583
virittäjä 4/2020
Entinen kollegamme, suomen kielen do- sentti Raija Kangassalo (o.s. Hautamäki) menehtyi keväällä pitkäaikaisen sairau- den uuvuttamana tukholmalaisessa suo- malaistaustaisten palvelemiseen erikois- tuneessa hoitokodissa, Suomikodissa, vain 66-vuotiaana. Hän oli syntynyt 14.
marraskuuta 1953 Nivalassa, mutta koti- paikkakuntanaan hän piti Oulun lää- nin Pyhäjärveä, jonne muutti perheensä kanssa ollessaan muutaman vuoden ikäi- nen. Ruotsin Kielineuvoston julkaise- massa Kieliviestissä (2/2010) hän kuvasi kiinnostuksensa kieleen heränneen en- simmäisestä kirjasta, jonka hän sai kä- siinsä ollessaan kansakoulun ensimmäi- sellä luokalla. Kirja oli Pyhäjärven kirjas-
tosta lainattu Nanna Sibeliuksen Meren- kuninkaan kruunuhelmi.
Kangassalo valmistui Oulun yliopis- tosta suomen kielen maisteriksi vuonna 1980, minkä jälkeen hän muutti Ruot- siin. Hän ehti myös työskennellä toista- kymmentä vuotta opettajana, niistä kym- menisen vuotta kotikielenopettajana pe- ruskoulutasolla. Tämä tapahtui aikana, jolloin suomenkielisiä oppilaita oli ruot- salaisissa kouluissa suhteellisen paljon.
Kotikielenopettajan tehtäviä hän hoiti Sundsvallissa, missä hän asui perheineen.
Tänä aikana syntyi myös tytär Hanna.
Akateemisen jatkokoulutuksensa Kan- gassalo sai Uuma jan yliopiston suomen laitoksella, jossa hän myös väitteli vuonna
Raija Kangassalo 1953–2020
kielitieteen kentiltä
Kuva: Kai Kangassalo
584 virittäjä 4/2020
1995. Hänen väitöskirjansa, Mastering the question: the acquisition of interrogative clauses by Finnish-speaking children, koski muun muassa ruotsinsuomalaisten lasten kysymyslauseen omaksumista. Väitös- kirja perustui niin sanottuun Sundsval- lin korpukseen, josta hän tarkasteli yksi- tyiskohtaisesti 1–4-vuotiaiden Ruotsissa syntyneiden mutta suomea ensikielenään puhuvien lasten kielenkäyttöä. Tutki- muksessaan Kangassalo kartoitti syntak- sin kehittymistä kysymyslauseiden osalta eri ikävaiheissa. Tämä on ensimmäisiä ja toistaiseksi yksi harvoista tutkimuk- sista, jotka tarkastelevat kaikkein nuo- rimpien ruotsinsuomalaislasten kielellistä kehitystä.
Kiinnostus kielen oppimista koh- taan seurasi Kangassaloa riippumatta siitä, mitä virkaa tai tehtävää hän hoiti.
Vuonna 2003 hän muutti perheineen Es- kilstunaan, kun Mälarinlaakson korkea- koulun vasta perustettu Suomen kielen ja kulttuurin keskus (SKKK) käynnisti toimintansa. Tuolloin ja seuraavina vuo- sina risteytyivät myös meidän tiemme toimiessamme suomen kielen profes- sorina (Lainio) sekä tutkimusassistent- tina, tuntiopettajana ja jatko-opiskelijana (Gynne) SKKK:ssa vuosina 2002–2013 ja 2005–2013. Opimme tuntemaan Raijan lämpimänä, älykkäänä ja työteliäänä työ- toverina, jonka tarkkasilmäinen ja holis- tinen ote teki yhteisestä työnteosta moni- tahoista ja mukavaa. Huumorintajuakaan ei häneltä puuttunut, ja akateemista työ- uraansa aloittelevaa nuorta kollegaa sekä muiden muassa tuolloisen CIMO:n ope- tusharjoittelijoita hän ohjasi eteenpäin jopa äidillisin mutta asiallisin ottein. Kan- gassalon työnsarka SKKK:ssa kesti seit- semän vuotta, ja tänä aikana hän toimi myös opettajana ja tutkijana Tukholman yliopiston suomen kielen osastossa.
