/ niin & näin • 77 Tekijästä ei pääse eroon edes sitä piilotta-
essaan, saati tappaessaan, ei ainakaan kir- jallisuudentutkija Seán Burken mukaan.
Burken tekijyyttä käsittelevien kirjoitusten yksi hienoimmista pointeista kohdistuu nimittäin siihen, miten kirjallisuudentut- kimuksen tekijävastaisen suuntauksen joh- totähdet itse asiassa operoivat aktiivisesti tekijäkäsitteellä pyrkiessään siitä eroon ja päätyvät lopulta synnyttämään tekijän uu- delleen.
Viime vuosisadan vaikutuksiltaan tär- kein tekijyysteksti, Roland Barthesin ”La mort de l’auteur” () saa Burken The Death and the Return of the Author -teok- sessa hienovireisen tarkan läpivalaisun. Lä- hilukiessaan Barthesin esseetä Burke osoit- taa kirjoituksen strategiset yhteydet nietz- scheläiseen Jumalan tappamiseen. Ennen kaikkea Burke kuitenkin näyttää, miten Barthes ensiksi synnyttää tekijän, jotta voisi sen sitten tappaa.
Barthesin synnyttämä Tekijä on Ju- mala-Tekijä, teostensa yksiselitteinen ja ab- soluuttinen subjekti, joka edeltää, ohjaa ja ylittää nimeään kantavat tekstit. Bart- hesin Tekijä on siis niin arvovaltainen ja omnipotentti hahmo, että myös sen mur- hasta tulee komea spektaakkeli. Burke kui- tenkin perustelee vakuuttavasti, ettei täl- laista Jumala-Tekijää kirjallisuudentutki- muksessa ollut enää olemassakaan. Burke siis purkaa auki Barthesin strategiat ja kohta kohdalta osoittaa niiden taktiset heikkoudet ja paikkansapitämättömyydet.
Samassa teoksessa ja samalla metodilla Burke pureutuu myös Michel Foucault’n ja Jacques Derridan tekijyyskäsityksiin.
Näiden kohdalla tosin Burken luennat jät-
tävät kysymyksiä auki, sillä esimerkiksi Foucault’lta käsitellään ainoastaan arkeolo- gian kauden teoksia (lähinnä Les mots et les choses, ) ja Derridalta erityisesti kirjaa De la grammatologie (). Kummankin myöhemmät tekstit ovat erittäin käyttö- kelpoisia uudenlaiselle tekijämyönteiselle tutkimukselle vaikkapa edellisen subjekti- ja instituutiokytkentöjen ja jälkimmäisen intentio- ja allekirjoituskäsitteiden kautta.
Joka tapauksessa Barthes, Foucault ja Der- rida näyttäytyvät Burken luennassa stra- tegisesti samankaltaisina. Tarkastelun alai- sista teoksista löytyy heiluntaa tekijän ka- toamisen ja esiintulon välillä ja kaikki kolme herraa päätyvät lopulta synnyttä- mään tekijää uudelleen.
Neljä i:tä
Burken tekijyyskirjoitukset voi kiteyttää hienovaraisiksi kuvauksiksi siitä, miten te- kijyyttä tehdään erilaisissa tutkimuksissa erilaisina aikoina. Katkosajattelun vastus- tajana Burke löytääkin esimerkiksi Barthe- sin ”Tekijän kuolema” -esseen käsityksille yhteyksiä keskiaikaisiin tekijänäkemyksiin.
Barthesin tekijänsynnytysstrategiat vertau- tuvat myös nykyisiin hyperteksti-intoilijoi- hin, jotka tuottavat perusteettomia kuvauk- sia ”perinteisen” tekijän monologisesta mo- noliittiudesta suhteessa virtuaalitekijyyden rajattomiin dialogisuuden ja avoimuuden mahdollisuuksiin. Parhaimmillaan Burke saa lukijansa kiinnittämään huomiota tut- kimuksen tekijyysdiskurssi(e)n käytäntöi- hin.
Yksi Burken keskeisistä väitteistä on,
että viime vuosikymmenten tekijävastai- nen suuntaus ei suinkaan ole ratkaiseva te- kijäkäsitysten historiaa ja muutosta ajatel- taessa. Ratkaisevampaa on ollut romantii- kan vallankumous ja sen perustana olleet
-luvun fi losofi set ja esteettiset diskurs- sit.
