I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
3
Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) neljännen arviointiraportin toisen osan yhteenveto julkaistiin Brysselissä pitkä- näperjantaina 6.4.2007. Toukokuusta lähtien ko- ko yhteenvetoraportin on voinut lukea IPCC:n kotisivuilta. Raportissa on koou yhteen vii- meisin tieteellinen tieto ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja yhteiskuntaan. Ra- portissa käsitellään myös ympäristön ja yhteis- kuntien kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen sekä näiden haavoiuvuua ilmastonmuu- toksen vuoksi. Esitetyn mukaisesti maapallon viimeaikainen lämpeneminen on hyvin toden- näköisesti ihmisen aiheuamaa. Käsitykset ihmisen roolin merkityksestä ilmastoa muua- vana tekijänä eivät kuitenkaan ole uusia ihmis- kunnan saati maamme historiassa, vaan aihe on ollut hyvinkin ajankohtainen eri aikakausina.
Tässä artikkelissa luodataan mielenkiintoisia 1700-luvun tieteellisiä ilmastokäsityksiä sa- moin kuin viimeisintä IPCC:n raporia sekä nostetaan esille muutamia ajankohtaisia ai- heeseen liiyviä ilmiöitä tiedotusvälineistä ja yhteiskunnasta.
Käsiteä ilmastonmuutos käytetään luontevasti niin politiikassa, uutisissa kuin myös kahvikup- pien äärellä. Huomaavasti harvemmin, jos yli- päätään koskaan, kuulee kenenkään tarkemmin määrielevän, mitä hän ilmastonmuutoksen käsieen alle kussakin tilanteessa liiää. Lienee merkillepantavaa, eei myöskään Yhdysvaltojen edellinen varapresideni Al Gore määritellyt käsiteä kovin yksityiskohtaisesti Oscar-palki- tussa Epämiellyävä totuus -dokumentissa, joka kuitenkin yksinomaan käsielee juuri ilmas- tonmuutosta. Vaikuaisi siltä, eä tällä hetkellä käsiteä pidetään jo niin itsestään selvänä, eei sen merkitykseen ole tarvea enää viitata. Tästä huolimaa, tai ehkä juuri siitä johtuen, voi pu-
naisen langan löytäminen osoiautua ylläävän työlääksi tehtäväksi viime aikojen ilmastokeskus- teluista.
Hyvinä esimerkkeinä ilmastonmuutoskeskus- telujen luonteesta käyvät Ylen 2-kanavan suu- ri ilmasto-ilta 18.4.2007 ja MTV3:n 45 minuuia -ohjelman ilmastoteema 9.5.2007, joissa kummas- sakaan eivät keskustelujen vetäjät, eivätkä edes keskustelijat itse, määritelleet ohjelmien kulu- essa, mitä he itse asiassa ilmastonmuutoksella tarkoiavat. Sen sijaan keskusteluissa syöksyt- tiin hyvinkin suoraan ilmastonmuutokseen liit- tyviin tekijöihin. Siinä missä ilmastonmuutos tarkoiaa yhdelle biopoloaineita ja koti-ikku- noiden tiivistämistarvea, mieltää toinen sen liiyväksi autoilun, lentämisen ja sähkön kulu- tuksen vähentämiseen, kolmas taas ydinvoiman lisärakentamiseen, neljäs tuulimyllyihin ja kirp- putoreihin.
Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) käytössä käsite ilmastonmuutos esitetään ala- viieenä, ja sillä viitataan mihin tahansa ilmaston muuumiseen ajan myötä joko luonnollisten vaihteluiden tai ihmisen toiminnan seuraukse- na [1, 2, 3]. Tämä viiaustapa poikkeaa YK:n il- mastosopimuksesta, jossa ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ilmakehän koostumusta muuavan ihmisen toiminnan aiheuamaa suoraa tai epä- suoraa muutosta [1]. Täten vain jälkimmäinen määritelmä viiaa nimenomaan antropogeeni- seen ilmastonmuutokseen eli siihen, mihin liiy- vistä tekijöistä yleensä puhutaan, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta.
IPCC:n uusin rapori antaa antropogeeni- selle ilmastonmuutokselle 90 %:n todennäköi- syyden. Toisin sanoen on yhtä todennäköistä, eä 1900-luvun puolivälin jälkeen havaiavissa oleva maapallon keskimääräinen lämpötilojen nousu johtuu ihmisen aiheuamasta kasvihuo- nekaasujen pitoisuuksien kasvusta ilmakehässä [3]. Käsitykset ihmisen merkityksestä ilmastoa
Haluttu, pelätty ilmastonmuutos
Jari Holopainen ja Samuli Helama
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
4
muuavana tekijänä eivät kuitenkaan ole histo- riassa uusia tai ennen kokemaomia, vaan niistä on keskusteltu aikaisemminkin ja niiden pohjalta on ryhdyy mitä erilaisimpiin yhteiskunnallisiin toimenpiteisiin. Näin tapahtui etenkin ns. hyö- dyn aikakaudella, 1700-luvulla. Saman aikakau- den ilmastomiauksiin kohdistuneet tutkimukset nostivat esiin mielenkiintoisia näkemyksiä ihmi- sen ja ilmaston välisestä suhteesta tuona ajanjak- sona (Holopainen 2004, 2006). Tässä kirjoituksessa avaamme ikkunan ensin 1700-luvun ilmaston- muutoskeskusteluun. Tämän jälkeen tuomme esiin ilmastonmuutokseen liiyvien käsitysten transformaatiota eli muuntumista ja sen, miten tilastomatemaaisen todennäköisyyden liiämi- nen käsieeseen sitä muuaa. Pohdimme myös sitä, millaisiin ääri-ilmiöihin ja todellisuuksiin nyt vallalla oleva käsitys antropogeenisesta il- mastonmuutoksesta saaaa johtaa, ja on jo osin johtanut, niin yhteiskunnallisella kuin globaalil- la tasolla.
