Aate, joka viehättää edelleen näkymä

64 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 4

kannata tarkastella ”yhdistyneen Ukrainan kansan itsenäisyystaiste- luna, vaan mutkikkaiden ideologis- ten selkkaus ten ja paikallisten yh- teenottojen kokonaisuutena”.

Sodasta rauhaan on siihen kir- joittaneiden tutkijoiden pitkän yh- teistyön tulos. Suurin osa heistä tu- tustui toisiinsa Dublinissa vuosina 2008 ja 2010 pidetyissä työpajois- sa. Euroopan tutkimusneuvosto on tukenut projektia ja teoksen julkai- sua. Useimmat kirjoittajat, vaikka ovatkin taustaltaan eri kulttuureis- ta, maista ja kieli alueilta, vaikut- tavat nykyisin englanninkielisissä yliopistoissa tai tutkimuslaitoksis- sa. Osa heistä on alansa asiantun- tija-professoreita, osa nuoria tut- kijatohtoreita. Väkivaltailmiöiden selvittäminen eurooppalaisena il- miönä yhdistää kaikkia artikkelei- ta, mutta ote ja käsittelytapa vaih- televat. Joukossa on informatiivi- sia yleiskatsauksia, toiset kirjoituk- set taas ovat erikoistuneet yhteen tai muutamaan ilmiöön. Jääkin miettimään, onko Euroopan histo- ria sittenkin vain yksityiskohtien- sa enemmän tai vähemmän satun- nainen summa vai onko olemas- sa jokin voimakkaasti yhdistävä ilmiö tai tekijä, vaikkakin negatii- vinen. Tähän pohdiskeluun kirja tarjoaa kaikin puolin monipuolis- ta luettavaa.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen historian professori.

Aate, joka viehättää edelleen

Aki Alanko

Tarmo Kunnas: Fasismin lumous.

Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Atena 2013.

Kirjallisuuden emeritusprofes- sori Tarmo Kunnas (s. 1942) on työskennellyt yliopistotutkijana ja opettajana Helsingissä, Pariisis- sa, Göttingenissä ja Jyväskylässä.

Enemmän aatehistoriaan kuin kir- jallisuuteen kallistunut tutkimus ei ole kuitenkaan yllättävä, sillä Kun- nas on käsitellyt fasismin, filoso- fian ja kirjallisuuden kytköksiä jo väitöskirjassaan Drieu La Rochelle, Céline, Brasillach et la tentation fas- ciste (1972). Lisäksi hän on tutki- nut samaa aihealuetta Knut Ham- sunia käsittelevissä julkaisuissaan (2006; 2010).

Aikaisempien tutkimustensa pohjalta Kunnas pyrkii yhä hake- maan vastausta siihen, miksi soti- en välisenä aikana monet ihmiset, eurooppalaista älymystöä myöten, vaikuttuivat fasistisista liikkeis- tä. Kuten hän itsekin toteaa tuo- reen kirjansa esipuheessa, asioita on mahdollista ymmärtää, vaik- ka niitä ei voisikaan hyväksyä. Täl- löin on yritettävä asettautua siihen tilanteeseen ja ympäristöön, jossa aikalaiset elivät.

Kirjan toinen pääotsikko Eu- rooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana an- taa maantieteellisesti rajatun, mut- ta varsin laajasti lupaavan näkökul- man asiaan. Kunnas rajaa järkevästi aineistonsa hiukan yli 70 eurooppa- laisen intellektuellin fasismisuhteen

tarkasteluun. Teema on silti mittava, sillä he kaikki edustavat useita Eu- roopan kansallisuuksia, aina Poh- joismaita myöten. Alun johdannon ja fasismin valtiokohtaisten krono- logioiden jälkeen kirjassa pohdi- taan, miten fasismista lumoutumi- nen ilmeni eurooppalaisten intel- lektuellien kohdalla. Lopuksi Kun- nas tarkastelee Nietzschen usein väärinkäsitettyä ja -käsiteltyä yh- teyttä fasismiin.

Näennäinen rauha ja järjestys Alussa olisi voinut olla oma keski- tetty lukunsa sille, miksi fasismis- ta lumouduttiin ja miksi sitä ha- luttiin tukea. Tähän kysymykseen on jo aiemmissa yhteyksissä haet- tu vastauksia.

