Levoton Nordenskiöld näkymä

KIRJALLISUUS

ja ahkeruus näyttävät suomalais- ten mielissä liittyvän vahvasti suo- malaisuuteen. Vaikka yksittäisten suomalaisten arvot voivat poike- ta toisistaan paljonkin, useimmille suomalaisille tärkeitä arvoja näyt- tävät olevan työn lisäksi esimer- kiksi luontoon, tasa-arvoon ja si- vistykseen liittyvät arvot.

Kirjan lopussa on arvotesti, jon- ka avulla lukija voi laskea oman arvoprofiilinsa ja verrata sitä suo- malaisten keskimääräiseen arvo- profiiliin.

MERJA LEPPÄLAHTI

Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja tie- tokirjailija.

Levoton Nordenskiöld

Suomalaissyntyisen tutkimus- matkailijan & tiedemiehen elä- mä. Into 2016.

Adolf Erik Nordenskiöldistä (1832–

1901) on kirjoitettu paljon, onhan hän yksi Pohjoismaiden maineik- kaimmista tieteenhistoriallisista hahmoista. Omana aikanaan hä- nestä tuli maailmanluokan julki- suuden hahmo viimeistään, kun Koillisväylä purjehdittiin ensi ker- ran hänen johdollaan yhtäjaksoi- sesti ja sen jälkeen kierros Eu- raasian ympäri vuosina 1878–80.

Hänen elämästään ei myöskään puuttunut dramaattisia käänteitä.

66 TIETEESSÄ TAPAHTUU 6 2016

Liikkeellä nuoresta pitäen Martti Blåfieldin elämäkertatut- kimuksen lähteenä on varsinkin Nordenskiöldin ja hänen piirinsä laaja kirjeenvaihto. Tärkeimpinä kokoelmina ovat olleet Kansallis- kirjastossa säilytettävä Frugårdin kartanon arkisto, kuninkaallisen tiedeakatemian arkisto Tukhol- massa ja Nordenskiöldin suvun hallussa olevat arkistot.

Nordenskiöldin lapsuudesta tiedetään, että hän oli jo varhain kiinnostunut luonnosta ja retkei- li paljon. Hänen isänsä Nils joh- ti Suomen vuoritointa ja häntä on kutsuttu Suomen mineralogi- an isäksi. Adolf lienee perinyt isäl- tään innostuksen sekä kiviin ja mi- neraaleihin että matkustamiseen.

Vastuu lapsuuden kodista ja las- ten kasvatuksesta jäi äidin, Sofia von Haartmanin, vastuulle. Myö- hempinä vuosinaan Adolf muiste- li lämmöllä ja kiitollisuudellaan äi- tiään.

Tulevan tutkijan uran muo- toutumiselle tärkeä oli isän saa- ma konsultintehtävä Siperiassa.

Kutsujana oli Aurora Karamzin (s.

Stjernvall), joka oli päässyt keisa- rinnan hovineidiksi Pietariin vuon- na 1835 ja avioitunut seuraavana vuonna hovijahtimestari Pavel De- midovin kanssa. Demidov, joka oli Venäjän rikkaimpia miehiä, omis- ti Uralilla yli kuusi miljoonaa heh- taaria maata kaivoksineen ja teh- taineen. Demidovin varhaisen kuoleman jälkeen Aurora avioitui eversti Andrei Karamzinin kans- sa. Aurora Karamzin jäi uudelleen leskeksi, kun eversti kaatui Krimin sodassa vuonna 1854. Isä ja poi- ka Nordenskiöld matkustivat tutki- mus- ja kehittämistehtävää varten Nižni Tagiliin. Paikka on edelleen tärkeä kaivos- ja metalliteollisuu- den keskus. Se on tunnettu en- nen muuta panssarivaunuteolli- suudestaan.

Kirjeissä vilahtelee ajankoh- dan suuri henkilögalleria. Blåfield avaa sen lukijalle ja selittää huo- lella, kenestä on kysymys, mikä on ollut henkilön asema ja vaikutus.

