Vanhemmuus ja pienten lasten temperamentti sekä näiden väliset yhteydet vanhempien arvioimana

Vanhemmuus ja pienten lasten temperamentti sekä näiden väliset yhteydet vanhempien arvioimana

Elisa Nieminen

Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma Kevätlukukausi 2015 Kasvatustieteen laitos Jyväskylän yliopisto

TIIVISTELMÄ

Nieminen, Elisa. 2015. Vanhemmuus ja pienten lasten temperamentti sekä näiden väliset yhteydet vanhempien arvioimana. Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitos.

Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitettiin minkälaiseksi vanhemmat arvioivat omaa vanhemmuuttaan sekä 0-2-vuotiaiden lastensa temperamenttia ja millaisia yhteyksiä näiden väliltä löytyy. Vanhemmuutta arvioitiin myönteisen vanhemmuuden, vanhemmuuden stressin ja vihamielisen vanhemmuuden näkökulmista. Lapsen temperamenttia arvioitiin skaaloilla emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus.

Tutkimuksessa lisäksi selvitettiin, onko vanhemman epätyypillisellä työaikamuodolla yhteyttä vanhemmuuteen ja lapsen temperamenttiin.

Tutkimuksen aineistona oli Perheet 24/7-projektin strukturoituun web-kyselyyn vastanneet vanhemmat, joilla oli 0-2-vuotias lapsi. Tutkimuksen otoskoko oli 89.

Aineistoa analysoitiin kuvailevien analyysien, Spearmanin korrelaation, hierarkkisen klusterianalyysin (Wardin metodi), ristiintaulukoinnin ja Mann-Whitneyn U-testin avulla. Lisäksi aineistosta poimittiin kaksi vanhempaa case-tarkasteluun. Aineistoa tarkasteltiin sekä muuttujakeskeisesti että henkilökeskeisesti.

Tutkimuksen mukaan vanhemmat arvioivat vanhemmuuttaan pääosin myönteisesti. Vanhemmuuden stressiä ja vihamielistä vanhemmuutta esiintyi vähemmän vanhemmuuden stressin ollessa yleisempää. Vanhemmuuden stressi ja vihamielinen vanhemmuus kytkeytyivät usein yhteen. Vanhemmat arvioivat lapsiaan sosiaalisiksi ja aktiivisiksi. Korkeat emotionaalisuuden arvot olivat harvinaisia, mutta niitä esiintyi vanhemmuuden stressin ja vihamielisen vanhemmuuden kanssa.

Epätyypillistä työaikaa tekevät vanhemmat edustivat enemmän vihamielistä vanhemmuutta sekä arvioivat lapsiaan temperamentiltaan enemmän aktiivisiksi kuin säännöllistä päivätyötä tekevät. Tutkimuksen tulokset ovat suuntaa antavia pienen otoskoon ja aineiston valikoituvuuden takia.

Asiasanat: vanhemmuus, temperamentti, epätyypillinen työaika

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 5

2 VANHEMPANA OLEMINEN ... 3

2.1 Vanhemmuus ja kasvatus ... 3

2.2 Myönteinen vanhemmuus ... 4

2.3 Vanhemmuuden stressi ... 6

2.4 Vihamielinen vanhemmuus ... 9

3 TEMPERAMENTTI ... 11

3.1 Temperamentin käsite ... 11

3.2 Bussin ja Plomin teoria temperamentista ... 12

3.2.1 Emotionaalisuus ... 13

3.2.2 Aktiivisuus ... 13

3.2.3 Sosiaalisuus ... 14

3.3 Lapsen temperamentti ja vanhemmuus ... 15

4 TYÖ VANHEMMUUTEEN VAIKUTTAVANA TEKIJÄNÄ ... 19

4.1 Työ ja perhe ... 19

4.2 Epätyypillinen työaika vanhemmuuden haasteena ... 20

5 TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS ... 23

6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 25

6.1 Tutkittavat ... 25

6.2 Tutkimusmenetelmät ja muuttujat ... 27

6.2.1 Summamuuttujat ... 28

6.2.2 Summamuuttujien jakaumien testaus ... 30

6.3 Aineiston analysointi ... 31

7 TULOKSET ... 33

7.1 Vanhemmuus vanhempien arvioimana ... 33

7.2 Lapsen temperamentti vanhempien arvioimana ... 41

7.3 Vanhemmuuden ja temperamentin väliset yhteydet ... 47

7.4 Vanhemman työaikamuodon merkitys vanhemmuutta ja lapsen temperamenttia arvioitaessa ... 49

7.5 Tapauskuvaukset kahdesta epätyypillistä työaikaa tekevästä vanhemmasta ... 51

8 POHDINTA ... 55

8.1 Vanhempien arvioinnit omasta vanhemmuudesta ... 55

8.2 Haasteellisen vanhemmuuden yhteys lapsen emotionaalisuuteen ... 57

8.3 Epätyypillisen työajan kytkökset vanhemmuuteen ja lapsen temperamenttiin ... 58

8.4 Tutkimuksen arviointi ... 59

8.5 Soveltaminen käytäntöön ja jatkotutkimusaiheet ... 62

LÄHTEET ... 65

1 JOHDANTO

Vanhemmuus on vastuullista toimintaa ja parhaimmillaan se on hienoin asia äidin ja isän elämässä. Kun vanhemmuus toteutuu suotuisana, kahdensuuntaisena vuorovaikutuksena vanhemman ja lapsen välillä, puhutaan myönteisestä vanhemmuudesta. Myönteiseen vanhemmuuteen sisältyy runsaasti lämpimiä tunteita, mutta myös ohjausta ja rajojen asettamista lapsen parhaaksi (Baumrind 1966; Pulkkinen 1996). Vanhemmuus ei kuitenkaan aina toteudu toivotulla tavalla. Vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä voi toisinaan olla epäsuotuisaa. Vanhemmuuteen voi tällöin liittyä esimerkiksi vanhemmuuden stressiä sekä vihamielisyyttä, mikä vaikuttaa kielteisesti myönteiseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa.

Koska vanhemmuus rakentuu yhdessä lapsen kanssa, vaikuttaa vanhemmuuteen sekä vanhempaan itseensä että lapseen liittyvät tekijät. Belskyn (1984) teorian mukaan vanhempana olemiseen vaikuttavat vanhemman persoonallisuuden ja kehityksellisen historian lisäksi esimerkiksi työ, parisuhde sekä lapseen liittyvät ominaisuudet. Lapsen perimään liittyy synnynnäinen temperamentti, joka on yksilön ominainen käyttäytymistyyli (Keltikangas-Järvinen 2004). Lapsen temperamentti ilmenee puhtaimmin pienillä lapsilla, ja erilaiset temperamentit voivat vaikuttaa vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Temperamenttipiirteistä negatiivinen emotionaalisuus luokitellaan haasteelliseksi temperamenttipiirteeksi (Keltikangas- Järvinen 2004, 45). Emotionaalinen lapsi itkee herkästi ja häntä on vaikea tyynnyttää.

Emotionaalisuus lapsen temperamenttipiirteenä on selvä haaste vanhemmuudelle, ja tutkimukset ovat todenneet lapsen negatiivisen emotionaalisuuden olevan yhteydessä heikosti toimivaan vanhemmuuteen (Laukkanen, Ojansuu, Tolvanen, Alatupa & Aunola 2013; Porter ym. 2005; Katainen, Räikkönen & Keltikangas-Järvinen 1997).

Vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta voi horjuttaa vanhempien työ ja siihen liittyvät lapsen hoitojärjestelyt ja rytmien muutokset. Työ ja perhe-elämä nähdään usein vastakkaisina kenttinä, sillä työn ja perheen vaatimukset eivät aina sulaudu yhteen. Työ itsessään voi asettaa haasteita vanhemmuudelle esimerkiksi hoitojärjestelyjen tai lapsen eroahdistuksen suhteen, mutta erityinen näkökulma syntyy, kun työtä tehdään epätyypillisinä aikoina. Epätyypillinen työaika tarkoittaa työaikaa, jota tehdään ns. virka-ajan ulkopuolella. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että epätyypillinen työaika on haaste vanhemmuudelle ja lasten hyvinvoinnille (Li ym.

2014; Han 2005; Hsueh & Yoshikawa 2007; Strazdinds, Korda, Lim, Broom, &

D’Souza 2004; Strazdins, Clements, Korda, Broom & D’Souza 2006; Rönkä ym. 2014).

Tämän pro gradu –tutkielman lähtökohtana on tarkastella niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Jos vanhemmuus näyttäytyy pitkälti hyvin stressaavana tai vihamielisenä, on sillä vaikutuksia lapsen ja koko perheen hyvinvointiin. On tärkeää, että vanhemmat oppivat tunnistamaan lapsensa temperamentin ja osaavat huomioida yksilölliset erot kasvatuksessa. Esimerkiksi emotionaalinen lapsi, jonka voi olla vaikea olla erossa vanhemmistaan, saattaa olla vanhemmille vaikea ja lisätä vanhempien stressiä.

Tässä pro gradu- tutkielmassa selvitetään millaiseksi vanhemmat arvioivat omaa vanhemmuuttaan myönteisen vanhemmuuden, vanhemmuuden stressin ja vihamielisen vanhemmuuden näkökulmista sekä minkälaiseksi vanhemmat arvioivat 0-2-vuotiaiden lastensa temperamentin. Lisäksi tarkastellaan millaisia haasteita epätyypillinen työaika asettaa vanhemmuudelle. Tutkimuksen aineisto jakautuu säännöllistä päivätyötä ja epätyypillistä työaikaa tekeviin vanhempiin, joista suurin osa edustaa epätyypillistä työaikaa tekeviä vanhempia.

2 VANHEMPANA OLEMINEN

2.1 Vanhemmuus ja kasvatus

Vanhemmuus syntyy lapsen saamisen kautta, jolloin vanhemmalle tulee suuri vastuu toisen ihmisen hoivasta ja huolenpidosta. Toisaalta vanhemmuuden on myös ajateltu kehittyvän vasta vuorovaikutuksessa lapsen kanssa (Keltikangas-Järvinen 2012, 168).

Vanhemmuuteen on nähty vaikuttavan yksilön persoonallisuuden lisäksi hänen oma kehityksellinen historiansa, suhteensa työhön, parisuhde sekä lapset (Belsky 1984).

