Arviointityökalun kehittäminen jalkapallovalmentajan ko- konaisvaltaisen valmennusosaamisen todentamiseen
Mika Riutto
Opinnäytetyö
Liikunnan ja vapaa-ajan koulu- tusohjelma
LOTMomu2019
Tiivistelmä
Tekijä(t) Mika Riutto
Koulutusohjelma
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma Raportin/Opinnäytetyön nimi
Arviointityökalun kehittäminen jalkapallovalmentajan kokonaisvaltaisen valmennusosaamisen todentamiseen
Sivu- ja liitesi- vumäärä 69 + 24
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää yhdessä seurojen kanssa arvi- ointityökalu jalkapallovalmentajan kokonaisvaltaisen valmennusosaamisen todentamiseen.
Tavoitteena oli myös tutkia auttaako arviointityökalu tunnistamaan jalkapallovalmentajan vahvuuksia ja kehityskohteita, kehittyykö arviointityökalun avulla valmentajan ja seuran vuorovaikutus sekä kykenevätkö valmentaja ja seuran arviointityökalun avulla luomaan ke- hityssuunnitelman valmentajalle.
Arviointityön kehittämisprosessi tehtiin syksyn 2019 ja kesän 2020 aikavälillä sekä proses- siin osallistutettiin valmentajia, kouluttajia, seurojen valmennuspäälliköitä ja muita arvioijia.
Kehittämisprosessin tueksi tehtiin kaksivaiheinen kyselytutkimus Webropol-kyselynä. Sii- hen osallistui molemmilla kyselykierroksilla 23 valmentajaa ja 1.kierroksella 5 arvioijaa sekä 6 arvioijaa 2. kierroksella. Tämän lisäksi hyödynnettiin sähköpostikyselyä sekä kes- kusteluja kasvotusten. Tulosten havainnollistamiseen käytettiin Webropolin ja Officen Ex- cel-taulukoita. Arviointityökalun kehittämiseen saatiin myös ideoita keskusteluista Hollannin jalkapalloliiton kanssa.
Opinnäytetyön tuotoksena saatiin luotua arviointityökalu, jonka arviointikohteet pohjautuvat suomalaisen valmennusosaamisen malliin. Itsensä kehittämisen taidot, urheiluosaaminen ja ihmissuhdetaidot paloiteltiin erilaisiin alaosaamistavoitteisiin, joita arvioitiin skaalalla 0–5.
Mitä korkeampi arvosana, niin sitä paremmin valmentaja osasi kyseisen asian. Osaamisen tasoja kuvaamaan käytettiin Bloomin taksonomian aktiivisia verbejä. Valmentajan koko- naisvaltaista valmennusosaamista pyrittiin todentamaan 360-asteen kuviolla.
Kyselytutkimuksiin vastanneiden vähäisen määrän takia ei voida kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, mutta tulokset kertovat vastaajien pitäneen arviointityökalua hyödylli- senä. Kyselytutkimuksien kautta saatiin vahvistuksia siihen, että työkalun kautta pystytään todentamaan valmentajan vahvuuksia ja kehityskohteita. Tutkimuksien kautta selvisi myös, että valtaosalle vastaajista ei ole tehty konkreettista ja kirjallista kehityssuunnitelmaa.
Osoittautui myös, että valmentajaa arvioivat kokivat arviointityökalu lisävään valmentajan ja seuran välistä vuorovaikutusta paljon positiivisemmin kuin valmentajat kokivat.
Jatkossa arviointityökalua on tarkoitus kehittää edelleen ja mahdollistaa työkalut (arviointi- työkalu ja kehityssuunnitelma), joiden kautta seurat voivat tukea omien valmentajiensa ko- konaisvaltaista valmennusosaamisensa kehittymistä. Tulevaisuuden visiona on, että arvi- ointityökalu julkaistaan Palloliiton valmentajan materiaalipankissa, jossa sen voi kuka ta- hansa käydä lataamassa. Arviointityökalu hyödynnettiin jo syksyllä 2020 Lapin ammattikor- keakoulun jalkapallolinjan valmentajien kokonaisvaltaisen valmennusosaamisen todenta- misessa.
Asiasanat
Valmentaminen, valmennusosaaminen, Suomen Palloliitto, arviointityökalu, toiminnallinen opinnäytetyö
Sisällys
1 Johdanto ... 1
2 Valmentamisen kokonaiskuva ... 3
2.1 Hyvän valmentajan ominaisuuksia ... 4
2.2 Johtajuus valmennuksessa ... 5
2.3 Kokonaisvaltaisuus valmennuksen osaamistarpeissa ... 6
3 Suomalainen valmennusosaamisen malli ... 8
3.1 Itsensä kehittämisen taidot ... 10
3.1.1 Itsetuntemus/itsearviointi ... 10
3.1.2 Tavoitteen asettelu ... 10
3.1.3 Voimavarojen hyödyntäminen ... 11
3.2 Urheiluosaaminen ... 12
3.2.1. Suunnittelu ja organisointitaidot ... 12
3.2.2. Ohjaamistaidot ... 13
3.2.3. Teknis-taktisen valmennuksen periaatteet ja trendit ... 15
3.2.4. Fyysisen valmennuksen periaatteet ja trendit ... 19
3.2.4.1. Nopeus ... 20
3.2.4.2. Nopeuskestävyys ... 21
3.2.4.3. Kestävyys ... 23
3.2.4.4. Voima ... 25
3.2.4.5. Liikkuvuus... 26
3.2.5. Psyykkisen valmennuksen periaatteet ja trendit ... 27
3.2.6. Omaehtoinen harjoittelu ... 29
3.2.7. Kehittymisen seuranta ... 29
3.2.8. Terve urheilija ... 30
3.3 Ihmissuhdetaidot ... 31
3.3.1. Urheilijalähtöisyys ... 31
3.3.2. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ... 31
3.3.3. Positiivinen oppimisilmapiiri ... 32
3.3.4. Yhteistyötaidot ... 33
3.3.5. Henkissosiaaliset taidot ... 34
4. Valmentajana kehittymisen tavat ... 37
4.1. Suomen Palloliiton koulutusjärjestelmä ... 37
4.2. Valmentajan polku ... 38
4.3. Kehityssuunnitelma ... 40
5. Valmennusosaamisen arviointi ... 42
5.1. Bloomin taksonomia ... 42
5.2. 360° – johtamisen arvioinnit ... 43
6. Kehittämisprojektin tavoite ... 45
7. Arviointityökalun kehittämisprojektin vaiheet ja menetelmät ... 46
7.1. Suunnittelu ja arviointityökalun ensimmäinen versio ... 46
7.2. Kehittämisprojektin perusjoukon hankkiminen ja kysymyspattereiden luominen ... 47
7.3. Kyselytutkimuksen ensimmäinen vaihe ... 48
7.4. Arviointityökalun kehittäminen ... 48
7.5. Kyselytutkimuksen toinen vaihe, kansainvälinen kartoitus, internetpohjaisen sovelluksen tiedustelu ja lisäotannan hankkiminen ... 49
7.6. Tulosten analysointi ja arviointityökalun tulevaisuus ... 50
8. Tulokset ... 51
8.1. Valmentajien vastaukset ... 51
8.2. Valmentajaa arvioineiden henkilöiden vastaukset ... 56
9. Pohdinta ... 60
9.1. Arviointityökalun kehittämisprosessi ... 62
9.2. Tutkimusmenetelmät ... 63
9.3. Kyselytutkimuksen vastaukset... 63
9.4. Arviointityökalun tulevaisuus ... 67
9.5. Kehitysehdotukset ja mahdollinen tutkimus valmennusosaamisen tukemisesta ... 69
Lähteet ... 70
Liite 1. Kirje seurojen valmennuspäälliköille ... 74
Liite 2. Webropolin kyselypohja valmentajille ... 76
Liite 3. Webropolin kyselypohja valmentajaa arvioiville ... 82
Liite 4. Arviointityökalun tekstiosa (etusivu) ... 85
Liite 5. Itsensä kehittämisen taidot / Itsearviointi ja tavoitteenasettelun kyvyn kehittäminen ... 86
Liite 6. Itsensä kehittämisen taidot / Kehittymismotivaation kehittäminen ... 87
Liite 7. Itsensä kehittämisen taidot / Voimavarojen hyödyntäminen ... 88
Liite 8. Urheiluosaaminen / Suunnittelu- ja organisointiosaamisen kehittäminen ... 89
Liite 9. Urheiluosaaminen / Ohjaamistaidon kehittäminen ... 90
Liite 10. Urheiluosaaminen / Valmennusosaamisen kehittäminen / Teknistaktinen .... 91
Liite 11. Urheiluosaaminen / Valmennusosaamisen kehittäminen / Fyysinen harjoittelu ... 92
Liite 12. Urheiluosaaminen / Kehittymisen seurannan kehittäminen ... 93
Liite 13. Ihmissuhdetaidot / Urheilijalähtöisyyden kehittäminen ... 94
Liite 14. Ihmissuhdetaidot / Vuorovaikutuksen ja ilmapiirin kehittäminen ... 95
Liite 15. Ihmissuhdetaidot / Yhteistyötaitojen kehittäminen ... 96
Liite 16. Ihmissuhdetaidot / Henkis-sosiaalisten taitojen kehittäminen ... 97
Liite 17. Valmentajan itsearviointi (Excel-taulukko / 360-asteen arvio) ... 98
Liite 18. Vertaisarvio ... 99
Liite 19. Kirje mukaan ilmoittautuneille henkilöille ... 100
Liite 20. Valmentajan omien vahvuuksien tunnistaminen ... 102
Liite 21. Valmentajan omien kehityskohteiden tunnistaminen ... 103
Liite 22. Valmentajan ja seuran vuorovaikutuksen kehittyminen ... 104
Liite 23. Arviointityökalu auttoi kehityssuunnitelman luonnissa ... 105
Liite 24. Valmentajan kehityssuunnitelma ... 106
Kuviot Kuvio 1. Valmentajaprosessin malli ………..……….4
Kuvio 2. Tavoitteen saavuttamisen osa-alueet………….………....7
Kuvio 3. Valmentajan toimintaympäristö…………..………. 8
Kuvio 4. Suomalainen valmennusosaamisen malli..………9
Kuvio 5. Valmennuksen palat….………...15
Kuvio 6. Valmentajan polut…….……….. 38
Kuvio 7. Valmentajan koulutuspolku….……….………. 40
Kuvio 8. Kehittämisprosessin vaiheet.……… 46
Kuvio 9. Lapsuus- ja nuoruusvaiheen SPL koulutustiimi….……… 47
Kuvio 10. Valmentajien käyttökokemukset tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa….………53
Kuvio 11. Valmentajien käyttökokemukset tutkimuksen toisessa vaiheessa………… 53
Kuvio 12. Arvioijien käyttökokemukset tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa………..57
Kuvio 13. Arvioijien käyttökokemukset tutkimuksen toisessa vaiheessa……….. 58
Taulukot Taulukko 1. Tiedon ja kognition ulottuvuudet Bloomin uudistetussa taksonomiassa… 43 Taulukko 2. Valmentajien perusjoukko, vastausten määrä ja vastausprosentti………. 51
Taulukko 3. Kyselytutkimukseen osallistuneiden valmentajien koulutustasot……...…. 51
Taulukko 4. Valmentajien liikunta-alan tai muu opetusalan koulutus……….……..…… 52
Taulukko 5. Valmentajien pelaajatausta………..………. 52
Taulukko 6. Valmennusuran kesto tähän mennessä………..……… 52
Taulukko 7. Valmentajien valmentamat ikäluokat…..………. 52
Taulukko 8. Arviointityökalun kautta esille nousseet erityiset vahvuudet…..………..… 54
Taulukko 9. Arviointityökalun kautta esille nousseet erityiset kehityskohteet…..……... 54
Taulukko 10. Valmentajaa arvioinut henkilö……….……… 54
Taulukko 11. Konkreettiset työkalut valmentajan valmennusosaamisen kehittämiseksi……….54
Taulukko 12. Valmentajien arvosana arviointityökalulle.…..………. 55
Taulukko 13. Arvioijien perusjoukko, vastaustenmäärä ja vastausprosentti………56
Taulukko 14. Arvioijien koulutustasot……… 56
Taulukko 15. Arvioijien liikunta-alan tai muu opetusalan koulutus………,.. 56
Taulukko 16. Arvioijien toimenkuva………... 56
Taulukko 17. Arvioijien toimenkuvan kesto……….. 56
Taulukko 18. Arvioijien pelaajatausta……… 57
Taulukko 19. Valmentajien arvosanat arvioijan osaamisesta……… 58
Taulukko 20. Arvioijien arvosana arviointityökalun soveltuvuudesta työhönsä……….. 58
1
1 Johdanto
Suomen Palloliitolla oli vuosien 2016–2020 strategiassaan visio, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi osaava ja koulutettu valmentaja. Pystymme kyllä sanomaan, että valmentaja on koulutettu käytyään valmentajakoulutuksen. Mutta kuinka pystymme todentamaan sitä, että valmentaja on osaava? Kuinka kokonaisvaltaisesti valmentaja osaa valmentaa ja pys- tytäänkö valmentajan kokonaisvaltaista valmennusosaamista jotenkin tunnistamaan sekä kehittämään?
