343
AGITAATION OIKEUTUS?
JUHA SUORANTA (2005). Ra- dikaali kasvatus. Gaudeamus.
256 s.
T
arina alkaa tavallisesti. Kos- ka kasvatus väistämättä politisoituu, tarvitaan poliittis- ta kasvatusta ja tilanteen juu- riin menevää ideologiakritiikkiä.Viimeksi mainittu edesauttaa ha- vaitsemaan vallanalaiset tilan- teet ja toimimaan maailman muut- tamiseksi yhdenvertaisemmak- si ja paremmaksi.
Väärä tietoisuus näyttäytyy kuitenkin siinä määrin totaalise- na yhteiskunnan osana, että voi ihmetellä, miten joku tämän yh- teiskuntaluolan asukeista on koskaan onnistunut irtautu- maan sen määrittämistä silmäla- puista, nähnyt totuuden tai pi- kemminkin sen peittävän pirul- lisen salajuonen, ja on nyt val- mis vapauttamaan kaikki muut- kin sen luomasta harhasta. Vas- tarinnan pedagogiikka on kumo- uksellisten välineiden hiomista aikalaisdiagnoosin avulla ta- voitteena löytää toivon mah- dollisuus. Tällaiselle ”diagnoo- sille” on Suorannan mukaan tyypillistä voimakas näkemyk- sellisyys, pohtivuus ja runolli- suus sekä esteettinen vaikutta- vuus, koskettavuus ja jopa lii- kuttavuus (s. 23), toisessa yh- teydessä myös messiaanisuus ja profeetallisuus (s.38). Näiden hyveiden tavoittelusta on myös tässä teoksessa kysymys. Jota-
kin pistämättömän pinnallista on kuitenkin jäänyt toteamuk- seen, että ”keskeistä on liittää tieteellinen tieto yhteen käytän- nöllisen kokemuksen kanssa ja muuttaa näiden yhdistelmä yh- teiskunnalliseksi tietoisuudeksi eli praksikseksi” (s. 26). Täysin ideologisoitunut yhteiskunta ei kuitenkaan näyttäisi jättävän ti- laa tieteellisen tiedon mahdolli- suudelle. Katselenkin tätä Ra- dikaali kasvatus -teosta tästä näkökulmasta.
Historiasta nousee Marx ja Marxista pääoman historia ja yhteiskunnallismateriaalisen määräävyys suhteessa yksilöl- lis-henkiseen (ml. tiede osana jälkimmäistä). On vaikea nähdä, onko Marxin persoonalliseen vapautumiseen tähtäävä ohjel- ma pelkkää kapitalismissa vält- tämätöntä runollista myyntipu- hetta vai jotakin tätä painavam- paa, mutta monet ovat sen os- taneet takuita peräämättä tai pelkän tuotenimen ”aidosti mar- xilainen, siksi oikeasti edistyk- sellinen” perusteella. Onko Frei- ren lukutaidon korostamisen takana se, että köyhät ja sorre- tut voisivat loppuviimeksi lukea itse totuuden Pääomasta tai oppisivat ymmärtämään sen re- levanssin oman tilanteensa kä- sitteellistämisessä? Suoranta sivuaa myös tätä puolta tarinas- sa esitellessään Adornon ajat- telua. Inhimillisen alennustilan kriittisestä analyysistä (sorto
sukupuolen, luokka-aseman jne.
perusteella) kumpuaa paremman mahdollisuus kasvatuksen kaut- ta. Radikaalin kasvatuksen teo- ria ammentaa itseään moninai- sista teksteistä. Suoranta lukee radikaalin kasvatuksen maape- rään ja juuriin myös fenomeno- logisia ja eksistentialistisia huo- mioita ja mainitsee myös Bour- dieun ja Foucault’n.
