T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 0 47
KIRJOJA
Kiista uudesta yliopistosta – teknokratiaa vai
vapautta
Antti Hautamäki
Tuukka Tomperi (toim.):
Akateeminen kysymys.
Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Vastapaino 2009.
Tutkija Tuukka Tomperi on toi- mittanut pamfletin yliopistolain valmistelusta ja sen kritiikistä. Se pyrkii kokoamaan erilaisia kriitti- siä ääniä ja näkökulmia yhteen ja tulkitsemaan prosessia sekä yli- opistojen ”hiljaiselle enemmistöl- le” että ulkopuolisille. Kirjoittajina on tunnettuja keskustelijoita, kuten Leena Koski, Heikki Patomäki, Jus- si Vähämäki ja Thomas Wallgren, yhteensä 14 kirjoittajaa. Tuukka Tomperi on kirjoittanut kirjan laa- jimman artikkelin, joka on perus- teellinen katsaus lain valmistelun taustoihin ja asiakirjoihin.
Uusi yliopistolaki hyväksyt- tiin elokuussa 2009 ja se astui voi- maan tämän vuoden alusta. La- kiin kohdistuva kritiikki yliopis- tojen piirissä ei kyennyt estämään lain hyväksymistä. Kritiikki kui- tenkin vaikutti lain lopulliseen si- sältöön erityisesti yliopiston halli- tuksen kokoonpanon osalta: vähin- tään 40 % hallituksen jäsenistä tu- lee valita yliopiston ulkopuolelta.
Säätiöyliopistoissa hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista kolme on säätiön perustajien ehdolle asetta-
mia henkilöitä.
Kritiikki kuuluu yliopiston luonteeseen ja sen ansiosta kes- kustelu syveni sekä tietoisuus yli- opiston kehittämisen linjaratkai- suista lisääntyi. Vaikka laki onkin nyt hyväksytty, on vielä syytä pa- lata yliopistouudistusta koskevaan keskusteluun, varsinkin kun uudis- tus on vuosikymmenien merkittä- vin askel ylipistolaitoksen kehittä- misessä. Tomperin kirja tuo esiin tästä uudistusprosessista tärkeitä näkökulmia.
Kirjan esipuheessa Tomperi et- sii yliopistolain kriitikoiden yhteis- tä nimittäjää ja päätyy siihen että
”yhteistä on huoli yliopistollisen elämän yksipuolistumisesta”. Mut- ta minkälaisesta elämästä tässä oi- kein on kysymys? Tomperin mu- kaan ”yliopistotyön ihanteen olen- naisiin piirteisiin kuuluu mahdol- lisuus keskittyä epäajanmukaisesti pitkäjänteiseen ja hidastempoi- seen pohdiskelevaan elämänmuo- toon” (s. 7) .
Kirjan lukuisista artikkeleista välittyy kuitenkin vahvemmin toi- nen yhteinen nimittäjä, pelko yli- opiston alistamisesta markkinoi- den intressille (Wallgren). Täs- tä teemasta palautuu mieliin nel- jänkymmenen vuoden takainen pamfl etti, joka sekin liittyi yliopis- ton uudistamiseen. Vuonna 1970 Kansankulttuuri julkaisi kirjan Johdatus uuteen yliopistoon, jon- ka kirjoittajina olivat Pekka Aar- nio, Mikael Böök, Antti Kasvio, Kari Toikka ja Matti Viikari. Kir- jan taustalla oli 1960-luvulla virin-
nyt yliopistojen uudistaminen. Sil- loin taustalla oli opiskelijamääri- en valtava kasvu ja ristiriidat, jotka syntyivät, kun vuoden 1968 kriit- tinen opiskelijasukupolvi törmäsi vanhoilliseen yliopistolaitokseen.
Filosofian professori Oiva Keto- nen oli julkaissut merkittävät teok- sensa Valkolakista väitöskirjaan ja Yliopistopolitiikkaan tutustumassa.
