Väkivaltaisen dominoiva, mutta hauras. Maskuliinisuuden representaatiot Investigation Discoveryn dramatisoidussa rikosdokumenttisarjassa Scorned: Love Kills

VÄKIVALTAISEN DOMINOIVA, MUTTA HAURAS

Maskuliinisuuden representaatiot Investigation Discoveryn dramatisoidussa rikosdokumenttisarjassa

Scorned: Love Kills

Verna Koponen Pro gradu- tutkielma Sosiologia Yhteiskunta- ja kauppatieteiden laitos Itä-Suomen Yliopisto Lokakuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Verna Koponen

Ohjaaja Leena Koski Työn nimi

Väkivaltaisen dominoiva, mutta hauras - Maskuliinisuuden representaatiot Investigation Discoveryn dramatisoidussa rikosdokumenttisarjassa Scorned: Love Kills

Pääaine Sosiologia

Työn laji

Pro- gradu tutkielma

Aika Sivuja

94 Tiivistelmä

Tarkastelen pro gradu- tutkielmassani maskuliinisuuden representaatioita aineistonani Investigation Discoveryn dramatisoitu rikosdokumenttisarja Scorned: Love Kills.

Rikosdokumenttien merkitys kulttuurisena kuvastona on merkittävä, mutta toistaiseksi sosiologisella kentällä vähälle huomiolle jäänyt. Väkivallan ollessa ennenkaikkea sukupuolistunut ilmiö, dramatisoitu rikosdokumenttisarja toimi hedelmällisenä lähtökohtana maskuliinisuuden representaatioiden tarkasteluun. Tutkimuskysymykseni ovat: Kuinka maskuliinisuutta representoidaan aineistossa? Millaisia maskuliinisuuden representaatioita aineistosta on luettavissa?

Aineistoksi valikoitui sarjan viisi jaksoa eri kausilta. Työstin aineistoa litteroimalla jaksot valikoidusti lainaten ja kuvailemalla, ja työstämällä litteroitua aineistoa edelleen sisällönanalyysin avulla. Tutkielma on toteutettu feministisellä otteella ja teoreettisinä viitekehyksinä tutkielmassa toimivat Sylvia Walbyn patriarkaattisynteesin teoria ja R.W.

Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Näiden teoreettisten punaisten lankojen varjolla sovellan analyysissa myös muuta teoriakirjallisuutta.

Analyysin ensimmäinen pääteesi tai havaittu representaatio on väkivaltaisen maskuliinisuuden representaatio. Se pitää sisällään maskuliinisuuden kontrolloivan aspektin, jonka nimesin analyysissa patriarkan representaatioksi, väkivaltaisen maskuliinisuuden representoinnin uhan ja pelottavuuden attribuuttien kautta ja hegemonisen kamppailun, jossa maskuliinisuutta rakennetaan ja mitataan suhteessa toisiin miehiin.

Toinen pääteesini on maskuliinisuuden hauraus, jota käsittelen maskuliinisuuden kriisin teorian valossa. Hauraus esiintulee aineistossa validaatioprosessin kautta; validaatio suhteutuu teesissä naisen halun ja ammatillisten meriittien kontekstissa.

Vastaukset tutkimuskysymyksiin määrittyvät juuri edellä esitettyjen teesien valossa;

maskuliinisuus on aineistossa yhtäältä vankkaan patriarkaattiin perustuva ja väkivaltaisen dominoiva, mutta toisaalta hauras kokonaisuus.

Avainsanat

maskuliinisuus, sukupuoli, murha, rikosdokumentit, representaatio, patriarkaatti, hegemoninen, väkivalta, dominanssi, hauras

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department Social Sciences Author

Verna Koponen

Supervisor Leena Koski Title

Violently Dominant, Yet Fragile – Representations of Masculinity in Investigation Discoverys Dramatized Crime Documentary Series Scorned: Love Kills

Main subject Sociology

Level

Master’s thesis

Date Number of pages

94 Abstract

This master’s thesis looks into representations of masculinity in Investigation Discoverys series Scorned: Love Kills. The meaning of crime documentaries as producers of cultural imaginery is significant, yet the subject matter is underrepresented in studies in social sciences. As violence is above all a gendered matter, a dramatized crime documentary series is a profilic material for study on masculine representations and gendered violence. My main research questions are:

How does the material representate masculinity? What kind of masculine representations does the material produce?

The material of this study consists of five episodes of Scorned: Love Kills, and the episodes are from different seasons of the series. I collected the material by transcribing the narrative of the episodes and selectively transcribing quotations that fit the research questions. I used content analysis to get the answers needed using feminist approach. The theoretic framework of this study is based mainly on Sylvia Walbys synthesis of patriarchy and R.W. Connells theory of hegemonic masculinity.

The first main thesis of this study is the notion that masculinity is violent. Violent masculinity consists of the need to control women and life in general, attributes of fear and threat and the struggle for hegemony between men.

The second main thesis is that masculinity is fragile. This fragility manifests itself especially in reflection to women and work. The framework for this notion lies in the masculinity crisis theory.

In the light of these two main theses and notions the answer to my research problem is that the series produces representations of masculinity as both violently dominant and fragile.

Dominance and fragility are visible especially when looking at the assumed motives of the murders in the selected episodes.

Key words

masculinity, gender, murder, crime documentaries, representation, patriarchy, hegemonic, violence, dominance, fragile

SISÄLLYSLUETTELO

1.JOHDANTO ...1

1.1. Sukupuolistuneen väkivallan ongelma tutkimuksen lähtökohtana ... 2

1.2 True crime- genre: rikosdokumenttien suosio kulttuurisen merkityksen määrittäjänä ... 4

1.3 Rikosdokumenttien representaatioanalyysin ongelmakohdista ... 6

2. AINEISTO JA METODOLOGIA ...8

2.1. Scorned: Love Kills: sarjan yleiskuvaus ja rakenne ... 8

2.2. Jaksojen kuvaus ... 10

2.3. Tutkimuksen näkökulmalliset lähtökohdat ja aineistojaksojen valikoituminen ... 15

2.4 Aineiston koostaminen, purkaminen ja uudelleenkokoaminen sisällönanalyysin avulla ... 17

2.5 Mediatutkimuksen näkökulmia representaatioiden tarkasteluun ... 19

2.6. Aineiston ongelmakohdat: valkoinen keskiluokka aineiston keskiössä ja kysymys sovellettavuudesta ... 20

3. TEOREETTINEN VIITEKEHYS ...23

3.1 Patriarkaatti tutkimuksen kattokäsitteenä ... 23

3.1.2 Sukupuolijärjestelmä ...25

3.3 Hegemoninen maskuliinisuus ... 26

3.3.1 Kulttuurinen maskuliinisuus ...28

4. VÄKIVALTAINEN MASKULIINISUUS ...30

4.1. Johdanto ... 30

4.2. Patriarkka: maskuliinisuus ja kontrolli ... 32

4.2.1 ” He tried to keep control of her.”. Maskuliininen kontrolli suhteessa naiseen toimijatason ja rakenteellisen sorron ilmentymänä ...33

4.2.3 ” Whatever he said pretty much went”: kokonaisvaltainen kontrollintarve maskuliinisuutta määrittävänä elementtinä ...39

4.2.4. Yhteenveto...44

4.3. Uhkaava mies: väkivaltaisen maskuliinisuuden deskriptiivinen ja visuaalinen representointi45 4.3.1. Pelon ja uhan attribuutit ja väkivaltaisen maskuliinisuuden visualisointi ...47

4.3.2. Väkivaltaisen maskuliinisuuden ruumiillisuus ...50

4.3.3.Yhteenveto...52

4.4.Maskuliinisuus suhteessa toisiin miehiin: kamppailua hegemoniasta ... 52

4.4.1.Heteromaskuliininen kamppailu ja sen uhrit ...53

4.4.2.Miehet paremmuusjärjestyksessä: kamppailu positiosta ja pääomista ...57

4.4.3.Yhteenveto...60

4.5. Johtopäätökset ... 60

5. HAURAS MASKULIINISUUS ...63

5.1. Johdanto ... 63

5.2 Naisen halu maskuliinisuuden validoijana ... 67

5.2.1. Naistenmies: naisen ihailu maskuliinisuuden määrittäjänä ...69

5.2.2. Naisen torjunta maskuliinisuuden haurauden esiintuojana ja murhan motiivina ...72

5.2.3 Yhteenveto...76

5.3 Ammatillinen maine ja meriitit maskuliinisuuden validoijana ... 77

5.3.1. Superlatiivien mies: sankari ja tähti ...78

5.3.2. Kunniaton mies: uhka maineen menetyksestä murhan motiivina ...82

5.4 Johtopäätökset ... 85

6. JOHTOPÄÄTÖKSET ...87

6.1. Jähmeän patriarkaatin näennäinen vankkuus: Aineisto Walbyn patriarkaattirakenteiden valossa ... 87

6.2. Rakenteet murenevat ja murhat saavat motiivinsa ... 89

Lähteet ...91

1

1.JOHDANTO

“These men are very very dangerous because they don’t take no for an answer, they don’t have the ability to move on.” kuvaillaan parisuhteessaan väkivaltaista, vaimonsa murhannutta miestä sarjassa Scorned: Love Kills. Asetelma on tuttu: mustasukkainen mies ja alistuva nainen.

Rikosdokumenteissa tekijät, uhrit ja motiivit toki vaihtelevat, ja osa sarjoista on esimerkiksi keskittynyt kuvaamaan pelkästään naisten tekemiä henkirikoksia. Todellisuudessa murhaajan tyyppikuva on kuitenkin mies; tämä on asetelma 96% henkirikostapauksista maailmanlaajuisesti (UNODC 2013). Väkivallan ja maskuliinisuuden yhteys on kiistaton, ja tämä heijastuu myös rikosdokumentoinnissa; ei ainoastaan miesten määrällisessä edustuksessa, vaan myös tavoissa, joilla miestä ja maskuliinisuutta kuvataan suhteessa väkivaltaan ja henkirikoksiin.

