”Etten unohdu sieltä heidän mielestään”
Haastattelututkimus äitiydestä vankilassa
Mari Räsänen Pro gradu -tutkielma Sosiologia
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Marraskuu 2021
Itä-Suomen yliopisto
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos
Tekijä
Mari Räsänen Työn nimi
”Etten unohdu sieltä heidän mielestään” – haastattelututkimus äitiydestä vankilassa Oppiaine
Sosiologia
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Sanna Aaltonen Aika
Marraskuu 2021
Sivumäärä 75 (+7) Tiivistelmä - Abstract
Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja ymmärtää millaiset mahdollisuudet vankilassa on äitiyden toteuttamiselle. Tavoitteena on myös kuvata, millaiseksi vankilaäitien käsitys äitiydestä muotoutuu lapsuuden ja oman äitiyden kokemusten kautta.
Tutkimuksen teoriaosuudessa määritellään äitiyttä ja marginaalista äitiyttä, näiden tekemistä ja muotoutumista yksilöiden elämässä ja yleisesti yhteiskunnassa. Vain pieni osa vangeista on naisia. Viime vuosina Rikosseuraamuslaitos on yrittänyt parantaa naisten ja äitien saamia palveluita, perheosasto yhtenä esimerkkinä.
Tässä laadullisessa tutkielmassa haastateltiin kahdeksaa vankilassa olevaa naista. Neljä haastatteluista suoritettiin verkkokokoustyökalun ja neljä haastattelua vankilan tiloissa.
Haastattelu suoritettiin keväällä 2021. Haastatteluaineisto analysointiin teema-analyysia apuna käyttäen.
Tutkielman keskeisinä tuloksina on, että yhteydenpito lasten kanssa on hyvin tärkeää vankilassa oleville äideille. Muurin takaa kommunikointi on kuitenkin monista eri syistä raskasta. Tutkielmaan osallistuneet äidit katsoivat, että heille on tärkeää vaikuttaa lastensa elämään. He tekivät eri tahojen kanssa yhteistyötä lasten asioiden hoitamiseksi.
Ristiriitaisten tunteiden, omien kuin lastenkin, käsittely ja huomioiminen oli haastatteluiden perusteella yksi tärkeä osa-alue vankilassa olevien äitien kohdalla. Lasten ja äidin välisen luottamuksen vahvistaminen ja muodostaminen katsottiin tärkeäksi, jotta vankeusrangaistuksen jälkeistä elämää voidaan rakentaa.
Asiasanat
äitiys, äitiys marginaalissa, äitiyden tukeminen, vankila, vankeusrangaistus Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja
University of Eastern Finland
Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Mari Räsänen Title
“That they don’t forget me” - interview survey about motherhood in prison
Academic subject Sociology
Type of thesis Master’s Thesis Date
November 2021
Pages 75(+7) Abstract
The purpose of this study is to understand how motherhood is practiced and what kind of mothering possibilities women have in prison. Another aim of this study is to find out how motherhood is understood and shaped from childhood to the point when you have children of your own.
In the theoretical part of this study the aim is to show how motherhood and marginalized motherhood is practiced and shaped in individual’s life and generally in society. Small number of prisoners are women. In recent years Finnish imprisonment system has tried to improve services for female prisoners and mothers in prisons. Family unit is one example how motherhood can be practiced in prison.
This is a qualitative study. The research data was collected in eight thematic interviews during the spring of 2021. Four interviews were done face to face in prison and four were done by using an online audio and web conferencing platform. Data was analyzed by using thematic analysis.
The main findings of this study are that keeping in touch with their children is important for incarcerated women, even though communication for different reasons is sometimes hard. It is also important that women have possibilities to improve the life of their children.
Co-operation with various stakeholders is needed. Moreover, mixed feelings about their life situation were found in the interviews. Gaining back trust of their children was one of the key elements of building life after incarceration.
Keywords
Motherhood, marginalized motherhood, supporting motherhood, prison, imprisonment,
Archive location University of Eastern Finland Library
Additional information
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 1
2 ÄITIYDEN ROOLI ... 5
2.1 Äitiyden rooliin vaikuttaneita tekijöitä ... 5
2.2 Äitiys yksilön kokemuksena ja naisen vastuuna ... 7
3 VANKEUS JA VANGIT ... 11
3.1 Vankila yhteiskunnassa ... 11
3.2 Vankila kuntouttavana ja sosiaalisena ympäristönä ... 12
3.3 Naisvangit ... 15
4 ÄITIYS MARGINAALISSA JA ÄITIYDEN TUKEMINEN VANKILASSA ... 18
4.1 Marginaalisuus ja äitiys marginaalissa ... 18
4.2 Marginalisoidun äitiyden tekeminen ... 21
4.3 Perhesuhteet, perheosasto ja vanhemmuuden tukeminen vankilassa ... 22
5 TIEDON MUODOSTUMINEN ... 27
5.1 Laadullisen ja eettisen tutkimuksen tunnuspiirteitä ... 27
5.2 Tiedon muodostuminen ja tutkimuksen validointiperiaatteet ... 29
5.3 Kokemusten välittäminen ... 30
5.4 Teemahaastattelu ... 32
5.5 Teema-analyysi ... 34
6 KENTTÄTYÖ JA AINEISTON ANALYSOINTI ... 37
6.1 Tutkimuslupa ja haastatteluista sopiminen ... 37
6.2 Vankila haastattelu- ja vuorovaikutustilana ... 38
6.3 Haastattelurunko, tutkielmaan osallistuneet ja haastatteluun vaikuttaneita tekijöitä ... 40
6.3.1 Tarve puhua ja vaikuttaa ... 43
6.3.2 Tutkielmasta tiedottaminen ja koronaepidemian vaikutus ... 44
6.4 Aineiston analysointi... 45
6.4.1 Litterointi ja anonymiteetin turvaaminen ... 45
6.4.2 Teema-analyysin suorittaminen ... 46
6.4.3 Tutkimuskysymykset ... 49
7 TUTKIMUSTULOKSET... 51
7.1 Lapsuuden hoivan ja oman äitiyden yhteys ... 51
7.1.1 Lapsuuden hoivakokemuksia ... 52
7.1.2 Oman äitiyden alkumetrit sekä aika ennen vankeutta ... 54
7.2 Äitiyden rajatut tehtävät vankilassa ... 57
7.2.1 Vankiloiden erot sekä yhteydenpidon merkitys ... 57
7.2.2 Eri tahojen kanssa toiminen ja niiden merkitys lasten asioiden hoitamisessa ... 61
7.2.3 Omat ja lasten tunteet ja niiden käsittely ... 63
7.3 Elämän uudelleenrakentelua ... 65
7.3.1 Oma elämä ja kuntouttavat palvelut ... 66
7.3.2 Tärkeimpänä lasten luottamuksen saavuttaminen ... 69
8 JOHTOPÄÄTELMIÄ ... 72
LÄHTEET ... 76 LIITTEET
1
1 JOHDANTO
”Me ollaan äitejä, me ollaan tyttäriä ja mummeja ja anoppeja, väheksymättä miessukupolvea, mutta meitä on huomattavasti vähemmän. Ensinnäkin tuntuu, että tää organisaatio ei oo valmis meihin vieläkään. Kun ei ole yhteiskuntakaan.” (Aino)
Tämän tutkielman tarkoituksena on ymmärtää äitejä, jotka elävät ja toimivat vankilassa. Äidin rooli on edelleen hyvin säännelty ja tarkkaan määritelty. Kulttuurinen äitikertomus ja tapa tehdä äitiyttä kuitenkin muuttuu ja elää ajassa. Kiinnostukseni äitiyteen heräsi asuessani vuosikymmenen ajan Madridissa, Espanjassa. Samaan tapaan parin vuoden takainen opintomatka Mosambikiin ja siellä paikallisiin kotiapulaisiin ja heidän arkeensa tutustuminen, herätti minussa kiinnostuksen erilaisiin tapoihin olla äiti. Suomessa olen oivaltanut, kuinka rajoittava äitirooli edelleen 2020-luvun Suomessa on. Ydinperheen ulkopuolista äitiyttä voidaan edelleen säälitellä ja ihmetellä.
Yhteiskuntatieteissä äitiys nähdään usein sosiaalisesti ja kulttuurisesti määrittyvänä konstruktiona, ei biologisena faktana (Berg, 2008; Rokkonen, 2020, s. 29). Äitiyden erilaiset konventiot velvoittavat ja ohjaavat äitiroolissa olevia käyttäytymään ja kertomaan äitiydestään tietyllä tapaa. ”Olen luultavasti yhtä huono isoäiti kuin olin äitikin” oli Presidentti Tarja Halosen lausahdus tv-haastattelussa keväällä 2021. Halonen sanoi haastattelun aikana paljon muutakin, mutta tämä lausahdus pääsi lehtien otsikoihin. Presidentin sanomana ja otsikoihin päässyt viattomalta kuulostava lause kertoo yhteiskunnastamme paljon. Äitiys määrittää edelleen tänä päivänä naisia jopa yhteiskunnan yläportaikolla ja presidentin roolissa.
Lausunnollaan Halonen viittasi siihen, että on elämänsä aikana tehnyt paljon töitä kodin ulkopuolella. Fyysinen ja henkinen läsnäolo kotona ja lasten arjessa katsotaan edelleen olevan hyvin tärkeä osa-alue äitiydessä (Nousiainen, 2004, s. 69–70).
Mitään tutkimatonta tieteellistä aluetta vanki- tai äitiysmaailma ei ole. Saaren ja Kainulaisen (2021, s.14) mukaan vankiloita on tutkittu satoja vuosia eri näkökulmista. Myös äitiyttä on tutkittu paljon, kuten tämän tutkielman teoriaosuudessa yritän osoittaa. Enroosin (2015) mukaan vankien perhesuhteita ei Suomessa olla tutkittu laaja-alaisesti. Vankien
2
perhesuhteiden kuvaukset perustuvat monesti tilastollisiin tarkasteluihin, joissa ei pystytä ottamaan huomioon erilaisia ja vaihtuvia elämäntilanteita (Enroos, 2021, s. 241).
