”Mää en ole koskaan halunnut lapsia”: Vapaaehtoinen lapsettomuus miesten ja naisten kokemana

(1)

Katri Jämsä 258305

”MÄÄ EN OLE KOSKAAN HALUNNUT LAPSIA”:

Vapaaehtoinen lapsettomuus miesten ja naisten kokemana

Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kulttuurintutkimus, erikoistumisalana sukupuolentutkimus Toukokuu 2020

(2)

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Humanistinen osasto Tekijät – Author

Katri Jämsä Työn nimi – Title

”Mää en ole koskaan halunnut lapsia”: Vapaaehtoinen lapsettomuus miesten ja naisten kokemana

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Kulttuurintutkimus, erikoistumisalana

sukupuolentutkimus Pro gradu -tutkielma x 11.5.2020 108 + liitteet

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vapaaehtoisesti lapsettomien miesten ja naisten kokemuksia haastatteluaineiston pohjalta. Tutki- muskysymyksenä on ”miten naiset ja miehet kokevat vapaaehtoisen lapsettomuuden?”. Tutkimuskysymys jakautuu alakysymyksiin päätök- sen muodostamisesta ja sen syistä, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta yhteiskunnallisena kysymyksenä ja sen seurauksista sosiaalisissa suhteissa, lastenhankinnan ruumiillisuudesta ja lapsettomien mielikuviin vanhemmuudesta. Tarkoituksena on vertaileva laadullinen tutkimus sukupuolten välillä: kokevatko miehet ja naiset vapaaehtoisen lapsettomuuden eri tavoin?

Tutkimuksen aineisto sisältää 17 teemahaastattelua, joista naisten seitsemän haastattelua on tehty kandidaatin tutkielmaa varten loppuvuo- desta 2016 ja miesten kymmenen haastattelua pro gradun tarpeisiin alkuvuodesta 2018. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Tutkimuk- sen teoreettisena viitekehyksenä toimivat ruumiillisuus- ja vanhemmuustutkimukset. Ruumiillisuustutkimuksessa keskittyminen on repro- duktiossa ja ruumiinoikeuksissa. Vanhemmuustutkimus jakautuu äitiys- ja isyystutkimuksiin. Isyystutkimukset tarkoittavat tässä tutkimuksessa biologisen isyyden varmentamisen sijaan isätutkimuksia.

Tutkimuksen perusteella sekä naisilla että miehillä suurimpana syynä lapsettomuuteen oli se, että omaa halua lastenhankintaan ei ollut. Mie- hillä painottuivat naisia enemmän ekologiset ja eettiset syyt sekä kumppanin vaikutus päätökseen. Naisilla taas erikoispiirteenä oli oman ruumiillisuuden vaikutus päätökseen. Naisilla oli yleisenä syynä myös haluttomuus äidin rooliin. Vapaaehtoisen lapsettomuuden päätöksen ajoituksesta kerrottaessa jaoin haastatellut ryhmiin ”aina tienneet” ja ”myöhemmin päättäneet”. Päätökset lapsettomuudesta koettiin va- kaiksi ja osalle miehistä oli tehty vasektomia päätöksen seurauksena. Vaikka biologisten lasten hankkimattomuudesta oltiin varmoja, osa haastatelluista epäröi adoption suhteen, jolloin ilmeni, että vapaaehtoinen lapsettomuus terminä tarkoitti osalle haastatelluista lähinnä kiel- täytymistä lisääntymisestä eikä lapsista kokonaisuudessaan. Haastateltujen parisuhteissa päätöksestä oli puhuttu ja sen suhteen oltiin yhte- neviä. Haastateltujen tulevaisuudessa näkyi monia erilaisia haaveita, joihin ei kuulunut lapsia.

Yhteiskunnan paineita lisääntymiseen ei otettu henkilökohtaisesti. Sekä miehet että naiset kokivat, ettei yhteiskunta tukenut muttei myös- kään vastustanut heidän päätöstään pysyä lapsettomina. Ilmapiiri oli muuttunut heidän elinaikanaan myönteisemmäksi vapaaehtoisen lapsettomuuden suhteen. Kumpikin sukupuoli näki, että naisilla on lisääntymiseen enemmän painetta kuin miehillä, vaikka oletuksena olikin, että molemmat sukupuolet hankkivat lapsia. Yhteistä miehille ja naisille oli se, että perheellistyneitä tuttuja ei tavattu enää niin usein, koska aikataulutus oli vaikeaa. Myös puheenaiheet vaihtuivat vanhemmuuteen ja lapsiin. Äiti oli tärkein henkilö, jolle päätöksestä kerrottiin. Ka- verit olivat ymmärtäväisiä päätöksen suhteen, eivätkä kyseenalaistaneet sitä. Paineet lastenhankkimisesta jakaantuivat sisarusten kesken ja jos päätöksestä kertoi perheelle, paineet tuntuivat siirtyvän muille sisaruksille.

Ruumiinoikeudet olivat lapsettomille tärkeitä sterilisaation ja abortin kautta. Steriloinnin ikärajan laskeminen nykyisestä 30 ikävuodesta 25 ikävuoteen koettiin tarpeellisena. Osa miehistä näki ikärajan laskun myös tasa-arvokysymyksenä, sillä miehillä oli niin vähän ehkäisymuo- toja, jonka vuoksi ehkäisy jäi usein naisten vastuulle. Aborttioikeus oli tärkeä, ja melkein kaikki naiset käyttäisivät sitä tarvittaessa. Vapaaeh- toisesti lapsettomien miesten oikeus lapsettomuuteensa oli ristiriidassa naisen ruumiinoikeuksien kanssa suunnittelemattoman raskauden sattuessa, jos nainen päättäisikin pitää lapsen. Mielikuvat synnytyksestä olivat molemmille sukupuolille negatiivisia.

Suurin osa haastatelluista ajatteli, että kaksihenkinen parisuhde voi olla perhe. Perheeseen saatettiin sisällyttää esimerkiksi lemmikit, ystävät ja muut läheiset, jotka eivät olleet biologisesti sidoksissa toisiinsa. Vanhemmuudessa näkyivät haastateltujen mielikuvissa vastuu, työ ja se, että se oli elinikäinen tehtävä. Lapsettomat toistivat jaetun vanhemmuuden ihannetta, vaikka tiedostivat, että naisella oli yleensä enemmän vastuuta äidin roolissa. Naiset olivat hyviä naisia ilman äitiyttäkin ja isyys ei ollut miehen mitta. Naisilla oli kuitenkin enemmän painetta olla äiti tai haluta olla äiti. Lapsettomien hoivavietti kohdistui lähinnä eläimiin ja hoiva sanana liitettiin enemmän naisiin kuin miehiin.

Avainsanat – Keywords

Vapaaehtoinen lapsettomuus, äitiys, isyys, reproduktio, ruumiinoikeudet, sukupuoli, lapsettomien sosiaaliset suhteet

(3)

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty Osasto – School

School of Humanities Tekijät – Author

Katri Jämsä Työn nimi – Title

Voluntary Childlessness Experienced by Men and Women

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Cultural Research, line of study: Gender

Studies Pro gradu -tutkielma x 11.5.2020 108 + appendices

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

The aim of the research is to review the experiences of voluntarily childless men and women. The main research question is how women and men experience voluntary childlessness.In addition, the study asks how and why the decision has been made, how childlessness is perceived as a societal question, how it affects social relationships, how corporeality relates to reproduction and how parenting is seen.

The purpose of this qualitative study is to compare men and women: are they experiencing the voluntary childlessness in different ways?

The data contains 17 semi-structured interviews, which have been collected by the end of 2016 (women) and at the beginning of 2018 (men). The analytical approach is thematic analysis. The theoretical framework is based on discussions on corporeality and parenting. The- oretical discussions on corporeality offer the concepts of body rights and reproduction. Parenting studies are separated into research on mothering and fathering.

According to this study the main reason for childlessness among women and men was the lack of desire towards having children. Men emphasized ecological and ethical reasons as well as the partner’s influence on the decision more than women. The specific issue for women was corporeality. One of the common reasons for women was reluctance towards motherhood. The pathway to childlessness was divided into the categories ‘always known’ and ‘late deciders’. The decisions were felt steady and some of the men had had vasectomy because of the decision. Although being sure about not having biological children, some of the interviewed hesitated about adoption. This revealed that for some voluntary childlessness meant mainly refusal of reproduction instead of children. The interviewed had talked about the decision with their partners and agreed on it. The childless had many future dreams in which children were not included.

Societal pressure towards reproduction was not taken personally. Both men and women experienced that society did not either support or oppose their decision of remaining childless. The atmosphere towards childlessness had changed during their lives to more positive. The interviewed saw that women had more pressure to have children than men although the presumption was that both women and men would reproduce. Common for the interviewed was that it was now more difficult to meet friends who had started a family, because the scheduling was harder. Also, the topics of their conversations had switched to parenthood and children. The most important person to tell about the decision was mother. The friends of the childless understood the decision and they did not question it. The pressure from parents to have grandchildren for them was divided among siblings. If the childless had told about the decision to their family, the pressure shifted to other siblings.

The body rights, especially sterilization and abortion were important to childless. According to them, the age limit of sterilization should be lowered from 30 to 25 years. Some men saw the lowering of the age limit as a question of equality, because men have few contracep- tive methods and therefore the responsibility for contraception is on women. The right to abortion was important and almost every woman would use it if necessary. For men, the right to be child-free would be conflicted with women’s body rights, if unintended preg- nancy occurred and women chose to keep the child. Images about giving birth were negative for both women and men.

Most of the interviewed thought that two people in a relationship can form a family. Family may also include pets, friends and other close ones, who are not related biologically. Parenthood was perceived as work, responsibility and a lifelong duty. The childless reflected the ideal of shared parenthood although they admitted that women usually had more responsibility as a mother. Women were women without motherhood and men did not need fatherhood to be men. Women had more pressure to be mothers or wanting to be mothers than men to be fathers. Instinct for nurture of the interviewed focused towards animals and the word ‘nurture’ was attached to women more than to men.

