AMMATINHARJOITTAMISLUVAN RAJOITTAMIS- TAI POISTOPROSESSI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN SEURAUKSENA
- TAPAUSTUTKIMUS HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSISTA
Anna-Julia Vihermaa Pro gradu -tutkielma Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Helmikuu 2020
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO... 1
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA... 3
2.1 Hoitotyöntekijöiden päihteiden käyttö ... 4
2.2 Hoitotyöntekijöiden ammatinharjoittamisluvat, niiden valvonta ja puuttumisprosessi ... 10
2.3 Päihteistä kuntoutumista tukevat interventiot Suomessa... 12
2.4 Päihteistä kuntoutumista tukevat kansainväliset interventiot ... 13
2.5 Hoitotyöntekijöiden kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta tai poistosta ... 15
3 TUTKIMUSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 17
4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 18
4.1 Tutkimuksen lähestymistapa ... 18
4.2 Tutkimukseen osallistujat ... 18
4.3 Aineistonkeruu... 19
4.4 Aineiston analysointi ... 20
5 TULOKSET ... 23
5.1 Päihderiippuvaisena työskentely ja sen tunnistaminen ... 23
5.2 Päihteiden käyttöön puuttuminen ja sen seuraukset ... 29
5.3 Kokemuksia kuntoutuksesta ja saadusta tuesta ... 35
5.4 Kokemukset päihteiden käytön tunnistamisen ja siihen puuttumisen kehittämisestä ... 40
5.5 Yhteenveto tuloksista ... 49
6 POHDINTA ... 51
6.1 Tutkimuksen eettisyys ... 51
6.2 Tutkimuksen luotettavuus... 52
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu ... 54
7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSAIHEET... 59
LÄHTEET ... 61
LIITTEET
LIITE 1. Tiedonhaku tietokannoista
LIITE 2. Kirjallisuushaun tutkimusartikkelit LIITE 3. Tiedote tutkimukseen osallistuvalle LIITE 4. Teemahaastattelurunko
Hoitotieteen laitos Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen
Vihermaa, Anna-Julia Ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessi päihteiden käytön seurauksena – Tapaustutkimus hoitotyöntekijöiden kokemuksista
Pro gradu -tutkielma, 64 sivua, 4 liitettä (10 sivua)
Ohjaajat: Yliopistonlehtori, AmO, TtT Ari Haaranen ja
Professori, TtT Arja Häggman-Laitila Helmikuu 2020
Päihderiippuvuutta arvioidaan esiintyvän jopa kymmenellä prosentilla kaikista hoitotyöntekijöistä. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu hoitotyöntekijöiden kokemuksia päihderiippuvaisena työskentelystä, päihderiippuvuuden tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta terveydenhuollon organisaatiossa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata päihderiippuvaisena työskentelyä hoitotyössä, päihteiden käytön tunnistamista ja siihen puuttumista terveydenhuollon organisaatiossa. Lisäksi kuvataan puuttumisen seurauksia ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen tai poiston kohteena olleiden hoitotyöntekijöiden kokemuksia kuntoutuksesta ja saadusta tuesta. Tutkimuksessa kuvataan myös, miten päihteiden käytön tunnistamista ja siihen puuttumista sekä ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessia voidaan kehittää. Tutkimuksessa tuotetaan kuvailevaa tietoa sensitiivisestä tutkimusaiheesta ja sen vuoksi lähestymistavaksi valittiin laadullinen tapaustutkimus teemahaastatteluin. Aineistona oli neljän (n=4) ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen tai poiston kokeneen hoitotyöntekijän yksilöhaastattelut huhti-kesäkuulta 2019. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten mukaan päihderiippuvaisena työskentely näyttäytyy poikkeavana käytöksenä, pyrkimyksenä työkyvyn säilyttämiseen ja potilasturvallisuuden vaarantumisena. Tutkimustulokset vahvistivat tietoa siitä, että vertaistukiryhmät ja tukiverkostot ovat tärkeimmät kuntoutumista edistävät tekijät. Lisäksi tulokset vahvistivat tietoa siitä, että koulutusta hoitotyöntekijöiden päihderiippuvuudesta tarvitaan enemmän ja työilmapiiri vaikuttaa päihteiden käytön tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Tutkimukseen osallistuvien mukaan opiskeluterveydenhuollon edistäminen ja ammatillisen koulutuksen soveltuvuuskokeiden kehittäminen voisi edistää päihteiden käyttöön puuttumista varhaisemmassa vaiheessa. Prosessin aikana hoitotyöntekijöiden toiveiden kunnioittaminen edistää työhön paluuta ja vähentää leimautumisen riskiä.
Tutkimustulosten avulla voidaan lisätä ymmärrystä aihealueesta, jonka puheeksiottaminen on työyhteisöissä vaikeaa. Tutkimustulosten avulla hoitotyöntekijöitä voidaan rohkaista päihteiden käytön havaitsemiseen ja puuttumiseen työyhteisöissä.
Asiasanat: päihderiippuvuus, päihteiden käyttö, ammatinharjoittamislupa, hoitotyöntekijä
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science Nursing Science
Nursing Leadership and Management
Vihermaa, Anna-Julia The Process of Restricting or Removing Professional License Following Substance use disorder – A qualitative case study
Master’s Thesis, 64 pages, 4 appendices (10 pages)
Supervisors: University Lecturer, PhD Ari Haaranen and Professor, PhD Arja Häggman-Laitila February 2020
It is estimated that up to 10 % of all healthcare workers have substance use disorder. In Finland there has been no previous studies describing healthcare workers’ experiences of working with substance use disorder and identification and intervening in substance use in healthcare organization.
The purpose of this study is to describe substance abuse in nursing and identification and intervention of substance use disorder in a healthcare organization. This study also describes the consequences of interventions and the experiences of rehabilitation and support received by healthcare workers affected by the restriction or removal of their professional license. The study also describes how the process of identifying and intervening in substance use and the process of restricting or removing a professional license can be developed. The study produces descriptive information on a sensitive research topic and therefore a qualitative case study with theme interviews was chosen as the approach. The data consisted of individual interviews from April to June 2019 of four (n = 4) healthcare workers whose professional license have been restricted or removed.
The data were analyzed by data-driven content analysis methods.
The research findings confirmed that substance use appears as abnormal behavior at workplace, efforts to maintain the ability to work and endangered patient safety. The findings confirmed that peer support groups and support networks are the main drivers of rehabilitation. In addition, the results confirmed the need for more education on substance use disorders among healthcare workers. According to the healthcare workers involved in the study the impact of workplace atmosphere, the promotion of student health care and the development of vocational training aptitude tests could promote early intervention in substance abuse.
The results of the research can increase the understanding of a topic that is difficult to address in healthcare work communities. The results of the research can be used to encourage healthcare workers to detect and intervene in substance use in healthcare settings.
Keywords: Substance use disorder, substance use, professional license and healthcare worker
1 JOHDANTO
Suomessa terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja toimintayksiköiden valvonta kuuluu kuudelle itsenäiselle aluehallintovirastolle ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle Valviralle (Holi 2018). Valvira valvoo valtakunnallisesti sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa ammattihenkilöiden sekä toimintayksiköiden toimintaa (Valvira 2019a). Valviran tehtävänä on ohjata ja valvoa terveydenhuoltoa ammattihenkilöstöä koskevissa valvonta-asioissa, jotka vaativat turvaamistoimenpiteitä. Aluehallintovirastot käsittelevät ensisijaisesti ammattihenkilöiden kanteluasiat. Valvonnan tarkoituksena on potilasturvallisuuden edistäminen ja terveydenhuollon palvelujen laadun parantaminen (Valvira 2013).
Ammatinharjoittamisluvan saaneita laillistettuja ammattihenkilöitä ovat esimerkiksi lääkärit ja sairaanhoitajat (Valvira 2013, Valvira 2017a). Vuonna 2011 Suomessa oli 102 800 hoitotyön tutkinnon suorittanutta, joilla oli joko sairaanhoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan tutkinto (Sairaanhoitajaliitto 2014a). Vuonna 2016 Suomessa toimi 28 565 laillistettua lääkäriä (Lääkäriliitto 2016). Suomessa käsitellään vuosittain noin 20 000 terveydenhuollon ammattihenkilöiden laillistus- ja nimikesuojaushakemusta (Valvira 2017a).
Vuonna 2018 Valviralle oli tullut selvitettäväksi 527 uutta terveydenhuollon valvonta- asiaa. Nämä valvonta-asiat sisältävät työnantajien, apteekkien ja poliisien tekemiä ilmoituksia terveydenhuollon ammattilaisista ja Valviran oma-aloitteisia valvonta-asioita liittyen esimerkiksi uutisointiin (Valvira 2019b). Vuonna 2014 Suomessa 57 hoitotyöntekijää (sairaanhoitajat, kätilöt, terveydenhoitajat, perushoitajat, röntgenhoitajat, fysioterapeutit ja sairaanhoitajaopiskelijat) menetti ammatinharjoittamislupansa ja 21 hoitotyöntekijän ammatinharjoittamislupaa rajoitettiin.
Terveydenhuollon ammattihenkilön ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen tai poistamisen syynä oli 80 prosentissa tapauksissa terveydentilan ja toimintakyvyn aleneminen. Näistä 70 prosentin taustalla oli päihdehäiriö. Ammatinharjoittamisluvan rajoittamiseen tai poistoon johtaneista tapauksista 15 prosenttia johtui muista syistä, joita olivat epäasianmukainen ammattitoiminta, johon kuului epäasianmukainen lääkkeenmäärääminen, vakava rikollisuus ammattitoiminnassa tai epäasianmukaiset lääkärinlausunnot. Viidellä prosentilla ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen tai
poisto johtui ammattitaidon puutteesta. Valviran tekemistä ammatinharjoittamisluvan poistamisista tai rajoittamisista noin viidesosa liittyi lääkevarkauksiin tai sen epäilyyn.