Mutta mitä toisinajattelun mahdollisuus jo itsessään ker- too yhteiskunnasta? Jos väärä tietoisuus läpäisee kaiken, on radikaali ajattelu pelkkä illuusio, joka käytännössä pikemminkin palvelee ja pönkittää vallitsevaa järjestelmää. Näin kapitalismi olisi tarvinnut ja myös luonut oman Marxinsa.
Radikaalin kasvatuksen ny- kysuuntaukset muodostavat Suorannan mukaan neljä aaltoa.
Hän kuvaa kiinnostavasti 1960- luvun liikevoiman ehtymistä ja kääntymistä yksilölliseen, luon- nehtii lyhyesti uuden kasvatus- sosiologian syntyä ja pureutuu sitten kulttuuriseen (Giroux) ja kriittiseen suuntaukseen (Mc- Laren). Kahden jälkimmäisen vertailu on varsin onnistunut.
Jos opiskelijat vain oppisivat analysoimaan subjektiutensa, unelmiensa ja halujensa ideolo- gista muotoutumista globalisoi- tuneen kapitalismin olosuhteis- sa, voisivat toivo, välittäminen ja yhteinen tekeminen edistyä koulussa.
AIKUISKASVATUS 4/2005 KIRJA-ARVIOITA
344
AIKUISKASVATUS 4/2005 KIRJA-ARVIOITA PULMALLINEN JAKO
TEORIAAN JA KÄYTÄNTÖÖN
Tätä teosta jäsentävä perusja- ko radikaalin kasvatuksen teo- riaan ja käytäntöön näyttää pul- malliselta. Teoriaosassa radikaa- lin kasvatuksen mahdollisuus itsessään jää vaille selitystä.
Ainoastaan sen tarvetta perus- tellaan ”aikalaisdiagnooseilla”, jotka rakennetaan usein Marxin vanhoille huomioille ja perus- tellaan toteamalla ne edelleen ajankohtaisiksi. Tuloksena on reflektiivisesti heikkoa sosiolo- giaa, uskonvaraista politiikkaa ja emootioita liikuttavaa kasva- tustiedettä.
Radikaalin kasvatuksen käy- täntö-osa lähtee liikkeelle kriit- tisen lukutaidon merkityksestä keskellä perusluonteeltaan kon- servatiivista, status quota pön- kittävää ja siihen sopeuttavaa kulttuuriteollisuutta. Kiinnosta- va alku hajoaa kuitenkin ennen loppua, kun Suoranta kuvaa
”tiedostavien” rock-tähtien hy- väntekeväisyystoimintaa kiin- nittämättä sen suurempaa huo- miota siihen, että ”tiedosta- vuus” vain lisää myyntiä ja on osa kulttuuriteollisuuden mark- kinointiarsenaalia. Ehkäpä kriit- tisen pedagogiikan kysyntä it- sessään juontuu siitä, että kult- tuuriteollisuus on tuotteistanut ja myynyt massoille ko. tiedos- tamisen tarpeen merkityksen.
Täten Radikaali kasvatus -teos- kin olisi osa ”tiedostamisen”
markkinointia massoille osana kulttuuri- ja viihdeteollisuutta.
Kulttuuri on myös käyttö- kulttuuria ja ihmiset ovat kult- tuurin käyttötavoissaan usein innovatiivisia ja kekseliäitä. He sovittavat kulttuurituotteita omaan elämäänsä ja omaa elä- määnsä niihin. Toki myös kult- tuuriteollisuus on kekseliäs
kääntäessään tällaisia omaeh- toisesti luotuja kulutus- ja käyt- tötottumuksia markkinoille tuo- tetuksi kulttuuriksi.
Suoranta pitää todennäköi- senä, että nuorten kokemat ris- tiriidat koulussa juontuvat osal- taan koulun ja mediakulttuurin suhteesta. Koulu voisi oman asemansa avulla silloittaa nuor- ten kokemuksia ja auttaa heitä ymmärtämään itseään. Esimerk- kinä Suoranta käyttää hiphopia.
