IKÄIHMISEN LÄÄKITYSHISTORIAN SELVITTÄMINEN Haastattelututkimus perusterveydenhuollon vuodeosastojen potilaille
Titta Sainio
Pro gradu -tutkielma Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Syyskuu 2017
TIIVISTELMÄ ASBTRACT
1 JOHDANTO ... 3
2 LÄÄKITYSTURVALLISUUS JA LÄÄKEHOITO ... 3
2.1 Kirjallisuuskatsauksen tiedonhakuprosessi sekä tutkimusten laadunarviointi ... 3
2.2 Lääke ja lääkitysturvallisuus ... 7
2.3 Lääkityspoikkeama ... 7
2.4 Lääkityshistoria ... 8
2.5 Lääkehoidon yhteensovittaminen ... 9
2.6 Lääkehoidon haittavaikutukset ja haasteet ... 10
2.7 Sairaanhoitaja potilaan lääkityshistorian selvittäjänä ja haittavaikutusten seuraajana ... 12
2.8 Yhteenveto aikaisemmista tutkimuksista ... 13
3 TUTKIELMAN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 15
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 16
4.1 Aineisto ja aineiston keruu ... 16
4.2 Haastattelut aineiston hankinnassa... 18
4.3 Aineiston analyysi ... 19
5 TULOKSET ... 21
5.1 Osallistujien taustatiedot ... 22
5.2 Ikäihmisten lääkityshistoria ... 23
5.2.1 Lääkemäärät ... 23
5.2.2 Lääkehoidon kirjaaminen avoterveydenhuollon lääkelistalle ... 24
5.2.3 Puuttuvat lääkkeet ja itsehoitolääkkeet ... 27
5.3 Ikäihmisen lääkehoidon poikkeavuudet sairaalahoidossa ... 27
5.4 Ikäihmisen lääkehoito kotona ... 28
5.4.1 Lääkkeiden jakaminen ... 28
5.4.2 Lääkehoitoon liittyvät haittavaikutukset ja oireet ... 29
5.4.3 Lääkehoitoon liittyvät ongelmat ... 29
5.4.4 Lääkehoitoon sitoutuminen ... 30
6 POHDINTA ... 32
6.1 Tutkimustulosten tarkastelua ... 32
6.1.1 Osallistujat ... 32
6.1.2 Lääkehoidon eroavaisuudet ... 33
6.1.3 Lääkityshistorian selvittämisen tuottama tieto ikäihmisen kotilääkehoidosta ... 36
6.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 39
6.3 Tutkimuksen eettisyys... 41
6.4 Johtopäätökset ja suositukset ... 42
LÄHTEET ... 45
LIITTEET
Liite 1. Tutkimuksia lääkityshistoriasta ja lääkehoidon haasteista Liite 2. Tiedote tutkimuksesta
Liite 3. Suostumus tutkimukseen
Liite 4. Alkuperäinen lääkityksen selvittämislomake Liite 5. Muokattu lääkityksen selvittämislomake Liite 6. Artikkelien laadunarviointi
Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Hoitotiede
Terveystieteiden opettajakoulutus
Sainio Titta Ikäihmisen lääkityshistorian selvittäminen.
Haastattelututkimus perusterveydenhuollon vuodeosastojen potilaille
Pro gradu – tutkielma, 49 sivua, 5 liitettä (19 sivua)
Ohjaajat: Yliopistotutkija, dosentti, TtT Tarja Kvist,
Tutkijatohtori TtT Marja Härkänen ja FaT Jouni Ahonen
Syyskuu 2017 ____
Potilaan lääkitysturvallisuuteen voidaan vaikuttaa selvittämällä hänen lääkityshistoria hoitoon tullessa. Lääkityshistorian selvittämisellä saadaan tietää potilaan käyttämät resepti-, itsehoitolääkkeet ja vitamiinit. Poikkeama lääkityshistoriassa voi aiheuttaa potilaalle tahattoman lääkehoidon lopetuksen tai tarpeettomia lääkkeitä sairaalahoidon aikana. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lääkityksen selvittämislomakkeen avulla perusterveydenhuollon osastohoitoon tulevien ikäihmisten lääkityshistoriaa, lääkkeiden käyttöä, lääkehoidon eroavaisuuksia, ongelmia, haittavaikutuksia sekä oireita. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja saada tietoa perusterveydenhuollon osastohoitoon saapuvien ikäihmisten lääkityshistoriasta, lääkehoidon toteutumisesta, vaikutuksista ja oikeellisuudesta.
Tutkimuksen aineisto kerättiin perusterveydenhuollossa helmi-kesäkuussa 2017. Tutkimuksessa haastateltiin 21 osastohoidossa ollutta ikäihmistä. Tutkimuksessa käytettiin valmista lääkityksen selvittämislomaketta, joka on Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sairaala-apteekin ja Itä- Suomen yliopiston kehittämä. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla ja laskemalla frekvenssejä.
Tutkimustulosten mukaan ikäihmisten lääkityshistoria sisältää erilaisia poikkeavuuksia, eroavaisuuksia ja ongelmia. Lääkehoidon hallintaa vaikeuttavat virheelliset ja puutteelliset tiedot potilastietojärjestelmässä. Haastattelujen avulla havaittiin kaikilla osallistujilla eroavaisuuksia potilastietojärjestelmään kirjatun ja haastattelun yhteydessä selvitetyn kotilääkityksen välillä.
Avoterveydenhuollon lääkelistalla 14 potilaalla oli kirjattuna lääkkeitä, joita he eivät käyttäneet kotona. Viiden potilaan kohdalla annostusohje oli puutteellisesti kirjattu lääkelistaan. 20 potilaalta puuttui lääkelistalta lääke, vitamiini, tai itsehoitolääke, ja näistä jonkin vitamiinin puuttuminen oli yleisintä.
Lääkityshistoria tulee selvittää systemaattisesti haastattelemalla potilas hoitoon tullessa lääkityksen selvittämislomakkeen avulla. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon eri tasojen hoitokäytäntöjen ja – suosituksien muuttamisessa. Näin voidaan kehittää ja parantaa potilaiden lääkitys- ja potilasturvallisuutta. Jatkotutkimusta lääkehoidon oikeellisuudesta, poikkeavuuksista ja eroavaisuuksista tarvitaan Suomessa laajemmin.
Asiasanat: lääkitysturvallisuus, lääkityshistoria, lääkehoidon poikkeavuudet, ikäihminen, sairaanhoitaja
Faculty of Health Sciences Department of Nursing Science Nursing Science
Nurse Teaching Education Sainio Titta
Finding out the medication history of elderly people. Interview study for primary health care bed ward patients
Master’s Thesis, 49 pages, 5 appendices (19 paces)
Supervisors University Researcher, Docent, PhD Tarja
Kvist, Post Doc Researcher, PhD Marja Härkänen and
PhD Jouni Ahonen
September 2017 ____
Medication safety of a patient can be affected by finding out the medication history of the patient when arriving to a treatment. Finding out the medication history it is possible to know prescription medicines, non-prescription medicines and vitamins that the patient has used or is using. Deviation in the patients’ medication history can cause unintentional termination of medication or unnecessary medicines during the hospital treatment. The aim of this study is to find out medication history, medicine use, differences in medication treatment, problems, side-effects and symptoms of elderly people coming to inpatient care in primary health care. The aim of the study is to describe and gain information from medication history and validity of medication treatment of elderly people arriving for inpatient care in primary health care.
Materials for the study were collected from primary health care in time of February-June 2017. In the study 21 elders in inpatient care were interviewed. In the study, readymade form of medication reconciliation was utilized which is developed by Kuopio University Hospital’s (KUH) hospital pharmacy and University of Eastern Finland. Study material was analyzed with inductive content analysis and by calculating frequencies.
According to the study results the medication history of elderly people contains different sorts of abnormalities, differences and problems. Incorrect and inadequate information in the Patient Records Archive makes controlling medicine treatment more difficult. Through interviews it was discovered that all the participants had different information about home medication registered to the Patient Records Archive and what was found out through interviews. There were 14 patients who had medicines registered in the open health cares’ medicine list that they were not using at home. Five patients had dosage instructions insufficiently registered to the medicine list. 20 patients had medicine, vitamin or non-prescription medicine missing in the medicine list, and the lack of vitamin was most common.
Medication history should be sort out systematically by interviewing the patient with the medication reconciliation form when arriving to the treatment. The results of this study can be utilized in the transformation of clinical practices- and recommendations in different levels of health care. This way patients’ medication- and patient safety can be developed and made better. Further research about the correctness, abnormalities and differences in medicine treatment is needed more widely in Finland.
Keywords: medication safety, medication history, medicine treatment abnormalities, elderly person, nurse
Potilaan hoitoprosessissa lääkehoidolla on merkittävä osa (Halapy & Kertland 2012). Lääkkeiden avulla saadaan positiivisia vaikutuksia ihmiselle; ne parantavat elämänlaatua ja sairauksia sekä vähentävät sairauksien esiintyvyyttä ja kuolleisuutta (WHO 2012, Fimea 2014, Metsälä &
Vaherkoski 2014, Inkinen ym. 2015). Ikäihmisten määrä kasvaa ja samalla lisääntyy kroonisten sairauksien sekä käytettävien lääkkeiden määrä (Ahonen 2011, Xiong ym. 2014). Lääkkeiden käyttö ja samalla niihin liittyvät riskit ovat lisääntyneet (Glintborg ym. 2010) ja siksi lääkehoitoon liittyy myös ongelmia (WHO 2012, Riga ym. 2015, Jylhä ym. 2016), kuten lääkityspoikkeamat, haittatapahtumat (Riga ym. 2015, Jylhä ym. 2016) sekä lääkkeiden vajaa- liika- ja väärinkäyttö (WHO 2012). Lääkehoidon hallinta on monimutkaista. Lääkityspoikkeamia tapahtuu lääkehoidon prosessin kaikissa vaiheissa, ja poikkeamissa on mukana terveydenhuollon eri ammattilaisia (Dilles ym. 2011, Henneman ym. 2014, Metsälä & Vaherkoski 2014, Inkinen ym. 2015).
