In Via – Ad Communionem
Apostolinen suksessio dokumentissa
Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto
Systemaattinen teologia Tammikuu 2019
Jani Johansson 249914
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Teologian osasto Tekijät
Jani Johansson Työn nimi
In Via – Ad Communionem. Apostolinen suksessio dokumentissa Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist.
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Systemaattinen teologia Pro gradu -tutkielma X 8.1.2019 61
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä
Tutkimustehtävänäni oli selvittää systemaattisen analyysin avulla dokumentin Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist käsitys apostolisesta suksessiosta ja minkälaisen väylän dokumentti tarjoaa yhteyden saavuttamiseksi apostolisen suksession kohdalla luterilaisen ja katolisen kirkon välillä. Tuloksen saamiseksi oli keskeistä etsiä Declaration on the Way:stä ne syyt siihen, miksei katolisella ja luterilaisella kirkolla ole molemminpuolista tunnustusta kirkollisten yhteisöjen apostolisuudesta ja arvioida näitä löydettyjä syitä Declaration on the Way:n antamien lähteiden valossa.
Metodologisesti tutkielman systemaattinen analyysi on toteutettu pääasiassa käsite- ja argumentaatioanalyysillä. Tämä on toteutettu etsimällä Declaration on the Way:stä apostolista suksessiota tai apostolisuutta käsittelevät kohdat, etsimällä näiden kohtien keskeiset argumentit ja tarkistamalla argumenttien luotettavuus Declaration on the Way:n esittämistä ja viittaamista lähteistä. Apuvälineenä Declaration on the Way:n oikeaksi tulkitsemiseksi on käytetty tuoretta Kasvavaa yhteyttä -raporttia, jonka avulla tutkielmassa varmistettiin tulosten lukutapa.
Declaration on the Way on Yhdysvalloissa laadittu luterilaisten ja katolisten välisten dialogien koonti, joka laadittiin kirkkokuntien välisen dialogin 50. juhlavuoden kunniaksi. Bishops’ Committee for Ecumenical and Interreligious Affairs, United States Conference of Catholic Bishops ja Evangelical Lutheran Church in America ovat yhdessä olleet laatimassa asiakirjaa kirkkokuntien välisen yhteyden eteenpäin viemiseksi.
Luterilaisen ja katolisen kirkon väliltä puuttuu molemminpuolinen tunnustus kirkkojen apostolisuudesta. Luterilainen kirkko tunnustaa katolisen kirkon viran, mutta katolinen kirkko ei tunnusta luterilaista virkaa. Katolisen kirkon mukaan luterilaisen kirkon viran sakramentaalinen merkki ei ole täysin läsnä, sillä ne jotka vihkivät, eivät ole tunnustettavissa apostolisen suksession alaisiksi.
Tutkielman työn tuloksena syitä siihen, ettei katolisella ja luterilaisella kirkolla ole molemminpuolista tunnustusta apostolisesta suksessiosta, on Declaration on the Way:n mukaan viisi. Ensimmäisenä ongelmana on ymmärrys siitä, miten kirkko muotoilee ja ilmaisee oppinsa.
Toisena on kysymys siitä, millä tasolla kirkko realisoituu. Kolmantena ongelmana, jota voi pitää ikään kuin ydinongelmana, on katolisen kirkon käsitys luterilaisen kirkon viran sakramentaalisen merkin puuttumisesta. Neljäntenä ongelmana on sakramenttikäsitys. Viimeisenä viidentenä ongelmana on piispanviran merkitys suhteutettuna pappeuteen yleensä.
Declaration on the Way:llä on tarjota ehdotuksia näiden ongelmien ratkaisemiseen. Declaration on the Way katsoo, että kirkon opin muotoilun ja ilmaisun sekä kirkon realisoitumisen osalta olisi mahdollista tehdä molemminpuolinen tunnustus. Viran sakramentaalisen merkin puutteeseen Declaration on the Way ehdottaa viran osittaista tunnustamista. Viran sakramenttikäsityksen osalta Declaration on the Way ehdottaa tunnustusta siitä, että se ei ole enää kirkkoja jakava asia. Piispanviran merkityksen osalta Declaration on the Way ei pystynyt tarjoamaan suoraa ratkaisua, sillä Declaration on the Way:n mukaan luterilaisella kirkolla on piispanviran ymmärryksen käsittely merkittävästi kesken. Luterilaiset ovat kuitenkin Declaration on the Way:n mukaan ilmaisseet vahvan ymmärryksensä piispanviran ekumeenisesta painoarvosta. Lisäksi tämä tutkielma löysi ongelmia apostolisen suksession käsitteellisessä määrittelyssä ja haki ratkaisua siihen.
Tämä tutkielma ehdottaa tuloksiensa valossa jatkotutkimusta seuraaviin aiheisiin dialogin eteenpäin viemiseksi: perusteet luterilaisen kirkon apostolisen suksession tunnustamiseen ilman osallisuutta katoliseen piispainkollegioon, katolisen kirkon kriteerit luterilaisen kirkon viran sakramentaalisuudelle sekä katolisen ja luterilaisen kirkon käsitys piispanvirasta ja sen eroavaisuuksista.
Avainsanat
Apostolinen suksessio, apostolisuus, luterilaisuus, katolisuus, ekumeniikka
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical faculty School
School of Theology Author
Jani Johansson Title
In Via – Ad Communionem. Apostolic succession in the document Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist.
Main subject Level Date Number of pages
Systematic theology Master’s Thesis X 8.1.2019 61
Bachelor’s Thesis Minor Thesis Intermediate Studies Thesis
Abstract
My research task was to find out through systematic analysis the concept of the Apostolic Succession of the document: Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist, and what kind of pathway the document offers for the unity between the Lutheran and Catholic Church in the apostolic succession. To get the result it was essential to search from the Declaration on the Way why the Catholic and Lutheran Church does not have mutual recognition of the apostolicity of church communities and evaluate these found reasons in the light of the sources given by the Declaration on the Way.
Methodically the systematic analysis of the thesis has been carried out mainly by conceptual and argumentation analysis. This has been accomplished by finding the points on the apostolic succession or the apostolicity from the Declaration on the Way by looking for the main arguments in these sections and by verifying the validity of the arguments on the sources given by the Declaration on the Way. As an aid to the interpretation of Declaration on the Way, a fresh Finnish report Communion in Growth has been used to ensure the reading of the results in the thesis.
Declaration on the Way is a collection of Lutheran and Catholic dialogues composed in the United States in honor of the 50th anniversary of ecumenical dialogue. The Bishops' Committee for Ecumenical and Interreligious Affairs, the United States Conference of Catholic Bishops and the Evangelical Lutheran Church in America have been working together to produce this document for bringing the unity between these churches forward.
There is no mutual recognition of church apostolicity between the Lutheran and Catholic Church. The Lutheran Church recognizes the office of the Catholic Church, but the Catholic Church does not recognize the Lutheran office because according to the Catholic Church the sacramental sign of the Lutheran Church's office is not fully present for those who ordain are not recognizable as apostolic successors.
As a result of the thesis work, there are five reasons for not having a mutual recognition of apostolic succession between the Catholic and Lutheran Church according to Declaration on the Way. The first problem is understanding the way the Church formulates and expresses its doctrine. The second is the question at what level the church is realized. The third problem, which can be considered as a core problem, is the Catholic Church's perception of the absence of the sacramental sign in the Lutheran Church office. The fourth problem is the sacramental concept. The last and fifth problem is how they relate the concept of the bishop to the priesthood in general.
Declaration on the Way offers suggestions for solving these problems. Declaration on the Way believes that it would be possible to make mutual recognition in terms of the way the church formulates and expresses its doctrine as well as the realization of the church. In the absence of a sacramental sign the Declaration on the Way proposes partial recognition of the office. Regarding the sacramental concept the Declaration on the Way proposes that it is no longer a church-dividing matter. Regarding the concept of the bishop’s office, Declaration on the Way did not offer a direct solution, because the Declaration on the Way says that the Lutheran Church’s work is in progress regarding the understanding of the concept of the bishop's office, but the Lutherans have expressed their strong understanding of the ecumenical weight of the bishop's office according to Declaration on the Way. In addition, this thesis found problems in the conceptual definition of apostolic succession and sought a solution to it.