(Henriksson & Mönttinen 2015.)
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata hoitotyöntekijöiden kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessista päihteiden käytön seurauksena. Tutkimuksessa kuvataan päihderiippuvaisena työskentelyä hoitotyössä, sen tunnistamista ja siihen puuttumista terveydenhuollon organisaatiossa. Lisäksi kuvataan puuttumisen seurauksia ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen tai poiston kohteena olleiden hoitotyöntekijöiden kokemuksia kuntoutuksesta ja saadusta tuesta.
Tutkimuksessa kuvataan myös, miten päihteiden käytön tunnistamista ja siihen puuttumista sekä ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessia voidaan kehittää. Hoitotyöntekijöillä tarkoitetaan tässä tutkielmassa hoitotyöhön osallistuvia laillistettuja ja nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
Kansainvälisesti hoitohenkilöstön päihteiden käytön esiintyvyyttä ja vaikutuksia ammatinharjoittamislupaan sekä erilaisia interventioita on tutkittu, mutta ei juurikaan hoitohenkilöstön kokemusten näkökulmasta. Suomessa ei ole aiemmin kuvattu hoitotyöntekijöiden kuvauksia toiminnastaan päihderiippuvaisena, päihteiden käytön tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta. Tutkimustulosten avulla voidaan lisätä ymmärrystä aihealueesta, jonka puheeksiottaminen on työyhteisöissä vaikeaa.
Tutkimustulosten avulla hoitotyöntekijöitä voidaan rohkaista päihteiden käytön havaitsemiseen ja puuttumiseen työyhteisöissä.
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA
Tutkimusaiheen kartoittamiseksi toteutettiin systemoitu kirjallisuushaku koskien hoitohenkilöstön ammatinharjoittamisluvan rajoittamista tai poistoa päihteiden käytön seurauksena (Liite 1). Aineistoa haettiin kansallisesta Medic-tietokannasta sekä kansainvälisistä Cinahl-, Scopus- ja PubMed-tietokannoista. Lisäksi suoritettiin manuaalinen haku valittujen tutkimusten ja kahden vuosina 2013 ja 2019 valmistuneiden pro gradu -tutkielmien lähdeluetteloiden perusteella (Taulukko 1). Kirjallisuushaku tehtiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2018 ja päivitettiin lokakuussa 2019.
Aineisto rajattiin tutkimuksiin, jotka käsittelivät potilaan hoitoon terveydenhuollossa osallistuvia hoitotyöntekijöitä (lääkärit, sairaanhoitajat ja lähihoitajat). Haku rajattiin vuosina 2009 – 2019 julkaistuihin vertaisarvioituihin englanninkielisiin tutkimuksiin.
Kokotekstin piti olla saatavilla.
Kirjallisuushaku tuotti tietokannoista 19 tutkimusartikkelia ja manuaalinen haku 2 tutkimusartikkelia, jotka olivat yli kymmenen vuotta vanhoja. Manuaalisen haun tutkimukset valittiin kirjallisuuskatsaukseen, sillä ne käsittelivät hoitohenkilöstön kokemuksia ammatinharjoittamisen valvonnasta päihteiden käytön seurauksena.
Kirjallisuuskatsaukseen valittiin yhteensä 21 kansainvälistä tutkimusartikkelia (Liite 2).
Kansallisia tutkimuksia aiheesta ei löytynyt. Suurin osa haetuista tutkimuksista käsitteli sairaanhoitajien päihteiden käytön syitä ja esiintyvyyttä sekä erilaisten vertaistuki- ja kurinpidollisten ohjelmien vertailua. Vain kuusi tutkimusta kuvasi hoitotyöntekijöiden kokemuksia päihdeohjelmiin osallistumisesta ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta tai poistosta. Tutkimusartikkelit arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs instituutin (JBI) eri tutkimustyyppien tarkistuslistoja. Tarkistuslistojen avulla artikkelit pisteytettiin ja valituksi tulleet tutkimusartikkelit saivat puolet tutkimustyypin pisteistä.
Tiedonhaun kautta valituista tutkimuksista neljä oli laadullisia tutkimuksia, 15 määrällisiä tutkimuksia ja kaksi kirjallisuuskatsausta. Artikkelit olivat julkaistu Yhdysvalloissa (14), Australiassa (1), Brasiliassa (2), Kanadassa (2), Uudessa- Seelannissa (1) ja Taiwanissa (1).
Taulukko 1. Tietokantahaku
Tietokanta Hakusanat Hakutulos Valitut
CINAHL Nurs* OR ”nursing staff” OR “healthcare professional” OR “health practioner” AND revocat* OR “disciplinary action*” OR
“suspen*” OR “licens* remov*” OR “peer assistance*” OR “disciplinar*” AND
“substance abuse” OR “substance use” OR
“drug abuse” or “substance use disorder”
AND license* AND experience*
109 12
MEDIC Sairaanhoit* OR hoitotyön* AND
päihderiip* AND ”lääkkeiden väärinkäyt*” 79 0
PUBMED Nurs* OR ”nursing staff” OR “healthcare professional” OR “health practioner” AND revocat* OR “disciplinary action*” OR
“suspen*” OR “licens* remov*” OR “peer assistance*” OR “disciplinar*” AND
“substance abuse” OR “substance use” OR
“drug abuse” or “substance use disorder”
AND license* AND experience*
30 7
SCOPUS Nurs* OR ”nursing staff” OR “healthcare professional” OR “health practioner” AND revocat* OR “disciplinary action*” OR
“suspen*” OR “licens* remov*” OR “peer assistance*” OR “disciplinar*” AND
“substance abuse” OR “substance use” OR
“drug abuse” or “substance use disorder”
AND license* AND experience*
23 0
MANUUALI 5 2
YHTEENSÄ 21
2.1 Hoitotyöntekijöiden päihteiden käyttö
Päihteiden käytöllä tarkoitetaan alkoholin, huumausaineiden tai lääkkeiden jatkuvaa tai pakonomaista käyttöä riippumatta sosiaalisista tai terveydellisistä haitoista.
Lääkeriippuvuus on muiden päihteiden käytön tavoin hoidollisesti tarpeettoman tai tarpeettomaksi muuttuneen lääkkeen käytön jatkamista. Alkoholin lisäksi ahdistuneisuuden, unettomuuden ja kivun hoidossa käytettävät lääkkeet ovat yleisimmin väärinkäytettyjä. (Huttunen 2017.)
Arviot hoitotyöntekijöiden päihteiden käytöstä ovat ristiriitaiset. Joidenkin tutkimusten mukaan päihteiden käyttö on yhtä yleistä hoitotyöntekijöiden keskuudessa kuin väestössä
keskimäärin ja noin kymmenen prosenttia hoitotyöntekijöistä sairastaa päihderiippuvuutta. Kuudella prosentilla ongelmat vaikuttavat pätevyyteen toimia ammatissaan (Rojas ym. 2013, Kunyk 2015, Mumba 2018, Mumba, Baxley, Snow &
Cipher 2019). Toisten tutkimusten mukaan sairaanhoitajien keskuudessa päihderiippuvuutta esiintyy enemmän kuin keskimääräisesti väestössä, sillä suurin osa päihteiden käytöstä tai lääkkeiden väärinkäytöstä jää tunnistamatta tai siitä ei ilmoiteta (Bowen, Taylor, Marcus-Aiyeku & Krause-Parello 2012, Cares, Pace, Denious & Crane 2015). Tutkimusten mukaan sairaanhoitajilla on jopa neljä kertaa suurempi riski päihdeongelmille kuin muilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä ammatillisten riskitekijöiden, kuten stressin, lääkkeiden käsittelyn, itsensä lääkitsemisen ja vuorotyön vuoksi (Cadiz, Truxillo & O’Neill 2012, Ross, Berry, Smye & Goldner 2017, Ke ym.
2018, Mumba ym. 2019). Pilgrimin, Dorwardin ja Drummerin (2016) tutkimuksen mukaan kymmenestätuhannesta lääkäristä viidennes ilmoitti käyttävänsä kodeiinilääkkeitä väärin. Tutkimuksessa arvioitiin joka kolmannen lääkärin kohdalla päihteiden käytön vaikuttavan vakavasti heidän kykyynsä toimia ammatissaan (Pilgrim ym. 2016).
Hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön katsotaan olevan ongelmallista, kun käyttö heikentää heidän suoriutumistaan työtehtävistä niin, että odotetut vaatimukset ammatilliseen toimintaan eivät täyty. Hoitohenkilöstön päihteiden käyttö vaikuttaa heidän omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa, mutta se on vakava uhka myös potilasturvallisuudelle sekä heikentää terveydenhuollon palveluiden laatua ja hoitohenkilöstön ammatillisuuden sekä terveydenhuollon organisaatioiden arvostusta (Bowen ym. 2012, Ross ym. 2017). Hoitohenkilöstön yleisimmin väärinkäytetyt lääkkeet ovat rauhoittavat lääkkeet kuten bentsodiatsepiinit, nukahtamislääkkeet, kuten midatsolaami, kodeeinilääkkeet, vahvat opioidit ja lääkekannabis. Alkoholi on väärinkäytetyistä aineista yleisin niin hoitajilla kuin lääkäreillä. Mieshoitajien keskuudessa esiintyi eniten alkoholin ongelmallista käyttöä ja naishoitajien keskuudessa opioidien käyttöä. (Henriksson & Mönttinen 2015, Ke ym. 2018.)
Hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön taustalla on usein monta tekijää, jotka tutkimusten perusteella voidaan jakaa psyykkisiin, fyysisiin, työympäristöstä johtuviin tekijöihin sekä persoonallisiin tekijöihin (Kuvio 1). Päihteitä käyttävillä hoitotyöntekijöillä oli usein taustalla jokin mielenterveyshäiriö, kuten ahdistuneisuutta, vakavaa masennusta sekä psyykkisten sairauksien yhteisesiintyvyyttä (Rojas ym. 2013, Pilgrim ym. 2016).
Mielenterveysongelmien hoitamattomuus pahensi oireita entisestään ja tähän haettiin yleensä apua erilaisista päihteistä, joihin oli helppo pääsy työpaikalla. Päihteiden käyttö lisäsi omalta osaltaan henkistä pahoinvointia sairaanhoitajilla ja tämä taas lisäsi päihteiden käyttöä entisestään sekä viivästytti usein hoitoon hakeutumista. (Lillibride ym.
2002, Rojas ym. 2013, Scholze ym. 2017.)
Tutkimusten mukaan päihteiden käytölle altistivat fyysiset sairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet tai liikunta- ja lihaselinsairaudet (Rojas ym. 2013, Cares ym. 2015, Kunyk 2015). Fyysiset terveysongelmat tai sairaudet saattoivat olla syitä päihteiden käytölle tai seurausta päihteiden käytöstä. Rojasin ym. (2013) tutkimuksen mukaan hoitajilla, joilla oli päihdeongelma, oli usein psyykkisten häiriöiden yhteisesiintyvyyttä ja suvussa esiintynyttä päihteiden käyttöä. Oman terveyden laiminlyönti sairauksista huolimatta sekä välinpitämättömyys omasta hyvinvoinnista ja terveellisten elämäntapojen puuttuminen altistivat sairaanhoitajat päihdeongelmalle. (Darbro 2005, Rojas ym. 2013, Cares ym. 2015, Kunyk 2015.)
Tutkimusten mukaan hoitotyöntekijöiden työympäristö vaikutti päihteiden käyttöön.
Työympäristö koettiin traumaattisena ja stressaavana sekä työn kuormitus korkeana (Pilgrim ym. 2016, Scholze ym. 2017). Useimmiten päihteitä käyttävät sairaanhoitajat olivat töissä tehovalvonnassa, ensiavussa, leikkausosastolla tai syöpätautien hoitoyksikössä (Darbro 2005). Näissä yksiköissä työ koettiin raskaaksi, potilaat olivat vaikeasti sairaita ja henkilöstöresurssit koettiin riittämättömiksi. Päihteiden käyttöä esiintyi usein yksiköissä, joissa huumausaineisiin oli helppo päästä käsiksi. (Darbro 2005, Pilgrim ym. 2016, Scholze ym. 2017.)
Päihteiden käyttö oikeutettiin vetoamalla työn aiheuttamaan stressiin ja työn kuormituksesta selviytymiseen. Pitkät työpäivät ja epäsäännölliset työajat vaikuttivat sekä fyysiseen että psyykkiseen jaksamiseen. Työtuntien määrällä oli merkitystä alkoholin kulutukseen. Mitä enemmän työtunteja hoitajat tekivät viikossa, sitä todennäköisimmin hoitajat käyttivät noin kaksi annosta alkoholia päivässä (Schluter ym.
2012). Epäsäännölliset työajat koettiin oman elämän rutiinien ja elämänhallinnan häiriötekijäksi sekä yhdeksi uupumuksen aiheuttajaksi (Darbro 2005). Päihteiden käyttö oli strategia, jonka avulla selvittiin paremmin uupumuksesta sekä työpaikalla että henkilökohtaisessa elämässä. Hoitotyöntekijät joutuivat joustamaan ja tekemään ylitöitä
henkilöstöpulan ja kiireen vuoksi, mikä taas altisti ammatilliselle uupumukselle ja päihteiden käytölle. (Schluter ym. 2012, Pilgrim ym. 2016.)
Autonomian puute, tyytymättömyys ammatilliseen kehittymiseen sekä tyytymättömyys omaan ammattiin ja työnkuvaan olivat riskitekijöitä päihteiden käytölle (Scholze ym.
2017). Riskitekijöitä olivat sairaanhoitajien kokeman ammatillisen taidon ja osaamisen suhde saatuun palkkaan sekä tyytymättömyys työnantajaan ja terveydenhuollon organisaatioon ja näiden antamaan tukeen. Päihteiden käyttöön johtavia syitä olivat työn palkitsemisen ja työstä saadun tunnustuksen puute sekä lääkäreiden ja hoitajien välisen vuorovaikutuksen puuttuminen. Työn tuottaman mielihyvän vähentyessä mielihyvän tunnetta yritettiin lisätä päihteiden avulla. Yhteiskunnan ja hoitotyön ammatin puolesta hoitotyöntekijöihin kohdistuu suuria odotuksia. Masennusoireita ja päihteiden käyttöä lisäsi, kun näihin odotuksiin ei tunnuttu yltävän. Syyllisyys ja ammatillisen kontrollin ja hallinnan menettäminen tai niiden pelko sekä ammatillisen voimattomuuden kokeminen altistivat päihteiden käytölle. (Kunyk 2015, Scholze ym. 2017.)
Kuvio 1. Hoitotyöntekijöiden päihteiden käyttöön altistavat tekijät tutkimusten mukaan.
Päihdeongelman varhainen tunnistaminen ja siihen puuttuminen, sen hoitaminen ja valvonta auttavat päihdeongelmaisen hoitotyön ammattilaisen ammattiluvan pysymisessä, kuntoutumisessa ja työuralla jatkamisessa sekä hoitotyön laadun ja potilasturvallisuuden takaamisessa. (NCSBN 2013, Valvira 2013, Valvira 2019c.) Caresin ja kollegoiden (2015) tutkimuksessa todettiin, että noin puolet tutkimukseen osallistuvista päihderiippuvaisista sairaanhoitajista oli käyttänyt päihteitä työpaikalla tai tullut päihtyneenä töihin. Näistä sairaanhoitajista noin 40 prosenttia koki, että päihteet vaikuttivat selvästi kykyyn tehdä töitä. Suurin osa koki, että päihteiden käyttö olisi voitu tunnistaa varhaisemmassa vaiheessa (Kuvio 2). Päihteiden käytön seurauksena muutokset psyykkisessä ja fyysisessä olemuksessa olivat selvästi huomattavissa ja näitä muutoksia pidettiin tärkeimpänä merkkinä päihdeongelman tunnistamisessa. (Cares ym. 2015.)
Hoitotyöntekijöiden päihteiden käyttöön altistavat tekijät
Psyykkiset ja fyysiset tekijät
▪ Mielenterveysongelmat:
masennus, ahdistuneisuus, itsetuhoisuus
▪ Fyysiset sairaudet: tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydän- ja
verisuonisairaudet
Työympäristöön liittyvät tekijät
▪ Työyksikkö:
tehovalvonta, leikkausosasto, ensiapuyksikkö
▪ Työn stressaavuus ja kuormittavuus
▪ Työpäivien pituus ja työaikojen
epäsäännöllisyys
▪ Autonomian puute, esteet ammatilliseen kehittymiseen
▪ Työstä palkitsemisen, kollegiaalisuuden ja organisaation tuen puute
Persoonalliset tekijät
▪ Naissukupuoli
▪ Ikä
▪ Vähäinen työkokemus
▪ Suvussa esiintynyt päihteiden käyttö
Muutokset psyykkisessä ja fyysisessä olemuksessa tarkoittivat toimintakyvyn laskua työpaikalla. Toimintakyvyn heikkeneminen saattoi johtua joko päihteiden käytöstä tai psyykkisten sairauksien yhteisesiintyvyydestä (Rojas ym. 2013). Päihteiden käytön seurauksena koettiin ahdistuneisuutta ja ammatillista stressiä, mikä näyttäytyi eristäytymisenä työyhteisöstä, poissaolevana olemuksena, selittämättöminä katoamisina, myöhästelyinä ja poissaoloina. Nämä taas aiheuttivat työkyvyn heikkenemistä ja vaarantilanteita potilaiden hoidossa. (Darbro 2005, Rojas ym. 2013.)
Kuvio 2. Hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön tunnistaminen tutkimusten mukaan.
Hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön tunnistaminen
Poikkeava käytös työssä Toiminta- ja työkyvyn lasku
Lääkekulutuksen muutokset
▪ Lisääntyneet poissaolot
▪ Katoamiset työpaikalla
▪ Myöhästelyt ja sairauspoissaolot
▪ Eristäytyminen ja katseen välttely
2.2 Hoitotyöntekijöiden ammatinharjoittamisluvat, niiden valvonta ja puuttumisprosessi
Hoitotyöntekijöiden toimintaa säätelee lainsäädäntö ja valvontaviranomaiset valvovat toimintaa ja tarvittaessa puuttuvat siihen. Suomessa ammattilupien ja ammattihenkilövalvonnan seuraamukset eroavat toisistaan, jos kyseessä on laillistettu tai nimikesuojattu ammattihenkilö. Laillistettuja ammattihenkilöitä ovat esimerkiksi lääkärit, sairaanhoitajat sekä röntgenhoitajat ja nimikesuojattuja ammattihenkilöitä esimerkiksi lähihoitajat. (Valvira 2013, Valvira 2017.)
