Näyttökynnys dispositiivisissa riita-asioissa
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 4.2.2022
Tekijä: Anna-Emilia Kuisma 283244 Ohjaaja: Matti Tolvanen ja
Heikki Kallio
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta YksikköOikeustieteiden laitos
Tekijä
Anna-Emilia Kuisma
Työn nimi
Näyttökynnys dispositiivisissa riita-asioissa
Pääaine
Prosessioikeus
Työn laji
OTM-tutkielma
Aika
4.2.2022
Sivuja
XIV–90
Tiivistelmä
Oikeudenkäymiskaaren (OK, 4/1734) 17 luvun 2 §:n 2 momentin (732/2015) mukaan asianosai- sen tulee riita-asiassa esittää oikeustosiseikasta uskottava näyttö, jotta se asetettaisiin tuomion perustaksi. Säännöksen 4 momentissa todetaan, että 2 momenttia sovelletaan, jollei näytöltä vaa- dittavasta vahvuudesta säädetä laissa toisin tai asian laadusta muuta johdu. Normaalinäyttökyn- nyksen taso ja näyttökynnyksen joustavuus jää lain sanamuodon perusteella tulkinnanvaraiseksi.
Tämä ei ole toivottavaa, sillä todistelun riittävyys ja riidan lopputulos tulisi olla arvioitavissa ennakkoon.
Tutkielman tavoitteena oli ensinnäkin analysoida, mitä normaalinäyttökynnyksenä pidettävä us- kottavan näytön vaatimus tarkoittaa. Tämän lisäksi tutkittiin, millaisissa asioissa normaalinäyt- tökynnyksestä voidaan poiketa. Tutkielma rajattiin dispositiivisiin riita-asioihin eli riita-asioihin, joissa sovinto on sallittu. Tutkimusmetodi oli lainopillinen, joten tutkielmassa systematisoitiin ja tulkittiin voimassa olevaa oikeutta. Lainsäädännön lisäksi tutkielman tutkimusaineistona käy- tettiin lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä sekä suomalaista että pohjoismaista oikeuskir- jallisuutta.
Tutkimuksen perusteella havaittiin, että normaalinäyttökynnyksen taso on haastava määritellä, koska ihmiset tulkitsevat niin sanalliset kuin numeerisetkin ilmaisut eri tavoin. Tutkimusaineis- ton avulla normaalinäyttökynnyksen tason katsottiin kuitenkin sanallisesti ilmaistuna asettuvan
”todennäköisten syiden” ja ”ei varteenotettavaa epäilyä” -tason välille. Sen sijaan numeerisesti ilmaistuna normaalinäyttökynnyksen voidaan katsoa ylittyvän, kun oikeustosiseikan olemassa- olosta tai sen puuttumisesta esitetään vähintään 75 prosentin todennäköisyys.
Näyttökynnyksen joustavuutta tutkittaessa huomattiin, että näyttökynnyksen taso voi vaihdella monenlaisissa tilanteissa. Tutkimusaineiston avulla havaittiin, että näyttökynnys voidaan mää- rittää juttutyypeittäin, jolloin erityisesti aineellisen oikeuden tarpeet voivat vaikuttaa näyttökyn- nyksen tasoon sitä laskevasti tai nostavasti. Tämän lisäksi huomattiin, että juttutyypin näyttö- kynnys voi vaihdella myös yksittäistapauksittain, jolloin tuomioistuin voi joko nostaa tai laskea juttutyypissä sovellettavaa normaalinäyttökynnystä ottamalla huomioon etenkin kokemusperäi- sen todennäköisyyden ja osapuolten näyttömahdollisuudet.
Avainsanat
näyttökynnys, uskottava näyttö, näyttökynnyksen joustavuus, todistelu, todistuskeinot, näytön riittävyysarviointi
SISÄLLYS
LÄHTEET ... V LYHENNELUETTELO ... XIII KUVIOT JA TAULUKOT ... XIV
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Aihe ... 1
1.2. Tutkimuskysymykset ja rajaukset ... 2
1.3 Metodi, lähdeaineisto ja aiemmat tutkimukset ... 3
1.4 Tutkielman rakenne ... 4
2 TODISTELU RIITA-ASIASSA ... 6
2.1 Riitaprosessi ... 6
2.2 Todistelun perusteet ... 9
2.2.1 Todistelutarpeen arviointi ... 9
2.2.2 Vapaa todistelu ... 10
2.2.3 Mitkä seikat eivät edellytä todistelua? ... 10
2.3 Todistuskeinot ja niiden todistusarvo... 11
2.3.1 Määritelmä ... 11
2.3.2 Asiakirjat... 12
2.3.3 Katselmus ... 13
2.3.4 Asianosaisten kuuleminen todistelutarkoituksessa ... 14
2.3.5 Todistajat ... 16
2.3.6 Asiantuntijat ... 18
3 NÄYTÖN ARVIOINTI ... 20
3.1 Menettely ja tavoitteet ... 20
3.2 Todistusharkinta ... 21
3.3 Näytön riittävyysarviointi ja todistustaakka ... 22
4 NÄYTTÖKYNNYS ... 25
4.1 Näyttökynnys dispositiivisessa riita-asiassa ... 25
4.2 Näyttökynnys ennen ja nyt ... 26
4.2.1 Täyden näytön vaatimuksesta uskottavaan näyttöön ... 26
4.2.2 Todistusteoriat ... 26
4.2.3 Miksi juuri uskottava näyttö? ... 29
4.3 Normaalinäyttökynnyksen taso ... 31
4.3.1 Normaalinäyttökynnys sanallisesti ilmaistuna ... 31
4.3.2 Normaalinäyttökynnys numeerisesti ilmaistuna ... 32
4.4 Näyttökynnyksen joustavuus ... 34
5 NORMAALINÄYTTÖKYNNYKSESTÄ POIKKEAMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN NOJALLA ... 35
5.1 Yksityisoikeudellisen saatavan määrän arviointi ... 35
5.1.1 Säännöksen taustat ja tavoitteet ... 35
5.1.2 Milloin saatavan määrä voidaan arvioida ja miten määrä arvioidaan? .... 36
5.2 Näyttökynnyssäännökset ... 38
5.2.1 Sääntelyn tausta ja tavoitteet ... 38
5.2.2 Eräitä esimerkkisäännöksiä ... 39
6 NÄYTTÖKYNNYKSEN JOUSTAVUUS ASIAN SITÄ EDELLYTTÄESSÄ ... 47
6.1 Lähtökohdat... 47
6.2 Yksittäistapauksittain ... 49
6.2.1 Kokemusperäinen todennäköisyys ... 49
6.2.2 Näyttömahdollisuus ... 51
6.2.3 Aineellisen oikeuden tarpeet... 53
6.2.4 Väärän päätöksen riskin kantokyky ... 54
6.3 Juttutyypeittäin ... 56
6.3.1 Vahingonkorvausoikeus ... 56
6.3.2 Huoneenvuokraoikeus ... 66
6.3.3 Jäämistöoikeus ... 77
6.4 Kokoavia näkemyksiä – onko perinteisellä jaottelulla merkitystä? ... 86
7 YHTEENVETO ... 88
LÄHTEET
KIRJALLISUUS
Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1989.
Aarnio, Aulis, Luentoja lainopillisen tutkimuksen teoriasta, Forum Iuris. Helsingin yliopis- ton oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut 2011.
Bolding, Per Olof, Bevisbördan och den juridiska tekniken. Appelbergs Boktryckeriaktiebo- lag 1951.
Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lind- fors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus.
Helsinki 2017.
Eckhoff, Torstein, Tvilsrisikoen (bevisbyrden). Johan Grundt Tanum 1943.
Ekelöf, Per Olof, Rättegång – Fjärde häftet. Institutet för rättsvetenskaplig forskning 1977.
Ekelöf, Per Olof – Boman, Robert, Rättegång – Fjärde häftet. Institutet för rättsvetenskaplig forskning 1992.
Ekelöf, Per Olof – Edelstam, Henrik – Heuman, Lars, Rättegång IV. Norstedts Juridik AB 2009.
Halila, Jouko, Tunnustamisesta. Tyrvään kirjapaino Oy 1950.
Halila, Jouko, Todistustaakan jaosta silmälläpitäen erityisesti varallisuusoikeudellisia oi- keussuhteita. WSOY 1955.
Helenius, Dan – Linna, Tuula, Siviili- ja rikosprosessioikeus. Alma Talent Oy 2021.
Hemmo, Mika, Vahingonkorvausoikeus. WSOY 2005.
Hemmo, Mika, Syy-yhteys vahingonkorvausoikeudessa, s. 565–587 teoksessa Saarnilehto, Ari – Annola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena – Tammi-Salmi- nen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoikeus.
Sanoma Pro Oy 2012.
Heuman, Lars, Bevisbörda och beviskrav I tvistemål. Norstedts Juridik AB 2005.
Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteelliseen metodologiaan. Yleisen oikeustie- teen julkaisuja 17 2011.
Hoppu, Esko – Hoppu, Kari – Hoppu, Katja, Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet.
Alma Talent Oy 2020.
Huovila, Mika, Perustelemisen peukalosäännöt. Lakimies 5/2004, s. 791–815.
Jokela, Antti, Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. Oikeudenkäynti III. Alma Talent Oy 2015.