Avainsanat – Keywords

Voluntary childlessness, motherhood, fatherhood, reproduction, body rights, gender, social relationships

(4)

1 JOHDANTO……….1

1.1 Vapaaehtoinen lapsettomuus tutkimusaiheena………..…....1

1.2 Aiempi tutkimus ja vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmät……..…………...4

1.3 Tutkimusongelma………...6

1.4 Teoreettinen viitekehys……..………....…...7

1.5 Kokemuksen tutkiminen……….………...…….11

1.6 Haastatteluaineisto ja teemoittelu………...13

1.7 Tutkimusetiikka ja tutkijan positio………...19

2 VAPAAEHTOISEN LAPSETTOMUUDEN SYYT JA MOTIIVIT……….23

2.1 Lisääntymisen yhteiskunnallinen muutos………..23

2.2 Naisten päätöksenä lapsettomana pysyminen………...25

2.3 Miesten valintana elämä ilman lapsia………....34

2.4 Sukupuolten yhtäläisyydet ja eroavaisuudet vapaaehtoisessa lapsettomuudessa….42 3 LAPSETTOMIEN SOSIAALISET SUHTEET YHTEISKUNNASSA………46

3.1 Vapaaehtoisen lapsettomuuden hyväksyminen elämäntyylinä………...46

3.2 Naiset lisääntymispaineiden alla………47

3.3 Vapaaehtoinen lapsettomuus miesten suhteissa………...54

3.4 Sukupuolen merkitys suhteissa ja yhteiskunnassa lapsettomuuden kannalta……..62

4 LASTENHANKINNAN RUUMIILLISUUS………65

4.1 Ruumiillisuuden ja abortin problematiikka………...65

4.2 Naisten pelot raskautta ja synnytystä kohtaan………...68

4.3 Miesten pohdinnat sterilisaatiosta ja naisten aborttioikeudesta………...72

4.4 Ruumiillisuuden erot sukupuolten välillä………...77

5 VANHEMMUUS JA HOIVA………79

5.1 Vanhemmuus tutkimuskohteena………79

5.2 Naisten mielikuvat äitiydestä ja hoivasta………...81

5.3 Lapsettomat miehet ja isyys………86

5.4 Vanhemmuuden sukupuoliroolit………90

6 YHTEENVETO………...93

6.1 Tulokset………93

6.2 Pohdinta………...97

Lähdeluettelo………...100

Aineistoluettelo………107 Liite 1: Haastattelurunko

Liite 2: Haastattelusuostumus

(5)

1 JOHDANTO

1.1 Vapaaehtoinen lapsettomuus tutkimusaiheena

Lapsettomuudelle voi olla useita eri syitä, mutta se voi olla myös oma päätös. Vapaaehtoinen lapsettomuus on noussut yhä yleisemmäksi elämänvalinnaksi ehkäisyn yleistyttyä varsinkin länsimaissa. Lastenhankinta nähdään kuitenkin olennaisena osana perheiden elämänkulkua (Ruoppila 2014, 117), jolloin se ei ole yksilöllinen valinta ja sitä voidaan kyseenalaistaa.

Lapseton elämäntyyli on kuitenkin muuttunut koko ajan hyväksytymmäksi Suomessa (Miet- tinen & Rotkirch 2008, 7). Lapsettomuus on ilmiönä mielenkiintoinen, sillä lapsettomien osuus kasvaa länsimaissa, vaikka valtiot vaurastuvat, naisten asema paranee, perhepolitiikka kehittyy ja lasten sekä väestön hyvinvointi kasvaa (Rotkirch, Tammisalo, Miettinen & Berg 2017, 21).

Tässä tutkimuksessa tutkitaan lapsettomuutta oman valinnan näkökulmasta. Analysoin vapaaehtoisesti lapsettomien naisten ja miesten kokemuksia haastatteluaineiston kautta. Tutkin heidän päätöksensä syitä ja sen seurauksia sosiaalisiin suhteisiin ja yhteiskunnalliseen ase- maan sekä lapsettomien pohdintoja ruumiillisuudesta ja vanhemmuudesta. Tutkimus liittyy teoreettisesti ruumiillisuuteen ja vanhemmuuteen. Vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut pin- nalla viime vuosina ja aiheesta on kirjoitettu jo neljä yleisteosta 2018–2019: Vapaaehtoisesti lapsettomat (Kontkanen 2018), Ei äitimateriaalia (Malaty 2018), Aikuisten perhe (Hooli &

Nieminen 2019) ja Vauvattomuusbuumi (Maksimainen 2019). Siltikään pelkästään vapaaehtoiseen lapsettomuuteen keskittyvää tutkimusta ei ole vielä tehty Suomessa pro gradujen ja aihetta sivuavien Väestöliiton perhebarometrien lisäksi (ks. s. 3).

Lasten hankkimispäätös on ollut lisääntyneen kirjallisuuden ohella mediassa viime vuosina

”kuuma peruna”. Lastenteko päätyi otsikoihin elokuussa 2017 Antti Rinteen kannustettua SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” (Pelkonen 2017). Vapaaehtoinen lapsettomuus on juuri päinvastainen ilmiö kyseiselle kehotukselle.

Rinteen kannanoton jälkeen huoli syntyvyydestä on vain syventynyt. Viime aikoina otsi- koissa on myös ollut huolestuneisuus Suomen syntyvyydestä (Saarikoski 2019), jota on myös kuvattu sanoilla ”syntyvyyskato”, ”vauvakato” ja lapsipula”. Uutiset kerrotaan yleensä negatiiviseen sävyyn, sillä asia näytetään Suomen ongelmana. Hedelmällisyyden ihannointi on lähtenyt kasvuun Suomen taloudellisen ja väestörakenteellisen tilanteen vuoksi, mutta maailma ei tarvitse liikakansoituksen vuoksi enempää ihmisiä. Henkilökohtaista päätöstä

(6)

lisääntymättömyydestä ei politiikalla muuteta, mutta tahattomasti lapsettomia voi tukea po- liittisilla päätöksillä.

Tilastojen mukaan suomalaisnaisille syntyy yhä vähemmän lapsia yhä vanhempina. En- sisynnyttäjien keskimääräinen ikä ylitti 29 vuotta vuonna 2016, jolloin tilanne nousi vastaa- maan Ruotsin, Norjan ja Tanskan ensisynnyttäjien ikää. Isäksi tuleminen tapahtuu miehillä keskimäärin 31,2 vuoden iässä. (Suomen virallinen tilasto 2017.) Vuoden 2020 alussa syn- tyvyystilastoihin tuli nousupiikki (Siikaluoma 2020), mutta muutoin Suomen syntyvyys on ollut laskussa jo melkein vuosikymmenen. Vuoden 2018 mukaan yhtä naista kohden syntyisi 1,41 lasta. Kokonaishedelmällisyydessä suomalaisten naisten osuus putoaa, kun taas ulkomaalaistaustaisten osuus kasvaa ollen 14 prosenttia Suomen syntyvyydestä. Näin ollen pel- kästään suomalaistaustaisten naisten lapsiluku on 1,20 lasta naista kohden. Vertauksen vuoksi esimerkiksi vuonna 2010 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87 lasta naista kohden, joista suomalaistaustaisille naisille syntyi 1,72 lasta tilastollisesti. (Suomen virallinen tilasto 2019.) Lastenhankinnan lykkäämisen voi nähdä valmistautumisena vanhemmuuteen, mutta toisaalta liiallinen lykkääminen voi johtaa tahattomaan lapsettomuuteen. Tilastot näyttivät myös ulkomaalaistaustaisten naisten hedelmällisyyden kasvamisen, mutta ainakaan vielä vuonna 2007 Suomen hedelmällisyystilanteeseen eivät vaikuttaneet adoptiot tai ulkomaalaistaustaisten naisten lisääntyminen merkittävästi (Ruokolainen & Notkola 2007, 92).

Hedelmällisyyden transitiolla tarkoitetaan 1900-luvun tietämissä tapahtuneita muutoksia ihmisten hedelmällisyyskäyttäytymisessä. Nähdäkseni hedelmällisyyden muutos on todella monien seikkojen, niin taloudellisten, rakenteellisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen kuin myös sosiaalisten ja emotionaalistenkin syiden yhteissumma. Suomessa kokonaishe- delmällisyys puolittui 2,5 lapsella 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja se jäljitteli näin Eu- roopan hedelmällisyyden transitiota. Klassinen väestöteoria selitti muutoksia modernisoitu- misella ja kaupungistumisella. Kuolleisuus aleni ja lapsia jäi yhä enemmän eloon, mutta kaupungistumisen myötä heidän elättämisensä kallistui ja heidän taloudellinen arvonsa heik- keni, sillä lapsia ei tarvittu enää työvoimaksi eikä vanhuudenturvaksi. (Evandrou & Falking- ham 2004, 183; Ritamies 2006, 20; Ruokolainen & Notkola 2007, 85.)

Nykyään 1900-luvun hedelmällisyyden transitiota on tutkittu painottaen enemmän ideologi- sia muutoksia taloudellisten sijaan. Ideologisiin tekijöihin kuului perhesuunnitteluidean le- viäminen, joka tapahtui varsinkin kulttuurisesti homogeenisissä yhteisöissä nopeammin. Yh- teiskunnallis-kulttuurisessa kehityksessä tapahtui muutos esimerkiksi lukutaidossa, jonka

(7)

seurauksena vanhempien koulutus- ja kulttuuritaustat vaikuttivat muutokseen enemmän kuin taloudelliset tekijät, kuten esimerkiksi ammatti, elinkeino ja naisten työssäkäynti. Ennen transitiota syntyvyyttä ei juurikaan säännöstelty. (Ruokolainen & Notkola 2007, 85.) Maria Evandrou ja Jane Falkingham (2004, 183) painottivat vielä klassisen väestöteorian taloudel- lista ja sosiaalista näkökulmaa, mutta näkivät kuitenkin myös siirtymän emotionaalisiin syihin. Heidän mukaansa perinteiset taloudelliset ja sosiaaliset syyt lastenhankintaan väistyivät emotionaalisten syiden edeltä ja suurperheet korvautuivat pienillä ydinperheillä. Uskon, että yhteiskunnan taloudellinen ja rakenteellinen muuttuminen on vaikuttanut omalta osaltaan hedelmällisyyden muutokseen, vaikka nykyään korostetaan kulttuurista muutosta. Lapsilla oli historiallisesti tietty funktio työvoimana ja vanhuudenturvana, mikä muuttui, kun maa- seudulta siirryttiin kaupunkiin ja eläkejärjestelmä sekä vanhainkodit turvasivat vanhuuden.