Vanhemman oma historia, persoonallisuus sekä elämänkokemukset vaikuttavatkin siihen, minkälaista kasvatusta hän lastensa kanssa harjoittaa. Koska vanhempi on usein lapsen ensisijainen kasvattaja, on vanhemmuuden merkitys suuri. Vanhemmuus onkin kokopäiväistä työtä ja se muuttaa elämän aikataulut uusiksi (Bornstein 1995, 3). Se on myös aikuiselämän tärkein ja vaativin tehtävä (Laukkanen ym. 2013).

Vanhemmuudella on vaikutusta siihen minkälaiseksi lapsen sosiaaliset taidot ja käyttäytyminen muodostuvat (Bhandari ym. 2012, 246). Vanhempien kasvatuksella on vaikutus lapsen ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen (Metsäpelto 2004).

Vanhempien kasvatustoimet ovat tärkeitä myös lapsen kouluun sopeutumisen ja myöhemmin työhön sopeutumisen takia (Metsäpelto 2004). Böök ja Perälä-Littunen (2010, 49) toteavat, että aikuinen on kasvatuksen tavoitteiden ensisijainen asettaja ja sitä kautta myös lapsen tulevaisuuden muokkaaja. Pulkkinen (1996, 37) huomauttaa, että vanhemmat eivät useinkaan edes ajattele kasvattavansa lapsia, pikemminkin vain kokevat elävänsä yhdessä.

Keskeinen käsite, jolla kuvataan vanhemmalle tyypillistä tapaa olla vanhempi, on kasvatustyyli (Aunola 2005). Kasvatustyyli on melko pysyvä ominaisuus, millä tarkoitetaan vanhemman ominaista asennetta ja tapaa olla vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Kasvatustyyli sekä vanhemmuustyyli ovat keskenään synonyymeja.

Kasvatustyylit on nähty hyvin pysyvinä vanhemman ominaisuuksina erityisesti kouluikäisten lasten vanhemmilla (Aunola 2005). Baumrind (1966) on jaotellut kasvatustyylit autoritaariseen, auktoritatiiviseen sekä sallivaan kasvatustyyliin.

Kasvatustyylin Darling ja Steinberg (1993) määrittelevät yleiseksi kasvatusilmapiiriksi, joka sisältää myös erilaisia kasvatuskäytäntöjä, mutta kasvatustyylillä ei ole selvää tavoitetta, toisin kuin kasvatuskäytännöillä. Kasvatustyyli onkin tärkeää erottaa kasvatuskäytännöistä (Darling & Steinberg 1993; Pomerantz & Eaton 2001).

Kasvatuskäytännöt ovat strategioita, joiden avulla ponnistellaan tiettyjen tavoitteiden eteen (Pomerantz & Eaton 2001). Kasvatuskäytännöt ovat konkreettisia, kasvatuksellisia ja ohjaavia toimintoja, joilla on selvä tavoite (Darling & Steiberg 1993). Kasvatuskäytäntö näkyy esimerkiksi siten, että aikuinen antaa lapselle aikaa tehdä kotitehtäviä sekä osallistuu koulutoimintoihin, jotta lapsi pärjäisi koulussa hyvin (Darling & Steinberg 1993). Tällöin esimerkiksi lapsen koulussa pärjääminen olisi se kasvatuksellinen tavoite, jota vanhemmat haluavat toteuttaa ja omallaan toiminnallaan pyrkivät edesauttamaan tavoitteen saamista.

2.2 Myönteinen vanhemmuus

Myönteinen vanhemmuus tarkoittaa suotuisaa vanhemmuutta lapsen edun hyväksi.

Russell (1997) toteaa myönteisen vanhemmuuden olevan vanhemmuuden tärkeä osatekijä sekä lapsen kehityksen edistäjä. Myönteiseen vanhemmuuteen sisältyy ajatus

lapsen parhaasta, jolloin voidaan myös puhua lapsilähtöisestä kasvatuksesta tai lapsikeskeisestä ja ohjaavasta kasvatuksesta (Pulkkinen 1996). Lapsikeskeisyydellä tarkoitetaan lapsen kunnioittamista, arvostamista sekä vanhemman ja lapsen hyvää suhdetta. Ohjaava kasvatus tarkoittaa tietoa lapsen elämästä sekä hänen mielipiteidensä ja mieltymystensä huomioonottamista (Pulkkinen 1996, 83). Vanhemmuutta on monesti lähestytty ongelmakeskeisestä näkökulmasta ja selvitetty esimerkiksi vanhemmuuden vihamielisyyttä, mutta myönteisen vanhemmuuden tutkimus on melko uutta (Russell 1997).

Sanders (2008), joka on kehittänyt kuuluisan positiivista vanhemmuutta edistävän vanhemmuusohjelman, jaottelee positiivisen vanhemmuuden viiteen osa-alueeseen, joita ovat lapselle turvallisen ympäristön takaaminen, positiivisuuden kautta opettaminen, perustellut kurinpitokeinot, realistiset odotukset lapsesta sekä vanhempien omasta jaksamisesta huolehtiminen. Russelin (1997) tutkimuksessa myönteistä vanhemmuutta tutkittiin esimerkiksi tarkastelemalla positiivista sitoutumista lapseen sekä vanhempien antamaa hellyyttä. Positiivinen vanhemmuus tarkoitti vanhemmuuden kiintymyksen ja hellyyden osoittamista sekä vanhempien osallisuutta lasten elämässä.

Positiivisen vanhemmuuden tekijöinä olivat vanhemman oma positiivinen persoonallisuus, parisuhteen laatu sekä lasten luonteenpiirteet. Yksilölliset ja perheeseen liittyvät tekijät positiivisessa vanhemmuudessa olivat tärkeitä erityisesti äitien kohdalla ja lasten lämmin sekä kiintyvä käyttäytyminen oli tärkeää myönteiselle vanhemmuudelle. Tutkimuksessa positiivinen vanhemmuus näyttäytyi erittäin vahvana äidin ja pojan välillä (Russell 1997).

Baumrindin (1966) kasvatustyylien jaottelujen mukaan myönteinen vanhemmuus linkittyy vahvasti auktoritatiiviseen vanhemmuuteen. Auktoritatiivinen vanhempi asettaa lapsille auktoriteetin, mutta rajat ja säännöt ilmoitetaan perustellen ja

neuvotellen, ilmaisten runsaasti lämpimyyttä (Baumrind 1966; Pulkkinen 1996).

Darlingin ja Steinbergin (1993) mukaan auktoritatiiviseen kasvatukseen sisältyy emotionaalista tukea, tiettyjä sääntöjä sekä aitoa, kaksisuuntaista kommunikaatiota lapsen ja vanhemman välillä. Metsäpelto ja Pulkkinen (2004) toteavat, että myönteinen vaativuus lasta kohtaan ilmenee ohjaamisena ja puuttumisena lapsen ongelmalliseen käyttäytymiseen sekä perusteltujen rajojen asettamisena. Auktoritatiivisessa kasvatustyylissä keskeisenä ytimenä onkin lapsesta huolehtiminen neuvotellen yhdessä lapsen kanssa sekä perusteltujen rajojen asettaminen. Auktoritatiivinen kasvatus on kasvatusta lapsen parhaaksi.

Tutkimusten mukaan myönteisen vanhemmuuden ilmenemiseen vaikuttavat monet asiatesimerkiksi Belskyn (1984) esittelemän mallin mukaisesti. Pulkkisen (1996) tutkimuksessa luottavaiseksi määritelty perheilmapiiri oli tekijänä lapsen turvallisen kiintymyssuhteen sekä lapsikeskeisen kasvatuksen välillä. Malisen, Sevónin ja Kinnusen (2006) mukaan vaikuttavat tekijät äidin hyvään suhteeseen lapsiaan kohtaan olivat äitien vähäinen neuroottisuus, lasten vähäinen vaativuus, riittävä lastenhoito, hyvä parisuhde ja runsas sosiaalinen tuki. Säännöllisen päivätyön on myös nähty edistävän äitien myönteistä vanhemmuutta (Rönkä ym. 2015). Sen sijaan työaikojen muutokset sekä huono taloudellinen tilanne vähensivät positiivista vanhemmuutta Röngän ym. (2015) tutkimuksessa.

2.3 Vanhemmuuden stressi

Vanhemmuuteen liittyvästä stressistä voidaan puhua tarkoittaen suuria elämänmuutoksia kuten esimerkiksi avioeroa, läheisen menetystä tai vakavaa sairastumista. Suuret elämänmuutokset eivät onneksi kuitenkaan ole kovin yleisiä ja

jokapäiväisiä. Päivittäisemmällä vanhemmuuden stressillä tarkoitetaan vanhemmuuteen liittyviä ns. ”hässäköitä”. Nämä ”hässäkät” voivat olla säännönmukaisia tai ennalta- arvaamattomia, millä tarkoitetaan arkea turhauttavia ja ärsyttäviä vaatimuksia, usein arjessa tapahtuvia, perhe-elämään liittyviä ongelmia (Crnic & Low 2002; Coplan, Bowker & Cooper 2003; Crnic & Greenberg 1990; Kivijärvi, Rönkä & Hyväluoma 2009, 57). Pieniltä tuntuvat hässäkät voivat kuitenkin olla suuria stressin aiheuttajia ja niiden suuri määrä on yhteydessä vähemmän tyydyttävään vanhemmuuteen sekä huonompaan perheen yleiseen toimivuuteen (Crnic & Greenberg 1990; Crnic & Low 2002).

Stressi on monelle vanhemmalle tuttu tunne. Lyhytkestoinen stressi virkistää ja antaa energiaa, mutta pitkäkestoisen stressin tiedetään olevan haitallista. Saisto, Salmela-Aro, Nurmi ja Halmesmäki (2004) toteavat pitkäkestoisen stressin altistavan masennukselle. Erittäin huolestuttavaa vanhemmuuden stressissä on, että sen on todettu olevan pitkäaikaista ja pysyvää. Kroonisella vanhemmuuden stressillä erityisesti varhaislapsuuden aikana on vahingollisia vaikutuksia vanhemmuudelle, lapsen kehitykselle sekä lapsi-vanhempisuhteelle (Crnic, Gaze & Hoffman 2005; Crnic &

Greenberg 1990). Kivijärvi ym. (2009) toteavat vanhemmuuden stressin kytkeytyvän autoritaariseen vanhemmuuteen.

