LAPSUUDEN TRAUMAATTISTEN KOKEMUSTEN YHTEYS AIKUISIÄN SOMAATTISEEN OIREILUUN
Yleisaineistoon perustuva tutkimus mielenterveyden ja terveyden vaaratekijöistä
Niina Kaukola (290062) Tenho Kokko (276164)
Psykologian Pro-gradu tutkielma Itä-Suomen Yliopisto
Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Psykologian oppiaine
Kevät 2020
Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät
Niina Kaukola ja Tenho Kokko Työn nimi
Lapsuuden traumaattisten kokemusten yhteys aikuisiän somaattiseen oireiluun
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Psykologia Pro gradu -tutkielma x 28.5.2020 36 + liitteet
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, ovatko lapsuuden traumaattiset kokemukset yhteydessä aikuisiän somaattiseen oi- reiluun. Lisäksi tutkimus tarkasteli viiden eri traumatyypin välisiä eroja suhteessa somaattiseen oireiluun. Traumatyypit olivat:
emotionaalinen kaltoinkohtelu, emotionaalinen laiminlyönti, fyysinen kaltoinkohtelu, fyysinen laiminlyönti ja seksuaalinen kaltoinkohtelu. Lapsuuden traumakokemusten esiintyvyyttä selvitettiin TADS-traumakyselyllä (The Trauma and Distress scale). Viimeisen kuukauden aikana koettua somaattista oireilua selvitettiin psyykkistä oirehdintaa mittaavan SCL-90 -mitta- rin (Symptom Checklist-90) somatisaatiofaktorilla.
Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa Itä-Suomen yliopiston psykologian tutkimusryhmän tekemää Mielenterveyden voi- mavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimusta, jossa mukavuusotoksella valittuja aikuisia (n = 227) pyydettiin osallistu- maan tutkimukseen vastaamalla 16 strukturoidusta kyselystä koostuvaan lomakkeeseen. Aineistossa oli 138 (61.3 %) naista ja vastaajien keski-ikä oli 38 vuotta (KH = 15.8). Vastaajista 159 (70 %) raportoi kokeneensa trauman lapsuudessaan. Aineis- ton analyysissä käytettiin keskiarvovertailua ja lineaarista regressionanalyysiä. Regressioanalyyseissä kontrolloitiin ikä, su- kupuoli, koulutus ja fyysinen sekä psyykkinen sairastavuus taustamuuttujina.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapsuuden traumaattiset kokemukset olivat yhteydessä aikuisuuden somaattiseen oirei- luun. Tulosten voi ajatella tukevan teoriaa, että lapsuudessa koetut traumat lisäävät somaattista oireilua aikuisiässä. Trauma- tyypit olivat eri voimakkuuksilla yhteydessä somaattiseen oireiluun. Emotionaalinen kaltoinkohtelu oli voimakkaimmin yh- teydessä somaattiseen oireiluun. Emotionaalinen traumamuoto oli vaikuttavampaa kuin seksuaalinen ja fyysinen trauma- muoto. Traumamekanismeista kaltoinkohtelu oli vaikuttavampaa kuin laiminlyönti. Taustamuuttujista traumojen ja somaat- tisten oireiden yhteyteen vaikutti sukupuoli ja fyysinen sekä psyykkinen sairastavuus.
Löydettyä yhteyttä trauman ja somaattisen oireiden välillä voi selittää traumaattisen kokemuksen merkitys lapsen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kehitystä häiritsevänä tekijänä. Yhteyden taustalla voi vaikuttaa muutokset kiintymyssuhteessa sekä aivojen rakenteissa ja toiminnassa. Traumatyyppien väliset erot saattavat johtua niiden laadullisista erovaisuuksista ja vaiku- tuksista. Kaltoinkohtelun korkeampi selitysvoima verrattaessa laiminlyöntiin voidaan ymmärtää kaltoinkohtelun aktiivisem- man ja vihamielisemmän luonteen kautta. Fyysisen trauman heikompi selitysaste voi johtua faktorien heikosta sisäisestä joh- donmukaisuudesta.
Mielenterveyden ammattilaisten on tärkeää tiedostaa traumaattisen kokemusten mahdollinen rooli somaattisen oireilun taus- talla, jotta asiakasta voidaan hoitaa oikein. Tutkimustuloksemme lisäävät tietoa traumojen ja somaattisen oireilun välisistä yhteyksistä, sekä traumatyyppien välisistä eroista. Tulokset tukevat ajatusta biopsykososiaalisesta ihmiskuvasta ja asiakkaan taustojen laajasta huomioimisesta. Tutkimuksemme puoltaa ennaltaehkäisyn tärkeyttä. Jatkotutkimusta lapsuuden traumaat- tisten kokemusten yhteyksistä aikuisiän sairastavuuteen, sekä traumatyyppien itsenäisistä ominaisuuksista tarvitaan.
Avainsanat
Lapsuuden trauma, emotionaalinen kaltoinkohtelu, fyysinen kaltoinkohtelu, emotionaalinen laiminlyönti, fyysinen laimin- lyönti, seksuaalinen hyväksikäyttö, somaattinen oireilu, psykosomatiikka
Faculty of Philosophy School of Educational Sciences and Psychology Authors
Niina Kaukola and Tenho Kokko Title
Relationship of traumatic events in childhood and somatic symptoms in adulthood
Main subject Level Date Number of pages
Psychology Master’s thesis x 28.5.2020 36 + appendixes
Minor’s thesis Bachelor’s thesis Intermediate dissertation Abstract
The purpose of this study was to determine whether traumatic experiences in childhood are connected to somatic symptoms in adulthood. The study also examined the differences between the five different types of trauma in relation to somatic symp- toms. Trauma types were emotional abuse, emotional neglect, physical abuse, physical neglect, and sexual abuse. The preva- lence of childhood trauma experiences was determined by the TADS trauma survey (The Trauma and Distress scale). Somatic symptoms experienced within the last month was determined with the somatization factor of SCL-90 (Symptom Checklist) psychiatric symptom measures.
The sample used in the study is part of a study of mental health resources and risk factors in the general population conducted by the Psychology Research Group of the University of Eastern Finland, in which adults selected with convenience sampling (n = 227) were asked to participate in the study by answering 16 structured questionnaires. The data included 138 (61.3 %) women and the mean age of the respondents was 38 years (KH = 15.8). Of the respondents, 159 (70 %) reported experiencing childhood trauma. Data analysis used were mean comparison and linear regression analysis. Age, gender, education and phys- ical and mental morbidity were controlled as background variables in the regression analyzes.
The results of the study showed that traumatic experiences in childhood were associated with somatic symptoms in adulthood.
The results may support a theory that trauma experienced in childhood increases prevalence of somatic symptoms in adult- hood. Trauma types were associated with somatic symptomology at different intensities. Emotional abuse was the most strongly associated with somatic symptomology. Emotional trauma was more impactful than sexual and physical trauma.
Abuse was more impactful than neglect. Among the background variables, the connection between trauma and somatic symp- toms were influenced by gender, physical and mental morbidity.
The role of traumatic experiences interfering with a child’s mental, physical, and social development could explain the asso- ciation found between trauma and somatic symptoms. Underlying the connection may be changes in attachment, brain struc- tures, and functioning. Differences between trauma types may be explained by their qualitative differences and effects. The higher explanatory power of abuse compared to neglect can be understood through the more active and hostile nature of abuse.
The lower explanation rate for physical trauma may be due to poor internal coherence of the factors.
It is important for mental health professionals to be aware of the potential role of traumatic experiences in the background of somatic symptom in order to treat the client properly. Our research results increase knowledge about the associations between trauma and somatic symptom, as well as the differences between trauma types. The results support the idea of a biopsychoso- cial human image and broad consideration of the client’s backgrounds. Further research is needed into the links between childhood traumatic experiences and adult morbidity, as well as the independent characteristics of trauma types.
Keywords
Childhood trauma, emotional abuse, emotional neglect, physical abuse, physical neglect, sexual abuse, somatic symptoms, psychosomatic
1 JOHDANTO ... 1
2 KESKEISET TEOREETTISET KÄSITTEET JA LÄHTÖKOHDAT ... 2
2.1 Kaltoinkohtelu ja traumaattiset kokemukset lapsuudessa ... 2
2.2 Traumatyypit tässä tutkimuksessa ... 5
2.3 Psykosomatiikka ja psykosomaattinen oireilu ... 7
2.4 Traumojen ja somaattisen oireilun yhteys ... 8
3 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA HYPOTEESIT ... 10
4 AINEISTO ... 11
5 MITTARIT ... 11
5.1 TADS -traumakysely ... 11
5.2 SCL-90 -somatisaatiofaktori ... 14
6 TILASTOLLISET MENETELMÄT ... 15
7 TULOKSET ... 16
7.1 Sosiodemografiset tekijät ja sairaudet ... 16
7.2 Traumatyyppien itsenäinen vaikutus somaattiseen oireiluun ... 18
7.3 Traumatyyppien yhteisvaikutus somaattiseen oireiluun ... 20
8 POHDINTA ... 21
8.1 Lapsuuden traumakokemukset yhteydessä aikuisuuden somaattiseen oireiluun ... 21
8.2 Trauman tyyppi vaikutti somaattisten oireiden esiintyvyyteen ... 23
8.2.1 Emotionaalisella traumalla fyysistä ja seksuaalista traumaa suurempi vaikuttavuus ... 23
8.2.2 Kaltoinkohtelu laiminlyöntiä vaikuttavampi traumamekanismi ... 25
9 TUTKIMUKSEN ARVIOINTI ... 26
10 LOPUKSI ... 28
LÄHTEET ... 30
LIITTEET ... 37
1 JOHDANTO
Kaltoinkohtelulle altistuminen lapsuudessa voi johtaa laaja-alaisiin lapsuudenaikaisiin sekä aikuisuuteen asti ulottuviin fyysisiin ja psyykkisiin terveydellisiin seuraamuksiin (WHO, 2016). YK:n Lapsen oikeuk- sien sopimuksen (LOS) mukaan lasta tulee suojella kaikelta väkivallalta, välinpitämättömyydeltä ja hy- väksikäytöltä (LOS 1:19). Lisäksi Suomen perustuslaissa (PerL 2:7) mainitaan jokaisen oikeudesta elä- mään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen, turvallisuuteen ja ihmisarvon loukkaamatto- muuteen. Kuitenkin useimmat ihmiset kohtaavat elämässään traumaattisia ja kehitystä laaja-alaisesti vaa- rantavia tapahtumia. Lisäksi jokainen kohtaa sellaista kuormitusta ja kriisejä ennen aikuisuuttaan, jotka eivät vaaranna kehitystä. (Haravuori, Marttunen & Viheriälä, 2016.) Lasten kaltoinkohtelua on jo kauan pidetty traumatisoivana, ja se voi saada aikaan pitkäaikaista psykologista ahdinkoa ja kärsimystä (Evans, Steel & DeLillo, 2013; Terr 1991). Tässä tutkimuksessa tutkimme lapsuuden aikaisten traumojen yh- teyttä aikuisuuden somaattiseen eli keholliseen oireiluun viiden traumatyypin kautta, jotka ovat 1) emo- tionaalinen laiminlyönti (emotional neglect), 2) emotionaalinen kaltoinkohtelu (emotional abuse), 3) fyy- sinen laiminlyönti (physical neglect), 4) fyysinen kaltoinkohtelu (physical abuse) ja 5) seksuaalinen kal- toinkohtelu (sexual abuse). Traumakokemusten yhteisvaikutuksen lisäksi vertailemme traumatyyppien välisiä eroja.