Lääkityspoikkeama tarkoittaa estettävissä olevaa tapahtumaa, joka voi aiheuttaa potilaalle esimerkiksi haittaa, sopimattoman lääkkeen käyttöä (FitzGerald 2009, Dilles ym. 2011, Härkänen ym. 2015), sairastuvuutta ja kuolleisuutta (Halapy & Kertland 2012, Henneman ym. 2014, Metsälä
& Vaherkoski 2014, Al-Hashar ym. 2015, Inkinen ym. 2015).
Lääkityspoikkeamat ovat yleisiä potilaan sairaalaan saapuessa; 60 % potilaista kokee tahattoman lääkkeen lopettamisen (Cornish ym. 2005). Sairaalahoidossa tapahtuvia lääkityspoikkeamia on tutkittu (Henneman ym. 2014). Potilaan tarkka ja päivitetty lääkelista muodostaa tärkeän perustan potilaan hoidolle ja diagnostiikalle (Glintborg ym. 2010), joka on selvitettävissä lääkityshistorian avulla. Lääkityshistorialla tarkoitetaan potilaan kotona käyttämiä reseptillä määrättyjä lääkkeitä, itsehoitovalmisteita, luontaistuotteita sekä vitamiineja. Lääkityshistorian selvittäminen antaa tietoa mahdollisista lääkkeisiin liittyvistä ongelmista ja muutoksista potilaan terveydentilassa, sekä ohjeistaa potilasta hänen lääkehoidossaan. (FitzGerald 2009.) Lääkityshistoriaan liittyvät ongelmat, esimerkiksi potilaan kotona käyttämän lääkehoidon eroaminen potilastietojärjestelmään kirjatusta tiedosta (Glintborg ym. 2010, Candlish ym. 2012), on tiedostettu erikoissairaanhoidossa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS), sekä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS), jossa niitä on tutkittu aiemmin (mm. Saukkonen 2014, Valkonen 2014). Tarkkaa lääkityshistoriaa ei aina saada potilaan hoitoon tullessa, (Halapy & Kertland 2012) ja siksi lääkityshistoriassa olevat lääkityspoikkeamat heikentävät potilasturvallisuutta (Cornish ym. 2005, FitzGerald 2009, Henneman ym. 2014).
tiedettävä potilaan lääkityshistoria, allergiat (FitzGerald 2009, Inkinen ym. 2015, Shah ym. 2015) ja viimeaikaiset lääkkeiden aiheuttamat reaktiot (FitzGerald 2009, Shah ym. 2015). Lääkehoidon yhteensovittamisen (Medication Reconciliation, MedRec) tavoitteena on saada päivitetty ja tarkka lääkelista potilaan käyttämistä lääkkeistä. Lääkehoidon yhteensovittaminen on tärkeä prosessi potilasturvallisuudessa ja sen avulla voidaan tarkentaa potilaan käyttämiä lääkkeitä. (Glintborg ym.
2010.) Yhteensovittamisessa pyritään tunnistamaan ja ratkaisemaan potilaan lääkehoidon ristiriitoja ja minimoimaan haittavaikutuksia (Ruggiero ym. 2015). Sairaanhoitajalla on lääkehoidon yhteensovittamisessa erilaisia tehtäviä. Hän voi tunnistaa yhteensovittamisen tarpeen potilaan lääkehoidossa (Henneman ym. 2014.) Sairaanhoitaja voi myös osaltaan kehittää ja käyttää lääkehoidon yhteensovittamista (Henneman ym. 2014, Shah ym. 2015).
Erilaisten lääkehoidon tarkastus- ja arviointimenetelmien tavoitteena on varmistaa potilaan turvallinen ja oikea lääkitys, potilaan riittävä ymmärrys lääkehoidosta, sekä löytää mahdollisia lääkityspoikkeamia (Inkinen ym. 2015). Yksi esimerkki on Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sairaala-apteekin ja Itä-Suomen yliopiston kehittämä lääkityksen selvittämislomake (Saukkonen 2014, Valkonen 2014), jonka tavoitteena on kehittää päivystysalueen lääkitysturvallisuutta.
Selvittämislomakkeita on käytetty KYS:n päivystysalueella sekä sydänosastolla. Lääkityksen selvittämislomakkeen käyttöä ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa perusterveydenhuollossa eikä hoitotyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lääkityksen selvittämislomakkeen avulla perusterveydenhuollon osastohoitoon tulevien ikäihmisten lääkityshistoriaa, lääkkeiden käyttöä, lääkehoidon eroavaisuuksia, ongelmia, haittavaikutuksia sekä oireita. Tässä tutkimuksessa ikäihmisellä tarkoitetaan yli 65- vuotiaita. Eläkeikään siirtyneistä ihmisistä voidaan käyttää monenlaisia käsitteitä, kuten eläkeläinen, ikääntyvä tai esimerkiksi ikäihminen (Kaskiharju 2004).
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja saada tietoa perusterveydenhuollon osastohoitoon saapuvien ikäihmisten lääkityshistoriasta ja lääkehoidon oikeellisuudesta.
2LÄÄKITYSTURVALLISUUSJALÄÄKEHOITO
2.1 Kirjallisuuskatsauksen tiedonhakuprosessi sekä tutkimusten laadunarviointi
Tiedonhaku lääkehoidon turvallisuudesta, lääkityshistoriasta, lääkitystiedon tarkastamisesta ja haittavaikutuksista tehtiin sanoilla medication / drug therapy, drug administration, patient safety, check / assess, nurse, reconciliation, drug related problems/medication related problems/adverse drug reactions, erilaisin yhdistelmin neljään tietokantaan, jotka olivat Cinahl, Scopus, Cochrane sekä Pubmed. Haut tehtiin touko-elokuussa 2016 ja hakuja päivitettiin vielä tammi-helmikuussa 2017. Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuskirjaston informaatikkoa hyödynnettiin hakusanojen valitsemisessa sekä tietokantojen kohdentamisessa. Aikarajauksena käytettiin vuosia 2006–2016 ja haku rajattiin peer reviewed-artikkeleihin niissä tietokannoissa, joissa se oli mahdollista. Yhteensä tuloksia saatiin 3173, joista otsikon perusteella valikoitui 375 tiivistelmää luettavaksi. Tiivistelmien lukemisen jälkeen kokotekstiartikkeleita luettiin 75, joista kirjallisuuskatsaukseen käytettiin 18 tutkimusartikkelia. Manuaalisen haun kautta löydettiin kolme artikkelia (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Jylhä ym. 2016). Kirjallisuuskatsauksessa on käytetty myös muita lähteitä, jotka on löydetty manuaalisesti (mm. Rohto 2006, Palva 2009, Fimea 2014, Henriksson 2015, Inkinen ym.
2015, THL 2017a). Taulukot valituista tutkimusartikkeleista löytyvät liitteestä 1. Tutkimusten valinta- ja poissulkukriteerit ovat luettavissa Kuviosta 1.
Valitut tutkimukset olivat Saudi-Arabiasta (1), Kanadasta (3), Italiasta (1), Belgiasta (1), Tanskasta (1), USA:sta (5), Suomesta (3), Australiasta (1), Kreikasta (1) sekä Kiinasta (1). Tutkimuksista seitsemän (7) oli kvantitatiivisia (Tinetti ym. 2008, Glintborg ym. 2010, Marcum ym. 2012, Khalil ym. 2013, Henneman ym. 2014, Xiong ym. 2014, Riga ym. 2015), kvalitatiivisia tutkimuksia oli kuusi (6) (Dilles ym. 2011, Candlish ym. 2012, Halapy & Kertland 2012, Metsälä & Vaherkoski 2014, Ruggiero ym. 2015, De Angelis ym. 2016) sekä viisi (5) monimenetelmä-tutkimuksia (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Al-Hashar ym. 2015, Härkänen ym. 2015, Jylhä ym. 2016).
Kuvio 1. Tutkimusten valinta- ja poissulkukriteerit.
Tietokannat Cinahl (n=1416) Scopus (n=859) Cochrane (n=83) Pubmed (n=815) Hakutulos n= 3173
Otsikot
Cinahl (n= 268) Scopus (n= 90) Cochrane (n= 3) Pubmed (n= 14) Yhteensä n=375
Kokotekstit Cinahl (n=30) Scopus (n=11) Cochrane (n=12) Pubmed (n=11) Yhteensä: n=64
Valitut tutkimukset Cinahl (n=10) Scopus (n=4) Cochrane (n=1) Pubmed (n=0) Manuaalisesti (n=3) Yhteensä N=18
Valintakriteerit Aikarajaus 2006-2016 Englannin ja suomen kieli Aikuiset potilaat
Lääkityshistoria, lääkehoidon yhteensovittaminen
Lääkehoidon haittavaikutukset, lääkityspoikkeamat
Poissulkukriteerit
Ei käsittele lääkityshistoriaa, lääkehoidon yhteensovittamista tai haittavaikutuksia Muut kielet
Lasten hoitotyö Psykiatrinen hoitotyö Ei tutkimus
Ei saatavilla
Valitut tutkimukset arvioitiin Joanna Briggs Instituutin laatimilla kriittisen arvioinnin tarkistuslistoilla, jotka Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on suomentanut. Kvantitatiiviset tutkimukset arvioitiin kohortti/tapaus-kontrollitutkimuksen (Liite 5, Taulukko 1) ja kuvailevan tutkimuksen/tapaussarjan (Liite 5, Taulukko 2) tarkistuslistoilla, joissa arviointi toteutetaan SUMARIn MAStARI-moduulissa. Kvalitatiiviset tutkimukset arvioitiin järjestelmällisen katsauksen (Liite 5, Taulukko 3), asiantuntijoiden näkemysten ja narratiivisten tekstien (Liite 5, Taulukko 4) sekä tulkinnallisen ja kriittisen tutkimuksen tarkistuslistoilla (Liite 5, Taulukko 5), joissa arviointi toteutetaan SUMARIn QARI-moduulilla (Hotus 2013.) Monimenetelmätutkimukset arvioitiin sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen tarkistuslistoilla. Kvantitatiivisista tutkimuksista yksi oli kohortti/tapaus-kontrollitutkimus (Marcum ym. 2012). Tutkimuksessa arviointikriteereistä epäselviksi jäivät potilaiden sairauden vaihe, sekä seurantajakson pituus.