Vanhemmuuden stressiin vaikuttavat useat tekijät, kuten vanhemman persoonallisuus, mutta stressiä lisäävät yleiset vanhemmuuden vaatimukset sekä lastenkasvatus (Belsky 1984; Östberg & Hagekull 2000; Anthony ym. 2005; Kivijärvi ym. 2009). Vanhempien kasvatustyyleistä autoritaarisuus ja sallivuus korreloivat Kivijärven ym. (2009) tutkimuksessa erilaisiin stressimuuttujiin. Tutkimus osoitti, että mitä stressaantuneempi vanhempi oli, sitä enemmän hänen kasvatustyylinsä oli joko autoritaarinen tai salliva. Vanhemmuus yleisesti ottaen koetaan melko stressaavana,

haastavana sekä turhauttavana ja sitä kokevat lähes kaikki vanhemmat, vaikka yksilöllisiä eroja stressin kokemisessa toki löytyy (Deater-Deckard & Scarr 1996; Crnic

& Greenberg 1990; Deater-Deckard 2004).

Vanhemmuuden stressin kokemiseen vaikuttaa sosiaalinen tuki. Östberg ja Hagekull (2000) totesivat tutkimuksessaan liian vähäisen sosiaalisen tuen olevan yksi vanhemmuuden stressiä lisäävä tekijä. Saisto ym. (2004) havaitsivat, että alkuraskauden aikana saama sosiaalinen tuki ehkäisi myöhemmin syntyvää stressiä 2-3-vuotiaiden lasten äideillä. Deater-Deckard ja Scarr (1996) totesivat erityisesti puolisolta saaman emotionaalisen ja muun tuen ehkäisevän stressin kokemista. Muslow, Caldera, Pursley, Reifman ja Huston (2002) havaitsivat tutkimuksessaan ensimmäisen puolen vuoden aikana puolisolta saadun tuen olevan ensisijaisen tärkeää stressin ehkäisemisessä äideillä. Kaksivuotiaiden lasten äideillä mistä tahansa saatu sosiaalinen tuki, ei siis pelkästään puolison tuki, vähensi vanhemmuuden stressin kokemista (Muslow ym.

2002). Saisto ym. (2004) totesivat tutkimuksessaan, että ne isät jotka asuivat yhdessä äidin kanssa, olivat vähemmän stressaantuneita kuin yksin asuvat isät.

Taloudelliset ongelmat ja köyhyys aiheuttavat usein ongelmia ihmisten hyvinvoinnille. Deater-Deckard ja Scarr (1996) totesivat vähäisten tulojen lisäävän vanhemmuuden stressiä. Myös koulutus ja työhön liittyvät tekijät vaikuttavat vanhemmuuden stressiin. Deater-Deckard ja Scarr (1996) havaitsivat heikon koulutustaustan olevan vanhemmuuden stressiä lisäävä tekijä. Kuitenkin Östberg ja Hagekull (2000) saivat vastakkaisia tuloksia, missä huono koulutus ei korreloinut vanhemmuuden stressiin. Röngän ym. (2015) tutkimuksessa taas äitien korkea-asteinen koulutus lisäsi vanhemmuuden stressiä. Myös Muslow ym. (2002) totesivat tutkimuksessaan, että äidit, jotka olivat tyytyväisiä työhönsä tai opiskeluun, kokivat enemmän myös vanhemmuuden stressiä.

Sukupuolten välisiä eroja vanhemmuuden stressin kokemisessa on myös selvitetty. Deater-Deckard ja Scarr (1996) eivät tutkimuksessaan havainneet merkittäviä sukupuolten välisiä eroja vanhemmuuden stressin kokemisessa, lapsen sukupuolella ei myöskään ollut yhteyttä vanhemmuuden stressin kokemiseen. Kuitenkin Kivijärvi ym.

(2009) totesivat tutkimuksessaan äitien kokevan isiä enemmän stressiä lastenkasvatuksesta. Östberg ja Hagekull (2000) totesivat tutkimuksessaan äitien vanhemmuuden stressiä lisäävän lasten iso lukumäärä ja äitien suuri kotityömäärä.

Kivijärven ym. (2009) mukaan äideille mahdollisesti kasaantuukin suurempi vastuu lastenkasvatuksesta.

2.4 Vihamielinen vanhemmuus

Vihamielinen vanhemmuus ilmenee autoritaarisena kasvatustyylinä, missä vanhempi ei perustele lapselle tekemiään ratkaisuja eikä osoita lämpimyyden tunteita. Autoritaarinen kasvatustyyli on ehdotonta ja määräilevää kasvatusta, mitä luonnehtii lämpimyyden ja empaattisuuden puute ja johon sisältyy uhka vahvasta auktoriteetista ja rangaistuksesta (Baumrind 1966; Pulkkinen 1996). Metsäpelto ja Pulkkinen (2004) kuvailevat autoritaarista vanhempaa emotionaalisesti etäiseksi. Autoritaariseen vanhemmuuteen liittyy erilaisten perustelemattomien rangaistusten käyttö. Vihamieliseen vanhemmuuteen linkittyvät vanhempien käyttämät ankarat kasvatuskeinot. Pulkkinen (1996, 80) toteaa, että autoritaariset vanhemmat käyttävät kasvatuskeinoina pakottamista ja rankaisemista lapsen oman tahdon ilmetessä.

Vihamielinen ja ankara vanhemmuus ovat usein yhteydessä lapsen epäsuotuisaan kehitykseen. Vitaro, Barker, Boivin, Brendgen ja Tremblay (2006) selvittivät vaikean temperamentin sekä ankaran vanhemmuuden yhteyttä lapsen reaktiiviseen ja

proaktiiviseen aggressiivisuuteen. Tutkimuksen mukaan ankara vanhemmuus linkittyi reaktiiviseen ja proaktiiviseen aggressiivisuuteen, ja vihamielinen perheympäristö vaikutti lapsen aggressioon ja sen ylläpitämiseen. Waller ym. (2012) selvittivät tutkimuksessaan ankaran vanhemmuuden ja positiivisen vanhemmuuden yhteyttä lapsen kylmään ja tunteettomaan käytökseen. Tulokset osoittivat vanhemman harjoittaman ankaran ja vihamielisen vanhemmuuden olevan yhteydessä lapsen vilpilliseen ja tunteettoman käyttäytymiseen.

Lapsen tietynlainen käytös vaikuttaa vanhempaan ja voidaankin puhua myös negatiivisesta kierteestä, jos lapsen käyttäytymistä ei osata asianmukaisella tavalla kohdata. Waller ym. (2012) toteavat lapsen sääntöjä uhmaavan ja pelottoman käytöksen vanhempiaan kohtaan mahdollisesti provosoivan vanhempia käyttämään entistä kovempia rangaistusmenetelmiä. Vihamielinen vanhemmuus ei kuitenkaan aina selitä ongelmia. Morriksen ym. (2002) mukaan vihamielinen vanhemmuus ei vaikuta kaikilla lapsilla samalla tavalla, sillä suojaavia tekijöitä lapsilla ovat esimerkiksi vähäinen alttius vihan ja turhautuneisuuden tunteisiin eli ts. helppo temperamentti sekä hyvin kehittynyt itsesäätely. Kuitenkaan Vitaron ym. (2006) tutkimuksessa lapsen vaikea temperamentti ja vihamielinen vanhemmuus eivät vaikuttaneet toisiinsa. Malisen ym. (2006) mukaan äitien ja isien hallittuun ongelmatilannereagointiin oli yhteydessä lasten vähäinen vaativuus sekä runsas läheisten antama tuki.

3 TEMPERAMENTTI

3.1 Temperamentin käsite

Temperamentti on varhaislapsuudessa esiin tuleva, jokaiselle ihmiselle ominainen, ulospäin näkyvä käyttäytymistyyli, ja se on myös myöhemmin muotoutuvan persoonallisuuden perusta (Buss & Plomin 1984; Goldsmith ym. 1987; Keltikangas- Järvinen 2004; Strelau 1998; 105). Temperamentti ei selitä, miksi joku tekee jotakin, mutta se kertoo, miten ihminen asioita tekee. Kahden ihmiset eroavaisuudet reagointitavoissa samanlaisessa tilanteessa ovat temperamentista johtuvia (Keogh 2003;

Keltikangas-Järvinen 2004; Goldsmith ym. 1987).

Temperamentti on vahvasti perinnöllinen (Buss & Plomin 1984; Keltikangas- Järvinen 2004). Keoghin (2003, 48) mukaan temperamentteja on mahdotonta pitää vanhempien kasvatustyylin tuloksena, sillä temperamentti on näkyvissä jo pienillä vauvoilla. Buss ja Plomin (1984) teorian mukaan temperamentti on selkeimmin näkyvissä lapsen kahden ensimmäisen ikävuoden aikana. Vaikka temperamentti on yksilöllinen, muokkautuu temperamentti jonkin verran ympäristön vaikutuksen tuloksena. Keltikangas-Järvisen (2004, 27) mukaan temperamentin muuttumiseen vaikuttuvat sekä biologinen että psyykkinen kypsyminen. Ihminen muokkaa omaa käyttäytymistään ja täten myös omaa synnynnäistä temperamenttiaan sopeutumalla kulttuurin ja ympäristön odotuksiin. Myös ihmisen aivorakenteissa tapahtuu paljon muutoksia syntymästä saakka, jolloin myös temperamentti ilmiasultaan saattaa muuttua (Keltikangas-Järvinen 2004, 27). Bussin ja Plomin (1984) mukaan temperamentti kehittyy ja muuttuu lapsuuden aikana, mutta ainoastaan siten, että yksilön oman temperamentin sisällä on variaatioita ja dynaamisuutta. Tällöin esimerkiksi

temperamentiltaan ujo ja varautunut ihminen ei koskaan opi erityisesti nauttimaan uusista ja äkkinäisistä tilanteista mutta hän oppii sopeutumaan niihin (Keltikangas- Järvinen 2004).

