Viisaustieteen tohtorien ura- ja harhapolut näkymä

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 1

67

ta on täsmällisyydessään vakuut- tava ja hyvin käyttökelpoinen ko- konaisuus, joka on myös toimitet- tu ammattitaidolla viitteitä ja nimiä myöten. Kirja sisältää oivaltavia va- lokuvia. Kuubalaista yhteiskuntaa esittelevänä tietoteoksena se kestää hyvin kansainvälisenkin vertailun, vaikka näkemyksellisyys ja yllätyk- sellisyys siitä puuttuvatkin. Kirja ei herätä halua olla jyrkästi samaa tai eri mieltä.

Kuuban rikas kulttuurielämä jää Raennon kirjassa ällistyttävän vähälle huomiolle. Tämä on outoa, kun kuubalainen musiikki ja tanssi ovat maailmankuuluja ja usein ai- noa asia, mikä saarelta tunnetaan.

Laajaa kirjallisuusluetteloa täy- dentäisin Kuuban taloushistorian grand old manin Manuel Moreno Fráginalsin (1920–2001) kolmi- osaisella sokeriteollisuuden perus- teoksella El ingenio sekä yhdysval- talaisen Louis A. Pérezin kiehtovil- la tutkimuksilla nationalismista se- kä kuubalaisen ja yhdysvaltalaisen kulttuurin leikkauskohdista.

Missä Kuuba on 20 vuoden ku- luttua? Tähän kirja ei vastaa eikä sil- lä juuri spekuloi. Kuubalaiset ovat sitkeää kansaa. Heidän elämäänsä voi pitää monella mittarilla laaduk- kaampana kuin muiden lähialuei- den kansojen. Kuubalaisia it seään tämä lohduttaa vain vähän, sillä useimpien kuubalaisten viitekehyk- senä ja verrokkina toimii Yhdysval- lat, ei Karibia tai Latinalainen Ame- rikka. Maa katsoo edelleen kohti pohjoista, ei länteen tai etelään.

Miten sosialismi on Kuubas- sa sitten pitänyt pintansa? Ken- ties vastaus on Kuuban sosialis- min ”trooppisuudessa”. Raennon kirja siteeraa brasilialaista teologia Frey Bettoa, joka toteaa sosialis-

min säilyneen, ”koska se on salli- nut salsan ja santerían”. Ilmeises- ti kuubalaisten suvaitsevaisuus, va- paamielisyys ja elämänusko heijas- tuvat myös heidän sosialismissaan.

Kirjoittaja on kustantaja, joka on opis- kellut Kuuban historiaa Havannan ja Miamin yliopistoissa.

Viisaustieteen tohtorien ura- ja harhapolut

Markku Roinila (toim.): Miten meistä tuli filosofian tohtoreita.

Suomen Filosofinen Yhdistys 2010.

Valmistuin maisteriksi erääs- tä pohjoiskarjalaisesta yliopistos- ta 2004 filosofia pääaineenani. Ha- lusin jatkaa filosofian opintoja ja kysyin professoriltani, kuinka jat- ko-opiskelu käytännössä tapahtuu.

Olin lukevinani professorin kas- voilta samaan aikaan vahingon- iloa, epätietoisuutta ja sääliä. Hän kertoi jatko-opiskelusta sen min- kä tiesi ja ohjasi minut sitten ku- ta kuinkin yhtä epätietoisen assis- tentin paikkeille. Tuolloin Markku Roinilan toimittamasta teoksesta Miten meistä tuli filosofian tohto- reita olisi ollut suurta hyötyä ja hu- via meille kolmelle.

Markku Roinilan toimittama minibiografia-antologia on filoso- finen vastine historian (1998), oi- keustieteen (2003) ja kasvatustie- teen (2009) väittelyhistorian te-

oksille. Kokoelman 89 omaelämä- kertaa on järjestetty väitöspäivän mukaan. Filosofian oppiainees- sa väitelleiden lisäksi kirjoittajiksi on rekrytoitu myös filosofian lähia- loilla, erityisesti teologiassa, psyko- logiassa ja oikeustieteissä, väitel- leitä henkilöitä; humanistisissa ai- neissa filosofisista aiheista väitellei- tä tohtoreita on niukasti.