Jokela, Antti, Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja funktiot. Oikeudenkäynti I. Alma Talent Oy 2016.
Jokela, Antti, Rikosprosessioikeus. Alma Talent Oy 2018.
Kanerva, Ari – Kuhanen, Petteri – Ahsanullah, Tarik, Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta – Kommentaari. Kiinteistömedia Oy 2021.
Kangas, Urpo, Oikeustapauskommentti KKO 1998:114, teoksessa Timonen Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 1998 II. Alma Talent Fokus 1998.
Kangas, Urpo, Perhevarallisuusoikeus. Alma Talent Oy 2018.
Kangas, Urpo, Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. Alma Talent Oy 2019.
Kemppinen, Seppo, Oikeudenkäynnin käsikirja - siviiliprosessit. WSOY Lakitieto 2004.
Klami, Hannu Tapani (toim.), Todistelun ongelmia. Lakimiesliiton kustannus 1995.
Klami, Hannu Tapani – Marklund, Mikael – Rahikainen, Marja – Sorvettula, Johanna, Täysi näyttö. Teoriaa, asenteita ja todellisuutta, s. 37–61 teoksessa Klami, Hannu Tapani (toim.), Todistelun ongelmia. Lakimiesliiton kustannus 1995.
Klami, Hannu Tapani, Todistusratkaisu. Kauppakaari Oyj 2000.
Kolehmainen, Antti, Suosiolahja – suosimistarkoitus ja sen toteennäyttäminen. Oikeustiede – Jurisprudentia 2011, s. 279–330.
Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo, Jäämistösuunnittelu. Alma Talent Oy 2012.
Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo, Jäämistösuunnittelu I. Alma Talent Oy 2020.
Koskinen, Seppo – Kairinen, Martti – Nieminen, Kimmo – Nordström, Kim – Ullakonoja, Vesa – Valkonen, Mika, Työoikeus. Alma Talent Fokus 2018. (Koskinen ym. 2018) Lappalainen, Juha, Siviiliprosessioikeus II. Talentum Oyj 2001.
Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas, Asianosaiset siviiliprosessissa, s. 411–425 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus.
5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Hupli 2017a)
Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas, Siviilijutun käsittely, s. 978–1050 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudis- tettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Hupli 2017b)
Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas, Tuomion oikeusvoima, s. 767–808 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudis- tettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Hupli 2017c)
Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas, Juttujen yhdistäminen eli kumulaatio, s. 569–599 teok- sessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Proses- sioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Hupli 2017d) Lappalainen, Juha – Rautio, Jaakko, Näytön arviointi, s. 711–736 teoksessa Frände, Dan –
Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Rautio 2017a)
Lappalainen, Juha – Rautio, Jaakko, Todistuskeinot, s. 637–709 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Rautio 2017b)
Lappalainen, Juha – Rautio, Jaakko, Yleistä todistelusta, s. 603–635 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Lappalainen – Rautio 2017c)
Leppänen, Katja, Yhdenvertaisuus työelämässä. Alma Talent Oy 2015.
Leppänen, Tatu, Siviiliprosessin tehtävistä muuttuvassa yhteiskunnassa. Lakimies 5/1998, s. 828–831.
Lindell, Bengt, Civilprocessen. Iustus Förlag AB 2003.
Lindström, Jyrki, Luotonvalvonta ja saatavien perintä. Alma Talent Oy 2014.
Linna, Tuula, Syytteen muuttaminen ja tarkistaminen, syyteneuvottelu ja oikeusvoima. De- fensor Legis 3/2015, s. 417–435.
Linna, Tuula, Prosessioikeuden oppikirja. Alma Talent Oy 2019.
Lohi, Tapani, Oikeustapauskommentti KKO 2010:54, teoksessa Timonen Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 2010 II. Alma Talent Fokus 2010.
Loiva, Jukka, Asiantuntijatodistelusta de lege ferenda. Defensor Legis 5/2012, s. 639–665.
Mäenpää, Olli, Oikeudenkäynti hallintoasioissa. Alma Talent Oy 2019.
Määttä, Tapio (toim.) – Tolvanen, Matti – Kolehmainen, Antti – Kosonen, Jonna – Väätä- nen, Ulla – Keinänen, Anssi, Oikeudellisen ajattelun perusteita. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja N:o 30. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos 2018.
(Määttä ym. 2018)
Norio, Jaana, Oikeustapauskommentti KKO 2019:43, teoksessa Timonen Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 2019 I. Alma Talent Fokus 2019.
Norri, Matti, Perintö ja testamentti. Alma Talent Oy 2017.
Norros, Olli, Oikeustapauskommentti KKO 2008:20, teoksessa Timonen Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 2008 I. Alma Talent Fokus 2008.
Pölönen, Pasi, Oikeustapauskommentti KKO 2011:58, teoksessa Timonen Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 2011:II. Alma Talent Fokus 2011.
Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Todistelu oikeudenkäynnissä. Tietosanoma 2015.
Rautio, Jaakko, Valitus korkeimpaan oikeuteen, s. 1181–1204 teoksessa Frände, Dan – Ha- vansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudistettu pai- nos. Alma Talent Oy 2017.
Rautio, Jaakko – Frände, Dan, Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari.
Edita 2020.
Saarnilehto, Ari – Annola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena – Tammi- Salminen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoi- keus. Sanoma Pro Oy 2012.
Saarnilehto, Ari, Käyttöoikeussopimukset, s. 1075–1114 teoksessa Saarnilehto, Ari – An- nola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena – Tammi-Salminen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoikeus. Sanoma Pro Oy 2012.
Sahimaa, Maaria, Todistajankertomuksessa esiintyvät ristiriidat oikeuspsykologisesta ja oi- keudellisesta näkökulmasta. Defensor Legis 4/2021, s. 1025–1043.
Rudanko, Jorma, Näkökohtia todistusharkinnasta. Helsingin yliopisto 2020.
Rudanko, Jorma, Näkökohtia todistusharkinnasta. Lakimies 5/2021, s. 854–857.
Saranpää, Timo, Whiplash-vammat vahingonkorvaus- ja todistusoikeudellisena ongelmana.
Defensor Legis 5/2006, s. 811-830.
Saranpää, Timo, Näyttöenemmyysperiaate riita-asiassa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2010.
Saranpää, Timo, Näyttöenemmyys riita-asioiden normaalinäyttökynnykseksi? Defensor Le- gis 5/2011, s. 592–612.
Saranpää, Timo, Asiantuntijat ammeeseen? Ajatuksia asiantuntijoiden vastakkainkuuluste- lusta ja sen toteuttamisesta. Defensor Legis 1/2018, s. 1–18.
Sarasoja, Laura – Carling, Chris, Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asi- oissa 2019. Edilex 2020/36.
Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.
Sorvettula, Johanna – Klami, Hannu Tapani – Rahikainen, Marja, Todistusharkinnan perus- telemisesta, s. 19–35 teoksessa Klami, Hannu Tapani (toim.), Todistelun ongelmia.
Lakimiesliiton kustannus 1995.
Ståhlberg, Pauli – Karhu, Juha, Suomen vahingonkorvausoikeus. Alma Talent Oy 2002.
Tapanila, Antti, Joitakin huomioita oikeuspsykologisesta näkökulmasta näytön arviointiin.
Defensor Legis 3/2015, s. 572–580.
Tarukannel, Veijo – Tolvanen, Matti, Asian selvittäminen ja todistelu riita-asioissa ja hal- lintolainkäytössä – mikä yhdistää ja mikä erottaa? Lakimies 2010, s. 931–953.
Tirkkonen, Tauno, Uusi todistuslainsäädäntö. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1949.
Tirkkonen, Tauno, Suomen siviiliprosessioikeus II, WSOY 1977.
Tolvanen, Matti, Asianosaisten ja tuomarin roolit todistelussa. Lakimies 2006, s. 1325–
1343.
Tolonen, Hannu, Oikeuslähdeoppi. Wsoy Lakitieto 2003.
Tolppa, Petri, Todistustaakka testamentin tekijän tahdonmuodostuskyvystä ja ymmärryk- sestä. Defensor Legis 3/2021, s. 577–594.
Viljanen, Mika, Oikeudenkäymiskaaren 17:6 liikevahingon korvaamisessa – kätevä mutta kömpelö instrumentti? Defensor Legis 4/2009, s. 565–578.
Virolainen, Jyrki, Lainkäyttö. Lakimiesliiton kustannus 1995. (Virolainen 1995a)
Virolainen, Jyrki, Uusi alioikeusprosessi riita-asioissa – ongelmakohtia käytännön valossa.
Defensor Legis 1995, s. 329–378. (Virolainen 1995b)
Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Tuomion perusteleminen. Alma Talent Oy 2010.
Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessin päälajit ja tehtävät s. 57–82 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus.
5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Virolainen – Vuorenpää 2017a)
Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessioikeuden oikeuslähteet, normit ja peruskä- sitteet s. 83–116 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Vi- rolainen, Jyrki, Prosessioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Virolainen – Vuorenpää 2017b)
Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Periaatteet prosessioikeudessa s. 117–236 teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus.
5. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017. (Virolainen – Vuorenpää 2017c)
Vuorenpää, Mikko, Valittuja kysymyksiä todistusoikeudesta. Helsingin Kamari Oy 2020.
