Versio 2.0 VNS 1/2000 vp
SUUREN VALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2000 vp
Valtioneuvoston selonteko Suomen lähtökoh- dista ja tavoitteista Euroopan unionin vuoden 2000 hallitusten välisessä konferenssissa
Ulkoasiainvaliokunnalle
JOHDANTO Vireilletulo
Eduskunta on lähettäessään 9 päivänä helmikuu- ta 2000 valtioneuvoston selonteon Suomen läh- tökohdista ja tavoitteista Euroopan unionin vuo- den 2000 hallitusten välisessä konferenssissa (VNS 1/2000 vp) ulkoasiainvaliokuntaan val- mistelevasti käsiteltäväksi samalla määrännyt, että suuren valiokunnan on annettava asiasta lau- suntonsa ulkoasiainvaliokunnalle.
Tilapäinen puheenjohtaja
Valiokunta on valinnut asian ratkaisevaan käsit- telyyn tilapäiseksi puheenjohtajaksi ed. Pekka
Kuosmasen, koska valiokunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat olleet estyneitä osallis- tumaan asian käsittelyyn.
Asiantuntijat
Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuulta- vina
- ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja - suurlähettiläs Antti Satuli
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen jäsen Leif Sevón.
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO Valtioneuvoston selonteossa esitellään Suomen
hallituksen lähtökohdat ja tavoitteet Brysselissä 14.—15.2.2000 yleisten asiain neuvoston yhtey- dessä avattavassa Euroopan unionin jäsenval- tioiden hallitusten välisessä konferenssissa (HVK). Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta edel- lytti suurelle valiokunnalle osoittamassaan lau- sunnossa 15.10.1999 (UaVL 10/1999 vp), että valtioneuvosto antaa eduskunnalle hyvissä ajoin ennen konferenssin alkua selonteon, jossa käy- dään läpi konferenssin asialistalla olevat kysy- mykset sekä valtioneuvoston kannat niihin. Suu- ri valiokunta yhtyi ulkoasiainvaliokunnan lau-
sunnossa olevaan kantaan (kokous 26/1999 vp, 22.10.1999).
Euroopan unionin (EU) perustana olevien so- pimusten tarkistamisen edellytyksenä on jäsen- valtioiden hallitusten välinen konferenssi, jossa sovitut perussopimusten muutokset tulevat voi- maan, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mu- kaisesti.
Vuoden 1996 HVK:ssa, joka johti Amsterda- min sopimuksen allekirjoittamiseen, institutio- naaliset kysymykset olivat keskeisellä sijalla.
Amsterdamin sopimuksella laajennettiin muun
muassa määräenemmistöpäätöksenteon käyttö- alaa neuvostossa, vahvistettiin komission pu- heenjohtajan asemaa, vahvistettiin Euroopan parlamentin toimivaltaa ja asetettiin sen jäsen- määrälle katto. Vaikeimpia institutionaalisia ky- symyksiä eli komission kokoa ja kokoonpanoa sekä äänten painottamista neuvostossa ei kuiten- kaan onnistuttu ratkaisemaan. Tällöin päädyt- tiin ratkaisuun, joka salli laajentumisneuvottelu- jen aloittamisen.
Perustamissopimuksiin liitetyn pöytäkirjan no 11 mukaisesti Amsterdamin sopimuksessa ratkaisematta jääneisiin kysymyksiin päätettiin palata unionin laajentumisen edetessä. Pöytäkir- jan 1 artiklassa todetaan, että unionin ensimmäi- sen laajentumisen voimaantulopäivänä komis- siossa on kansalainen kustakin jäsenvaltiosta edellyttäen, että ääntenpainotusjärjestelmää neuvostossa on muutettu kaikkien jäsenvaltioi- den hyväksyttävissä olevalla tavalla. Pöytäkir- jan 2 artiklan mukaan uusi hallitusten välinen konferenssi kutsutaan koolle vähintään vuotta ennen kuin unionin jäsenvaltioiden määrä ylit- tää kaksikymmentä tarkastelemaan perusteelli- sesti toimielinten kokoonpanoa ja toimintaa kos- kevia perussopimuksen määräyksiä.
Unionin laajentumisprosessi on edennyt no- peammin kuin Amsterdamin sopimuksen alle- kirjoittamisen yhteydessä ajateltiin, ja laajentu- misen eteneminen on selkiytynyt. Neuvotteluis- sa ensimmäisten kuuden hakijavaltion kanssa on päästy hyvään alkuun ja neuvottelut seuraavien kuuden valtion kanssa aloitetaan keväällä 2000.
HVK:ssa pyritäänkin sellaisiin ratkaisuihin, jot- ka kattavat näköpiirissä olevat laajentumiset.
Euroopan unionin toimielinten tehokkaan toi- minnan varmistamiseksi unionin laajentumisen jälkeen Eurooppa-neuvosto vahvisti Kölnissä 3.—4.6.1999 aikomuksen kutsua vuoden 2000 alussa koolle jäsenvaltioiden hallitusten edusta- jien konferenssi. Konferenssin tarkoituksena on ratkaista laajentumisen edellyttämät Amsterda- missa avoimiksi jääneet institutionaaliset kysy- mykset.
Kölnin Eurooppa-neuvoston päätelmien mu- kaisesti puheenjohtajavaltio Suomi laati itsenäi- sesti Helsingin Eurooppa-neuvostolle kattavan
selvityksen (jäljempänä HVK-selvitys) tulevas- sa HVK:ssa tarkasteltaviksi tulevista institutio- naalisista kysymyksistä ratkaisuvaihtoehtojen selvittämiseksi ja arvioimiseksi. HVK-selvitys vastasi pitkälle jäsenvaltioiden enemmistön kan- toja. Se toimitettiin eduskunnan suurelle valio- kunnalle 8.12.1999 valtioneuvoston selvitykse- nä (E 32/1999 vp).
HVK-selvityksessä yksilöitiin ensinnäkin ky- symykset, joita valmistelujen pohjalta katsottiin mahdolliseksi ehdottaa HVK-neuvottelujen asialistalle. Näitä ovat komission koko ja ko- koonpano, ääntenpainotus neuvostossa, määrä- enemmistöpäätösten käyttöalan mahdollinen laajentaminen sekä muut tarvittavat muutokset, jotka liittyvät edellä mainittuihin kysymyksiin ja Amsterdamin sopimuksen täytäntöönpanoon.
Tällaisiksi liitännäisiksi asioiksi katsottiin ko- mission jäsenten vastuu, Euroopan parlamentin paikkajako ja yhteispäätösmenettely, EY:n tuo- mioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuo- mioistuimen toiminnan tehostaminen sekä muu- tokset mahdollisesti myös muissa toimielimissä, erityisesti tilintarkastustuomioistuimessa. Nämä kysymykset tulisi ratkaista vuoden 2000 lop- puun mennessä hallitusten välisessä konferens- sissa.
HVK-selvityksessä käsiteltiin lisäksi valmis- teluissa esiin tulleita muita institutionaalisia ky- symyksiä, joita ei kuitenkaan ehdotettu otetta- viksi HVK:n asialistalle, jotta neuvottelut saa- taisiin päätökseen Kölnin Eurooppa-neuvoston asettamassa aikataulussa. Näihin kuuluvat HVK:n kanssa rinnakkaiset, mutta erilliset pro- sessit, joita ovat Euroopan unionin yhteinen tur- vallisuus- ja puolustuspolitiikka ja ehdotus Eu- roopan unionin perusoikeuskirjaksi.
Helsingin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti HVK:n olisi saatettava työskentelyn- sä päätökseen ja sovittava tarvittavista perusso- pimusten muutoksista joulukuuhun 2000 men- nessä. Konferenssissa tarkastellaan HVK-selvi- tyksessä määriteltyjä institutionaalisia kysy- myksiä. Päätelmien mukaan seuraava puheen- johtajavaltio Portugali antaa Eurooppa-neuvos- tolle selvityksen konferenssin etenemisestä ja
voi ehdottaa asioita lisättäväksi konferenssin asialistalle.
Valtioneuvoston selonteon mukaan hallitus- ten välisellä konferenssilla tulisi olla kolme sel- keää tavoitetta. Ensinnäkin asialistan tulisi kes- kittyä laajentumisen edellyttämiin välttämättö- miin institutionaalisiin uudistuksiin. Tavoittee- na tulisi olla kattavien ja kestävien institutionaa- listen uudistusten tekeminen, jotta unionin laa- jentuminen olisi mahdollista ja unioni voisi vas- taanottaa kaikki laajentumisprosessissa mukana olevat valtiot. HVK:ssa olisi pyrittävä tasapai- noiseen ja poliittisesti perusteltavissa olevaan lopputulokseen, jonka jäsenvaltioiden kansalai- set ymmärtävät ja hyväksyvät. HVK:n pitäisi saada työnsä päätökseen vuoden 2000 loppuun mennessä, jotta laajentumisprosessi ei viivästyi- si. Suomen lähtökohtana on Helsingin Euroop-
pa-neuvoston päätelmien mukainen asialista.
Mikäli konferenssin asialistaa kuitenkin laajen- netaan asioihin, joita ei käsitellä tässä selonteos- sa, valtioneuvosto täydentää selontekoa asian- mukaisesti.
Institutionaalisia kysymyksiä koskeva lopul- linen ratkaisu tulee valtioneuvoston mukaan ole- maan kokonaisratkaisu, jossa kytketään yhteen keskeiset asiakohdat eli komission koko ja ko- koonpano, äänten painottaminen neuvostossa sekä määräenemmistöpäätösten käyttöalan laa- jentaminen. Valtioneuvoston tavoitteena on ko- konaisvaltainen ja johdonmukainen pitkän aika- välin ratkaisu. On oleellista, että lopputulos on tasapainoinen ja kaikkien jäsenvaltioiden edut huomioon ottava siten, että unionin legitimiteet- ti kaikissa jäsenvaltioissa vahvistuu ja päätök- senteko tehostuu.
VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut
Yleistä
Suurella valiokunnalla on ollut tilaisuus seurata tiiviisti vuoden 2000 HVK:n asialistan valmiste- luja Saksan ja Suomen puheenjohtajuuskausien aikana, ja selonteossa asialistan suhteen tehdyt linjaukset vastaavat valiokunnan kantoja. Valio- kunnalla oli samaten edellisellä vaalikaudella seuratessaan vuoden 1996 HVK:ia mahdolli- suus arvioida useimpia niistä kysymyksistä, jot- ka on sisällytetty vuoden 2000 HVK:n asialistal- le.
Pääministeri antoi toukokuussa 1995 edus- kunnan suurelle valiokunnalle ja ulkoasiainva- liokunnalle selvityksen Suomen valmistautumi- sesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden vuoden 1996 hallitustenväliseen konferenssiin. Suuri valiokunta antoi valtioneuvostolle 22 päivänä marraskuuta 1995 lausunnon (SuVL 2/1995 vp) asiasta. Valtioneuvosto esitteli Suomen tavoit- teita ja lähtökohtia hallitustenvälisessä konfe- renssissa eduskunnalle 27 päivänä helmikuuta 1996 antamassaan HVK-selonteossa (VNS
1/1996 vp). Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta antoi selonteosta mietintönsä "Suomi ja HVK"
(UaVM 7/1996 vp) 26 päivänä huhtikuuta 1996.
Ennen mietinnön antamista valiokunta sai lau- sunnot eduskunnan suurelta valiokunnalta (SuVL 2/1996 vp) sekä perustuslakivaliokunnal- ta (PeVL 6/1996 vp). Ulkoasiainvaliokunnan mietintö, joka seurasi pitkälti suuren valiokun- nan lausunnossa esitettyjä kannanottoja, hyväk- syttiin eduskunnan lausunnoksi selonteosta 14 päivänä toukokuuta 1996 pidetyssä täysistun- nossa.
Eduskunta edellytti ulkoasiainvaliokunnan mietinnön UaVM 7/1996 vp mukaisesti, että val- tioneuvosto antaa eduskunnalle eräitä lisäselvi- tyksiä.Valtioneuvoston vuoden 1996 HVK:n ai- kana suurelle valiokunnalle antamiin selvityk- siin liittyvät seuraavat eduskunnan valiokuntien lausunnot ja kannanotot käsittelevät myös nyt käynnistyvässä HVK:ssa esille tulevia asioita:
— Valtioneuvoston selvitys 25.10.1996 EU:n taloudellisiin ulkosuhteisiin liittyvistä toi- mivalta- ja muista kysymyksistä vuoden 1996 HVK:ssa (UaVL 23/1996 vp);
— Ulkoasiainministeriön kirje 15.11.1996 EU:n päätöksentekojärjestelmästä (määrä- enemmistöpäätöksenteko) (SuVL 3/1996 vp);
— Ulkoasiainministeriön kirje 16.5.1997 ja lisäselvitys 30.5.1997 määräenemmistö- päätösten ja yhteispäätösmenettelyn sovel- tamisalan laajentamisesta sekä selvitys 16.5.1997 ympäristöverotusta koskevista linjanvedoista (SuVL 2/1997 vp, HaVL 5/1997 vp, YmVL 6/1997 vp).
Suuri valiokunta käsitteli unionin vuoden 1996 hallitustenväliseen konferenssiin liittyviä kysy- myksiä myös valtioneuvoston tulevaisuusselon- teosta (VNS 3/1996 vp) antamassaan lausunnos- sa (SuVL 4/1996 vp). Agenda 2000 -asiakirjasta (E 44/1997 vp) antamassaan lausunnossa (SuVL 3/1997 vp) valiokunta otti kantaa unionin laajen- tumiseen ja sen huomioon ottamiseen unionin toimielinjärjestelmän kehittämisessä Amsterda- min sopimuksen voimaantulon jälkeisessä tilan- teessa. Amsterdamin sopimuksen eduskuntakä- sittelyn yhteydessä suuri valiokunta antoi ulko- asiainvaliokunnalle lausunnon SuVL 1/1998 vp.
HVK:n merkitys ja suhde unionin laajentu- miseen
Suuri valiokunta on käsitellyt EU:n laajentumi- sen ja unionin toimielinjärjestelmän uudistami- sen välistä suhdetta lausunnossaan SuVL 3/1997 vp, joka annettiin valtioneuvoston selvityksestä Suomen alustavista kannanotoista Agenda 2000 -asiakirjaan. Valiokunta totesi, että "Euroopan unionin laajenemisen on oltava Suomen Euroop- pa-politiikan ensisijainen lähtökohta". Valio- kunnan mielestä tuli "unionin laajentumisen vai- kutuksia ja laajenemisstrategiaa käsiteltäessä korostaa sitä, että laajentuminen lisää koko unionin taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen potentiaalia". Toimielinuudistusta koskevat neuvottelut tuli valiokunnan käsityksen mukaan rajoittaa niihin kysymyksiin, joiden suhteen on realistista odottaa yksimielisyyden löytymistä.
Tällaisia kysymyksiä olivat valiokunnan mieles- tä määräenemmistöpäätöksenteon laajentami- nen, komission kokoonpanon muuttaminen sekä
ääntenpainotuksen tarkistus neuvostossa. Valio- kunnan mielestä ei ollut todennäköistä, että mo- nia kolmessa viimeisessä hallitusten välisessä konferenssissa esillä olleita unionin ja jäsenval- tioiden välisten suhteiden perusteisiin vaikutta- via kysymyksiä voitaisiin ratkaista tässä yhtey- dessä. Valiokunta katsoi, että laajentumisen yh- teydessä tulee nykyinen pienten ja suurten jäsen- valtioiden välinen tasapaino pyrkiä säilyttä- mään. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että unionin laajentumisen jälkeen muodostunevat jäsenvaltioiden taloudellisen ja yhteiskunnalli- sen kehitysasteen eroista johtuvat eroavaisuudet merkittävämmiksi kuin esimerkiksi jäsenvaltioi- den kokoero.
Valiokunta toistaa edellä esitetyt näkö- kohdat ja arvioi, että valtioneuvoston se- lonteko on sopusoinnussa niiden kanssa.
Suuri valiokunta tarkasteli laajasti jäsenvaltioi- den yhdenvertaisuuden merkitystä sekä unionin toimielinjärjestelmän perusperiaatteita valtio- neuvostolle antamassaan lausunnossa SuVL 2/1995 vp, joka käsitteli valmistautumista vuo- den 1996 hallitusten väliseen konferenssiin. Va- liokunta totesi, että "Euroopan unioni on itse- näisten valtioiden yhteenliittymä. Unionin toi- mielinjärjestelmän kehityksen eri vaiheissa on pyritty turvaamaan jäsenvaltioiden suvereenin tasa-arvoisuuden periaatteen toteutuminen, sa- malla kun on myös pyritty rajoitetusti ottamaan huomioon jäsenvaltioiden väestöjen ja kansanta- louksien kokoerot."
Valiokunta arvioi, että paineita jäsenvaltioi- den edustuksen nykyistä tasapainoa vastaan ai- heutui kahdesta syystä. Ensiksikin on katsottu, että unionin jäsenvaltioiden lukumäärän kas- vaessa yli kahdenkymmenen nykyisten perustei- den matemaattinen soveltaminen johtaisi tilan- teeseen, jossa toimielimet kasvaisivat henkilö- määrältään liian suuriksi niiden tehtäviä ja teho- kasta toimintaa ajatellen. Toiseksi on eräillä ta- hoilla haluttu ideologisista syistä luopua periaat- teesta, jonka mukaan kaikilla jäsenvaltioilla on edustus toimielimissä, koska kansallisissa man- daateissa on nähty ristiriita unionin perustavoit- teiden kanssa. Valiokunta korosti, että kansallis-
ten mandaattien väitetty periaatteellinen tarpeet- tomuus ei voi loogisesti rajoittua vain pieniin jä- senvaltioihin eivätkä käytännön kokemukset myöskään puolla näkemystä, että unionin pää- töksentekokyvyttömyyteen tai tehottomuuteen liittyvät ongelmat johtuisivat pienistä jäsenvalti- oista. Jos edustuksia tai oikeuksia joudutaan käytännön syistä rajoittamaan, tämän on kosket- tava myös suuria jäsenvaltioita. Valiokunta kat- soi, että "Suomen on pidettävä kiinni periaat- teesta, jonka mukaan jäsenvaltioilla on saman- laiset oikeudet ja velvollisuudet". Valiokunnan mielestä ei kuitenkaan voinut pitää perusteltuna tilannetta, "jossa unionin väkiluvun vähemmis- töä edustavat jäsenvaltiot voisivat saavuttaa määräenemmistön neuvostossa".
