Tiedotustutkimus 2005:4–5 130
Parasta ennen uusia avauksia
TOIMITTAJA – TIEDON ETSIJÄ JA VAIKUTTAJA Helsinki: WSOY 2005. 175 s.
Journalistiikan lehtorin Tapani Huo- vilan laatima oppikirja Toimittaja – tiedon etsijä ja vaikuttaja on evo- luutioversio Toimittaja – vastuussa oleellisesta muutoksessa -kirjasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Kirjojen pohjana ovat olleet Huovilan luen- not, joita hän on pitänyt Jyväskylän yliopistossa 18 vuoden ajan.
Se, että oppikirjaa on uudistet- tu useaan otteeseen ja sen tekijä on luennoinut kyseisestä aiheesta vuodesta toiseen, on lähtökohtai- sesti tietenkin hyvä asia. Tekijän argumentaatio on vuosien saatos- sa hioutunut ja kirjassa on pystyt- ty tarjoamaan ajantasaista tietoa journalismista ja mediasta. Vanhan päälle rakentamista voi kuitenkin pitää myös kahleena. Kun kaiken on jo tehnyt useampaan kertaan, olemassa olevan kyseenalaistami- nen ja uusien lankojen löytäminen vaatii paljon itseruoskintaa ja luo- vuutta.
Tiedonvälitys, objektiivisuus ja sananvapaus nähdään tuorees- sakin kirjassa toimittajan työn kulmakiviksi, mutta näitä ”opin- kappaleita” on haastettu aiempaa pontevammin ja onnistettu näin rakentamaan journalismista entis- tä ristiriitaisempi luomus. Vaikka varauksien tekeminen saattaa kiu- sata alalle ensiaskeleitaan ottavaa, ehtolauseet ovat paikallaan, jotta lukijalle syntyy todentuntuinen käsitys toimitustyöstä. Journalistin ohjeista ja muista periaatteista toi- mittaja saa tukea vain tiettyyn pis- teeseen asti. Julkaisupäätöksiä pi- tää punnita tapauskohtaisesti, eikä oman toiminnan seurauksien arvi- ointiakaan voi ohittaa. Päätösten tekeminen ei ole helppoa, minkä Huovila havainnollistaa oivallises- ti esimerkeillään Säästöpankkien pilkkomisesta ja terroristeista.
Huovila tekee pitkin matkaa osuvia pelkistyksiä toimitustyöstä, mutta niitä tukevia esimerkkejä hän tarjoaa epätasaisesti. Yksilön suojaa käsiteltäessä esimerkkejä on tarjolla viisin kappalein, mutta juttuaiheen
valinnasta, ideoinnista ja haastatte- lusta kerrotaan lähes yksinomaan yleisellä tasolla. Kirjaan valituissa esimerkeissä korostuvat poikkeuk- sellisuus ja toimitusorganisaatiot.
Niiden oheen jäin kaipaamaan esimerkkejä, joissa olisi analysoitu perusjuttuja tekevien rivitoimittaji- en työtä. Esimerkkikirjon laventa- minen edellyttäisi tutkijan jalkau- tumista kentälle haastattelemaan journalisteja ja havainnoimaan toimitustyötä. Tätä kirjaa varten on tehty neljä haastattelua, ja niissäkin on rajauduttu vain monikanava- toimittamiseen.
Niitä aiemmin peräämiäni uusia lankoja voisi etsiä myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Kun toimi- tustyön pääperiaatteet ovat varsin likeiset Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa eikä angloamerikkalainen toimituskulttuurikaan ole täysin vie- rasta meille, niin on hämmentävää huomata, että kirjallisuusluetteloon ei ole kelpuutettu ainuttakaan vie- raskielistä lähdettä. On vaikea us- koa, että Henk Prakken uutiskritee- rien ja Jörgen Westerståhlin objek- tiivisuusteorian jälkeen ulkomailla ei olisi saatu aikaiseksi relevanttia pohdintaa journalismista.
Narinoistani huolimatta olen sitä mieltä, että Toimittaja – tiedon et- sijä ja vaikuttaja on paras suomen- kielinen johdatus toimitustyöhön, ja siksi sen tulisi kuulua jokaisen journalistiksi aikovan lukemistoon.
Suosittelen kirjan lukemista myös kokeneille toimittajille. Journalistien jatkokoulutuksen ei pitäisi urautua vain omien aihealueiden parem- paan haltuunottoon, vaan olisi suotavaa, että toimittajat älyäisivät aika ajoin palata myös perusteiden pariin.
