Ystävyyden puiston vesistöt ja niiden veden laatu

VESI- JA YMPÄRISTÖHALLITUKSEN MONISTESARJA

Nro 557

YSTÄVYYDEN PUISTON VESISTÖT JA NUDEN LAATU

Tuomas Oikari

Sirkka—Liisa Markkanen

1

tO

Nro 557

YSTÄVYYDEN PUISTON VESISTÖT JA NIIDEN LAATU

Tuomas Oikari

Sirkka—Liisa Markkanen

Vesi— ja ympäristöhaliltus Kainuun vesi— ja ympäristöpiiri Helsinki 1995

Julkaisua saa Kainuun vesi— ja ympäristöpiirin toimistosta, osoite PL 115, 87101 Kajaani, puh. (986) 61631. (1.3.1995 alkaen Kainuun ympäristökeskus)

ISBN 951—47—9102—9 ISNN 0783—3288

Painopaikka: Vesi— ja ympäristöhallituksen monistamo, Helsinki 1995

KUVAILULEHTI

Julkaisija

Vesi— ja ympäristöhallitus ja Kainuun vesi— ja ympäristöpiiri

Tekijä(t) (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Tuomas Oikari

Sirkka—Liisa Markkanen

Julkaisun päivämäärä 28.2.1995

Julkaisun nimi (myös ruotsinkielinen)

Ystävyydenpuiston vesistöt ja niiden veden laatu

Julkaisun laji Toimeksiantaja Toimielimen asettamispvm

Tutkimusraportti

Julkaisun osat

Tiivistelma

Kainuun korkeudella itarajan molemmin puolin sijaitsee suomalais—venalainen luonnonsuojelualue, Ystavyyden luonnonsuojelualue. Tämä tutkimus sisältää perustiedot luonnonsuojelualueen Suomen puoleisen osan, Ystävyyden puiston, vesistöistä ja niiden veden laadusta. Ystävyyden puistoon kuuluu viisi erillistä suojelualuetta, joissa on yhteensa 185 lampea tai jarvea, joista noin puolet on alle 1 ha kokoisia Raporttun on koottu kaikkien lampien ja jarvien pinta—ala, korkeus— ja syvyystiedot Vedenlaatutietoja on 1970—, 1980— ja 1990—luvuilta Raportissa unta on verrattu keskenäään ja lisäksi niiden perusteella on tehty järvien käyttökelpoisuusluokitus.

Ystävyydenpuiston vesistöjen happamuus on lisääntynyt ja puskurikyky heikentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.

Tilastollisesti merkitseviä muutoksia ainakin jommassa kummassa suureessa on havaittavissa jokaisella vesistöalueella.

Lisäksi Kalliojärven vesistöalueella alusveden happipitoisuus on noussut tilastollisesti erittäin merldtsevästi.

Ystävyydenpuiston humusjärvien happamuus johtuu pääosin valuma—alueiden suoperäisyydestä, kuntaas kirkasvetisten järvien happamoitumiseen vaikuttaa yhtä suuresti myös ilmaperäinen happamoittava laskeuma,

Alueen vesistot kuuluvat yle;skayttoluolatukseltaan paaosrn tyydyttavaan tai valttavaan luokkaan Virkistyskäyttöluokituksessa ne sijoittuvat hieman paremmin ja kalavesiluokituksessa huonommin kuin yleisluokituksessa Kayttokelpo;suutta alentavia tekijoita ovat vesien humuspitoisuus ja happamuus seka huono happipitoisuus talvikerrostuneisuuden aikana

Lentuan aluetta ei ole tarkasteltu tässä tutkimuksessa, koska se suuruutensa vuoksi poikkeaa oleellisesti muista Ystävyydenpuiston vesistöistä.

Asiasanat (avainsanat)

Happamoituminen, vedenlaatuluokitus, ionitase, veden laatu, järvi, Ystävyydenpuisto, Kuhmo, Kainuu Muut tiedot

Sarjan nimi ja numero ISBN ISSN

Vesi— ja ympäristöhallituksen 951—47—9102—9 0783—3288

monistesaija nro 557

Kokonaissivumäärä Kieli Hinta Luottamuksellisuus

96 Suomi 36,60 mk Julkinen

Jakaja Kustantaja

Kainuun vesi— ja ympäristöpiiri Vesi— ja ympäristöhallitus

PL 115, $7101 KAJAANI PL 750, 00101 HELSINKI

puh. (986) 1631

(1.3.1995 alkaen Kainuun ympäristökeskus)

Publlshed by

National Board of Waters and the Environment and Kainuu Water and Environment District

Author(s) Tuomas Oikari

Sirkka—Liisa Markkanen

Date ofpubllcation 28.2.1995

Titte of publlcation

Water Bodies and Water Quality in the Area of the Nature Reserve Friendship

Type of publlcation Commissioned by Research report

Parts ofpublication

Abstract

The Finnish—Russian Nature Reserve Friendship is situated on the altitude of Kainuu on both sides of the eastem border. The research contains of the basic information about the water bodies and qualities of the Finnish part of the Nature Reserve friendship.

The Nature Reserve Friendship consists of five different protection areas. There are up to 185 ponds or lakes and half of them are under 1 ha in size. The areas, heights and depths of ail the ponds and lakes are listed in the report.

The results of the quality of water is of 1970, 1980 and 1990. In the report the results are compared with one and another, and with these conclusions the lakes are classified on the quality of the water.

Acidity of the water bodies in the Nature Reserve Friendship has increased and buffering capacity has declined.

The statistical changes were found in every river basins at least in one of the quantities. Beside oxygen content of hypolimnion has statistically increased significantly in the river basin of Kalliojärvi.

Acidity of humotic lakes is mainly caused by marshiness of the river basin while atmospheric acidic fallout has as great influence on acidity of non—humotic lakes.

According to the general use classification the water bodies are satisfactory or passing, They are little better in the classification of recreational use and in the classification of fishery use placing is worse than in the general use.

Humus content, acidity and poor oxygen content during the winter stratification decrease the usability of waters.

The area of Lentua has not been included in this report, because Lentua is so much larger than the other lakes in the Nature Reserve Friendsihip.

Keywords

Acidification, water quality, lake, Kuhmo, Nature Reserve Friendship Otherinformation

Series (keytuleand no.)

Mirneograph Series of the National Board of Waters and the Environment no. 557

Pages Language

96 Finish

Distributeä by

Kainuu Water and Environment District PL 115, FIN—$7101 KAJAANI

tel. (986) 1631

(Since 1.3. 1995 Kainuu Regional Environment Centre)

ISBN ISSN

951—47—9102—9 0783—3288

Publisher

National Board of Waters and the Environment PL 750, FIN-0O101 HELSINKI

Price

36,60FIM Confidentiality

Public

5

SISÄLLYS

1 2

JOHDANTO ^.

YSTÄVYYDENPUISTO ^.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Ystävyydenpuiston veden laadullinen käyttökelpoisuusluokitus 11

5.25.1 5.2.1 5.2.2 5.2.3 5.2.4 5.2.5 5.2.6 5.2.7 5.2.8 5.2.9

Vesistöaluekohtainen tarkastelu Isojoen vesistöalue 59.67 Anättijärven vesistöalue 59.93 Kalliojärven vesistöalue 59.95 Saunajoen vesistöalue 59.97

Luonnonsuojelualuekohtainen tarkastelu Juortanansalon ^— Lapinsuon alue

Maariansärkkien ^— Iso—Palosen alue.

Elimyssalon alue

Pienten valuma—alueiden vuodenaikainen lonitaseet

Ystävyydenpuiston vedenlaatuluokitus Juortanansalon ^— Lapinsuon alue Iso—Palosen ^— Maariansärkkien alue.

Elimyssalon alue Ulvinsalon alue

TULOSTEN TARKASTELU

2221 2223

O O 23 24

O 0 24 2425 2526 Yleistä

Maa— ja kallioperä Vesistöt

2.12.2 2.3

3 3.13.2 3.33.4

Aineisto

lonisuhdetarkastelu Tilastolliset menetelmät

77

$ 10

4 TULOKSET 11

4.14.1.1 4.1.2 4.1.3 4.1.4 4.24.2.1 4.2.2 4.2.3 4.34.4 4.54.5.1 4.5.2 4.5,3 4.5.4

5

vedenlaadun muutos

21 Tutkimusvuosien väliset hydrologiset erot

Ystävyydenpuiston vedenlaatu ja sen muutokset Sähkönjohtavuus

Alkaliniteetti VäripH

Kemiallinen hapenkulutus Typpi

Fosfori ja rauta Sulfaatti

Pii

6 Kloridit.

Mangaani ^.

Alumiini

Maa—alkalimetallit

Pienten valuma—alueiden vuodenaikainen Ionien suhteelliset osuudet

Ystävyydenpuiston vedenlaatutietoja

Vesistöaluekohtainen vedenlaatusuureiden vaihtelu eri vuosina Pearsonin korrelaatiomatriisi

Ystävyyden puiston kalavesi—, virkistyskäyttö— ja yleisluokitus Juortanansalo

Iso—Palonen ja Maariansärkät Elimyssalo

Ulvinsalo

Järvien syvyyskartat Merkkien selitykset Juortanansalo

Iso—Palonen ja Maariansärkät Elimyssalo

Ulvinsalo

2627 2728 5.2.10

5.2.11 5.2.12 5.2.13

5.35.4 vedenlaadun muutos

6 TIIVISTELMÄ 29

KIRJALLISUUS 30

LIITEET 21

34 4.1—4.3 4.4—4.6 4.7—4.9 4.10—4.12 55.1

5.2—5.8 5.9—5.21 5.22—5.28 5.29—5.33

1 JOHDANTO

Ystävyyden luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1990 Suomen ja silloisen Neuvostoliiton ymparistonsuojeluyhte;styon ja luonnonsuojelututkimuksen edista—

miseksi. Suomen puolista luonnonsuojelualuetta kutsutaan Ystävyydenpuistoksi ja Neuvostoliiton puolella on jo vuonna 1983 perustettu Kostamuksen luonnonsuojelu—

alue.