Temperamentti on kiinnostanut tutkijoita runsaasti ja siitä on kehitetty monia teorioita (Goldsmith ym. 1987). Jokaisessa temperamenttiteoriassa on oma painotuksensa, mutta teorioita yhdistää ajatus temperamentin periytyvyydestä ja sen suhteellisesta pysyvyydestä (mm. Golsdmith ym. 1987).

3.2 Bussin ja Plomin teoria temperamentista

Bussin ja Plomin (1975; 1984) temperamenttiteoriaa on pidetty erittäin järjestelmällisenä sekä metodologisesti perusteltuna lasten temperamenttiteoriana joka tarjoaa temperamentista laajan kehityksellisen näkökulman (Keltikangas-Järvinen 2004). Bussin ja Plomin temperamenttiteoriaa on laajasti sovellettu ja siteerattu (Keltikangas-Järvinen 2004; Strelau 1998, 104). Buss ja Plomin (1984) liittävät temperamentin käsitteeseen perinnöllisyyden sekä varhaisen ilmenevyyden. Heidän mukaansa temperamentti ilmenee selkeimmin ihmisen kahden ensimmäisen ikävuoden aikana, ja varhainen ilmenevyys onkin yksi temperamentin tärkeimmistä kriteereistä (Buss & Plomin 1984; Strelau 1998, 105; Keltikangas-Järvinen 2004, 46). Yksiöllisen temperamentin Buss ja Plomin (1984) jakavat kolmeen ulottuvuuteen, joita ovat emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Kategorisoinnissa oli aiemmin mukana myös impulsiivisuus mutta se poistettiin liian vähäisen ja epäselvän esiintyvyyden vuoksi, eikä sen periytyvyydestä ollut tarpeeksi näyttöä (Buss & Plomin 1984;

Keltikangas-Järvinen 2004; Strelau 1998, 105).

3.2.1 Emotionaalisuus

Emotionaalisuus käsittää yksilön tavan reagoida uusin asioihin ja muutoksiin.

Temperamentiltaan emotionaalinen kokee herkästi ahdistuksen ja tuskan tunteita ja hänellä on taipumusta kiihtyä herkästi ja voimakkaasti (Goldsmith ym. 1987;

Keltikangas-Järvinen 2004). Temperamentiltaan emotionaalinen kokee tuntemuksena herkästi myös pelkoa ja vihaa. Ns. negatiivinen emotionaalisuus voi ilmetä hyvin lievänä tai vastaavasti hyvin vahvana esimerkiksi kiukunpuuskien muodossa (Goldsmith ym. 1987). Jo vauvoilla emotionaalisuus näkyy itkuherkkyytenä ja tietynlaisena stressaantuvuutena (Keltikangas-Järvinen 2004, 46-47). Stressiherkkyys kuvaakin vahvasti emotionaalista temperamenttia. Emotionaalisuus voi muotoutua vaikeaksi temperamenttipiirteeksi ja tehdä lapsesta vaikean kasvatettavan, jos lapsi järkyttyy helposti tai häntä on vaikea tyynnyttää (Buss & Plomin 1984, 57; Goldsmith ym. 1987). Lapsen negatiivisen emotionaalisuuden on havaittu olevan yhteydessä reaktiivisen aggression muodostumiseen (Vitaro ym. 2006). Emotionaalisuuden tunnistamisen on todettu olevan melko helppoa, sillä se näkyy selkeästi muille lapsen käyttäytymisen kautta (Keltikangas-Järvinen 2004). Strelaun (1998, 105) mukaan pojat kokevat emotionaalisuudessa enemmän vihan tunteita, tytöt taas kokevat pelon tunteita.

Asiaa on selitetty esimerkiksi kulttuurin muokkaamilla sukupuolittuneilla rooleilla (Buss & Plomin 1984; Strelau 1998, 105).

3.2.2 Aktiivisuus

Aktiivisuus näkyy ihmisen tarmokkuudessa sekä rytmissä (Buss & Plomin 1984;

Goldsmith ym. 1987; Strelau 1998, 105) Aktiivisuus ilmenee energiatason muutoksina

yksilön käyttäytymisessä, mikä tulee esiin esimerkiksi tavassa puhua sekä liikkua.

Aktiivisuus temperamenttipiirteenä viittaa ihmisen yksilölliseen tyyliin toteuttaa asioita.

Ihmisen tapa puhua, elehtiä, liikkua, syödä ja esimerkiksi laskea tavarat pöydälle kielivät erilaisista temperamenttieroista. Keltikangas-Järvisen (2004) mukaan temperamentiltaan aktiivinen tekee asioita nopeasti sekä voimakkaasti. Aktiivisuus onkin usein helposti ulospäin näkyvää ja huomattavaa (Goldsmith ym. 1987).

Aktiivisen temperamentin omaava lapsi voi olla hankala, jos hänen on esimerkiksi vaikea olla paikoillaan ja hän uhmaa jatkuvasti vanhempien sääntöjä (Goldsmith ym.

1987).

3.2.3 Sosiaalisuus

Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä tarkoittaa yksilön vahvaa halua olla muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisella temperamenttipiirteellä varustetut henkilöt hakeutuvat mieluusti tilanteisiin, joissa heidän on mahdollista olla muiden kanssa, saada huomiota sekä osallistua erilaisiin aktiviteetteihin (Goldsmith ym. 1987). Sosiaalisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hyvät sosiaaliset taidot vaan se tarkoittaa yksilön halua ja tarvetta olla muiden seurassa. Sosiaalisella temperamentilla varustettu ihminen kokee suurta mielihyvää muiden seurassa olemisesta ja saa ikään kuin palkintonsa muiden huomiosta (Keltikangas -Järvinen 2004). Täten temperamentiltaan sosiaalinen ihminen haluaa hakeutua ihmisten seuraan ja yksinolo on hänelle lähestulkoon rangaistus.

Sosiaalisuutta voidaan mitata esimerkiksi sillä, kuinka usein ihminen hakeutuu kontakteihin muiden kanssa, kuinka paljon henkilö viettää aikaa muiden kanssa sekä miten hän suhtautuu yksinoloon (Buss & Plomin 1984; Goldsmith ym. 1987).

3.3 Lapsen temperamentti ja vanhemmuus

Temperamenttia on tutkittu runsaasti ja tietoa on sovellettu paljon erilaisissa lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa. Temperamentin tärkeys ei ole lapsen yksilöllisessä käyttäytymisessä vaan siinä, miten vanhemmat kykenevät lapsen temperamenttiin vastaamaan. Temperamentti ja ympäristö yhdessä muodostavat yksilön persoonallisuuden (Keltikangas-Järvinen 2004; Martin, Karlsson & Marttunen 2011, 547), joten on erittäin ratkaisevaa lapsen myönteisen kehityksen kannalta, kuinka vanhemmat kykenevät huomaamaan ja ymmärtämään lapsen temperamentin ja vastaamaan siihen oikealla tavalla (Keltikangas-Järvinen 2004; Stolzfus & Karraker 2009, 97; Keogh 2003, 31). Keltikangas-Järvinen (2004, 45) lisäksi toteaa lapselle myöhemmässä iässä syntyvän todennäköisesti eriasteisia käytöshäiriöitä, mikäli lapsen vaikeaan temperamenttiin ei osata vastata oikealla tavalla. Termi ”goodness of fit”

viittaa temperamenttitutkimuksissa ympäristön ja yksilön temperamentin sointuvaan yhteiseloon ja vastaavasti termi ”poorness of fit” temperamentin ja ympäristön epäsopivuuteen (Thomas & Chess 1977; Keltikangas-Järvinen 2004). Stoltzfus ja Karraker (2009, 89) toteavat, että lapsen temperamentille epäsopiva ympäristö kotona voi haitata lapsi-vanhempisuhteen myönteistä kehitystä.

Haaste vanhemmuudelle syntyy, kun lapsen temperamentti ja vanhemman oma kasvatustyyli eivät kohtaa. Vika ei koskaan ole lapsen temperamentissa vaan ongelma syntyy, kun vanhemmat eivät välttämättä löydä keinoja selviytyä temperamentiltaan haasteellisen lapsen kanssa. Useissa tutkimuksissa lapsen vaikeaksi arvioitu temperamentti on havaittu olevan haaste hyvin toimivalle vanhemmuudelle (Laukkanen ym. 2013; Porter ym. 2005; Saisto ym. 2004; Östberg & Hagekull 2000; Malinen ym.

2006; Katainen ym. 1997; Coplan ym. 2003).

Koska temperamentteja on erilaisia, ovat tietyt temperamentit vanhemmille haasteellisempia kuin toiset. Watson ja Kowalski (1999) toteavat, että on yleensä helpompaa olla lämmin ja ystävällinen sellaiselle lapselle, joka on rauhallinen ja iloinen kuin sellaiselle, joka käyttäytyy aggressiivisesti, tunteikkaasti ja jota on hankala tyynnyttää. Jos esimerkiksi vanhemman toinen lapsi on aina ollut rauhallinen ja hyvin sopeutuva, voi uusi tulokas olla kovinkin itkuinen sekä rytmiltään vaihteleva ja saada vanhemman epäilemään omia kasvatustaitojaan. Stoltzfus ja Karraker (2009, 88-89) toteavat, että vanhempien väärät odotukset tietyn tyyppisellä temperamentilla varustetusta lapsesta saattavat johtaa lapsen myöhempiin huonoihin sosiaalisiin taitoihin sekä sopeutumisongelmiin. Vanhemmat voivat kokea paljon neuvottomuutta, kun ei täysin tiedetä, kuinka lasta kohtaan tulisi käyttäytyä.

Laukkanen ym. (2013) toteavat, että lapsen temperamentin näkeminen vaikeana on erityinen haaste vanhemmuudelle ja vanhemmat voivat myös kokea riittämättömyyden tunteita, jos lapsi ei itse osoita positiivisuutta. Kun lapsi koetaan vaikeaksi eikä vanhemmalla ole enää keinoja selviytyä lapsen kanssa, voi vanhemmuus muuttua hyvinkin haastavaksi. Malinen ym. (2006) esittävät lapsen vaativan temperamentin olevan yhteydessä heikompaan lapsi-vanhempisuhteeseen. Laukkasen ym. (2013) tutkimuksessa lapsen vaikea temperamentti yhdistettiin äitien epäsuotuisaan vanhemmuuteen, mikä ilmeni vähäisenä hellyytenä sekä korkeana psykologisena kontrollointina, johon osaltaan vaikutti myös äitien alhainen hyvinvointi.