Hyödyn tavoielu ja antropogeeninen ilmastonmuutos
Hyöty oli käsite, joka yhdisti luonnontieteet ja talouspolitiikan sujuvasti 1700-luvun alkuvuosi- kymmeniltä 1770-luvulle. Oleellinen osa Ruotsin hyötyoppia oli usko valtakunnan suuriin piileviin luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämismah- dollisuuksiin (Niemelä 1998, 318). Niemelän mu- kaan fysikoteologia tuki ajatusta ihmiskunnasta luonnon valvojana ja hyödyntäjänä. Niin Ruotsin valtakunnan kuin koko maailmankin luonnonva- rat vaikuivat aikalaisille lähes ehtymäömiltä.
Valtakunnan taloudellinen kasvu näyi rajao- malta, jos vain potentiaaliset raaka-ainevarannot saataisiin käyöön. Yrityksessä tarviiin avuksi luonnontieteitä ja erityisesti luonnontieteellisten löytöjen ja keksintöjen taloudellisia sovelluksia.
Kun meteorologinen havaintojenteko käyn- nistyi 1720- ja 1730-luvun vaihteessa eri puolilla Ruotsin valtakuntaa, tapahtui niin myös Suomes- sa, Turun Akatemiassa (Holopainen 2006, 17). Uusi nykyaikainen havaintoihin perustuva tapa hah- moaa ilmastoa poikkesi tuolloin vallalla olevis- ta katsontatavoista. Aiemmin Turun Akatemiassa oli 1640-luvulta lähtien omaksuu kaksi tieteel- listä suuntausta: filosofinen meteorologia pyr- ki seliämään sääilmiöiden syntyyn vaikuavat syyt ja vastaavasti astrometeorologia taas kerto- maan ennalta säiden vaihtelut (Kallinen 1993, 28).
Edellisen mukaan kaikella, kuten myös sääilmi- öillä, oli luonnossa jokin hyödyllinen tarkoitus;
tuulet esimerkiksi karkoivat sairauksia, auoi- vat purjehtijoita ja kuljeivat virvoiavia sadepil- viä. Vastaavasti astrometeorologiassa kiinniteiin erityistä huomiota planeeojen muodostamiin asentoihin eli aspekteihin toisiinsa nähden: esi- merkiksi Marsin osuessa tieyyn aspektiin Ju- piterin kanssa ajateltiin siitä seuraavan ukkosta, kun taas auringon kanssa sama aspektin osumi- sen ajateltiin tuovan terveellisiä tuulia ja kirkkai- ta taivaita (Kallinen 2002, 92). Niiden perusteella laadiiin tulevia sääennusteita eli prognostikoi- ta, joita julkaistiin yleisesti aikakauden almana- koissa.
Uuden luonnontieteellisen aallon saapuminen 1700-luvun alussa muui molempia tutkimuspe- rinteitä: astrometeorologia kadoi uskoavuut- taan ja filosofinen meteorologia matematisoitui (Kallinen 1993, 29). Enää ei hyväksyy ajatusta, eä planeetat vaikuaisivat maapallon ilmas- toon symbolisten merkitystensä välityksellä tai eä tietyt näyävät sääilmiöt ja ukkonen olisivat Jumalan varoituksia syntisille tulevasta tuomios- ta. Kehityksen tukena olivat ennen kaikkea uudet havaintojentekovälineet: lämpömiari ja ilma- puntari. Ensimmäiset lämpötilamiaukset Turun Akatemiassa teki lääketieteen professori Spöring vuonna 1731 (Holopainen 2006, 17). Kojeellisen ha- vaintotoiminnan käynnistymisen ohella hyödyn aikakauden ideologiset tavoieet siirtyivät myös ilmastokäsityksiin. Erityisen mielenkiintoista on, eä hyötyopin mukaisesti pyriiin Ruotsin valta- kunnassa erilaisin toimin ilmasto-olojen ”paran- tamiseen”. Antropogeenisen ilmastonmuutoksen tuli tapahtua suuntaan, jolla olisi erityisen positii- vinen vaikutus pohjoisen valtakunnan taloudel- lisille edellytyksille. Turun Akatemian professori Pehr Adrian Gadd kertoo kuninkaan vierailua varten vuonna 1775 laatimassaan Suomen esit- telyssä, millä tavoin ilmastoa olisi mahdollista
”leudontaa tai parantaa”(Niemelä 1998, 67):
Varmimmat keinot, eivätkä mitkään muut, joilla Suomen ilmasto saadaan vähitellen leutonemaan ja paranemaan ovat, eä aloiteujen koskenperkausten avulla kuivatetaan maat, eä korvet, nevat ja rämeet meillä ojitetaan, eä peltoja aamuauringolta varjosta- vat metsät raivataan ja eä uudisasutuksella enem- män ja enemmän otetaan viljelykseen villit autiomaat ja erämaat.