Suomen vankilamaailmassa on viime vuosina herätty naisvankien tarvitsemaan palvelutarpeeseen. Tammi-Moilasen (2020) tekemän selvityksen jälkeen Rikosseuraamislaitos perusti naisvankiprojektin, jonka tarkoituksena on lisätä esimerkiksi naisvankityön erityisosaamista erilaisissa operatiivisissa tehtävissä. Projektin on tarkoitus kestää vuoteen 2023 (Rikosseuraamuslaitos1). Vankiäiti on vaikeasti käsiteltävä aihe, koska se rikkoo monella tapaan naissukupuolella asetettuja ehtoja ja sääntöjä. Rikollisuus mielletään edelleen hyvin miesvaltaiseksi ja maskuliiniseksi alueeksi. Vangin ollessa äiti, perinteisten sosiaalisten roolien ristiriitaisuus on suuri. Naisvangit ovat marginaali marginaalissa. (Salovaara, 2019; 2020.) Yhteiskunnallista elämää voi ajatella näytelmänä, jossa meillä kaikilla on erilaisia rooleja. Äitiys ja vankeusrangaistus asettavat kantajansa rooliin, joka määrittelee ihmisten ja yhteisön asennoitumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Niin vankeutta kuin äitiyttäkin määritellään monilta eri tahoilta, ja tämä luo paineita roolin kantajille. Äitinä olo vankilassa on monella tapaa henkisesti ja fyysisesti raskasta, koska useimmilla vanhemmilla on hätä lapsistaan vankeusrangaistuksen aikana (esim. Enroos, 2015).
Tässä opinnäytetyössä tutkitaan sitä, miten äitiyttä on mahdollista tehdä ja toteuttaa vankilassa. Sekä sitä miten lapsuuden aikana saatu hoiva ja huolenpito vaikuttavat ja kietoutuvat oman äitiyden tekemiseen. Tutkimusaihetta käsitellään marginaalissa olevan äitiyden näkökulmasta käsin. Marginaalilla tarkoitetaan tässä tutkielmassa sitä asetelmaa, minkä äitiys saa, kun roolia toteutetaan syystä tai toisesta valtavirrasta poikkeavalla tavalla.
Joskus marginaalisuus on omaehtoista, joskus marginaaliseen asemaan on jouduttu vastentahtoisesti. Vastentahtoisesti marginaalissa ovat usein asunnottomat tai vankilassa olevat äidit (esim. Granfelt, 2007; Enroos, 2008). Vaikka tähän tutkielmaan osallistuneet naiset olivat yhtä lukuun ottamatta biologisia äitejä, biologinen äitiys ei ole ainut tapa olla tai tulla äidiksi. Myös transnainen voi määritellä itsensä äidiksi. Äidiksi voi tulla myös uus- tai sateenkaariperheen kautta. (Rokkonen, 2020, s. 31.) Myös adoption kautta voi tulla äidiksi (Högbacka, 2017).
3
Tutkielma toteutettiin haastattelututkimuksena. Neljä haastattelua suoritettiin vankilassa ja neljä haastattelua etänä verkkotyökalun kautta. Haastattelut analysointiin käyttämällä temaattista analyysiä. Tieto ymmärretään tässä tutkimuksessa rakentuvan haastatteluissa muodostuneen vuorovaikutuksen, arkielämän ja teoreettisen tiedon perusteella. Arkielämästä kumpuavaa ymmärrystä ei katsota ongelmaksi, koska kokemusten kertominen on aina sosiaalisesti rakentunutta. (Perttula, 2006, s. 142.) Elämämme, sen tapahtumat ja se kuinka niistä kerromme ovat aina kietoutuneet yhteisöihin ja kulttuuriseen ympäristöömme. Yksilön ymmärrys sosiaalisesta maailmasta muodostuu inhimillisen vuorovaikutuksen kautta.
Kertoessamme elämästämme ja kokemuksistamme ilmiannamme millaisten kulttuurien yhteydessä ja risteyskohdassa elämme. (Marttila, 2016, s. 87.)
Ensimmäiseksi tutkielman teoreettisessa osuudessa käsittelen yleisesti äitiyttä. Äitiyden rooli on jatkuvassa muutosliikkeessä yhdessä muiden yhteiskunnallisten roolien tapaan, se muuttuu ja muovautuu ajan hengen mukaisesti. Äitiyden kokeminen yksilötasolla kietoutuu yhteen kulttuurillisesti ymmärretyn äitiyskäsityksen kanssa (Berg, 2008). Äidille ja naiselle vanhemmuus on usein vastuullista työtä (Nousiainen, 2004). Tutkielman toisessa teoreettisessa osiossa käyn läpi millainen instituutio vankila ja vankeusrangaistus ovat.
Luvussa kerrotaan myös vankiloiden kuntoutusjärjestelmästä ja naisvangeista. Vankila on erityinen sosiaalinen kenttä ja instituutio, jolla on omat erityispiirteensä (esim. Granfelt, 2007).
Vankiloiden tärkeimpiä tehtäviä voidaan katsoa olevan vankien perusoikeuksien turvaaminen ja valvonta. Myös kuntoutuksen järjestäminen on tärkeää. (Saari & Kainulainen, 2021, s. 28.) Marginaaliseksi katsottu äitiys, vankien perhesuhteet ja vankilan perheosasto ovat saaneet oman lukunsa. Kerron marginaalisuuden käsitteestä sekä siitä miten marginaaliseksi katsottu äitiys voidaan ymmärtää. Tarkennan tässä luvussa myös tutkimuskysymysten taustaa.
Vankien muuttuvilla perhesuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että perhe voi asua eri paikoissa vankeusrangaistuksen ajan (esim. Enroos, 2021). Perheosasto siirtyi vuonna 2010 Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen ja lastensuojelun alle. Uudistetulla perheosastolla toimii ja vaikuttaa vankilan työntekijöiden lisäksi lastensuojelun työntekijöitä. (esim. Enroos, 2015.) Viidennessä luvussa pyrin kuvaamaan laadullisen tutkimuksen erityispiirteitä, jotka mielestäni liittyvät erityisesti tähän tutkielmaan. Kuvaan myös tiedon muodostumista sekä sensitiivisen aiheen eettisyyttä. Käyn läpi myös kokemuksen käsitettä, käyttämääni teemahaastattelua sekä temaattista analyysiä. Kuten kaikissa tutkimuksissa ja tutkielmissa, työn eettisyys tutkittavien
4
kannalta sekä omien ennakkokäsitysten ymmärtäminen ovat tärkeässä osassa. Omaksi luvuksi on määritelty tutkielman kenttätyö sekä empiirisen aineiston analysointi. Luku kertoo, kuinka Rikosseuraamuslaitokselta saadun tutkimusluvun jälkeen toteutettiin itse haastattelut vankilassa sekä verkkokokoustyönkalun kautta. Luvussa kerrotaan myös tutkielmaan osallistuneista ihmisistä. Seitsemännessä luvussa kerron tärkeimmät tutkimustulokset.
Viimeisenä tutkielmassa on päätelmiä tuloksista ja koko läpikäydystä prosessista.
5
2 ÄITIYDEN ROOLI
Äitiys nähdään ja ymmärretään tässä tutkielmassa yhteiskunnallisena ja muuttuvana roolina, jota määritellään monelta eri taholta. Ensimmäisenä tässä luvussa kuvataan, kuinka äitiyttä on määritelty ja määritellään yhteiskunnassa eri näkökulmista. Sen jälkeen käyn läpi näkökulmia siitä, kuinka äitiyttä voi kokea yksilöllisesti ja kuinka äitiys edelleen katsotaan monelta osin naisen vastuuksi.
2.1 Äitiyden rooliin vaikuttaneita tekijöitä
Äitiyden kuvaa ovat ajan saatossa muokanneet monet asiat ja uskomukset. Suuri Äiti on historian alkuaikoina merkinnyt äitimaata ja kaiken elämän antajaa. Äitimaan ja Suuren äidin kunnioitus on vähitellen muuttunut miehisiin jumaliin. Kristinuskon Maria on luonut kuvaa länsimaihin kaikkensa antavasta täydellisestä äidistä ja naisesta, jonka tasolle arkielämässä on mahdotonta päästä. (Hassi, 1991, s. 159–171.) 1800-luvun lopulla asiantuntijalähtöinen lastenhoito alkoi esimerkiksi lääketieteen vahvistumisen myötä saada enemmän jalansijaa äitiyden määrittelyssä. Modernien yhteiskunnallisten instituutioiden kehittymisten myötä lastensuojelulait, neuvolat, varhaiskasvatus ja pakollinen koululaitos toivat entistä enemmän lapsia, äitejä ja perheitä yhteiskunnallisesti kontrolloidun äitiyden piiriin. (Hays, 1996, s. 44–
39.)
Kansallisvaltioiden erilaiset tavoitteet kansalaisten määrän kasvattamiseksi, ja yhteiskunnan erilaisten instituutioiden tehtävät ovat omalta osaltaan muokanneet äidin roolia ja tehtäviä (esim. Helén, 1997). Äitiysroolin yhteiskunnalliseen rakentamiseen ja muotoutumiseen ovat vaikuttaneet historian saatossa monet yhteiskunnalliset ja poliittiset toimijat ja instituutiot.
Yksittäisen naisen ja äidin hoivan ja kontrollin kautta saatiin rakennettua kansankunnan vaalimia arvoja ja tavoitteita. 1800-luvun puolivälin tienoilla esimerkiksi J.V.Snellman oli vaikuttamassa suomalaiseen perhekäsitykseen. Näihin aikoihin luotiin pohjaa sille oletukselle, että äidille kuuluu ikään kuin luonnollisesti perheen lasten kasvatustehtävä. Naiselle ja äidille katsottujen ominaisuuksien johdosta nainen kasvatti ja rakasti perhettä ja lapsia kansakunnan valitsemalla tiellä. (Helén, 1997, s. 141.)
6
Äitiyden kontrollointitavat ovat vaihdelleet ajan hengen mukaisesti. Erityisen poliittinen kysymys synnyttävä nainen ja hänen jälkeläisensä olivat 1900-luvun alussa. Kansakunnan laatua eli perimää pidettiin yllä sterilisoimalla alimmissa yhteiskuntaluokissa olevia, mielisairaita tai yksinäisiä naisia. Perimän lisäksi kyseessä oli yhteiskuntaluokkien ja sukupuolen kontrollointi. Äitiys- ja lastenhuolto ovat olleet paikkoja, missä näitä kysymyksiä käytännössä ratkaistiin. (Meskus, 2009, s. 67–68.) Äitiyden määrittelytavat eivät ole koskaan kohdelleet naisia yhtäläisesti (Berg, 2008, s. 25).
