuen olevan (Metteri & Haukka-Waclin 2006). Sosiaalisen tuen koetaan olevan ihmisten välillä tapahtuva prosessi (Finfgeld-Connett 2005) ja henkilöiden välillä tapahtuvaa tukemiseen perustuvaa keskustelua (Goldsmith & Albrecht 2011).
Finfgeld-Connett (2005) jakaa sosiaalisen tuen emotionaaliseen ja välineelliseen tukeen, kun taas Kumpusalo (1991) jakaa sosiaalisen tuen viiteen eri muotoon: aineellinen, toiminnallinen, tiedollinen, emotionaalinen ja henkinen tuki. Tiedolliseen tukeen kuuluu sellaisten tietojen ja taitojen tarjoaminen, joiden avulla ihmistä pyritään auttamaan omaa tilannettaan ja selviytymään omasta hankalasta elämäntilanteesta sekä kertomaan erilaisista mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Emotionaalinen tuki taas käsitetään tunteeksi, jossa henkilö uskaltaa ilmaista turvallisesti omia tunteitaan sekä puhua niistä.
Välineellinen tuki kuvastaa rahaa sekä erilaisia hyödykkeitä ja palveluita. Yhteisön tuki käsittää tunteen johonkin kuulumisesta ja kokemuksen, että on arvokas osa yhteisöä.
(Compton 2005.)
Tässä kirjallisuuskatsauksessa tukeminen määritellään Mikkolan (2006) mukaan emotionaaliseksi tueksi, selviytymisen tukemiseksi, jatkuvuuden ylläpitämiseksi sekä vuorovaikutussuhteen ominaisuudeksi.
3 TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYS
Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen. Katsauksessa etsitään tutkittua tietoa hoitajan näkökulmasta.
Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää keinoja tukea hoitotyöntekijää vaaratapahtuman jälkeen. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää hyödyksi sosiaali- ja terveydenhuollon eri organisaatioissa, kun suunnitellaan erilaisia keinoja tukea vaaratapahtuman toisia uhreja (second victims).
Tutkimuskysymyksenä oli:
Miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen?
4 KATSAUKSEN TOTEUTTAMINEN
Systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta puhutaan silloin, kun kirjallisuuskatsaus itsessään on teoreettinen tutkimus. Muun muassa hoitotieteissä kirjallisuuskatsausta on pidetty hyvänä menetelmänä kartoittaa jo olemassa olevaa tietoa, minkä avulla voidaan kehittää näyttöön perustuvaa toimintaa, jolloin hoito perustuu tutkittuun tietoon.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota yhteen tutkittavana olevasta ilmiöstä jo aiemmin tutkittu tieto. (Tuomi & Sarajärvi 2018.) Onnistunut kirjallisuuskatsaus tarvitsee hyvin suunnitellun ja toteutetun kirjallisuushaun. Hyvin toteutettu kirjallisuushaku tulee raportoida siten, että se on helposti toistettavissa (Isojärvi 2017.) Yksi tärkeä vaihe systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tekemisessä on alkuperäistutkimusten laadun arviointi (Stolt ym. 2015). Tässä kirjallisuuskatsauksessa hyödynnettiin Joanna Briggs instituutin kehittämiä tutkimusten laadun arviointikriteereitä (JBI 2014).
Kirjallisuuskatsauksen toteuttamisessa tutkijan on tarkoitus muodostaa löytämistään tutkimuksista synteesi, jota lukijat pystyvät helposti seuraamaan. Tutkimustulosten synteesin muodostamiseen voidaan käyttää induktiivista, eli aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. (Tuomi & Sarajärvi 2009.)
4.1 Kirjallisuushaku
Tiedonhaku tähän kirjallisuuskatsaukseen toteutettiin hoitotieteenalan keskeisistä tietokannoista: Cinahl, Medline ja Medic sekä lähialojen tietokannasta PsycInfo.
Tutkimuskysymys ”Miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen?” ohjasi hakusanojen valinnassa. Ennen varsinaista hakua, tehtiin koehakuja eri tietokannoissa.
Tutkimuksia haettiin sekä asiasana- että vapaasanahaulla. Systemaattinen tiedonhaku toteutettiin kesällä 2020. Hakutulos ennen tietokantarajauksia oli N=1685.
Tiedonhaulle asetettiin sisäänotto- ja poissulkukriteerit. Sisäänottokriteereinä oli: tutkimus on julkaistu vuosien 2010–2020 välillä, englannin- tai suomenkielinen, vertaisarvioitu artikkeli, tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ja hoitohenkilökunnan näkökulma.
Poissulkukriteereinä kirjallisuuskatsaukset ja artikkelit, jotka ei vastaa tutkimuskysymykseen, päällekkäiset tutkimukset, ei koko tekstiä saatavilla ja lääkäreiden näkökulma. Tietokantarajausten jälkeen hakutulos oli N=1246. Lopullisen tiedonhaun
hakusanat, tiedonhaun rajaukset, hakutulokset ja katsaukseen valitut tutkimukset on esitetty taulukossa 1.
Taulukko 1. Tietokantahaut
Tietokanta Hakusanat Rajaukset Hakutulokset Valitut Cinahl adverse event* or
medical error* or second victim*
and support,
psychosocial or coping support or emotional support or support groups
2010-2020 vertaisarvioitu englanninkieli
295 9
Medic vaaratapah*or haittatapah* or hoitovirhe*
2010-2020 66 0
Medline adverse event* or medical error*or second victim*
and
Psychosocial support system or social support
2010-2020 vertaisarvioitu englanninkieli
182 1
PsykINFO second victim*
and support*
2010-2020 vertaisarvioitu englanninkieli
703 8
Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoitujen tutkimusten valinta oli monivaiheinen. Hakutulos kokonaisuudessaan (n=1246) käytiin läpi otsikkotasolla, jonka jälkeen poistettiin päällekkäiset tutkimukset (n=298), kirjallisuuskatsaukset ja artikkelit, jotka eivät olleet tutkimuksia (n=20), tutkimukset, jotka eivät vastaa tutkimuskysymykseen (n=828) ja lääkärin näkökulmasta tehdyt tutkimukset (n=25). Otsikon perusteella valikoiduista (n=75) tutkimuksista valittiin kokotekstin ja laadunarvioinnin perusteella lopulliset katsaukseen tulevat tutkimukset (n=18). Tiedonhakuprosessin toteutus ja eteneminen on kuvattu kuviossa 1.
Kuvio 1. Kirjallisuushaun prosessi
4.2 Aineiston kuvaus ja laadun arviointi
Kirjallisuuskatsauksen artikkelit (n=18) olivat vertaisarvioituja tieteellisiä alkuperäistutkimuksia. Katsaukseen valitut tutkimukset on esitelty liitteessä 1.
Tutkimusartikkelit oli julkaistu vuosien 2010–2020 aikana. Kotimaisia tutkimuksia ei aiheesta löytynyt. Eniten tutkimuksia oli Yhdysvalloista (n= 9), Singaporesta (n=2) ja Belgiasta (n=2).
Yksittäiset tutkimukset olivat Koreasta (n=1), Sveitsistä (n=1), Iranista (n=1), Ruotsista (n=1) ja Kiinasta (n=1).