Valmentajalle on kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää saada ymmärrys omasta osaamisestaan ja osaamistavoitteista, jotta itsensä kehittämisestä tulisi mielekästä. Tä- män tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan valmentajalle, seuralle ja lajiliitolle arviointityöka- luja. Tukena arviointityökalulle voi olla: 1) lajikohtainen valmentajan polku, jossa lajikohtai- set osaamistavoitteet ovat avattuna, 2) henkilökohtainen kehityssuunnitelma, jossa on myös huomioitu muukin kuin formaali oppiminen tai 3) valmentajapolun henkilökohtaista- minen eli missä vaiheessa valmentajan oma osaaminen on ja missä hän itseään haluaa kehittää. Valmentajan toimintaympäristössä tapahtuvalla jatkuvalla mentoroinnilla, tuto- roinnilla ja itsearvioinnilla voidaan tietoisesti tukea valmentajan oppimisprosessia. (Dans- kanen, Piispa, Alanko 2014, 29.)
Suomen Jääkiekkoliitto on luonut valmentajan arviointityökalun, joka pohjautuu Suomen Olympiakomitean julkaisemaan suomalaisen valmennusosaamisen mallin määrittelyyn.
Tässä arviointityökalussa on haluttu tarkastella valmentajan itsensä kehittämisen taitoja, ihmissuhdetaitoja sekä urheiluosaamista valmentajan avainosaamisena. Työkalua hyö- dynnetään valmentajakoulutuksessa, jossa arviointityökalua käyttävät valmentaja (koulu- tettava), kouluttaja ja pelaaja. Tämän kautta valmentaja tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehitettäviä kohtiaan sekä ymmärrys kokonaisvaltaisesta valmennusosaamisesta vahvis- tuu. (Lamminaho 4.6.2020)
Jaana Puhakan (2017) tekemässä opinnäytetyössä ”Keilailuvalmentajan oman osaamisen kehittäminen”, keilailuvalmentajan osaamistarpeiden selvittämiseksi teetettiin itsearviointi- kysely Jääkiekkoliiton valmentajaprofiilityökalun avulla. Opinnäytetyössä tehdyn tutkimuk- sen tavoite oli selvittää keilailuvalmentajien osaamisen ja toiminnan tasoa, arvioida oman osaamisen kehittämistarpeita sekä kartoittaa keilailuvalmennuksen tilannetta. Testiryh- mältä saatujen palautteiden perusteella arviointityökalulle on tarvetta ja kiinnostusta, mutta arvioiminen on vierasta.
2
Suomen Palloliitossa on noin 890 jäsenseuraa, joissa on valmentajia noin 13 000. Rekis- teröityjä lisenssipelaajia on reilut 136 000 ja nämä edellä mainitut luvut tekevät lajiliitosta Suomen suurimman. (Suomen Palloliitto 2019). Jalkapallo on kokonaisvaltainen laji, jossa yhdistyvät teknis-taktinen osaaminen, fyysiset, henkiset ja sosiaaliset ominaisuudet. Suo- men Palloliitto on 2016–2020 strategiassaan nostanut yhdeksi tavoitteeksi osaavien ja koulutettujen valmentajien määrän kasvattaminen. (Suomen Palloliitto 2016.) Itse toimin tällä hetkellä Suomen Palloliiton eteläisen alueen koulutusasiantuntijana ja määrällisesti meidän helppo katsoa, olemmeko pystyneet kouluttamaan enemmän valmentajia toimin- taan kurssiemme kautta. Mutta millä arvioisimme osaavaa valmentajaa? Tästä kehittyi ajatus pyrkiä kehittämään yhdessä seurojen kanssa arviointityökalu, jolla olisi mahdollista todentaa valmentajan kokonaisvaltaista osaamista ja tämän arviointityökalun kautta saada seura luomaan yhdessä valmentajan kanssa kehityssuunnitelma valmentajalle.
Kokonaisvaltainen valmennus on hyvin laaja käsite ja kirjallista aineistoa kokonaisvaltai- sesta valmennusosaamisesta on löydettävissä, mutta valmentajan kokonaisvaltaisen val- mennusosaamisen kehittämisestä sekä osaamisen arvioinnista hyvin niukasti. Opinnäyte- työn tavoitteena on kuvata, mihin arviointityökalun synnyttäminen pohjautuu, kuinka arvi- ointityökalua on kehitetty, minkälaisia käyttökokemuksia arviointityökalusta valmentajilta sekä valmentajaa arvioivilta henkilöiltä on tullut että mikä on tämän arviointityökalun tule- vaisuus.
3
2 Valmentamisen kokonaiskuva
Valmentamista on tutkittu viime vuosikymmeninä paljon. Nämä tutkimukset ovat antaneet suuntaviivoja siihen, mistä valmentaminen koostuu. Valmentaminen on monitahoinen asia ja kaikkia puolia vielä varmastikaan ole tutkittu. Valmentamisen ydinosaamista ajatellaan / on ajateltu olevan tehokkuuden hallinnassa, asiantuntijuudessa ja johtamistaidossa.
(Hämäläinen 2008, 67.)
Osaksi tätä ydinosaamista tulee rakentaa teoreettinen viitekehys valmennusprosessista.
Cote, Salmela, Trudel, Baria ja Russel (1995) tekivät tutkimuksen asiasta ja heidän mu- kaansa valmentajan toiminnassa on olemassa paljon sirpaletietoa, mutta ei löydettävissä teoreettista viitekehystä, jotka selittäisivät mitkä tekijät ja tekijöiden väliset yhteydet olisivat tärkeimpiä valmennusprosessissa. He tekivät tutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää, mitä tietoja ja asiantuntemusta valmentaja tarvitsee ja käyttää valmennuksessa.
Tämän pohjalta he loivat valmennusmallin. (Hämäläinen 2008, 67.)
Mallista (kuvio 1) hahmottuu valmentajan työ valmentajan näkökulmasta. Kuvan keskellä ovat ydinkomponetit, joita löytyy valmennusprosessissa: kilpailu, harjoittelu ja organisointi.
Kolme kuvan reunoille nimettyä muuttujaa vaikuttaa tähän valmennusprosessiin:
valmentajan persoonallisuus ja ominaisuudet, urheilijan persoonallisuus ja kehitystaso sekä taustatekijät. Urheilijan kehittyminen on valmennusprosessin tavoite. Valmentajan kuva urheilijan potentiaalista täydentää valmennusprosessia. Ydinkomponenteista
organisoinnilla tarkoitetaan valmentajan asiantuntemusta kehittää optimaaliset olosuhteet kehittymiselle sekä koordinoida urheilijan tavoitteen toteutumista tukevia toimia. Näitä ovat esim. kokonaisvaltaisen harjoittelun suunnittelu, yhteistyö eri tahojen kanssa (muut
valmentajat, vanhemmat, koulu) ja auttaa urheilijan henkilökohtaisissa asioissa.
Harjoittelulla tarkoitetaan valmentajan kykyä / ”asiantuntevuutta” kehittää urheilijan ominaisuuksia. Kilpailulla tarkoitetaan valmentajan kykyä auttaa urheilijaa saavuttamaan oman tasonsa suorituksen. Valmentaja arvioi kuvan reunoilla olevia muuttujia ja päättää, miten valmennusprosessissa pyritään toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Nämä muuttujat voivat antaa positiivisia tai negatiivisia vaikutteita valmennusprosessiin.
Valmentajan persoonallisuus ja ominaisuus pitää sisällään mm. valmentajan
valmennusfilosofian, arvot, odotukset, ammattitaidon, henkilökohtaisen elämän. Urheilijan persoonallisuus ja kehitystaso pitää sisällään mm. urheilijan tason, kyvyt, luonteenpiirteet.
Taustatekijät ovat kaikkia muita asioita valmennusprosessissa, jotka voivat muuttua.
(Hämäläinen 2008, 67-68.)
4
Kuvio 1. Valmentajaprosessin malli (mukaillen Cote ym. 1995)
2.1 Hyvän valmentajan ominaisuuksia
Hyvän valmentajan ominaisuuksia ei pystytä yksiselitteisesti sanomaan ja usein vastauk- set riippuvat yksittäisen urheilijan näkemyksistä. (Hämäläinen 2008, 75.) Kuitenkin olisi hyvä selvittää, mitä ominaisuuksissa hyvällä valmentajalla voisi olla.
Pulkkinen (2011) tutki huipputason palloiluvalmentajien näkemyksiä hyvien valmentajien ominaisuuksista. Tutkimuksesta selvisi viisi teemakokonaisuutta: 1) valmentajan persoo- naan liittyvät ominaisuudet, 2) tieto, 3) johtamisominaisuudet, 4) ryhmän hallinta ja 5) vuo- rovaikutustaidot. Persoonaan liittyivät mm. oikeudenmukaisuus, motovointikyky, rehelli- syys, luotettavuus, empaattisuus, esimerkillisyys, aitous, innostuneisuus. Tietoon liittyivät lajitieto, yleistieto ja koulutus. Johtajuuteen liittyivät mm. johtajuus, päätöksentekokyky, kokonaisuuden ymmärtäminen, paineensieto, tehokkuus. Ryhmänhallintaan liittyi mm.
kyky saada ryhmä toimimaan kapasiteettinsa ylärajoilla, kyky tehdä osaava ryhmä. Vuoro- vaikutukseen liittyi kyky keskustella, yhteistyökyky ja kyky ymmärtää ihmisiä.