Gaddin esiämien toimien toteuamiseen valtakunnassa myös ryhdyiin. Ja kuinka olla- kaan, kun toimiin oli kerran ryhdyy, ilmasto al- koi myös muuua. Se muuui juuri oleteuun ja haluuun suuntaan – ilmasto leudontui. Näin us- koiin, eikä syyä, sillä juuri aloitetut ilmastoha- vainnot pönkiivät Gaddin ja muiden aikalaisten
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
5
käsityksiä antropogeenisen ilmastonmuutok- sen todenmukaisuudesta. Turun Akatemian lämpötila-aineiston analyysi kertoo, eä uusi luonnontiede (eli havaintoihin perustuva tark- ka miaustekniikka) todellakin tuki hyötyopin mukaisia käsityksiä ilmaston parantamisesta ja leudontumisesta 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Ilmasto lämpeni ja vuosien 1751–80 kesä- ja talvilämpötilat olivat hyvin lähellä ny- kyisiä, mahdollisesti jopa hieman lämpimäm- piä kuin nykyisin (Holopainen 2004, 22; 2006, 14).
Aikalaisten usko omiin kykyihinsä antropogee- nisen ilmastonmuutoksen aiheuajina on täten helppo ymmärtää jälkikäteen. Muutos ilmastossa oli sen leudontamiseksi tehtyjen toimenpiteiden kanssa yhtäaikainen ja todellinen. Vaikkakin toi- menpiteiden ja muutoksen ajateltu yhteys tuntuu nykytiedon nojalla enemmän tai vähemmän hep- poiselta uskomukselta, ei aikalaisilla ollut syytä epäillä käsitystään ihmisen roolin merkitykses- tä ilmastoa muuavana tekijänä.
Vaikka 1700-luvun ilmastonmuutos ja sen ant- ropogeenisuus oli aikansa tieteellisten käsitys- ten mukaisesti aivan yhtä vankasti perusteltu todellisuus kuin nykyinen ilmastonmuutos, tu- lee Gaddin esiämiä ajatuksia ilmaston paran- tamisesta ja parantumisesta tarkastella toki eri pohjalta kuin nykyisiä. Hyödyn aikakauden käsi- tysten mukaan oli maa luotu nimenomaan ihmis- tä varten ja hänen käyöönsä. Tähän ideologiaan sopi hyvin, eä uuden viljelysmaan raivaaminen tuoi isänmaalle muutakin hyötyä kuin sen, et- tä raivaaja sai itselleen avarammat pellot (Nie- melä 1998, 71). Niemelän mukaan fysikoteologia nojasi nimiäin myös siihen, eä jos Jumala oli tarkoianut Pohjolan asuavaksi, sen mukaisesti Hän myös muuaisi olosuhteita paremmiksi ih- misen ahertaessa. Niemelä toteaa myös, eä Olof Rudbeckin Atlantica-teoksessa esiämät unelmat Ruotsin taloudellisista mahdollisuuksista, yhdis- teynä voimakkaaseen uskonnolliseen ja isän- maalliseen tunteeseen, johtivat yhdessä siihen, eä ilmaston havaitussa lämpenemisessä oli it- se asiassa, varsin mahtipontisesti, kyse paluusta ennen vedenpaisumusta vallinneeseen Pohjolan paratiisiin.
Ilmaston leudontumisen toivoiin jatkuvan valtakunnassa siinä määrin, eä jopa silkinviljely tulisi Pohjolassa mahdolliseksi. Teoriat ilmaston antropogeenisesta lämpenemisestä hyläiin kui- tenkin tultaessa 1800-luvulle (Niemelä 1998, 68).
Selitysmallin muutos sijoiuu mielenkiintoises- ti hyödyn aikakaua seuranneisiin kylmempiin ilmastovaiheisiin erityisesti 1780–1810-luvuil- la. Viileämmät ilmastovaiheet erouvat myös
tuonaikaisissa lämpötilahavainnoissa. Kaiken kaikkiaan vuosien 1781–1810 aikana vuoden keskilämpötilat olivat Lounais-Suomessa jopa noin 0.8 ºC alhaisemmat kuin jaksolla 1961–90 (Holopainen 2006, 14). Ilmastonmuutoksen ant- ropogeenisen luonteen uskoavuus haaleni, kun ennusteet muutoksesta ja sen mukanaan tuomis- ta paremmista ilmastollisista olosuhteista eivät toteutuneetkaan.
Ilmastonmuutos. Nyt.
Siinä missä ilmastonmuutoksen tavoielu hiipui hyödyn aikakauden loppua kohden, on ilmaston- muutos noussut viimeisen parin vuosikymme- nen kuluessa uudelleen osaksi yhteiskuntamme todellisuua. Lämpötilamiaukset osoiavat viimeisen sadan vuoden aikana maapallon kes- kimääräisen lämpötilan nousseen 0.74 °C. Läm- penemisen on katsou johtuvan ensisijaisesti fossiilisten poloaineiden käytöstä, maatalou- desta ja maankäytön muutoksista aiheutuvista kasvihuonekaasujen päästöistä. IPCC:n neljän- nessä raportissa esitetään uusia ja aikaisempaa laajempia tuloksia, jotka koskevat mm. aeroso- leja, takaisinkytkentä-mekanismeja, auringon säteilymuutoksia, alueellista ilmastonmuutosta ja valtamerien merkitystä. [2, 3]
On entistä varmempaa, eä ihmisen toiminta on edis- tänyt havaiua ilmastonmuutosta: vuonna 2007 IPCC toteaa olevan ”hyvin todennäköistä” (kolmas arvioin- tirapori: ”todennäköistä”), eä valtaosa 1900-luvun puolivälin jälkeen havaitusta maapallon keskimää- räisten lämpötilojen noususta johtuu ihmisen aiheut- tamasta kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta.