Tutkimuksemme sijoittuu psykosomaattisen ja traumatyyppejä vertailevan tutkimuksen alueelle. Trau- mojen ja psykosomatiikan yhteyttä on tutkittu melko paljon maailmanlaajuisesti, mutta traumaluokkia vertailevaa tutkimusta suhteessa somaattisiin oireisiin on huomattavasti vähemmän. Useat aikaisemmat tutkimukset puoltavat lapsuuden traumojen ja aikuisuuden somaattisten oireiden yhteyttä (Davis, Luecken & Zautra, 2005; Nickel & Egle, 2006). Tutkimukset lapsuuden kaltoinkohtelun vaikutuksista ovat keskittyneet pääosin seksuaalisten ja fyysisten traumamuotojen vaikutuksiin emotionaalisten traumamuotojen sijaan (Daphne, 2006; Davis ym., 2005; Taillieu, Brownridge, Sareen & Afifi, 2016).
Tämä tutkimus tuottaa lisää tietoa myös vähemmän tutkittujen traumatyyppien, eli emotionaalisen lai- minlyönnin ja kaltoinkohtelun, yhteyksistä aikuisuuden somaattisiin oireisiin.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lapsuuden traumaattisten kokemusten ja somaattisten oireiden yhteyk- siä suomalaisen yleisväestöaineiston pohjalta, joka on kerätty osana Itä-Suomen yliopiston psykologian tutkimusryhmän tutkimushanketta. Tutkimustieto koskien lapsuuden haitallisten kokemusten pitkälle ai- kuisuuteen kantavista tiedostamattomista, tahattomista ja vaikeasti havaittavista vaikutuksista on tärkeää.
Tutkimuksen tarkoitusta voi ajatella kasvatus- ja hyvinvointinäkökulmasta, johon liittyy sekä vanhem- muuden tukeminen että kasvavan yksilön hyvinvointi. Tietoisuus riskeistä lisää mahdollisuuksia ennal- taehkäistä vanhemmuuden ongelmia ja niiden ylisukupolvista siirtymää. Lisäksi aiheen tutkiminen on tärkeää kansanterveydellisestä ja -taloudellisesta näkökulmasta, koska psykosomaattisista oireista kärsi- vät henkilöt kuormittavat terveydenhuoltoa huomattavasti hakeutuessaan toistuvasti terveydenhuollon palveluihin saamatta niistä apua (Lehtonen, 2019).Maailman terveysjärjestö (WHO, 2016) esittääkin, että koulutukseen, terveyteen ja hyvinvointiin tehtäviä investointeja tarvitaan välttääksemme kaltoinkoh- telun aikaiset ja pitkävaikutteiset terveysvaikutukset ja taloudelliset kulut. Lasten kaltoinkohtelu vaikut- taa hyvinvointia ja työkykyä alentavien seuraustensa vuoksi myös tulevaisuuden sukupolvien produktii- viseen kapasiteettiin (WHO, 2016). Näin ollen lasten kaltoinkohtelu koskettaa sekä yksilöä että yhteis- kuntaa, ja ennaltaehkäisevät toimet ovat oleellisia. Ennaltaehkäisyn toteutumiseksi tarvitaan vahvaa tut- kimusnäyttöä.
2 KESKEISET TEOREETTISET KÄSITTEET JA LÄHTÖKOHDAT 2.1 Kaltoinkohtelu ja traumaattiset kokemukset lapsuudessa
Kaltoinkohtelu lapsuudessa on kokemuksena traumaattinen ja keskeistä trauman kokemukselle on yksi- lön tulkintatapa (Haapasalo, 2007). Kokemuksesta tekee traumaattisen sen äkillisyys, kontrolloimatto- muus ja negatiivinen tulkinta (Carlson, Furby, Armstrong & Shlaes, 1997). Traumakokemuksen aikana omat rajat, omaehtoinen toiminta sekä itsesäätelykyky heikentyvät (van der Kolk, 2006). Traumatisoitu- miseen kuuluu traumatapahtuman lisäksi sen vaikutus ja seuraamukset; traumatisoituminen on siis sekä altistumista että reagoimista (Harms, 2015). Suomessa traumaattiset kokemukset ovat tavallisimmin lä- heisen tai itsen sairastumiseen, onnettomuuksiin, läheisen menettämiseen ja väkivallan eri muotoihin liittyviä tapahtumia. Globaalisti yleisiä traumatisoivia ilmiöitä ovat sota, terrorismi, pakolaisuus ja luon- nonkatastrofit. (Haravuori ym., 2016.) Traumasta puhutaan usein edellä mainitun kaltaisina yksittäisinä, yllättävinä ja vakavina tapahtumina, mutta yleisimpiä ja hankalimpia ovat merkityksellisissä ihmissuh- teissa tapahtuvat krooniset traumat (Scott & Eliav, 2004; van der Kolk, 2006). Tutkimamme traumako- kemukset ovat ihmissuhteissa tapahtuvia, interpersoonallisia traumoja.
Käsitteellisesti kaltoinkohtelu on traumatyyppien yläkäsite, eli kaikki tutkimuksemme traumatyypit ovat myös kaltoinkohtelun muotoja (vrt. Söderholm & Politi, 2012.) WHO:n (1999) määritelmä kaltoinkoh- telulle sisältää tutkimuksemme kaikki viisi traumatyyppiä. Se määrittelee lapsen kaltoinkohtelun (child maltreatment/abuse) sisältävän ”kaikki fyysisen ja emotionaalisen huonon kohtelun muodot, seksuaali- sen kaltoinkohtelun, laiminlyönnin ja välinpitämättömyyden tai kaupallisen tai muunlaisen riiston, joka johtaa lapsen terveyden, elämän, kehityksen ja arvokkuuden todelliseen tai mahdolliseen vaarantami- seen, ja joka tapahtuu suhteessa, joka perustuu vastuuseen, luottamukseen tai valtaan.” (WHO, 1999.) Terr (1991) jakaa traumakokemukset tyypin I traumoiksi, jotka tarkoittavat kertaluontoisia yllättäviä ta- pahtumia ja tyypin II traumoiksi, jotka tarkoittavat pitkään jatkuneita kompleksisia ja toistuvia tapahtu- mia, kuten toistuvaa perheväkivaltaa. Tutkimamme traumat voivat sijoittua molempiin traumatyyppei- hin. Vaikka tutkimme traumaattisia kokemuksia traumatyypeittäin, niiden esiintyminen on usein pääl- lekkäistä. Tällöin puhutaan polyviktimisaatiosta. Polyviktimisaatio aiheuttaa traumatyypittäisten kausaa- liyhteyksien tutkimisen haasteita. Kaikkien traumamuotojen voidaan ajatella sisältävän jossain määrin emotionaalista laiminlyöntiä tai emotionaalista kaltoinkohtelua, mutta emotionaaliset traumamuodot voi- vat esiintyä myös itsenäisesti (Hornor, 2012). Lisäksi fyysiset ja seksuaaliset traumamuodot aiheuttavat aina myös emotionaalisen kaltoinkohtelun kokemuksen (Kairys, Johnson & the Committee on Child Abuse and Neglect, 2002).
Traumaattiset kokemukset ovat yllättävän yleisiä. Felittin ym. (1998) laaja yhdysvaltalainen tutkimus (Adverse Childhood Experiences study, ACE, n = 17 337) käynnisti yhä jatkuvan tutkimusaallon koskien lapsuuden haitallisia kokemuksia ja niiden yhteyttä myöhempään terveyteen ja hyvinvointiin. ACE-tut- kimusten mukaan noin 67 prosenttia on kohdannut ainakin yhdenlaisen haitallisen kokemuksen lapsuu- dessaan (Centers for Disease Control and Prevention, 2020). Suomalaisessa TADS-mittarin (the Trauma and Distress scale) yleisväestöaineiston validointitutkimuksessa (n = 692) traumaesiintyvyys oli yli 70 prosenttia (Salokangas ym., 2016). Frans, Rimmo, Aberg ja Fredrikson (2005) raportoivat Ruotsissa to- teutetussa yleisväestötutkimuksessaan (n = 1824), että 80.8 prosenttia oli kohdannut ainakin yhden trau- maattisen tapahtuman elämänsä aikana. Amerikkalaisen yleisväestötutkimuksen (n = 5877) traumaesiin- tyvyys oli 60,7 prosenttia (Kessler, Sonnega, Bromet, Hughes & Nelson, 1995). Kliinisessä aineistossa traumaesiintyvyydet ovat keskimäärin yleisväestöaineistoa korkeampia (Honkalampi ym., 2019).
ACE-tutkimusten tulosten mukaan lapsuuden haitallisten kokemusten määrän kasvaessa nousevat myös negatiiviset terveysvaikutukset ja krooniset terveysongelmat kuten keuhko- ja sydänsairaudet, tuki- ja
liikuntaelinsairaudet, syöpä, diabetes, ylipaino, mielenterveysongelmat, krooniset kivut ja päihteiden käyttö. Yhtenä selitysmallina pidetään lapsuudenajan pitkittyneen stressin vaikutuksia aivojen kehityk- seen ja myöhempään stressiherkkyyteen. ACE-tutkimusten mukaan haitalliset kokemukset ovat yleisiä kaikissa väestöryhmissä, mutta haavoittuvuus niiden vaikutuksille vaihtelee sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteiden mukaan. (Centers for Disease Control and Prevention, 2020.)
Yleisin lapsia koskettava traumatisoitumisen muoto on perheen sisäinen väkivalta ja kaltoinkohtelu.
Lähi- ja kiintymyssuhteissa esiintyvä, toistuva ja kompleksinen traumatisoituminen on myös lapsen ja nuoren kehitystä voimakkaimmin vaarantava traumatisoitumisen muoto. (Haravuori ym., 2016.) Lasten ja nuorten kaltoinkohtelijat ovat usein vanhemmat, hoitajat tai muut auktoriteettiasemassa olevat henkilöt (WHO, 2016). Myös tapahtumatta jääneet asiat voivat traumatisoida, kuten jääminen ilman kiintymystä ja suojelua, jolloin kyse on laiminlyönnistä. Kaltoinkohdeltujen lasten kiintymyssuhteen on todettu ole- van usein turvaton, josta johtuen lapsi voi päätyä aikuisuudessakin epäsuotuisiin ihmissuhteisiin ja altis- tuu psyykkisille ongelmille. (Haapasalo, 2007.)