Demokratia, joka oli mones- sa eurooppalaisessa maassa vie- lä nuorta ja horjuvaa, koettiin toi- mimattomaksi ja sekasortoa tuot- tavaksi. Tässä tilanteessa kaivattiin lujia järjestyksen tuojia, jollaisina fasismin keulakuvina purjehtineet Mussolini ja Hitler tunnettiin. ”Fa- sismi tarjosi monille levottomille sieluille näennäisen rauhan ja jär- jestyksen”, kiteyttää Kunnas (s. 231).

Yhtä lailla vallinnutta ajan kulttuuria pidettiin rappeutu- neena, mikä tuo mieleen tieten- kin 1920-luvun iloisen hedonisti- sen kone- ja kaupunkikulttuurin.

Fasismi ei ehkä syntynyt varsinai- sesti antiteesinä sitä vastaan, mut- ta myöhemmässä tarkastelussa sii- tä on helppo löytää vallinneen ai- kalaiskulttuurin kritiikkiä. Monet intellektuellit kaipasivat ajan hen- kisen ilmaston tilalle jotain arkaai- sempaa ja alkuvoimaisempaa. Oli- siko tässä ollut myös taustalla juuri koettu ensimmäinen maailmanso- ta, joka merkitsi monen eurooppa- laisen älymystön jäsenen kohdalla TIEDEKIRJA Helsingin kirjamessuilla osasto 6e81, Turun kirjamessuilla osasto A53–54

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 4 65 uskon romahdusta edistykseen ja

ihmiseen? Kunnas ei ota asiaa pal- jonkaan esille. Joka tapauksessa fa- sismista viehättyneiden ajatuksista tulee vastaan kaipuu johonkin tur- melemattomaan tilaan, joka olisi ajallisesti jossain kaukana. Osuva on myös tekijän huomio, että fasis- tisten johtajien vaaralliselle politii- kalle oltiin yksinkertaisesti sokeita.

Pimeitä voimia ei nähty loistavan julkisivun takaa.

”Sota on kaunis”

Kunnas on nähnyt paljon vaivaa perehtyessään laajasti fasismis- ta vaikuttuneiden ajattelijoiden ja kirjailijoiden tuotantoon. Tämän pohjalta on huomattavissa, että liikkuessaan pitkin Eurooppaa fa- sismi sai maakohtaisia ilmiasuja etääntyen joskus hyvinkin kauak- si alkuperäisistä lähtökohdistaan.

Suomessa esimerkiksi fasismista lumoutuminen ilmeni ajatuksissa, joissa vahva Suomi kokoaisi suo- jaansa suomensukuiset kansat ja taistelisi idän uhkaa vastaan, eikä tämän aatteen pontimeksi tarvittu varsinaisesti ulkoa tuotua fasismia.

Tähän nähden ei ole hämmästyttä- vää, että monen tutkitun intellektu- ellin sitoutuminenkin fasismiin oli vaihtelevaa. Kunnas tuo ilahdutta- vasti esiin, että joidenkin suhde fa- sismiin oli lyhytaikainen, vähin- tään problemaattinen. Esimerkiksi fasismin kommunisminvastaisuut- ta eivät kaikki pystyneet jakamaan.

Jotkut eurooppalaiset älymystön edustajat uskalsivat myös protes- toida kansallissosialismin äärim- mäisiä ideoita vastaan.

Vaihtelevien maakohtaisten il- mentymien valossa ei ole yllättävää, että todella lujaa ja yhtenäistä fasis- tista paneurooppalaisuutta ei ke- hittynyt edes siinä vaiheessa toista

maailmansotaa, kun Hitler oli käy- tännössä Euroopan valtias. Kun- nas antaa ymmärtää, että monien intellektuellien fasismiyhteyksis- sä oli yksinkertaisesti opportunis- miakin, eli halua hyötyä tilannetta hallinneista voimista. Fasismista lu- moutuminen ei ole ollut tällöin ai- toa ja selväpiirteistä. Tutkimukselle onkin pelkästään eduksi, kun fasis- mista viehättyminen nähdään prob- lemaattisena käsitteenä.

Fasismista vaikuttuneet intel- lektuellit jakoivat ainakin joissain määrin, fasistien ”sota on kaunis”

-näkemyksen. On veikeää, että ta- vallaan oman lähtökohtansa vas- taisesti fasistissuuntautuneet eu- rooppalaisälyköt viehättyivät fasis- tisesta anti-illektualismista, jossa suhtauduttiin kriittisesti koulu- tukseen, sivistykseen ja niitä edus- taviin ihmisiin. Sen tilalla arvos- tettiin primitiivisyyttä ja luon- nollisuutta, josta löytyisivät terve energia ja elinvoimaisuus. Puritaa- nisuus ja asketismi kiehtoivat myös fasistisesti suuntautuneita intellek- tuelleja. Konservatiivisessa henges- sä naisille haluttiin antaa perintei- set roolit ja materialismiin suhtau- duttiin kriittisesti.