Arviointikriteereistä ei ollut sovellettavissa harhan riskin minimointi, eikä keskeyttäneiden tulosten kuvaus. (Liite 5, Taulukko 1).
Kvantitatiivisista tutkimuksista kuvailevia tutkimuksia oli 11 (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Tinetti ym. 2008, Glintborg ym. 2010, Khalil ym. 2013, Henneman ym. 2014, Xiong ym. 2014, Al- Hashar ym. 2015, Härkänen ym. 2015, Riga ym. 2015, Jylhä ym. 2016) (Liite 5, Taulukko 2).
Arviointikriteereistä epäselviksi jäivät miten otanta oli satunnaistettu (Henneman ym. 2014, Al- Hashar ym. 2015, Riga ym. 2015), otoksen hyväksymiskriteerit (Riga ym. 2015), sekoittavien tekijöiden tunnistus ja niiden käsittely (Tam ym. 2005, Al-Hashar ym. 2015, Härkänen ym. 2015, Riga ym. 2015), tulosten arviointi objektiivisilla kriteereillä (Tinetti ym. 2008), keskeyttäneiden tulosten kuvaus (Glintborg ym. 2010, Henneman ym. 2014, Xiong ym. 2014, Al-Hashar ym. 2015, Härkänen ym. 2015), sekä soveltuvien tilastollisten menetelmien käyttö (Riga ym. 2015).
Arviointikriteereistä eivät täyttyneet otosten satunnaisuus (Cornish ym. 2005, Xiong ym. 2014) eivätkä hyväksymiskriteerien määrittely (Henneman ym. 2014, Al-Hashar ym. 2015).
Arviointikriteereistä ei ollut sovellettavissa otannan satunnaistaminen (Tam ym. 2005, Khalil ym.
2013, Jylhä ym. 2016), sekoittavien tekijöiden tunnistaminen (Khalil ym. 2013), ryhmien vertailun kuvaus (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Tinetti ym. 2008, Glintborg ym. 2010, Khalil ym. 2013, Xiong ym. 2014, Härkänen ym. 2015, Riga ym. 2015), keskeyttäneiden tuloksien kuvaus (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Tinetti ym. 2008, Khalil ym. 2013, Riga ym. 2015, Jylhä ym. 2016), eikä seurantajakson pituuden riittävyys (Cornish ym. 2005, Tinetti ym. 2008, Khalil ym. 2013, Riga ym. 2015).
Kvalitatiivisen tutkimuksen arvioinnissa käytettiin kriittisen arvioinnin tarkistuslistaa neljälle (4) järjestelmälliselle katsaukselle (Tam ym. 2005, Metsälä & Vaherkoski 2013, Ruggiero ym. 2015,
De Angelis ym. 2016) (Liite 5, Taulukko 3). Arviointikriteereistä ei täyttynyt katsauksen kysymyksen selvyys (Tam ym. 2005). Arviointikriteereistä epäselviksi jäivät katsauksen kysymyksen selvyys ja (Ruggiero ym. 2015), tiedonlähteiden riittävyys (Ruggiero ym. 2015), tutkimusten sisäänotto- ja arviointikriteereiden asianmukaisuus (Ruggiero ym. 2015), tutkimusten kriittinen arviointi (Ruggiero ym. 2015) sekä lisätutkimuksen linjauksen asianmukaisuus (Metsälä
& Vaherkoski 2013, Ruggiero ym. 2015, De Angelis ym. 2016). Epäselviksi jäivät, että käytettiinkö tietojen uuttamisvaiheessa virheiden minimointimenetelmiä (Tam ym. 2005, Metsälä & Vaherkoski 2013, Ruggiero ym. 2015, De Angelis ym. 2016), sekä käytettiinkö tutkimustulosten yhdistämisessä asianmukaisia menetelmiä (Tam ym. 2005, Metsälä & Vaherkoski 2013, Ruggiero ym. 2015, De Angelis ym. 2016). Sovellettavissa ei ollut lisätutkimuksien linjauksien asianmukaisuus (Tam ym. 2005).
Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käytettiin kriittisen arvioinnin tarkistuslistaa asiantuntijoiden näkemykselle ja narratiiviselle tekstille, yhdelle (1) artikkelille (Dilles ym. 2011) (Liite 5, Taulukko 4). Arviointikriteereistä mielipiteen lähde ei ollut selkeästi tunnistettavissa. Epäselväksi jäivät mielipiteen taustalla olevan logiikan selkeä perustelu, perustelun analyyttisyys, sekä viittaus kirjallisuuteen ja näyttöön. Epäselväksi jäivät myös epäjohdonmukaisuuksien perustelu sekä asiantuntijoiden tuki mielipiteille.
Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käytettiin kriittisen arvioinnin tarkistuslistaa tulkinnalliselle ja kriittiselle tutkimukselle kuudelle (6) tutkimukselle (Cornish ym. 2005, Candlish ym. 2012, Halapy
& Kertland 2012, Al-Hashar ym. 2015, Härkänen ym. 2015, Jylhä ym. 2016), (Liite 5, Taulukko 5).
Arviointikriteereistä epäselviksi jäivät tutkimusmetodologian ja tavoitteiden yhteneväisyys (Jylhä ym. 2016), tutkijan kulttuurinen asemointi (Candlish ym. 2012, Halapy & Kertland 2012, Al- Hashar ym. 2015), osallistujien äänen asiaankuuluva kuvaus (Cornish ym. 2005, Al-Hashar ym.
2015), tutkijan vaikutuksen kuvaus tutkimukseen (Candlish ym. 2012, Halapy & Kertland 2012, Härkänen ym. 2015, Jylhä ym. 2016) sekä eettisen toimikunnan hyväksyntä tutkimukselle (Cornish ym. 2005, Halapy & Kertland 2012). Arviointikriteereistä ei täyttynyt tutkijan kulttuurisen asemoinnin ilmaisu (Jylhä ym. 2016). Kriteereistä ei ollut sovellettavissa osallistujien äänien asiaankuuluva kuvaus (Härkänen ym. 2015, Jylhä ym. 2016).
2.2 Lääke ja lääkitysturvallisuus
Lääke on aine tai valmiste, jota voidaan käyttää sisäisesti tai ulkoisesti (Fimea 2014). Sen tarkoituksena on lievittää, parantaa, ehkäistä sairauksia tai sen oireita (Ahonen 2011, Fimea 2014).
Lääkitysturvallisuudella tarkoitetaan lääkkeiden käyttöön liittyvää turvallisuutta ja se on osa potilasturvallisuutta (Palva 2009, Inkinen 2015, Henriksson 2015, THL 2017a). Se on myös osa hoidon laatua ja turvallisuutta (Metsälä & Vaherkoski 2014). Siihen kuuluvat terveydenhuollossa toimivien yksilöiden ja organisaatioiden toiminnot ja periaatteet, joiden tavoitteena on varmistaa potilaan saama lääkehoidon turvallisuus. Lääkitysturvallisuuteen kuuluvat myös toimenpiteet, joilla pyritään haittatapahtumien ehkäisemiseen, välttämiseen sekä korjaamiseen. (Palva 2009, THL 2017a.) Lääkitysturvallisuutta estäviä tekijöitä ovat monilääkitys, lääkkeiden yhteis- ja sivuvaikutukset, terveydentilan vuoksi vältettävät lääkkeet, sekä samat lääkkeet eri kauppanimillä.
(Metsälä & Vaherkoski 2014). Turvallisen lääkehoito-oppaan mukaan (2015) potilaan lääkehoitosuunnitelma on lääkemääräys tai ajantasainen lääkelista (Inkinen ym. 2015).
2.3 Lääkityspoikkeama
Lääkityspoikkeama tarkoittaa estettävissä olevaa tapahtumaa, joka voi aiheuttaa haittaa potilaalle (Rohto 2006, Khalil ym. 2013, Härkänen ym. 2015), tai johtaa lääkkeen epäasialliseen käyttöön (Khalil ym. 2013, Härkänen ym. 2015). Lääkityspoikkeamilla voi olla vakavia seurauksia potilaan hyvinvointiin, sairastavuuteen sekä kuolleisuuteen, (Candlish ym. 2012, Henneman ym. 2014, Härkänen ym. 2015, WHO 2017a, WHO 2017b). Ne aiheuttavat myös lisäkustannuksia ja siksi niiden ehkäisy on tärkeää. Lääkityspoikkeamat vaarantavat terveydenhuollon turvallisuutta sekä laatua. EU:n alueella yli 750 000 lääkehoitoon liittyvää poikkeamaa voitaisiin estää vuosittain.
