Laatuun perustuva talous

Laatuun

perustuva talous

Matti Estola, FT, dosentti, lehtori Joensuun yliopisto

Laatuun perustuva talous.

Seppo Saari. MIDO Oy, 2002.

S

eppo Saaren kirja käsittelee erittäin tärkeää taloustieteiden osa-aluetta: yrityksen liiketalou- dellisen tuloksen, tuotoksen, tuottavuuden, te- hokkuuden ja laadukkuuden määrittelyä ja mittaamista. Kirjan aihe on yksi laskentatoimen keskeisiä ongelmia ja teema on keskeinen myös kansantaloustieteen yrityksen mikroteoriassa.

Saaren kirjan tavoitteena on luoda yhtenäinen teoriaperusta yritysten toiminnan kuvaamiseen sekä tätä vastaavien mittausperiaatteiden mää- rittely. Tämä on tarpeen siksi, että em. tietei- den analysointitavat eroavat toisistaan. Kansan- taloustieteen yrityksen mikroteoria operoi var- sin yleisesti määritellyillä käsitteillä yrityksen tuotanto- ja kustannusfunktio. Laskentatoimi puolestaan ei tuota tietoja yritysten tuotanto- ja kustannusfunktioiden muodostamista var- ten, vaan käsittelee yritysten erilaisten toimin- tojen numeerisessa muodossa ilmaistujen tuot- tojen ja kulujen määrittämis- ja mittausongel- mia. Tämä ero voi johtua siitä, että kansanta- loustiede on alkuaan keskittynyt makrotason il- miöiden havainnointiin ja selittämiseen, mistä syystä yksittäistä yritystä on tarkasteltu pikem- minkin osana koko kansantaloutta kuin oma- na tutkimuskohteenaan. Laskentatoimi tietee-

nä taas juontaa yritysten monimutkaistumisen myötä syntyneistä erilaisten asioiden rekiste- röintikäytännöistä, joiden tavoitteena oli yritys- ten toimintojen tehokkuuden analysointi ja seuranta.

Kansantaloustieteen yrityksen mikroteorian abstraktiotaso on ajan myötä kohonnut sille tasolle, että sen empiirinen soveltaminen las- kentatoimen tuottamia numeerisia tietoja hy- väksikäyttäen on ongelmallista. Yritysten liike- vaihdon ja markkinaosuuden kasvua voidaan toki selittää niiden työpanoskäytöillä, inves- toinneilla jne., mutta kansantaloustieteen mik- roteorian keskeisen oletuksen yritysten op- timaalisesta toiminnasta testaaminen vaatisi marginaalisten suureiden (rajatulot ja -kustan- nukset, rajatuottavuus jne.) mittaamista, mitä mittaustuloksia laskentatoimi ei tuota. Kansan- taloustieteen mikroteorian karkeustaso ei myöskään ole riittävä yritysten päivittäisessä johtamisessa tarvittavaan päätöksentekoon, jossa tarvittavia mittaustietoja tuotetaan joh- don laskentatoimessa.

Koska molempien tieteiden tutkimuskohde on sama – yritysten toiminnan sekä siinä tapah- tuvien muutosten kuvaaminen, mittaaminen ja

selittäminen – yhtenäisen käsitteistön luominen ongelmakenttään on välttämätön lähtökohta teeman progressiiviselle monitieteiselle analy- soinnille. Tämä on myös kirjan kirjoittajan ta- voite. Erityisesti kirjoittajaa kiinnostaa talou- dellisen kasvun selittäminen yksittäisten yritys- ten toimintojen seurauksena, kun taas kansan- taloustieteen vallitseva kasvuteoria (Solow, Lucas, Romer) on pääosin makrotason analyy- sia. Talouskasvun mikroperusteisista syistä olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Esimer- kiksi Suomen viime vuosien talouskasvu on paljolti ollut seurausta yhden yrityksen toimin- noista.