Huhtikuussa 2010, Eskilstunan lehto- rinuran jälkeen, Kangassalo siirtyi hoi- tamaan Ruotsin kielineuvoston suo- men osaston kielenhuoltajan tointa, josta
hän vastasi sairastumiseensa asti. En- nen kielenhuoltajan virkaa hän oli jo pit- kään toiminut kielenhuoltoa kehittävissä asiantuntija tehtävissä: Ruotsinsuomalai- sen kielilautakunnan varapuheenjohta- jana vuosina 2002–2007 ja Kieli neuvoston suomen kielen neuvoa- antavan asian- tuntijaryhmän jäsenenä vuosina 2007–
2009. Siirtyminen yliopisto maailmasta Kielineuvostoon merkitsi myös siirty- mistä tutkijan ja opettajan tehtävistä vaikuttajien kenttään. Sinä aikana kun Kangas salo ehti toimia Kielineuvostossa, kielenhuolto-osasto, jota hän johti, otti askeleen kohti laajempaa vastuunkantoa koskien suomen kielen vähemmistöasioi- den tukemista ja revitalisaatiota koko yh- teiskunnassa. Kielineuvosto onkin ottanut itselleen pitkäjänteisen ja haastavan ta- voitteen: saada sekä suomen- että ruotsin- kieliset tukemaan suomea perintökielenä kaikkialla ruotsalaisessa yhteiskunnassa.
Kangassalon akateeminen työura oli mittava. Hän julkaisi monia tieteellisiä artikkeleita ja oli mukana järjestämässä kielitieteilijöiden kansallisia ja kansain- välisiä tapaamisia, konferensseja sekä tu- kemassa verkostoitumista. Hänen tutki- muksensa koski kaksikielisyyttä, ruotsin- suomen kehitystä ja käyttöä ja sittemmin sen vähemmistöasemaa. Näistä teemoista hän kirjoitti esimerkiksi erilaisissa konfe- renssijulkaisuissa ja juhlakirjoissa (esim.
teoksissa Äidinkieli ja toiset kielet, toim.
Latomaa 2004 ja Merkityksen ongelmasta vähemmistökielten oikeuksiin, toim. Man- tila, Karjalainen & Sivonen 2009).
Samat teemat olivat keskeisessä osassa myös Kangassalon opetustyössä. Hän oli pidetty opettaja, joka oli aina valmis tu- kemaan opiskelijoita omalla lämpimällä, iloisella ja henkilökohtaisella tavallaan näiden oppimispolulla. Jo väitöskirjassa ilmaistu mielenkiinto ruotsinsuomeen ja ruotsinsuomalaisiin oppilaisiin loi poh- jan jatkuvalle innostukselle näitä tee- moja kohtaan. Vuonna 2003 hän toimitti yhdessä Ingmarie Melleniuksen kanssa
585
virittäjä 4/2020
antologian Låt mig ha kvar mitt språk – Antakaa minun pitää kieleni, joka oli niin kutsutun SUKKA-verkoston1 kolmas ra- portti ja johon sisältyi myös Kangassalon oma artikkeli ”Finska språkets ställning i den svenska grundskolan: en tillbakablick på de senaste decennierna”§.
