Kasvisruokavalion vaikutus suun terveyteen

(1)

KASVISRUOKAVALION VAIKUTUS SUUN TERVEYTEEN

Maija Puttonen Tutkielma

Hammaslääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos / Hammaslääketieteen

yksikkö Kesäkuu 2020

(2)

TIIVISTELMÄ

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos

Hammaslääketieteen koulutusohjelma

PUTTONEN, MAIJA: Kasvisruokavalion vaikutus suun terveyteen Opinnäytetutkielma, 41 sivua

Tutkielman ohjaajat: kliininen opettaja, HLT, EHL Satu Spets-Happonen, kliininen opettaja, HLT, EHL Tuomas Saxlin, professori, FT Ursula Schwab

Kesäkuu 2020

Avainsanat: kasvisruokavalio, karies, hampaiden eroosio, parodontiitti

Tässä opinnäytetutkielmassa perehdyttiin kasvisruokavalion vaikutuksiin tiettyihin suun terveyden ongelmiin; kariekseen, hampaiden eroosioon ja hampaiden kiinnityskudostulehduk- seen eli parodontiittiin. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Käytetyt tietokannat olivat Pubmed ja Scopus-tietokannat.

Tutkimusten perusteella kasvisruokavaliolla on yhteys hampaiden eroosioriskin kasvuun.

Kasvisruokavalio voi olla myös yhteydessä karies- ja parodonttiittiriskin laskuun, mutta tutkimuksia aiheesta on tehty vielä melko vähän ja tutkimustulokset ovat osittain epäjohdon- mukaisia, minkä vuoksi näihin johtopäätöksiin tulee suhtautua varoen. Aihe on kiinnostava, sillä kasvisruokavalion noudattaminen on Suomessa kasvava trendi.

Ruokavalion koostumuksen lisäksi, kasvisruokavalion vaikutukset suun terveyteen voivat olla seurausta kasvisruokavaliota noudattavien muista terveellisistä elämäntavoista, kuten hyvästä suuhygieniasta, fyysisestä aktiivisuudesta, tupakoimattomuudesta ja terveellisen painoindeksin ylläpidosta, mikä tekee tutkimusaiheesta haasteellisen. Lisäksi karieksen, hammaseroosion ja parodontiitin kumulatiivisuuden vuoksi on tutkimustulosten luotettavuu- den kannalta myös merkittävää, onko ruokavaliota noudatettu lapsuudesta asti vai esimerkiksi aikuisiällä muutaman vuoden.

(3)

ABSTRACT

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine

Institute of Dentistry PUTTONEN, MAIJA:

Thesis, 41 pages

Tutors: Satu Spets-Happonen, clinical lecturer, Tuomas Saxlin, clinical lecturer, Ursula Schwab, professor

June 2020

Keywords: vegetarian diet, caries, dental erosion, periodontitis

This thesis explored the effects of a vegetarian diet on specific oral health problems; namely caries, dental erosion, and periodontitis. This thesis was carried out as a literature review.

The used databases were Pubmed and Scopus.

Studies have shown that a vegetarian diet is associated with an increased risk of dental erosion. A vegetarian diet may also be associated with a decreased risk of caries and periodontitis, but relatively little research has been done on these subjects and the research results are partly inconsistent, so these conclusions should be treated with caution. The topic is in- teresting, as adherence to a vegetarian diet is a growing trend in Finland.

In addition to dietary composition, the effects of a vegetarian diet on oral health may result from other healthy lifestyles of those following a vegetarian diet, such as good oral hygiene, physical activity, non-smoking, and maintaining a healthy body mass index. That fact makes this research topic challenging. Due to the cumulative nature of caries, dental erosion, and periodontitis, it is also of importance whether the diet has been followed since childhood or, for example, in adulthood for a few years

(4)

SISÄLLYS

TIIVISTELMÄ ABSTRACT

1 JOHDANTO ... 5

2 TEOREETTINEN TAUSTA ... 6

2.1 Karies ... 6

2.2 Hampaiden eroosio ... 8

2.3 Parodontiitti ... 11

2.4 Omahoidon rooli ... 14

2.5 Syljenerityksen rooli ... 14

2.6 Ravinnon rooli ... 16

2.6.1 Ravinto ja karies ... 16

2.6.2 Ravinto ja hammaseroosio... 17

2.6.3 Ravinto ja parodontiitti ... 18

2.7 Kasvisruokavalio ... 21

3 TUTKIMUSONGELMA... 23

4 AINESTO JA MENETELMÄT ... 23

5 TULOKSET ... 26

5.1 Kasvisruokavalio ja karies ... 29

5.2 Kasvisruokavalio ja hammaseroosio ... 33

5.3 Kasvisruokavalio ja parodontiitti... 40

6 POHDINTA ... 41

7 LÄHTEET ... 46

(5)

1 JOHDANTO

Suun terveyden ongelmat ovat suuri ja globaali kansanterveyden haaste. Vuonna 2015 teh- dyssä kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin suun terveyden ongelmien yleisyyttä.

Kiinnostuksen kohteena olivat hoitamaton karies, parodontiitti, hampaiden menetykset ja muut suun sairaudet sisältäen erilaiset suun terveydentilanhäiriöt ja epämuodostumat syöpää lukuun ottamatta. Tutkimuksen mukaan lähes puolet maailman väestöstä kärsi näistä suun terveyden ongelmista, eikä sen mukaan suun terveys ollut parantunut vuosien 1990-2015 välisenä aikana (Kassebaum ym. 2017).

Karieksen, hampaiden eroosion ja parodontiitin etiologiaan vaikuttavat useat eri riskitekijät, kuten huono suuhygienia (Lertpimonchai ym. 2017, Kumar ym. 2016), epäterveellinen ruokavalio (Hujoel ja Lingström 2017, Bawadi ym. 2011, Lussi ja Jeaggi 2007), tupakointi (Fer- raz ym. 2019, Jiang ym. 2019, Leite ym. 2018), syljen koostumuksen ja erityksen yksilölliset vaihtelut (Loke 2016, Fejerskov ym. 2015), diabetes (Nascimento ym. 2018, Mauri-Obra- dors ym. 2017), ylipaino (Moura-Grec ym. 2014) ja perimä (Karimbux ym. 2012). Lisäksi karieksen, hampaiden eroosion ja parodontiitin eteneminen on kumulatiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kariesvaurio ajankulussa etenee peruuttamattomasti, mikäli altistaviin tekijöihin ei puututa (Moynihan 2016). Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että pienetkin suun terveyttä edistävät tekijät kumuloituvat ajan kanssa merkityksellisemmäksi hyö- dyksi.

Yksittäisten ruoka-aineiden tai ruoka-aineryhmien vaikutuksista suun terveyteen tiedetään esimerkiksi, että sokerin suuri kulutus lisää kariesriskiä (Moynihan ja Kelly 2014) ja vastaa- vasti happamien sitrushedelmien kulutus hampaiden eroosioriskiä (Stefański ja Postek-Ste- fańska 2014). Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kuitenkin yksittäisten ravintoainei- den sijaan kasvisruokavalion yhteyttä kariekseen, hampaiden eroosioon ja parodontiittiin kokonaisuutena. Kasvisruokavalion ja suun terveyden ongelmien yhteyden tutkiminen on aiheellista, sillä kasvisruokavalion noudattaminen on nykyään Suomessa kasvava trendi.

Nuorten 17–21-vuotiaiden ikäryhmässä kasvisruokavalion noudattaminen oli yleisintä;

vuonna 2016 jopa 17,7 % tästä ikäryhmästä noudatti kasvisruokavaliota. Lisäksi kasvisruokavaliota noudattavien määrä kasvoi Suomessa vuosien 2012 ja 2016 välillä (Lehto 2018).

(6)

2 TEOREETTINEN TAUSTA 2.1 Karies

Karies on hampaan pinnan paikallista kemiallista liukenemista, jonka aiheuttaa hampaan biofilmin, eli plakin, aineenvaihdunnan tuottamat hapot. Patogeeniset bakteerit tuottavat ai- neenvaihdunnassaan tehokkaasti happoja, joten kariesta voidaankin pitää seurauksena mikrobiston epätasapainotilasta, jossa suun patogeeniset bakteerit ovat syljen matalan pH:n vuoksi lisääntyneet suun mikrobistossa (Marsh 2006). Kariesvauriot voivat kehittyä kaikille hampaan pinnoille ja hampaan eri kovakudoksiin (Fejerskov ym. 2015).

Karies on globaalisti yleinen suun sairaus. Hoitamattoman pysyvien hampaiden karieksen esiintyvyys oli maailmanlaajuisesti 34,1 % vuonna 2015 ja koski näin 2,5 miljardia ihmistä (Kassebaum ym. 2017). Myös Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan joka kolmannella 30 vuotta täyttäneellä tai sitä vanhemmalla suomalaisella oli hampaissa kariesvaurioita (Suo- minen-Taipale ym. 2004).

Hampaan pinnalla tapahtuu jatkuvasti sekä demineralisaatiota, eli mineraalien liukenemista, että remineralisaatiota, eli mineraalien uudelleen saostumista ja kiteiden muodostumista.

Mikäli demineralisaatioprosessit ovat voimakkaampia kuin remineralisaatioprosessit, hampaan pinnalle alkaa kehittyä kariesvaurio. Kun demineralisaation sekä remineralisaation vä- lillä on dynaaminen tasapaino, biofilmineste on kylläinen hampaan mineraalin, eli kalsiumfosfaatin suhteen. Muutokset pH:ssa vaikuttavat kalsiumfosfaatin kyllästymisasteeseen, ja siten kalsiumfosfaattikiteiden liukenemiseen (Stefański ja Postek-Stefańska 2014).

Suun biofilmi eli plakki on funktionaalisesti ja rakenteellisesti organisoitunut mikrobiyh- teisö. Biofilmi on luonnollinen osa fysiologiaa, ja se edistää puolustuskykyä muiden kehon- osien mikrobiston tavoin, mutta se voi kehittyä haitalliseksi ja sairautta aiheuttavaksi ympä- ristötekijöiden seurauksesta. Biofilmin muodostuessa mikrobien monimuotoisuus lisääntyy, kunnes lopulta saavutetaan kliimaksi, eli monimuotoisuuden huipentuma. Suun homeostaattisen mikrobiyhteisön lajikoostumus pysyy melko tasapainoisena päivittäisistä ja vähäisistä ympäristön muutoksista, kuten aterioinnista, suuhygieniasta ja syljen virtausnopeuden muutoksista huolimatta. Mikrobien homeostaasi voi kuitenkin horjua huomattavan ympäristö- muutoksen vuoksi, eli muutoksen, joka on ekologisen vakauden ylläpitämisen kannalta kriit- tinen. Muutos voi aiheuttaa epätasapainon lajien koostumuksessa, mikä mahdollisesti johtaa kariesriskin nousuun (Marsh 2006).