Ystävyyden luonnonsuojelualueella vuosiksi 1990—1991 ja 1992—1993 tehtyjen kahdenvalisten tutkimussopimusten mukaan Suomen puolella tehtavista vesistotut—

kimuksista vastaa Kainuun vesi— ja ympäristöpiiri. Tämän sopimuksen mukaisesti on vuosina 1990—1991 tehty Ystävyydenpuiston järvien ja lampien syvyyskartoitukset sekä vedenlaadun kartoitustutkimus. Tässä tutkimuksessa on esitetty pääosa näiden kartoitusten tuloksista. Lisäksi on verrattu vuoden 1991 vedenlaatutuloksia 1970— ja 1980—luvuilla alueella tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Erityisesti on selvitetty ilmape—

raisen happamoitumisen merkitysta vedenlaadun muutoksissa Kostamuksen kaivos—

kombinaatin huomattavien rikkidioksidipäästöjen vuoksi.

2 YSTÄVYYDENPUISTO 2e1 Yleistä

Suomen puolella Ystävyydenpuisto koostuu viidestä erillisestä Kuhmon kaupungissa sijaitsevasta osasta: Ulvinsalon luonnonpuistosta, Juortanansalon ^— Lapinsuon soi—

densuojelualueesta sekä Elimyssalon, Iso—Palosen ^— Maariansärkkien ja Lentuan eri—

tyisistä suojelualueista (kuva 1). Suomen puolella Ystävyydenpuiston kokonaispin—

ta—ala on noin 20 400 ha, joten se on maamme laajin keskiboreaalisen metsäluonnon suojelukohde Neuvostoliiton puolella Ystavyydenpuiston muodostaa vuonna 1983 perustettu Kostamuksen luonnonsuojelualue (47 600 ha).

2.2 Maa— ja kallioperä

Itä—Kuhmon alue kuuluu kokonaisuudessaan kallioperältään ns, presvekokarelidiseen pohjakompleksiin, johon kuuluva graniittigneissi edustanee Suomen vanhinta kallio—

perää. Graniittigneissi alueen halki kulkee lisäksi varsin yhtenäinen emäksisistä meta—

vulkaniiteistä koostuva liuskejakso.

Alueen korkokuvan vaihteluita eivät selitäkään kivilajivaihtelut, vaan kallioperän lohkotektoniikka. Lisäksi viime jääkaudella alueen yli virrannut manneijäätikkö kulufti lohkorajojen kohdalta rikkonaista kallioperää enemmän kuin ehyemmän kallioperän alueella. Alueen suurtopografiassa kallioperän lohkorajat näkyvät karttakuvassa selvinä viivasuuntina Naissa alavissa laaksoissa sijaitsee usein harjujaksoja, jarvia ja jokia Selvä jäätikön kulkusuuntainen ruhje kulkee Lentiirajoen ja Lentiiran eteläosan kautta Ryti— ja Iso—Palosen alueelle ja edelleen Veräisen kautta Kylmänsärkille ja Maarian—

särkille. Toinen selvä viivasuunta kulkee Anättijärveltä Säynäjäjärven kautta Valtasen—

järvelle.

Itä—Kuhmossa kallioperää verhoaa lähes kaikkialla jäätikön mukanaan kuljettamasta ja alleen kasaamasta aineksesta koostuva peitemoreenivaippa. Se myötäilee kalliope—

rän epätasaisuuksia usein vain muutaman metrin paksuisena kerroksena, mutta muodostaa välillä myös kumpareita ja selänteitä. Itä—Kuhmossa tavataan myös lähes pelkästään moreenista koostuvia jäätikön kulkusuuntaisia, pitkänomaisia selänteitä, dnimliineja. Niiden muodot heijastuvat alueen järvien muotoihin selvästi. Järvien lahdet ja usein myös alueen pienet lammet sijaitsevat drumliinien välisissä painan—

teissa.

Orgaaniset maalajikkeet ovat syntyneet huomattavastijääkauden suorittaman maiseman muotoilun jälkeen. Merkittävin pinnanmuotoja muuttanut tekijä jääkauden jälkeen on Itä—Kuhmon alueella ollut soistuminen. Turve peittääkin koko Kainuun pinta—alasta noin 34 % (Kemiläinen 198$).

2.3 Vesistöt

Ystävyydenpuisto kuuluu kokonaisuudessaan Oulujoen vesistöön (59), jakaantuen neljään toisen jakovaiheen vesistöalueeseen (kuva 1).

Ystävyydenpuistossa on yhteensä 185 lampea ja järveä. Ne sijaitsevat keskimäärin yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Näistä yli 60 % on pienempiä kuin 1 ha. Yli 10 ha:n kokoisia järviä on 17 kpl, joista 3 on yli 100 ha. Vesistöjen yhteispinta—ala on noin 1260 ha, kun Lentuaa ei lasketa mukaan. Ystävyydenpuiston järvisyysprosentti Lentua poisluettuna on noin 8,2 %. Järvien syvyyskartat on esitetty liitteeissä 5/1 ^— 5/33.

Juortanonsalon ja Lapinsuon alue kuuluu sekä Isojoen (59.67) että Änättijoen vesistöalueeseen (59.93). Iso—Palosen ja Maariansärkkien alue kuuluu yksinomaan Kalliojärven vesistöalueeseen 59.95). Elimyssalon alue kuuluu Kalliojärven (59.95) ja Saunajoen (59.97) vesistöalueeseen. Vähälampisin Ulvinsalon alue kuuluu myös Saunajoen vesistöalueeseen (59.97) (taulukko 1).

Taulukko 1. Ystävyydenpuiston järvien lukumäärä, pinta—ala ja järvisyys.

alue järvien 1km. pinta—ala järvi—

2 syys %

Isojoen vesistöalue 59.67 134.24 2.86

Juortanansalo ^— Lapinsuo 16 0.22 1.96

Änättijärven vesistöalue 59.93 403.16 12.22

Juortanansalo ^— Lapinsuo 32 0.36 1.37

Kalliojärven vesistöalue 59.95 556.18 8.00

Iso—Palonen ^— Maariansärkät 70 9.74 27.07

Elimyssalo 17 0.22 0.8

Saunajoen vesistöalue 59.97 890.57 6.01

Elimyssalo 22 1.26 5.3$

Ulvinsalo 2$ 0.23 0.92

)

(

N

©Karttakeskus Oy, lupa L769/95

Kuva 1. Tutkimuksessa mukana olleet Ystävyydenpuiston Suomen puoleiset osat vesistäalueineen.

3 AINEISTO JA MENETELMÄT 3.1 Aineisto

Vedenlaatuaineisto perustuu Kainuun vesi— ja ympäristöpiirin eri yhteyksissä Ystävyyden puiston alueella tekemiin vedenlaatututkimuksiin.

Vuosina 1973—74 tehtiin Kuhmon alueen vesistöjen veden laadun ensimmäinen kartoitustutkimus. Tutkimuksessa oli mukana noin 70 kohdetta Ystävyyden puiston alueelta. 1980—luvulla kartoitettiin Kuhmon happamoitumisherkkien vesistöjen tilaa.

Tällöin Ystävyyden puiston vesistöjä oli tutkimuksessa mukana noin 30 kpl. Vuonna 1991 tehtiin varsinainen Ystävyyden puiston järvien veden laadun kartoitus, jossa olivat mukana kaikki puiston yli 1 ha kokoiset vesistöt.

Tulosten tilastollinen tarkastelu perustuu 28 järveen, joista on tiedot kaikilta eri vuosikymmeniltä. Otanta painottuu happamoitumisherkkiinjärviin, eivätkä tulokset sen vuoksi ole yleistettävissä kaikkiin puiston vesiin. Vesistöalueiden yleinen luonnehdinta perustuu 6$ kohteen tuloksiin, joita on ainakin 1970— ja 1980 luvuilta.

Intensiivisen tutkimuksen kohteena olivat vuonna 1991 puiston alueella sijaitsevat Elimysjärvi ja Elimysjoki sekä Ristonlampi, Ristonpuro ja Viiksimonjoki.

Erityisesti haluttiin selvittää näiden vesistöjen veden laadun vuodenaikaista vaihtelua.

Näytteet on otettu järven syvyydestä riippuen 1—4 metrin syvyydestä. Tulosten tarkastelussa on käytetty pääsääntöisesti 1 m:n vedenlaatutietoja.

Veden fysikaaliset ja kemialliset analyysit tehtiin Kainuun vesi— ja ympäristöpiirin laboratoriossa. Analyysimenetelminä käytettiin vesi— ja ympäristöhallinnon labo ratorioissa käytössä olevia menetelmiä (Vesihallitus 1981). Tarkasteltavat vedenlaa—

tuparametrit olivat alkalinitetti, väri, kemiallinen hapen tarve, sähkönjohtavuus, päällysveden rautapitoisuus, kokonaistyppi ja —fosfori, veden happipitoisuus ja pH sekä sameus. Vuoden 1991 näytteistä määritettiin edellisten lisäksi Al, Ca, Cl, K, Mg, Na, Si02, S04, epäorgaaninen hiili sekä eräitä raskasmetalleja, jotka tehtiin Oulun vesi— ja ympäristöpiirin laboratoriossa. Alueen kaikki yli 1 ha kokoiset lammet ja järvet on syvyyskartoitettu vuosina 1990—91. Tulokset on esitetty liitteessä 5.

3.2 lonisuhdetarkastetu

lonitarkastelulla pyritään selvittämään happamuuden alkuperääja vesistöjen happamoi—

tumislierkkyyttä. Lisäksi tarkastelua voidaan käyttää eräänlaisena sisäisenä laadun—

tarkkailuna. Kationien ja anionien tulee teoriassa olla tasapainossa. Käytännösssä pienten mittausvirheiden summautuessa ja eräiden ionien perustuessa arviointiin, voidaan kationien ja aiiionien summassa hyväksyä noin ± 10 % ero (NIVA 1991).