Opetuksen ja kielentutkimuksen li- säksi Kangassalo oli aktiivinen kulttuuri- kentällä. Hän oli suosittu radiopuhuja oh- jelmissa, joissa käsiteltiin kieltä ja ruot- sinsuomalaisuutta koskevia aiheita. Her- kän kielikorvansa ansioista hän pystyikin havaitsemaan meneillään olevia kielellisiä muutoksia ja kielen uusia käyttö tapoja, jotka ennustivat ruotsinsuomen kehitystä yleisemminkin. SKKK:n toimintaan vai- kutti myös Kangassalon elinikäinen har- rastus – lukeminen. Tältä pohjalta hän muun muas sa kehitti kurssin, joka käsit- teli dekkarien genreä. Tässä oli mukana pedagoginen ajatus, jonka mukaan luke- minen oli keskeisessä asemassa kielen ke- hittämisessä – ja jota siksi kannatti tukea esimerkiksi ottamalla huo mioon sen, mitä ihmiset lukivat mielellään. Kangas- salo kantoi vastuuta myös SKKK:n muista kirjallisuuden opetuksen jaksoista ja osal- listui moniin kirjallisuustapahtumiin, joita järjestettiin yhdessä Eskilstunan kunnan ja Sörmlannin lääninhallituksen kulttuurityötä edistävien tahojen kanssa.
Tähän työnsarkaan kuului myös yhteis- työ Eskilstunan suomenkielisen kirjasto- toimen kanssa.
Kangassalo osallistui innolla paitsi SKKK:n monipuolisiin kulttuuritapahtu- miin myös niin pienten kuin isompienkin
1. Suomalaislasten kielten ja kaksikielisyy- den tutkijoiden verkosto (SUKKA) perustettiin vuonna 1994. Perustamisestaan asti SUKKA- verkosto toimi jäsentensä tärkeänä yhteistyö- ja keskustelu foorumina. Verkosto järjesti työpajoja ja pyrki luomaan ja vahvistamaan yhteyksiä Poh- joismaissa toimivien kaksikielisyystutkijoiden välille. Yhteistyön tuloksena on syntynyt myös mm. Sirkku Lato maan (2004) toimittama artikkeli- kokoelma Äidinkieli ja toiset kielet. Pohjoismainen kaksikielisyys työpaja Tampereella 18.–20.10.2002.
konferenssien järjestelyihin. SKKK järjesti sarjan tuoreeseen vähemmistö statukseen läheisesti kuuluvia Erkänd?!-työpajoja ja -konferensseja, joiden konseptiin kuu- lui sekä tieteellistä antia että kulttuuri- ohjelmaa, kuten musiikkia, teatteria ja kirjallisuusohjelmaa. Keskus järjesti myös kansainväliset VIII FinnForum- päivät, joka oli kyseisen konferenssisarjan ensim- mäinen tapahtuma Suomen ja Pohjois- Amerikan ulkopuolella. FinnForum VIII oli näkyvä kolmipäiväinen suurtapah- tuma, johon sisältyi myös matka metsä- suomalaisten maisemiin Värmlantiin.
Kangassalo kehitti ja toteutti FinnForu- min yhteydessä myös Pohjois-Amerikasta tuodun idean kulttuurijuhlasta (Finn- World). Hän oli paitsi järjestämässä kon- ferenssia myös toimittamassa kanssamme siihen perustuvaa julkaisua Transborder contacts and the maintenance of Finnish- ness in the diaspora (2009). Konferenssi- julkaisun ja keskuksen monen muun graa- fisen tuotteen tyyliin ja muotoiluun vai- kutti Raijan puoliso Kai Kangassalo, joka toimi samalla keskuksen epä virallisena valokuvaajana. Täten Kangassalot yhdessä toimivat SKKK:n toiminnan keskeisenä runkona.
2000-luvun ensimmäinen vuosikym- men oli kaikkineen kiireistä ja toimeliasta aikaa sekä SKKK:lle että Raija Kangas- salolle, joka nimitettiin vuonna 2009 Tuk- holman yliopiston suomen kielen dosen- tiksi. Tutkimuksen saralla Kangassalo oli yhdessä Peep Nemvaltsin ja Erling Wan- den kanssa laatimassa aiempaa laajempaa typologista kuvausta meän kielen, ruot- sinsuomen ja ruotsinviron lauseopilli- sesta vaihtelusta ja muutoksista (”Ruotsin itämerensuomalaisten kielten syntaksi”, 2003). Östersjöfinsk syntax i Sverige:
de grammatiska kasusen som subjekts-, objekts- och predikativ kasus i meänkieli, sverigeestniska och sverige finska (2002–
2008) -hanke sai rahoituksen Ruotsin Tiedeneuvostolta, ja se toteutettiin Tuk- holman yliopistossa. Näiden vähemmis-
586 virittäjä 4/2020
tökielten lauseoppia oli kyllä tutkittu jo jonkin verran, mutta selvä typologinen ote oli puuttunut monesta tutkimuksesta.