Keskustelu EU:n federatiivisesta eli liittoval- tiokehityksestä on noussut uudelleen esille vuo- den 2000 HVK:iin liittyen. Suuri valiokunta kä- sitteli tätä aihepiiriä valtioneuvoston selonteos- ta VNS 3/1996 vp (Suomi ja Euroopan tulevai- suus) tulevaisuusvaliokunnalle antamassaan lau- sunnossa (SuVL 4/1996 vp). Valiokunta katsoi lausunnossaan, että "EU:n kehitystä ja tulevai- suutta ei voida tarkastella liittovaltiomallin ja hallitustenvälisyyden kaltaisten yksinkertaistus- ten valossa" eikä EU-integraation ylikansallisia ja siinä merkityksessä federatiivisia piirteitä ole syytä samaistaa perinteisen liittovaltion muo- dostumiseen. Se, että Amsterdamin sopimusta neuvoteltaessa ei voitu sopia edes oikeushenki- löyden myöntämisestä unionille eli sen tekemi- sestä kansainväliseksi järjestöksi taikka yhtei- sön kauppapoliittisen toimivallan sopeuttami- sesta maailmantalouden rakennemuutoksiin, osoittaa, että keskustelu unionin muodostumi- sesta liittovaltioksi on epärealistista.
Valiokunta huomautti valtioneuvoston vuo- den 1996 HVK-selonteosta (VNS 1/1996 vp) ul- koasiainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa (SuVL 2/1996 vp), että "Euroopan unionin ke- hittämistä koskeva politiikka on syytä perustaa riittävän syvälliselle Euroopan integraatiokehi- tyksen nykyvaiheen, Euroopan unionin oikeu- dellisen ja poliittisen rakenteen ja Suomen kan- sallisten intressien erittelylle". Euroopan yhden- tymiskehityksen keskeisenä taustana valiokunta
piti sitä, että kansallisvaltiot eivät omilla toimil- laan enää kykene vastaamaan kaikkiin kohtaa- miinsa haasteisiin. Valiokunta tähdensi, että
"vastausta Euroopan unionin kehittämistä kos- keviin haasteisiin ei voida johtaa ennalta anne- tuista käsitteistä. Olennaista on, miten unioni voi tehokkaasti tyydyttää siihen kohdistetut odo- tukset. Niitä asettavat sille yhtäältä jäsenvaltiot voidakseen vastata omia yhteiskuntiaan kohtaa- viin haasteisiin ja toisaalta kansalaiset toteut- taakseen kansanvaltaiseen osallistumiseen liitty- viä pyrkimyksiään uudenlaisissa olosuhteissa."
Valiokunta totesi yhteenvedonomaisesti, että "ei ole Suomen tosiasiallisten yhteiskunnallis-ta- loudellisten etujen mukaista tarkastella EU:n ke- hittämiseen liittyviä näkökohtia yksinomaan muodollisen päätösvallan itsenäisyyden säilyttä- misen näkökulmasta. Olennaista Suomen kan- nalta on myös se, että unioni voi tehokkaasti teh- dä yhteisten tavoitteiden toteutumista edistäviä kaikkia jäsenvaltioita velvoittavia päätöksiä ja valvoa, että yhteiset päätökset myös pannaan täytäntöön."
Valiokunta toteaa yhteenvetona, että Eu- roopan unionin kehittämisessä on yhdis- tetty yhteisten ongelmien ratkaisemisen edellyttämä ylikansallinen päätöksenteko siihen, että jäsenvaltioiden luonne kan- sainvälisoikeudellisesti ja valtiosääntöi- sesti suvereeneina valtioina on säilynyt.
Unionin laajentuessa määrältään lähes kaksinkertaistuvaksi taloudelliselta ja so- siaaliselta kehitykseltään vähemmän yh- tenäiseksi ryhmäksi jäsenvaltioita on kes- kityttävä huolehtimaan unionin ylikansal- lisen toimielinjärjestelmän tehokkaan toi- minnan turvaamisesta järkyttämättä voi- massa olevaa tasapainoa eri toimielinten välillä tai unionin ja jäsenvaltioiden vä- lillä.
Komission koko ja kokoonpano
Perustamissopimusten mukaan 20-jäsenisessä komissiossa on oltava ainakin yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta, mutta saman valtion kansalaisuus saa olla enintään kahdella komis-
sion jäsenellä. Nykyisessä komissiossa on kaksi Saksan, Ranskan, Yhdistyneen kuningaskun- nan, Italian ja Espanjan kansalaista. Komission koosta ja kokoonpanosta unionin laajentumista silmällä pitäen ei päästy yksimielisyyteen vuo- den 1996 HVK:ssa, vaan asia jätettiin ratkaista- vaksi laajentumista edeltävässä HVK:ssa.
Selonteon mukaan HVK-valmisteluissa nousi esille kaksi perusvaihtoehtoa:
1) komissio, jossa on yksi kansalainen kusta- kin jäsenvaltiosta tai 2) komissio, jossa on vä- hemmän jäseniä kuin jäsenvaltioita. Komission, jossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltios- ta, arvioidaan lisäävän kansalaisten unioniin kuulumisen tunnetta. Se varmistaa myös sen, että kaikkien jäsenvaltioiden tuntemus on edus- tettuna komissiossa, jolla on yksinoikeus lain- säädäntöaloitteeseen unionissa. Perusteluna ko- missiolle, jossa olisi vähemmän jäseniä kuin jä- senvaltioita, on puolestaan esitetty, että komis- sio voi näin tehokkaasti täyttää tehtävänsä kolle- giona.
Komission jäsenten lukumäärän lisäksi val- mistelevissa keskusteluissa on noussut esiin ko- mission jäsenten keskinäinen asema. Nykyisin komission jäsenet ovat tasavertaisia päätöksen- teossa ja komissio tekee päätöksensä jäsentensä yksinkertaisella enemmistöllä. Kuitenkin vain sellaiset komission jäsenten asemaa koskevat muutokset, jotka vaikuttaisivat heidän asemaan- sa komission päätöksenteossa, vaativat muutos- ta perustamissopimuksiin ja siten käsittelyä HVK:ssa.
Lisäksi on esitetty, että komission varapu- heenjohtajien määrää lisättäisiin nykyisestä pe- rustamissopimusten sallimasta yhdestä tai kah- desta varapuheenjohtajasta esimerkiksi viiteen tai seitsemään. Vuonna 1993 voimaan tulleella unionisopimuksella varapuheenjohtajien mää- rää vähennettiin kuudesta enintään kahteen.
Selonteossa katsotaan, että komissiossa tulee unionin laajentuessa olla yksi kansalainen kusta- kin jäsenvaltiosta. Valtioneuvoston arvion mu- kaan komissio voi tässä kokoonpanossa toimia tehokkaasti kollegiona laajentumisten jälkeen- kin. Valtioneuvosto katsoo myös, että komis- sion jäsenten tulee olla samanarvoisia komis-
sion kollegiaalisessa päätöksenteossa riippumat- ta varapuheenjohtajien määrän mahdollisesta li- säämisestä.
Myös komissio tarkastelee tuoreessa HVK- raportissaan [KOM (2000) 34] kahta edellä se- lostettua perusvaihtoehtoa komission kokoonpa- noksi. Raportin ensisijaisesti suosittelema vaih- toehto on, että jäsenmäärä jäädytetään nykyi- seen 20:een. Tämä olisi komission mielestä kui- tenkin mahdollista vain sillä edellytyksellä, että jäsenvaltiot nimeäisivät ehdokkaansa komis- sioon perustamissopimuksessa määrätyssä sito- vassa vuorojärjestyksessä, jotta jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus sekä maantieteellinen ja eriko- koisten jäsenvaltioiden tasapaino toteutuisivat.
Jos HVK sen sijaan päätyisi periaatteeseen, jonka mukaan komissiossa on jäsen jokaisesta jäsenvaltiosta, komissio pitää välttämättömänä komission rakenteen perusteellista uudelleenjär- jestelyä. Komission välttämättöminä pitämiä uu- distuksia olisivat komission puheenjohtajan val- taoikeuksien lisääminen jäsenten tehtävien mää- rittelyssä sekä päätöksenteossa, mihin sisältyisi joidenkin jäsenten jääminen vaille hallinnollista vastuuta (salkuttomat jäsenet), politiikkalohko- jen yhteensovittamistehtävien antaminen vara- puheenjohtajille, joiden lukumäärää olisi myös lisättävä, sekä nykyistä laajempi mahdollisuus päätöksentekovallan delegoimiseen yksittäisille jäsenille.
Selonteossa komission jäsenmäärän suhteen omaksutun kannan perusteluja ovat komission legitimiteetin ja sen nauttiman luottamuksen tur- vaaminen kaikissa jäsenvaltioissa sekä pienten ja suurten jäsenvaltioiden oikeudellisen ja tosi- asiallisen yhdenvertaisuuden vaaliminen. Suuri valiokunta on lausunnoissaan SuVL 2/1995 vp, SuVL 2/1996 vp ja SuVL 2/1997 vp omaksunut saman kannan.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kan- taan, jonka mukaan komissiossa tulee jat- kossakin olla yksi jäsen kustakin jäsen- valtiosta.
Keskustelussa on noussut esille myös vaihtoeh- to, jossa luovuttaisiin Maastrichtin sopimukses- sa riittäviksi havaituista korkeintaan kahdesta
varapuheenjohtajasta ja hyväksyttäisiin viisi tai jopa seitsemän varapuheenjohtajaa, samalla kun monet komission jäsenet jäisivät salkuttomiksi, ja puheenjohtajan poliittinen ja oikeudellinen ohjausvalta suuresti lisääntyisi. Tällöin voitai- siin helposti päätyä tilanteeseen, jossa todelli- nen päätökset tekevä kollegio muodostuisi pu- heenjohtajasta ja varapuheenjohtajista muiden jäsenten jäädessä eräänlaisiksi junioriministe- reiksi tai apujäseniksi. Tuollaisessa tilanteessa pienen jäsenvaltion oikeudella saada yksi kansa- laisistaan komission jäseneksi ei välttämättä to- teutettaisi niitä tavoitteita, jotka ovat valtioneu- voston ja valiokunnan omaksuman periaatekan- nan perusteena.