Tässä työssä ionien tarkastelussa tyydyttiin havaintopaikkojen suuren lukumäärän (6$

kpl) johdosta vain kuvailevaan vesistöaluekohtaiseen (4 kpl) ionisuhteiden tarkas—

teluun. Tarkastelussa on käytetty 1 m:n syvyyden vedenlaatutuloksia vuodelta 1991.

Kalliojärven vesistöalueen monipuolisuuden johdosta siellä tehtiin kaksi ionitarkas—

telua, sekä kirkkaille (väri <30 Pt mg/l) että tummille (väri 30 Pt mg/l) järville.

lonitarkasteluun otettiin kationit Ca, Mg2, Na, K, NH4 ja W ja anionit S042, C[, N03, HC03 ja A. Huoria ei otettu tarkasteluun mukaan, koska sitä ei oltu määritetty. Orgaaninen anioni (A) arvioitiin laskemalla se ns. Oliverin kaavalla (Oliver ym. 1983). Siihen tarvittava kokonaisorgaaninen liii (TO laskettiin CODJ

—tuloksista Kortelaisen ja Mannion (1990) esittämän kaavan perusteella. Bi—

karbonaatin arviona käytettiin alkaliniteettimittausta. Suifaatti ja kloridi oli analysoitu menetelmillä, jotka antavat humusvesistä epätarkan tuloksen. Kirkkaiden vesien suhteen eroja ei synny eri menetelmien suhteen.

3.3 Tilastolliset menetelmät

Tulosten tilastollisessa testauksessa käytettiin joko 2—suuntaista varianssianalyysiä ja Tukeyn testiä tai Kruskall—Wallisin yksisuuntaista varianssianalyysiä. Varians—

sianalyysillä ja Kruskall—Wallisin—testillä selvitettiin onko vesistöalueiden sisällä tut—

kimusvuosikymmenittäin eroja ja Tukeyn testillä minkä vuosikymmenten välillä erot ovat. Tekijöiden välisiä riippuvuuksia pyrittiin selvittämään Pearsonin korrelaatio—

kertoimen avulla. Tulosten tilastollinen käsittely tehtiin Systat—ohjelman avulla.

3.4 Ystävyydenpuiston veden laadullinen käyttökelpoisuusluokitus

Ystävyydenpuiston veden laadullinen luokittelu perustuu vesi— ja ympäristöhalli—

tuksen 13.6.1988 hyväksymään ohjeeseen. Luokittelussa on käytetty sellaisia veden laatutekijöitä tai muita riittävän yksiselitteisesti arvioitavissa olevia vesistön omi naisuuksia, joiden avulla pystytään mahdollisimman täsmällisesti määrittämään kun kin käyttömuodon vesistön tilalle asettamat vaatimukset. Luokitukset perustuvat ensisijassa vesistön veden laadulle asetettuihin raja—arvoihin. Muuttujat kuvaavat joko vesistön luonnollisia perusominaisuuksia tai vesistön tilassa tapahtuneita haitallisia muutoksia.

Ystävyydenpuistossa tehtiin vesistöjen virkistyskäyttö—, kalavesi— ja yleiskäyttö—

luokitus. Ne perustuvat vastoin yleisiä luokitteluperusteita lähinnä talviaikaisiin vuon na 1991 tehtyihin yksittäismittauksiin. Vesistöjen käyttökelpoisuutta eniten alentava tekijä on yleensä pH:n ja happipitoisuuden alhaisuus. Verrattaessa vuoden 1991 tuloksia osasta vesistöistä olemassa oleviin aikaisempiin tuloksiin, näyttävät alueen vesistöt laadultaan vakailta. Näin ollen luokitus voidaan jokseenkin hyvin tehdä yhden havaintokerran perusteella. Käyttökelpoisuusluokitus on esitetty liitteessä 4/1—12.

4 TULOKSET

4.1 Vesistöaluekohtainen tarkastelu

Liitteissä 2 ja 3 on esitetty sekä tilastollisesti testattujen vedenlaatusuureiden vesistö—

aluekohtaiset jakaumakuvat että niiden väliset korrelaatiokertoimet.

4.1.1 Isojoen vesistöalue 59.67

Isojoen vesistöalue.en tutkitut vesistöt kuuluvat Juortanansalon ^— Lapinsuon luonnon—

suojelualueeseen. Alueella ei ole suuria järviä. Pääosa alueen lammista sijaitsee joko soilla tai soistuneilla alueilla. Tutkittuja lampia oli $ ja niiden yhteinen pint&-ala oli 18,9 ha. Lammet ovat yleensä matalia (ka. 4,3 m), tummia, happamia (ka. pH 5,0) ja karuja. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on pääsääntöisesti alle 10 tg/l. Kui tenkin lampien alusvedessä esiintyy usein happikatoa. Lampien puskurikyky on heikko (alk. <0,05), ainoan poikkeuksen tekee Kala—Kaleton, jonka alkaliniteetti on hapetto—

muudesta johtuen korkea (0,75 mmol!l).

Alueen vertailulammissa on havaittavissa tutkimusvuosikymmenten välisiä lieviä vedenlaadun muutoksia. Tilastollista merkitsevyyttä voidaan havaita veden sähkön—

johtavuudessa, joka on noussut tilastollisesti melkein merkitsevästi 1970—luvulta 1990—

luvulle tultaessa (P= 0,023) sekä veden värissä, joka lisääntyi 1980—luvulla myös ti lastollisesti melkein merkitsevästi (P=0,022). Veden p11 on laskenut 1990—lukua 1970—

lukuun verratessa melkein puoli yksikköä, mutta alkaliniteetti on pysynyt kuitenkin lähes muuttumattomana. Tosin 1980—luvulla alkaliniteetti nousi väliaikaisesti ja oli melkein merkitsevästi korkeampi kuin 1990—luvulla (P=0,05). pH:n lasku ei ole kuitenkaan suuresta hajonnasta johtuen tilastollisesti merkitsevä, vaan korkeintaan suuntaa antava (P=0,0$5) (liite 2).

4.1.2 Änättijärven vesistöalue 59.93

Myös Änättijärven vesistöalueen tutkimuslammct kuuluvat Juortanansalon^—Lapinsuon luonnonsuojelualueeseen. Osa lammista sijaitsee kuitenkin alueen soisesta luonteesta poiketen harjujen välittömässä läheisyydessä. Tutkittuja lampia oli 7 ja niiden yli—

teispinta—ala 19,2 ha. Lammet ovat keskimäärin matalia (ka. 5,2 m), melko happa—

mia (ka. pH 5,6), tummia ja karuja. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on noin 10 .tg/l. Lampien puskurikyky on heikko (alk. <0,05 mmol/l),

Alueen vertailulammissa on havaittavissa alkaliniteetissä 1970— ja 1980—luvun välillä tilastollisesti suuntaa antavaa alenemista (P=0,063), mutta 1970— ja 1990—lukujen välillä jo tilastollisesti melkein merkitsevää alenemista (P=0,03). Vertailulampien hap—

pamuudessa ei havaittu kuitenkaan muutosta (liite 2).

4.1.3 Kalliojärven vesistöalue 59.95

Pääosa Kalliojärven vesistöalueen lammista kuuluu Maariansärkkien ^— Iso—Palosen luonnonsuojelualueeseen. Alueella on runsaasti järviä ja lampia. Tutkittuja vesistöjä oli 32 ja niiden yhteispinta—ala 865 ha, Suurimmat järvet ovat Veräinen (366 ha) ja Iso—Palonen (222 ha). Alueen vesistöt ovat melko syviä (ka. 8,4 m), pää—osin tummia ja karuja. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on alle 10 .tg/l. Muista Ystävyyden—

puiston luonnonsuojelualueen osista poiketen vesistöt ovat vain vähän happamia (ka.

pH 5,9) ja niiden puskurikyky on hyvä (atk. > 0,1).

Kalliojärven vesistöalueen vertailulammissa ja —järvissä on tapahtunut melko vähän muutoksia eri vuosikymmenten välillä. p11 on laskenut melkein merkitsevästi 1970—

ja 1980—lukujen välillä (P=0,024), mutta alkaliniteetissä ei havaita tapahtuneen

edes suuntaa antavaa alenemista. Alusveden happipitoisuus on noussut 1980—luvul la merkitsevästi ja 1990—luvulla erittäin merkitsevästi verrattuna 1970—lukuun (P=0,000). Vastaavasti päällysveden kokonaisfosfori— ja rautapitoisuudet ovat las keneet 1980—luvulla suuntaa antavasti (P=0,06) (liite 2).

4.1.4 Saunajoen vesistöalue 59.97

Saunajoen vesistöalueella tutkitut vesistöt kuuluvat sekä Elimyssalon että Ulvinsalon luonnonsuojelualueisiin. Elimyssalon luonnonsuojelualueella on kaksi muita suurem paa järveä, Elimysjärvi (60 ha) ja Saari—Kiekki (63 ha). Ulvinsalon luonnonsuoje—

lualue on vähävetinen, siellä on vain muutamia pieniä lampia. Tutkimuslampia oli 21 ja niiden yhteispinta—ala 188 ha. Saunajoen vesistöalueen järvet ja lammet ovat matalia (ka. 4 m), keskimäärin muita vesistöalueita tummempia, mutta kuitenkin karuja.

Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on noin 10 jig/l. Alueen vesistöt ovat melko happamia (ka. pH 5,5), mutta niiden puskurikyky on kohtalainen (alk. > 0,05 mmol/l).

Saunajoen vesistöalueella on tapahtunut melko voimakkaita vedenlaadun muutoksia.