Tutkimuksessa ilmeni, että tärkeimpänä ominaisuutena hyvälle valmentajalle pidettiin val- mentajan persoonaa ja siihen liittyviä ominaisuuksia. Johtamisominaisuudet olivat seuraa-
KILPAILU
ORGANISOINTI
Urheilijan kehittyminen
Valmentajan persoonallisuus ja ominaisuudet
Urheilijan persoonallisuus
ja kehitystaso Valmentajan kuva urheilijan
potentiaalista
Taustatekijät
HARJOITTELU
5
vina listalla. Valmentajan ammatillinen faktatiedon osaaminen tuli tämän jälkeen. Tutki- muksessa ilmeni se, että tätä faktatiedon osaamista pidetään jo lähes itsestään selvyy- tenä hyvän valmentaja osalta. Ryhmänhallinta on keskeinen taito joukkuevalmentajalle ja valmentajan tulee saada yksilöt puhaltamaan yhteen hiileen. Saadakseen joukkueen toi- mimaan ja välitettyä tietoa pelaajille sekä joukkueen muille jäsenille niin valmentajan vuo- rovaikutustaidot ovat keskeiset. (Korsman, Mustonen & Pulkkinen 2013, 28-55.)
2.2 Johtajuus valmennuksessa
Valmennuksessa voidaan käyttää autoritääristä tai demokraattista johtamisotetta. Urheili- jan vapauksien paljous määrittää sen, kuinka demokraattinen on johtajuus valmennuk- sessa. Demokraattisessa johtamisessa valmentaja määrittelee rajat, mutta urheilija osal- listuu keskusteluun ja päätöksen tekemiseen. Ihmiskeskeisyys korostuu tässä johtamisot- teessa. Autoritäärinen johtamisote on päinvastainen eli tässä valmentaja tekee päätökset ja kertoo asian urheilijalla. Tämä johtamisotteessa valmentaja on tehtäväkeskeinen. (Fors- man & Lampinen 2008, 417.)
Demokraattisessa johtamisotteessa valmentaja toimii ihmisläheisemmin ja ottaa urheilijan paremmin huomioon yksilönä. Tämä johtamisotetta paljon käyttävät valmentajat ovat ih- misläheisempiä ja ottavat urheilijat paremmin huomioon yksilöinä. Heillä on myös paljon pehmeämmät valmennuksen arvot kuin autoritäärisillä valmentajilla. Autoritäärisille val- mentajille merkityksellisempää on tehtävä ja tulos kuin urheilija ihmisenä. Valmennuk- sessa tarvitaan molempia johtamisotteita. Demokraattinen johtamisote parantaa urheilijan viihtyvyyttä toiminnassa, kehittää urheilijan vastuuntuntoa, ajattelua sekä motivaatiota.
Näiden syiden takia tätä johtamisotetta tulisi suosia mahdollisimman paljon. Kuitenkin tie- tyissä tilanteissa valmentajan tulee olla tiukka ja määrätä suunta toiminnalle. (Forsman &
Lampinen 2008, 417.)
Valmentajan johtamistyylit voidaan jakaa neljään luokkaan (analyyttinen, vauhdittaja, hy- väntahtoinen ja ekspressiivinen). Analyyttisen valmentajan johtamistyylejä ovat loogisuus, perinpohjaisuus, vakavuus, systemaattisuus ja harkitsevaisuus. Vauhdittajan johtamistyy- listä tunnistetaan itsepäisyys, vilpittömyys, päättäväisyys, käytännöllisyys ja tehokkuus.
Hyväntahtoisen johtamistyylejä korostaa yhteistyöhalukkuus, tukeminen, diplomaattisuus, kärsivällisyys ja lojaalisuus. Ekspressiivisen (ilmeikäs) johtajan tunnistaa ulospäinsuuntau- tuneisuudesta, innostuksesta, suostuttelevaisuudesta, iloisuudesta ja spontaanisuudesta.
Kukaan valmentaja ei ole vain yhden johtamistyylin edustaja vaan valmentajan persoona vaikuttaa siihen, mitä eri johtamistyylejä valmentajalta löytyy. Käytettävään johtamistyyliin
6
vaikuttaa myös tilanne, missä toimitaan sekä urheilijan persoona. Joissakin tilanteissa val- mentaja johtamistyyli saattaa vahvistua liikaa, joka siten heikentää valmennusta. Esimer- kiksi valmentajan käyttäessä vauhdittajan johtamistyyliä niin päättäväisyys ja objektiivi- suus voi johtaa hallitsevaisuuteen sekä tunteettomuuteen eli itsevaltaisuuteen. Johtamis- tyylien liiallista vahvistumista tulee välttää, koska ne saattavat johtaa huonoon ilmapiiriin ja urheilijan motivaation laskemiseen. (Forsman & Lampinen 2008, 417.)
2.3 Kokonaisvaltaisuus valmennuksen osaamistarpeissa
Nuorelle urheilijalle tulee luoda edellytyksiä aikuisuuden menestymiselle tai ammatin harjoittamiselle urheilussa. Tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelun tulee systemaattista, nou- sujohteista ja hyvin kokonaisvaltaista. Kokonaisvaltainen valmennus koostuu fyysis-moto- risesta, kognitiivisesta, emotionaalisesta ja sosiaalisesta alueesta. Fyysis-motorinen alue tarkoittaa lajitaitojen ja fyysisen harjoittelun valmennusta. Kognitiivinen alue tarkoittaa ajat- telemisen sekä asioiden ymmärtämisen ja sisäistämisen valmennusta. Emotionaalinen alue tarkoittaa tunne-elämysten käsittelemistä sekä ihmissuhdetaitoja. Sosiaalisella alu- eella harjoitellaan ihmissuhdetaitoja. (Forsman & Lampinen 2008, 75. & 79.)
Kokonaisvaltainen valmennus tuo valmentajalle paljon uusia ulottuvuuksia ja kasvatuksel- linen osaamistarve on kasvanut. Valmentajalta odotetaan valmennuksen perustietojen hallintaa, vahvaa lajituntemusta, kykyä ohjata harjoitteita sekä otteluita, kykyä ohjelmoida toimintaa sekä kykyä esiintyä ja johtaa. Valmentajan päätehtävinä voidaan pitää urheilijan harjoittelun johtamista ja kykyä auttaa sekä ohjata urheilijaa ominaisuuksiensa, taitojensa että asenteidensa kehittymiseen. Valmentajan jatkuva ammattitaidon ylläpitäminen ja halu kehittyä ovat avainasemassa pitämään valmentajan kokonaisvaltaisen osaamisen hyvällä tasolla. (Korsman ym. 2013, 29.)
Valmentajan halutessaan välittää tietoa urheilijalle ja olla aktiivisesti kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa urheilijan kanssa niin valmentajan ihmissuhdetaidot ovat tärkeässä roolissa. Tässä aktiivisessa kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa pyritään tukemaan ur- heilijan autonomiaa lajissaan, joka kasvattaa hänen motivaatiotaan harjoitella ja kehittyä.
Urheilijan oikeanlaiseen harjoitteluun ja sitä kautta kehittymiseen vaikuttaa valmentajan substanssiosaamisten, joten urheiluosaaminenkin on tärkeää. Hyvä ihmisjohtaja pystyy toiminnallaan kompensoimaan rajallista substanssiosaamistaan. (Tiikkaja 2014, 80-82.)
7
Suomessa puhutaan nykyään avoimesti kokonaisvaltaisesta valmennusnäkemyksestä.
Tässä ihminen urheilija nähdään ennen kaikkea ihmisenä, jonka seurauksena vuorovaiku- tuksen aseman korostuu valmennuksessa. Tämä asettaa valmentajalle lisää uusia vaati- muksia ja haasteellisuutta. Tässä kokonaisvaltaisessa valmennuksessa valmentajan kes- keinen osaaminen on johtaminen ja ihmisten kanssa toimiminen. (Korsman ym. 2013, 22- 23.) Kuviossa 2 pyritään kuvaamaan asioita, joiden kautta on mahdollista saavuttaa koko- naisvaltaisesti tavoite.
Kuvio 2. Tavoitteen saavuttamisen osa-alueet (mukaillen Korsman ym. 2013)
8
3 Suomalainen valmennusosaamisen malli
Suomalaisen valmennusosaamisen malli esiteltiin vuonna 2012. Malli on kolmiosainen ja sen perustana ovat valmentajan toimintaympäristö, valmentajan vaikutusmahdollisuudet ja valmentajan osaamistarpeet. Suomalaisen valmennusosaamisen mallilla pyritään lin- jaamaan suomalaista urheiluvalmennusta ja määritellä, mitä tarkoitetaan kokonaisvaltai- sella valmennuksella sekä auttaa arvioimaan valmentajan osaamista. (Hämäläinen 2016, 7.)
Valmentajan toimintaympäristöä kuvaavassa kuviossa (kuvio 3) on niitä elementtejä, joilla toimintaympäristöt eroavat toisistaan. Eri ikävaiheet sekä taso määrittävät toimintaympä- ristön hyvin selkeästi. Urheilijan sukupuoli tai ryhmät, joissa on molempaa sukupuolta, tuovat jo valmentajan osaamistarpeeseen eroavaisuuksia. Myös toimittaessa yksilön, yksi- löistä muodostuvan ryhmän tai joukkueen kanssa vaikuttavat valmentajan osaamistarpee- seen. Ja jos harjoitusryhmässä on eri tasoisia urheilijoita niin tämä myös vaikuttaa val- mentajan osaamistarpeeseen. Harjoitusryhmän sisällä voi olla myös yksilöillä erityistar- peita, joiden huomioiminen vaikuttaa valmentajan osaamistarpeeseen. Valmentajan osaa- mistarpeeseen vaikuttaa myös se, missä roolissa hän toimii urheilijan kanssa. Henkilökoh- tainen vastuuvalmentaja, fysiikka- tai akatemiavalmentaja tai esim. maajoukkueen pääval- mentaja vaikuttaa hieman valmentajan osaamistarpeeseen. Kulttuurisilla eroilla ja olosuh- teilla on myös vaikutusta valmentajan osaamistarpeeseen. (Hämäläinen 2016, 8.)
Kuvio 3. Valmentajan toimintaympäristö (Hämäläinen 2016)
9
Voidaksemme vaikuttaa urheilijaan hänen toimintaympäristössään, valmentajan osaamis- tarpeet tulee tunnistaa. Valmentajalla tulee olla urheiluosaamista (yleistä valmennuksel- lista sekä lajiosaamista). Ihmissuhdetaitojen osaaminen (tunne- ja vuorovaikutustaidot) auttavat valmentajaa toimimaan erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa. Valmentaja pyr- kii kehittämään urheilijaa ja myös valmentajan itsensä kehittämisen taitoja (esim. itsearvi- ointitaito, tiedon hankintataitoja, ongelmaratkaisutaitoja). Tärkeää valmentajalle on myös pitää huolta omista voimavaroista (esim. arvot, motivaatio, jaksaminen). (Suomen Olym- piakomitea 2017).