Arvion mukaan USA:ssa kuoleminen lääkityspoikkeamien vuoksi on kaksinkertaistunut viime vuosien aikana. (Riga ym. 2015.) WHO:n (2017b) mukaan lääkityspoikkeamien kustannusten on arvioitu olevan 42 miljardia dollaria vuosittain maailmanlaajuisesti. Lääkityspoikkeamista huomataan käytännössä vain pieni osa ja arvion mukaan vain 10–20% näistä raportoidaan vaaratapahtumien rekisteriin (Härkänen ym. 2015). Raportoidut lääkehoitoon liittyvät poikkeamat liittyvät usein lääkehoidon dokumentointiin, siksi huolellinen tietojen vaihto ja tarkasti täytetyt asiakirjat ovat tärkeitä. Lääkehoidon dokumentoinnin tulee olla selkeästi määritelty ja tarpeettomia kopiointeja kirjaamisessa tulee välttää. (Jylhä ym. 2016.) Sisällöllisesti lääkityspoikkeamien tapahtumat voidaan jakaa hoitotyöhön, lääkemääräyksiin, potilaaseen liittyviin tekijöihin sekä organisaation turvallisuuskulttuuriin (Metsälä & Vaherkoski 2014). Toiminnallisesti poikkeamat voidaan jakaa seuraavasti; väärä annos, lääke tai reitti, dokumentointi, valmistelu, aika,
antotekniikka, hallinto, tai laiminlyönti määrätyssä lääkkeessä. Lääkityspoikkeamia aiheuttavat muun muassa ajan puute, huolimattomuus ja keskittymisen puute. (Härkänen ym. 2015.)
Lääkityspoikkeamia tapahtuu myös sairaalahoidossa (Candlish ym. 2012, Henneman ym. 2014).
Khalil ym. (2013) mukaan sairaalahoidossa 7,1 % poikkeamista liittyy lääkehoitoon ja näistä 59 % olisi ollut estettävissä. Härkäsen ym. (2015) tutkimuksen mukaan melkein joka viides potilaalle annettu lääke sisälsi poikkeaman. Potilaiden lääkehoito muuttuu yleensä sairaalahoidon aikana (Xiong ym. 2014). Poikkeamiin vaikuttavat esimerkiksi puutteelliset lääkitystiedot sekä viestintä (Candlish ym. 2012), jotka voidaan ehkäistä tarkan lääkityshistorian avulla (Henneman ym. 2014).
Lääkityspoikkeamat ovat yleisiä etenkin hoidon siirtymävaiheissa (Nassaralla ym. 2009, Al-Hashar ym. 2015). Syitä tähän ovat kommunikaation puute potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä, sekä tiedon siirron puutteet (Al-Hashar ym. 2015). WHO:n globaali potilasturvallisuushaaste (The Global Patient Safety Challenge on Medication Safety) keskittyy parantamaan lääkitysturvallisuutta vahvistamalla järjestelmiä ja vähentämällä lääkehoidosta johtuvia haittoja (WHO 2017b).
2.4 Lääkityshistoria
Lääkityshistorian selvittämisen avulla saadaan tietoa potilaan nykyisistä ja lähiaikoina käyttämistä, reseptillä määrätyistä lääkkeistä, lääkemuodoista, annostuksista, antoreiteistä, ottotiheyksistä sekä lääkehoitojen kestoista (Candlish ym. 2012). Lääkityshistorian selvittämisellä saadaan tietoa myös potilaan käyttämistä itsehoitolääkkeistä, vitamiineista sekä luontaistuotteista (Glintborg ym. 2010, Henneman ym. 2014). Ahonen (2011) toteaa, että ikäihmiset käyttävät paljon reseptillä määrättyjen lääkkeiden lisäksi myös vitamiineja, hivenaineita sekä itsehoitolääkkeitä. Selvittäminen auttaa myös ehkäisemään lääkkeiden yhteisvaikutuksia (Candlish ym. 2012). Poikkeamat lääkityshistoriassa voivat johtaa lääkehoidon keskeytymiseen tai aiheettomaan lääkehoitoon hoidon aikana ja sen jälkeen (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005, Candlish ym. 2012), tai se voi estää lääkehoitoon liittyvien ongelmien havaitsemista. Näitä voidaan ehkäistä selvittämällä potilaan lääkityshistoria hoitoon tullessa. (Cornish ym. 2005, Tam ym. 2005.) Kotiutuessa näiden poikkeamien jatkuminen voi johtaa lääkkeiden haitallisiin yhteisvaikutuksiin, monilääkitykseen, sekä aiheuttaa lisäkustannuksia (Cornish ym. 2005).
Henneman ym. (2014) toteavat, että 2/3:ssa potilaiden lääkityshistorioissa on lääkityspoikkeamia.
Jopa 60 % sairaalaan hoitoon saapuvista potilaista kokee tahattoman lääkkeen lopettamisen (Cornish ym. 2005). Potilaiden puutteelliset lääkitystiedot ovat jatkuva ongelma (Glintborg ym.
2010, Candlish ym. 2012, Halapy & Kertland 2012, Henneman ym. 2014) ja oikean lääkityshistorian saaminen vie aikaa ja sisältää monia haasteita (Glintborg ym. 2010). Potilaan käyttämä ja kertoma lääkehoito voivat olla erilaisia virallisen tiedon kanssa. Selvitettäessä lääkityshistoriaa potilas voi kertoa käyttämästään itsehoitolääkityksestä (Glintborg ym. 2010, Candlish ym. 2012) ja lääkehoidon noudattamisen ongelmista. Yleensä potilaat muistavat päivittäin käyttämät reseptilääkkeet ja tärkeäksi kokemansa lääkkeet, mutta unohtavat mainita itsehoitolääkkeet (Glintborg ym. 2010). Itsehoitolääkkeitä kuten laksatiiveja, närästyslääkkeitä sekä vitamiineja, potilaat eivät pidä lääkkeinä ja he eivät ilmoita niiden käytöstä (Henneman ym. 2014).
Systemaattinen menetelmä, esimerkiksi haastattelu lääkityshistorian selvittämisessä, vähentää lääkityspoikkeamia lääkityshistoriassa (Glintborg ym. 2010, Halapy & Kertland 2012). Sen avulla saatu potilaan lääkityshistoria on tehokas ja tuloksellinen keino lisätä lääkelistan tarkkuutta ja oikeellisuutta potilaan saapuessa hoitoon (Halapy & Kertland 2012, Henneman ym. 2014).
Lääkityshistoria tulee selvittää haastattelemalla potilas (Cornish ym. 2005) mahdollisimman pian hänen hoitoon saapumisen jälkeen (Candlish ym. 2012). Ilman järjestelmällistä haastattelua lääkityshistoria voidaan kirjata virheellisesti potilaalta varmistamatta (Cornish ym. 2005).
Lääkityshistoria tulee dokumentoida niin, että se on kaikkien potilasta hoitavien ammattilaisten saatavilla (Halapy & Kertland 2012).
Mahdollisia esteitä tarkan lääkityshistorian saamiselle ovat esimerkiksi henkilöstön ajan puute (Cornish ym. 2005, Halapy & Kertland 2012, Xiong ym. 2014), riittämätön koulutus (Halapy &
Kertland 2012) ja viestintä, puutteellinen dokumentointi sekä monien ammattilaisten osallistuminen potilaan hoitoon (Glintborg ym. 2010). Esteistä lääkityshistorian saamiselle ovat myös potilaan sairaudet ja hänen tietämättömyys lääkehoidostaan (Cornish ym. 2005, Halapy & Kertland 2012, Xiong ym. 2014), potilaan kognitiivinen tila ja kieliesteet (Cornish ym. 2005). Itsehoitolääkkeiden ja luontaistuotteiden dokumentointi on usein puutteellista, koska potilaat ja lääkärit pitävät näitä merkityksettöminä (Glintborg ym. 2010). Myös monilääkitys saattaa lisätä poikkeamia lääkityshistoriassa, esimerkiksi sydän-, verisuoni- sekä tulehduskipulääkkeet, koska niiden käyttö on laajaa (Xiong ym. 2014). Potilaan oma tietoisuus lääkityshistorian tärkeyden merkityksestä lisää hänen kykyään kertoa tarkempi lääkityshistoria (Halapy & Kertland 2012).
2.5 Lääkehoidon yhteensovittaminen
Lääkityspoikkeamia tapahtuu 60 %:lle potilaista hoidon siirtymävaiheissa; potilaan hoitoon tullessa tai siirtyessä toiseen yksikköön (Al-Hashar ym. 2015). Potilaan tullessa sairaalaan on tärkeää
arvioida hänen aikaisemmin käyttämä lääkitys; jatkuuko, tauotetaanko vai lopetetaanko se. Tämä edellyttää tarkan lääkityshistorian sekä allergioiden selvittämistä potilaalta. Tätä prosessia kutsutaan lääkehoidon yhteensovittamiseksi. (Halapy & Kertland 2012.) Lääkehoidon yhteensovittaminen on määritelty Institute of Health Improvements (IHI) mukaan prosessiksi, jolla luodaan ja ylläpidetään tarkinta mahdollista lääkelistaa lääkkeistä, joita potilas käyttää (Al-Hashar ym. 2015). Lääkelistasta tulee käydä ilmi lääkkeen nimi, annostus, ottotiheys, ja annostusreitti (Candlish ym. 2012, Al- Hashar ym. 2015) ja sen käytön tulee ohjata hoitoa (Al-Hashar ym. 2015).
Yhteensovittamisessa potilaan lääkitystietoja verrataan aikaisempiin lääketietoihin hoitoon saapuessa, hoitopaikan vaihtuessa ja hoidosta poistuttaessa. Lääkehoidon yhteensovittaminen vähentää lääkityspoikkeamia (Henneman ym. 2014, Ruggiero ym. 2015), lääkkeiden haittavaikutusten riskiä ja eroavaisuuksia lääkehoidossa (Ruggiero ym. 2015). Lääkehoidon yhteensovittamisessa lääkäreillä, sairaanhoitajilla sekä farmaseuttisella henkilöstöllä on erilaisia rooleja, eri tasoilla (Al-Hashar ym. 2015). On tärkeää selkeyttää eri ammattilaisten roolit ja siihen henkilöstö tarvitsee koulutusta (Candlish ym. 2012, Al-Hashar ym. 2015). Esteitä lääkehoidon yhteensovittamiselle aiheuttavat lääkityshistorian pirstaleisuus (Candlish ym. 2012, Al-Hashar ym.
2015, Phansalkar ym. 2015), sekä ajan ja resurssien puute (Candlish ym. 2012, Al-Hashar ym.