Morris ym. (2002) totesivat temperamentiltaan haastavimpien lasten olevan alttiimpia negatiivisen vanhemmuuden vaikutuksille. Morris ym. (2002) havaitsivat vihamielisen ja ankaran vanhemmuuden olevan riskitekijä niille lapsille jotka ovat helposti ärtyviä sekä niille, joilla on ongelmia säädellä tunteitaan ja käyttäytymistään.

Temperamentiltaan vaikeaksi luokitellut lapset edustavat usein negatiivista

emotionaalisuutta mutta myös esimerkiksi biologisen rytmin epäsäännöllisyys ja varautuneisuus uusissa tilanteissa luokitellaan osaksi vaikeaa temperamenttia (Keltikangas-Järvinen 2004, 44-45).

Aiemmissa tutkimuksissa lapsen haasteellinen temperamentti on todettu olevan yhteydessä suurempaan vanhemmuuden stressiin (Östberg & Hagekull 2000; Coplan ym. 2003; Saisto ym. 2004) sekä vanhemman autoritaariseen kasvatustyyliin (Porter ym. 2005; Katainen ym. 1997). Coplan ym. (2003) totesivat, että ne äidit, jotka kokivat lapsensa temperamentiltaan haastaviksi, kokivat säännöllisemmin vanhemmuuden stressiin linkittyviä päivittäisiä hässäköitä. Saisto ym. (2004) totesivat tutkimuksessaan, että ne isät jotka arvioivat lapsensa helppohoitoisiksi ja rauhallisiksi, kokivat vanhemmuuden vähemmän stressaavana lapsen ollessa 2-3-vuotias. Vastaavasti lapsensa temperamentiltaan haasteellisiksi arvioineet isät kokivat myöhemmin enemmän stressiä lapsen ollessa 2-3-vuotias (Saisto ym. 2004). Vanhempien kokema stressi voi kärjistyä myös vihamieliseen suuntaan. Porterin ym. (2005) ja Kataisen ym.

(1997) tutkimuksissa lapsen korkea emotionaalisuus ja vähäinen sosiaalisuus olivat yhteydessä vanhempien autoritaarisuuteen. Temperamentti voi vaikuttaa myös siten, että vanhemmat esimerkiksi epäilevät lastensa kykyä selviytyä arkipäivän tilanteista ujouden perusteella (Rubin, Nelson, Hastings & Asendorpf 1999), mikä voi entisestään lisätä vanhemmuuden stressiä ja haasteita.

Temperamenttia ja vanhemmuutta tutkiessa on syytä pohtia, vaikuttaako lapsen temperamentti vanhemman vanhemmuustyyliin vai muokkaako vanhemmuus jollakin tavalla lapsen luontaista temperamenttia. Temperamentin ja vanhemmuuden välinen vaikutus voidaankin nähdä kaksisuuntaisena, jossa sekä lapsen vaikea temperamentti lisää vanhemmuuden stressiä, että hyvin stressaava ympäristö voi kärjistää lapsen temperamenttia (Coplan ym. 2003). Jos lapsen temperamentti on vanhemmasta erittäin

haastava, lisää se mitä ilmeisimmin vanhemman kokemaa stressiä, väsymystä ja ärtymystä. Toisaalta, stressaantuneiden vanhempien on havaittu arvioivan lapsiaan kielteisemmin (Rönkä ym. 2014, 40), mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että lapsi ei välttämättä edusta edes haasteellista temperamenttia, vaan vanhemmat arvioivat lastaan stressaantuneina ja väsyneinä negatiivisemmin. Laukkanen ym. (2013) tuovat esiin, että on tärkeää neuvoa vanhempia lasten erilaisista temperamenteista, erityisesti haastavasta temperamentista ja siihen suhtautumisesta vanhempana. Tällöin sekä lasten että vanhempien hyvinvointi voisi lisääntyä.

4 TYÖ VANHEMMUUTEEN VAIKUTTAVANA TEKIJÄNÄ

4.1 Työ ja perhe

Työssäkäymisen yhteyttä yksilön hyvinvointiin on tutkittu runsaasti, mutta sen sijaan vähemmän on tutkimusta työssäkäyvien pienten lasten vanhemmista sekä lasten hyvinvoinnista (Malinen ym. 2006; Strazdins ym. 2004). Työn teko on moninaistunut ja työ seuraa monesti myös kotiin erilaisina työhuolina tai konkreettisesti siten, että töitä tehdään myös kotona tietokoneen välityksellä (Kinnunen, Malinen & Laitinen 2009).

Perhe ja työ eivät sulje pois toisiaan, sillä esimerkiksi Pasilan (2014) mukaan perheelliset ihmiset ovat työmaailmassa enemmän edustettuina kuin ne, joilla ei ole lapsia tai puolisoa.

Työelämää kuvataan usein kylmäksi, arvoiltaan kovaksi, kun taas koti ja perhe on tyypillisesti nähty pehmeitä arvoja ja lämpimyyttä edustavina paikkoina. Kahden erilaiselta näyttämän maailman yhteinen toimivuus ei aina olekaan ongelmatonta. Työ nähdään usein kuormittavan yksilöä perheeseen heijastuvien ongelmien kautta. Rönkä ja Kinnunen (2009, 95) toivat esiin, että suuret työmäärät ja niiden seuraaminen kotiin sekä aikatauluongelmat estivät yhdessäoloa perheen kanssa, lisäksi työ koettiin henkisesti rasittava.

Kinnusen ym. (2009) mukaan miehet kokivat enemmän haasteita koskien omaa työtään, kun taas naiset kokivat enemmän perheisiin liittyviä haasteita. Kivijärvi ym.

(2009) esittävät, että kyseessä saattaa olla vakiintuneiksi muodostuneet asenteet, joiden mukaan äiti koetaan lapsen ensisijaisena hoivaajana. Äitiin kohdistuu paineita, ja äidit myös kokevat näitä paineita herkemmin.

4.2 Epätyypillinen työaika vanhemmuuden haasteena

Tyypillisellä työajalla tai virkatyöajalla tarkoitetaan usein kahdeksan tunnin päivätyötä, jota tehdään maanantaista perjantaihin (Tammelin & Rönkä 2013). Epätyypillinen työaika on vastakohta tyypilliselle työajalle. Epätyypillisellä työajalla tarkoitetaan työaikaa, joka tapahtuu tavanomaisen työajan ulkopuolella eli aikaisin aamulla, myöhään illalla, öisin tai viikonloppuisin. Myös vuorotyö kuuluu epätyypillisen työajan kontekstiin. Epätyypillisen työajan kirjoon sisältyvät esimerkiksi monet sosiaali- ja terveysalan työt, paperityöläiset sekä useat kaupat ja palvelut (Tammelin & Rönkä 2012).

Epätyypillisen työajan on todettu olevan haaste vanhemmuudelle. Epätyypillinen työaika luo tutkimusten mukaan vanhemmuuteen ja perhe-elämään vaativammat puitteet kuin säännöllinen päivätyö (Li ym. 2014; Han 2005; Hsueh & Yoshikawa 2007;

Strazdins ym. 2004, Strazdins ym. 2006; Rönkä ym. 2014; Rönkä ym. 2015).

Epätyypillisen työajan vaikutuksia vanhemmuuteen ja perhe-elämään ei ole toistaiseksi paljon tutkittu (Hsueh & Yoshikawa 2007; Han 2005; Tammelin & Rönkä 2013).

Erityisesti Suomessa aiheesta on tehty hyvin vähän tutkimusta (Rönkä ym. 2014, 16), vaikka Suomessa on muuhun Eurooppaan verrattuna hieman enemmän epätyypillistä työaikaa tekeviä ihmisiä (Tammelin & Rönkä 2012).

Tutkimuksissa epätyypillinen työaika ja lapsen alhainen sosioemotionaalinen hyvinvointi korostui erityisesti heikossa sosioekonomisessa asemassa olevissa perheissä (Li ym. 2014; Rönkä ym. 2014). Vanhemman epätyypillinen työaika lisäsi vanhempien raportoimaa haasteiden määrää (Rönkä ym. 2014, 39). Rönkä ym. (2014) havaitsivat tutkimuksessaan negatiivisten yhteyksien korostuvan perheissä, joissa oli vain yksi vanhempi, tulotaso oli matala sekä lapsi oli poika.

Vanhemman epätyypillinen työaikamuoto on useassa tutkimuksessa yhdistetty lasten epäsuotuisaan kehitykseen ja heikentyneeseen hyvinvointiin (Li ym. 2014; Hsueh

& Yoshikawa 2007; Han 2005; Rönkä ym. 2014; Strazdins ym. 2006; Strazdins ym.

2004). Lasten ongelmat epätyypillistä työaikaa tekevien vanhempien perheissä ovat näkyneet esimerkiksi kouluun liittyvinä ongelmina ja häiriökäyttäytymisenä (Hsueh &

Yoshikawa 2007), sosiaalisina ja emotionaalisina ongelmina ja stressinä (Strazdins ym.

2006; Strazdins ym. 2004) sekä mielenterveyteen ja käyttäytymiseen liittyvinä ongelmina, lisäksi jopa lasten liikalihavuutena (Li ym. 2014). Ongelmat lapselle ovatkin merkittäviä.

Epätyypillisen työajan on todettu olevan yhteydessä perheen ongelmiin, masentuneisuuteen sekä epätehokkaaseen vanhemmuuteen (Strazdins ym. 2006).

Epätyypillinen työaika voi aiheuttaa vanhemmille masennuksen oireita, koska esimerkiksi yötöissä kehon luonnollinen rytmi häiriintyy (Strazdins ym. 2006). Myös lasten päivärytmiin epätyypillisellä työajalla on vaikutusta. Vanhemman työskentely vaikkapa satunnaisesti öisin saattaa häiritä lapsen päivittäistä rytmiä ja altistaa ongelmille. Lasten päivärytmin häiriintymisen lisäksi ongelmia voi ilmetä myös lastenhoidossa. Lasten hyvinvointiin epätyypillistä työaikaa tekevissä perheissä voi vaikuttaa vahvasti myös hoito, jota lapsi kodin ulkopuolella saa (Han 2005).