Hoitotyöntekijöiden ammatinharjoittamislupaa säätelee Suomessa Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä sekä Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/1994). Laki Potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) määrittelee jokaisen potilaan oikeuden laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.
Jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on eettinen velvollisuus tuntea terveydenhuollon lainsäädäntö (Taulukko 2) ja noudattaa sitä toiminnassaan potilaiden, perheiden, yksilöiden ja kollegoiden kanssa. Hoitotyön etiikka ja eettiset ohjeet ohjaavat hoitotyöntekijää toimimaan ammatissaan hoidettavan ihmisen parhaaksi. (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/1994, NCSBN 2013, Valvira 2013, Sairaanhoitajaliitto 2014b, Sairaanhoitajaliitto 2014c, Holi 2018.)
Taulukko 2. Hoitotyöntekijöitä koskeva lainsäädäntö Suomessa
Hoitotyöntekijöitä koskeva lainsäädäntö Suomessa
• Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994
• Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 564/1994
• Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992
• Laki sosiaali- terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008
• Työterveyshuoltolaki 1383/2001:
• 11 § Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja päihdeohjelma 760/2004
• 19 § Huumausainetesti ja sitä koskeva todistus
• 20 § Viranomaisten tiedonsaantioikeus
Terveydenhuollon ammateissa toimivilta edellytetään riittäviä ammattitaitoja ja -tietoja sekä terveydentilaa ja toimintakykyä, joiden puolesta voi toimia ammatissaan. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (669/2008) 6 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan salassapitosäännösten estämättä valtion ja kunnan viranomaisilla, Kansaneläkelaitoksella, Eläketurvakeskuksella, potilasvahinkolautakunnalla, huoltotoimintaa tai sairaanhoitotoimintaa harjoittavalla yhteisöllä tai laitoksella ja apteekilla on oikeus ilmoittaa asiakas- tai potilasturvallisuuden vaarantavasta seikasta ilman Valviran lupaa (Laki sosiaali-ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008).
Kansainvälisten tutkimusten mukaan hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön paljastuminen johti työpaikoilla päihtyneen hoitotyöntekijän poistamiseen työyhteisöstä, erottamiseen ja ammatinharjoittamisluvan menettämiseen (Monroe & Pearson 2009, Mumba 2018). Nykyään hoitotyöntekijöiden esimiehille on laadittu erilaisia apuvälineitä, kuten tarkistuslistoja, joiden avulla voidaan seurata hoitotyöntekijöiden työkykyä.
Tarkistuslistan avulla hoitotyön esimiehet voivat puuttua päihteiden käyttöepäilyyn nopeammin ja ohjata päihderiippuvainen hoitotyöntekijä päihdeohjelmaan.
Hoitoonohjauksen avulla hoitotyöntekijä pääsee kuntoutumaan ja sitoutuessaan hoitoon säilyttää myös ammatinharjoittamislupansa. Tarkoituksena on puuttua päihteiden käyttöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja varmistaa hoitotyöntekijän saama esimiehen tuki ja ohjaus kuntoutumiseen. (Cadiz ym. 2015.)
Suomessa sairaanhoitopiireillä on erilaisia päihdeohjelmia päihderiippuvaisille hoitotyöntekijöille. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päihdeohjelman mukaan hoitotyön esimiehen on ohjattava päihderiippuvainen hoitotyöntekijä huumausainetesteihin sekä ohjata työntekijä hoitoon. Hoitoonohjauksen yhteydessä hoitotyön esimies antaa hoitotyöntekijälle kirjallisen varoituksen palvelussuhteen päättymisestä, jos päihteiden käyttö jatkuu hoitoonohjauksesta huolimatta (HUS 2010).
Työnantaja voi arvionsa mukaan ilmoittaa valvontaviranomaiselle terveydenhuollon ammattihenkilöstä, jos huomataan puutteita asiakas- ja potilasturvallisuudessa terveydenhuollon ammattihenkilön toimintakyvyn alentuessa, esimerkiksi hoitotyöntekijän irtisanoutuessa tai irtisanottaessa päihteiden käytön seurauksena.
Työnantaja on aina vastuussa asiakas- ja potilasturvallisuudesta sekä velvoitettu työpaikan valvontaan. Valvira voi aloittaa tarvittavat turvaamistoimenpiteet, jos työnantajan toimet eivät ole riittäviä. Valvira voi rajoittaa tai poistaa laillistetun ammattihenkilön ammatinharjoittamislupaa, kieltää nimikesuojattua ammattihenkilöä
käyttämästä ammattinimikettä tai peruuttaa ammatinharjoittamisluvan, jos hoitotyöntekijä kieltäytyy hakeutumasta terveydentilan selvittämiseen. (Laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008, Valvira 2013, Valvira 2017b.)
2.3 Päihteistä kuntoutumista tukevat interventiot Suomessa
Suomessa työnantajalla pitää olla työterveydenhuollosta saatu toimintasuunnitelma, joka sisältää kirjallisen päihdeohjelman. Päihdeohjelma sisältää käytännöt päihteiden käytön ehkäisemisessä ja hoitoon ohjauksesta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001).
Päihdeohjelmien tarkoitus on työntekijöiden terveyden ja työkyvyn edistäminen sekä se on osa työkyvyn ylläpitävää toimintaa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päihdeohjelman avulla työpaikalla luodaan ohjeet, jotka edistävät päihdeongelmiin puuttumista varhaisessa vaiheessa (HUS 2010). Päihdeongelmaan puuttuminen alkaa esimiehen puheeksiottokeskustelulla ja mahdollisella huomautuksella. Tarkoituksena on saada työntekijä ymmärtämään tilanteensa, antaa tietoa seuraamuksista sekä rohkaista ja ohjata osallistumaan hoitoon. Puheeksiottokeskustelun jälkeen esimies voi laatia kirjallisen kehotuksen hoitoon hakeutumisesta ja pyytää työterveydeltä työkyvyn ja päihdeongelman arvioinnin. Esimies ei voi pakottaa hoitoonohjaukseen, vaan työntekijälle pitää tarjota mahdollisuus kuntoutukseen ja antaa tietoa eri päihdeohjelmista. Päihdeongelman jatkuessa järjestetään kuulemistilaisuus palvelussuhteen jatkumisen edellytysten selvittämiseksi ja tarvittaessa aloitetaan palvelussuhteen päättämistoimenpiteet päihdeongelman jatkuessa ja tehdään ilmoitus Valviralle. (HUS 2010.)
Suomessa toimii monia erilaisia päihdekuntoutukseen erikoistuneita järjestöjä ja ryhmiä, joihin voi osallistua ilman lähetettä. Päihdekuntoutusta järjestetään sekä avohoitona että hoitokeskuksissa. Oikeahetki -avomuotoinen päihdehoito järjestää kuuden viikon intensiivisiä vertaistukikokouksia, joihin osallistutaan kolme kertaa viikossa (Oikeahetki 2019). Nimettömät Narkomaanit -toveriyhdistyksen 12 askeleen ohjelmassa osallistutaan vertaistukitapaamisiin (Nimettömät Narkomaanit 2018). A-klinikka Oy tarjoaa sähköisessä palvelussa tukea ja ohjausta päihdeongelmaisille ja asiakkaan on mahdollista keskustella videotapaamisissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen kanssa (A-
Klinikka 2019). Palveluiden tarkoitus on tuottaa monipuolinen palveluketju hoidon ja vertaistuen kautta. Usein järjestöjen ja ryhmien päivystävä puhelinpalvelu auttaa päihdeongelmaisia asiakkaita hoitoonohjauksessa. Vertaistukipalveluiden ja avohoidon tarkoituksena on elämän laadun edistäminen, toipumisen kannustaminen ja tukeminen sekä asiakkaiden auttaminen ja päihderiippuvuuden seurauksien selventäminen.
(Nimettömät Narkomaanit 2018, A-klinikka 2019, Oikeahetki 2019.)
Lääkeriippuvaisille, alkoholisteille, huumeriippuvaisille ja sekakäyttäjille tarkoitettu Minnesota-Hoito on 12 askeleen hoitokeskus, joka toimii kahdella paikkakunnalla Suomessa. Asiakkaan läheisten auttaminen ja tukeminen kuuluu Minnesota-Hoitoon esimerkiksi läheisviikonlopun muodossa. Läheisviikonlopun aikana kuntoutukseen osallistuvan henkilön läheiset voivat keskustella keskenään. Tarkoituksena on lisätä läheisten tietoa päihdeongelmista ja kuntoutuksesta. Suurimmat asiakasryhmät koostuvat terveydenhuollon henkilöstöstä, yrittäjistä ja opettajista, jotka usein tulevat hoitoon suoraan työelämästä ja tavoitteena on kuntouttaa asiakkaat takaisin työelämään. Hoitoon osallistujien käyttämät kielletyt pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat (pvk) lääkkeet puretaan hoidon ensimmäisen kuuden päivän aikana kokonaan pois, jonka jälkeen vähintään 28 päivää kestävässä täysihoitojaksossa asiakas kuntoutuu ja osallistuu vielä jatkohoitoon 11 kuukauden ajan ilman lisäkustannuksia. (Minnesota-Hoito 2019.)