Eri aikakausien tekijyyskäsityksiä voi- daan Burken mukaan mallittaa kolmella käsitteellä: imitaatio, inspiraatio ja imagi- naatio. Kun joukkoon lisätään imperso- nalismi, saadaan neljä i:tä, joiden ympärillä eri aikakausien tekijämallit pyörivät. Teki- jyyden imitaatiomallit (mimeettisessä, di- daktisessa ja teknisessä mielessä) näkevät te- kijyyden julkisena toimintana, yhteisomai- suutena – liittyy julkisuus/yhteisöllisyys sitten perinteisten konventioiden imitatii- viseen käyttöön diskurssien tuottamisessa tai jaettuun näkemykseen yhteisön raken- tumisesta. Tekijä on tällöin mimeettisesti alisteinen luonnolle, joskin etuoikeutettu luonnossa näkyvän Jumalan hengen tul- kitsija. Inspiraatiomallit puolestaan teke- vät tekijästä Jumalan kirjoituksen ilmene- mismuodon, välikappaleen, jolloin yksilö itse ei ole diskurssin alkulähde tai kul- minaatiopiste. Inspiraatio-Tekijyydessä ei ole kyse yksityisestä intuitiosta vaan julki- sesta ilmoituksesta, joka ilmentyy inspiroi- tuneessa valitussa.
Romantiikan aikana tekijä ei enää mat- kinut jumalallista ilmoitusta, vaan itse luo- mistapahtumaa. Herderillä Tekijästä tuli Luoja-Jumala. Burken mukaan kantilainen idealistinen subjekti, maailman transsen- doiva ja ontologisesti tyhjä, näkyy roman- tiikan aikana muotoutuneessa tekijäkäsi- tyksessä, kun imaginaatio (mielikuvitus) KAISA KURIKKA
Seán Burke ja miten tekijä tehdään
000-000 niin&n in 1/2003 77 20.3.2003, 09:54
78 • niin & näin /
Nyt pitäisi olla mainio tilaisuus puhua Ecce homosta, vaihtaa ajatuksia elämäkerral- lisuuden merkillisestä ilmiöstä. Tekijyyden syrjäytystä ja palautusta kirjan mittaisesti käsitellyt ja Nietzschen vastaanottohisto- rian eettisestä kiinnostavuudesta huomaut- tanut brittitutkija saapuu seminaarivie- railulle Suomeen. Hyvä sauma kysyä nietzscheläisen ’refl eksiivisyyden’ suhteesta muihin myöhäismoderneihin itseensäviit- taavuuksiin. Oikea paikka keskustella siitä, kuinka Nietzschen ironiset operaatiot itse- tajuistumisen saralla on huomioitu hänen lukijoittensa parissa.
Miellyttävää mahdollisuutta, ja muka- via mutkia matkaan, lupaa Seán Burken särmikäs kirjoitustapa. Monipuolisessa ja taiten kehitellyssä kirjassaan The Death and Return of the Author (/) Burke torjuu sangen suoraviivaisesti poststuktura- listiset Nietzsche-tulkinnat, joiden nojalla tämä muka pohjusti tekijän kuolemaa. Hän lainaa usein lainattua Nietzsche-pät- kää, jossa ”tähänastiset suuret fi losofi at”
mainitaan ”laatijoittensa tunnustuksiksi ja erään lajin tahattomiksi, epähuomiossa tehdyiksi mémoires’eiksi”. Toisaalta Burke on teroittanut, että ”elämän ja teosten yh- teenlankeaminen avaa väylän tulkinnalle ja tutkimukselle, ei arvottamiselle”.
Seminaarivieras kaivaa lentolaukustaan reilun valikoiman natsien Nietzsche-intoi- luja. Rosenberg piti radiopuheen... Härtle nimitti suureksi liittolaiseksi henkien tais- telussa... Bäumler esitti yhteis-Heilia Adol- fi lle ja Friedrichille... Kevennykseksi Burke tarjoaa esimerkkejä Nietzschen pompöö- sien puheiden ja niiden kolkon kaiun rii- tasoinnusta. Saksalaisjuntti kuvitteli ole- vansa aatelinen puolalainen... Meuhkasi maailmanmaineestaan, vaikka Hyvän ja pa-
han tuolla puolen myi muutaman kappa- leen...
Ei taida tulla mitään hyvää tekevää chättiä. Tulisiko edes herrasmiesmäistä vi- noilua, ellei poolon ja kriketin, niin lage- rin lomassa. Tullaan siksi, mitä ollaan.