Tilastollisen testauksen mukaan veden pH on laskenut 1980—luvulla erittäin merkitse—

vasti Talloin on otettava kuitenkin huomioon 1980—luvun naytteiden erityispiirteet, sula 1990—luvulla ero 1970—lukuun on enaa melkein merkitseva (P=0,05) Happa—

moitumisesta huolimatta vesistojen puskunkyvyissa ei ole kuitenkaan tapahtunut muutoksia. Sensijaan päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on laskenut merkitseväs—

ti (P=0,009). Alusveden happipitoisuus on keskimäärin parantunut selvästi, mutta suuresta hajonnasta johtuen se ei saa tilastollista merkitsevyyttä. Luultavasti 1980—

luvun hydrologisista oloista johtuen veden sameus oli tallöin melkein merkitsevästi suurempi kuin muulloin (P=0,022) (liite 2).

4.2 Luonnonsuojelualuekohtainen tarkastelu

4.2.1 Juortanansalon ^— Lapinsuon alue

Juortanansalon ^— Lapinsuon luonnonsuojelualueeseen kuuluu sekä Isojoen että Anättijärven vesistöalueen lampia. Alueen vedenlaadulliset muutokset ovat pieniä.

Huomattavin muutos on alkaliniteetin melkein merkitsevä lasku (P=0,05), mikä ei tosin heijastu veden happamuuden lisääntymisenä. Huomioitava on myös veden värin vähäinen lasku 1990—luvulla (P=0,057).

4.2.2 Maariansärkkien ^— Iso—Palosen alue

Maariansärkkien ^— Iso—Palosen luonnonsuojelualueen vesistöt kuuluvat Kalliojärven vesistöalueeseen. Suurin vedenlaadullinen muutos on alusveden happipitoisuuden erittäin merkittävä lisääntyminen 3,1 mg/l —> 6,7 mg/l (P=0,000). Päällysveden ko—

konaisfosfori ja rautapitoisuus ovat laskeneet enintään suuntaa antavasti (P= 0,08).

4.2.3 Eilmyssalon alue

Elimyssalon luonnonsuojelualueen vesistöt kuuluvat sekä Saunajoen että Kalliojär—

ven vesistöalueisiin. Ystävyydenpuiston luonnonsuojelualueen on tällä osa—alueella tapahtunut suhteellisesti eniten muutoksia. Veden happamuus on lisääntynyt melkein merkitsevästi (P=0,02$), mutta veden alkaliniteettiin sillä ei ole ollut merkitystä.

Alusveden happipitoisuus on noussut melkein merkitsevästi (P=0,024), mutta päällysveden kokonaisfosforipitoisuuden “tilapäinen” aleneminen (P=0,023) ja sameuden lisääntyminen (P=0,015) kuulunevat sensijaan 1980—luvun otoksen erityispiirteisiin.

Ulvinsalon luonnonsuojelualueen lampien tilan muutoksia ei voitu havainnoida puutteellisen vertailuaineiston johdosta.

43 Pienten valuma—alueiden vuodenaikainen vedenlaadun muutos

Järvien kerrostuneisuuskausien aikana happipitoisuudet ovat alentuneet huomattavasti, jolloin happi— ja kokonaistyppipitoisuudet nousivat molemmissa järvissä keväisen täyskierron aikana selvästi. Elimysjärvessä myös päällysveden happamuus lisääntyi viisinkertaiseksi talvenaikaisiin arvoihin verrattuna. Ristonlammessa ei tälläistä ilmiötä havaittu. Kokonaisfosfori oli suurimmillaan molemmissa järvissä kesällä (kuvat 2 ja 3).

Keväällä veden pH laski kaikissa joissa selvästi (kuvat 4 ^— 6). Veden happipitoisuus oli kesällä huomattavasti, jopa yli 4 mg!l alhaisempi kuin talvella. Syksyllä jokien veden happipitoisuus parani. Elimysjoessa kokonaisfosfori— ja typpipitoisuudet kohosivat kesällä, mutta muissa joissa ei havaittu vastaavanlaista ravinnepitoisuuksien nousua. Sensijaan talvella ravinnepitoisuudet olivat Ristonpurossa hyvin korkeita.

4,4 lonitaseet

Orgaaninen anioni oli pääanionina kaikilla vesistöalueilla, paitsi Kalliojärven vesistö—

alueen kirkkaissa (väri 29 Pt mg/l) järvissä, joissa pääioniksi nousi kalsium. Kal—

liojärven vesistöalueen ruskeissa (väri 30 Pt mg/l) järvissä bikarbonaatti, kalsium ja siksi myös orgaaninen anioni nousivat pääioneiksi (kuva 7).

Ilmaperäisen happamuuden ja luontaisen happamuuden suhdetta ilmaiseva sulfaatin ja orgaanisen anionin suhde oli Kalliojärven vesistöalueen kirkkaissa järvissä noin 1:1. Sensijaan Isojoen ja Anättijärven ja Saunajoen vesistöalueella sekä Kalliojärven vesistöalueen värikkäissä järvissä orgaanista anionia oli huomaftavasti enemmän kuin sulfaattia. Kalsium oli vallitseva kationi kaikilla vesistöalueilla.

6 5 4 2

0

23.11.90 3.3.91 11.6.97 19.9.91 28.12.91

Kuva 2. Happi—, pH, kok, typpi— ja kok. fosforipitoisuuden kehitys v. 1991 Eilmysjärvessä 1 m:n syvyydessä.

ri

C3

15 10 5

22.4.910 11.6.91 31.7.91 19.9.91 8.11.91

aika aika

r 800

0’ 600

O1 35

D 30

‘ 25 20 a 15 10 5 0 200

0

23.1190 3.3.91 11.6.91 19.9.91 28.12.91 aika

23.11.90 3.3.91 11.6.91 19.9.91 28.12.91 aika

600 500 400 300 200 100 0

23.11.90 3.3.91

76 54 3 21 0—

23.11.90

0 11.6.91 19.9.91 28.12.91 23.11.90

aika

Kuva 3. Happi—, pH, kok. typpi— ja kok. fosforipitoisuuden kehitys v. 7997 Riston—

lammessa 7 m:n syvyydessä.

8 12 10 8 6 4 2 0

23.11.90 3.3.91 11.6.91 19.9.91 28.12.91 aika

DI0•

r1

t3

0•

3.3.91 11.6.91 19.9.91 28.12.91 aika

3.3.91 71.6.91 19.9.91 28.12.91 aika

20 15 10 5

Kuva 4. Happi—, pH, kok, typpi- ja kok. fosforipitoisuuäen kehitys v. 1991 Elimys joessa.

tJ,6

*77*

3.3.91 22.4.91 11.6.91 31.7.91 19.9.91 8.11.91 3.3.91 22.4.91 11.6.91 31.7.91 19.9.91 8.17.91 aika aika

700 60O500 5 ⁴⁰⁰ 300 200 100 0

0•

3.3.91 22.4.91 11.6.91 31.7.91 19.9.91 8.11.91 aika

25 20 15 10 5 0

3.3,91 22.4.91 11.6.91 31.7.91 19.9.91 8.11.91 aika

Kuva 5. Happi-, pH, kok. typpi- ja kok. fosforipitoisuuden kehitys v. 1997 Riston purossa.

r 14

10

c $

c 6

42 0

12,1. 3.3. 22.4; 11.6.. 31.7. 19.9.: 8.11.

aika

12.1. 3.3. 22.4. 11.6. 31.7. 19.9. 8.11.

aika

76 5

i 4

3 0

12.1. 3.3. 22.4. 11.6.’ 31.7.. 19.9. 8.11..

aika

20 : 15

?1O 5 0

12.1. 3,3. 22.4. 11,6. 31.7. 19.9. 8.11.

aika

19

6,6

5,9

0 ⁴ 5

—‘

3.3,91 22,4.91 1 f.6.91 31.7.91 19.9.91 8.11.91 23.11.90 3.3.91 11.6.91 19.9.91 28.12.91

aika ^aika

,6O0 ^,— 25

II

aika aika

Kuva 6. Happi-, pH, kok. typpi—ja kok. fosforipitoisuuden kehitys v. 7997 Viiksimon joessa.

4.5 Ystävyydenpuiston vedenlaatuluoldtus

4.5.1 Juortanansalon ^— Lapinsuon alue

Juortanansalo ^— Lapinsuon luonnonsuojelualueen vesistöt ovat yleisilmeeltään pieniä lampia, joiden veden pH ja happipitoisuudet ovat aihaisia, Alueen lampien pH on keskimäärin 5,2 jahappipitoisuus7,0 mg/L Juortanansalon^— Lapinsuon alueen vesistöt kuuluvat yleiskäyttöluokitukseltaan pääosin tyydyttävään ja välttävään luokkaan, aino astaan Lössälampi kuuluu hyvään luokkaan. Ne soveltuvat virkistyskäyttöön kuitenkin pääosin hyvin. Louhenlampi, Heinä—Kaleton, Hamppulampi, Pieni—Lahnajärvi ja Lamminahonlampi kuuluvat virkistyskäyttöluokitukseltaan tyydyttävään luokkaan.

Aihaisen happipitoisuuden ja pH:n johdosta alueen lammet soveltuvat kalastukseen huonosti tai erittäin huonosti. Alueella ei ole myöskään mainittavia arvokalakantoja.

Luokitus on liitteissä 4/1 ^— 4/3.

sojoki Änättijärvi Kalliojärvi (väri<30) Kalliojärvi (väri3O) Saunajoki

anionit 1uekv/I

350 300 250 200 150 100 50 0 50 100 150 200 250 300 350

kationit jiekv/1

Org. anioni NO3

IiCI

lIliGa 1Mg

4.5.2 Iso—Palosen ^— Maariansärkkien alue

Iso—Palosen ^— Maariansärkkien luonnonsuojelualueen vesistöt ovat yleisilmeeltään suurehkoja järviä ja lampia. Niiden happipitoisuus on keskimäärin hyvä (8,1 mg/l) ja myöskään veden pH ei ole kovin alhainen (pH 5,8). Alueen vesistöt kuuluvatkin yleiskäyttöluokitukseltaan pääosin hyvään tai tyydyttävään luokkaan. Ainostaan kalankasvatusaltaan läheisyydessä sijaitsevat Iso—Paloseen laskevat Ukonlampi ja Hepolampi, sekä näiden lähistöllä sijaitsevat Repolampi ja Tulilampi kuuluvat välttävään luokkaan.