Ylönen, Markku, Asianajajaoikeus: laki, säännöt ja tapaohjeet. Alma Talent Oy 2018.
VIRALLISLÄHTEET
HE 93/1986 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle kauppalaiksi.
HE 179/1990 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle turvaamistointa koskevan lainsäädännön uudistamisesta.
HE 165/1992 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristövahinkojen korvaamisesta ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
HE 14/1994 vp Hallituksen esitys eduskunnalle asuntokauppaa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 82/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 91/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 157/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen liitty- viksi laeiksi.
HE 19/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liit- tyviksi laeiksi.
HE 46/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudista- miseksi.
HE 277/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle työtapaturma- ja ammattitautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
LaVM 19/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja sii- hen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudista- miseksi.
OMML 69/2012 Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusministeriön mietintöjä ja lau- suntoja.
OMSO 65/2012 Vertailua eräistä todistusoikeudellisista kysymyksistä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
LAUSUNNOT
Rovaniemen hovioikeus, Lausunto todistelutoimikunnan mietinnöstä todistelu yleisissä tuo- mioistuimissa. 31.1.2013.
Suomen Tuomariliitto, Lausunto todistelutoimikunnan mietinnöstä todistelu yleisissä tuo- mioistuimissa. 1.3.2013.
Vaasan hovioikeus, Lausunto todistelutoimikunnan mietinnöstä todistelu yleisissä tuomio- istuimissa. 1.2.2013.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus, Lausunto todistelutoimikunnan mietinnöstä todistelu ylei- sissä tuomioistuimissa. 25.1.2013.
OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus
KKO 1939 II 120 KKO 1946 II 235 KKO 1949 II 432 KKO 1958 II 118 KKO 1964 II 22 KKO 1982 II 74 KKO 1990:47 KKO 1991:172 KKO 1992:138 KKO 1994:132 KKO 1994:133 KKO 1997:137 KKO 1997:163 KKO 1998:53 KKO 1998:82 KKO 1998:88 KKO 1998:114 KKO 2000:118 KKO 2001:61 KKO 2004:8 KKO 2004:17 KKO 2004:59 KKO 2005:66 KKO 2005:99 KKO 2005:140
KKO 2008:20 KKO 2009:78 KKO 2010:54 KKO 2011:58 KKO 2013:48 KKO 2013:83 KKO 2013:96 KKO 2013:97 KKO 2014:48 KKO 2015:101 KKO 2017:49 KKO 2018:50 KKO 2018:67 KKO 2019:43 KKO 2020:82 KKO 2021:59
Hovioikeudet
Helsingin HO 8.2.2000 t. 319 Helsingin HO 6.2.2003 t. 361 Helsingin HO 28.9.2021 t. 1256 Itä-Suomen HO 11.5.2000 t. 475 Itä-Suomen HO 3.10.2017 t. 538 Kouvolan HO 21.5.2002 t. 505 Rovaniemen HO 4.9.2001 t. 505 Rovaniemen HO 4.10.2007 t. 882 Rovaniemen HO 20.4.2018 t. 139 Rovaniemen HO 5.6.2019 t. 201 Turun HO 9.1.2017 t. 16
Turun HO 13.4.2017 t. 381 Vaasan HO 19.11.2018 t. 483 Työtuomioistuin
TT 2021-35
LYHENNELUETTELO
AHVL laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 481/1995
HE hallituksen esitys
HO hovioikeus
KKO korkein oikeus
LaVM lakivaliokunnan mietintö
OK oikeudenkäymiskaari 4/1734
PK perintökaari 40/1965
PL perustuslaki 731/1999
RL rikoslaki 39/1889
ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997
Tasa-arvolaki laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986 TyTAL Työtapaturma- ja ammattitautilaki 459/2015
VahL Vahingonkorvauslaki 412/1974
VOK Oikeudenkäymiskaari muodossa, jossa se oli ennen vuoden 2016 alusta lailla 732/2015 voimaantulleita muutoksia YmpVahL laki ympäristövahinkojen korvaamisesta 737/1994
KUVIOT JA TAULUKOT
Kuvio 1. Normaalinäyttökynnyksen taso
1 JOHDANTO
1.1 Aihe
Riita-asioissa tuomioistuimen päätöksen ennustaminen voi olla vaikeaa. Ennen oikeuden- käyntimenettelyyn ryhtymistä kantajan tulisi kuitenkin voida arvioida, kuinka paljon näyttöä on hankittava ja esitettävä, jotta tuomio olisi kanteessa esitettyjen vaatimusten mukainen.1 Haastehakemusta ei siis kannata toimittaa käräjäoikeuteen, ellei menestymismahdollisuuk- sia ole huolellisesti arvioitu, sillä vaatimusten hylkäämisen lisäksi maksettavaksi voi tulla omien oikeudenkäyntikulujen lisäksi vastapuolen suuret oikeudenkäyntikulut.2 Myös vas- taajan on tärkeää arvioida se, kannattaako asiaa käsitellä tuomioistuimessa vai olisiko asia järkevämpää sopia tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella.
Menestymismahdollisuuksien arvioinnissa olennaista on erityisesti se, pystyykö osapuoli esittämään vaatimustensa ja väitteidensä tueksi riittävästi näyttöä. Näyttökynnys määrittää sen, milloin näyttöä on esitetty riittävästi ja tuomioistuin voi ratkaista asian osapuolen vaa- timusten mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren (OK, 4/1734) 17:2.2:ssa riita-asian näyttökyn- nykseksi määritellään nykyään ”uskottava näyttö”, mutta OK 17:2.4:n mukaan normaali- näyttökynnyksestä voidaan poiketa, mikäli laissa niin säädetään tai asian laatu niin edellyt- tää. Vaikka näyttökynnyksen taso on laissa säädetty, ei näytön arviointi ole yksinkertaista tai yksiselitteistä; ensinnäkin uskottava on suhteellinen käsite ja toiseksi näyttökynnyksen korkeus voi lain mukaan vaihdella.3 Koska lain sanamuoto ei määrittele näyttökynnystä tä- män yksityiskohtaisemmin, vaatii normaalinäyttökynnyksen määrittely tarkempaa tutki- mista.4 Tutkielman tarkoituksena on analysoida, mikä on riita-asioiden normaalinäyttökyn- nys suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ja millä perusteella näyttökynnys vaihtelee riita-asi- oissa.
1 Toisaalta tarvittavan näytön määrä on syytä arvioida senkin vuoksi, että ylimitoitettua todistelua on syytä välttää. Kemppinen 2004, s. 41.
2 Oikeudenkäymiskaaren (OK, 4/1734) 21:1:n (368/1999) mukaan hävinnyt osapuoli voi joutua maksamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan mediaani oikeudenkäyntiku- luriski oli vuonna 2019 pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 15 343 euroa. Sarasoja – Carling 2020, s.
38.
3 Näyttökynnyksen joustavuuden määrittely on hankalaa, kun edes normaalinäyttökynnyksen tasosta ei ole yhteisymmärrystä. Saranpää 2010, s. 219.
4 Lain tulkinnassa lähdetään liikkeelle aina sanamuodonmukaisesta tulkinnasta, eli tarkastellaan säännöksen sanamuotoa. Muut tulkintakeinot tulevat kyseeseen vasta, jos lain sanamuoto on epäselvä. Ks. Virolainen – Martikainen 2010, s. 459–460.
Tutkielma on tarpeellinen erityisesti yksilön näkökulmasta – kun osapuolet pystyvät ennak- koon arvioimaan kyseessä olevan näyttökynnyksen tason, he voivat ennakoida näytön arvi- ointia ja asian lopputulosta. Kun osapuolet ymmärtävät asiaan liittyvät näytön riittämättö- myyttä koskevat riskit ja oman asemansa juuri kyseessä olevassa riita-asiassa, on mahdol- lista välttää ”turhia” ja kalliita oikeudenkäyntejä.5 Toisaalta näyttökynnyksen tutkiminen on tarpeellista myös lainkäyttäjän näkökulmasta, sillä näyttökynnyksen taso voi olla epäselvä ja tulkinnanvarainen lainkäyttäjille.6 Oikeuskirjallisuudessa on nostettu esille myös huoli siitä, että näyttöongelmien ratkaiseminen on usein haastavampaa kuin oikeusongelmien rat- kaiseminen, mutta tähän ei juuri keskitytä oikeustieteen opinnoissa.7 Tämä näkyy käytännön oikeuselämässä niin, ettei tuomioistuin aina tunne näytön arvioinnin teorioita.8 Tämä ei ole toivottava tilanne oikeuskäytännön yhtenäisyyden näkökulmasta, joten näyttökynnystä on tämänkin vuoksi syytä tutkia tarkemmin. Koska näyttökynnyksen taso määrittelee myös sitä, miten suuri riski halutaan ottaa vääristä päätöksistä, on tutkielma tarpeellinen myös lainsää- täjän näkökulmasta tarkasteltuna.9 Olisi olennaisen tärkeää määrittää näyttökynnyksen taso yksiselitteisesti, jotta lainsäätäjän tavoite toteutuisi mahdollisimman tehokkaasti.
1.2. Tutkimuskysymykset ja rajaukset
Riita-asioiden normaalinäyttökynnyksen tasoa ei ole määritelty lain tasolla riittävän tarkasti.