Kirjoituksia ohjaavat kysymyk- set koskevat muun muassa herätet- tä filosofian opiskeluun, opettajia ja opiskeluvuosia, ohjaajia, väitös- kirjan kirjoitusprosessia, rahoitus- ta ja väitöstilaisuutta. Tavallises- sa tarinassa henkilö kiinnostuu lu- kioiässä filosofisista kysymyksistä;

usein kotona on taipumusta tu- kevaa filosofista, teologista, mate- maattista tai eksistentialistista kir- jallisuutta, ja suunta on selvä. Vai- kuttavimpina teoksina mainitaan Oiva Ketosen Inhimillinen tieto, Bertrand Russellin Länsimaisen fi- losofian historia, von Wrightin Lo- giikka, filosofia ja kieli, Sartren In- ho ja Camus’n Sivullinen. Yliopis- to-opiskelusta tohtoreiden mieleen ovat jääneet S. A. Kivisen loistavat luennot, Esa Saarisen fantastiset se- minaarit sekä Jaakko Hintikan, Ilk- ka Niiniluodon ja Simo Knuuttilan innostavat ja kannustavat tavat kä- tilöidä väitöskirjaa.

Sen sijaan epätavallisissa tari- noissa ekskursio filosofiaan, esi- merkiksi jonkin tutkimuksen taus- takysymyksen pohdiskelu toisessa oppiaineessa, johtaa lopulta päätoi- miseen filosofointiin. Oivalletaan, tai opiskelijalle kerrotaan, että hän- tä kiinnostavat kysymykset ovat fi- losofiaa. Näin käy muun muassa monelle psykologille ja matemaa- tikolle sekä esimerkiksi fysiikas- sa aloittaneelle Tarja Kallio-Tam- miselle.

68

Etenkin kokoelman alkupääs- sä, 1950–70-luvuilla, jatko-opin- not ovat itsestäänselvyys, jos eivät doktorandille niin ainakin tämän ohjaajalle. Menneinä vuosikym- meninä ohjaajan merkitys rahoi- tuksen ja kontaktien hankkimises- sa oli ratkaiseva, akateemisia vir- koja oli myös hakijamäärään näh- den paljon. Silloin mentiin, meren taaksekin, tutkimuskysymys edellä ja väitöskirja valmistui, kun – usein ohjaajan ehdottama – ongelma oli ratkaistu.

Juhani Pietarisen jatko-opinnot edustavat hyvin filosofiaan loikkaa- mista ja ohjaajavetoista väitöstut- kimusta. Pietarinen aloitti psyko- logian opiskelijana Helsingin yli- opistossa vuonna 1960, mutta vä- hitellen hänen opintonsa alkoivat painottua filosofiaan. Pietarinen seurasi Hintikan luentoja ja kiin- nostui (ystäviensä Risto Hilpisen ja Raimo Tuomelan ohella) induktio- logiikasta, josta hän väitteli vuonna 1972. Pietarisella oli mahdollisuus seurata (ohjaajansa) eturivin tut- kimusta, ja päätoiminen tutkimus oli mahdollista Suomen Akatemi- an tutkimusassistenttina.

Ohjaava apu on usein kuitenkin laiha lohtu rahallisen tuen uupues- sa, ja erityisesti vastikään väitelleet pitävät apurahantynkiä ja sivutöi- tä väitöstutkimuksen rahoittami- sen vaikeasti saavutettavana pe- rusmuotona. Joillekin leipätyön si- sältö on yhdentekevä ja tärkeintä on mahdollisuus tehdä tutkimusta.

Terhi Kiiskinen on yksi niistä kokoelman henkilöistä, joille filo- sofia vaikuttaa olevan kutsumus.