Valmentaja voi vaikuttaa urheilijaan monella eri tavalla. Tämä vaikuttaminen voi olla yh- teydessä kasvuun ihmisenä (esim. toisten ihmisten arvostaminen, itsearvostus tai ihmis- suhdetaitojen kehittäminen), urheiluosaamisen kehittymiseen (urheilijana kehittyminen ja lajiosaaminen), kuuluvuuden tunteen kehittymiseen (esim. itsensä kokeminen urheilijana tai lajinsa edustajana) ja itsensä kehittämiseen. (Hämäläinen 2016, 8)
Seuraavissa luvuissa kuvataan suomalaisen valmennusosaamisen mallin (kuvio 4) eri osia, koska mallin valmentajan osaamistarpeet on jaettu alaosaamiskohtiin ja ne toimivat arviointityökalun kokonaisvaltaisen valmennusosaamisen arviointikohteina.
Kuvio 4. Suomalaisen valmennusosaamisen malli (Hämäläinen 2016)
10 3.1 Itsensä kehittämisen taidot
Valmennusosaamisen tiedot ja taidot kehittyvät ja osin muuttuvatkin koko ajan. Valmenta- jalla tulee jatkuvasti olla halu päivittää ja kehittää omaa valmennusosaamistaan. Omaa valmennusosaamista tulee reflektoida säännöllisesti erilaisten tilanteiden kautta ja pyrkiä oppimaan niistä mahdollisimman paljon. Valmennusosaaminen on valmennustilanteeseen kuuluvan asiasisällön hallitsemista sekä tämän siirtämistä käytännön toiminnaksi, jossa urheilijan oppimisprosessi saa kehittäviä ärsykkeitä. (Korsman ym. 2013, 25.)
3.1.1 Itsetuntemus/itsearviointi
Henkilön valmennusosaamisen kulmakivenä on itsetuntemus. Voidaan puhua laajemmin ihmiskäsityksestä ja kuinka valmentaja osaa toimia muiden ihmisten kanssa. Tämä on kaikkein oleellisinta ja tämä toiminta kertoo valmentajan taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista. Itsetuntemus kytkeytyy oman käyttäytymisen ja siitä aiheutuneiden tapahtuma- ketjujen ymmärtämiseen. Itsetuntemuksen kehittyminen vie aikaa riippuen siitä, kuinka paljon erilaisia sosiaalisen ympäristön tarjoamia kohtaamisia valmentaja saa. (Tiikkaja 2014, 85-86.)
Kehittymisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää saada valmentajalle tietoisuus omasta osaamisesta (vahvuudet ja kehitettävät kohteet) ja luoda näiden pohjalta kehityssuunni- telma, joka ohjaa valmentajan kehittymistä. Itsearviointi on oman kehittymisen ensimmäi- nen vaihe. Itsearviointi omasta osaamisesta on tärkeä, mutta myös hieman haasteellinen sen luotettavuuden takia. Oman osaamisen kehittymisprosessia on mahdollista nopeuttaa erilaisilla työkaluilla. Oivia työkaluja tähän ovat erilaiset johtamiskoulutuksessa käytettävät arviointityökalut (esim. 360° - analyysit). Näillä analyyseilla on mahdollista kattavasti saada kuvaa henkilön osaamisesta ja käyttäytymisen vaikutuksista omassa toimintaympä- ristössä. (Danskanen 2015 46-47.; Tiikkaja 2014, 86-87.)
3.1.2 Tavoitteen asettelu
Valmennuksen tulee olla tasapainossa urheilijan harjoitus- ja kilpailutoiminnan kanssa.
Tavoitteen asettelu on yksi oleellisimmista työkaluista auttamaan toiminnan suunnittelussa ja antamaan motivaatiota urheilijalle hänen pyrkiessään kehittymään. Tavoitteiden asetta- minen yhdessä urheilijan tai urheilijoiden kanssa voi esimerkiksi nostaa itseluottamusta ja lisätä tyytyväisyyttä. Tavoitteiden määrittely auttaa keskittymään oleellisiin asioihin ja tämä lisää motivaatiota. (Nikander 2009, 150-153.)
11
Tavoitteen asettamisella pyritään siihen, että siitä johdetuilla toimenpiteillä saadaan urhei- lijalle mahdollisimman paljon hyötyä. Konkreettinen, selkeä, täsmällinen ja arvioitavissa oleva tavoite on paras mahdollinen apu ohjaamaan toimintaa. Tavoite tulee olla sopivan haastava, mutta saavutettavissa oleva eli realistinen. Tavoitteen tulee koskettaa urheilijaa ja urheilijan mukaan ottaminen tavoitteen asettelussa lisää sitoutumista tavoitteeseen. Ta- voitteen asettelu voi olla henkilökohtaista ja kollektiivista (joukkuelajit). (Nikander 2009, 155.; Forsblom, Lintunen & Pulkkinen 2015, 155.)
Urheilijan kanssa tulee tehdä lyhyen ja pitemmän aikavälin tavoite. Nämä lyhyemmän ai- kavälin välitavoitteet antavat palautetta sekä auttavat urheilijaa arvioimaan kehittymistään.
Nämä välitavoitteet tukevat sekä vahvistavat urheilijan toimintaa kohti päätavoitettaan.
Näitä eri aikavälin tavoitteita tulee arvioida säännöllisesti. Säännöllinen arviointi voivat myös muokata eri aikavälien tavoitteita. (Nikander 2009, 155-156.)
Tavoitteen asettamista voidaan tehdä tuloksen tai kehittymisen suunnassa. Tulostavoit- teella pyritään saavuttamaan esimerkiksi tietty sarjasijoitus. Kehittymistavoitteella pyritään kehittämään esimerkiksi jonkin fyysisen tai teknistaktisen ominaisuuden paraneminen. Tä- män lisäksi voidaan asettaa tavoite henkissosiaalisen asian suunnassa, joka voi tarkoittaa esimerkiksi joukkueen ilmapiirin kehittäminen. (Forsblom, ym. 2015, 154.)
3.1.3 Voimavarojen hyödyntäminen
Valmentajana toimiminen vaatii veronsa, jos ei pysty pitämään huolta itsestään ja omista voimavaroistaan. Valmentajalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omien voimavarojensa riittävyyteen. Riittävällä unella ja liikkumisella on tunnetusti yhteys parantaa omaan jaksa- mistaan. Liikkuminen on pääosin yhdistetty fyysiseen hyvinvointiin, mutta sillä on todettu olevan paljon positiivisia vaikutuksia myös aivojen toimintaan. Valmentajalla tulee olla myös ns. luppoaikaa, jolloin ajatukset saavat vaellella vapaasti ja tutkitusti tämä tukee op- pimista ja kehittymistä. Myös tekemiseen syventymisellä on vaikutus omaan vireystilaan ja jaksamiseen. Valmentajalla tulee olla aikaa keskittyä toiminnan kehittämiseen, koska tämä lisää mielekkyyttä ja mahdollisuuksia hieman haastaa itseään. Näin valmentaja ko- kee tekevänsä merkityksellistä työtä. Kun valmentaja huolehtii omista voimavaroistaan, hän jaksaa paremmin sekä tämä mahdollistaa oppimisen ja kehittymisenkin. Oma jaksa- minen pitää vireystilan hyvänä ja valmentaja jaksaa reflektoida omaa valmennustoimin- taansa ja sitä kautta kehittää valmennusosaamistaan. (Tiikkaja 2014, 93-99.)
12 3.2 Urheiluosaaminen
3.2.1. Suunnittelu ja organisointitaidot
”Kaiken valmennustoiminnan tulee olla suunnitelmallista ja nousujohteisesti etenevää, ja sen tavoitteena on pelaajan tai joukkueen tarkoituksenmukainen kehittäminen” (Korsman ym. 2013, 146).
Suunnittelussa tulee huomioida pääpainopisteajattelu, jossa huomioidaan urheilijan lähtö- taso, ikä, tavoitteet. Painopisteajattelua tulee tehdä vuosi-, jakso-, viikko- sekä harjoitus- tasolla ja tämä mahdollistuu vain tekemällä valintoja. Painopisteenä olevan asian kehittä- minen vaatii puolet viikon harjoitusajasta. Loppuaika tulisi käyttää muiden ominaisuuksien ylläpitämiseen. Määrällisesti pääpainopisteenä olevaa asiaa tulisi harjoituttaa vähintään 2- 3 kertaa viikossa. (Forsman & Lampinen 2008, 412.)
Suunnittelun aikajänteitä voidaan jakaa seuraavasti: pitkän tähtäimen suunnitelma, vuosi- suunnitelma, jaksosuunnitelma, viikkosuunnitelma ja yksittäinen harjoitussuunnitelma.
Seuraavassa kuvataan jokaisen suunnittelun aikajänteiden perusperiaatteita.
Pitkän tähtäimen suunnitelma tehdään useamman useammalle vuodelle huomioiden urheilijan ikään liittyviä omimaispiirteet / herkkyyskaudet. Jokaiselle vuodelle määritellään pääpainopisteet sekä tavoitteet niiden kehittymisessä. Suunnitelmassa huomioidaan myös urheilun ulkopuoliset asiat, kuten koulunkäynti, perhe, ystävät ja urheilijan mahdolliset muut harrastukset. (Forsman & Lampinen 2008, 412.)
Vuosisuunnitelma tehdään yhdelle harjoituskaudelle / vuodelle, joka sisältää kokonaisval- taisesti (tekninen, taktinen, fyysinen ja henkinen) jaksojen pääpainopistealueet ja tavoit- teet näihin. Vuosisuunnitelmasta ilmenee karkeasti ottelukausi, harjoitusottelut, harjoitus- määrät, turnaukset, leirit, kehittymisen seuranta, harjoitustauot, omaehtoinen harjoittelu ja harjoitusolosuhteet. (Forsman & Lampinen 2008, 413.)
Vuosisuunnitelma sisältää 4–8 viikon harjoitusjaksoja, joissa näkyvät kokonaisvaltaisesti valitut painopisteet. Jokaista harjoitusjaksoa edeltää arvion urheilijan sen hetkisestä tilasta (testit, kilpailu, tunne) ja tämä arvio voi vaikuttaa tulevan jakso suunnitelmaan. Jaksosuun- nitelma sisältään runko-ohjelman, viikon rasitustason, viikon rytmityksen, viikon keskeiset tavoitteet ja kehittymisen seurannan. (Forsman & Lampinen 2008, 413.)