(7)

Biofilmin bakteerit muodostavat metabolisissa reaktioissaan happoja, jotka laskevat biofilminesteen pH:ta. Biofilminesteen pH:n laskiessa, kalsiumfosfaatin kyllästymisarvo nousee, jolloin kalsiumfosfaatin demineralisaatio kiihtyy. Demineralisaatio jatkuu, kunnes saavutetaan uusi dynaaminen tasapainotila de- ja remineralisaation välillä (Stefański ja Postek-Ste- fańska 2014). Biofilmin peittämä hampaan pinta voi kuitenkin säilyä ehjänä, sillä biofimi itsessään ei aiheuta kariesta, vaan kariesvauriot ovat seurausta biofilmin ekologisista muutoksista, jotka ovat aiheuttaneet patogeenisten mikrobien määrän kasvun biofilmissä (Marsh 2006). Patogeenisten bakteerilajien ominaisuuksiin kuuluu, että ne kykenevät metaboloimaan nopeasti ravinnon sokerit hapoiksi ja laskemaan paikallisesti pH:ta. Lisäksi nämä bakteerit kasvavat ja metaboloivat optimaalisimmin alhaisessa pH:ssa, joten pH:n lasku entises- tään kiihdyttää niiden kasvua ja metaboliaa. Patogeenisiä mikrobeja voi olla pieniä pitoi- suuksia plakissa luonnollisesti, mutta neutraalissa pH:ssa ne eivät ole kovin kilpailukykyisiä (Fejerskov ym. 2015).

Mikrobien homeostaasin merkittäviä säätelytekijöitä ovat muun muassa syljen virtaus ja ruokavalion koostumus. Ravinnon sisältämät nopeasti fermentoituvat hiilihydraatit aikaansaa- vat biofilminesteen pH:n alenemisen, sillä biofilmin bakteerit käyttävät metabolisiin reak- tioihinsa energiaa fermentoituvista hiilihydraateista, kuten sokereista. Syljen puskurointime- kanismit suojelevat hampaita liukenemiselta neutraloimalla happoja. Mikäli fermentoituvia hiilihydraatteja ja sokereita kuitenkin nautitaan tiheästi, biofilmin pH pysyy pidemmän aikaa matalalla. Matalla pitkään pysyvä pH johtaa asidogeenisten, happoja muodostavien sekä happamissa olosuhteissa pärjäävien, mikrobilajien kilpailukyvyn sekä määrän kasvamiseen biofilmissä suhteessa muihin mikrobeihin. Mikrobien välisten voimasuhteiden muuttuessa mikrobien homeostaasi rikkoutuu ja biofilmin pH laskee. Biofilmi muuttuu kariogeenisem- mäksi ja biofilmissä alkaa hallita asidogeeniset ja happoja sietävät lajit (kuten mutans-strep- tokokit ja laktobasillit), jotka kykenevät demineralisoimaan kiillettä. Myös bakteereista, jotka toimivat terveissä olosuhteissa haitattomina, voi suun olosuhteiden muutoksen myötä tulla patogeenisiä (Marsh, 2006).

Karieksen riskitekijöihin kuuluvat elintavat, ikäkausi (puhkeavat hampaat ovat alttiitta kariekselle), väestötasolla sosioekonominen asema, elämäntilanne, sekä hampaiston paikalliset tekijät, kuten hammaspintojen uurteet, välipinnat ja ienrajat (Käypä hoito -suositus 2014).

Kariekselle altistaviin elämäntapoihin kuuluvat esimerkiksi huono omahoidon taso (Kumar ym. 2016), epäterveelliset ruokailu- ja juomatottumukset, kuten tiheä ateriarytmi sekä runsas

(8)

sokerin ja nopeasti fermentoituvien hiilihydraattien kulutus (Moynihan ja Kelly 2014) ja tupakointi (Jiang ym. 2019). Myös syljen erityksen ja koostumuksen yksilölliset erot vaikuttavat karieriskiin (Fejerskov ym. 2015). Karieksen riskitekijöihin kuuluvat tietyt sairaudet, jotka aiheuttavat syljen erityksen vähentymistä, kuten diapetes (Mauri-Obradors ym. 2017).

Myös ylipaino on kariekselle altistava tekijä, sillä se on yleensä myös epäterveellisen ruokavalion indikaattori (Fejerskov ym. 2015).

Kliinisesti yksilön kariesvaurioiden kertymää voidaan kuvata DMFT-indeksillä, jossa D (de- cayed) = karieksen vaurioittama hammas, M (missing) = karieksen takia poistettu hammas, F (filled) = karieksen vuoksi paikattu hammas ja T (tooth) = hammas. Hammaskohtaisen DMFT-indeksin lisäksi käytetään pintakohtaista DMFS-indeksiä, jossa S (surface) = hampaan pinta. Kokonaisindeksi on osaindeksien (D, M ja F) summa siten, että jokainen hammas tai pinta lasketaan indeksiin vain kerran. DMFS-indeksi on DMFT-indeksiä tarkempi, sillä siinä jokainen hampaan pinta saa oman pisteytyksen.

2.2 Hampaiden eroosio

Hampaiden erosiivinen kuluminen tarkoittaa hammaskudoksen kumulatiivista kemiallisme- kaanista kulumista ilman bakteerien vaikutusta (Carvalho ym. 2016). Hampaiden eroosio (jatkossa hammaseroosio) on globaalisti hyvin yleistä. Vuonna 2015 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa ja metaregressioanalyysissa hammaseroosion keskimääräisen esiintyvyyden globaalisti lapsilla ja nuorilla arvioitiin olevan 30,4 %. Luvut vaihtelivat eri tutkimusten mukaan 7,2–74,0 % välillä. Esiintyvyyden suureen vaihteluun vaikuttivat tutkimuksissa käy- tettyjen diagnostisten kriteerien, otannan koon ja maantieteellisen sijainnin poikkeavuudet (Salas ym. 2015). Lisäksi vuonna 2010 tehdyn systemaattisen katsauksen mukaan hammaseroosion esiintyvyys on jatkuvasti kasvanut (Kreulen ym. 2010), ja kuuden vuoden seu- rantatutkimuksen mukaan hammaseroosion eteneminen kiihtyi iän myötä (Lussi ja Schaff- ner 2000).

Hammaseroosiossa hampaan pinta liukenee happojen vaikutuksesta, ja liukeneminen jatkuu aina, kun hampaan pinta altistuu hapoille (Li ym. 2012). Hampaan pinta liukenee kerros kerrokselta täydellisenä demineralisoitumisena, toisin kuin kariesvauriossa, joissa suhteelli- sen mineraalipitoisen ja ohuen pintakerroksen alla tapahtuu pääosa hammaskudoksen mineraalien liukenemisesta. Eroosiota voi tapahtua vain niillä hapaiden pinnoilla, jotka altistuvat

(9)

hapoille. Hampaiden eroosioon voi liittyä hampaiden hypersensitiivisyyttä, jolloin hampaat ovat poikkeuksellisen herkkiä kylmälle ja kuumalle tuntoärsytykselle (Fejerskov ym. 2015).

Hampaan pinnan kuluminen voi johtua hammaseroosion lisäksi attritiosta, abraasiosta sekä abfraktiosta. Attritio on seurausta hampaiden yhteen hankautumisesta, jolloin hampaan pintaan muodostuu sen vastapurijaa myötäilevä kulumisfasetti, eli hankausvoimaan kohtisuo- rassa oleva tasainen kulumispinta. Abraasio on puolestaan muun kuin hampaan aiheuttamaa kulumista. Abraasiota voi aiheuttaa esimerkiksi voimakas hampaiden harjaus. Abfraktio on seurausta hampaiden taipumisliikkeen aiheuttamasta hammaskaulan pinnan murentumisesta (Fejerskov ym. 2015). Hammaseroosiossa hampaan pinnan kemiallista kulumista voi myö- tävaikuttaa mekaaninen hankausvoima, mutta kemiallisen etiologian vuoksi eroosio näyttäy- tyy myös niillä pinnoilla, joihin hankausvoimat eivät kohdistu, toisin kuin attritiossa tai ab- raasiossa. Erosiivisesti kuluneessa hampaistossa esiintyykin usein hammaseroosion lisäksi muita kulumisen muotoja, jotka myötävaikuttavat toinen toisiaan, ja niiden erottaminen to- sistaan on hyvin haastavaa (Carvalho ym. 2016). Hampaiden eroosio ja kulumismuutokset ovat palautumattomia muutoksia, ja mikäli niihin ei puututa riittävän ajoissa, voi niistä seu- rata potilaalle haastavia purennan ongelmia. Vakavat hampaiden kulumismuutokset voivat aiheuttaa potilaalle kipua, epämukavuutta, purentaelimistön toiminnallisia ongelmia sekä es- teettistä haittaa (Loomans ym. 2017).

Kliinisesti hammaseroosio näyttäytyy hampaan kiilteen sameutena, hampaan muotojen ja purupinnan pinnan tasoittumisina sekä purupintojen pyöreinä kuppimaisina kovakudosme- netyksinä. Hammas voi muuttua läpikuultavaksi tai näyttäytyä kellertävämpänä ehjään ham- paaseen verrattuna kiilteen ohetessa ja dentiinin kuultaessa kiilteen alta. Hammaseroosio vaikuttaa kaikkiin hammaskudoksiin, joten kiilteen liuettua pois alkaa dentiini liueta (Car- valho ym. 2016). Hampaiden erosiivisen kulumisen luokitteluun voidaan käyttää BEWE- indeksiä (Basic Erosive Wear Examination). BEWE -luokituksessa hampaan pinnat saavat pisteitä 0–3 hampaan pinnan kovakudosmenetyksen vakavuusasteen mukaan: 0 = ei eroosion aiheuttamaa pinnan kulumista; 1 = alkavaa pinnan rakenteen menetystä; 2 = selvä de- fekti tai kovakudosmenetys, joka kuitenkin alle 50% hampaan pinta-alasta; 3 = kovakudosmenetys, joka 50 % pinta-alasta tai enemmän. Hampaisto jaetaan sekstantteihin, jokaista sekstanttia edustaa vakavin vaurio eli sekstantin korkein pisteytysarvo. Sekstanttien arvot lasketaan kumulatiivisesti yhteen, josta saadaan lopullinen summaindeksi (Bartlett ym.

2008).