Suomalaisen neuvolajärjestelmän rakentamisen historiallisena tausta-ajatuksena on 1940- luvun vaihteessa ollut saattaa suomalainen äitiys ja nainen yhteiskunnallisen kontrollin piiriin.
Haluttiin tukea naisia raskauden ja lapsen syntymän jälkeen. Tuki oli terveydellistä, moraalista ja taloudellista. Tuen ja hoivan saamiseksi äiti joutui ja pääsi yhteiskunnallisen kontrollin ja katseen alle. Hyvinvoivan äidin katsottiin olevan tärkeä kansakunnan väestön ylläpidolle ja kasvulle. (Helén, 1997, s. 46–48.) Raskautta, syntyvän lapsen ja äidin mittoja Suomessa valvoo edelleen neuvolajärjestelmä. Äitiyden ja raskauden ohjaaminen yhteiskunnan määrittelemään suuntaan alkaa raskauden alkumetreillä. Fyysisesti oikeanlaisten mittojen lisäksi neuvolajärjestelmä luo ja monistaa kulttuurillisia odotuksia äidin hyväksyttävästä käyttäytymisestä raskauden aikana. Neuvolan implisiittisten ja eksplisiittisten ohjeiden kautta muotoutuvat käsitykset lapsesta ja äitiydestä. Äitiyteen liittyvät yhteiskunnalliset velvoitteet ovat tehneet siitä laaja-alaisesti eri alojen asiantuntijoiden kiinnostuksen kohteen. (Berg, 2008, s. 23.)
Kaikki yhteiskunnan eri osa-alueet ovat vaikuttaneet moderniin äitikuvaan, myös tiede.
Tieteellisesti on tutkittu erityisesti varhaisen lapsuuden kiintymyssuhteen vaikutusta yksilön kehitykseen ja hyvinvointiin. Hays (1996, s. 156–161) kritisoi teorian taustaoletuksena olevaa ajatusta, että kiintymyssuhteen osapuolet ovat aina biologinen äiti ja lapsi.
Kiintymyssuhdeteoria ottaa huonosti huomioon erilaisia sosiaalisia todellisuuksia, ja teoria uskoo nykypäivän länsimaisen lastenkasvatusmetodien ylivoimaisuuteen (Emt.).
Kiintymyssuhdeteoria vaikuttaa myös lastensuojelutyön ammattilaista puheessa ja työssä. Jos lapsen ja äidin kiintymyssuhde ei näyttäydy ulospäin kriteerien mukaiselta, se voi aiheuttaa lähipiirissä ja viranomaisissa huolta ja toimenpiteitä. (Berg, 2008, s. 72).
7
Muuttuvana yhteiskunnallisena roolina äitiys elää ajan muutoksissa vahvasti mukana.
Rokkonen (2020) teki väitöskirjansa prekaari äitiydestä. Hänen tutkimuksessaan äitiyttä tutkitaan työn haurastumisen ja elämän epävarmuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan instituutioiden ja rakenteiden keventyessä, työ ja sitä kautta koko elämä on tullut hauraammaksi. Tämä haurastuminen vaikuttaa kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Äitiys puolestaan nähdään intensivoituneen ja tulleen entistä vaativammaksi. Tutkimukseen osallistuneet naiset ja äidit kokivat työelämässä koetut haasteet enemmän yksilön kuin työelämän käytänteiden syyksi. Rokkosen tutkimuksessa äitiyden tehtävät nähdään olevan edelleen hyvin sukupuolittuneita. (Emt.)
Median rooli on merkittävä nyky-yhteiskunnassa. Äidit saavat tietoa oikean tyyppiseksi katsotusta toiminnasta ja toimintatavoista monesta eri lähteestä. Esimerkiksi erilaiset naisille suunnatut aikakauslehdet tuottavat tietoa ja mielikuvia millaista on nykypäivän äitiys. (Berg, 2008, s. 15, 54.) Äidit jäsentävät ja luovat sosiaalista todellisuutta roolistaan äitinä ammattilaisten ja median tuottamien kriteerien mukaisesti. Kulttuurin yleisesti luoma kuva oikeanlaisesta äitiydestä vaikuttaa siihen, miten naiset kokevat äitiyden ja mahdollisuuden toteuttaa oikeanlaiseksi katsomaansa äitiyttä. Median luoman kuvan mukaan äiti ei saisi koskaan tuntea henkistä eikä fyysistä väsymystä lasta tai lastenhoitoa kohtaan. Näistä tabuista puhuminen julkisessa keskustelussa olisi tärkeää, koska äidit voivat kokea syvää häpeää ja syyllisyyttä näistä inhimillisistä syistä. (Berg, 2008, s. 171.)
2.2 Äitiys yksilön kokemuksena ja naisen vastuuna
Lapsi elää elämänsä ensimmäiset yhdeksän kuukautta äidin sisällä, kohdussa. Tämä tekee lapsen ja äidin suhteesta erilaisen kuin muista ihmissuhteista. Selviytyäkseen elämänsä alkumetreillä vastasyntynyt ihmislapsi tarvitsee intensiivistä suojaa ja hoivaa lähestulkoon vuorokauden ympäri. (Hassi, 1991, s. 159; Nousiainen, 2004, s. 165.) Monesti tämä ensimmäinen hoivaava ja huolehtiva ihminen lapsen lähellä on äiti. Äitiyden voidaan katsoa olevan hyvin ruumiillinen kokemus raskausajan, synnytyksen ja mahdollisen imetyksen lisäksi.
(Rokkonen, 2020, s. 29.) Lapsi ja äiti eivät kuitenkaan elä ainoastaan kahdenkeskisestä vuorovaikutuksesta, eikä äiti ole yksin vastuussa lapsensa hyvinvoinnista. Lapsen hyvään kasvuympäristöön vaikuttaa äidin lisäksi muu perhe, läheiset, yhteisö sekä yhteiskunta ja sen tarjoamat erilaiset palvelut. (Nätkin, 2013, s. 33.) ”Äitiys ei ole vain henkilökohtainen suhde
8
lapseen, vaan rakentuu suhteessa yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin odotuksiin, jotka määrittävät ja ylläpitävät käsityksiämme hyvästä ja oikeanlaisesta äidistä” (Berg, 2008, s. 170).
Äitiyteen liittyviä inhimillisiä tunteita voi olla vaikea pukea sanoiksi. Erityisesti vauva-ajan väsymys ja yksinäisyys voivat muodostuvat tabuiksi, koska monesti äitiyteen liittyvät odotukset ovat korkealla. Kertomisen lisäksi tunteiden ja tuntemuksien kuuleminen ja vastaanottaminen voi olla vaikeaa ja tuottaa monenlaisia ajatuksia niin yksilöissä kuin yhteisössä. Tärkeää niin yksilöiden kuin yhteisönkin kannalta olisi hyväksyä äitiys, joka yrittää kulloisessakin tilanteessa olla niin hyvää kuin mahdollista. Äitiys niin yksilön tekemisenä kuin yhteisön ymmärryksenä muuttuu ja kehittyy monen eri osa-alueen toimesta. (Jokinen, 1996.)
Äidit voivat kokea monenlaisia syyllisyyden tunteita siitä, että äitiys ei ole mennyt yhteiskunnan yleisen ilmapiirin mukaisesti (Granfelt, 1998, s. 118; Nousiainen, 2004, 169). Äitiyden tuoma vastuu ja työtaakka rajaa monella tapaa naisen yhteiskunnallista roolia. Se millaisen kuvan yhteiskunta tällä hetkellä luo äitiydestä ei ole lopullinen totuus. Äitiyden erilaisista tavoista on hyvä puhua, jotta naiset, vanhemmat, lapset ja perheet näkevät, että jokaisella on mahdollisuus oman näköiseen elämään. Äitiyden ja äitien syyllistäminen ei ole kenenkään etu.
Ihanteellista varmasti olisi että, äitiyden tai perheen poikkeavuutta yleisestä normista ei tarvitsisi erityisemmin selitellä. (Granfelt, 1998, s. 123; Thurer, 1994, s. 300.)
Hyväksi äidiksi katsotaan edelleen tänä päivänä ihminen, joka on henkisesti ja fyysisesti läsnä lähes koko ajan lapsiensa arjessa ja elämässä. Äitiyteen liittyvät käsitykset ja sanattomat säännöt muuttuvat hitaasti. Erilaiset säännöt ja keinot toimia rakentavat erilaisia tarinoita äitiydestä. Naiset rakentavat omaa äitiyttään kulttuurillisten tarinavarantojen sekä oman perheen ja suvun äitikertomusten varaan. Kulttuurinen äitikertomus vaikuttaa yhteiskunnan jäsenissä syvällä ja monesti tiedostamattomasti. Sitä on vaikeampaa paikallistaa, hyväksyä tai hylätä kuin oman suvun malli toimia äitinä. (Nousiainen, 2004, s. 85, 69.)
Äitiys instituutiona ja äitiys yksittäisen ihmisen kokemuksena ovat erillisiä, mutta kietoutuvat ja vaikuttavat toisiinsa. Äitiys ei ole koskaan sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstään erillään oleva rooli, jota voisi rakentaa ja työstää ilman ympäröivää yhteisöä. Äidin sosiaalinen rooli voi syntyä ja kehittyä jo naisen ollessa raskaana. Suhde muotoutuu ympäröivän sosiaalisen ympäristön suhteessa ja suhteesta. Se, kuinka raskaana oleva nainen kokee ympäristönsä reaktiot raskauteensa ja äitiyteensä, vaikuttavat äitiyden kokemiseen. Kokemus
9
omasta, yhteiskunnan ja yhteisön hyväksymästä äitiydestä, vaikuttaa äidin ja lapsen sekä koko perheen vuorovaikutukseen ja hyvinvointiin. (Berg, 2008.)