Tutkimuksista suurin osa (1, 2, 6, 9, 10, 11, 14, 15, 16, 17, 18) oli kvantitatiivisia tutkimuksia.
Kvalitatiivisia tutkimuksia oli neljä (3, 7, 12, 13) ja yhdistelmämenetelmä tutkimuksia, eli kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen triangulaatioita kaksi (4, 5). Yksi tutkimus (8) oli kokeellinen tutkimus. Tutkimuksista viisi (2, 3, 7, 12, 21) oli haastattelututkimuksia ja kaksitoista (1, 4, 5, 6, 9, 10, 11, 14, 15, 16, 17, 18) kyselytutkimuksia. Kvantitatiivisten tutkimusten vastaajien määrä (n) vaihteli 59:n ja 1755:n välillä, kun taas kvalitatiivisissa tutkimuksissa vaihteluväli oli 8:n ja 21:n osallistujan välillä.
Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoituneista tutkimuksista tehtiin taulukko (Liite 1), johon on koottu tutkimusten tekijät, julkaisuvuosi, maa, keskeiset tutkimustulokset, käytetyt tutkimusmenetelmät ja laadun arvioinnissa saadut pisteet. Tähän katsaukseen valittujen tutkimusten laadunarviointi toteutettiin Suomen Hoitotyön tutkimussäätiön (HOTUS 2019) kääntämien Joanna Briggs instituutin kriittisen arvioinnin kriteerien perusteella. Jokainen tutkimus arvioitiin erikseen ja jokaisen tutkimuksen tutkimusmenetelmä ohjasi laadunarviontiin käytettävien kriteeristöjen valintaa. Tutkimusten arvioinnissa käytettiin sekä laadulliselle että poikkileikkaustutkimukselle tarkoitettuja kriteeristöjä, riippuen aina tutkimusmenetelmästä. Tutkimukset saivat kvantitatiivisissa tutkimuksissa kuudesta kahdeksaan pistettä täydestä kahdeksasta pisteestä ja kvalitatiivisissa tutkimuksissa seitsemästä kymmeneen pistettä täydestä kymmenestä pisteestä. Laadunarvioinnissa väheni pisteitä muun muassa silloin, kun tutkimuksessa ei ollut mainittu menetelmiä, joita käytettiin sekoittavien tekijöiden huomioimisessa.
4.3 Aineiston analyysi
Sisällönanalyysin avulla voidaan analysoida tutkimuksia systemaattisesti ja objektiivisesti.
Sen avulla voidaan kuvata tutkittava ilmiö tiivistetysti ja yleistettävissä olevassa muodossa.
Sisällönanalyysi mahdollistaa aineiston kokoamisen ja järjestämisen niin, ettei sen sisältämä informaatio katoa. (Tuomi & Sarajärvi 2018.) Sisällönanalyysin avulla esitellään tutkimuksen kohteena oleva ilmiö toisaalta laajasti, mutta kuitenkin tiiviisti. Siinä kuvataan aineiston sisällön lisäksi myös merkityksiä ja seurauksia. Induktiivisen sisällönanalyysin avulla luodaan teoreettinen kokonaisuus, jota ohjaa tutkimuksen aineisto. (Kankkunen &
Vehviläinen-Julkunen 2015.) Induktiivisen sisällönanalyysin avulla tutkitaan aineistoa objektiivisesti ja systemaattisesti muodostaen erilaisia käsitteitä, käsitekarttoja, malleja tai kategorioita (Tuomi & Sarajärvi 2018). Tutkimustehtävästä tai aineiston laadusta riippuen voidaan analysoida yksittäisiä sanoja, lauseita tai virkkeitä. Aineistosta etsitään alkuperäisilmaisuja, jotka vastaavat tutkimuskysymykseen. Alkuperäisilmaisut pelkistetään ja ryhmitellään ala-, ylä-, ja lopulta pääluokiksi. (Tuomi & Sarajärvi 2018, Kankkunen &
Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Jotta tutkimuksista voidaan tehdä johtopäätöksiä, täytyy tuloksista tehdä aluksi yhteenveto.
Aineistonanalyysissä etusijalla on tutkija, joka tulkitsee ja käsitteellistää alkuperäisaineistoa oman osaamisen ja käsityksen perusteella. (Tuomi & Sarajärvi 2018.) Aineistolähtöinen sisällönanalyysi voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen, redusointiin eli pelkistämiseen, klusterointiin eli ryhmittelyyn sekä abstrahointiin eli teoreettisten käsitteiden luomiseen.
Pelkistämisen tarkoitus on poistaa alkuperäisilmaisusta kaikki epäolennainen pois ja säästää oleellinen tieto. Pelkistyksen jälkeen aineisto voidaan ryhmitellä etsien samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Samankaltaiset ilmaisut luokitellaan ja luokat nimetään niitä kuvaavilla käsitteillä. Viimeisessä vaiheessa abstrahoidaan, eli erotellaan ja karsitaan epäolennainen tieto olennaisesta. Sen perusteella saadaan lopullinen vastaus tutkimuskysymykseen. (Tuomi & Sarajärvi 2009.)
Tässä kirjallisuuskatsauksessa aineiston analysointi toteutettiin induktiivista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Aineiston käsitteleminen aloitettiin tutustumalla jokaiseen tutkimukseen yksitellen. Aineisto analysoitiin tarkasti ja huolellisesti. Katsauksen tavoitteena on kerätä ja koota yhteen aiempaa tutkimustietoa siitä, miten hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen. Jokaisesta tutkimuksesta etsittiin alkuperäisilmaisuja, jotka
vastasivat tutkimuskysymykseen. Alkuperäisilmaisuista tehtiin taulukko ryhmittelyä varten.
Alkuperäisilmaisut pelkistettiin eli redusoitiin, jonka jälkeen niitä alettiin ryhmittelemään.
Aineiston pelkistäminen oli käytännössä sitä, että alkuperäisilmaisuista karsittiin kaikki epäolennainen pois. Pelkistetyt ilmaukset tarkastettiin huolellisesti yksitellen, jonka jälkeen ne ryhmiteltiin samankaltaisuuksien mukaan ensin alaluokiksi, sitten yläluokiksi ja lopulta pääluokiksi. Pääluokka syntyi abstrahoinnin eli käsitteellistämisen avulla, jolloin aineistosta erotettiin katsauksen aiheelle olennainen tieto, ja sen perusteella muodostettiin teoreettisia käsitteitä. Teoreettisten käsitteiden avulla pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymykseen.
Esimerkki analyysin etenemisestä yhden pääluokan osalta on esitetty liitteessä (Liite 2).
5 TULOKSET
Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella hoitotyöntekijää voidaan tukea vaaratapahtuman jälkeen hyödyntämällä eri tuen tarjoajia, tukemisen keinoja sekä tarjoamalla työntekijälle aikalisä tapahtuman jälkeen. Hoitotyöntekijää voidaan tukea myös vaaratapahtuman jälkeisen prosessin avulla. Tulokset on esitetty kuviossa 2.
Kuvio 2. Hoitotyöntekijää tukevat menetelmät vaaratapahtuman jälkeen.