Lapsuuden traumat aiheuttavat pitkäaikaisseuraamuksia aikuisuuteen saakka, kuten visuaalisia tai muu- ten toistuvia traumamuistoja, toistavaa käyttäytymistä, traumaspesifejä pelkoja ja turvattomiksi muuttu- neita asenteita ihmisiä, elämää ja tulevaisuutta kohtaan (Terr, 1991). Haapasalon (2007) mukaan trau- mojen uudelleenkokemisoireisiin kuuluvat ahdistavat, pelottavat ja uhkaavat tunteet voivat kanavoitua keholliseksi oireiluksi aikuisuudessa. Kokemuksen traumaattisuuteen vaikuttaa yksilölliset erot geneet- tisessä haavoittuvuudessa, trauman tyyppi, kokemisikä, kehitysvaihe, suojaavat tekijät kasvuympäris- tössä ja traumojen toistuvuus. Traumatilanteiden kestolla ja toistuvuudella on merkitystä sille, kroonis- tuuko traumatisoitumisen vaikutukset. (Haapasalo, 2007.) Glaserin (2011) mukaan trauman vaikutta- vuutta voi arvioida sen intensiteetin, keston sekä sen perusteella, kuinka se vaikuttaa lapsen kehitykseen.
Toiset ovat resilientimpiä traumavaikutuksille kuin toiset, johtuen sisäisistä ja ulkoisista suojaavista te- kijöistä, joista tärkeimpänä pidetään edes yhtä turvallista aikuista (Glaser, 2011). Edellä mainitut vaikut- tavat monimutkaisten kehityskulkujen kautta mahdollisen traumaperäisen stressin kroonistumiseen, neu- robiologisten seurausten pysyvyyteen ja psyykkisten oireiden puhkeamiseen. (Haapasalo, 2007.)
Traumaattiset tapahtumat vaikuttavat lapsiin ja nuoriin vakavammin kuin aikuisiin (Scott & Eliav, 2004).
Olennaista on lapsen kehitysvaihe ja se, minkälaiseksi lapsi mieltää tapahtuman merkitykseltään. Lap- selle tyypillisestä egosentrisestä maailman hahmottamistavasta johtuen lapsi löytää selitykset traumaat- tisille ja tavallisille tapahtumille usein itsestään, joka johtaa herkästi syyllisyyden kokemuksiin. (Saari,
2012.) Kaltoinkohdelluilla lapsilla häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat yleisiä (Carlson ym., 1997). Las- ten kykyjä aliarvioidaan siinä, kuinka herkästi he havaitsevat ja ymmärtävät tapahtumia, kuinka hyvin asiat jäävät lapsen mieleen ja kuinka hyvä heidän toipumiskykynsä on. Lapset ovat nopeampia ja kyvyk- käämpiä toipumaan traumaattisista kokemuksista kuin aikuiset, mikäli kokemukset käsitellään heidän kanssaan optimaalisesti. Järkyttävistä kokemuksista toipumisessa olennaista on, että luottamus omiin vanhempiin säilyy ja lapsi uskaltaa jakaa suruaan heidän kanssaan, eli turvautua heihin. Traumaattisesta tapahtumasta aiheutuu lapselle aina turvattomuuden kokemus, josta seuraa usein lapsen ylikorostunut turvallisuuden ja läheisyyden tarve. Lapsi tarvitsee apua trauman käsittelyyn lähellä olevilta aikuisilta.
Jos toipuminen traumakokemuksesta jää puutteelliseksi, se voi johtaa pitkäaikaisvaikutuksiin kuten so- maattisiin vaivoihin, joita ovat esimerkiksi vatsavaivat sekä pään- ja lihassäryt. (Saari, 2012.) Trauman tapahtuessa perheessä ja lähisuhteissa, kuten yleisimmin on, tilanne voi kehittyä ristiriitaiseksi ja toipu- minen traumasta vaarantua.
2.2 Traumatyypit tässä tutkimuksessa
Traumatutkimuksessa käytetään lukuisia ja usein päällekkäisiä käsitteitä, joka tekee tutkimusten vertai- lusta haastavaa. Tutkimuksessamme erottelemme selkeyden vuoksi käsitteet traumatyyppi, trauman muoto ja traumamekanismi. Traumatyypeillä tarkoitamme kaikkia viittä traumatyyppiä, eli emotionaa- lista kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä, fyysistä kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä sekä seksuaalista kaltoin- kohtelua. Trauman muodoista puhumme erotellessamme emotionaalisia, fyysisiä ja seksuaalisia trau- moja. Traumamekanismeilla tarkoitamme aktiivisemman kaltoinkohtelun erottamista passiivisemmasta laiminlyönnistä.
Emotionaalinen kaltoinkohtelu (Emotional abuse) on toimintaa, joka on vahingoksi lapsen fyysiselle, psyykkiselle, emotionaaliselle, moraaliselle tai sosiaaliselle kehitykselle, eikä lapsen oma potentiaali pääse täyttymään. Se voi olla liikkumisen rajoittamista, väheksymistä, mustamaalaamista, syyllistämistä, pelottelua, syrjintää, pilkkaamista tai muuta ei-fyysistä väkivaltaa. (WHO, 1999.) Lisäksi lapsen torju- minen, näkymättömäksi tekeminen, nöyryytys, eristäminen ja lapsen osallistaminen rikolliseen toimin- taan kuuluvat emotionaaliseen kaltoinkohteluun (Söderholm & Politi, 2012). Suomalaisessa TADS-mit- tarin (The Trauma and Distress scale) validointitutkimuksessa (n = 692) emotionaalista kaltoinkohtelua oli kokenut yli 37 prosenttia (Salokangas ym., 2016). Tutkimuksessamme ilmiötä kartoitetaan esimer- kiksi kysymyksillä ”Tunsin, että minua lannistettiin, arvosteltiin ja että minut saatiin tuntemaan itseni huonommaksi lapsena.” ja ”Uskon olevani paha ihminen.”
Emotionaalinen laiminlyönti (Emotional neglect) on kyseessä, kun emotionaaliset perustarpeet eivät täyty (vrt. Söderholm & Politi, 2012) ja lapsi jää ilman kokemusta rakkaudesta, kiintymyksestä, hoivasta ja suojelusta (Haapasalo, 2007). Emotionaalinen laiminlyönti voi tapahtua tahattomasti, kun taas kaltoin- kohtelun ajatellaan olevan enemmänkin tahallista, joskaan rajanveto ei ole helppoa (Söderholm & Politi, 2012). Suomalaisessa TADS-mittarin validointitutkimuksessa (n = 692) emotionaalisen laiminlyönnin esiintyvyys lapsuudessa oli noin 50 prosenttia (Salokangas ym., 2016). Tutkimuksessamme ilmiötä tut- kitaan esimerkiksi kysymyksillä ”Tunsin, että minua arvostettiin ja pidettiin tärkeänä lapsena. (r)”, ”Lap- suudenperheessäni huolehdittiin toinen toisistaan. (r)” ja ”Kunnioitan itseäni. (r)”
Fyysinen kaltoinkohtelu (Physical abuse) on aktiivista, terveyttä vahingoittavaa ja kipua aiheuttavaa ruu- miillista väkivaltaa kuten potkimista, ravistelua, polttamista tai huumaamista (Tupola, Kivitie-Kallio, Kallio & Söderholm, 2012, 100). Suomen rikoslaissa pahoinpitely määritellään ”toisen henkilön ter- veyttä vahingoittavaksi, kipua aiheuttavaksi tai tiedottomaan tai sitä vastaavaan tilaan saattavaksi fyy- siseksi toiminnaksi, tai toimimatta väkivaltaisesti edellä mainittuihin tilanteisiin johtavaksi toiminnaksi.”
(RL 21:5). Myös kuritusväkivalta kuuluu fyysiseen kaltoinkohteluun ja se on kielletty laissa (Lapsen- huoltolaki 1:1). Kuritusväkivalta tarkoittaa kivun ja epämukavan olon aiheuttamista, joka ei johda ruu- miilliseen vammaan. Tarkoituksena on rankaista tai säädellä lapsen käyttäytymistä esimerkiksi läpsimi- sellä, tönimisellä, tukistamisella, luunapeilla tai nipistelemällä. (Tupola ym., 2012.) WHO:n (2016) mu- kaan fyysisen kaltoinkohtelun uhriksi joutuu lapsuudessaan yksi neljästä lapsesta. Suomalaisessa TADS- mittarin validointitutkimuksessa (n = 692) esiintyvyys oli samansuuntainen (23 %) (Salokangas ym., 2016). Korkeasta esiintyvyydestä huolimatta fyysinen kaltoinkohtelu on usein salattua, näkymätöntä ja aliraportoitua (WHO, 2016). Tutkimuksessamme fyysistä kaltoinkohtelua tutkitaan esimerkiksi kysy- myksellä ”Minua lyötiin lapsena niin kovaa, että minulle tuli mustelmia, haavoja tai ruhjeita.”
Fyysinen laiminlyönti (Physical Neglect) on kyseessä, kun fyysiset perustarpeet eivät täyty. Esimerkiksi ravitsemus, terveydenhoito, hygienia, asumisolosuhteet, vaatetus ja suojelu voi olla puutteellista. Lapsi voi joutua fyysisiin vaaratilanteisiin kuten paleltua, saada myrkytyksen tai pudota korkealta. (Söderholm
& Politi, 2012.) Suomalaisessa TADS-mittarin (n = 692) fyysisen laiminlyönnin esiintyvyys lapsuudessa oli noin 50 prosenttia (Salokangas ym., 2016). Tutkimuksessamme fyysistä laiminlyöntiä tutkittiin esi- merkiksi kysymyksillä ”Minulla oli turvallinen olo lapsena ja tunsin, että minua suojeltiin. (r)” ja ”Van- hempani olivat usein humalassa tai muuten päihtyneitä.”