Niin muodostuu avara ja yksityis- kohtainen kuva aikakauden ihmi-

sistä, ins tituutioista, verkostoista ja vuorovaikutuksista. Tärkeä ym- päristö on Aleksanterin yliopisto Helsingissä. Sen rakenne, luonne ja toiminta muuttuivat 1850-luvun vilkkaina vuosina. Blåfield kuvaa poliittisen tilanteen ja jännitteet täsmällisesti ja dokumentoi aika- laistunnot kirjeiden kertomuksilla.

Nordenskiöld oli tieteen moni- ottelija, muun muassa mineralogi ja pohjoisten alueiden tutkija. Myö- häisvuosinaan hänestä tuli kartan- laadinnan historian uranuurtaja.

Kirjassa on useista aiheista koottu katsauksia sopiviin kohtiin tietolaa- tikoiksi. Niistä lukija saa vastaukset kysymyksiinsä, kuinka eri tieteen- alat ovat kehittyneet ja käsitykset muuttuneet tähän päivään men- nessä. Naparetken valmisteluun in- nostuva lukija oppii, mistä on ky- symys, vaikkapa lukemalla luvun

”Proviantti”. Se kertoo yksityiskoh- taisesti, kuinka monenlaista ravin- toa varustettiin pohjoiselle retkel- le olettaen, että matka voisi kestää jopa 70 viikkoa, siis lähes puoli- toista vuotta. Lista on häkellyttävä, vaikka retken kokki saattoikin olet- taa, että lintu- ja porosaalista oli jatkuvasti tarjolla. Myös tutkimus- matkojen osallistujaluettelot paljas- tavat, kuinka monia tieteenaloja ja kansallisuuksia tutkimusmatkoilla oli mukana. Moni Suomesta pääsi osallistumaan.

On ilmeistä, ettei Norden- skiöld ollut kanssakäymisessään luonteeltaan helppo. Blåfield to- teaa yhteenvetona: ”… tulee hy- vin näkyviin Adolf Nordenskiöldin luonteenomaiset piirteet: sitkeys, jääräpäisyys ja peräänantamatto- muus”. Nuori tutkija kirjoitti Siperi- assa työmatkalla olleelle isälleen väitöstilaisuuttaan seuraavana päivänä:

Opinnäytteeni tarkastettiin eilen.

[Adolf] Moberg [fysiikan professori]

oli opponenttina, [A E] Arppe [kemi- an professori] Preeseksenä, [Fredrik]

Woldstedt [tähtitieteen professori]

kustoksena. Väitöstilaisuus kesti kelo 12:een asti. Pidin hyvin puoliani sil- loin kun olin oikeassa ja silloin kun olin väärässä – ja siinä, etten kertaa- kaan myöntänyt, etten ollut oikeassa.

TIETEESSÄ TAPAHTUU 6 2016 67

KIRJALLISUUS

Mihin asettua?

Nordenskiöldin elämän dramaat- tisimmista vaiheista, poliittisesta varomattomuudesta, akateemisen uran sulkeutumisesta ja siitä käy- tännössä seuranneesta maasta- karkotuksesta, on kerrottu mones- sa yhteydessä. Blåfield valaisee Nordenskiöldin ja hänen lähim- piensä toiveita, pelkoja ja tunte- muksia hyvin käyttämällä hyväk- seen kirjeiden kertomaa.

Alun perin mineraalien tutki- jaksi tähdänneen Nordenskiöldin muutaman vuoden kuluessa ta- pahtunut suuntautuminen arkti- seen tutkimukseen, asettuminen Ruotsiin Valtion luonnonhistorial- lisen museon intendentiksi, avio- liiton solminen kesällä 1863 Anna Mannerheimin kanssa ja sopeutu- minen ruotsalaisen yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi kuvataan kirjassa selkeästi. Ruotsin kansa- lainen Nordenskiöldistä tuli maa- liskuussa 1860 ja kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen seuraavan vuoden alussa.

Nordenskiöldistä laatimassaan elämäkerrassa (1953) Henrik Ram- say kertoo nuorten tavanneen An- nan veljen Carl Mannerheimin ja Helena von Julinin eli marsalkka Mannerheimin vanhempien häissä joulun 1862 jälkeen, mutta Blåfield esittää kirjeenvaihdon perusteel- la, että mahdollisesti ensi tapaa- minen oli Tukholmassa jo kesällä 1859. Adolfin ja Annan kirjeen- vaihto kertoo rakkaudesta ja kiin- tymyksestä. Lukija ei voi olla huo- maamatta, kuinka Adolf vakuuttaa kirjeissä kaipaustaan, mutta on aina menossa uusille pitkille ja vaarallisillekin matkoille.