Lisäksi lain sanamuodosta jää epäselväksi erityisesti se, millaisissa tapauksissa normaali- näyttökynnyksestä poikkeaminen olisi asian laadun vuoksi mahdollista. Näin ollen tutkiel- man tarkoituksena on vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: ”Mitä riita-asioiden näyttö- kynnykseksi määritelty termi ”uskottava näyttö” tarkoittaa?” ja ”Milloin uskottavan näytön vaatimuksesta voidaan dispositiivisessa riita-asiassa poiketa?”.
5 Lappalainen 2001, s. 297; Lappalainen – Rautio 2017a, s. 712; Saranpää 2010, s. 166.
6 Klami toteutti tutkimusryhmänsä kanssa tutkimusprojektissaan Oikeus ja totuus kyselytutkimuksen suoma- laisille ja ruotsalaisille lainkäyttäjille ja selvitti muun muassa, kuinka yksittäinen tuomioistuinjuristi hahmot- taa näyttökynnyksen korkeuden. Tutkimustulosten mukaan niin Suomessa kuin Ruotsissakin näyttökynnyk- sen korkeutta kuvaavat termit ymmärretään hyvin yksilöllisesti. Klami – Marklund – Rahikainen – Sorvettula 1995, s. 46.
7 Klami 2000, s. 118.
8Kyselytutkimuksen mukaan todistusteoreettiset kysymykset ovat usein vieraita käytännön juristeille. Klami – Marklund – Rahikainen – Sorvettula 1995, s. 44. Sama kannanotto on nostettu esiin myös tuoreemmassa oikeuskirjallisuudessa: tuomareille ja syyttäjille suunnatun tutkimuksen perusteella huomattavalle osalle ky- selyyn vastanneista todistusteoriat ja – metodit eivät olleet tuttuja tai niitä ei käytännön ratkaisutoiminnassa hyödynnetty. Jokela 2015, s. 330.
9 Mikäli näyttökynnys on korkealla, on olemassa riski siitä, ettei asianosainen pysty esittämään asiassa riittä- vää näyttöä, jolloin tuomioistuin joutuu tekemään väärän päätöksen. Virolainen 1995a, s. 88–89; Klami 2000, s. 84–85.
Tutkielmassa keskitytään siten erityisesti OK 17 luvun 2 pykälän 2 ja 4 momentteihin niin, että tutkielmassa vertaillaan näyttökynnystä erilaisissa dispositiivisissa riita-asioissa10 eli asioissa, joissa sovinto on sallittu. Tutkimuksen ulkopuolelle rajataan indispositiiviset riita- asiat11 eli asiat, joissa sovinto ei ole sallittu.Rajauksen perusteena on se, että indispositiivis- ten riita-asioiden käsittely poikkeaa dispositiivisten asioiden käsittelystä osin huomattavas- tikin,12 joten tutkielman laajuuden vuoksi ei ole mahdollista tutustua riittävän kattavasti sekä dispositiivisiin että indispositiivisiin riita-asioihin. Koska tutkielma rajataan dispositiivisiin riita-asioihin, jää tutkielman ulkopuolelle rikos- ja hallintoasioiden näyttökynnyksen tarkas- telu.
Tutkielmassa käsitellään tuomioistuinprosessissa tapahtuvaa riidanratkaisua ja näyttökyn- nyksen tasoa tarkastellaan pääsääntöisesti sellaisissa dispositiivisissa riita-asioissa, joita kä- sitellään yleisissä tuomioistuimissa.13 Tutkielma rajataan koskemaan sellaisia tapauksia, jotka päätyvät nimenomaisesti tuomioon. Merkitystä ei ole sillä, käsitelläänkö asiaa kirjalli- sessa vai suullisessa menettelyssä. Näin ollen esimerkiksi tuomioistuinsovittelussa ratkais- tuja riita-asioita ei käsitellä tässä tutkielmassa.
1.3 Metodi, lähdeaineisto ja aiemmat tutkimukset
Tutkielman tavoitteena on analysoida normaalinäyttökynnyksen taso sekä tapaukset, joissa normaalinäyttökynnyksestä voidaan poiketa. Jotta tutkimustehtävässä onnistuttaisiin, edel- lyttää se oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 pykälän systematisointia ja tulkintaa, joten ky- seessä on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkielma.14 Säännösten systematisoinnilla tarkoitetaan oikeudellisen tulkintakontekstin laajempaa hahmottamista, mikä on tehtävä en- nen säännöksen tulkintaa.15 Kun säännös hahmotetaan osana oikeusjärjestelmää, on mah- dollista siirtyä tulkintaan, jonka tavoitteena on määrittää säännöksen kielellisen ilmaisun
10 Dispositiivisia riita-asioita voidaan kutsua myös tahdonvaltaisiksi riita-asioiksi, mutta tutkielmassa käyte- tään selvyyden vuoksi ainoastaan termiä dispositiivinen riita-asia. Ks. esim. Virolainen – Vuorenpää 2017a, s. 61–63.
11 Indispositiivisia riita-asioita voidaan kutsua myös virallisvalvontaisiksi riita-asioiksi, mutta tutkielmassa käytetään selvyyden vuoksi ainoastaan termiä indispositiivinen riita-asia. Ks. esim. Virolainen – Vuorenpää 2017a, s. 61–63.
12 Virolainen – Vuorenpää 2017a, s. 61.
13 Yksi tuomio on lisäksi otettu tutkielman rikastuttamisen vuoksi työtuomioistuimen oikeuskäytännöstä.
14 Lainopillisessa tutkimuksessa tarkoituksena on systematisoida ja tulkita voimassa olevaa oikeutta. Aarnio 1989, s. 48.
15 Siltala 2003, s. 23.
merkitys.16 Vasta systematisoinnin ja tulkinnan jälkeen voidaan esittää perusteltu tulkinta- kannanotto siihen, kuinka säännöstä tulisi soveltaa.17 Tulkintakannanotto tehdään oikeusläh- deopin ja tulkintateorioiden avulla.18
Tutkimusaineisto koostuu lainsäädännön lisäksi lainvalmisteluaineistosta eli erityisesti hal- lituksen esityksistä ja valiokuntien mietinnöistä. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edel- lyttää myös oikeuskäytännön tutkimista, joten lähdeaineistona hyödynnetään pääasiassa kor- keimman oikeuden ja hovioikeuksien antamia ratkaisuja.19 Vaikka näytön arviointi ja näyt- tökynnyksen ylittyminen arvioidaan jokaisessa riita-asiassa, ainoastaan oikeuskäytäntöä tut- kimalla tutkimuskysymyksiin ei voida vastata, koska tuomioistuimilla ei ole tapana perus- tella näyttökynnystä ja sen korkeutta tuomioissaan.20 Näin ollen tässä tutkielmassa oikeus- kirjallisuudella on tutkimusaineistona merkittävä rooli. Suomalaisen oikeuskirjallisuuden li- säksi tutkimusaineistona on pohjoismaista oikeuskirjallisuutta.
Näytön arviointia siviiliprosessissa on tutkittu Suomessa jonkin verran. Oppikirjoissa näytön riittävyysarviointia on käsitellyt esimerkiksi Juha Lappalainen (2001) ja Antti Jokela (2015).
Laajempaa näyttökysymyksiä koskevaa tutkimusta on tehnyt Hannu Tapani Klami 1980–
1990-luvulla. Tuoreempaa tutkimusta on tehnyt puolestaan Timo Saranpää; hänen näyttö- enemmyysperiaatetta koskeva väitöskirjansa julkaistiin vuonna 2010. Lisäksi viime vuonna julkaistiin Jorma Rudangon todistusharkintaa koskeva väitöskirja (2021). Näistä teoksista lähinnä Klami on tutkinut asiaa laajemmin nimenomaan näyttökynnyksen näkökulmasta, jo- ten tuoreelle tutkimukselle on nähdäkseni tarvetta.
1.4 Tutkielman rakenne
Tutkielma rakentuu kahdeksasta pääluvusta. Johdannon jälkeen luvussa kaksi käsitellään to- distelua yleisellä tasolla. Todistelun käsittely on tärkeää, sillä todistelu luo pohjan näytön arvioinnille ja näyttökynnyksen tason tarkastelulle. Kyseisessä luvussa esitellään ensin
16 Siltala 2003, s. 22.
17 Siltala 2003, s. 22; Määttä ym. 2018, s. 20.
18 Siltala 2003, s. 22. Ks. oikeuslähdeopista Aarnio 1989, s. 220–221 ja tulkintametodeista esim. Hirvonen 2011, s. 38–40. Oikeuslähteistä laajemmin ks. Aarnio 2011, s. 68–89.
19 Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset ovat oikeuslähdeopillisesti kaikista painavimpia ratkaisuja. Sit- temmin myös hovioikeuksien päätöksillä on katsottu olevan tulkintakäytäntöä luovaa merkitystä, koska vali- tuslupaa korkeimpaan oikeuteen on vaikeaa saada. Jos hovioikeus poikkeaa korkeimman oikeuden tulkintalin- jasta, tulee päätös perustella. Tolonen 2003, s. 123–124.