Virkistyskäyttöominaisuuksiltaan alueen vesistöt kuuluvat hyvään luokkaan. Kalastuk—

sellisesti alue on kaksijakoinen: järvet ja isot lammet kuuluvat hyvään tai tyydyttä—

vään luokkaan, mutta pienet lammet kuuluvat yleensä huonoon luokkaan (liitteet 4/4^— 4/6).

4.5.3 Elimyssalon alue

Elimyssalon lammet ja järvet ovat melko pieniä ja jakaantuneena harvakseltaan ympäri Elimyssaloa. Niiden happipitoisuus on keskimäärin huono (6,1 mg/l) ja pH melko al hainen (pH 5,6). Alueen vesistöt kuuluvat yleiskäyttöluokitukseltaan tyydyttävään ja välttävään luokkaan. Virkistyskäyttö mahdollisuuksiltaan ne ovat hieman parempia, useimmat kuuluvat luokkaan hyvä tai tyydyttävä. Alueella ei kalataloudellista arvoa, joten alueen vesistöt ovat kalavesiluokitukseltaan pääosin huonoja. Ainoastaan Lat—

valampi/järvi kuuluu kalavesiluokitukseltaan tyydyttävään luokkaan. Alueella ei ole arvokalakantoja. Luokitus on esitetty liitteissä 4/7 ^— 4/9.

4.5.4 Ulvinsalon alue

Ulvinsalon luonnonpuiston alueella on vain vähän lampia. Ne ovat keskimäärin vähähappisia (6,0 mg/l), ja melko happamia pH 5,3). Yleisluokitukseltaan nämä pie net lammet kuuluvat tyydyttävään luokkaan. Virkistyskäyttöarvoltaan ne ovat hieman parempia ja kuuluvat hyvään ja tyydyttävään luokkaan. Alueella ei ole kalata—

loudellista arvoa, lammet kuuluvat kalavesiluokitukseltaan huonoon tai erittäin huonoon luokkaan. Luokitus liitteissä 4/10 ^— 4/12.

5 TULOSTEN TÄRKASTELU

5.1 Tutkimusvuosien väliset hydrologiset erot

Vuodet 1973—74 olivat keskimääräistä hieman sateisimpia, vuosien keskisadanta oli noin 700 mm. Eniten satoi kesä—, heinä— ja elokuussa.

Vesistöjen laatuun vaikuttavat hydrologiset tekijät olivat vuosina 1986 ja 1988 (suurin osa 1980—luvun näytteistä näiltä vuosilta) hyvin lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja.

Syksyllä 1985 ja 1987 pysyvä lumipeite tuli normaaliin aikaan. Lunta oli kuitenkin vuonna 1985 vähän, vuoden lopussa lunta oli vain 60 % normaalista. Järvet jäätyivät molempina syksyinä normaaliin aikaan.

Vuosi 1990 oli normaalia kuivempi ja virtaama toukokuun lopusta vuoden loppuun normaalia alhaisempi. Pysyvä lumipeite tuli marraskuun alussa noin viikon normaalia aikaisemmin. Lumen paksuus oli joulukuussa 33 cm. Järvet sensijaan jäätyivät normaaliin aikaan.

52 Ystävyydenpuiston vedenlaatu ja sen muutokset

Ystävyydenpuisto koostuu neljästä erillisestä luonnonsuojelualueesta: Juortanansa—

lon L.apinsuon (3800 ha), Maariansärkkien ^— Iso—Palosen (3600 ha), Elimyssalon (7050 ha) ja Ulvinsalon (2500 ha) luonnonsuojelualueesta. Pääosa alueen vesistöistä sijaitsee soilla tai soistuneilla alueilla. Ne ovat yleensä matalia, melko kirkkaita, hap—

pamia ja karuja. Tässä aineistossa lähes kaikki vedenlaatusuureet korreloivat tilastolli sesti melkein merkitsevästi toistensa kanssa. Ainoastaan kokonaistyppi muodosti tässä suhteessa selvän poikkeuksen. Tästä syystä tulosten tarkastelussa huomioitiin vain erittäin voimakkaat konelaatiot, joiden selitysaste (r2) on yli 70 %.

Taulukko 2. Eräiden veden laatusuureiden mediaaniarvot Ystävyydenpuiston luonnonsuojelualueella vesistöalucittain,

Vesistöalue

Iso— Änätti— Kallio— Sauna— Koko Suomi

Laatusuure joki järvi järvi joki

CTY mS/m 2.3 2.8 2.4 2.1 3.1

Alk mmol/l —0.004 0.02 0.1 0.03 0.075

pH 4.8 5.7 5.9 5.7 6.3

Väri Pt mgfl 78 80 55 80 100

CODMfl mg/l 18.9 12.5 10.1 14.9 15

NTOT ig/l 335 300 270 320 450

FfOT .cg/l 9.5 9.5 8.0 9.0 15.0

FE [tg/l 265 320 210 490 460

* (forsius ym. 1990)

5.2.1 Sähkönjohtavuus

Veden sähkönjohtavuus kuvaa sähköä johtavien yhdisteiden, elektrolyyttien, määrää ja laatua. Se ei anna kuitenkaan tietoa liuenneiden aineiden kokonaismäärästä.

Sähkönjohtavuuden muutosten avulla voidaan arvioida mm. kemiallista kerrostunei—

suutta ja jätevesien kulkeutumista ja leviämistä sekä yleistä veden nuhraantumista.

Koska sulfaatilla ja vetyioneilla on korkeampi ekvivalenttinen johtavuus kuin bikarbonaatilla, niin happamissa järvissä sähkönjohtavuus usein lisääntyy.

Maa— ja kallioperä vaikuttaa veden sähkönjohtavuus merkittävästi. Emäksisillä kallioperäalueilla veden sähkönjohtavuus on suurempi kuin happamilla kallioperä—

alueilla. Ystävyydenpuiston graniittigneissinen pohjakompieksi edustaa tyypillistä

hapanta kallioperäaluetta (Rönkä 1980). Suomen järvissä on yleensä alhainen sähkön—

johtavuus. Ystävyydenpuiston kaikilla osa—alueilla sähkönjohtavuus on alhaisempi kuin keskimäärin muualla Suomessa (taulukko 2). Oulunjoen vesistöalueella onkin keskimäärin maamme aihaisimmat arvot (Laaksonen 1970). Ystävyydenpuiston kor—

keimmat sähkönjohtavuudet mitattiin Mättijärven vesistöalueelta.

Sähkönjohtavuuden ja alkaliniteetin välillä havaittiin erittäin merkitsevä korrelaatio (r=0,90, ^***). Isojoen vesistöalueella veden sähkönjohtavuus on noussut tilastollisesti merkitsevästi. Muilla vesistöalueilla ei havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia.

5.2.2 Alkaliniteetti

Alkaliniteetti kuvaa veden puskurikykyä happamuuden muutoksia vastaan. Veden puskurikyky riippuu pääosin sen sisältämien bikarbonaattien pitoisuudesta. Mitä enemmän vedessä on bikarbonaatteja, sitä vahvemmin se on puskuroitu happojen ja emästen vaikutusta vastaan. Bikarbonaattipitoisuutta 0,2 mekv/l voidaan pitää riittä—

vänä puskuroimaan ilmalevintäisten epäpuhtauksien aikaansaamat happolisäykset (Seppänen 1984). Suomen vesistöt ovat yleensä heikosti puskuroituja, niiden aika—

liniteettien mediaaniarvo on vain 0,075 mmol/l. Ystävyydenpuistossa alkaliniteetti on samaa tasoa kuin muuallakin Suomessa, ainoastaan Isojoen vesistöalueen alkaliniteetti on selvästi muita alhaisempi (taulukko 2).

Alkaliniteetti koneloi erittäin merkitsevästi sekä pH:n että kemiallisen hapenkulutuk—

sen kanssa (r=0,70, ^***). Anättijoen vesistöalueella tutkimuslampien veden aIka—

liniteetti on alentunut tilastollisesti melkein merkitsevästi. Muilla vesistöalueilla ei ole tapahtunut suuria veden alkaliniteetin muutoksia.

5.2.3 pH

Veden pH:lla tarkoitetaan veden sisältämien vetyionien määrää tietyssä logaritmi—

sessa asteikossa ilmaistuna. Luonnonvesissä pH:n suuruus määräytyy usein hiili—

happotasapainosta, eli hiilidioksidin, bikarbonaatin ja karbonaatin suhteesta. Veden pH ja ennen kaikkea sen muutokset saattavat rajoittaa veden tuotanto— ja hajoamista—

pahtumia.

Luonnontilaisten vesien pH—tasoa säätelevät veteen liuenneiden aineiden määrä ja laatu sekä vesistöissä tapahtuvat biologiset ilmiöt (Seppänen 1984). Lisäksi maa— ja kallioperän laatu vaikuttavat niistä liukenevien ainesten mukaisesti veden pH—arvoon.

Ystävyydenpuiston kallioperä on pääasiassa happamia syväkivilajeja ja maaperä suureksi osaksi suota tai soistuvaa metsänpohjaa. Talvella kalkkiköyhien vesien happa—

muusaste on usein alhaisempi kuin kesalla Tama johtuu yhteyttamistapahtumien tyrehtymisestä, jolloin hiilidioksidia tuottava hajoitustoiminta vaikuttaa varsinkin huo nosti puskuroiduissa vesistöissä suhteellisesti enemmän happamuusasteeseen kuin kesällä. Ystävyydenpuiston vesistöt ovatkin huomattavan happamia (taulukko 2), varsinkin Isojoen vesistöalue (pH 4,8), jonka happamuus alkaa olla jo vaaraksi kalojen mädille ja poikasille. Sen voidaan katsoa olevan kalojen lisääntymisen suhteen vaara vyöhykkeessä (Beamish & Harvey 1972).