Saari aloittaa teoksensa em. teemojen perin- teisten analysointitapojen sekä vallitsevan tuo- tantoteorian kuvauksella. Tämän jälkeen Saari esittelee oman tuotantoteoriansa, jossa hän sekä määrittelee joitakin uusia että nimeää uudelleen tiettyjä käsitteitä. Saaren mukaan vallitsevassa tuotantoteoriassa tietyt käsitteet määritellään epätäsmällisesti. Esimerkiksi tuo- tannon tuloksella ymmärretään toisinaan tuo- tannon määrää ja laatua, ja toisinaan tuotannon taloudellista tulosta eli kannattavuutta. Toinen puute vallitsevassa teoriaperustassa on tuotan- to-, kasvu-, kustannus-, laatu- ja tuottavuusteo- rioiden erillisyys. ”Ne näyttävät elävän omaa elämäänsä osittain omin käsittein ja termein il- man, että em. teorioiden keskinäisiä suhteita ymmärretään” (s. 41). Tästäkin asiasta olen kir- joittajan kanssa samaa mieltä, ja se on yksi syy sille, että laskentatoimi ja kansantaloustiede eivät kykene yhteistyöhön ko. ongelmissa.

Em. ongelmien ratkaisuksi Saari ehdottaa johdon laskentatoimen kehittämistä sellaisek- si, että tuotanto- ja kustannusteoria tarjoavat välineet yritysten toiminnan mittaamiseksi si- ten, että kehitystä voidaan seurata ja ohjata ha- luttuun suuntaan. Yksi tärkeä tekijä tässä on

laadun käsitteen määrittely. Tuottavuuden ja tehokkuuden määrittely ja on myös tärkeää, sil- lä näitä käsitteitä tulkitaan ja kutsutaan eri teo- rioissa eri tavoilla. Saari määrittelee tuotanto- yksikön (yritys tai yrityksen jokin tuotantoyk- sikkö) lisäarvo -käsitteen (LA) seuraavasti: LA (jaksolta i) = tuotot (jaksolta i) – kustannukset (jaksolta i). Lisäarvo-käsite vastaa kuitenkin perinteisiä yrityksen kannattavuus ja voitto -käsitteitä, jotka ovat sen verran vakiintuneita, että pidän uutta käsitettä tarpeettomana. Tuo- tantoyksikön rahamääräinen tuloksellisuus voi- taisiin lyhyesti nimetä yksikön kannattavuu- deksi. Esimerkiksi yrityksen kannattavuuden yksi mittari on yrityksen voitto jaksolta i (tosin

’oikea’ voittokäsite on laskentatoimessa kiistan- alainen). Toinen kannattavuuden mittari on ta- seen ilmaisema varallisuus, joka mittaa tulo- ja kustannuskertymien erotusta yrityksen koko olemassaolon ajalta.

Tuottavuuden mittaaminen on yksi kirjan keskeisiä teemoja. Sivulla 101 Saari esittää määritelmän tuotannon reaalinen lisäarvo = reaalinen tuotos – reaalinen panos. Käsite reaa- linen suure on kuitenkin kirjassa puutteellises- ti määritelty. Oppikirjassani (Estola: Kansan- taloustieteen perusteet, Jyväskylän yliopisto, Taloustieteen laitos, Julkaisuja N:o 104/1996) olen määritellyt taloustieteen reaalisiksi suu- reiksi kaikki tunnetut fysikaaliset määrää (mas- saa, pituutta, tilavuutta, lukumäärää jne.) mit- taavat suureet erotukseksi nimellisistä eli raha- määräisistä suureista. Esimerkiksi tuotannon arvon virtasuureen v (€/kk) = p (€/kg) · q (kg/

kk) ositus yksikköhintaan p ja tuotantonopeu- teen q osoittaa nimellisen (tuotannon arvon muutosnopeus) ja reaalisen (tuotantonopeus) suureen välisen yhteyden. Vastaava yhteys tuo- tannon arvon (euroina) ja määrän (kiloina) sekä yksikköhinnan välille saadaan kertomalla

em. arvon muutosnopeus tarkastelujakson pi- tuudella 1 (kk).

Saaren mukaan (s. 99): ”Reaalinen, kiinteä- hintainen ja volyymi ovat toistensa synonyymeja ja ovat sijaismittoja, kun halutaan mitata erilais- ten hyödykkeiden laatua ja määrää.” Tämä ei pidä paikkaansa. Olkoon meillä esimerkiksi mitattuna tuotannon arvon virtasuureet kah- delta jaksolta v1 (€1/kk) = p1 (€1/kpl) · q1 (kpl/

kk) ja v2 (€2/kk) = p2 (€2/kpl) · q2 (kpl/kk), missä rahayksikön euro arvoa jaksolla 1 mer- kitään €1:llä jne. Reaalinen suure q2 saadaan tällöin nimellisestä suureesta v2 deflatoimalla se jakson yksikköhinnalla: q2 = v2/p2 (kpl/kk).