2.4 Päihteistä kuntoutumista tukevat kansainväliset interventiot
Tutkimusten mukaan päihteitä käyttävä hoitotyöntekijä on pyritty poistamaan nopeasti työympäristöstä, irtisanottu ja ammatinharjoittamislupa poistettu. Rangaistuksiin perustuvien seuraamusten rinnalle on noussut erilaisia vaihtoehtoisia päihdeohjelmia, joiden tarkoituksena on kuntouttaa päihteitä käyttävä hoitotyöntekijä takaisin työelämään. Vuonna 2009 Yhdysvalloissa oli 43:ssä valtiossa päihderiippuvaisille hoitotyöntekijöille tarkoitettuja vertaistukiohjelmia (Alternative-to-Discipline, Recovery and Monitoring Program, Peer Assistance Programs, Substance Use Monitoring Programs) rangaistuksellisiin seuraamuksiin perustuvien kurinpito-ohjelmien rinnalla (Bowen ym. 2012). Näiden vertaistukiohjelmien tarkoituksena on tukea ja ohjata päihderiippuvaisia hoitotyöntekijöitä koko kuntoutumisjakson ajan ja mahdollistaa paluu
takaisin työelämään. New Jerseyssä toimii vaihtoehtoinen vertaistukiohjelma Recovery and Monitoring Program (RAMP), jossa sairaanhoitajat ovat sitoutuneet viikoittaisiin vertaistukitapaamisiin ja osallistumaan anonyymien narkomaanien tai alkoholistien 12- askeleen ohjelmaan. Heidän täytyy myös osallistua satunnaisiin huumetesteihin sekä noudattaa ohjelman suosituksia, jotta he eivät menetä ammatinharjoittamislupiaan.
(Bowen ym. 2012.)
Kansainvälisissä tutkimuksissa vertailtiin rangaistus- ja vaihtoehto-ohjelmia (Monroe &
Pearson 2009, McNelis ym. 2012, Monroe ym. 2013, Rojas ym. 2013, Kunyk 2015).
Kurinpidolliset päihdeohjelmat perustuvat päihdeongelmaisen sairaanhoitajien poistoon työympäristöstä, anonymiteetin menettämiseen, rangaistukseen ja pelotteluun ja näiden on osoitettu olevan huono keino turvata sekä potilaiden että sairaanhoitajien turvallisuus.
Kurinpidolliset ohjelmat saattavat viivästyttää hoitotyöntekijöiden päihdeongelman havaitsemista ja hoitoon hakeutumista ammatinharjoittamisluvan menettämisen pelon vuoksi. Kunykin (2015) tutkimuksessa päihteitä käyttävistä sairaanhoitajista 92 prosenttia oli edelleen työelämässä ilman, että hoitotyön organisaatio tai johto tiesivät ongelmasta. Syy, miksi apua ei haettu liittyi kurinpidollisiin seuraamuksiin ja ammatinharjoittamisluvan menettämisen pelkoon. Rangaistuksellisten seuraamusten ei katsottu olevan hyödyllisiä päihdeongelmiin puuttuessa eivätkä ne edistäneet sairaanhoitajien paluuta työelämään. (Monroe ym. 2008, Monroe ym. 2013, Kunyk 2015, Scholze ym. 2017.)
Vaihtoehtoiset vertaistuki- ja päihdeohjelmat auttavat tunnistamaan ongelman helpommin sekä nopeuttavat hoitotyöntekijöiden hoitoon pääsyä, kuntoutusta ja paluuta takaisin työelämään. Vaihtoehtoisten vertaistuki- ja päihdeohjelmien tarkoituksena on suojella yhteisöä, edistää pysyvää päihteettömyyttä sekä tukea ohjelman läpikäyneen hoitotyöntekijän työhön paluuta (Horton-Deutsch, McNelis & Day 2011). Näiden päihdeohjelmien suorittaneiden hoitajien on mahdollista säilyttää ammatinharjoittamislupansa, mutta usein heidän ammatinharjoittamislupiaan tai työskentely-ympäristöään on rajoitettu esimerkiksi lääkehoidon parissa (Mumba 2018).
Caresin ym. (2015) tutkimuksessa vertaistukiohjelmaan osallistuneista sairaanhoitajista yli puolet osallistui päihdeohjelmaan tietäen, ettei sen vuoksi menetä sairaanhoitajan lupaansa. Vaihtoehtoiset ohjelmat perustuivat vertaistukeen sekä tietoon siitä, että päihteiden käyttö on sairaus, josta voi parantua. Vaihtoehtoisiin ohjelmiin osallistumisen
jälkeen sairaanhoitajat todennäköisesti kuntoutuivat hyvin ja palasivat nopeammin työelämään, kuin kurinpidollisten ohjelmien avulla. Erilaisten vertaistukiohjelmien ansiosta sairaanhoitajat kokivat, että eivät ole sairautensa kanssa yksin sekä olivat motivoituneempia osallistumaan ohjelmaan ja kuntoutumaan. Monelle sairaanhoitajalle osallistuminen vaihtoehto-ohjelmaan oli ratkaiseva tekijä kuntoutuksessa.
Vertaistukiohjelmat ovat käytössä monissa osavaltioissa Yhdysvalloissa. Näiden ohjelmien on katsottu takaavan väestön turvallisuuden paremmin sekä edistävän sairaanhoitajien hoitoon pääsyä ja paluuta työelämään. (Monroe & Pearson 2009, Monroe ym. 2013, Cadiz ym. 2012, Cares ym. 2015, Scholze ym. 2017.)
2.5 Hoitotyöntekijöiden kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta tai poistosta
Ammatinharjoittamisluvan rajoittamista tai poistoa sekä päihdeohjelmiin osallistumista koskevat kansainväliset tutkimukset käsittelivät enimmäkseen sairaanhoitajien kokemuksia (Fogger & McGuinness 2009, Horton-Deutsch ym. 2011, Bowen ym. 2012, Junqueira ym. 2018, Mumba 2018). Tutkimusten mukaan sairaanhoitajat kokivat syyllisyyttä ja häpeää päihteiden käytön ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen vuoksi (Junqueira ym. 2018, Mumba 2018). He kokivat, että ovat pettäneet itsensä, kollegansa sekä menettäneet yhteiskunnan arvostuksen. Sairaanhoitajiin luotetaan yhteiskunnassa ja heidän osaamistaan arvostetaan ja siksi päihdeongelmaiset sairaanhoitajat kokivat pettäneensä oman ammattikuntansa. Useimmat sairaanhoitajat olivat kiitollisia jäädessään kiinni päihteiden käytöstä ja siitä, että heidän toimistaan ilmoitettiin ja he pääsivät hoitoon.
Päihdeohjelman läpikäyneet sairaanhoitajat ovat kommentoineet kollegoidensa merkitystä päihdeongelman havaitsemisessa ja hoitoon pääsyssä. Monet sairaanhoitajat kokivat kollegiaalisen ja sosiaalisen tuen ja luottamuksen edistävän kestävää kuntoutusta, estävän uudelleensortumista sekä auttavan sairaanhoitajaa, jolla ammatinharjoittamislupaa ja -oikeuksia on rajoitettu palaamaan turvallisesti takaisin työelämään. Tutkimuksissa korostettiin tiedon ja koulutuksen lisäämistä päihdeongelmista, niiden tunnistamisesta ja seuraamuksista hoitohenkilökunnan
keskuudessa. Hoitohenkilöstön ja hoitotyön johtajien ennakkoluulot ja asenteet ammatinharjoittamisluvan rajoittamisprosessin läpikäyvää sairaanhoitajaa saivat monet sairaanhoitajat salaamaan ongelmansa ja hoitoon hakeutuminen viivästyi. (Horton- Deutsch ym. 2011, Bowen ym. 2012, Mumba 2018.)
Tutkimusten mukaan päihteiden käytöstä kuntoutuvat sairaanhoitajat kokivat ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamisen vaikeuttavan työnhakua. Sairaanhoitajat ymmärsivät rajoitukset ja säännöt sekä arvostivat mahdollisuutta toimia ammatissaan rajoituksista huolimatta. Sairaanhoitajat kokivat työssään stressiä ammatinharjoittamisluvan rajoitusten vuoksi ja monet eivät voineet enää palata vanhaan työpaikkaansa. Työhaastattelut koettiin vaikeaksi oman päihdetaustan vuoksi ja tulevan työnantajan vakuuttaminen omasta osaamisesta rajoituksista huolimatta stressaavaksi.
Kollegoiden työmäärän lisääntymisen puolesta koettiin stressiä, koska rajoitukset estivät hoitajia suorittamaan tiettyjä toimia, kuten lääkkeiden jakamista potilaille.
Työympäristön muuttuminen useilla vaikutti motivaatioon. Päihdeongelman vuoksi työympäristö vaihtui ja uuden yksikön toimintaan perehtyminen ja uusien asioiden opettelu vei voimia ja saattoi vaikuttaa päihdeongelman toistumiseen. Taloudellista taakkaa päihdeohjelmaan osallistumisesta ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta korostettiin. Taloudelliset asiat aiheuttivat stressiä, sillä hoitajat eivät saaneet ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen vuoksi tehdä vuorotyötä tai toimia tietyssä yksikössä. Päihdeohjelmaan osallistuminen maksaa paljon ja usea hoitaja oli työtön osallistuessaan päihdeohjelmaan. (Fogger & McGuinness 2009, Mumba 2018.)
Matthias-Andersonin ja Yurkovichin tutkimuksessa (2016) työhön paluun merkittävin tekijä oli hoitotyöntekijän itsensä ja ammatillisuutensa uudelleen määrittäminen.
Tutkimuksessa sairaanhoitajat tunnistivat ja hyväksyivät itsensä ihmisenä ja hoitotyöntekijänä, jolla on päihdeongelma. Kuntoutuksen aikana saatu tuki ja keskittyminen omaan hyvinvointiin koettiin tärkeänä. Rajoitusten ja lainsäädännön tunteminen sekä päihteiden käytön myöntäminen ja rehellisyys työpaikalla auttoivat palamaan takaisin työelämään. Ennakkoluulot ja päihdeongelmiin liittyvän tiedon ja koulutuksen puute heikensivät hoitotyöntekijän paluuta onnistuneesti työyksikköön.