Tuen tarjoajat
Koulutetun vertaistuen
tuki
Kollegoiden tuki
Esimiehen tuki
Sairaalan johdon tuki
Juridinen tuki
Työterveyspalvelut
Henkilökohtainen tuki
Sairaalapapin tuki
Tukemisen keinot
Arvostava vuorovaikutus
Tapahtuman ymmärtäminen
Tasavertaisuus
Keskusteluapu
Emotionaalinen tuki
Kollegiaalisuus
Toisille uhreille suunnatut tukitoimet
Aikalisä
Mahdollisuus rauhoittua tapahtuman
jälkeen Henkilökohtaisten
menetelmien käyttäminen
Vaaratapahtuman jälkeinen prosessi
Haittatapahtumiin liittyvän prosessin
tunteminen
Haittatapahtuman jälkeisessä prosessissa tukeminen
Haittatapahtumista raportoiminen
Haittatapahtumista oppiminen
Jälkipuinnissa tukeminen
5.1 Tuen tarjoajat
Tuen tarjoajiin kuului koulutetun vertaistuen tuki, kollegoiden tuki, esimiehen tuki, sairaalan johdon tuki, juridinen tuki, työterveyspalvelut, henkilökohtainen tuki ja sairaalapapin tuki.
Tuen tarjoajat on esitelty taulukossa 2.
Taulukko 2. Tuen tarjoajat.
Useiden tutkimusten mukaan koulutettu vertaistuki oli kaikista halutuin tukimuoto (1, 5, 10, 11, 13, 15, 16). Myös esimiehen (1, 5, 9, 10, 12, 13, 16, 18) ja kollegoiden (3, 9, 13, 17, 18) tuki koettiin tärkeänä. Vakavissa vaaratapahtumissa arvostettiin sairaalan tarjoamaa juridista tukea (1, 6, 9, 10, 11, 15) sekä johtoportaan tukea (7, 13, 18). Myös työterveyden kautta saatavat lääkärin (11), psykiatrin (6) ja psykologin (6, 7, 9, 11) antama tuki koettiin hyvänä. Hoitotyöntekijät hyödynsivät myös henkilökohtaista tukea, eli tukea työpaikan ulkopuolella (18) ja perheen tukea (13). Osa hoitotyöntekijöistä tukeutui sairaalapapin tukeen (5, 11, 16).
5.2 Tukemisen keinot
Tukemisen keinoihin kuului arvostava vuorovaikutus, tapahtuman ymmärtäminen, tasavertaisuus, keskusteluapu, emotionaalinen tuki, kollegiaalisuus ja toisille uhreille suunnatut tukitoimet. Tukemisen keinot on esitelty taulukossa 3.
Taulukko 3. Tukemisen keinot.
Arvostavaan vuorovaikutukseen kuului yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen (12), läsnäolo (4), aktiivinen kuuntelu (4), saatavilla oleminen (4), sympatia (4), tunteiden vahvistaminen (4), tunteiden kuuleminen (4), tunteiden validoiminen (4) ja tunteiden avoin käsittely (4) sekä yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen (12). Tapahtuman ymmärtämisessä toivottiin apua ymmärtämään miksi ja miten tapahtuma tapahtui sekä vakuuttelua siitä, että kaikki voitava on tehty, eikä aina tapahtumia voida estää (4).
Tasavertaisuuteen kuului samanlaisten tapahtumien kertominen, tieto tasavertaisuudesta ja samanlaisten asioiden kokeminen (4).
Useammassa tutkimuksessa keskusteluapu (1, 4, 5, 6, 10, 13) koettiin tärkeänä.
Hoitohenkilökunta halusi yksilöllistä tukea (5), debriefingiä (6), keskustella tapahtuneesta ja
sen aiheuttamista tunteista (4) sekä eettisistä huolista ja tapahtuman jälkeisestä prosessista (6). Hoitotyöntekijät kokivat, että tuen olisi hyvä olla saatavilla ympäri vuorokauden (1, 4, 10). Useassa tutkimuksessa (6, 7, 13, 15) mainittiin tärkeänä asiana emotionaalinen tuki vaaratapahtuman jälkeen. Yhdessä tutkimuksessa toisille uhreille tarjottiin välitöntä emotionaalista ensiapua (15). Kollegiaalisuus käsitti syyllistämättömän kulttuurin (9, 14), tuomitsemattomuuden (4) ja tiedon jakamisen toisista uhreista. Toisille uhreille suunnatut tukitoimet piti sisällään toisille uhreille suunnatun oman tukiohjelman (1, 10, 16, 18) ja anonyymin tuen (4).
5.3 Aikalisä
Aikalisä piti sisällään kaksi alaluokkaa: mahdollisuus rauhoittua tapahtuman jälkeen (1, 6, 10, 18) ja henkilökohtaisten menetelmien käyttäminen (2). Aikalisä on esitelty taulukossa 4.
Taulukko 4. Aikalisä.
Tutkimuksissa (1, 10, 18) hoitotyöntekijöille oli järjestetty tietty rauhallinen paikka toipumiseen vaaratapahtuman jälkeen. Heillä oli myös mahdollisuus poistua hetkeksi työpaikalta (1, 6, 10). Tutkimuksissa ei määritelty tarkemmin aikalisän pituutta. Kolmessa tutkimuksessa (1, 10, 18) vastaajat olivat määritelleet mahdollisuuden rauhoittua tapahtuman jälkeen yhdeksi tärkeimmistä menetelmistä tukea hoitotyöntekijää vaaratapahtuman jälkeen. Henkilökohtaisten menetelmien käyttäminen oli usein rukoilua.
5.4 Vaaratapahtuman jälkeinen prosessi
Vaaratapahtuman jälkeiseen prosessiin liittyi: vaaratapahtumiin liittyvän prosessin tunteminen (8), prosessissa tukeminen (6, 13), haittatapahtumista raportoiminen (9) ja haittatapahtumista oppiminen (4, 6, 9, 13) sekä tukea jälkipuinnissa potilaan ja hänen läheistensä kanssa (6). Vaaratapahtuman jälkeinen prosessi on esitelty taulukossa 5.
Taulukko 5. Vaaratapahtuman jälkeinen prosessi.
Vaaratapahtumiin liittyvän prosessin tunteminen käsitti potilasturvallisuussanaston, haittatapahtumien esiintyvyyksien, vaikutusten, toisten uhrien tukimallien ja haittatapahtuman jälkeisten toimenpiteiden tuntemisen (8). Prosessissa tukeminen sisälsi opastusta työntekijän roolista prosessissa (6), tuki tutkintaprosessissa (13), tietoa prosessista (6) ja tukea prosessiin valmistautumisessa (6). Haittatapahtumista raportoiminen käsitti virheistä raportoimisen ja keskustelun siitä, kuinka tilanteen uusiutuminen voitaisiin jatkossa estää (6). Haittatapahtumista oppiminen tarkoitti tapahtuman ymmärtämistä (13) ja virheiden seurausten tuntemista (9). Tukea jälkipuinnissa viittasi tapahtuman läpikäymiseen potilaan ja hänen perheensä kanssa (6).