20 Virolainen – Martikainen 2010, s. 290.
riitaprosessi tiiviisti, minkä jälkeen käsitellään todistelun perusteet ja asianosaisten käytet- tävissä olevat todistuskeinot. Tämän jälkeen luvussa kolme käsitellään näytön arviointia si- ten, että kiinnitetään huomiota erityisesti todistusharkintaan, näytön riittävyysarviointiin ja todistustaakkaan. Näytön arviointiprosessin kuvaaminen on koettu tarpeelliseksi esitellä, sillä näyttökynnyksen määrittely on osa näytön arviointia. Kun aihe on taustoitettu riittä- västi, päästään neljännessä luvussa käsittelemään tutkielman pääaihetta eli näyttökynnystä.
Luvussa käydään läpi näyttökynnyksen historiaa eli sitä, kuinka näyttökynnyksen taso on muuttunut lainsäädännön kehittyessä, ja kuinka nykyiseen normaalinäyttökynnykseen on päädytty. Luvun tavoitteena on myös tutkia, mille tasolle normaalinäyttökynnys on asetettu.
Luvusta viisi alkaen päästään tarkastelemaan toista tutkimuskysymystä eli sitä, milloin us- kottavan näytön vaatimuksesta voidaan dispositiivisessa riita-asiassa poiketa. Kyseisessä lu- vussa tarkastellaan näyttökynnyksestä poikkeamista lainsäädännön perusteella. Ensin sy- vennytään oikeudenkäymiskaaren 17:2.3:n erityissäännökseen koskien yksityisoikeudelli- sen saatavan määrän arviointia, minkä jälkeen tarkastellaan erityisiä näyttökynnyssäännök- siä sekä käydään läpi joitakin esimerkkisäännöksiä. Viimeisessä käsittelyluvussa eli luvussa kuusi keskitytään OK 17:2.4 kohtaan, jossa todetaan näyttökynnyksen joustavan asian sitä edellyttäessä. Luvussa analysoidaan näyttökynnyksen joustavuutta yksittäistapauksittain sekä juttutyypeittäin. Tutkielma päättyy lukuun seitsemän, jossa esitetään tutkielman yh- teenveto.
2 TODISTELU RIITA-ASIASSA
2.1 Riitaprosessi
Riita-asian oikeudenkäynnillä tarkoitetaan menettelyä, jossa haetaan oikeussuojaa yksityis- oikeudellisen intressin vuoksi.21 Perustuslain (PL, 731/1999) 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viivytyksettä toimivaltaisessa tuomioistui- messa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen voi halutessaan aloittaa riitaprosessin tuomioistui- messa, ja ratkaisupakon vuoksi asiassa toimivaltaisella tuomioistuimella22 on velvollisuus tutkia asia ja antaa siinä ratkaisu. Riita-asiassa asianosaisia on vähintään kaksi ja heitä kut- sutaan kantajaksi ja vastaajaksi.23 Riita-asiassa on yleensä yksinkertaistetusti kyse siitä, että kantaja vaatii vastaajalta jotakin ja tuomioistuin ratkaisee asianosaisten erimielisyyden. Lop- putuloksena on tyypillisesti se, että toinen asianosaisista voittaa jutun, samalla kun toinen häviää.24
Riita-asian vireilletulo edellyttää asianosaisten tahtoa ja aloitetta.25 Riita-asia tulee vireille, kun kantaja toimittaa haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan (OK 5:1.2). Oikeuden- käymiskaaren 5:2.1,3:n mukaan kantajan tulee jo haastehakemuksessa ilmoittaa kanteensa tueksi esitettävät todisteet todistusteemoineen.26 Asian vireilletulon jälkeen tuomioistuin an- taa OK 5:8:n mukaan vastaajalle haasteen, johon vastaajan tulee OK 5:9:n mukaan vastata pääsäännön mukaan kirjallisesti. Jos vastausta ei saada määräaikaan mennessä, tuomioistuin ratkaisee asian, valmistelua jatkamatta, hyväksymällä kanteen yksipuolisella tuomiolla, kun- han kanne ei ole selvästi perusteeton (OK 5:13). Mikäli vastaaja antaa vastauksen, jatkuu asian käsittely kirjallisessa tai suullisessa valmistelussa taikka suoraan pääkäsittelyssä (OK 5:15). Mikäli vastaaja vastustaa kannetta, tulee hänen OK 5:10.1,3:n mukaan jo haasteeseen vastatessaan ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan vastauksen tueksi esitettävät todisteet to- distusteemoineen.
21 Jokela 2016, s. 47.
22 Tuomioistuimen toimivaltaisuudesta tarkemmin esim. Jokela 2016, s. 261–289.
23 Riita-asiat ovat erotettavissa hakemusasioista nimenomaan kaksiasianosaissuhteen perusteella. Jokela 2016, s. 50. Riita-asiassa asianosaisena voi olla luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä. Katso asianosais- kelpoisuudesta tarkemmin Lappalainen – Hupli 2017a, s. 411–415.
24 Kuitenkin myös osittainen voitto tai häviö on mahdollista. Linna 2019, s. 27.
25 Virolainen – Vuorenpää 2017a, s. 61.
26 Tähän on olemassa poikkeus OK 5:3:ssä. Kyseisen säännöksen mukaan tietyissä summaarisissa riita-asi- oissa kantajan ei tarvitse esittää todisteita, mikäli hänen käsityksensä mukaan asia ei ole riitainen.
Tyypillisesti asian valmistelu jatkuu vastaajan vastauksen jälkeen siten, että käräjäoikeus pyytää asianosaisilta OK 5:15 a:n mukaiset kirjalliset lausumat. Jos asianosaiset eivät ole vielä haastehakemuksessa tai ensimmäisessä vastauksessaan ilmoittaneet todisteitaan, tulee OK 5:20:n mukaan todisteet sekä todistusteemat esittää viipymättä valmistelun aikana. Oi- keudenkäymiskaaressa on lisäksi säädetty tuomioistuimen velvollisuudeksi pitää huolta siitä, että riita-asian valmistelun aikana asianosaisten todisteet on ilmoitettu todistusteemoi- neen (OK 5:19). Oikeudenkäymiskaaren 5:22:n mukaan tuomioistuin voi antaa asianosai- sille kehotuksen ilmoittaa tuomioistuimelle tiettyyn määräpäivään mennessä vaatimukset, perusteet sekä todisteet todistusteemoineen uhalla, että määräajan jälkeen uusia vaatimuksia, seikkoja tai todisteita ei voida enää ilmoittaa ilman pätevää syytä (prekluusio valmiste- lussa27).28 Tämän lisäksi tuomioistuin valvoo edellä todetusti jo valmisteluvaiheessa, ettei asiaan sekoiteta siihen kuulumatonta ja asian ratkaisemisen näkökulmasta tarpeetonta todis- telua (OK 5:21).
Jos asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista, voidaan asia ratkaista kirjallisen valmistelun perusteella, mikäli asianosaiset siihen suostuvat (OK 5:27 a). Jos asia vaatii kuitenkin jatkokäsittelyä, edetään seuraavaksi OK 5:15 c:n mu- kaiseen suulliseen valmisteluun. Asia on mahdollista ratkaista suullisen valmistelun vai- heessa (OK 5:27) tai jatkaa asian käsittelyä pääkäsittelyssä (OK 5:28). Jos asiaa ei voida ratkaista kirjallisessa menettelyssä, valmistelusta siirrytään pääkäsittelyyn, jossa todisteet esitetään välittömyysperiaatteen mukaisesti asian ratkaisevalle tuomioistuimen kokoonpa- nolle (OK 6:1.1). OK 6:5.1:n mukaan pääkäsittely tulisi järjestää yhtäjaksoisesti ja myös todistelu tulisi ottaa vastaan yhtäjaksoisesti; tällä turvataan todistelun välittömyyttä. Suulli- suusperiaatteen mukaisesti todisteet esitetään pääkäsittelyssä pääsääntöisesti suullisesti (OK 6:3 ja OK 17:47.1).
Kun pääkäsittely on päättynyt, tuomioistuin pitää tarvittaessa päätösneuvottelun, minkä jäl- keen asiassa annetaan tuomio (OK 24:8). Kanteen hyväksyminen edellyttää ensinnäkin
27 Ks. prekluusiosta ja ”prekluusiotyypeistä” tarkemmin esim. Lappalainen – Hupli 2017b, s. 1000–1005.
28 Vertailun vuoksi nostetaan esiin OK 6 luvun 9 §:n 2 momentin prekluusiosäännös, jonka mukaan indis- positiivisessa riita-asiassa asianosainen ei saa enää ilman asianosaisten suostumusta pääkäsittelyssä vedota todisteeseen, johon hän ei ole valmistelussa vedonnut, ellei menettely johdu pätevästä syystä.