KARI KOLJONEN
Juridiikkaa ja viestintä- politiikkaa
Eero Paukku:
SANANVAPAUS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNAN SÄÄNTELYSSÄ.
Helsingin oikeustieteellisen tiede- kunnan julkaisut. Kansainvälisen talousoikeuden instituutti, Helsinki 2005, 173 s.
Sananvapauden suhdetta televisio- ja radiotoimintaan on viime aikoina tutkittu varsin vähän. Väitöskirjaa valmistelevan Eero Paukun tut- kimus Sananvapaus televisio- ja radiotoiminnan sääntelyssä, joka perustuu hänen lisensiaattityöhön- sä, korjaa mielenkiintoisella tavalla tätä puutetta.
Tutkimus jakaantuu selkeästi kahteen osaan, kuvailevaan ja ana- lysoivaan osaan ja pohdiskelevam- paan osaan. Kuvailevaan osaan voi- daan lukea tutkimuksen luvut II–IV, joissa käsitellään eurooppalaista ja suomalaista sananvapausdoktriinia, sananvapautta ja televisiotoimin- nan sääntelyä EY:n oikeudessa ja Euroopan neuvoston mediapoli- tiikkaa. Pohdiskelevampi ja kantaa ottavampi ote sisältyy lukuihin V–VI, joissa käsitellään sananvapautta ja televisio- ja radiotoiminnan säänte- lyä Suomessa, tehdään yhteenveto ja suoritetaan johtopäätöksiä.
Tutkimuksen luvussa I, joka on vaatimattomasti nimetty pelkästään johdannoksi, esitetään sen tutki- muskysymys ja tutkimusongelma.
Tutkimuskysymys on lyhyesti kuvat- tuna seuraava: televisiotoimintaa on Suomessa säännelty perinteisesti sananvapauden ja kansallisen edun näkökulmista. Sananvapauden tul- kinnassa on painottunut yksilön oi- keus vastaanottaa mahdollisimman monimuotoista informaatiota tele- vision ja radion välityksellä. Tämän oikeuden toteutumista julkisen val- lan on tullut myös erityisesti turva- ta. Johdannon mukaan ensinnäkin
”sananvapaus on televisio- radio- toiminnan sääntelyssä ymmärretty vapausoikeudellisesta perinteestä poikkeavasti, eikä lehdistönvapau- den (medianvapauden) lähtökohta ole vaikuttanut siinä niin vahvasti kuin lehdistön sääntelyssä”. Toi-
Tiedotustutkimus 2005:4–5 131
seksi, televisio- ja radiotoiminnan sääntelyssä on edelleen korostettu, sananvapauteen läheisesti limittyen, yleisen edun ja yhteiskunnallis-kult- tuuristen tavoitteiden toteutumista.
Tähän liittyen keskeisenä tavoittee- na on ollut turvata televisio- ja ra- dio-ohjelmien ei-kaupallinen luon- ne, minkä vuoksi markkinoiden vapautta tai toiminnanharjoittajien oikeuksia kuten sananvapautta tai elinkeinovapautta korostavat näke- mykset ovat Paukun mukaan jää- neet sääntelyssä taustalle.
Tutkimuksen teeman ydin on taas esitetty seuraavasti: onko ja millä perusteella sananvapauden vapausoikeudellisesta perinteestä ja niin sanotusta lehdistönvapau- den periaatteesta voitu poiketa televisio- ja radiotoiminnassa, ja onko tällainen lähtökohta sähköi- sen viestinnän toimintaympäristön muutosten vuoksi enää perusteltu?
Tutkimus sisältää poleemisen vies- tintäpoliittisen aspektin erityisesti sanan enää takia, koska sen voi- daan tulkita sisältävän vaatimuksen muutoksesta.
Kuvailevat luvut II–IV ovat huo- lellisesti laadittuja ja sisältävät myös historiallisen katsauksen, jossa pää- dytään seuraavaan kiinnostavaan tulkintaan Suomen perustuslakiuu- distuksen sananvapauskäsityksestä:
”Uudistetun sananvapaussäännök- sen sanamuoto vastaa perusoikeu- den klassista määritelmää, jonka mukaisesti perusoikeudet muodos- tavat yksilölle vapauspiirin, johon julkisen vallan ei tule puuttua”.