(10)

Hampaiden eroosioon vaikuttavat useat eri riskitekijät, jotka voidaan jakaa yksilöstä, ruoka- valiosta sekä työympäristötekijöistä riippuviin riskitekijöihin. Yksilöllisiä tekijöitä ovat esimerkiksi syljenpuolustusmekanismien heikentyminen, sekä sairaudet kuten mahahapoille altistavat refluksitauti ja syömishäiriöt (bulimia nervosa). Ruokavalioon liittyviä tekijöitä ovat ruuan ja juoman happamuus, ruokailutottumukset, ruokarytmi ja happohyökkäyksen kesto ja ruuan rakenne. Työympäristötekijät puolestaan liittyvät esimerkiksi työympäristön hengi- tysilman happamuuteen. Riskitekijöitä ovat lisäksi suun kuivuutta aiheuttavat lääkitykset sekä hampaiden harjaus happohyökkäyksen aikana (Carvalho ym. 2016).

Hampaiden eroosiossa hapon eroosiopotentiaaliin vaikuttavat hapon pH, saturaatioaste hyd- roksiapaatiitin suhteen, puskurointikyky sekä pitoisuus ja tyyppi (Barbour ym. 2005). Syljen huuhtovan ja happoja neutraloivan vaikutuksen vuoksi happojen aloittama liukenemisreak- tio ei suussa ehdi saavuttamaan tasapainoa kiinteän faasin ja liuoksen välillä, joten hamm- seroosion kannalta on merkittävää, kuinka nopeasti happo liuottaa hampaan mineraaleja.

Liukenemisnopeus on liukoisuuden funktio, eli mitä suurempi on liukoisuus, sitä nopeam- min kalsiumfosfaatti liukenee. Koska alhainen pH aikaansaa suuren liukenemisnopeuden, liukenemisnopeus on myös pH:n funktio. Esimerkiksi pH-alueilla 2–6, liukoisuus kasvaa kymmenkertaiseksi jokaisella yhden pH-yksikön pudotuksella. Eroosiopotentiaalin kannalta pH yksinään ei kuitenkaan ole määräävä, sillä esimerkiksi maitotuotteiden eroosiopotentiaali on lähes olematon, vaikka maitohapon pH-arvo on noin 4,0, johtuen maitotuotteiden luon- taisesti korkeista kalsium- ja fosfaattipitoisuuksista (Fejerskov ym. 2015).

Saturaatioaste kuvaa liuenneen mineraalin määrää suhteessa sen kyllästymisasteeseen liuok- sessa. Hampaan kalsiumfosfaatin saturaatioasteeseen vaikuttavat biofilminesteen kalsium-, fosfaatti- ja fluoridi-ionien konsentraatio sekä pH. Kalsium- ja fosfaattisuolojen lisääminen happamaan liuokseen on osoitettu vähentävän hapon eroosiopotentiaalia (Stefański ja Pos- tek-Stefańska 2014). Koska saturaatioaste vaikuttaa eroosiopotentiaaliin vahvasti, eroosiolle ei ole määritetty tarkkaa kriittistä pH:ta, sillä se pitäisi määrittää erikseen jokaiselle liuoksen eri kalsium- ja fosfaattipitoisuudelle (Lussi ja Carvalho 2014). Puskurointikyky liittyy saturaatioasteeseen läheisesti. Puskurointikyky ilmaisee, kuinka paljon tarvitaan emästä, jotta hapon pH:n nousee yli 7,0. Mikäli hapon puskurointikyky on hyvä, säilyttää se suuontelon pH:n pitkään matalana syljen neutraloivasta vaikutuksesta huolimatta, ja liuottaa siten ham-

(11)

paiden mineraaleja pidemmän aikaa. Esimerkiksi sitrushedelmien mehut ovat hyvin eroo- siopotentiaalisia sitruunahapon korkean puskurointikapasiteetin vuoksi (Stefański ja Postek- Stefańska 2014).

Kalsiumfosfaatin demiralisaatioon vaikuttaa myös hapon sitoutuminen hampaan mineraa- leihin, eli hapon tyyppi. Vahvan sidoksen muodostuminen hapon ja hampaan kalsiumin vä- lille voi jopa vetää kalsiumionin pois hydroksiapatiittikiteestä, jolloin tapahtuu kalsiumin kelaatio. Tässäkin suhteessa sitruunahappo on hyvin eroosiopotentiaalinen, sillä sitruunahappo omaa korkean kiinnittymiskyvyn hampaan kalsiumiin molekyylinmuotonsa sekä si- sältämänsä kolmen karboksyyliryhmän vuoksi (Stefański ja Postek-Stefańska 2014).

2.3 Parodontiitti

Parodontaalisairauksilla tarkoitetaan sairauksia, jotka vaikuttavat hampaiden tukikudoksiin, eli ikeniin, juurisementtiin, parodontaaliligamenttiin ja alveoliluuhun. Parodontiumin sai- rauksiin kuuluvat ientulehdus ja parodontiitti. Ne ovat biofilmin mikrobien tai mikrobiryh- mien aiheuttamia kroonisia tulehduksellisia sairauksia. Ientulehduksella tarkoitetaan sairautta, joka on rajautunut ienkudokseen, eikä hampaiden tukikudoksissa ole tapahtunut palautumattomia vaurioita. Hoitamattomana ientulehdus voi edetä parodontiittiksi, jolle on tunnusomaista ikenen tulehduksen lisäksi parodontaaliligamentin ja alveoliluun peruuttama- ton tuhoutuminen. Parodontiumin tukikudoksen tuhoutumista kliinisesti indikoi iensul- kuksen syventyminen eli ientaskujen muodostuminen ja lisäksi mahdollisesti myös ienve- täymät. Parodontiitti voi johtaa hampaan liikkuvuuden lisääntymiseen ja lopulta hampaan menetykseen tukikudosten tuhoutuessa asteittain (Silva ym. 2015). Terveen parodontiumin indikaattori puolestaan on se, ettei ole syventyneitä ientaskuja eikä se vuoda verta ientaskumittauksen tai omahoidon aikana (ienverenvuoto ientaskumittauksen yhteydessä [BOP] alle 10 %) (Chapple ym. 2018).

Suomessa tehdyn kansallisen Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 30–34-vuotiailla syven- tyneitä ientaskuja oli joka toisella tutkitulla, ja tätä vanhemmilla kahdella kolmesta tutki- tusta. Koko aineistosta laskettuna – 30-vuotiaat ja sitä vanhemmat hampaalliset henkilöt – parodontiitin esiintyvyys (ainakin yksi hammas, jossa syventynyt ientasku) oli 64 % (Suo- minen-Taipale ym. 2004). Globaalisti vakava-asteista parodonttiittia sairasti vuonna 2015 6,4–8,6 % väestöstä (Kassebaum ym. 2017).

(12)

Parodontiitin etiologiaan kuuluvat tärkeässä roolissa mikrobit ja elimistön immuunijärjes- telmä. Tulehdusreaktio käynnistyy synnynnäisen ja hankitun immuunivasteen reagoidessa mikrobeihin. Marginaaliselle ikenelle kerääntyneen plakin bakteerit indusoivat ikenen epiteelisolut tuottamaan sytokiineja ja kemokiineja. Tulehdusreaktion käynnistyminen johtaa adheesiomolekyylien tuotantoon, ikenen verisuonten lisääntyneeseen läpäisevyyteen ja neutrofiilien kemotaksikseen. Tulehdusreaktion vuoksi liitosepiteeli irtoaa hampaan pin- nasta ja vaeltaa apikaalisuuntaan muodostaen ientaskun. Ientaskussa bakteereilla on suojaisa ympäristö muodostaakseen bakteerikasvuston, jossa vähitellen patogeenisten anaerobisten gram-negatiivisten bakteerien määrä kasvaa ja syrjäyttää aerobiset bakteerit (Silva ym.

2015).

Parodontiitin patogeneesiin erityisesti yhdistettyjä lajeja ovat muun muassa Porphyromonas gingivalis, Aggregatibacter actinomycetemcomitans, Tannerella forsythia ja Treponema denticola (Silva ym. 2015). Polymikrobisen synergia- ja dysibioosimallin mukaan synergis- tinen ja dysbioottinen mikrobiyhteisö indusoi parodontiiitin tulehdusreaktion, toisin kuin yk- sittäiset patogeenit. Synergialla tarkoitetaan sitä, että mikrobien yhteisvaikutus on suurempi, kuin yksittäisten mikrobien summa. Kuten aikaisemmin mainittu, plakin homeostaasiin ja patogeenisuuteen vaikuttaa merkittävät ja tiheästi toistuvat ympäristötekijöiden muutokset, kuten toistuvat suuret pH-muutokset fermentoituvien hiilihydraattien ja sokereiden syönnin yhteydessä, jolloin mikrobistossa alkaa hallita patogeeniset anaerobiset sakkarolyyttiset gram-negatiiviset organismit (Marsh 2006).

Elimistö pyrkii rajoittamaan infektion paikalliseksi, jottei se leviäisi luustoon tai systeemi- sesti. Edetessään pitkälle hallitsemattomasti elimistön puolustusreaktiot mikrobeja vastaan johtavat kuitenkin hampaiden kiinnityskudosten asteittaiseen tuhoutumiseen, hampaan liikkuvuuden lisääntymiseen sekä lopulta hampaiden menetykseen, jos sairauden etenemiseen ei puututa. Alttius sairastua parodontiittiin sekä sairauden vaikeusaste liittyvät merkittävästi elimistön yksilölliseen immuuni- ja tulehdusvasteeseen mikrobeja vastaan. Yksilöllisen immuunivasteen lisäksi alttiuteen tuhoavan ja etenevän parodontiitin kehittymiseen vaikuttavat useat käyttäytymis-, ympäristö- ja geneettiset tekijät (Silva ym. 2015).

(13)

Synnynnäinen immuunivaste muodostaa homeostaattisen järjestelmän, joka on elimistön en- simmäinen puolustuslinja. Se kykenee tunnistamaan tunkeutuvat mikro-organismit ja lau- kaisemaan immuunivasteen niiden poistamiseksi. Synnynnäiseen immuunipuolustukseen kuuluvat neutrofiilit ja erilaiset fagosyytit, eli syöjäsolut, sekä komplementtijärjestelmä.

Neutrofiilien sytoplasmiset rakeet sisältävät useita entsyymejä, jotka vapautuessaan hajotta- vat kudossolujen ja solunulkoisen matriisin rakenneosia (Silva ym. 2015). Neutrofiilit ovat erittäin tärkeitä tulehdusreaktion hallinnassa ja ne sisältävät oksidatiivisia ja ei-oksidatiivisia mekanismeja patogeenien eliminoimiseksi. Neutrofiilit voivat joko tappaa bakteereja, vaikuttaa bakteerien kasvuun tai muuttaa bakteerien kolonisaatiota parodontiumissa (Miyasaki 1999).

