"Että otetaan ihmisenä eikä vaan asiakkaana" : ammatillista koulutusta vailla olevat 19-26-vuotiaat nuoret sosiaalityön asiakkaina

(1)

” ETTÄ OTETAAN IHMISENÄ EIKÄ VAAN ASIAKKAANA”

Ammatillista koulutusta vailla olevat 19–26-vuotiaat nuoret sosiaalityön asiakkaina

Sirpa Kyllönen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos marraskuu 2016

(2)

KYLLÖNEN SIRPA: ”ETTÄ OTETAAN IHMISENÄ EIKÄ VAAN ASIAKKAA- NA”. Ammatillista koulutusta vailla olevat 19–26-vuotiaat nuoret sosiaalityön asiakkaina.

Pro gradu -tutkielma, 73 sivua, 3 liitettä (4 sivua) Tutkielman ohjaajat: professori Riitta Vornanen

ma. yliopisto-opettaja Anssi Savolainen

Marraskuu 2016_________________________________________________________

Avainsanat: nuoruus, osallisuus, sosiaalityö, työttömyys, ammatillinen koulutus (YSA) Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityön asiakkaina ilman ammatillista koulutusta olevien 19–26-vuotiaiden nuorten tuen tarpeita koulutukseen ja työllistymi- seen liittyen. Lisäksi tarkastellaan nuorten antamia kehittämis- tai muutosehdotuksia nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineisto koostuu seitsemästä sosiaalityön asiakkuudessa olevan nuoren teemahaastattelusta. Ai- neiston analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi.

Keskeisiä tuen tarpeita, joita nuoret toivat esille, olivat taloudellinen tuki ja psykososiaalinen tuki. Perustoimeentulotuen hakemiskäytännöt olivat heille tuttuja ja tukea haet- tiin yleensä kuukausittain. Täydentävää toimeentulotukea nuoret olivat saaneet muun muassa asumiseen ja koulukirjojen ostoon. Psykososiaalinen tuki oli nuorten kohdalla tärkeää. Koulutus-ja työllistymisasioihin nuoret olivat saaneet tukea keskusteluista työn- tekijöiden kanssa, jolloin oli pohdittu oikeaa koulutusalaa, opiskelun rahoittamista ja yleensä jaksamista ja oman elämän tavoitteita. Luottamus työntekijään rakensi nuoren osallisuutta. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen mahdollistuu, kun työntekijä kuu- lee ja kuuntelee nuorta ja kohtelee kunnioittavasti ja tasavertaisesti.

Sosiaalityön kehittämisen paikkoja löytyi vuorovaikutuksesta nuoren kanssa ja sosiaali- keskuksesta tapaamispaikkana. Toivottiin tapaamisia, jolloin keskitytään muihin kuin taloudellisiin asioihin. Työntekijöiden toivottiin olevan rennompia eikä niin virallisia.

Ymmärrystä mielenterveys- ja päihdeasioista toivottiin lisää. Työntekijöiden asenteisiin toivottiin parannusta, koska ennakkoluuloja ja -asenteita on. Joidenkin nuorten mielestä sosiaalikeskus oli paikkana ahdistava. Nuoret toivoivat, että tapaamisia voisi järjestää muuallakin.

Koulutus-ja työllistymispoluille pääseminen ei ole helppoa, varsinkin jos nuorella on elämänhallinnassa haasteita. Tarvitaan pitkäjänteistä sosiaalityötä nuorten kanssa, luottamusta, nuoren kuulemista ja riittävästi aikaa.

(3)

Studies

KYLLÖNEN SIRPA: “TO BE TREATED AS A HUMAN BEING NOT JUST A CLI- ENT”. 19-26-year-old young people who do not have graduated from a vocational school as clients in social work.

Master's thesis, 73 pages, 3 appendices (4 pages) Advisors: Professor Riitta Vornanen

University Teacher Anssi Savolainen

November 2016_________________________________________________________

Keywords: youth, participation, social work, unemployment, vocational education In this thesis I have studied the support of those young people who do not have graduated from a vocation school have received from social services. I studied what kind of support they need from social services and what their suggestions are to improve social services. The data consists of 7 interviews of young adults. The methods used were a thematic interview and content analysis.

Some significant things that young adults brought up were financial benefits and psychosocial support. The young people knew how to apply for the basic social assistance and usually they apply for it every month. Young adults had received also housing al- lowance and school books. Psychosocial support was very important to the young adults. Young adults got support from the discussions with social workers concerning education and employment. They discussed different education options, how to finance education, and their life goals in general. The fact that the young adult was able to trust the social worker was significant. It is important that the social worker listened to their client and they were heard. It is essential that the social worker treated the young adult with respect.

To develop social services, we need to concentrate on interaction with young adults and also the facilities where we meet young adults. Young adults hoped that appointments with social worker did not always focus on financial issues. They wanted to discuss more what was going on in their lives. They also wanted the social worker not to be so formal. Social workers need more understanding about mental health issues, substance and drug abuse. Social workers’ attitude to young adults needs to improve. Some young adults think that the social office is a depressing place to meet, so they want to meet somewhere else.

Education and getting employed is not easy, especially when the young adult has diffi- culties. Long-term social work, trusting and hearing the young adult and lots of time are needed.

(4)

1 JOHDANTO ... 3

2 NUORI AIKUISUUS ELÄMÄNVAIHEENA ... 6

2.1 Nuoruus on valintojen aikaa ... 6

2.2 Nuori osallisena palvelujärjestelmässä ... 10

2.3 Ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen ... 14

3 NUORET SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA ... 18

3.1 Nuorten asema, oikeudet ja velvollisuudet ... 18

3.2 Nuoret toimeentulotuen saajina ... 20

3.3 Nuorten kanssa tehtävä sosiaalityö ... 22

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 28

4.1 Tutkimuksen tausta ja tutkimuskysymykset ... 28

4.2 Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ja teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä ... 29

4.3 Aineiston keruu ja kuvaus ... 31

4.4 Tutkimuksen luotettavuus ... 35

4.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset ja tutkijapositio ... 36

4.6 Sisällönanalyysi ... 38

5 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 40

5.1 Haastateltujen nuorten taustatietoja ... 40

5.2 Nuorten tukeminen sosiaalityössä ... 41

5.2.1 Taloudellinen tuki ... 41

5.2.2 Psykososiaalinen tuki ... 43

5.3 Tuki muista palveluista ... 48

5.4 Kehittämisen paikat sosiaalityössä ... 52

5.4.1 Nuoren kanssa vuorovaikutuksessa ... 52

5.4.2 Sosiaalikeskus tapaamispaikkana ... 55

5.5 Keskeisten tutkimustulosten yhteenveto ... 56

6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 59

LÄHTEET ... 63 LIITTEET

LIITE 1. Teemahaastattelurunko LIITE 2. Esittelykirje

(5)

KUVIOT

Kuvio 1. Nuori aikuisuus elämänvaiheena ... 9

(6)

1 JOHDANTO

Koulutuksen ja elinikäisen oppimisen tärkeyttä korostavien koulutuspoliittisten ohjel- mien taustalla näyttää vaikuttavan kaksi toisilleen ristiriitaista periaatetta: yhtäältä ko- rostetaan oppimista oikeutena ja toisaalta velvollisuutena. Oppimisen oikeuden ja yksi- lön autonomian korostaminen merkitsee yksilön mahdollisuutta itse määritellä, mitkä asiat ovat hänen elämässään tärkeitä asioita, joihin oppiminen ja mielenkiinto kohdistuvat. Koulutusvelvollisuutta korostettaessa yksilön omat motiivit ja tarpeet saatetaan unohtaa, jolloin ihmisiin ei suhtauduta itsenäisinä kansalaisina, jotka asettavat päämää- riä elämälleen itse. Tärkeä kysymys onkin, onko koulutuksen ja työn ulkopuolella ole- villa nuorilla tai yleensä työttömillä ihmisillä oltava oikeus, ilman tukien menettämisen uhkaa, halutessaan myös kieltäytyä työtehtävistä tai koulutuksesta, jos esimerkiksi työ- ehdot ja palkkaus ovat heikot tai henkilö kokee koulutuksen olevan itselleen sopimat- toman. (Aho, Pitkänen & Vanttaja 2012, 148.)

Juha Mäki-Ketelän (2012) tutkimuksen mukaan nuoret pitivät omia vaikuttamis- mahdollisuuksiaan yhteiskunnassa vähäisinä. Myöskään yhteiskunnallisista asioista ei oltu erityisen kiinnostuneita. Epäluottamusta sekä osittain avointa yhteiskunta- kielteisyyttä oli huomattavissa. (Mäki-Ketelä 2012, 139–140; ks. myös Paakkunainen 2016, 203.) Vähäinen kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja yhteisöön osallistumiseen ei ole yksistään suomalaisille nuorille ominaista vaan esimerkiksi euro- barometrin 1997 mukaan melkein joka toinen viidestätoista EU-maiden nuorista ilmoit- ti, ettei ole minkään yhdistyksen tai järjestön jäsen (Helve 2016, 166).

Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja syrjäy- tymisen ehkäisemiseksi oli kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan.

Nuorten yhteiskuntatakuu on hallitusohjelman kärkihanke ja on hallituksen erityisen panostuksen ja seurannan piirissä. Tällä hetkellä Suomessa on noin 110 000 iältään 20–

29-vuotiasta nuorta ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. Toisen asteen tutkinnon puut- tuminen on merkittävin yksittäinen tekijä työmarkkinoilta ja yhteiskunnasta syrjäytymi- sessä. Yhteiskunnasta syrjäytyneitä, ilman toisen asteen tutkintoa olevia nuoria on noin 40 000, joista täysin tilastojen ulkopuolisia on noin 25 000. He eivät ole koulutuksessa, työelämässä eikä työnhakijoina. (Nuorten yhteiskuntatakuu 2013; Myrskylä 2012.)