Perhesuunnittelua on aina ilmennyt jossakin olomuodossa, vaikka termi onkin keksitty myö- hemmin. Nykyään perhesuunnittelu painottuu raskauden ehkäisemiseen, kun taas ennen eh- käisyä perhettä suunniteltiin usein vasta synnytyksen jälkeen. Vanhemmat eivät voineet tai halunneet elättää lasta esimerkiksi lasten lukumäärän, tai vastasyntyneen sairauden tai sukupuolen vuoksi. Lapsi saatettiin esimerkiksi surmata, hylätä tai jättää huonolle hoidolle, antaa pois, myydä, lähettää palvelukseen tai naimisiin nuorena. (Ritamies 2006, 24.) Näitä keinoja käytettiin ennen varmoja ehkäisyvälineitä.

Miehille mahdollisia ehkäisymuotoja ovat kondomi ja sterilisaatio. Sterilisaatio on vaike- ampi tehdä naiselle kuin miehelle. Sterilisaatio on pysyvä ehkäisymuoto, jonka avulla nainen voi päästä eroon kuukausittaisista raskauspeloista sekä hormonaalisesta ehkäisystä. Sterili- saation ikäraja on kuitenkin 30-vuotta, joka on korkein Suomessa asetettu alaikäraja ja joka rajoittaa itsemääräämisoikeutta (Vapaaehtoisesti lapsettomat ry: Sterilisaatio). Suomessa on myös aborttioikeus naisille, jotka eivät voi tai halua jatkaa raskauttaan. Oikeus sterilisaatioon ja aborttiin ovat tärkeitä vapaaehtoisesti lapsettomien kannalta. Historiallisesti suomalaiset naiset ovat voineet päättää varmasti ehkäisystään, ja samalla ruumiistaan ja lisääntymises- tään, vasta 1950- ja 1960-luvulla, kun Suomessa ensimmäisen kerran yritettiin julkisesti edistää ehkäisynkäyttöä ja syntyvyydensäännöstelyä. Suomalaisia tutkittiin haastattelemalla ensimmäisen kerran ehkäisyyn, sukupuolielämään ja syntyvyydensäännöstelyyn liittyen vasta 1970-luvun alussa. 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen ajoittuu myös hedelmällisyys- käyttäytymisen muutos, johon vaikuttaa uusien ehkäisymenetelmien saatavuus ja niiden käytön lisääntyminen. Tehokkaille ja helppokäyttöisille ehkäisymenetelmille oli sosiaalinen

(8)

tarve juurikin liian aikaisten tai ei-toivottujen raskauksien tähden. 1960-luvulta lähtien myös ensisynnyttäjien ikä nousi. Abortti ei ollut enää tärkein tapa hallita lapsilukua, kun ehkäisy- pillereiden käyttö yleistyi Suomessa 1965. (Ruokolainen & Notkola 2007, 89, 99, 105–107.) Luotettava ehkäisy oli mullistavaa siinä mielessä, että naisille oli mahdollisuus päättää ha- luamansa lasten määrä tai pysyä lapsettomana myös parisuhteessa. Alku vapaaehtoiselle lapsettomuudelle oli syntynyt ehkäisyn myötä, kun valinta vanhemmuudesta oli mahdollinen.

1.2 Aiempi tutkimus ja vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmät

Tutkimusongelman rajauksessa ja perustelussa voi vedota siihen, miten valittu lähestymis- tapa eroaa aiemmasta tutkimuksesta eli miten se tarjoaa uutta tietoa erilaisella tutkimusta- valla (Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen 2011, 40). Suomessa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ei ole tehty juurikaan tutkimusta. Vapaaehtoinen lapsettomuus tarvitsisi luultavasti vielä enemmän näkyvyyttä, jotta siihen keskittyvää tutkimusta alettai- siin tehdä maassamme. Siinä missä Väestöliiton perhebarometritutkimus sivuaa vapaaehtoista lapsettomuutta ja keskittyy perheensuunnitteluun (Paajanen 2002; Miettinen & Rot- kirch 2008; Miettinen 2015), tarkastelen vapaaehtoista lapsettomuutta tässä tutkimuksessa itsenäisenä ilmiönä. Vuoden 2017 perhebarometri poikkeaa aikaisemmista sen painottuessa haastattelun keinoin vanhemmuuden lykkäämiseen ja nuorten aikuisten ajatuksiin lastenhankkimisesta (Rotkirch, Tammisalo, Miettinen & Berg 2017). Itse vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on kuitenkin kirjoitettu jo useita pro graduja, varsinkin sosiologian alalta (ks.

Jouhkimo & Kokki 2000; Jalagin 2008; Viherä 2010; Karppinen 2011; Sinkkilä 2012; Kui- valainen 2014). Muita tutkimusaloja ovat olleet yhteiskuntapolitiikka (Salo 2001), historia ja etnologia (Väkeväinen 2019), folkloristiikka (Ykspetäjä-Remes 2017), sosiaali- ja kult- tuuriantropologia (Rantaniemi 2016) sekä kasvatustiede (Uotila 1998; Kerttula 2017; Parta- nen 2018; Häkkänen 2019). Sukupuolentutkimuksen alalta tutkimusta ei ole vielä tehty. Am- mattikorkeakoulun opinnäytetöitä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on kertynyt tähän men- nessä kolme, joista yksi on keskittynyt ikääntyviin vapaaehtoisesti lapsettomiin (Marsch 2020). Pro gradut ovat keskittyneet lähinnä päätöksen muodostumiseen ja sen vaikutuksiin elämässä, mutta yhden pro gradun erityiskysymyksenä on ollut sterilisaatio (Väkeväinen 2019).

Mainituissa pro graduissa valmiina aineistona ovat olleet Facebook-ryhmän jäsenet (Kert- tula 2017), internetkeskustelut (Jalagin 2008) ja vapaaehtoisesti lapsettomat naistenlehdissä

(9)

(Jouhkimo & Kokki 2000; Sinkkilä 2012). Itse muodostetuissa aineistoissa naisia on tutkittu haastatteluilla (Karppinen 2011; Rantaniemi 2016) ja kirjoituspyynnöillä (Salo 2001; Kui- valainen 2014; Ykspetäjä-Remes 2017; Väkeväinen 2019). Melkein jokaisen pro gradun aineistona oli pelkästään naisia, paitsi Toni Jouhkimon ja Ruut Kokin (2000) pro gradussa, jossa naistenlehtiaineistossa oli myös miehiä ja Hannele Uotilan (1998) sekä Annika Parta- sen (2018) pro graduissa, joissa haastateltiin pariskuntia. Näenkin, että Suomessa vapaaehtoisesti lapsettomista miehistä tehtyä tutkimusta ja haastatteluja tarvittaisiin lisää. Oma tutkimukseni keskittyy sekä miehiin että naisiin. Käsittelen aineistoa myös sukupuolentutkimuksen alan vanhemmuus- sekä ruumiillisuustutkimusten kautta, jota ei ole näissä aiem- missa opinnäytetöissä tehty. Kansainvälisellä tutkimuskentällä vapaaehtoista lapsettomuutta on tutkittu paljon, esimerkiksi naisten sterilointiin (Campbell 1999), sukupuoli-identiteettiin (Gillespie 2003) ja päätöksentekoon liittyen (Settle & Brumley 2014) sekä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen kohdistettujen asenteiden kannalta (Noordhuizen, de Graaf & Sieben 2010;

Meirz & Leifbroer 2012).

Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa henkilökohtaista tai parisuhteessa tehtyä kielteistä päätöstä lastenhankkimisesta. Päätöksen johdosta raskauden ehkäisystä pidetään huolta (Na- zarinia Roy, Schumm & Britt 2014, 53.) Vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa käytet- tävä termi ja sille on keksitty myös lyhenne ”vela”, jota myös Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry käyttää. Lapseton sanana sisältää kuitenkin negaation ja ilmaisee lapsen puutetta. Suo- messa puhe sinkkuudesta ja lapsettomuudesta ”on arvoväritteistä ja perustuu negaatioille:

naimaTON, lapseTON” (Jokinen 2004, 139). Englanniksi ilmiöstä on useita termejä: voluntary childlessness, intentionally childlessness ja child-free (by choice). Child-free on osoittautunut suosituksi vapaaehtoisten lapsettomien keskuudessa, sillä he kokevat olevansa lapsista vapaita, eikä heiltä puutu lasta (Haskey 2013, 76). Suomessa ”lapsivapaa” ei kuitenkaan ole yleistynyt, vaikka termi kuvaa ilmiötä hyvin vapaaehtoisesti lapsettomien näkökul- masta. Toisaalta termi voisi aiheuttaa ristiriitoja, sillä lapsivapaudessa korostetaan vapautta, kun taas vapaaehtoinen lapsettomuus on suhteellisen neutraali termi sen painottaessa vapaa- ehtoisuutta vapauden sijaan.

Lapsettomuus ei tietenkään ole kaikille positiivinen asia. Olosuhteista (kuten siitä, ettei ole kumppania) johtuvan lapsettomuuden lisäksi on olemassa tahatonta lapsettomuutta. Tahat- tomasti lapseton nainen on yrittänyt tulla raskaaksi vähintään vuoden ajan ilman tuloksia (Tiitinen 2019). Tämä on vastakohta tutkittavilleni, joille lapsettomuus on ollut valittua ja oman tahdon alaista. Lapsettomalla viittaan tutkimuksessa tästä eteenpäin vapaaehtoisesti

(10)

lapsettomiin. Olen törmännyt myös internetin keskustelupalstoilla ”tahalliseen lapsettomuuteen”, joka on negatiivissävytteisesti käytössä vapaaehtoisen lapsettomuuden kritisoijilta.

1.3 Tutkimusongelma

Tutkimuskysymykseni on, miten naiset ja miehet kokevat vapaaehtoisen lapsettomuu- den. Alakysymyksinä pohdin:

• Mitkä ovat miesten ja naisten syyt ja motiivit vapaaehtoiselle lapsettomuudelle ja miten päätös on muotoutunut?

• Millaisena yhteiskunnallisena kysymyksenä miehet ja naiset näkevät vapaaehtoisen lapsettomuuden ja miten päätös vaikuttaa heidän sosiaalisiin suhteisiinsa?

• Miten lastenhankinnan ruumiillisuus näyttäytyy vapaaehtoisesti lapsettomille miehille ja naisille?