Nyt liittymisneuvotteluihin hyväksyttyjen maiden liittymisen jälkeen komissiossa olisi 27 jäsentä, jos noudatetaan periaatetta yksi komis- sion jäsen kutakin jäsenvaltiota kohtaan. Näin laajassa komissiossa aidon kollegiaalisuuden to- teuttaminen päätöksenteossa kohdannee melkoi- sia käytännön vaikeuksia. Jos Suomen ehdotta- ma komission jäsen jäisi tuolloin vaille muita tehtäviä kuin puheenjohtajan ajoittain määrää- mät erityistehtävät, ei komission jäsenyydellä voine turvata samoja etuja kuin nykyisessä tilan- teessa.
Valiokunta vastustaa komission varapu- heenjohtajien lisäämistä.
Äänten painottaminen neuvostossa
Kullekin neuvoston jäsenelle kuuluvien äänten painottamisen tarkoituksena oli alun perin hei- jastaa väestön lukumäärää ja suurten, keskiko- koisten ja pienten jäsenvaltioiden ryhmittymien välistä tasapainoa. Jokaisen uuden laajentumi- sen yhteydessä uusi jäsenvaltio tai uudet jäsen- valtiot on sijoitettu äänimääräluokkiin samaa pe- riaatetta noudattaen. Nykyinen ääntenpainotus- järjestelmä antaa väestömäärältään pienille jä- senvaltioille suhteellisesti enemmän ääniä kuin suurille. Alun perin kuuden jäsenvaltion yhtei- sössä määräenemmistön saattoi pienimmillään muodostaa kolmen jäsenvaltion ryhmä, joka edusti n. 68 prosenttia kokonaisväkiluvusta, ja määrävähemmistön kahden jäsenvaltion ryhmä,
joka edusti n. 35 prosenttia kokonaisväkiluvus- ta. Nykyisessä viidentoista jäsenvaltion unionis- sa määräenemmistön saavuttaa pienimmillään kahdeksan jäsenvaltion ryhmä, joka edustaa n.
58 prosenttia kokonaisväkiluvusta ja määrävä- hemmistön kolmen jäsenvaltion ryhmä, joka edustaa 12 prosenttia väkiluvusta. Määräenem- mistöön tarvittava äänimäärän osuus on säilynyt lähes muuttumattomana eli noin 71 prosenttina äänten kokonaismäärästä.
Ääntenpainotuksessa vaihtoehtoina ovat ol- leet esillä äänten uudelleenpainottaminen ja kak- soisenemmistö, joihin viitataan myös Amsterda- min sopimuksen toimielimiä koskevassa pöytä- kirjassa. Syksyllä 1999 Suomen puheenjohtaja- valtiona jäsenvaltioiden kanssa käymissä HVK- keskusteluissa olivat esillä molemmat vaihtoeh- dot, joista äänten uudelleenpainottaminen sai laajemman kannatuksen.
Vuoden 1996 HVK:n aikana Suomen perus- lähtökohtana oli, että nykyistä ääntenpainotus- järjestelmää ei ole tarpeen muuttaa ainakaan en- nen laajentumista (VNS 1/1996 vp). Vuoden 1996 HVK:n loppuvaiheessa Suomen hallitus päätyi siihen, että Suomen kannalta äänten uu- delleenpainottaminen olisi kaksoisenemmistöä parempi vaihtoehto.
Selonteon mukaan valtioneuvosto voi hyväk- syä ääntenpainotusjärjestelmään muutoksia sil- lä edellytyksellä, että muissa institutionaalisissa kysymyksissä päästään tyydyttäviin tuloksiin.
Ääntenpainotukseen on löydettävä yksinkertai- nen ja selkeä ratkaisu, joka on sovellettavissa laajentumisprosessin joka vaiheessa. Valtioneu- vosto pitää äänten uudelleenpainottamista sel- keämpänä ja yksinkertaisempana järjestelmänä ja siten selvästi parempana vaihtoehtona kuin kaksoisenemmistöä. Valtioneuvosto katsoo, että määräenemmistöpäätösten nykyistä äänikynnys- tä ei ole tarpeen muuttaa.
Myös komissio arvioi HVK-raportissaan sekä äänten uudelleen painottamista että kaksois- enemmistöä. Uudelleen painottamisen edelly- tyksenä olisi komission mukaan määräenemmis- tökynnyksen pysyttäminen nykyisessä n. 71 pro- sentissa ja lisä-äänten antaminen suurille jäsen- valtioille sen takaamiseksi, että määräenemmis-
tö edustaa myös kahden kolmasosan enemmis- töä unionin väestöstä. Tämä ratkaisu ei kuiten- kaan enää takaisi sitä nykyisiin sopimusmää- räyksiin matemaattisesti sisältyvää tulosta, että määräenemmistö edustaa aina myös jäsenval- tioiden yksinkertaista enemmistöä. Komission mielestä tämä edellytys olisi äänten painotuksen muuttamisen yhteydessä kirjattava erikseen pe- rustamissopimukseen.
Omasta puolestaan komissio ehdottaa määrä- enemmistökysymyksen ratkaisemista yhdistä- mällä kaksi periaatetta; määräenemmistöpäätök- sen edellytyksenä olisi samanaikaisesti, että pää- töstä kannattaa lukumääräisesti yksinkertainen enemmistö jäsenvaltioista ja että tämä jäsenval- tioiden joukko edustaa yli puolta unionin väkilu- vusta. Tämä komission ehdotus poikkeaa edelli- sessä HVK:ssa esillä olleista kaksoisenemmistö- vaihtoehdoista, sillä niissä edellytettiin sekä määräenemmistöä neuvoston äänistä että määrä- enemmistöä unionin väkiluvusta. Komission mielestä sen ehdottaman ratkaisun etuina olisi- vat selkeys ja yksinkertaisuus; pienten ja suur- ten jäsenvaltioiden suhteellinen asema pysyisi suhteellisesti muuttumattomana eri laajenemis- kierroksilla ilman, että jäsenvaltioiden äänimää- ristä tarvitsisi neuvotella erikseen.
Suuri valiokunta totesi edellisen HVK:n pää- tösvaiheessa 4.6.1997 antamassaan lausunnossa (SuVL 2/1997 vp — E 13/1995 vp), jota laadit- taessa oli käytettävissä Alankomaiden ehdotus HVK:n kokonaisratkaisuksi, että "Vakuuttavia perusteita ei myöskään voida esittää neuvoston äänipainotuksen muuttamiselle, varsinkaan Alankomaiden suhteellisen äänimäärän lisäämi- selle. Tämän takia Suomen on syytä pysyä kan- nassaan, jonka mukaan äänten painotus pysyte- tään nykyisellään. Jos äänten painotusta halut- taisiin muuttaa, muutosten voimaantulo tulisi si- toa unionin laajenemisen toteutumiseen."
Luxemburgin ja Helsingin Eurooppa-neuvos- tojen jälkeen on unionin laajentumisen aikatau- lu ja ulottuvuus selkeytynyt. Tämän takia valio- kunnalla ei enää ole syytä vastustaa sitä, että ääntenpainottamiskysymyksessä pyrittäisiin täs- sä HVK:ssa tarkistuksiin osana laajentumispro- sessin toimeenpanon edellyttämää kokonaisrat-
kaisua. Kuten valiokunta totesi lausunnossaan SuVL 2/1995 vp, periaate, jonka mukaan neu- voston määräenemmistön on edustettava myös unionin väkiluvun enemmistöä, on aiheellinen päätöksenteon hyväksyttävyyden takaamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa. Valiokunta oli viimeksi mainitussa lausunnossaan pitänyt kaksoisenem- mistövaihtoehtoa äänten uudelleen painottamis- ta selkeämpänä tämän turvaamiseksi, mutta se ei toisaalta halunnut asettua vastustamaan, kun valtioneuvosto vuoden 1996 HVK:n edessä pää- tyi tukemaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa val- tioneuvoston selontekoon siltä osin kuin on kysymys äänten painottamisesta neu- vostossa.
Kuten komissio raportissaan esittää, äänten uu- delleen painottamiseen perustuvissa vaihtoeh- doissa ongelmana on joko määräenemmistön jääminen liian pieneksi suhteessa unionin väki- määrään, jos suurten jäsenvaltioiden suhteellis- ta ääniosuutta ei koroteta riittävästi, tai tilanne, jossa määräenemmistö ei edusta jäsenvaltioiden enemmistöä, jos suurten jäsenvaltioiden ääni- osuus muodostuu liian suureksi. Toisaalta ko- mission raportin liitteenä olevassa taulukossa on nykyisten periaatteiden katsottu johtavan tulok- seen, jossa esimerkiksi yhden ja kahdeksan mil- joonan asukkaan välille sijoittuva väkiluvun ero ei vaikuta jäsenvaltion äänimäärään. Valiokun- nalla ei ole edellytyksiä arvioida, onko löydettä- vissä matemaattinen ratkaisu, jolla tällaiset ti- lanteet voidaan välttää laajentumisen jälkeises- sä tilanteessa, varsinkin jos laajentuminen ta- pahtuu vaiheittain.
Valiokunta edellyttää yleisenä lähtökoh- tana, että mahdolliseen äänten uudelleen painottamiseen on luotava ääniasteikko, joka ottaa riittävästi huomioon myös pienten jäsenvaltioiden keskinäiset erot ja joka turvaa sen, että määräenemmistö edustaa aina myös jäsenvaltioiden enem- mistöä.
Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan mahdollinen laajentaminen
Selonteon mukaan Suomi on pääministeri Lip- posen hallituksen ohjelman mukaisesti "valmis tukemaan määräenemmistöpäätöksenteon laa- jentamista unionin toimintakyvyn varmistami- seksi". Suomen yleiskantana vuoden 1996 HVK:ssa oli myönteinen suhtautuminen "määrä- enemmistöpäätösten lisäämiseen nykyistä ään- tenpainotusjärjestelmää noudattaen ja yhteispää- tösmenettelyn soveltamisalan laajentamiseen".
Vuoden 1996 HVK:a varten laadituissa selvityk- sissä eri päätöksentekotapojen piirissä olevat asiat käytiin läpi artikloittain.
Selonteon mukaan valtioneuvosto kannattaa määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laa- jentamista, jotta voitaisiin turvata tehokkuus laajentuvassa unionissa. Tämä voisi tulla kysy- mykseen muun muassa:
— läheisesti sisämarkkinoiden toimintaan liit- tyvissä unionin kansalaisuutta, henkilöi- den vapaata liikkuvuutta, lainsäädäntöjen lähentämistä (verotuksessa erikseen selvi- tettäviltä osin) sekä yhteisöbudjettia kos- kevissa kysymyksissä;
— moitteettomassa varainhoidossa;
— yhteisöpolitiikoissa (teollisuus, kulttuuri ja ympäristö);
— kauppapolitiikassa (palvelut, aineettomat oikeudet);
— joissakin institutionaalisissa kysymyksissä (esimerkiksi tuomioistuimen työjärjestyk- sen hyväksyminen, menettely komissiolle siirretyn täytäntöönpanovallan käytössä) sekä
— vielä yksimielisyyden piirissä olevissa asioissa, joissa sovelletaan yhteispäätös- menettelyä (unionin kansalaisten liikku- mis- ja oleskeluoikeus, siirtotyöläisten so- siaaliturva, kulttuuripolitiikan edistämis- toimet).
Valtioneuvosto katsoo, että jatkossakin tulee yk- simielisesti päättää kysymyksistä, jotka liittyvät unionin perusluonteeseen eivätkä päätöksen- teon tehostamiseen laajentuneessa unionissa.
Tällaisia kysymyksiä ovat perussopimuksia ja muuta primäärioikeutta, jäsenvaltioiden erillistä
hyväksymistä edellyttäviä neuvoston päätöksiä, yhteistä toimielinjärjestelmää, eräitä talousar- vion ulkopuolisia rahoitusjärjestelyjä sekä unio- nin ja jäsenvaltioiden välistä toimivaltaa koske- vat muutokset. Samoin noudatetaan yksimieli- syysvaatimusta, kun päätetään sisämarkkinoi- den keskeisistä periaatteista poikkeamisesta, puolustuspolitiikasta (unionisopimuksen V osastossa) sekä yleiseen järjestykseen ja turval- lisuuteen ja pakkovallan käyttöön liittyvistä ky- symyksistä (hallitusten välisessä yhteistyössä oikeudellisesti sitovat instrumentit unionisopi- muksen VI osastossa).
Valtioneuvosto katsoo edelleen, että yhteis- päätösmenettely tulisi ulottaa pääsääntöisesti niihin asiaryhmiin, joissa siirrytään määräenem- mistöpäätöksentekoon. Lähtökohtaisesti talous- ja rahaliittoa koskevia päätöksentekomenettely- jä ei tässä vaiheessa tulisi muuttaa.
Komissio esittää HVK-raportissaan, että mää- räenemmistöpäätöksenteon tulisi olla pääsääntö- nä, josta poiketaan vain erityisin perustein. Ko- mission esittämät tilanteet, joissa edelleen edel- lytettäisiin yksimielisyyttä, vastaavat pitkälti se- lonteossa omaksuttua kantaa. Komissio katsoo myös, että yhteispäätösmenettelyyn olisi aina liityttävä lainsäädäntökysymyksissä neuvoston päätöksenteko määräenemmistöllä. Komission mielestä yhteistoimintamenettely olisi poistetta- va niistä talous- ja rahaliittoa koskevista artik- loista, joihin se vielä jätettiin Amsterdamin sopi- muksessa.
Suuri valiokunta katsoi jo lausunnossaan SuVL 2/1995 vp, että "Euroopan parlamentin asemaa unionin päätöksenteossa voidaan vah- vistaa siten, että neuvosto ei voisi lainsäädäntö- asioissa tehdä määräenemmistöllä päätöksiä vastoin Euroopan parlamentin kantaa. Käytän- nössä tämä edellyttää yhteispäätösmenettelyn soveltamista sellaisissa lainsäädäntöasioissa, joissa neuvosto tekee päätöksensä määräenem- mistöllä." Valiokunta tarkensi tätä kantaansa lausunnoissaan SuVL 2/1995 vp ja SuVL 2/1997 vp. Vuoden 1996 HVK:n loppuvaiheessa anta- massaan lausunnossa SuVL 2/1997 vp valiokun- ta totesi, että "Valiokunnan havaintojen mukaan Alankomaiden sopimusluonnos sisältää kahta
yksityiskohtaa lukuun ottamatta vain sellaisia ehdotuksia, joiden osalta valtioneuvosto on il- maissut valmiutensa harkita määräenemmistö- päätöksenteon tai yhteispäätösmenettelyn sovel- tamisalan laajentamista. Toisaalta valtioneuvos- ton selvityksen mukaan Suomen muutosvalmius asiassa olisi suurempi kuin mihin puheenjohta- jan esittämässä sopimusluonnoksessa on päädyt- ty. Valiokunnalla ei ole huomauttamista valtio- neuvoston selvityksessä esitettyyn, johon näh- den Alankomaiden sopimusluonnoksessa ei si- nänsä näytä olevan ristiriitoja."
Lausunnossaan SuVL 1/1998 vp ulkoasiain- valiokunnalle hallituksen esityksestä Amsterda- min sopimuksen eräiden määräysten hyväksymi- sestä (HE 245/1997 vp) valiokunta totesi, että
"unionin lähivuosien kehityksen kannalta olisi ollut tärkeää, että Amsterdamin sopimuksessa olisi voitu lisätä määräenemmistöpäätöksente- koa neuvoston lainsäädäntötyössä lukuun otta- matta luonteeltaan perustuslaillisina pidettäviä kysymyksiä. Tämä olisi erityisen tärkeää pää- oma- ja ympäristöverotuksen vähimmäiskantoja koskevassa harmonisoinnissa. Tämän takia Amsterdamin Eurooppa-neuvoston lopputulos- ta, joka ei ollut ennakoitavissa puheenjohtaja- valtion toukokuun lopussa esittämän ja valio- kunnan lausunnossaan SuVL 2/1997 vp käsitte- lemän sopimusluonnoksen pohjalta, voidaan pi- tää pettymyksenä. Artiklakohtaisten Suomen neuvottelutavoitteiden esittely eduskunnalle ai- kaisemmin kuin vasta toukokuussa 1997 olisi ehkä vahvistanut EU:ssa ja julkisuuden piirissä kuvaa siitä, että Suomen tavoitteena tässä kysy- myksessä on aktiivisesti lisätä määräenemmistö- päätöksiä eikä defensiivisesti tuoda esiin ta- pauksia, joissa tätä ei pidetä mahdollisena."
Edellä esitetyn pohjalta voidaan todeta, että Valiokunta yhtyy periaatteessa selonteos- sa esitettyyn kantaan määräenemmistö- päätöksenteon käyttöalan laajentamisen osalta.
Valiokunta esittää kuitenkin seuraavat täydentä- vät näkökohdat:
Ensinnäkin valiokunta pitää päätöksenteon selkeyden kannalta välttämättömänä, että yhteis-
toimintamenettelystä luovutaan, vaikka tämä merkitseekin talous- ja rahaliittoa koskevien ar- tiklojen avaamista neuvottelujen kohteeksi pää- töksentekomenettelyn osalta.
Toiseksi valiokunta edellyttää, että valtioneu- vosto muodostaa sisällöllisesti perustellun kan- nan niihin sopimusmääräyksiin, joiden osalta se- lonteossa kuten myös edellisen HVK:n aikana yksimielisyysvaatimuksen pysyttämisen perus- teluksi esitettiin, että sisämarkkinoiden keskei- sistä periaatteista ei tulisi voida poiketa määrä- enemmistöllä. Valiokunta toteaa ensinnäkin, että asiallisesti yksimielisyysvaatimuksen sisäl- tö on sopimusmääräysten hyväksymisajankoh- taan verrattuna huomattavasti ankarampi laajen- tuneessa unionissa, ja niiden sääntelemien kysy- mysten taloudellinen ja yhteiskunnallinen mer- kitys on voinut muuttua. Kysymyksessä ovat myös sopimusmääräykset, jotka ovat sisällöl- tään talouspoliittisia ja joissa nykyisen säänte- lyn pysyttämisellä ei välttämättä suojata sisä- markkinoiden keskeisiä periaatteita. Valiokun- nan arvion mukaan ongelma koskee kolmea EY:n perustamissopimuksen artiklaa.
Perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi yksimielisenä hyväksyä yhteismarkkinoille soveltuvaksi valtiontuen, jota komissio on pitänyt kiellettynä. Valiokun- nan käsityksen mukaan laajenemisen jälkeisessä unionissa valtion tukien muodostama ongelma voi uusien jäsenvaltioiden taloudellisten raken- nemuutosten takia olla vaikeampi kuin nykyi- sin, ja vastaavasti nykyisissä jäsenvaltioissa voi esiintyä paineita torjua uusien jäsenvaltioiden taholta tulevaa taloudellista kilpailua valtion tuen avulla. Suomen johdonmukaisena lähtö- kohtana on ollut valtion tukien kilpailua vääris- tävän vaikutuksen arvostelu.