Lin ym. (2014) mukaan epätyypillinen työaika näyttää myös heijastuvan lapsen useampaan kehitysvaiheeseen; varhaisempaan ja nuoruuteen. Täten ei voida kehityksellisesti perustella, milloin vanhempien olisi parempi työskennellä epätyypillisen työajan kontekstissa. Han (2005) totesi kuitenkin tutkimuksessaan, että epätyypillisen työajan aloittaminen erityisesti lapsen varhaisen kehityksen aikana oli yhteydessä lasten negatiivisempaan kognitiiviseen kehitykseen. Li ym. (2014) havaitsivat vanhempien kokoaikaisen työskentelyn epätyypillisessä työajassa

vaikuttavan negatiivisesti lasten kehitykseen ja hyvinvointiin. Rönkä ym. (2014) totesivat ylitöiden tekemisen epätyypillisessä työajassa myös vaikuttaen kielteisesti perheen hyvinvointiin. Strazdins ym. (2006) esittävät, että epätyypilliset työajat rikkovat monesti perheen yhteisiä rutiineja jotka ovat tärkeitä perhesuhteiden toimimiselle. Rutiinit ja raamit lapsiperheiden arjessa ovatkin tärkeitä lapsen myönteiselle kehitykselle. Hsueh ja Yoshikawa (2007) totesivat tutkimuksessaan epätyypillisten työaikojen ja vaihtuvien vuorojen kombinaation olevan haitallisempaa lapsen kehitykselle alhaisen palkkatason perheissä, kuin vain pelkästään esimerkiksi vaihtuvien vuorojen tekeminen.

Epätyypilliseen työaikaan liitetään perustellusti hyvin kielteisiä vaikutuksia koko perheen toimivuudelle ja lasten hyvinvoinnille, mutta se voi tietyissä tilanteissa olla myös eduksi perheen hyvinvoinnille. Epätyypillinen työaika voidaan nähdä myös mahdollisuutena, jossa vanhemmat esimerkiksi tietoisesti kierrättävät työvuorojaan siten, että lapsen ei tarvitse olla kodin ulkopuolisessa hoidossa (Rönkä ym. 2014, 41;

Tammelin & Rönkä 2012). Strazdins ym. (2006) esittävät, että epätyypillinen työaika voidaan nähdä olevan myös hyväksi lapsiperheille, koska yhteistä aikaa saattaa olla enemmän. Tammelin ja Rönkä (2012) myös toteavat, että perheen taloudellinen tilanne saattaa parantua, sillä työskentelystä tyypillisen työajan ulkopuolella maksetaan usein suurempi korvaus. Kinnunen ym. (2009, 130) eivät myöskään havainneet, että epätyypillinen työaika olisi erityisesti haitaksi työn ja perheen yhteensovittamisessa.

Epätyypillistä työaikaa ja sen vaikutuksia on paljolti tutkittu ottamalla tarkastelun alle koko epätyypillisen työajan kirjo, sen sijaan että tutkittaisiin esimerkiksi vain iltatöiden vaikutusta perhe-elämään ja lasten hyvinvointiin (Han 2005; Strazdins ym. 2004).

5 TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS

Tämä tutkimus käsittelee pienten lasten vanhempien arviointia omasta vanhemmuudestaan ja lastensa temperamentista sekä näiden välisiä yhteyksiä.

Vanhemmuutta tarkastellaan myönteisen vanhemmuuden, vanhemmuuden stressin sekä vihamielisen vanhemmuuden näkökulmista. Lapsen temperamenttia tarkastellaan skaaloilla emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Lisäksi tutkitaan, eroavatko vanhempien arviot omasta vanhemmuudestaan ja lapsensa temperamentista sen mukaan, tekeekö vanhempi säännöllistä päivätyötä vai epätyypillistä työaikaa. Tätä tarkastelua syvennetään kahdella case-analyysilla.

Tutkimuskysymykset ovat:

1. Millaiseksi vanhemmat arvioivat omaa myönteistä vanhemmuutta, vanhemmuuden stressiä sekä vihamielistä vanhemmuutta? Miten edellä mainitut vanhemmuuden ulottuvuudet ovat yhteydessä toisiinsa sekä muuttujakeskeisesti tarkasteltuina että henkilökeskeisesti ryhmiteltyinä?

2. Millaiseksi vanhemmat arvioivat 0-2-vuotiaiden lastensa temperamentin skaaloilla emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus? Miten edellä mainitut temperamenttipiirteet ovat yhteydessä toisiinsa sekä muuttujakeskeisesti tarkasteluina että henkilökeskeisesti ryhmiteltyinä?

3. Miten vanhempien arvioima myönteinen vanhemmuus, vanhemmuuden stressi ja vihamielinen vanhemmuus ovat yhteydessä arvioituun lapsen temperamenttiin (muuttuja- ja henkilökeskeisesti)?

4. Eroavatko vanhempien arviot omasta vanhemmuudesta ja lapsen temperamentista sen mukaan, tekeekö vanhempi säännöllistä päivätyötä vai epätyypillistä työaikaa?

Aikaisempien tutkimusten perusteella oletuksena on, että lapsen haasteelliseksi arvioitu temperamentti (negatiivinen emotionaalisuus) on yhteydessä heikosti toimivaan vanhemmuuteen (Laukkanen ym. 2013; Porter ym. 2005; Saisto ym. 2004; Östberg &

Hagekull 2000; Malinen ym. 2006; Katainen ym. 1997; Coplan ym. 2003). Toisena oletuksena on, että epätyypillistä työaikaa tekevien vanhempien vanhemmuus näyttäytyy säännöllistä päivätyötä tekeviä vanhempia haasteellisempana (Li ym. 2014;

Han 2005; Hsueh & Yoshikawa 2007; Strazdins ym. 2004, Strazdins ym. 2006; Rönkä ym. 2014; Rönkä ym. 2015).

6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

6.1 Tutkittavat

Tutkimuksen aineisto koostuu Perheet 24/7 – tutkimusprojektin (Lasten sosio- emotionaalinen hyvinvointi ja perheen arki 24/7-taloudessa) aineistosta. Tutkimuksessa selvitettiin epätyypillistä työaikaa tekevien vanhempien kokemuksia työstä, perhe- elämästä, lasten hoidosta ja lasten hyvinvoinnista. Vertailuryhmänä oli säännöllistä päivätyötä tekevät vanhemmat. Tutkittavat vanhemmat rekrytoitiin vuoropäiväkotien, päiväkotien, työpaikkojen ja ammattiliittojen kautta. Tavoitteena oli saada tutkimukseen sekä epätyypillistä työaikaa että säännöllistä päivätyötä tekeviä vanhempia. Kyselyyn vastaaminen oli täysin vapaaehtoista. Tutkimukseen oli mahdollista vastata marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välisenä aikana.

Tutkimukseen osallistuvien kokonaismäärä Suomesta, Hollannista ja Iso-

Britanniasta oli yhteensä 1294. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään ainoastaan suomalaisten vastauksiin. Tutkimukseen osallistui 483 suomalaista vanhempaa, joiden lapset olivat iältään 0-12-vuotiaita. Temperamenttia koskevat kysymykset esitettiin pelkästään niille vanhemmille, joiden lapsi oli kaksi vuotta tai alle, koska temperamentti näkyy puhtaimmin pienissä lapsissa. Tämän vuoksi aineistosta valikoitiin ainoastaan ne vanhemmat mukaan tutkimukseen, joiden lapset olivat 0-2-vuotiaita, jolloin tutkittavien kokonaismääräksi muodostui 89 vanhempaa. Aineiston 89 vanhemmasta naisia oli 75 (84,3 %) ja miehiä 14 (15, 7 %). Vanhempien taustamuuttujat on esitelty taulukossa 1.

TAULUKKO 1. Vanhempien taustamuuttujat.

Äidit N = 75 84, 3 %

Isät N = 14 15, 7 %

N % N %

Siviilisääty

Naimisissa 38 42,7 13 14,6

Avoliitossa 25 28,1 1 1,1

Parisuhteessa, mutta emme asu yhdessä 1 1,1 - -

Asumuserossa/Eronnut aviopuolisosta 5 5,6 - -

Leski/ Puoliso kuollut - - - -

Naimaton 6 6,7 - -

Koulutus

Ei koulutusta - - - -

Peruskoulu - - - -

Ylioppilastutkinto, ammatillinen perustutkinto 28 31,5 8 9,0

Erikoisammattitutkinnot 8 9,0 - -

Alempi- tai ylempi korkeakoulututkinto 35 39,3 5 5,6

Tohtorin tai lisensiaatin tutkinto 3 3,4 1 1,1

Muu 1 1,1 - -

Päätoimi

Itsenäinen ammatinharjoittaja/yrittäjä 2 2,2 - -

Työssä 62 69,7 13 14,6

Työtön työnhakija - - 1 1,1

Opiskelija 3 3,4 - -

Ei työssä, ei työnhakija - - - -

Vapaalla työstä (esim. äitiysloma/isyysloma tai vanhempainvapaa)

4 4,5 - -

Muu 4 4,5 - -

Työaikamuoto

Säännöllinen päivätyö 10 13,5 2 2,7

Vuorotyö (esim. kaksi- tai kolmivuorotyö) 27 36,5 7 9,5

Säännöllinen iltatyö 3 4,1 - -

Säännöllinen yötyö - - 1 1,4

Säännöllinen aamutyö 2 2,7 - -

Epäsäännölliset työajat 15 20,3 3 4,1

Muu 4 5,4 - -

Kuinka monta lasta yhteensä?