Jakson 2 tuotannon arvo jakson 1 hinnoin ar- votettuna (kiinteähintainen arvo) taas saadaan seuraavasti: k2 (€1/kk) = p1 (€1/kpl) · q2 (kpl/

kk). Nytk2 on nimellinen (arvoa mittaava) suu- re, jossa hintamuutoksen vaikutus on eliminoi- tu, kun taas q2 on reaalinen (määrää mittaava) suure, mikä selviää suureiden mittayksiköistä.

Laadusta puhuminen määrän mittaamisen yh- teydessä tuntuu myös ristiriitaiselta, mitä tee- maa käsittelen seuraavaksi.

Saari erottelee laadulle 3 moodia: 1) suun- niteltu, 2) odotettu ja 3) koettu laatu. Yleisek- si laadun määritelmäksi Saari ehdottaa hyödyk- keen kykyä menestyä käyttötarkoituksessaan.

Edelleen Saari erottelee hyödykkeen hyödylli- set ja haitalliset ominaisuudet ja määrittelee hyödykkeen laadun suhteena: (hyödylliset omi- naisuudet)/(haitalliset ominaisuudet). Tämä määritelmä on Saaren mukaan kvalitatiivinen, mutta koska kyseessä on ei-mitattaville suureil- le määritelty jakolasku, pidän määritelmää epä- määräisenä. Tietyn hyödykkeen eri ominaisuu- det eivät myöskään ole yhteismitallisia ja siten yhteenlaskettavia. Toisaalta hyödykkeiden hyö- dyllisiä ja haitallisia ominaisuuksia ei tarvitsisi edes erotella, sillä haitallisten ominaisuuksien

väheneminen vastaa hyödyllisten lisääntymistä.

Esimerkiksi auton hyödylliset ominaisuudet, pieni polttoaineen kulutus ja pienet huoltome- not, ja haitalliset ominaisuudet, suuri polttoai- neen kulutus ja suuret huoltomenot, ovat sa- mojen mitta-asteikkojen kaksi ääripäätä. Voi- daan siis puhua ainoastaan hyödykkeen hyö- dyllisistä ominaisuuksista kunhan muistetaan, että esimerkiksi auton polttoaineenkulutus on miinusmerkillä varustettuna auton hyödylli- syyttä mittaava laatudimensio.

Eri laatudimensioiden yhteenlaskettavuus on aito ongelma, joka voidaan ratkaista indek- siteorian avulla. Sikäli kun tietyn hyödykkeen laadukkuuden eri dimensioita voidaan mitata joillakin mittasuureilla – esimerkiksi auton polttoaineenkulutus, kiihtyvyys, kuljetuskapa- siteetti, huoltomenot, muotoilu ym. – näitä vas- taavat mittayksiköttömät indeksiluvut voidaan muodostaa ja määritellä hyödykkeen laatu em.

indeksilukujen painotettuna keskiarvona, jos- sa painoina käytetään esimerkiksi asiakaskyse- lyn antamia prosenttiosuuksia ko. hyödykkeen laadun tärkeimmistä ominaisuuksista. Tämä vastaa em. koetun laadun käsitettä. Saari puo- lestaan tekee eri laatudimensiot yhteismitalli- siksi muuttamalla ne rahamääräisiksi suureiksi (arvoiksi), ja määrittelee hyödykkeen lisäarvon suhteena: (hyödykkeen hyödyllisten ominai- suuksien arvo)/(hyödykkeen haitallisten omi- naisuuksien arvo). Hyödykkeen lisäarvo on Saaren mukaan hyödykkeen laadun kvantita- tiivinen mittari. Ongelmana tässä määritelmäs- sä on hyötyjen ja haittojen arvojen määrittely.