This thesis suggests further study on the following topics based on the results of the research for the forwarding of the dialogue: Arguments for the recognition of the apostolic succession of the Lutheran Church without the participation of the Catholic college of bishops, the criteria of the Catholic Church for the sacramentality of the Lutheran Church office, and the Catholic and Lutheran Church's understanding of the concept of bishop and their differences.
Keywords
Apostolic succession, apostolicity, Lutheranism, Catholicism, ecumenism
1 Sisällys
1. JOHDANTO ... 2
1.1. Ekumeniaa ajan hermolla ... 2
1.2. Tutkielman lähde ja tutkimuskysymys ... 3
1.3. Metodi ... 5
1.4. Aiempi tutkimus ja muu kirjallisuus ... 5
1.5. Declaration on the Way: Mikä se on ja miten sitä käytetään tutkielmassa .. 8
2. APOSTOLINEN SUKSESSIO EKUMENIAN ONGELMA ... 10
2.1. Mitä tarkoittaa apostolinen suksessio? ... 11
3. APOSTOLINEN SUKSESSIO DOKUMENTISSA DECLARATION ON THE WAY: CHURCH, MINISTRY AND EUCHARIST ... 14
3.1. Apostolisuus ja kirkko ... 14
3.2. Apostolisuus ja virka ... 25
3.3. Apostolisuus ja ehtoollinen ... 29
4. IN VIA – AD COMMUNIONEM ... 31
4.1. Matkalla yhteiseen ymmärrykseen kirkosta ... 31
4.1.1. Kirkon opetuksesta ja sen ilmaisusta ... 32
4.1.2. Kirkon realisoituminen ... 35
4.2. Matkalla yhteiseen ymmärrykseen virasta ... 37
4.2.1. Viran apostolisen jatkuvuuden tunnustaminen ... 37
4.2.2. Viran sakramentaalisuus ... 42
4.2.3 Piispuuden ja pappeuden ero ... 44
4.3. Matkalla – kohti yhteyttä: matkan seuraavat askeleet ... 46
5. TULOKSET, JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUS ... 48
Tuloksen yhteenveto ... 52
KIRJALLISUUS- JA LÄHDELUETTELO ... 54
2 1. JOHDANTO
1.1. Ekumeniaa ajan hermolla
Kun puhutaan ekumeniikasta teologisena oppiaineena, sillä tarkoitetaan yleisesti systemaattisen teologian alaa, jossa tutkitaan ekumeniaa ja sen päämääriä. Hyvin keskeistä ekumeniikassa on tutkia kristillisten kirkkojen yhteys- ja yhdistymispyrkimyksiä sekä näihin liittyvää problematiikkaa.
Vuonna 2017 juhlittiin reformaation 500-vuotisjuhlaa. Juhlavuodesta innostuneena olin ajatellut tutkia luterilaisen ja katolisen kirkon välistä ekumeniaa. Näiden kahden kirkkokunnan välillä on viime vuosien perusteella aistittavissa positiivista ekumeenista asennetta. Esimerkiksi vuonna 2016 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Samuel Salmi kollegionsa kanssa saivat nauttia katolisen ehtoollisen.
Tämä on yksi merkittävimpiä ekumeenisia eleitä, koska ehtoollisyhteys on oleellinen yhteyden symboli.1 Tosin kaikki katoliset eivät ottaneet asiaa positiivisesti esimerkiksi täällä Suomessa.2
31.10.2016 Ruotsin Lundissa ja Malmössä pidettiin Luterilaisen maailmanliiton (LWF) ja katolisen kirkon välillä yhteinen reformaation muistojuhla teemalla
”Konfliktista yhteyteen – yhdessä toivossa”3. Nykyinen paavi Franciscus kertoi haastattelussa 28.10.2016 Vatikaanissa muistojuhlaan ja ekumeniaan yleisesti liittyen seuraavan ajatuksen:
Toiveeni ja odotukseni on tulla lähemmäksi veljiäni ja siskojani. Lähellä oleminen tekee meille kaikille hyvää. Etäisyys, vastaavasti, tekee meistä katkeria. Kun etäännymme toisistamme, niin sulkeudumme itseemme ja meistä tulee itsenäisiä kokonaisuuksia, kykenemättömiä kohtaamaan toisiamme. Pelot pidättelevät meitä.
1 Esim. https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/suomalaisdelegaatiolle-vatikaanissa-katolinen-ehtoollinen/
ja http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/40729/. (Viitattu 31.10.2016.)
2 Esim. http://katolinen.fi/?page_id=9838. (Viitattu 31.10.2016.)
3 http://www.lund2016.net/. (Viitattu 31.10.2016.)
3
Meidän tulee ylittää itsemme kohtaamaan toisemme, muutoin kristityt tulevat sairaiksi erosta.4
Tutkielmassani perehdyn apostoliseen suksessioon, jota voisi pitää yhtenä Franciscuksen mainitsemasta pelosta. Pelosta, joka pidättelee kristittyjä ja tekee meistä kykenemättömiä kohtaamaan toisiamme.
1.2. Tutkielman lähde ja tutkimuskysymys
Yhdysvalloissa vuonna 2016 uutisoitiin luterilaisten tunnustavan, ettei katolisen ja luterilaisen kirkon välillä ole enää kirkkoja jakavia ongelmia monissakaan asioissa.5 Tästä osoituksena Amerikassa laadittiin asiakirja Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist (jatkossa: In Via).6 Uutisesta innostuneena lähdin ottamaan selvää sen todenperäisyydestä ja halusin tutustua uutisen mainitseman asiakirjan sisältöön. Voimmeko todellakin tällä hetkellä sanoa, ettei luterilaisen ja katolisen kirkon välillä ole enää kirkkoja jakavia ongelmia? Tulen käyttämään asiakirjaa In Via primäärinä lähteenä tutkielmassa. Sekundäärisinä lähteinäni tulen käyttämään asiakirjoja, joita In Viassa käytetään lähteinä.7
In Viassa esitetään implisiittisesti ekumenian perimmäistä tavoitetta seuraavasti:
”Luterilaiset ja katoliset ovat samaa mieltä, että osallisuus ehtoollisen viettoon on oleellinen kirkon yhteyden symboli.”8 Mutta ehtoollisyhteyden muodostaminen ei ole yksiselitteistä. In Via tiivistää tämän hetkistä ekumeenista ongelmaa:
4 http://www.catholicnewsagency.com/news/pope-francis-talks-sweden-catholic-lutheran-dialogue-in- new-interview-71103/. (Viitattu 31.10.2016.)
5 https://www.huffingtonpost.com/entry/us-lutherans-approve-historic-agreement-with-catholic- church_us_57b4aed7e4b0fd5a2f40cd5a?ir=Religion&utm_hp_ref=religion. (Viitattu 31.10.2016.)
6 Käytän jatkossa tutkielmassani dokumentista Declaration on the Way: Church, Ministry and Eucharist (2015) sen latinankielistä lyhyempää vastinetta In Via. Asiakirjakin käyttää tätä esimerkiksi sivulla 11.
7 Sekundääristen lähteiden luettelo on kokonaisuudessaan kirjallisuus- ja lähdeluettelossa.
8 Declaration on the Way 2015, II.C.32, 21.”Lutherans and Catholics agree that sharing in the celebration of the Eucharist is an essential sign of the unity of the church, and that the reality of the church as a community is realized and furthered sacramentally in the Eucharistic celebration. The Eucharist both mirrors and builds the church in its unity.”
4
Ehtoollisyhteys riippuu myös molemminpuolisesta viran tunnustamisesta, joka vastaavasti on riippuvainen kummankin kirkollisen yhteisön tunnustamisesta todella apostoliseksi.9
Edellä lainattu kohta sai minut kysymään, miksei kirkkojen apostolisuudesta ole molemminpuolista tunnustusta. Tästä asiasta kiinnostuneena halusin analysoida In Vian käsitystä apostolisesta suksessiosta. Lisäksi tästä lainauksesta käsin voimme myös ymmärtää eräänlaisen ekumeenisen yhteyden etenemisen funktion: Kirkko Virka Yhteys. Tämä funktio tulee tulkita niin, että kun kirkkokunnat tunnustavat toisensa todella kirkoiksi, voidaan ekumeenisissa opillisissa dialogeissa edetä keskustelemaan yhteisestä virkakäsityksestä ja sen molemminpuolisesta tunnustamisesta. Tämän jälkeen saattaisi olla mahdollista saavuttaa tavoiteltava lopullinen ehtoollisyhteys. Tämä funktio on ”raaka rautalankaversio”, johon liittyy todellisuudessa monia muitakin esteitä ehtoollisyhteyden saavuttamiseksi. Tämä kaava auttaa kuitenkin kuvaamaan hyvin ehtoollisyhteyden edellytyksiä suuremman kuvan kautta.