Vanhemmuuden vastuut, arjen pyörittäminen ja emotionaalinen hyvinvointi, lankeavat edelleen suurilta osin naisen työksi ja vastuuksi. Vanhemmuuden vastuiden jakaminen molemmille vanhemmille tasapuolisesti on tärkeää niin työ- kuin kotielämässä. Lapsille molempien vanhempien työ ja läsnäolo ovat yhtä arvokkaita ja samanarvoisia. Naisen ja äidin vastuu nousee esille niin moraalisina odotuksina, kuin eri viranomaisten ja asiantuntijoiden toimenpiteinä sekä eksplisiittisinä ja implisiittisinä mielipiteinä. Isyyttä katsotaan edelleen monesti yksittäisten tekojen kautta, kun taas äitiyden tekeminen on kokonaisvaltaisempaa ja saa helpommin moraalisen ulottuvuuden. Tänä päivänä ymmärretään, että lasten perushyvinvoinnin lisäksi tärkeää on myös emotionaalinen hyväksyntä ja huolenpito. (Berg, 2008, s. 174; Eronen, 2012, s. 126; Nousiainen, 2004, s. 171.)
Intensiivinen äitiys on äitiystutkija Haysin (1996) luoma käsite, joka pitää sisällään ajatuksen kasvatuksen ja lapsiperhearjen lapsikeskeisyydestä, asiantuntijavetoisuudesta sekä ajatuksen äitiyden henkisestä ja fyysisestä vaikeudesta ja raskaudesta. Länsimaalainen nainen, huolimatta sosiaaliluokastaan, on tietoinen äitiyden oikeanlaisesta toteuttamisesta. Äitiyden tekemiseen ja harjoittamiseen vaikuttavat naisen luokka-asema, eettinen, uskollinen sekä poliittinen tausta, koulutus, työpaikka, fyysiset ja henkiset voimavarat sekä oma lapsuus. (Hays 1996, s. 4–14, 76.)
Arkipäivän todellisuus ja äitiyden käytännön tekeminen on erilaista eri asemissa olevilla äideillä. Monimuotoisista yhteiskunnallisista todellisuuksista huolimatta, äideille on tärkeää tarjota mahdollisuuksien mukaan materiaalista ja henkistä hyvää lapsille siinä määrin, miten se on heille taloudellisesti ja sosiaalisesti mahdollista. Äitiyttä voi käytännössä ja arkielämässä tehdä ja tuottaa intensiivisen äitiyden kriteerien ja vaatimusten mukaan tai sen vaatimuksia voi kritisoida ja vastustaa. Yleisten vaatimusten noudattamatta jättäminen vaatii selontekoa, miksi rooli suoritetaan kulttuuristen vaatimusten tai suositusten vastaisesti. (Hays, 1996, s. 86, 72.) Sosiaalisesta luokasta huolimatta, äidit kokevat olevansa hyvin paljon yksin ja henkilökohtaisessa vastuussa lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Äidit tietävät, että vastuu ja huoli lapsista on ainoastaan heillä, ei lastenhoidolla, ei eri alojen asiantuntijoilla tai kumppaneilla. Äitiroolin velvoittavuus ei pääty välttämättä lapsen aikuistuttua, koska äidin
10
vastuuta ja tekemisiä lapsuuden aikana voidaan miettiä vielä myöhemminkin. Konkreettisen tekemisen lisäksi äitiyteen liittyy monia tunteita ja velvoittavia määritteitä. Äitiys on epäitsekkyyttä. Epäonnistunut äiti nähdään henkilönä, joka on enemmän huolissaan omasta henkisestä ja materiaalisesta hyvinvoinnistaan ja statuksesta. (Hays, 1996, s. 99–108, 125.)
11
3 VANKEUS JA VANGIT
Rikosseuraamusjärjestelmä huolehtii Suomessa rikostuomioiden toimeenpanosta, vangeista, vankiloista sekä niiden erilaisista toiminnoista (esim. Rikosseuraamuslaitos2). Tässä luvussa käydään läpi sitä, miten vankila ja vankilan toiminta kytkeytyy muuhun yhteiskuntaan, vankiloiden antamaa kuntoutusta sekä naisvankeja ja heidän asemaansa vankeusaikana.
3.1 Vankila yhteiskunnassa
Lappi-Seppälän (2012) mukaan valtion harjoittama sosiaalipolitiikka, laaja-alainen yhteiskunnallinen hyvin- tai pahoinvointi sekä rangaistuspolitiikka ovat monin tavoin yhteydessä toisiinsa. Vankien ja vankiloiden määrä on kytköksissä yhteiskunnan yleiseen tilaan ja yhteiskuntajärjestelmään. (Emt.) Tuomioita antavan oikeusjärjestelmän ja rangaistusten täytäntöön panevan rikosseuraamusjärjestelmän on toimittava läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti niin uhrin kuin rikoksen tekijänkin näkökulmasta (Kostiainen, 2012).
Länsimaalaiset rikosseuraamuslaitokset toimivat kiinteässä yhteistyössä monien yhteiskunnallisia toimijoiden ja instituutioiden kanssa (esim. Foucault, 1975).
Yhteiskunnan kannalta vankila voidaan nähdä paikkana, missä rikoksen tehnyt henkilö saa rangaistuksen. Vankila eristää vaarallisiksi määritellyt ihmiset muusta yhteiskunnasta ja sen toiminnoista. Vankila ikään kuin suojaa muuta yhteiskuntaa rikoksen tekijältä. Rikollinen elämäntapa voidaan nähdä toiminnaksi yhteiskuntaa ja sen normijärjestelmää vastaan.
Rikollinen on ikään kuin hyökännyt yhteiskuntaa vastaan sisältäpäin. Tämä on yksi syy, miksi rikoksellista toimintaa, elämäntapaa ja vankeja on vaikea hyväksyä. Rikollisuus ja rikostuomiot aiheuttavat paljon yhteiskunnallista keskustelua ja huolenaihetta. (Valokivi, 2004, s. 115, 132.) Vielä 1950-luvulla vankeusrangaistusten ja vankien määrä oli Suomessa länsimaalaisittain korkealla tasolla. Sen jälkeen Suomen vankeusrangaistusten määrä on alentunut muiden Pohjoismaiden tasolle. 1990-luvun laman jälkeen rangaistukset ja yleinen ilmapiiri rikoksen tekijöihin kuitenkin kovenivat uudestaan. Viime vuosikymmenen aikana erilaisten populistisen puolueiden nousu Pohjoismaissa on omalta osaltaan vaikuttanut yleiseen asennoitumiseen vankiloita ja vankeja kohtaan. (Lappi-Seppälä 2012, s. 107.) Pohjoismaissa on kansainvälisesti katsottuna vähän vankeja, alle 80 vankia 100 000:ta asukasta kohti. (Eurostat, 2017–2019.)
12
Naisvankeja Suomessa oli vuonna 2019 keskimäärin 228, eli noin kahdeksan prosenttia kaikista vangeista. 43 %:a heistä oli saanut tuomion väkivaltarikoksista.
(Rikosseuraamuslaitos2.) Suomessa osa oikeuden määräämistä rikosrangaistuksista voi olla erilaisia yhdyskuntaseuraamuksia, jotka voidaan suorittaa vankilan ulkopuolella. Silloin tehdään yleishyödyllistä ja palkatonta työtä yhteiskunnan hyväksi. Yhdyskuntaseuraamuksia ovat yhdyskuntapalvelu, nuorisorangaistus, ehdollisesti rangaistujen nuorten valvonta, ehdonalaisen vapauden valvonta ja valvontarangaistus. (Kriminaalihuollon tukisäätiö.)
Suomessa on tällä hetkellä, vuonna 2021, 26 vankilaa. Vankiloista ja niiden toiminnasta vastaavalla rikosseuraamuslaitoksella on kolme rikosseuraamusaluetta. Vankilat voivat olla suljettuja tai avolaitoksia. Lisäksi Suomesta löytyy muutamia erillisyksiköitä. (Saari &
Kainulainen, 2021, s. 13.) Avolaitokset ja suljetut vankilat eroavat paljon toisistaan.
Avolaitoksessa olevat vangit voivat käyttää omia vaatteita, heillä on omat puhelimet sekä liikkuminen vankilassa on vapaampaa. Avovankilassa vangeilla on mahdollisuus myös opiskella ja työskennellä vankilan ulkopuolella. (Salovaara, 2019, s. 170.) Avovankiloissa on kuitenkin monia totalitaarisen instituution merkkejä. Näistä merkeistä ymmärtää niissä elävän yhteiskunnan oikeusjärjestelmän tuomion saaneita ihmisiä. Näillä merkeillä luodaan ja määritellään myös vangin roolia ja paikkaa. (Granfelt, 2013, s. 203.)
3.2 Vankila kuntouttavana ja sosiaalisena ympäristönä
Vankilassa rikoksentekijästä tulee tuomiotaan suorittava vanki ja kriminologisten ja pedagogisten diskurssien ja interventioiden objekti. Rikosrangaistukset olivat 1800-luvun alkuun asti pyövelin hoitamia kidutuksia. Nykyään rangaistuksen ajatellaan kuitenkin hoitavan ja parantavan rikoksen tehnyttä ihmistä. (Foucault, 1975, s. 14–16, 153.) Vangin elämän suunnan muuttamiseksi vankilassa työskentelee eri alojen asiantuntijoita, esimerkiksi vanginvartijoita, lääkäreitä, vankilapappeja, psykiatreja, psykologeja sosiaalityöntekijöitä ja kuraattoreita. (Foucault, 1975, s. 7–19). Rikosseuraamuslaitos kuten kaikki muutkin yhteiskunnan instituutiot elävät ajassa. Suomessa Rikosseuraamuslaitoksen internetsivujen etusivun pääotsikkona oli elokuussa 2021 valmennamme rikoksettomaan elämään.
13
Kainulainen (2012, s. 39) sanoo länsimaisilla vankiloilla olevan neljä eri tehtävää. Sen lisäksi, että ne ovat rangaistuslaitoksia ja niiden olemassaololla pyritään estämään rikoksia, vankiloiden toivotaan olevan myös kuntoutuslaitoksia ja yhteiskunnan yleisen turvallisuuden vahvistajia ja turvaajia. (Emt.) Monissa demokraattisissa maissa vankeusrangaistuksen tarkoituksena on ihmisen elämän suunnan muuttaminen. Yhteiskunta osoittaa rikoksen tehneelle ihmiselle paikan marginaalissa, yhteiskunnan ulkopuolella. Tämän jälkeen yhteiskunta odottaa kuntoutumista yleisesti hyväksyttyyn yhteiskunnalliseen elämään.