2015).
Potilaan kotiutuessa poikkeavuudet lääkehoidossa ovat yleisiä ja ne aiheuttavat poikkeamia ja ongelmia lääkehoidossa (Xiong ym. 2014, Ruggiero ym. 2015). Ensimmäiset päivät kotona ovat haasteellisimmat (Xiong ym. 2014). Tarkka lääkitystieto on tärkeää potilaan siirtyessä hoitoyksiköstä toiseen tai kotiin. Lääkehoidon yhteensovittaminen edistää onnistunutta kotiutumista ja se vaikuttaa potilasturvallisuuteen sekä hoidon jatkuvuuteen. Ruggiero ym. (2015) toteavat, että potilaat, joilla oli kotiutuessa eroavaisuuksia lääkehoidossa, 14,3 % heistä päätyi sairaalahoitoon uudestaan seuraavan 30 vuorokauden sisällä. Lääkehoidon yhteensovittaminen kotiutusvaiheessa lisää myös terveydenhuollon ammattilaisten tietoisuutta lääkehoidon eroavaisuuksista. (Ruggiero ym. 2015.)
2.6 Lääkehoidon haittavaikutukset ja haasteet
Lääkehoidon haittavaikutus on epämiellyttävä tai haitallinen reaktio, joka liittyy lääkkeen käyttöön (Rohto 2006, Khalil ym. 2013). Khalil ym. (2013) mukaan potilaiden aloitettua uuden lääkkeen, ensimmäisen neljän viikon aikana 25 % heistä kokee lääkehoitoon liittyvän haittavaikutuksen ja 11
% näistä olisi ehkäistävissä. Ruggiero ym. (2015) toteavat, että sairaalahoidon jälkeen lääkehoito
aiheuttaa eniten haittatapahtumia potilaille (66–72 %) ja lähes kaikki näistä liittyivät uusiin lääkkeisiin tai annosmuutoksiin. Sairaalahoidon aikana suurin osa potilaille aiheutuneista haitoista liittyy lääkehoitoon (Inkinen ym. 2015). Myös itsehoitolääkkeet ja luontaistuotteet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia, tai aiheuttaa lääkkeiden kanssa haitallisia yhteisvaikutuksia (Glintborg ym. 2010).
Yleisimpiä lääkkeiden haittavaikutuksia ovat yleisoireet, kuten huonovointisuus, väsymys, turvotukset ja yleistilan lasku (Tinetti ym. 2008). Lääkkeiden aiheuttamia haittavaikutuksia voivat olla myös ruokahaluttomuus (Tinetti ym. 2008), huimaus (Ahonen 2011, Tinetti ym. 2008), ortostatismi (Tinetti ym. 2008, Marcum ym. 2012), kaatuilu (Ahonen 2011, Tinetti ym. 2008, Marcum ym. 2012), bradykardia, hypoglykemia, ja mielentilan muutokset (Marcum ym. 2012).
Ikäihmiset ja monia lääkkeitä samaan aikaan käyttävät ovat erityisen alttiita lääkehoidon haittavaikutuksille (Ahonen 2011, Inkinen ym. 2015). Lääkkeisiin liittyvät haittavaikutukset lisäävät käyntejä perusterveydenhuollossa (Khalil ym. 2013), johtavat sairaalahoitoon ja sen uusiutumiseen (De Angelis ym. 2016), sekä aiheuttavat kuolleisuutta (Khalil ym. 2013).
Englannissa lääkkeiden aiheuttamien haittavaikutuksien osuus kuolleisuudesta on 4,7 %.
Lääkkeiden haittavaikutuksilla on myös kansantaloudellista merkitystä, sillä väestö ikääntyy ja heillä on useita sairauksia ja monilääkitys. Haittavaikutuksien seuranta vaatii tiedon jakamista ja yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten välillä. (De Angelis ym. 2016.)
Xiong ym. (2014) tutkimuksen mukaan, ikäihmisillä joilla oli jokin krooninen sairaus, heistä 80 % käytti lääkkeitä kauemmin kuin 9 kuukautta, mutta vain 30 % heistä otti lääkkeet oikein.
Lääkehoidon hallinta voi olla haastavaa ikäihmisille ja kaikki sen muutokset vaativat heiltä aikaa tottumiseen. Lääkehoidon ongelmat heikentävät ikäihmisten elämänlaatua, johtavat takaisin sairaalahoitoon tai vakaviin fyysisiin komplikaatioihin. Ongelmana voi olla, että ikäihmiset ottavat lääkkeitä toisin kuin on määrätty, lopettavat itse lääkehoidon (Xiong ym. 2014), tai unohtavat ottaa lääkkeitä. Näihin vaikuttavat monilääkitys (Glintborg ym. 2010, Xiong ym. 2014) lääkkeiden vaikeat nimet ja lääkevaihdot (Glintborg ym. 2010). Ikäihmisten lääkehoidon hallintaan vaikuttavat myös esimerkiksi kognitiivinen heikkeneminen, suurentunut alttius lääkkeiden haitallisille vaikutuksille, sukupuoli, taloudellinen tilanne, sekä heikentynyt kuulo. Omaisten tuki lääkehoidon toteutumisessa on tärkeää ikäihmisille. Siksi on tärkeää kiinnittää erityinen huomio niihin ikäihmisiin, jotka hoitavat itse lääkehoitonsa. (Xiong ym. 2014.) Haasteita aiheuttaa myös lääkehoidon riittämätön dokumentointi. Glintborg ym. (2010) tutkimuksen mukaan vain 26 % potilaan käyttämistä lääkkeistä löytyi kirjattuna lääkelistoista. (Glintborg ym. 2010.)
2.7 Sairaanhoitaja potilaan lääkityshistorian selvittäjänä ja haittavaikutusten seuraajana
Lääkehoidon hallinnointi, dokumentointi, toimittaminen ja käsittely ovat osa laillistettujen sairaanhoitajien päivittäistä työtä (Dilles ym. 2011, Henneman ym. 2014, Härkänen ym. 2015).
Potilaan lääkehoito voi olla monimutkaista esimerkiksi potilaan voinnista, monilääkityksestä sekä teknologiasta johtuen (Härkänen ym. 2015). Sairaanhoitajat ovat yleensä ensimmäinen ammattiryhmä, jotka tapaavat potilaan hänen saapuessa hoitoon. He selvittävät potilaan lääkityshistoriaa ja ovat ratkaisevassa roolissa potilaan hoidon aikana, että potilaat saavat oikeat lääkkeet (Henneman ym. 2014.) Sairaanhoitajat tarkistavat potilaiden lääkelistoista lääkityksen, annosten ja antoreittien oikeellisuuden. He myös tarkkailevat mahdolliset sivu- ja haittavaikutuksia.
(Metsälä & Vaherkoski 2014.)
Lääkityshistorian selvittämisen avulla sairaanhoitaja voi tunnistaa potilaan diagnoosit, lääkehoidon eroavaisuudet ja lääkehoitoon sitoutumisen (Halapy & Kertland 2012). Sairaanhoitajan pitää saada potilaan tarkka lääkityshistoria potilaan hoitoon tullessa, sillä se vaikuttaa potilasturvallisuuteen koko hoitojakson ajan (Henneman ym. 2014). Lääkehoidon sähköinen dokumentointi, tietokoneiden saatavuus, lomakkeiden sekä lääkkeiden kuvien käyttö edistävät potilaan lääkityshistorian selvittämistä. Lääkityshistorian selvittämiseksi sairaanhoitajan tulee ohjeistaa potilasta tuomaan lääkelista, tai käyttämänsä lääkepakkaukset mukaan hoitoon tullessa. Esteitä tälle voivat olla ajan- ja fyysisen tilan puute, sekä päällekkäiset työt. Sairaanhoitajalla on myös rooli potilaiden ohjeistamisessa mihin sairauteen mitäkin lääkettä käytetään, sekä mahdollisissa lääkehoidon muutoksissa. (Halapy & Kertland 2012.)
Tarkka lääkitystieto on tärkeää potilaan eri siirtovaiheissa hoitoyksiköstä toiseen tai kotiin (Ruggiero ym. 2015). Sairaanhoitaja voi osallistua lääkehoidon yhteensovittamiseen; sen luomiseen, käyttämiseen sekä kehittämiseen (Henneman ym. 2014), organisaation ohjeista riippuen (Al-Hashar ym. 2015). Sairaanhoitajan tulee myös tunnistaa potilaan lääkehoidon yhteensovittamisen tarve (Henneman ym. 2014). Lääkehoidon yhteensovittamisessa sairaanhoitaja voi tarkistaa lääkehoidon laiminlyönnit, päällekkäisyydet, muutokset ottotiheyksissä ja annoksissa sekä puuttuvat reseptit (Ruggiero ym. 2015).
Sairaanhoitajalla on myös tärkeä rooli lääkehoidon haittavaikutusten seurannassa ja niiden raportoinnissa. On arvioitu, että vain 6 %:sta lääkkeiden haittavaikutuksista tehdään ilmoitus. Syynä tähän voi olla, että sairaanhoitajat eivät tunnista haittavaikutuksia tai eivät tunne ilmoituskäytäntöjä.
Aliraportointiin liittyy pelkoa, tietämättömyyttä sekä epävarmuutta. Myös farmakologisessa
tietämyksessä on puutteita; haittavaikutuksia ilmoitetaan vain, jos ne ovat vakavia. (De Angelis ym.
2016.)
2.8 Yhteenveto aikaisemmista tutkimuksista
Potilaan hoidossa lääkehoidolla on merkittävä osuus ja lääkitysturvallisuuteen on alettu kiinnittää huomiota yhä enemmän viime vuosina. Lääkitysturvallisuutta voidaan parantaa esimerkiksi panostamalla lääkityshistorian selvittämiseen, lääkehoidon tarkkuuteen ja oikeellisuuteen, sekä selvittämällä lääkehoidon haasteita. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lääkityspoikkeamiin myötävaikuttavat monet eri tekijät. Lääkityspoikkeamat voivat aiheuttaa vakavia haittoja potilaille, heikentävät hoidon laatua ja lisäävät hoitokustannuksia.