vaatimistaakan täyttämistä eli sitä, että vaatimus on esitetty (OK 24:3.1).29 Vaatimus tarkoit- taa tuomioistuimelle esitettyä pyyntöä saada asiassa päätös, joka sisältää tietyn oikeusseu- raamuksen.30 Toiseksi vaatimus on pitänyt konkretisoida oikeustosiseikoin eli asianosaisen on tullut esittää tapahtumainkulku välittömästi relevantein faktoin.31 Kolmanneksi oikeus- tosiseikkoihin on tullut vedota eli asianosaisen on tullut täyttää väittämistaakka (OK 24:3.2).32 Väittämistaakan täyttäminen edellyttää asianosaisen nimenomaista pyyntöä siitä, että päätöksen perustaksi otettaisiin tämän esille tuomat oikeustosiseikat ja ratkaisu perus- tettaisiin esitettyyn aineistoon.33 Neljänneksi oikeustosiseikoista on lähtökohtaisesti34 tullut esittää riittävä näyttö.35
Muutoksenhakuoikeus on turvattu PL 21:2:ssä. Mikäli asianosainen on tyytymätön käräjä- oikeuden tuomioon, voi hän valittaa päätöksestä hovioikeuteen. Tällöin hänen tulee tehdä tyytymättömyyden ilmoitus asian ratkaisseelle tuomioistuimelle seitsemän päivän kuluessa käräjäoikeuden ratkaisun antamisesta (OK 25:5). Kun käräjäoikeus on hyväksynyt tyyty- mättömyyden ilmoituksen, tulee asianosaisen toimittaa käräjäoikeuteen valituskirjelmä (OK 25:12). Valittajan vastapuoli voi halutessaan tehdä tässä vaiheessa vastavalituksen (OK 25:14 a). Asia otetaan hovioikeudessa käsiteltäväksi, jos valittajalle myönnetään jatkokäsit- telylupa (OK 25 a:5). Hovioikeus käsittelee asian vain valituksessa ja mahdollisessa vas- tauksessa vedotuin osin (OK 26:1). Jos asianosainen ei ole tyytyväinen hovioikeuden tuo- mioon, voi hän hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla (OK 30:1). Asian kä- sittely korkeimmassa oikeudessa edellyttää, että asianosainen on toimittanut hovioikeuden kirjaamoon valituslupahakemuksen 60 päivän kuluessa hovioikeuden ratkaisun antamisesta ja että korkein oikeus myöntää asiassa valitusluvan (OK 30:5). Korkeimman oikeuden rat- kaisu saa lain- ja oikeusvoiman heti ratkaisun antamishetkellä.36 Riita-asian käsittely päättyy lainvoimaiseen tuomioon.37
29 Saranpää 2010, s. 39.
30 Virolainen – Vuorenpää 2017b, s. 112.
31 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 604.
32 Saranpää 2010, s. 39.
33 Virolainen – Vuorenpää 2017b, s. 112–113.
34 Tietyissä tilanteissa oikeustosiseikka, johon on asianmukaisesti vedottu, voidaan ottaa tuomion perustaksi myös ilman näytön esittämistä. Saranpää 2010, s. 39. Näistä tilanteista tarkemmin kohdassa 2.2.3.
35 Saranpää 2010, s. 39.
36 Rautio 2017, s. 1203.
37 Tuomion lainvoimaisuushetkestä ks. tarkemmin Lappalainen – Hupli 2017c, s. 770.
2.2 Todistelun perusteet 2.2.1 Todistelutarpeen arviointi
Viimeistään valmistelun päätyttyä on käynyt selväksi, mistä asianosaiset ovat erimielisiä (OK 5:19.2). Riita-asioissa todistelu kohdistuu kanteessa esitettyyn väitettyyn tapahtumain- kulkuun, josta asianosaiset ovat erimielisiä.38 Todistelulla pyritään selvittämään riita-asian faktat eli se, mitä todellisuudessa on tapahtunut – asianosaisen tulee siis näyttää toteen ta- pauksen oikeustosiseikat.39 Mikäli asianosainen ei esitä riittävää näyttöä riitaisen seikan osalta, sitä ei voida asettaa tuomion perustaksi (OK 17:2).40
Todistelun kohteena olevat seikat tulee muotoilla todistusteemoiksi.41 Todistusteemoilla tar- koitetaan oikeustosiseikan asemassa olevaa faktaväitettä.42 Oikeudenkäymiskaaressa todis- tusteemasta puhuttaessa käytetään ilmaisua ”mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää to- teen”.43 Todistusteemat valitaan kanteen perustana olevista oikeustosiseikoista niin, että to- distelua esitetään vain riitaisista seikoista.44 Esitetty näyttö voidaan hyväksyä vain silloin, kun se tuo näyttöarvoa todistusteemana olevan oikeustosiseikan olemassaolosta tai sitä vas- taan.45
Asianosaisen tulee vakuuttaa tuomioistuin väitteidensä totuudenmukaisuudesta todisteiden avulla. Todisteella voidaan tarkoittaa ensinnäkin todistustosiseikkoja eli välillisesti relevant- teja faktoja, joilla on merkitystä todisteena oikeustosiseikan tai toisen todistustosiseikan ole- massaolosta.46 Toiseksi todisteilla voidaan tarkoittaa myös todistuskeinoja eli ulkoisia kei- noja, joilla todistustosiseikat saatetaan tuomioistuimen tietoon.47 Oikeudenkäyntiin valmis- tauduttaessa on tärkeää arvioida todistelun riittävyys ja mitoittaa asiassa esitettävä todistelu niin, että näyttökynnys ylittyy, mutta tarpeeton todistelu vältetään.48
38 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 604.
39 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 604.
40 Lähtökohtana on uskottava näyttö, mutta tietyissä tilanteissa uskottavan näytön vaatimuksesta on voitu poiketa. Ks. luvut 5-7.
41 Saranpää 2010, s. 99.
42 Saranpää 2010, s. 99. On hyvä huomioida, että todistusteemalla voidaan tarkoittaa myös muun kuin oi- keustosiseikan asemassa olevaa todistelun kohdetta. Virolainen – Vuorenpää 2017b, s. 113
43 Ks. esim. OK 5:2.1 ja OK 5:10:1.
44 Saranpää 2010, s. 99.
45 Saranpää 2010, s. 99.
46 Virolainen – Vuorenpää 2017b, s. 113.
47 Virolainen – Vuorenpää 2017b, s. 112. Todistuskeinoja ovat muun muassa asiakirjat, todistajat sekä katsel- mus. Näistä lisää osiossa 2.3.
48 Todistelutarpeen arviointi on haastava tehtävä, joten tämä on yleensä syytä tehdä yhdessä oikeudenkäynti- asiamiehen kanssa. Kemppinen 2004, s. 41 ja 50.
2.2.2 Vapaa todistelu
Suomessa on noudatettu vapaata todistusteoriaa vuoden 1948 todistuslainsäädäntöuudis- tuksesta alkaen.49 Vapaa todistusteoria tarkoittaa, että asianosainen saa vapaan todistelun periaatteen mukaan lähtökohtaisesti esittää haluamansa näytön tuomioistuimelle (OK 17:1.1), minkä jälkeen tuomioistuin vapaalla todistusharkinnalla50 päättää esitettyjä todis- teita ja muita ilmenneitä seikkoja harkittuaan, mitä asiassa on näytetty ja jäänyt näyttämättä (OK 17:1.2). Vapaa todistelu turvaa asianosaiselle oikeuden esittää näyttöä erilaisin todis- tuskeinoin, ja tuomioistuimen tulee näyttöä arvioidessaan ottaa huomioon kaikki oikeuden- käynnissä tuomioistuimen tietoon tullut aineisto. Tämä tarkoittaa myös sitä, että varsinaisten todistelukeinojen ulkopuolinenkin materiaali otetaan huomioon.51 Periaate on otettu osaksi lainsäädäntöä – OK 17:6:n mukaan tuomioistuin ottaa todistusharkinnassa huomioon, mikäli asianosainen ei kutsuttuna osallistu oikeudenkäyntiin tai jättää todistelutarkoituksessa kuul- tuna vastaamatta kysymykseen.
Oikeutta vapaaseen todisteluun on kuitenkin rajoitettu.52 OK 17:8:n mukaan tuomioistuin voi rajoittaa prosessiekonomisesta syystä tarpeetonta todistelua sekä todistelua, joka on kor- vattavissa edullisemmalla, helpommin tai luotettavammin saatavilla olevalla todistelulla. Li- säksi vapaata todistelua on rajoitettu salassapitointressien vuoksi; oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10-23 §:ssä säädetään velvollisuudesta ja oikeudesta kieltäytyä todistamasta tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi asianosaisen lähiomaisella on oikeus kieltäytyä todistamasta (OK 17:7).
2.2.3 Mitkä seikat eivät edellytä todistelua?
Oikeudenkäymiskaareen on otettu säännökset tilanteista, joissa asianosaisen ei tarvitse esit- tää seikoista näyttöä vaan tuomioistuin voi asettaa seikan tuomion perusteeksi ilman näyttö- äkin.53 Ensinnäkin oikeudenkäymiskaaren 17:5.2:n mukaan näyttöä ei tarvitse dispositiivi- sessa riita-asiassa esittää silloin, kun asianosaiset ovat seikasta yksimielisiä (OK 17:5.2).
Mikäli yksimielisyyttä ei ole nimenomaisesti ilmaistu, lain esitöiden mukaan
49 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 612.
50 Todistusharkintaa käsitellään jäljempänä luvussa 3.2.
51 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 612.
52 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 613.