Olen koko opintojeni ajan ollut kiinnostunut kriminologiasta ja väkivallan sukupuolistuneisuudesta. Aihetta on tutkittu laajasti ja se on todellinen ilmiö niin tilastojen, kuin kvalitatiivisen sosiologian tutkimusten valossa. Vapaa-ajallani olen yhtälailla fiksatoitunut murhamysteereihin sekä fiktion, että erityisesti true crime-genren suurkuluttajana. Omaan erittäin laajan tuntemuksen niin tunnetuista kuin vähemmän tunnetuista rikostapauksista ja niiden dokumentoinnista ja uutisoinnista maailmanlaajuisesti ja käytän päivittäin useita tunteja true crime- genren parissa. Opintojeni kautta dokumenttien katsomiseen kehittyi vähitellen sosiologisen kriittinen katsontatapa. Verrattaen vahvan asiantuntemuksen yhdistäminen sukupuolentutkimuksen ja etenkin kriittisen miestutkimuksen näkökulmiin tuntui luonnolliselta valinnalta pro gradu-tutkielman toteuttamiseksi.

Haluan tutkimuksessa tarkastella maskuliinisuuden representaatioita käyttäen aineistona true crime- genreä. Väitän, että rikosdokumenttien kulttuurikuvastollinen arvo määrittyy niiden kasvavan suosion myötä, eikä niitä ole sosiologisessa (tai mediatutkimuksen) kentällä vielä juurikaan tutkittu. Sarjaksi valikoitui yhdysvaltalainen, Investigation Discoveryn dramatisoitu dokumenttisarja Scorned: Love Kills. Sarja esittelee Amerikassa tapahtuneita, intohimoon ja parisuhteeseen suhteutuvia murhatapauksia dramatisoidun narratiivin keinoin. Valitsin kyseisen sarjan pitkällisen pohdinnan ja vertailun tuloksena; dramatisoitu kerronta on mielestäni paras lähde aihepiirin tarkasteluun. Syy, miksen valinnut suomalaista sarjaa on yksinkertainen: niitä tehdään ja on tehty verrattaen hyvin vähän ja niiden kerrontatyyli on amerikkalaiseen dokumentointiin verrattuna rikosteknisen faktuaalinen ja vakava.

Amerikkalaisessa tuotannossa valinnanvaraa oli rutkasti, ja testasin usean sarjan sopivuutta

2

suhteessa tutkimusastelmaan ennen aineiston valikoitumista. Scorned: Love Kills on juuri sopivalla tavalla sensaationhakuinen olematta koominen, ja sen kerronta on värikästä mutta faktuaalista.

Tutkimuskysymykseni ovat:

- Kuinka maskuliinisuutta representoidaan sarjassa?

- Millaisia maskuliinisuuden representaatioita sarjasta on tulkittavissa?

Näiden tutkimuskysymysten avulla pyrin myös tarkastelemaan, kuinka, jos mitenkään maskuliinisuus asettuu suhteessa murhien kuvattuihin motiiveihin. Seuraavassa avaan tutkimuksen lähtökohtia ja sitä, millaisiin yhteiskunnallisiin ongelmakohtiin ja ilmiöihin analyysini pohjaa.

1.1. Sukupuolistuneen väkivallan ongelma tutkimuksen lähtökohtana

Väkivalta on sukupuolistunut ilmiö. Sen eri muodot kietoutuvat kulttuuriin ja instituutioihin sukupuolen kautta, ja se toteutuu sekä rakenteellisesti että toimijatasolla. (Ronkainen 1998, 7;

ks. Jokinen 2000.) Miesten osuus väkivaltarikostentekijöiden kokonaismäärästä on merkittävä.

Mies on tilastollisesti suurimmassa riskissä ajautua rikosten pariin ja sukupuolella on muita ominaisuuksia vahvempi ja pysyvämpi korrelaatio rikollisuuden kanssa (Tolvanen 2005, 64).

Arto Jokinen pitää Johan Galtungin käsitettä kulttuurisesta väkivallasta toimivana työkaluna maskuliinisen väkivallan kulttuuristen ja institutionalisoituneiden juurien tarkasteluun.

Kulttuurista väkivaltaa ovat sellaiset kulttuurin aspektit, joita käytetään oikeuttamaan suoraa tai rakenteellista väkivaltaa. Rakenteelliseen väkivaltaan kietoutuu esimerkiksi patriarkaatti ja sen alaiset rakenteet ja uskonnot ja arvomaailmat, jotka suoraan tai epäsuorasti määrittävät myös valtiollisia instituutioita, kuten armeijaa, poliisivoimia tai oikeuslaitosta (Jokinen 2000, 18-19; Galtung 1990, 291.)

Sukupuolistunut väkivalta on etenkin naisten sortoon liittyvä ongelma. Tilastokeskuksen vuonna 2017 julkaiseman raportin mukaan vuonna 2016 Suomessa perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 69,0 prosenttia oli naisia ja syylliseksi epäillyistä 77,9 prosenttia miehiä (Tilastokeskus 2017). Parisuhdeväkivaltaa kuvaavat tilastot ovat monien asiantuntijoiden mukaan vain jäävuoren huippu, sillä suuri osa väkivallasta tapahtuu piilossa eikä siitä raportoida. Kun puhutaan kuolemaan johtavasta väkivallasta, noin kaksi kolmasosaa

3

henkirikoksen uhriksi joutuneista naisista kuolee Suomessa parisuhdeväkivallan kautta (Halmesmäki & Pikarinen, 2003). Aineistoni rikokset ovat tapahtuneet Amerikassa, jossa vuonna 2015 55 prosenttia henkirikoksen uhriksi joutuneista naisista kuoli parisuhdeväkivallan (entinen tai nykyinen puoliso) seurauksena. 98 prosenttia tekijöistä oli miehiä (Petrosky & al.

2017.) Amerikan ja Suomen tilastot eivät moniltakaan osin ole vertailukelposia esimerkiksi radikaalisti eroavan aselakipolitiikan vuoksi, mutta yhteistä niille on se, että sukupuolistunut ja naiseen kohdistettu väkivalta on selkeästi tilastollisesti todennettavissa.

Jokisen mukaan sukupuolistunut väkivalta –termin ongelma on, että maskuliininen väkivalta yhdistetään automaattisesti miehen naiseen kohdistamaan väkivaltaan. Mies on kuitenkin paitsi väkivallan kohdistaja, myös yleisimmin sen uhri. Suomen henkirikoskatsaus vuodelta 2016 ilmoittaa yleisimmäksi uhriksi tuttavan tai ystävän surmaaman miehen:

”

”miesten tekemään, miehisiin instituutioihin, mieskulttuuriin ja kulttuuriseen maskuliinisuuteen liittyvään väkivaltaan, jonka kohteena ovat miehet, naiset ja lapset sekä ympäristö tai miestekijät itse” (2000, 27). Aineistoni uhreista kolme on naisia ja kaksi miehiä, ja kaikki murhat ovat tapahtuneet parisuhteeseen suhteutuvan väkivallan seurauksena: naiset puolison käden kautta ja miehet mustasukkaisen rakastajan käden kautta.

Suomessa sukupuolistuneesta väkivallasta on tehty paljon tutkimuksia, ja sukupuolistuneen väkivallan käsitteen sellaisena kuin sen tässä esittelen lanseerasi paljon aihetta tutkinut Suvi Ronkainen (1998). Maskuliinisuuden reprsentaatiota suhteessa väkivaltaan on tarkastellut Arto Jokinen kirjassaan Panssaroitu maskuliinisuus, jonka näkökulmia käytän laajasti tässä tutkimuksessa. Maskuliinisuuden representaatiotutkimukset Suomessa ja maailmalla ovat paljolti keskittyneet urheilun, saippuaoopperoiden, aikakausilehtien tai mainosten analyysiin.

Kun mukaan otetaan (väkivalta)rikollisuus, tutkimus on keskittynyt teksteihin tai fiktionaaliseen viihteeseen. Suomalaisella tutkimuskentällä aihepiiriä on tarkastellut esimerkiksi Tiina Mäntyniemi, joskin hänen aineistonsa koostuu rikosfiktiosta (väitöskirja Hard & soft : the male detective's body in contemporary european crime fiction, Linköpings universitet 2014). Pro gradu- kentällä maskuliinisuuden representaatioita henkirikosten

4

kontekstissa on tarkastellut ainakin Elina Kuirinlahti tutkielmassaan Väkivallan sukupuolittuneet representaatiot henkirikosaiheisissa verkkokeskusteluissa (Lapin Yliopisto 2013). Tämän tutkielman aineistoa vastaavalla aineistolla maskuliinisuuden representaatioita ei ole kuitenkaan ainakaan Suomessa tarkasteltu. Lähin tutkimustani aineistollisesti vastaava tutkimustyö on Kyla Dollin tutkimus otsikolla ”Representations of Gender on the Television Series Deadly Women” (University of Manitoba, Department of Sociology 2014).

Tutkimuksessaan Doll tarkasteli (feminiinejä) sukupuolirepresentaatiota Discoveryn (nyk.

Investigation Discovery) naismurhaajia käsittelevässä sarjassa Deadly Women.

1.2 True crime- genre: rikosdokumenttien suosio kulttuurisen merkityksen määrittäjänä

”True crime is fact that looks like crime fiction” kirjoittaa Mark Seltzer (2007, 16). Viimeisen vuosikymmenen aikana dramaattisesti popularisoitunut genre pohjautuu monilta osin ikiaikaiseen kiinnostukseen klassisiin Agatha Christie- tyylisiin murhamysteereihin. Seltzerin mukaan hyvän rikosdokumentin rakenne on lähellä rikosdokkaria; katsoja tietää jo alussa, että tarinassa tapahtuu murha, ja jakson ”koukku” rakentuu murhan olosuhteiden ja tekijän selvittämisen luomaan jännitykseen. True crime- rikosdokumentoinnissa jännitystä ja kiinnostusta lisää se, että tapahtumat ovat todellisia; niiden suosio nojaa myös pelon aspektiin.

Gregg Barak kirjoittaa, kuinka median rakentama pelon ilmapiiri ruokkii true crime- genren suosiota:

Contemporary cultural fascination or preoccupation with certain kinds of anomalic violent crime, for example, like that involving serial killers, is reflected in the ”true crime” sections of popular bookstores an is not disconnected from the minds and imaginations of news media audiences that are nurtured on a constant diet of an unsafe world where subhuman criminals apparently run rampant.