Osan muistakin ilmasto-olojen muutoksista voidaan nyt katsoa aiheutuvan ihmisen toiminnasta, esim.
merten lämpeneminen ja muutokset äärevissä lämpö- tiloissa ja ilmakehän kiertoliikkeessä. [3]
Pääosa 1900-luvun lämpenemisestä on keskit- tynyt kahteen jaksoon: ensimmäinen noin vuosiin 1910–40 ja toinen vuoden 1975 jälkeen [4].Viime vuodet ovat olleet ennätyslämpimiä, ja vuosi 1998 on toistaiseksi ollut kaikkein lämpimin varsinais- ten ilmastomiausten aikakaudella. Ajalta, jolta lämpötilamiauksia on saatavilla, 15 lämpimintä vuoa ovat kaikki ilmenneet viimeisten 20 vuo- den aikana. Niistä 11 ajoiuu vuoden 1995 jälkei- seen aikaan. Viime vuosikymmeninä on koeu myös kylmiä vuosia, kuten pohjoisella pallon- puoliskolla vuodet 1992–93 [2, 4]. Sadan vuoden tähtäimellä lämpenemisen on arvioitu edelleen jat- kuvan: todennäköisimmän korkeimman päästö- skenaarion mukaan maa pallon keskilämpötila
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
6
nousisi nykyisestä 4 °C (vaihteluväli 2.4–6.4 °C) vuo teen 2100 mennes sä [3].
Ilmastokäsitysten ja ihmisen toiminnan oikeutuksen transformaatio
Vuosisatojen kuluessa ovat vallalla olevat il- mastonkäsitykset muuntuneet huomaavasti.
Yhteistä niin menneille kuin nykyisille ilmasto- käsityksille on se, eä ilmaston ja inhimillisen kuluurin sfäärit limiyvät toisiinsa monilla eri tavoilla. Limiymisen tuloksena syntyy mer- kitysten verkosto, jonka myötä kollektiivinen käsitys ilmaston tämän hetkisestä ja tulevasta kehityksestä syntyy ja muovautuu. Prosessi voidaan yhtäältä nähdä osana yhteiskunnallisia merkitysjärjestelmiä, joiden kaua ilmastoon liit- tyviä käsityksiä tuotetaan ja uusinnetaan ja jotka itsessään ovat osa samaa todellisuua. Toisaalta kehityskulku voidaan nähdä symbolien, usko- musten, kielten, ideologioiden ja niihin liiyvien yhteiskunnallis-materiaalisten käytäntöjen sekä kommunikaation sekoituksena, jota ihmiset luo- vat ja uusintavat ajassa ja tilassa. Mielenkiintoista on havaita myös se, eei prosessin päätepistees- sä välämää ole kyse ilmavasta mielipiteiden vaihdosta, vaan kamppailusta löytää paras, so- pivin, hyödyllisin ja tehokkain legitiimi tieteen- harjoiamisen muoto. Legitiimillä tarkoitamme tässä yleisesti hyväksyyä ja oikeua; ilmaston- muutoksen tapauksessa se merkitsee tutkimus- ta, joka pyrkii tuoamaan niin tieteellisesti kuin yhteiskunnallisesti arvosteua tietoa. Legitiimi antaa tiedon ja käsityksien esiintulemiselle nii- den tarvitseman yhteiskunnallisen voiman sekä vaikuaa ratkaisevasti siihen, millaisiksi yleiset käsitykset esimerkiksi antropogeenisen ilmas- tonmuutoksen luonteesta muodostuvat ja millä äänenpainolla ilmiöstä tulee puhua vakavasti oteavissa instansseissa.
Aikaisemmin ilmasto- ja luonnonoloihin so- peutumiseen pyrkivästä ihmisestä alkoi kasvaa etenkin 1700-luvulla luontoa käyävä ja ilmaston muuamiseen tietoisesti pyrkivä ihminen (vrt.
Niemelä 1998, 65–72). Vaikka varhaiset miaus- havainnot tukivat aikanaan ilmaston leudontu- mista, ne todensivat vuosia myöhemmin myös sen, eei ilmasto välämää kehiynytkään val- linneen teorian mukaisesti. Kylmemmillä aika- kausilla saaoi olla merkitystä myös ilmastoon liiyvien käsitysten synnyssä ja kehityksessä ja mikä merkiävintä, ihmisen rooli ilmastoa muut- tavana tekijänä on puhuanut niin menneisyy- dessä kuin nykyisyydessä.
Tieyjä samankaltaisuuksia lukuun oamat- ta on ilmastokäsityksissä tapahtunut luonnol- lisesti myös huomaavia muutoksia hyödyn aikakauden jälkeen. Ilmastonmuutos mielletään muutokseksi nimenomaan ajan suhteen, ja var- sin tärkeä kysymys näiden kahden aikakauden kesken onkin muutos käsityksessämme ajasta.
