• Ei tuloksia

Kuusan kylä · DIGI

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kuusan kylä · DIGI"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

Kuusan kylä

K u u s a n kylä m u o d o s ta a L a u ka a n yh d e n virkeimmistä ja omavaraisimmista kylistä, jossa yhdistyvät viihtyisä maaseutumaisema vireään yri­

tystoim intaan sekä perinteiseen maatalouteen.

Merkittävän osan kylän asukkaista muodostavat omakotiasukkaat, jotka saavat pääosin elantonsa kylän ulkopuolelta.

kunnan toim esta valmistui kesällä 2004 runko- verkoston ensimmäinen vaihe. Tällä hetkellä osuus­

kuntaan kuuluu yli sata taloutta.

Yksi merkittävä kyläämme kohdistuva tapahtuma on ollut Kuusan valinta vuoden 2004 kyläksi Keski- Suomessa. Muista kylälle tulleista palkitsemisista m a in itta k o o n s e u ra a v a t h u o m io n o s o itu k s e t:

Varjolan tilan matkailu Oy sai v. 2004 Vuoden nuori maaseutuyrittäjä -tunnuksen, Kattasora Oy oli Lau­

kaan vuoden yrittäjä. Erkki Kauppinen valittiin tä­

män vuoden positiivisimmaksi laukaalaiseksi.

Kuusan kylälle on laadittu kyläsuunnitelma, jonka pohjalta kehitystyötä jatketaan yhä paremmaksi ja viihtyisimmäksi asukkaitaan palvelevaksi asuin­

paikaksi.

Oheisena on kolmen kylälle muuttaneen uuden asukkaan ensituntoja Kuusasta asuinpaikkana.

Ritva Arela

Kosken ylittävä silta.

Kylän keskeisen "tuotemerkin” muodostaa Kuu- saankoski kuohuineen, saarineen ja siltoineen.

Koski ympäristöineen hallitsee kyläkuvaa ja antaa kylälle sen omaleimaisuuden. Kuusan kylä on ollut perinteistään tunnettu kauppa ja myllypaikka, josta ympäristön asukkaat ovat hakeneet vuosikymme­

net tarvittavat palvelut.

Kylällä on 95-vuotias koulu, jonka oppilasmäärä on 65 ja se on kasvussa edelleen. Koulu toimii myös erilaisten harrastuspiirien säännöllisenä kokoon­

tumispaikkana.

Kuusan vireä yhdistystoiminta antaa mahdollisuu­

den monimuotoiseen harrastustoimintaan ympäri vuoden. Kylällä toim ivat Kuusan Nuorisoseura, Kanavateatteri, Martat, Eräm iehetja kyläseura.

Vuonna 1997 valmistui ydin-Kuusan alueelle yleis­

kaava, joka vauhditti uudisrakentamista niin, että tämän vuoden alkuun mennessä on uusia vakitui­

sia asuntoja valmiina yhdeksän, valmistuvia oli 16 ja loma-asuntoja oli valmistunut kolme.

Yleiskaava edellytti myös keskitettyä vesihuolto­

verkostoa. Perustetun Kuusan vesihuolto-osuus-

8 Kotiseutulehti

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Taidekutomo valmistaa suorakulmaisen s¨ armi¨ on muotoisen arkun, jonka p¨ a¨ adyt ovat neli¨ oit¨ a.. Arkun pystyreunoihin ja sen kannen reunoihin

Suo- ranaisesti sukupuolesta tai sen merkityksestä hän puhui vain vähän, kuten toteamalla, että ”naiset omistavat 2 prosenttia maapallon vauraudesta ja saavat 11 prosenttia

Viime vuosien uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin osoitta- neet…” Usein tiedotteeseen ei edes rakenneta selvää ristiriitaa vanhan ja uuden tiedon välille, vaan uskotaan,

tetaan jäsenten tietoon patsas tai sanomalehti-ilmoi- tuksella

jaksi valittiin Olavi Korhonen ja johtokuntaan Kosti Viinikainen, Matti Yli-Kaatiala, Armas Korho­.. nen, Erkki Moilanen, Aatto Arela, Toivo Peura, Selja Korhonen,

kerimpia Kuusan kävijöitä olivat Otto Tamppinen, joka oli kova kuulamies, pituushyppääjä Paa­.. vo Tammenoksa, ottelijat Eino Topelius ja Viljo Kovanen,

Kulutuksen selittäjäksi valittiin alkoho- lin kulutuksen reaalinen hinta (vuoden 1995 hinnoissa) ja kotitalouksien käytettävissä ole- vat reaalitulot vuoden 1995 hinnoissa..

(OPS 2014, 16.) Vuoden 2014 opetussuunnitelma jatkaa vuoden 2004 opetussuunnitelman jalanjäljissä sii- nä, että se katsoo suomalaisen kulttuuriperinnön olevan muovautunut