6 POHDINTA
6.1 Luotettavuus
Tieteellisen tutkimuksen perusajatuksena on tuottaa luotettavaa tietoa tutkittavasta ilmiöstä (Kylmä & Juvakka 2014) ja siinä pyritään ehkäisemään virheiden synty tutkimusprosessissa (Hirsjärvi ym. 2009). Tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida muun muassa tutkimusaineison hakuprosessin avulla, mikä tarkoittaa sitä, että aineistojen luotettavuus perustuu tutkijoiden pohdintaan saadun tiedon luotettavuudesta (Nieminen 2006). Selkeä tutkimuskysymys auttaa laatimaan sopivan hakustrategian, rajaamaan kirjallisuuskatsauksen laajuutta ja tunnistamaan olennainen tutkimusnäyttö (Hoitotyön tutkimussäätiö 2018). Tämän kirjallisuuskatsauksen hakustrategia ja tutkimusaineiston valinta toteutettiin ja kuvattiin huolellisesti sekä tekstissä että havainnollistavissa taulukoissa. Katsaukseen valittiin ainoastaan vertaisarvioituja alkuperäistutkimuksia ja kirjallisuuskatsaukset jätettiin pois. Jokainen tutkimus on arvioitu Joanna Briggs instituutin kriteerien avulla. Tutkimusten haulle asetettiin täsmälliset ja tarkoituksenmukaiset sisäänotto- ja poissulkukriteerit, jotta saatiin mahdollisimman laaja-alainen kuva tutkittavasta ilmiöstä katsaukseen valittavien tutkimusten avulla (Pudas-Tähkä & Axelin 2007). Tässä katsauksessa tutkija toteutti myös koehakuja erilaisilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä ennen varsinaista hakua.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen luotettavuuden ongelmana voi olla mahdolliset alkuperäistutkimuksissa olevat puutteet. Toisaalta, useamman tutkimuksen synteesi mahdollistaa pääsyn varmempiin tuloksiin, mikä taas lisää tutkimuksen luotettavuutta.
(Malmivaara 2002.) Tämän kirjallisuuskatsauksen luotettavuutta pyrittiin lisäämään mahdollisimman systemaattisella tiedonhaulla ja tutkimusten läpikäymisellä.
Kirjallisuushaku kuvattiin tarkkaan vaihe vaiheelta, mikä lisää työn luotettavuutta. (Hirsjärvi ym. 2009, Malmivaara 2002.) Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset ovat tuoreita ja luotettavia. Viitteet ja lähdeluettelo on merkitty niin, että alkuperäinen lähde voidaan jäljittää.
Tutkimusten tulokset analysoitiin käyttäen apuna induktiivista sisällönanalyysiä.
Sisällönanalyysin avulla muodostettiin vastaus tutkimuskysymykseen ja luotiin kokonaiskuva tuloksista. Jokainen vaihe tässä kirjallisuuskatsauksessa toteutettiin ja
ennakkokäsitykset aiheesta voivat ohjata tuloksia johonkin tiettyyn suuntaan. Kokemattomat tutkijat saattavat myös erehtyä pelkistämään aineistoa liikaa, jolloin menetetään tärkeää informaatiota. Näitä erehdyksiä pyrittiin tietoisesti välttämään. Tutkija pyrki katsomaan alkuperäistutkimuksia objektiivisesti ja pelkistämään alkuperäisilmaisut niin, ettei tärkeä informaatio jää pois. Tulosten analysoinnin luotettavuuden arvioimiseksi on raportoitu yhden pääluokan sisällönanalyysin vaiheet liitteeksi (Liite 2). (Kylmä & Juvakka 2007.)
Tutkimuksen laatua voidaan arvioida myös sen toistettavuuden avulla. Toistettavuus on sitä, että tutkimus raportoidaan niin, että lukija saadaan vakuutettua tutkijan tekemistä ratkaisuista ja uskomaan niiden olleen asianmukaisia ja perusteltuja. Muodostetut luokat tulee perustella ja tutkimuksen kulku tulee tuoda esiin selkeästi. Tutkimusta tulee olla myös arvioitavissa. Arvioitavuus on sitä, että raportin eri vaiheet kirjataan huolellisesti ja niin että lukija pystyy seuraamaan tutkijan päättelyä. Näin lukija pystyy arvioimaan tutkimuksen luotettavuutta. (Nieminen 2006.) Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus pyrittiin raportoimaan niin tarkasti, että lukijalla on mahdollisuus seurata tutkimuksen etenemistä vaihe vaiheelta.
Luotettavuutta voi vääristää harhan mahdollisuus, minkä vuoksi se tulee ottaa huomioon tutkimusta tehdessä. Harha voi olla systemaattinen virhe tai poikkeama totuudesta tutkimuksessa saadusta tiedossa tai tehdyissä päätelmissä. Harha voi johtaa vääristyneisiin tuloksiin. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa mahdollisiin yksittäisiin epätarkkuuksiin tutkimuksen toteutuksen eri vaiheissa. Harhan aiheuttama laaja-alaisuus voi olla hankala arvioida, minkä vuoksi on perustellumpaa keskittyä harhan olemassa olon riskin arvioimiseen ja ottaa huomioon harhan mahdollisuus heti tutkimuksen tekovaiheessa.
(Hoitotyön tutkimussäätiö 2018.) Myös tässä katsauksessa on arvioitu harhojen, kuten kieliharhan mahdollisuutta. Kieliharhaa voi esiintyä, jos kirjallisuuskatsauksessa käytetään vieraskielisiä tutkimuksia. Tässä katsauksessa kaikki tutkimukset olivat englanninkielisiä.
Katsauksessa ei käytetty kääntöapua, vaan tutkija luotti omaan kykyynsä kääntää tutkimukset suomenkielelle.
Hakuvaiheessa jouduttiin karsimaan pois sellaiset tutkimukset, joista ei ollut koko tekstiä saatavilla, mikä voi myös osaltaan vaikuttaa katsauksen tuloksiin. Raportointiharhan mahdollisuutta pohdittiin myös, koska aina on mahdollisuus sille, että vain osa tuloksista raportoidaan ja osa jätetään julkaisematta. Lisäksi alkuperäistutkimukset oli tehty ulkomailla,
pääosin Yhdysvalloissa, jonka vuoksi pohdittiin myös tulosten yleistettävyyttä terveydenhuoltoon Suomessa. Suomen ja Yhdysvaltojen terveydenhuollossa on eroja, mutta katsauksen tulosten perusteella tämän tutkimusten tuloksia voidaan soveltaa myös Suomen terveydenhuoltoon. (Hoitotyön tutkimussäätiö 2019.)
Alkuperäistutkimukset olivat kaikki englanninkielisiä, mikä lisää riskiä tulkintavirheille.
Tämän kirjallisuuskatsauksen on tehnyt yksi opiskelija, mikä saattaa heikentää työn luotettavuutta (Hirsjärvi ym. 2009). Lisäksi tutkijan harjaantumattomuus tutkimustyöstä voi vaikuttaa osaltaan katsauksen luotettavuuteen (Tuomi & Sarajärvi 2018). Tässä kirjallisuuskatsauksessa luotettavuus tulee kuitenkin esille muun muassa siinä, että tutkimustulokset vastaavat tutkimuskysymykseen. Toisin sanoen kirjallisuuskatsaus selvitti sen, mitä sen haluttiinkin selvittävän. (Kylmä & Juvakka 2014.)