• Millainen on vapaaehtoisesti lapsettomien suhde äitiyteen, isyyteen ja hoivaan?

Kiinnostuin tutkimusaiheesta valitessani kandidaatin tutkielmaani sopivaa aihetta ja vapaaehtoinen lapsettomuus tuntui henkilökohtaisesti kiinnostavalta asialta. Tutkimustiedolla on oltava aina tavoite, jotta tutkimuksesta seuraa hyötyä (Ronkainen ym. 2011, 24). Minulla tavoitteena on vapaaehtoisesti lapsettomien kokemusten esiin nostaminen, joka antaa heidän näkökulmalleen ja elämäntyylilleen äänen. Tutkimusaiheen valinta, tutkimuksen tavoitteet ja vaiheet vaikuttavat tutkimusten erilaisiin tuloksiin. Tutkimuksen rajaus eli näkökulmai- suus tulee perustella tutkimuksessa. Valikoitu näkökulma tekee tiedosta rajallista ja osittaista. Tutkimuksissa tulee aina tuoda julki sen tausta, tavoite, tutkimusongelma ja alakysy- mykset, aineisto sekä sen keruutapa ja analysointimenetelmä. (Mts. 15, 25–26.) Valitsin ai- heekseni vapaaehtoisen lapsettomuuden, joka jo rajaa muut lapsettomuuden muodot (tahaton lapsettomuus, olosuhteista johtuva lapsettomuus) pois tutkimuksesta. Kanditutkimuksessani rajasin kysymykseni koskemaan vain naisia, sillä lastenhankinta koskettaa naista erityisesti hänen ruumiillisuutensa kautta raskaudessa, synnytyksessä ja imettämisessä. Laajensin kuitenkin kysymykseni koskemaan tässä tutkimuksessa myös miehiä, sillä huomasin, että suurin osa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta tehdystä tutkimuksesta oli tehty juuri naisten ko- kemuksista. Mielenkiintoista oli se, kokevatko miehet ja naiset vapaaehtoisen lapsettomuuden samalla tavalla.

(11)

1.4 Teoreettinen viitekehys

Tässä tutkimuksessa teoreettisena pohjana toimivat ruumiillisuus- ja vanhemmuustutkimukset. Ruumiillisuustutkimuksessa keskityn reproduktioon näkökulmanani lastenhankinnan ruumiillisuus, joka usein kulminoituu raskauteen, synnytykseen ja imetykseen, ja ruumiinoikeuksien kautta tutkin aborttia ja ehkäisyä, varsinkin sterilisaatiota. Vanhemmuustutki- muksista käytän erityisesti kotimaisia äitiys- ja isyystutkimuksia teoreettisena viitekehyk- senä peilaten niitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen ja myös lapsettomien mielikuviin äitiy- destä. Katson aihettani siis vanhemmuuden eli lapsettomuuden negaation kautta. Käytän tässä tutkimuksessa käsitettä ”isyystutkimus” viittaamaan isiä koskeviin tutkimuksiin biologisen isyyden varmistamisen sijaan.

Ruumiillisuus on haastanut tasa-arvokeskustelua ja feminististä tutkimusta (Jokinen 1997, 9; Ramazanoğlu & Holland 2002, 99; Palin 2004, 226), sillä se on esimerkiksi osoittanut miesten ja naisten väliset biologiset erot, jolloin naiseus pelkistyisi ruumiillisuuteen. Femi- nisteillä on ollut yhtenä ongelmana löytää hyödyllisiä tapoja tunnistaa, että sosiaalinen elämä eletään materiaalisissa ruumiissa, jotka ovat sosiaalisesti tuotettuja ja kulttuurisesti säädet- tyjä. Naisten ruumiit ovat alisteisia niin itsessään kuin ruumiillisina kokemuksina, kuten menstruaatiossa ja synnytyksessä, joiden diskurssi vaihtelee eri kulttuureissa. Ruumiin kokemukset ovat olemassa myös sosiaalisen rakenteen ulkopuolella. Postmodernismissa on tutkittu ruumiillisuuden muodostumista kielessä ja sen seurauksia. Kuitenkaan esimerkiksi synnytysten erot eivät ole vain kielen tuottamia. (Ramazanoğlu & Holland 2002, 99.) Rep- roduktioon liittyy paljon ruumiillisia elementtejä, varsinkin naisilla (raskaus, synnytys ja imetys). Vapaaehtoisesti lapsettomilla ruumiillisuus näkyy ehkäisyssä ja suurimmillaan sterilisaation ja abortin vaikutuksissa kehoon.

Reproduktio tarkoittaa sukupolvien välistä uusintamista, johon kuuluu hedelmöitys, raskaus ja synnytys sekä niihin liittyvät ruumiilliset tapahtumaketjut. Naistutkimuksessa reproduktio on nähty osana yhteiskuntaa, kulttuuria sekä biologiaa. Se on myös kytköksissä teknologi- oihin, kuten ehkäisymenetelmiin, aborttiin ja synnytystapoihin. Jotkut raskauden tärkeyttä korostaneista feministeistä ovat puuttuneet myös käytäntöihin, jotka rajoittavat naisia päät- tämästä synnyttämisestään ja sen edellytyksistä. Miesasiantuntijoiden on nähty vievän synnytykseen ja raskauteen liittyvät kysymykset naisten hallinnasta. (Vuori 2010, 111–112.) Vapaaehtoisesti lapsettomat naiset eivät osallistu sukupolvien väliseen uusintamiseen, mutta reproduktioteknologiat ja reproduktiiviset oikeudet koskettavat myös lapsettomia.

(12)

Ruumiin on arvioitu kuuluvan luonnolliselle puolelle sex/gender-jaottelussa (Jokinen 1997, 10). Naisten ruumista tahdottomana, raskaana olevana ja synnyttävänä ei ole nähty hallittuna eikä sivistyneenä (Julkunen 1997, 61). Nainen on voitu ajatella alisteisena ruumiilleen. Ruu- miskeskeisissä feminismeissä ruumis on näyttäytynyt niin positiivisessa kuin negatiivises- sakin valossa. Reproduktiota korostettaessa ruumis on nähty alisteisena, haavoittuvana ja oikeudettomana. Perinteisesti naisruumiin reproduktio on usein nähty miesten yksityisen ja julkisen vallan alistamana miesten toimiessa monissa eri rooleissa naisten elämänvaiheiden aikana. Seksuaalisuuden perspektiivistä katsottuna ruumiilliset oikeudet ovat näyttäytyneet nautinnoissa ja itsensä tunnistamisessa. (Mts. 48.) Feministisessä ruumistutkimuksessa on myös reproduktion ja seksuaalisuuden lisäksi toinen jako, joka ilmenee metaforisen ja ma- teriaalisen tason välillä. Materiaalisessa tasossa ajatellaan olevan esimerkiksi synnytys, äi- tiys, abortti ja ehkäisy. Metaforiseen tasoon kuuluvat ruumiin toisin tekeminen ja ajattele- minen. (Jokinen 1997, 10.) Lisääntymisen ruumiillisuus on siis palauttanut naisen aina ma- teriaaliselle tasolle. Nainen on nähty alisteisena lisääntymismahdollisuuksiensa vuoksi.

Vanhemmuudesta on luotu erilaisia malleja. Vanhemmuuden tasa-arvomalliksi voidaan ni- mittää tilannetta, jossa kuvitellaan sukupuolierot pieniksi, koska kumpikin vanhempi pystyy samoihin tekemään samoja asioita (Vuori 2004, 38). Tämä malli on ideaali siitä, miten vanhemmuus voisi toimia, jos sukupuolet ja niiden roolit eivät olisi merkitseviä vanhemmuudessa. Naiskeskeisessä ajattelussa miehen tulisi tehdä kotitöitä naisen tavoin ja ottaa äidistä mallin isän roolilleen (mts. 44). Isien tulisi näin ollen ottaa oppia äitiydestä ollakseen parem- pia koti-isiä. Vaikka malli kannustaakin täydelliseen tasa-arvoon vanhemmuudessa, suku- puolitetut vanhemmuuden roolit nähdään kuitenkin yhä erilaisena (Eerola & Mykkänen 2014, 9).

Äitiyden kokemuksesta puhutaan yhä edelleen enemmän kuin isyyden (Vuori 2004, 44; Ee- rola & Mykkänen 2014, 9). Vanhemmuudesta puhuttaessa isyys esitetään äitiyttä vähäisem- pänä ja vanhemmuus näyttäytyy yksiulotteisena (Eerola & Mykkänen 2014, 9). Vanhem- muus toisin sanoen rinnastuu äitiyteen molempien vanhempien sijaan. Jaetun hoivan malli taas tarkoittaa sitä, että lapsen suhde kumpaankin vanhempaan säilyy hoivan jakautuessa.

(Vuori 2004, 48.) Keskiössä on näin ollen lapsen tarve molempiin vanhempiin huolenpitä- jinä. Hoiva, läsnä oleminen ja lastenkasvatukseen osallistuminen eivät tulisikaan pelkästään äidiltä, vaan kummaltakin vanhemmalta, jolloin isä ei jäisi etäisemmäksi lapselle kuin äiti.

(13)

Näihin malleihin onkin tasa-arvopolitiikassa pyritty 1970–luvulta lähtien, kun miesten per- hevelvollisuuksia alettiin vahvistamaan ja naisten työssä käymistä tukemaan kasvattamalla miesten elinpiiriä kodeissa. Tasa-arvopolitiikka alkoi tuolloin vahvistamaan miehen vastuuta ja velvollisuutta perheelleen isyysvapaan avulla, jolloin naiset pääsivät paremmin an- siotyömarkkinoille. Ajateltiin, että jotta tässä voitaisiin onnistua, hegemonisen maskuliini- suuden mukainen mieselättäjyyden malli tulisi murtaa isyyspolitiikalla. (Rantalaiho 2003, 203, 227.)