(Barak 1994, 5)

True crime- genre viittaa sekä kirjalliseen, että TV- tuotantoon. Kirjallisena ilmiönä true crime- genren suosio ulottuu vuosikymmenien taakse, hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Truman Capoten Kylmäverisesti (Herbert Clutterin perheen murha) tai Vincent Bukliosin Helter Skelter (Charles Mansonin ”perhe”). TV on kuitenkin tuonut tosielämän rikostapaukset jokaisen talouteen: rikosdokumentit ovat osa kulttuurista kuvastoa. Rikosdokumentit paitsi tyydyttävät tirkistelyn- ja jännityksenhalua, ne toimivat myös ikkunana rikosoikeudelliseen maailmaan.

5

Gregg Barakin mukaan median representoima kuvasto rikoksista on keskivertoamerikkalaisen ensisijainen tiedonlähde rikoksista ja rikosoikeudellisista prosesseista (Barak 1994, 3).

Rikosdokumenteissa on viimevuosina nähty siirtymä väkivallan sensationalisoinnista kohti niin sanotusti korkeatasoisempaa viihdettä, jossa rikosoikeudellisen prosessin tarkka kuvaaminen mahdollistaa katsojan ”osallistumisen” rikostutkintaan. Tästä toimivat esimerkkeinä vuoden 2016 dokumenttisarja Making a Murderer (Netflix), jonka suosio toi tapauksen asianajajat Suomeen asti keskusteluiltaan, O.J. Simpsonin oikeudenkäynti, joka on poikinut lukuisten dokumenttien lisäksi kaksi Golden Globea voittaneen dramatisoidun TV-sarjan (American Crime Story), ja JonBenét Ramseyn murhasta tehdyt dokumentit. Suomalaisella kentällä vastaavalla tavalla ihmisiä kiehtonut murhamysteeri on esimerkiksi vuonna 2006 tapahtunut Ulvilan murha, josta julkaistiin dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri vuonna 2014.

Genren kasvavasta suosiosta kertoo myös Investigation Discoveryn suosio. Kanava on toiminut nykyisellä konseptillaan vuodesta 2008 näyttäen rikosaiheisia dokumentteja ympäri vuorokauden. Sarjojen aihepiirit vaihtelevat murhista muuntyyppisiin rikoksiin, kuten katoamistapauksiin ja kidnappauksiin. Se saavuttaa pelkästään Amerikassa 86 miljoonan kotitalouden yleisön (Baron 2015; Discovery Press Web), ja on tilattavissa eri operaattorien kautta myös Suomen kotitalouksiin. ID käyttää sloganeinaan ilmaisuja ”real people, real stories” ja ”always revealing”, ja sarjat vaihtelevat juontajapainotteisesta spekulaatiosta dramatisoituun kerrontaan tai puhtaasti dokumentaariseen sisältöön (Investigation Discoveryn verkkosivut). Suomessa ID:n sarjoja ovat näyttäneet ainakin Frii, TV5 ja Jim. Näihin kuuluvat muunmuassa O.J.: Syyllinen vai syytön? (Is O.J. Innocent?), Pahin painajaisesi (Your Worst Nightmare) ja Kadonneet (Disappeared). Journalisti Stephen Battaglio kirjoittaa ID:n suosion vaikuttavan etenkin naiskatsojien piirissä, ja tiivistää kanavan suosioon vaikuttavat erityispiirteet seuraavasti:

But ID chooses to keep it simple, with criminal investigations boiled down to their just-the-facts-ma'am essence and mixed with a generous helping of emotional recollections of the victims. Every case depicted has been adjudicated and resolution comes at the end of an hour show. When one investigation ends, another begins.

(Battaglio 2016)

Viihdehakuisuutensa vuoksi ID:n sarjoja on kutsuttu myös termillä ”murder porn”

(murhaporno), joka viittaa sensaatiohakuiseen ja ns. mehustelevaan kerrontaan. Jos rikosdokumentteja tarkastellaan janalla, jonka toisessa päässä on asiallisen faktuaalinen,

6

korkeatasoinen dokumentointi ja toisessa päässä sensationalisoitu, erotisoitu ja paikoin karikatyyreiltaan lähes koominen kerronta, Scorned: Love Kills asettuisi lähemmäs sensationalisoitua ääripäätä, kuin puhtaan faktuaalista dokumentaatiota: sarjassa on eroottisia kohtauksia ja kerrontatyyli on ”mehusteleva”. Se on faktapitoisuudeltaan kuitenkin dokumenttiin verrattava sarja, mutta kerronnassaan se keskittyy seikkoihin, jotka ruokkivat ihmisten tirkistelynhalua, kuten pariskunnan seksielämään ja sivusuhteisiin. Aineistona se on kuitenkin kattava kuvaus siitä, kuinka miestä rikoksen tekijänä ja sukupuolistunutta väkivaltaa kuvataan valtavirran rikossarjoissa, ja pidän sarjan dramatisoitua luonnetta mielekkäänä representaatioiden tarkasteluun.

Suhteutettuna rikosdokumenttien kasvavaan suosioon ja niiden asemaan rikollisuuden ja väkivallan kulttuurisen kuvaston määrittäjinä aihetta on tutkittu sosiologisella kentällä yllättävän vähän. Näin ollen näen tutkimukseni aiheen merkityksellisenä sekä sukupuolentutkimuksen, että mediatutkimuksen kentällä.

1.3 Rikosdokumenttien representaatioanalyysin ongelmakohdista

Murhien dokumentointi etenkin viihtellisessä kontekstissa ja tekijän ja uhrin representointi niissä ei ole ongelmatonta. Representaatioita tarkasteltaessa on tärkeää muistaa, että niiden takana on todellisia, brutaaleja murhia. Sarjoihin, dokumentteihin ja teksteihin liitetään usein kauhuelementti (ja tämän tutkimuksen aineiston tapauksessa myös eroottinen elementti), ja uhri saatetaan muuttaa voyeristiseksi objektiksi (Boyle 2005, XV-XVI), Karen Boyle kirjoittaa:

[...] if we lose sight of the victims in these cases, we can all too easily become uncritical consumers of crime and lose the sense of purpose, indeed of urgency, that drives feminist study, research and activism in this field.

(2005, XV)

Etenkin parisuhdeväkivallan kuvaaminen faktapohjaisissa representaatioissa on kuitenkin tärkeää suhteessa parisuhdeväkivallan piilotettuun luonteeseen. Mahdollinen ongelma muodostuu sensationalisoinnista, naisuhrien seksualisoinnista ja stereotyyppien toistamisesta.

Nämä ongelmakohdat ovat paikannettavissa myös tämän tutkimuksen aineistosta; sarjan kerronta on jossain määrin sensaationaalista ja siinä on vahvasti eroottinen vire. Erotisointi kohdistuu etenkin naiseen, mutta myös mieheen. Pornograafisen kuvaston käyttö selitetään Boylen mukaan kiihottamisella ja mieskatsojien ”tarpeilla” (Boyle, 36.) Eroottisen kuvaston

7

käyttö ja sukupuolirepresentaatiot ovat oma, monisyinen ongelmansa feministisessä tutkimuksessa, enkä käsittele sitä tässä tutkimuksessa laajemmin.

Stereotypisoinnin kontekstissa tässäkin tutkimuksessa esiinnouseva maskuliinisen väkivallan mytologisointi on yksi kritisoitu ongelmakohta; ”she asked for it”, ”It is an individual problem”

(Boyle 2005, 48-49). Rikossarjat representoivat rikosta pitkälti yksilöpatologisten syiden varjolla. Boyle kirjoittaa, kuika miesten väkivaltaa jatkuvasti representoidaan juuri yksilökeskeisesti ja dekontekstualistoituna, paitsi jos rikoksentekijä on rodullistettu. Boylen mukaan tärkeää olisi monisyisempi representointi, jossa maskuliiniseen väkivaltaan liittyviä myyttejä myös haastettaisiin (Boyle 2005, 92.) Väkivaltaisen maskuliinisuuden stereotypiat ovat toisaalta tämän tutkimuksen keskeinen motivaattori; pyrin sekä tuomaan ne näkyväksi nojaamatta sarjojen tapaan palauttaa väkivalta yksilöpatologisiin ongelmiin, että paljastamaan niiden olemassaolo suhteessa yhteiskunnan ja maskuliinisen ideologian rakenteisiin.

Sen lisäksi, millaisia ongelmakohtia representoinnin sisältöön itseensä liittyy, yksi tämänkin tutkimuksen taustalla vaikuttava huomiota vaativa seikka on rikoksen rekonstruoinnin, osapuolten representoinnin ja todellisuuden väliset suhteet. Gregg Barak kirjoittaa, kuinka media rakentaa rikoksen sosiaalisen todellisuuden yleisölleen muokaten näin katsojan tai lukijan käsitystä ja asenteita (Barak 1994, 21). Rikosdokumenteissa kuvattu väkivalta muotoutuu median rakentamana representaationa; se on vain esitys alkuperäisestä viitteestään.

Median rakentama kuva väkivallasta muodostaa keskivertokatsojan käsityksen ja

”kokemuksen” väkivallasta. Haittapuolena tässä on kokemuksen helppo eristäminen normaalielämästä: väkivallan kokemus rajoittuu viihteeseen, joka halutessa pystytään sulkemaan pois päältä; näin ollen sen vaikuttavuus on kyseenalaista (Burton 2005, 112-113.) Koska aineistoni on dramatisoitu dokumentti, representaation ja todellisuuden suhde on erityisen merkityksellinen. Kaikki, mitä tässä työssä analysoin, perustuu sarjan rekonstruointiin rikoksesta ja sarjan miehistä rakentamiin representaatioihin. Saatan analyysissa kirjoittaa, kuinka aineistossa mies ”on”, tai ”tekee”, mutta toiminnallisuus kuvastaa ainoastaan sarjan representoimaa miestä, joka saattaa vastata tosielämän vastinettaan joko hyvin tai huonosti.