Hän liikkuu sulavasti populaa- rikulttuuritutkimuksen virrassa ja näkee hiphop-artistien laajen- tavan politiikan käsitettä ja avaavan uusia yhteiskunnalli- sen vaikuttamisen muotoja. To- dennäköisesti politiikan käsite ei tässä laajene eikä uutta vai- kuttamisen muotoa synny, mutta uusia ryhmiä mahdollisesti tu- lee näin politiikan piiriin ja tä- ten, kuten Suoranta kirjoittaa, kysymys on uudenlaisen aktii- visen osallistumisen kulttuurin rakentamisesta.
On vaikea tietää, miten va- kavissaan Suoranta on todetes- saan, että elämän lait opitaan tänään enemmän katujen mai- nostauluista ja elämyksellisillä
”tiedon valtateillä” kuin kodin, koulun tai kirkon piirissä. Onko elämässä tällaisia lakeja? Ja mi- ten tästä seuraa se, että tällöin kasvatuksen yleiseltä määritel- mältä edellytetään laajuutta, joka tekee kriittisistä hiphoppa- reista poliittisia kasvattajia? En tiedä, miksi he kaipaisivat täl- laista tutkijoiden taholta tapah- tuvaa ”virallistamista”, sen mu- kanaan tuomaa sosiaalista hy- väksyntää ja valta- ja hallinta- kulttuuriin sisällyttämistä, var- sinkin kun heidän markkina-ar- vonsa jo antaa heille aseman viihde- ja kulttuuriteollisuudes- sa.
Osallistava kasvatus, kuten
nimikin kertoo, viittaa ihmisten omaehtoisen työn valjastami- seen suurempien päämäärien tavoittelun välineeksi ja työstä- misen kohteeksi. Musiikkia kos- keva pohdinta johdattaa Suo- rannan kysymään makukysy- myksiä, joissa mahdollisesti oli- si ainesta enempäänkin, mutta jotka nyt onnistuvat lopuksi vesittämään muutenkin huo- nosti jäsentyvän Kulttuuriteol- lisuudesta yhteiseen kulttuuriin -luvun.
Radikaalit pedagogit kamp- pailevat luodakseen tietoisen ja kriittisen suhteen tavarakulttuu- riin ja brändeihin. Suoranta on toisaalta itse luomassa brändiä
“radikaali kasvatus”, jonka koostamisessa hän hyödyntää niin eläviä kuin kuolleitakin ajat- telijoita ja kirjoittajia sekä kirjan- kustannusteollisuutta. Tulokse- na on kuitenkin sisällöllisiä huo- mioita kuluttajien tuottamistek- niikoista, vanhempien syylli- syydellä rahastamisesta, koulun virvoitusjuoma-automaateista maailmanlaajuiseen sortoon osallistumisena, koulubrändä- yksestä jne. Kriittistä lukutaitoa on esittää kiperiä kysymyksiä yhteiskunnasta, maailmasta, mainonnasta, itsestään selvänä otetusta. Kriittistä lukutaitoa on myös kysyä, missä määrin Mar- xin kriittisten tulkintojen toista- minen on itsessään kriittistä ja miksi kuvaan ei kuulu pohtia mitä kriittisen ajattelun mahdol- lisuus itsessään kertoo yhteis- kunnastamme.
Yhdenlainen haaste radikaa- lille kasvatukselle ovat myös spektaakkelit sisällöttömyyden voimana ja kaiken mediapitoi- suus. Vastalääkkeeksi nähdään ideologiakriittinen aikalaistietoi- suus, so. kapitalismin lukutaito.
Katastrofispektaakkelit, autta- misviihde, muista maista tuleva
345
hallusinogeeninen kurjuus län- tisen kulttuurin itsetuhoisena käyttövoimana, sensuuri ja pro- paganda, Hollywood-pedago- giikka on ymmärrettävä oikein.