Oletusten mukaan, pH:n ja alkaliniteetin välillä havaittiin erittäin merkitsevä korrelaatio (r=0,71, ^{* *}*) Ystavyydenpuiston vesien pH on selvasti laskenut Tilas tollisesti melkein merkitsevää happamuuden lisääntyminen on ollut Kalliojärven ja

Saunajoen vesistöalueella. Myös Isojoen vesistöalueella veden happamuuden lisään tyminen on ollut selvää, joskaan ei tilastollisesti merkitsevää.

5.2.4 Väri

Suomen vedet ovat yleisesti väriltään kellertävän ruskeita, jopa tumman ruskeita.

Ruskean värin aiheuttaa lähes poikkeuksetta osittain hajonnut orgaaninen aines, humus.

Myös rauta ja veden pH vaikuttavat veden väriin. Kun rautapitoisuus on 2 mg/l, vesi on hieman ruskehtavaa (Järnefelt 1958). Järven värimaksimi saavutetaan kesällä ja syksyllä, jolloin pintavesivalunta on suurimmillaan.

Väri korreloi erittäin merkitsevästi kokonaisfosforin (r=0,7$, ^{* *}*), kemiallisen hapen kulutuksen (0,93, ^{* *}*) ja raudan kanssa (r=0,70, ^{* *}*). Ystävyydenpuiston vesistö—

alueiden veden väri oli suurin piirtein yhtä kirkasta kuin muualla Suomessa (taulukko 2). Ainoastaan Kalliojärven vesistöalueen vesi oli selvästi kirkkaampaa. Isojoen vcsistöalueclla veden väri on kirkastunut tilastollisesti melkein merkitsevästi verrat tuna 1980—lukuun.

5.2.5 Kemiallinen hapenkulutus

Veden kemiallinen hapenkulutus on ilmoitetun hapettimen kanssa ekvivalentti määrä happea, jonka näytteessä oleva liuennut ja suspendoitunut orgaaninen aine kuluttaa määrätyissä reaktio—oloissa (SFS 3036). Kemiallisella hapenkulutuksella pyritään arvi oimaan vedessä olevien kemiallisesti hapettuvien aineiden määrää. Sitä voidaan käyttää ihmisen aiheuttamaa vesistöjen kuormitusta kuvaavana suurena. Veden väri ja kemiallinen hapenkulutus korreloivat yleensä toisiaan (Seppänen 1984). Ystävyyden—

puistossa kemiallinen hapenkulutus korreloi veden värin (r=0,93, ^{* *}*), kokonaisfosfo—

rin (r=0,76, ^{* *}*), raudan (r=0,73, ^{* *}*) sekä alkaliniteetin (r=0,70, ^{* *}*) kanssa erit täin merkitsevästi, Ystävyydenpuistossa ei ole tapahtunut eri vuosikymmenten välisiä tilastollisesti merkitseviä kcmiallisen hapenkulutuksen muutoksia.

5.2.6 Typpi

Typpi voi olla vedessä liuenneina, liukenemattomina tai kolloidisina orgaanisina yhdisteinä, liukoisina epäorgaanisina yhdisteinä sekä alkuaineena. Kokonaistyppi ilmaisee veden sisältämän typen kokonaismäärän. Kokonaistypen määrä osoittaa veden biologisiin tapahtumiin käytettävissä olevan typen määrän. Eräillä organismeilla, kuten sinilevillä ja bakteereilla, on kyky sitoa alkuainetyppeä, mistä syystä typpi on vain harvoin veden tuotantoa rajoittava minimitekijä (Vesianalyysitoimikunnan mietintö 196$). Ammoniakkityppi kuvaa veden sisältämän ammoniumionin ja ammoniakin määrää. Ammoniakin dissosioituminen on riippuvainen happamuusasteesta. Ammo niakki on hyvin myrkyllistä monille eliöille. Vedessä typen ja erityisesti sen eri yhdisteiden määrä antaa kuvan veden likaantumisasteesta sekä toisaalta puhdistu—

misvaiheesta. Sen pitoisuuden avulla voidaan myös arvioida veden rehevöitymisastetta.

Typpisuolojen esiintymismuoto riippuu ratkaisevasti vesistön happitilanteesta. Aerobi—

sissa oloissa typpisuolat ovat pääasiassa nitraatteina (NO3), kun taas anaerobisissa oloissa typpibakteerit riistävät hapen nitraateilta. Typpi esiintyy tällöin ammoniumina (NH4). Nitraattipitoisuuden ylittäessä 45 mg/l, siitä saattaa olla terveydellistä haittaa.

Ystävyydenpuiston vesistöjen kokonaistyppipitoisuudet ovat selvästi alhaisempia kuin muualla Suomessa (taulukko 2). Tämä olikin oletettavissa ihmistoiminnan puuttuessa alueelta lähes kokonaan. Kokonaistyppi koneloi vain värin ja kemiallisen hapenkulu—

tuksen erittäin merkittävästi, mutta konelaatio ei ole kuitenkaan kovin voimakas.

Kokonaistypen määrä on laskenut Kalliojärven vesistöalueella tilastollisesti melkein merkitsevästi. Toisaalta ko. vesistöalueella alusveden hapen määrä on noussut tilas tollisesti erittäin merkitsevästi ja happamoituminen tilastollisesti melkein merkitsevästi.

5.2.7 Fosfori ja rauta

fosfori esiintyy luonnossa epäorgaanisina suoloina, fosfaatteina ja orgaanisina yhdisteinä. Veden kokonaisfosforilla tarkoitetaan epäorgaanisesti ja orgaanisesti sitou—

tuneen fosforin yhteistä määrää. Epäorgaaninen fosfori on joko liuenneena tai partikkeleihin kiinnittyneenä. Se muuttuu orgaanisesti sidotuksi kun esim, kasvi—

plankton käyttää sitä yhteyttäessään.

Rauta esiintyy luonnossa hapettuneena ferrirautana (Fe3) ja pelkistyneenä ferro—

rautana (Fe2). Kun orgaaninen aines sedimentoituu pohjaan, niin aerobisissa olo suhteissa fosfori sitoutuu fenimuotoiseen rautaan ja muodostaa hyvin niukkaliukoi—

sen rautafosfaatin. Tällöin fosfori poistuu vesistön ravinteiden kierrosta. Happamissa vesissä rauta sitoutuu huomattavasti hitaammin ja hapen suhteen kyllästetyissäkin olosuhteissa saattaa rautaa olla huomattaviakin määriä liuenneena (Ruttner 1969). Jos olosuhteet alusvedessä muuttuvat anaerobisiksi, niin rauta muuttuu ferrimuotoon, jolloin siihen sitoutuneena ollut fosfori vapautuu veteen fosfaatti—fosforina, joka assimiloituu valaistussa vesikerroksessa erittäin nopeasti kasviplanktonin biomassaan.

Tällöin saattaa tapahtua äkillinen järven ravinnetason nousu ja rasantti rehevöityminen, koska fosfori on tuotantoa rajoittava minimitekijä.

Ystävyydenpuiston vesistöjen kokonaisfosfori ja rautapitoisuudet ovat keskimäärin vähän alhaisempia kuin muualla Suomessa (taulukko 2). Kokonaisfosfori koneloi erit täin merkitsevästi raudan (r—0,85, ^***),värin (r=0,78, ^***),kemiallisen hapenkulutuk—

sen (r=0,76, ^{* *}*) sekä veden happipitoisuuden (r=—0,77) kanssa. Rauta koneloi erittäin merkitsevästi veden happipitoisuuden (r=—0,82, ^{* *}*), kokonaisfosforin (r=0,85, ^{* *} sameuden (r=0,82, ^***), veden värin (r=0,70, ^***) ja kemiallisen hapenkulutuksen (r=0,73, ^{* *}*) kanssa. Happi koneloi yleensä negatiivisesti kaikkien vedenlaatusuu—

reiden kanssa. Tolonen ja Myllymaa (1989) saivat omassa tutkimuksessaan vastaa—

vanlaisia tuloksia.

Kokonaisfosforipitoisuus vähentyi 1980—luvulla Saunajoen vesistöalueella tilastolli sesti merkitsevästi. Tosin nykyisin se on taas hieman noussut. Kalliojärven vesistö—

alueella veden rautapitoisuus on laskenut suuntaa antavasti (P=0,06), kun samalla ve—

sistöalueella alusveden happipitoisuus on noussut tilastollisesti erittäin merkitsevästi.

Kuitenkaan fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaikka se koneloi hapen kanssa negatiivisesti erittäin merkitsevästi (r=—0,77, ^{* *}

5.2.8 Suifaatti

Suomen sisävesissä suifaatin pitoisuus on yleensä pieni, vain muutamia milli—

grammoja litrassa. Ystävyydenpuistossa sulfaatin pitoisuudet vaihtelivat 1,7—2,3 mg/L Rikkiyhdisteitä joutuu edelleen vesiin monien teollisuusjätevesien mukana. Tämän lisäksi kaikki eloperäinen aines sisältää rikkiä, mistä syystä sitä tulee vesiin myös

asumajätevesien mukana. Maaperästä ja teollisuuden jätevesistä tuleva rikki on lähinnä fosfaatteja.