Seksuaalinen kaltoinkohtelu (Sexual Abuse) esiintyy kirjallisuudessa myös käsitteillä seksuaalinen hy- väksikäyttö ja seksuaalinen väkivalta. Suomen rikoslaki määrittelee lapsen seksuaalisen kaltoinkohtelun kehitystä vaarantavaksi teoksi tai teon yritykseksi, joka tapahtuu kosketellen tai sukupuoliyhteyden kautta. Lisäksi määritelmä sisältää sen, että saa lapsen ryhtymään seksuaaliseen tekoon esimerkiksi hou- kuttelemalla, manipuloimalla tai lahjomalla. Lapseksi katsotaan alle 16-vuotias, paitsi samassa talou- dessa asuvan vanhemmaksi rinnastettavan tekijän kohdalla lapseksi määrittyy alle 18-vuotias. (RL 20:6.) WHO määrittelee seksuaalisen kaltoinkohtelun lapsen osallistamiseksi seksuaaliseen aktiivisuuteen, jota uhri ei täysin ymmärrä, jolle on kyvytön antamaan tietoisen suostumuksensa, johon ei ole kehitykselli- sesti valmis ja joka rikkoo yhteiskunnan lakeja tai kieltoja. Tekijä voi olla aikuinen tai lapsi, jolla on iän tai kehityksensä puolesta valta-, luottamus- tai vastuuasema uhriin nähden, ja jonka tarkoituksena on oman tarpeen tyydyttäminen. (WHO, 1999.) Globaalin meta-analyysin mukaan 18 prosenttia tytöstä ja noin 8 prosenttia pojista joutuu seksuaalisen kaltoinkohtelun uhriksi lapsuudessaan (Stoltenborgh, van IJzendoorn, Euser & Bakermans-Kranenburg, 2011). Suomalaisessa TADS-mittarin validointitutkimuk- sessa (n = 692) esiintyvyys oli 5,5 prosenttia (Salokangas ym. 2016.) Seksuaalisen kaltoinkohtelun esiin- tyvyystilastoihin voi vaikuttaa sen tunnistamisen ja julkituomisen vaikeus (Lahtinen, Laitila, Korkman
& Ellonen, 2018). Tutkimuksessamme ilmiötä tutkittiin esimerkiksi kysymyksillä ”Lapsuudessani joku kosketti minua tai yritti saada minut koskemaan heitä seksuaalisesti.” ja ”Minut on raiskattu.”
2.3 Psykosomatiikka ja psykosomaattinen oireilu
Psykosomatiikka tarkoittaa psyykkisten ja psykososiaalisten tekijöiden vaikutuksen tutkimista suhteessa somaattisten eli kehollisten sairauksien ja oireiden ilmenemiseen. Koska nykyään sairaudet nähdään mo- nimuotoisina etiologialtaan, psykosomaattisen lääketieteen tilalle on esitetty käsitteitä kokonaisvaltainen lääketiede tai biopsykososiaalinen sairausnäkökulma. (Joukamaa & Mattila, 2016.) Psykosomatiikan voi nähdä virinneen ihmisen kokonaisvaltaisuuden ymmärtämisen tarpeesta sekä vastareaktiona nykylääke- tieteen erikoisaloja erittelevälle käytännölle. Psykosomatiikka huomioi terveyden ja sairastamisen kolme dimensiota: psyykkisen, biologisen ja sosiaalisen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että terveysongelmia tutkittaessa huomioidaan somaattisten oireiden lisäksi myös henkilöhistoria ja elämäntilanne. Kokonais- valtaisuudella on merkitystä myös hoitomotivaation, hoidon vastaanottamisen ja parantumisen halun kannalta. Lääketieteen kehityksen myötä psykosomatiikka on vakiinnuttanut asemansa terveydenhuollon kentällä. Nykyään psykosomaattisia häiriöitä ja oireita ei nähdä sairauskeskeisesti, vaan kehon ja mielen vuorovaikutuksen toimintahäiriöinä. (Lehtonen, 2019.)
Psykosomaattiset oireet ovat olleet tutkimuksen kohteena 1800-luvulta asti, jolloin myös termi psyko- somaattinen vakiintui (Erkolahti & Ebeling, 2016). Myös käsitettä toiminnallinen oireilu käytetään laa- jasti (Räsänen & Läksy, 2019). McDougall´n (2000) mukaan ihmisellä voi olla taipumus ruumiilliseen reagointiin, jos sisäiset tai ulkoiset kuormitustekijät ylittävät psykologiset selviytymismekanismit ja kä- sittelykeinot. Psykosomaattisia oireita ovat kaikenlaiset keholliset ongelmat ja sairaudet, joihin psykolo- giset tekijät vaikuttavat merkittävästi (McDougall, 2000). Yleisväestössä lievien ja ohimenevien somaat- tisten oireiden esiintyvyys on 60–80 prosenttia (Räsänen & Läksy, 2019). Somatisaation käsitteellä tar- koitetaan psyykkisesti stressaavien tilanteiden yhteydessä aktivoituvaa ruumiillista reagointitapaa, joka ilmenee somaattisena oireiluna tai sairauksina (Lehtonen, 2019). Terveydenhuollossa kohdatuista so- maattisista oireista noin viidesosa ei selity elimellisellä syyllä (Räsänen & Läksy, 2019). Pitkäaikaiset psykofyysisen sopeutumisen häiriöt voivat altistaa esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten sairauksille, ki- vuille, aineenvaihdunta- ja ravitsemushäiriöille sekä vastustuskyvyn heikkenemiselle (Lehtonen, 2019).
Psykosomatiikan ja psykosomaattisten oireiden määrittelyä vaikeuttaa esimerkiksi se, että somaattinen oireilu liittyy moniin psyykkisiin häiriöihin ja vastaavasti psyykkiset oireet liittyvät moniin somaattisiin sairauksiin (Joukamaa, 2017). Voidaan puhua kaksisuuntaisesta yhteydestä somaattisten ja psyykkisten tekijöiden välillä (Lehtonen, 2019). On olemassa häiriöitä, joissa somaattiset oireet ovat keskiössä, kuten somatisaatiohäiriö (Räsänen & Läksy, 2019). Somaattiset oireet ovat yleisiä myös esimerkiksi masen- nuksessa, ahdistuksessa ja posttraumaattisessa stressihäiriössä (Lehtonen, 2019). Emme tarkastele tutki- muksessamme edellä mainittuja häiriöitä, vaan keskitymme itsenäisenä esiintyvän psykosomaattisen oi- reilun tutkimiseen. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin seuraavia psykosomaattisia oireita: päänsärky, hei- kotuksen tai huimauksen tunne, sydän- tai rintakivut, kivut ristiselässä, pahoinvointi ja vatsavaivat, li- hassäryt, hengenahdistus, kuumat tai kylmät aallot, puutuminen tai pistely jossakin ruumiinosassa, pa- lantunne kurkussa, heikkouden tunne jossakin ruumiinosassa ja painon tunne käsissä tai jaloissa.
2.4 Traumojen ja somaattisen oireilun yhteys
Psyykkinen trauma voi oireilla somaattisesti esimerkiksi kivun tuntemuksina, vatsan toiminnan ongel- mina ja rytmihäiriötuntemuksina (Haravuori ym., 2016). Lapsuuden kaltoinkohtelun ja aikuisuuden so- maattisen oireilun yhteyttä voidaan selittää sillä, että lapsuusaikana tapahtuva kaltoinkohtelu ja siihen liittyvä korkea stressi vaikuttavat kehittyvien aivojen rakenteelliseen, toiminnalliseen ja hormonaaliseen
kehitykseen (D’Andrea, Ford, Stolbach, Spinazzola & van der Kolk, 2012; Teicher ym., 2003). Lapsuu- dessa hermoverkkojen kehitys on runsainta, ja toistuvat traumatisoivat kokemukset vahvistavat edelleen kaltoinkohtelun muokkaamia hermoverkkoja (Teicher, Samson, Anderson & Ohashi, 2016). Suurimmat vaikutukset kohdistuvat limbisen järjestelmän rakenteisiin, joka säätelee tunteita ja autonomisia toimin- toja eli esimerkiksi vireystilaa (Pihko, 2012; Soinila, 2001). Limbisen järjestelmän häiriöt ovat yhtey- dessä kohonneisiin somaattisiin oireisiin (Teicher, Glod, Surrey & Swett, 1993). Kaltoinkohtelu vaikut- taa myös stressireaktioissa keskeiseen hypotalamus-aivolisäke-munuaisakseliin. (Pihko, 2012.) Lapsuu- den kaltoinkohtelusta johtuva stressaava ympäristö vaikuttaa stressinkäsittelykykyyn ja aiheuttaa kroo- nistunutta stressiä aikuisuudessa (Centers for Disease Control and Prevention, 2020; Teicher ym., 2003;
Haapasalo, 2007; Hager & Runz, 2010; Hong ym., 2018). Kroonistunut stressi pitää elimistön kohon- neessa valmiustilassa ja kortisolitason korkealla, jotka altistavat somaattisille häiriöille (Pihko, 2012).
Tunteiden säätelyn ongelmilla on merkittävä rooli somaattisten oireiden taustalla (Lehtonen, 2019), koska tunteet vaikuttavat kehollisiin reaktioihin (Hyyppä, 1997). Lapsuuden kokemuksilla on suuri mer- kitys sille, kuinka opimme säätelemään tunteitamme. Lapsuudessa muovautuvat toimintamallit eivät ole vain psykologisia, vaan myös elimistön tiedostamattomia malleja. (Lehtonen, 2019.) Kaltoinkohdelluilla tunteiden säätelyn kehitys jää usein puutteelliseksi, eli esimerkiksi itsen rauhoittaminen ei onnistu riittä- vällä tavalla (Pihko, 2012). Traumatisoituessaan yksilö menettää tunteen siitä, että kykenee palauttamaan turvallisuuden- ja hallinnantunteen, jolloin hän voi menettää kykynsä käyttää tunteita toimintansa oh- jauksessa (van der Kolk, 2006). Tunteiden säätelyn kontrollointi tapahtuu aivojen otsalohkon etuosassa, joka kehittyy nuoreen aikuisikään saakka. Lapsuuden kaltoinkohtelu vaikuttaa otsalohkon etuosaan, ja lapsuudessa kaltoinkohdelluilla aikuisilla se on todettu pienemmäksi kuin verrokeilla ja toimivan puut- teellisesti. Lisäksi otsalohkon etuosa ohjaa uhkareaktioista vastaavaa mantelitumaketta. Otsalohkon etu- osan inhibition ollessa heikentynyt mantelitumake reagoi pieniinkin uhkan merkkeihin, ja sen koon on todettu olevan suurentunut kaltoinkohdelluilla henkilöillä. (Pihko, 2012.) Lisäksi psykosomaattisiin oi- reisiin yhdistyy vaikeus tunnistaa ja ilmaista tunteita sekä kuvata niitä sanallisesti, josta seuraavat tunne- jännitteet voivat purkautua somaattisena oireiluna (Lehtonen, 2019; van der Kolk, 2007).
Polyvagaalisen teorian (Porges, 1995; 1997; 2001; 2004) mukaan lapsuuden traumaattiset kokemukset yliherkistävät autonomisen hermoston jatkuvaan uhkavalmiuteen, jolloin normaalit ärsykkeet tulkitaan uhkiksi, ja toimintaan valmistava sympaattinen hermosto aktivoituu turhaan. Kiintymyssuhdekäyttäyty-
miselle ja sosiaaliselle toiminnalle olennaisen vagushermon kehitys tarvitsee riittävästi turvallisia koke- muksia, jotta uhkajärjestelmä ei herkisty liiallisesti (Porges, 2011). Sympaattisen hermoston yliaktiivi- suus häiritsee elimistön tasapainotilaa ja sosiaalista vuorovaikutusta (Porges, 2004). Varsinkin traumati- soitumisen ollessa toistuvaluonteista, kaltoinkohdellut altistuvat kroonisille fysiologisille ali- tai ylivi- reystiloille eli säätelyhäiriöille (van der Kolk, 2006). Pitkittyessään uhkareaktioiden säätelyhäiriöt ai- heuttavat somaattisia oireita kuten kroonisia kiputiloja (Kolacz, Kovacic & Porges, 2019).