Nordenskiöld seurasi tarkas- ti syntymämaansa vaiheita. Muun muassa vuonna 1861 hänen ystä- vänsä Johan Jacob Chydenius kir- joitti Adolfille, että Suomessa on alettu harrastaa politiikkaa, ”mut- ta sinun täytyy odottaa vielä vä- hän, että kaikki saadaan aikaan”.

Suuria muutoksia tulikin pian. Suo- men valtiopäivät aloittivat vuon- na 1863 siitä lähtien jatkuneen toi- mintansa. Poliittiselta ajattelultaan Nordenskiöld piti itseään liberaa-

lina. Hän uskoi että Ruotsi piankin muuttuisi tasavallaksi: ”…rojalistien aika on myös täällä ainoana autu- aaksitekevänä pian ohi”.

Arktisen tutkimuksen uranuurtaja

Blåfield kertoo kattavasti ja selke- ästi, kuinka Ruotsissa syntyi kiin- nostus elämän muinaisuuden tut- kimukseen, kun sveitsiläinen Luis Agassiz loi 1840-luvulla teorian alppivuoristojen jääkausista. Uu- sia ajatuksia toi Ruotsiin erityises- ti Otto Torell Sveitsin-matkaltaan.

Etelä-Ruotsin länsirannikolta löytyi merkkejä muinaisista eliöistä, joita esiintyi vain arktisilla vesillä. Poh- joisten olojen vertaaminen Etelä- Ruotsin fossiileihin ja subfossiilei- hin oli perusteltua.

Nordenskiöld teki viisi tutki- musmatkaa Huippuvuorille. Retkil- lä oli monipuoliset tieteelliset ta- voitteet. Saarten ja rannikoiden geologia, eläimistö ja kasvisto piti tutkia tarkoin. Myös muinaisuus haluttiin selvittää fossiilien avul- la. Jo ensimmäiseltä matkaltaan Huippuvuorille (1858) Norden- skiöld kertoi ystävälleen Sven Lo- vénille, miten hän oli heti nähdes- sään vuorten sedimenttikerrokset vakuuttunut siitä, että oli löytänyt

”muinaisen eläinmaailman hauta- paikat, joissa on todisteet ilmas- ton muutoksista aikojen kuluessa”.

Blåfield toteaa: ”Hän [Adolf Nor- denskiöld] etsi alituisesti vastaus- ta kysymykseen, miksi pohjoisil- la alueilla on muinoin ollut paljon lämpimämpi kuin nyt.” Eläintieteili- jä Sven Lovén oivalsi Huippuvuor- ten tutkimuksen merkityksen, ja häntä voikin pitää yhtenä Ruotsin arktisen tutkimuksen keskeisistä hahmoista.

Huippuvuorilla oli myös tar- koitus täsmentää tieto maapallon muodosta astemittauksen avul- la. Astemittauksella selvitettiin maapallon koko jo ennen ajanlas- kumme alkua, mutta se sai uut- ta merkitystä, kun Isaac Newton väitti 1600-luvun lopulla Maan li- tistyneen navoiltaan. Maapallon muodon määrittämiseksi astemit- tauksia on tehty maailman eri puo-

lilla. Tehtävän pitkässä historiassa kuuluisia ovat ranskalaisen retki- kunnan menestyksekäs työ Tor- nionlaaksossa 1736–37 de Mau- pertuisin johdolla ja niin sanottu Struven ketju, joka ulottuu Tona- van suistosta Jäämeren rantaan.

Se kuuluu nykyisin Unescon maa- ilmanperintökohtaisiin. Huippu- vuorilla astemittaus oli erityisen tärkeää, koska siellä ollaan na- van lähellä ja Maan litistyminen suuri. Ruotsalaiset aloittivat työn vuonna 1861 ja se kesti vuoteen 1902, jolloin venäläinen retkikun- ta sai työn valmiiksi. Siihen osallis- tui myös Pulkovan observatorios- sa työskennellyt Ilmari Bonsdorff.