Keskustelujen on lähdettävä siitä olettamuksesta, että molemmat osapuolet katsovat olevansa tasavertaisia. Tässä tapauksessa molempien osapuolten on tunnustettava toistensa ekklesiologinen attribuutti: kirkon apostolisuus. Kun molemmat osapuolet ovat tasavertaisia toistensa rinnalla, niin molempien täytyisi hyväksyä yhteisöjensä edustajat: virka. Samalla viran oikea ymmärtäminen on sidoksissa kysymykseen:
”Onko kirkko todella apostolinen?”
Pro gradu -tutkielmassani analysoin katolisen ja luterilaisen kirkon apostolisen suksession ongelmaa: mitkä ovat ne syyt siihen, ettei katolisella ja luterilaisella kirkolla ole molemminpuolista tunnustusta kirkollisten yhteisöjen apostolisuudesta.
Tutkimustehtävänäni on löytää se tie, jolla dokumentissa Declaration on the Way paalutetaan väylä yhteyteen apostolisen suksession osalta. Tutkimustehtävä rajataan keskittymällä dokumentissa esiintyviin kohtiin apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta sekä näiden kautta ymmärrettyyn käsitykseen kirkosta, virasta ja ehtoollisesta.
9 Declaration on the Way 2015, 12. ”Eucharistic communion depends also upon the mutual recognition of ministry, which is in turn dependent upon the recognition of each ecclesial community as truly apostolic.”
5 1.3. Metodi
Käytän tutkielmassani pääasiassa käsite- ja argumentaatioanalyysia, joissa keskeistä on tarkastella argumentteja ja niiden luotettavuutta sekä käsitteiden sisällöllistä ja merkityksellistä analyysia. Käytän myös jonkin verran edellytysten analyysia, sillä tämän tutkielman tekemisen yksi ehto on tutustua katolisen ja luterilaisen kirkon ekumeenisiin lähtökohtiin ja ajatuksiin.
Käytännössä toteutan metodini niin, että selvitän apostolisen suksession käsitteellistä merkitystä, jonka jälkeen analysoin In Viasta löytyviä kohtia apostolisen suksession näkökulmasta. Analyysin tuloksen saamiseksi perehdyn, mitä In Viassa argumentoidaan aiheesta. Tutkin In Vian lähteiden käytön luotettavuutta tarkistamalla, onko sekundääristen lähteiden sisältö eri kuin primäärissä lähteessä. Tehtyäni tämän selvitän, millaisen käsityksen In Viassa annetaan katolisen ja luterilaisen kirkon yksimielisyyksistä apostoliseen suksessioon, sekä jäljellä olevista opillisista eroista apostoliseen suksessioon ja apostolisuuteen liittyen. Lopuksi tarkastelen niitä keinoja, joita In Viasta on mahdollista löytää apostolisen suksession eteenpäin viemiseksi ja molemminpuoliseen kirkkokuntien tunnustamiseen todella apostolisiksi.
1.4. Aiempi tutkimus ja muu kirjallisuus
Koska lähde on tehty hiljattain (2015), niin varsinaista primääriä lähdettä koskevaa tutkimusta tai painettua kirjallisuutta en ole löytänyt. Erinäisiä blogeja, artikkeleita, arvosteluja ja kommentteja In Viasta löytyi verkosta, mutta en kokenut niiden olevan tutkielman kannalta merkityksellisiä, sillä niiden ”ohjeellisuus” on kyseenalaista argumentoinnin kannalta. Siksi aiemman tutkimuksen etsiminen on painottunut apostoliseen suksessioon.
Mainittakoon kuitenkin, että ainakin yksi teologinen artikkeli the Shifting Ecumenical Landscape at the 2017 Reformation Centenary on julkaistu Theological Studies - aikakauslehdessä, missä käsiteltiin reformaation juhlavuoden ”ekumeenista maisemaa”. Tässä artikkelissa käsitellään In Vian prosessia lyhyesti ja muun muassa
6
sitä, kuinka se hyväksyttiin ELCA:ssa äänin 931–9. Tämä kertoo asiakirjan kattavasta kannatuksesta.10
Apostolisuutta yleensäkin on tutkittu monessa asiayhteydessä, mutta käsitettä apostolisuus käytetään eri yhteyksissä eri tavalla. Siksi olen tyytynyt primäärin ja sekundääristen lähteiden apostolisuuden määrittelyyn ja/ tai käyttöön.11 Tulen kuitenkin käyttämään hyväkseni vuonna 2017 ilmestynyttä asiakirjaa Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta12 luvussa 5, jossa perehdyn apostolisen suksession kirkkojen molemminpuoliseen ymmärrykseen ja siihen, mikä voisi olla väylä molemminpuoliseen kirkkokuntien apostolisuuden tunnustamiseen.
Käytän Kasvavaa yhteyttä -raporttia tässä tutkielmassa apuvälineenä, jonka avulla pyrin saamaan In Vian käsitystä apostolisesta suksessiosta ymmärrettävämmäksi.
Tämän raportin osalta tutkielman kannalta oli merkittävää sen yhtäläinen ymmärrys siitä, että apostolinen suksessio on yksi tärkeä kysymys yhteyden saavuttamiseksi.
Tämä myös perustelee apostolisen suksession tutkimisen ajankohtaisuutta ja merkittävyyttä.13
Apostolista suksessiota on tutkittu vaihtelevasti eri aikakausina. Tämän tutkielman kannalta merkittävin tutkimus on The Apostolicity of the Church, joka on 2006 tehty ekumeniikan tutkimus katolisen ja luterilaisen kirkon ekklesiologiasta, etenkin apostolisuudesta ja apostolisesta suksessiosta. Tutkimuksessa on tietoisesti vältetty hankalat naispappeuskysymykset14, minkä tulkitsen johtuvan siitä, että on haluttu
10 Wood, Susan 2017, 573–595.
11 Apostolisuutta käsitellään katolisesta näkökulmasta varsin kattavasti esim. Katolisen kirkon katekismuksessa ja The Apostolicity of the Chursissa.
12 Tätä asiakirjaa on todennäköisesti työstetty samanaikaisesti oman tutkielmani työstämisen aikana.
Tutustuin tähän asiakirjaan syyskuussa 2018 ja yllätyin siitä, että tämä asiakirja oli päässyt hyvin samankaltaisiin johtopäätöksiin apostolisen suksession merkittävyydessä luterilaisen ja katolisen kirkon välisessä dialogissa, minkä takia olen ollut tyytyväinen siihen, että olen ollut oikeilla jäljillä tutkielmassani.
13 Kasvavaa yhteyttä 2017, 12. ”Seuraavat asiat ovat erityisen tärkeitä jäljellä olevia kysymyksiä pyrittäessä eukaristisen yhteyden ja näkyvän ykseyden saavuttamiseen: 1) piispuus ja apostolinen suksessio; 2) primaatti ja 3) piispan opetusviran auktoriteetti yhteydessä Rooman piispaan. Muita keskeisiä teemoja ovat: 4) ymmärryksemme Jumalan sanan, siten kuin se on ilmaistu Raamatussa, suhteesta kirkon opilliseen opetukseen (uskon tunnustaminen, auktoriteetti); 5) kirkon viran tehtävä kirkossa ja 6) ymmärryksemme eukaristiasta. Tavoitteenamme on työstää ehdotus jäljellä olevien kirkkoa jakavien erojen voittamiseksi näissä kysymyksissä. Tällä tavoin pyrimme tuomaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja katolisen kirkon Suomessa lähemmäs toisiaan, ja toivomme, että tämä voi palvella suomalaisena panoksena ja lahjana luterilais-roomalaiskatolisen ykseyskomission tulevan työskentelyn hahmottelussa.”