Lääkityspoikkeamien huomiointiin sekä niiden raportointiin tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota. Lääkityspoikkeamia on tutkittu etenkin sairaalaolosuhteissa, mutta avoterveydenhuollossa niitä on tutkittu vähemmän.
Lääkityshistorian selvittämisellä saadaan tietoon muun muassa potilaan käyttämät lääkkeet, itsehoitolääkkeet, vitamiinit, lääkemuodot, annostukset ja antoreitit. Sen avulla saadaan myös tietoa potilaan sitoutumisesta lääkehoitoon, lääkehoidon haittavaikutuksista ja ongelmista.
Potilastietojärjestelmään kirjattu lääkehoito voi poiketa potilaan kotona noudattamasta lääkehoidosta ja siksi on tärkeää selvittää potilaan lääkityshistoria hänen tullessa hoitoon.
Lääkityshistorian selvittämisellä voidaan myös ehkäistä lääkehoidon haittavaikutuksia sekä vähentää kustannuksia. Lääkityshistorian selvittämisen tulee olla systemaattista ja se voidaan selvittää haastattelemalla potilasta tai hänen lääkehoidosta vastaavaa henkilöä. Terveydenhuollon organisaatioissa tulee panostaa lääkityshistorian selvittämiseen, esimerkiksi kouluttamalla henkilöstöä ja järjestämällä aikaa siihen selvittämiseen. Samoin lääkehoidon dokumentointiin potilastietojärjestelmään tulee kiinnittää huomiota; myös potilaan käyttämät itsehoitolääkkeet ja vitamiinit tulee kirjata siihen. Lääkehoidon yhteensovittamisen tavoitteena on luoda ja ylläpitää tarkkaa lääkelistaa potilaan käyttämistä lääkkeistä. Se edellyttää, että potilaan lääkityshistoria on selvitetty. Lääkehoidon yhteensovittamisen avulla voidaan lisätä lääkitys- ja potilasturvallisuutta, koska se vähentää lääkityspoikkeamia ja erovaisuuksia lääkehoidossa. Lääkehoidon yhteensovittamiseen voi osallistua eri terveydenhuollon ammattilaisia; lääkäreitä, farmaseuttista henkilökuntaa sekä sairaanhoitajia. He tarvitsevat koulutusta ja aikaa lääkehoidon yhteensovittamiseen.
Uusi lääke, lääkeannoksen muuttuminen, itsehoitolääkkeet ja luontaistuotteet ja vitamiinit voivat aiheuttaa haittavaikutuksia potilaalle. Yleisiä haittavaikutuksien aiheuttamia oireita ovat huonovointisuus ja yleistilan lasku. Etenkin ikäihmiset ovat alttiita lääkkeiden haittavaikutuksille, koska heillä on useita lääkkeitä käytössä samanaikaisesti. Haittavaikutukset myös lisäävät hoitokustannuksia. Haittavaikutusten seuranta vaatii yhteistyötä eri terveydenhuollon ammattilaisten välillä. Lääkehoitoon voi liittyä myös muita haasteita kuin niiden aiheuttamat haittavaikutukset. Etenkin ikäihmisille lääkehoidon hallinta voi olla haastavaa, joka voi johtua esimerkiksi kognitiivisesta heikkenemisestä tai taloudellisista syistä. Ikäihmiset voivat ottaa lääkkeitä toisin kuin on määrätty tai he unohtavat ottaa lääkkeet. Siksi potilaan saapuessa sairaalahoitoon tuleekin kiinnittää erityistä huomiota ikäihmisiin, jotka hoitavat itse kotona lääkehoidon. Ongelmia lääkehoidossa aiheuttaa myös sen puutteellinen dokumentointi.
Sairaanhoitajien päivittäiseen työhön kuuluu esimerkiksi lääkehoidon hallinnointi ja toteuttaminen.
Sairaanhoitajilla on tärkeä rooli potilaan lääkityshistorian, lääkitystietojen oikeellisuuden ja lääkehoitoon liittyvien haittavaikutusten ja ongelmien selvittämisessä, potilaan saapuessa hoitoon.
Lääkityshistorian selvittämisen yhteydessä sairaanhoitaja saa myös tietoa potilaan sitoutumisesta lääkehoitoon sekä hän voi ohjata potilasta lääkehoidon toteuttamisessa. Nämä vaikuttavat potilaan lääkitys- ja potilasturvallisuuteen koko hoidon ajan.
3TUTKIMUKSENTARKOITUS,TAVOITEJATUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää haastattelemalla lääkityksen selvittämislomaketta apuna käyttäen, perusterveydenhuollon osastohoitoon tulevien ikäihmisten lääkityshistoriaa, lääkkeiden käyttöä, lääkehoidon eroavaisuuksia ja ongelmia, sekä lääkkeiden haittavaikutuksia ja oireita.
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja saada tietoa perusterveydenhuollon osastohoitoon saapuvien ikäihmisten lääkityshistoriasta, lääkehoidon toteutumisesta, vaikutuksista ja oikeellisuudesta.
Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan käyttää kehitettäessä lääkitys- ja potilasturvallisuutta.
Tutkimus tuo tietoa ikäihmisten lääkehoidon toteutumisesta ja siihen liittyvistä haasteista;
lääkehoidon poikkeavuuksista ja eroavaisuuksista. Se edistää terveydenhuollon ammattilaisia kiinnittämään huomiota näihin asioihin. Tieto on hyödynnettävissä lääkityshistorian selvittämisen kehittämisessä ja sen käyttöönoton laajentamisessa. Tutkimuksen avulla saatu tieto ohjaa kiinnittämään huomiota lääkehoidon kirjaamiseen. Tulokset ovat hyödynnettävissä myös terveydenhuollon ammattilaisten lääkehoidon koulutuksessa ja sen suunnittelussa.
Tutkimuskysymykset:
1. Millaista tietoa saadaan ikäihmisen lääkityshistoriasta, lääkehoidon poikkeavuuksista sekä ongelmista haastattelemalla hänet lääkityksen selvittämislomakkeen avulla?
2. Millaista tietoa saadaan ikäihmisen lääkehoidon toteutumisesta sairaalassa ja kotona haastattelemalla hänet lääkityksen selvittämislomakkeen avulla?
4AINEISTOJAMENETELMÄT 4.1 Aineisto ja aineiston keruu
Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin helmi-kesäkuussa 2017 haastattelemalla perusterveydenhuollon sairaalahoitoon saapuneita ikäihmisiä. Osallistujien sisäänottokriteereinä olivat yli 65-vuotiaat, orientoituneet, kotona asuvat ikäihmiset, joilla ei ole säännöllistä kotihoitoa ja jotka ovat itse huolehtineet lääkehoitonsa. Tässä pro gradu-tutkielmassa käytetään nimitystä ikäihminen, sen tarkoittaessa yli 65- vuotiaita. Eläkeikään siirtyneistä ihmisistä voidaan käyttää monenlaisia käsitteitä; eläkeläinen, ikääntyvä, iäkäs ihminen tai esimerkiksi ikäihminen (Kaskiharju 2004). Tutkimukseen osallistuneista potilaista käytetään nimitystä osallistuja (Kylmä &
Juvakka2007, 27).
Perusterveydenhuollon kahden osaston henkilökuntaa informoitiin tutkimuksesta helmikuussa 2017, jotta he pystyisivät ilmoittamaan mahdollisista haastateltavista potilaista (Kuvio 2). Myös osastojen ilmoitustauluille jätettiin ilmoitukset tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistujat tulivat jatkohoitoon osastoille perusterveydenhuollon kiirevastaanotolta sekä erikoissairaanhoidosta.
Osastojen kotiutussairaanhoitaja etsi tutkimukseen sopivia osallistujia osastoilta. Löydettyään sopivan osallistujan, kotiutushoitaja kysyi osallistujalta alustavan suostumuksen osallistua tutkimukseen. Jos potilas oli suostuvainen, kotiutushoitaja ilmoitti hänestä tutkijalle joko soittamalla tai tekstiviestillä. Kotiutushoitaja jätti osaston kanslian seinälle tutkijalle kirjeen, josta ilmeni osallistujan tiedot; nimi sekä potilaspaikka. Tutkija haastatteli osallistujat yleensä samana tai heti seuraavana päivänä.
Tutkija tapasi osallistujan ja kertoi hänelle tutkimuksesta sekä antoi siitä kirjallisen tiedotteen (Liite 2), jossa kerrottiin muun muassa tutkijan yhteystiedot sekä mahdollisuus keskeyttää osallistuminen (Tuomi & Sarajärvi 2003, 125, 128, Clarkeburn & Mustajoki 2007, 44, 81, Kylmä & Juvakka 2007, 138, 149, Vilkka 2015, 133). Tutkija pyysi osallistujalta tietoisen suostumuksen tutkimukseen osallistumisesta (Liite 3) (Tuomi & Sarajärvi 2003, 128, Saaranen & Puusniekka 2006, Kylmä &
Juvakka 2007, 141). Osalle osallistujista tutkija luki tiedotteen tutkimuksesta ääneen, jos osallistuja ei nähnyt itse lukea tiedotetta. Tutkimukseen valittuja potilaita ei päästy haastattelemaan heti sairaalahoidon alkaessa, sillä tieto sopivista osallistujista ei tavoittanut tutkijaa heti potilaiden saapuessa hoitoon. Yksikään potilas ei kieltäytynyt osallistumasta tutkimukseen. Osallistujia oli yhteensä 21, jolloin aineisto alkoi saturoitua, eli uudet osallistujat eivät olisi todennäköisesti
tuottaneet enää uutta tietoa (Tuomi & Sarajärvi 2003, 89, Kylmä & Juvakka 2007, 58, Kyngäs ym.