6.2 Eettisyys
Aiheen valinta on ensimmäinen tutkijoiden tekemä eettinen ratkaisu. Aiheen valinnassa on syytä pohtia sen merkitystä yhteiskunnallisesti ja terveydenhuollollisesti, mutta myös sen vaikutuksia tutkimukseen osallistuviin henkilöihin. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Tämän kirjallisuuskatsauksen aihe on ajankohtainen ja eettisesti hyväksyttävä, sillä hoitajien työhyvinvointi ja jaksaminen ovat aiheena tärkeä. Tämä kirjallisuuskatsaus toteutettiin hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimuksen eri vaiheet, raportointi ja arviointi toteutettiin huolellisesti ja tarkasti. Tutkimustulosten raportointiin käytettiin tiedeyhteisön omia toimintatapoja.
Tieteellistä tutkimusta pidetään luotettavana, uskottavana ja eettisesti hyväksyttävänä silloin, kun se on tehty hyvän tieteellisen käytännön edellyttämällä tavalla. Hyvä tieteellinen käytäntö pitää sisällään muun muassa huolellisuutta, rehellisyyttä ja tarkkuutta tutkimustyön kaikissa vaiheissa. Tutkijan täytyy kunnioittaa muiden tutkijoiden tekemää työtä käyttämällä asianmukaisia viitteitä ja lähdemerkintöjä. Tärkeää on myös soveltaa tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia menetelmiä tiedonhankinta-, tutkimus-, ja arviointityössä.
Tutkimus pyritään suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan asetettujen vaatimusten edellyttämällä tavalla. Tulokset tulee julkaista avoimesti ja vastuullisuus muistaen.
(Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012.) Tätä kirjallisuuskatsausta tehdessä on otettu
6.3 Tulosten tarkastelua
Tämän kirjallisuuskatsauksen avulla tuotettiin tietoa hoitotyöntekijän tukemisesta vaaratapahtuman jälkeen. Tulosten mukaan on tärkeää tukea toista uhria niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Samaan johtopäätökseen ovat katsauksissaan tulleet Hauk (2018), Seys ym. (2013) ja Tamburri (2017). Hauk (2018) toteaa katsauksessaan, että monissa terveydenhuollon laitoksissa ei ole käytössä tukijärjestelmää toisille uhreille. Tukipalvelujen käytön esteiksi on kuvattu muun muassa tietämättömyys ja ymmärrys käytettävissä olevista vaihtoehdoista, työstä poissaoloon kuluva aika, huoli luottamuksellisuudesta tai työkavereilta tuleva arvostelu. Myös palveluihin liittyvä stigma ja se, että palvelut koetaan tehottomina, vaikuttavat tukipalveluiden käyttämiseen. (Hauk 2018.) Myös tässä kirjallisuuskatsauksessa nousi esille toisten uhrien tukipalvelujen käytön tärkeys.
Valitettavaa on, ettei tähän kirjallisuuskatsaukseen löytynyt yhtään kansallista tutkimusta, joten Suomen terveydenhuollon tukipalvelut jäivät vertailusta pois.
Johtajien tulisi harkita tukiohjelman kehittämistä nimenomaan toisille uhreille. Koulutuksissa olisi tärkeää panostaa toisen uhrin ilmiön esittelemiseen, leimautumisen vähentämiseen ja tietoisuuden lisäämiseen ohjelmasta. Tukiohjelmaa tulisi ohjata luottamuksellisuus ja taata jatkuva tuki henkilöstölle, jolla on vaikeuksia toipua tai jotka osallistuvat oikeudenkäyntiin.
Ohjelman tehokkuutta voitaisiin arvioida rutiininomaisesti henkilöstökyselyjen avulla. (Hauk 2018.) Seys ym. (2013) mukaan tukiohjelmaa olisi hyvä tarjota kaikille haittatapahtumassa mukana olleille henkilöille, mukaan lukien potilas, heidän perheensä, terveydenhuollon tarjoajat ja organisaatio. (Seys ym. 2013.)
Tässä kirjallisuuskatsauksessa koulutettu vertaistuki nousi yhdeksi tärkeimmistä tukimuodoista. Samaan tulokseen päätyi Hauk (2018) ja Tamburri (2017) katsauksissaan.
Vertaistuki on koettu hyödyllisenä, ja Yhdysvalloissa onkin käytössä koulutettuja vertaistuen tarjoajia toisille uhreille (Hauk 2018, Tamburri 2017). Tiedettävästi Suomessa ei ole samankaltaista tukea tarjolla toisille uhreille.
Tämän kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan kollegoiden, esimiehen ja sairaalan johdon antama tuki koettiin tärkeänä. Samaan johtopäätökseen on tullut Hauk (2018) katsauksessaan. Myös Tamburri (2017) mukaan kollegoiden tuki on tärkeää. Hauk (2018) mukaan toisen uhrin toipumiseen voivat vaikuttaa useat tekijät työympäristössä, erityisesti
kollegoiden ja organisaation johtajien antama tuki tai sen puute. Katsauksessa nimetään tärkeäksi asiaksi se, että johtajat juurruttavat oikeudenmukaisen oppimiskulttuurin ja kun vaaratapahtuma ilmenee, tarjotaan jälkipuintia sekä tapahtumasta opitaan. Henkilökunta tulisi ottaa mukaan tapahtuman selvittämiseen ja antaa ohjeita henkilökunnan keskinäiseen tukemiseen. (Hauk 2018.) Tässä katsauksessa toisen uhrin tuen tarjoajiin kuului myös juridinen tuki, työterveyspalvelut, henkilökohtainen tuki ja sairaalapapin tuki.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa tukemisen keinoiksi nimettiin arvostava vuorovaikutus, tapahtuman ymmärtäminen, tasavertaisuus, keskusteluapu, emotionaalinen tuki, kollegiaalisuus ja toisille uhreille suunnatut tukitoimet. Myös Hauk (2018) mukaan kollegiaalisuus on tärkeää, jotta voidaan tukea heitä, jotka tarvitsevat apua. Hän toteaa katsauksessaan avoimen keskustelun ja kuuntelun olevan osa kollegiaalisuutta, joka johtaa lopulta tarvittavaan kulttuurimuutokseen. Tamburri (2017) mukaan aktiivinen kuuntelu, syyllistämättömyys ja keskittyminen tunteisiin mieluummin kuin tapahtuman yksityiskohtiin auttavat toista uhria selviytymään tapahtumasta.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa todettiin aikalisän olevan yksi keino tukea hoitotyöntekijää.
Myös Hauk (2018) mukaan vaaratapahtumassa mukana ollut hoitotyöntekijä voi hyötyä myös siitä, että hänet vapautetaan hoitovelvoitteista tietyksi ajaksi. Hauk (2018), Tamburri (2017) ja Seys ym. (2013) mukaan on tärkeää tarjota toisille uhreille tukea välittömästi sekä pitkällä aikavälillä. Tämän kirjallisuuskatsauksen yhdessä tutkimuksessa nostettiin esille yksilöllisen tuen tärkeys. Samaan tulokseen on katsauksessaan tullut Hauk (2018). Hän toteaa myös henkilökohtaisen mentoroinnin olevan todella arvokasta, ja sen voivan muuttaa tapaa, jolla ihmiset kokevat nämä kriittiset tapahtumat. (Hauk 2018).