Hankittuun immuniteettiin kuuluu T-soluvälitteinen immuniteetti, joka on vahvasti riippu- vainen synnynnäisen immuniteetin antigeenejä esittelevistä soluista. Aktivoituessaan T-solut käyvät läpi kypsymisvaiheen ja siirtyvät imusolmukkeisiin missä ne tuottavat sytokiineja, jotka myöhemmin edistävät lymfosyyttien polarisaatiota ja aktivaatiota. T-soluista ainakin neljällä solutyypillä, T-auttaja 1(Th1), T-auttaja 2 (Th2), T-auttaja 17 (Th17) ja T-säätelijä (Treg), on yhdessä tärkeä rooli hankitun immuniteetin tulehdusreaktion vasteissa. Th1-sytokiinit on liitetty luun tulehdukselliseen tuhoutumiseen, kun taas Th2-sytokiineja on kuvattu luukadolta suojaavaksi tekijäksi, mutta molemmat, sekä Th1- että Th2-tyyppinen immuunivaste, on liitetty aktiiviseen parodontiitiin (Silva ym. 2015).

Sytokiinit ovat tulehduksenvälittäjiä. Sytokiinit ovat kykeneviä myös yksin stimuloimaan parodontiumin ja kudosten kollageenin tuhoa matriksinmetalloproteinaasin (MMP) välityk- sellä (Silva ym. 2015). Interleukiini 1 (IL-1), -6 (IL-6) ja tuumorinekroositekijä α (TNF-α) kuuluvat tulehdusta edistäviin sytokiineihin. Lukuisat solut tuottavat IL-1, IL-6 ja TNF-, kuten fagosyyttiset valkosolut, T- ja B-lymfosyytit, syöttösolut, fibroblastit ja epiteelisolut (Grimble 1998). Ientaskunestenäytteen sytokiinitasoja mittaamalla voidaan selvittää, mitkä sytokiinit vastaavat parodontiumin kudostuhovaiheesta. Esimerkiksi sytokiinin IL-1:n, jo- hon kuuluvat IL-1α ja IL-1β, määrät sekä IL-1:n aktiivisuusindeksi liittyvät parodontiitin vakavuuteen (Ishihara ym. 1997).

Vaikka mikrobit ja isännän immuunijärjestelmän vaste ovat parodontiitin puhkeamisen kannalta välttämättömiä, yksilölliset geneettiset muuttujat vaikuttavat sairauden vakavuuteen (Karimbux ym. 2012). Geneettisiin muuttujiin liittyen jonkin verran on näyttöä siitä, että

(14)

yhden nukleotidin polymorfismiIL-1α:a, -1β:a ja -10:a, TNF-α:a, kasvutekijä β1:a, interfe- roni γ:a ja D-vitamiini reseptorin koodaavissa geeneissä voivat liittyä krooniseen parodontiittiin (Heidari ym. 2019).

Geneettisen taustan lisäksi parodontiitin riskitekijöitä ovat muun muassa huono suuhygienia (Lertpimonchai ym. 2017), epäterveellinen ruokavalio ja ruokailurytmi (Bawadi ym. 2011), tupakointi (Leite ym. 2018), diabetes (Nascimento ym. 2018) ja ylipaino (Moura-Grec ym.

2014). Tupakointi lisää parodontiitin esiintymistä, sekä vaikuttaa sairastuneilla sairauden etenemisnopeuteen. Riski sairastua parodontiittiin on tupakoivilla 85 % korkeampi kuin tu- pakoimattomilla (Leite ym. 2018). Myös diabetes on merkittävä riskitekijä, sillä se lisää parodontiitin esiintymis- tai etenemisriskiä 86 % terveisiin verrattuna (Nascimento ym. 2018).

Diabeteksessa heikon glygeemisen kontrollin vuoksi parodontiumin uudistumiskyky ja eli- mistön puolustuskyky ovat heikompia, mikä altistaa diabeetikot parodontiitille. Diabeeti- koilla runsasvirtsaisuuden ja nestehukan vuoksi myös syljeneritys voi olla vähentynyt (Mauri-Obradors ym. 2017).

2.4 Omahoidon rooli

Kuten aiemmin mainittiin, karies ja parodontiitti ovat etiologialtaan biofilmin mikrobien aiheuttamia sairauksia (Marsh 2006), joten suuhygienia on tärkeässä osassa niiden ennaltaeh- käisyssä. Omahoidon merkitystä karieksen hallinnassa kuvaa hyvin vuonna 2016 tehty tutkimus, jonka mukaan epäsäännöllisesti hampaitaan harjaavilla karieksen esiintyvyys oli tilastollisesti merkitsevästi suurempaa kuin säännöllisesti hampaitaan harjaavilla (Kumar ym.

2016). Toisen tutkimuksen mukaan tasoltaan kohtuullinen tai heikko omahoidon taso lisäsi puolestaan parodontiitin riskiä jopa 2–5-kertaiseksi (Lertpimonchai ym. 2017).

Fluorin osuus omahoidossa on tärkeä karieksen kannalta, ja sen käyttö aloitetaankin ensim- mäisten hampaiden puhjetessa suuhun (Käypä hoito -suositus 2014). Fluori sekä suojaa demineralisaatiolta että tehostaa remineralisaatiota kiinnittymällä hampaan pintaan (Grigalaus- kienė ym. 2015). Fluorin tärkeää osuutta kuvaa hyvin Hujoel ym. (2018) tekemä systemaattisen katsaus, jonka mukaan suuhygienia ilman fluorideja ei osoittanut laskevan kariesriskiä.

Omahoidossa on siis tärkeää säännöllisen ja huolellisen mekaanisen puhdistuksen lisäksi käyttää puhdistuksessa fluoripitoista hammastahnaa.

2.5 Syljenerityksen rooli

(15)

Sylki puolustaa monin fysiologisin, kemiallisin ja biologisin keinoin suun terveyttä niin kariekselta, hammaseroosiolta kuin parodontaalisairauksilta. Puhdistuksen jälkeen hampaan pintaan alkaa välittömästi muodostua sylkipellikkeli. Syljen muodostama pellikkeli koostuu glykoproteiineista, fosfolipideista ja lipideistä (Marsh ym. 2000). Pellikkeli suojaa hampaita demineralisaatiolta, sillä se toimii demineralisaatioprosessin ionien kineettisenä hidasteena (Zahradnik ym. 1976). Fysiologisesti syljeneritys laimentaa ja huuhtoo haitallisia kemikaa- leja sekä mikrobeja. Syljen kemiallinen puskurointikapasiteetti suojaa pH:n muutoksilta ja neutraloi happoja. Biologiset antimikrobiset tekijät syljessä edistävät plakin homeostaasia, ja suojaavat sitä dysbioottisilta muutoksilta bakteerien voimasuhteissa, esimerkiksi syljen entsyymit ja puolustussolut toimivat immuunipuolustuksessa haitallisia mikrobeja vastaan (Marsh ym. 2000).

Syljen virtausnopeus on yksilöllinen ja merkittävä tekijä syljen puolustuksen tehokkuudessa (Carvalho ym. 2016). Syljen erityksen väheneminen altistaa niin kariekselle (Shimazaki ym.

2017, Fejerskov ym. 2015), hammaseroosiolle (Loke 2016) kuin parodontiitille (Shimazaki ym. 2017). Myös syljen laadullisissa ominaisuuksissa, kuten syljen mineraalikoostumuk- sessa ja puskurointikapasiteetissa, voi olla yksilöiden välillä eroa, mikä osaltaan selittää esimerkiksi eri yksilöiden väliset erot hammaseroosioherkkyydessä (Loke 2016).

Sylki puskuroi pH:n vaihteluita ja pitää pH:n terveellä fysiologisella tasolla. Syljen puskurointikapasiteetti on kuitenkin rajallinen, ja jatkuva tiheä syöminen ja juominen (vettä lu- kuunottamatta) horjuttaa pH:n fysiologista tasapainoa. Mikäli happamia juomia siemaillaan hitaasti, happohyökkäys kestää pitkään ja syljen puolustusmekanismit eivät välttämättä riitä suojaamaan hampailta demineralisaatiolta. Toistautuvat tai pitkittyneet happohyökkäykset voivat liuottaa sylkipellikkelin hampaanpinnalta, jolloin syljen jäännöstilavuus, mikä on pel- likkelin tilavuutta pienempi, ei riitä laimentamaan suuria happopitoisuuksia. Lisäksi juomia nautittaessa syljen stimulaatio ei ole yhtä tehokasta, kuin ruokaa pureskeltaessa. Koska le- posyljen puskurointikyky on heikompi ja tilavuus pienempi, juomia nautittaessa syljenpuo- lustusmekanismi ei toimi tehokkaasti (Loke 2016).

Syljen pääpuskurointikomponentti on bikarbonaatti. Se vastaa happojen neutraloinnista ja sen pitoisuus syljessä vaihtelee yksilöittäin. Syljen puskurijärjestelmiä on yhteensä kolme- kymmentä, ja bikarboonaatin lisäksi niihin kuuluvat divetyfosfaatti, vetyfosfaatti ja hiili-

(16)

happo. Bikarbonaatin pitoisuus stimuloidussa syljessä on noin 12 kertaa suurempi kuin le- posyljessä. Myös syljen sisältämät proteiinit toimivat puskurina. Riippuen syljen pH:sta, syljen proteiinien amiini ja karboksyyliryhmät voivat sekä sitoa tai luovuttaa vetyioneja (Loke 2016). Sylki on lisäksi erittyessään jo kylläinen hydroksiapatiitin suhteen, ja stimuloidussa syljessä sen pitoisuus kalsiumionien suhteen vielä nousee, mikä johtaa siihen, ettei hampaan kiille normaaliolosuhteissa liukene (Fejerskov ym. 2015).

2.6 Ravinnon rooli 2.6.1 Ravinto ja karies

Hammaskaries ei voi muodostua ilman ravinnon fermentoituvia hiilihydraatteja, joten ham- maskariesta voidaan pitää epäterveellisen ruokavalion indikaattorina (Hujoel ja Lingström, 2017). Fermentoituvien hiilihydraattien laadun ja tyypin lisäksi karieksen ja ruokavalion syy-yhteyttä tulee tarkastella monen muun muuttujan suhteen: ruuan rakenne, määrä, ateriarytmi, ruokailun kesto, syljen muodostus, plakin koostumus ja fluorin käyttö. Mikäli ruuan rakenne on juoksevaa, pureskelu ja sitä kautta syljen eritys vähenee (Fejerskov ym.