Loppujen lopuksi aineiston representaatioon liittyvät ongelmat eivät ole analyysini kannalta oleellisia; analysoin kulttuurintuotetta sellaisena kuin se on esitetty. Avaan mediatukimuksen näkökulmia representaatioanalyysiin yleisellä tasolla tarkemmin seuraavassa luvussa.

8

2. AINEISTO JA METODOLOGIA

2.1. Scorned: Love Kills: sarjan yleiskuvaus ja rakenne

Scorned: Love Kills on pyöriniyt Investigation Discoverylla vuodesta 2012, ja sitä on valmistettu 6 tuotantokautta. Suomessa sarjaa on näytetty Frii-kanavalla nimellä Intohimon uhrit. 6. tuotantokausi esitettiin ID:lla vuonna 2016 (IMDB). Yhteensä jaksoja on tätä kirjoittaessa esitetty 80. Ilman mainoskatkoja jaksojen pituus vaihtelee 40 minuutin paikkeilla, ja sen kronologinen rakenne, eli missä vaiheessa rikos tapahtuu, vaihtelee tapauksesta riippuen.

Investigation Discoveryn lehdistötiedote sarjan lanseeramisen yhteydessä mainostaa sarjaa ja sen ensimmäistä kautta seuraavasti:

[…] SCORNED: LOVE KILLS uncovers crimes of passion sparked by a spurned lover’s snap from provocative paramour to predacious threat. The 20-episode first season examines the dark side of love with a voyeuristic peek into the lust and obsession that fueled some of the most senseless, but definitely not emotionless, crimes to make front-page headlines. From dalliances with X-rated dancers to a love triangle born from an underground swingers’ club, the stories featured in SCORNED pair sexual intrigue with bedded betrayal to form a recipe for murder.

(TV by the Numbers)

Jaksot koostuvat näytellystä narratiivista ja haastattelupätkistä. Tarinaa narratoi Nicole Blackman, joka narratoi myös muita ID:n sarjoja (IMDB), ja haastatteluissa on yleensä tutkijoita, asiantuntijoita ja omaisia. Visuaalinen kerronta on paikoin flash image-tyylistä:

esimerkiksi nopeita välähdyksiä, joissa näyttelijän esittämä asianomainen katsoo suoraan kameraan, tai tiivistunnelmaista tilannetta dramatisoidaan välähdyksillä verisestä veitsestä.

Yleisiä näyteltyjä kohtauksia ovat riitelevä pari, seksuaalinen kanssakäyminen, mies harrastamassa fyysistä aktiviteettia (ns. pullistelemassa), nainen katsomassa viettelevästi kameraan ja kuulustelutilanne.

Kuten lehdistötiedotteen kuvauksesta ilmenee, Scorned on tarkoituksenmukaisen seksuaalissävytteinen, ja tulkintani mukaan visuaalinen kerronta hipoo paikoin pehmopornon rajoja. Naisella on näissä kohtauksissa tyypillisesti hyvin eroottiset alusvaatteet (esimerkiksi sukkanauhat) ja mies on yläosattomissa. Kohtausten leikkauksissa nainen saattaa flirttailla viettelevästi kameralle yleensä punasävyisessä valaistuksessa ja taustalla soi sensuelli musiikki.

Lisäksi eroottisiin kohtauksiin on editoitu mukaan voihkintaääniä, joita käytetään pitkin jaksoa seksuaalissävytteisten flashkuvien yhteydessä. Miehen treenattua vartaloa korostetaan, mutta erotisointi ei ole yhtä alleviivaavaa, kuin naisen. Näyttelijät ovat stereotyyppisen kauniita

9

ihmisiä: hoikkavartaloisia, timmejä ja kasvot ovat kuvaukselliset. Näyttelijävalinnat eivät vastaa paljoakaan tosielämän vastineitaan, ja paikoin ero on melko dramaattinen. (ks. jaksojen kuvaukset)

Jaksoissa välähtelevä ”viewer discretion is advised”-kehotus, joka muistuttaa katsojan omasta vastuusta, sillä ”sarja sisältää näyteltyjä kohtauksia seksuaalisista tilanteista”.

(Youtube)

Musiikki ja kerronnan sävy vaihtelevat kohtausten välillä kepeästä synkkään ja pahaenteiseen.

Joissain jaksoissa rikos tapahtuu vasta jakson loppupuolella, ja kerronta keskittyy rikokseen johtaneisiin tekijöihin ja tilanteisiin. Toisissa jaksoissa taasen kerronta on ”whodunit”-tyylistä, jolloin rikos tapahtuu jakson keskivaiheilla ja jakso esittelee useamman kuin yhden epäillyn.

Vakituiset asiantuntijat jaksoissa ovat julkkispsykoterapeutti Robi Ludwig ja kriminologi, käyttäytymisasiantuntija ja asianajaja Casey Jordan. Myös Casey on tunnettu julkisuuden persoona Amerikassa, ja hän on työskennellyt muunmuassa CNN:lla (IMDB.) Muita asiantuntijoita ovat rikosta tutkineet tutkijat, kirjailijat tai journalistit ja asianajajat. Jaksossa Handcuffs for Three omaisen ja asiantuntijan raja hämärtyy, kun pääasiallisina haastateltavina toimivat tutkijat; osa tapausta tutkineista poliiseista tunsi poliisina työskennelleen rikoksen uhrin läheisesti. Käytänkin tämän jakson lainauksissa termiä ”kollega” omaisen tai asiantuntijan sijasta.

Sarjan rikokset ovat tapahtuneet eri vuosikymmenillä; aineiston jaksojen rikokset vuosikymmenillä 80-’10. Kukin rikos on saanut Amerikassa ja muualla maailmassa enemmän tai vähemmän mediajulkisuutta, ja olen tarkistanut tosielämän vastineiden tapahtumakulkua Googlesta löytämieni tietojen avulla. Sarjan kuvaus tapahtumista tuntuu vastaavan hyvin täsmällisesti tapahtuneiden rikosten kulkuun ja taustoihin.

Esittelen seuraavaksi aineistona käyttämäni jaksot; niiden päähenkilöt ja tapahtumien kulun pääpiirteissään ja havainnoillistan etenkin mieshahmojen visuaalista representointia kuvakaappausten avulla.

10

2.2. Jaksojen kuvaus

A Fatal Affair. Kausi 1, jakso 11. Esityspäivämäärä 31.3.2012

Jaksossa esitellään pariskunta Chad ja Shelley Dunn, ja suhteen suurin ongelma on miehen kontrolloiva, mustasukkainen käytös ja alkoholinkäyttö. Pariskunta on ollut yhdessä teini- ikäisestä lähtien. Jakso kartoittaa rikokseen johtanutta tapahtumakulkua: Shelley ihastuu toiseen työpaikallaan mieheen ja jättää Chadin, Chad pahoinpitelee Shelleyn ja joutuu tästä hetkeksi vankilaan ja sieltä vapauduttuaan puukottaa vaimonsa mustasukkaisuuden riivaamana.

Hän yrittää riistää myös itseltään hengen. Chadkuvataan masentuneena ja alkoholisoituneena;

häntä ei kuvata ammatillisessa kontekstissa, muttaa hänen kerrotaan työskentelevän Shelleyn kanssa samassa tehtaassa. Parilla on kaksi lasta, joiden kuvataan olevan pariskunnan elämän keskipiste. Lapsien merkitys narratiivissa on pieni, mutta korostuu etenkin jakson loppuvaiheessa, ja lapset todistavat rikosta. Jaksossa rikos tapahtuu aivan viimeisten minuuttien aikana, eikä tekijästä ole epäselvyyttä tapahtumien sijoittuessa julkiselle parkkipaikalle.

Rikoksen motiivina näyttäytyy puhdas mustasukkaisuus ja jätetyksi tuleminen.

Chadin ja Travisin (Shelleyn ihastus) näytellyt representaatiot. (Kuvakaappaukset: Youtube) Shelley ja Chad Dunn. (Dailymail)

11

The Doctor Will See You Now. Kausi 4, jakso 3. Esityspäivämäärä 11.10.2014

Jaksossa lääkäri Dirk Greineder yrittää epätoivoisesti pitää elämäänsä kasassa, kun vaimo Mable ei anna hänelle huomiota; hän päättää salaidentiteetin turvin käyttää seuralaispalveluita.

Jaksossa ei ole yhtä vahvaa mustasukkaisuuden ja kontrollin teemaa kuin muissa aineistona käyttämissäni tapauksissa, vaan siinä korostuvat maineen ja kunnian suojaamisen sekä seksuaaisen validoinnin elementit. Dirk on jossain määrin mustasukkainen ulkonäköönsä panostavasta vaimostaan, mutta ei saa tältä läheisyyttä. Dirk päätyy hakemaan sitä seuralaispalvelusta, ja jää koukkuun palveluita tarjoaviin naisiin. Vaimon saadessa tietää Dirkin kaksoiselämästä, Dirk kehittelee juonen vaimonsa murhaamiseksi. Lenkkeillessään yhdessä Dirk murhaa vaimonsa vasaralla, ja yrittää lavastaa rikoksen tekoaikaan vaikuttaneen sarjamurhaajan tekemäksi. Poliisilla ei kuitenkaan mene kauaa selvittää totuus. Rikoksen motiiviksi kuvataan pelko maineen menettämisestä. Pariskunnalla on lapsia, jotka ovat muuttaneet kotoa pois.

Dirk Greinederin näyttelijä (Kuvakaappaus: Youtube) ja Dirk ja Mable Greineder (Masslive)

Sex, Secrets and Sergeants. Kausi 5, jakso 5. Esityspäivämäärä 10.4.2015.

Jakson pääpari on Bill ja Kathleen Lipscomb; Bill on ylivääpeli (master sergeant) ilmavoimissa, Kathleen (Kathy) on töissä sairaalassa. Jakson tapahtumat sijoittuvat armybase-kaupunkiin.