6.4 Johtopäätökset
Tämän kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksiksi muodostui:
1. Toiset uhrit tarvitsevat erilaisia tuen tarjoajia selviytyäkseen vaaratapahtuman aiheuttamista tunteista. Tukipalveluja mietittäessä on syytä muistaa yksilöllisyys.
Esimiehen tulee keskustella vaaratapahtumassa mukana olleen hoitajan kanssa, jolloin he voivat yhdessä pohtia, millaista tukea hoitaja tarvitsee.
2. Työpaikalla tulee panostaa syyllistämättömän ja kollegiaalisen kulttuurin luomiseen.
Tällöin toiset uhrit saavat tukea kollegoiltaan, mikä edesauttaa tapahtumasta selviytymistä.
3. Vaaratapahtuman sattuessa hoitotyöntekijälle tulee antaa aikaa hengähtää.
Tarvittaessa hoitotyöntekijän tulee voida olla hetki pois töistä.
4. Toisen uhrin ilmiön tunteminen edesauttaa hoitohenkilökuntaa asettumaan toisen uhrin asemaan ja näin ollen myös tilanteessa tukeminen helpottuu.
Hoitohenkilökunnalle tulee järjestää koulutusta, jossa kerrotaan toisista uhreista, erilaisista vaaratapahtumista ja niihin liittyvistä prosesseista. Henkilökunnan tulee tietää, mistä saa tukea, jos omalle kohdalle sattuu vaaratapahtuma.
5. Vaaratapahtumat tulee käydä läpi työpaikalla, jotta hoitohenkilökunta ymmärtää niihin johtavat syyt ja voivat oppia niistä. Tapahtumia läpikäytäessä tulee pohtia myös sitä, kuinka vaaratapahtumat voitaisiin jatkossa estää.
6.5 Jatkotutkimusaiheet
Tähän kirjallisuuskatsaukseen ei löytynyt ainuttakaan suomalaista tutkimusta. Aihetta olisi kuitenkin tärkeää tutkia myös Suomessa. Tutkimuksia olisi syytä tehdä niin hoitohenkilökunnan, esimiesten kuin organisaationkin näkökulmasta. Tutkimusten avulla voitaisiin kehittää hoitohenkilökunnan tukemista vaaratapahtuman jälkeen esimerkiksi kehittämällä toisille uhreille suunnattu toimintamalli. Katsauksen perusteella olisi tärkeää myös tutkia, miten kollegiaalista ja syyllistämätöntä työpaikkakulttuuria voidaan kehittää terveydenhuollon eri yksiköissä.
LÄHTEET
Kirjallisuuskatsauksessa käytetyt artikkelit:
1. Burlison, J., Scott, S., Browne, E., Thompson, S. & Hoffman, J. (2017) The second victim experience and support tool: validation of an organizational resource for assessing second victim effects and the quality of support resources. Journal of patient safety 13 (2), 93–102.
2. Chan, S., Khong, B., Tan, L., He, H-G & Wang, W. (2017) Experiences of Singapore nurses as second victims: A qualitative study. Nursing & health sciences 20 (2), 165–
172.
3. Delacroix, R. (2017) Exploring the experience of nurse practitioners who have committed medical errors: A phenomenologial approach. Journal of the American association of nurse practitioners 29(7), 403–409.
4. Dukhanin, V., Edrees, H., Connors, C., Kang, E., Norvell, M. & Wu, A. (2018) Case:
A second victim support program in pediatrics: Successes and callenges to implementation. Journal of pediatric nursing 41, 54–59.
5. Edrees, H., Connors, C., Paine, L., Norvell, M., Taylor, H. & Wu, A. (2016) Implementing the RISE second victim support programme at the Johns Hopkins Hospital: a case study. BMJ Open 6(9)
6. Edrees, H., Paine, L., Feroli, R. & Wu, A. (2011) Health care workers as second victims of medical errors. Polskie archiwum medycyny wewnetrznej 4(121), 101–108.
7. Lee, W., Pyo, J., Jang, S., Choi, J. & Ock, M. (2019) Experiences and responses of second victims of patient safety incidents in Korea: a qualitative study. BMC Health service research 19(100).
8. Mira, J., Carillo, I., Guilabert, M., Lorenzo, S., Pérez-Pérez, P., Silvestre, C. & Ferrús, L. (2017) The second victim phenomenon after a clinical error: the desing and evaluation of a website to reduce caregivers`emotional responses after a clinical error. Journal of medical internet research 19(6).
9. Mohamadi-Bolbanad, A., Moradi, G., Piroozi, B., Safari, H., Asadi, H., Nasseri, K., Mohammadi, H. & Afkhamzadeh, A. (2019) The second victims`experience and related factors among medical staff. International journal of workplace health management 12(3), 134–145.
10. Mok, W., Chin, G., Yap, S. & Wang, W. (2019) A cross-sectional survey on nurses`second victim experience and quality of support resources in Singapore.
Journal on nursin management 28(2), 286–293.
11. Reiser, F., Schwappach, D. & Schwendimann, R. (2020) Swiss medical weekly 150.
12. Scott, S. & McCoig, M. (2016) Care at the point of impact: insights into the second victim experience. Jornal of healthcare risk management 35(4), 3–13.
13. Ullström, S., Andreen, M., Hansson, J., Øvretveit, J. & Brommels, M. (2014) BMJ quality & safety 23(4), 325–331.
14. Van Gerven, E., Seys, D., Panella, M., Sermeus, W., Euwema, M., Federico, F., Kenney, L. & Vanhaecht, K. (2014) Involvement of health-care profenssionals in an adverse event: the role of management in supporting their workforce. Polskie archiwum medycyny wewnetrznej 124(6), 313–320.
15. Van Gerven, E., Bruyneel, L., Panella, M., Euwema, M., Sermeus, W. & Vanhaect, K. Psychologial impact and recovery after involvement in a patient safety incident: a repeated measures analysis (2016) BMJ Open 6(8).
16. White, A., Brock, D., MsCotter, P., Hofeldt, R., Edrees, H., Wu, A., Shannon, S. &
Gallagher, T. (2015) Risk managers`descriptions of programs to support second victims after adverse events. Journal of healthcare risk management 34(4), 30–40.
17. Winning, A., Merandi, J., Lewe, D., Stepney, L., Liao, N., Fortney, C. & Gerhardt, C.
(2018) The emotional impact of errors or adverse events on healthcare providers in the NICU: the protective role of coworker support. Journal of advanced nursing 74(1), 172–180.
18. Xin, Z., Qiuyang, L., Yushuai, G. & Shih-Yu, L. (2019) From organisational support to second victim-related distress: role of patient safety culture. Journal of nursing management 27(8), 1818–1825.
Muut lähteet:
Chassin, M. & Loeb, J. (2011) The ongoing quality improvement journey: next stop, high reliability. Health affairs 30 (4), 559–568.
Compton, Beulah R. & Galaway, Burt & Cournoyer, Barry R. (2005) Social Work Processes.