Kiinnostus lähisukukieliin johti myös yh- teistyöhön Paula Anderssonin kanssa, jonka kanssa Kangassalo kirjoitti laa- jan katsauksen meänkielestä ja ruotsin- suomesta Hannele Jönsson- Korholan ja Anna-Riitta Lindgrenin toimittamaan ar- tikkelikokoelmaan Monena suomi maail- malla (SKS 2003).
Kangassalon pedagoginen kiinnostus vaikutti siihen, että hän sai Ruotsin koulu- virastolta tehtäväksi laatia suomen kielen oppikirjasarjan, joka oli suunnattu perus- koulun 3.–6.-luokkien oppilaille. Vuonna 2010 valmistuneen Heippa! -kirjasarjan jo- kaiseen kolmeen osaan kuului tekstikirja ja työkirja sekä opettajan opas ja kieli- oppi. Ominaista tälle hankkeelle oli pe- dagoginen pyrkimys ottaa huomioon ne puhekielen piirteet, jotka olivat ilmeinen osa puhuttua suomea ja ruotsinsuomea.
Samalla Kangassalo pyrki luomaan poh- jaa oppilaiden ja opiskelijoiden tutustut- tamiseksi yleiskieleen.
Ruotsinsuomen kieliopillinen kehitys ja tulevaisuus askarruttivat Kangassaloa tieteellisesti, pedagogisesti ja jopa hen- kilökohtaisesti oman perheen Ruotsiin kotiutumisen myötä. Näin hän totesikin eräässä artikkelissaan ruotsinsuomalai- seen puhujaan viitaten: ”Eräs ruotsinsuo- malainen sanoi minulle, että ’se on vaan puhua suomee, ettei kieli pääse unoh- tummaan’.” Hänen mukaansa tässä ruot- sinsuomalaisessa letkautuksessa on koko totuus.
Kuten edeltä jo kävi ilmi, Raija Kan- gassalo oli, kuten muutkin SKKK:n työn- tekijät, usein suomenkielisten radiotoi- mitusten ja televisiolähetysten vieraana tai kommentoijana. Tämä ruotsinsuoma- laisessa vähemmistökentässä tärkeä teh- tävä loi sekä alueellista että valtakunnal- lista kiinnostusta niin ruotsinsuomalaista kielenkehitystä kuin sen kulttuurin nyky- aikaa ja tulevaisuutta kohtaan. SKKK:n
”kultakausi” kesti kymmenisen vuotta.
Kun sitten Kangassalo siirtyi työurallaan seuraavaan tärkeään tehtävään, Kielineu- voston vähemmistökielivastaavaksi, leh- toraattia ei enää täytetty. Tämä ratkaisu, joka koski keskuksen ehkä tärkeintä ja keskeisintä tointa – jota oli hoitanut uut- tera ja toimelias lehtori – ennusti pahasti koko keskuksen tulevaisuutta. Kymme- nen vuotta keskuksen perustamisen jäl- keen se lakkautettiin, ja pieni henkilö- kunta hajaantui muille maille. Kangassalo itse ehti toimia vain pari vuotta uudessa työtehtävässään, ennen kuin sairaus kat- kaisi hänen uransa.
Raijaa lämmöllä muistellen
Jarmo Lainio etunimi.sukunimi@finska.su.se Annaliina Gynne etunimi.sukunimi@mdh.se Jarmo Lainio on suomen kielen professori Tukholman yliopistossa.
Annaliina Gynne on yliopistonlehtori Mälarinlaakson korkeakoulussa.