Billiä kuvaillaan jaksossa hyvin kontrolloivaksi ja hänen maskuliinisia ominaisuuksiaan tuodaan esiin etenkin ammatillisessa kontekstissa. Kathy pärjää urallaan hyvin, ja Bill kokee tämän uhaksi maskuliinisuudelleen; avioliitto ajautuu ongelmiin. Kathy aloittaa suhteen sairaalansa lääkärin kanssa. Myös Bill aloittaa suhteen nuoren armeijakoulutettavan kanssa, mutta ei kuitenkaan sulata vaimonsa pettämistä etenkään hyvätuloisen ja maineikkaan lääkärin

12

kanssa. Kathy murhataan jakson puolivälin paikkeilla, ja mahdollisia epäiltyjä ovat Bill sekä Kathyn uusi ihastus Dr. Pearle. Lopulta tekijäksi paljastuu Bill, ja motiivina esitetään mustasukkaisuuden lisäksi pelko maineen menetyksestä: Billin nuori rakastajatar on kertonut tutkijoille Billin laajasta valheiden verkosta, ja siitä, kuinka Bill oli huijannut armeijan testeissä lahjonnan avulla. Huijausringissä oli mukana laaja verkosto, ja Bill pelkäsi muiden ja oman uransa puolesta Kathyn saatua tietää valheista. Motiivina näyttäytyy sekä mustasukkaisuus, että pelko maineen menetyksestä. Pariskunnalla mainitaan olevan lapsia.

Kaksi ensimmäistä kuvaa: jakson näytelty reprsentaatio Billistä.

(Youtube). Jaksossa haastatellun kirjailija Irene Pencen kirjan kansikuva (Amazon) ja sarjan näytelty representaatio Dr. Pearlesta (Youtube).

Married to the Mob. Kausi 5, jakso 8. Esityspäivämäärä 2.5.2015.

Jaksossa pariskunta Lee Ann ja Paul Reidel tutustuvat, kun Lee Ann on tarjoilijana tanssiravintolassa. Paulilla on rikollinen menneisyys, mutta hän perustaa parhaan ystävänsä Alexin kanssa fittnessklubin. Paul yrittää pysytellä kaidalla tiellä, ja hän menee Lee Annen kanssa naimisiin ja pari saa lapsen. Paulin käytös lipsuu kuitenkin vanhoille urilleen, ja hän alkaa käyttää kokaiinia. Paulin huumeidenkäytön eskaloiduttua Lee Ann lähtee pariskunnan lapsen kanssa toiselle puolelle maata, jossa hän tapaa Rocco- nimisen miehen, jonka kanssa aloittaa suhteen. Lee Ann ja Paul saavat lopulta sovittua, ja Lee Ann palaa takaisin New Yorkiin

13

ja pari saa toisen lapsen. Paulin paras ystävä ja bisnespartneri Alex murhataan kuntoklubilla palkkamurhatyylisesti. Käy ilmi, että murhan todellinen kohde oli Paul, ja murhan takana oli Rocco, joka erehtyi henkilöllisyydestä. Pidän analyysin kannalta toissijaisena sitä, että henkirikoksen lopullinen uhri on tarinan kannalta ulkopuolinen henkilö, sillä tämä ei vaikuta narratiivin dynamiikkaan. Jakson lopussa käy ilmi, että myös Lee Annella oli osuutensa lopulta pieleen menneen murhan suunnittelussa, ja myös hän tuomitaan rikoksesta. Lisäksi paljastetaan, että Rocco on Lee Annen toisen lapsen isä.

Vaikka tarkoituksenani oli käyttää aineistona vain sellaisia jaksoja, joissa mies yksin toteuttaa murhan, jaksossa Lee Annen osuus murhaan selviää vasta viime minuuteilla, eikä tarinan kulku varsinaisesti viittaa Lee Annen murhasuunnitelmiin; lopulta rikoksen toteutti mies. Antoisan tarinan lisäksi maskuliinisuuden representointi vahvan rikollisessa ja ruumiillisessa kontekstissa vaikutti aineistovalintaan. Roccon osalta rikoksen motiivina näyttäytyy mustasukkaisuus ja tavoite raivata kilpailija pois tieltä. Jakson kerronnassa on muihin jaksoihin verrattuna eniten eroa tosielämän tapaukseen verratessa, ja tarina kertoo vain osatotuuden tapahtumista; analyysini kannalta tämä ei kuitenkaan ole olennaista, sillä keskityn vain sarjan tuottamaan narratiiviin.

Paulin ja Roccon näyttelijät. (Youtube)

Lee Ann Reidel, Ralph "Rocco" Salierno ja murhan uhri Alexander Algeri Robert Mladinchin ja Michael Bensonin kirjan kannessa. (Amazon)

Yleinen käsitys tapahtuneesta rikoksesta on, että Lee Annilla oli suurin rooli sen suunnittelussa, kuten kirjan kannen kuva-asettelu antaa ymmärtää. Scornedin jakson narratiivissa Lee Annin osuutta murhaan ei kuitenkaan tuoda ilmi ennen jakson loppua, ja kerronta keskittyy rikosta edeltäneisiin tapahtumiin.

14

Jakson päämies, Paul on pysytellyt poissa julkisuudesta, joten en käytä hänen kuvaansa tässä työssä.

Handcuffs for Three. Kausi 5, jakso 9. Esityspäivämäärä 9.5.2015.

Jaksossa sheriffipariskunta George ja Linda Arthurilla on avoin suhde, ja he näennäisesti luottavat toisiinsa. Suhteessa on vain yksi sääntö; ei suhteita työkavereiden kanssa. Sekä Linda, että George rikkovat sääntöä, mutta George on erityisen vihainen Lindalle; hän ei kestä työskennellä kilpakosijoiden kanssa ja kokee itsensä nöyryytetyksi. Lopulta pariskunta ajautuu asumuseroon, ja Lindalla on kiihkeä mutta lyhyt suhde Georgen entisen työkaverin, Tedin kanssa. Linda ja George eivät koskaan kerkeä selvittämään välejään kunnolla, kun Georgen ruumis löytyy kolaroidusta autosta. Selviää, että häntä on ammuttu. Poliisit käyvät läpi epäiltyjä, ja aluksi rikoksen oletetaan liittyvän jengeihin, joiden käräyttämisen parissa George teki töitä. Rikos kylmenee, sillä DNA-teknologia ei vielä ole kehittynyt ratkaisemaan vuonna 1985 tapahtunutta rikosta. Lopulta, 14 vuotta myöhemmin, turma-ajoneuvon tuulilasiin jäänyt DNA tunnistetaan. George oli viimeisenä tekonaan kiihdyttänyt auton betonipilariin niin, että murhaaja oli lentänyt kohti tuulilasia jättäen DNA:ta jälkeensä. DNA paljastaa murhaajaksi Lindan entisen rakastajan Tedin, joka oli pakkomielteinen Lindasta. Hän murhasi Georgen saadakseen Lindan. Ted ei koskaan joudu vastuuseen teostaan, sillä ollessaan karussa hän tekee itsemurhan. Georgella ja Lindalla ei kerrota olleen lapsia, mutta taustatyöni mukaan Georgella oli lapsia aikaisemmasta liitostaan.

15

Georgen näyttelijä (Youtube),

Tosielämän George Arthur (mylifeofcrime.wordpress.com)

2.3. Tutkimuksen näkökulmalliset lähtökohdat ja aineistojaksojen valikoituminen

Aineiston merkitys ei ole sisäänkirjoitettua, vaan on riippuvainen tutkijan tulkinnasta, luennasta ja siitä, kuinka tutkija suhteuttaa aineiston muihin teksteihin ja teoriaan. Olen katsonut aineiston, kerännyt sen litteroituun muotoon ja edelleen työstänyt kirjallisessa muodossa olevaa aineistoa feminististä lähtökohdista, ja näin ollen suhteuttanut aineistoon sopivat teoreettiset käsitteet ja kehykset niiden mukaisesti. Analyysini pohjaa feministisen tutkimuksen periaatteisiin: pyrin suhteuttamaan aineiston ja tutkimuskysymyksen laajempiin rakenteisiin, hallitseviin normeihin ja ihanteisiin (ks. Liljeström 2004). Pyrin analyysissani tekemään näkyväksi nimenomaan patriarkaaliset rakenteet sopivien teoreettisten viitekehysten avulla.

Kysymyksenasettelussa tutkimuksen kohteena on maskuliinisuus. Sen sijaan, että pyrkisin ainoastaan todentamaan maskuliinisuuden representaatioita aineistossa, suhteutan ne analyysissani vallan maskuliinisiin aspekteihin ja pyrin näkyväksi tekemällä kyseenalaistamaan maskuliinisuuteen liittyviä hallitsevia olettamuksia. Sukupuolen ollessa olennainen osa tutkimuskysymystä ja analyysia, on tärkeää tuoda esiin, että tutkijana tulkitsen sukupuolen sosiaalisena konstruktiona, ei-binäärinä ja pyrin välttämään bioessentialismia. Viittaan tutkielmassani kuitenkin sarjan henkilöihin sukupuolittuneilla ilmaisuilla lainaten suoraan aineiston narratiivia.

Kerätessäni aineistoa katsomalla jaksoja, olin paitsi genreen perehtynyt ja siitä kiinnostunut katsoja, myös tutkijan positiossa. Tutkimuksen lähtökohdat – olemassaoleva käsitys teoreettisesta viitekehyksestä- muokkasivat näin sekä tietoisesti että tiedostamattomasti aineiston valikoitumista; miksi kaikista kriteerit täyttävistä jaksoista aineistoksi valikoitui juuri

16

työssä käsitellyt viisi jaksoa, ja kuinka olen edelleen litteroinut jaksot valikoiden sopivia sitaatteja ja aukikirjoittaen juonenkulkua.

Jaksojen valintaprosessissa kriteereiksi muodostui kaksi seikkaa: 1. murha on miehen toteuttama ja 2. motiivina ei ole raha. Ensimmäisen kriteerin perusteena on se, että tarkasteltaessa maskuliinisuuden representaatioita rikosdokumenteissa ottaen huomioon sukupuolistuneen väkivallan, on olennaista, että väkivallantekijä on mies. Tämä on toki asetelmana suurimmassa osassa rikosdokumentteja, sillä yleisimmin henkirikoksen tekijä on mies; etenkin, kun murhan kontekstina on parisuhde. Scorned: Love Killsin viisi tuotantokautta esittävät kuitenkin laajan kavalkaadin parisuhteeseen suhteutuvista henkirikoksista; sisältäen myös naismurhaajia. Aineistoksi valikoituneista jaksoista yhdessä naisella on osansa henkirikoksen suunnittelutyössä, mutta pidän tätä jakson narratiiviin suhteutettuna toissijaisena seikkana (ks. jaksojen kuvaukset). Murhan toteuttaneet miehet ovat joko jaksojen keskiössä olevien parisuhteiden osapuolia (joista puhun analyysissa usein termillä ”päämies”, jolla viittaan miehen positioon tarinan keskiössä; samalla periaatteella käytän ilmaisua ”päänainen”) tai mustasukkaisia rakastajia (analyysissa käytän usein ilmaisua ”toinen mies”).