Tarkastellessaan eurooppalaista maisemaa ja erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaa- maa sananvapautta Paukku päätyy johtopäätökseen, jonka mukaan vapausoikeudellinen perinne ei ole ihmisoikeustuomioistuimen ratkai- sujen perusteella vaikuttanut Eu- roopassa niin vahvasti televisio- ja radiotoiminnan kuin lehdistön sään- telyyn. Sen sijaan sen painotukset – vaikka sananvapaus ymmärretään pääsääntöisesti lähettäjän oikeute- na – korostavat sellaista sananva- pauskäsitettä, joka antaa julkiselle vallalle oikeuden ja osittain jopa velvollisuuden säännellä televisio- ja radiotoimintaa vastaanottajan sananvapauden näkökulmasta.
Euroopan unionissa ainoa pe- rustamissopimukseen liittyvä vä-
littömästi televisio- ja radiotoimin- taa koskeva dokumentti on siihen liitetty pöytäkirja jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoimin- nasta (ns. Amsterdamin pöytäkirja).
Paukku toteaa, että pöytäkirjalla vahvistettiin dualistinen televi- sio- ja radiotoiminnan malli osaksi toimialan EY-oikeudellista sään- telyä. Paukun mukaan dualistisen mallin mukaisesti julkisen palvelun yleisradiotoiminta on kaupallisen järjestelmän rinnalla toimiva jouk- koviestinnän muoto, ja sen sisältöä määriteltäessä ei huomiota kiinni- tetä vain markkinoiden vallitsevaan tarjontaan, vaan enemmänkin jul- kisen palvelun yleisradiotoiminnalle asetettuihin tavoitteisiin ja periaat- teisiin. Samalla Paukku tekee johto- päätöksen, jonka mukaan julkisen palvelun yleisradiotoiminta ei ole pöytäkirjan mukaan vain markki- noiden puutteiden täydentäjä, vaan markkinoiden tarjonnasta suhteel- lisen riippumattomasti toimiva joukkoviestinnän muoto. Amster- damin pöytäkirjasta saadaan niin sanotun TV2/Danmark-casen (ks.
esim. Viasat Broadcasting Uk Ltd:
n 20.1.2005 Euroopan yhteisöjen komissiota vastaan nostama kan- ne, EUVL C82/33) myötä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen kanta muutaman vuoden sisällä.
Kuvailevaan jaksoon on kuiten- kin esitettävissä yksi huomautus.
Euroopan neuvoston mediapoli- tiikkaa kommentoivassa jaksossa Paukku toteaa, että neuvoston aiheeseen liittyvillä soft law -asia- kirjoilla ei ole juridista velvoit- tavuutta. Paukku on kuitenkin unohtanut kokonaan Euroopan neuvoston rajat ylittävää televisio- toimintaa koskevan yleissopimuk- sen (ks. SopS 87/199, muutettu asetuksella 118/2002), joka on Suomessa voimassaolevaa oikeutta ja televisio- ja radiotoimintaa kos- kevan lain tulkintaohje (ks. esim.
KHO:2003:32), vaikka tv-direktiivi onkin nyt ensisijainen säädös niiltä osin kuin molemmissa on samasta asiasta säännöksiä. Jos teoreet- tisesti kuviteltaisiin, että EU:n tv- direktiivi kumottaisiin (käytännössä sen asema on vain vahvistumassa käynnissä olevan uudistamispro- sessin myötä), Suomen televisio- ja radiolainsäädäntö jäisi Euroo- pan neuvoston tv-yleissopimuk-
sen takia ennalleen. Vaikka yleis- sopimuksessa ei edellytetä kiintiöi- tä, kotimaisten independent-tuot- tajien paineen takia independent- ohjelmien kiintiö jäisi Suomen lainsäädännössä edelleen voimaan.
Jo nykyisin se on suurempi kuin tv- direktiivin vaatima 10 prosenttia direktiivin mukaan lasketusta lä- hetysajasta.
Mielenkiintoisimmat tutkimuk- sen tulkinnat ja näkemykset sisäl- tyvät kuitenkin sen loppujaksoihin.
Esitettyään historiallisen tarkaste- lun televisio- ja radiotoiminnan ja erityisesti Yleisradion sääntelystä ja tähän liittyvien periaatteiden käsit- telystä eduskunnassa ja sen perus- tuslakivaliokunnassa Paukku päätyy seuraavaan: televisio- ja radiotoi- minnan toimilupasääntelyn valtio- sääntöoikeudellisessa arvioinnissa sananvapaudella on kaksoisrooli.
Kyse on informaation vastaanotta- jien sananvapautta turvaavasta tar- kemmasta sääntelystä, jolla kuiten- kin rajoitetaan televisio- ja radiotoi- mintaa harjoittavien sananvapautta.