Kumouksellisuus näyttää kaipaavan aina jonkin konkreet- tisen kohteen, oman Bastiljinsa, jota vastaan hyökätä. Suoranta ei kuitenkaan usko tällaiseen moderniin monologismiin radi- kaalin kasvatuksen perustana, mutta hän haluaa kuitenkin ni- metä globalisoituneen kapitalis- min ja alistavat hallintakoneis- tot maalitauluiksi. Ongelmana on kuitenkin vallitsevan järjes- telmän totaalisuus ja kasvotto- muus. Tästä syystä radikaalit kasvattajat tulevat todennäköi- semmin Marsista kuin Maasta.
Radikaalin kasvatuksen käy- täntö-osan viimeinen luku käsit- telee radikaalin kasvatuksen yleisiä periaatteita ja radikaalin kasvattajan ominaisuuksia.
Kasvatuksen tulisi vapauttaa sisäisesti, ulkoisesti ja yhteis- toimimaan muiden vapauttami- seksi osana oikeudenmukai- sempaa, yhdenvertaisempaa ja yhtenäistä maailmaa. Radikaali oppiminen versoo verkostois- sa, jotka ylittävät yhteiskunnal- lisia rajanvetoja ja synnyttävät uutta dialogia, ymmärrystä ja
uusia toimijakombinaatioita.
Radikaalin kasvattajan tulee Suorannan mukaan ymmärtää oma paikkansa maailmassa ja tuntea itsensä. Hänen katseen- sa on suora, hän pitää kiinni toi- vosta, tunnistaa epäkohdat, osaa ajatella, on määrätietoinen, myötätuntoinen, luova, itsenäi- nen, riippumaton auktoriteeteis- ta ja toimivan itsereflektion omaava. Hän on jossakin mää- rin muukalainen, oman tiensä kulkija ja tarkkailija, joka on va- paa objektiivista havainnointia tai arviointia sitovista kiinnityk- sistä ja uskomuksista.
Eipä siis ihme, että radikaa- leja kasvattajia on harvassa, jos ollenkaan. Hän on mitä ilmeisim- min onnistunut jotenkin ylittä- mään yhteiskunnallisen itsensä, irtautumaan platonisen luolan kahleista ja erottamaan harho- jen ja heijastumien kätkemän todellisuuden. Hän lienee itse myös radikalisoinut itsensä. Nyt hän palaa kertomaan meille kah- lehdituille visionsa siitä, mistä kurjuutemme oikein juontuu ja millainen todellisuus todella on.
Hän on lisäksi oivaltanut, että on parempi antaa meidän itse keksiä se oikea vastaus johdat- tamalla meitä sokraattiseen ta- paan (näennäisen) dialogin avul-
la. Kun päädymme sanomaan syyksi kapitalismin, saamme kuulla olevamme oikeassa ja tie- dostavamme viimein olennai- sen.
Kokonaisuutena tämä teos ei millään tavalla jakaudu radikaa- lin kasvatuksen teoriaan ja käy- täntöön, vaikka se näyttäisikin tekevän niin. Se on sujuvasti kirjoitettu, intomielinen, tuntei- siin vetoava, taitavasti kauno- kirjallisuutta hyödyntävä ja tar- peellinen muistutus kasvatuk- sen haasteista tämän päivän maailmassa. Luettavuus tekee siitä kiinnostavan oppikirjan, jonka käytettävyyttä kuitenkin heikentää käsittelyn pirstalei- suus ja pinnan moninaisuudes- sa juhliminen asian juuriin me- nemisen sijaan. Suorannan teos on nähdäkseni tuorein osoitus siitä, että kasvatus on perus- luonteeltaan aina konformistis- ta. Radikaali kasvatus kääntyy tällöin aina radikaalin kasvatta- miseksi jonkin radikaaliuden määritelmän alla. Näin todellis- ta radikaaliutta joudutaan aina hakemaan jostakin kasvatuksen tuolta puolen.
Vesa Huotari
AIKUISKASVATUS 4/2005 KIRJA-ARVIOITA