Erityisesti jälkimmäinen kirja toi uusia ”teknokraattisia” periaatteita yliopiston uudistamiseen. Johda- tus uuteen yliopistoon -kirjan mu- kaan ”teknokraattinen yliopisto- uudistus merkitsisi yliopiston toi- minnan, ennen kaikkea koulutuk- sen sitomista tiiviisti kapitalistiseen suunnitteluun ja muuttaisi sen korkeimman asteen ammattikou- luksi. Yliopistosta lähtevän kritii- kin ja yhteiskuntaa muuttavan tie- don mahdollisuudet tukahtuisivat”
(s. 7–8). Silloisten kirjoittajien ta- voitteena oli ”taistella teknokraat- tista yliopistouudistusta vastaan, tieteellisen ja demokraattisen yli- opistouudistuksen puolesta”. Olen näkevinäni samanlaisen hengen innoittavan useita Akateemisen ky- symyksen pohtijoita.
Heikki Patomäki näkee yliopis- touudistuksen perustuvan uusli- beralismiin ja sen tavoitteena on
”alistaa yliopistot teknis-taloudel- lisia intressejä edustavan johto- kunnan hallintaan ja riisua demo- kraattisesti valituilta elimiltä tosi- asiallinen valta” (s. 35–36). Tässä Patomäki viittaa Jürgen Haberma- sin näkemyksiin tieteen tehtävistä.
Tieteen, erityisesti yhteiskuntatie-
48 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 0
teen tehtävänä on opettaa ja har- joittaa yhteiskuntakritiikkiä sekä opettaa demokraattisia taitoja. Ha- bermasin mukaan yliopistojen teh- täviin kuluu myös hyödyllisen tie- don tuottaminen, esimerkiksi tek- nologian kehittäminen. Yliopiston kriittisen tehtävän ja hyödyllisen tiedon tuottamisen välillä on jänni- tettä. Patomäen tapa panna kaikki merkittävimmät uudistukset, ku- ten uusi palkkausjärjestelmä, uus- liberalismin piikkiin, ei oikein va- kuuta. Yhtenäistä uusliberalistista ideologiaa ei ole olemassa.
Habermas näyttää muutenkin olevan kirjoittajien auktoriteetteja.
Häneen viittaavat mm. Juha Suo- ranta ja Thomas Wallgren. Wallgren kuvaa uutta yliopistopolitiikkaa tee- sillä ”markkinavoimat ja valtio ko- lonialisoivat yliopistoja” viitaten Ha- bermasin pääteokseen Theorie des kommunikativen Handeln (s. 216).
Wallgrenin mukaan tutkijan työn suunta määräytyy sen mukaan, a) mikä on laillista ja hallinnon tuke- maa, b) miten markkinavoimat vai- kuttavat tutkimuksen rahoitukseen ja c) mitä tutkijaa hänen maailman- katsomuksensa, elämänkokemuk- sensa, alansa tutkimusperinteen ja kollegoidensa kanssa käymän kes- kustelun perusteella huvittaa ja kiin- nostaa tutkia (kursivointi minun).
Mitä tulee kohtaan b), niin on syytä muistaa, että yliopiston tutkimusta rahoittaa lähinnä valtio yliopistojen toimintarahoituksen, Suomen Aka- temian ja Tekesin kautta. Vain mu- runen yliopistojen rahoituksesta tu- lee yrityksiltä. Demokraattinen val- tiomme siis ”kolonialisoi” yliopis- toja!