Hän väitteli Huippuvuorten aste- mittauksesta Helsingin yliopistos- sa vuonna 1905. Bonsdorffista tuli vasta itsenäistyneen Suomen geo- deettisen laitoksen ensimmäinen johtaja.

Ruotsalaisten tärkeä tavoite Huippuvuorten tutkimuksessa oli myös alueen kartoittaminen. Sitä varten matkoilla tehtiin yli 80 pai- kanmääritystä. Tarkasti tunnetuis- ta kiintopisteistä mitattiin lisäk- si monia maastokohteita, suuntia ja korkeuksia. Lundin yliopiston tähtitieteilijä Nils Dunér ja Nor- denskiöld julkaisivat vuonna 1865 Huippuvuorten kartan, josta tuli yksi tutkimusmatkojen arvoste- tuimmista tuloksista. Vuotta myö- hemmin Nordenskiöld julkaisi alu- een geologisen kartan.

Matkoilla oli myös tavoittei- ta, joita voi sanoa maantieteelli- siksi, nimittäin pääsy pohjoisna- valle. Sitä Nordenskiöldkin yritti.

Suunnitelma perustui talvehti- miseen Huippuvuorilla vuosina 1872–73. Kun napameri olisi jääty- nyt, käytäisiin porovaljakoilla na- valla. Yritys epäonnistui, koska porot karkasivat. Vaikka vetojuh- dat olisivatkin olleet käytettävissä, ahtojääröykkiöt olisivat estäneet koukkauksen navalle. Kaiken kuk- kuraksi Nordenskiöldin retkikunta joutui jakamaan ravintonsa heidän tukikohtaansa selvinneiden pyyn- timiesten kanssa, joiden kotiinpa- luun alkanut talvi oli estänyt. Täy- dellisen katastrofin mahdollisuus

68 TIETEESSÄ TAPAHTUU 6 2016 KIRJALLISUUS

oli todellinen.

Perintö jälkimaailmalle Blåfield kiinnittää huomiota piit- taamattomuuteen, jolla Huippu- vuorten retkillä surmattiin eläimiä paljon yli ravinnon- ja tutkimus- näytetarpeen. Nordenskiöld am- pui innokkaasti poroja ja lintuja siinä kuin muutkin, vaikka hän jo ensimmäisellä matkallaan Huip- puvuorille pani merkille, kuin- ka valaskannat olivat huvenneet ryöstöpyynnin seurauksena. Täs- sä kysymyksessä Nordenskiöl- din ajattelu kehittyi, sillä 1860-lu- vun retkien selostuksissaan hän puhuu jo sukupuutoista ja pyyn- nin rajoittamisen välttämättömyy- destä. Luonnon suojelemiseksi Nordenskiöld esitti vuonna 1880 valtionpuistojen perustamista poh- joismaihin.

Vuoritoimen johtaja Nils Nor- denskiöldin tavoite oli tietysti saa- da tutkimuksen tulokset synnyt- tämään taloudellista toimintaa.

Hänen omat liiketoimensa eivät menestyneet. Myös hänen poikan- sa Adolf kiinnitti huomiota tieteen tuloksien kaupallisiin merkityksiin.

Huippuvuorten retkellä vuonna 1864 löytyi laaja muinaisten lisko- jen fossiloituneista ulosteista muo- dostunut koproliittiesiintymä. Se sisälsi runsaasti fosforia, mutta yri- tys käyttää sitä lannoitteen valmis- tukseen ei onnistunut. Kun Adolf Nordenskiöld kuoli vuonna 1901, pesä oli pahasti velkainen, koska Nordenskiöld oli taannut huonos- ti menestyneen Ölands Nya Ce- ment -yhtiön lainan. Pelastuksek- si tuli Nordenskiöldin kirjaston ja karttakokoelman myyminen Suo- meen. Kauppasumman kokoami- seen saatiin myös keisari Nikolai II:n tukea.

Nordenskiöld oli aloittanut karttojen ja matkakirjallisuuden keräämisen arktisten tutkimusmat- kojensa valmistelua varten ja sen myötä innostunut kartografian his- toriasta. Hän oli jo elinaikanaan il- maissut toiveensa, että kokoelma säilyisi kokonaisena ja tulisi Suo- meen. Blåfield kertoo vaiheet, joi- den seurauksena A. E. Nordens-

kiöldin kokoelma on nyt Suomen kansalliskirjaston aarre. Kun kirjas- toja ja arkistoja suojelevaan Unes- con maailman muisti -luetteloon nimettiin ensimmäiset kohteet vuonna 1997, Nordenskiöldin ko- koelma oli niiden joukossa.