Kirjallisuusmies
Irlantilaiseen perheeseen Walesissä synty- nyt, Canterburyssä, Edinburghissä ja Lon- toossa asunut ja nykyään Durhamin yli- opistossa opettava Seán Burke kertoo, kuinka hän ennen väitöskirjaa ja akatee- mista virkatyötä tapasi kirjoittaa ammatik- seen ja huvikseen lehtijuttuja, draamaa ja runoja. Ympyrä sulkeutui, kun hän vast- ikään julkaisi romaanin.
Opilliset artikkelit ja tutkijanuran tä- hänastinen pääteos, häthätää kolmekymp- pisenä kirjoitettu The Death and Return of the Author ovatkin sanastollisesti rikkaita, tyylillisesti hallittuja ja hienostuneesti laa- dittuja tekstejä. Lähietäisyydeltä Burke te- kee ujon vaikutelman, tukeutuu sofi stikoi- van snobbailun sijasta mieluusti arkijär- keen, jonka rekisteri sallii vuoropuhellessa karheammatkin sävyt.
Nietzsche on aina lymynnyt punaisena lankana Burken tekijyystutkimuksissa. Pu- reutuvathan ne Barthes-Foucault-Derrida- akselin Nietzscheä käyttäviin keskustelui- hin. Jo aiemmin, henkilöhistoriallisemmin, Nietzsche auttoi Burkea ”siirtymään roo- malais-katolisuudesta vapaamieliseen maal- liseen agnostisismiin”. Tämä ei tarkoita, että katolisuus hänessä olisi voitettu kanta.
Yhtä kaikki jos Jim Morrison sysi nuorta Burkea kohti Nietzscheä, Nietzsche työnsi edelleen päin Sofoklesta, Platonia ja mo- nia muita.
alettiin liittää subjektiiviseen yksilölli- syyteen. Luomuksensa ylittävä ja siinä samanaikaisesti kaikkialla läsnäoleva ju- malatekijä identifi oitiin kirjallisuudessa koko teokseen, vaikka tekijää ei ollut teoksessa nähtävissä.
Toisin sanoen romanttinen tekijä on yhtaikaa subjektiivinen ja persoona- ton. Burken mielestä juuri tämänkaltai- nen tekijyys kaikuu yhä -luvulla niin T. S. Eliotin impersonalistisessa teo- riassa ja uuskritiikissä kuin henkilöimät- tömyyden viimeisessä instanssissa eli Barthesin esseessä ”Tekijän kuolema”.
Tekijä on etännytetty niin teoksestaan kuin maailmasta.
Metodologian ongelmat
Empiirinen tekijä ja tekijän elämä, biog- rafi a, ovat yhä vielä kirjallisuudentutki- muksen tekijäkeskustelujen ongelmia.
Tutkimuksessa ei Burken mukaan olla kyetty ylittämään transsendentaalisen ja empiirisen tekijän välistä kuilua, vaikka viimeisen vuosikymmenen aikana teki- jää on ryhdytty paikantamaan uudel- leen erilaisissa kontekstuaalisissa suun- tauksissa. Tekijä kutsutaan esiin ikään kuin sillaksi tekstin ja sen materiaalisten tuotanto-olosuhteiden välille, mutta sa- malla esiin kutsuttu tekijä peruutetaan humanistisen ideologian tuotteena. Te- kijä herättää luottamusta mutta myös hämmennystä.
Burke itse peräänkuuluttaa pai- kannettua tekijää tutkimukseen ilman perinteistä biografi stista palauttamista.
Mutta kaikenkattavaa metodologista ratkaisua elämän ja teoksen yhdistämi- seen ei Burke itse pysty tarjoamaan. Hä- nen oma mielenkiintonsa on kokenut eettisen siirtymän ja nyttemmin hän keskittyy kirjoittamisen etiikkaan ja kir- jallisiin perintöihin mm. Nietzschen ja Paul de Manin tapausten kautta.
Tekijän ja teoksen yhdistämisen oh- jeeksi Burke tarjoaa tapauskohtaisuu- den: eettinen tutkija voi vain edetä teksti tekstiltä, tilanne tilanteelta. Mal- linnettua tekijäkonstruktiota tai edes te- kijätutkimusta ei ole, mutta tarve teki- jän henkiin herättämiseen ja uudenlai- seen syntymään pysyy.
Kirjallisuus
ks. oheisen haastattelun viitteet
JARKKO S. TUUSVUORI
Arvoitus nimeltä ”Nietzsche”
– Tuokio Seán Burken seurassa
000-000 niin&n in 1/2003 78 20.3.2003, 09:55