14The Apostolicity of the Church, Introduction: Limits of This Study of Apostolicity: “The Commission agreed from the beginning not to take up a point of serious difference between Lutherans and Catholics, namely, the ordination of women to the pastoral ministry and their appointment to the episcopal office.
The Lutheran members of the Commission emphasize, however, that when the text speaks of "ministry"
they have in mind men as well as women as office bearers.”
7
välttää kiusalliset tilanteet tutkimusryhmän sisällä. Tutkielman kannalta tutkimuksen merkittävyyttä korostaa se, että se on yksi sekundäärisistä lähteistä, jota primääri lähde (Declaration on the Way) käyttää. The Apostolicity of the Churchin tekemiseen on osallistunut suuri joukko katolilaisia ja luterilaisia ympäri maailmaa. Teoksen tekemiseen on ollut osallisena myös suomalainen luterilainen pastori Pirjo Työrinoja.
Yleisestikin tutkielman kannalta merkittäviä tutkimuksia ja muuta kirjallisuutta ovat kaikki sekundääriset lähteet, joista toinen hyvin keskeinen on katolisen kirkon ekumeeninen julistus Unitatis redintegratio. Se on paavi Paavali VI:n 1964 hyväksymä asiakirja, jossa tuodaan esille katolisia ekumenian periaatteita ja ekumenian käytännön harjoittamisen ohjeita.
Perehdyin myös muuhun aiempaan tutkimukseen, joista kansainvälisistä mainittakoon John Burkhardin teos Apostolicity Then and Now: An Ecumenical Church in a Postmodern World. Teos oli kattava etenkin historiallisen katsauksen muodostamiseen, mutta en kokenut sen sisältöä tutkimustehtävän selvittämisen kannalta merkittäväksi.
Yksi merkittävä apostolisuutta ja apostolista suksessiota käsittelevä tutkielma on kardinaali Walter Kasperin 2003 tekemä Leadership in the Church: How Traditional Roles can Serve the Christian Community Today. Erityisesti sen sisällä oleva luku The Apostolic Succession: An Ecumenical Problem. Teos sisältää monia ajatuksia ekumeenisista pyrkimyksistä, etenkin virasta ja viran kolmisäikeisyydestä.
Apostolisen suksession osalta kirjan luku auttoi ymmärtämään apostolisen suksession tradition, succession ja communion suhdetta.
Kotimaassa aihetta on etsimäni mukaan tutkittu niukemmin, lukuun ottamatta tuoretta Kasvavaa yhteyttä -raporttia. Tapani Nuutinen tutki aihetta 1990 väitöskirjassaan Apostolinen evankeliumi: Peter Brunnerin ekumeeninen metodi, jossa Nuutinen kirjan otsikon mukaisesti tutki Brunnerin ekumeenista metodia. Mielestäni keskeisintä, mitä tästä tutkimuksesta tuli ymmärtää, oli Brunnerin metodin perusolemuksen olevan siinä, että kirkon apostolisuus riippuu kirkon julistuksen sisällöstä. Tällöin apostolinen suksessio ei ole niin olennainen osa, vaan yhteys saavutetaan evankeliumin avulla.
Oman tutkielmani kannalta ei ole oleellista löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja apostoliselle suksessiolle ja apostolisuuden toteutumalle, joten jätin Nuutisen tutkimuksen tutkielmani ulkopuolelle.
8
Myös professori Eeva Martikainen on tutkinut apostolisuutta systemaattisen teologian symboliikan (oppi kirkon tunnustuksista) osalta teoksessaan Tunnistamisesta reseptioon: apostolisen uskon ajankohtainen tulkinta KMN:ssa. Tutkimus käsittelee Kirkon maailmanneuvoston projektia Towards the Common Expression of the Apostolic Faith Today. Sekin on symboliikan tutkimus, joka tutkii vanhoja kirkon uskontunnustuksia ja niiden merkityksiä suhteessa ekumeeniseen liikkeeseen aina 1900-luvun loppuun asti. Nämäkin kaksi teosta jäivät lopulta tutkielmani ulkopuolelle, sillä katsoin sekundääristen lähteiden riittävän apostolisen uskon käsittelyyn oman tutkimustehtäväni selvittämisen osalta.
1.5. Declaration on the Way: Mikä se on ja miten sitä käytetään tutkielmassa
Luterilaisten ja katolilaisten välinen dialogi on saanut alkunsa vuonna 1965 ja 50.
juhlavuoden kunniaksi Amerikassa laadittiin dokumentti Declaration on the Way:
Church, Ministry and Eucharist.15 Declaration on the Way on eräänlainen koonti vuonna 1965 alkaneista dialogeista koskien kirkkoa, virkaa ja ehtoollista. Declaration on the Way on ekumeeninen konsensus siitä, että olemme ”matkalla” – ”in via”. Tämä viittaa implisiittisesti siihen, että olemme oikealla tiellä menossa kohti yhteyttä.16 In Vian on laatinut Bishops’ Committee for Ecumenical and Interreligious Affairs United States Conference of Catholic Bishops17 yhdessä Evangelical Lutheran Church in American18 kanssa. Huomion arvoista In Viassa on myös se, että In Vian laatijat tiedostavat sen, että In Via ei edusta koko Amerikan piispojen kollegiota, eikä tietenkään koko katolista kirkkoa, vaan asiakirja on laadittu yhteyden eteenpäin viemiseksi.19
15 http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/ecumenical-and-interreligious/ecumenical/lutheran/
(Viitattu 1.3.2017.)
16 Declaration on the Way 2015, 9.
17 Committee for Ecumenical and Interreligious Affairs on elimen United States Conference of Catholic Bishops keskeisin ekumeeninen ja uskontojen välisen keskustelun komitea. Tarkempi kuvaus on löydettävissä: http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/ecumenical-and-interreligious/index.cfm.
(viitattu 5.12.2018).
18 Evangelical Lutheran Church in America (ELCA) suurin luterilainen kirkko Yhdysvalloissa, jolla on yli 3,5 miljoonaa jäsentä Lisää ELCA:sta https://www.elca.org/News-and-Events/ELCA-Facts.
(Viitattu 5.12.2018).
19 Declaration on the Way 2015, 2. ”The Bishops’ Committee on Ecumenical and Interreligious Affairs affirmed the 32 Agreed Statements and commended the Declaraion on the Way to Cardinal Koch,
9
Ennen varsinaisia päälukuja In Viassa on erittäin kätevä ekumeenisten dokumenttien listaus ja niiden lyhennelmät, mistä voi nopealla silmäyksellä nähdä kuinka kattavasti dokumentti on laadittu kansainvälisiä dokumentteja hyväksikäyttäen.20 In Via jakautuu viiteen päälukuun I–V. In Vian ensimmäinen luku I esittelee lyhyesti dokumentin laatimisen motiivit ja muut taustat. Luvut II–IV ovat varsinaisia dialogien seurauksia ja koonteja opinkohdista. Luku II esittelee kaikki molemminpuoliset tunnustukset lyhyesti ja luvussa III tarkennetaan luvussa II esille tulleita kohtia. Luku IV esittelee ne kohdat, jotka ovat edelleen katolisen ja luterilaisen kirkon välisen yhteyden esteenä. Luku V kertoo dokumentin johtopäätökset ja ehdotukset, kuinka jatkaa ekumeenisella tiellä eteenpäin.
Kun tässä tutkielmassa viitataan In Vian erillisiin opinkohtiin, niin ne on kirjoitettu muotoon Luku.Alue.Opinkohta. Esimerkiksi kohdassa II.A.3. roomalainen numero II viittaa lukuun II ja kirjain A kirkkoa käsittelevään osaan (B=virka ja C=ehtoollinen) ja viimeinen luku ilmoittaa kuinka mones pykälä tai opinkohta se on In Viassa. Kun viittaan In Vian tekstin sisältöön, niin noudatan perinteistä viittaustekniikkaa. Lisäksi mainittakoon, että tutkielman suomenkieliset käännökset ovat tutkielman kirjoittajan omia. Siksi tutkielmassa on ollut tärkeää tarjota alkuperäiset tekstit apparaatissa.
president of the Pontifical Council for Promoting Christian Unity, for further reflection and action. The Declaration is not a Statement of the full body of Bishops of the United States Conference of Catholic Bishops.”