(7)

Pro gradu -tutkielman aiheeni liittyy ammatillista koulutusta vailla oleviin nuoriin, jotka ovat sosiaalityön asiakkaina. Pyrin tarkastelemaan, miten nuoria voidaan tukea sosiaali- työssä koulutus-ja työllistymispoluille ja lisäksi nuorten kehittämisehdotuksia sosiaali- työhön. Nuorten yhteys sosiaalityöhön muodostuu heidän hakiessaan toimeentulotukea, koska heillä ei ole tuloja pudottuaan pois kelan opintotuen piiristä. Sosiaalityöllä on merkittävä välitystehtävä, sosiaalityön kannalta ongelma on ihmisen ja yhteiskunnan välisessä suhteessa (Sipilä 2011, 66). Sosiaalityö asemoituu vahvasti nuorten kohdalla kuntouttavaksi työotteeksi. Muiden ammattilaisten apua tarvitaan myös, esimerkiksi terveydenhuollon puolelta. (Palola, Hannikainen-Ingman & Karjalainen 2012, 37.) Työssäni käsittelen nuoruutta elämänvaiheena ja siihen liittyviä käsitteitä nuoruus, osallisuus, ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen.

Nuorten 18–29 -vuotiaiden ikäryhmä on tärkeä sosiaalityön asiakkaina. Heidän osuu- tensa asiakaskunnasta on merkittävä. Esimerkiksi vuonna 2014 toimeentulotukea saavien väestöosuus oli suurin nuorilla aikuisilla. Toimeentulotukea saavien 18–19- vuotiaiden osuus saman ikäisestä väestöstä oli 13,5 prosenttia, 20–24-vuotiaiden 16,2 prosenttia ja 25–29-vuotiaiden 11,3 prosenttia. (Toimeentulotuki 2014.) Nuoria on asiakkaina muun muassa toimeentulotuen hakijoina sekä työllistymistä edistävissä monia- laista yhteispalvelua tarjoavissa palveluyksiköissä kuten työvoiman palvelukeskuksissa (TYP). Olen työskennellyt koulutuksen keskeyttäneiden nuorten kanssa, joten aihe kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti. Haluan tutkia, miten nuoria voidaan parhaiten tukea, jotta he pääsevät kiinni koulutus- ja työllistymispoluille. Tähän liittyy olennaises- ti osallisuuden käsite. Haluan tutkia nuorten näkökulmasta, minkälaisia kehittämisehdo- tuksia nuorilla on nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Nuorten haastattelu on täl- löin mielestäni tutkimukseeni parhaiten sopiva aineistonkeruumenetelmä. Haastattelen tutkimuksessani seitsemää 19–26-vuotiasta nuorta.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Kou- luttamattomuus vaikuttaa nuorten tuleviin työurien pituuteen ja laatuun. Yhteiskunnan kannalta nuorten ammattikouluttamattomuuden tutkimus on tärkeää. Nuoria tarvitaan tulevaisuudessa myös työntekijöinä. Tutkimuksella saadaan tietoa nuorten näkökulmas- ta, miten voitaisiin puuttua muun muassa kouluttamattomuuden kautta lisääntyneeseen nuorten syrjäytymiseen ja ennen kaikkea siihen, miten saadaan nuorten ääntä kuuluviin

(8)

ja näin lisätään nuorten hyvinvointia yhteiskunnassa. Kirsi Eräranta ja Minna Autio (2008) tuovatkin esille huolensa siitä, kuinka heikoimmassa asemassa olevat nuoret näkyvät tutkimuksissa. Nuori jää tilastoinnin ulkopuolelle, mikäli nuorella ei ole koulutus- tai työpaikkaa. Tarvitaan myös laadullisia tutkimuksia, joissa saadaan esille nuorten omia tulkintoja. (Eräranta & Autio 2008, 11–12.) Työssäni on myös kehittämisnäkö- kulma liittyen nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön.

(9)

2 NUORI AIKUISUUS ELÄMÄNVAIHEENA

2.1 Nuoruus on valintojen aikaa

Nuoruus on erityistä aikaa. Nuoruudessa käydään läpi useita erilaisia roolimuutoksia.

Nuori irtautuu vähitellen lapsuudenperheestään ja saa lisää itsenäisyyttä omien päätök- siensä tekemiseen. Aikuiselämän rooleihin valmentautumista ovat mm. valinnat, mitkä nuori tekee kouluttautumisen, ammatinvalinnan ja myös elämäntapaan ja ihmissuhtei- siin liittyen. (Nurmi 2008, 256.) Aikuistuvalla nuorella on edessään astuminen ammat- tiin ja sosiaalisiin rooleihin sekä yhteiselämän eri muotoihin, kuten parisuhteessa part- neriksi ja vanhemmuuteen. Aikuistuvan nuoren on vastattava omista ajatuksistaan ja käsityksistään; tervettä järkeä ja rationaalista ajattelua tarvitaan. Aikuistuessa joutuu myös eläytymään toiseen ja katselemaan asioita toisen silmin. (Siltala 1988, 111.) Nuo- ren ammatinvalinnassa konkretisoituvat monet yhteiskunnalliset eronteot kuten yhteis- kuntaluokka, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta tai vammaisuus (Brunila, Hakala, Lahelma & Teittinen 2013, 9). Nuoren valinnat ja menestys eri elä- mänalueilla ohjaavat monin eri tavoin hänen myöhempää kehitystään ja hyvinvointiaan (Nurmi 2008, 258).

Tärkeää on myös huomata, että nuori ohjaa omaa elämäänsä niissä puitteissa, joita kehi- tysympäristö hänelle tarjoaa. Yhteiskunta ja kulttuuri luovat erilaisia haasteita ja rajoi- tuksia nuorelle ja hänen tekemilleen valinnoille sekä aiemmat ratkaisut ohjaavat myö- hempiä mahdollisuuksia. Lisäksi nuoren oma temperamentti ja kyvykkyys ohjaavat elämän suuntaa. (Nurmi 2008, 263.) Nuoruutta on kuvattu psykologisessa kirjallisuu- dessa kriisien ja myllerrysten ajaksi. Valtaosa nuorista ei kuitenkaan tutkimusten mukaan käy läpi mitään erityistä kriisiä kehityksessään, vaan kehitys on enemmänkin jatkuvaa ja asteittaista. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2014, 142; Smyth, Hattam, Cannon, Edward, Wilson & Wurst 2004, 38.)

Nuoren ajattelu ja toimintatavat ovat yhteydessä siihen, millaiset vanhemmat hänellä on ja millaisia kasvatuskäytäntöjä he soveltavat. Samoissa kaveriryhmissä oleskelevat nuoret ovat keskenään samanlaisia. On oletettu, että vanhemmat vaikuttavat kasvatuksel-

(10)

laan ja toimintatavoillaan nuoren kehitykseen ja että nuoret omaksuvat myös kavereil- taan monia malleja, ajatuksia ja toimintatapoja. Kuitenkin myös nuoret itse vaikuttavat sekä vuorovaikutukseensa vanhempiensa kanssa, että kavereihinsa. (Nurmi ym. 2014, 148; Tynkkynen 2013, 19.) Huomioitavaa on läheisten ja ystävien merkitys, sillä sosiaalisen pääoman on katsottu ehkäisevän tai vähentävän muun muassa koulukeskeytyksiä (Crowder & South 2003). Smyth nostaa myös esille sosiaalisen pääoman merkitsevyy- den; sosioekonominen tausta ja koulutuksellinen menestyminen ovat yhteydessä toisiinsa. Sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ovat huomioitavia asioita nuorten valintojen taustalla. (Smyth ym. 2004, 106; ks. myös Aaltonen & Lappalainen 2013, 113.)

Nuorten herkkyys ajan tapahtumille näkyy ylilyönteinä paitsi nuorten toiminnassa myös valtakulttuurin suhtautumisessa heihin. Puberteetin alkamisikä on laskenut ravitsemuk- sen parantumisen myötä. Toisaalta nuoruuden ajanjakso on pidentynyt pitkälle kolman- nelle vuosikymmenelle. Mikäli ajatellaan nuoruuden päättyvän silloin, kun aikuisuuden keskeiset roolit on saavutettu, esimerkiksi työelämään pääseminen ja lasten saaminen, voidaan jopa ajatella nuoruuden ylettyvän neljännelle vuosikymmenelle. Nuoruuden pidentymisen moottoreina ovat olleet elinkeinorakenteen muutos ja erityisesti koulutuksen pidentyminen. Koulutukseen hakeutumisessa ja ammatinvalinnassa onnistuminen ovat tärkeitä nuoren tulevaisuudelle, koska koulutus määrittelee nuoren myöhempiä työ- ja uramahdollisuuksia ja on tärkeä yhteiskuntaan sopeuttava tekijä. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ennakoi vaikeuksia työelämässä ja riskinä on jopa yhteiskunnasta syrjäytyminen. (Nurmi ym. 2014, 143–162.)

Yrjö-Paavo Häyrynen (1988, 116) kirjoittaa amerikkalaisen sosiaalitutkija Glen Elderin elämänkulun ekologisesta näkökulmasta, josta käsin yksilöllisiä uria tarkasteltaisiin ajan, paikan ja yhteiskuntaryhmän kehyksissä. Ihmiset vaikuttavat elämänsä kulkuun muuttamalla tärkeintä kehityksensä tekijää, omaa välitöntä elämäntilannettaan. Tällöin biologiset, psyykkiset ja yhteiskunnalliset prosessit ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa, yksilöllisiä elämäntapahtumia voidaan tarkastella vain yhteydessä historiallisiin ja sosiaalisiin taustoihin. Nuorenkin elämäntapahtumat ovat yhteydessä toisiinsa, ne eivät ole irrallisia.