(Matthias-Anderson & Yurkovich 2016.)
3 TUTKIMUSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata hoitotyöntekijöiden kokemuksia päihderiippuvaisena työskentelystä ja sen tunnistamisesta, ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta tai poistosta, sen seurauksista sekä kuntoutumisesta ja saadusta tuesta.
Tarkoituksena on myös kuvata ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessin kohteena olleiden hoitotyöntekijöiden näkemyksiä päihteiden käytön tunnistamisen ja puuttumisen kehittämisestä. Tutkimuksen avulla tuotetaan uutta tietoa ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessista hoitotyöntekijöiden kuvaamana ja tutkitun tiedon avulla voidaan edistää terveydenhuollon organisaatioiden varhaista puuttumista päihdeongelmiin sekä vähentää hoitotyöntekijöiden päihdeongelmiin liittyviä ennakkoluuloja. Ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessin läpikäyneiden hoitotyöntekijöiden kokemusten kautta hoitotyöntekijöiden päihteiden käytön valvontaa ja interventioita voidaan kehittää.
Tutkimuskysymykset:
1. Millaista on työskennellä päihderiippuvaisena hoitotyöntekijänä ja miten se tunnistetaan työyhteisössä?
2. Millaista päihteiden käyttöön puuttuminen on terveydenhuollon organisaatiossa ja millaisia seurauksia sillä on?
3. Millaiseksi ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessin kohteena olleet hoitotyöntekijät ovat kokeneet kuntoutumisensa ja saamansa tuen?
4. Miten päihteiden käytön tunnistamista ja siihen puuttumista sekä ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessia voidaan kehittää?
4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT
4.1 Tutkimuksen lähestymistapa
Hoitotyöntekijöiden kokemuksia päihteiden käytöstä, sen yleisyyttä sekä erilaisten kuntouttavien päihdeohjelmien vaikutusta hoitotyöntekijöiden päihteiden käyttöön ja työelämään on tutkittu kansainvälisesti. Vain muutama kansainvälinen tutkimus käsitteli hoitotyöntekijöiden kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta. Suomessa hoitotyöntekijöiden kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamisesta tai menettämisestä ei ole aiemmin tutkittu. Tässä tutkimuksessa tuotetaan kuvailevaa tietoa sensitiivisestä tutkimusaiheesta ja sen vuoksi lähestymistavaksi valittiin laadullinen tapaustutkimus. Laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää, että tietoa kerätään sellaisilta henkilöiltä, joilla on kokemusta asiasta ja he tietävät mahdollisimman paljon tutkittavasta ilmiöstä (Tuomi & Sarajärvi 2018). Tapaustutkimuksessa saadaan tietoa erityistapauksista ja yksilöön kohdistuva tiedonkeruu mahdollistaa yksityiskohtien tutkimisen (Tuomi & Sarajärvi 2018).
4.2 Tutkimukseen osallistujat
Tutkimukseen osallistuviksi valittiin henkilöitä, joilla on tietoa ja kokemusta tutkittavasta aiheesta, jolloin haastateltavien asioille antamat tulkinnat ja merkitykset korostuivat (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015). Tutkimukseen osallistujat rekrytoitiin käyttämällä sosiaalista mediaa, kuten keskustelufoorumia ja Facebookia.
Rekrytointiviesti ja saatekirje (Liite 3) jaettiin Hoitajat.net -keskustelufoorumilla.
Facebookin kautta otettiin yhteyttä päihdehuollon vertaistukiryhmään, josta pyydettiin lupa rekrytointiviestin julkaisemiseen. Rekrytointiviesti lähetettiin myös Nimettömät Narkomaanit -toveriseuralle yhteydenottolomakkeen kautta, jolloin rekrytointiviesti jaettiin vertaistukiryhmän tapaamisessa. Haastateltavien rekrytoinnissa käytettiin myös ns. lumipallo-otantaa, jossa jo tutkimukseen osallistuva johdattaa tutkijan uuden haastateltavan pariin (Tuomi & Sarajärvi 2018). Sosiaalisen median kanaville jaettiin tiedote tutkielmasta ja sen tarkoituksesta sekä pyydettiin olemaan tutkijaan yhteydessä joko sähköpostitse tai puhelimitse, minkä jälkeen tutkimukseen osallistuvien kanssa sovittiin haastatteluaika.
Tutkimuksessa haastateltiin hoitotyöntekijöitä, joiden ammatinharjoittamislupia on rajoitettu tai poistettu päihteiden käytön seurauksena. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin teemahaastatteluin. Tutkimukseen osallistui yhteensä neljä hoitotyöntekijää, joista kaksi oli sairaanhoitajia, yksi röntgenhoitaja ja yksi lähihoitaja. Tutkimukseen osallistuvien hoitotyöntekijöiden hoitoalan työkokemuksen keskiarvo oli noin neljä vuotta. Haastateltavien päihteiden käyttö oli jatkunut yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen ennen kuin heidän toimintaansa puututtiin ja ammatinharjoittamislupaa rajoitettiin tai se poistettiin. Kolmella ammatinharjoittamislupa oli poistettu ja yhdellä rajoitettu päihteiden käytön seurauksena. Vain yksi tutkimukseen osallistuneista oli edelleen samassa terveydenhuollon yksikössä töissä. Kolme osallistui edelleen viikoittain vertaisryhmätapaamisiin. Tutkimukseen osallistujista kolme oli naisia ja yksi mies.
4.3 Aineistonkeruu
Aineistonkeruumenetelmäksi valittiin teemahaastattelu, sillä kokemuksia ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessista päihteiden käytön seurauksena hoitotyöntekijöiden kuvaamana ei ole aiemmin Suomessa kartoitettu.
Teemahaastattelu etenee avoimesti aiemman tutkimustiedon perusteella nousseiden teemojen mukaan, mutta se sallii myös tutkimuskysymysten ulkopuolisen keskustelun, joita nousee tutkimusaiheesta (Tuomi & Sarajärvi 2018). Aineistonkeruu aloitettiin huhtikuussa 2019 ja lopetettiin kesäkuussa 2019. Uusi rekrytointikierros aloitettiin kesäkuussa 2019, mutta tutkimusaiheen sensitiivisyyden vuoksi tutkimukseen ei saatu rekrytoitua lisää haastateltavia uusien rekrytointien kautta. Tutkimukseen osallistuvat edustavat kuitenkin henkilöitä, joilla on paljon tietoa ja kokemusta tutkittavasta ilmiöstä (Tuomi & Sarajärvi 2018, Hirsjärvi & Hurme 2015, Polit & Beck 2012).
Tutkimukseen osallistujille lähetettiin teemahaastattelurunko (Liite 4) ennen haastattelua ja pyydettiin varaamaan haastatteluun aikaa noin tunti. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastatteluista kaksi toteutettiin puhelimitse, yksi Skype- pikaviestipalvelun avulla ja yksi haastattelu kasvokkain. Jokainen haastattelu tallennettiin ja haastattelujen aluksi haastateltavien kanssa käytiin läpi tutkimuksen saatekirje sekä suostumus tutkimukseen osallistumisesta ja haastattelujen tallentamisesta. Haastattelut tallennettiin puhelimen nauhurisovelluksella tai tietokoneen tallentimella.
Haastattelumateriaalia kertyi yhteensä 185 minuuttia. Lyhyin haastattelu kesti 32
minuuttia ja pisin 62 minuuttia. Haastattelujen keskiarvopituus oli noin 46 minuuttia.
(Hirsjärvi & Hurme 2015.) Haastattelujen jälkeen jokainen tallennus siirrettiin salasanalla lukittuun tiedostoon ja tallennukset kirjoitettiin puhtaaksi kuukauden sisällä haastattelusta.
4.4 Aineiston analysointi
Teemahaastatteluista saadun tallennetun aineiston analysointiin käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä, jonka avulla saatiin kuvattua subjektiivisia kokemuksia hoitotyöntekijöiden ammatinharjoittamisluvan rajoittamis- tai poistoprosessista päihteiden käytön seurauksena. Sisällönanalyysin avulla luotiin aineistosta teoreettinen kokonaisuus sekä toistettavia ja perusteltuja päätelmiä aineistosta (DiCiccio-Bloom &
Crabtree 2006, Sarajärvi & Tuomi 2018.) Sisällönanalyysin avulla voidaan analysoida kirjoitettua tai puhuttua aineistoa järjestämällä se tiiviiseen ja selkeään muotoon tutkimuskysymysten mukaisesti. Sisällönanalyysin avulla aineisto voidaan jakaa sisällön mukaisiin luokkiin tai kategorioihin. Tutkimuskysymysten perusteella aineistosta nostettiin olennainen esiin. Analyysin avulla tuotetaan tietoa, uusia näkökulmia ennestään tutkittuun ilmiöön, ohjeita käytäntöön sekä kuvauksia olemassa olevasta tiedosta.
(Hirsjärvi & Hurme 2015, Sarajärvi & Tuomi 2018.)