20 Declaration on the Way 2015, 4–6.
10
2. APOSTOLINEN SUKSESSIO EKUMENIAN ONGELMA
Tutkielman kannalta on välttämätöntä, että tutustumme apostolisen suksession ongelmaan, sillä In Viassa analysoidaan katolisen ja luterilaisen kirkon yhteyden saavuttamista seuraavasti:
Vaikka ehtoollisesta itsestään on merkittävä yhteisymmärrys, niin kokonaisvaltainen ehtoollisyhteys riippuu myös molemminpuolisesta viran tunnustamisesta, joka on riippuvainen vastaavasti molempien kirkollisten yhteisöjen tunnustamista todella apostolisiksi.21
Tästä lainauksesta käsin voimme ymmärtää, että molemminpuolinen kirkollisten yhteisöjen tunnustaminen todella apostolisiksi korreloi suoraan siihen, miten voimme edetä yhteisymmärrykseen yhteisestä virasta ja lopulta lopulliseen ehtoollisyhteyteen.
Tässä luvussa tutustumme apostolisen suksession merkitykseen ja tähän liittyvään ongelmaan luterilaisen ja katolisen kirkon välillä:
Katolisen opetuksen mukaan luterilaisissa kirkoissa ordinaation sakramentaalinen merkki ei ole täysin läsnä, sillä he jotka ordinoivat, eivät itse ole tunnustettavissa apostolisen seuraannon alaisiksi.22
Käytännössä tämä tarkoittaa, että katolinen kirkko ei tunnusta sitä, että luterilaisella kirkolla olisi sinänsä oikeutta ordinoida. Tämän lainauksen avulla on helppo ymmärtää, miksi apostoliseen suksessioon on välttämättä tutustuttava viran teologian kannalta, sillä piispojen oikeus on ordinoida eli vihkiä papiksi. Tosin tämä asia ei ole aivan yksinkertainen, sillä esimerkiksi Porvoon yhteinen julkilausuma edustaa näkemystä, jonka mukaan ainakin osa luterilaisista kirkoista tunnustaa apostolisen suksession piispan viran kirkoissaan.23 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
21Declaration on the Way 2015, 11–12. “While there is already substantial agreement concerning the Eucharist itself, full Eucharistic communion depends also upon the mutual recognition of ministry, which is in turn dependent upon the recognition of each ecclesial community as truly apostolic.”
22 Declaration on the Way 2015, 89–90. “According to Catholic teaching, in Lutheran churches the sacramental sign of ordination is not fully present because those who ordain are not themselves in recognized apostolic succession.”
23 Porvoon yhteinen julkilausuma, 35. ”Tämän yksimielisyyden perusteella me uskomme: että meidän kirkkojemme pitäisi luottavaisesti tunnustaa toinen toisensa kirkoiksi ja solmia uudet suhteet keskenään; että kukin kirkko on kokonaisuutena säilyttänyt todistuksen palvelun aidon apostolisen suksession; että kuhunkin kirkkoon on välittynyt apostolinen sanan ja sakramenttien virka rukouksen ja kätten päällepanemisen kautta; että kukin kirkko on säilyttänyt järjestyneen piispallisen viran suksession pastoraalisessa elämässään, mikä tulee erityisesti ilmi piispojen vihkimisessä sekä historiallisten piispanistuinten kokemuksissa ja todistuksessa.” Olen tulkinnut tämän asiakirjan kohdan
11
internetsivujen mukaan apostolinen suksessio säilyi Suomessa reformaation aikana, mutta se katkesi hetkellisesti 1884. Viisikymmentä vuotta myöhemmin suksessio palautettiin anglikaanisen kirkon piispan ja Ruotsin arkkipiispan toimesta. Tämän suksession palautumisen vahvisti Lambeth-konferenssi (maailman anglikaanisten piispojen konferenssi, joka kokoontuu kerran kymmenessä vuodessa) vuonna 1948. Se edesauttoi sitä, että Porvoon yhteistä julkilausumaa laadittaessa anglikaanisen kirkon oli helppo tunnustaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispan virka heidän käsityksensä mukaiseksi. Muissa pohjoismaissa apostolista suksessiota on jatkettu vaihtelevasti.24
Kriittiseksi näkökulmaksi kuitenkin nousee se, millä perustein katolinen kirkko voi tunnustaa tämän apostolisen suksession, kun anglikaaninen kirkko toimeenpani apostolisen suksession palauttamisen eikä katolinen kirkko. Riittääkö se, että vihityistä piispoista on löydettävissä historiallinen jatkumo tai seuraanto aina Jeesuksen opetuslapsiin asti?
2.1. Mitä tarkoittaa apostolinen suksessio?
Apostolinen suksessio (tai apostolinen seuraanto) tulee latinankielen sanoista successio apostolica. Tämän käsitteen takana on ajatus siitä, että on olemassa seuraanto, joka on alkanut Jeesuksen valitsemista apostoleista ja jatkunut tämän päivän piispoihin asti. Apostolisella suksessiolla tarkoitetaan siis apostoleista alkanutta vihkimysten ketjua, joka on jatkunut tähän päivään asti. Apostolit aloittivat tämän tradition valitsemalla seuraajansa ja asettamalla heidät piispoiksi kättenpäällepanemisella. Apostolista suksessiota ylläpitää kirkon piispa, joka oikeutenaan voi vihkiä pappeja hengelliseen virkaan valvoen sakramenttien oikeaa
”kukin kirkko on kokonaisuutena säilyttänyt todistuksen palvelun aidon apostolisen suksession”
kirkkoina, jotka ovat asiakirjassa mukana. Lista näistä kirkoista löytyy sivuilta 44–48.
24 http://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Apostolinen+suksessio. ”Apostolinen seuraanto katkesi Tanskan ja Norjan kirkoissa uskonpuhdistuksen myötä 1573. Reformaation keskeinen hahmo, Wittenbergin kirkkoherranakin toiminut Johannes Bugenhagen vihki silloin virkaan seitsemän uutta luterilaista piispaa Kööpenhaminassa. Seuraanto katkesi, koska Bugenhagen ei ollut itse piispa. Vihkimyksen myötä Sjellannin piispa sai johtavan roolin, mutta arkkipiispaa ei katsottu tarvittavan. Tämän vuoksi Tanskan ja Norjan kirkoissa ei ole arkkipiispaa. Ruotsissa apostolinen seuraanto on jatkunut kuten Suomessakin.” (viitattu 4.5.2017.)
12
toimittamista sekä apostolisen uskon opetusta. Monille kirkoille, kuten katoliselle, apostolinen suksessio on välttämätön ykseyden, opetuksen ja tradition symboli.25 Koska apostolinen suksessio on katolisille välttämätön ykseyden merkki, niin on helpompi ymmärtää, miksi apostolinen suksessio on ehdoton ekklesiologinen attribuutti luterilaiselle kirkolle yhteyden saavuttamiseksi. Tämän takia on syytä perehtyä lyhyesti katoliseen opetukseen apostolisesta traditiosta. Katolisen kirkon katekismus selittää apostolista traditiota seuraavasti:
Jotta evankeliumi säilyisi kirkossa täydellisenä ja elävänä, apostolit asettivat piispat seuraajikseen jättäen heille oman opetusvirkansa. Sillä apostolien julistus, joka on erityisellä tavalla ilmaistuna inspiroiduissa kirjoissa, oli keskeyttämättömästi säilytettävä aikojen loppuun saakka. Tätä evankeliumin elävää välittämistä, mikä tapahtuu Pyhässä Hengessä – se ei ole Raamatun sanaa, mutta liittyy siihen kiinteästi – kutsutaan ”traditioksi”. Näin kirkko opissaan, elämässään ja kultissaan jatkaa ja välittää edelleen kaikille sukupolville kaikkea, mitä se itse on ja mitä se uskoo. Pyhien isien lausunnot todistavat tämän tradition elävöittävästä läsnäolosta ja sen rikkauksista, jotka täyttävät uskovan ja rukoilevan kirkon käytännön ja elämän.26
Katolisen kirkon katekismus selittää apostolisen suksession välttämättömyyttä myös seuraavasti:
Apostolit ovat uskoneet koko kirkolle pyhän uskon talletuksen (depositum fidei), joka sisältyy pyhään perimätietoon ja pyhään Raamattuun. ”Pitäessään siitä kiinni koko pyhä kansa pysyy yhdessä paimentensa kanssa jatkuvasti apostolien opissa ja yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa. Kun siis näin pysytään perityssä
25 Jussila, Jarmo et al. 2004, 26.
26 Katolisen kirkon katekismus, §77–§78. ”77 « Ut autem Evangelium integrum et vivum iugiter in Ecclesia servaretur, Apostoli successores reliquerunt Episcopos, ipsis "suum ipsorum locum magisterii tradentes" ». Re quidem vera, « praedicatio apostolica, quae in inspiratis libris speciali modo exprimitur, continua successione usque ad consummationem temporum conservari debebat ». 78 Haec viva transmissio, in Spiritu Sancto peracta, quatenus distincta a sacra Scriptura, licet arcte cum ea coniuncta, Traditio appellatur. Per eam « Ecclesia, in sua doctrina, vita et cultu, perpetuat cunctisque generationibus transmittit omne quod ipsa est, omne quod credit ». « Sanctorum Patrum dicta huius Traditionis vivificam testificantur praesentiam, cuius divitiae in praxim vitamque credentis et orantis Ecclesiae transfunduntur ».”