Tony Dunderfeltin käsityksen mukaan nuoruusiän loppuvaihe on 18–20-vuotiaana, jolloin nuori kohtaa ideologisen kriisin, johon liittyy seestymisvaihe ja pohdiskelun koh-

(11)

teena on oma asema maailmassa. Tähän vaiheeseen liittyy myös itsenäisen elämän aloit- taminen. Noin 20-vuotiaaksi asti kehitys on selvästi havaittavissa ja mitattavissakin, mutta sen jälkeen muutokset muuttavat luonnettaan siten, että ne ovat yksilöllisempiä;

kuitenkin kehitysvaiheita on läpi elämän. (ks. Nurmi ym. 2014.) Aikuisuus on oma vai- heensa eikä vain lapsuuden ja nuoruuden jatke. Aikuisuudessa ihmiselle voi syntyä uu- sia piirteitä ja kykyjä, joita ei ole voinut syntyä aikaisemmissa vaiheissa. Aikuinen on menneisyyden tapahtumien muovaama persoona ja myös aktiivinen omaa elämäänsä ohjaava ainutlaatuinen yksilö. (Dunderfelt 2011, 85–95.) Pirkko Siltala (1988, 110) pu- huu jälkinuoruusiästä 20–25-vuotiaana. Hänen mukaansa tämä siirtymävaihe voi merki- tä vielä nuoruuden täydennys- ja korjaamismahdollisuutta siten, että pyritään löytämään ehjä tunne persoonallisuuden eri mahdollisuuksien sulautuessa toisiinsa. Aikuistuva nuori käy tässä vaiheessa lävitse myös tuhoavaa kaiken rakentavan ja hyvän ohella. (Sil- tala 1988, 110.) On hyvä myös muistaa, että ympäristö vaikuttaa ihmisen kehitykseen ja vastavuoroisesti ihminen muovaa ympäristöään (Pulkkinen 1988, 76).

Dunderfeltin mukaan kehityksen jäsentymisen vaiheessa 20–40-vuotiaana kohdataan yhteiskunta ja oman minuuden sisäinen kehitys. Aikuisuus sisältää sosiaalista ja yhteis- kunnallista toimimista perheessä, työelämässä, ystävien sekä harrastusten kanssa. Tänä aikana yksilö etsii sellaista paikkaa, jossa hänen kykynsä ja taipumuksensa pääsisivät oikeuksiinsa. Hän etsii elämänympäristöä, joka antaisi vastineen hänen omille odotuk- silleen siitä, mitä elämä on ja mitä se voisi hänelle antaa. Opiskelu, työ ja perheen pe- rustaminen ovat tämän kehitysvaiheen näkyvimpiä ulkoisia piirteitä. Tärkeitä sisäisiä muutoksia tapahtuu muun muassa omissa opituissa asenteissa, oman persoonallisuuden uudelleen muokkaamisessa ja oman yksilöllisen minuuden etsinnässä. (Dunderfelt 2011, 97.) Noin 28–30-vuotiaana koettavaa siirtymää eli elämänvaiheesta toiseen siir- tymistä voidaan sanoa portiksi aikuisuuteen. Siirtymiin liittyy psyykkis-sosiaalisia muutoksia. Tässä vaiheessa nuori saattaa huomata, että hän kantaa menneisyyttään yhä psyykessään. Ikävaihe on sisäisen itsenäistymisen aikaa. Ihmisen yksilöllisyys kohtaa omia persoonallisia piirteitään, jotka ovat nuoruudessa sisäistettyjä psyykkisiä rakentei- ta. Arvo- ja ajatusmaailma, tunne-ja kokemusmaailma ja ihmissuhteet, tavat ja tottu- mukset sekä fyysinen kehitys muuttuvat. (Dunderfelt 2011, 109–111.) Nuoruus on siis hyvinkin pitkä ajanjakso, joka on kestoltaan myös varsin yksilöllinen.

(12)

Itsenäistyvän ja aikuistuvan nuoren elämään kuuluu erilaisia kehitysvaiheita. Aikuistu- minen pitää sisällään hyvin monia haastaviakin asioita. Seuraavassa kuviossa 1 on esi- telty kootusti nuoren aikuisen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita.

Kuvio 1. Nuori aikuisuus elämänvaiheena

Nuori joutuu irtautumaan lapsuudenkodistaan jossain vaiheessa ja muuttaa itsenäisesti asumaan. Koulutukseen ja työelämään liittyy erilaisten valintojen tekemistä. Nuori joutuu itsenäisesti suunnittelemaan ja miettimään taloudellista tilannettaan, kuinka rahalli- sesti pärjää. Omilleen muuttaminen ja itsenäistyminen vaikuttavat myös nuoren tunne- elämään. Nuoren pitää opetella ottamaan vastuu omista päätöksistään ja elämästään.

Tässä vaiheessa nuorella voi myös tulla perheen perustaminenkin ajankohtaiseksi.

(13)

2.2 Nuori osallisena palvelujärjestelmässä

Osallisuuden käsite liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan osallistumiseen ja siinä osallisena olemiseen. Sosiaalinen osallisuus tuottaa ihmisille hyvinvointia ja terveyttä, koska osallisuus luo mielekästä merkitystä elämään. Keskeistä on luottamus, sitoutuminen ja kuulluksi tuleminen. (Jämsen & Pyykkönen 2014.) Osallisuus ja osallisuuden kokeminen ovat kytköksissä osallistujan henkilökohtaiseen elämismaailmaan, identiteettiin ja ver- kostoihin (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 115; Juhila 2006, 119). Osallisuus on tärkeä kokemuksellinen ja hyvinvointiin liittyvä asia myös nuorille. (ks. myös Alanen 2015, 77; Brennan 2008.) Osallisuus siis hahmottuu kokemuksena tai tunteena ja toisaalta myös toimintakykynä ja toimintamahdollisuuksina (Raivio & Karjalainen 2013, 14).

Osallisuus tarkoittaa, että ihmisellä on käytössään riittävät aineelliset resurssit (having), hän on omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa toimijana (acting) ja hänellä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita (belonging). Tasapainoinen osallisuuden kolmio ilmentää yksilötason hyvinvointia, joka heijastuu yhteiskuntaan sosiaalisena kestävyytenä. Kullakin osallisuuden ulottuvuudella on myös negatiivinen vastaparinsa eli syrjäytymisen ulottuvuudet. Kunkin osallisuuden ulottuvuuden vajaus tarkoittaa syr- jäytymisriskin lisääntymistä ja osallisuuden vähentymistä. (Raivio & Karjalainen 2013, 17.) Nuoren osallisuus asiakkaana toteutuu sitä kautta, että sosiaalityön lähtökohtana on nuoren omista lähtökohdistaan nostama tieto. Asiakkaan eli nuoren tietojen tullessa nuoren ja sosiaalityöntekijän dialogin keskeisiksi elementeiksi, niitä arvioidaan ja myös muutetaan yhdessä. (Juhila 2006, 119.)

Osallisuus pitää tuoda konkretian tasolle, yksilöt kuten nuoretkin, haluavat olla tarpeellisia ja haluavat tehdä asioita, joista jää jälki. Osallisuuden jäädessä ylhäältä päin mää- rätyksi pakolliseksi toimenpiteeksi, se ei palvele yksilön tarpeita. Hyvinvointia ja toi- mintakykyä voidaan ylläpitää kohtaamalla ja näkemällä ihminen yksilönä, näin torju- taan myös ulkopuolisuuden tuntemuksia. Voimistavan sosiaalityön ote, esimerkiksi käyttämällä ratkaisukeskeisiä menetelmiä, saattaisi tuoda tulosta yksilön kannalta. Tul- lessaan kuulluksi yksilö, tässä tapauksessa nuori kiinnostuu itsestään ja ryhtyy kiinnit- tämään huomiota hyvinvointiinsa. (Isola 2014, 290–291.)

(14)

Sosiaalityöntekijän ammatillisista taidoista riippuu nuoren osallisuuden mahdollistumi- nen kohtaamisessa, siinä nimenomaisessa vuorovaikutustilanteessa ja yhteisessä työs- kentelyssä nuoren kanssa. Osallisuus voi toteutua silloinkin, kun valinnanvapaus on rajattu. Haastavaa on se, mitä tapahtuu, jos tavoitellaan nuoren hyvinvointia ja asiakas- lähtöisyyttä, mutta työtavat ja vuorovaikutuksen muodot eivät anna tilaa nuoren osallis- tumiselle. (Laitinen & Pohjola 2010, 11.)

Nuoren kanssa työskentely on suunnitelmallista työtä, jossa määritellään yhdessä ne tavoitteet, joihin pyritään. Samalla sovitaan selkeästi, mitkä tehtävät tai toimenpiteet ovat nuoren vastuulla. Näin nuori on osallisena ja sitoutuneena tilanteeseen ja asian rat- kaiseminen on hedelmällisempää. Kyösti Raunio (2011) toteaa, että asiakkaan tulisi voida osallistua kaikkiin päätöksenteon prosessin vaiheisiin alun ongelman määrittelys- tä lähtien (Raunio 2011, 135). Voidaan puhua myös voimavarakeskeisyydestä, jossa keskeistä on asiakkaan kuuleminen ja asiakkaan tavoitteista lähteminen. Tavoitteelli- suuden edellytys on, että toiminta perustuu asiakkaan kanssa määriteltyyn tavoitteeseen ja toimintalinjaan. (Rostila 2001, 40.) Joskus on tietysti niinkin, että asiakas odottaa sosiaalityöntekijän antavan valmiin ratkaisun asiaan ja asiakas pääsee asiassa itse hel- pommalla. Näin asiakkaan osallisuus ei kovin hyvin toteudu. (Laitinen & Kemppainen 2010, 168; ks. myös Särkelä 2001, 82–93.)