Oma ongelmansa laadun käsitteessä on erilais- ten valmistusprosessien laadukkuuden mittaa- minen. Tässä yhteydessä Saaren määritelmät ovat hieman epätäsmällisiä. Hänen mukaansa (s. 99) tuotantoyksikön tuotoksen (panosten) laatua ja määrää mitataan tuotos (panos)volyy-

milla. Saari määrittelee tuotantopanoksen laa- dun muuttuvan, jos panoksen tuottavuus mi- tattuna suureella tuotos/panos muuttuu (itse sanoisin tämän (hyödykkeen k tuotos jaksol- la i)/(panoksen j käyttö jaksolla i)). Tämä pa- noksen laadun mittaustapa ei kuitenkaan vas- taa laadun käsitettä panoksen eri ominaisuuk- sien (tai niiden arvojen) painotettuna summa- na, mikä olisi aiemman (hyödykkeen laatu) kanssa yhteensopiva määritelmä. Käsite panok- sen tuottavuus tulisi mielestäni erottaa kä- sitteestä panoksen laatu, jotta ei sotkettaisi asioita.

Eri hyödykkeiden ja panosten ominaisuu- det: määrä, laatu ja arvo (tai hinta) tulisi mie- lestäni mittausmielessä pitää erillisinä. Näin siksi, että kuluttajat ja tuottajat valitessaan hyö- dykkeitä ja panoksia tekevät valintansa hyö- dykkeiden ja panosten yksikköhinnan ja odo- tetun laadun perusteella, ja joko ostavat tai vuokraavat näitä tietyn määrän. Ymmärrän kyl- lä Saaren ajatuksen, että tuottavampi panos menestyy paremmin käyttötarkoituksessaan ja on siten laadukkaampi. Tuottavuus voitaisiin kuitenkin ajatella yhdeksi ominaisuudeksi mää- riteltäessä panoksen laatua. Työntekijöiden tuottavuus, innovatiivisuus, yhteistyökyky, sai- rastumisherkkyys jne. ovat esimerkiksi työpa- noksen laadun eri dimensioita, joista muodos- tettujen indeksilukujen painotettu summa mit- taa työpanoksen laatua. Painokertoimien valin- ta riippuu siitä, tarkastellaanko työpanosta tuottojen vai kustannusten näkökulmasta.

Tuotantoprosessin (valmistustavan) laadun tarkastelu mahtuu hyvin edellä hyväksytyn laa- tumääritelmän piiriin. Prosessin (hyödyllisiä) ominaisuuksia ovat tasalaatuisuus, virheellis- ten tuotteiden prosenttiosuuden pienuus, raa- ka-aineiden käytön hävikin suppeus, työnteki- jöiden työperäisten sairauksien ja onnetto-

muuksien vähyys jne. Nämä kaikki ovat mitat- tavia ominaisuuksia omilla mittasuureillaan, joista voidaan muodostaa mittayksiköttömät indeksiluvut ja laskea niistä keskisuureita jol- lakin perustellulla painotusmenetelmällä. Las- ketaan esimerkiksi em. tekijöiden aiheuttamat kustannukset tiettyä aikayksikköä tai tuotos- määrää kohti ja muodostetaan painotusjärjes- telmä ko. tekijöiden osuuksina näistä kustan- nuksista.

Havainnollistaessaan em. käsitteitä graafi- sesti (s. 99) Saari nimeää koordinaattiakselit seuraavasti: panosten määrä ja laatu sekä tuo- toksen määrä ja laatu. Näillä Saari tarkoittaa eri laatuisten panosten ja tuotosten yhteenlasket- tua määrää, jonka täsmällinen sisältö jää luki- jalle epäselväksi. Saaren graafiset esitykset erot- televat panoskäytön lisäyksen ja panosten tuot- tavuuden (Saaren mukaan laadun) muutosten vaikutukset tuotantoon. Tehdään nyt sama tar- kastelu analyyttisesti. Kuvataan yrityksen tuo- tantonopeutta q (kpl/kk) työpanoskäytön L (h/

kk) lineaarisena funktiona q = aL + b, missä suoran kulmakerroin dq/dL = a (kpl/h) mittaa työpanoksen rajatuottavuutta ja suoran leik- kauspiste pystyakselilla q = b (kpl/kk)vastaa tilannetta L = 0. Saaren mukaan b mittaa ko.

panoksen laatua, mutta tässä b mittaa esimer- kiksi muiden tekijöiden kuin työpanoksen vai- kutusta tuotantonopeuteen. Tämän analyysin mukaan työpanoksen tuottavuutta mitataan suureella q/L = a + b/L (kpl/h), joten b:n kas- vu lisää työn tuottavuutta kuten Saari esittää.

Puhe panoksen laadusta tässä yhteydessä sot- kee kuitenkin käsitteet panoksen tuottavuus ja laatu (vrt. aiemmin).