2015). Tällöin sylki ei pääse tehokkaasti suojaamaan hampaita happohyökkäykseltä (Loke 2016). Rakenteeltaan tahmea ja hampaiden pintoihin tarttuva ruoka voi myös suurentaa ka- riesriskiä. Hampaiden pintoihin kiinnittynyt ruoka pitää happohyökkäyksen käynnissä pi- dempään, ja altistaa siten karieksen kehittymiselle (Fejerskov ym. 2015).

Ravinnon sokerit jaetaan mono-, di- ja polysakkarideihin. Monosakkarideja ovat glukoosi, galaktoosi ja fruktoosi. Disakkarideja ovat sakkaroosi, maltoosi ja laktoosi. Ravinnon tärk- kelys kuuluu polysakkarideihin. Sokereiden lähteet voidaan jakaa lisättyihin ja luonnollisiin.

Luonnolliset sokerit eivät aiheuta merkittävää kariesriskiä, sillä viljat, maitovalmisteet, he- delmät, marjat ja kasvikset sisältävät luonnollisten sokereiden lisäksi muita ainesosia, kuten kuitua, vettä, kariekselta suojaavia polyfenolisia yhdisteitä ja kalsiumia (Moynihan 2016).

Lisätty sokeri sekä nopeasti fermentoituva tärkkelys eli tärkkelys, joka on puhdistettu kui- duista, lisäävät kariesriskiä, sillä bakteerit pääsevät hyödyntämään niitä nopeasti metabolias- saan. Tärkkelyksen lähteenä ravinnossa olisi hyvä olla pääasiassa hitaasti hajoavaa tärkke- lystä, joita täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset sisältävät (Halvorsrud ym.

2019).

(17)

Karies on kumulatiivinen sairaus, joten sen vaikutukset hampaisiin ovat elinikäisiä. Kumu- latiivisen luonteensa vuoksi pienetkin muutokset kariesriskissä voivat elämän aikana vaikuttaa suuresti. WHO:n suosituksia varten tehdyn systemaattisen katsauksen mukaan sokerin määrä ruokavaliossa vaikuttaa karieksen kehittymiseen. Systemaattisessa katsauksessa kävi ilmi, että laadultaan kohtalaisten tutkimusten mukaan hammaskarieksen esiintyvyys on pienempi, kun sokerin saanti on alle 10 % kokonaisenergianasaannista. Heikkolaatuiseksi luo- kitellut tutkimukset osoittivat, että hammaskariesriski on pienempi, mikäli energiansaannista sokereiden osuus 5–10 %:in sijaan on alle 5 % (Moynihan ja Kelly 2014).

Sokerin määrän lisäksi myös sen käytön tiheys sekä ruokailun kesto ja koostumus vaikuttavat sokerin aiheuttamaan kokonaisriskiin. Kuten aikaisemmin mainittiin, tärkkelys voidaan jakaa nopeasti ja hitaasti hajoaviin tärkkelyksiin. WHO:lle suosituksia varten vuonna 2019 tehty systemaattinen katsaus tärkkelyksen vaikutuksista suun terveyteen osoitti, että nopeasti hajoava tärkkelys suurentaa kariesriskiä. Suun bakteerit eivät pysty käyttämään metabolias- saan energiana tärkkelystä, mutta bakteerit kykenevät metaboloimaan sitä syljen amylaasin pilkottua tärkkelyksen mono- ja disakkarideihin. Amylaasi tarvitsee suussa aikaa tärkkelyk- sen pilkkomiseen noin 45 minuuttia. Mikäli tärkkelys viipyy suussa niin pitkään, että amylaasi ehtii pilkkomaan tärkkelyksen, syljen pH laskee ja aiheuttaa hampaiden demineralisaatiota. Ruuat, jotka ovat koostumukseltaan hampaan pintaan tarttuvia tai kertyvät ham- masväleihin, viipyvät suussa pidempään ja ovat siten kariespotentiaalisia (Halvorsrud ym.

2019).

Mikäli ruokavalion tuotteet lisäväät syljen kyllästymisastetta, vähentää se ruuan kariogeeni- syyttä, sillä syljen kyllästyneisyysaste hampaan mineraalien suhteen vaikuttaa hampaan de- mineralisaatioon. Juusto ja jogurtti ilman lisättyä sokeria, eivät ole kariogeenisiä, ja niitä voidaan pitää jopa kariostaattisina, koska ne lisäävät syljen kalsium- ja fosforipitoisuutta (Ravishankar ym. 2012).

2.6.2 Ravinto ja hammaseroosio

Hammaseroosion kannalta ravinnon kemiallisiin riskitekijöihin kuuluvat hapon pH, saturaatioaste hampaan mineraalien suhteen, puskurointi- ja kalsiumin kelatointikyky. Ravintoon liittyviin riskitekijöihin kuuluvat myös ruokailurytmi ja ruokailun kesto. Pitkittyneet ja toistuvat happohyökkäykset altistavat hammaseroosiolle (Carvalho ym. 2016). Tätä aihetta on tarkemmin käsitelty syljeneritystä käsittelevän kappaleen yhteydessä.

(18)

On tärkeää, että ruokien ja juomien eroosiopotentiaalia ei päätellä pelkästään pH:n perusteella. Kalsium ja fosfaattipitoiset ruuat alentavat hapon eroosiopotentiaalia, sillä esimerkiksi jogurttien pH on noin 4,0, mutta korkean kalsiumpitoisuutensa ansiosta se ei aiheuta eroosiota, vaan päinvastoin maidon ja jogurtin kulutus liittyy eroosion alhaisempaan esiintyvyyteen (Salas ym. 2015). Kalsiumin ja fosfaatin lisääminen eroosiota aiheuttaviin ruokiin ja juomiin voi vähentää juomien eroosiopotentiaalia (Lussi ja Jaeggi 2008), joten happamat hedelmät olisivatkin kannattavaa syödä esimerkiksi jogurtin kera, jolloin jogurtin kalsium ja fosfaattipitoisuus vähentäisi sitruunahapon vaikutuksia hampaisiin. Taulukossa 1 on esi- merkkejä eri aineiden pH-arvoista (Loke ym. 2016).

TAULUKKO 1. Eri aineiden pH-arvot (Loke ym. 2016).

Aine pH

Mineraalivesi 4,5-9,5

Cola-juoma 2,5-3,2

Sitruunamehu 2,0-2,3

Appelsiinimehu 2,7-4,4

Urheilujuoma 2,8-4,9

Viini 2,8-4,0

Väkevät alkoholit 6,5-6,9

Olut 3,9-4,8

Jäätee 2,6-4,0

Kahvi 4,9-6,0

Maito 6,4-6,8

Aspiriini 2,0-7,0

C-vitamiini 2,0-4,0

Mahahappo 1,0-2,0

2.6.3 Ravinto ja parodontiitti

Ravinnon tärkeää roolia parodontiumin terveydessä kuvaa hyvin Jenzschin ym. (2009) tutkimus, jossa tutkittiin 12 kuukauden ravitsemusintervention vaikutuksia tutkittavien kliini- siin, mikrobiologisiin ja immunologisiin parodontologisiin muuttujiin 20 potilaalla, jotka sairastivat metabolista oireyhtymää ja parodontiittia. Tutkittavat saivat ruokavalio-ohjausta,

(19)

jossa suositeltu ruokavalio sisälsi pääosin kasviksia, hedelmiä, täysjyvätuotteita, perunaa, palkokasveja ja maitotuotteita. Lihan, kalan sekä munien kulutus oli rajoitettu yhteen tai kahteen annokseen viikossa. Tutkimuksessa havaittiin ientaskusyvyyden madaltumista, ientulehduksen voimakkuuden lieventymistä ja ientaskunestenäytteen IL-1 sekä -6 pitoisuuk- sien vähentymistä. Tämän 12 kuukauden ravitsemusintervention avulla saavutettu parodontaalikudosten tulehdustason lasku osoitti, että metabolista oireyhtymää sairastavilla, terveellinen ravitsemus voi vähentää parodontiumin tulehduksellisia muuttujia ja edistää parodontiumin terveyttä.

Bawadi ym. 2011 tutkimuksessa puolestaan todettiin, että yksilöillä, joilla oli huono ruokavalio, keskimääräinen kliininen kiinnityskato ja puuttuvien hampaiden lukumäärä olivat kor- keat verrattuna yksilöihin, joiden ruokavalio oli hyvä. Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja huono ruokavalio yhdessä liittyivät merkitsevästi lisääntyneisiin parodontiitin riskikertoi- miin. Tutkimuksessa ruokavalion luokiteltiin olevan huono, mikäli Yhdysvaltain maatalous- ministeriön (USDA) terveellisen ruokavalion indeksi (Healthy Eating Index 1999–2000) oli alle 50 pistettä. Tutkimuksessa terveellisen ruokavalion vaikutukset parodontiumin terveyteen arveltiin johtuvan täysjyvätuotteiden, hedelmien ja maitotuotteiden suuremmasta kulu- tuksesta ja ruokavalion pienemmästä kolesterolipitoisuudesta sekä normaalipainon ylläpi- dosta (Bawadi ym. 2011).

Fermentoituvat hiilihydraatit, sokeri ja tärkkelys, ovat ruokavalion merkityksellisin riskite- kijä karieksen ja parodontiitin etiologiassa, vaikka taudinaiheuttamismekanismit ovat niissä erilaiset. Parodontiitissa glykemia, eli verensokerin nousu, johtaa oksidatiiviseen stressiin.

Myös glykaation eli reaktioiden, joissa hiilihydraatit liitetään muihin molekyyleihin, loppu- tuotteet voivat altistaa ientulehdukselle (Chapple ym. 2017). Sokereiden tiheän nauttimisen on kokeellisissa olosuhteissa osoitettu johtavan ientulehduksen voimistumiseen (Sidi ja Ash- ley 1984). Merchant ym. (2006) tutkimuksen mukaan parodontiitin riskiä voidaan pienentää lisäämällä täysjyväviljan määrää ruokavaliossa lisäämättä kokonaisenergian määrää. Tutki- mukseen osallistui 34160 iältään 40–75-vuotiasta miestä ja heitä seurattiin kahden vuoden ajan. Runsaasti täysjyväviljaa syöneillä parodontiitin riski oli 23 % pienempi, mutta mikäli vilja oli vähäkuituista, parodontiitin riskin pienemistä ei todettu.