Osallisuuden kehittäminen olisi erityisen tärkeää sosiaali-ja työvoimapalveluissa, sillä niiden asiakkailla on usein puutteelliset vaikutusmahdollisuudet muun muassa työttö- myyden, toimeentulo-ongelmien ja sosiaalisen syrjäytymisen vuoksi (Närhi ym. 2013, 118). Yhteiskunnan syrjällä (YHSY) -hankkeen kohderyhmänä olivat 16–29-vuotiaat nuoret, joiden elämäntilanteita ja heille suunnattujen palveluiden nykytilaa sekä kehit- tämistarpeita selvitettiin. Hankkeessa keskityttiin nuorten ryhmään, joka on opintojen ja työelämän ulkopuolella. Hankkeen tuloksina ja suosituksina on muun muassa perustaa nuorten matalan kynnyksen palvelu jokaiseen kuntaan, tuki nivelvaiheisiin sekä nuorten tukijärjestelmän johtaminen kokonaisuutena. Ohjaamon toimintamalli rakentuu uuden- laisista työmuodoista ja eri hallinnonalojen peruspalvelujen aikaisempaa tiiviimmästä yhdistelmästä, näin tuodaan saman katon alle nuorten palveluja tarjoavia toimijoita ja edistetään yhdessä nuorten hyvinvointia sekä myös huomioidaan etenkin heikoimmassa asemassa olevia nuoria. Kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat nuoret eivät välttä- mättä ohjaudu Ohjaamoon, jonka takia Ohjaamoilla pitää olla hyvät yhteydet toimijoi-

(15)

hin, jotka järjestävät työllistymiseen ja koulutukseen valmentavaa toimintaa sekä sosiaalista kuntoutusta, johon Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) kuntia velvoittaa. (Määttä &

Määttä 2015, 5–9.) Matalan kynnyksen palvelua Ohjaamojen lisäksi tarjoaa Byströmin talo Oulussa alle 30-vuotiaille oululaisille nuorille. Tavoitteena on, että nuori saa tarvit- semansa palvelut yhdestä paikasta eikä joudu asioimaan useissa eri virastoissa. Toimin- ta kohdistetaan ensisijaisesti asiakasryhmään, joka on muiden palvelujen ulkopuolella, kuten nuoret jotka eivät ole oppilashuollon, opiskeluterveydenhuollon tai työterveys- huollon piirissä. Byströmin nuorten palveluiden toiminnan tavoitteena on, että nuorten siirtyminen niin sanottuihin korjaaviin palveluihin vähenee. (Byströmin nuorten palvelut 2015, 4–5.)

Nuorten osallisuus on poliittinen tavoite ja sen pohja on valtion takaama ja vahvistama.

Osallisuutta painottavia pykäliä lastensuojelulaissa on yli 20. Osallisuuteen liittyviä kohtia löytyy myös perustus-, kunta-, perusopetus- ja nuorisolaeista. (ks. myös Jämsen

& Pyykkönen 2014.) Kuitenkin vaikeimmassa asemassa olevien nuorten tilanne on risti- riitainen; he tarvitsevat eniten yhteiskunnan tukea, mutta jäävät monista palveluista ja osallisuushankkeista huolimatta ulkopuolisiksi ja osattomiksi yhteisestä hyvinvoinnista.

Nuorten kannalta on ongelmallista, jos hänet kohdataan eri palveluissa diagnoosin tai ongelman kautta. Nuoren rooli voi tällöin vaihdella esimerkiksi päihdeongelmaisen tai työttömän välillä riippuen siitä, missä palvelussa hän kulloinkin on. Mikäli nuoren käsi- tys itsestään alkaa muotoutua erilaisten diagnoosien kautta, on huomioitava, miten tämä vaikuttaa nuoren minäkuvaan ja käsityksestään itsestä täysivaltaisena toimijana. Ei voi olla hyvä asia nuorelle, että hän oppii käyttämään diagnoosi- ja palvelulähtöistä kieltä itsestään riippuen siitä, minkä viranomaisen luona hän kulloinkin asioi. Toisaalta yksilö joutuu usein todistamaan ongelmaisuuttaan, jotta saa palveluja. (Alanen 2015, 78–81.) Palveluprosessi alkaa siten, että nuori tai joku hänen läheisensä tai ammattilainen ha- vaitsee ongelman, jonka määrittely nousee palveluun tullessa keskeiseen asemaan. Läh- tötilanteen vuorovaikutuksen keskiössä on usein nuoren saama diagnoosi tai riski, jonka perusteella arvioidaan, onko nuori oikeassa paikassa palvelujärjestelmässä oikean ammattilaisen luona vai lähetetäänkö hänet jonkun toisen ammattilaisen luokse. Tällöin nuoren omien tuntemusten ja kokemusten kuunteleminen ja kokonaisvaltaisempi koh- taaminen voi jäädä tapahtumatta. Palveluihin pääseminen ja niiden piirissä pysyminen vaatii nuorelta myös aktiivisuutta, mikä ei kaikilta onnistu. Joillakin on läheisten tuki ja

(16)

heidän esittämänsä vaatimukset voivat edistää palvelujen saamista. Salassapitosäädös- ten jäykkyys on myös pulmallista, koska seurauksena on se, että tieto ei kulje nuoren mukana. Esimerkiksi verkostopalavereissa saattaa kulua aikaa yhteisen näkemyksen saamisessa, koska ammattilaisten käytössä olevat tiedot eivät ole yhdenmukaisia. (Ala- nen 2015, 82.) Osallisuuden tunteminen on vaikeaa, jos yhdelläkään ammattilaisella ei ole käsitystä asiakkaan kokonaistilanteesta. Kokemus kohtaamisesta, kuulluksi tulemi- sesta ja arvostamisesta on osallisuuden toteutumisen kannalta olennaista. (Pyykkönen 2014, 26.)

Nuorella voi olla vaikeuksia ymmärtää, mitä viranomaiset tarkoittavat ja nuori saattaa joutua ongelmiin aloitettuaan esimerkiksi osa-aikaisen työn tai opiskelun, joka osoittau- tuukin taloudellisesti kannattamattomaksi; puhutaan kannustinloukuista. Vaikka koulutus voisi tarjota paremmin palkatun työn tulevaisuudessa, tulisi kannustimien vaikuttaa nuoren kohdalla paljon nopeammin. Vaikeassa asemassa oleva nuori ei pysty katsomaan kauas tulevaisuuteen. Toimijuutta ja kokemusta osallisuudesta ei myöskään rakenna se, että nuoren tullessa palveluun nuori kohtaa lukittuja ovia ja epäviihtyisiä toimistoja. Ne luovat kokemuksen valtarakenteesta, jossa nuori on toimenpiteiden kohteena sen sijaan, että hän voisi kokea olevansa hyvässä vuorovaikutuksessa ja viihtyisässä tilassa raken- tamassa työntekijään tärkeää luottamussuhdetta ja itselleen parempaa tulevaisuutta.

(Alanen 2015, 83.) Kun nuori kokee, että häntä kuunnellaan ja ollaan vuorovaikutuksel- lisessa suhteessa, nuori voi sitoutua, josta nousee omaehtoista toimimista ja vaikutta- mista omaa elämää koskevien asioiden kulkuun sekä vastuun ottamista seurauksista.

(Pyykkönen 2014, 35.)

Nuoren osallisuuden mahdollistaa sosiaalityöntekijän avoin ja tasavertainen kohtaami- nen vuorovaikutustilanteessa. Tällöin on mahdollista rakentaa luottamusta nuoren ja sosiaalityöntekijän välille, joka on mielestäni ensiarvoisen tärkeää työskentelyn kannalta. Nuorella ja sosiaalityöntekijällä pitää olla yhteinen näkemys tavoitteesta, jota kohti ollaan pyrkimässä.

(17)

2.3 Ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen

Tilastokeskuksen keskeyttämistilastossa keskeyttämisellä tarkoitetaan vuoden aikana tapahtunutta perusasteen jälkeisen tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämistä. Pe- rusasteen jälkeinen koulutus eli muun muassa ammatillinen koulutus on toista astetta.

Ammatillinen koulutus voi olla oppilaitosmuotoista tai oppisopimuskoulutusta. Oppiso- pimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä tapahtuvaa opiskelua ja sitä täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksissa. Tutkinnot ovat 3-vuotisia ammatillisia perustutkintoja, jotka lisäksi antavat yleisen jatko- opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. (Tilastokeskus.)

Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,4 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa lukuvuoden 2013–2014 aikana.

Lukiokoulutuksessa keskeyttämisprosentti oli 3,4, nuorille suunnatussa ammatillisessa koulutuksessa 7,6, ammattikorkeakoulukoulutuksessa 8,3 ja yliopistokoulutuksessa 6,7 prosenttia. Keskeyttäminen väheni edellisvuoteen verrattuna ammatillisessa koulutuksessa ja yliopistokoulutuksessa. Lukio- ja ammattikorkeakoulukoulutuksessa se pysyi ennallaan. (Suomen virallinen tilasto 2014.)

Nuoren aikuisen selviämiselle vakavia uhkia ovat perusasteen koulutuksen keskeyttä- minen ja sen jälkeisen koulutuksen puute, koska tällöin työttömyyden ja vakavamman syrjäytymisen riski kasvaa. Koulutuksen ja työnsaannin merkitys on ensiarvoisen tärke- ää, kun nuorten pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta halutaan vähentää. (Palola, Hannikainen-Ingman & Karjalainen 2012, 17.)

Katja Komonen (2000) nostaa tutkimuksessaan esille ammattikoulunsa keskeyttäneisiin liittyvän keskustelun; koulutuspudokkuuteen on liitetty voimakas moraalinen stigma.

Keskeyttämiseen ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen liittyy erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia jännitteitä. (Komonen 2000, 115.) Keskeyttäjiin kohdistetut lausumat korostavat heidän vajavaisuuttaan koulutusmarkkinakansalaisuudessa ja kyvyttömyyttä pärjätä koulutuksellisessa ja myöhemmässä työmarkkinallisessa kilpailussa tai sitä pide- tään voimakkaana yhteiskunnallisena kannanottona yhteiskunnan arvoja vastaan; nuori ei halua osallistua yhteiskunnan normaalitoimintaan. Kuitenkin tutkimuksessa mukana

(18)

olleiden nuorten kohdalla opintojen keskeyttämistä voitiin ymmärtää nuoren omana yksilöllisenä tarpeena pyrkiä etsimään ja löytämään sellainen paikka, joka vastaa hänen käsitystään omista kyvyistään ja saa hänet etsimään omalle minälleen sosiaalista vahvis- tusta. Tie aikuisuuteen näyttäytyi nuorille suoran tien sijaan mutkittelevana ja yksilölli- senä polkuna. Voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta keskeyttämisestä. Positiivi- seen keskeyttämiseen katsotaan määräaikaiset keskeyttäjät, esimerkiksi raskauden takia, linjan vaihtajat tai toiseen oppilaitokseen siirtyjät. Negatiiviseen keskeyttämiseen katsotaan varsinaiset keskeyttäjät, joilla ei ole tietoa toisesta opiskelupaikasta tai myöhem- mästä opiskelun jatkamisesta. (Komonen 2000, 117, 223–229.)