Monenlaista lumoutumista

Kuten jo aiemmin tuli todetuksi, Kunnas on perehtynyt kiitettävän seikkaperäisesti monia eurooppa- laisia maita edustavien intellek- tuellien ajatuksiin ja tehnyt aate- analyysia lukemistaan teoksista.

Pohjoismaitakaan ei ole unohdet- tu. Suomalaiset fasismiin ihastu- neet kirjailijat ja mielipidevaikut- tajat saavat erityishuomiota Kun- naksen käsittelyssä. Tunnetuimpia heistä olivat muuan muassa runoi- lija ja professori V.A. Koskennie- mi, kirjailija Maila Talvio sekä sä-

veltäjä Yrjö Kilpinen, joskin kenen- kään kohdalla eivät toki täyty täy- den kansallissosialistin kriteerit.

Samalla tuodaan esiin monia tun- temattomammaksi jääneitä ajat- telijoita näkemyksineen yksistään jo fasismin ”emämaista” Italiasta ja Saksasta. Jopa tunnettu englan- tilaiskirjailija D. H. Lawrence ase- tetaan fasismista viehättyneiden kulttuurivaikuttajien seuraan.

Esityksessä on ajoittain tiettyä luettelomaisuutta, jossa ei pysäh- dytä problemaattisesti pohdiskele- maan, miksi juuri kyseinen ajatte- lija viehättyi fasismista.

Henkilökohtaisen vaikuttumi- sen motiivit eivät tule aina selvästi esiin. Tällöin ilmaan jää kysymyk- siä siitä, oliko kyse opportunismis- ta, oman aseman tai hengen me- nettämisen pelosta tai todellises- ta uskosta Mussolinin tai Hitlerin hyväätekevyyteen. Martin Heideg- gerin kohdalla tätä vaikuttumista sentään pohditaan, kenties siksi- kin, että tunnetun filosofin valitet- tava poliittinen erehdys muistetaan hyvin. Tosin jo 1930-luvun mittaan Heidegger alkoi suhtautua kansal- lissosialisteihin kriittisesti.

Jäin kaipaamaan kirjan alusta suorempia perusteluja sille, miksi juuri kyseiset ajattelijat ja kirjaili- jat on valittu käsiteltäviksi. Tämän lisäksi pitkälti kirjallisen tuotan- tonsa kautta kuvattujen älykköjen suhde konkreettiseen, toimivaan fasismiin jää hivenen hämäräk- si. Esimerkiksi ”Elämä taisteluna”

-luvusta on vaikea saada käsitystä, ovatko kuvatut ajattelijat toimineet fasismin ideologisina arkkitehtei- na vai ottaneet siitä aineksia katso- muksiinsa vasta sitten, kun fasismi on alkanut jyllätä tosissaan. Onko kuvauksen kohteena siis fasismin lumous vai fasismi sen henkisten

66 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 5 / 2 0 1 4

rakennusmiesten muovaamana?

Tähän kysymykseen on ajoittain vaikea saada vastausta.

Saattaa olla, että Kunnaksen tar- koituksena ei ole ollutkaan poh- tia fasismista lumoutumisen tar- kempia yksilöllisiä motiiveja, vaan enemmänkin lumoutumisen hen- kilökohtaisia ilmentymiä yksilöta- solla ja jossain määrin myös kan- sallisessa horisontissa. Ilmentymät olivat lopuksi erittäin tapauskoh- taisia ja monet intellektuellit pys- tyivät ottamaan myös älyllistä etäi- syyttä fasismin opinkappaleisiin.

Historian ikuinen varoitus

Kunnas on tehnyt ansiokasta työtä ja nähnyt vaivaa tuodakseen esiin aiemmin huomaamattomaksi jää- nyttä tietoa. Vaikka tutkimus on tuore, se ei tuo esiin mitään järisyt- tävän uutta, vaan toimii enemmän- kin hyvänä, kokoavana synteesinä.

Fasismista lumoutumisen poh- diskelu ei ole menettänyt ajankoh- taisuuttaan Kunnaksenkaan mie- lestä. Esipuheessaan hän toteaa ny- kyisen maailmamme jatkavan suu- ren ja kovan politiikan perinnettä, jossa vaikeat totuudet myös lakais- taan joskus maton alle, vaikka fasis- tista ihanteista onkin monessa suh- teessa luovuttu. Fasismiin hyvin is- tuvat vallanhalu, aatteellinen mani- pulointi ja usko illuusioihin väijyvät yhä kaikkea poliittista toimintaa.