1 lapsi 55 61,8 7 7,9

2 lasta 14 15,7 6 6,7

3 lasta 4 4,5 1 1,1

4 lasta 2 2,2 - -

Kuten taulukosta 1 ilmenee, suurin osa vanhemmista oli naimisissa mutta osa myös avoliitossa. Suurimmalla osalla vastaajista oli koulutuksena joko alempi- tai ylempi korkeakoulututkinto, seuraavaksi eniten oli ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon suorittaneita. Suurimmalla osalla tutkittavista oli yksi lapsi ja ainoastaan viidellä vanhemmalla tutkituista oli kolme lasta. Tutkittavat olivat pääosin töissä ja yleisin työaikamuoto oli vuorotyö. Seuraavaksi yleisin työaikamuoto oli epäsäännölliset työajat. Äideistä neljä (4) oli vastannut päätoimekseen sekä työaikamuodoksi vaihtoehdon ”Muu”. Eräs äideistä ilmoitti olevansa eläkeläinen, eräs toinen äideistä ilmoitti olevansa hoitovapaalla, mutta tekevänsä töitä vähän kotona. Kysymykseen työaikamuodosta vastattiin esimerkiksi ”joustava, itse valittavissa” sekä ”päivätyö + päivystykset”. Tutkimuksen analyyseissa kysymys työaikamuodosta dikotomisoitiin siten, että säännöllistä päivätyötä tekevät vanhemmat edustivat ainoastaan ryhmää

”Säännöllinen päivätyö” ja ryhmään ”Epätyypilliset työajat” sijoittuivat kaikki muut työaikamuodon ryhmät, myös kohdan ”Muu” työaikamuodot.

6.2 Tutkimusmenetelmät ja muuttujat

Perheet 24/7 -tutkimus toteutettiin pääosin haastattelujen avulla, web-kyselyillä sekä sähköisellä päiväkirjamenetelmällä, joka oli erityisesti lapsille suunnattu. Tässä pro gradu -tutkielmassa aineistona käytettiin ainoastaan vanhemmille suunnattua web- kyselyä. Kyselylomake oli Perheet 24/7 -projektin työryhmän laatima, mutta lomakkeessa hyödynnettiin paljon aiemmissa tutkimuksia käytettyjä mittareita ja kysymyksiä. Kyselylomake oli samanlainen Suomessa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa maakohtaisia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Kyselylomakkeen alkuperäinen kieli oli englanti, mutta se käännettiin sekä hollanniksi että suomeksi. Kyselylomakkeessa oli

yhteensä 132 kysymystä, jotka olivat sekä monivalinta- että avokysymyksiä.

Kyselylomakkeessa kysyttiin taustatietoja, kuten koulutusta ja siviilisäätyä, parisuhteeseen, vanhemmuuteen sekä lapseen ja hoitojärjestelyihin liittyviä asioita.

6.2.1 Summamuuttujat

Summamuuttujia muodostettiin yhteensä neljästä eri kysymyksestä. Kysymykset mittasivat myönteistä vanhemmuutta, vanhemmuuden stressiä, vihamielistä vanhemmuutta sekä lapsen temperamenttia. Kyselylomakkeessa kysymykset olivat numerot 55., 56., 57. ja 102. Summamuuttujat muodostettiin tekemällä keskiarvosummamuuttujia, koska aineistossa oli puuttuvia havaintoja. Summamuuttujat ja Cronbachin alfat on esitelty taulukossa 2.

Vanhemmuus Myönteistä vanhemmuutta ja vanhemmuustaitoja tutkittiin Galinskyn (2000) kehittelemillä kysymyksillä, jotka Perheet 24/7 -työryhmä oli muokannut koskemaan erityisesti alle 13-vuotiaita lapsia. Väittämät mittasivat erilaisia myönteisen vanhemmuuden toteutumiseen liittyviä tekoja (Esim. ”Saada lapsesi tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi”, ”Olla lapselle käytettävissä, kun hän on sairaana”).

Vastausvaihtoehdot olivat Likertin asteikon mukaisia (1 = ”Tämä on erittäin haastavaa minulle”, 5 =”Tämä on erittäin helppoa minulle”). Cronbachin alfa sai arvon 0,841.

Vanhemmuuden stressiä mitattiin Gibson-Davisin (2008) kehittämän mallin mukaisesti neljällä eri väittämällä (Esim. ”Vanhempana oleminen on vaikeampaa kuin luulin sen olevan”, ”Mielestäni lapsestani huolehtiminen on paljon enemmän työtä kuin huvia”).

Vastausvaihtoehdot olivat Likertin asteikollisia (1 = Ei pidä ollenkaan paikkansa, 5 = Pitää täysin paikkansa). Summamuuttujan muodostamista varten tarkastettiin väittämien yhteinen Cronbachin alfa, jonka arvo oli 0,780. Vihamielistä vanhemmuutta

mitattiin myös neljän väittämän avulla (Esim. ”Olen ollut vihainen lapselleni”, Kun lapseni itkee, hän käy hermoilleni”). Cronbachin alfa sai arvon 0,788.

Vastausvaihtoehdot olivat Likertin asteikon mukaisia. Vihamielistä vanhemmuutta mittaavan osion muuttujat käännettiin siten, että suurin arvo (5) mittasi väittämää

”Koko ajan” ja pienin arvo (1) mittasi väittämää ”Ei koskaan/Lähes ei koskaan”.

Kääntäminen tehtiin, jotta suurempi arvo ilmaisisi enemmän ilmenevää vihamielistä vanhemmuutta, ja olisi täten samassa linjassa myönteistä vanhemmuutta sekä vanhemmuuden stressiä mittavien osioiden kanssa, joissa molemmissa suurin arvo mittasi kyseistä asiaa ilmenevän runsaasti.

TAULUKKO 2. Summamuuttujien keskiarvot ja Cronbachin alfa – kertoimet.

SUMMAMUUTTUJAT Ka Cronbachin alfa

Myönteinen vanhemmuus 4,09 ,841

Vanhemmuuden stressi 2,57 ,780

Vihamielinen vanhemmuus 1,55 ,788

Emotionaalisuus 2,62 ,732

Aktiivisuus 4,03 ,713

Sosiaalisuus 3,96 ,781

Temperamentti Lasten temperamenttia mitattiin Bussin ja Plomin (1975; 1984) temperamenttiteorian mukaisesti Rowen ja Plomin (1977) kehittämällä temperamentin arviointimittarilla EASI, jonka suomeksi oli kääntänyt Keltikangas-Järvinen työryhmineen. Lapsen temperamenttia kysyttiin viidellätoista erilaisella kysymyksellä, joista jokainen mittasi jotakin temperamentin kolmesta ulottuvuudesta (emotionaalisuus, aktiivisuus tai sosiaalisuus). Kysymykset oli esitetty väittämin.

Vastausvaihtoehdot olivat Likertin asteikollisia (1 = Ei luonteenomaista/tyypillistä lapselleni, 5 = Hyvin luonteenomaista/tyypillistä lapselleni). Emotionaalisuutta mitattiin viidellä eri väittämällä (Esim.”Lapsi itkee helposti”, ”Lapsi joutuu helposti pois tolaltaan”). Aktiivisuutta mitattiin niin ikään viidellä eri väittämällä, joista kaksi

väittämää oli käännetty (”Kun lapsi liikkuu, hän liikkuu yleensä hitaasti”, ”Lapsi pitää enemmän hiljaisista ja rauhallisista kuin aktiivisemmista leikeistä”). Sosiaalisuutta mitattiin myös viidellä eri väittämällä, joista kaksi oli käännettyjä (”Lapsi on taipuvainen ujouteen”, ”Lapsella kestää kauan tottua vieraisiin”). Ennen summamuuttujien luomista tarkastettiin muuttujien Cronbachin alfa.

Temperamenttipiirre emotionaalisuuden arvoksi tuli 0,732. Aktiivisuuden arvo oli 0,713. Sosiaalisuus sai arvoksi 0,781.

6.2.2 Summamuuttujien jakaumien testaus

Summamuuttujien mahdollinen vinous otettiin huomioon analysoinnissa. Muuttujien vinoutta testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä sekä Shapiro-Wilkin testillä. Tulokset on esitetty taulukossa 3.

TAULUKKO 3. Summamuuttujien normaaliuden testaus.

SUMMAMUUTTUJAT

Vanhemmuus ja lapsen temperamentti Kolmogorov-Smirnov Shapiro-Wilk

Myönteinen vanhemmuus .005* .018*

Vanhemmuuden stressi .044* .155

Vihamielinen vanhemmuus .000* .000*

Emotionaalisuus .000* .001*

Aktiivisuus .039* .010*

Sosiaalisuus .007* .014*

*p < 0.05

Testin nollahypoteesina oli oletus siitä, että testin arvon ollessa suurempi kuin 0.05, nollahypoteesi jää voimaan eli muuttuja on normaali. Kuten taulukosta 3 ilmenee, kaikki tarkasteltavat summamuuttujat olivat vinoja. Testi osoitti, että jokainen muuttuja oli selvästi alle p-arvon 0.05. Summamuuttujat eivät täten noudattaneet normaalijakaumaa.

6.3 Aineiston analysointi

Kyselylomakkeiden aineisto analysoitiin SPSS Statistics 22.00 - ohjelman avulla. Koska tutkittavien määrä oli melko pieni (N = 89), ja kaikki tarkasteltavat summamuuttujat olivat vinoja, menetelminä käytettiin parametrittomia analyysimenetelmiä.

Metsämuurosen (2009; 2004) mukaan aineiston ollessa edes hieman normaaliudesta poikkeava, on suositeltavaa käyttää parametrittomia menetelmiä aineiston analyysissa.

Aineiston analysointi aloitettiin selvittämällä kuvailevien analyysien avulla

vanhempien arvioita omasta myönteisestä vanhemmuudesta, vanhemmuuden stressistä ja vihamielisestä vanhemmuudesta. Spearmanin korrelaation avulla tarkasteltiin vanhemmuuden ulottuvuuksien yhteyksiä muuttujakeskeisesti. Hierarkkisen klusterianalyysin (Wardin metodi) avulla muodostettiin henkilökeskeisiä vanhemmuusklustereita. Vanhempien arviointia lastensa temperamentista (emotionaalisuus, aktiivisuus, sosiaalisuus) tarkasteltiin kuvailevien analyysien avulla.

Lisäksi temperamenttimuuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin muuttujakeskeisesti Spearmanin korrelaation avulla sekä henkilökeskeisesti hierarkkisen klusterianalyysin (Wardin metodi) avulla. Vanhemmuuden ja temperamentin välisiä yhteyksiä tarkasteltiin Spearmanin korrelaation avulla. Lisäksi vanhemmuudesta ja temperamentista muodostettuja klustereita analysoitiin ristiintaulukoimalla keskenään ja selvittämällä havaittuja ja odotettuja frekvenssejä sekä jäännöksiä (adjusted residuals).