Pohjasen (2002, 180) mukaan esimodernismille oli ominaista tiey ajan ja tilan yhdentyminen:
aika ei ollut eriytynyt paikasta/tilasta, vaan sen ominaisuudet juontuivat siitä – aika käsiteiin yhdistyneenä tilaan. Elämä ja sen vuorovaiku- tussuhteet tapahtuivat suurelta osin paikallis- yhteisöissä, ja sosiaalisen elämän spatiaalista ulouvuua hallitsi "läsnäolo"(Giddens 1990, 18;
Pohjanen 2002, 180). Elämänmeno oli luonteeltaan enemmän ajatonta ”tässä ja nyt” elämää, jota ryt- miivät vuodenajat ja sen kiertoon liiyvät työt sekä kirkolliset juhlapyhät. Kelloja ei ollut laa- jassa käytössä eikä aikaa eristey luonnosta, ti- lasta ja ihmisen kokemuksesta tähän itse asiassa sangen mekaaniseen laieeseen. Modernisoitu- minen sen sijaan toi tähän kytkökseen muutok- sen, ja Pohjasen (2002, 180) mukaan se laajensi ihmisten vuorovaikutussuhteiden alaa ja toimin- ta-alueita sekä erityisesti eristi ajan mekaaniseen, aikaa miaavaan laieeseen, kelloon. Toiminnan laajamiainen koordinointi edellyää paikallisis- ta ajoista irronnua yleistä aikaa, kaikille yhteis- tä aikaa. Tärkeitä olivat uudet tekniset keksinnöt liikenteessä ja kommunikaatiossa, jotka alkoivat 1800-luvun lopulla muuaa ajan ja tilan nivel- lyksiä. Tällaisia keksintöjä olivat mm. lentokone, auto sekä elektroniset kommunikaatiovälineet (Giddens 1990, 141; Pohjanen 2002, 180–184).
Esimodernissa maailmassa ihmisillä ei ollut sellaisia välineitä, jotka olisivat voineet luoda ko- kemuksen samanaikaisuudesta kaukana olevi- en kanssa, ja tilasta/paikasta riippumaomasta yhteisestä säästä. Poikkeuksen muodostivat kor- keintaan almanakat tai kalenteriin tietyille päi- vämäärille sijoitetut sanonnat säästä. Joa tämä olisi ollut mahdollista, tarviiin väline, johon tä- mä kokemus voitiin kiinniää ja joka ilmaisisi tä- tä kokemusta. Tällaiseksi välineeksi muodostui lämpömiari, joka oli ollut jo pitkään olemassa.
Galileo Gali lein suori a mien perus ko keilu jen jäl- keen läm pömiarit kehiyivät 1700-luvun alku- vuosikymmenille tultaessa nykyisin tunneuun muotoonsa (Middleton 1969; Camuffo 2002). Poh- dintamme kannalta juuri lämpömiarin keksi- minen ja laajamiaisempi käyöönoo olivat avainkysymyksiä ilmaston ja sään eroami- sessa tilasta, mua myös luonnosta ja ihmisen kokemuksesta. Kuten kellon tapauksessa, läm-
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
7
pötila eristeiin ja palauteiin miausarvon osoiavaan mekaaniseen laieeseen, johon voi- tiin ryhtyä sijoiamaan nyt erilaisempia sisältö- jä. Ilmasto muuui (mielen)tilamaiseksi. Samalla lämpömiarista ja lämpötilasta ryhtyi vähän ker- rassaan muodostumaan osa modernin ihmisen tietoisuua, maailmankuvaa ja identiteetin ra- kennea.
Ilmastokäsitys on muuanut hiljalleen muo- toaan, mua esimodernin aikakauden näkö- kulma tukee ajatusta ilmastosuhteen ja muiden kuluurin osa-alueiden välisen yhteyden pitkäs- tä historiasta. Voimme puhua transformaatios- ta: kytkökset esimerkiksi ilmaston ja uskonnon tai ilmaston ja politiikan välillä ovat muuaneet muotoaan, ja näiden pätevyysalueet ovat rajau- tuneet eri tavalla kuin ennen. Osin tekniikan ja sen kehiymisen myötä, osin myös meteorolo- gisten havaintovälineiden kehiymisen kaua, on mahdollistunut kokonaan uudenlaisen ilmas- tokäsityksen syntymisen. Edelleen aikasuhteen muuuminen linkiyy mielenkiintoisesti uusien tieteellisten menetelmien kehiymiseen, sillä esi- merkiksi todennäköisyyslaskenta kehiyi 1700- luvulla eritoten Thomas Bayesin ansiosta uudelle tasolle hänen esitellessä ehdollisen todennäköi- syyden käsieen (Lehtinen 2000).
Vajaan kolmensadan vuoden kehitys käsityk- sissämme ilmastosta ja sen muutoksista on joh- tanut nykyiseen mallien ja todennäköisyyksien valtakauteen. Ilmastokäsitystemme tukena ovat maapallon ja lähiavaruuden kaavat havainto- verkostot, joiden miljoonia havaintoja käsitellään supertietokoneiden avulla. Nykyisillä ilmasto- malleilla simuloidaan laskennallisesti maan il- makehän, merien, maan ja jään vuorovaikutuksia [2]. Mallit perustuvat fysiikan yhtälöihin, jotka kirjoitetaan tietokoneen laskentaan soveltuvaan muotoon. Verrauna 1700-lukuun ja sen aika- käsitykseen, voi tulevaisuus saada malliin syö- teyjen parametrien muutosten kaua suuren joukon erilaisia merkityksiä ja viiaussuhteita.
Ilmastonmuutoksen käsieeseen on siten liitet- ty vankkumaomasti todennäköisyyslaskennal- linen ulouvuus.