Historiantutkimus syntyy yleen- sä vallitsevan ajan tarpeista ja tavoit- teista käsin. Julkaistut tutkimukset saattavat kertoa samalla epäsuorasti oman julkaisuajankohtansa arvois- ta, asenteista ja kulttuurisista ilmi- öistä. Pitkin alkanutta vuosituhat- ta on ollut havaittavissa, että äärioi- keistolaisista dogmeista ammenta- vat näkemykset ovat ottaneet tulta ja saaneet kannattajia esimerkiksi

niin sanotussa uudessa traditiona- lismissa, jossa vastustetaan ylikan- sallisia järjestelmiä ja markkinoi- den ylivaltaa, puolustetaan kansal- lisia tai perinteisiä arvoja ja ajatel- laan uskonnosta hyvää. Euroopassa on tapahtunut uusoikeistolainen käänne politiikassa. (Kari Salminen:

”Perinteisten arvojen puolustajia on moneen lähtöön”, Kanava 7/2013).

Kokonaan oma lukunsa ovat radi- kaalit ja militantit äärioikeistolaiset pienryhmittymät, joita ei voi ohittaa aivan olankohautuksella enää Suo- messakaan.

Fasismi lumoaa ja kiehtoo siis edelleen. Meidänkin ajassamme fa- sismiin saatetaan uskoa turvan an- tajana ja vaikeuksien ratkaisijana samoin perustein kuin maailman- sotien välisen ajan Euroopassa.

Tältä pohjalta olisi aiheellista miet- tiä, miten yhteiskunta- ja sosiaali- politiikkaa voisi toteuttaa niin, että fasismiin uskovien joukko ei kas- vaisi liian suureksi ja vaikuttavaksi.

Kirjoittaja on filosofian maisteri ja his- toriaan erikoistunut vapaa toimittaja ja kriitikko.

Ikonia kaatamassa

Sen jälkeen kun uuskritiikki suis- ti vallasta elämäkerrallisen tutki- muksen, sellaista uskalikkoa ei ole ilmaantunut, joka olisi esittänyt väitöskirjakseen kirjailijaelämä- kerran. Ei edes tämän hetken kir-

jailijaelämäkertojen ekspertti Panu Rajala väitellyt aikoinaan F. E. Sil- lanpään elämäkerralla vaan tämän romaanin Silja synnyllä. Suurel- le yleisölle kirjallisuudentutkimus sen sijaan näyttäytyy kirjailijaelä- mäkertoina. Teokset luetaan teok- sina ja elämä omana teoksenaan ja odotetaan, että kirjailijan taustois- ta paljastuisi jotain salattua. Kiin- nostavana koetaan se, mikä teosten maailmassa vastaa kirjailijan omaa elämää, vaikka tutkijat kuinka yrit- tävät vakuuttaa, että sellaista suoraa yhteyttä ei ole.

Koska kirjallisuustiede ei ole ollut kiinnostunut elämäkerralli- sesta tutkimuksesta, sen metodiik- kaa ei ole juurikaan kehitetty. Elä- mäkerrat ovat edelleen samaa elä- mä ja teokset -tyyppiä kuin vuo- sikymmeniä sitten. Myönnettävä toki on, että suorat elämän ja tuo- tannon rinnastukset ovat nykyään harvinaisia, mutta elämän ja tuo- tannon monimutkaista problema- tiikkaa kukaan ei ole onnistunut ratkaisemaan, eivät edes kirjailijat itse. Elämäkerrat kertovat aina li- kiarvoista, mutta se ei tee niitä vä- hemmän kiinnostaviksi.

Vaikka elämäkerroilla ei tulla- kaan tohtoreiksi, väitöskirjana jul- kaistu tieteellinen tutkimus voi an- taa kimmokkeen ja perustan elä- mäkerralle. Näin on syntynyt Min- na Maijalan teos Minna Canth, herkkä, hellä, hehkuvainen. Järjes- tyskin on aivan oikea. Ensin ana- lysoidaan ja tulkitaan tuotanto tie- teellisessä tutkimuksessa, sitten si- joitetaan se kirjailijan elämänkul- kuun. Ongelmaton lähtökohta ei kuitenkaan ole, sillä vaatii erityis- tä tarkkuutta ja kriittisyyttä pitää erossa tuotannosta tehdyt johto- päätökset ja niiden merkit kirjai- lijan elämässä. Varuillaan on syytä