Vanhemmuudesta on tehty myös kriittistä tutkimusta. J.P. Roos ja Anna Rotkirch (1997, 11–

13) kokevat, että lasten ja vanhempien suhteen voi nähdä olevan täynnä arvostelua, vähätte- lyä, pakottamista ja piikittelyä. Pettymyksiä aiheutetaan puolin ja toisin. Kasvatustavoitteista ja periaatteista huolimatta vanhemmat voivat päätyä monenlaisiin käytäntöihin lastensa kanssa. Lastenkasvatuksen ongelmina ovat sen ankaruus, nöyryytykset ja vääränlainen koh- teleminen. ”Kohtalokkaiden virheiden” tekeminen voi pilata lasten elämän, mutta myös pie- net vääryydet voivat jäädä lasten muistoihin. Pahinta on, jos jokin virhe muuttaa lapsen kuvan vanhemmastaan täysin. Kuitenkin lapsen rakkaus vanhempiinsa kestää yllättävän pit- källe. Vanhemmuudella sekä perhe-elämällä voi nähdä olevan myös ikäviä puolia ja pitkä- kestoisen kasvatuksen aikana on paljon tilaisuuksia virheille. Kriittisistä vanhemmuuden tut- kimuksista voi löytää syitä vapaaehtoiselle lapsettomuudellekin.

Äitiydelle on asetettu kulttuurisia merkityksiä ja odotuksia. Ihanneäitiyden on nähty sisältä- neen myös äitiyttä edeltäviä ehtoja, joita ovat opinnoista valmistuminen, vakituinen työ ja lapsen syntyminen ydinperheeseen. Länsimaissa lastenhankinnan ajoitus on naisille vaikeaa juuri opiskelujen, uraputken ja hedelmällisyyden ikärajoitteiden vuoksi. (Kelhä 2005, 207, 214.) Äitiyttä onkin alettu lykkäämään, mikä voi pahimmillaan johtaa tahattomaan lapsettomuuteen. Ihanneäitiyteen voikin tulkita kuuluvan yhtä aikaa (korkea)koulutuksen, uran, va- kituisen parisuhteen, joka on perustana ydinperheelle, ja kaiken lisäksi ristiriitaisesti nuoren hedelmällisen iän. Naisen tulisi saavuttaa siis jo hyvin paljon hyvin nuorella iällä, jotta äiti- yttä ei tarvitsisi lykätä.

Äitiyteen on ollut 1900-luvun lopulla monta suhtautumistapaa. Feminismin näkökulmassa äitiydestä on päädytty niin sen ihannoimiseen kuin äitien syyllistämiseenkin. Äitiyden on ajateltu olevan naisten ongelmien ydin, mutta myös sukupuolten välisten suhteiden ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu. (Vuori 2003, 61, 63.) Nainen voi nykyään valita olevansa muutakin kuin äiti. Toisaalta äidiksi tulon lykkääntyessä kyseisessä roolissa ei olla

(14)

miltei koko elämää, kuten ennen. Naisilla on yhä vähemmän lapsia, sillä naiset voivat valita raskaaksi tulemisestaan ja täten myös äitiydestään. Raskaaksi voi tulla myös ilman miestä lisääntymisteknologian avulla. (Mts. 40.)

Isä oli perinteisesti perheenpää ja elättäjä, joka saattoi tuntua ulkopuoliselta muulle perheelle. Nyt uudet isät hakevat erilaista mallia isänä olemiseen, sillä monet kokevat, että isän tulee muodostaa suhde lapsiinsa eri tavoin kuin heidän omat isänsä tekivät. (Innanen 2001, 18–19). Isyydestä on tullut pehmeämpää. Isyys voi olla jotakin, mitä ei tule pohtineeksi, vaan se on automaattisesti elämänkulkuun kuuluva asia. Tämä tuli esille 1930-luvulla syn- tyneiden miesten ryhmässä Ilana Aallon (2004, 95) tutkimuksessa, jossa eri-ikäiset miehet pohtivat isyyttä. Isyyteen kuului heillä talouden ja kodin järjestämistä, muttei juurikaan ko- dinhoitoa. 1960-luvulla syntyneillä miehillä kertomuksiin lukeutui lapsettomuushoitoja, kumppanin raskauden seuraamista ja synnytykseen osallistumista, jota ei aikaisemmin syn- tyneiden kuvauksissa ollut. Isyys on muuttunut ja siihen ovat vaikuttaneet sukupuolijärjes- telmän muutokset naisten aseman suhteen. Yhdistäviä seikkoja 1930- ja 1960-luvuilla syn- tyneille isille oli leikki urheillen, ulkoillen tai liikkuen. Työ nähtiin miestä määrittävänä te- kijänä. Isäksi tuleminen oli itsestäänselvyys, eikä lastenhankkimisen päätöstä pohdittu ker- tomuksissa. (Mts. 95–97.) Isyys onkin muuttunut elämänkulkuun kuuluvasta asiasta pohdit- tavaksi valinnaksi. Isyys ei kuulu enää yhtä vahvasti miesten elämänkulkuun, sillä miehille on tullut normaalimmaksi nykyään kyseenalaistaa isäksi tulemisen tärkeys elämässä ja pohtia vakavasti, mitä he haluavat muiden vaihtoehtojen tullessa hyväksytymmiksi.

Vaikka historiallisesti menneisyyden isyys näyttäytyykin nykypäivästä katsoen perinteisenä ja muuttumattomana ilman eroja, isyys on ollut monimuotoista myös menneisyydessä ajasta ja paikasta riippuen. Tämän päivän isyyden moninaisuus ja kontrasti nykyisen ja menneen isyyden välillä vaikuttaa suuremmalta, kuin se todellisuudessa on. Isyyden historiallisesta muutoksesta keskustellaan nykypäivänä paljon, mutta isyys on aina ollut moninaista. Isyy- den suuresta murroksesta puhuttaessa sorrutaan yleensä historian yksinkertaistamiseen.

(Aalto 2004, 65, 85–86.)

Tutkimusten mukaan miehiltä puuttuu puhetapa, jolla tuoda ilmi isäksi tulon tunteet. Näiden tunteiden näyttäminen on myös kulttuurisidonnaista sukupuolisidonnaisuuden lisäksi. Mo- nelta tuoreelta isältä puuttuvat myös mallit, perinteet ja havainnot edellisten sukupolvien isien tunteista ja toimintatavoista. Miehet voivat puhua kulttuurisesti hyväksytyistä isyyteen liittyvistä tunteista, mutta uudet ja poikkeavat tunteet jäävät kertomatta. Kulttuurinen ja

(15)

koettu isyys ovat siis erilaisia ja niiden välille ilmaantuu jännitteitä. Lastenhankinnan miet- timinen ja mielikuvat isyydestä synnyttävät miehessä tunteita, joita muovaavat sosiaalinen ympäristö ja elämäntilanne. Isäksi tulemisessa tunteet vaihtelevat positiivisen ja negatiivisen välillä, jolloin puhutaan tunteiden ambivalenttisuudesta eli tunteiden kahtaalle suuntautu- vasta jännitteisyydestä. (Mykkänen & Huttunen 2008, 169, 171–173.)

1.5 Kokemuksen tutkiminen

Käytän tutkimuksessani kokemuksen käsitettä kuvatakseni vapaaehtoisesti lapsettomien elä- mää heidän näkökulmastaan. Koen, että kokemuksien keruu haastatteluilla antaa äänen tutkittaville. Laadullisissa tutkimussuuntauksissa merkitykset ovat keskeisiä ja todellisuus vä- littyy niiden kautta. Ihmisten kokemukset ja niistä kertominen on yhteydessä kieleen, sym- boleihin, vakiintuneisiin ymmärtämisen tapoihin puhumisessa ja keskusteluissa, ympäröi- vään kulttuuriin sekä sen toimintatapoihin ja instituutioihin. Ihmisen subjektiivisuus koki- jana, havainnoijana sekä toimijana ovat laadullisen tutkimuksen ytimessä. Nämä kokemukset värjäytyvät ajan, paikan ja tilanteiden mukaan. Kokemuksen teoretisointi taas on erilainen eri tieteenaloilla. (Ronkainen ym. 2011, 81–82.) Feministisen metodologian keskusteluissa kokemuksen käsitteestä ja kokemuksen tutkimuksen mahdollisuuksista ja merkityk- sestä on kiistelty. Feministiset tutkijat ovat väitelleet kokemusten, todellisuuden ja ideoiden eli tieteellisten teorioiden yhteyksistä tiedon tuottamisen kannalta. Tutkijat ovat pohtineet, voiko kokemus olla olemassa itsenäisesti ihmisten ajatuksien ulkopuolella ja voiko kokemus olla olemassa irrallaan kielestä tai ideoista, jotka antavat niille merkityksiä. Erimielisyyttä herättää myös se, miten ihmiset ymmärtävät kokemuksensa. (Ramazanoğlu & Holland 2002, 10.) Sama kokemus voidaan tuntea subjektiivisesti monella eri tavalla.

Kokemusten autenttisuuden ja ainutkertaisuuden tavoitteleminen ei ole tärkeää, sillä se on lähes mahdotonta. Sen sijaan pitää ymmärtää, että ilman haastatteluja monia elämänalueita ei tutkittaisi. Tutkijalla ei nimittäin ole aina pääsyä suoraan tapahtumapaikoille, joissa asiat koetaan, minkä vuoksi tapahtuman kokeneiden ihmisten tutkiminen jälkeenpäin tulee tar- peelliseksi. (Hyvärinen 2017, 12.) Kokemusten tutkimisessa voi jopa nähdä ongelmana yri- tyksen saavuttaa niiden aitous ja alkuperäisyys. Esimerkiksi poliittinen tarkoitusperä voi peittää kokemuksen monimuotoisuuden alleen, kun tuodaan esille vain tiettyjä ryhmiä. Ko- kemuksille annetaan painoarvoa tutkittavien äänenä, mutta kokemuksia tulee myös analy- soida kriittisesti ja hahmottaa laajemmat yhteydet käsitteelliselle tasolle. Kokemusten

(16)

suhteiden ja syntytapojen hahmottaminen näyttää myös niiden kulttuurisen ja sosiaalisen rakentumisen. (Saresma 2012, 60–61.)

Kokemukset ovat alati muuttuvia prosesseja, joihin vaikuttavat olosuhteet, ihmissuhteet ja paikka yhteiskunnassa. Kokemusten sanallistamisessa menetetään aina jotain kokemuksesta.