Ennen analyysin aloittamista määriteltiin analyysiyksikkö, jota ohjaa tutkimuskysymykset ja aineiston laatu (Hirsjärvi & Hurme 2015). Analyysiyksiköt määriteltiin teemojen perusteella. Aineisto kirjoitettiin tarkasti auki, jonka jälkeen aineistosta oli mahdollista karsia epäolennaiset asiat pois ja löytää samaa kuvaavia pelkistettyjä ilmaisuja (Elo & Kyngäs 2008). Tallennusten aukikirjoittaminen tuotti yhteensä 26 sivua (fontti 12, riviväli 1) (Hirsjärvi & Hurme 2015). Aineisto luettiin useampaan kertaan läpi ja etsittiin tutkimuskysymyksiin vastauksia hoitotyöntekijöiden kokemuksista päihderiippuvaisena työskentelystä ja sen tunnistamisesta, päihteiden käyttöön puuttumisesta terveydenhuollon organisaatiossa ja sen seurauksista, kokemuksista saadusta tuesta sekä hoitotyöntekijöiden kokemuksista päihteiden käytön tunnistamisen ja siihen puuttumisen kehittämisestä.
Aineistosta etsittiin teemoittain asioita, joista tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita ja ne pelkistettiin yksittäisiksi ilmaisuiksi. Seuraavaksi ryhmiteltiin yhdistämällä pelkistetyistä ilmaisuista määritellyt käsitteet teemoittain eri sisältöä vastaaviksi alakategorioiksi.
Luokittelun avulla haastatteluista luotiin kehys, jonka avulla aineistoa voitiin tulkita, tiivistää ja yksinkertaistaa (Hirsjärvi & Hurme 2015). Luokittelu mahdollisti tutkittavan ilmiön jäsentämisen vertailemalla eri osia aineistosta toisiinsa. Alakategorioita yhdistämällä määriteltiin yläkategoriat, joita yhdistämällä määriteltiin teemoittain pääkategoriat (Taulukko 3). Ryhmittelyn jälkeen aineisto käsitteellistettiin etenemällä alkuperäisaineiston ilmaisuista teoreettisiin käsitteisiin ja johtopäätöksiin. (Elo & Kyngäs 2008, Hirsjärvi & Hurme 2015, Tuomi & Sarajärvi 2018.)
Taulukko 3. Esimerkki aineistolähtöisellä analyysilla muodostetuista kategorioista päihderiippuvaisena työskentelystä.
Pelkistetyt ilmaisut Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria Hoitotyöntekijän kyky esittää ja
valehdella asioiden olevan kunnossa.
Kulissit kunnossa, valehtelu
Pyrkimys työkyvyn säilyttämiseen
Päihderiippuvaisena työskentely Hoitotyöntekijän palkitseminen
työstä ja kehuminen.
Palkitseminen työstä, Ahkeruus
Kulissit kunnossa, valehtelu
Päihteet edesauttoivat ja ylläpitivät jaksamista
Hoitotyöntekijän robottimainen olemus ja katseen vältteleminen merkkejä.
Katsekontaktin välttely, robottimainen käytös
Poikkeava käytös työssä Lisääntyneet sairauspoissaolot
maanantaisin ja perjantaisin sekä katseen välttely ja eristäytyminen työyhteisöstä.
Poissaolojen lisääntyminen, eristäytyminen muista
Muuttunut käytös potilastyössä, jonka työkaverit huomanneet.
Hoitotyöntekijän väsynyt olemus ja huono keskittymiskyky.
Muutokset käytöksessä, toimintakyvyn lasku
Muutokset potilaiden kohtelussa, mutta työstä positiivista
palautetta.
5 TULOKSET
5.1 Päihderiippuvaisena työskentely ja sen tunnistaminen
Kaikki tutkimukseen osallistujat olivat työskennelleet päihteiden vaikutuksen alaisena työpaikallaan ja kolmella päihdeongelma oli alkanut jo ennen terveydenhuoltoalalle hakeutumista tai terveydenhuoltoalan opiskelujen aikana. Kahdella haastateltavalla oli myös suvussa aiemmin esiintynyttä päihteiden käyttöä ja jokin fyysinen tai psyykkinen sairaus taustalla. Päihteet hankittiin useimmiten työpaikalta ja hoitotyöntekijät olivat töissä niissä yksiköissä, joissa käytettiin potilaiden lääkitsemiseen rauhoittavia lääkkeitä tai voimakkaista kipulääkkeitä. Eniten väärinkäytettyjä lääkkeitä olivat rauhoittavat lääkkeet, kuten bentsodiatsepaamit ja opioidit sekä alkoholi. Päihderiippuvaisena työskentelyä haastateltavat kuvasivat pyrkimyksenä työkyvyn säilyttämiseen, poikkeavana käytöksenä ja potilasturvallisuuden vaarantumisena (Kuvio 3). Päihteitä käyttävän hoitotyöntekijän tunnistamista haastateltavat kuvasivat sen haasteiden kautta, joita olivat hoitotyöntekijän valheelliset selitykset, todisteiden puute, esimiehen kiristys ja työpaikan vaihto (Kuvio 4).
Kuvio 3. Päihderiippuvaisena työskentely hoitotyöntekijöiden kuvaamana.
Hoitotyöntekijät oikeuttivat päihteiden käytön työpaikalla työstä suoriutumisen avulla.
Tutkimukseen osallistujat kuvasivat päihderiippuvaisena työskentelyä työkyvyn säilyttämisen pyrkimisellä. Haastateltavat kokivat työstä suoriutumisen hyväksi päihteiden käytöstä huolimatta. Kaikki neljä tutkimukseen osallistuvaa kokivat suoriutuneensa töistä hyvin ja he saivat usein positiivista palautetta työstään työpaikan esimieheltä ja kollegoilta. Yksi haastateltava kertoi tehneensä tarkoituksella paljon töitä
Positiivinen palaute työstä
Ahkeruus
Päihteet edesauttoivat ja ylläpitivät jaksamista
Kulissit kunnossa, valehtelu
Eristäytyminen muista
Toimintakyvyn lasku
Katsekontaktin välttely
Robottimainen käytös
Pyrkimys työkyvyn säilyttämiseen
Poikkeava käytös
Päihderiippuvaisena työskentely
Potilasturvallisuuden vaarantuminen
ja ottamalla lisä- ja vastuutehtäviä vastaan, jotta päihteiden käyttö ei paljastuisi. Työstä suoriutumiseen liittyi haastateltavien mukaan toiminnasta palkitseminen, mikä lisäsi kokemusta oman työkyvyn säilyttämisestä päihteiden käytöstä huolimatta.
Hoitotyöntekijät kokivat, että päihteiden käyttö olisi ollut tunnistettavissa terveydenhuollon yksikössä jo varhaisemmassa vaiheessa. Kolme neljästä haastateltavasta mainitsi suurimpana merkkinä poikkeavan käytöksen työssä.
Poikkeavana käytöksenä haastateltavat mainitsivat muutokset olemuksessa, joka usein kuvattiin poissaolevana olemuksena ja eristäytymisenä työyhteisössä. Kaksi tutkimukseen osallistuvaa koki oman päihdeongelman niin pahaksi, ettei työpäivästä olisi selvinnyt ilman päihteitä. Päihteiden koettiin rauhoittavan kiireisessä työympäristössä ja auttavan toimintakyvyn säilyttämisessä. Jokainen haastateltava mainitsi, että päihteiden käytön salaaminen ja päihteiden hankkiminen aiheutti stressiä ja uupumusta, mikä näyttäytyi poikkeavana käytöksenä työssä. Vain yksi haastateltava koki, ettei päihteiden käytöllä ollut vaikutuksia työssä toimimiseen tai ettei sitä olisi ollut varsinaisesti tunnistettavissa ennen kiinnijäämistä. Haastateltavan mukaan kyky valehdella ja kulissien pitäminen kunnossa antoi vaikutelman hyvästä työkyvystä.
”Mä olin ollu jatkuvasta sairauslomalla, ku olin ollu niin väsynyt töissä”(H3).
”Mä sain siellä kolme puhuttelua poissaoloista, mutta yhdessäkään ei puhuttu mitään päihteistä. Pidin kulissit kunnossa ja olin, no, hyvä valehtelemaan”(H4).
”Olin tosi väsynyt ja kiukkunen ja ilkee potilaille siinä loppuvaiheessa.
Mutta muuten sain aina kehuja ku tein niin paljon töitä ja olin niin hyvä työntekijä. Jotenki mä pystyin tekemään työni tosi hyvin”(H2).
”Sain vielä sellasen palkanlisän, ku olin ollut niin hyvä työntekijä, varmaan kuukausi sen jälkeen jäin kiinni.”(H1).
”Mulla oli kulissit kunnossa ja olin..no hyvä valehtelemaan” (H1).
Poikkeavaan käytökseen työssä kuului tutkimukseen osallistuvien mukaan muutokset vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa. Kolme neljästä mainitsi katseen välttelyn työpaikalla, robottimaisen olemuksen sekä eristäytyneisyyden olleen hälyttäviä merkkejä työpaikalla, joihin ei kuitenkaan reagoitu.
”Et eristäytyneisyyttä työpaikalla, et en tosiaan voinu kattoa ketään silmiin työpaikalla. Mut sitä toimi kuin robotti”(H1).
”Vaikka olin koko ajan poissa töistä, yritin silti siis pitää kulissit pystyssä.
Mut kerran vaan puututtiin poissaoloihin eikä se johtanut mihinkää”(H4).
”Muutama työkaveri oli käynyt sanomassa, että mulla on joku masennus tai jotain ku olin niin väsynyt koko ajan. Ja kyllä mä olin tosi väsynyt sillon enkä keskittynyt ja just sen huomas potilaiden kohtelussa”(H2).
”Olin melkeen koko ajan saikulla. Ja just silleen yksittäisiä päiviä maanantaisin tai perjantaisin ja just keskittymiskyvyn puute ja katseen vältteleminen”(H3).