Traumatyyppien yhteys somaattiseen oireiluun ei ole yksiselitteinen aiemman tutkimustiedon valossa.
Spertus, Yehuda, Wong, Halligan ja Seremetis (2003) löysivät yhteyden somaattiseen oireiluun emotio- naalisen, fyysisen ja seksuaalisen kaltoinkohtelun, sekä emotionaalisen laiminlyönnin kohdalla. Kealy, Rice, Ogrodniczuk ja Spidel (2018) löysivät yhteyden somaattiseen oireiluun vain emotionaalisten ja seksuaalisen kaltoinkohtelun, sekä emotionaalisen laiminlyönnin kohdalla häpeän ja syyllisyydentunteen medioimana. Somaattisen huolestuneisuuden havaittiin olevan yhteydessä lapsuudessa koettuun fyysi- seen ja emotionaaliseen kaltoinkohteluun (Sansone, Wiederman, Tahir & Buckner, 2009). Spitzer, Bar- now, Gau, Freyberger ja Grabe (2008) havaitsivat somatiosaatiohäiriöistä kärsivillä esiintyvän enemmän fyysistä ja seksuaalista kaltoinkohtelua, mutta vain seksuaalinen kaltoinkohtelu osoittautui merkittäväksi somatisaatiohäiriön ennustajaksi. Nickelin & Eglen (2006) tutkimuksen mukaan aikuisuuden somaatti- nen oireilu on yhteydessä itse raportoituun lapsuudenaikaiseen fyysiseen ja seksuaaliseen kaltoinkohte- luun. Tutkimukset osoittavat traumatyyppien yhteyden somaattiseen oireiluun (Davis, ym. 2005), mutta kuinka traumatyypit eroavat toisistaan tai mikä vaikuttaa tuohon yhteyteen on hämärän peitossa
3 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA HYPOTEESIT
Tutkimuskysymys 1: Ovatko lapsuuden traumaattiset kokemukset yhteydessä aikuisuuden somaattiseen oireiluun?
Hypoteesi 1: Hypoteesimme on aikaisempaan tutkimustietoon nojaten (Davis ym., 2005), että lapsuuden traumaattiset kokemukset ovat yhteydessä somaattiseen oireiluun aikuisuudessa.
Tutkimuskysymys 2: Eroavatko eri traumatyypit toisistaan aikuisiän somaattisen oireilun suhteen?
Hypoteesi 2: Hypoteesimme on, että viisi eri traumatyyppiä eroavat vaikutukseltaan suhteessa aikuisiän somaattiseen oireiluun johtuen traumatyyppien erilaisista ominaispiirteistä (WHO, 1999).
4 AINEISTO
Tutkimuksen aineisto on osa Itä-Suomen yliopiston psykologian tutkimusryhmän tekemää Mielenter- veyden voimavarat ja vaaratekijät -yleisväestötutkimusta (n = 227). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää yleisväestön terveyttä ja mielenterveyttä suojaavia tekijöitä, kuten resilienssiä, optimismia ja koettua ki- pupystyvyyttä, sekä vaarantavia tekijöitä, kuten traumoja, masennusta ja stressiä. Aineisto on kerätty poikkileikkausasetelmalla yhdellä kuudestatoista strukturoidusta mittarista koostuvalla kyselylomak- keella vuosina 2016–2018. Aineiston keräsi Itä-Suomen yliopiston psykologian opiskelijat muka- vuusotannalla ja osallistujien rekrytoinnissa käytettiin lumipallomenetelmää. Tutkittavien henkilöiden tuli olla vapaaehtoisia, täysi-ikäisiä, heidän tuli omata riittävä suomenkielentaito, sekä heidän tuli olla tietoisia tutkimuksen taustoista ja tarkoituksesta. Ennen tutkimukseen osallistumista vastaajat allekirjoit- tivat suostumuslomakkeen, jossa kerrotaan tutkimuksen tarkoituksesta, tutkimuksen vapaaehtoisuudesta ja tutkimusaineiston luottamuksellisuudesta (Liite 1). Osallistujien anonymiteetin suojaamiseksi tulokset analysoitiin ryhmätasolla koodattuina, jolloin yksittäinen henkilö ei ole tunnistettavissa.
Aineistolla on Itä-Suomen yliopiston eettisen lautakunnan hyväksyntä. Enemmistö vastaajista oli naisia (n = 138, 61.3 %). Vastaajien ikä vaihteli välillä 17–78, keskiarvon ollessa 38 vuotta (KH = 15.8). Aka- teemisen loppututkinnon oli suorittanut 40.1 prosenttia vastaajista (n = 91) ja tutkimushetkellä työelä- mässä mukana oli 64.9 prosenttia vastaajista (n = 146). Vastaajat olivat melko korkeasti kouluttautuneita, sillä tilastokeskuksen (2018) raportin mukaan 32.2 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista on suorit- tanut korkeakoulututkinnon. Pelkän perus- tai kansakoulun oli suorittanut vain pieni osa (n=14, 6.2 %) vastaajista. Vastaajista lähes kaikki (96.9 %) arvioivat oman terveydentilansa hyväksi, tai melko hyväksi (n = 220). Vastaajista 44.9 prosenttia (n = 102) raportoi sairastaneensa jotain lääkärin toteamaa fyysistä tai psyykkistä sairautta viimeisen vuoden aikana. Aineistossamme oli vain yksittäisiä puuttuvia havain- toja, eikä niitä huomioitu vähäisyytensä vuoksi analyysissa.
5 MITTARIT
5.1 TADS -traumakysely
TADS (The Trauma and Distress scale) on retrospektiivinen itsearviointimenetelmä aikuisille haitallisten lapsuuden kokemusten kartoittamiseen (Liite 2.). TADS on tutkimuksemme regressioanalyyseissa selit- tävänä muuttujana. Menetelmän kehittivät Patterson ja kollegat EPOS-hankkeen (European Prediction
of Psychosis Study) yhteydessä Englannissa vuonna 2002. Alun perin menetelmä rakennettiin kliinisesti arvioidun korkean psykoosiriskin potilaiden traumataustan selvittämistä varten. Menetelmä sopii sekä itse täytettäväksi kyselyksi että haastattelurungoksi. TADS:n osiot on koottu vertailemalla useiden trau- maattisia, haitallisia ja ahdistavia kokemuksia mittaavien kyselyiden asteikoita. Lisäksi osioiden laatimi- sen apuna käytettiin EPOS-keskuksen julkaisemia lapsuuden vastoinkäymisiä koskevia raportteja.
Vaikka TADS on kehitetty kliinisessä kontekstissa koskien psykoosiriskin ennustamista, se on arvioitu käyttökelpoiseksi ja sitä on käytetty lapsuuden vastoinkäymisten ja traumojen tutkimiseen yleisväes- tössä. (Salokangas ym., 2016.)
TADS koostuu 43 kysymyksestä. Kyselyn ohjeistuksessa vastaajalle tarkennetaan, että ”useat kysymyk- set viittaavat lapsuusaikaan, jolla tarkoitetaan ajanjaksoa lapsuudessasi ja nuoruudessasi ennen koulun lopettamista”. Kysymyksiin vastataan neljäportaisella Likert-asteikolla (0 = ei koskaan, 1 = harvoin, 2 = joskus, 3 = usein ja 4 = lähes aina). Se erottelee viisi traumatyyppiä, jotka ovat emotionaalinen kaltoin- kohtelu (EmoAb), emotionaalinen laiminlyönti (EmoNeg), fyysinen kaltoinkohtelu (PhyAb) fyysinen laiminlyönti (PhyNeg) ja seksuaalinen kaltoinkohtelu (SexAb). Faktorirakenteet, keskiarvot ja keskiha- jonnat on eritelty taulukossa 1. Viiden traumatyypin kysymysten lisäksi TADS:ssa on kysymyksiä kos- kien menetyksiä, kiusaamista, syyllisyydentuntoa ja syrjintää sekä kaksi vastausten luotettavuutta mit- taavaa kysymystä (Salokangas ym., 2016). Edellä mainittuja traumatyyppejä pidetään yleisesti lapsuuden vastoinkäymisten ydinalueina (Thabrew, De Sylva & Romans, 2012).
TADS on validoitu suomalaiselle yleisväestöaineistolle (n = 692) (Salokangas ym., 2016). Se on validi, reliaabeli ja kliinisesti käyttökelpoinen menetelmä retrospektiiviseen lapsuuden traumatisoitumisen tut- kimiseen. Kaikkien kysymysten yhteinen sisäinen johdonmukaisuus on hyvä ( = 0.89). Traumatyyppi- kohtaisesti sisäinen johdonmukaisuus on hyvä emotionaalisen laiminlyönnin ( = 0.83) ja seksuaalisen kaltoinkohtelun ( = 0.85) osalta, tyydyttävä emotionaalinen kaltoinkohtelun ( = 0.79) ja fyysisen kal- toinkohtelun ( = 0.70) osalta ja heikko fyysisen laiminlyönnin ( = 0.58) osalta. Rinnakkaisvaliditeet- tianalyysin perusteella TADS-kokonaisarvo sekä traumatyyppikohtaiset arvot olivat merkitsevästi yh- teydessä masennukseen ja mielenterveyspalveluihin hakeutumiseen. Traumatyypeistä emotionaalinen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu olivat eniten yhteydessä masennukseen ja mielenterveyspalveluihin ha- keutumiseen, ja fyysisen laiminlyönnin yhteys oli heikoin. (Salokangas ym., 2016.)
Taulukko 1. TADS-mittarin faktorit, väittämien keskiarvot ja keskihajonnat.