Valikointiprosessissa en myöskään laittanut painoarvoa uhrin sukupuolelle, sillä haluan käsitellä maskuliinista väkivaltaa kokonaisvaltaisena, rakenteellisena ilmiönä; en ainoastaan naiseen suhteutuvana ongelmana. Aineiston uhreista kolme on naisia (parisuhteen osapuolia) ja kaksi miehiä (yksi ulkopuolinen uhri ks. jaksojen kuvaukset, yksi parisuhteen osapuoli).

Tässä yhteydessä nostan esiin myös sen, että representaatioanalyysini painottuu jakson

”päämiehiin”; olen käsitellyt ”toisten miesten” representointia vain, jos se tuntui kussakin asiayhteydessä tarkoituksenmukaiselta. Esimerkiksi jakson Handcuffs for Three murhan toteuttanut mies, vaimon rakastaja Ted, jäi suurilta osin analyysin ulkopuolelle sillä häntä kuvattiin narratiivissa verrattaen vähän. Näin ollen kriteerini siitä, että murhan tekijänä on mies, ei lopulta ollut kaikkien jaksojen suhteen oleellista ainakaan siinä suhteessa, että representaatioanalyysi olisi keskittynyt juuri murhan toteuttaneeseen mieheen.

Toisen kriteerin perusta on se, että pyrin toteuttamaan mahdollisimman sovellettavan tutkimuksen: olkoonkin, että sovellettavuus tämän kaltaisella aineistolla ei ole kovin relevantti ongelma (erittelen aspektia lisää luvun viimeisessä alaluvussa). Vaikka aineiston rikokset ovat tapahtuneet Amerikassa eivätkä analyysin tulokset näin ollen ole täysin sovellettavissa esimerkiksi Suomeen, halusin rajata pois ”amerikkalaiset tunnusmerkit”. Pidän Amerikan henkivakuutuskäyntäntöä ja sen yleisyyttä murhien motiivina liian spesifinä, nimenomaan

17

Amerikkaan rajoittuvana piirteenä. Täyttä varmuutta aineiston murhien motiiveista ei tietenkään ole, mutta pohjaan tietoni sarjan kuvaukseen ja tapauksista tekemääni taustatyöhön.

Edellä esitettyjen kriteerien lisäksi jaksojen valikoitumiseen vaikutti niiden saatavuus: katsoin jaksoja pääasiassa eri suoratoistopalveluista, joista niitä myös poistettiin säännöllisin väliajoin.

Jaksoja löytyi sattumanvaraisesti eri kausilta ja niiden audiovisuaalinen laatu vaihteli käyttökelvottomasta tyydyttävään. Yhteensä kävin läpi n. 30 jaksoa, jotka loppujenlopuksi valikoituivat edellämainittujen kriteerien ja rajoitteiden yhteisvaikutuksessa.

2.4 Aineiston koostaminen, purkaminen ja uudelleenkokoaminen sisällönanalyysin avulla

Sisällönanalyysissa aineisto kuvaa ilmiötä, ja analyysi keskittyy sanallisen kuvauksen luomiseen. Metodi pyrkii tiivistämään ja luokittelemaan aineistoa, mutta sen sisältämää informaatiota ei kuitenkaan tule kadottaa. Informaatio vain muuttaa muotoaan jäsentyneemmäksi ja tutkimuksen kannalta edullisemmaksi (Tuomi & Sarajärvi 2004, 110.) Metodi perustuu aineiston pilkkomiseen ja uusien, yhdistävien käsitteiden luomiseen, ja analyysi kulkee mukana tutkimuksen jokaisessa vaiheessa. Metodi ja aineisto ovat siis tiiviisti kytköksissä toisiinsa ja sisällönanalyysi on ainutlaatuinen tapa purkaa tutkimuksen materiaali syvempää analyysia varten

Teorian ja empirian suhdetta tarkasteltaessa tutkimus noudattaa induktiivisen eli aineistolähtöisen sisällönanalyysin metodologisia portaita, joskin edellisessä luvussa totesin, että tutkimus on toteutettu feministisen tutkimuksen lähtökohdista, jolloin olen jossainmäärin olettanut teoreettisten viitekehysten, kuten patriarkaatin, olemassaolon.

Aineisto on kerätty katsomalla valikoidut jaksot läpi ja litteroimalla ne. Aineistoa ei kuitenkaan ole läpikotaisin litteroitu, vaan olen kirjoittanut jaksot auki olennaisilta osiltaan. Aineiston läpikotainen litterointi olisi ollut suurilta osin turhaa työtä. Sisällönanalyysin metodologisessa kulussa aineiston litterointi asettuu redusoinnin kontekstiin: aineistoa redusoitaessa tavoitteena on kerätä tutkimuskysymykseen sopiva sisältö ja näin jättää tutkimuksen ulkopuolelle kaikki sellainen, joka ei vastaa tarkoitusta. Pyrin ylöskirjoittamaan jaksoista sanoja, ilmaisuja ja kokonaisia lauseita, jotka tavalla tai toisella olivat sopivia tutkimusasetelman kannalta (Tuomi

& Sarajärvi 2004, 111.) Käytännössä näitä olivat lainaukset, jotka käsittelevät miehenä

18

olemista tai maskuliinisuutta itsessään, ja lainaukset joissa kuvaillaan jaksossa esiintyviä miehiä ja miehen harjoittamaa toimintaa, joka on tulkittavissa maskuliinisuuden kautta.

Litterointiprosessissa kirjallista aineistoa kertyi noin neljä sivua jaksoa kohti. Teksti on osittain juonenkäänteitä kuvailevaa, osittain suoria lainauksia jakson narratiivista. Litteroin juonenkäänteet suomeksi tarinankerronnallisista syistä, mutta valikoitujen visuaalisten kohtausten aukikirjoittaminen oli oleellista suhteessa tutkimuskysymykseen. Suorat lainaukset asettuvat myös tavalla tai toisella suhteeseen maskuliinisuuden representoinnin kanssa.

Analyysissa käytetyt aineistolainaukset koostuvat pääasiassa suorista sitaateista, mutta mukana on myös aukikirjoitettua juonellista/kuvaavaa tekstiä: suurinosa litteroidusta aineistosta on aukikirjoitettua, suomenkielistä tekstiä juonenkäänteistä, mutta tutkimuksen kannalta olennaisena näin etenkin alkuperäisten sitaattien osuuden. Litteroidussa aineistossa ja analyysissa käyttämissäni sitaateissa puhujat on jaettu seuraavasti: kertoja, asiantuntija (tutkija/poliisi, alan asiantuntija em. psykoterapeutti tai kriminologi, kirjailija, toimittaja) ja omainen (tai jaksossa Handcuffs for Three ”kollega”).

Aineiston klusterointivaiheessa (Tuomi & Sarajärvi 2004, 111-112) keskityin havaittuihin yhteneväisyyksiin ja eroavaisuuksiin ja pyrin rakentamaan näiden perusteella luokkia.

Aineistosta eriytyi tiettyjä, tutkimuksen kannalta olennaisia luokkia ja näiden luokkien alle keräsin aineistosta sitaatteja ja aukikirjoitettua tekstiä. Luokkien olemassaolon perusteita tuli kuitenkin tutkimusprosessin edetessä kyseenalaistaa; millä perusteella ne ovat puollettavissa tai kumottavissa? Ristiinvalidointi eli luokkien olemassaolon varmentaminen on tarpeellista tutkimuksen pätevyyden kannalta (Syrjälä, Ahonen, Syrjäläinen & Saari 1996, 89).

Yhdistelin syntyneitä luokkia edelleen sisällönanalyysin abstrahointivaiheen mukaisesti.

Abstrahoinnissa eli käsitteellistämisesessä jatketaan edellisen vaiheen luokkien yhdistelyä niin pitkälle, kuin se on mahdollista. Näin saadaan muodostettua teoreettisia käsitteitä ja vastaus tutkimusongelmaan (Tuomi & Sarajärvi 2004, 114-115). Luokkien yhdistely jatkui pitkälti vielä analyysilukuja kirjoittaessa; analyysin tuottaminen suhteessa teoriaan avasi edelleen uusia näkökulmia tutkimusongelmaan vastaamiseen. Näin ollen aineisto on ikäänkuin pilkottu osiin, osien suhdetta tutkimusongelmaan on testattu ja lopulta osat kootaan uudestaan, jolloin aineiston osat rakentuvat suhteessa tutkimuskysymyksiin.

19

2.5 Mediatutkimuksen näkökulmia representaatioiden tarkasteluun

Media- ja elokuvatutkimuksen metodologiset oppaat eivät varsinaisesti toimineet tämän tutkimuksen kulmakivinä, vaan analyysini on puhtaasti sosiologista. Näen kuitenkin tarkoituksenmukaiseksi avata myös mediatutkimuksen näkökulmia suhteessa analyysiin.

Johdannossa käsittelin representaatioiden tarkastelun ongelmia suhteessa rikosdokumentteihin.

Avaan tässä tarkemmin mediatutkimuksen teoreettisia näkökulmia mediatuotosten representaatioiden tarkasteluun.

Jen Webb kirjoittaa:

Representation defines reality: it tells us what it is. But it does much more than that; it also makes and shapes our understanding of reality. We can know and access the world only through language, or representation.

(2009, 26)

Olennaista representaatioita tarkasteltaessa on kysymys siitä, onko median tuottama representointi kuvaavaa vai rakentavaa. Wendy Helsbyn (2005, 4-5) mukaan mediatutkimuksen representaatioteoriat voidaan jakaa kolmeen perusteoriaan: reflektiiviseen, tarkoitukselliseen ja konstruktionistiseen teoriaan. Reflektiivisen teorian mukaan käytetty kieli kuvastaa tarkoitustaan ja imitoi todellisuutta joka on sisäänrakennettu reprsentaatioon.