Koulutuksen negatiivisen keskeytyksen jälkeen nuori saa pääasiallisen toimeentulonsa yhteiskunnallisista tulonsiirroista. Yhteiskunnan näkökulmasta kesken jääneestä koulutuksesta tulee hukkainvestointi. Toimeentulo- ja muut kulut ovat investoinnin sijaan tuottamattomia yhteiskunnallisia kustannuksia. Ennen kaikkea on riskinä, että nuori passivoituu ja alkaa syrjäytymiseen johtava negatiivinen kierre. Koulutus ehkäisee parhaiten syrjäytymiseltä, joten koulutuksen keskeyttäminen ja jättäytyminen pelkän peruskoulun varaan on suuri henkilökohtainen riski. Ammatillisen koulutuksen puute rajaa nuoren työmarkkinakelpoisuutta voimakkaimmin vähenevään osaan työmarkkinoista.

Iän karttuessa kynnys koulutuksen aloittamiseen nousee ja riski koulutukselliseen ja ammatilliseen syrjäytymiseen kasvaa. (Leinonen 2010, 4.) Koulutuksesta irtaantuminen ei välttämättä merkitse yhteiskuntapudokkuutta. Osalle nuorista koulutuksen keskeyt- täminen kuitenkin liittyy syrjäytymiskehitykseen. (Kuronen 2011, 23.)

Simo Ahon, Sari Pitkäsen ja Markku Vanttajan (2012) tutkimuksen mukaan suurimpia koulutuksen keskeyttämisen syitä ovat olleet koulun vaihtaminen ja töihin meno. Ylei- siä syitä ammattikoulun lopettamiselle ovat lisäksi väärän koulutusalan valinta ja opiskelumotivaation puute. (ks. myös Kuronen 2011, 49, 81–82.) Lähes puolet ammattikoulun keskeyttäneistä ei jatka missään koulussa, eikä siirry myöskään työelämään. Kes- keyttämisen syynä saattaa olla myös oppimis- ja opiskeluvaikeudet. Opiskelulle esteitä asettavat joskus myös nuoren elämäntilanteeseen liittyvät henkilökohtaiset syyt, kuten sairaudet, päihteiden käyttö, vanhempien avioero tai nuoren omaan parisuhteeseen liit- tyvät ongelmat. Keskeyttämisriski kasvaa myös silloin, jos oppilas on päässyt vasta kolmantena tai neljäntenä hakutoiveenaan olleeseen oppilaitokseen. (Aho ym. 2012, 154; Kuronen 2011, 37–38.)

(19)

Lotta Tynkkysen (2013) väitöskirjatutkimuksen mukaan erityisen tärkeää nuorille on vanhemmilta saatava tuki kouluttautumiseen, tällöin he uskoivat uratavoitteidensa saa- vuttamiseen paremmin. Toisaalta taas vanhempien liian tiukka psykologinen kontrolli oli yhteydessä huonompaan koulumenestykseen. (Tynkkynen 2013, 44–45; ks. myös Smyth ym. 2004, 45; Ahola & Galli 2009, 395; Bynner & Parsons 2002, 301.) Simo Ahon ja Ari Mäkiahon (2014) tutkimuksessa ilmeni, että ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttämisriski oli korkeampi, mikäli vanhemmilla oli enintään keskiasteen tutkinto ja mikäli vanhemmat kuuluivat sosioekonomisen aseman luokituksessa työntekijöihin tai luokkaan ”muut”, esimerkiksi työtön tai työvoiman ulkopuolella oleva. Lisäksi mitä korkeampi on vanhempien koulutustaso, sitä aikaisemmin nuori aloitti perusasteen jäl- keiset opinnot. Erityisesti jos vanhemmilla ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa, nuori muita selvästi harvemmin aloitti perusasteen jälkeiset opinnot. (Aho & Mäkiaho 2014, 45, 63–64; ks. myös Schoon & Parsons 2002, 279; Alfieri, Sironi, Marta, Rosina &

Marzana 2015, 318.) Lisäksi Tarja Heinon ja Marianne Johnsonin (2010) tutkimuksen mukaan huostassa olleiden nuorten osallistuminen tutkintoihin tähtäävään koulutukseen on selvästi vähäisempää kuin muilla nuorilla (Heino & Johnson 2010, 274).

Simo Ahon ym. (2012) tutkimuksen kyselyyn vastanneet nuoret olivat TE-toimiston asiakkaina tai hakeutuneet opiskelemaan ammatillisiin oppilaitoksiin tai ammattikor- keakouluihin vuonna 2010. Nuorilla oli suhteellisen harvoin tarkkaa tietoa koulutukseen hakeutumisen velvoitteesta ja opintoihin ohjauduttiin vähäisen tiedon varassa tai sattu- manvaraisesti, mikä ilmeni koulutusten keskeyttämisenä. Kyselyyn vastanneista nuorista noin puolet kertoi tuntevansa koulutukseen hakeutumisvelvoitteen ja sen sisällön, kun vajaa viidesosa ei tuntenut hakuvelvoitetta. Loput tiesivät koulutukseen hakeutumisvel- voitteesta, mutta eivät tunteneet tarkemmin sen sisältöä. Nuoret, jotka kokivat saaneensa riittävästi tietoa hakuvelvoitteesta, olivat saaneet sitä tavallisimmin oppilaitoksesta, TE- toimistosta, internetistä ja kavereilta. Nuoret, joilla ei ollut riittävästi tietoa koulutukseen hakeutumisen velvoitteesta, toivoivat saavansa sitä tavallisimmin oppilaitoksesta, internetistä, TE-toimistosta, tiedotusvälineistä ja Kelasta. (Aho ym. 2012, 248.)

Jotkut nuoret olivat aloittaneet ammatilliset opinnot, jotka olivat keskeytyneet aika pian.

He olivat sitä mieltä, etteivät olleet saaneet tarpeeksi tietoa peruskoulussa opinto- ohjaajilta eri koulutusmahdollisuuksista ja valitsivat väärän alan; tämä tulos ilmeni

(20)

myös Ahon ym. sekä Kurosen tutkimuksista. (Mäki-Ketelä 2012, 126–132; Kuronen 2011, 52–60.) Ahon ja Mäkiahon (2014) tutkimuksessa kokonaan toisen asteen opintojen ulkopuolelle jättäytyminen näytti liittyvän usein sairauteen, koska tästä pienestä ryhmästä huomattava osa (vuoden 2006 kohortista 28 %) siirtyi seuranta-aikana eläk- keelle. Muutoin koulutuksen ulkopuolelle jääminen ilmaisee syrjäytymisriskiä, koska tästä ryhmästä suhteellisesti pieni osa työllistyi. (Aho & Mäkiaho 2014, 70.)

Peruskoulun jälkeen tulevassa koulutuksessa opettajien taidot ja pedagogiikka vaikuttavat merkittävästi opinnoissa viihtymiseen tai niiden keskeyttämiseen. Oikea-aikaiset sosiaali-ja terveyspalvelut ja riittävät mielenterveyspalvelut sekä joustot opintojen suo- rittamisessa tukevat opinnoissa pysymistä. Nuorten ohjauksesta ovat vastuussa toisen asteen opettajat ja opiskelijahuolto, joiden on kiinnitettävä huomiota erityisesti opintojen aloittamisvaiheeseen. Peruskoulun ja oppilaitosten ohjauksesta vastaavien henkilöi- den on tehtävä nykyistä intensiivisempää yhteistyötä etsivän nuorisotyön ja matalan kynnyksen toimijoiden kanssa, jotta nivelvaiheen ohjaukseen liittyvät ongelmapaikat tunnistetaan ja osataan hoitaa. (Määttä & Määttä 2015, 11.)

Myös esimerkiksi Tanskassa ammatillisesta koulutuksesta tehdyissä tutkimuksissa on todettu opettajan taitojen olevan tärkeässä roolissa, jotta nuoret pääsevät sisään kouluun ja saavat sosiaalisia suhteita ja kokevat kuuluvansa yhteisöön, muiden oppilaiden kanssa. Mikäli nuoret kokevat, että opettaja ei ole kiinnostunut heistä eikä auta heitä heidän mahdollisissa ongelmissaan, tämä sosiaalisen tuen puute on iso riskitekijä koulun kes- keyttämiseen. Koulutuksen aloitusvaihe on merkittävä, jolloin tutustutaan toisiin oppi- laisiin ja opettajiin. Tärkeää on myös saada tietoa kurssien sisällöstä ja aikatauluista, jotta oppilaat tietävät mitä heiltä odotetaan. (Ingholt, Bang Sørensen, Andersen, Zinck- ernagel, Friis-Holmberg, Asmussen Frank, Stock, Tjørnhøj-Thomsen & Hulvej Rod 2015, 2, 9–11.)

(21)

3 NUORET SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA

3.1 Nuorten asema, oikeudet ja velvollisuudet

Nuoruuden ikävaiheesta on erilaisia määritelmiä. Nuorten asemaa ja oikeuksia määritel- lään eri lakien mukaan. Nuorten oikeudet ja vastuut laajenevat asteittain iän karttuessa, tosin monin osin oikeudenalasta riippuen (Litmala & Lohiniva-Kerkelä 2005, 2–3).

Nuoria ovat lastensuojelulain määritelmän mukaan 18–20-vuotiaat (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417) ja nuorisolain (Nuorisolaki 27.1.2006/72) mukaan 0–28-vuotiaat ovat nuoria. Lastensuojelulain 12§:n mukaan kunnan on tehtävä lasten ja nuorten hyvinvoin- tisuunnitelma (30.12.2013/1292). Kunta voi tehdä yksin tai useamman kunnan kanssa yhdessä suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanval- tuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Lisäksi suunnitelma on huomioitava kuntalain mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. (Lastensuo- jelulaki 13.4.2007/417.)

Nuorisolain tavoitteena on nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukeminen ja lisäksi edis- tää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina mainitaan yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, ter- veet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Kuntia velvoitetaan kuu- lemaan nuoria heitä koskevissa asioissa ja päätöksenteossa. (Nuorisolaki 27.1.2006/72.) Vaikkakin lapsipolitiikassa ja lastensuojelun lainsäädännössä lasten osallisuuden ja kuu- lemisen velvoite on painottunut, nuorisopolitiikan kannalta keskeiset tavoitteet liittyen nuorten koulutukseen ja työelämään integroitumista jäävät helposti kuitenkin ulkopuolelle (Määttä & Väänänen-Fomin 2009, 69).