Vanhempien työaikamuodon merkitystä arvioituun omaan vanhemmuuteen ja lapsen temperamenttiin selvitettiin Mann-Whitneyn U-testin avulla. Lopuksi tarkasteltiin tapaustutkimuksen keinoin kahden epätyypillistä työaikaa tekevän vanhemman profiileita. Analysointiin valittiin kaksi vanhempaa, jotka työskentelivät epätyypillisessä työajassa. Lisäksi valintakriteerinä olivat vanhemmuuden stressin ja vihamielisen

vanhemmuuden korkeat arvot sekä lapsen korkeaksi arvioitu emotionaalisuus. Valinnat tehtiin, koska oli mielekästä tarkastella sitä, mitä tekijöitä vastauksissa kytkeytyy haasteelliseen vanhemmuuteen epätyypillistä työaikaa tekevillä vanhemmilla. Case- tarkasteluun valikoitui kaksi äitiä. Analyysissa äitien joitakin henkilötietoja muutettiin anonymiteetin takaamiseksi.

7 TULOKSET

7.1 Vanhemmuus vanhempien arvioimana

Ensimmäisenä tutkimusongelmana oli selvittää, minkälaiseksi vanhemmat arvioivat omaa vanhemmuuttaan. Vanhemmuuden arviointia tutkittiin kuvailevien analyysien, korrelaatioiden sekä hierarkkisen klusterianalyysin avulla.

Kuvailevat analyysit

Vanhemmuuden kuvailevat analyysit on esitelty taulukoissa 4a, 4b, ja 4c. Analyysien mukaan vanhemmat pääosin arvioivat vanhemmuuttaan myönteisesti. Vanhemmilla oli aikaa lapselle, lapsi oli helppoa saada tuntemaan itsensä rakastetuksi ja vanhemmat kokivat vahvasti olevansa lapsen tukena. Haasteita vanhemmuudelle tuottivat odotukset vanhemmuudesta, jotka eivät aivan vastanneet kuvitelmia. Vanhemmat myös kokivat joinain hetkinä huutaneensa lapselle, mutta sen sijaan maltin menettäminen lapsen kanssa oli harvinaista. Kaiken kaikkiaan vanhempana toimiminen näyttäytyi melko myönteisenä.

Myönteinen vanhemmuus Kuvailevan analyysin (taulukko 4a) mukaan vanhemmat arvioivat edustavansa myönteisen vanhemmuuden osa-alueita hyvin vahvasti. Jokaisen tarkasteltavan väittämän keskiarvo oli suurempi kuin 3,7. Korkein keskiarvo (4,42) oli väitteellä ”Saada lapsesi tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi”. Korkea keskiarvo ilmaisee, että suurin osa vanhemmista koki melko helpoksi tai erittäin helpoksi saada lapsensa tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi.

TAULUKKO 4a. Myönteisen vanhemmuuden kuvaileva analyysi.

Myönteistä vanhemmuutta mittaavat väittämät Ka Kh

Saada lapsesi tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi 4,42 .781 Olla tukena lapsellesi, kun hän on poissa tolaltaan 4,23 .827 Olla lapselle läsnä ja käytettävissä, kun hän on sairaana 4,20 .771

Tietää, mitä todella tapahtuu lapsesi elämässä 4,20 .745

Osallistua tapahtumiin, jotka ovat tärkeitä lapsesi elämässä 4,15 .766

Viettää aikaa lapsesi kanssa keskustellen 4,05 .843

Luoda perheen arkeen rutiineja ja perinteitä lapsesi kanssa 4,02 .929 Asettaa lapsellesi iänmukaisia rajoja ja sääntöjä 3,87 .907 Olla johdonmukainen lapseesi kohdistuvissa odotuksissa ja vaatimuksissa 3,74 .886

Pienin keskiarvo (3,74) oli väitteellä ”Olla johdonmukainen lapseesi kohdistuvissa odotuksissa ja vaatimuksissa”. Epäjohdonmukaisuus kasvatuksessa voi johtua monista eri syistä esimerkiksi siitä, että lapsi on perheen ensimmäinen, eikä vielä tiedetä miten eri tilanteissa tulisi toimia. Lisäksi kiire ja stressi voivat aiheuttaa epäjohdonmukaisuutta vanhemmilla. Väitteen ”Luoda perheen arkeen rutiineja ja perinteitä lapsesi kanssa” pienen arvo oli 1 ja suurin 5. Väitteen keskihajonta oli .929.

Väittämään on täten tullut useita erilaisia arvoja. Toisin sanoen osa vanhemmista koki rutiinien ja perinteiden luomisen arkeen helpoksi, toiset taas vaikeammaksi. Kyseinen väite oli ainut, joka oli saanut pienimmän mahdollisen arvon (1). Osa vastaajista (tai ainakin yksi vastaaja) oli kokenut väitteen toteutumisen erittäin haastavaksi omassa arjessaan. Kyseisen väittämän keskiarvo oli kuitenkin melko suuri (4,02), joten suurin osa vanhemmista koki rutiinien ja perinteiden luomisen perheen arkeen helpoksi.

Viiteen väittämään eivät kaikki tutkittavat olleet vastanneet. Vastauksen jääminen pois voi johtua useasta seikasta, esimerkiksi vastaajan unohduksesta tai epähuomiosta, mutta myös koodausvirheestä (Metsämuuronen 2011). Analyysin tarkastelu kuitenkin paljastaa, että yksi mahdollinen vastaamatta jättämisen syy on voinut olla väittämä, jota

ei katsottu tarpeelliseksi. Koska tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena olivat ainoastaan 0-2-vuotiaat lapset, on väite ”Tietää, mitä todella tapahtuu lapsesi elämässä”, saattanut olla taaperoikäisten lasten vanhemmille epäoleellinen, ja siten siihen on tietoisesti voitu jättää vastaamatta. Vastauksia kyseiseen väittämään tuli 87 vanhemmalta. Myös esimerkiksi väite ”Viettää aikaa lapsesi kanssa keskustellen” on puutteellinen vastaajien osalta. Jos syynä on lomakkeeseen vastaajan oma päätös, on väittämä saattanut vastaajan mielestä olla epäoleellinen, mikäli hänellä on vasta alle vuoden ikäinen lapsi.

Vanhemmuuden stressi Vanhemmuuden stressiä (taulukko 4b) mittaavaan osion oli vastannut jokainen tutkittava vanhempi (N = 89). Analyysin mukaan vanhemmuuden stressiä ilmeni vastaajilla, mutta ei merkittävän paljon.

TAULUKKO 4b. Vanhemmuuden stressin kuvaileva analyysi.

Vanhemmuuden stressiä mittaavat väittämät Ka Kh

Vanhempana oleminen on vaikeampaa kuin luulin sen olevan 2,93 1.166 Tunnen itseni usein väsyneeksi, nääntyneeksi tai loppuun uupuneeksi

lasten kasvatuksesta

2,55 1.087

Mielestäni lapsestani huolehtiminen on paljon enemmän työtä kuin huvia

2,53 1.012

Tunnen vanhempana olevani velvollisuuksieni vanki 2,27 1.009

Analyysin mukaan korkein keskiarvo (2,93) oli väittämällä ”Vanhempana oleminen on vaikeampaa kuin luulin sen olevan”. Vanhemmuus siis nähtiin olevan haasteellisempaa, kuin on ehkä ajateltu ennen vanhemmaksi tuloa. Kuitenkin kyseinen väittämän keskiarvo oli alle asteikon keskitason (1-5), joten vahvasti eivät vanhemmat kokeneet vanhempana olemista vaikeammaksi kuin on etukäteen ajateltu. Matalin arvo (2,27) oli väitteellä ”Tunnen vanhempana olevani velvollisuuksieni vanki”. Väitteen

matala keskiarvo voi ilmaista, että vanhemmuutta ei ajatella pelkkänä kuormitustekijänä. Vanhemmuuteen liittyvät velvollisuudet eivät olleet analyysin mukaan liian kuormittavia. Vanhemmuuden stressin korkein ja matalin keskiarvo olivat hyvin lähellä toisiaan. Mahdollisesti vanhemmuuden stressiä ei ehkä ajatella itseen kohdistuvaksi ja siksi arvot ovat alhaisia. Analyysissa ilmenee, että jokaisen neljän väittämän kohdalla minimiarvo oli 1 eli alin arvo sekä maksimiarvo 5 eli korkein arvo.

Analyysin mukaan osa vanhemmista (tai ainakin yksi) ei kokenut vanhemmuuteen liittyvää stressiä juuri ollenkaan. Vastaavasti myös osa vastaajista oli sitä mieltä, että vanhemmuus on hyvin stressaavaa. Jokaisen väitteen keskihajonnat olivat melko suuret.

Vanhemmat siten arvioivat vanhemmuuden stressiä hyvin vaihtelevilla arvoilla. Osa arvioi kokevansa vanhemmuuden stressiä enemmän, osa huomattavasti vähemmän.

Vihamielinen vanhemmuus Vihamielistä vanhemmuutta (taulukko 4c) mittaavaan osioon olivat vastanneet jokainen tarkasteltava vanhempi (N = 89). Vihamielistä vanhemmuutta mittaava osio sai erittäin matalia arvoja, mikä ilmaisee, että vanhemmat eivät arvioineet itseään erityisen vihamielisiksi vanhemmiksi lapsiaan kohtaan.

TAULUKKO 4c. Vihamielisen vanhemmuuden kuvaileva analyysi.

Vihamielistä vanhemmuutta mittaavat väittämät Ka Kh Olen korottanut ääneni tai huutanut lapselleni 1,73 .735 Kun lapseni itkee, hän käy hermoilleni 1,60 .765

Olen ollut vihainen lapselleni 1,54 .658

Olen menettänyt malttini lapseni kanssa 1,35 .586

Korkein keskiarvo (1,73) oli väitteellä ”Olen korottanut ääneni tai huutanut lapselleni”. Keskiarvo on hyvin matala mutta se voi kertoa siitä, että vanhemmatkin toisinaan väsyvät esimerkiksi lapsen jatkuvaan itkuun tai uhmaavaan käytökseen ja täten ovat toisinaan korottaneet äänensä. Matalin keskiarvo (1, 35) oli väitteellä ”Olen