Koko opinkappale apostolisesta traditiosta on §75–§79. Esimerkiksi §76 käsittelee evankeliumin eteenpäinviemistä kahdella tavalla: suullisesti ja kirjallisesti. Vatikaanin internetsivuilla annetaan tieto,
että latinankielinen tyyppieditio on valmistunut 1997.
http://www.vatican.va/archive/catechism_lt/lettera-apost_lt.htm (Viitattu 5.12.2018). Toisen luvun toinen artikkeli otsikoidaan ” DE TRANSMISSIONE REVELATIONIS DIVINAE” eli ”Jumalan ilmoitus välitetään eteenpäin”.
13
uskossa, eletään sen mukaan ja sitä tunnustetaan, syntyy piispojen ja uskovien välille mitä ylevin yksimielisyys.”27
Näiden kahden lainauksen avulla voimme päätellä, että katoliselle kirkolle apostolinen traditio on välttämätön, jotta:
1) Evankeliumi säilyisi kirkossa täydellisenä ja elävänä.
2) Apostolinen julistus säilyisi keskeytymättömänä aikojen loppuun saakka.
3) Pysyttäisiin perityssä uskossa, eläen sen mukaan ja sitä tunnustaen, jolloin piispojen ja uskovien välille syntyy yksimielisyys.
Näistä kolmesta kohdasta etenkin kolmas korostaa sitä, miksi apostolinen suksessio on välttämätön ykseyden merkki. Itseasiassa kolmas kohta kiteyttää sen ajatuksen, että apostolinen suksessio käsitteenä on nimenomaan ykseyden symboli: kun pysymme apostoleilta saakka perityssä uskossa, opetuksessa ja evankeliumissa, niin piispojen ja uskovien välille syntyy (tai oikeastaan säilyy) yksimielisyys.
Ajattelenkin ja väitän, että apostolinen suksessio on eräänlainen yleinen ekumeeninen ehto. Apostolinen suksessio symbolina edustaa uskovien välillä olevaa yksimielisyyttä ja samalla yhteyttä. Jos näin on, niin kirkkokuntien välinen tunnustus kirkkokuntien apostolisuudesta tulisi olla yksi ekumenian työstettävistä lähtökohdista.
27 Katolisen kirkon katekismus, §84. ”Depositum fidei, quod in sacra Traditione et in sacra continetur Scriptura, per Apostolos toti commissum est Ecclesiae. « Cui inhaerens tota plebs sancta Pastoribus suis adunata in doctrina Apostolorum et communione, fractione panis et orationibus iugiter perseverat, ita ut in tradita fide tenenda, exercenda profitendaque singularis fiat Antistitum et fidelium conspiratio ».”
§80–§83 selittää tradition ja Raamatun suhdetta toisiinsa ja §84–§95 selittää uskon ja perinnön tulkinnasta. Kaiken kaikkiaan Katolisen kirkon katekismuksen kohdat §77–§95 ovat erittäin oleellisia kohtia apostolisen tradition (ja samalla apostolisen suksession) näkökulmasta.
14
3. APOSTOLINEN SUKSESSIO DOKUMENTISSA DECLARATION ON THE WAY: CHURCH, MINISTRY AND EUCHARIST
Tämä luku analysoi In Viasta löytyviä opillisia yksimielisyyksiä. Käytän analyysissä hyödyksi In Viassa esiintyviä teemoja apostolisuudesta yleisesti, koska nyt ymmärrämme, että apostolisessa suksessiossa ei ole kyse ainoastaan apostolien vihkimysten ketjusta. Kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta, joka määrittää kirkon uskoa ja opetusta.
In Vian kohdassa II.A.4. todetaan: ”apostolisuuden piirre perustaa heidän jatkuvuutensa apostolisessa uskossa, opetuksessa ja käytännöissä”.28 On siis hyvin perusteltua tutkia apostolisuutta yleensäkin, kun tutkitaan apostolista suksessiota.
Molemmat kirkkokunnat haluavat pitäytyä käytännöissä, jotka apostolit itse jättivät jälkeensä.29 Voiko olla niin, että apostolinen suksessio voi tarkoittaa traditiota, jonka apostolit jättivät jälkeensä ja jota piispa valvoo oikeutenaan?
3.1. Apostolisuus ja kirkko
Tässä alaluvussa tarkastelun ja analyysin kohteeksi tulevat seuraavat kaksi lainausta:
II.A.3.
Lisäksi heitä yhdistää se, että Kristuksessa saadun Jumalan vapahtavan armon evankeliumin julistus kokoaa maanpäällisen kirkon, jotta apostolien Pyhässä Hengessä
28 Declaration on the Way 2015, 16. ”Lutherans and Catholics recognize in both their ecclesial communities the attribute of apostolicity grounded in their ongoing continuity in apostolic faith, teaching and practices.”
29 Declaration on the Way 2015, 27. “Lutherans and Catholics agree that the church is in every age apostolic, because it is founded upon the apostles’ witness to the gospel, and it continuously professes the apostolic and evangelical faith while living by mandated practices handed on from the apostles.
Thus, we recognize in both our ecclesial communities the attribute of apostolicity grounded in their ongoing continuity in apostolic faith, teaching and practices.”
15
julistama evankeliumi säilyisi kirkon ohjeellisena alkuperänä ja pysyvänä perustana.30
II.A.4.
Yhteisymmärrys jatkuu, että maanpäällinen kirkko on jokaisena aikakautena apostolinen, koska se on perustettu apostolien evankeliumin todistukselle ja se jatkuvasti ilmoittaa apostolisen ja evankelisen uskon elämällä apostolien jälkeen jättämien valtuutettujen käytäntöjen mukaan. Niinpä luterilaiset ja katoliset tunnustavat kukin kirkollisissa yhteisöissään, että apostolisuuden piirre perustaa heidän jatkuvuutensa apostolisessa uskossa, opetuksessa ja käytännöissä.31
Johdantoluvussa kerroin, että apostolinen suksessio on ekklesiologinen attribuutti.
Tällä tarkoitan sitä, että apostolinen suksessio on jollakin tapaa kirkkoa kirkko- opillisesti määrittävä piirre. Kaikki piirteet, jotka määrittävät kirkkoa itseään, ovat siis jonkinasteisia ekklesiologisia attribuutteja eli kirkko-opillisia ominaispiirteitä. Näistä kahdesta In Vian kohdasta voimme huomata, kuinka tärkeä ja perustavanlaatuinen piirre apostolisuus on molemmille kirkkokunnille.
II.A.3. korostaa sitä ajatusta, kuinka molemmat kirkkokunnat tunnustavat sen, että Kristuksen evankeliumi on kirkon perustus ja se ”kokoaa maanpäällisen kirkon”. In Viassa korostetaan Lutherin ja samalla luterilaista creatura Evangelii ajattelua, että kirkko on evankeliumin luomus eikä kirkkoa ole ilman evankeliumia.32 Myös katolinen kirkko korostaa ajatusta siitä, että evankeliumi on kaikkina aikoina kirkon elämän lähde.33 Molempien kirkkokuntien on siis helppo yhtyä siihen, että kirkko itsessään perustuu evankeliumiin ja siksi opetuksen tulee olla raamatullista.