Hallituksen kärkihankkeena olevaa nuorisotakuuta ollaan nyt viemässä yhteisötakuun suuntaan. Nuorisotakuu tarkoittaa, että TE-palvelut tarjoaa nuorelle palvelua tai toimen- pidettä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun työnhaku on alkanut. Palve- lun tarkoituksena on parantaa nuoren mahdollisuuksia selviytyä työmarkkinoilla ja löy-

(22)

tää työpaikka. Nuorisotakuun tavoitteena on edistää sijoittumista koulutukseen ja työ- markkinoille, estää työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä. Nuorella alle 25- vuotiaalla on velvollisuus hakea koulutukseen, jos ei ole vielä suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta.

Keväällä haetaan kahteen opiskelupaikkaan, joiden koulutukset alkavat syksyllä. Ter- veydentilaan tai kielitaitoon liittyvät syyt voivat olla esteenä koulutukseen hakemiseen, jolloin on mahdollista korvata koulutukseen hakeminen sopimalla osallistumisesta jo- honkin muuhun palveluun. Mikäli on jättänyt hakematta koulutukseen ilman pätevää syytä tai ei ole ottanut tarjottua opiskelupaikkaa vastaan, menettää oikeuden työttö- myysetuuteen. (Litmala & Lohiniva-Kerkelä 2005, 57.)

Nuorisotakuun keskeisenä kohderyhmänä ovat ne nuoret, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä toisen asteen tutkintoa. Perusopetuksen päättävien nuorten siirtymistä toisen asteen koulutukseen pyritään turvaamaan muun muassa moniammatillisella yhteistyöllä ja ohjaustuella nuorille erityisesti tässä nivelvaiheessa, työpajatoiminnalla ja joustavilla koulutuspalveluilla ja riittävällä määrällä koulutuspaikkoja. Kuitenkaan kaikki nuoret eivät saa toisen asteen tutkintoa tehtyä tai pääse koulutukseen. (Selkee, Kallio-Savela &

Sjöholm 2015, 40.) On ristiriitaista, että koulutustakuun muodossa luvataan koulutus- paikka, mutta samaan aikaan aloituspaikkoja vähennetään (Ronkainen 2013, 8).

Nuorten kohdalla kannetaan huolta heidän syrjäytymisestään, mutta keskustelu on ollut kovin työvoimalähtöistä. Suuri huoli näyttää olevan se, miten taataan tarpeeksi koulutet- tu ja motivoitunut resurssi työelämään ja veronmaksajiksi. Taloutta korostava puhetapa korostuu, vaikka nuorisotakuun tavoitteisiin on nostettu pirstaleisen palvelujärjestelmän uudistaminen siten, että se kuuntelee nuoria ja huomioi heidän tarpeensa paremmin.

(Ronkainen 2013, 1–2.) Nuorisotakuun resurssien ollessa rajalliset, huomioidaanko ne nuoret, joiden ongelmat ovat pahentuneet? Kuntien pitää järjestää myös päihdepalveluja siinä laajuudessa kuin on tarvetta (Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41).

Sosiaali-ja terveysministeriö on asettanut kuntoutuksen uudistamiskomitean 1.9.2016.

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan hallituskaudella tehdään kun- toutusjärjestelmän kokonaisuudistus, jonka tavoitteena on yhdenvertainen, kustannuste- hokas sekä ohjattava järjestelmä, joka tukee ja vahvistaa kuntoutujaa. Tavoitteena on muun muassa monialainen ja asiakaslähtöinen kuntoutus, jossa saa yksilöllistä tukea

(23)

liittyen esimerkiksi työllistymiseen tai opiskeluun. (Sosiaali-ja terveysministeriö.) Uu- distuksen myötä on toivottavaa, että nuoretkin pääsevät toiminta-ja työkyvyn sekä kun- toutustarpeen arviointiin matalalla kynnyksellä.

3.2 Nuoret toimeentulotuen saajina

Toimeentulotukea hakiessaan nuorella on velvollisuus ilmoittautua työnhakijaksi TE- toimistoon. Mikäli nuori ei näin toimi, toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa toimeentulotukilain 10 §:n mukaisesti. Perusosan alennus voidaan tehdä, jos nuori on saanut karenssin eli ei ole hakenut koulutukseen tai ei ole ottanut opiskelu- tai työpaikkaa vastaan. Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Jokaisella on oikeus toimeentulotukeen, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa esimerkiksi ansiotyöllään, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla tai muista tuloistaan tai varoistaan. Jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.) Jatkossa toimeentulotuen myöntämiseen tulee muutos, kun perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi 1.1.2017, ehkäise- vän ja täydentävän toimeentulotuen myöntö säilyy kunnilla.

Nuoria aikuisia, 20–24-vuotiaita miehiä ja naisia, on ikäluokkien kokoon suhteutettuna eniten toimeentulotukiasiakkaina. Opiskelu ei selitä nuorten toimeentulotukiasiakkuutta, sillä he saavat toimeentulotukea harvemmin kuin suomalainen työikäinen väestö keski- määrin. Nuoret joutuvat hakemaan toimeentulotukea vanhempia ikäluokkia useammin toisaalta siksi, että esimerkiksi työttömyyden tai sairauden kohdatessa he jäävät helposti pienempien etuuksien varaan vähäisen työhistorian takia ja toisaalta juuri työmarkkina- tukeen tehtyjen muutosten takia. (Hannikainen-Ingman, Hiilamo, Honkanen, Kuivalai- nen & Moisio 2012, 18; Kuivalainen & Sallila 2013, 68.)

Kaikista toimeentulotukea saaneista henkilöistä 18–29-vuotiaiden osuus vuonna 2011 oli 27,4 %. Suuri osa, lähes 65 %, tähän ikäluokkaan kuuluvista toimeentulotuen saajis- ta asuivat yksin. Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden nuorten osuus on kasvanut

(24)

2,4 prosentista 2,9 prosenttiin vuodesta 2007 vuoteen 2011. Suhteellisesti eniten nuoria, jotka olivat saaneet pitkään toimeentulotukea, oli Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ja vähiten Pohjanmaalla. Helsingissä vuosina 2006–2011 tehdyssä nuorten toimeentulotuen saajien seurannassa nuoren toimeentulotuen saanti oli yhä useammin jatkuvaa tai toistuvaa. Noin neljännes nuorista oli ollut asiakkaana koko seuran- tajakson ajan. (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, 14.) Timo M. Kauppisen, Pasi Moision ja Susanna Mukkilan (2013) tutkimuksessa ilmeni myös tuen saamisen jatkuminen pi- dempään varsinkin 18–19-vuotiailla, joista valtaosa oli tuen saajina myös seuraavina vuosina ja melkein puolet yli 12 kuukauden ajan. Tätä ikäluokkaa vanhempien parissa tuen jatkuminen oli harvinaisinta. (Kauppinen, Moisio & Mukkila 2013, 47.)

Susan Kuivalaisen ja Peppi Saikun tutkimuksessa (2013) velvollisuuksia haluttiin lisätä etenkin nuorille toimeentulotukiasiakkaille. Katsottiin, että toimeentulotuki tuli nuorille liian helposti ja tuen nähtiin passivoivan nuoria ja opettavan heitä vääränlaiseen elämän- tapaan. Nuorten oma vastuu ja velvollisuus osallistua oman tilanteensa parantamiseen ja myös yhteiskunnan toimintaan korostuivat työntekijöiden ja johdon haastatteluissa.

(Kuivalainen & Saikku 2013, 178.)

Sosiaali-ja terveysministeriö on antanut kuntainfossaan (8a/2010) kunnille ohjeet toimeentulotuen perusosan alentamisesta 18–24-vuotiailta ilman ammatillista koulutusta olevilta, mikäli he kieltäytyvät koulutuksesta. Ohjeiden mukaan perusosaa voidaan har- kinnalla alentaa, jos hakija on joutunut toimeentulotuen tarpeeseen, koska on keskeyttä- nyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän ei ole tällä perusteella oi- keutettu työttömyyskorvaukseen. Sosiaalitoimen päätöksen tulee aina perustua asiakkaan työttömyysetuutta koskevaan viranomaisratkaisuun eli TE-toimiston (työ- ja elin- keinotoimiston) päätökseen. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997; Niemi & Kurki 2013, 203.)

Perusosan alentamisen tarvetta harkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti huomioiden tuen hakijan ja perheen olosuhteet kokonaisuutena sekä toimeentulotuen tavoitteet siten kuin ne toimeentulotukilain 10 §:ssä säädetään. Harkinta koskee ainoastaan toimeentulotuen perusosaa ja sen alentamisesta on tehtävä kirjallinen hallintopäätös. Mikäli perusosan alentamiseen päädytään, asiakkaan kanssa on lain mukaan tehtävä suunnitelma itsenäi- sen suoriutumisen edistämiseksi. Suunnitelma tehdään siis asiakkaan, sosiaalityönteki-

(25)

jän sekä tarvittaessa työvoimaviranomaisen kanssa yhteistyössä etukäteen varatulla ajal- la. Perusosaa voidaan alentaa 20 %, enimmillään 40 %, huomioiden, että alentaminen ei saa vaarantaa asiakkaan ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttä- mätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lu- kien. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.)

Tässä vaiheessa, jos toimeentulotuen perusosan alentamiseen päädytään, nuori yleensä siirtyy sosiaalityöntekijän tai sosiaalityön palveluohjaajan/ohjaajan asiakkuuteen. Nuo- resta saadaan niin sanotusti koppi ja päästään työskentelemään nuoren kanssa yksilölli- sesti, selvittämään nuoren elämäntilannetta ja hänen tuen tarpeitaan.