Kokemus on aina paikantunutta ja tutkimuksella kokemuksesta voi aina saavuttaa vain pie- nen osan. Tutkija on aina osa tutkimaansa ihmistieteellistä ilmiöitä, joten hän ei voi koskaan olla täysin objektiivinen. (Saresma 2012, 63, 66.) En saavuta tutkimuksessani keräämilläni haastatteluilla aitoja kokemuksia, sillä kokemukset ovat niin niistä kertovan haastatellun kuin niitä kuuntelevan tutkijan tulkitsemia. Kertomisessa jää aina jotain sanomatta tai koke- mukseen tulee lisänneeksi jotain uutta. Kokemukset myös muuttuvat ihmisen mukana riippuen siitä, missä elämäntilanteessa, ajassa ja paikassa niihin palaa. Se kokemus, mikä vapaaehtoisesti lapsettomilla on elämästään ja suhteistaan nyt, voi olla aivan erilainen tulevaisuudessa olosuhteiden ja ajatusmaailman muuttuessa.

Kun feministitutkija esittää tutkittavien kokemuksia, hänen tulee käsittää ihmissuhteiden ja sosiaalisuuden rakentuminen. Tutkijan tulee tulkita kokemuksien merkitykset ja ymmärtää myös kokemuksia, joita hänellä ei ole itsellään ollut tai joita hän ei ole kokenut samalla tavoin. Kokemuksien käsitteellistäminen ja merkitykset muodostuvat tutkijan oman kielen ja teorioiden kautta. Kokemuksen tarjoamaan tietoa on myös kritisoitu. Feministejä on ar- vosteltu yksinkertaisista uskomuksista, joissa he ajattelevat kokemuksen olevan suora lähde yleistietoon sosiaalisista todellisuuksista. Kokemuksen ongelmana on myös se, että yhden ihmisen kokemus on aina rajallinen, osittainen ja sosiaalisesti paikantunut, joten se ei kelpaa sosiaalisten ilmiöiden tietolähteeksi. (Ramazanoğlu & Holland 2002, 124–125.) Tutkija vaikuttaa aina tuottamaansa tietoon ja hänenkin taustallaan on väliä. Koen yhteneväisyyttä haastateltavieni kanssa ja uskon sen olevan edukseni. Uskon, että vaikka kieli onkin siltana tutkijan ja tutkittavan välissä se ei muuta suuresti kokemusta ja sen merkityksiä, varsinkaan kun äidinkielemme on sama. Kuitenkaan kokemusta ei voi tulkita täysin totena: kokemuksesta tulee esille vain se, mitä sanotaan ääneen, jolloin tieto on osittaista. Kokemuksen saa- vuttaminen joka näkökulmasta on mahdotonta, koska silloin pitäisi luultavasti tutkia myös muiden ympäröivien ihmisten näkökulmat tutkittavan kokemuksesta päästäkseen sen totuu- dellisuuteen.

(17)

1.6 Haastatteluaineisto ja teemoittelu

Haastattelin vapaaehtoisesti lapsettomia naisia kanditutkielmaani varten marras-joulukuussa 2016 ja käytän heidän haastattelujaan materiaalina myös tässä tutkimuksessa. Haastatelta- vaksi valikoitui seitsemän hedelmällisessä iässä olevaa naista, jotka kertoivat päätöksestään elää lapsettomana teemahaastatteluissa. Haastateltavat jakautuivat seuraaviin ”ikäryhmiin”:

viisi oli 22–27-vuotiaita ja kaksi 35–43-vuotiaita (ks. aineistoluettelo). Haastateltavaksi suostui omia tuttaviani, mutta myös tuntemattomia proseminaariin osallistuneen opiskelijan kautta niin kutsutulla lumipallomenetelmällä. Naiset ovat hedelmällisimmässä iässään jo pa- rikymppisinä, vaikka ensisynnyttäjien ikä lähenteleekin jo 30 ikävuotta. Hedelmällisyys al- kaa laskea naisilla 35 ikävuoden jälkeen. Varsinkin hedelmällisen iän aikana haastateltujen naisten päätöksenteko lastenhankinnan tai lapsettomuuden suhteen on ajankohtaisinta. Haas- tatelluista naisista sinkkuja oli neljä ja loput kolme heteroseksuaalisissa parisuhteissa. Nais- ten haastattelut toteutettiin kirjastossa, kodeissa sekä puhelimessa ja ne kestivät puolesta tunnista noin tuntiin. Naisten haastattelujen kokonaiskesto oli 288 minuuttia eli lähes viisi tuntia.

Miesten haastatteluja varten päätin tehdä haastattelupyynnön tammikuussa 2018 ja se jul- kaistiin Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n julkisella Facebook-sivulla. Miehiä ilmoittautui haastateltavaksi jopa 18, joista otin tutkimukseeni 10 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Haas- tattelut toteutettiin puhelimitse tammikuusta maaliskuuhun kestäneellä ajanjaksolla. Haasta- tellut miehet olivat pääosin kolmikymppisiä, ikähaarukassa 26–39-vuotta. Haastatelluista jopa kuusi oli iältään 34–36-vuotta, mikä ehkä kertoo jotain siitä, minkä ikäisenä miehet ovat muodostaneet päätöksensä. Miehistä vain yksi oli sinkku, ja loput yhdeksän olivat heteroseksuaalisissa parisuhteessa, esimerkiksi naimisissa, kihloissa tai avoliitossa. Parisuhteiden määrä miesten osalta sai miettimään sen merkitystä päätöksen teolle. Parisuhteessa oleminen laittaa pariskunnan miettimään ehkäisyn käyttöä ja siten lastenhankkimista, jolloin miehen- kin on yleensä pohdittava lisääntymistään. Koska en tuntenut haastateltavia miehiä, ei sa- manlaisia eettisiä ongelmia ystävän ja tutkijan roolin välillä ollut kuin naisten haastatteluissa. Tutkijan ja ystävän eettistä problematiikkaa pohditaan seuraavassa alaluvussa. Haas- tateltavat olivat ympäri Suomea, joten suoritin aineistonhankinnan puhelinhaastatteluina, jotka kestivät puolesta tunnista kahteen tuntiin. Miesten haastatteluiden kokonaiskesto oli tasan 9 tuntia.

(18)

Tein haastateltavien suhteen vain muutamia rajauksia. Ensimmäinen kriteeri oli yli 22-vuoden ikä. Tämä oli nimittäin oma ikäni kandinteon hetkellä ja löysin useita sen ikäisiä haastateltavia lähipiiristäni. Etsiessäni myöhemmin miehiä haastateltavaksi pidin samasta 22- vuoden vähimmäisiästä kiinni. Haastateltaviksi ilmoittautui kuitenkin 30–40-vuotiaita mie- hiä, joka voi osaltaan kertoa miesten ja naisten iästä päätöstä tehdessä: milloin päätös lap- senhankinnasta on eri sukupuolille ajankohtainen. Toinen rajaukseni haastateltaville oli vakaa päätös lapsettomuudesta, jota on mietitty useampi vuosi, kuten jo 22-vuotiaat naishaas- tatellut olivat tehneet nuoresta iästään huolimatta. Vakaus oli kuitenkin jossain määrin epä- määräinen haastateltavien osalta, sillä osa totesi, että ”koskaan ei voi sanoa ei koskaan”, jolloin päätös ei ollut kaikilla ehdoton. Osa pystyi myös harkitsemaan adoptiota kohdalleen, jolloin vapaaehtoinen lapsettomuus -termi käsitettiin vain biologisten lasten hankkimatto- muudeksi. Kolmas kriteeri haastateltujen suhteen oli sukupuoli, koska haastattelut kerättiin ajallisesti erikseen naisilta ja miehiltä.

Haastatteluaineistot ovat omassa hallussani sekä suostumuksien mukaisesti myös Suomalai- sen Kirjallisuuden Seuran arkistossa Joensuun toimipisteessä. Neljä haastateltua kieltäytyi arkistoinnista ja haastattelunsa jatkokäytöstä tutkimuksiin vedoten yksityisyyteensä. Tein litteroinnit jokaisesta haastattelusta ja koodasin ne niiden tekojärjestyksessä, jolloin naisille muodostuivat tunnisteet N1–N7 ja vuotta myöhemmin haastatelluille miehille M1–M10.

Näillä tunnisteilla viittaan jatkossa haastateltaviini. Käyttäessäni esimerkiksi viittaustapaa N1–N5, tarkoitan tällä haastateltuja N1, N2, N3, N4 ja N5. Käytän tätä viittaustapaa lyhen- tääkseni pitkiä viitteitä. Esimerkiksi (N1, N5–N7) tarkoittaa haastateltavia N1, N5, N6 ja N7.

Haastattelut ovat tutkimuksen synnyttämiä aineistoja, joten kerättyä aineistoa ei olisi olemassa ilman tutkimusta. Aineiston syntyehdot saavat aikaan tutkittavien valikoitumisen.

Esimerkiksi internet vetää puoleensa eritavoin naisia ja miehiä sekä eri-ikäisiä ihmisiä (Ron- kainen ym. 2011, 108–109). Aineistonkeruussani miehille suunnattu haastattelupyyntö Va- paaehtoisesti lapsettomat ry:n Facebook-sivuilla tavoitti 26–39-vuotiaita miehiä. Naisia ta- voitellessani lähipiiristäni ja lumipalloefektillä hajonta ikäluokissa oli suurempaa (22–43 ikähaarukassa). Olen miettinyt haastattelupyyntökanavan vaikutusta siihen, miksi haastateltavakseni osui niin paljon saman ikäryhmän miehiä 35 ikävuoden kieppeillä. Yllättäen monet mieshaastatelluista kertoivat, että joku tuttavapiirin naishenkilö kannusti heitä osallistu- maan tutkimukseeni. Näen, että ilman näiden naistuttavien myötävaikutusta

(19)

haastateltavakseni ei olisi suostunut lopulta niin montaa miestä. Ensimmäisellä kerralla haastattelupyyntöni ei tuottanut yhtään vastausta, ja vasta pyynnön uusimisen jälkeen tuli monia yhteydenottoja. Tutkijan auttaminen saattoi toimia motiivina suostua haastatteluun, kun avun tarpeellisuus nähtiin suurempana haastattelupyynnön uusiuduttua. Nykypäivän kii- reisyyden vuoksi oletan, että puhelinhaastattelun helppous oli osana siihen, että lopulta niin monet suostuivat. Heidän ei tarvinnut katkaista arkeaan kuin noin tunniksi puhelua varten.

Vielä enemmän miehiä olisi tavoittanut luultavasti kirjoituspyynnöt tai kyselylomakkeet, sillä niissä voi pysyä anonyymimpana, koska tutkijaa ei tarvitse kohdata suoraan.