Valitse vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa kokemustasi (0–4). Keskiarvo Keskihajonta Emotionaalinen kaltoinkohtelu
10. Tunsin, että vanhempani eivät hyväksyneet minua 0.71 1.08 12. Joku perheenjäsenistäni nöyryytti minua lapsuudessani 0.78 1.08
14. Uskon olevani paha ihminen 0.33 0.65
26. Tunsin, että minua vihattiin perheessäni, kun olin lapsi 0.27 0.68 32. Tunsin, että minua lannistettiin, arvosteltiin ja että minut saatiin
tuntemaan itseni huonommaksi lapsena
0.81 1.13
Emotionaalinen laiminlyönti
8. Minun perheeni oli lämmin ja rakastava (r) 3.00 1.02
5. Tunsin, että minua arvostettiin ja pidettiin tärkeänä lapsena (r) 3.04 1.03 13. Lapsuudenperheessäni huolehdittiin toinen toisistaan (r) 3.21 1.02
21. Kunnioitan itseäni (r) 3.32 0.84
40. Minun lapsuuden perheeni oli kannustava ja tukeva (r) 2.92 1.21 Fyysinen kaltoinkohtelu
9. Minua lyötiin lapsena niin kovaa, että minulle tuli mustelmia, haa- voja tai ruhjeita
0.23 0.55
16. Minua on vakavasti pahoinpidelty fyysisesti 0.14 0.49
17. Aikuiset (kuten opettajat, lääkärit, hoitajat) huomasivat mustelmia, haavoja tai ruhjeita, kun minua oli hakattu
0.05 0.36 20. Luulen, että minua pahoinpideltiin fyysisesti lapsena 0.23 0.64 24. Minä olen joutunut henkeä uhkaaviin tilanteisiin 0.46 0.74 Fyysinen laiminlyönti
1. Minulla oli turvallinen olo lapsena ja tunsin, että minua suojeltiin (r) 3.45 0.88
2. Minulla oli usein nälkä lapsena 0.70 0.93
4. Jouduin usein pitämään likaisia tai kuluneita vaatteita koulussa 0.45 0.77 6. Vanhempani olivat usein humalassa tai muuten päihtyneitä 0.92 1.13 31. Jos olin lapsena sairas ja/tai tarvitsin hoitoa, minut vietiin lääkäriin
tai sairaanhoitajan luokse (r)
3.44 0.98
Seksuaalinen kaltoinkohtelu
22. Lapsuudessani joku kosketti minua tai yritti saada minut koske- maan heitä seksuaalisesti
0.20 0.56
25. Jouduin salailemaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä asioita lapsena
0.15 0.60
30. Minut on raiskattu 0.07 0.42
33. Joku lähenteli minua seksuaalisesti lapsena 0.21 0.62
41. Luulen, että minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi lapsuudessani 0.15 0.53 (r) = Käänteisesti pisteytetty väittämä
5.2 SCL-90 -somatisaatiofaktori
Tutkimuksessa käytettiin SCL-90-mittarin (Symptom Checklist) somatisaatiofaktoria (Liite 3.). SCL-90 on multikategorinen psyykkisen oirehdinnan mittari, jonka on kehittänyt Derogatis kollegoineen 1977.
Se koostuu 90 väittämästä, joiden sopivuutta vastaaja arvioi viisiportaisella Likert-asteikolla (1 = ei lain- kaan, 2 = melko vähän, 3 = jonkin verran, 4 = melko paljon, 5 = erittäin paljon). SCL-90 on kehitetty Hopkins Symptom Checklist -mittarin (HSCL) pohjalta ja siitä on kehitetty myös uudempi versio SCL- 90R, joka eroaa hieman käyttämästämme SCL-90-mittarista. SCL-90 mittaa psyykkistä oireilua yhdek- sässä eri oiredimensiossa: somatisaatio, pakko-oireet, masentuneisuus, ahdistuneisuus, foobisuus, psy- koottisuus, paranoidisuus, vihamielisyys ja interpersoonallinen herkkyys. (Derogatis & Cleary, 1977.) Lisäksi mittarissa on seitsemän väittämää, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin faktoreihin, vaan mittaa- vat yleisvointia, kuten ruokailu- ja nukkumisrytmiä (Holi, Sammallahti & Aalberg, 1998). Psykologi- sessa arvioinnissa faktorien sisältämien väittämien pisteet lasketaan yhteen ja niistä muodostetaan oi- reprofiili. Oireprofiilin avulla voidaan arvioida psyykkisen oireilun laatua ja määrää. Lisäksi kaikkien väittämien kokonaispistemääristä voidaan muodostaa kolme erilaista yleisen oireilun indikaattoria. (Holi ym., 1998.)
Somatisaatiofaktori on tutkimuksen regressioanalyyseissä selitettävänä muuttujana. Väittämät koskevat fysiologisia oireita viimeisen kuukauden ajalta esimerkiksi sydän-, verenkierto-, ruuansulatus- ja hengi- tyselimistössä. Mittarin kliininen jaottelukyky on kohtalainen (Rief & Fichter, 1992) ja teorianmukaisten dimensioiden rakennevaliditeetti on heikko (Clark & Friedman 1983; Rief & Fichter, 1992). Holi ja kol- legat (1998) esittävät, että SCL-90:n faktorirakenne pitäisi määrittää kullekin populaatiolle erikseen, sillä rakenne vaihtelee riippuen tutkittavasta populaatiosta. Mittari on validoitu suomalaiselle yleisväestölle (n = 337) ja psyykkisen avohoidon potilaille (n = 249) (Holi ym., 1998).
Taulukossa 2. on kuvattu somatisaatiofaktorin kysymysten jakauma. Yleisimpiä oireita olivat päänsärky (2.20) ja lihassäryt (2.09). Vähiten raportoituja vaivoja olivat sydän ja rintakivut (1.20) sekä painon tunne raajoissa (1.20).
Taulukko 2. SCL-90 somatisaatiofaktorin väittämien keskiarvot ja keskihajonnat.
Missä määrin (1–5) sinua on viimeisen kuukauden aikana vaivannut? Keskiarvo Keskihajonta
Päänsärky 2.20 1.02
Heikotuksen tai huimauksen tunne 1.73 0.93
Sydän- tai rintakivut 1.20 0.57
Kivut ristiselässä 1.80 1.10
Pahoinvointi ja vatsavaivat 1.77 0.88
Lihassäryt 2.09 1.12
Hengenahdistus 1.22 0.59
Kuumat tai kylmät aallot 1.30 0.68
Puutuminen tai pistely jossakin ruumiinosassa 1.67 0.92
Palantunne kurkussa 1.23 0.63
Heikkouden tunne jossakin ruumiinosassa 1.44 0.85
Painon tunne käsissä tai jaloissa 1.20 0.59
6 TILASTOLLISET MENETELMÄT
Aineiston tilastolliseen tarkasteluun käytettiin IBM SPSS Statistics 25 -ohjelmaa. Trauman kokeneet ih- miset määritettiin Salokankaan ym. (2016) menetelmällä, jossa tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään; trau- man kokeneisiin ja verrokkeihin. Vastaaja luokiteltiin ryhmään 1 (trauma) mikäli hän oli vastannut yh- teenkään kyseistä traumatyyppiä kartoittavaan kysymykseen vastausvaihtoehdolla 2–4 (joskus–melkein aina). Vastaaja kuului ryhmään 0 (ei traumoja), jos traumatyyppien kysymysten vastaukset olivat 0–1 (ei koskaan–harvoin). Käänteiset kysymykset koodattiin uudelleen. Kaikkien väittämien viisiportainen Li- kert-asteikko muutettiin siten, että 0 tarkoittaa ei traumoja (0 ei koskaan–1 harvoin) ja 1 tarkoittaa trau- man kokenut (2 joskus–4 melkein aina). Tämän jälkeen traumatyyppien faktorien summamuuttujat muu- tettiin siten, että 0 = 0 ja 1 > 0.SCL-90 -mittarin somatisaatiofaktori ei ole normaalisti jakautunut (Kol- mogorov-Smirnov = .134, p < .001).TADS-traumamittarin faktorien tulokset eivät myöskään ole nor- maalisti jakautuneita (Kolmogorov-Smirnov EmoAb = .216, p < .000, EmoNeg = .139, p < .000, PhyAb
= .409, p < .000, PhyNeg = .381, p < .000, SexAb = .462 p < .000), joten analyyseissä käytettiin epäpar- metrisiä testejä. Traumatisoituneita ja verrokkeja vertailtiin sosiodemografisten muuttujien suhteen ryh- mien keskiarvojen vertailulla jatkuvissa muuttujissa ja X2 -testillä kategorisissa muuttujissa. Muuttujien epänormaalin jakauman takia keskiarvovertailu suoritettiin Mann-Whitneyn U -testillä.
Lapsuuden traumaattisten kokemusten ja aikuisuuden somaattisten oireiden suoraviivaista syy-seuraus- suhdetta mallinnettiin lineaarisella regressioanalyysillä. Selittäviksi muuttujiksi valittiin TADS-trauma- kyselyn viisi traumaluokkaa ja selitettäväksi muuttujaksi SCL-90 mittarin somatisaatiofaktori. Jokaiselle traumatyypille mallinnettiin itsenäinen regressiomalli, sekä yksi kaikki viisi traumatyyppiä yhdistävä regressioanalyysi. Kaikissa suoritetuissa regressioanalyyseissä kontrolloitiin vastaajien ikä, sukupuoli, koulutusvuodet sekä psyykkiset ja fyysiset sairaudet. Ikä ja sukupuoli kontrolloitiin, sillä niiden havait- tiin olevan yhteydessä tutkittavien muuttujien vaihteluun aineistossamme. Koulutusvuosien määrä kont- rolloitiin analyysistä, sillä koulutustason on havaittu olevan yhteydessä terveyteen (Palosuo ym., 2004).
Fyysisen ja psyykkisen sairastavuuden kontrollointi katsottiin tarpeelliseksi tutkittaessa somaattista oi- reilua. Sairaudella tarkoitetaan lääkärin toteamaa sairautta viimeisen vuoden aikana. Useamman selittä- vän muuttujan mallissa vaikuttava matalan kolineaarisuuden ehto täyttyi. Kaikkien hyödynnettyjen tilas- tollisten menetelmien tilastollisesti merkitseväksi tulokseksi määritettiin p-arvo alle 0.05.
Kunkin käytetyn muuttujan sisäistä johdonmukaisuutta arvioitiin Cronbachin alphalla (α). Traumamuut- tujissa hyödynnettiin dikotomisoituja arvoja. α-arvoja tarkasteltiin seuraavien sääntöjen mukaisesti:
> 0.90 = erinomainen, 0.80–0.89 = hyvä, 0.70–0.79 = tyydyttävä, 0.60–0.69 = kohtalainen ja
≤ 0.59 = heikko (George & Mallery, 2003).
7 TULOKSET
7.1 Sosiodemografiset tekijät ja sairaudet
Trauman kokeneiden ja verrokkien sosiodemografiset tekijät on esitetty taulukossa 3. Trauman kokeneet olivat keskimäärin viisi vuotta vanhempia kuin verrokit. Sukupuolella oli tilastollisesti merkittävä vai- kutus vain emotionaalisen kaltoinkohtelun traumaluokassa, joka oli naisten yliedustama. Emotionaali- sesti kaltoinkohdelluista 73,5 prosenttia oli naisia. Traumatisoituneet ja verrokit eivät eronneet tilastolli- sesti merkittävästi asumismuodon tai koulutusvuosien osalta.