Yksittäisen viikon suunnitelman sisältää jokaisen harjoituksen rasitustason, jolla pyritään
13
turvaamaan urheilijan riittävä palautuminen sekä kehittyminen. Viikkosuunnitelmassa on myös mietitty tarkasti yksittäisten harjoitteiden järjestys, joka tukee harjoitteen tuottaman ärsykkeen vaikutusta urheilijan kehittymiseen. Esimerkiksi nopeusharjoite tulisi tehdä aina palautuneessa tilassa lepopäivän tai huoltavan harjoituksen jälkeen. (Forsman ja Lampi- nen 2008, 413.)
Yksittäinen harjoitussuunnitelma on hyvin konkreettinen, mitä harjoituskokonaisuus pitää sisällään. Harjoituksella on aina tavoite, joka tulee kertoa urheilijalle. Harjoitussuunnitelma sisältää kaikki yksittäiset harjoitteet alusta loppuun. Jokaisen harjoitteen säännöt, alueen koot, pelaajamäärät, kesto, palautukset ja avainkysymykset on kuvattu ja kerrottu. (Fors- man ja Lampinen 2008, 413.)
3.2.2. Ohjaamistaidot
Taitoja opitaan tekemällä eli harjoitustilanteessa tulisi urheilijan saada mahdollisimman paljon toistoja valitusta teemasta. Jotta valmentaja saa organisoitua urheilijalle mahdolli- simman paljon toistoja, tulee hänen miettiä erilaisten opetus-/valmennustyylien hyödyntä- mistä harjoituksissa. Tässä yhteydessä valmentajan tulee myös miettiä, miten nämä eri valmennustyylit vaikuttavat esim. urheilijan saamaan palautteeseen. Näitä erilaisia val- mennustyylejä voidaan jaotella valmentajakeskeisiksi tai urheilijakeskeisiksi tavoiksi. Val- mentajakeskeisessä opetustyylissä valmentaja tekee suurimman osan valmentamiseen liittyvistä ratkaisuista ja urheilija pyrkii hyödyntämään tätä tietoa ja taitoa mahdollisimman hyvin. Urheilijakeskeisessä valmennustyylissä urheilija ratkaisee harjoittelun etenemisen ja yrittää ratkaista tehtäviä oman päättelykykynsä, kokeilemisen ja osallistumisen kautta.
(Jaakkola 2015, 129-130.)
Suomen Palloliiton valmentajakoulutuksessa käsitellään valmentajan toimintaa auttavaa valmennuksen paloja (kuvio 5). Valmennustilanteessa ohjeiden antaminen eli selitys tulisi pitää riittävän yksinkertaisena ja lyhyenä. Tämä selitys tulisi pitää sisältää oleellisen infor- maation harjoitteesta, jotta toiminta saadaan käynnistettyä. Valmentajan tulisi olla sijoittu- nut niin, että kaikki varmasti näkevät hänet ja kukaan ei ole hänen selkänsä takana. Val- mentajan on hyvä varmistaa urheilijalta, mitä seuraavaksi tehdään. Tämä kysymys tulee tehdä niin, että urheilijan tulee kertoa tuleva toiminta. (Jaakkola 2015, 134-136.; Suomen Palloliitto 2018.)
Urheilijan oppimisprosessia tuetaan selityksen lisäksi myös näytöillä. Näyttö voi tapahtua monin eri tavoin: valmentajan tai toisen urheilijan toimesta, kuvin, kuvasarjoin tai videon
14
avulla. Itse harjoitustilanteessa vertaisnäyttöä tulee koko ajan ja tämä on erittäin tehokas oppimisen alkuvaiheessa. Näyttöä tehdessään valmentajan tulee varmistaa, että kaikki näkevät ja kuulevat hänet. Näytössä tulee keskittyä vain yhteen tai kahteen asiaan kerral- laan. Valmentajan tulee ohjata urheilijan omaa ajattelua käyttämällä kyselytekniikkaa ja näin aktivoida urheilijaa itse oivaltamaan asioita. Ennen kuin toimintaa jatketaan, on hyvä varmistaa urheilijan ymmärrys halutusta toimintatavasta. (Jaakkola 2015, 136-137.; Suo- men Palloliitto 2018.)
Ennen kuin annamme palautetta urheilijalle, on meidän havainnoitava urheilijan suorituk- sia ja analysoitava, mistä annamme palautetta. Havainnoinnissa valmentajan tulee antaa urheilijalle aikaa tehdä toistoja harjoitteesta. Valmentajan tulee pilkkoa suoritusta osiin (havainnointi, päätöksenteko ja toiminta) ja miettiä, missä näissä urheilija onnistuu ja missä kehittyä. Valmentajan tulee havainnoida monesta eri kulmasta ja kerätä näin paljon informaatioita urheilijan suorituksesta. Havainnoinnin jälkeen valmentaja päättää, mistä hän antaa palautetta. Tähän valmentajalla tulee olla kuva hyvästä suorituksesta ja val- mentaja vertaa urheilijan suoritusta tähän hyvään suoritukseen. Valmentaja tunnistaa ur- heilijan samankaltaiset suoritukset sekä eroavaisuudet/haasteet suoritusta tehdessään.
Tämän jälkeen valmentaja päättää, vahvistaako vai korjaako hän urheilijan tekemää suori- tusta. Valmentaja voi myös havainnoida asia, mutta käsittelee asiaa vasta myöhemmin.
(Suomen Palloliitto 2018.)
Urheilijan tulee saada oppimisprosessissa paljon palautetta. Harjoittelussa ja kilpailussa saatu palaute voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen palautteeseen. Sisäinen palaute liittyy aistien tuottamaan tietoon suorituksesta ja liikkeestä kehon sisäpuolelta (esim. lihakset) tai ulkopuolelta (esim. näkö- tai kuuloasti. Ulkoinen palaute auttaa urheilijaa hyödyntä- mään tietoa, jota hän ei sisäisen palautteen avulla pystynyt tunnistamaan. Ulkoinen pa- laute voidaan vielä jakaa palautteeseen lopputuloksesta tai suorituksen laadusta. Pa- lautetta annettaessa on palaute hyvä aloittaa kysymällä urheilijan tuntemuksia suorituk- sestaan. Näin aktivoidaan ja tuetaan urheilijan sisäistä palauteen tunnistamista. Palaut- teen spesifisyys riippuu urheilijan oppimisen vaiheesta. Palautteen antaminen tulee rajoit- taa maksimissan kahteen asiaan ja palaute tulee olla urheilijan kannalta selkokielinen sekä palauteen tavoite tulee olla realistisesti saavutettavissa. Palautteen jälkeen valmen- tajan tulee varmistaa urheilijalta, että miten urheilija ymmärsi palautteen. (Jaakkola 2015 137-140.; Suomen Palloliitto 2018.)
15
Kuvio 5. Valmennuksen palat, valmentajakoulutuksen koulutusmateriaali (Suomen Pallo- liitto 2018)
3.2.3. Teknis-taktisen valmennuksen periaatteet ja trendit
Taitoharjoittelu voidaan jaotella yleistaitoharjoitteluun tai lajitaitoharjoitteluun. Yleistaito- harjoittelussa harjoitellaan taitoja hallita kehoa tasapainon ja erilaiset suunnanmuutosten luomissa tilanteissa sekä hallita ja oppia erilaisia liikesuorituksia. Tässä harjoittelu voi koh- distua esimerkiksi juoksemiseen, hyppäämiseen, kiinniottamiseen. Lajitaitoharjoittelun keskittyy juuri lajissa tapahtuviin taito-ominaisuuksiin, kuten esim. hyppypusku tai maalin- tekoyritys jalkapallossa. Niin yleistaito- kuin lajitaitoharjoittelussa ovat oleellisesti mukana liikehallinta-, havaintomotoriset- ja päätöksentekotaidot. (Kalaja 2016. 233.)
Oppija itsessään, tehtävä ja ympäristö vaikuttaa jatkuvasti toisiinsa. Jos esimerkiksi harjoi- tusaluetta pienennetään tai pelaajamäärää muutetaan niin sillä on vaikutusta oppijaa ja tehtävään. Valmentajan tehtävänä on tukea urheilijan oppimista etsimällä erilaisia tapoja harjoitella kyseistä taitoa. Urheilija oppii taitoja tietoisesti ja tiedostamatta. Tietoisesti opit- taessa urheilija tiedostaa opettelevansa jotain taitoa ja valmentaja valmentavansa. Tie- dostomatta opittaessa urheilija oppii asioita, vaikka hän tietoisesti harjoittelee jotain toista taitoa. Tutkimuksissa on havaittu, että tiedostamattoman oppimisen osuus on osoittautu- nut hyvin merkittäväksi. Tukeakseen urheilijan tiedostamatonta oppimista, valmentajan tu- lee luoda virikkeellinen, konkreettinen, runsaasti erilaisia mahdollisuuksia sisältäviä har- joitteluympäristöjä. (Kalaja 2016, 233.)
16
Kolme taitoharjoittelun keskeisintä osaa ovat: harjoittelun määrä, vaihtelu ja palaute. Eri- tyisesti palloilulajeissa korostuvat suoritukseen liittyvät seuraavat vaiheet: havaitseminen, päätöksenteko ja liike. Urheilijan tulee jatkuvasti havainnoida muuttuvia pelitilanteita ja tehdä päätös toiminnasta. Harjoittelun tuleekin sisältää paljon havainnointia ja päätöksen- tekoa. (Kalaja 2016, 233-234.)
Liikkeissä on yleinen sisäinen malli, joka tarkentuu aina jokaisen tilanteen mukaan. Esi- merkiksi kaarisyötössä ja laukauksessa on pohjalla sama potkun liikemalli. Vaihtelemalla näitä liikesuorituksia sisäinen malli tarkentuu. Taitojen oppimisen kannalta vaihtelua pide- tään erittäin tärkeänä. Urheilutaitojen oppimisprosessi on osa ongelmaratkaisun proses- sia. Urheilija kohtaa kentällä koko ajan erilaisia tilanteita ja hänen tulee ratkaista tilanne aina hieman eri tavalla hyödyntäen omia taitojaan. Epälineaarisessa pedagogiikassa har- joitustilanteet pyritään tuomaan kilpailuympäristöistä. Tässä tavassa valmentaja suunnitte- lee ja muokkaa tehtävää ja ympäristöä. Urheilija voi päästä lopputulokseen montaa eri kautta ja tämä tapa sallii urheilijan käyttää yksilöllistä tapaa toimia. Valmentajan tulee tässä tavassa antaa vain vähän suoria ohjeita. (Kalaja 2016, 235-236.; 241.)
Taitoharjoittelun vaihtelemisen tarkoituksen on löytää ystävällisiä virheitä eli virheitä, jotka auttavat urheilija kehittymään. Todella taitavat urheilijat kykenevät löytämään pienetkin erot omien suoritustensa välillä. Tätä myös taitavat urheilijat hyödyntävät oppiakseen li- sää eli tekevät suorituksen tietoisesti hieman eri tavalla. Tiivistettynä voidaan todeta, että jos kilpailusuoritus tapahtuu vaihtelevissa tilanteissa niin myös harjoitustilanteita tulisi vaihdella. Täten valmentajan tulee hyödyntää differentiaalioppimisen periaatetta, että ur- heilija tehdessä toisiaan lähellä olevia, mutta kuitenkin toisistaan poikkeavia liikkeitä, hän prosessoi eroja liikkeiden välillä ja hänen taitonsa hyödyntää osaamista eri tilanteissa ke- hittyy. (Kalaja 2016, 235-236.;241.)