Tästä näkökulmasta ja myös neuvoston ja komission järkevän työnjaon kannalta voi olla perusteltua poistaa kokonaan neu- vostolta mahdollisuus hyväksyä valtion tukia vastoin komission kantaa ja uskoa valtion tukien valvontaa koskeva toimi- valta yksinomaan komissiolle.
Perustamissopimuksen 72 artiklassa on liiken- nealan syrjivää lainsäädäntöä koskeva stand still -velvoite, joka estää uuden tällaisen lainsäädän- nön antamisen ilman neuvoston yksimielisenä antamaa lupaa jäsenyyden aikana (alkuperäisil- lä jäsenvaltioilla vuoden 1958 alusta, uusilla nii- den liittymisestä alkaen). Valiokunta arvioi, että artiklassa tarkoitetun neuvoston hyväksymisen mahdollisuus on menettänyt asiallisen oikeutuk- sensa liikennealalla 1980- ja 1990-luvuilla suo- ritetun harmonisoinnin ansiosta. Liikennealan sisämarkkinoiden kannalta olisi selkeämpää, että jäsenvaltioilla ei olisi missään olosuhteissa oikeutta uusien syrjivien säännösten antamiseen vaan että liikennesektoriin sovellettaisiin tältä osin perustamissopimuksen yleisiä syrjimättö- myysmääräyksiä.
Valiokunta ei voi yhtyä yksimielisyysvaa- timuksen säilyttämiseen perustamissopi- muksen 72 artiklassa ennen kuin valtio- neuvosto on esittänyt perusteet sille, mik- si tämä siirtymämääräys on ylipäänsä syytä pitää voimassa.
Perustamissopimuksen 57 artiklan 2 kohdassa edellytetään neuvostolta yksimielisyyttä, jos se hyväksyy sellaista lainsäädäntöä, joka merkitsi- si yhteisön oikeudessa taantumista kolmansiin maihin tai kolmansista maista suuntautuvien pääomanliikkeiden vapauttamisessa. Päinvastai- set, lisäliberalisointia merkitsevät toimenpiteet neuvosto voi hyväksyä määräenemmistöllä. Ar- tikla sai nykyisen sisältönsä Maastrichtin sopi- muksessa EMU:n toteuttamisen yhteydessä.
Valiokunta ei ole vakuuttunut siitä, että kol- mansia maita koskeva pääomanliikkeiden libe- ralisointi olisi sisämarkkinoiden perusperiaate.
Kysymyksessä on pikemminkin 1980-luvun ta- louspoliittisen valta-ajattelun kirjaaminen pe- rustamissopimukseen, siis sisällöllinen talous- poliittinen ratkaisu.
Valiokunta huomauttaa, että 1990-luvun glo- balisaatiokehityksen lieveilmiöt, esimerkiksi pääomanliikkeiden vapauttamisesta hyötyvät veroparatiisit, ovat muodostuneet ongelmaksi, jota unioni yrittää saada hallintaansa muun muassa tehostamalla epäterveen verotuskilpai-
lun ja rahanpesun vastaisia toimia. Sama koskee epäilyttävin tai rikollisin keinoin hankitun pää- oman sijoittumista kolmansista maista unioniin.
Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joihin neuvos- ton pitäisi valiokunnan käsityksen mukaan voi- da puuttua samaa päätöksentekosääntöä noudat- taen kuin se voi päättää pääomanliikkeiden lisä- liberalisoimisesta suhteessa kolmansiin maihin.
Valiokunta ei voi tässä vaiheessa yhtyä yksimielisyysvaatimuksen säilyttämiseen kolmansia maita koskevien pääomanliik- keiden sääntelyn osalta.
Muita tarvittavia perussopimusten muutok- sia, jotka liittyvät edellä mainittuihin kysy- myksiin ja Amsterdamin sopimuksen täytän- töönpanoon
Komission jäsenten vastuu
Komission ero kesken toimikautensa 16.3.1999 herätti kysymyksen tarpeesta tarkastella komis- sion jäsenten vastuuta tulevassa HVK:ssa. Ko- mission on nautittava Euroopan parlamentin po- liittista luottamusta. Parlamentti voi antaa epä- luottamuslauseen vain komissiolle kokonaisuu- dessaan, jolloin komission jäsenten on yhdessä jätettävä tehtävänsä. Parlamentin asemaa suh- teessa komissioon on joissakin yhteyksissä eh- dotettu vahvistettavaksi siten, että epäluotta- muslause voisi kohdistua myös yksittäiseen ko- mission jäseneen.
Nykyisen komission puheenjohtajan aloitta- man käytännön mukaan yksittäiset komission jä- senet ovat tosiasiallisessa vastuussa komission puheenjohtajalle, koska hän on vaatinut kulta- kin jäseneltä sitoumuksen, jonka mukaan jäsen suostuu eroamaan puheenjohtajan pyynnöstä.
Tulevassa HVK:ssa on esitetty harkittavaksi, tu- lisiko yksittäisten komission jäsenten tosiasialli- nen vastuu komission puheenjohtajalle ilmaista perustamissopimuksessa.
Selonteon mukaan komission tulee olla edel- leen vastuussa Euroopan parlamentille kollegio- na, ja valtioneuvosto suhtautuu torjuvasti yksit- täisten jäsenten saattamiseen vastuullisiksi Eu- roopan parlamentille. Valtioneuvosto katsoo
edelleen, että yksittäisten komission jäsenten vastuuta komission puheenjohtajalle tulee vah- vistaa. Tältä osin voidaan tutkia, tulisiko tämä il- maista perustamissopimuksessa.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kan- taan.
Euroopan parlamentti
Euroopan parlamentin jäsenmäärän raja asetet- tiin Amsterdamin sopimuksella 700:aan laajen- tumista silmällä pitäen. Rajaa pidettiin tarpeelli- sena, koska liian suuri jäsenmäärä saattaisi hei- kentää parlamentin toimintakykyä.
Euroopan parlamentin paikkojen jako 700 jä- senen enimmäismäärän puitteissa saattaa nousta esille tulevassa HVK:ssa. HVK-valmistelujen aikana 700 jäsenen ylärajaa ei sinänsä asetettu kyseenalaiseksi. HVK:ssa on ehkä tarkasteltava sitä, miten kunkin jäsenvaltion, myös Suomen, jäsenmäärää Euroopan parlamentissa olisi suh- teellisesti vähennettävä, kun 700 jäsenen raja on saavutettu. Selonteon mukaan valtioneuvosto kannattaa Euroopan parlamentin enimmäisjä- senmäärän säilyttämistä 700:ssa laajentumisten jälkeenkin. Mahdollisuus jäsenvaltioiden asian- mukaiseen edustukseen tulee jatkossakin turva- ta.
Myös komissio kannattaa HVK-raportissaan pitäytymistä 700 jäsenen enimmäismäärässä.
Komissio ehdottaa edelleen harkittavaksi, että osa Euroopan parlamentin jäsenistä valittaisiin yleiseurooppalaisilta listoilta siten, että äänestä- jillä oli käytettävissään kaksi ääntä, joista toi- nen kohdistuisi kansalliseen kiintiöön ja toinen yleiseurooppalaiseen kiintiöön.
Euroopan parlamentin nykyinen paikkajako perustuu tietyin poikkeuksin alenevasti suhteel- liseen kaavaan, jossa jokaisella jäsenvaltiolla on kuuden jäsenen peruskiintiö, minkä lisäksi jä- senvaltio, jossa on yli miljoona asukasta, saa yh- den lisäedustajan jokaista 500 000 asukasta koh- ti 25 miljoonaan asukkaaseen asti, yhden lisä- edustajan miljoonaa asukasta kohti välillä 25—
60 miljoonaa ja yhden lisäedustajan kahta mil- joonaa asukasta kohti väkiluvun ylittäessä 60 miljoonaa.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kan- taan 700 jäsenen enimmäismäärässä pi- täytymisestä ja välttämättömyydestä tur- vata riittävä kansallisen tason edusta- vuus myös pienten jäsenvaltioiden osal- ta. Valiokunta ei hyväksy ajatusta yleis- eurooppalaisista listoista, jotka pienen- täisivät kansallisia kiintiöitä, heikentäisi- vät pienten kieli- ja kulttuurialueiden edustusta ja etäännyttäisivät Euroopan parlamenttia entisestään äänestäjäkun- nasta tilanteessa, jossa osallistuminen Euroopan parlamentin vaaleihin on jo muutoinkin huolestuttavan alhaisella ta- solla.
Valiokunta totesi Amsterdamin sopimuksen hy- väksymistä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 245/1997 vp) antamassaan lausunnossa (SuVL 1/1998 vp), että "suuren valiokunnan kä- sityksen mukaan unionin toimielinten ja muiden elinten kotipaikkojen sääntelyn nostaminen pe- russopimusten tasolle on vaikeasti perusteltavis- sa. Euroopan parlamentin osalta ratkaisu merkit- see sitä, että parlamentti pakotetaan vastoin omaa kantaansa jatkamaan taloudellisesti ja toi- minnallisesti kestämätöntä nykykäytäntöä kol- mella paikkakunnalla toimimisesta. Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä sitä, että mielellään Eu- roopan yhdentymisen etujoukkoon itsensä luke- vat jäsenvaltiot vaativat kansallisten arvovalta- syiden tai taloudellisten etunäkökohtien takia mainitun pöytäkirjan kaltaisia ratkaisuja, jotka herättävät laajaa arvostelua ja ovat omiaan vä- hentämään unionin arvovaltaa ja hyväksyttä- vyyttä kansalaisten piirissä." Valiokunnan käsi- tyksen mukaan puheena oleva epäkohta käy en- tistä ilmeisemmäksi laajentumisen jälkeen.
