journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 1/2019
71
KIRJA-ARVIOT
KASVATUSTIETEISSÄ tutkimus- kohteena olevia ilmiöitä lähesty- tään usein yksilöiden kokemuksi- na tutkimushaastattelujen avulla.
Opinnäytteissäkin tämä lienee tyyppiratkaisu. Aina ei kuiten- kaan opeteta systemaattisesti ko- kemuksen teoriaa, vaikka sitä si- vutaan muun muassa kehityksen, oppimisen ja merkityksenannon ilmiöitä pohdittaessa. Siksi tar- tuin tähän teokseen kiinnostu- neena: monitieteisessä teoksessa määritellään ’kokemusta’ tutki- muskohteena.
Kirjallisuudentutkija Jarkko Toikkasen ja puheviestinnän tut- kija Ira Virtasen toimittama teos on vuonna 2016 pidetystä koke- mustutkijoiden konferenssista ponnistaneen teossarjan kuudes osa. Mukana on johdantoartikke- lin lisäksi 11 artikkelia filosofian, taiteentutkimuksen, käyttäytymis- terveys- ja yhteiskuntatieteiden piiristä. Tiedetaustojen moninai- suudesta huolimatta kokoelma on eheä, mikä lienee sen ansiota, että kirjoittajilta on odotettu kokemus- käsitteen huolellista määrittelyä.
Kieleltään teos on eksaktia, pai- koin hyvinkin tiuhaa, mutta laa- dukkaat artikkelit selittävät hyvin itseään.
Koettua, koeteltua, kerrottua – vai yhdessä elettyä? Kokemuksen määritelmät monitieteisessä
keskustelussa
Toikkanen, Jarkko & Virtanen, Ira (toim.) (2018). Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press.
254 sivua.
ARKIKÄSITE JA TIETEELLINEN KÄSITE
’Kokemus’ on monella tapaa käy- tetty arkikäsite. Sen systemaatti- nen käyttö lähtee hahmottumaan ilmiöparien osana: kokemustie- to – tieteellinen tieto, itse koettu – kirjasta opittu, kokeneisuus – kokemattomuus. Kirja alkaa kah- della selkiyttävällä ja taustoitta- valla filosofisella artikkelilla, Jussi Backmannin käsitehistoriallisella ja Jani Kukkolan kokemuksen me- tatieteellisellä tarkastelulla. Niiden lukeminen helpottaa irtoamista arkikäsitteestä.
Teoksen useissa teksteissä ero- tetaan ensinnäkin kokemus välittö- mänä, tajunnallisena ja kehollisena olotilana. Kokemuksellisuus on ihmisen osa: elämme subjektiivi- sen kokemuksemme välityksellä;
kehollisesti, aistimellisesti ja tajun- nallisesti. Välittömällä kokemuksel- la on materiaalinen pohjansa sekä omassa kehossamme että suhtees- samme konkreettiseen maailmaan ja sen kohteisiin. Lisäksi sitä mää- rittävät tekijät ovat vain osittain tiedostettuja. Välitön kokemus on vaikea tavoittaa. Tulkittuna, kie- lellistettynä ja muokattuna koke- mus on tavallaan ”jo mennyttä”,
kohteeksi muuttunutta. Tutkimus ei kuitenkaan pysähdy tähän.
KOKEMUS TIETÄMISESSÄ JA TUTKIMISESSA
Toinen keskeinen artikkeleissa si- vuttu 'kokemuksen' merkitys ku- vaa kokemusta tietämisen ja tutki- mustyön perustana. Kokemus on tila, jossa luomme suhdetta maail- maan tietämisemme kautta. Koke- musperäinen tutkiminen on todel- lisuuden koettelua aistinvaraisesti, systemaattisesti ja järkeillen. Koke- musperäinen suhde maailmaan on viime kädessä luonnontieteellisen metodin mutta myös taiteellisen tutkimuksen ytimessä.
Välittömän kokemuksellisuu- den sekä rationaalisen tutkimisen väliin aukeaa ymmärtävä, muun- tuva tulkkiutumisen prosessi. Se on ymmärtävän tieteenintressin ytimessä ja samalla ihmisten arki- nen haaste. Elämme kokemukses- sa, mutta kokemus muovautuu sen jatkuvassa ilmaisussa ja prosessoin- nissa. Tästä aukeavat subjektiivisen kokemuksen erilaiset rajapinnat ja
journal.fi/aikuiskasvatus 72
kokemuksellisen tietämisen erilai- set muodot. Ikään kuin törmääm- me maailmaan ja omaan rajallisuu- teemme, ja samalla muovaamme rajoja uudelleen.
Artikkelit liikkuvat eniten juuri tällä alueella, kokemuksen dynaa- misuudessa. Kokemus tapahtuu sen ilmaisussa, pohdinnassa, kokeile- misessa, jakamisessa. Tästä proses- soinnista olen itse eniten oppinut tutustumalla filosofi John Deweyn ajatuksiin. Teoksessa en häntä ihme- tyksekseni kuitenkaan kohdannut.