Tein 17 yksilöhaastattelua teemahaastattelun muodossa. Haastattelut olivat puolistrukturoi- tuja kysymys–vastaushaastatteluja ja teemat olivat samat jokaisessa haastattelussa. Kysy- mysten muoto ja järjestys pysyivät tekemissäni haastatteluissa pitkälti haastattelurungon mukaisina, mutta puolistrukturoidussa teemahaastattelussa nämä saavat myös vaihdella (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 197; Ruusuvuori & Tiittula 2009, 11). Koska teemahaastattelu on avarampi kuin strukturoitu haastattelu, se antoi haastateltaville vapauden puhua vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan. Haastatteluni toimivat ”kysymys–vastaus–kuit- taus”-mallin mukaisesti. Haastatteluissa annan minimipalautetta osoittaakseni kuuntelemista ja taukoja halutessani haastateltavan jatkavan ja myös siirryttäessä uuteen kysymykseen.

Nämä tavat toteutuvat niin arkikeskusteluissa kuin tutkimushaastattelussakin. (Ruusuvuori

& Tiittula 2017, 51.) Olen pyrkinyt pysymään neutraalina haastatteluja tehdessäni esittäen kysymyksiä, mitä on yleisesti ajateltu tutkimushaastatteluissa tärkeänä seikkana (mts. 68).

Haluan, että oma vaikutukseni on minimaalinen haastatteluissa, vaikka tilanne tietenkin perustuu yhteiseen vuorovaikutukseen. Haastattelija vaikuttaa aina saatuun tietoon kysymyk- sillään ja tutkijan tulee pohtia, onko tullut johdatelleeksi haastateltavaa (Ruusuvuori & Tiit- tula 2009, 10). En koe, että haastattelurunkoni olisi johdatellut vastauksiin. Haastattelurunko pysyi lähestulkoon samana molemmilla sukupuolilla (liite 1), mutta miehille lisäsin myös muutamia uusia kysymyksiä.

Tein kymmenelle miehelle ja kahdelle naiselle puhelinhaastatteluja puhelimen kaiutintoi- minnon ja nauhurin yhdistelmällä. Laadullisessa puhelinhaastattelussa on olemassa laadullisen tutkimuksen tunnusmerkit eli kuuntelu, pitkät vastaukset, kontekstuaalisuus ja tutkittavien antamat merkityksenannot (Ikonen 2017, 282). Lähtökohta puhelinhaastattelujen tekemiselle oli pitkissä välimatkoissa. Puhelimella saavuttaa muualla elävät tutkittavat kustan- nustehokkaasti ja soittoaikaa voi myös siirtää tarpeen mukaan (mts. 271). Kohtasin tilanteita, jossa puhelinhaastattelua siirrettiin tunneilla tai päivillä informantille sopivammaksi.

(20)

Valitsin puhelimen tietokoneen sijaan, sillä puhelinyhteys toimii kautta Suomen äänenlaa- dun kannalta tarkkana, kun taas nettiyhteys voi katkeilla. Pidin puhelinhaastattelusta, sillä pystyin tekemään muistiinpanoja haastateltavan häiriintymättä. Uskon, että haastattelu- muoto oli haastateltaville hyvä heidän anonymiteettinsä kannalta, sillä kasvoja ei tarvinnut näyttää. Osa ihmisistä on helpompaa saada kiinni puhelimitse kuin tapaamisen kautta ja puhelimessa puhuminen lisää haastateltavan yksityisyyttä. Haastattelusta jää pois sekä haastateltavan että haastattelijan itsetarkkailu. Se voi lisätä kiinnostusta osallistumiseen haastatteluun ja lisätä uskallusta puhumiseen. Aroista aiheista voikin olla helpompi kertoa yksityisesti kodistaan käsin puhelimitse, kuin tutkittavalle erilaisesta, uudestakin ympäristöstä tapaa- malla kasvokkain. Puhelinhaastattelu voi purkaa tutkijan ja tutkittavan valta-asemaa ja sosiaalisesti epäsuotuisia vastauksia on helpompi ilmaista puhelimitse kuin kasvokkain. (Ikonen 2017, 272–273.) Haastateltavat pari kertaa kysyivätkin, kehtaavatko kertoa haastattelussa jotain tai puhua suoraan asioista ja kannustin heitä sanomaan kaiken mieleen tulevan.

Puhelinhaastattelun puutteellisuus on ääneen lausumattomissa vivahteissa (Ikonen 2017, 275). Koen ymmärtäväni äänenpainoista haastateltavan tarkoitusperät hänen sanoessaan asi- ansa, esimerkiksi naurahdus lauseen päätteeksi voi luoda lauseeseen erilaisen sävyn. Kui- tenkaan omassa tutkimuksessani ei paneuduta tutkijan ja tutkittavan väliseen vuorovaikutukseen, vaan kokemuksiin ilmiöstä. En kokenut paljoa eroja kasvokkain ja puhelimitse teh- dyissä haastatteluissa sisällöllisesti. Puhelinhaastattelussa tärkeää on tutkijan herkkyys ja halu tavoittaa luottamus tutkittavan kanssa (mts. 276).

Puhelinhaastattelussa hiljaisuudet voivat synnyttää epävarmuutta ja kiusaantumista (Ikonen 2017, 278). Kiusaannuin hiljaisuuksista, joten välillä päädyimme puhumaan yhtä aikaa mi- nun siirtyessäni jo seuraavaan kysymykseen ja haastateltavan jatkaessa edellistä vastausta.

Keskeytin heti kysymykseni ja pyysin haastateltavaa kertomaan, mitä oli aikonut sanoa. Pu- heen tauottua oli nimittäin vaikeaa tietää, jäikö haastateltu vielä miettimään lisää kerrottavaa aiheeseen vai odottiko hän uutta kysymystä.

Haastattelurunkoni muodostuu pääosin kuvailevista kysymyksistä, kuten ”minkälainen on suhteesi lähipiirisi lapsiin?”. Kuvailut ovat tärkeitä tutkimusongelmani vuoksi ja käytinkin paljon kysymyssanoja: miten, minkälainen tai millainen. Kysyin myös kysymyksen, johon voi vastata myös pelkästään myöntävästi tai kieltävästi: ”pidätkö lapsista?” Tähän ei kuitenkaan tullut yleensä yksisanaisia vastauksia, vaan haastatellut melkein aina perustelivat kan- taansa jotenkin. Aloitin haastattelun taustatietojen kysymisen jälkeen miksi-kysymyksellä.

(21)

Se on aika rohkeaa, sillä tällaiset selitystä vaativat kysymykset voidaan tulkita syyttäviksi, jolloin ne voivat saada keskustelun ennemmin sulkeutumaan kuin avautumaan (Hyvärinen 2017, 26–27). Aloittaen kysymällä ”miksi haluat olla lapseton?” halusin kuitenkin päästä ensin päätöksen syihin ja motiiveihin kiinni ennen kuin siirryin siihen, miten päätös vaikuttaa elämään. En koe, että kukaan haastateltavista olisi loukkaantunut kysymyksestä ja he luultavasti olettivat, että heiltä kysytään haastattelussa syitä valtavirrasta poikkeavalle elä- mänvalinnalleen. Kuitenkin aloittamalla miksi-kysymyksellä, pitkät selitykset saattoivat jäädä lyhyemmiksi, koska tutkittava ei ollut vielä haastattelun aluksi tarpeeksi vapautunut kertomaan kaikesta. Myöhemmin haastattelussa saattoikin tulla lisää syitä lapsettomuudelle, vaikka ne eivät aloituksessa korostuneetkaan. Haastattelurunkoni perusta on kuvauksissa ja lapsettomuuden selittämisessä. Ajankohtaa tiedustelevana kysymyksenä kysyin ”milloin teit päätöksen olla hankkimatta lapsia?”, vaikka aiemmista haastatteluistani kanditutkielmaani varten tiesin, ettei luultavasti mitään tiettyä hetkeä useimmilla ole. Halusin tietää, missä elä- mänvaiheessa päätöstä pohditaan ja kuinka kauan kestää päätöksen tekemisessä. Haastatel- tujen ikä haastatteluhetkellä viittaa siihen, mihin mennessä asiasta on ainakin tehty sen ver- ran vakaa päätös, että siitä voi kertoa tutkijalle.

Voi olla kohtalokasta toimittaa haastateltaville haastattelurunkoa etukäteen. Huonoimmassa skenaariossa haastatellulla on valmiit muistiinpanot vastauksistaan. (Hyvärinen 2017, 38.) Kerroin haastattelurungon teemojen pääpiirteet haastateltaville etukäteen, mutta en antanut heille haastattelurunkoa, sillä en halunnut kyseisiä valmiiksi muodostettuja vastauksia. Tut- kijan tulee tulkita vastauksista, jäikö jotain kysymysten ulkopuolelle ja tulkitseeko vastauksia oikein. Spontaani puhe voi nimittäin paljastaa jotain, mitä muuten jäisi kertomatta. Har- joitellussa puheessa vastauksia voidaan kaunistella tai valikoida liikaa. Aina voi toki olla jotakin, joka voi jäädä uupumaan haastattelusta se tulee vasta myöhemmin mieleen, joten kysyin haastattelun päätteeksi, onko haastateltavalla lisättävää antamiinsa vastauksiin. Haas- tattelurungon luovuttamisesta tutkittaville voidaankin olla montaa mieltä ja se voidaan nähdä joko hyödyllisenä tai haitallisena tutkimukselle.

Haastattelussa kumpikin osapuoli pyrkii antamaan itsestään pätevän ja hyväksyttävän kuvan (Hyvärinen 2017, 20). Vaikka olenkin aloittelija tutkimushaastatteluiden teossa, haluan kuitenkin antaa itsestäni asiantuntijamaisen kuvan tutkittaville. Se vaikuttanee myös siihen, että keskustelun sijaan haastattelu muistutti enemmän strukturoitua kyselyä. En kokenut siitä olevan haittaa, sillä sain hyvin tyhjentäviä vastauksia. Tutkijan roolit ja suhde tutkijan ja tutkittavan välillä on analysoitava haastattelututkimuksessa ja varsinkin naistutkimuksessa

(22)

(Ronkainen ym. 2011, 72). Koen, että tutkijan roolini oli asiallinen ja kuunteleva. Suhtau- duin haastateltaviin informantteina ja koska haastattelukertoja oli vain yksi henkilöä kohti, pysyvää suhdetta itselleni vieraisiin haastateltaviin ei muodostunut varsinkaan puhelinhaastattelun kautta.