3.3 Nuorten kanssa tehtävä sosiaalityö

Nuorille varataan yleensä aika sosiaalityöntekijälle, jolloin laaditaan suunnitelma itse- näisen suoriutumisen edistämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfossa koros- tetaan sosiaalityön ja muiden käytettävissä olevien keinojen ensisijaisuutta tuettaessa nuorten selviytymistä arjessa ja heidän elämänhallintaansa. Tarkoituksena on tukea vaikeassa tilanteessa olevien nuorten kouluttautumista ja kiinnittymistä yhteiskuntaan, sekä ammatillisen koulutuksen hankkimista ja pääsyä työelämään. Asiakas saattaa tarvita lisäksi muun muassa koulutoimen, päihde-ja mielenterveystyön tai talous -ja velkaneu- vonnan palveluja. Sosiaalityöntekijän tulee ohjata ja neuvoa asiakasta näiden palvelujen saamiseen ja olla tarvittaessa apuna asiakassuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saa- vuttamiseksi. (Palola ym. 2012, 23.) Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) mukaan pitää tehdä palvelutarpeen arviointi, jonka lisäksi asiakassuunnitelma tai vastaava, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Kuntakokeilulaissa (Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vä- hentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista 1350/2014) annetaan eri palvelusuunnitelmien yhdistämismahdollisuus. Yksilöllinen palvelusuunni- telma voidaan yhdistää yhteen tai useampaan muuhun yksilölliseen palvelusuunnitel- maan, jos yhdistämisen voidaan katsoa olevan asiakkaan kannalta perusteltua. Yhdistä- misen tarkoituksena on asiakkaan erilaisten palvelutarpeiden yhteen sovittaminen tar- koituksenmukaisella tavalla sekä tehostaa hallintoa. Kuitenkin yhteisessä palvelusuun- nitelmassa voi olla vain asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta tarpeellisia tietoja.

(26)

Suunnitelmassa tulee olla ohjeita siitä, miten nuoren pitää toimia, esimerkiksi hakeutua työllistymistä edistävien palvelujen piiriin eli ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijaksi.

Mikäli nuori ei tule sovitulle ajalle ja lähettää kirjallisen toimeentulotukihakemuksen, perusosaa voidaan alentaa. Sosiaalityöntekijän täytyy kuitenkin tehdä suunnitelma ja lähettää se nuorelle. Mikäli nuori on ollut sosiaalityön asiakkaana, tai asiakkuus alkaa nyt, ja sosiaalityöntekijä huomaa, että nuori tarvitsee muitakin palveluita sosiaalityön lisäksi, perusosaa ei alenneta - tällöin tehdään sosiaalityön suunnitelma. Jos perusosan alentaminen on tehty ja nuoren tilanne muuttuu kahden kuukauden aikana, perusosa tarkistetaan ja palautetaan täysimääräiseksi. Näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, kun nuori hakeutuu TE-toimiston palveluihin ja aloittaa esimerkiksi työharjoittelun.

Mikäli nuoren tilanteessa ei ole tapahtunut edistystä, perusosan alentamista voidaan jatkaa vielä kaksi kuukautta. Tähän pitää olla painavat perusteet; sosiaalityöntekijän on huolella harkittava, miten alentaminen edistää nuoren tilannetta ja tavoitteiden saavuttamista. (Palola ym. 2012, 23–24.)

Suunnitelman tekeminen nuorelle jäsentää sosiaalityötä tavoitelähtöisesti ja vaiheittai- sesti. Sopimuksessa tai suunnitelmassa ilmaistaan se, mihin työssä pyritään ja millä tavoin. Näin selvennetään asiakkaalle, mitä hän voi työskentelyltä ja työntekijältä odottaa ja mitä häneltä itseltään odotetaan. On tärkeää kertoa asiat ja kirjata ne ylös konkreetti- sesti, koska asiakkailla ei ole välttämättä selvää kuvaa sosiaalityöntekijän tehtävistä.

(Rostila 2001, 16–17.) Tärkeää työskentelyssä on huomioida se, että henkilökohtaisesti mielekkäät tavoitteet johtavat todennäköisesti kestävämpiin muutoksiin, kuin sellaiset tavoitteet, joiden motivaationa on vain rangaistusten välttäminen tai etujen saaminen.

Työskentelyssä pitäisi huomioida yhtäältä asiakkaan näkemykset ja toisaalta tehtä- vänantajan ehdot. Joissakin tapauksissa työntekijän on turvauduttava vetoamaan asiakkaan haluun vapautua lähettävän tahon pakosta. Riippumatta asiakkuuden vapaaehtoi- suudesta tavoitteet tulee aina määritellä positiivisessa muodossa. Tavoitteiden tulee olla myös toteuttamiskelpoisia. Asiakkaat osaavat yleensä asettaa sopivia tavoitteita, joista he voivat suoriutua. Työntekijä voi tällöin osoittaa luottamustaan hyvään tavoitteeseen ja asiakkaiden kykyyn selviytyä. Joillakin asiakkailla on kuitenkin epärealistisia odo- tuksia, jolloin työntekijän on hienovaraisesti avustettava asiakasta alentamaan tavoitetta tasolle, joka on mahdollista saavuttaa. (Rostila 2001, 76.)

(27)

Perusosan alentaminen on herättänyt keskustelua niin sosiaalityöntekijöiden kuin asiak- kaidenkin keskuudessa. Sosiaalityöntekijät ovat tuoneet esille sen, kuinka näin rangais- taan vielä lisää niitä, jotka ovat jo tavallaan ajautuneet yhteiskunnalliseen marginaaliin.

Elina Palolan, Katri Hannikainen-Ingmanin ja Vappu Karjalaisen (2012) tutkimuksessa haastatellut nuoret olivat mm. todenneet perusosan alentamisen tuovan lisää paineita.

Useilla alle 25-vuotiailla nuorilla on TE-toimiston antama lausunto, jonka mukaan työt- tömyysturvaa ei makseta. Haastateltujen sosiaalityöntekijöiden mukaan tämä on ikäsyr- jintää, koska monella nuorella on jo perhettäkin. Mikäli nuori pääsisi työvoimapoliitti- sen koulutukseen, hän saisi työmarkkinatuen. Nuoria ei näihin koulutuksiin haluta, koska he voivat TE-hallinnon mielestä mennä normaaliin ammatilliseen koulutukseen. So- siaalityöntekijöillä oli selkeä kanta, että perusosan alentaminen ei toimi tarkoituksensa mukaisesti alle 25-vuotiailla, jotka ovat vaikeassa elämäntilanteessa. (Palola ym. 2012, 24–26.)

Myös Jouko Karjalaisen, Susan Kuivalaisen, Katri Hannikainen-Ingmanin ja Susanna Mukkilan (2013) tutkimuksen mukaan enemmistö työntekijöistä koki perusosan alen- tamisella olevan kovin harvoin vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Niin sanottua keppi- politiikkaa pidettiin suhteellisen toimimattomana. Tämän katsottiin johtuvan muun muassa siitä, että asiakkailla oli usein monenlaisia ongelmia, toimeentulotuen leikkaamisel- la ei ollut heihin juuri mitään vaikutusta. Vähemmistö työntekijöistä näki tuen alentamisen vaikuttavan myönteisesti, mutta kuitenkin yli puolet piti sitä jonkinlaisena työväli- neenä varsinkin nuorten kohdalla. Perusosan alentaminen ohjaa varsinkin nuoria asiak- kaita sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden asiakkaiksi, mikä luultavasti on ollutkin yksi lain tarkoitettu vaikutus. (Karjalainen, Kuivalainen, Hannikainen-Ingman & Muk- kila 2013, 208, 213.)

Nuoret asiakkaat, jotka ovat täysin työkykyisiä, ovat sosiaalityöntekijöiden mielestä harvinaisia. Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia, eikä nopeita ja yksinkertaisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi ole useinkaan olemassa.

(Palola ym. 2012, 27.) Tarvitaan luottamuksellisia ihmissuhteita ja niiden kautta synty- nyttä näkemystä siitä, että koulutuksella on oman elämän kannalta merkitystä ja mie- lekkyyttä (Aaltonen & Lappalainen 2013, 127). Sosiaalityön taustalla on kokonaisval- tainen ymmärrys ihmisestä ja hänen sosiaalisuudestaan. Tärkeää on pitkäjänteinen ja

(28)

intensiivinen työskentely asiakkaiden kanssa, näin muodostuu luottamus työntekijän ja asiakkaan välille.

Merkityksellistä on myös tapa, miten nuori tulee asiakkaaksi; tuleeko hän vapaaehtoi- sesti, kutsuttuna vai pakotettuna. Pakon ja kontrollin sävyttämissä kohtaamisissakin työntekijän olisi kyettävä näyttämään se, että nuoreen luotetaan ihmisenä ja oman asian- sa tuntijana. Lisäksi työntekijän hallittu emotionaalinen osallistuminen on yksi kulma- kivi asiakkaan kanssa työskennellessä; herkkyyttä asiakasta kohtaan, hänen elämänko- konaisuutensa ymmärtämistä ja aitoa suhtautumista. Tämä vaikuttaa siihen, suhtautuuko asiakas työntekijään byrokraattina vai ihmisenä. (Laitinen & Kemppainen 2010, 152–

153, 160, 171.) Kati Närhi, Tuomo Kokkonen ja Aila-Leena Matthies (2013, 137) ovat omassa tutkimuksessaan saaneet samanlaista tietoa asiakkailta; tärkeää on henkilökoh- taisuus, yksilöllisyys, kuunteleminen, luottamus ja kunnioitus. Ilmari Rostila (2001, 33) korostaa luottamuksellisuuden olevan elimellinen osa asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhdetta, kuten myös sitä koskevia eettisiä periaatteita (Rostila 2001, 33).

Sosiaalityöntekijät pystyvät myös tilannearvioinnillaan analysoimaan ja taustoittamaan asiakkaan motivaatio-ongelmia. Monisektorisessa yhteistyössä erilaisten toimintatapo- jen ja ammattikäytäntöjen väliset jännitteet heijastuvat käytännön asiakastyöhön. Sosi- aalityössä työote on prosessimainen, kokonaisvaltaisuutta ja pitkäjänteisyyttä korostava, kun taas työhallinnon palvelut ovat työllistämiseen keskittyviä ja toimenpidekeskeisiä.

Näiden erilaisten työotteiden yhteensovittaminen tuottaa ristiriitoja. Kuitenkin työlli- syysasioiden merkitys ja rooli sosiaalityössä ovat lisääntyneet. (Tuusa & Ala- Kauhaluoma 2014, 17.)