Valiokunnan mielestä HVK:ssa olisi tut- kittava mahdollisuutta uskoa Euroopan parlamentille oikeus määrätä omasta toi- mipaikastaan.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja yhteisö- jen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin Yhteisöjen tuomioistuimessa ja ensimmäisen oi- keusasteen tuomioistuimessa vuosittain vireille
saatettujen oikeudenkäyntiasioiden lukumäärä on lisääntynyt jatkuvasti. Tämä on seurausta sii- tä, että yhteisön oikeuden merkitys on kasvanut Euroopan unionin kansalaisten ja yritysten toi- minnassa ja kansallisten tuomioistuinten ratkai- sutyössä. Tuomioistuinten käsiteltäväksi tule- vien asioiden määrä kasvaa jatkossa myös laa- jentumisen seurauksena ja siksi, että tuomiois- tuimille on annettu uusia lainkäyttötehtäviä.
EY:n tuomioistuimen entisen presidentin Ole Duen johdolla toimineen mietintäryhmän tam- mikuussa 2000 julkaistun raportin mukaan yh- teisöjen tuomioistuimissa vuosittain vireille tul- leiden asioiden lukumäärä on noussut 159 pro- sentilla vuodesta 1980 vuoteen 1998. Yhteisön tuomioistuimessa kansallisten tuomioistuinten pyynnöistä vireille tulleiden ennakkoratkaisu- jen lukumäärä on noussut 141:stä vuonna 1990 264:ään vuonna 1998. Samoina vuosina yhtei- sön tuomioistuimessa vireille tulleiden (3 778) ja ratkaistujen (3 085) asioiden erotusta ilmaise- va jutturuuhka on kasvanut 693 asiaan. Erityi- sen huolestuttavaa on, että ennakkoratkaisu- pyyntöjen käsittelyaika EY:n tuomioistuimessa on jatkuvasti pidentynyt (12,6 kuukautta vuon- na 1983; 17,4 kuukautta vuonna 1990 ja 21,4 kuukautta vuonna 1998), mikä on kasvattanut näiden jäsenvaltion tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyn kokonaisajan koh- tuuttomaksi.
Selonteon mukaan yhteisöjen tuomioistui- men ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistui- men jatkuvasti kasvava työmäärä voi johtaa sii- hen, että laillisuusvalvonta vaikeutuu. Yhteisön oikeussuojajärjestelmän toimivuuden turvaami- nen on keskeinen haaste lähitulevaisuudessa.
Valtioneuvosto katsoo, että yhteisöjen tuomiois- tuimen ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kasvavat juttumäärät edellyttä- vät tuomioistuinten toimintaedellytysten ja -ta- pojen joustavaa kehittämistä. Selonteon mukaan eräät nyt yhteisön perustamissopimuksen muut- tamista edellyttävät tuomioistuimia koskevat määräykset voitaisiin jatkossa tehdä neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Yhteisöjen tuomiois- tuimien työjärjestysten hyväksymismenettelyä tulee muuttaa siten, että ne voitaisiin jatkossa
hyväksyä neuvoston puolesta määräenemmistöl- lä, ei kuitenkaan yhteispäätösmenettelyssä. Eräi- tä kanneryhmiä kuten virkamiesjuttuja varten voidaan luoda erityismenettelyjä.
Valiokunta korostaa omasta puolestaan, että yhteisön lainkäyttöjärjestelmällä on olennainen merkitys kansalaisten ja yritysten oikeussuojal- le EU-jäsenyyden oloissa. Tältä osin järjestelmä on ajautumassa ylivoimaisiin vaikeuksiin jo il- man laajentumistakin, minkä takia tuomioistuin- ten toimintaedellytysten turvaamiselle on annet- tava ensisijainen merkitys HVK:ssa. Jäsenval- tiot ja toimielimet ovat tähän asti olleet kiinnos- tuneempia antamaan uusia asiaryhmiä yhteisön tuomioistuinten käsiteltäviksi kuin huolehti- maan siitä, että nämä asiat voidaan kohtuullises- sa ajassa ratkaista. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota käännös- ja tulk- kaustyön puutteellisiin resursseihin, minkä ta- kia esimerkiksi yhteisön tuomioistuinten keskei- sen oikeuskäytännön julkaiseminen suomeksi ja ruotsiksi ajalta ennen vuotta 1995 on vasta alku- vaiheessaan. Mainittakoon, että perustuslakiva- liokunta viittasi jo 10.10.1991 oikeusministe- riölle antamassaan lausunnossa tarpeeseen "val- mistaa kotimaisilla kielillä saatava valikoima EY:n keskeisestä oikeuskäytännöstä".
Valiokunta huomautti lausunnossaan SuVL 2/1995 vp, että "tuomioistuimen työjärjestys oli- si määrättävä annettavaksi yhteispäätösmenette- lyssä, sillä se sisältää olennaisesti yksityisten asianosaisten prosessuaaliseen asemaan vaikut- tavia, luonteeltaan laillista oikeudenkäyntijär- jestystä koskevia säännöksiä". Valtioneuvoston selonteossa ei tarkemmin perustella kantaa, min- kä vuoksi yhteispäätösmenettely ei soveltuisi tuomioistuimen työjärjestyksen käsittelyyn. Va- liokunta huomauttaa, että oikeudenkäyntimenet- telystä säätäminen kuuluu lähtökohtaisesti par- lamentaarisen lainsäätäjän tehtäviin, minkä ta- kia Euroopan parlamentin osallistuminen pää- töksentekoon olisi perusteltua unionin tason lainkäyttösäännöistä päätettäessä.
Valiokunta edellyttää, että valtioneuvos- to valmistelee pikaisesti yksityiskohtai- sen lisäselvityksen keinoista, joilla unio-
nin tuomioistuinjärjestelmän toimivuus voidaan turvata. Tuomioistuimen työjär- jestyksen osalta valiokunta pitää perus- teltuna, että kansalaisten asemaan oikeu- denkäynnissä vaikuttavat säännökset kä- sitellään yhteispäätösmenettelyssä.
Muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet Tilintarkastustuomioistuin. Neuvosto nimittää tilintarkastustuomioistuimen 15 jäsentä kuudek- si vuodeksi kerrallaan yksimielisesti ja kuul- tuaan Euroopan parlamenttia. Kullakin jäsenval- tiolla on käytännössä oikeus nimetä yksi kansa- lainen tilintarkastustuomioistuimeen. Tilintar- kastustuomioistuin toimii kollegiona.
Yleisesti on katsottu, että unionin laajentumi- sesta johtuva jäsenmäärän kasvu vaikeuttaa ti- lintarkastustuomioistuimen toimintamahdolli- suuksia nykyisessä kollegiaalisessa organisaa- tiomuodossa. Käytännössä jo nyt työskentely ja päätöksenteko on osoittautunut vaikeaksi kolle- gion koon vuoksi.
Selonteon mukaan tilintarkastustuomioistui- messa tulisi jatkossakin olla yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta. Valtioneuvosto pyrkii siihen, että tilintarkastustuomioistuimen toimin- tatavat ja organisaatio vastaavat hyvin sen tehtä- viä laajentuneessa unionissa. Tämän vuoksi on tutkittava erilaisia tilintarkastustuomioistuimen päätöksenteon kehittämisvaihtoehtoja.
Komissio esittää HVK-raportissaan, että tilin- tarkastustuomioistuimen jäsenmäärä jäädyte- tään 20:een, koska ei ole vakuuttavia perustelu- ja sille, että jokaisen jäsenvaltion tulisi olla edustettuna tilintarkastustuomioistuimessa. Toi- mivan vuorottelun aikaan saamiseksi jäsenvalti- oiden välille olisi samalla päätettävä, että jäse- niä ei voitaisi nimittää uudelleen heidän kuusi- vuotisen jäsenyytensä päätyttyä.
Valiokunnan havaintojen mukaan unionin ra- hoituksen ja varainkäytön tarkastusjärjestelmän nykytila ei ole tyydyttävä. Tätä ilmentävät muun muassa se, että yhteisön tilinpäätöksen jäämi- nen hyväksymättä ja vastuuvapauden siitä myöntämättä näyttää muodostuneen säännöksi,
että edellisen komission väärinkäytöksien tutki- minen uskottiin erilliselle ad hoc -elimelle eikä tilintarkastustuomioistuimelle ja että on ollut tarpeen perustaa uusi petosten torjuntaan keskit- tyvä unionin viranomainen. Kuitenkin unionin budjetin merkitys kasvaa, ja siitä muodostuu keskeinen rahoituksen lähde uusille jäsenval- tioille. Valiokunta ymmärtää sinänsä sen, että valtioneuvosto yleisistä syistä korostaa periaa- tetta, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on oltava edustettuina kaikissa toimielimissä, myös tilintarkastustuomioistuimessa.
Valiokunnan käsityksen mukaan HVK:n olisi kuitenkin perusteellisesti selvitettä- vä unionin rahoituksen ja varainkäytön valvonnan nykytilaa ja keinoja sen ongel- mien ratkaisemiseksi. Tuon selvityksen pohjalta olisi päätettävä toimenpiteistä, joihin voi myös sisältyä nykymuotoisen ti- lintarkastustuomioistuimen organisaa- tion perusteellinen uudistaminen
Hallitusten välisen konferenssin kanssa rin- nakkaiset, mutta erilliset prosessit
Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
Valiokunta ei toimialansa huomioon ottaen ota kantaa tähän asiaryhmään.