Todennäköisyyden käsite onkin tällä hetkellä yksi ilmastonmuutostutkimuksen ja laajemmin luonnontieteellisen tutkimuksen avainkäsiei- tä. Se liiyy keskeisesti tilastollisten hypoteesi- en testaamiseen, mallien ja ilmastoskenaarioiden hyvyyden tarkasteluun sekä viime kädessä il- mastokäsitykseemme ja sen oikeutuksen perus- teisiin. IPCC:n ilmastoraportissa todennäköisyys kuvataan erityisellä tavalla [5]:
Tämä ilmaisu viiaa tarkoin määritellyn, havaitun tai tulevan tapahtuman esiintymisen todennäköisyyteen, joka perustuu aineistosta tehtyyn tai asiantuntijoiden esiämään arvioon. Tekijöiden käyämät todennäköi- syyä koskevat määrielyt Teknisessä yhteenvedossa (Technical Summary) ovat seuraavat:
Ilmaisu Esiintymisen todennäköisyys
Lähes varma yli 99 %
Hyvin todennäköinen 90–99 %
Todennäköinen 66–90 %
Vaihtoehdot lähes samanarvoiset 33–66 %
Epätodennäköinen 10–33 %
Hyvin epätodennäköinen 1–10 % Poikkeuksellisen epätodennäköinen alle 1 %
Raportin kenties merkiävin päätulos, vallit- sevan ilmastonmuutoksen antropogeenisuuden todennäköisyys, on sekin esitey todennäköisyy- den valossa. Raportissa esitetyn mukaisesti on ihmisperäisen ilmastonmuutoksen todennäköi- syys nyt 90 %. Siinä missä ilmastonmuutoksen identifiointi on ymmärreävän aineistopohjaista, on sen todennäköisyyden arviointi kuitenkin ra- portissa, hieman yllääen, asiantuntijapohjainen.
Kun ilmastoraportin kirjoiamisesta vastaava tutkijaryhmä aseaa hypoteesin hyväksymisel- le 90 %:n rajan, aseuu hyväksymisvirheen riski 10 %:n tasolle (vrt. Henkel 1976, 84). Tämä taso koskee kuitenkin ainoastaan luonnontieteellistä perushypoteesia. Raportissa ei kuitenkaan esi- tetä yksiäisten asiantuntijoiden esiämien to- dennäköisyysarvioiden hajontaa, eikä lukijalle näin ollen tarjoudu mahdollisuua saada käsi- tystä 90 %:n todennäköisyyden muotoutumisen rakenteesta. Chicagon yliopiston kellotaulun mi- nuutit ovat yksi muistutus siitä, minkäkaltaisena riskinä olemme tulevaisuua hyväksymässä.
Viiä vaille keskiyö
Tuomiopäivän kello on Chicagon yliopistossa si- jaitseva symbolinen kellotaulu, jota Bulletin of the Atomic Scientistin johtokunta [7] on ylläpitänyt vuodesta 1947. Kellon osoiama aika kuvastaa mahdollisen ydinsodan läheisyyä: kellotaulun keskiyötä edeltävien minuuien määrä kuvastaa ydinsodan läheisyyä, keskiyö ydinsodan käyn- nistymistä. Tuomiopäivän kellon ylläpitäjät päi- viävät kellon aikaa aina merkiävien ydinsodan mahdollisuuteen vaikuavien maailmanpoliiis- ten muutosten jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen kellon viisarit asenneiin aikaan 23:53.
Kuudenkymmenen olemassaolovuotensa aikana on kelloa siirrey nyt yhteensä 18 kertaa. Vuon-
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
8
na 1953 siirreiin viisarit lähemmäksi keskiyö- tä kuin koskaan ennen tai sen jälkeen, tuolloin aikaa keskiyöhön oli jäljellä enää kaksi minuut- tia. Viimeksi kellon aikaa muuteiin 17.1.2007, ja nyt se näyää aikaa 23:55, eli viisi minuuia keskiyöhön. Lähempänä keskiyötä eivät kellon viisarit ole olleet sien vuoden 1984 päivityksen.
Kylmän sodan lukemiin kello on siirrey osiain ilmastonmuutoksen vuoksi (Board of Directors of the Bulletin of the Atomic Scientists 2007).
Osin ilmastonmuutosargumenien voimasta on ydinvoiman rakentaminen noussut kiihkeim- pään jälki-Tšernobyl kukoistukseensa. Ilmiö on sangen aggressiivisesti esillä myös kotimaisessa mediassa ja ydinvoimaan otetaan kantaa myös IPCC:n uusimmassa raportissa [8]. Muita syitä ydinvoiman lisärakentamiselle ovat mm. ikään- tyneet reaktorit ja alati kasvava energian tarve.
Energian tarpeen tyydyäminen ydinvoimalla edellyää kuitenkin lisääntyvää uraanintuotan- toa, ja tähän pitkään tuotantoketjuun linkiyvät taas kasvavat uhat onneomuuksien, luonnonka- tastrofien, terrorismin ja valtioiden välisen ydin- sodan muodossa. On tärkeää, eä yhteiskunta varautuu pahimpaan mahdolliseen, mua tähän suuntaukseen liiyy kuitenkin myös omat riskin- sä. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa, pa- himpaan mahdolliseen varauduaessa, voidaan ajautua vieläkin pahempaan tilanteeseen.
Muutoksen avain(kysymys)
Samoin kuin nykypäivän, myös 1700-luvun il- mastokäsitykset muovautuivat havaiujen muu- tosten pohjalta. Havainnot osoiivat kehityksen suunnan, jolla puolestaan oli merkiävä rooli tulevaisuuteen kohdistuvien odotusten ja mieli- kuvien syntymisessä. Hyödyn aikakaudella toi- veet paremmasta ilmastollisesta tulevaisuudesta ja jopa silkinviljelyn aloiamisesta maassamme voidaan ymmärtää miaushavaintojen valossa.