(Valokivi, 2004, s. 115.) Osalle ihmisistä vankeusrangaistus voi olla raskas ja negatiivinen kokemus monella eri tavalla. Toisille vankila voi taas olla levähdyspaikka raskaasta elämästä, kuin turvallinen koti. (Coyle, 2005, s. 14; Saari & Kainulainen, 2021, s. 16; Timonen, 2009, s.
89.)
Rikosrangaistuksen täytäntöönpano on pitkän ja vaikean henkilökohtaisen sekä yhteiskunnallisen prosessin yksi päätepiste (Coyle, 2005, s. 10). Rangaistuksen toimeenpano jakautuu pidätykseen, vankilaan siirtymiseen, vankeusaikaan ja vapautumisvaiheeseen (Enroos, 2021, s. 244). Erityisesti vankilarangaistuksen alussa rangaistuksen saanut ihminen voi olla kuntouttavan palvelun tarpeessa, koska monessa tapauksessa rangaistukseen johtaneet syyt ovat saaneet elämän muurien ulkopuolella sekaisin jo kuukausien ajan.
Vankilaan joutuminen koetaankin eräänlaisena pysähtymisenä. Ihmisen hyvinvointi voi heiketä entisestään vankilarangaistuksen alussa, koska uusi ympäristö vaatii sopeutumista.
(Kainulainen, 2021, s. 43.) Naisten ja äitien kohdalla alkuvaikeus tulee esille erityisesti siinä, että heillä on yleensä hätä lapsista ja läheisistä. Tämä tulee esille niin kansainvälisissä kuin Suomessakin tehdyissä tutkimuksissa. (esim. Baker, McHale, Strozier & Dawn, 2010; Enroos, 2015, 113.)
Vankilat ovat rangaistuksien täytäntöönpanoja varten toimivia instituutioita, eivät kuntoutuslaitoksia (Granfelt, 2013, s. 204). Vankiloiden kuntoutustyö on kuitenkin yhteiskunnallisesti hyvin vaativaa ja tärkeää, koska vankiloissa tavoitetaan yleisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle jääneet ja kaikista haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset (Granfelt, 2007, s. 68; Saari & Kainulainen, 2021, s. 15). Ihmisten elämässä vaikeudet ovat usein yhteydessä toisiinsa ja yhtä selkeää syytä ongelmille on vaikeaa löytää. Erilaisten ja vaikeiden ongelmien kanssa elävät ihmiset tarvitsevat pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista kuntoutusotetta. (Granfelt, 2007, s. 128.) Irrottautuminen rikollisuudesta ja siihen liittyvästä elämäntavasta ei tapahdu kerralla, eikä lineaarisesti (Granfelt, 2014, s. 255–257).
14
Kuntouttavan toiminnan tarkoituksena yhtenä tärkeänä päämääränä on auttaa rangaistuksen jälkeisen elämän tukiverkkojen löytämisessä sekä eteenpäin rikoksettomassa ja terveellisessä elämäntavassa (Granfelt, 2013, s. 203). Päihdeongelmien käsittely on myös tärkeässä osassa vankiloiden kuntoutustyötä (Granfelt, 2007, s. 128). On tärkeää löytää rangaistuksensa suorittaneille oma asunto ja mielekästä toimintaa, joka auttaisi osallistumaan ja kiinnittymään yhteiskunnalliseen toimintaan rangaistuksen jälkeen (Granfelt, 2013, s. 214). Kainulainen (2021, s. 55) kirjoittaakin, että yhteiskunnan pitäisi auttaa enemmän vapautumassa olevaa vankia sopeutumaan uudestaan yhteiskuntaan. Tuomion aika usein lisää huono-osaisuutta, mutta yksilöiden välillä on tässä suhteessa paljon eroa (Saari & Kainulainen, 2021, s. 16).
Naiset ovat, miehiä useammin, motivoituneempia muuttamaan elämäntapaansa vankeustuomion jälkeen (Salovaara, 2020, s. 85).
Vankeusrangaistus muodostaa vähitellen erilaisin säännöin, rakentein ja toimenpitein tuomiota suorittavalle ihmiselle vangin roolin ja identiteetin. Vankilassa asuu ja elää vankeja. Identiteetin muutos on alkaa vähitellen, mutta on jossain mielessä välttämätön. Vankeusrangaistuksen pituus vaikuttaa siihen, miten syvästi vangin rooli täytyy ja pystyy hyväksymään. Vankilassa unohtuvat vähitellen muurien toisella puolella olevien tavat olla ja elää. (Saari & Kainulainen, 2021, s. 11–12.) Vankila on sosiaalinen ympäristö, missä kaikki toiminnot tapahtuvat samojen ihmisten kanssa, tietyssä rajatussa ympäristössä ja tiettyyn kellonaikaan. Kaikki tapahtuu kontrollin alaisuudessa. (Salovaara, 2019, s. 141–142.) Elämään tyytyväisyys ja ilon hetket muodostuvat vankilan sisällä samoista asioista kuin muurien ulkopuolella. Iloa ja hyvinvointia mahdollistavat monilla vangeilla sosiaaliset suhteet, vankilassa olevien vankien keskinäinen luottamus ja vuorovaikutus. Vankilan vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ympäristön muodostavat siellä työskentelevät sekä siellä ympäri vuorokauden asuvat ihmiset. Vanginvartijat näkyvät yleensä vankilaelämän arkipäivässä enemmän kuin vankilan muu henkilökunta. Vangit ovatkin päivän mittaan paljon yhteydessä ja yhteistyössä vanginvartijoiden kanssa. (Granfelt, 2007, s.
22–23.)
Vankien henkilökohtaiset suhteet vankilan ulkopuoliseen sosiaaliseen yhteisöön vaikuttavat myös vankila-ajan koettuun hyvinvointiin. (Kainulainen, 2021, s. 55–56.) Jokaiselle ihmiselle vankeusrangaistuksen kokeminen on kuitenkin erilainen ja ainutkertainen. Rangaistusta edeltänyt elämä vaikuttaa siihen, millaisena rangaistus koetaan ja nähdään. Vankila vaikuttaa rangaistuksen saaneen henkilön lisäksi vahvasti myös hänen läheisiinsä, rangaistus ottaa haltuun koko elämänpiirin. (Granfelt, 2013, s. 202.)
15
3.3 Naisvangit
”Ja se että kyl se on niin ku uskomatonta kuinka paljon hyväksyttävämpää on, että on miesvanki et jos se on se kahdestoista kerta meidän Pertulla et sehän on meidän Perttu!” (Aino)
Rikos- ja vankilamaailma on hyvin maskuliininen ja miehinen maailma, missä naiset ovat aliedustettuina. Nainen on rikos- ja vankilamaailmassa marginaali marginaalissa. Rikoksen tehnyt nainen on vaikeasti määriteltävä rooli, koska roolissa on astuttu vastustamaan niin yhteiskunnallista järjestystä kuin sukupuoliroolejakin. (esim. Salovaara, 2019.) Äidin, naisen ja vangin roolin vaikea yhdistäminen luo vankilassa olevalle henkilölle päivittäin ylimääräistä stressiä ja huolta (Feintuch, 2017, s. 91).
Naisvankien määrä on tuplaantunut globaalisti kahdessakymmenessä vuodessa. Vuonna 2010 YK tunnusti naisten erikoistarpeet rikosseuraamuksessa. YK:n naisvankeja koskevat säännöt kulkevat nimellä Bangkok-rules. Yhtenä syynä tunnustamiseen on se, että naisten rikosrangaistusten vaikutukset ovat hyvin laaja-alaiset. Tämä tulee esille erityisen vahvasti vankilan ulkopuolelle jäävien lasten elämässä. Miten enemmän vankilassa on naisia, sitä enemmän maailmassa on lapsia odottamassa äitiään vankilan muurien ulkopuolella. Monissa kehittyvissä maissa, missä pienistäkin näpistyksistä voi joutua vankilaan, tämä voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että vankilaan joutuvan naisen lapset ja huollettavat jäävät ilman huoltajaa. Tämä taas lisää entisestään huono-osaisuuden kierrettä yhteiskunnassa. (Global prison trends, 2020.) Kansainvälinen vankien oikeuksiin keskittynyt järjestö Penal reform international on kampanjoinut monissa kehittyvissä maissa naisten vankeusrangaistusten muuttamista eri tasoiseksi yhteiskuntapalveluksi. (Global prison trends, 2020.) Inhimillinen kohtelu ja naisten tarvitsemien palveluiden antaminen ja tarjoaminen on tärkeää, oli naisella lapsia tai ei. Kansainvälisesti, esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa, naisvankien kohtelussa on vakavia ihmisoikeusrikkomuksia (esim. Antony, 2007.)
Naisten oikeuksiin ja tarpeisiin vankilassa ja rikosrangaistuksen aikana on viime vuosikymmeninä herätty Suomessa. Naiset ovat pitkään olleet ikään kuin näkymättömiä vankiloissa ja niiden toiminnoissa. (esim. Salovaara, 2020.) Lokakuussa 2020 ilmestyi Rikosseuraamuksen monistesarjassa Naisvankiselvitys, jonka tarkoituksena on tuoda esille
16
naisten tarvitsemia palveluita vankilassa (Tammi-Moilanen, 2020). Selvityksen jälkeen Rikosseuraamislaitos perusti naisvankiprojektin, jonka tarkoituksena on lisätä esimerkiksi naisvankityön erityisyyttä ja erityisosaamista erilaisissa operatiivisissa tehtävissä. Projekti kestää vuoteen 2023. (Rikosseuraamuslaitos1.)
Naiset suorittavat pääosin vankeusrangaistuksiaan vankiloissa miesvankien kanssa, kuitenkin eri osastolla. Vankilat ja rikosseuraamuslaitoksen toimintaohjelmat on perinteisesti suunniteltu miehiä ja perinteisiä miesten toimintoja ja elämää varten (Salovaara, 2019, s. 24).