Ehdotus unionin perusoikeuskirjaksi
Valiokunnalla on tilaisuus seurata perusoikeus- kirjan valmisteluja, koska asiakirjan valmistelu- kuntaan kuuluvat suuresta valiokunnasta ed.
Gunnar Jansson kansallisia parlamentteja edus- tavana varapuheenjohtajana ja ed. Tuija Brax jä- senenä. Valiokunta tyytyy tässä yhteydessä tois- tamaan vanhat kantansa, joiden mukaan unionin tai yhteisön olisi voitava liittyä Euroopan neu- voston ihmisoikeussopimukseen, ja oikeudelli- sesti sitovan erillisen perusoikeussääntelyn ke- hittämiseen unionille tulisi suhtautua varauksel- lisesti.
Muita uudistusehdotuksia Joustavuus
Amsterdamin sopimuksen myötä perussopimuk- siin lisättiin määräykset tiiviimmästä yhteistyös- tä eli niin sanotusta joustavuudesta (jäljempänä
"joustavuus"). Joustavuuden tarkempi kirjaami- nen perussopimuksiin toi mukanaan uuden toi- mintaperiaatteen, jonka mukaan jäsenvaltioiden ei tarvitse tehdä kaikkea yhdessä. Määräysten mukaan ne jäsenvaltiot, jotka haluavat ja kyke- nevät, voivat tiettyjen edellytysten toteutuessa harjoittaa tiiviimpää yhteistyötä unionin toimin- ta-aloilla käyttäen hyväksi unionin toimielimiä, menettelyjä ja järjestelyjä. Tavoitteena on pitää joustavuus unionin rakenteiden sisäpuolella.
Taustalla on laajentuminen ja ajatus, jonka mu- kaan unionin ei tulisi edetä aina hitaimman jä- senvaltion mukaan.
Valtioneuvosto ei pidä tarpeellisena Amster- damin sopimuksen joustavuusmääräysten perus- teellista muuttamista. Joustavuuden käyttökyn- nystä voidaan käsitellä osana määräenemmistö- päätöskysymystä. Valiokunta toteaa kuitenkin, että joustavuuden lisääminen voi johtaa yhtä hy- vin myönteisiin kuin kielteisiin seurauksiin Suo- men kannalta, minkä vuoksi siihen on suhtaudut- tava tarpeellisella varovaisuudella.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kan- taan joustavuuden osalta.
Perussopimusten uudelleenjärjestely
Historiallisista syistä Euroopan yhteisöillä on kolme erillistä perustamissopimusta (EHTY 1951, Euratom 1957 ja ETY 1957). Näiden rin- nalle tuli vuonna 1992 sopimus Euroopan unio- nista.
Primäärioikeuden sopimusten yhdistämistä yhdeksi perussopimukseksi ("peruskirjaksi") on käsitelty useissa eri yhteyksissä. Amsterdamin sopimuksella toteutettiin vanhentuneiden tai merkityksensä menettäneiden määräysten pois- taminen kaikkien neljän perussopimuksen (EY:n perustamissopimus, EHTY-sopimus, Euratom- sopimus ja EU-sopimus) osalta. Uudelleennu- merointi toteutettiin EY:n perustamissopimuk-
sen ja EU-sopimuksen osalta. Perussopimusten yhdistämistä ei sen sijaan toteutettu.
Vuoden 2000 HVK:n valmisteluissa sopimus- ten uudelleenjärjestely on jälleen nostettu esille.
Perusajatuksena olisi jakaa nykyiset sopimus- määräykset kahteen ryhmään, joista ensimmäi- seen kuuluisivat perustavaa laatua olevat toimi- valtamääräykset ja toiseen muut olennaiset mää- räykset (mm. alakohtaiset politiikat). Edellisiä voitaisiin muuttaa vain nykyisessä perustamis- sopimusten muuttamismenettelyssä. Jälkim- mäisten muutos vaatisi neuvoston yksimielisen päätöksen ja parlamentin hyväksynnän.
Selonteon mukaan hankkeeseen liittyy erilai- sia näkökohtia. Etuna voidaan pitää EU:n pri- määrioikeuden selkeytymistä. Poliittiselta kan- nalta herää kysymys siitä, johtaako hanke mah- dollisesti EU:n perustuslain laatimiseen. Laajan uudelleenkirjoittamisen yhteydessä voidaan myös nostaa esille laajempia periaatteellisia muutoshankkeita, kuten esim. perusoikeusluet- telon sisällyttäminen sopimukseen. Siltä osin kuin perussopimukset jaettaisiin kahteen ryh- mään, keskeiseksi muodostuu kysymys, mitä määräyksiä voitaisiin muuttaa edellyttämättä kansallisten parlamenttien suostumusta. EU:n perusluonteessa tapahtuisi merkittävä muutos, jos toimielimet itse voisivat määritellä unionin toimivallan laajuuden. Kysymyksellä on myös selkeä valtiosääntöulottuvuus muun muassa eduskunnan aseman osalta.
Valtioneuvoston arvion mukaan perussopi- musten uudelleenjärjestelyä saatetaan ehdottaa HVK:n asialistalle. Kyseessä on kuitenkin niin laajamittainen hanke, että sitä lienee mahdoton- ta toteuttaa HVK:lle asetetussa aikataulussa.
Hanke edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden yksi- mielisyyttä sekä kansallisia ratifiointeja. Valtio- neuvosto ei pidä perusteltuna perustamissopi- musten uudelleenjärjestelyä vuoden 2000 halli- tusten välisessä konferenssissa.
Valiokunta korosti vuoden 1996 HVK:n aika- na perustamissopimusten uudelleenjärjestämi- sen merkitystä sääntelyn ymmärrettävyyden ja selkeyden kannalta. Valiokunnan käsityksen mukaan uudelleenjärjestely tuli kuitenkin toteut- taa puhtaasti teknisenä hankkeena muuttamatta
samassa yhteydessä toimivaltasuhteita tai oi- keusvaikutuksia.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kan- taan siltä osin kuin kysymys on unionin ja jäsenvaltion väliseen toimivallanjakoon puuttumisesta tai uusien aineksien lisää- misestä perussopimuksiin. Valiokunta ei kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että ei olisi HVK:n käytettävissä olevassa aika- taulussa mahdollista saattaa päätökseen Amsterdamin sopimuksen yhteydessä to- teutettu sopimustekstien uudelleen järjes- tely siirtämällä EHTY-sopimuksen voi- maan jäävät osat sekä atomienergiayhtei- sön perustamissopimus yhteisön perusta- missopimukseen ja mahdollisesti yhdistä- mällä unionisopimus ja yhteisön perusta- missopimus yhdeksi asiakirjaksi.
Lopuksi
Valiokunta totesi Amsterdamin sopimuksesta antamassaan lausunnossa SuVL 1/1998 vp, että
"valtioneuvoston ja eduskunnan välinen vuoro- puhelu toimi suhteellisen hyvin ottaen huo- mioon konferenssissa käsiteltävien kysymysten monimutkaisuuden ja laajuuden sekä sen, että kysymys oli Suomen osalta ensimmäisestä pe- russopimusten muutoskonferenssista. Konfe- renssin tietyissä vaiheissa esiintyneet erimieli- syydet koskivat asiakysymysten sijasta eduskun- nan informoinnin aikataulua. Valiokunnan mie-
lestä olisi tulevaisuudessa syytä korostaa valtio- neuvoston sisäisen päätöksenteon avoimuuden merkitystä myös eduskunnalle ja sitä, että on eh- dottomasti huolehdittava pääkaupungin päätök- sentekomekanismien ensisijaisuuden turvaami- sesta neuvottelupaikalla tapahtuvaan harkintaan nähden. Tulevaisuudessa olisi myös syytä harki- ta palaamista ETA- ja EU-jäsenyysneuvotteluis- sa noudatettuun käytäntöön, jossa neuvottelu- valtuuskunnassa oli pysyviä jäseniä myös muualta kuin ulkoasiainministeriöstä. Suuri va- liokunta korostaa vastaisuuden varalle sitä, että EU:n hallitustenvälisiin konferensseihin sovel- lettavien valtiopäiväjärjestyksen säännösten tarkoituksena on estää se, että eduskunta asetet- taisiin tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Tämän takia on tulevaisuudessa kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että eduskuntaa informoidaan ajoissa ja että hallituksen puolella ei asiallisesti sidota Suomen käsiä, ennen kuin eduskunnan kanta on muodostettu. Sopimusten ratifiointivai- heessa eduskunnalla ei ole enää mahdollisuuk- sia vaikuttaa sopimusten sisältöön."
Valiokunta toistaa edellä esitetyn kan- nanottonsa.
Lausunto
Edellä esitetyn perusteella suuri valiokunta esit- tää kunnioittavasti,
että ulkoasiainvaliokunta ottaa huo- mioon tässä lausunnossa esitetyn.
Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2000
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa tp.pj. Pekka Kuosmanen /kok
jäs. Tuija Brax /vihr Jouko Jääskeläinen /skl Juha Korkeaoja /kesk Jari Koskinen /kok Johannes Leppänen /kesk Håkan Nordman /r Outi Ojala /vas Kirsi Piha /kok Jussi Ranta /sd
Katja Syvärinen /vas Marja Tiura /kok Matti Vanhanen /kesk Matti Väistö /kesk vjäs. Jouni Backman /sd
Irina Krohn /vihr Risto Kuisma /rem Markku Markkula /kok Kari Uotila /vas Raija Vahasalo /kok.
Valiokunnan sihteerinä on toiminut
valiokuntaneuvos Niilo Jääskinen.