Taulukko 3. Sosiodemografiset tekijät aineistossa (n = 227)
Traumatisoituneet n = 159 Verrokit n = 68 Testisuureet
Nainen n (%) 99 (62.26) 39 (57.35) X2 = .20, p = .656a, df = 1 Asuu yksin n (%) 71 (44.65) 31 (45.59) X2 = 1.18, p = .759a, df = 3 Ikävuodet ka (kh) 39.80 (16.14) 34.80 (14.57) U = 4293.5 p = .020b Koulutusvuodet ka (kh) 15.53 (4.22) 15.62 (3.48) U = 4853 p = .322b a = Ryhmien välinen tilastollinen merkitsevyys laskettu Pearson chi-square -testillä.
b = Ryhmien välinen tilastollinen merkitysevyys laskettu Mann-Whitneyn U-testillä.
Fyysiset sairaudet ja niiden esiintyvyys on esitetty taulukossa 4. Vastaajista noin 42 prosenttia (n = 95) raportoi sairastaneensa jotain lääkärin toteamaa fyysistä sairautta viimeisen 12 kuukauden aikana. Ylei- simpiä sairauksia olivat kohonnut verenpaine (n = 31) ja pitkittynyt selkäkipu (n = 22).
Taulukko 4. Fyysisten sairauksien esiintyvyys aineistossa.
Millaisia lääkärin toteamia ruumiillisia sairauksia sinulla on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana
n
Kohonnut verenpaine 31
Diabetes 7
Sepelvaltimotauti tai angina spectoris (rintakipua rasituksessa) 2
Nivelreuma 2
Pitkittynyt selkäkipu 22
Astma 9
Tulehduksellinen suolistosairaus 4
Silmäsairaus 5
Migreeni 7
Ihosairaus 8
Rasitusvamma 10
Kilpirauhasen vajaatoiminta 5
Jokin muu 21
Psyykkiset sairaudet ja niiden esiintyvyys on esitetty taulukossa 5. Vastaajista noin 9 prosenttia (n = 21) raportoi sairastaneensa lääkärin toteamaa psyykkistä sairautta viimeisen 12 kuukauden aikana. Yleisem- piä psyykkisiä sairauksia aineistossamme olivat masennus (n = 12) ja ahdistuneisuushäiriö (n = 5). Yksi vastaaja raportoi sairastavansa traumaperäistä stressihäiriötä.
Tulukko 5. Psyykkisten sairauksien esiintyvyys aineistossa.
Millaisia lääkärin toteamia ruumiillisia sairauksia sinulla on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana
n
Masennus eli depressio 12
Ahdistuneisuushäiriö 5
Alkoholiriippuvuus 3
Huumeriippuvuus 1
Persoonallisuushäiriö 2
Jokin muu 5
Traumatisoituneet eivät eronneet verrokeista fyysiseltä (X2 = 2.57, df = 1, p = .109) tai psyykkiseltä (X2
= 2.71, df = 1, p = .100) sairastavuudeltaan. Traumatisoituneet raportoivat enemmän somaattisia oireita kuin verrokit (U = 3711.5, p < .001). Lisäksi sukupuoli vaikutti somaattisten oireiden esiintyvyyteen siten, että naiset raportoivat miehiä enemmän somaattista oireilua (U = 4020.5, sig. < .000, Cohen-D = .579).
7.2 Traumatyyppien itsenäinen vaikutus somaattiseen oireiluun
Määrittelemättömän sekä traumatyyppikohtaisen trauman itsenäinen vaikutus somaattisten oireiden esiintyvyyteen on esitetty taulukossa 6. Yhteyttä tarkasteltiin lineaarisella regressioanalyysillä, josta kontrolloitiin iän, sukupuolen, koulutusvuosien ja fyysisen sekä psyykkisen sairastavuuden vaikutukset.
Lisäksi taulukossa on esitetty traumatyyppien esiintyvyys, sekä muuttujien sisäiset johdonmukaisuudet.
Yleisväestöaineistossamme 70 prosenttia (n = 159) vastanneista raportoi kohdanneensa traumaattisen kokemuksen joskus lapsuudessaan tai nuoruudessaan. Emotionaalinen (46.9 %) ja fyysinen (50.2 %) laiminlyönti olivat määrällisesti yleisimmät traumatyypit. Noin puolet kaikista vastanneista olivat koh- danneet laiminlyöntiä. Emotionaalien kaltoinkohtelu (36.6 %) oli noin kaksi kertaa yleisempää kuin fyy- sinen kaltoinkohtelu (18.6 %). Harvempi kuin joka kymmenes oli kohdannut seksuaalista kaltoinkohte- lua (8.8 %).
Lapsuudenaikaiset traumat olivat yhteydessä aikuisuuden somaattiseen oireiluun, koska trauman koke- neet vastaajat raportoivat enemmän somaattisia oireita kuin verrokkiryhmä. Ilmiö oli tilastollisesti mer- kittävä ja havaittavissa kaikkien traumatyyppien kohdalla taustamuuttujien kontrolloinnin jälkeenkin.
Määrittelemättömän trauman vaikutus somaattisten oireiden esiintyvyyteen oli 3.5 prosenttia. Eri trau-
matyypit vaikuttivat eri voimakkuudella aikuisuuden somaattiseen oireiluun. Emotionaaliset traumat vai- kuttavat enemmän somaattiseen oireiluun kuin fyysiset ja seksuaaliset traumat. Emotionaalinen kaltoin- kohtelu oli selitysvoimaltaan voimakkain (5.3 %) ja toimijuudeltaan passiivisempi emotionaalinen lai- minlyönti oli toiseksi voimakkain (3.5 %). Suorempi ja kehollisempi fyysinen kaltoinkohtelu osoittautui selitysvoimaltaan suunnilleen samankokoiseksi (3.2 %). Matalasta esiintyvyydestään huolimatta seksu- aalinen kaltoinkohtelu selitti mallissamme 2.6 prosenttia somaattisten oireiden vaihtelusta. Traumatyy- peistä määrällisesti yleisin, fyysinen laiminlyönti oli selitysvoimaltaan selvästi heikoin (1.5 %). Trauma- tyypit asettuivat samaan suuruusjärjestykseen myös regressiokertoimien (β) osalta suurimmasta pienim- pään lueteltuna: emotionaalinen kaltoinkohtelu, emotionaalinen laiminlyönti, fyysinen kaltoinkohtelu, seksuaalinen kaltoinkohtelu, ja fyysinen laiminlyönti. Verrattaessa aktiivisemman kaltoinkohtelun ja passiivisemman laiminlyönnin vaikutusta somatisaatioon on havaittavissa, että kaltoinkohtelulla on suu- rempi vaikutus pienemmästä esiintyvyydestä huolimatta. Kontrolloiduista taustamuuttujista sukupuo- lella ja fyysisellä sairastavuudella oli itsenäinen selitysosuus kaikissa regressiomalleissa. Psyykkisellä sairaudella oli tilastollisesti merkittävä osuus kaikissa regressiomalleissa, paitsi emotionaalisen laimin- lyönnin ja kaltoinkohtelun malleissa.
TADS-mittarin viiden traumatyypin kysymysten (25 kysymystä) sisäinen johdonmukaisuus Cronbachin alphalla mitattuna oli hyvä (0.871). Sisäinen johdonmukaisuus oli tyydyttävä (0.794), kun arvoon otettiin mukaan myös traumafaktorien ulkopuolella olevat kysymykset, eli kaikki 43 kysymystä. Traumatyyp- pien sisäinen johdonmukaisuus oli hyvä emotionaalisen laiminlyönnin ja seksuaalisen kaltoinkohtelun kohdalla, tyydyttävä emotionaalisessa kaltoinkohtelussa ja heikko fyysisen kaltoinkohtelun ja laimin- lyönnin osalta. Somatisaatiofaktorin sisäinen johdonmukaisuus oli hyvä (α = 0.835).
Taulukko 6. Lineaarinen regressioanalyysi traumaluokkien itsenäisestä vaikutuksesta somatisaatioon
n β R² Change p t α
Trauma 159 (70 %) .189* .035 .003 3.03 .871
Emotionaalinen kaltoinkohtelu 83 (36.6 %) .240** .053 .000 3.79 .757 Emotionaalinen laiminlyönti 106 (46.9 %) .197* .035 .003 3.03 .808 Fyysinen kaltoinkohtelu 42 (18.6 %) .181* .032 .004 2.89 .514 Fyysinen laiminlyönti 114 (50.2 %) .125* .015 .046 2.00 .514 Seksuaalinen kaltoinkohtelu 20 (8.8 %) .165* .026 .010 2.61 .845
*p < .05, **p < .001
7.3 Traumatyyppien yhteisvaikutus somaattiseen oireiluun
Traumatyyppien yhteisvaikutus somaattisten oireiden vaihteluun on kuvattu taulukossa 7. Analyysissä tarkasteltiin kuinka hyvin viisi traumatyyppiä yhdessä selittävät somatisaatio-oireiden vaihtelua. Malli sopii aineistoon erittäin hyvin (p < .000) viiden taustamuuttajan kontrolloinnin jälkeenkin. Viisi trauma- tyyppiä selittävät yhdessä somatisaation vaihtelusta 8.6 prosenttia. Mallin tilastollisesti merkitsevät trau- matyypit olivat seksuaalinen kaltoinkohtelu ja emotionaalinen kaltoinkohtelu. Seksuaalinen kaltoinkoh- telu osoittautui vaikutukseltaan suurimmaksi muuttujaksi somaattisen oireilun vaihtelua tarkasteltaessa (β = .227). Toiseksi suurin regressiokerroin oli emotionaalisella kaltoinkohtelulla (β = .168). Fyysisten traumamuotojen ja emotionaalisen laiminlyönnin β-arvot eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi nol- lasta, eli niille ei jäänyt itsenäistä selitysosuutta tarkasteltaessa kaikkia traumaluokkia yhdessä. Fyysiset traumamuodot ja emotionaalinen laiminlyönti selittivät kuitenkin somaattisen oireilun vaihtelua, kun niitä tarkasteltiin erillään muista traumatyypeistä (Taulukko 6.). Kontrolloiduista taustamuuttujista su- kupuolella (t = 2.61, p = .01, β = .16) ja fyysisellä sairastavuudella (t = 2.74, p = .007, β = .18) oli itsenäinen selitysosuus regressiomallissa.