Yliopiston autonomia ilme- nee siinä, että vaihtoehto c) eli va- paa tutkimus saa kukoistaa. Wall- grenin mukaan tiedeyhteisö kolo-
nialisoituu aina, kun a) ja b) ohjaa- vat tutkimusta laein, hallinnollisin määräyksin, kohderahoituksin tai lahjoituksin, joiden tarkoitus on muu kuin c):n perusteella tapah- tuvan vapaan tutkimuksen edistä- minen (s. 217). Wallgren ilmaisee tässä mielestäni yliopistolain kritii- kin ytimen: pelon siitä, että vapaa tutkimus tulee yhä vaikeammaksi yliopistolain myötä ja siinä mieles- sä autonomia kaventuu. Kirja an- taa vapaalle tutkimukselle erilaisia epiteettejä, kuten pohdiskeleva elä- mänasenne (Tomperi), yhteiskun- takriittisyys (Patomäki), oman jär- jen julkinen käyttö (Suoranta), yli- opiston lumo (Ylijoki), tieteen ta- savalta (Volanen), sivistysyliopisto jne.
Kirjan kritiikistä merkittävä osa suuntautuu yliopiston hallin- tomallia vastaan. Tässä on olen- naisesti kysymys hallituksen ko- koonpanosta, rehtorin asemasta ja hallintomekanismeista. Marti- na Reuterin mukaan yliopistojen autonomian väitetty lisäys saattaa käytännössä tarkoittaa autonomi- an siirtämistä yksittäisiltä tutkija- opettajilta hallintoon ja strategisil- le johtajille (s. 208).
Myös Tomperi tulkitsee autono- mia-tavoitteen tarkoittavan tosiasi- assa sitä, että yliopiston johdon au- tonomia, erillisyys ja itsenäisyys li- sääntyvät suhteessa yliopiston hen- kilöstöön ja opiskelijoihin (s. 191).
Autonomia ymmärretään tässä niin, että yliopisto on tutkijoiden ja opiskelijoiden itsehallinnollinen yhteisö, jonka tulee saada yhteisö- nä päättää mitä tutkitaan ulkopuo- listen rahoittajien puuttumatta va- lintoihin.
Tomperi käy läpi huolellisesti yliopistouudistuksen takana ole- via dokumentteja. Laaja artikke-
li tuo hyvin esiin lukutavan, jolla kirjan kirjoittajat tulkitsevat lakia, sen perusteluja ja valmisteluja. Lu- kutavan mukaan valtionhallinnon tahtona on tehdä yliopistoista kou- lutus- ja tutkimuspalveluja tarjoa- via toimijoita, jotka ovat suorassa vuorovaikutuksessa elinkeinoelä- män kanssa (s. 191). Kritiikin mu- kaan yliopistojen hallinto on uu- distettu tätä tarkoitusta varten lii- ke-elämän mallien mukaisesti. Pu- he innovaatioyliopistoista paljastaa viimeistään uudistuksen todellisen tarkoituksen – yliopiston kytkemi- sen innovaatiojärjestelmään. Tässä on syytä todeta, että yliopisto on ai- na ollut osa innovaatiojärjestelmää ja vaikuttanut merkittävästi talou- den kehitykseen, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen (energia, tietotekniikka, lääketiede jne.)
Tomperin lähdekriittinen luku- tapa on perusteltu, sillä jokaises- sa uudistuksessa on sekä julkilau- suttuja tavoitteita että ”piilotavoit- teita”. Onko piilotavoitteena taas kerran ”teknokraattinen” yliopis- touudistus? Pitkään yliopistokes- kustelua seuranneena olen pannut merkille, että yliopistouudistuksen perustavoitteena on lisätä yliopis- ton toimintavapauksia ja samaan aikaan tehostaa sen toimintaa ja suunnata tutkimusta palvelemaan paremmin yhteiskuntaa.