Suomalaisten vankiloiden sanotaan olevan sukupuolineutraaleja, mutta tarkempi katsontakanta paljastaa, että käytännöt, toiminnat ja tilat ovat kuitenkin miehille ja heidän toimintoihinsa tarkoitettuja. Poikkeuksena on ainoastaan naisille tarkoitetut vankilat.
(Salovaara, 2019, s. 253–254.) Naisvankien vähäinen määrä, miesvankeihin verrattuna, aiheuttaa erinäisiä ongelmia vankilaratkaisuissa. Rikosseuraamusala on keskustellut viime vuosina siitä, pitääkö naiset sijoittaa samaan vankilaan miesten kanssa. Kansainvälissä tutkimuksissa tätä vaihtoehtoa ei suositella. Pohjoismaissa Tanskassa on käytössä yhteisvankilat, Ruotsissa taas täysin erilliset. Norjassa ja Suomessa on nähden kahden välimuoto. Naisvankien vähäinen määrä aiheuttaa ongelmia esimerkiksi kotipaikkaläheisyyden suhteen. Kotipaikkaläheisyys tarkoittaa sitä, että naisvangilla olisi mahdollisuus suorittaa vankeusrangaistus lähellä kotiaan, mahdollisia lapsiaan ja läheisiään. Kotia lähellä oleva vankila ei kuitenkaan välttämättä pysty tarjoamaan naisten tarvitsemia kuntoutusvaihtoehtoja.
Läheisistä kaukana oleva vankila vaikeuttaa monella tapaa lasten ja läheisten tapaamisia ja lomien järjestelyitä. (Enroos, 2008, 77; Rikosseuraamuslaitos4, s. 15–16.)
Salovaaran (2020, s. 84) mukaan vankilaan johtaneet syyt vaihtelevat sukupuolen, yksilön elämänhistorian ja sosiaalisen tilanteen mukaan. Yhteiskunnalliset prosessit ohjaavat rikolliseen elämään, kyse ei ole ainoastaan yksilön huonoista valinnoista ja huonosta lähiympäristöstä. Rikollinen käyttäytymisen voidaan katsoa koostuvan erilaisista biologisista, sosiaalista ja psykologisista tekijöistä (Helminen, 2013; Salovaara 2019, s. 16.) Lapsuuden epäsuotuisat olot voivat vaikuttaa monin eri tavoin nuoruudessa ja vielä aikuisuudessakin.
(esim. Saari & Kainulainen, 2021.) Granfeltin (2013, s. 207) mukaan monelle vankilassa rangaistusta suorittavalle naiselle lastensuojelulaitokset, asuntolat, psykiatriset sairaalat ja muut yhteiskunnan laitokset ovat elämän varrelta tuttuja. Monessa tapauksessa naisvankien elämässä on ollut paljon väkivaltaa. He ovat olleet niin väkivallan tekijöitä kuin uhrejakin. (Emt.)
17
Ehdottomaan vankeusrangaistukseen on naisvangeilla syynä ollut usein juuri väkivaltarikos.
Seksuaalista hyväksikäyttöä on alle 16-vuotiaana kokenut 30 % naisvangeista.
(Rikosseuraamuslaitos2.) Erityisesti naisilla traumaattiset elämäntilanteet ja niihin liittyvät vahingolliset ihmissuhteet ovat olleet elämässä mukana ennen vankeusrangaistusta. Miehillä parisuhteessa olo yleensä vähentää rikollisuutta, mutta naisilla asia on monesti päinvastoin.
Päihteiden väärinkäyttö on hyvin yleinen rikosrangaistukseen johtanut syy. (Salovaara, 2020.) Monella vangilla elämä on voinut olla päihdekeskeistä jo lapsuudesta lähtien. Aikuisiällä päihteistä ja niihin liittyvästä elämäntavasta irti pääseminen on fyysisesti ja henkisesti vaikeaa.
(Granfelt, 2007, s. 139.)
18
4 ÄITIYS MARGINAALISSA JA ÄITIYDEN TUKEMINEN VANKILASSA
Tässä luvussa piirrän kuvaa marginaaliseksi katsotusta äitiydestä. Marginaalisen äitiyden yhteydessä luon näkökulmaa omiin tutkimuskysymyksiini. Luvussa käsitellään myös vankilan perheosastoa sekä vankien perhesuhteita. Rikosseuraamuslaitos tukee vankilassa olevien naisten ja miesten vanhemmuutta erilaisilla interventiolla (esim. Salovaara, 2019).
4.1 Marginaalisuus ja äitiys marginaalissa
Stereotypioilla vieraista ihmisryhmistä ihmiset luovat omaan elämäänsä selkeyttä ja järjestystä.
Ennakkokäsitykset muuttuvat vasta silloin, kun ihmisellä on mahdollisuus kanssakäymiseen tuntemattoman ihmisen kanssa. Ennakkokäsityksiä on vaikeaa muuttaa pelkän opettamisen ja valmistamisen avulla. (Salovaara, 2009, s. 209.) Mielenterveysongelmista puhutaan ja keskustellaan nykyään paljon, mutta niihin liittyy edelleen tietynlainen tabu ja pelko. Jos ihminen pystyy selviytymään itsenäisesti mielenterveydellisten ongelmiensa kanssa, suhtautuminen on lempeämpää. Joutuessaan mielisairaalaan, tai vankilaan, ihminen joutuu ikään kuin sosiaalisen järjestelmän ulkopuolelle, ja hänen aiheuttama sosiaalinen ”uhka”
yhteiskunnalle siirtyy muiden hoidettavaksi. (Douglas, 2000, s. 160–161.)
Marginaali sanana ja käsitteenä voidaan ymmärtää myös hämäräksi alueeksi, joilla erotetaan erilleen kaksi erilaista maailmaa. Jos on olemassa marginaali, on myös keskus. Keskuksessa olevilla ja sieltä käsin toimivilla tahoilla on valta määritellä tiettyjä ihmisiä ja ihmisryhmiä marginaaliin. (Timonen, 2009, s. 202–203.) Yhteiskunnassa marginaaleja tai keskuksia ei ole vain yhtä vaan monia. Tavoiteltavat keskukset määräytyvät ja näyttäytyvät erilaisilta eri ihmisryhmille. Ihminen voi valita tietoisesti olevansa marginaalissa, koska keskuksessa vallitseva elämäntyyli ei välttämättä ole kaikille tavoiteltava asia. Ihminen voi myös jollain elämän osa-alueella kuulua marginaaliin ja toisella osa-alueella kuulua keskukseen. (Jokinen, Huttunen & Kulmala, 2004, s. 13–14.) Marginaalissa toiminen sekä omaan elämään ja ympäröivään yhteisöön vaikuttaminen on työläämpää ja vaikeampaa. Marginaali on syrjässä suhteessa yhteiskunnan keskukseen ja siellä toimiviin ihmisiin. (Jokinen, Huttunen & Kulmala, 2004, s. 12.)
19
Omaan elämään vaikutetaan tekemisen lisäksi myös puheella. Puhetta marginaaleista johtaa ja määrittää monessa tapauksessa keskus tai keskukset, ja siellä toimivat ihmiset ja instituutiot.
Myös marginaaliin joutuneet tai siirtyneet ihmiset voivat toimia ja puhua määritelläkseen itse tavat, joita heitä määritellään. Tällaista puhetyyliä ja -tapaa voidaan kutsua vastapuheeksi.
Vastapuheen lisäksi on huomioitava se, että marginaalissa olevien ihmisten mielipiteet ja ääni eivät yksinkertaisesti pääse kuuluviin. Marginaalikokemukselle on myös vaikeaa löytää oikeita ja kuvaavia sanoja. Alisteisesta vuorovaikutuksesta kieltäytyminen on myös eräänlaista vastapuhetta. (Jokinen, Huttunen & Kulmala, 2004, s. 11–12.)
Marginaalisuus liittyy huono-osaisuuteen. Taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen tai henkisen huono-osaisuuden lisäksi löytyy ”itseen sisäistettyä emotionaalisesta huono-osaisuutta”
(Timonen, 2009, s. 67). Tämä emotionaalinen huono-osaisuus liittyy erityisesti lapsiin ja nuoriin. Henkilö kantaa sisällään ja mielessään emotionaalista huono-osaisuutta, joka juontaa juurensa sosiaalista, psyykkistä ja emotionaalista deprivaatiosta. Tällainen sisäistetty rikkonaisuus ja huono-osaisuus siirtyy monesti aikuisuuteen ja siellä tehtäviin valintoihin.
Ulkoisilla puitteilla ei ole merkitystä tässä tapauksessa. (Emt.) Granfelt (2006, s. 157) kirjoittaa, että ”tuomio elinkautiseen huono-osaisuuteen on julmaa yhteiskuntapolitiikkaa”. Salovaaran (2020, s. 92–93) mukaan vankilasta vapautuvat naiset ovat marginaalissa ja haavoittuvassa elämäntilanteessa juuri senkin takia, että hyvinvointivaltio ei onnistu tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita. Oikean tyyppisten palveluiden vähyyden vuoksi tuottajilta puuttuu ymmärrystä siitä, mitä on olla rikostaustainen nainen. Tämä ikään kuin häivyttää rikostaustaiset naiset pois sosiaalipalveluita tarvitsevien listalta. (Emt.) Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten voi olla vaikeaa hyödyntää yhteiskunnan palveluja tai tulonsiirtoja (Saari, Eskelinen &
Björklund, 2020, s. 20; Minaker & Hogeveen, 2015).
Osa vankilassa tuomiotaan suorittavista henkilöistä on elänyt koko elämänsä yhteiskunnan laitamilla. Huono-osaisuuden kehä ja ylisukupolvisuus tulevat vankilassa rangaistustaan suorittavien elämänkertomuksissa konkreettisesti näkyviin. (Saari & Kainulainen, 2021;
Tammi-Moilanen, 2020.) Vankilassa olevat naiset ja äidit sekä heidän muurien sisä- tai ulkopuolella olevat lapsensa ovat monella tapaa yhteiskuntamme haavoittuvin ryhmä.