2011, Vilkka 2015, 152.)
Kuvio 2. Haastatteluprosessin eteneminen.
Perusterveydenhuollon osastoilla, joissa haastattelut tehtiin, hoidetaan lyhytaikaista kuntoutusta vaativia potilaita, jotka eivät tarvitse erikoissairaanhoitoa. Potilaat tulevat osastoille keskussairaalan osastoilta tai päivystyksestä, SAS-toimiston (selvitä-arvioi-sijoita) kautta, hyvinvointi- ja terveysasemien vastaanotoilta sekä kiirevastaanotolta. (Eksote 2017a.) Ensimmäisellä osastolla on 31 potilaspaikkaa sekä kaksi (2) ylipaikkaa. Siellä työskentelee kaksi lääkäriä; ylilääkäri ja osastonlääkäri. Osastolla on yhteensä 24 hoitajaa; 19 sairaanhoitajaa ja viisi (5) lähi-/perushoitajaa.
Toisella osastolla on 30 potilaspaikkaa sekä yksi (1) ylipaikka. Osastolla on 21 sairaanhoitajaa ja neljä (4) lähi-/perushoitajaa; hoitajista kaksi (2) tekee lyhennettyä työviikkoa. Aamuvuoroissa arkisin ja lauantaisin molemmilla osastoilla on vahvuudessa kuusi (6) hoitajaa, toisella osastolla pyhäpäivisin viisi (5) hoitajaa ja toisella kuusi (6) hoitajaa. Viikonloppuisin päivystää yksi
TUTKIJA
•Henkilökunnan informointi
•Ilmoitukset ilmoitustauluille
KOTIUTUS- HOITAJA
•Osallistujien kartoitus
•Osallistujilta alustava suostumus
•Ilmoitus tutkijalle osallistujasta
OSALLISTUJA
•Tutkimuksesta tiedon saaminen kotiutushoitajalta
•Alustava suostumus
TUTKIJA
•Lääkelistojen hankkiminen
•Osallistujan suullinen ja kirjallinen informointi
•Haastattelu
OSALLISTUJA
•Tietoinen suostumus
•Haastatteluun osallistuminen
osastojen lääkäreistä. Molemmilla osastoilla iltavahvuus on neljä (4) hoitajaa ja öisin kaksi (2) hoitajaa/osasto. Keskimääräinen hoitoaika on 15 vuorokautta.
Perusterveydenhuollon osastoilla on käytössä potilastietojärjestelmä Effica, jossa avoterveydenhuollossa asiakkailla on lääkelista LÄÄKEL, sekä osastohoidossa lääkelista LÄÄKEO. Molemmissa lääkelistoissa lääkehoidon aikamuoto kirjataan jatkuvaksi (J), määräaikaiseksi (M) tai tarvittavaksi (T). Ennen haastattelua tutkija pyysi osastojen sairaanhoitajia tulostamaan osallistujien molemmat lääkelistat.
4.2 Haastattelut aineiston hankinnassa
Tutkimuksen aineiston keräämisessä käytettiin yksilöhaastatteluja. Haastattelut olivat etukäteen suunniteltuja vuorovaikutustilanteita, jotka loivat joustavuutta, sekä osallistujalle että tutkijalle (ks.
Tuomi & Sarajärvi 2003, 75, Hirsjärvi ym. 2009, 204, Metsämuuronen 2009, 245, Vilkka 2015, 127). Haastattelujen etuina olivat pieni kato, ja se, että niiden avulla pystyttiin kartoittamaan osallistujien lääkehoitoon liittyviä asioita sekä saada niistä kuvaavia esimerkkejä (ks.
Metsämuuronen 2009, 243–245.) Haastatteluissa käytettiin puolistrukturoitua lääkityksen selvittämislomaketta, jossa kysymykset olivat samat kaikille haastateltaville, mutta niissä ei ollut valmiita vastausvaihtoehtoja (ks. Eskola & Suoranta 1998, 87, Metsämuuronen 2009, 244, 247, Vilkka 2015, 124).
Haastattelujen avulla etsittiin tietoa potilaiden lääkityshistoriasta, lääkehoidon toteutumisesta, lääkehoitoon liittyvistä poikkeavuuksista, eroavaisuuksista, ongelmista, haittavaikutuksista ja oireista. Haastatteluissa kaikki osallistujat syventyivät keskusteluun ja tarvittaessa tutkija tarkensi asioita lisäkysymyksillä (ks. Tuomi & Sarajärvi 2003, 75 Hirsjärvi ym. 2009, 204). Myös haastattelupaikalla on merkitystä (Eskola & Suoranta 1998, 91, Vilkka 2015, 133). Osa haastatteluista tehtiin erillisessä tilassa kansliassa, osa tehtiin potilashuoneissa. Osallistujille ehdotettiin aina siirtymistä rauhalliseen tilaan pois potilashuoneesta, mutta osa heistä ei halunnut siirtyä pois sieltä.
Haastatteluissa käytettiin lääkehoidon selvittämislomaketta (Liite 4), jossa on yhdistelmä avoimia (15 kpl) sekä puolistrukturoituja kysymyksiä (55 kpl). Haastattelut kestivät keskimäärin 30 minuuttia. Haastattelussa käytetty lääkityksen selvittämislomake esitestattiin kahdella (2) osallistujalla (ks. Eskola & Suoranta 1998, 89, Vilkka 2015, 130) ja lomakkeeseen tehtiin joitakin muutoksia. Lomakkeesta jätettiin pois muun muassa potilaan veren kreatiniini-arvo (Krea), paino ja
pituus. Lomakkeeseen lisättiin muun muassa sairaalaan tulosyy, sekä mistä potilas tuli sairaalaan (Liite 5). Tutkija kysyi kaikilta osallistujilta erikseen, miten hän jakaa kotona lääkkeet; lääkelistan, muistin vai lääkepakkausten mukaan. Samoin tutkija kysyi osallistujilta, käyttävätkö he lääkkeiden jaossa apuna dosettia. Nämä asiat tutkija kirjasi haastattelulomakkeeseen. Esihaastattelut ovat mukana aineistossa.
Haastattelut pyrittiin toteuttamaan niin, että osallistuja pystyi kertomaan lääkehoidon toteutumisesta kotona mahdollisimman totuudenmukaisesti. Taulukossa 1 on esitetty lääkityksen selvittämislomakkeen osiot sekä niillä kerättävät tiedot. Lääkehoidon selvityksen perustana käytettiin Effica-potilastietojärjestelmän lääkityslistoja; avoterveydenhuollon lääkelistaa LÄÄKEL, osastohoidon lääkelistaa LÄÄKEO:ta, sekä potilaiden haastatteluja.
Taulukko 1. Lääkityksen selvittämislomakkeen osiot.
Lomakkeen osiot Osion avulla selvitettävät asiat
Potilaan tiedot Tulosyy osastolle, taustat ja elämäntavat
Taulukko käytössä olevista lääkkeistä Kotona käytössä olevat resepti-, itsehoitolääkkeet ja vitamiinit ja niiden annokset. Lääkkeiden annosteluajat.
Apulista lääkehoidon kartoittamiseen Unohtiko potilas mainita joitain lääkkeitä tai vitamiineja?
Lääkkeiden jakaminen Kuka annostelee lääkkeet? Jakaako potilas lääkkeet listan, muistin vai pakkauksien mukaan? Onko dosetti käytössä kotona?
Lääkehoidon toteutuminen Onko ilmaantunut ongelmia lääkehoitoon liittyen?
Toteutuuko lääkehoito suunnitellusti?
Haastattelijan kommentit Mitä muuta haastattelussa selvisi?
4.3 Aineiston analyysi
Tutkimuksen aineisto analysoitiin sisällön analyysin avulla (Kyngäs & Vanhanen 1999, Elo &
Kyngäs 2008, Kyngäs ym. 2011). Tavoitteena oli saada tietoa lääkityshistoriasta, lääkehoidon poikkeavuuksista ja haasteista, tiiviissä ja yleisessä muodossa, jotta voitaisiin tehdä yleiskuvaus johtopäätösten tekoa varten. Sen avulla rakennettiin luokat ja malli ikäihmisten lääkehoidon toteutumisesta (ks. Kyngäs & Vanhanen 1999, Elo & Kyngäs 2008, Kyngäs ym. 2011). Analyysi oli induktiivinen, jossa tietoa rakennettiin aineistosta lähtien (ks. Töttö 2000, 41, Tuomi &
Sarajärvi 2003, 96-97, 110 Kylmä & Juvakka 2007, 22-23, Hirsjärvi ym. 2009, 164, Kyngäs ym.
2011, Haaparanta & Niiniluoto 2016, 106). Haastattelujen jälkeen tutkija kirjoitti jokaisen osallistujan lääkityksen selvittämislomakkeen omaksi Word-tiedostoksi ja nimesi tiedoston juoksevalla numeroinnilla (Jyrhämä 2004, 229–230). Sen jälkeen jokaisen osallistujan tiedot myös
yhdistettiin erilliseen Word-tiedostoon. Osallistujien tausta- sekä lääkitystiedot tallennettiin Excel- taulukkoon. Analysoinnin alussa etsittiin tutkimuskysymysten mukaisia asioita lääkityshistoriasta, lääkehoidon oikeellisuudesta poikkeavuuksista ja ongelmista. Tutkija luki ja vertasi kirjoitettuja haastatteluaineistoja useita kertoja. Analyysiyksiköiksi valittiin poikkeavuus lääkehoidossa (Kyngäs
& Vanhanen 1999, Tuomi & Sarajärvi 2003, 112, Jyrhämä 2004, Elo & Kyngäs 2008).