(20)

Ravinnon rasvat voivat myös muokata solujen kykyä tuottaa sytokiineja sekä sytokiinien vaikutuksia kudoksiin. Omega-3- tai -9-monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät rasvat vähentävät kudosten reaktiivisuutta sytokiineihin sekä sytokiinien tuotantoa. Runsaasti omega-6-monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät rasvat puolestaan lisäävät reaktiivisuutta sytokiineihin, mistä poikkeuksena kuitenkin helokinsiemenöljy (EPO), jolla huolimatta omega-6-monityydyttymättömien rasvahappojen runsaudesta on havaittu immuno- supressiivisia vaikutuksia (Grimble 1998). Eläinperäisten rasvojen tyydyttyneet rasvahapot suurentavat veren kolesterolipitoisuutta, mikä puolestaan voi kiihdyttää sytokiinien tuotantoa (Grimble 1998). Lianhui ym. (2017) meta-analyysin perusteella parodontiittia sairasta- vien seerumin triglyseridi- ja kolesterolipitoisuudet olivat huomattavasti suuremmat kuin tutkittavilla, joiden parodontium oli terve. Veren rasva-arvoihin voidaan vaikuttaa suotui- sasti ravinnon monityydyttymättömillä rasvahapoilla, mutta samat ruokavalion muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti joidenkin lipidien metaboliaan. Peroksidaatioprosessit voivat aiheuttaa elimistössä oksidatiivista stressiä. Ruokavalion antioksidanttien määrä tulisi olla riittävä suhteessa monityydyttymättömien rasvahappojen määrään, jotta oksidatiivinen stressi voidaan välttää (Jenkinson ym. 1999).

Ruokavaliossa proteiinin puutos voi suurentaa parodontiittiriskiä. Tanskassa tehdyn poikki- leikkaustutkimuksen mukaan kalsiumin sekä kaseiini- ja heraproteiinin saanti liittyi kääntei- sesti parodontiittiin (Adegboye ym. 2016). Najeeb ym. (2016) tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan 1950-luvulla rotilla tehdyissä proteiinipuutostutkimuksissa oli havaittu parodontaalikudosten rappeumaa ja alveoliluun resorptiota.

Koreassa tehdyn tutkimuksen mukaan maitotuotteiden tiheä nauttiminen (≥7 annosta viikossa) liittyi 24 % pienempään parodontiitin esiintyvyyteen verrattuna maitotuotteita käyt- tämättömiin kuluttajiin, kun ikä, sukupuoli, tulot, koulutus, tupakointi, alkoholin kulutus, painoindeksi, kalsiumin saanti, omahoitotottumukset ja diabetes oli otettu huomioon. Myös tiheä maidon kulutus (≥7 annosta viikossa) liittyi 26 % pienempään parodontiitin esiintyvyyteen, kun mahdolliset sekoittavat tekijät oli huomioitu (Lee ja Kim 2019).

Antioksidantit estävät muiden aineiden hapettumisen ja tasapainottavat oksidatiivisen stres- sin aikaansaamia reaktioita. Antioksidantteja ovat muun muassa beetakaroteeni, C-vitamiini, E-vitamiini ja seleeni. Antioksidantit suojaavat parodontiumin kudoksia tulehdusreaktioilta

(21)

vähentämällä leukosyyttien sytokiinien, kemokiinien ja tulehduksellisten proteiinien tuotantoa, mitkä ovat vastuussa solujen ja muiden rakenteiden tuhoutumisesta. Lisäksi antioksidantit suojaavat fibroblasteja tulehduksenvälittäjäaineilta, sekä edistävät haavan paranemista (Kaur ym. 2016). Antioksidantteja saadaan muun muassa kasviksista ja hedelmistä. Skoc- zek-Rubińska ym. (2018) systemaattisen katsauksen perusteella vähintään viiden hedelmä- kasvisannoksen saanti päivässä voi estää parodontiitin etenemistä ja hampaiden menetystä.

Vitamiinien puutteet voivat altistaa parodontiitille, esimerkiksi E-vitamiinin puutteen on todettu altistavan matala-asteiselle tulehdukselle (Grimble 1998). Tutkimuksen mukaan kala- öljy laskee tulehdusta edistävien sytokiinien (IL-1β ja -6 sekä TNF-α) tuotantoa, ja tätä ka- laöljyn vaikutusta E-vitamiini edistää, etenkin annoksella 200 μg/vrk (Wu ym. 2004). Anti- oksidantteihin ja niiden kykyyn suojata kudoksia sytokiinien vaikutuksilta voidaan vaikuttaa hivenaineilla, kuten kuparilla ja sinkillä. Hivenaineet kiinnittyvät osaksi antioksidantteja, kuten sinkki kiinnittyy metallotioneiineihin ja kupari caeruloplasmiiniin sekä molemmat su- peroksididismutaasiin (Grimble 1998).

2.7 Kasvisruokavalio

Kasvisruokavalioilla tarkoitetaan ruokavalioita, jossa vältetään lihan syöntiä. Vegaaniruo- kavaliossa lihan lisäksi vältetään kaikkia eläinkunnan tuotteita, kuten kananmunia ja maitotuotteita. Laktovegetaarisessa ruokavaliossa maitotuotteet ovat sallittuja. Lakto-ovo-vege- taarisessa ruokavaliossa maitotuotteiden lisäksi kananmunat ovat sallittuja. Pescovegetaari- sessa ruokavaliossa kala on sallittu. Semivegetaarisessa ruokavaliossa puolestaan vältetään ainoastaan punaista lihaa (Pelkonen 2017).

Vinnarin ym. (2009) tekemän tutkimuksen mukaan itseään kasvissyöjinä pitävien osuus Suomen väestöstä oli vuonna 2009 3,3 %, joista 1,4 % oli pescovegetaareja. Vegaaneja, lakto-vegetaareja tai lakto-ovo-vegetaareja oli 0,43 % suomalaisista. Kaksikymmentä pro- senttia itseään kasvissyöjinä pitävistä käytti kuitenkin vähäisesti lihavalmisteita (Vinnari ym. 2009).

Lehdon (2018) kirjoittaman artikkelin mukaan Suomessa kasvisruokavaliota noudattavien määrä on kasvanut ajan mittaan. Artikkeli perustui Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen vuosien 2012 ja 2016 aineistoihin. Artikkelissa lihattoman ruokavalion noudattajina pidettiin kotitalouksia, jotka eivät kahden viikon tutkimusajankohtana olleet ostaneet lihaa, eläimien

(22)

osia tai lihavalmisteita. Vuonna 2012 5,3 % kulutustutkimukseen osallistuneista ei ostanut lihaa tutkimusajankohtana, ja tämä prosenttiosuus kasvoi vuonna 2016 8 %:iin. Lihan kulutus ei ollut kuitenkaan Suomessa vähentynyt, vaikka kasvisruokavaliota noudattavien määrä oli kasvanut, joten lihankulutus oli kasvanut lihaa syömättömien ruokavaliossa. Kuten kuvi- ossa 1. on nähtävissä, kasvisruokavalion noudattaminen oli yleisintä nuorten 17–24-vuotiaiden ikäryhmässä ja vähäisintä 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä. Lisäksi 17–24-vuotiaiden ikä- ryhmässä myös kasvisruokavaliota noudattavien määrä oli kasvanut eniten vuosina 2012–

2016 (Lehto 2018).

KUVIO 1. Lihattomien ruokavalioiden osuus ikäryhmästä Suomessa 2012 ja 2016 (Tilasto- keskus, Lehto 2018 mukaan).

Korkea painoindeksi ja diabetes ovat sekä karieksen ja hammaseroosion (Mauri-Obradors ym. 2017, Fejerskov ym. 2015) että parodontiitin (Nascimento ym. 2018, Moura-Grec ym.

2014) riskitekijöitä, joihin ruokavaliolla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa. Davey ym. (2003) kohorttitutkimuksen mukaan keskimääräinen painoindeksi neljästä eri ruokavalioryhmästä – lihapitoinen, kalapitoinen, lakto-ovo-vegetaarinen ja vegaaninen ruokavalio – oli suurin lihapitoista ruokavaliota noudattavilla ja pienin vegaaneilla. Kalapitoista ruokavaliota noudattavilla ja lakto-ovo-vegetaarien keskimääräiset painoindeksit olivat samaa suuruusluok- kaa ja keskiarvo lihapitoista ruokavaliota noudattavien ja vegaanien painoindekseistä. Mie- histä 20–65-vuotiaiden ikäryhmästä lihavia oli 7,1 % lihapitoista ruokavaliota noudattavista, 3,0 % kalapitoista ruokavaliota noudattavista, 3,5 % lakto-ovo-vegetaareista ja 1,6 % vegaa-

(23)

neista. Naisista samassa ikäryhmässä lihavia oli 9,3 % lihapitoista ruokavaliota noudattavista, 4,4 % kalapitoista ruokavaliota noudattavista, 4,5 % lakto-ovo-vegetaareista ja 2,5 % vegaaneista.

Tonstad ym. (2009) tutkivat kasvisruokavaliota noudattavien painoindeksejä sekä tyypin II diabeteksen esiintymistä. Keskimääräinen painoindeksi oli pienin vegaaneilla (23,6); lakto- ovo-vegetaareilla se oli 25,7, pesco-vegetaareilla 26,3, semivegetaareilla 27,3 ja lihapitoista ruokavaliota noudattavilla 28,8. Tyypin II diabeteksen esiintyvyys oli myös alhaisin vegaaneilla (2,9 %), ja korkein lihapitoista ruokavaliota noudattavilla (7,6 %). Vegaanien ja lihapitoista ruokavaliota noudattavien välinen viiden yksikön ero painoindeksissä osoitti kasvis- syönnin potentiaalisesti suojaavan lihavuudelta. Tonstadin ym. (2009) tutkimuksessa arvioitiin myös riskiä sairastua tyypin II diabetekseen eri ruokavalioryhmien välillä. Kun otettiin huomioon sukupuoli, etnisyys, koulutus, tulot, fyysisen aktiivisuus, television katselu, nuk- kumistavat, alkoholin käyttö ja painoindeksi, riski sairastua diabetekseen oli vegaaneilla alhaisin ja riski kasvoi kasvisruokavaliota noudattavissa seuraavassa järjestyksessä: lakto-ovo- vegetaarit, pesco-kasvissyöjät ja semivegetaarit. Korkein riski oli lihapitoista ruokavaliota noudattavilla.

3 TUTKIMUSONGELMA

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää kasvisruokavalion yhteyttä suun terveyden ongelmiin. Kysymykset, joihin kirjallisuuskatsauksella pyrittiin vastaamaan olivat:

1. Vaikuttaako kasvisruokavalio kariesriskiin?

2. Vaikuttaako kasvisruokavalio hammaseroosioriskiin?

3. Vaikuttaako kasvisruokavalio parodontiittiriskiin?

4 AINESTO JA MENETELMÄT

Kirjallisuuskatsauksen aineistona käytettiin englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita. Tieto- kantoina käytettiin Pubmed- ja Scopus-tietokantoja.