Toiveet eivät vain toteutuneet kovin hyvin, kun siirryiin viileämpiin ilmastovaiheisiin. Vastaa- vasti nykyisten mallien kohdalla tarvitaan uusia ja pidempiaikaisempia havaintosarjoja, sillä il- mastosysteemi saaaa olla sensitiivisempi kuin havaintosarjoihin perustuvat mallit ennustavat (Rahmstorf et al. 2007).
Ilmastonmuutokseen liiyvät yksilölliset ja kollektiiviset mielikuvat muovautuvat kohdates- samme havaintokykymme yliävän ei-toivotun muutoksen. Tiedotusvälineissä tämä näkyy siten, eä ilmastouutisoinnissa on jollakin muotoa kyse vahingonvaarasta, tappionuhasta tai vallalla ole-
vien olosuhteiden muuumisesta negatiiviseen suuntaan onneomuuden seurauksena. Edelleen, kun tilastollinen todennäköisyys kuvastaa ym- päristöllisen ilmastonmuutoksen epävarmuua, kuvastuu yhteiskunnallinen epävarmuus eräässä muodossaan Chicagon yliopiston kellotaululla.
Vaikka näillä kahdella epävarmuua kuvastaval- la miarilla onkin vallitseva yhteys, ei tätä yhteyt- tä välämää tarvitse olla. Kuten Bulletin of the Atomic Scientistin johtokunta toteaa, riippuu tu- levaisuus esiteyjä todennäköisyyksiä enemmän ihmiskunnan kyvystä ajatella ja toimia uudella tavalla muuuvissa tilanteissa (Board of Directors of the Bulletin of the Atomic Scientists 2007). Täl- lä hetkellä erään mahdollisen, maailman mia- kaavassa varteenoteavan dialogin muodon voi tarjota ns. suurryhmädialogi. Dialogin muo- don esille nostamisella haluamme painoaa si- tä, eä dialogilla voi olla muitakin ulouvuuksia kuin yhteisten julkilausumien ja sopimusten ai- kaansaaminen, voiaminen väielyissä tai omi- en saavuteujen etuisuuksien puolustaminen.
Suurryhmädialogin avulla on mahdollista luo- da edellytyksiä persoonaomalle ystävyydel- le (de Maré et al. 1991; Matos 2006), koinonialle, joka puolestaan rakentaa perustaa luovuudelle, turvallisuudelle ja mahdollisuudelle valita uu- della tavalla suurten muutosten keskellä.
VIITTEET
[1] IPCC:n kolmas arviointirapori. Ilmastonmuutos 2001. Työryhmä I. Tieteellinen perusta. Yhteen-Yhteen- veto päätöksentekijöille. hp://www.fmi.fi/kuvat/
WG1SPMFI.pdf
[2] IPCC, 2007: Climate Change 2007: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergovern- mental Panel on Climate Change. hp://ipcc-wg1.
ucar.edu/wg1/Report/AR4WG1_SPM.pdf [3] IPCC:n neljäs arviointirapori (AR4) ilmaston-
muutoksesta (2007). Osa 1 – Tieteellinen perusta.
Tiivistelmä lyhennelmästä päätöksentekijöille.
hp://www.fmi.fi/kuvat/IPCCtiivis.pdf [4] hp://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/
[5] Climate Change 2007: Impacts, Adaptation and Vulnerability. Working Group II Contribution to the Intergovernmental Panel on Climate Change Fourth Assessment Report. hp://www.ipcc.ch/
SPM13apr07.pdf
[6] IPCC:n (2007) neljäs arviointiraportti (AR4) il- mastonmuutoksesta. Osa 2 – Ilmastonmuutoksen vaikutukset, sopeutuminen ja haavoiuvuus. Ti- ivistelmä. http://www.ymparisto.fi/download.
asp?contentid=65896&lan=fi
[7] hp://www.thebulletin.org/about-us/board-mem- bers.html
[8] Working Group III contribution to the Intergov- ernmental Panel on Climate Change Fourth As- sessment Report. Climate Change 2007: Mitigation
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
9
of Climate Change. Summary for Policymakers.
hp://www.ipcc.ch/SPM040507.pdf KIRJALLISUUS
Board of Directors of the Bulletin of the Atomic Sci- entists (2007): It is 5 minutes. Bulletin of Atomic Scientists. Vol. 63. No. 1, s. 66–71.
Camuffo, Dario (2002): History of the long series of daily air temperature in Padova (1725–1998). Cli- matic Change 53: 7–75.
Giddens, Anthony (1990): The Consequences of Moder- nity. Cambridge Polity Press.
Henkel, Ramon E. (1976): Tests of significance. Sage Pub-Sage Pub- lications, Beverly Hills.
Holopainen, Jari (2004): Turun varhainen ilmastollinen havaintosarja. Ilmatieteen laitos. Raportteja No.
2004:8, Edita, Helsinki.
Holopainen, Jari (2006): Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century. [Diss.]. Helsingin yliopisto, Helsinki.
Kallinen, Maija (1993): Sään synty askarrui oppineita.
Tiede 2000 3/1993, s. 28–29.
Kallinen, Maija (2002): Luonto merkkijärjestelmänä. In:
Syrjämaa, T. & Tunturi, J. (toim.) Eley ja muisteu tila. Hakapaino Oy, Helsinki.
Lehtinen, Matti (2000): Matematiikan historia. http://
solmu.math.helsinki.fi/2000/mathist/.