Tämän lisäksi toiminnanharjoittajien oikeuksia rajoitetaan tiettyjen tele- visio- ja radiotoimintaan liitettyjen yleisten etujen mukaisten tavoittei- den turvaamiseksi, kuten ohjelmis- ton monipuolisuuden, kansallisten arvojen ja kulttuurin sekä yleisön erityisryhmien tarpeiden suojaami- seksi. Nämä yleisen edun mukaiset tavoitteet on kuitenkin varsin usein yhdistetty juuri informaation vas- taanottajan sananvapauden toteu- tumiseen, Paukku korostaa. Toimi- lupasääntelyn valtiosääntöoikeudel- lisessa arvioinnissa on siten Paukun mukaan aivan oikein pitkälti kyse toiminnanharjoittajien oikeuksista ja informaation vastaanottajien sa- nanvapauden välisestä punninnasta.
Tämän relevantin näkökulman esiin tuominen on samalla tutkimuksen keskeisiä tuloksia.
Tässä punninnassa Paukku asettuu korostamaan pelkistetysti toiminnanharjoittajien oikeuksia, vaikka eurooppalaisesta maisemas- ta löytyy niukalti tukea tälle. Keskei- senä argumenttina on Suomen pe- rusoikeusuudistus vuodelta 1995.
Paukun mukaan elinkeinovapaus on nostettu uudistuksessa yhdeksi perusoikeudeksi muiden joukkoon ja markkinoiden vapaus on va- kiintunut yhdeksi audiovisuaalisen
Tiedotustutkimus 2005:4–5 132
sektorin sääntelyn lähtökohdaksi.
Nämä muutokset edellyttävät tele- visio- ja radiotoiminnan sääntelyn ja Yleisradion julkisen palvelun velvoit- teen uudelleenarviointia. Informaa- tion vastaanottajan sananvapauden lisäksi on otettava huomioon kau- pallisten toimijoiden oikeuksia – sa- nanvapautta, elinkeino- ja kilpailu- vapautta sekä omaisuuden suojaa.
Tällöin esimerkiksi julkisen palvelun sisältö tulee Paukun mukaan voida suhteellisuusperiaatteen mukaisesti perustella välttämättömäksi suoma- laisessa televisio- ja radiotoiminnan kokonaisuudessa. Suhteellisuuspe- riaatteen mukaan toimien on oltava oikeassa suhteessa päämääriin näh- den, kohtuullisia ja tarpeellisia.
Nyt Paukku on kuitenkin jo siir- tynyt näkökulmaan, jota ei yleensä ole nähty missään maassa pelkkä- nä muodollisjuridisena ongelmana, vaan yhteiskuntapoliittisena kysy- myksenä. Olennainen asia tällöin on, tuleeko jokin yhteiskunnan osa-alue järjestää markkinafunda- mentalististen periaatteiden mu- kaan vai säännellä sitä ottamalla enemmän tai vähemmän huomi- oon yhteiskuntapoliittisia näkökul- mia. Markkinafundamentalismissa yksi keskeinen periaatteellinen ele- mentti on, että markkinoiden tulee toimia vapaasti ja pyrkimykset re- guloida niitä yhteiskunnallisella tai poliittisella toiminnalla ovat lähes aina ei-suotavia, myös riippumatta tuloksista.
Kun Paukun linjanvetoja konk- retisoidaan, joudutaan Suomessa väistämättä seuraavaan pohdin- taan:
1) Pitäisikö Yleisradion toimintaa supistaa kaupallisten toimijoiden hyväksi? Tämä vaihtoehto tuntuu erikoiselta, kun Yleisradion toi- mintakenttää on juuri poliittisesti yksimielisesti päätetty laajentaa, myös niin sanottuun uuteen me- diaan. Lisäksi kaupallisia toimijoita voi Suomen kokoisessa maassa olla vain muutamia ja niiden joukossa on väistämättä myös merkittäviä kansainvälisiä toimijoita. Näin siksi, että televisio- ja radiotoiminnalle on ominaista keskittyminen ja kansain- välistyminen.
2) Pitäisikö kaupallisten toimijoi- den (toimilupa)ehtoja keventää, jot- ta markkinat toimisivat paremmin.
Tämä vaihtoehto tuntuu erikoiselta,
kun EU-tasolla esimerkiksi tv-direk- tiivin uudistaminen tuo mukanaan yhä enemmän sääntelyä. Euroopan valtavirrasta poikkeavilla Suomen perustuslain uusilla tulkinnoilla on taas vaikea ohjata EU:n hyvin prag- maattisiin tavoitteisiin tähtäävää lainsäädäntöä, joka on kuitenkin implementoitava Suomessa.