Haastateltavien mukaan päihderiippuvaisena työskentely ilmeni myös potilasturvallisuuden vaarantumisena. Tämä kyettiin nimeämään vasta jälkeenpäin, kun kiinnijääminen oli tapahtunut. Varsinkin potilasturvallisuuden vaarantumisen suhteen kiinnijääminen koettiin helpotuksena.
”Olishan sitä voinu töissä sattua mitä vaan, olin niin muissa maailmoissa ja luotin siihen rutiiniin. Mut oli hyvä et menin ite sinne hoitoon, että työpaikan kautta en olis päässy noin hyvään hoitoon”(H2).
”Kyllä nykyään tuntee helpotusta, koska olis voinu käydä vaikka kuinka huonosti. En kyllä haluis että joku joka on sekaisin hoitaisi mua”(H3).
Kuvio 4. Päihderiippuvaisen hoitotyöntekijän tunnistaminen hoitotyöntekijöiden kuvaamana.
Päihteitä käyttävän hoitotyöntekijän tunnistamista haastateltavat pitivät vaikeana.
Haastattelujen perusteella tunnistamisen haasteita olivat hoitotyöntekijän valheelliset selitykset, todisteiden puute, esimiehen kiristys ja työpaikan vaihto. Tutkimukseen osallistuvien mukaan päihteiden käytön pystyy hyvin salaamaan ja valehtelemaan poissaoloista tai väsymyksen syistä. Kaksi hoitajaa vetosi johonkin fyysiseen olemassa olevaan sairauteen, joka heillä oli todettu esimerkiksi migreeniin tai selkäongelmiin.
Haastateltavien mukaan poikkeavan käytöksen työssä pystyi helposti selittämään henkilökohtaisilla asioilla tai vuorotyön aiheuttamalla väsymyksellä. Tämän vuoksi haastateltavat uskoivat, että päihteiden käyttöön puuttuminen ja sen tunnistaminen oli työyhteisössä vaikeaa.
Usein haastateltavat mainitsivat lääkekulutuksen muutosten johtaneen jonkinlaiseen puuttumiseen työpaikalla. Monet kävivät keskustelemassa poissaoloista, väsymyksestä ja lääkekorttien merkinnöistä yksikön esimiehen kanssa, mutta hoitajat kokivat, että tilanteesta selvisi usein puhumalla ja valehtelemalla. Kaksi haastateltavaa mainitsi, että todisteiden puuttuessa esimiehen on vaikea ryhtyä toimiin ja usein huomautus saatiin vain poissaoloista tai katoamisista työpaikalla. Keskustelut koettiin myös syyllistäviksi ja
Hoitotyöntekijän valheelliset selitykset
Todisteiden puute
Esimiehen kiristys
Työpaikan vaihto
Tunnistamisen haasteet
Päihderiippuvaisen hoitotyöntekijän
tunnistaminen
hyökkääviksi ja hoitajan mukaan näissä tilanteissa pystyi uhkailemaan esimiestä lakimiehellä ja kääntämään yksikön muut hoitajat esimiestä vastaan. Vain yhden kohdalla lääkemerkinnät johtivat varoitukseen. Kolme neljästä mainitsi kieltäneensä kaikki syytökset keskusteluissa ja yksi lupautui keskustelun päätteeksi vapaaehtoisesti menemään huumetestiin.
”Toi keskustelu, ku mun nimi oli aina myrkkykortilla ni sitte mä laadin itsestäni huumeseulan ja vaadin, et vastaukset tulee työpaikalle. Sitte ku se vastaus tuli ni se ei koskaan mennyt mun esimiehille, et se työterveyslääkäri lupasi pitää sen omana tietonaan”(H3).
”Ja jos ihmistä syytetään, niin helposti se kieltää kaiken ja sitä on sitten vaikee lähtee viemään eteenpäin”(H4).
”Se oli niin, että puolet oli mun puolella ja puolet esimiehen”(H3).
Haastateltavat mainitsivat työpaikan vaihtamisen vaikeuttaneen päihteiden käyttöön puuttumisen. Kaksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta mainitsi vaihtaneensa terveydenhuollon yksikköä ennen kuin jäi kiinni tai kiinnijäämisen jälkeen.
Haastateltavat olivat määräaikaisessa työsuhteessa ja työsuhteen päätyttyä vaihtoivat yksikköä, vaikka heidän toimintaansa oli aiemmassa työpaikassa puututtu, esimerkiksi lääkemerkintöjen osalta. Työyksikön vaihtamisessa ei koettu olevan ongelmaa, vaikka edellinen työsuhde olisi irtisanottu epäselvien lääkemerkintöjen ja lääkevarkausepäilyjen vuoksi. Kaksi haastateltavaa jäi lopulta kiinni lääkevarkauksista työyksikössä. Yhden tutkimukseen osallistuvan päihteiden käyttö ei selvinnyt lainkaan työpaikalla työsuhteen aikana ja yksi haastateltava ilmoitti työnantajalleen itse ongelmastaan jo hakeuduttuaan hoitoon.
”Mut sitten kerta mua epäiltiin lääkevarkauksista, ni mä vaihdoin työpaikkaa ja siellä löysin lääkärin leiman ja rupesin tekemään reseptejä”(H3).
”Mulle tuli vielä niitä lääke-epäselvyyksiä, mut ylilääkäri pelasti ja sano ettei halua luopua hyvästä hoitajasta. Ja niin mä sain taas jatkaa siellä uudessa paikassa”(H4).
”Mä siis olin itse mennyt sinne hoitoon työnantajan tietämättä. Se paljastu sitte vaan vahingossa” (H2).
5.2 Päihteiden käyttöön puuttuminen ja sen seuraukset
Haastateltavat kuvasivat päihteiden käyttöön puuttumista työyksikön puuttumisella, työyksikön ulkopuolisella puuttumisella sekä puuttumisprosessin epäselvyydellä.
”Mä olin katkolla niinku avohoidossa ja mä keskeytin sen katkon ja käytin edelleen rauhoittavia, niin se avohoidon lääkäri oli ilmoittanut Valviraan että mä syön lääkkeitä”(H1).
”Esimiehet otti mut sit uudelleen puhutteluun ja sitten suostuin menemään huumeseulaan”(H4).
”Kolmatta kertaa olin keskusteluissa lääkehävikkien takia ni se osastonhoitaja näytti sitä lappua ja kysyi oliko mulla niin ku osuutta asiaan”(H3).
”Mä olin sillon jo ite siellä hoidossa, ku mä ilmotin mun esimiehelle. Kaikki puheeksiottokeskustelut käytiin sitten ku mä olin jo takas töissä”(H2).
Kolmen tutkimukseen osallistuvan hoitotyöntekijän toimintaan puututtiin työyksikössä ja yksi hoitotyöntekijä oli ollut katkaisuavohoidossa, mitä kautta hänen toimintaansa puututtiin. Työyksikön puuttumista yksi tutkimukseen osallistuva kuvasi päihteiden käyttövälineiden paljastumisella, kun hänen hallustaan löydettiin työpaikalla ruiskuja ja neuloja. Yhden haastateltavan mukaan puuttuminen tapahtui lääkemerkintöjen epäselvyyksien vuoksi. Hoitoonohjaus ja päihteiden käyttöön puuttuminen toteutui vain kahden haastateltavan hoitotyöntekijän kohdalla yksikön esimiesten taholta. Työyksikön ulkopuolinen puuttuminen kuvattiin avohoidon lääkärin ilmoittamisella. Haastateltavan mukaan avohoidon lääkäri teki hänestä ilmoituksen Valviraan. (Kuvio 5.)
Kuvio 5. Päihteiden käyttöön puuttuminen hoitotyöntekijöiden kuvaamana.
Kaikki neljä haastateltavaa hoitotyöntekijää mainitsivat päihdeongelmaan puuttumisen prosessin epäselvyyden. Prosessin epäselvyyttä haastateltavat kuvasivat hoitotyöntekijän tiedonhankinnan omalla vastuulla ja esimiehen roolilla tiedon lisääjänä. Tutkimukseen osallistuvilla ei ollut ennen ammatinharjoittamisluvan rajoittamista tai poistoa ollut tietoa päihteiden käytön seuraamuksista, hoitoonohjauksesta tai erilaisista päihdeohjelmista.
Haastateltavien mukaan itse piti hankkia tietoa prosessista ja seuraamuksista.
Stressaavassa tilanteessa ja ammatinharjoittamisluvan rajoittamisen tai poiston jälkeen, asioiden selvittäminen tuntui raskaalta. Esimiehen rooli katsottiin tärkeäksi intervention kohdalla. Tutkimukseen osallistuvien mukaan esimies oli heidän tärkeä yhteyshenkilönsä työpaikalle ja he olisivat toivoneet enemmän tietoa sairaanhoitopiirien päihdeohjelmista ja seuraamuksista ja työhön paluusta. Haastatteluissa hoitotyöntekijät mainitsivat usein hoitoonohjauksen puutteen. Haastateltavien mukaan hoitoonohjaus ei tukenut heidän
Esimiehen puuttuminen
Päihteiden käyttövälineiden
paljastuminen
Lääkemerkintöjen epäselvyys
Avohoidon lääkärin ilmoitus
Työyksikön puuttuminen
Päihteiden käyttöön puuttuminen Työyksikön ulkopuolinen
puuttuminen
Puuttumisprosessin epäselvyys Hoitotyöntekijän oma
vastuu tiedon hankkimisesta
Esimies tietolähteenä