Valintakriteerinä oli, että artikkelin tai tutkimuksen tuli keskittyä tutkimusaiheen mukaisesti kasvisruokavalion vaikutuksiin kariekseen, hammaseroosioon tai parodontiittiin itsenäisenä tekijänä. Kasvisruokavalion yhteys kariekseen, hammaseroosioon tai parodontiittiin tuli olla kliinisin mittarein arvioitua. Kirjallisuuskatsaukseen sisällytetyt kasvisruokavaliot olivat:

vegaani, lakto-vegetaari ja lakto-ovo-vegetaari. Aineistonhakua ei rajattu julkaisuvuosien

(24)

perusteella aineiston niukkuuden vuoksi. Aineistohakua ei myöskään rajattu tutkittavien iän perusteella. Aineiston tuli olla elektroninen ja saatavissa Itä-Suomen yliopiston tietokan- nosta tai olla kaukolainattavissa.

Poissulkukriteerit olivat muut kuin englanninkieliset aineistot sekä tapaustutkimukset. Tut- kimuksia, jotka keskittyivät tutkimusaiheen lisäksi johonkin muuhun tekijään, ei sisällytetty aineistoon. Esimerkiksi tutkimuksia, joissa tutkittiin fluorin vaikutuksia kasvisruokavaliota noudattavien suunterveyteen, ei sisällytetty kirjallisuuskatsaukseen. Mikäli aineisto ei käsi- tellyt suoranaisesti kariesta, hammaseroosiota tai parodontiittia tai niiden kliinisiä mittareita, vaan käsitteli niiden riskitekijöitä, kuten syljen koostumusta tai suun mikrobikoostumusta, ei sitä sisällytetty aineistoon.

Alla olevaan taulukkoon 2 on kirjattu hakusanat, hakutulosten määrä sekä valittujen hakutulosten määrä. Haku tehtiin 11.4.2020.

TAULUKKO 2. Hakusanat Tieto-

kanta

Hakusanat

Pubmed (((Dental Caries [Mesh]) OR (Dental Caries) OR (Root Caries [Mesh]) OR (Root Caries) OR (Dental Caries Susceptibility [Mesh]) OR (Tooth Erosion [Mesh]) OR (tooth erosion) OR (Periodontal Diseases [Mesh]) OR (Perio- dontal Diseases) OR (perioontitis)) AND ((Diet, Vegetarian [Mesh]) OR (Vegetaria) OR (Diet, Vegan [Mesh]) OR(Vegan)))

Scopus (("Dental Caries" OR "Root Caries" OR "Tooth Erosion" OR "Periodontal Diseases" OR "periodontitis") AND ("Diet, Vegetarian" OR "Vegetarian" OR

"Diet, Vegan" OR "Vegan")

Hakutulosten ensimmäisessä tarkasteluvaiheessa otsikoiden perusteella rajattiin osa tulok- sista pois. Otsikoiden jälkeen käytiin läpi tiivistelmät, joiden perusteella valittiin kokonai- suudessaan luettavat sisällöt (Kaaviot 1 ja 2).

(25)

KAAVIO 1. Hakutulokset

KAAVIO 2. Valitut julkaisut aihepiireittäin

60 52

15 15

8 8

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

Scopus Pubmed

Hakutulokset Sisäänottokriteerien täyttämät julkaisut otsikoiden ja tiivistelmien perusteella Valitut

2

15

4

13

2

6

0 5 10 15 20 25 30 35 40

parodontiitti Karies ja hampaiden eroosio

Pubmed, sisäänottokirteerien täyttämät julkaisut otsikoiden ja tiivistelmien perusteella Scopus, sisäänottokirteerien täyttämät julkaisut otsikoiden ja tiivistelmien perusteella Valitut

(26)

5 TULOKSET

TAULUKKO 3. Kirjallisuuskatsauksen tulokset tutkimusten julkaisujärjestyksessä

Tekijä Otsikko Tutkimusaihe Tulokset

Tutkimusaiheen kuvaus Karies Ham-

maseroo- sio

Paro- dontiiti Smits

ym.

(2020)

Vegetarian Diet and its Possible Influence on Dental Health: A Sys- tematic Literature Re- view

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi kasvisruokavalion yh- teydestä kariekseen, hammaseroosioon ja puuttuvien hampaiden luku- määrän. Kliinisenä mittarina käytössä oli DMFT-indeksi.

X X

Kasvisruokavalioon liittyi kohonnut riski hammaseroosioon lihapitoiseen ruokavalioon verrattuna vetosuhteen ollessa 2,4 (95 % luottamusväli 1,2–4,6, p-arvo 0,009, 72 % heterogeenisyys).

Kasvisruokavaliolla oli myös tilastollisesti mer- kitsevä yhteys kariologisesti terveeseen suuhun, eli suuhun, jonka DMFT-arvo on pieni. Kasvis- ruokavaliota noudattavien keskimääräinen DMFT-arvo oli 0,15 pienempi verrattuna lihapitoista ruokavaliota noudattaviin (95 % luotta- musväli -0,29–-0,02, p-arvo 0,023, 7,2 % heterogeenisyys).

Pedrão ym.

(2018)

Erosive Tooth Wear and Dietary Patterns: A Clin- ical Study

Poikkileikkaustutkimus, jossa vertailtiin karieksen ja hammaseroosion yh- teyttä vegaaniin-, lakto-ovo-vegetaa- riseen- ja lihapitoiseen ruokavalioon.

Kliinisenä mittarina käytössä oli DMFT- ja BEWE-indeksi.

X X

Ruokavalioryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja DMFT-indeksien arvoissa, mutta kasvisruokavalioon sekä lakto-ovo-vege- taariseen ruokavalioon liittyi kohonnut riski hampaiden eroosioon lihapitoiseen ruokavalioon verrattuna. Vetosuhde kasvis- ja lihapitoisen ruokavalion välillä oli 4,0 (95 % luottamusväli 1,5–10,5, p-arvo 0,0045) ja lakto-ovo-vegetaari- sen ja lihapitoisen ruokavalion välillä oli 2,5 (95

% luottamusväli 1,4–4,7, p-arvo 0,0026).

Stau- fenbiel

Periodontal Conditions in Vegetarians: A Clini- cal Study.

Poikittaistutkimus kasvisruokavalion

yhteydestä parodontiumin terveyteen. X X X

Kasvisruokavaliota noudattavilla oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi ientaskusyvyys,

(27)

ym.

(2013)

Kliiniseen tutkimukseen kuului parodontiumin tutkiminen useilla eri pa- rametreillä sekä DMFI-indeksi.

BOP ja parodontaalinen seulontaindeksi. Ham- maseroosion esiintyvyys oli kasvisruokavaliota noudattavilla tilastollisesti merkitsevästi suurempaa, mutta DMFT- tai DMTS-indeksien arvoissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

Herman ym.

(2011)

Assessment of the Influ- ence of Vegetarian Diet on the Occurrence of Erosive and Abrasive Cavities in Hard Tooth Tissues

Poikittaistutkimus kasvisruokavalion yhteydestä hammaseroosioon ja ab-

raasioon. X

Tutkimuksen perusteella ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja hammaseroosion esiintyvyy- dessä kasvisruokavaliota ja lihapitoista ruokavaliota noudattavien välillä.

al-Dlai- gan ym.

(2001)

Vegetarian Children and Dental Erosion.

Poikittaistutkimus, jossa vertailtiin hammaseroosion yhteyttä kasvisruokavalioon ja lihapitoiseen ruokavalioon. Tutkittavat olivat lapsia.

X

Tutkimuksen perusteella ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja hammaseroosion esiintyvyy- dessä tai vakavuudessa kasvisruokavaliota noudattavien ja noudattamattomien nuorten välillä.

Rahma- tulla ja Guile.

(1990)

Relationship between Dental Caries and Vege- tarian and Non-Vegetar- ian Diets.

Poikittaistutkimus, jossa vertailtiin karieksen yhteyttä kasvisruokavalioon ja lihapitoiseen ruokavalioon.

X

Kasvisruokavaliolla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys kariologisesti terveeseen suuhun. Veto- suhde 12-vuotialla kasvisyöjillä suhteessa lihapitoista ruokavaliota noudattaviin oli 6,2 (95 % luottamusväli 2,0–16,1, p-arvo<0,001, khiin ne- liö 13,9), ja 15-vuotiailla se oli puolestaan 10,7 (95 % luottamusväli: 15,0-6,43, p-arvo>0,001, khiin neliö 41,9)

Linko- salo ym.

(1988)

Caries, Periodontal Sta- tus and some Salivary Factors in Lactovegetari- ans.

Poikittaistutkimus, jossa vertailtiin hampaiden kovakudosten ja parodontiumin terveyttä sekä syljen ominai- suuksia laktovegetaarista ruokavaliota ja lihapitoistaruokavaliota nou- dattavine välillä

X X X

Kasvisruokavaliolla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys hampaiden eroosioon: laktovegetaareista 76,9 %:lla oli hampaiden eroosiovaurioita, ja puolestaan kontrolliryhmässä eroosiovaurioita ei esiintynyt lainkaan. Parodontaalikudosten terveyden tai hampaiden lukumäärän, karieksen tai kariologisesti hoidettujen hampaiden lukumää- rän suhteen ei tilastollisesti merkitseviä eroja kasvisruokavaliota ja lihapitoista ruokavaliota noudattavien välillä.

(28)

Linko- salo ja Mark- kanen (1985)

Dental Erosions in Rela- tion to Lactovegetarian Diet

Poikittaistutkimus laktovegetaarisen ruokavalion yhteydestä hammaseroosioon.

X

Kasvisruokavaliolla tilastollisesti merkitsevä yhteys hampaiden eroosioon: 26,9 %:lla laktovegetaareista oli vähäisiä eroosiovaurioita, kohtalai- sia 19,2 %:lla ja laajoja vaurioita 30,8 %:lla.

Kontrolliryhmällä ei havaittu eroosiovaurioita hampaissa.

(29)

5.1 Kasvisruokavalio ja karies

Smits ym. (2020) tekivät historiassa ensimmäisen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin kasvisruokavalion vaikutuksista hampaiden kovakudoksiin, kiinnittäen huomiota kariekseen ja hampaiden lukumäärään sekä kariekseen liittymättömiin kervikaalileesioihin (Non-Carious Cervical Lesions, NCCL) eli hampaiden kaula-alueen kulumismuutoksiin.