Ylisukupolvinen huono-osaisuus on monessa mielessä yksi huolestuttavimpia puolia yhteiskunnassa. (Kainulainen & Saari, 2021; Saari, Eskelinen & Björklund, 2020.) Sukupolvien ajan kestänyt huono-osaisuus koostuu lapsuuden perheen ja oman elämän eri tapahtumista rakentuva monikerroksinen ja hyvin hajanainen kokonaisuus. Lapsuuden aikaiset kasvuolot
20
eivät määrää kuitenkaan täysin elämänkulkua. Lapsuuden aikana koettu eri osa-alueista muodostuva epävarmuus ja turvattomuus voivat tehdä ihmisestä haavoittuvan monin eri tavoin. (Saari, Eskelinen & Björklund, 2020, s. 172.)
Hogeveen ja Minakerin (2015, s. 315) mukaan yhteiskuntien laitamilla, esimerkiksi vankilassa olevien naisten äitiyttä ei arvosteta yhtä korkealle kuin normatiivisesti hyväksyttyä valtavirtaäitiyttä. Marginaalissa elävien naisten käytännön ongelmistaan ja arkipäivän haasteista äiteinä edes tiedetä tarpeeksi. (Emt.) Bergin (2008, s. 56) mukaan ei- myytinkaltainen äitiys saa helpommin negatiivisia piirteitä ja moraalipainotteisia kommentteja yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toiminnoissa. Enroos (2015) tutki väitöskirjassaan vankien vanhemmuus- ja perhesuhteita sekä niiden välisiä neuvotteluita äidin ollessa vankilassa. Lapsiperheille on tarjolla monia yhteiskunnallisia instituutioita, joiden tarkoituksena on neuvoa, auttaa ja ohjata lapsia ja heidän vanhempiaan yhteiskunnallisesti oikeaksi katsottuun suuntaan. Osa instituutioista on kaikille tarkoitettuja julkisia palveluita, kuten esimerkiksi neuvola ja peruskoulu. Lastensuojelu on puolestaan esimerkki instituutiosta, joka auttaa ja tukee perheitä erityistilanteissa. Naisvankien lapset ja heidän edustajansa voivat äidin vankeusaikana toimia eri viranomaisten ja instituutioiden kanssa. Viranomaisilla on erilaisia käsityksiä siitä, miten perheasiat pitäisi vankeusaikana järjestää. Nämä käsitykset johtavat erilaisiin toimenpiteisiin ja järjestelyihin. (Emt.)
Salovaaran (2019) ja Granfeltin (1998) tutkimuksissa rikostaustaisten ja asunnottomien naisten elämässä äitiys nousi merkittäväksi asiaksi elämässä. Molemmissa tutkimuksissa äitiys oli yksi keino säilyttää tai saavuttaa ideaalina pidetty naiseus ja tulla hyväksyttäväksi yhteiskunnassa. (Emt.) Vankeustuomio aiheuttaa rikoksentekijässä kuin hänen läheisissäänkin monenlaisia tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. On hyvä huomioida, että vankeustuomio voi kuitenkin olla myös mahdollisuus muutokseen ja oman elämän käsittelemiseen. (Salovaara, 2019, s. 160.) Granfelt (1998) nosti esille tutkimuksessaan sen, kuinka naiset pystyivät puhumaan aroista aiheista ilman tabuja.
21
4.2 Marginalisoidun äitiyden tekeminen
Erityisen araksi aiheeksi äitiys nousee, jos äiti ole tai hänen ei ole mahdollista olla kiinteästi lastensa elämässä henkisesti ja fyysisesti läsnä. Nousiainen (2004) on tutkinut äitejä, joiden lapset asuvat syystä tai toisesta isänsä luona, ja tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat identiteetti ja tila. Koska Nousiaisen (2004) tutkimuksen äidit eivät vastanneet kuvaan perinteisestä fyysisesti paikalla olevasta äidistä, he joutuivat määrittelemään ja rakentamaan uudestaan oman äitiysidentiteettinsä. Jo pelkästään asuminen lapsista erillään saa äidit ajattelemaan ja työstämään erilaiseksi katsottua äitiyttään. Äitiyden tekeminen ja äitiys saa tällaisissa tapauksissa leiman. (Emt.)
Nousiaisen (2004, s. 25) mukaan äitiyttä toteutetaan monissa tiloissa ja paikoissa. Äitiys kulkee mukana erilaisina mielikuvina, ajatuksina, ruumiillisina tuntemuksina ja käytäntöinä. Äitiyteen kiinteästi liittyvä moraalitunne on syyllisyys. Syyllisyyden tunne muodostuu erityisesti silloin, kun äiti ei voi huolehtia lapsistaan fyysisesti ja henkisesti. (Nousiainen, 2004, s. 169.) Syyllisyyttä hälvennetään sillä, että äitiyden tekemistä jatketaan fyysisellä tekemisellä ja huolenpidolla sekä vastuunkantamisella. Tekeminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että äidit siivoavat tai tekevät ruokaa kodissa, missä lapset isiensä kanssa asuvat. Äidit voivat myös tehdä esimerkiksi lyhyempää työpäivää voidakseen huolehtia muualla asuvien lastensa hyvinvoinnista ja käytännön järjestelyistä. Äitiyden tekeminen ei siis pääty, vaikka alaikäiset lapset eivät asuisi enää äidin kanssa. (Nousiainen, 2004, s. 96.)
Vankilassa äitiys kietoutuu yhteen vankilan ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa tehtyyn yhteistyöhön lasten asioiden hoitamiseksi. Vankilassa olevien äitiyteen kuuluukin vahvasti neuvottelu eri toimijoiden kesken. Äidit keskustelevat ja toimivat vanhemmuudessa yhdessä sukulaisten ja eri viranomaisten kesken. Lasten tilanteesta päätetään esimerkiksi yhdessä lastensuojelun kanssa ja vankilan perheosastolla olevat äidit toimivat yhdessä vankilan työntekijöiden ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa. (Enroos, 2015, s. 119–120.) Tässä tutkielmassa tarkoituksena on selvittää millä lailla äitiys kulkee mukana vankilassa ja miten sitä tehdään vankilassa. Toisen tutkimuskysymyksen kohdalla yritän selvittää miten omassa lapsuudessa ja siellä saatu äitiyskuva vaikuttaa omaan äitiyteen. Nousiaisen (2004, s. 85) mukaan oman lapsen syntymä aktivoi usein lapsuuden kokemuksia hoivasta. Oman äitiysidentiteetin muodostumiseen vaikuttavat kokemus lapsena olosta ja suhde omaan äitiin (Nousiainen, 2004, s. 139–140).
22
4.3 Perhesuhteet, perheosasto ja vanhemmuuden tukeminen vankilassa
Vankilassa olevien naisten perhe- ja lapsisuhteet ovat myös monimuotoisia. Vankeustuomion ajan lapsista voivat viranomaisten lisäksi huolehtia sukulaiset. Isoäitien merkitys vankilan ulkopuolelle jääneiden lasten hoidossa on näkynyt myös kansainvälisissä tutkimuksissa.
(esim. Baker ym., 2010; Enroos, 2015, s. 93.) Vankilassa olevien naisten lapsisuhteet ovat moninaisia myöskin siinä suhteessa, että saman äidin lasten ikäero nuorimman ja vanhimman välillä voi olla iso. Lapsilla voi myöskin olla eri isät. Lapsisuhteeseen ja äitiyteen vaikuttavat monet eri seikat vankilassa olevan vanhemman näkökulmasta ja vanhemmuus vankilassa rakentuukin monen eri pilarin varaan. Siihen vaikuttavat lapsen toinen vanhempi, yhteydenpito vankilassa olevan vanhemman ja lapsen välillä, vankilassa olevan vanhemman hoivavastuu lapsesta, lapsen asuinpaikka suhteessa vankilassa olevaan vanhempaan sekä lapsen omat näkemykset ja halu yhteydenpitoon. (Enroos, 2021, s. 246–247.)
Perhesuhteet ovat aina ajassa muuttuvia. Perhesuhteissa on aina hyviä hetkiä ja pettymyksiä menneisyydestä, mutta samalla niistä löytyy toiveita ja haaveita tulevaisuuden suhteen.
Suhteet lapsiin voivat eri elämäntilanteissa olla läheisiä, horjuvia tai etäisiä. Suhteet voivat myös katketa ja myöhemmin lämmetä uudelleen. Läheiseksi lapsisuhteita kuvataan monesti silloin, kun elämässä ei ole päihteitä eikä vankeustuomioita. Lapsisuhteen läheisyyttä lisää myös se, että välit toiseen vanhempaan ovat kunnossa. Horjuviksi lapsisuhteet voidaan katsoa silloin, kun yhteydenpito on muuttunut eri elämänvaiheessa. Elämäntilanne voi muuttua esimerkiksi päihteiden käytön tai rikoksien ja vankeustuomioiden vuoksi. Myös toisen vanhemman muuttuva elämäntilanne vaikuttaa lapsisuhteisiin. Lapsisuhde voi horjua ja heikentyä, jos lapsi ei halua syystä tai toisesta tulla tapaamaan vanhempaansa vankilaan.
Etäisiksi lapsisuhteet voivat muuttua vankeusajan takia tai suhde lapsiin on aina voivat olla etäinen. Lapsisuhteet voivat myös katketa pitkän vankeustuomion, päihteiden käytön ja rikosten takia. (Enroos, 2021, s. 249–257.)
Enroos (2021, s. 243) kertoo Hounslow, Stephenson, Stewardin ja Crancherin (1982) tekemästä tutkimuksesta, jossa vankien lapset on määritelty neljään eri ryhmään sen mukaan missä he asuvat vanhemman vankeustuomion ajan ja miten heihin pidetään yhteyttä. Lapset voivat asua toisen vanhemman tai läheisen sukulaisen luona vanhemman vankeuden ajan.