Analyysimenetelmäksi valikoitui teemoittelu, joka on luonnollista jatkoa teemahaastatte- luille. Teemoja etsin aineistolähtöisesti haastatteluvastauksista. Teemat voivat olla saman- kaltaisia haastattelurungon kanssa, mutta teemoja voi myös löytyä sen ulkopuolelta. (Saara- nen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Teemahaastattelu oli jo valmiiksi jaoteltu päätöksen muotoutumisen, isyyden ja äitiyden, sukupuolen, sosiaalisten suhteiden ja yhteiskunnan merkityksen pääteemoihin (liite 1). Haastattelurungon pohjalta teemat oli helppo muodostaa.

Teemoista muodostuivat luvut päätöksen muotoutuminen, sosiaaliset suhteet ja yhteiskunnan merkitys, ruumiillisuus sekä vanhemmuus. Ruumiillisuus muotoutui teorian pohjalta ja valmiiksi määriteltyjen teemojen ulkopuolelta yhdistäen kysymykset sterilisaatiosta, abortista ja synnytyksestä. Teemoittelu tuntui sopivimmalta analyysimenetelmäksi, sillä kielen käytön sijaan halusin pureutua kokemusten merkityksiin ja tulkintoihin. Analyysivaiheessa siirryin näiden teemojen tarkempaan pohtimiseen ja vertailin saamiani vastauksia keskittyen niiden eroihin ja yhtäläisyyksiin. Teemoittelu onkin hyvä analyysimenetelmä vertailuun.

(Eskola & Suoranta 1998, 180.)

Käytännössä teemoittelu tehdään ”leikkaa & liimaa” -tekniikalla tietokoneella, jolloin vastauksia voi verrata toisiinsa (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Litteroitu aineisto järjestettiin näin ollen kokonaan uudelleen teemoittain. Käytännössä järjestelin teemoihin sopivat kysymykset ja siirsin niiden yhteyteen kunkin haastatellun vastaukset. Lisäksi etsin mahdolliset muut maininnat aineistosta teemaan liittyen, sillä haastatellut voivat nostaa esille asioita eri järjestyksessä ja palata asioihin tai tuoda esille uusia aihepiirejä. Esimerkiksi haastattelun lopuksi haastatelluille saattoi tulla mieleen jotakin, esimerkiksi tarina kokemuk- sestaan, joka liittyi aiheeseen, muttei ollut muuten tullut haastattelun aikana esille. Näille esiin nostetuille teemoille tuli löytää paikka teemoittelun avulla. Ensin kävin naisten aineiston lävitse etsien teemoittain heidän välisiään yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tämän olin tehnyt jo kertaalleen kandityövaiheessa, mutta palasin pro gradua varten aineistoon uudes- taan tehden uusia löytöjä. Merkitsin tärkeitä kohtia aineistosta esimerkiksi lihavoimalla ja kursivoimalla. Lopuksi tein yhteenvetoja vastauksista verraten niitä toisiinsa. Sen jälkeen siirryin tekemään miesten aineistolle saman. Pidin naisten ja miesten aineistoja erillään, jotta pystyin luomaan analyysin erikseen. Lopuksi vertailin aineistoja keskenään.

(23)

1.7 Tutkimusetiikka ja tutkijan positio

Tutkimusaiheen mukaan määrittyvät eettiset peruskysymykset, kuten aiheen haitallisuus tutkittaville tai ryhmälle, aiheen eettinen tutkiminen sekä sensitiivisen tutkimustiedon peruste- leminen (Ronkainen ym. 2011, 35). Vapaaehtoisen lapsettomuuden tutkiminen ei ole tutkittaville haitallista, sillä heidän tunnistettavuutensa on peitetty tutkimuksessa. Aihe on henki- lökohtainen, mutta kuitenkin heille positiivinen elämänvalinta, joten en usko tutkimuksen olevan haitallinen myöskään vapaaehtoisesti lapsettomille suomalaisena ryhmänä. Tutki- musaiheessani on kuitenkin sensitiivisyyttä. Esimerkiksi kysyessäni lapsettomien ajatuksia abortista ollaan elämän ja kuoleman aihealueen piirissä. Sterilisoinnista kysyminen on oman ruumiin kannalta henkilökohtaista ja liittyy ehkäisyyn sekä seksuaalisuuteen. Haastattelun keskiössä ovat myös henkilökohtaiset kokemukset ja se, kuinka yksityisenä päätöstään pitää eli onko sen paljastanut esimerkiksi lähipiirilleen. Esimerkiksi kaikki eivät halunneet antaa haastatteluaan arkistoitavaksi SKS:n arkistoon yksityisyytensä vuoksi. Aihetta voidaan tutkia eettisesti ja tutkimustulokset edistävät ilmiön tunnettavuutta, mikä on myös Vapaaehtoi- sesti Lapsettomat ry:n tavoitteena. Yhdistyksen pyrkimyksenä on ”laajentaa perinteistä per- hekäsitystä” ja ”tiedottaa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta” sekä ”tukea ja edistää vapaaehtoisesti lapsettomien oikeuksia, tasa-arvoa ja asemaa” (Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:

Yhdistys). Nämä tavoitteet löytyvät myös tutkimukseni taustalta.

Suojelen tutkittavia tunnistukselta aiheen ollessa hyvin henkilökohtainen. Paljastan haastatelluista vain vapaaehtoisen lapsettomuuden kannalta oleelliset tiedot. Näitä ovat ikä, parisuhdestatus, koulutustausta ja lapsuudenperheen koko. Naisilla päätös useimmiten muodostuu hedelmällisen iän aikana, mikä käy tutkittavistakin naisista ilmi (ks. aineistoluettelo.) Miehillä ikä ei vaikuta oman hedelmällisyyden suhteen, vaan kumppanin hedelmällisen iän kautta, jonka vuoksi aihe lienee ollut haastateltavillani 26–39-vuotiailla miehillä ajankohtainen. Paljastan haastateltavista koulutustaustan, joka vaikuttaa lastenhankintaan (Miettinen 2015, 28; Haskey 2013, 75) sekä lapsuudenperheen koon, sillä ainoat lapset pysyvät useam- min lapsettomina verrattuna heihin, joilla on sisaruksia (Haskey 2013, 75). Tosin haastatel- tavistani vain yksi oli ainoa lapsi. Parisuhdestatus on tärkeä, sillä yksi parisuhteen kynnys- kysymys on lastenhankinta varsinkin silloin, kun nainen on hedelmällisessä iässä. Haasta- tellut kertoivat olevansa parisuhteessaan samaa mieltä lapsettomuuden suhteen.

Eettisyyteen kuuluu tutkittavien kunnioittava kohtaaminen (Hyvärinen 2017, 33). Itse koen jokaisen haastateltavan arvokkaana tutkimukselleni, joten en halunnut kohdella ketään

(24)

epäkunnioittavasti. Olen kiitollinen myös haastatteluun ilmoittautuneista, jotka eivät mahtu- neet tutkimusjoukkoon mukaan. Suostumuksen avulla tutkittava ilmaisee perehtyneisyy- tensä tutkimukseen, eikä koe itseään manipuloiduksi (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 25–28). Haastatellun täytyy tietää, mistä haastattelussa on kyse ja miten haastattelua säily- tetään ja käytetään (Hyvärinen 2017, 32). Pyysin kaikilta haastateltavilta kirjallisen suostumuksen antamansa aineiston käyttöön (liite 2) ja he saivat mahdollisuuden myös luvata antamansa haastattelu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, jota varten tehtiin erillinen kirjal- linen suostumuksensa. Kerroin naisille haastattelujen alussa esimerkiksi tutkittavan ano- nymiteetista tutkimuksessa ja aineiston käyttötavasta, ja miehille olin sähköpostilla jo kertonut tutkimuksesta haastattelun sopimisvaiheessa. Miehille lähetin myös sähköpostilla suostumuspapereiden lisäksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käyttösäännöt, joista ilmeni aineiston käyttömenettelyt kyseisessä arkistossa. Naisille selvitin asiat suullisesti ja viestein.

Seitsemästätoista haastatellusta kaikki paitsi neljä antoivat luvan säilyttää aineistoaan myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Tutkimuksessa noudatettiin ihmisiin kohdis- tuvan tutkimuksen eettisiä periaatteita (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2019).

Koska haastattelin myös tuttujani, haastatteluun tuli myös eettisiä kysymyksiä tutkittavien ja tutkijan välisistä suhteista. Tällaisessa tilanteessa on monia ongelmia: tietoa jää kerää- mättä, jos tutkijalle ei sanota ääneen nauhalle asioita, jotka hänen uskotaan jo tietävän (Ron- kainen ym. 2011, 71). Haastateltava voi myös vahingossa tulla paljastaneeksi asioita pelkäs- tään keskinäisen luottamussuhteen vuoksi (Ruusuvuori & Tiittula 2009, 17). Läheisiä tut- kittaessa on aina muistettava, että tutkijan rooli ei ole niin selkeä ystävälle kuin tuntematto- malle. Tähän pyrin vaikuttamaan ympäristöllä ja haastattelutilanteen asiallisuudella. Osa haastatteluista järjestettiin yliopiston kirjaston ryhmätyöskentelyhuoneessa, jolloin tilanteen konteksti oli selvä. Haastatellessani kotonani haastattelutilanne oli erilainen, mutta kuitenkin asiallinen pöydän ääressä toteutettuna nauhurin ja haastattelurungon kanssa puhuen tietystä teemasta tiettynä aikana.

Valitsin tutkimuskohteekseni sellaisen ”sosiaalisen todellisuuden, jossa olen itsekin osalli- sena” (Juvonen 2017, 398). Näin olen sisäpiiriläinen tutkittavieni kanssa, ei vain koska tun- nen osan heistä, vaan myös jakaessani vapaaehtoisen lapsettomuuden näkemykset heidän kanssaan. Haastateltavien yhteisöllisyys näkyy Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n Facebook- sivulla, johon myös itse liityin niin tutkimuksen kuin myös oman mielenkiintoni takia. En kuitenkaan kertonut tarkoituksellisesti haastateltaville omasta ajatusmaailmasta lapsettomuuden suhteen. Jos haastatellut kysyivät minulta syitä tutkimuksen tekemiselle, kerroin