Suifaatti tai suifaattirikki ilmaisee suifaattien määrän vedessä. Määrityksessä tulevat yleensä mukaan vain liuenneet tai helposti liukenevat suifaatit. Rikkipitoisuus sinänsä ei anna oikeata kuvaa veden likaantumisesta tai jätevesien vaikutuksesta. Kortelainen ja Mannio (198$) toteavat, että etenkin aihaisen laskeuman alueilla orgaaninen aines (TOC) on suurempi happamuuden selittäjä kuin suifaattipitoisuus. Sulfaattipitoisuuden muutoksia voidaan sen sijaan käyttää jätevesien vaikutuksia tutkittaessa. Suifaattiri—

km määrä vedessä saa olla melko suuri (400 Mg S04/1) ennenkuin siitä on haittaa veden käytölle.

5.2.9 Pii

Pii esiintyy luonnossa liuenneena piiliappona, kolloidina tai sestonisina mineraali—

partikkeleina. Luonnonvesissä piihapon määrä on alle 20 mg/l, mutta Suomen jär—

vivesissä se on yleensä alle 5 mg/l. Ystävyydenpuistossa Si02 pitoisuudet olivat 4,3—

7,8 mg/l.

5.2.10 Kloridit

Luonnonvesissä olevat kloridit, Cl-, ovat helppoliukoisia suoloja. Kloridit ovat suolattomissa vesissä hyvin tavallisia anioneja ja merivedessä mnsaiten esiintyvä anioni. Jos vedessä on liian korkea kloridipitoisuus, se rajoittaa monia veden käyttö—

muotoja, mm. 250 mg/l kloridipitoisuus antaa vedelle suolaisen maun.

Suomen pintavesien kloridipitoisuus on alhainen, alle 20 mg/l, joten kohonnutta kloridipitoisuutta voidaan pitää eräin varauksin ihmistoiminnan jätevaikutusten osoittajana (Seppänen 1984). Esimerkiksi tiesuolaus näkyy pikkujärvissä paikoitel len. Ystävyydenpuistossa pintavesien kloridipitoisuudet olivat hyvin alliaisia, vain 0,9—

1,7 mg/l.

5,2.11 Mangaani

Mangaani on eräs yleisimpiä maakuoren alkuaineita. Raudan ja mangaanin pitoi—

suuden nousua järven ahisvedessä voidaan pitää eräänä yleisen rehevöitymisen merkkinä. Myös happamoituminen lisää mangaanin huuhtoutumista. Kaikki happea kuluttavat toiminnat johtavat raudan ja mangaanin liukenemiseen. Toisaalta vesistöjen täyskiertojen aikana koko vesimassa yleensä hapettuu ja rauta— ja mangaaniyhdisteet sedimentoituvat pohjalle. Pintavesien mangaanipitoisuudet ovat Suomessa erittäin pie net, 0,2—0,0 mg/l (Laaksonen 1970). Ystävyydenpuistossa mangaanipitoisuudet olivat myös erittäin pienet, 44—91 g/l.

5.2.12 Alumiini

Alumiini on yleisimpiä maaperän alkuaineita. Alumiinin liukoisuus makeissa vesissä riippuu pH—arvosta. Liukoisuus on vähäisintä pH 5,5:ssä. Happamoituminen lisää alu—

miinin huuhtoutumista maaperästä. Huuhtoutuminen on riippuvaista vetyionipitoisuu—

desta, orgaanisten happojen vahvuudesta ja maaperän ominaisuuksista. Epäorgaaninen

alumiini on happamassa vedessä kationeina sekä suifaatteina, hydroksideina ja fluorideina, lonimuotoinen alumiini ja alumiinin hydroksidit ovat myrkyllisiä veden eliöille. Humusaines vähentää alumiinin myrkkyvaikutusta (Driscoll ym. 1980).

Alumiinin myrkyllisyys on suurin pH—awossa 5,0, missä alumiinipitoisuus 0,2 mgfl on myrkyllinen taimenelle (Muniz & Leivestad 1980). Ystävyydenpuiston vesistöjen alumiinipitoisuudet vaihtelevat 50—67 tg/l, mutta Ulvinsalon luonnonsuojelualueella pitoisuudet olivat keskimäärin 143 [Lg/l.

5.2.13 Maa—alkalimetallit

Kalsiumilla on erittäin suuri merkitys vesiekosysteemin ainetaloudelle. Kalsiumkar—

bonaatti—kalsiumbikarbonaattisysteemi säätelee yhdessä veden hiilidioksidipitoisuu—

den kanssa veden puskurikykyä. Mitä enemmän vedessä on kalsiumia, sitä suurem pi on puskurikyky. Lisäksi kalsiumilla on kyky heikentää raskasmetallien myrkky—

vaikutusta, Sen merkitys suoranaisena lannoitteena on vähäinen.

Suomen vesien keskimääräinen kalsiumpitoisuus on suhteellisen alhainen, n. 6 mg/l.

Pienimmät pitoisuudet ovat Kainuun alueella pitkin Oulun lääniä aina Pohjanlahden rannikolle asti (Laaksonen 1970). Ystävyydenpuistossa kalsiumpitoisuudet olivat keskimääräistä aihaisempia, 1,0—3,6 mg/1. Itäisen Kainuun järvisyvänteiden aikasarja—

analyysit osoittavat, ettei kalsiumpitoisuuksissa ole tapahtunut muutoksia viimeisten 25 vuoden aikana, vaan ne ovat pysyneet näytteenottopaikasta riippuen tasolla 2,3—2,5 mg/l.

Magnesium muistuttaa ominaisuuksiltaan paljon kalsiumia, mutta sillä ei ole sen vähäisyydestä johtuen samanlaista puskurivaikutusta kuin kalsiumilla. Suomen vesien keskimääräinen magnesiumpitoisuus on 2 mg/l. Aihaisimmat magnesiumpitoisuudet tavataan Itä—Suomen alueelta, missä pitoisuudet ovat yleensä alle 1 mg/l (Laaksonen 1970). Ystävyydenpuistossa magnesiumpitoisuudet olivat 0,5—0,6 mg/l. Myös magnesiumpitoisuudet ovat pysyneet vakaina menneinä vuosikymmeninä (0,8—1,0 mg/l).

Natrium on kalsiumin kanssa luonnon vesien yleisin kationi. Natriumin alueellinen esiintyminen riippuu etäisyydestä rannikolta. Sisävesien keskimääräinen natriumpitoi—

suus on 4 mg/l. Pienimmät arvot löytyvät Pohjois—Suomesta (Laaksonen 1970).

Ystävyydenpuistossa natriumpitoisuudet olivat 0,8—1,4 mg/l. Hyvin korkeata veden natriumpitoisuutta voidaan pitää tietyin kriteerein fekaalisen saastutuksen ilmentäjänä.

Natriumpitoisuudet ovat joko laskeneet hiukan (Lentua 1,3 ^—> 1,1 mg/l) tai pysyneet samoina (n. 1,2 mg’l) Ystävyydenpuistoa ympäröivillä suurjärvillä.

53 Pienten valuma—alueiden vuodenaikainen vedenlaadun muutos

Talvikauden aikana laskeuma kerääntyy lumipeitteeseen ja vapautuu keväällä lumen sulamisen yhteydessä aiheuttaen vesistöihin äkillisen happamuuden kasvun (Bjär—

neborg 1983). Kevätvalunnan aikana kaikissa näytteenottopisteissä paitsi Riston—

lammessa veden pH aleni keskimäärin 0,50—1,76 yksikköä. Roila (1992) sai tutkimuksessaan samansuuntaisia (pH:n muutos 0,12—1,10 yksikköä) tuloksia. Riston—

lammen keväinen veden pH:n nousu johtunee näytteenottotiheyden vajavaisuudesta.

Ristonlammessa alusveden happipitoisuus laski hyvin aihaiseksi jo heinäkuun aikana.

Molemmissa järvissä esiintyi kesällä kohonneita typpi— ja fosforipitoisuuksia, jotka saattoivat johtua alentuneesta veden happipitoisuudesta. Vaikka jokivesien happi—

pitoisuudet laskivat kesällä, niin Elimysjoen kohonneet kokonaisfosfori ja —typpi—

pitoisuudet johtunevat Elimysjärven kohonneista ravinnepitoisuuksista.

5.4 Ionien suhteelliset osuudet

Ystävyydenpuiston neljän vesistöalueen järvet ja lammet ovat pääasiassa tummia.

Niiden laskennalliset kokonaisorgaanisen huilen (TOC) pitoisuudet olivat 5 mg/l (keskimäärin 9,5 ^— 13,3 mg/l), eli ne voidaan luokitella humusjärviksi. Osa Kai—

liojärven vesistöalueen vesistöistä on kirkkaita, niiden TOC:n pitoisuus oli kes kimäärin 4,75 mg/l.

Humusaineiden orgaanisten happojen anionie ja vahvojen happojen anionien (S042) suhde ilmaisee luonnollisen humusperäisen ja ilmaperäisen happamuuden suhteen. Suifaatin ja orgaanisen anionin suhdeluku 1 merkitsee, että ihmisperäisellä ja luontaisella happamuudeila on likimain yhtä suuri vaikutus veden happamuuteen (Kortelainen ja Mannio 1990).

Kalliojärven vesistöalueen kirkkaiden (väri keskimäärin 16 Pt mg/l) järvien orgaanisen anionin ja suifaatin suhde oli noin 1, kuitenkin siten, että orgaanisen anionin määrä oli hieman suifaattia suurempi. Isojoen (ka. $4 Pt mg/l), Anättijärven (ka. 69 Pt mg/l), Saunajoen (ka. $9 Pt mg/l) sekä Kailiojärven vesistöalueen tummissa järvissä (ka. $4 Pt mg/1) orgaanisen anionin pitoisuus oli moninkertainen verrattuna sulfaattiin.

Verrattuna Kymen läänissä olevaan Repoveden alueen vesistöihin, Ystävyydenpuiston vesistöjen suifaattipitoisuudet ovat keskimäärin lähes kolme kertaa pienemmät.