Thomson Brooks/Cole. Belmont Ca, USA.
Duodecim terveyskirjasto. (2020) Terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö. Lääketieteen
sanasto. Kustannus Oy Duodecim.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ltt03437 (20.09.2020) Finfgeld-Connett, D. (2005) Clarification of Social Support. Journal of Nursing Scholarship 37(1), 4–9.
Goldsmith, D. & Albrecht, T. (2011) Social Support, Social networks, and Health. Teoksessa:
Thompson, T. & Parrot, R. & Nussbaum, J.: The Routledge Handbook of Health Communication. Second Edition. Rout-ledge. New York, 335–348.
Hauk, L. (2018) Support strategies for health care professionals who are second victims.
AORN Journal: The official voice of perioperative nursing 107(6), 7–9. Denver.
Henriksen, K., Dayton, E., Keyes, M. & Hughes R. (2008) Understanding adverse events: a human factors frame-work. Teoksessa: Hughes, R. Patient safety and quality: An evidence- based handbook for nurses. Agency for healthcare research and quality.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK2677/?report=reader
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2009) Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi
Hoitotyön tutkimussäätiö. (2018) JBI kriteerit laadulliselle tutkimukselle. PDF-julkaisu.
https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/03/jbi-kriteerit-laadulliselle-tutkimukselle-ja- selosteosa-2.pdf (20.07.2020)
Hoitotyön tutkimussäätiö. (2018) JBI kriteerit poikkileikkaustutkimukselle. PDF-julkaisu.
https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/jbi-kriteerit-ja-selosteosa- poikkileikkaustutkimus-final.pdf (25.07.2020)
Härkänen, M., Saano, S. & Vehviläinen-Julkunen, K. (2019) Lääkehoidon vaaratapahtumat ja niihin vaikuttavat tekijät -katsaus lääkehoidon turvallisuutta arvioineen projektin tuloksiin.
Suomen farmasialiitto ry 3. https://dosis.fi/wp-content/uploads/2019/09/Dosis_3- 2019_Harkanen.pdf
Isojärvi, J. (2017) Kirjallisuushaku. Teoksessa: Mäkelä M. & Isojärvi, J. HTA-opas.
https://www.terveysportti.fi/dtk/hta/koti. (01.08.2020)
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. (2013) Tutkimus hoitotieteessä. 3. painos.
Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Kanerva, J. (2015) ”Minusta potilasturvallisuus on potilaan oikeus ja meidän velvollisuus”.
Potilasturvallisuuden kehittäminen systeeminäkökulmasta psykiatrisen erikoissairaanhoidon yksiköissä. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Väitöskirja.
Knuutila, J., Ruuhilehto, K. & Wallenius, J. (2007) Terveydenhuollon vaaratapahtumien raportointi. Lääkelaitoksen julkaisusarja 1/2007, Terveydenhuollon laadunhallinta.
Lääkelaitos. Helsinki.
Kohn, L., Corrigan, J. & Donaldson, M. (2000) To Err is Human: Building a safer health system. Institute of Medicine, Committee on quality of health care in America.
Kumpusalo, E. (1991) Sosiaalinen tuki, huolenpito ja terveys. Sosiaali- ja terveyshallitus.
Raportteja 8/1991. VAPK-Kustannus. Helsinki.
Kylmä, J. & Juvakka, T. (2014) Laadullinen terveystutkimus. 1.-3.painos. Edita Publishing
Levinson, D. (2010) Adverse events in hospitals: national incidence among medicare beneficiaries. Department of health and human services.
https://www.oig.hhs.gov/oei/reports/oei-06-09-00090.pdf
Malmivaara, A. (2002) Systemoitu kirjallisuuskatsaus & työkalu tutkimusnäytön tavoittamiseen. Duodecim 118(9), 877–879.
Mikkola L. (2006) Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa. Jyväskylä Studies in Humanities. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Metteri, Anna & Haukka-Wacklin, Tuula (2006) Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä.
Teoksessa: Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.): Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 53–
68.
Nieminen H. (2006) Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuus. Teoksessa: Paunonen M. &
Vehviläinen-Julkunen K. (toim.) Hoitotieteen tutkimusmetodiikka 1–3 painos. Helsinki:
WSOY Oppimateriaalit Oy.
Pasternack, A. (2006) Hoitovirheet ja hoidon aiheuttamat haitat. Duodecim 122, 2459–70.
Pudas-Tähkä S-M. & Axelin A. (2007) Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen aiheen rajaus, hakutermit ja abstraktien arviointi. Teoksessa Johansson K., Axelin A., Stolt M. & Ääri R-L.
(toim.) Systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja sen tekeminen. Turun yliopisto. Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. A:51/2007.
Sairaanhoitajaliitto. (1996) Sairaanhoitajan eettiset ohjeet. https://sairaanhoitajat.fi/wp- content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Scott, S., Hirschinger L., Cox, K., Brandt, J. & Hall, L. (2009) The natural history of recovery for the healthcare provider “second victim” after adverse patient events. Qual Saf Health Care 18, 325–330.
Seys, D., Scott S., Wu, A., Van Gerven E., Vleugels A., Euwema M., Panela., M., Conway J., Sermeus W. & Vanhaecht K. (2013) Supporting involved health care professionals (second victims) following an adverse health event: A literature rewiew. International journal of nursing studies 50 (5), 678–687.
Stakes ja lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO. (2007) Potilasturvallisuussanasto.
Lääkehoidon turvallisuussanasto. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/75835/T28- 2006-VERKKO.pdf?sequence=1 (12.08.2020)
Stolt, M., Axelin A. & Suhonen, R. (2015) Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. Teoksessa:
Hoitotieteen laitoksen julkaisuja, sarja A:73. Turun yliopisto.
Tamburri, L. (2017) Creating healhy work environments for second victims of adverse events. Advanced critical care 28(4), 366–374.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK. (2012) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. PDF-julkaisu.
https://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf (10.09.2020)
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2018) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.
Vilkka, H. (2007) Tutki ja mittaa. Tammi, Helsinki.
Valvira. Nimikkeiden käytöstä.
https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/ammattioikeudet/koulutus_suomessa/nimikkeiden_k aytosta (20.09.2020)
LIITTEET
LIITE1 Yhteenveto kirjallisuuskatsaukseen valituista tutkimuksista Nro Tekijä(t),
vuosi, maa
Tutkimuksen tarkoitus
Aineisto ja
tutkimusmenetelmä
Keskeiset tulokset
Laadun arviointi 1 Burlison,
Scott, Browne, Thompson &
Hoffman.
2017 Yhdysvallat
Esitellä toisen uhrin tukemiseen kehitetty työkalu (SVEST), jonka avulla voidaan toteuttaa ja seurata toisen uhrien
tukiresursseja.
Kvantitatiivinen tutkimus.
Tutkimukseen osallistui 303 terveydenhuollon
ammattilaista.
Osallistujat kokivat vertaistuen ja esimiehen kanssa keskustelun tärkeimpinä tukimuotoina vaaratapahtum an jälkeen.
7/8
2 Chan,
Khong, Pei, He & Wang.
2018 Singaporen tasavalta
Tarkoituksena oli selvittää
Singaporen sairaanhoitajien, jotka olivat toisia uhreja (second victims), psykologisia reaktioita,
selviytymisstrategi oita ja tukitarpeita vaaratapahtuman jälkeen.