Taulukko 7. Lineaarinen regressioanalyysi traumaluokkien yhteisvaikutuksesta somatisaatioon
t p β F df p R² Change
Koko malli 6.35 10 .000 .086
Emotionaalinen kaltoinkohtelu 2.21 .028 .168 Emotionaalinen laiminlyönti 1.17 .242 .091 Fyysinen kaltoinkohtelu 1.19 .237 .102 Fyysinen laiminlyönti -.07 .942 -.005 Seksuaalinen kaltoinkohtelu 2.06 .041 .227
8 POHDINTA
8.1 Lapsuuden traumakokemukset yhteydessä aikuisuuden somaattiseen oireiluun
Lapsuudessa traumoja kokeneet tutkimushenkilöt raportoivat useammin somaattisia oireita, kuin verrok- kiryhmä. Tuloksemme tukevat ajatusta, että lapsuuden traumaattiset kokemukset lisäävät somaattista oi- reilua aikuisuudessa. Yhteyttä tarkasteltiin lineaarisella regressioanalyysillä, jossa trauman kokemus oli selittävänä muuttujana ja somaattinen oireilu selitettävänä muuttujana. Taustamuuttujina kontrolloitiin ikä, sukupuoli, koulutusvuodet sekä fyysinen ja psyykkinen sairastavuus. Yhden muuttujan regressio- malli sopi aineistoomme erittäin hyvin, sillä virhemarginaali oli alle prosenttiyksikön. Regressiomal- limme mukaan traumat selittivät 3,5 prosenttia somaattisten oireiden vaihtelusta aikuisuudessa. Selitys- asteen ollessa vaatimaton, se on silti mielestämme mielenkiintoinen tarkasteltaessa niin kaukaisten ilmi- öiden suhdetta, kuin lapsuuden traumaattiset kokemukset ja aikuisuudessa koettu somaattinen oireilu.
Tarkemmin määrittelemättömän trauman yhteyttä aikuisuuden somaattisiin oireisiin tarkasteltiin myös regressiomallilla, jossa kaikki viisi TADS -traumamittarin muodostavaa traumatyyppiä asetettiin selittä- mään somaattisten oireiden vaihtelua. Viiden muuttuja malli sopi aineistoomme erittäin hyvin ja seli- tysaste oli korkeampi kuin yhden selittävän muuttujan mallissa. Korkeampi selitysaste johtui mahdolli- sesti regressiokertoimiltaan suurempien traumatyyppien, kuten seksuaalisen ja emotionaalisen kaltoin- kohtelun, korkeammasta roolista mallissa ja selittävien muuttujien suuremmasta lukumäärästä.
Huomionarvoista on myös kaikkien traumatyyppien tilastollisesti merkitsevä selitysvoima, kun niitä tar- kastellaan erillään muista traumatyypeistä. Eli lapsuuden traumaattiset kokemukset olivat yhteydessä ai- kuisuuden somaattiseen oireiluun riippumatta trauman tyypistä. Tulokset ovat merkityksellisiä, koska Söderholmin ja Politin (2012) mukaan passiivisemman traumamekanismin eli laiminlyönnin seurauk- sista ei ole oltu aiemmin tietoisia, ja se on johtanut myös terveydenhuollolliseen laiminlyöntiin sen osalta.
Kontrolloituja taustamuuttujia tarkasteltaessa itsenäistä selitysosuutta havaittiin vastaajan sukupuolella sekä fyysisellä ja psyykkisellä sairastavuudella. Taustamuuttujien vaikuttavuudet olivat samaa kokoluok- kaa kaikissa regressiomalleissa, lukuun ottamatta emotionaalisten traumojen regressiomalleja, joissa psyykkiselle sairastavuudelle ei jäänyt itsenäistä selitysosuutta. Psyykkisellä sairastavuudella ei ollut it- senäistä vaikutusta emotionaalisten traumojen ja somaattisen oireilun yhteyteen.
Aiemmat tutkimustulokset tukevat tekemiämme havaintoja. Esimerkiksi Davis ja kollegat (2005) havait- sivat 16 tutkimusta kattavassa meta-analyysissään (n = 5299), että vastaajat, jotka raportoivat kokeneensa
kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä lapsuudessaan kokivat enemmän kroonista kipua aikuisuudessa suh- teessa verrokkiryhmään. Monet eri tekijät voivat selittää lapsuuden traumojen ja aikuisuuden somaattisen oireilun yhteyttä. Yksi yhteyden mahdollinen selitys on autonomisen hermoston toiminnan häiriö. Auto- nomisen hermoston tehtävä on valmistaa uhkatilanteisiin ja ylläpitää elimistön tasapainoa, homeostaasia.
Traumat häiritsevät autonomisen hermoston toimintaa, jolloin se tulkitsee normaaleja ärsykkeitä uhkina ja kroonistuessaan aiheuttaa somaattisia oireita. Lapsen käsittelykyvyn ylittävä traumaattinen kokemus yliherkistää autonomisen hermoston reagoimaan normaaleihin ärsykkeisiin uhan tavoin. (Kolacz, Kovac
& Porges, 2019.) Autonomisen hermoston yliherkkyys aiheuttaa negatiivisen palautesilmukan sisäeli- mistön kanssa, joka aiheuttaa kroonisia kiputiloja (Kolacz & Porges, 2018). Autonomisen hermoston roolista on näyttöä somaattisten häiriöiden, kuten fibromyalgian (Lange ym., 2011) ja ruuansulatuseli- mistön häiriöiden hoidossa (Kovacic ym., 2017).
Toinen mahdollinen kehityspolku on rakenteelliset muutokset aivojen neurofysiologiassa. Traumojen sijoittumisella lapsuuteen on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta, sillä niillä suurin vaikutus vielä ke- hittyviin aivoihin (Gerhardt, 2007). Aivot kehittyvät huomattavasti lapsuudessa ja kehitys sisältää sensi- tiivisiä vaiheita, jolloin kehittyvät aivojen osat ovat erityisen herkkiä kasvuympäristön vaikutuksille. Ai- vojen edellä mainittuun uhkareaktioon osallistuva limbinen järjestelmä käy läpi lapsuudessa tällaisen sensitiivisen vaiheen, jolloin se on altis kaltoinkohtelun vaikutuksille. Limbisen järjestelmään kuuluvien mantelitumakkeen ja hippokampuksen tilavuus jää normaalia pienemmäksi kaltoinkohdelluilla yksi- löillä. (Teicher ym., 2016.) Käyttäytymisen tasolla vaikutukset näyttäytyvät laimentuneina tai liioitel- tuina uhkareaktioina (Teicher & Samson, 2013). Lapsuuden aikaisen kaltoinkohtelun on havaittu olevan yhteydessä kohonneeseen riskientunnistus- ja reagointinopeuteen, joka auttaa välttämään uhkia (Masten ym., 2008), mutta altistaa stressille ja lisää masennuksen sekä ahdistuksen riskiä (Gorka, Hanson, Radtke
& Hariri, 2014; Whittle ym., 2011). Ylikorostuneet uhkareaktiot asettavat elimistön ylivireystilaan, joka pitkittyessään aiheuttaa kiputiloja (Kolacz & Porges, 2018).
Kolmas mahdollinen selitys on lapsuuden perheen tunneilmasto sekä lapsuudessa kehittyvät turvallisuu- den tunne ja tunteidensäätely. Useat TADS-mittarin kysymykset viittaavat lapsi-vanhempi-suhteeseen.
Lisäksi lapsuuden aikaiset traumat tapahtuvat yleisimmin tärkeimmissä ihmissuhteissa (Scott & Eliav, 2004; van der Kolk, 2006). Van der Kolk (2006) pitää traumatisoitumiselle keskeisenä äärimmäistä avut- tomuuden kokemusta, jossa on mahdollisesti mukana turvaa tuovien hoitajien laiminlyövä käyttäytymi- nen. Trauma ei näin ollen ole vain fysiologinen merkittävästä neurologisesta vaikutuksestaan huolimatta,
vaan myös kiinteästi yhteydessä turvallisuuden tunteeseen (vrt. van der Kolk, 2006). Traumojen vaiku- tusta voi selittää myös Daviesin ja Cummingsin (1994) emotionaalisen turvallisuuden teorialla. Emotio- naalinen turvallisuus on tärkein tekijä lapsen tunteiden säätelyn ja tunnistamisen kehittymisen kannalta (Davies & Cummings, 1994), jotka vaikuttavat somaattisen oireilun esiintymiseen (Lehtonen, 2019).
Emotionaalinen turvallisuus painottaa sosioemotionaalisten ja biologisten prosessien välistä vuorovaiku- tusta. Emotionaalinen turvallisuus on säätelyjärjestelmä, joka ottaa huomioon yksilön ja koko perheen välisen vuorovaikutuksen toimivuuden (vrt. kiintymyssuhdeteorian aikuisen ja lapsen dyadinen vuoro- vaikutus). (Davies & Cummings, 1994.) Bizzi, Ensink, Borelli, Mora ja Cavanna (2018) osoittivat tutki- muksessaan, että kiintymyssuhteissaan (Bowlby, 1998) turvattomasti ja disorganisoituneesti kiintyneillä lapsilla esiintyy enemmän somaattista oireilua, kuin turvallisesti kiintyneillä verrokeilla. Kaltoinkohtelun on todettu johtavan turvattomaan kiintymystyyliin (Haapasalo, 2007). Lisäksi turvaton kiintymyssuhde on yhteydessä siihen, miten ihminen biologisesti ja psyykkisesti reagoi stressiin. Somaattisen oireilun syyksi on yleisesti esitetty traumakokemuksia, kuten laiminlyöntiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. (Er- kolahti & Ebeling, 2016.)
8.2 Trauman tyyppi vaikutti somaattisten oireiden esiintyvyyteen
Traumatyypit erosivat toisistaan suhteessa aikuisiän somaattiseen oireiluun, eli trauman tyypillä oli mer- kitystä somaattisten oireiden yleisyyteen. Kaikki tutkitut traumatyypit selittivät somaattisen oireilun vaihtelua itsenäisessä tarkastelussa, mutta traumatyypit erosivat huomattavasti yhteyden voimakkuuden suhteen. Regressiomalleja tarkasteltaessa on havaittavissa kaksi selvärajaista ilmiötä. Eroja löydettiin trauman muodoissa, eli emotionaalisten, fyysisten ja seksuaalisten traumojen välillä, sekä mekanismien, eli kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin välillä. Traumatyyppien ja määrittelemättömän trauman esiintyvyys aineistossamme oli yhteneväinen Salokankaan ym. (2016) tulosten kanssa.
8.2.1 Emotionaalisella traumalla fyysistä ja seksuaalista traumaa suurempi vaikuttavuus Emotionaalinen traumamuoto oli vahvemmin yhteydessä somaattiseen oireiluun, kuin fyysinen trauma- muoto. Emotionaalisen kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin selitysasteet olivat korkeammat verrattuna fyy- siseen kaltoinkohteluun ja laiminlyöntiin. Fyysisten traumojen heikompaa yhteyttä voidaan osittain se- littää fyysisten traumojen faktorien heikolla sisäisellä johdonmukaisuudella. Fyysinen laiminlyönti oli esiintyvyydeltään yleisin, mutta vähiten somaattiseen oireiluun vaikuttava traumatyyppi. Emotionaalisen trauman korkeampi vaikuttavuus voidaan ymmärtää sen toistuvan ja vaikeasti havaittavan luonteen