Em. tuotantofunktion erotus tilanteissa 1,2 on Δq = a2ΔL + L1Δa + Δb, missä Δq = q2– q1

muodostettiin vähentämällä tuotantonopeus- funktiot toisistaan, lisäämällä ja vähentämällä

oikealle puolelle termi a2L1 sekä ryhmittelemäl- lä. Tuotantonopeus voi siis muuttua reaalisen työpanoksen muutoksen ΔL, työpanoksen ra- jatuottavuuden Δa tai muutoksen Δb seurauk- sena. Graafisessa esityksessä nämä näkyvät siir- tyminä vaaka-akselilla sekä suoran kulmaker- toimen ja pystyakselin leikkauspisteen muutok- sina. Epäselväksi jää, mikä tulkinta tuottavuus- mielessä annetaan suureelle Δb.

Eo. tarkastelu sisältää myös kritiikin Saaren väitteelle (s. 158): ”… ei ole kuitenkaan synty- nyt menetelmää, jolla rajatuottoja voitaisiin käy- tännössä mitata.” Kansantaloustieteessä määri- teltyjen rajasuureiden mittayksiköt olen mää- ritellyt em. oppikirjassani. Rajatuotot mittaavat tuotannosta saatavia lisätuloja ja rajakustannuk- set lisäkustannuksia yhtä tuotettua määräyksik- köä kohti. Vaikka nämä vaihtelevatkin kapasi- teetin käyttöasteen myötä, yritykset joutuvat arvioimaan ne eri tilanteissa tuotantopäätöksiä tehdessään.

Saari toteuttaa vastaavan graafisen analyy- sin myös kannattavuuden osalta eli arvosuu- rein. Analyyttisesti tämä tarkoittaa edellisen mukaisesti seuraavaa. Saaren terminologian mukaan yrityksen tuotannon (kuukausittainen) lisäarvo (voitto (€/kk)) on muotoa ∏ = pq – wL = p(aL+b) – wL = (ap–w)L + bp, missä p (€/kpl) on lopputuotteen yksikköhinta, w (€/h)tuntipalkka ja muut suureet ovat ku- ten edellä. Jotta sekä nimellinen että reaalinen tarkastelu voitaisiin tehdä samalla mallilla, yo.

nimellinen lisäarvo tulee muuntaa reaaliseksi.

Deflatoimalla lopputuotteen hinnalla saadaan

∏/p = aL+b – (w/p)L = (a – (w/p))L + b (kpl/

kk). Nimellisen lisäarvosuoran kulmakerroin nimellisen työpanoskäytön suhteen on tällöin d∏/d(wL) = –1 (paljas luku), kun taas reaali- sen lisäarvosuoran kulmakerroin reaalisen työ- panoskäytön suhteen on d(∏/p)/dL = a – w/p

(kpl/h). Saaren tulisi siis selvittää kuvioidensa suorien tarkka muoto sekä se, minkälaista def- latointia tulee käyttää muunnettaessa nimelli- siä suureita reaalisiksi. Edelleen voi miettiä, kannattaako kaksi eri esitystapaa sovittaa yh- teen kuvioon vai ovatko ne erillisinä informa- tiivisempia.

Em. mallin avulla tuotannon nimellisen li- säarvon muutosten syyt voidaan osittaa aiem- paan tapaan. Olkoon nimellinen lisäarvo kah- della jaksolla ∏i = (aipi–wi)Li + bipi, i = 1,2.

Muodostamalla näistä erotus sekä lisäämällä ja vähentämällä oikealle puolelle sopivasti samo- ja termejä saadaan:

Δ∏ = (a2L2+b1)Δp + (a2p1–w2)ΔL + p1L1Δa + p2Δb – L1Δw, missä Δp = p2 – p1 jne.

Malli selittää muutosta Δ∏ reaalisen työpanos- käytön muutoksilla ΔL, työpanoskäytön reaa- lisen rajatuottavuuden muutoksilla Δa, muu- toksilla Δb sekä lopputuotteen hinnan ja tun- tipalkan muutoksilla Δp, Δw. Yo. johtamises- sa on mahdollisuuksien mukaan otettu huo- mioon Saaren perustelema arvottamismenetel- mä, eli että reaalisten suureiden muutoksia ar- votetaan jälkimmäisen periodin hinnoin. Sekä reaalisten että nimellisten tekijöiden kannatta- vuusvaikutukset saadaan näin esitettyä yhdel- lä mallilla.