Olen itse puolustanut sitä käsi- tystä, että tutkimuksen vapaus ja relevanssi ovat yhdistettävissä. Yh- teiskunta, joka rahoittaa yliopistoja Suomessa kahdella miljardilla eu- rolla vuosittain, on oikeutettu odot- tamaan, että yliopisto kouluttaa yh- teiskunnan tarvitsemia osaajia, ku- ten lääkäreitä, opettajia ja insinöö- rejä, tutkii kysymyksiä, jotka ovat elintärkeitä yhteiskunnalle ja talou- delle (energia ja ympäristö, terveys,
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 0 49 oppiminen, yrittäjyys, kansantalo-
us) sekä tekee tämän mahdollisim- man laadukkaasti ja tieteen teke- misen omia kriteereitä noudattaen (avoin, kriittinen keskustelu, tulos- ten korjautuvuus jne.). Yliopistojen vaikuttavuus ei kuitenkaan rajoitu ensin mainittuihin tehtäviin, vaan se sisältää myös laajemmat näke- mykset elämästä ja yhteiskunnasta (historia, kulttuuri, maailmanku- va). Myös tämä tehtävä on selvästi tuotu esiin yliopistolaissa. Yliopis- tojen kaikessa tutkimuksessa on ai- na oltava mukana kriittinen ote, se kuuluu tieteen menetelmän kritee- reihin. Yliopisto ei onnistu tehtä- vissään, jos pitkäjänteinen perus- tutkimus tai sivistystehtävä laimin- lyödään. Tämä haaste on aina ajan- kohtainen, oli yliopiston status tai hallintomalli mikä tahansa.
Kirjassa on monia kiinnosta- via artikkeleita, jotka eivät suoraan liity keskusteluun yliopistolaista, mutta ansaitsevat huomiota. Erityi- sen kiinnostava on Juha Suorannan artikkeli ”Alamaisten elämää”, jos- sa esitellään niin sanottua julkista sosiologiaa. Siinä opiskelijat muo- dostavat yhteisön, johon he osallis- tuvat oman elämänkokemuksensa kantajina. Tässä on siemen uuden tyyppiselle oppimisprosessille, jos- sa murretaan opettaja-auktoritee- tin ja opiskelijan suhteen hierark- kisuus. Juuri tämän tyyppisiä uusia työskentelyn malleja pitäisi uudes- sa yliopistossa kyetä kehittämään.
Kaiken kaikkiaan Tomperin toi- mittama kirja jää historiaan doku- mentoimaan erästä yliopistolai- toksen kehittämisen merkittävintä vaihetta. On luonnollista että muu- tokset herättävät pelkoja myös aka- teemisen yhteisön sisällä. Tällainen suuri muutos synnyttää myös ”sa- laliittoteorioita”: uudistuksen jul-
kilausutut tavoitteet (autonomian lisääminen) ovat vain lumetta, kun
”todellinen” tavoite on alistaa tut- kimus sille vieraalle ja vihamieli- selle pääomalle tms. Tällaisille sa- laliittoteorioille on saattanut antaa siipiä lain valmistelu: prosessi olisi voinut olla vielä avoimempi ja eri vaihtoehdoista olisi pitänyt keskus- tella pidempään.
Uusi yliopistolaki on tosiasias- sa erittäin monimutkainen ja sisäl- tää useita piirteitä, joiden vaikutuk- sia ei ole kyetty riittävästi ennakoi- maan. Tämän vuoden alkupuoli on paljastanut, miten huonosti uu- distukseen on valmistauduttu hal- linnossa ja yliopistoissa. Kukaan ei tunnu tietävän, miten uutta la- kia tulkitaan. Järjestelmät laahaa- vat perässä ja aikaa kuluu tolkut- tomasti sopeutumiseen. On pakko yhtyä Akateemisen kysymyksen kri- tiikkiin lain puutteellisesta valmis- telusta. Valitettavasti monet arvok- kaat kriittiset puheenvuorot torjut- tiin, koska äärimielipiteet nousivat julkisuuteen ja kärjistivät keskus- telua.
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston Agora Centerin johtaja ja tutkimus- professori.
Arvostelun aikaisempi versio on jul- kaistu kirjoittajan blogissa http://
kestavainnovaatio.fi/blog_fi.php. Hän on kehittänyt tätä kirjoitusta Tuukka Tomperin kommenttien perusteella.