Taitoja opitaan vaiheittain. Ensimmäinen vaihe on alkuvaihe eli kognitiivinen vaihe. Tässä vaiheessa oppija yrittää oppia ymmärtämään ja hahmottamaan opeteltavan tehtävän ko- konaisuutena sekä luoda siitä mielikuva. Alkuvaiheessa oppijan on keskityttävä paljon tek- niseen suorittamiseen ja muun ympäristön havainnointi ja päätöksentekovaihe ovat puut- teellisia. Alkuvaiheissa suoritukset saattavat ovat hieman kömpelöitä ja hitaitakin, tässä vaiheessa harjoittelua vaatii useita yrityksiä ja erehdyksiä. Seuraavaa oppimisen vaihetta kutsutaan harjoitteluvaiheeksi eli assosiatiiviseksi vaiheeksi. Tässä vaiheessa oppija suo- ritukset ovat jo kohtuullisesti vakiintuneet runsaiden toistomäärien kautta. Oppija on moti- voitunut, koska hän on oppinut luomaan mielikuvan taidosta ja ymmärtää sen kokonaisuu- tena. Ymmärrys auttaa oppijaa korjaamaan tehottomia suorituksia. Harjoitteluvaiheessa
17
oppijan havainnointi pysyy vielä liikkeenhallinnassa, ja hän ei pysty vielä täysin vapautta- maan aistejaan ympäristön tarkkailuun. Lopullista taidon oppimisen vaihetta kutsutaan au- tomaatiovaiheeksi. Tässä vaiheessa oppija pystyy tekemään taidon helposti ja tiedosta- mattomasti. Tässä vaiheessa virheitä tulee enää vähän ja oppija kykenee jo havainnoi- maan ympäristöä. Oppijan tulee harjoitella tuhansia tunteja ja vuosia saavuttaakseen au- tomaatiovaiheen, siksi ei voida olettaa kovin nuorten (alle 15-vuotiaat) pääsääntöisesti saavuttaneen tätä vaihetta. (Jaakkola & Kalaja 2015, 203-204.)
Kun taitoharjoittelua aloitetaan niin valmentaja usein antaa ohjeita. Valmentaja voi antaa ohjeet visuaalisesti tai verbaalisesti, kenties myös hyödyntäen molempia. Jokainen urhei- lija kuitenkin oppii omalla henkilökohtaisella tyylillään. Auditiivinen oppija sisäistää asiaa parhaiten kuulemalla, visuaalinen oppija taas sisäistää asian parhaiten näkemällä. Kines- teettinen oppija sisäistää asian itse tekemällä. Taitava valmentaja tuntee urheilijansa ja hyödyntää edellä mainittuja asioita antaessaan ohjeita urheilijalle. Oppimisprosessia tuke- vat myös erilaiset mallisuoritukset. On hyvä nähdä taitavien sekä aloittelevien urheilijoiden suorituksia. Näin jokainen urheilija löytää itselleen yksilöllisen tavan tehdä suoritus. (Ka- laja 2016, 237-238.)
Taitojen oppimiseen kuuluu oleellisesti palaute. Suorituksen jälkeen urheilija saa palaut- teen sekä sisäisesti omien aistien, että ulkoisesti esimerkiksi valmentajalta tai teknisen laitteen kautta. Ulkoinen palaute tulee auttaa urheilijaa työstämään informaatiota, minkä hän on suorituksesta saanut. Kuitenkin urheilijan tulee itsenäisesti päästä hakemaan rat- kaisua asiaan, jolloin oppimisprosessi on tehokkaampi. Fairbrother (2010) luettelee viisi perusohjetta valmentajalle palautteenantoon: 1) Enemmän ei ole aina parempi (liian usein annettu palaute tekee urheilijasta riippuvaisen palautteesta ja liian vähäinen palaute ei ke- hitä oppimisprosessia), 2) Palautteen tulee antaa konkreettisia ohjeita urheilijalle, kun hän ei itse osaa korjata liikettä, 3) Odota hetki, että urheilija on ehtinyt itse käydä läpi sisäisen palautteensa, 4) Anna urheilijan itse ensin arvioida oma suoritus, 5) Palaute tulee kohdistaa suorituksen osiin, jotka ovat urheilijan kontrolloitavissa. (Kalaja 2016, 238-239.) Pelaajien henkilökohtainen tekniikka on erittäin tärkeää, jotta pelaaja pystyisi selviämään pelissä tapahtuvista taktisista hetkistä. Palloliiton valmentajakoulutuksissa on pyritty opet- tamaan valmentajille pelin kautta opettamisen mallia eli Teaching Games for Understan- ding (TGfU. Seuraavassa kuvataan tätä mallia tarkemmin.
Pelin kautta opettamisen malli tarjoaa asteittain etenevän mallin, jonka kautta valmentaja voi auttaa pelaajia oppimaan uutta ja syventämään osaamistaan. Malli on kuusivaiheinen ja jokaisessa vaiheessa on oma tarkempi merkityksensä, joka tukee sekä tulevaa vaihetta
18
että pelaajan oppimista. Nämä kuusi vaihetta ovat: pelimuoto, peliajatus, taktinen tietoi- suus, päätöksenteko, taidon toteutus ja suorituskyky. (Savolainen 29.9.2019.)
Ensimmäisessä vaiheessa valmentajan on mietittävä pelimuoto, joka on johdettu pelaajien käyttämästä pelimuodosta. Tällöin voidaan puhua esim. 11v11, 8v8 tai 5v5 pelimuodosta.
Pelaajille pitäisi syntyä harjoituksessa sellaisia tilanteita, joiden pelaamisen mallit muistut- tavat pelaajien käyttämää mallia. Suunnittelussa on tarkasti harkittava esimerkiksi alueen koko sekä pelaajamäärä. Bunker ja Thorpe kehittivät myös neljä pedagogista periaatetta:
1) Harjoituksissa on käytettävä paljon erilaisia pelimuotoja, jotta pelaajat saavat kokemuk- sia eri pelimuodoista ja pystyvät hyödyntämään opittuja taitoja eri pelimuotojen välillä, 2) Pelimuodon pitää sisältää sama taktinen rakenne kuin virallisessa pelimuodossa, 3) Har- joitteen sääntöjä (esim. pelaajamäärä, alueen koko, jne.) pyritään korostamaan taktista ongelmaa niin, että se ilmenee pelimuodossa useammin kuin normaalisti ja 4) Pelimuodon tulee sopia oppijoiden kehitystasolle. (Savolainen 29.9.2019.)
Pelimuodon valinnan jälkeen valmentajan tulee miettiä sääntöjä harjoitteessa ja näin saada pelaajat käyttämään tiettyjä jalkapallotaitoja ongelman ratkaisemiseksi. Harjoitteen käynnistyessä ensimmäisen tehtävä on saada pelaajat ymmärtämään harjoitteen säännöt ja tätä kutsutaan peliajatukseksi. Tässä vaiheessa valmentajan on hyvä tarkastella, toteu- tuvatko äskeisen kappaleen pedagogiset periaatteet (2.-4.) harjoitteessa. Jos harjoit- teessa jotkin periaatteet eivät toteudu niin valmentajan tulee muokata harjoitetta, jotta op- piminen ja opettaminen voisi mahdollistua. (Savolainen 29.9.2019.)
Seuraavassa vaiheessa tulee kehittää pelaajien taktista tietoisuutta ratkaista taktinen on- gelma. Tällöin pyritään keskittymään suurempiin kokonaisuuksiin eli strategisiin valintoi- hin. Tällaisia valintoja ovat mm.: Miten voitamme vastustajan? Mikä on paras tapa tehdä maali? Harjoitteen edistyessä pelaajille tulisi syntyä ajatus sopivasta taktiikasta ja tätä var- ten valmentajan tulee aktivoida pelaajia kysymysten kautta. Valmentaja pyrkii saada ohjat- tua pelaajat oivaltamaan itse oikean ratkaisun (Savolainen 29.9.2019.)
Taktisen tietoisuuden lisäännyttyä pelaajien päätöksentekokykyä tulee kehittää. Pelin kautta opettamisen mallissa on kaksi kategoriaa: Mitä tehdä? ja Miten tehdä? Ensimmäi- sen kysymyksen päätöksenteko liittyy siihen, mikä olisi tilanteeseen sopiva ratkaisu. Kun pelaaja on tehnyt päätöksen sopivasta ratkaisusta niin pelaajan tulee tehdä päätös, miten hän sopivan ratkaisun suorittaa. Valmentajan tulee aktiivisesti olla vuorovaikutuksessa pe- laajien kanssa ja kysymyksillä johdatella pelaajia kohti oikeaa ratkaisua. Näitä kysymyksiä ovat esim.: Mitä? Missä? Milloin? Miksi? Kenen kanssa? Miten? (Savolainen 29.9.2019.)
19
Päätöksenteon jälkeen siirrytään tarkastelemaan pelaajan motorisia suorituksia. Miten pe- laaja teknisesti ratkaisee pelitilanteen? Tässä vaiheessa valmentajan on analysoitava pe- laamista ja autettava pelaajaa korjaamaan teknisiä valmiuksia pelitilanteen ratkaise- miseksi. Valmentaja voi myös keskeyttää pelin ja harjoitella pelkästään pelissä vaaditta- vaa tiettyä teknistä suoritusta ennen pelaamisen jatkamista. (Savolainen 29.9.2019.)
Viimeinen vaihe on suorituskyvyn arvioiminen. Tässä vaiheessa pelaajien suorituskykyä arvioidaan esim. pelimuodon, harjoituksen tai jakson riippumattomaan kriteeristöön. Val- mentajan tulee arvioida, kuinka ja millä tehokkuudella pelaajat ratkaisevat pelissä tapahtu- via taktisia ongelmia. Tässä vaiheessa tulee huomioida myös kaikki aiemmat osaamisen vaiheet. (Savolainen 29.9.2019.)
3.2.4. Fyysisen valmennuksen periaatteet ja trendit
Fyysistä harjoittelua tulisi tehdä monipuolisesti. Erityisesti kasvuiässä monipuolisella fyysi- sellä harjoittelulla tarkoitetaan motoristen taitojen lisäksi myös eri elinjärjestelmien moni- puolista kehittämistä. Nämä elinjärjestelmät voidaan karkeasti jakaa neljään pääjärjestel- mään, jotka ovat hermosto, lihaksisto, tukielimet, hengitys- ja verenkierto sekä aineen- vaihdunta. Edellä mainitut elinjärjestelmät kuormittuvat ja kehittyvät osittain lomittain ja selvää rajaa ei siksi voida selvästi vetää. (Hakkarainen 2015, 179.)