Kiiskinen opiskeli kaikesta kiin- nostuneena ja kiireettä eri aineita, kunnes väitteli vuonna 1997 Sig- fridus Aronus Forsiuksen luon- nonfilosofisista näkemyksistä. Si-

mo Knuuttilan ”voisit ehkä kat- soa” -kehotuksesta alkoi pedantti- nen tutkimus Forsiuksen lähteistä ja vaikutteista. Perheellinen ja ve- lallinen tutkija teki 12 vuotta pätkä- töitä, muun muassa opetti yliopis- to-opiskelijoille filosofian historiaa sekä lapsille liikuntaa ja klassisen baletin alkeita, ennen amanuens- siksi pääsemistä.

Erityisesti filosofisten virkojen ja apurahojen vähäisyyden – sekä parempien tienestien – vuoksi mo- net tohtorit päätyvät muille aloille.

Heidän kertomuksistaan on muka- va lukea erilaisia näkemyksiä filo- sofisen koulutuksen merkitykses- tä. Lukuisten ulkomailla väitellei- den ja ulkomaisissa yliopistoissa vierailleiden tohtorien kertomus- ten kautta lukija tutustuu myös erilaisiin tutkimus- ja väittelykult- tuureihin.

Maapalloistuminen näkyy ko- koelman kirjoituksissa. Esimer- kiksi Descartesin ja Spinozan pas- siokäsityksistä saman päivän aika- na Ranskaan ja Ruotsiin vuonna 2008 väitelleen Minna Koivunie- men kosmopoliittinen väitöskir- ja syntyi Uppsala–Pariisi–Lyon–

Brisbane–Fidzi–Montreal–Kitti- lä–Ann Arbor-akselilla.

Yleisesti antologian kirjoituk- sia yhdistäviä (inhimillisesti kiin- nostavia) teemoja ovat tohtoroitu- minen kiireisen tai jopa kaoottisen elämän keskellä; riittämättömyy- den tunne tutkimuksen äärellä; ah- dinko, pettymys ja voimattomuus;

uhmakkuus ja katkeruus sekä tyy- tymättömyys väitöskirjan vastaan- ottoon. Vastaväitelleiden andrena- liinihuumaa tasapainottavat väi- töskirjaansa etäältä katsovien pro- fessorien maanläheiset mietiskelyt töidensä merkityksestä, muiden muassa Seppo Sajama, Arto Haa-

pala ja Jussi Kotkavirta lausuvat vii- sauden sanoja.

Myös luonteenheikkouksis- ta ja muista puutteista puhutaan ilahduttavan avoimesti filosofi- sen omaelämäkerran perinteisessä hengessä. Väitösjännityksen lievit- täjinä toimivat kustoksen, kollegan tai vastaväittäjän rohkaisevien sa- nojen lisäksi alkoholi, beetasalpaa- jat ja rauhoittavat lääkkeet. Kom- melluksiakin sattuu, eikä väitök- seen pukeutuminenkaan mene aina nappiin. Jaakko Hintikalle kerrotaan hänen palattuaan väitös- tilaisuudesta kasarmille, että hänen olisi pitänyt käyttää sotilaan juhla- pukua. Matti Sintonen joutuu aut- tamaan vastaväittäjää, jonka frak- kipaidasta irtoaa nappi. Elämä- kertoihin kuuluvaa kaunistelua on puolestaan luettavissa väitöskirjan viimeistelyn vähättelystä.

Teoksen aatehistoriallisesta pai- nosta ja maukkaiden kaskujen mää- rästä huolimatta sen parasta antia ovat kirjoittajien erilaiset näkökul- mat filosofiseen tutkimukseen ja heidän arkiseen puurtamiseen liit- tyvät, elämänfilosofisetkin, oival- luksensa.

Kirjoittaja on Tampereen yliopistossa 11.11.2011 väitellyt filosofian tutkija.