53 Saranpää 2010, s. 40.
tuomioistuimen tulee tarvittaessa varmistaa sekä kantajalta että vastaajalta nimenomaisesti heidän yksimielisyytensä kyseessä olevasta seikasta – ainoastaan asianosaisen vaikenemisen perusteella yksimielisyyttä seikasta ei voida todeta.54
Toiseksi todistelua ei edellytä seikka, jonka asianosainen on tunnustanut55 oikeaksi (OK 17:5.2). Tällaisen seikan on perinteisesti katsottu tarkoittavan vastapuolen väittämää seik- kaa, joka on tunnustajalleen haitallinen.56 Taustalla on asianosaisten disponoimisoikeus; asi- anosaiset määräävät itse riidan kohteesta.57 Dispositiivisessa riita-asiassa tunnustus on läh- tökohtaisesti sitova ja merkitsee sitä, että seikka katsotaan riidattomaksi ja toteen näyte- tyksi.58 Vaikka tunnustusoikeus on laaja, asianosainen ei kuitenkaan voi tunnustaa sellaista seikkaa todeksi, jonka voidaan todeta olevan ilmeisen mahdoton tai notorisesti epätosi.59 Myöskään notorinen eli yleisesti tunnettu seikka ei edellytä todistelua (OK 17:5.1). Notorista seikkaa on kuvattu seikaksi, jonka olemassaolosta kuka tahansa valistunut henkilö tietää.60 Säännöksen taustalla ovat prosessiekonomiset syyt – ei ole tarpeen esittää näyttöä seikasta, joka on kaikille selvä.61 Vaikka säännös on sinänsä selkeä ja taustalla on hyväksyttävä syy, notorisiin seikkoihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella. On mahdollista, että vasta- puolen mielestä seikka ei ole notorinen, jolloin seikasta on esitettävä todistelua. Onkin kat- sottu, että kyseinen säännös ei merkittävästi vähennä todistelun tarvetta.62
2.3 Todistuskeinot ja niiden todistusarvo 2.3.1 Määritelmä
Todistuskeino on tapa, jolla todisteet saatetaan tuomioistuimen tietoon.63 Asianosainen voi ensinnäkin esittää riita-asian todisteena asiakirjoja tai katselmusesineitä, jotka ovat reaalisia todistuskeinoja. Toiseksi asiassa voidaan kuulla itse asianosaisia, todistajia tai asiantunti- joita, jolloin kyse on henkilöllisistä todistuskeinoista. Todistuskeinot ja todistusteemat, joita
54 HE 46/2014 vp, s. 52.
55 Tunnustus ja myöntäminen on erotettava toisistaan. Myöntämisellä tarkoitetaan vastaajan ilmoitusta siitä, että kanne voidaan hyväksyä.
56 Halila 1950, s. 67.
57 Halila 1950, s. 67.
58 Tirkkonen 1977, s. 104.
59 Tirkkonen 1977, s. 104.
60 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 607.
61 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 607.
62 Lappalainen – Rautio 2017c, s. 608.
63 Linna 2019, s. 74.
todistuskeinoilla näytetään toteen, muodostavat riita-asian todistusaineiston.64 Seuraavaksi esitellään todistuskeinot tarkemmin esimerkkien avulla. Samalla käydään läpi todistuskei- non todistusarvoon tyypillisesti vaikuttavia seikkoja. Kuten jäljempänä huomataan, todis- tuskeinon todistusarvo voi vaihdella huomattavastikin, joten oikeudenkäyntiin valmistau- duttaessa on syytä arvioida todisteiden riittävyys myös todisteen vakuuttavuuden näkökul- masta.
2.3.2 Asiakirjat
Asiakirjoja koskevat säännökset ovat OK 17 luvun 38–40 §:ssä. Kirjallinen todiste eli asia- kirjatodiste on fyysinen todistuskappale, jonka näyttöarvo liittyy asiakirjan sanalliseen seli- tykseen eli kirjoituksen sisältöön. Kirjoitus voi olla tavanomaisen kirjaimin esitetyn kirjoi- tuksen lisäksi myös muun muassa sokeainkirjoitusta, koodikieltä tai salakieltä.65 Kirjallisiksi todisteiksi luetaan myös ääninauha ja videotallenteen keskustelu, joissa kyse on tallenteiden sanallisesta sisällöstä.66
Esitettävä asiakirja voi olla yksityisen hallussa oleva yksityinen asiakirja tai viranomaisen asiakirja. Oikeudenkäymiskaaren 17:40:n mukaan myös ulkopuolisen henkilön hallussa oleva asiakirja voidaan nimetä todisteeksi.67 Asianosaisen asiakirja voi olla todistusasiakirja eli esimerkiksi todistus, pöytäkirja tai sopimus. Myös satunnaisasiakirjan eli lehti-ilmoituk- sen, yksityisen kirjeet tai sähköpostiviestin esittäminen on mahdollista. Kolmas asiakirja- tyyppi on määräämisasiakirja eli esimerkiksi kauppakirja, testamentti tai velkakirja. Asia- kirja voidaan esittää alkuperäisenä tai jäljennöksenä.68 Myös salassa pidettävä asiakirja voi- daan esittää kirjallisena todisteena (OK 17:38.2). Tällöin tuomioistuimen tulee huolehtia sa- lassa pidettävän osan salaamisesta. Asianosaisjulkisuutta ei voida kuitenkaan rajoittaa.69 Kirjalliset asiakirjat ovat erityisesti siviiliprosessissa tärkeitä todistuskeinoja ja kirjallisen todisteen merkitys on asiassa usein suuri. Kirjallisen todisteen todistusarvo on yleensä varsin
64 Jokela 2015, s. 189–190.
65 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 637.
66 Pölönen – Tapanila 2015, s. 444.
67 Ks. asiakirjan esittämis- eli editiovelvollisuudesta tarkemmin esim. Lappalainen – Rautio 2017b, s. 639–
642.
68 Jokela 2015, s. 314.
69 Pölönen – Tapanila 2015, s. 444.
hyvä.70 Asiakirjatodistelua suositaan tämän lisäksi myös sen vuoksi, että se on yleensä hen- kilötodistelua halvempaa, täsmällisempää ja varmempaa. Mikäli todisteena on esimerkiksi erittäin tarkkakuvainen video, voidaan sitä lähtökohtaisesti pitää luotettavana.71 Asiakirjato- distelussa luotettavuutta lisää lähtökohtaisesti myös se, ettei niissä ole vaaraa inhimillisestä muistamattomuudesta tai johdattelun vaikutuksesta kertomukseen.72
Kaikki asiakirjatodisteet eivät kuitenkaan ole todistusarvoltaan samanlaisia, vaan niiden us- kottavuutta on arvioitava asiakirjakohtaisesti.73 Todistusarvoon vaikuttaa ensinnäkin asia- kirjan aitous. Perinteisesti aitoudella on tarkoitettu sitä, että asiakirja on lähtöisin antajaksi merkityltä taholta ja ettei asiakirjaa ole jälkeenpäin muutettu.74 Uutena ongelmana on huo- mioitava laajat mahdollisuudet muokata teknisiä apuvälineitä käyttäen esimerkiksi erilaisia valokuva- tai videomateriaaleja, mikä on todistelun uskottavuutta arvioitaessa otettava huo- mioon.75 Mikäli asiakirja väitetään esimerkiksi väärennetyksi, tulisi todisteen nimenneen pystyä esittämään todistelua myös asiakirjan aitoudesta.76 Toiseksi todistusarvoon on kat- sottu vaikuttavan asiakirjan laatimistarkoitus. Jokelan mukaan nimenomaan todisteeksi laa- ditulla asiakirjalla on muita asiakirjoja korkeampi todistusarvo, kun taas esimerkiksi kii- reessä kirjoitetun sähköpostin todistusmerkityksen arviointi voi olla haastavaa ja johtaa alempaan näyttöarvoon.77 Lisäksi on katsottu, että yleensä viranomaisasiakirjoja pidetään riidattomina ja uskottavina, kun taas yksityisen henkilön tahdonilmaisun sisältävät asiakirjat osoittautuvat usein riidanalaisiksi ja näyttöarvoltaan heikommiksi.78
2.3.3 Katselmus
Katselmus tarkoittaa tuomioistuimen suorittamaa havainnointia esineestä tai paikasta. Kat- selmusesineitä ovat esimerkiksi valokuvat, piirrokset, videotallenteet, kartat, tietojärjestel- mät ja erilaiset muut esineet. Katselmuspaikkoja ovat puolestaan muun muassa kiinteistöt,
70 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 638.
71 Rudanko 2021, s. 344.
72 Jokela 2015, s. 315.
73 Rudanko 2021, s. 342.
74 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 638.
75 Esimerkiksi editoinnilla voidaan nauhoitteesta luoda itselle suotuisa ote, joka ei kuitenkaan tuo koko to- tuutta esille. Rudanko 2021, s. 343.
76 Rudanko 2021, s. 342.
77 Jokela 2015, s. 315.
78 Esimerkiksi testamentintekijän tahdonilmaisu kiistetään usein, jolloin kirjallisen ja allekirjoitetun testa- mentin todistusarvo voi olla heikko, ellei asiakirjan esittänyt henkilö pysty esittämään todistelua todisteen aitoudesta ja luotettavuudesta. Rudanko 2021, s. 342.
rakennukset ja ympäristön tila.79 Katselmuksessa on tyypillisesti kyse näköhavaintojen te- kemisestä, mutta myös muut aistihavainnot, kuten ääni- ja hajuhavainnot, ovat mahdolli- sia.80
Lähtökohtana on se, että katselmuskohde tuodaan tuomioistuimeen. Oikeudenkäymiskaaren 17:40:n mukaan myös ulkopuolisen henkilön hallussa oleva esine voidaan määrätä tuota- vaksi tuomioistuimeen todisteeksi. Jos katselmuskohteen tuominen tuomioistuimeen ei han- kaluuksitta onnistu, suorittaa tuomioistuin tarvittaessa katselmuksen paikalla, jossa katsel- muskohde sijaitsee (OK 17:38.1). Katselmuksen jälkeen laaditaan katselmuspöytäkirja, jo- hon kirjataan tuomioistuimen tekemät havainnot (OK 22:7).