Maré, Patrick de, Piper, Robin, Thompson, Sheila (1991):
Koinonia: from hate, through dialogue, to culture in the large group. Karnac Books, London, New York.
Matos, Andrés (2006): The large group dialoque as a contribution to peace and conflict studies: a proposal to the European University Center for Peace Studies. In: Ronald H. Tuschl (toim.) Towards a global culture of peace. EPU Research Paper, Issue 01/06, s. 4–24.
Middleton, W.E. Knowles (1969): Invention of the me- teorological instruments. The John Hopkins Press, Baltimore.
Niemelä, Jari (1998): Vain hyödynkö tähden? Valistuksen ajan hyötyajattelun, luonnontieteen ja talouspoliti- ikan suhde Pehr Adrian Gaddin elämäntyön kaua tarkasteltuna. Suomen Historiallinen Seura. His- toriallisia tutkimuksia 199. Tammer-Paino Oy, Tampere.
Pohjanen, Jorma (2002): Mitä Kello on? Kello modernissa yhteiskunnassa ja sen sosiologisessa teoriassa. [Diss.].
Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Rahmstorf, Stefan, Cazenave, Anny, Church, John A., Hansen, James E., Keeling, Ralph F., Parker, David E., Somerville, Richard C. J. (2007): Recent climate observations compared to projections.
Science 316: 709.
Kirjoiajat ovat filosofian tohtoreita (Helsingin yli- opisto). Jari Holopainen väieli vuonna 2006 ilmas- tonmuutosteemalla ja tutkimuksellaan historialli- sista ja luonnontieteellisistä ilmastohavaintosarjoista.
Samuli Helama on apurahatutkija (Koneen Säätiö), joka väieli vuonna 2004 ilmastonmuutosteemalla ja dendrokronologisella analyysillä.
S U O M E N K U L T T U U R I R A H A S T O
Suomen Kulttuurirahaston apurahat myönnetään pää- asiassa yksityishenkilöille, työryhmille ja yhteisöille suomalaisen kulttuurin edistämiseen. Apurahat on tarkoitettu jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön kaikilla tieteen aloilla sekä taiteelliseen työskentelyyn, myös koko vuodeksi. Kokovuotista apurahaa on mahdol- lista hakea myös kolmeksi vuodeksi.
Henkilökohtaisen kokovuotisen apurahan saaneille voidaan myöntää lisäapurahana noin 400 euroa henki- lövakuutuksen järjestämiseksi.
Erityisesti tuetaan hankkeita, jotka etsivät uusia yhte- yksiä tieteen ja taiteen eri alojen välille. Lisäksi tue- taan kulttuuripoliittisesti merkittäviä hankkeita, jotka edellyttävät tavanomaista suurempaa rahoitusta.
Apurahoja voi hakea myös tieteellisen kirjallisuuden kääntämiseen ja oppikirjojen kirjoittamiseen.
Erityisapurahat
Kaksivuotisiin tieteen työpajoihin myönnetään 1–2 apurahaa. Apurahan suuruus on 100.000 euroa vuo- dessa. Se on tarkoitettu tutkijoiden ja tutkijaryhmien yhteistyöhön sellaisen tutkimusongelman käsittele- miseksi, jonka parissa ainakin osa tutkijoista on työs- kennellyt jo aiemmin, mutta joka hyötyisi eri taitojen yhdistämisestä.
Lisäksi jaetaan yksi tai useampi 20.000 euron Eminen- tia-apuraha. Se on tarkoitettu varttuneille tieteenhar- joittajille ja taiteilijoille käytettäväksi esimerkiksi tie- teellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan kirjoittamiseen. Tarkem- mat ohjeet hakuoppaassa www.skr.fi/apurahat Hakuaika on 1.–31.10.2007. Apurahoja haetaan Kult- tuurirahaston hakulomakkeella. Hakemukset liit- teineen toimitetaan osoitteella Suomen Kulttuurira- hasto, PL 203, 00121 Helsinki. Viimeisen hakupäivän kotimaan postileima hyväksytään. Ulkomailta lähe- tettyjen hakemusten tulee olla rahaston toimistossa 31.10.2007. Käsiteltäväksi ei oteta faksilla tai sähkö- postilla lähetettyjä eikä myöskään myöhästyneitä hakemuksia.
Lisätietoja apurahoista saa rahaston kotisivuilta www.skr.fi, sähköpostitse info@skr.fi tai puhelimitse (09) 612 810 klo 10–15 sekä nimikkorahastojen erityis- tarkoituksista hakulomakkeen mukana jaettavasta ja kotisivuilta saatavasta hakuoppaasta.
Hakulomakkeita voi noutaa kotisivuilta www.skr.fi, Suomen Kulttuurirahaston toimistosta, Bulevardi 5 A, 00120 Helsinki, arkisin klo 8.30–15.30, yliopistoista ja korkeakouluista tai tilata sähköpostitse info@skr.fi, faksilla (09) 640 474 tai puhelimitse (09) 612 810.
Lausunnot: Hakija pyytää lausunnon antajaa toimitta- maan lausunnon sähköisesti osoitteessa www.skr.fi/
lausunnot. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös tulos- tettavaa lomaketta tai antaa lausunnon vapaamuotoi- sesti.
Myönnetyistä apurahoista ilmoitetaan apurahan saa- jille helmikuun puolivälin jälkeen 2008. Apurahat jul- kistetaan Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 27.2.2008. Tämän jälkeen ne ovat nähtävissä rahaston kotisivuilla.