Sivulla 131 Saari esittää tärkeän analogia- päätelmän. Auton polttoainekustannukset määräytyvät seuraavasti: kustannus (€) = yks.

hinta (€/l) · ominaiskulutus (l/km) · ajomatka (km). Saari johtaa yrityksen panoskäytön kus- tannuksille vastaavan kaavan. Esimerkiksi: työ- panoskustannukset (€) = tuntipalkka (€/h) · työn tuottavuuden käänteisluku (h/kpl) · tuo- tos (kpl). Saman voisi esittää myös virtasuurein.

Työpanoskustannukset viikossa (€/vk) = tun- tipalkka (€/h) · työn tuottavuuden käänteislu-

ku (h/kpl) · viikkotuotos (kpl/vk), vk = viikko.

Panoksen tuottavuuden käänteisluku vastaa siis

’panoksen ominaiskulutusta’, jonka supistumi- nen merkitsee tuottavuuden kasvua. Nämä analogiapäätelmät vastaavat kansantaloustie- teen yrityksen duaaliteoriaa: kasvavat skaala- tuotot tuotantofunktiossa vastaavat alenevia yksikkökustannuksia kustannusfunktiossa jne.

Tällä Saaren oivalluksella – panoksen tuotta- vuus on panoksen ominaiskulutuksen käänteis- luku – saattaa olla oma merkityksensä tuotan- to- ja kustannusteorioiden yhdistämisessä.

Tässä arvioinnissani olen käsitellyt vain murto-osaa Saaren kirjan monipuolisesta sisäl- löstä. Vaikka olenkin tuonut esiin joitakin puutteita, pidän kirjaa tärkeänä aloitteena em.

ongelmien monitieteiselle analysoinnille. Kos- ka Saaren kirjan keskeinen teema on ilmiöiden mitattavuus, suosittelen aiheesta kiinnostunei- ta tutkijoita perehtymään fyysikkojen tapaan tehdä kvantitatiivista analyysia, jossa heillä on selvä etumatka muihin tieteisiin nähden. Fyy- sikot aloittavat analyysinsa kiistelemällä tiet- tyyn ilmiöön liittyvistä keskeisistä käsitteistä ja niiden määrittelystä, kuten kaasun paine ja lämpötila. Tämän jälkeen riidellään em. suurei- den mittaustavoista ja -yksiköistä. Vasta kun relevantit suureet, mittaustapa ja yksiköt on valittu, fyysikot ryhtyvät kirjoittamaan ko. il- miötä kuvaavia teorioita (luonnon lakeja) joil-

lakin yleisesti hyväksytyillä periaatteilla (New- ton, Hamilton jne.) mittayksiköllisten suurei- den laskusääntöjä noudattaen.

Kansantaloustieteessä ja laskentatoimessa tulisi siis määritellä käsitteet kannattavuus, laa- tu, tuottavuus ja tehokkuus yleisesti hyväksy- tyllä tavalla sekä sopia näiden suureiden mit- tausperiaatteista ja -yksiköistä. Tämän jälkeen voitaisiin kirjoittaa tarkkoja, empiirisesti testat- tavia teorioita yritysten toiminnan tulokselli- suudesta. Tässä tavoitteessa Saari ei kirjassaan vielä täysin onnistu. Voin kuitenkin lämpimästi suositella Saaren kirjaa niille laskentatoimen ja kansantaloustieteen opiskelijoille, tutkijoille sekä yritysten laskentajärjestelmien parissa työskenteleville, joita kirjoituksen teemat ovat askarruttaneet. Vallitsevien tutkimustapojen ristiriitojen ja puutteiden esilletuominen on kirjan parasta antia, ja se antaa hyvän lähtökoh- dan analyysin kehittämiselle Saaren viitoitta- maan suuntaan. Laadun käsitteen tuominen mukaan vallitsevaan analyysiin on merkittävä lisäys samoin kuin reaalisen analyysin lisäämi- nen laskentatoimen nimelliseen laskentaan. Jos Saaren pohjatyöhön suhtaudutaan sen ansait- semalla vakavuudella, uskon, että rakentavan ja eteenpäin vievän keskustelun kautta Saaren hahmottamaan tavoitteeseen päästään pikaises- tikin. "