Fyysisen harjoittelun yleiset periaatteet voidaan nimetä seuraavasti: 1) ärsyke ja kehitys, 2) spesifisyys, 3) palautuvuus, 4) yksilöllisyys ja 5) progressiivisuus. Seuraavaksi avataan jokaista hieman tarkemmin. Ärsyke ja kehitys eli superkompensaatio tarkoittaa sitä, että fyysinen suorituskyky kehittyy harjoittelun tuottaman ärsykkeen ja sitä seuraavan palautu- misprosessin kokonaisuudesta. Tätä palautumisprosessia kutsutaan superkompensaa- tioksi. Spesifisyys tulee siitä, että ne elimistön kudokset ja elinjärjestelmät kehittyvät, joihin harjoittelun tuottama ärsyke kohdistuu (esimerkiksi jalkatreenissä kehittyvät jalat). Palau- tuvuus tulee siitä, että fyysinen suorituskyky laskee harjoittelun lähtötasolle, jos harjoittelu lopetetaan. Jokaisen yksilön lähtötaso ja harjoitusvaste eli harjoittelun tuottama kehitys on erilainen. Valmentajan tulee huomioida jokaisen urheilijan taso ja mahdollistaa yksilölli- sellä huomioimisella jokaisen urheilijan yksilöllinen kehitys. Urheilijan harjoituksen ärsy- kettä tulee progressiivisesti lisätä. Liian nopea progressio voi olla haitaksi urheilijalle ja liian hidas progressio voi taas hidastaa kehittymistä. (Hakkarainen 2015, 179.)
20
Seuraavissa luvuissa keskitytään pintapuolisesti eri fyysisten ominaisuuksien sisältöihin ja harjoittelun periaatteisiin. Käsiteltäviä osa-alueita ovat: nopeus, nopeuskestävyys, kestä- vyys, voima ja liikkuvuus.
3.2.4.1. Nopeus
Suomalaisessa valmennusopissa nopeuden eri lajeja on määritelty seuraavasti: reaktiono- peus, räjähtävä nopeus ja liikkumisnopeus. Liikkumisnopeus on vastine liikenopeudelle.
Räjähtäväksi nopeudeksi peilataan yksittäistä liikettä (esim. tenniksen syöttö) ja liikeno- peudeksi liikkumista paikasta toiseen (esim. pikajuoksu). Liikkumisnopeus jaetaan vielä submaksimaaliseen, maksimaaliseen ja supramaksimaaliseen nopeuteen. (Juoste & Mero 2016, 242.).
Jalkapallossa pelaajan tulee olla nopea. Pelaajan tulee pelissä havainnoida paljon erilai- sia asioita (pallo, vastusta, omat pelaajat, tilat), tehdä päätöksiä ja siten esimerkiksi pyrkiä pallottomana pelaajana juoksemaan vastustajaa nopeammin tiettyyn paikkaan.
Kun urheilija reagoi nopeasti johonkin ärsykkeen niin puhutaan reaktionopeudesta. Reak- tionnopeus tarkoittaa käytännössä sitä, mikä aika kuluu ärsykkeestä varsinaiseen toimin- taan. Reaktionopeuden kehittymisellä tarkoitetaan reaktioajan lyhentymistä. Reaktiono- peutta tulisi harjoitella säännöllisesti ja lajinomaisesti 2-4 kertaa viikossa. Reaktionopeutta tulisi jalkapallossa testata esim. reaktionopeuden mittaamisella lajisuorituksessa, jossa on valinta mukana. (Juoste & Mero 2016, 242-248.)
Räjähtävä nopeus on lyhytkestoinen, yksittäinen ja mahdollisimman nopea suoritus. Täl- laisia suorituksia ovat esimerkiksi potkut ja hyppyjen ponnistukset. Hyvällä teknisellä tai- dolla on myönteinen vaikutus räjähtävään voimaan. Nopeusvoima on perusta räjähtävälle voimalle. Räjähtävän nopeuden kehittymisen suunnat seuraavat nopeus- ja maksivoimaa.
Räjähtävän nopeuden harjoittelua tulisi tehdä 2-4 kertaa viikossa soveltaen nopeus- ja no- peusvoimaperiaatteita lajinomaisesti. Räjähtävän nopeuden testaamista tulisi jalkapal- lossa testata esim. kevennyshypyllä tai vauhdittomalla pituudella. (Juoste & Mero 2016, 242-248.)
Liikkumisnopeudella tarkoitetaan sitä, kuinka nopeasti henkilö liikkuu paikasta toiseen.
Liikkumisnopeus voi olla yhteydessä kiihdytysvaiheen nopeuteen, vakionopeuden vaihee- seen tai nopeuden vähenemisen vaiheeseen. Liikkumisnopeus voidaan jakaa submaksi- maaliseen (nopeus 85-95% matkan maksiajasta) ja maksimaaliseen (nopeus noin 96-
21
100% matkan maksiajasta). Supramaksimaalinen nopeus (101-103% matkan mak-
siajasta) on yksi nopeuden laji, joka saadaan keinotekoisesti esim. alamäkijuoksulla, myö- tätuulella tai vetosysteemillä. Liikkumisnopeuden eri osa-alueiden harjoittelua tulee tehdä niin harjoitus- kuin kilpailukaudella. Raskailla harjoitusjaksoilla tulee maksimaalista ja sup- ramaksimaalista harjoittelua välttää, koska loukkaantumisriski on suuri. Liikkumisnopeu- den testaamista tulisi jalkapallossa tehdä juoksutesteillä tai lajinomaisilla testillä, jossa yh- distetään nopeus ja taito. (Juoste & Mero 2016, 242-248.)
Nopeusharjoittelua toteutetaan eri tavoin pelaajan eri ikävaiheissa ja kehitysvaiheissa.
Lasten harjoittelussa nopeusärsykkeitä tulee olla jokaisessa harjoitteessa. Hyvä esimerk- kejä lasten nopeusharjoittelusta ovat erilaiset kilpailut, hipat ja radat. Nuorten ja aikuisten harjoittelussa tulee paremmin huomioida pelin vaikutus pelaajien kykyyn toteuttaa no- peusharjoittelua. Jalkapalloilija on nopea kentällä, kun havaintojensa pohjalta tekee oi- kean päätöksen ja pystyy toteuttamaan tämän nopeammin kuin vastustajansa. Nopeus- harjoitteluun tulee siis yhdistää näköhavainto mahdollisimman usein. Lisäksi jalkapalloili- jan tulee olla myös absoluuttisesti nopea. Jalkapalloilijan nopeusharjoittelu voidaan toteut- taa erillisharjoitteena harjoitusvuoron alussa ja suunnittelemalla sekä toteuttamalla jalka- palloharjoittelua eri kokoisilla alueilla, jossa tulee erilaisia nopeusärsykkeitä jalkapallokon- tekstissa. Juoksunopeuteen vaikuttavat myös mm. pelaajan voimantuottokyky ja elasti- suus. Näiden kehittämisen tulee olla viikoittaista. (Ruuskanen 4.6.2020)
3.2.4.2. Nopeuskestävyys
Jalkapallo on nopeuskestävyyslaji, johon hyvä lajinopeus antaa perustan. Toisaalta no- peuskestävyyden kehittymistä parantaa myös lajiomaisen kestävyyden (anaerobisen peruskestävyyden) kehittyminen. Tässä tarkoitetaan sitä, että esim. jalkapallossa perus- kestävyyden merkitys tulee esiin erityisesti maitohapon poiston ja hyväksikäytön kautta.
Nopeuskestävyysharjoittelua voidaan lähestyä sekä nopeuden että kestävyyden kautta, mutta ohjelmoinnin kannalta näitä kahta ominaisuutta ei voida optimaalisesti harjoituttaa.
(Nummela 2016, 295.)
Nopeuskestävyys on hyvin lajisidonnainen, joka tarkoittaa, että harjoittelua tulee tehdä la- jinomaisesti. Harjoittelussa käytettäviä tehoja, vetojen pituuksia ja palautumisaikoja vaih- telemalla voidaan harjoitusvaikutus kohdistaa joko aerobiseen kapasiteettiin tai tehoon.
Tehoja, vetojen pituuksia ja palautumisaikoja muuttelemalla myös anaerobisen kapasitee- tin alaktinen (maitohapoton) ja laktinen (maitohapollinen) osa painottuvat eri tavoin.
(Nummela 2016 295.)
22
Jalkapallon nopeuskestävyysharjoittelussa tulee huomioida pelaajien sen hetkinen taso ja pelipaikka. Nopeuskestävyysharjoittelun tehoja ja tarvetta voidaan arvioida testaamalla pelaajia. Nopeuskestävyysharjoittelua voidaan painottaa, mikäli pelaajien maksimaalinen aerobinen nopeus (MAS) on riittävällä tasolla. Maksimaalinen aerobinen nopeus voidaan määritellä useilla eri tavoilla, joista kenttätesteistä ainakin Brew & Kelly (2014), 1200 m vii- vajuoksutesti on käytännöllinen ja helposti toteutettava. Tässä testissä pelaaja juoksee 20 metriä edestakaisin, siitä suoraan 40 metriä edestakaisin ja lopuksi vielä 60 metriä edes- takaisin. Pelaaja juoksee tämän matkan (240 metriä) 5 kertaa pysähtymättä. Tarkoituk- sena on juosta matka mahdollisimman nopeasti. Maksimaalinen aerobinen nopeus (m/s) saadaan jakamalla 1200 juoksuajalla (sekunteina) miinus 20,3 sekuntia. Tämä 20,3 se- kunnin vähennys tulee hyvittämällä pelaajan jokaisesta käännöksestä 0,7 sekuntia. Maksi- maalinen aerobinen nopeus on alin nopeus, jossa Vo2max esiintyy. Tämän testin hyödylli- syys on siinä, että tämän testin tekemiseen tarvitaan vain kello ja mitta eli jokainen val- mentaja pystyy tekemään sen. Tämä testi on hyvin uusi ja eikä vielä laajemmin käytetty Suomessa, mutta tätä ollaan kaavailemassa valtakunnalliseksi testiksi. Tällä hetkellä vii- tearvoina on käytetty Liverpoolin ja Newcastlen nuorisoakatemioiden viitearvoja. Maksi- maalisen nopeuden ja maksimaalisen aerobisen nopeuden välisestä aluetta kutsutaan an- aerobiseksi reserviksi eli ASR = Anaerobic speed reserve. (Ruuskanen 4.6.2020)
Buchheit & Laursen ovat jäsennelleet jalkapallon kestävyys- ja nopeuskestävyysharjoitte- lun helpommin ymmärrettäväksi. Tässä jäsentelyssä jalkapalloilijan kestävyys- ja nopeus- kestävyysharjoittelu on jäsennelty HIIT-harjoittelun (High intensity interval training) alle.