SUBJEKTIIVISEN KOKEMUKSEN YHDYSPINNAT
Kokemus on merkityssuhteisiin asettumista maailmassa. Se on in- tentionaalista eli kohteisiin suun- tautuvaa, maailmaan kurottuvaa.
Vaikka kokemuksen sisältö on subjektiivinen, kokemuksellisuus on jaettua, ja ihmiset voivat kokea yhdessä. Subjektiivisen kokemuk- sen ajatellaankin olevan kahdella tavalla huokoinen.
Ensinnäkin: yksilö ja maailma sekoittuvat. Yksilö ja ympäristö – tai toiset yksilöt – ovat vuorovai- kutuksessa ja kokemus rakentuu sosiaalisesti, kuten Teemu Suor- san kasvatuspsykologinen artikkeli kokemuksen kontekstuaalisuutta jäsentää. Asiaa pohditaan kiinnos- tavasti myös Kai Tuurin ja Hanna- Riikka Peltolan artikkelissa musiikin jaetusta kuuntelukokemuksesta.
Toiseksi: kokemus on nykyhet- kessä, mutta laajenee taaksepäin muistin avulla ja kurottuu eteenpäin kuvittelun avulla. Johanna Nevala ja Ville Pietiläinen näyttävät, miten niin sanottu kuvallinen fenomenologia
voi työnohjauksessa toimia keino- na kurottua kohti sitä, mitä vielä ei ole. He hakevat irtiottoa paitsi kie- len järjestyksistä myös ohjaajan ja ohjattavan välisestä valtasuhteesta.
Taide voi kommunikoida tavalla, joka irtoaa kielen kategorioista ja lineaarisuudesta.
KOKEMUKSEN KEHOLLISUUS JA KIELELLISYYS
Useissa artikkeleissa tarkastellaan kokemuksen kehollista perustaa.
Kehomme on materiaalinen ja biologinen asia, joka luo koke- muksemme ehtoja. Miellämme ja tunnemme kehollisesti, kuten opimme hevosvalmennusta kä- sittelevästä Paula Rossin ja Päivi Lundvallin artikkelista. Buddha- laisen mielenfilosofian kehomielen käsite tulee lähelle näitä tarkastelu- ja. Joskus ”tiedämme” kehollisesti, joskus kielellinen ja kehollinen su- lautuvat toisiinsa. Lotta Kähkönen pohtii vaikuttavasti artikkelissaan transihmisten kokemusta kehos- taan runouden lävitse. Tarkastelus- sa kielellisyys ja kehollisuus liuku- vat toisiinsa ja rakentavat toisiaan.
Kokemus, kertominen ja tun- teet ovat kiinteässä yhteydessä.
Kertominen on kokemuksen vä- littämisen genre. Kokemuskerto- mukset ovat median käyttövoimaa ja saavat usein autenttisuuden ja tunnevoimaisen samaistuttavuu- den todistustehtävän. Kokemuk- sellisuus on vuorovaikutuksessa käytetty resurssi, kuten Hanna Rautajoki näyttää etnometodolo- gisessa analyysissaan affektisesta kokemuksesta tv-haastattelussa.
Myös Virpi Tökkäri erittelee koke-
muskertomuksia analysoidessaan hiihtokeskustyöntekijöiden koke- muksista työstään.
KOKEMUS NÄKÖKULMANA, POSITIONA JA
ASIANOMISTAJUUTENA
Kokemuksen kuuleminen voi tar- koittaa myös äänen antamista ryh- mälle, jonka ääni on ollut vaiettu tai vähätelty. Niin sanottu koke- musasiantuntijuus – eletty suhde ilmiöön – tuottaa asianomistajuu- teen perustuvaa tietoa. Marjaana Jones tarkastelee kokemusta tietä- misen muotona terveydenhuollon piirissä. Kokemusasiantuntija tie- tää sairaudesta jotain ratkaisevas- ti erilaista kuin terveydenhuollon ammattilainen. Artikkelissa näkyy, että kokemusasiantuntijuus ”pro- fessionaalistuu”. Väheneekö sen omintakeisuus silloin?
Välittömimmin kokemuksesta kommunikoi taide. Taiteellinen tut- kimus tutkii maailmaa osallistaen ja kokemuksellisuudessa tutkivasti liik- kuen, kuten Taneli Tuovinen ja Riik- ka Mäkikoskela osoittavat taiteelli- sen tutkimuksen jäsennyksessään.
Innostuin teoksesta ja aion käyttää sitä tutkimustyössäni.
Teoksen luettuani ajattelen, että kokemus ei ole niinkään mielen tai kehon tila kuin tapahtumista.
Sen tutkiminen saattaa onnistua parhaiten asettumalla mukaan ta- pahtumiseen. Kirja on oivallinen kasvatustieteiden metodologian opintoihin, opinnäyteprosesseihin sekä tutkijoiden virikkeeksi.
SANNA VEHVILÄINEN KT, dosentti, työnohjaaja, kouluttaja