TAPIO MARKKANEN

Kirjoittaja on tähtitieteilijä, joka tutkii ja opettaa myös tieteenhistoriaa.

Tunne ja intuitio

David Hume: Keskusteluja luon- nollisesta uskonnosta. Suo- mentanut Tapani Kilpeläinen.

niin&näin 2016.

Vaikka valistuksen ja tieteen läpi- murrosta on kulunut jo satoja vuo- sia, uskonnot eivät ole menettä- neet suosiotaan. Uskonsodat ovat alkaneet jälleen kyteä ja roihah- della.

Uskonnot eivät vetoa vain län- simaiden ulkopuolella. Eritoten Yhdysvalloissa niin sanottu älykäs suunnittelu on vuosikymmeniä ol- lut poliittisen ja taloudellisen eliitin suosiossa ja sitä on pyritty ujutta- maan koulujen opetusuunnitelmiin nimellä ”tieteellinen kreationismi”.

Filosofi David Humen (1711–76) kirja (Dialogues Concerning Natu- ral) on tänään yhtä  ajankohtainen ja valistava kuin ilmestyessään vuonna 1779. Kirjan keskeinen teema on älykkään suunnittelun ja mystisen jumalnäkemyksen väli- nen ristiriita. Kirja käyttää antiikin filosofien, kuten Sokrateen ja Pla- tonin, suosimaa dialogista esitys-

tapaa.  Se sallii argumenttien esit- tämisen puolesta ja vastaan ilman, että päätyisi mihinkään varmaan lopputulokseen. Syy kirjoittajan piiloutumisen mahdollistavaan dialogimuotoon voi olla sekin, että Hume kuului valistusfilosofeihin, joita kirkko ei katsonut hyvällä.

Tosin demokratiaa, tiedettä ja ta- loudellista yrittelijäisyyttä suosiva Englanti oli vapaampi kuin aristo- kraattinen ja katolinen Ranska.

Useita vaikeatajuisia filosofisia teoksia suomentanut Tapani Kilpe- läinen on osannut saattaa Humen sujuvan ja selkeän kielen suoma- laiseen asuun. Tässä kohdin on kuitenkin pakko tarttua Keskus- teluja luonnollisesta uskonnosta -kirjan kustantajan laiminlyöntiin.

Kirjassa ei ole minkäänlaista joh- dantoa, jossa kerrottaisiin Humen ja tämän postuumina julkaistun kirjan taustasta, vaan käännetty teksti tarjotaan lukijalle sellaise- naan.

Tärkeää olisi ollut myös esitel- lä Humen yleistä filosofiaa, kos- ka kirjan argumentit seurailevat ja heijastavat Humen yleistä ajatte- lua. Humen ajattelu edusti tieteen- filosofiaan myöhemmin vaikut- tanutta jyrkkää empirismiä, joka suhtautuu skeptisesti jopa luon- nonlakien olemassaoloon, meta- fyysisistä järjestelmistä puhumat- takaan. Humen mukaan kaikki ajatukset ja ideat syntyvät ja pa- lautuvat kokemukseen, puhtaisiin ja välittömiin havaintoihin.

Humen mukaan kokonaisuus on osiensa summa. Asia tai esi- ne on erilaisten havaintojen, ku- ten hajujen, makujen, muotojen ja värien, summa. Esimerkiksi pöy- tä palautuu kuvaukseen ja luette- loon sen ominaisuuksista, eikä mi- tään ominaisuudet ylittävää ja ne yhteen liittävää substanssia, ”pöy- tyyttä”, ole olemassakaan. Samoin tieteen pyhin, kausaalilaki, on Hu- men mielestä vain tottumukses- ta syntynyt ennakkokäsitys. Ko- kemus on Humelle kaiken tiedon alku ja lähde. Kun esimerkiksi bil- jardipallo osuu toiseen, pallojen välillä ei voi havaita mitään välttä- mätöntä lainomaista yhteyttä.