Kuitenkaan happamoituminen ei ole edennyt Repoveden alueella yhtä pitkälle kuin Kaakkois—Suomen ja Uudenmaan happamoituneilla alueilla (Kauppi 1992). Suomessa orgaaninen anioni on pääioni 42 %:ssa, suifaatti 27 %:ssa ja bikarbonaatti 31 %:ssa järvistä. Suurin osa suifaatin dominoimista järvistä sijaitsee Etelä—Suomessa, bikar—

bonaatti dominoi Pohjois—Suomessa ja suurin osa orgaanisen anionin dominoimista järvistä sijaitsee Pohjanmaan suovaltaisilla alueella sekä Keski— ja Itä—Suomessa (forsius ym. 1989).

Orgaanisten happojen vuoksi monet humusjärvet ovat happamia seliaisillakin alueilla, joilla hapan laskeuma on pieni. Suurimmassa osassa maata valuma—aluetekijät ovat tärkeämpiä humusjärvien happamuuden selittäjiä kuin sulfaatti nykyisellä laskeuma—

tasolla (Kortelainen ja Mannio 1990). Vaikka humusvedet ovat luonnostaan happa—

mampia kuin kirkkaat vedet, humuksella on silti myös happamuutta ja sen haitallisia seurauksia ehkäisevää vaikutusta. Tämän vuoksi humusvedet vastustavat ilmaperäistä happamoitumista jonkin verran kirkkaita vesiä paremmin (Kauppi ym. 1990). Puskuri—

kykyä kuvastavan bikarbonaatin osuus olikin runsaasti humusta sisältävissä järvissä (vrt. Kalliojärven vesistöalue) selvästi korkeampi kuin kirkkaissa järvissä.

Kationeista kalsium oli vallitseva kaikilla vesistöalueilla. Myös magnesiumia ja natriumia oli melko paljon. Isojoen vesistöalueella vapaiden vetyionien määrä oli melko runsas.

6 TIIVISTELMÄ

Ystävyydenpuisto koostuu viidestä erillisestä Kuhmon kaupungissa sijaitsevasta osasta:

Ulvinsalon luonnonpuistosta, Juortanansalon ^— Lapinsuon soidensuojelualueesta sekä Elimyssalon, Iso—Palosen ^— Maariansärkkien ja Lentuan erityisistä suojelualueista.

Suomen puolella Ystävyydenpuiston kokonaispinta—ala on noin 20 400 ha, joten se on maamme laajin keskiboreaalisen metsäluonnon suojelukohde.

Tutkimus kohdistui Ystävyydcnpuiston 6$ pieneen järveen ja lampeen. Tutkimuksen tilastollinen osa perustuu 28 järveen, koska vain osasta järviä oli näytteitä otettu jokai sella vuosikymmenellä. Järvet ja lammet jakaantuivat neljään, Isojoen, Anättijärven, Kalliojärvcn ja Saunajoen vesistöalueeseen. Suurin osa (60

%)

Isojoen vesistöalueella (59.67) ei ole suuria järviä. Pääosa vesistöistä sijaitsee joko soilla tai soistuneilla alueilla, Ne ovat keskimäärin happamia (pH 5,0) ja karuja ja niiden puskurikyky on heikko (alk. < 0,05 mmol/l). Vedenlaadun muutokset alueella ovat vähäisiä. Veden sähkönjohtavuus ja väri on lisääntynyt tilastollisesti melkein merkitse—

västi. Veden pH on laskenut puoli yksikköä, mutta suuresta hajonnasta johtuen se ei ole tilastollisesti merkitsevää.

Osa Änättijärven vesistöalueen järvistä sijaitsee alueen soisesta luonteesta poiketen harjujen välittömässä läheisyydessä. Ne ovat keskimäärin karuja ja melko happamia (pH 5,6) ja niiden puskurikyky on heikko (alk. < 0,05 mmol/l). Järvien puskurikyky on laskenut tilastollisesti melkein merkitsevästi.

Kalliojärven vesistöalueella on runsaasti järviä ja lampia. Niiden puskurikyky on hyvä (alk. > 0,1 mmol/l) ja ne ovat vain vähän happamia (pH 5,9), tosin happamuus on lisääntynyt tilastollisesti melkein merkitsevästi. Alusveden happipitoisuus on lisääntynyt tilastollisesti erittäin merkitsevästi. Myös päällysveden kokonaisfosfori— ja rautapitoisuu—

det ovat laskeneet hiukan.

Saunajoen vesistöalueen järvet ovat tummia ja melko happamia, mutta niiden puskuriky—

ky on kohtalainen (alk. ^> 0,05). Vedenlaadun muutokset ovat olleet melko voimakkaita.

Veden happamuus on lisääntynyt tilastollisesti melkein merkitsevästi ja päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on laskenut tilastollisesti merkitsevästi. Myös alusveden happipitoisuus on parantunut selvästi, mutta suuresta hajonnasta johtuen se ei saa tilastollista merkitsevyyttä,

Orgaaninen anioni oli pääionina kaikilla vesistöalueilla paitsi Kalliojärven vesistöalueen kirkkaissa järvissä, joissa pääioneiksi nousi kalsium. Luonnollinen, humusperäinen happamoituminen oli siis hallitseva tekijä Ystävyydenpuiston järvien happamoitumi—

sessa. Ainoastaan Kalliojärven vesistöalueen kirkkaissa järvissä luonnollisen ja ilmaperäistä laskeumasta johtuva happamoituminen oli suhteellisesti yhtä voimakasta.

Ystävyydenpuiston vesistöt kuuluvat yleiskäyttöluokitukseltaan pääosin tyydyttävään tai väktävään luokkaan, virkistyskäyttöluokitukseltaan hyvään tai tyydyttävään luokkaan ja kalavesiluokitukseltaan vaihtelevasti joko huonoon tai hyvään luokkaan. Tärkeimmät käyttökelpoisuutta alentavat tekijät ovat alhainen happipitoisuus ja liiallinen happamuus.

KIRJALLISUUS

Beamish, R.J. & Harvey, H.H. 1972. Acidification of the L.a Cloche Mountain Lakes, Ontario, and resulting fish mortalities. J. Fish, Res. Board. Canada 29:1131—1143.

Bjärnborg, M. 1983. Dilution and acidificatioing the spring flood of four Swedish mountain brooks.

Hydrobiologia, vol. 101:19—26.

Driscoll, C.T. 1980, Aqueous speciation of aluminium in the Adirondack region of the New York State, USA. ^— Proc. Int. Conf. Ecol. Impact. Acid Precip. SNFS—project: 214—215.

Forsius, M., Kämäri, J., Kortelainen, P., Mannio, J., Verta, M., & Kinnunen, K. 1990. Statistical lake survey in Finland: Regional estimates of lake acidification. Teoksessa: Kauppi, P., Anttila, P. ja Kenttämies, K. (toim.). Acidification in Finland. Berlin. Springer—Verlag.

5. 759—780.

Forsius, M. 1992. Acidification of lakes in Finland: Regional estimates of lake chemistry and critical loads. Helsinki. National board of waters and the environment, Finland. 37 s.

Publications of the water and environment research institute 10.

Järnefelt, H. 1958. Vesiemme luonnontalous. Helsinki. 325 s.

Kauppi, M. 1992. Repoveden alueen vesistöjen perusselvitys: veden laatu ja happamoituminen. Vesi—

ja ympäristöhallituksen julkaisuja ^— sarja A 111. 82 s.

Kauppi, P., Anttila, P., Kaijalainen—Balk, L, Kenttämies, K., Kämäri, J. & Savolainen, 1. 1990.

Happamoituminen Suomessa. HAPROn loppuraportti. Helsinki, Ympäristöministeriö.

89 s. Ympäristönsuojeluosasto. Sarja A.

Kemiläinen, H. 1988. Selvitys eräiden Ystävyydenpuistoon liitettäväksi suunniteltujen Kainuun alueiden geomorfologiasta ja kasvillisuudesta. Ii. Ympäristöinstituutti. 134 s.

Kortelainen, P. & Mannio, J. 1988. Natural and anthropogenic acidity sources for finnish lakes. Water Air Soil Pollution. 42:341—352. ref. Forsius 1992.

Kortelainen, P. & Maimio, J. 1990. Organic acidity in Finnish lakes. Teoksessa: Kauppi, P., Anttila, P. ja Kenttämies, K. (toim.). Acidification in Finland. Berlin, Springer—Verlag. 5.849—

863.

Laaksonen, R. 1970. Vesistöjen veden laatu. Maa— ja vesiteknillisiä tutkimuksia 17. 132 s.

Muniz, I.P. & Leivestad, H. 1980. Toxic effects of aluminium on the brown trout, Salmo trutta L. Julk.

Drablos, D. & Tollan, Ä. (toim.). Ecological impact of acid precipitation. s. 222—224.

SNFS—project.

Oliver, B. G., Thurman, E. M. & Malcolm, R L. 1983. The contribution on humic substances to the acidity of coloured natural waters. Geoschimica et Cosmoschimica Acta. vol 47. n:o 11:2031—2035.

Roila, T. 1992. Pienvesien happamoitumisen seuranta vuosina 1979—1989. Helsinki. Vesi—ja ympäristöhallitus. Vesi— ja ympäristöhallinnon julkaisuja ^— sarja A.

Ruttner, F. 1969. fundamentais of limnology. Toronto. 295 s.

Rönkä, E., Uusinoka, R., Vuorinen, A. 1980. Geochemistry of ground water in the Precambrian crystalline bedrock of Finland in relation to the chemical composition of the reservoir rocks. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 38:41—53.

Seppänen, H. 1984. Sovellettu limnologia 1. Otakustantamo 828B. Espoo. 239 s.

Tolonen, E. & Myllymaa, U. 1989. Kiiminkijoen vesistöalueen järvien tila ja käyttökelpoisuusluokitus.

Helsinki, Vesi— ja ympäristöhallitus. 79 s. Vesi— ja ympäristöhallituksen julkaisuja 40.

Vesihallitus 1981. Vesihallinnon analyysimenetelmät. Vesihallituksen tiedoitus 213. 136 s.