Aineisto pelkistettiin pilkkomalla kirjoitettu aineisto osiin, esimerkiksi väärät lääkkeet (ks. Kyngäs
& Vanhanen 1999, Tuomi & Sarajärvi 2003, 111-112, Kyngäs ym. 2011). Pelkistyksiä yhdistettiin ja ryhmiteltiin, ja niistä etsittiin samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia, esimerkiksi lääkeannosten poikkeaminen lääkelistoilla (ks. Kyngäs & Vanhanen 1999, Tuomi & Sarajärvi 2003, 112–113, Elo
& Kyngäs 2008). Abstrahoinnissa eli käsitteellistämisessä eroteltiin olennainen tieto ja yhdistettiin luokkia. Näin saatiin teoreettiset käsitteet, esimerkiksi lääkehoidon dokumentointi ja lääkehoidon toteutuminen kotona. (ks. Tuomi & Sarajärvi 2003, 114–115, Elo & Kyngäs 2008.) Sisällön analyysista tehtiin myös kuvio, joka auttaa hahmottamaan asioita ja selkeyttää niiden suhteita (Kuvio 2.) (Kyngäs & Vanhanen 1999, Metsämuuronen 2009, 257, Kyngäs ym. 2011).
Tuloksista laskettiin myös frekvenssejä, jotka auttoivat kuvailemaan ja järjestämään asioita sekä jatkoivat analyysia, esimerkiksi kuinka monelta osallistujalta puuttui lääkelistalta lääkkeitä, joita hän käyttää kotona (ks. Kyngäs & Vanhanen 1999, Tuomi & Sarajärvi 2003, 109, 117, Jyrhämä 2004, 225, Kylmä & Juvakka 2007, 105, Kyngäs ym. 2011). Frekvenssien laskeminen vaati perehtymistä aineistossa esiintyviin kategorioihin, muun muassa puuttuvat lääkkeet, mutta se lisää tulosten uskottavuutta (ks. Raunio 1999, 281, Clarkeburn & Mustajoki 2007, 83).
Kuvio 2. Sisällön analyysi aineistosta.
Lääkehoidon eroavaisuudet
•Lääkemäärät
•Lääkehoidon kirjaaminen ja lääkityspoikkeamat
•Puuttuvat lääkkeet, vitamiinit, luontaistuotteet ja
itsehoitolääkkeet
•Ikäihmisen lääkehoito sairaalahoidossa
Ikäihmisten lääkehoito
kotona
•Lääkkeiden jakaminen
•Haittavaikutukset ja oireet
•Ongelmat
•Lääkehoitoon sitoutuminen
IKÄIHMISTEN LÄÄKEHOITO
5TULOKSET
5.1 Osallistujien taustatiedot
Tässä tutkimuksessa haastateltiin 21 potilasta, joiden taustatiedot on esitetty taulukossa 2.
Osallistujat olivat keski-iältään 80 – vuotiaita ja enemmistö heistä oli naisia 14 eli 67 %. Yleisiä syitä jatkohoidolle olivat leikkauksen jälkeinen hoito 5 (24 %), eri sairauksista johtuva kuume 5 (24
%), jokin muu syy, esimerkiksi ripuli tai suolitukos 5 (24 %). Suurin osa osallistujista 13 eli 62 % oli tullut jatkohoitoon keskussairaalasta. Kysyttäessä tupakoinnista vain yksi (5 %) osallistuja ilmoitti tupakoivansa, yksi (5 %) ilmoitti lopettaneensa tupakoinnin muutama kuukausi sitten.
Alkoholia kertoi käyttävänsä seitsemän (33 %); osa kertoi käyttävänsä sitä satunnaisen harvoin, yksi tutkittavista kertoi käyttävänsä alkoholia 5-6 annosta/viikko.
Taulukko 2. Osallistujien taustatiedot, (N=21).
Taustatiedot n %
Sukupuoli
Nainen 14 (67 %)
Mies 7 (33 %)
Ikä
Mediaani 80 vuotta
65-74 6 (29 %)
75-84 8 (38 %)
85-94 7 (33 %)
Tulosyy jatkohoitoon
Leikkaus 5 (23,8 %)
Huimaus 2 (9,5 %)
Kaatuilu 4 (19 %)
Kuume 5 (23,8 %)
Muu syy 5 (23,8 %)
Mistä tullut jatkohoitoon
Kiirevastaanotto 7 (33 %)
Keskussairaala 13 (62 %)
Ei selvillä 1 (5 %)
Tupakointi
Kyllä 1 (5 %)
Ei 20 (95 %)
Alkoholin käyttö
Kyllä 7 (33 %)
Ei 14 (67 %)
5.2 Ikäihmisten lääkityshistoria 5.2.1 Lääkemäärät
Osallistujille oli kirjattu potilastietojärjestelmän avoterveydenhuollon lääkelistalle (LÄÄKEL) ennen lääkityksen selvittämistä, keskimäärin 12 lääkettä, sisältäen vitamiinit ja luontaistuotteet sekä itsehoitovalmisteet (Taulukko 3). Haastattelun jälkeen osallistujilla oli käytössä keskimäärin 10 lääkettä. Haastattelun avulla selvisi myös, että osallistujista 13 (62 %) lääkeannostus oli kirjattu lääkelistalle eri annoksella kuin hän käytti sitä kotona.
Taulukko 3. Lääkitystietojen paikkansapitävyys/ lääkemäärät LÄÄKEL:ssa, (N=21).
Lääkitystietojen paikkansapitävyys/ lääkemäärät n Lääkemäärä LÄÄKEL ennen haastattelua
(Vaihteluväli 5-21)
mediaani 12
keskiarvo 12
Lääkemäärä LÄÄKEL haastattelun jälkeen (Vaihteluväli 2-20)
mediaani 11
keskiarvo 10
Osallistujien lääkelistoista avoterveydenhuollon lääkelistasta (LÄÄKEL) ja sairaalahoidon lääkelistasta (LÄÄKEO), laskettiin jatkuvien (J), määräaikaisten (M) sekä tarvittavien (T) lääkkeiden määrät ennen haastattelua (Taulukko 4). Lääkelistoissa lääkkeiden määrät vaihtelivat.
Sairaalahoidon lääkelistassa oli enemmän lääkkeitä kirjattuna kuin avoterveydenhuollon lääkelistassa.
Taulukko 4. Osallistujien lääkemäärät (N=21).
Lääkkeiden määrät ja lääkehoidon aikamuoto (J,M,T) n Lääkkeiden määrä LÄÄKEL/LÄÄKEO
Mediaani 12 LÄÄKEL/14 LÄÄKEO
(Vaihteluväli LÄÄKEL 5-21/ LÄÄKEO 3-27)
Keskiarvo 11,9 LÄÄKEL/13,6 LÄÄKEO
Jatkuvia (J) lääkkeitä
Mediaani 6 LÄÄKEL/7 LÄÄKEO
(Vaihteluväli LÄÄKEL 2-20/ LÄÄKEO 1-20)
Keskiarvo 7,6 LÄÄKEL /7,9 LÄÄKEO
Tarvittavia (T) lääkkeitä
Mediaani 3 LÄÄKEL /3 LÄÄKEO
(Vaihteluväli LÄÄKEL 1-5/ LÄÄKEO 1-8)
Keskiarvo 2,9 LÄÄKEL /3,3 LÄÄKEO
Määräaikaisia (M) lääkkeitä
Mediaani 1 LÄÄKEL /2 LÄÄKEO
(Vaihteluväli LÄÄKEL 0-5/LÄÄKEO 0-7)
Keskiarvo 1,2 LÄÄKEL /2,3 LÄÄKEO
5.2.2 Lääkehoidon kirjaaminen avoterveydenhuollon lääkelistalle
Lääkelistojen ja haastattelun avulla saatuja osallistujien lääkitystietoja tarkastellessa kaikilla osallistujilla oli poikkeavuuksia avoterveydenhuollon lääkelistalla. Osa näistä liittyi lääkehoidon kirjaamiseen, esimerkiksi lääke oli kirjattu lääkelistalle määräaikaisena (M), mutta sille ei ollut kirjattu lopetuspäivää. Osa poikkeamista liittyi siihen, että lääke oli kirjattu lääkelistalle kahdesti samalla valmistenimellä, tai eri valmistenimellä, mutta sillä oli sama vaikuttava aine. Haastattelun avulla selvisi, että 8 (38 %) osallistujan kohdalla lääkeannos poikkesi lääkelistalla siitä, miten he käyttävät lääkkeitä kotona (Taulukko 5). Esimerkiksi potilas numero 6 kohdalla Tenoblock oli kirjattu lääkelistalle 100 mg x1, mutta haastattelussa potilas kertoi käyttävänsä sitä kotona 50 mg x1. Sairaalahoidon lääkelistalle annos oli kirjattu, kuten potilas ilmoitti käyttävänsä sitä kotona. 3 (14 %) osallistujan kohdalla lääkkeen annostusaika oli eri avoterveydenhuollon lääkelistalla kuin kotona. Esimerkiksi potilas numero 11 otti Diforminia kotona eri aikoina, kuin se oli kirjattu lääkelistalle.
Myös lääkehoidon aikamuodon tyyppimerkinnöissä lääkelistoille oli puutteita; näin oli 8 (38 %) osallistujan kohdalla. Esimerkiksi potilas numero 8 kohdalla Panadol oli jatkuvana (J) lääkkeenä, vaikka hän käytti sitä kotona vain tarvittaessa. Lääkehoidon aikamuodon tyyppimerkinnät (J, M, T) puuttuivat 5 (24 %) osallistujan kohdalla, esimerkiksi potilaiden numerot 3 ja 6, tyyppimerkinnät puuttuivat yli 5 lääkkeeltä. 10 (48 %) osallistujan lääkelistoille oli kirjattu määräaikaiset (M) lääkkeet, mutta niille ei ollut kirjattu lopetuspäivämääriä. Esimerkiksi potilas numero 4:lle oli kirjattu Bisoprolol määräaikaiseksi ja potilas numero 11:lle Nitrofur-C. Yhdeksälle (43 %)