Vaikka katselmus on välitöntä, ja siten yleensä autenttista, liittyy sen todistusarvoon muu- tama huomioitava seikka.81 Ensinnäkin katselmus on subjektiivista, joten katselmuksen teh- neiden henkilöiden havainnot voivat olla hyvinkin erilaisia, ja ne voivat vaihdella havain- noitsijan mukaan. Toiseksi, katselmus saatetaan suorittaa vasta kauan riidan syntymisen jäl- keen, joten katselmuskohde on voinut muuttua.82 Kolmas seikka, joka voi vaikuttaa katsel- muksen näyttöarvoon on se, että vaikka katselmuksessa pystyttäisiin havainnoimaan esimer- kiksi tiettyjä muutoksia kohteessa, ei tämä muutos itsessään riitä todisteeksi, mikäli muu- toksen väitetään johtuneen jostain muusta seikasta.83 Lisäksi on hyvä huomioida se, että kat- selmuksen suorittaminen paikan päällä voi olla vaivalloista ja kallista, joten tällöin suositel- tavampaa voi olla paikan päällä suoritettava katselmuksen korvaaminen esimerkiksi hyvä- laatuisilla valokuvilla tai videoilla.84
2.3.4 Asianosaisten kuuleminen todistelutarkoituksessa
Asianosaisten kuulemisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17:26:ssä. Kyseisen säännök- sen mukaan asianosaista kuullaan nimenomaan todistelutarkoituksessa – ei todistajana.
79 Pölönen – Tapanila 2015, s. 449–450.
80 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 642–643.
81 Rudanko 2021, s. 345.
82 Pölönen – Tapanila 2015, s. 450–453.
83 Rikosoikeudelliselta puolelta otettu esimerkki kuvaa ongelmaa hyvin: jos uhri näyttää oikeudessa väite- tystä pahoinpitelystä aiheutuneita vammoja, ei tuomioistuin voi tämän johdosta varmistua siitä, onko vamma syntynyt juuri kyseisessä pahoinpitelyssä vai kenties jossain toisessa yhteenotossa. Rudanko 2021, s. 345–
346.
84 Pölönen – Tapanila 2015, s. 450–453.
Asianosaisten kuulemisen tarkoituksena on saada selvitystä olennaisista tosiseikoista.85 Asi- anosaisella on riita-asiassa velvollisuus pysyä totuudessa kertoessaan asiasta tai vastatessaan hänelle esitettyihin kysymyksiin (OK 17:26). Laissa ei ole kuitenkaan säädetty rangaistus- uhkaa, joten totuusvelvollisuuden rikkomisesta ei rangaista.86 Totuusvelvollisuuden rikko- minen voidaan kuitenkin ottaa huomioon näyttönä.
Asianosaisten kuuleminen on useissa riita-asioissa yleensä tärkeää ja olennaista, koska asi- anosaisella on tyypillisesti parhaat faktatiedot kyseiseen asiaan liittyen. Jos asianosainen tunnustaa itselleen epäsuotuisan seikan, on tämän katsottu usein riittävän jopa yksinään sii- hen, että indispositiivisen riita-asian näyttökynnys ylittyy.87 Aina asianosaisen kertomuksen näyttöarvo ei kuitenkaan automaattisesti ole korkein mahdollinen, koska tuomioistuimen tu- lee ottaa huomioon myös tietolähteen epäluotettavuutta puoltavat seikat. Koska asianosai- selle on tärkeää vaatimusten menestyminen ja tapauksen ”voittaminen”, saattaa hän kertoa ainoastaan hänen itsensä näkökulmasta katsottuna suotuisista seikoista. Tuomioistuin ei kui- tenkaan voi olettaa asianosaisen kertomuksen olevan lähtökohtaisesti epäluotettava tai omia intressejään edistävä, vaan kertomuksen arvioinnin tulee perustua objektiivisiin ja sisällölli- siin seikkoihin.88
On olemassa myös tilanteita, joissa osapuolten todistelumahdollisuudet ovat epätasapai- nossa, kuten esimerkiksi useissa työsuhdetta koskevissa asioissa. Näissä tilanteissa työnte- kijä ei voi toimia todistajana vaan häntä kuullaan todistelutarkoituksessa. Sen sijaan työnan- tajan edustaja voi yleensä toimia todistajana siitäkin huolimatta, että hän olisi tehnyt päätök- sen, johon riita perustuu. Tällaisissa tilanteissa työnantajan edustajan eli todistajan ja työte- kijän eli asianosaisen kertomuksille tulee antaa samanlainen näyttöarvo, sillä muu tulkinta voisi muutoin johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen.89
85 Pölönen – Tapanila 2015, s. 389.
86 Asianosainen voi kuitenkin tulla tuomituksi väärästä ilmiannosta RL 15:6:n mukaan antaessaan tuomiois- tuimelle väärän tiedon, joka aiheuttaa vaaran toisen henkilön joutumisesta rikosasiassa epäillyksi. Asianosai- nen voi myös tulla tuomituksi ”prosessipetoksesta” RL 36:1:n mukaisesti. Lappalainen – Rautio 2017b, s.
686.
87 Linna 2019, s. 80.
88 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 682; Pölönen – Tapanila 2015, s. 389–390.
89 Koskinen ym. 2018, kohta VI työrikos- ja työprosessioikeus > 2. riita-asiat yleisissä tuomioistuimissa >
todistelu > henkilötodistelu > samanlainen näyttöarvo.
2.3.5 Todistajat
Todistajista säädetään oikeudenkäymiskaaren 17:29–33:ssä. Todistaja on oikeudenkäynnin ulkopuolinen henkilö, jota kuullaan oikeudenkäynnissä tosiseikkojen selvittämiseksi.90 To- distajaksi voidaan kutsua asianosaisia, näiden laillista edustajaa tai oikeudenkäyntiavustajaa, asiaa käsittelevää tuomaria ja tasavallan presidenttiä lukuun ottamatta kuka tahansa (OK 17:29–32).91 Todistaja voi olla myös alaikäinen tai henkilö, jonka henkinen toiminta on häi- riintynyt (OK 17:30). Todistajana voi siis toimia sellainen luonnollinen henkilö, joka pystyy tekemään havaintoja ja raportoimaan niistä tuomioistuimelle.92
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että todistajankertomuksen luotettavuuteen vaikuttaa en- sinnäkin vilpittömyys.93 Lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että todistaja puhuu asiassa totta (OK 17:44). Vaikka todistajan totuusvelvollisuutta on rikoslaissa (RL, 39/1889) vahvistettu perättömän lausuman kriminalisoinnilla (RL (735/2015) 15:1), tulee tuomioistuimen ottaa huomioon se, että todistaja voi erehtyä tai jättää jotain kertomatta.94 Toiseksi kertomuksen uskottavuuteen vaikuttaa todistajan objektiivisuus.95 Mikäli todistaja on esimerkiksi asian- osaisen ystävä tai sukulainen taikka asian lopputuloksella voi olla häneen taloudellisesti vai- kutusta, tulee tuomioistuimen näissä tilanteissa ottaa huomioon todistajan luotettavuutta hor- juttavat olosuhteet arvioidessaan kertomuksen näyttöarvoa.96 Jos todistaja kieltäytyy todis- tamasta asiassa, otetaan sekin huomioon.97 Kolmanneksi kertomuksen luotettavuutta arvioi- taessa otetaan huomioon todistajaan ja havainnoimistilanteeseen liittyvät olosuhteet. Tällai- sia seikkoja ovat esimerkiksi todistajan osalta näkökyky, humalatila tai muistisairaus. Ha- vainnoimistilannetta koskevia seikkoja ovat puolestaan pimeys tai lyhyt havainnointiaika.98 Neljänneksi todistajankertomuksen luotettavuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon se- kin, jos oikeudenkäyntiavustaja on ollut yhteydessä todistajaan ennen kuulemista.99
90 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 646.
91 OK 17:31:ssä on tarkemmat säännökset tilanteisiin, joissa asiaa käsittelevä tuomari tai asianosaisen oikeu- denkäyntiavusta kutsutaan todistajaksi.
92 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 648–649.
93 Rudanko 2021, s. 351.
94 Saranpää 2010, s. 111.
95 Rudanko 2021, s. 351–352.
96 Lappalainen – Rautio 2017b, s. 647.
97 OK 17:10-23:ssä säädetään oikeudesta kieltäytyä todistamasta. Kieltäytyminen on mahdollista esimerkiksi läheisyys-perusteella.
98 Rudanko 2021, s. 352.
99 Vaikka asianajajalla on oikeus olla yhteydessä todistajiin, on yleensä asianajotaktisesti järkevämpää olla käyttämättä tällaista oikeutta, jotta kertomuksen näyttöarvo ei laskisi. Ylönen 2018, s. 480–481.