Toimeentulotuen perusosan alentaminen koulutuksen vuoksi on kuitenkin ollut hyvin harvinaista, koska koulutuksen keskeyttämiseen tai siihen hakematta jättämiseen syynä on usein terveyteen liittyvä asia kuten masennus. Perusosan alentamista harkittaessa onkin olennaista huomioida nuoren psyykkinen ja fyysinen terveydentila. Monilla nuorilla onkin jo kontakti terveydenhoitoon. Sanktioinnin taustalla olevat erilaiset velvoit- teet ovat sekavia niin nuorille kuin sosiaalityöntekijöillekin. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä, mikä ajatus on ollut nuoreen kohdistettujen toimenpiteiden taustalla TE- toimistossa. Nuoren velvoittaminen hakemaan yhteishaussa, vaikka ei tiedä minne alalle haluaisi, on sosiaalityöntekijöiden mielestä muuta kuin kannustavaa. Nuoren rankaise-

(29)

minen, jos nuori ei hae koulutukseen, tai mikäli koulutuksen keskeyttämisen syynä on väärä uravalinta, ei ole tarkoituksenmukaista. Selkeä ongelma nuorilla on se, ettei uskal- leta velkaantua ja ottaa opintolainaa. (Palola ym. 2012, 29–30.)

Sosiaalityöntekijöiden mielestä varsinkin nuorten kohdalla pitäisi olla ymmärtäväinen, sillä heidän suunnitelmansa ovat usein vielä vakiintumattomia. Nopeat toimet eivät ole monenkaan nuoren kohdalla realistisia, joten tarvittaisiin enemmän kannustavaa kuin rankaisevaa politiikkaa. (Palola ym. 2012, 37.) Merja Laitisen ja Tarja Kemppaisen (2010, 150) mukaan sosiaalityöntekijät kuitenkin odottavat tuloksia nuorten kannalta katsottuna liian nopeasti. Sosiaalityö profiloituu vahvasti nuorten kohdalla kuntouttavaksi työotteeksi. Muiden ammattilaisten apua tarvitaan myös, esimerkiksi terveydenhuollon puolelta. (Palola ym. 2012, 37.) Kuntouttava sosiaalityö vastaa ongelman piilo- rakenteisiin, hyvin yksilöllisiin ongelman seurauksiin ja kyseisen asiakkaan kuntoutuk- sellisiin tarpeisiin, joihin ei ole kenties suoraan löydettävissä ratkaisua olemassa olevista palveluista. Toimeentulotuen sanktioita käytetään aktivoinnin välineenä, mutta kuntout- tavaan ajatteluun ne sopivat huonosti. (Liukko 2006, 102, 112.)

Tarvitaan myös sujuvia yhteistyöverkostoja sosiaalityön, oppilaitosten opiskelijahuol- lon, opettajien ja nuorten vanhempien välille (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, 18).

Tärkeä työmuoto on myös niin sanottu kenttätyönä tehtävä etsivä nuorisotyö, joka on nuorten parissa tehtävän sosiaalityön menetelmä, jossa lähtökohtina ovat julkinen tila ja sosiaaliset suhteet. Se on jalkautuvaa työtä, jota tehdään nuorten parissa esimerkiksi kaduilla ja nuorten suosimissa vapaa-ajanviettopaikoissa. Etsivän työssä korostuu rin- nalla kulkeminen ja hierarkkisuutta kaihtava ihminen ihmiselle -periaate. (Puuronen 2014). Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015-toimenpideohjelmassa noste- taan nuorisososiaalityö esiin yhtenä kehitettävänä alueena, koska nuoret ovat jääneet marginaaliin sosiaalityössä. Tähän asti nuorten tilanteet on tunnistettu lähinnä perheiden kautta, jolloin nuoret yksilöinä, sosiaalisissa suhteissaan ja yhteiskunnan jäseninä jäävät sosiaalityön ulkopuolelle. Seuraus on, että nuoret asioineen tulevat sosiaalityön piiriin vasta, kun ongelmia on tullut ja ne ovat ehtineet kehittyä vakaviksi. (Karjalainen & Sar- vimäki 2005, 38, 51–52.) Mirja Määttä ja Marja Väänänen-Fomin (2009) nostavat myös esille nuorisososiaalityön tietotaidon syventämisen tarpeellisuuden. (Määttä & Väänä- nen-Fomin 2009, 72).

(30)

Nuoruutta määrittävien ikärajojen korostuminen järjestelmien organisoinnissa ja lain- säädännössä ei ole järkevää palvelujen kohdentumisen kannalta. Ikärajojen tulkitsemi- nen joustavasti ja palvelujen tuottaminen nuoren tarpeista eikä järjestelmän rakenteista käsin on tärkeää. On myös oleellista, että järjestelmiä kehitetään yhteistoiminnallisesti.

Voidaan myös miettiä, tapahtuuko palveluiden siirtymä aikuisten palvelujen piiriin liian aikaisin nuoruuden elämänvaiheen yhteiskunnallisesti pidentyessä. (Hämäläinen, Lauk- kanen & Vornanen 2008, 164, ks. myös Aapola 2016, 196.)

Mirja Määtän ja Anne Määtän (2015) tutkimuksen mukaan nuorten toimeentulotukeen pitää kytkeä nykyistä vahvemmin sosiaalityön ohjausta ja tukea. Tutkijat ehdottavat 18–

29-vuotiaiden nuorten toimeentulotukeen yhteiskuntaosallistumiseen kannustavaa ko- keilua, tulevaisuustukea, jossa on enemmän tukitoimia ja vähemmän vaatimuksia kuin työmarkkinatuen ehdoissa. Alle 30-vuotiaille nuorille ei myönnettäisi ollenkaan pelkkää taloudellista tukea, vaan tuen saamiseen kytkettäisiin nykyistä järjestelmällisemmin nuoren elämäntilanteen arviointi ja nuoren tulevaisuuden mahdollisuuksiin liittyvä oh- jaus. (Määttä & Määttä 2015, 12.) Eeva Liukon (2006) mukaan sosiaalityöntekijän teh- tävänä on sillan rakentaminen byrokratian ja ihmisen välille etsien yhdessä asiakkaan kanssa se maasto, jolta käsin yhteinen työskentely on mahdollista. (Liukko 2006, 89).

Nuoret toimeentulotuen hakijat pitää olla tiedossa kunnan sosiaalityössä, josta otetaan yhteys nuoreen arvion tekemiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kehittä- nyt työvälineeksi AVAIN-mittarin, joka ohjaa tiedon kokoamista sosiaalityön tavoitteista, menetelmistä ja niistä tilannetekijöistä, jotka edistävät tai vaikeuttavat tavoitteiden saavuttamista asiakkaan elämässä. Mittarin avulla voidaan osoittaa sosiaalityön vaikut- tavuutta. Sosiaalialan ammattilainen ja asiakas täyttävät mittarin yhdessä, jos asiakkaan kohdalla on päätetty tehdä Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) mukainen asiakassuunnitelma. Vahvistetaan nuoren omia voimavaroja ja kiinnostuksen kohteita. Kolmasosal- la toimeentulotukea hakevilla nuorilla on terveydellisiä ongelmia, jolloin nuorille pitää taata terveystarkastukseen pääsy. Mikäli kyseessä on selkeästi työ- tai koulutuspaikan puute, suunnitelmassa keskitytään sopivan työn tai koulutuksen löytämiseen. Huolimat- ta siitä, että toimeentulotuen tarve olisikin päättynyt, sosiaalityöntekijä seuraa nuoren tilannetta yhdessä TE-toimiston kanssa ja tarkistaa suunnitelman etenemisen esimerkiksi kuukauden kuluttua. (Määttä & Määttä 2015, 13; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)

(31)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

4.1 Tutkimuksen tausta ja tutkimuskysymykset

Nuorten 18–29 -vuotiaiden ikäryhmä on tärkeä sosiaalityön asiakkaina ja heidän osuu- tensa asiakaskunnasta on iso. Esimerkiksi vuonna 2014 toimeentulotukea saavien väes- töosuus oli suurin nuorilla aikuisilla. Tutkimuksen aiheeni on ammatillista koulutusta vailla olevat nuoret, jotka ovat sosiaalityön asiakkaina. Olen työskennellyt koulutuksen keskeyttäneiden nuorten kanssa, joten aihe kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti.

Pyrin tarkastelemaan nuorten tuen tarpeita ja kehittämisehdotuksia nuorten kanssa teh- tävään sosiaalityöhön. Tutkimuksessani on tavoitteena tutkia, miten nuoria voidaan parhaiten tukea pääsemään kiinni koulutus- ja työllistymispoluille sosiaalityön keinoin.

Lisäksi haluan tarkastella nuorten näkökulmasta käsin, minkälaisia kehittämisehdotuk- sia nuorilla on liittyen nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön.

Eri tutkimusten mukaan on yksilö, - yhteisö- ja yhteiskuntatasolla vaikuttavia syitä siihen, miksi nuoret eivät ole saaneet tai hankkineet ammatillista koulutusta. Yksilö- eli mikrotasolla vaikuttavia tekijöitä olivat muun muassa koulun vaihtaminen, töihin meno, väärä koulutusala, oppimis-ja opiskeluvaikeudet, opiskelumotivaation puute ja sairaudet. Yhteisö- eli mesotasolla muun muassa opinto-ohjauksen toimimattomuus, koulu- kiusaaminen ja oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus. Yhteiskunta- eli makrota- solla vaikuttavia tekijöitä olivat muun muassa nuoriin kohdistuvat erilaiset pakotteet ja peruskoulutuksessa saatujen tietojen ja taitojen huono sovellettavuus käytännön elä- mään. (ks. Aho, Pitkänen & Vanttaja 2012; Mäki-Ketelä 2012; Palola, Hannikainen- Ingman & Karjalainen 2012; Kuronen 2011; Tynkkynen 2013.) Haluan paneutua ai- heeseen syvemmin tässä tutkimuksessani ja nimenomaan nuorten näkökulmasta. Haen tällä tutkimuksella vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:

1. Minkälaista tukea nuoret tarvitsevat, jotta he pääsevät kiinni koulutus-ja työllis- tymispoluille?

2. Miten sosiaalityötä voidaan kehittää auttamaan nuoria?