23
Ensimmäisen ryhmän lapsilla on parempi mahdollisuus pitää yhteyttä vankilassa olevaan vanhempaansa. Näin on monesti miesvankien lapsilla. Tutkimuksen mukaan toisen ryhmän lapset ovat samanlaisessa asemassa, mutta vankilassa olevalla vanhemmalla on vähäisempi kontakti lapseen. Tutkimuksen mukaan nämä lapset ovat usein naisvankien lapsia. Kolmannen ryhmän lapset asuvat vankilassa vanhempansa, usein äidin, kanssa. Neljännen ryhmän lasten sijoituspaikka on lastensuojelun määräämässä paikassa. Vankien perheet eivät välttämättä siis asu vankeustuomion aikana yhdessä paikassa. Saman perheen jäseniä voi asua vankilan sisällä niin sijaisperheissä kuin erilaisissa laitoksissa. (Enroos, 2021, s. 243.)
Vankila-aika voi kuitenkin olla lapselle mahdollisuus tavata äiti henkisesti ja fyysisesti hyväkuntoisena (Granfelt, 2013, s. 204; Enroos, 2021, s. 258). Lasten ja äitiyden roolin velvoittava merkitys on monille vankeusrangaistustaan suorittaville naisille voimavara, joka auttaa jaksamaan vankeusrangaistuksen aikana ja vankeuden jälkeisessä elämässä (Salovaara, 2020, s. 302). Naiset eri kulttuureissa ja eri sosiaaliluokissa näkevät äitiyden voimavarana, elämän rikkautena ja opettavaisena kokemuksena enemmän kuin minään muuna. Rikostaustaiset naiset ovat tässä tapauksessa kuten monet muutkin äidit ja naiset.
(Gordon, 1991, s. 135.)
Suomessa sekä miehillä että naisilla on mahdollisuus suorittaa vankeusrangaistus lapsensa kanssa, jos lastensuojelu katsoo asian lapsen edun mukaiseksi (Enroos, 2021, s. 243). Lapsia on ollut vankiloissa vanhempiensa mukana 1800-luvun lopulta lähtien. Institutionaalisia muutoksia vankiloiden käytännöissä lapsien suhteen on tapahtunut viime vuosikymmeninä.
Vankiloiden äiti-lapsiosastot muutettiin perheosastoiksi Suomessa vuonna 2010. Poistuneet Äiti-lapsiosastot olivat osa vankilan ja rikosseuraamuslaitoksen järjestämää toimintaa.
Perheosastot ovat puolestaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, hallinnoimia lastensuojeluosastoja. Perheosastoilla työskentelee vankilan työntekijöiden lisäksi lastensuojelun työntekijöitä. Lapset ovat osastolla lastensuojelun päätöksellä.
Institutionaaliseen muutokseen ja uudenlaiseen säätelyyn vaikutti yhteiskunnallinen herääminen lastenoikeuksiin. Ajateltiin, että naisvankien lailla vankilassa olevat lapset ovat näkymättömiä. Suomessa vuonna 2008 voimaan tullut lastensuojelulaki mainitsee ensi kertaa vankien lapset erityiseksi suojelun kohteeksi. (Enroos, 2015, s. 101–105;
Lastensuojelunkäsikirja.)
24
Perheosaston yleinen ohjaus, johto ja valvonta kuuluvat Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselle, THL:lle (Lastensuojelun käsikirja). Perheosaston asukkaat ovat kahden viranomaistahon valvonnassa. Tämä tuo rangaistustaan suorittavalla naiselle erilaisia velvoitteita. Vanajan vankilan perheosaston perustamis- ja alkuvaiheessa naisvangeilla oli pelkoa, että he joutuvat myös lastensuojelun asiantuntijoiden tarkkailun alaiseksi. On hyvä ymmärtää millaisen jännitteen tämä yhteiskunnallinen asetelma luo vankiloiden käytäntöihin ja siellä tehtävään sosiaali- ja valvontatyöhän. (Enroos, 2015, s. 148–149.) Tämä eri asiantuntijoiden tuoma jännite naisvankiloissa ja niiden toiminnoissa on huomattu myös kansainvälisissä tutkimuksissa (Feintuch, 2017). Enroosin (2016) mukaan vankien perhesuhteiden määrittelyyn sisältyy helposti moraalin ulottuvuus, jolloin helposti mietitään voiko rikoksen tehnyt olla hyvä vanhempi. Perheenjäsen on voinut olla myös rikoksenuhri, ja silloin on mietittävä miten pitkälle tällaisissa tilanteissa vanhemmuutta kannattaa ja pystytään tukemaan. (Emt.)
Vankilassa oman lisänsä äitiyden tekemiseen tuovat instituutioiden, vankilan ja lastensuojelun, läsnäolo äitiyden tekemisessä. Äitiyttä tehdään ikään kuin muurien yli, ja instituutioiden välityksillä. Enroosin (2008, 108–112) tutkimuksessa vankilan työntekijät suhtautuivat silloiseen äiti-lapsi-osastoon (nykyisin Perheosasto) positiivisesti, vaikka työntekijöiden puheessa korostui enemmän ongelmat ja haasteet. Puheesta löytyi viisi ulottuvuutta. Yksi näkemys oli se, että lapsen etu on olla äidin lähellä, varsinkin lapsen ollessa pieni. Toisen näkemyksen mukaan vankilaoloaika voi olla lapselle hyvää aikaa, koska äiti on päihteetön. Äiti voi näin ollen keskittyä lapseensa. Kolmannessa näkemyksessä katsottiin, että vankilassa oloaika on vain äiti-lapsi-suhteen keinotekoista ylläpitoa. Työntekijät pelkäsivät, että hoiva muuttuu vankeusrangaistuksen jälkeen. Neljännessä näkökulmassa korostui kuvaus äideistä edun tavoittelijoina. Katsottiin, että lapsen kautta äideillä on mahdollisuus saada etuja.
Viidennessä näkökulmassa työntekijät kertoivat epätietoisuuden tuntemuksista lapsen eduista.
(Emt.)
Vanajan vankilassa on Suomen rikosseuraamusjärjestelmän ainoa perheosasto, jossa vangittu vanhempi voi asua alle kaksivuotiaan lapsen kanssa. Erityistapauksissa lapsi voi olla osastolla kolmivuotiaaksi, jos se katsotaan hänen etunsa mukaiseksi. (Enroos, 2015, s. 140–
142; 2016; Lastensuojelun käsikirja.) Päätöksen lapsen paikasta ja perheosastolla vietettävästä ajasta tekee aina lastensuojelu. Sen lisäksi, että vangilla on mahdollisuus asua ja elää vankilassa lapsensa kanssa, Vanajan vankilassa pyritään valmentamaan ja kuntouttamaan naisia rangaistuksen jälkeiseen elämään sekä vahvistamaan ja rakentamaan
25
äitiyttä. (Granfelt, 2013, s. 213.) Vaikka lapsen etu on tärkeässä asemassa perheosaston toiminnassa, siellä halutaan miettiä myös äidin jaksamista. Äidin hyvinvoinnin katsotaan vaikuttavan lapseen. Äiti, vankila ja lastensuojelu instituutioina käyvät päivittäisissä toiminnoissa ja puheissa keskustelua siitä millainen hyvä äitiys ja millaiseen toimintaan äitinä pitäisi pyrkiä. (Enroos, 2015, s. 148–149.) Suomen noin 200 naisvankista 66 %:lla on alaikäisiä lapsia (Naiset näkyviksi, 2008).
Vangeilla on erilaisia syitä haluta suorittaa vankeusrangaistus vankilan perheosastolla. Naiset voivat valita perheosaston esimerkiksi imetyksen vuoksi tai perhetilanteen rauhoittumisen toivossa. (Enroos, 2015, s. 92–93.) Enroos (2008, s. 115–116) joka tutki poistunutta äiti-lapsi- osastoa ja vankiäitejä kertoi, että lapsen mukaan ottaminen osastolle oli naisille itsestäänselvyys. Itsestäänselvyys tarkoitti sitä, että lapsen ja äidin on tarkoitus olla lähellä toisiaan. Itsestäänselvyydellä voitiin tarkoittaa myös suhteen biologista puolta eli sitä että synnytyksen tai imetyksen takia lapsen kuuluu olla äidin kanssa vankilassa. Äiti-lapsi-osastolla voi olla myös helpompaa äidille, koska silloin lapsen selviytymisestä ei tarvitse olla huolissaan.
(Emt.) Enroosin (2008, s. 113) tutkimuksessa haastateltujen vankilan työntekijöiden mukaan isien ja äitien vankeusaika eroaa juuri siinä suhteessa, että äideillä on usein isompi hätä lapsistaan vankilan ulkopuolella.
Äitiyttä ja vanhemmuutta sekä näiden merkitystä omassa elämässä voi käsitellä vankilassa oloaikanaan myös yksilö- tai verkostotyöskentelyssä. Yhteistä tekemistä lasten kanssa löytyy perheleireiltä. Vanhemmalla on oikeus vanhemmuuteen ja lapselle on oikeus vanhempaansa myös vankeusrangaistuksen aikana. Yhteydenpidon mahdollistaminen niin vankilassa oloaikana sekä esimerkiksi koevapauden yhteydessä mahdollistavat vanhemmuuden ylläpidon lapsen ja vanhemman suhteessa. Lapsen kasvu ja kehitys on nopeaa, siksi vankeusrangaistus ei saisi tuoda katkoa vanhemmuuteen. (Salovaara, 2019, s. 180–185.)
Vangin perhe ja läheiset tarvitsevat myös huomiota, koska vankeusrangaistus ottaa haltuunsa rikokseen tuomitun lisäksi hänen läheisensä ja koko elämänpiirin. Lastenoikeuksien tähdentäminen ja kuntouttava ote kriminaalityössä ovat nostaneet 2010-luvulta alkaen vankien ja heidän perheittensä asemaa enemmän esille. (esim. Enroos, 2021.) Vankeusrangaistuksen vaikutukset näkyvät myös läheisten elämässä muurin toisella puolella. Naisvankien kohdalla tämä tulee erityisen hyvin esille. Naisvangit ovat usein lastensa ensisijaisia hoitajia.
26
Vankeusrangaistus rajoittaa ja rajaa erityisesti juuri äidin roolia naisten elämässä. Naisten pelko perhesuhteiden menettämisestä ja läheisten selviämisestä lisäävät naisvankien mielenterveysongelmia ja päihteidenkäyttöä vankilan sisäpuolella. (Baker ym. 2010; Granfelt, 2007, s. 53; Granfelt, 2013, s. 204; Salovaara, 2019, s. 180.)