Suurin osa jalkapalloilijan HIIT harjoittelusta voidaan toteuttaa pelaamalla jalkapalloa ja pääosin pienpeleinä. Näin lajinomainen harjoittelu ja erityisesti teknistaktinen osa on myös harjoittelussa mukana. Tämä lisäksi voidaan toteuttaa erityisiä HIIT- tai nopeusharjoitteita riippuen pelaajan tasosta ja tarpeesta. Pitkät intervallit kuten 4x4min (palautus 3min), 5-8x 2min (palautus 1min), tai 30 sekuntia työtä / 30 sekuntia huilia (6-8min) soveltuvat hyvin maksimaalisen aerobisen nopeuden kehittämiseen. Mitä pidempi intervallin kesto on niin sitä pienempi teho. Helpoin tapa kuvata intervalliharjoitteiden tehoa on laskea se maksi- maalisesta aerobisesta nopeudesta (kuvattu edellisessä kappaleessa). Mikäli tavoite on kehittää maksimaalista aerobista nopeutta, tehon tulee neljän minuutin intervalleissa olla noin 90 %/MAS, kahden minuutin intervalleissa noin 95 %/MAS tai 30 s / 30 s interval- leissa 110 %/MAS. (Ruuskanen 4.6.2020)
Lyhyet intervallit, joissa on työpalautussuhde 1:1-1:6, soveltuvat paremmin nopeuskestä- vyyden kehittämiseen. Näiden toteuttaminen on hieman yksinkertaisempaa käytännössä,
23
koska tehoa ei tarvitse määritellä erikseen vaan se on maksimi. Lyhyet intervallit, jotka ke- hittävät sekä maksimaalista aerobista nopeutta että nopeuskestävyyttä, voidaan toteuttaa submaksimaalisella teholla, esimerkiksi 15 sekuntia työtä / 15 sekuntia huilia. (Ruuskanen 4.6.2020)
Yhteenvetona voidaan todeta, että ennen nopeuskestävyysharjoittelun systemaattista har- joittelua maksimaalinen aerobinen nopeus tulee olla riittävä ja sen kehittämiseksi on suo- siteltavaa varata viikkorytmistä pieni osio. Tämä osio soveltuu parhaiten MD-4 harjoittee- seen ja toteutetaan harjoituksen päätteeksi. Viikkorytmin suunnittelussa käytetään kirjalli- suudessa lyhennettä esimerkkinä; MD+1 tai MD-1. ”MD” tarkoittaa Match dayta eli pelipäi- vää ja ”–” kuvaa harjoituksen sijainti suhteessa tulevaan peliin, kun taas ”+” kuvaa harjoi- tuksen sijainti viikkorytmissä suhteessa edelliseen peliin. Eli MD-4 tarkoittaa neljä päivää ennen ottelua tapahtuvaa harjoitusta. Tämän MD-4 harjoituksen päätteeksi voidaan to- teuttaa myös lyhyitä intervalleja submaksimaalisella tai maksimaalisella teholla, mikäli MAS on riittävällä tasolla. (Ruuskanen 4.6.2020)
3.2.4.3. Kestävyys
Jalkapallo-ottelu kestää noin 40-90 -minuuttia riippuen ikäluokasta, joten pelaajalla tulee olla kykyä kestää ottelun tuomaa rasitusta. Rasitusta syntyy ottelun aikana useista eri pi- tuisista ja tehoisista työjaksoista. Jalkapalloilija tarvitsee hyvin monenlaista kestävyyttä.
Pelin aikana juostaan keskimäärin 9-12 km eri vauhdeilla (aikuiset). Pelaajilla tulee olla kyky suorittaa intensiivisiä suorituksia, palautua niistä ja pystyä toistamaan näitä läpi otte- lun. (Ruuskanen 4.6.2020). Tarvittavat kestävyysominaisuudet riippuvat näiden työ jakso- jen kestosta ja tehosta. Kestävyysominaisuudet voidaan jakaa neljään eri osaan: aerobi- nen peruskestävyys, vauhtikestävyys, maksikestävyys ja nopeuskestävyys. (Nummela 2016, 272.)
Neljä tekijää vaikuttaa urheilijan kestävyyteen: maksimaalinen aerobinen teho, suorituk- sen suhteellinen teho, suorituksen taloudellisuus ja hermo-lihasjärjestelmän tehontuotto kyky. Aerobinen energiantuotto on kestävyyssuorituksien kivijalka, joten maksimaalinen hapenottokyky on tärkeä ominaisuus. Mitä parempi maksimaalinen hapenottokyky
(VO2max) pelaajalla on niin tämä nostaa pitkäkestoisen aerobisen energiatuoton ylärajaa.
Suorituksen suhteellinen teho (%VO2max) tarkoittaa sitä, millä teholla urheilija pystyy te- kemään suorituksen. Suorituksen taloudellisuus syntyy siitä, kuinka lihaksista tuotettu energia muutetaan suoritukseksi. Hermo-lihasjärjestelmän tehontuottokyky luo suoritusno- peudelle ylärajan ja suorituksen taloudellisuus lopullisesti määrittää, millaiseen kestävyys
24
suoritukseen urheilija kykenee. (Nummela 2016, 272.)
Kestävyysharjoittelussa harjoitusvaikutus kohdistuu pääosin hengitys- ja verenkiertoeli- mistöön, lihasten aineenvaihduntaan sekä hermolihasjärjestelmään. Harjoitusvaikutus saadaan aikaan säätelemällä kolmea tekijää: harjoituksen kestoa, tehoa ja toistotiheyttä.
(Nummela 2016, 273.)
Kestävyysharjoittelu kautta sydämen minuuttitilavuus paranee, mikä johtuu isku- ja veriti- lavuuden kasvusta. Kestävyyttä harjoiteltaessa paranee myös urheilijan hengityslihakset ja siten maksimaalinen ventilaatio kasvaa. Kun suorituksen taloudellisuus paranee niin ur- heilija ei tarvitse niin paljon happea selviytyäkseen samasta submaksimaalisesta suorituk- sesta ja siten ventilaatio pienenee. (Nummela 2016, 274.)
Peruskestävyysharjoittelun tehtävänä on kehittää lihasten hapenottikykyä ja parantaa ha- pen saatavuutta lihaksissa. Peruskestävyysharjoittelussa energialähteenä ovat rasvat.
Peruskestävyysharjoittelun tarkoituksena on kehittää näiden käyttöä energiantuotossa ja siten parantaa niiden riittävyyttä pitkäkestoisissa suorituksissa. Hyvän kestävyyden omaa- villa urheilijoilla happi siirtyy tehokkaammin verenkierrosta lihakseen ja osittaisena syynä tähän on hiussuoniston lisääntyminen lihaksissa. (Nummela 2016, 274.)
Vauhtikestävyys on oleellinen osa aerobista kapasiteettia peruskestävyyden lisäksi, joka toimii eräänlaisena kuntovarastona. Vauhtikestävyys on kovin vauhti, jota urheilija pystyy ylläpitämään ennen liiallista maitohapon syntymistä lihaksiin. (Paunonen 2020.) Vauhti- kestävyysharjoittelun tarkoituksena on kehittää paljolti samoja asioita kuin peruskestä- vyysharjoittelussa kohdistuen pääsääntöisesti aerobisessa aineenvaihdunnassa hapen- kuljetuskyvyn kehittämiseen. Vauhtikestävyysharjoittelua suoritetaan kovemmilla tehoalu- eilla kuin peruskestävyysharjoittelua, tällöin energiantuotossa käytetään enemmän hiili- hydraatteja kuin rasvoja. (Nummela 2016, 275.)
Maksikestävyysharjoittelu poikkeaa oleellisesti perus- ja vauhtikestävyysharjoittelusta, koska tarkoituksena on kehittää maksimaalista hapenottokykyä. Maksimikestävyysharjoit- telu tulisi tehdä intervalliluontaisesti, koska harjoituksessa vaadittua tehoa ei pystytä pitä- mään kauaa yllä. Intervalliharjoittelun avulla pyritään välttämään maitohapon ja happa- muuden kertyminen lihaksiin ja verenkiertoon, joka mahdollistaa harjoituksen määrän kas- vattamisen. (Nummela 2016, 275.)
25
Jalkapalloilija kestävyysharjoittelu on eri ikävaiheissa hyvin erilaista. Lasten tulee harjoi- tella ja liikkua hyvin paljon. Tämä sinällään jo kehittää lasten kestävyyttä. Nuorten harjoit- telussa tulisi pelien lisäksi olla yksi tai kaksi teholtaan kovempaa harjoitetta, jossa syke on ylhäällä pidempiä aikoja. Nuorten ja aikuisten harjoittelussa viikkorytmin suunnittelu on keskeistä ja se on riippuvainen siitä, milloin pelit ovat. Tyypillisessä ja optimaalisessa viik- korytmissä pelien välillä on 6 päivää, esimerkiksi lauantai - lauantai pelirytmi. Optimaali- sella tässä tarkoitetaan sitä, että pelaajat ehtivät palautumaan MD+1 ja MD+2 eli ottelun jälkeen 1-2 päivää. Adaptaatiopäivät; MD-4, MD-3 ja MD-2 on mahdollisuus toteuttaa kah- desta kolmeen kehittävää harjoitusta ja MD-1 kuormitusta tulee keventää, jotta pelaajat ovat valmiita ja palautuneita peliin. (Ruuskanen 4.6.2020)
Paras tapa kehittää jalkapalloilijan maksimaalista hapenottokykyä lajinomaisesti on toteut- taa harjoittelua kovalla teholla, jolloin syke on yli 85 % tai yli 90 %/ HR max (HR max = maksimisyke). Ajankohtina MD-4 tai MD-3 soveltuu tähän hyvin. Useat tutkimukset osoit- tavat pienpeliharjoitteiden antavan samankaltaisen vasteen sykkeen osalta kuin eristetyn juoksuharjoittelun. Toinen olennainen tekijä on toteuttaa harjoittelua myös isommilla alu- eilla, jolloin pelaajat altistuvat kovavauhtiselle juoksulle ja maksimivauhdeille myös la- jinomaisesti. Ottelut ovat ja toimivat hyvänä kestävyysharjoitteena. (Ruuskanen 4.6.2020)
3.2.4.4. Voima
Lihasvoiman tavoitteena urheilussa on auttaa siirtämään kehon painoa, vastustajaa tai vä- linettä. Haastavaksi voimaharjoittelussa tulee se, kuinka hankittua voimaominaisuutta pys- tytään hyödyntämään lajisuorituksessa. Kuntosaliharjoittelun lisäksi tarvitaan myös la- jinomaista voimaharjoittelua kentällä. Voimaharjoittelun ymmärtämiseksi ja harjoittelun suunnittelua helpottavaksi on hyvä tiedostaa voiman eri lajit ja niiden vaikutus. Voimahar- joittelussa on erotettavissa kolme eri voimaominaisuutta, jotka ovat kesto-, nopeus- ja maksivoima ja tietynlaisella harjoittelulla pystytään spesifioimaan harjoituksen vaikutus hermo-lihasjärjestelmään (Häkkinen 1990).
Maksimivoima on kykyä tuottaa suurinta yksilöllistä voimatasoa, jonka lihas tai lihasryhmä pystyy tuottamaan tahdonalaisessa kertasupistuksessa. Nopeusvoima on kykyä tuottaa suurin mahdollinen voima lyhyimmässä mahdollisessa ajassa tai liikuttaa submaksimaa- lista kuormaa suurimmalla mahdollisella nopeudella. Kestovoima on kykyä tuottaa pitkä- kestoista voimaa jopa useisiin minuutteihin saakka. (Häkkinen & Ahtinen 2015, 250-251.)