30 Declaration on the Way 2015, 16. ”Further, they hold in common that the church on earth is gathered by the proclamation of the gospel of God’s saving mercy in Christ, so that the gospel, proclaimed in the Holy Spirit by the apostles, remains the church’s normative origin and abiding foundation.”
31 Declaration on the Way 2015, 16. ”An agreement follows that the church on earth is in every age apostolic, because it is founded upon the apostles’ witness to the gospel and it continuously professes the apostolic and evangelical faith while living by mandated practices handed on from the apostles.
Thus, Lutherans and Catholics recognize in both their ecclesial communities the attribute of apostolicity grounded in their ongoing continuity in apostolic faith, teaching and practices.”
32 Declaration on the Way 2015, 26. In Via viittaa tässä kohdassa Lutherin kriittisten teosten kokoelmaan Weimarer Ausgabeen (WA) ja sen kahteen kohtaan WA 2, 430 ”Ecclesia enim creatura est Evangelii.” (kirkko on evakeliumin luomus) ja WA 7, 721 "Ubi vero Euangelium non esse viderias [...], ibi non dubites Ecclesiam non esse [...]." (Missä ei ole evankeliumia nähtävissä, siellä ei kirkkoa epäilemättä ole).
33 Lumen Gentium §20. ”[…] cum Evangelium, ab eis tradendum, sit in omne tempus pro Ecclesia totius vitae principium.” (koska evankeliumi, jota heidän on välitettävä eteenpäin, on kaikiksi ajoiksi Kirkon koko elämän alkulähde).
16
Apostolisuuden näkökulmasta on kiinnitettävä huomiota seuraavaan: evankeliumin julistus kokoaa kirkon, jotta apostolien Pyhässä Hengessä julistama evankeliumi säilyisi kirkon ohjeellisena alkuperänä ja pysyvänä perustana. Molemmat kirkkokunnat tunnustavat siis sen, että apostolien todistamat tapahtumat ovat samaan aikaan kirkon ohjeellisuuden alkuperä ja järkkymätön perusta.34 In Viassa tätä ajatusta painotettiin katolisen ja luterilaisen kirkon välisessä dialogissa. Apostolien todistus ja apostolisuus ovat kirkon perusta kaikkina aikoina.35 Kirkon apostolinen perinne on siis toisin sanoen kirkkoa määrittävä piirre ja ehto. Tämä on ymmärrettävä niin, että kirkko on kirkko vain, jos se perustuu evankeliumiin ja apostoliseen perinteeseen.
II.A.4. toistaa II.A.3. kohtien tunnustukset siitä, että kirkko perustuu evankeliumiin ja apostolisuuteen. II.A.4. kuitenkin syventää kirkon apostolisuuden tärkeyttä aiemmasta. Kirkko elää ja toimii apostolien jälkeen jättämien valtuutettujen käytäntöjen mukaan siten, että apostolisuuden piirre36 on myös uskon, opin ja käytäntöjen perusta.
Haluan kiinnittää huomiota apostolien jälkeen jättämiin käytäntöihin. Kirkko haluaa elää ja toimia näiden käytäntöjen mukaan. Myös piispojen vihkiminen on apostolien jättämä käytäntö.
Apostolisen suksession kättenpäällepaneminen on merkki siitä, että kirkko edelleen elää evankeliumin mukaan, välittää evankeliumia eteenpäin ja toimii apostolien käytäntöjen mukaan.37 Mutta miksi apostolinen suksessio on lähes vakiintunut
34 The Apostolicity of the Church, §148. “By confessing that the church of every age is "apostolic" we hold that the apostolic witness is both a normative origin and an abiding foundation. The church of every age, we believe, is a work of the Holy Spirit who makes present the apostolic gospel and makes effective the sacraments and apostolic instruction which we have been graced to receive. In faith, we accept, as individuals and communities, the call to serve the further transmission of the apostolic gospel which the Holy Spirit continues to make a viva vox of good news and a meaningful way of life in truth and service for men and women both of our day and in the future lying before us.”
35 Declaration on the Way 2015, 26. ”Apostolicity of the Church asserts that Lutherans and Catholics share, as a foundational conviction of faith, the belief that the apostolic witness is “both a normative origin and an abiding foundation”. Our dialogues repeatedly expressed and confirmed that the apostolic witness to the gospel is the normative origin of the church, which stands for all time on the foundation of the apostles. The church, amid all historical changes, is ever again referred to its apostolic origin.”
36 In Via käyttää muotoa ”the attribute of apostolicity” = apostolisuuden piirre / attribuutti. Käyttämäni ekklesiologinen attribuutti perustuu juuri tähän kohtaan. Vaikka apostolisuus ja apostolinen suksessio ovat myös virkateologisia käsitteitä, niin koen niiden olevan kuitenkin ensi sijassa ekklesiologisia, sillä apostolisuus itsessään määrittää kirkkoa itseään.
Apostolisuus keskustelun taustalla vaikuttaa Nikaian-Konstatinopolin uskontunnustuksen ilmaisu
”uskomme […] apostolisen kirkon”, missä apostolisuus on kirkon attribuutti, joka liittyy kiinteästi apostolisen suksession ymmärtämiseen.
37 The Apostolicity of the Church, §182. “Timothy is told, "Do not lay hands on anyone hastily" (1 Tim 5:22), possibly in reference to the installation of presbyters or overseers. The evidence in these letters does not describe a unified rite, for according to 1 Tim 4:14 it was the presbyters who laid hands on
17
tarkoittamaan yksinomaan piispojen vihkimysten ketjun seuraantoa? Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että opin ylläpitäminen ja jatkaminen vaativat opin siirtämistä ihmiseltä toiselle. Tämän tapahtuessa tutkitaan, että onko oppi välittynyt ja opin välittymisen osoituksena on ordinaatio.38 Ongelma onkin siinä, kenellä on oikeus valvoa opin välittymistä ja ordinaatiota. Trentonin konsiilissa tätäkin asiaa käsiteltiin, mutta erimielisyydet viran ja viran toimivallan välisestä suhteesta johtivat käytännössä siihen, että keskustelu apostolisen suksession merkityksestä sivuutettiin.
Paikallaolijoille oli itsestään selvää, että katolisen kirkon piispat olivat apostolisen suksession alaisia ja osittain siksi apostolinen suksessio tyydyttiin määrittelemään
”piispoiksi, jotka ovat perineet apostolien paikan” (episcopos, qui in Apostolorum
Timothy, while according to 2 Tim 1:6 it was the apostle. The relationship between the two rites is not fully clear. Exegesis has given divergent answers to the question of whether it is permissible in view of 1 Tim 5:22 to speak of a "chain" of laying on of hands. Protestant theology places greater emphasis on the open-ended and diverse nature of biblical witness. When Catholic theology views the succession of the laying on of hands as a sign of connection with Christ, of continuity of gospel proclamation effected by the Spirit, and of the unity of the church over time, it bases itself on the Pastoral Epistles. But in this it does not isolate the laying on of hands from the life of the church, but perceives it as an essential form by which the successio apostolica, which is necessary for the sake of successio fidei, becomes efficacious through the power of the Spirit. By the practice of ordination, understood from the New Testament, the church does not set itself up as lord over the gospel but submits to it. The authority accorded to the ecclesial office of ministry through the Spirit serves the freedom of all believers in the truth of the gospel. The laying on of hands is a sign for the whole church that it lives by listening to the gospel as a word that she does not enunciate to herself, but which is spoken to her by God through human beings in a human manner.