Tarkoituksellinen teoria nojaa ajatukseen, että kirjoittaja (tai tässä tapauksessa sarjan tekijät) esittävät tietynlaisia representaatioita tarkoituksenmukaisesti. Lopulta, konstruktionistinen teoria, johon Helsbyn mukaan suurinosa media-analyysista nojaa, keskittyy representaatioin konteksteihin ja diskursseihin: painoarvo on kulttuurisessa ymmärtämisessä ja tarkoituksissa.

Suhteutettuna tämän tutkimuksen aineistoon, tulkitsen maskuliinisuuden reprsentoinnin olevan yhtäältä tarkoituksenmukaista, toisaalta rakentuvan suhteessa konteksteihin ja katsontatapaan.

Tarkoituksenmukaisuudella viittaan sarjan tyyliin kuvata miestä, rikosta ja siihen johtaneita tapauksia; sarjan ollessa dramatisoitu ja paikoin sensaatiohakuinen, sarjan tuotannolliset valinnat rakentavat tietynlaisia representaatioita. Toisaalta maskuliinisuuden representaatiot nimenomaan rikosten kontekstissa tuottavat itsessään tietynlaisia mielikuvia, joiden juuret ovat kulttuurisessa tiedossa. Myös lähtökohtani sosiologina ja feministinä vaikuttavat representaatioiden tulkintaan ja näinollen analyysin tuloksiin. Olennaista kuitenkin on se, että perustan analyysini aineiston representaatioihin sellaisina, kuin ne on esitetty.

Huomionarvoista on myös se, mikä on visuaalisten representaatioiden osuus analyysissa.

Käsittelen aineistoa pääasiassa litteroidussa tekstimuodossaan ja keskityn etenkin sanallisiin

20

tapoihin rakentaa representaatioita, mutta olen ottanut huomioon myös sarjan visuaaliset aspektit ja sen, että deskriptiivinen kerronta kulkee käsikädessä sen kanssa. Pyrin huomioimaan sen, kuinka visuaalinen kuvasto ja kohtaukset tukevat sanallista kerrontaa. Olen havainnoillistanut visuaalista representointia kuvakaappausten avulla, mutta en kuitenkaan ole käyttänyt syvällisempää visuaalisen kuvaston analyysia; ne ovat ennenkaikkea havainnoillistavia ja analyysia tukevia elementtejä.

2.6. Aineiston ongelmakohdat: valkoinen keskiluokka aineiston keskiössä ja kysymys sovellettavuudesta

Aineistoni koostuu jaksoista, joiden keskiössä olevat pariskunnat ovat valkoisia ja monilta osin vähintään keskiluokkaisia. Poikkeuksena on A Fatal Affair- jakso, jonka pariskunta kuvataan työväenluokkaisina, ja jakson miehellä kuvataan olevan syrjäytymiseen suhteutuvia ongelmia, kuten alkoholismi ja masennus. Muut aineiston miehet ovat menestyksekkäitä urallaan ja/tai toimivat arvostetuissa ammateissa. Aineiston ”etuoikeutettuun luonteeseen” liittyy problematiikkaa, jota käsittelen seuraavassa pintapuolisesti. Pyrin tiedostamaan tämän aspektin, mutta samaan aikaan näkemään aineiston sellaisena kuin se on.

Yleinen käsitys on, että väkivalta ja henkirikokset ovat luokkasidonnaisia ongelmia. Sylvia Walby (1990, 132) tiivistää maskuliinisen, etenkin naisiin kohdistetun väkivallan ja luokka- analyysin suhteen oivallisesti:

Male violence against women does not form a large part of class analysis. […]

The basis of this approach is that men at the bottom of the class hierarchy are violent towards women as a result of the frustration generated by their circumstances. The violence is then attributed to the workings of class society.

[…] Men at the bottom of the social order attach value to machismo and physical superiority. A deviant sub-culture of violence then develops at the bottom of the social order as a means of coming to terms with that hierarchy.

Walbyn esittämissä näkökulmissa on epäilemättä perää. Luokka-analyysin ja väkivallan problematiikkaan liittyvät kuitenkin olennaisesti myös etnisyyteen liittyvät tasa-arvo-ongelmat.

Väkivalta on sosiaalisten ongelmien ja epätasa-arvon seurauksena eittämättä myös rodullistettujen kysymys. Gregg Barakin mukaan rikosuutisointi saattaakin paikoittain olla etnisesti vääristynyttä; rodullistetut ihmiset ovat aliedustettuina ”hyvissä uutisissa”, mutta yliedustettuna ”huonoissa uutisissa”. Barakin mukaan ihonväri liitetään yleensä negatiiviseen kontekstiin, silloinkin, kuin rodullistettu on uhrin positiossa (1994, 10.)

21

Jos ja kun väkivalta on alempien luokkien ongelma ja väkivaltarikollisuus yhdistetään rodullistettuihin (miehiin), miksi valkoisen keskiluokan väkivaltarikollisuus on yliedustettuna aineistosarjassa ja rikosdokumentoinnissa ylipäätään? Amerikkalaiselle väkivaltarikollisuudelle tyypillistä on väkivallan sijoittuminen etnisen ryhmän sisälle (ks. esim.

FBI 2011 & Whaley 1992,585). Ihonvärin merkitys korostuu etenkin rikosuutisoinnissa usein kuitenkin vain silloin, kun väkivaltarikollisuus on rodullistetun (miehen) valkoiseen (naiseen) kohdistamaa. Barakin mukaan media ei systemaattisesti käsittele kaikkia rikollisuuden muotoja; se huomioi tietyt rikokset jättäen tietyt huomioimatta. ”Tavallinen” rikollisuus ei ylitä uutiskynnystä (alemman luokan rikollisuus, black-on-black- rikollisuus): media esittää poikkeukselliset, epätavalliset ja korostetun väkivaltaiset rikokset, koska ne kiinnostavat ihmisiä. (Barak 1994, 31; Chermak 1994, 99.) Samaan aikaan media sympatiseeraa toisia uhreja toisten sijaan, ja esimerkiksi valkoisen naisen uhriudella on median silmissä eriarvoinen asema verrattuna mustan naisen uhriuteen. Juuri black-on black- väkivallan pienempi uutisarvo johtaa ongelmaan, jossa rodullistettujen (etenkin naisten) uhrius ja edustus henkirikostilastoissa ja yliedustuksen sosiaaliset lähtökohdat jäävät huomioimatta (Boyle 2005, 62; Barak 1994, 31.) Valkoisella ja keskiluokkaisella väkivallalla on siis uutis- ja sensaatioarvoa, joka palautuu etuoikeutettujen pyörittämään kapitalismiin.

En ottanut etnisyyden tai luokka-analyysin näkökulmia lähtökohtaisesti huomioon aineistoa valitessa, ja näihin kysymyksiin nähden aineisto on täysin sattumanvaraista. Ilman statistiikkaa ja pelkästään empiriaan perustuen Scorned: Love Kills on valkoinen ja keskiluokkainen sarja, ja esimerkiksi rodullistettujen rikokset (tai ylipäätään osuus tarinoissa) ovat marginaalisesti esillä. Tärkeää on tiedostaa aineiston erityispiirteet, mutta aiheen syvällisempi käsittely vaatisi analyysiin kokonaan uuden ulottuvuuden. Analyysissa kuitenkin sivuan keskiluokkaisuuden ja valkoisuuden aspekteja maskuliinisuuden rakentumisessa.

Toinen mahdollinen ongelmakohta koskee tutkimustulosten sovellettavuutta. Sinänsä sovellettavuuden aspekti ei ole tämän työn kohdalla relevantti, sillä tutkimukseni käsittelee nimenomaan representointia tietyssä sarjassa. Jos tutkimustuloksia ja maskuliinisuuden representaatioita haluaisi kuitenkin soveltaa suomalaiselle kentälle ja väkivallan sukupuolistuneisuuteen suomalaisissa henkirikoksissa, on huomioitava aineiston taustalla vaikuttavat amerikkalaiset tunnusmerkit. Olen tähän asti sivunnut niitä esiintuomalla Amerikan aselait ja rajaamalla aineistosta pois henkivakuutusmotiivilliset murhatapaukset.

22

Laajentaakseni huomiota amerikan tunnusmerkillisestä aselaista, aineiston murhissa tuliasetta käytettiin murhantekovälineenä tapauksissa, joissa uhriksi päätyi mies (kaksi jaksoa). Lopuissa kolmessa jaksossa, joissa uhri oli nainen, tekovälineenä käytettiin erilaisia astaloita tai ligatuuria. Aineistossa tuliaseisiin liittyy siis sukupuolittunut elementti, ja tätä selittää tulkintani mukaan pitkälti parisuhdeväkivallan intiimiys; intiimi väkivalta toteutetaan muita väkivallanmuotoja useammin ilman tuliasetta. Tästä huolimatta aselailla on suora vaikutus naiseen kohdistuvaan väkivaltaan: American Journal of Public Healthin julkaiseman tutkimuksen mukaan aseen läsnäolo taloudessa viisinkertaistaa naisen riskin joutua henkirikoksen uhriksi parisuhteessaan (Campbell&al. 2003). Vuosien 2003 ja 2014 välillä Amerikassa puolisonsa murhaamista naisista 54% kuoli tuliaseväkivallan uhrina (Petrosky &

al. 2017). Huolimatta siitä, että suurinosa henkirikosten uhreista ja näin ollen myös tuliaseväkivallan uhreista on miehiä, väitän, että aselakien problematiikka on myös sukupuolistuneeseen parisuhdeväkivaltaan suhteutuva ongelma. Näin ollen maskuliininen väkivalta toteutuu aina oman kulttuurinsa ja valtionsa viitekehyksissä.