3) Pitäisikö nykytilanne perus- tella uusilla argumenteilla, jolloin kyseessä olisivat muutokset vain muodollisella, ei asiallisella tasolla.
Mainittakoon, että OECD:n piirissä on monia raportteja siitä, miten ta- sapainottaa kilpailun edistäminen ja yhteiskuntapoliittiset tavoitteet ku- ten kulttuurinen identiteetti ja mo- niarvoisuus (ks. esim. Competition in Video Programming Distribution Market: Implications for Regula- tors, OECD Directorate for Science, Technology and Industry 2005).
Paukku ei tutkimuksessaan ota selviä kantoja näihin vaihtoehtoihin, joihin hänen tutkimuksensa loppu- tulos väistämättä johtaa. Hyväksy- essään tutkimuksensa viimeisessä kappaleessa dualistisen televisio- ja radiojärjestelmän, hän epäsuorasti viittaa vaihtoehdon 3 suuntaan.
Kun hän tutkimuksen toiseksi vii- meisessä kappaleessa lausuu, että taka-alalle on jäänyt ”juridiikan edustama ajatus julkisesta palve- lusta vain yhtenä vaihtoehtona (ja jopa sekundaarisena) tapana turva- ta ohjelmiston monimuotoisuus”, hän epäsuorasti viittaa vaihtoeh- toon 1. Paukku ei kuitenkaan esitä yhtäkään lähdettä sanan ”juridiik- ka” tueksi.
Vetoaminen ”juridiikkaan” tun- tuu erikoiselta myös EU:n perus- sopimukseen liitetyn niin sanotun Amsterdamin pöytäkirjan sisältöä ja asemaa vasten. Pöytäkirjassa korkeat sopimusosapuolet katsovat, että jäsenvaltioiden julkinen yleis- radiotoiminta liittyy suoraan jokai- sen yhteiskunnan demokraattisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin samoin kuin tarpeeseen turvata viestinnän moniarvoisuus.
Pöytäkirja on myös asiasisällöltään kiistattomana otettu sellaisenaan osaksi Euroopan unionin perus- tuslakisopimusta, vaikka itse sopi- muksen kohtalo on muista syistä nyt epäselvä. Mielenkiintoista kyllä, tutkimuksen lopun aiemmin julkais- tussa versiossa juridiikka-termin ti-
lalla on pehmeämpi ja oikeampi ilmaisu ”juridinen lähtökohta” (ks.
Eero Paukku Yleisradio ja julkisen palvelun velvoite, Viestintäoikeu- den vuosikirja 2004, 65).
Eero Paukun tässä tutkimuksessa valitsema teema on vain yksi tapa lähestyä sananvapauden ja julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ongel- makenttää. Toinen, tulevaisuuden näkökulmasta ehkä mielekkäämpi tapa on analysoida Euroopan tuo- mioistuimen televisio- ja radiotoi- mintaan tavalla tai toisella liittyviä ratkaisuja, joista merkittävin tulee olemaan edellä mainittu TV2-case.
Tästäkin näkökulmasta Paukulla on jo näyttöjä (ks. Euroopan tuomiois- tuimesta Televisiotoiminnan säänte- lyn haasteet – EY:n tuomioistuimen tapaus Mediakabel, C-89/04”, De- fensor Legis N:o 4/2005).
MARTTI SORAMÄKI
arviot
Naistenlehtien juuret ristiriitojen neuvotteluissa
Maija Töyry:
VARHAISET NAISTEN- LEHDET JA NAISTEN ELÄMÄN RISTIRIIDAT.
Helsinki: Helsingin yliopiston Viestinnän laitos, Viestinnän julkaisuja 10. 361 s.
Kuluvan vuoden toukokuussa väitellyt Maija Töyry lupaa väitös- kirjansa alussa kiinnostusta herät- tävästi pohtia naistenlehtien yhtä- aikaista vakautta ja ristiriitaisuutta.
Esimerkiksi tästä jännitteestä hän antaa liiankin tutun naistenlehtien tavan esitellä laihdutusvinkkejä yhdessä jutussa ja seuraavassa jo täytekakkuohjeita. Esittämäänsä kysymykseen, miksi naistenlehdet oikein ovat tällaisia, Töyry etsii vastausta varhaisista suomalaisista naistenlehdistä ja niiden julkai- sun jatkuvuuden ehdoista aikansa muuttuvan sukupuolijärjestelmän kontekstissa.
Töyry tarkastelee viiden erilaisen, eri aikoina ilmestyneen suomalai- sen naistenlehden (Om konsten att rätt behaga, Aura, Från nära och fjerran, Koti ja Yhteiskunta,