Kvalitatiivinen tutkimus.
Haastatteluun osallistui kahdeksan hoitajaa, jotka olivat olleet mukana vaaratapahtumassa.
Osallistujat käyttivät
henkilökohtaisia keinoja
selviytyäkseen.
He kieltäytyivät institutionaalisis ta
tukipalveluista, koska kokivat epämukavuutta tuntemattomien henkilöiden tukemana ja epäilivät organisaation tukipalveluja.
9/10
3 Delacroix.
2017 Yhdysvallat
Tarkoituksena on ymmärtää paremmin hoitotyöntekijöitä, jotka tekevät virheen.
Kvalitatiivinen tutkimus.
Tutkimuksessa tehtiin kaksi haastattelua. Tutkimukseen osallistui 10 hoitajaa, jotka olivat tehneet lääkevirheen.
Tutkimukseen osallistujat kokivat mm.
syyllisyyttä tapahtuneesta.
He kaipasivat tukea ja anteeksiantoa, mutta kokivat etteivät saaneet sitä
organisaatiolta ja esimiehiltä.
9/10
4 Dukhanin,
Edrees, Connors, Kang, Norvell
& Wu 2018 Yhdysvallat
Selvittää
vertaistukiohjelma RISEn tehokkuus ja toisten uhrien (second victims) tukitarpeet
Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen triangulaatio.
Tutkimuksessa tehtiin kysely ennen RISE:n käyttöönottoa ja neljä vuotta käyttöönoton jälkeen sekä avoimien
Enemmistö piti vertaistukiohje maa
hyödyllisenä.
Muutamat totesivat, kuinka tärkeää on stigman ja osastokulttuurin
10/10
kommenttien sisällönanalyysi.
muuttaminen sekä sairaalan tulisi antaa hoitajille
enemmän aikaa ja resursseja palautua stressaavista tapahtumista
5 Edrees,
Connors, Paine, Norvell, Taylor &
YhWu.
2016 Yhdysvallat
Kuvailla RISE:n (Resilience In Stressful Events) kehitystä ja arvioida sen toteutus koko sairaalassa.
Kvantitatiivisen ja
kvalitatiivisen tutkimuksen triangulaatio.
Tutkimuksessa selvitettiin kohtaamisten frekvenssit, henkilöstötutkimukset ja RISE-vertaistuen arvioinnit.
Sisällönanalyysi tehtiin kyselylomakkeiden avoimien kysymysten vastauksista.
Vaaratapahtum an kokeneet hoitajat toivoivat eniten
vertaistukea.
Tapaamiset olivat suurimmaksi osaksi onnistuneita (88%) ja suurin osa (83,3%) pystyi vastaamaan soittajan tarpeisiin.
9/10
6 Edrees,
Paine, Feroli
& Wu.
2011 Yhdysvallat
Tavoitteena oli korostaa toisten uhrien
tukirakenteiden merkitystä potilaiden haittavaikutusten hoidossa ja turvallisuuskulttuu rin
rakentamisessa sairaaloissa.
Kvantitatiivinen tutkimus.
Kyselyyn osallistui 350 henkilöä eri ammateista ja oppilaitoksista.
Emotionaalinen tuki ja
vertaistuki olivat pyydetyimmistä ja
hyödyllisimmist ä strategioista
8/8
7 Lee, Pyo,
Jang Choi &
Ock 2019 Korea
Tarkoituksena selvittää toisten uhrien (second victims) kokemat oireet ja tarvittava tuki.
Kvalitatiivinen tutkimus.
Haastateltiin 16 terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat kokeneet
vaaratapahtuman.
Osallistujat raportoivat tarpeesta emotionaaliselle ja
hallinnolliselle tuelle.
Erityisesti psykologiselle neuvonnalle koettiin olevan tarvetta, koska vaaratapahtum at voivat aiheuttaa posttraumaattist a stressihäiriötä terveydenhuollo n
ammattilaisilla.
7/10
8 Mira, Carillo, Tavoitteena oli Kokeellinen tutkimus. MISE:n 6/8
Lorenzo, Pérez-Pérez, Silvestre &
Ferrús 2017 Espanja
arvioida sairaalan ja
perusterveydenhu ollon
ammattilaisille suunnattu verkko- ohjelma, joka lisää tietoisuutta ja tarjoaa tietoa toisten uhrien ilmiöstä.
MISE:n (Mitigating impact in second victims)
rakennetta a sisältöä arvioivat 26
potilasturvallisuuspäällikköä ja 266 terveydenhuollon ammattilaista. Lopuksi ohjelmasta saatua tietoa arvioitiin kolmella mittarilla.
paransivat tietämystään potilasturvallisu usterminologias ta,
haittavaikutuste n ja kliinisten virheiden esiintyvyydestä ja vaikutuksista, toisten uhrien tukimalleista ja suositelluista toimista
haittatapahtuma n jälkeen.
9 Mohamadi-
Bolbanabad, Moradi, Bakhtiar, Safari, Asadi, Nasseri, Mohammadi
&
Afkhamzade h
2019 Iran
Tarkoituksena selvittää toisten uhrien (second victims) kokemuksia ja niitä yhdistäviä tekijöitä
Kvantitatiivinen tutkimus.
Kyselyyn osallistui 338 hoitoalan ammattilaista.
Henkilökunnan mielestä kolme tärkeintä asiaa toisen uhrin (second victim) ilmiöstä selviytymiseen ovat: virheistä ilmoittamisen ja niistä oppimisen kulttuurin edistäminen, juridinen tuki ja koulutuksien järjestäminen virheiden seurauksista
6/8
10 Mok, Chin, Yap & Wang 2019 Singaporen tasavalta
Selvittää sairaanhoitajien (toisen uhrin) kokemuksia ja tukivarojen laatua Singaporessa
Kvantitatiivinen.
Poikkileikkauksellinen kyselytutkimus.
1163 sairaanhoitajaa osallistui tutkimukseen.
Tukivaihtoehdoi sta vertaistuki koettiin halutuimpana tukimuotona
6/8
11 Reiser,
Schwappach
&
Schwendima nn
2020 Sveitsi
Selvittää miten organisaation rakenteet ja prosessit tukevat toisia uhreja Sveitsin sairaaloissa
Kvantitatiivinen tutkimus.
116 esimiestä vastasi kyselyyn.
Sairaaloiden yleisimmät tukimuodot olivat psykologit ja koulutettu vertaistuki
7/8
12 Scott &
McCoig.
2016 Yhdysvallat
Tarkoituksena on antaa tietoa yhdeksän vuoden mittaisesta MUCH- tutkimuksesta, jossa tutkittiin toisen uhrin (second vicim)
Kvalitatiivinen. Haastateltiin henkilöitä, jotka olivat kokeneet lähiaikoina toisen uhrin ilmiön.
Haastattelujen
tarkoituksena oli saada tietoa, jonka avulla voidaan suunnitella interventio
Emotionaalinen tuki tärkeää.
Tukea voidaan tarjota myös työympäristön ulkopuolelta.
Tärkeää, että löytyy henkilö, jolle voi
9/10