Aselait ovat vain yksi esimerkki taustalla vaikuttavista kulttuuriin ja valtioon suhteutuvista faktoreista; toinen olennainen tekijä on patriarkaatin vahvuus. Patriarkaattisten ihanteiden mittaaminen ja vertaaminen on hankala kysymys, mutta väitän että aselaeilla on yhteys myös patriarkaatin rakenteisiin; ne ennenkaikkea mahdollistavat maskuliinisen väkivallan uusintamisen.

23

3. TEOREETTINEN VIITEKEHYS

Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat määrittyivät pitkälti feministisistä lähtökohdista.

Tavoitteeni on kuvata maskuliinisuutta rakenteellisena kokonaisuutena, jolloin myös maskuliininen väkivalta asettuu yksilökeskeisiä syitä laajempaan kontekstiin. Teorioiden soveltaminen ilmenee analyysissani ikäänkuin makrotasolta kohti mikrotasoa; makrotason käsitteenä voidaan pitää patriarkaattia, johon toisaalta sisältyy myös mikrotason elementtejä.

Lisäksi lähemmäs mikrotasoa asettuu hegemonisen maskuliinisuuden teoria, joka pitää sisällään maskuliinisuuden kulttuuriset ihanteet.

3.1 Patriarkaatti tutkimuksen kattokäsitteenä

Patriarkaatin olemassaolon tunnustaminen on tutkimukseni perusta. Patriarkaatti on ikäänkuin makrotason faktori, jonka valossa olen tulkinnut aineistoa: patriarkaatti on laaja, yhteiskuntaa määrittävä kokonaisuus, jonka vaikuttaessa käytän muita teorioita. Patriarkaattiteoriat ovat toimineet feministisen tutkimuksen analyysivälineinä 1970-1980-luvuilta lähtien. Marianne Liljeström esittää feministiekonomi Heidi Hartmannin määritelmän yhdeksi tunnetuimmaksi patriarkaatin määritelmäksi. Hartmannin mukaan ”patriarkaatin keskeisenä materiaalisena perustana on miesten valta kontrolloida naisen työvoimaa.” (Liljeström, 111-112; Hartmann, 1981, 14-15.) Näin ollen patriarkaattiteoriat ovat alkujaan nojanneet pitkälti kapitalismin tuottamaan sukupuolten epätasa-arvoon. R.W. Connell kirjoittaa ensimmäisten patriarkaattiteoreioiden korostaneen kotia naisen alistamisen keskipisteenä ja keskittyneen naisen miehelle tekemään, palkattomaan kotityöhön. Sittemmin länsimainen feminismi ja patriarkaattiteoriat ovat Connellin mukaan kääntäneet huomionsa naisen sortamiseen ja maskuliiniseen aggressioon (Connell 1995, 41.)

Keskeinen, yksittäinen tutkimuksessani käytetty patriarkaatin teoria pohjaa Sylvia Walbyn teokseen Theorizing Patriarchy (1990). Walbyn aikaisempi teos Patriarchy at Work (1986) kiinnittää päähuomionsa juuri kapitalismin ja patriarkaatin suhteeseen (Liljeström, 112), kun Theorizing Patriarchy luo patriarkaatista laajemman kuvan ulottaen patriarkaatin säikeet kaikkialle yhteiskunnan rakenteisiin. Walby esittää, että patriarkaattia voidaan tulkita radikaalin- ja marxistisen feminisimin kautta: radikaali feminismi tarkastelee patriarkaattia ja maskuliinista ylivaltaa naisen alistamisen kautta, eikä pohjaa muihin sosiaalisen epätasa-arvon

24

systeemeihin. Marxistisen feminismin kautta tarkasteltuna patriarkaatti nojaa nimenomaan kapitalismiin ja siihen liittyvään sukupuolten epätasa-arvoon; maskuliininen dominanssi tulkitaan tuotantosuhteiden sivutuotteeksi. (Walby 1990, 3-4). Myös Arthur Brittan kirjoittaa patriarkaatista kapitalismiin ja luokkasysteemiin perustuvana kokonaisuutena; marxistisen näkökulman mukaan patriarkaatti ei ole olemassa irrallaan luokka-asemasta, mutta toisaalta Brittan kirjoittaa, että patriarkaatti ja kapitalismi ovat olemassa myös erillään toisistaan (ks.

Brittan 1989.) Analyysissani tiedostan sekä patriarkaatin itsenäisenä ja irrallisena systeeminä, että epätasa-arvoa tuottavan kapitalismin sen vaikutuksen patriarkalismiin, joten pohjaan sekä radikaalin- että marxistisen feminismin tulkintaan patriarkaatista. Walby nimeää teorioiden yhdistelmän kaksoissysteemin teoriaksi (dual-systems theory) (1990, 5.)

Patriarkaattia tulee tarkastella eri abstraktiotasojen kautta. Abstrakteimmalla tasollaan patriarkaatti on olemassa sosiaalisten suhteiden systeeminä, joista esimerkkinä Walby käyttää juuri kapitalmisia ja rasismia. Vähemmän abstraktilla tasolla patriarkaatti koostuu Walbyn mukaan kuudesta rakenteesta, joista tässä tutkimuksessa puhun patriarkaattisynteesinä.

Synteesi koostuu palkkatyöstä, kotitöistä, kulttuurista, seksuaalisuudesta, väkivallasta ja valtiosta (Walby 1990, 20.) Kaikki synteesin rakenteet ovat läsnä myös aineistossa, joten pidän Walbyn esitystä patriarkaatin koostumisesta laajana yhteiskunnallisena synteesinä hedelmällisenä maskuliinisuuden representaatiota tarkasteltaessa.

Leena Koski on artikkelissaan tiivistänyt suomeksi Walbyn patriarkaatin rakenteet viiteen ydinkohtaan: kotityöhön, palkkatyöhön, poliittiseen järjestelmään, miehiseen väkivaltaan ja kulttuurisiin instituutioihin. (Koski 2003, 281-282) Kotityöllä viitataan naisen asemaan talouden pyörittäjänä, ns. ”palkattomaan työhön”, kun palkkatyö viitaa sananmukaisesti maksettuun työhön, joka näyttäytyy yhteiskunnassa sukupuolittuneena ja segregoituneena kokonaisuutena. Poliittinen järjestelmä kattaa naisen tarpeiden toissijaisuuden ja kontrollin poliittisessa kontekstissa; toisin sanoen miehen tarpeiden ensisijaisuuden ja toisaalta miehen poliittisena toimijana, joka kontrolloi esimerkiksi naisen seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä.

Miehinen väkivalta viittaa väkivallan sukupuolistuneisuuteen, jota käsittelin jo johdannossa;

väkivalta on ennenkaikkea mieserityinen ongelma, ja samalla ”etuoikeus” etenkin suhteessa naiseen. Kulttuuriset instituutiot uusintavat pinttyneitä stereotypioita ja representaatioita;

yhtäältä naisista miehisen katseen alla, mutta toisaalta miehistä itsestään ylläpitäen toksista maskuliinisuutta (Koski 2003; Walby 1990.) Toksinen maskuliinisuus on sitä, kuinka

25

patriarkaatti ikääkuin sotii itseään – tai ainakin hegemonisesti (ks. seuraava alaluku) alemassa asemassa olevia miehiä- vastaan.

Patriarkaatti näkyy ”kattokäsitteenä” koko analyysini läpi. Ensimmäisessä luvussa tarkastelen patriarkaattiin pohjautuvia, sukupuolittuneita valta-astelemia niin suhteessa naiseen kuin muihin miehiin/ ympäristöön. Toisessa luvussa patriarkaatti näyttäytyy yhtäältä jähmeänä, toisaalta hauraana kokonaisuutena: tarkastelen niitä patriarkaalisia, maskuliinisuutta validoivia

”mieheyden pilareita”, joiden ylläpitämiseksi aineiston miehet joutuvat näkemään vaivaa ja joiden horjuminen näyttäytyy tulkintani mukaan hauraan maskuliinisuuden representaationa.

Näen hauraan maskuliinisuuden myös toksisen maskuliinisuuden ilmentymäksi; mies voi ikäänkuin musertua patriarkaatin asettamien paineiden alla.

3.1.2 Sukupuolijärjestelmä

Patriarkaatin yhteydessä hyödyllinen lähtökohta tarkastella sukupuolten epätasa-arvoa ja maskuliinista ylivaltaa on sukupuolijärjestelmän teoria. Sukupuolijärjestelmäteoria on syntynyt kritiikkinä patriarkaattiteorioille, sillä niiden näkemys naisen sorrosta ollaan nähty passivoivan naisen ja häivyttävän naisen aktiivisen toimijuuden. Sukupuolijärjestelmä on kuitenkin patriarkaatin lailla ikäänkuin makrotason sosiaalinen rakenne ja kattokäsite. Kosken mukaan sukupuolijärjestelmä toteutuu kolmella tasolla; 1. abstraktit kulttuuriset kuvat 2. instituutioiden toiminta 3. ihmisten välinen vuorovaikutus (Koski 2003, 283-184.) Tulkitsen, että vaikka sukupuolijärjestelmä olisikin teoriana syntynyt kritiikkinä (kapitalismiin pohjautuville) patriarkaattiteorioille, etenkin Walbyn patriarkaattisynteesillä on paljon yhteneväisyyksiä sen kanssa.

Käytän tässä tutkimuksessa Yvonne Hirdmanin genussysstem- teoriaa. Hirdmanin teoria koostuu kahdesta periaatteesta: erosta tai erillään pitämisestä ja hierarkiasta (Rantalaiho 1994, 10; Hirdman, 1990) Erolla viitataan feminiinin ja maskuliinin erillään pitämiseen, niin käytännössä tai abstraktien rakenteiden kautta. Hierarkialla Hirdman taas viittaa siihen, kuinka mies tai mieheys on aina naiseutta arvokkaampaa. Mies on ikäänkuin normi, kun nainen taasen eräällälailla vajaa.

Erillään pitäminen suhteutuu patriarkaattiin siten, että julkinen, kodin ulkopuolinen maailma määrittyy maskuliinisesti ja kuuluu miehille, kun taas koti määrittyy feminiinisti. Kapitalistinen patriarkaatti tuottaa jatkuvasti tätä eroa segregoituneessa (palkka)työelämässä ja (palkattoman) kotityön määräytyessä naiselle. Eron ylläpidon kannalta olennaista on myös ammattien