38 The Apostolicity of the Church, §222. “The Reformers' desire to maintain the catholicity and apostolicity of the ministry is very clear from the available Wittenberg ordination certificates. Beginning in 1535 in the Electorate of Saxony and on orders of the Elector, the examination and ordination of new clergy was undertaken by the Wittenberg theological faculty. The faculty had the mandate to ordain but the person who actually ordained was Bugenhagen who, although a member of the faculty, functioned as town pastor of Wittenberg and as regional bishop. This made it clear that ordination is not an academic but a church matter. Before the ordination, the faculty examined the competence and doctrinal correctness of the candidate who had received the call (vocatio) from a congregation. "With particular emphasis repeated reference is made to the doctrinal agreement between 'our church' and the 'catholic church of Christ'. Luther understood the latter, appealing to the Apostles' Creed, as the whole Christian church. After 1542 the certificates reinforce this agreement in one spirit and one voice with the catholic church of Christ. In the same way reference is made to the condemnation of fanatical opinions by the judgment of the catholic church of Christ. The same trend is evident when after Summer 1542 an explicit reference is constantly added that it is according to apostolic teaching (above all, Tit 1:5 and Eph 4:8.11) that the office of teaching and administration of the sacraments be passed on to the ordinand through public ordination." However, the succession in teaching is not understood as something that takes place in isolation from the human practices of transmitting doctrine. Maintaining doctrine requires persons who pass it on and it needs human actions in which this occurs and is also examined. The ordination certificates, which the ordained pastors took with them to their congregations, always state that the doctrine of the ordinand has been examined.”
18
locum successerunt).39 Apostolisen suksession ydin on kuitenkin apostolisen uskon välittymisessä, sillä suksessio ilman uskoa menettää merkityksensä.40
Katolisella kirkolla on oppi, jonka mukaan apostolinen suksessio ei ole vain historiallisen kättenpäällepanemisen ketjun vahvistamista, vaan apostoliseen suksessioon kuuluu kolme sisäkkäistä käsitettä: traditio, successio ja communio.
Apostolinen suksessio siis ilmentää perinnettä, suksessiota ja yhteyttä.41 Tämä on
39 The Apostolicity of the Church, §234. “The lack of agreement on the relationship between ordo and jurisdiction was also the reason why the Council omitted a discussion of apostolic succession, especially during and after the second session. It was clear to the Council participants that bishops were successors of the apostles and the Pope successor of the Apostle Peter. But this initial idea was not developed from this basis into a theological explanation of the episcopate. The Council wanted to avoid the question of the relation between apostolic and Petrine succession regarding jurisdiction. The theme of apostolic succession in the episcopate was not abandoned, but was simply stated in a subordinate clause: ’the bishops, who have succeeded to the place of the Apostles’ (episcopos, qui in Apostolorum locum successerunt) and so lost its function of providing the basis for the bishop's eminent position and specific authority. The episcopal functions in which the superiority of the bishops finds its expression are then simply listed: ’they are higher than priests and are able to confer the sacrament of confirmation, to ordain the ministers of the church and to fulfill many other functions, whereas those of lower order have no power to perform any of these acts’. But the Decree gave no indication of the foundation of these roles.
40 The Apostolicity of the Church, §288. “For apostolic succession, succession in faith is the essential aspect. Without this, succession in office would lack all value. The ministry is service to the apostolic gospel. But now, the Joint Declaration on the Doctrine of Justification has ascertained the existence of a "consensus in basic truths of the doctrine of justification" between the Catholic Church and Lutheran churches. This shows a high degree of agreement in faith, that is, in that which represents the heart of apostolic succession. According to the Joint Declaration, the doctrine of justification is "the measure and touchstone for the Christian faith", of which it is said, "No teaching may contradict this criterion."
The Catholic view of the ministry of the Lutheran churches, along with the Lutheran view of ministry in the Roman Catholic Church, cannot remain untouched by the Joint Declaration. For, even if preserving correct doctrine is not the task of the ordained ministry alone, it is still its specific task to teach and proclaim the gospel publicly. The signing of the Joint Declaration therefore implies the acknowledgement that the ordained ministry in both churches has by the power of the Holy Spirit fulfilled its service of maintaining fidelity to the apostolic gospel regarding the central questions of faith set forth in the Declaration.”
41 The Apostolicity of the Church, §291. “It is Catholic doctrine that an individual bishop is not in apostolic succession by his being part of a historically verifiable and uninterrupted chain of imposition of hands through his predecessors to one of the apostles. It is instead essential that he be in communion with the whole order of bishops which as a whole succeeds the apostolic college and its mission. Thus the consensus of the bishops among themselves is the decisive sign of the apostolicity of their teaching.
Catholicity is the means and expression of apostolicity. If catholicity is a sign of apostolicity, then apostolicity is a condition for catholicity. Thus fidelity to the apostolic gospel has priority in the interplay of traditio, successio and communio. The internal order of those three aspects of apostolic succession is of great significance. From this point it becomes once more clear how important is the expressed and confessed agreement in the fundamental truths of the doctrine of justification. The Roman Catholic Church recognizes a priestly ministry and true sacraments, by apostolic succession, in certain churches even though the bishops of those churches are not in communion with ’the bishops with Peter's successor at their head.’ But there are now many individuals at many locations in Christendom who exercise the office of supervision which in the Roman Catholic Church is performed by bishops. These others bear a special responsibility for the apostolicity of doctrine in their churches, and they can do justice to this responsibility, as the Catholic Church recognizes in the Joint Declaration. They preside over churches and ecclesial communities, about which the Second Vatican Council asserts ’that the Spirit of Christ has not refrained from using them as means of salvation’. But if the consensus of bishops is the definitive sign of apostolicity of their doctrine, then Catholics cannot exclude these other episkopoi from the circle of those whose consensus is according to the Catholic view the sign of apostolicity of doctrine.”
19
apostolisen suksession määrittelyn kannalta merkittävää, sillä tämän käsityksen mukaan apostolinen suksessio on kattokäsite, joka pitää sisällään kolme alakäsitettä:
traditio, successio ja communio. Nämä kolme alakäsitettä muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kutsutaan apostoliseksi suksessioksi. Viimeistään tässä kohtaa on varmaa, että apostolinen suksessio ei tarkoita vain piispojen vihkimysten ketjua, vaan se on osa paljon isompaa kokonaisuutta, kuten aiemmin tutkielmassa spekuloitiin.
Toisin sanottuna apostolisen suksession määrittelyssä on haasteita ja siksi tämän määrittelyn eteen tulisi nähdä vaivaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että se mitä kutsumme apostoliseksi suksessioksi, on viime kädessä apostolisen uskon ja käytäntöjen jatkuvuutta42, jota piispa valvoo oikeutenaan. Apostolisen suksession määrittely vain historiallisena piispojen vihkimysten ketjuna on siis vain suppea määritelmä, eikä se sisällä koko totuutta käsitteelle.
In Viassa korostetaan kohdassa II.A.4. apostolien roolia Uudessa testamentissa Jeesuksen ylösnousemuksen todistajina ja Jeesuksen valtuuttamina toimijoina tekemään koko maailmasta Jeesuksen opetuslapsia ja kastamaan heidät. Apostolien tehtävien moninaisuudesta In Viassa nostetaan esille apostolien tekstit, joissa muun muassa apostolit ohjeistavat yhteisöjä uskossa ja ekklesiologisissa käytännöissä sekä opettavat evankeliumia.43 Näistä apostolien tehtävistä on huomattavissa merkittäviä yhtäläisyyksiä piispan viran merkityksen kanssa ja luulen, että siksi nämä Raamatun esimerkit on otettu esille, vaikka sitä ei In Viaan ole kirjoitettuna.
Jos piispat ovat Trentonin konsiilin määritelmän mukaan apostolien paikkojen perijöitä, niin mielestäni olisi johdonmukaista määritellä piispan viran tehtävät apostolien tehtävistä käsin. Kun kerran apostolinen suksessio Trentonin konsiilin mukaan tarkoittaa piispoja, jotka ovat perineet apostolien paikan, piispat olisivat Jeesuksen opetuslasten kokoajia ja heidän kastajiaan, sekä ylläpitäisivät yhteyttä
42 The Apostolicity of the Church, §173. “At the heart of what is later called "apostolic succession" is the transmission of the apostolic faith from generation to generation and across all boundaries of space or culture.”
43 Declaration on the Way 2015, 27. ”The New Testament gives testimony that Jesus sent his apostles as authorized witnesses of his resurrection to make disciples in the whole world and to baptize for the forgiveness of sins (Matthew 28:1–20). The apostles assembled communities of believers holding to the gospel of Jesus Christ. The New Testament apostolic writings addressed to these communities give further instruction in faith and on ecclesial practices, while inculcating a manner of life worthy of the gospel. The ancient creeds and councils explicated the apostolic faith. Guided by the Holy Spirit, the church has constantly endeavored to remain faithful to the apostolic witness of the gospel, its normative origin and abiding foundation, along with the practices handed on from the apostles.”