Systemaattisen katsauksen valintakriteereinä oli, että tutkimuksien tuli olla alkuperäisiä tutkimuksia, joissa verrattiin hampaiden terveyttä kasvisruokavaliota noudattavien ja tavan- omaista lihapitoista ruokavaliota noudattavien välillä. Tutkimuksen laatu arvioitiin New- castle-Ottawan asteikolla, joka arvioi tutkimuksen metodologista laatua kolmella eri osa- alueella: tutkimusryhmien valintaa, ryhmien vertailukelpoisuutta ja tuloksen selvittämistä.

Tutkimukset lajiteltiin asteikossa laadultaan kolmeen luokkaan: heikko, kohtalainen, hyvä.

Karieksen ja hampaiden lukumäärämuutoksien vertailuun meta-analyysissä käytettiin klii- nisenä mittarina DMFI-indeksiä. Tutkimuksissa ilmenevän heterogeenisyyden vuoksi meta- analyysissä käytettiin satunnaisvaikutusmallia. Lisäksi meta-analyysissä tehtiin herkkyys- analyysit erikseen lapsille ja aikuisille.

Systemaattiseen katsaukseen sisältyi 18 tutkimusta. Näistä meta-analyysiin sisällytettiin yh- teensä kahdeksan tutkimusta. Ysikään valituista tutkimuksista ei ollut Newcastle-Ottawan asteikolla laadultaan hyvä, vaan suurin osa oli laadultaan heikkoja. Karieksesta raportoivista tutkimuksista neljä sisällytettiin meta-analyysiin. Tutkittavien määrän vaihteluväli kysei- sissä tutkimuksissa oli 55–611. Meta-analyysin perusteella kasvisruokavaliolla oli pieni, mutta tilastollisesti merkitsevä yhteys kariologisesti terveeseen suuhun. DMFT-indeksin vertailutulos ei kuitenkaan ollut enää tilastollisesti merkitsevä herkkyysanalyysin perusteella, jossa meta-analyysiin valittiin vain aikuisilla tehdyt tutkimukset (Kuvio 2). Tutkimus- ten välillä DMFT-indekseissä oli epäjohdonmukaisuutta; osa tutkimuksista raportoi kasvisruokavaliota noudattavien pienemmän DMFT-indeksin johtuvan eroista puuttuvien hampaiden suhteen ja osa pienemmän karieksen esiintymisen suhteen. Puolestaan osassa tutkimuksissa vaurioituneiden ja korjaavalla hoidolla hoidettujen hampaiden tai hammaspintojen esiintyminen olivat kasvisruokavaliota noudattavilla tilastollisesti merkitsevästi suurempia.

(30)

KUVIO 2. (A) Alkuperäinen analyysi (B) Herkkyysanalyysi aikuisilla. (Smits ym. 2020) Pedrão ym. (2018) tutkimuksen tulokset oli ilmoitettu erikseen lakto-ovo-vegetaarista ruokavaliota noudattaville (1) ja vegaaneille (2).

Rahmatulla ja Guile (1990) tutkimuksessa puolestaan tulokset oli ilmoitettu erikseen 12- vuotiaille (1) ja 15-vuotiaille (2).

95 % CI = 95 % luottamusväli.

Pedrão ym. (2018) tutkimus oli yksi Smits ym. (2020) meta-analyysiin sisällytetyistä tutkimuksista. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kasvisruokavalion vaikutuksia hampaiden eroosioon. Lisäksi tutkimuksessa vertailtiin kasvisruokavalion yhteyttä kariekseen. Tutki- mukseen kuului kliininen tutkimus sekä kyselytutkimus liittyen ruokavaliotottumuksiin ja hampaiden omahoitoon. Vertailuun käytettiin kliinisinä mittareina BEWE- ja DMFT-indek- siä. Tutkimukseen osallistui 207 iältään 35–74-vuotiasta tutkittavaa, joista 29 oli vegaaneja, 96 lakto-ovo-vegetaareja ja 82 lihapitoista ruokavaliota noudattavia. Yli 60-vuotiaita tutkittavista oli 29,4 % ja alle 60-vuotiaita aikuisia tutkittavista oli 70,6 %. Ruokavalioryhmät

(31)

vastasivat toisiaan iän ja sukupuolihajonnan suhteen. Vain 35,7 % tutkittavista raportoivat noudattamansa ruokavalion keston, ja heistä 78,4 % oli noudattanut ruokavaliota yli kaksi vuotta (vegaanit 3,2±3,9 vuotta, lakto-ovo-vegetaarit 15,6±16,9 vuotta ja lihapitoista ruokavaliota noudattavat 42,1±25,5 vuotta). Kyselytutkimuksen perusteella ruokavalioryhmillä oli melko yhdenmukaiset käsitykset suunterveydestä sekä omahoidon tasosta (suuhygie- niatuotteiden käyttö, ienverenvuodon havaitseminen, kserostomia, kulunut aika viimeisim- mästä hammaslääkärikäynnistä ja syy suunterveyden palveluihin hakeutumiseen).

Pedrão ym. (2018) tutkimuksen perusteella ruokavalioryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja DMFT-indeksien arvoissa (p-arvo 0,15). Vegaaneilla DMFT-indeksien arvot olivat 16,7±6,9, lakto-ovo-vegetaareilla 16,0±7,1 ja lihapitoista ruokavaliota noudattavilla 18,2±7,9. Kun DMFT-indeksin pisteytysosat arvioitiin erikseen, lihapitoista ruokavaliota noudattavilla puuttuvien hampaiden lukumäärä oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi lakto-ovo-vegetaareihin verrattuna (p-arvo 0,027).

Staufenbiel ym. (2013) tutkimus oli myös yksi Smits ym. (2020) meta-analyysin tutkimuksista. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kasvisruokavalion vaikutuksia parodontiumin terveydentilaan. Lisäksi tutkimuksessa vertailtiin kasvisruokavalion yhteyttä kariekseen ja hammaseroosion. Tutkimukseen kuului parodontiumin ja hampaiden kliininen tutkimus sekä kyselytutkimus liittyen suuhygieniaan, hammaslääkärikäynteihin, koulutustasoon ja ruokavalion noudattamisaikaan. Karieksen vertailuun käytettiin kliinisenä mittarina DMFT- ja DMFS-indeksiä. Tutkimukseen osallistui 200 iältään 20–81-vuotiasta tutkittavaa, joista puolet oli kasvisruokavaliota noudattavia (11 vegaania ja 89 lakto-ovo-vegetaaria) ja puolet lihapitoista ruokavaliota noudattavia. Kasvisruokavalion noudattamisaika tutkittavilla oli vähintään kaksi vuotta. Molemmissa ruokavalioryhmissä oli 71 naista ja 29 miestä. Tutkit- tavien keski-ikä oli 41,5±14,1 vuotta kasvisruokavaliota noudattavilla ja 41,72±15,3 vuotta lihapitoista ruokavaliota noudattavilla. Parodontaaliset riskitekijät kuten tupakointi, ikä, ja sukupuoli olivat tasaisesti edustettuina kasvis- ja lihapitoista ruokavaliota noudattavissa.

Tutkimukseen ei valittu henkilöitä, joilla oli parodontiumin terveyteen vaikuttava yleissai- raus, kuten diabetes. Tutkimukseen ei valittu myöskään henkilöitä, jotka olivat raskaana tai imettivät, eikä henkilöitä, joilla oli huumausainetausta.

Tutkimuksen perusteella ruokavalioryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja DMFT- tai DMTS-indeksien arvoissa (p-arvo >0,05). Kasvisruokavaliota noudattavilla oli tilastollisesti merkitsevästi kuitenkin vähemmän puuttuvia hampaita verrattuna lihapitoista

(32)

ruokavaliota noudattaviin (kasvisruokavalio 1,53±3,3 ja lihapitoinen ruokavalio 2.,28±3,67, p-arvo 0,018) ja enemmän karieksen vaurioittamia hampaita (kasvisruokavalio 1,07±1,89 ja lihapitoinen ruokavalio 0,51±1,91; p-arvo 0,001). Kyselytutkimuksen perusteella kasvisruokavaliota noudattavilla suuhygienia oli tilastollisesti merkitsevästi parempi kuin lihapitoista ruokavaliota noudattavilla.

Rahmatulla ja Guile (1990) tekemä tutkimus oli myös yksi Smits ym. (2020) meta-analyysiin sisällytetyistä tutkimuksista. Kyseiseen tutkimukseen osallistui 589 iältään 12-vuotiasta ja 116 iältään 15-vuotiasta. Tutkimuksessa kasvisruokavaliolla todettiin olevan yhteys kariologisesti terveeseen suuhun. DMFT-indeksien keskiarvo oli 12-vuotiaiden ryhmässä kasvisruokavaliota noudattavilla 0,54 (keskihajonta 1,11), ja puolestaan lihapitoista ruokavaliota noudattavilla 0,89 (keskihajonta oli 1,74). Tämä ero oli 15-vuotiaiden ryhmässä vielä selvempi: kasvisruokavaliota noudattavilla DMFT-indeksien keskiarvo oli 0,84 (keskihajonta oli 1,53) ja lihapitoista ruokavaliota noudattavilla 1,27 (keskihajonta 2,11). Vetosuh- teella mitattuna kariologisesti terve suu oli tilastollisesti merkitsevästi todennäköisempi sekä 12- että 15-vuotiailla kasvisruokavaliota noudattavilla suhteessa lihapitoista ruokavaliota noudattaviin (Taulukko 3).

Suomessa Linkosalon ym. (1988) tutkimuksessa tutkittiin 28 laktovegetaarista ruokavaliota noudattavan hampaiden kovakudosten ja parodontaalikudosten kuntoa sekä syljen koostumusta. Tutkittavat olivat noudattaneet kasvisruokavaliota vähintään kaksi vuotta, ja kontrol- liryhmä vastasi tutkittavien ryhmää iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja kasvisruokavaliota noudattavien ja kontrolliryhmän välillä hampaiden lukumäärän, karieksen tai korjaavalla hoidolla hoidettujen hampaiden lukumää- rässä. Myöskään plakki-, ien- ja hammaskivi-indeksit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi erilaiset ryhmien välillä. Kuitenkin syljenerityksessä oli ryhmien välillä tilastollisesti mer- kitseviä eroja: alle 35-vuotiailla kasvisruokavaliota noudattavilla stimuloitu syljeneritys oli alhaisempi, kuin kontrolliryhmällä, mutta toisin kuin kontrolliryhmällä, syljen eritys ei vä- hentynyt tilastollisesti merkitsevästi iän myötä. Myös syljen pH oli tilastollisesti merkitse- västi alhaisempi kasvisruokavaliota noudattavilla. Ruokavalioryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroavaisuuksia hampaiden harjauksen tiheydessä, mutta aterioiden