Ihmisenä olemisen taito

(1)

T

alviseen Suomeen Brenifier saapui pi- tämään Otavan Opiston kutsumana seminaarin filosofian harjoittamisesta. Sitä ennen saivat myös tulevat filosofian opettajat maistaa hänen menetelmäänsä Hel- singin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Tammi- kuisen vierailun yhteydessä Brenifier avasi käsityksiään filosofiasta ja sen harjoittamisesta niin praktiikkana kuin opettamisena sekä pohti filosofin paikkaa maailmassa.

Kuinka sinusta tuli filosofian praktikko?

Vastaukseni riippuu siitä, puhutaanko asiasta, jota kutsutaan virallisesti nimellä ”filosofinen praktiikka”, vai filosofisen praktiikan hengestä². Minulle asian ydin on filosofian harjoittamisen henki. Tämä tarkoittaa sen häm- mästelemistä, millainen maailma on ja mitä ihmiset te- kevät. Se tarkoittaa myös havainnoimista ja kysymysten

Anu Virtanen

Haastattelussa Oscar Brenifier

”Minkäs teet! Rakastuin Sokrateeseen, kun olin nuori. Rakastuneet ihmiset puhuvat jatkuvasti rakkauden kohteestaan.” Ranskalainen Oscar Brenifier (s. 1954) tunnetaan Suomessa parhaiten lasten kanssa filosofoimisen vaalimisesta ja sokraattiseen kyselyyn pohjautuvan keskustelevan opetuksen puolustamisesta

¹

. Sorbonnen tohtori tiedetään maailmalla myös muiden ’filosofisen praktiikan’ muotojen harjoittajaksi, konsultiksikin.

Brenifier perusti 1994 oman yrityksensä nimellä Institut de Pratiques Philosophiques ja on siitä pitäen kiertänyt kouluttamassa ympäri maailmaa.

esittämistä, keskustelemista ihmisten kanssa. Eikö niin?

Se on samaa kuin maalaaminen joillekin ihmisille. He ihmettelevät, milloin oppivat maalaamaan, mutta itse asiassa he ovat jo lapsena tehneet maalauksia ja osanneet maalata. Sitten he vain jonkin ajan jälkeen lopettivat maalaamisen.

Lapsena olit siis hämmästyksen vallassa, etkä koskaan lakannut hämmästelemästä.

Kyllä. Juuri näin.

Sinulla on oma lähestymistapasi filosofiaan. Voiko sanoa, että käänsit tämän hämmästyksen menetel- mäksi?

Annan yksinkertaisen esimerkin. Yksi varhaisimmista lapsuuden hämmästymiskokemuksista juontuu päiväko- tiajoilta. Äitini valehteli kerran hyvin ilmeisellä tavalla.

Olen pyrkinyt siitä lähtien selvittämään, mikä on valetta ja miksi ihmiset valehtelevat, koska valehtelu on hyvin tärkeä toiminto ihmiselle. Omalla tavallaan se on jopa sosiaalisen elämän ehtoja, ja siitä on omat hyötynsä.

Valehtelu on kuitenkin hyvin pakonomaista, ja tämä pakonomaisuus on valehtelun suurin ongelma. On siis olemassa jatkumo äitini valehtelun aiheuttamasta häm- mästyksestä aina tähän päivään ja yritykseen ymmärtää, miksi ihmiset valehtelevat niin paljon. Miksi he valehtelevat jopa – tai erityisesti – itselleen? He eivät tiedä, keitä ovat. He eivät tahdo tietää, keitä ovat. Tässä on koko Sokrateen lausahduksen ”Tunne itsesi!”, tunne kuka olet, ydin. Ihmiset valitsevat sen, etteivät tunne itseään. He kertovat mieluummin itselleen tarinoita.

Filosofia, yhteiskunta ja totuus

Filosofinen praktiikka kyseenalaistaa perinnettä kaven- tavan näkemyksen filosofiasta pelkästään akateemisena tutkimusalana. Huomio kiinnittyy filosofian harjoitta- miseen käytännön toimintana. Akateemisissa piireissä filosofiseen praktiikkaan on suhtauduttu pääosin va-

(2)

rauksellisesti, vaikka poikkeuksiakin on, kuten filosofisen praktiikan yliopisto-opinnot Itävallassa ja Italiassa. Myös Brenifier on saanut osansa epäluulosta. ”Yleensä akatee- miset ihmiset eivät tykkää puhua kanssani. Yksi heistä jopa hiljattain totesi, ettei minun pitäisi kutsua toimin- taani filosofiaksi vaan brenifierologiaksi.”

Brenifier on alan monitoimimies. Hän työsken- telee lasten ja nuorten parissa ja on ollut mukana kir- joittamassa Unescon maailmanlaajuista raporttia La philosophie, une école de la liberté³. Hän tekee yksilö- ja yrityskonsultointeja sekä henkilöstöarviointeja, vetää se- minaareja ja työpajoja, kirjoittaa kirjoja ja – uusimpana työmuotonaan – kehittää filosofoinnin harjoittamisen tapoja erilaisissa verkkoympäristöissä.

Miksi filosofia on tärkeää? Miksi meidän tulisi harjoittaa filosofiaa?

Filosofian harjoittaminen tekee meistä ihmisiä. Li- sääntyminen tai päivittäiset toiminnot, kuten syöminen ja nukkuminen, eivät tee ihmistä. Ihmisen tekee järki, ajattelutaito, eikö vain? On tietysti muitakin puolia, kuten luominen, mutta ihmisyydestä nautitaan, sitä ky- sellään ja sitä työstetään. Se ei ole itsestään selvää. Kut- summekin ihmisiä epäinhimillisiksi, kun he toimivat vastoin sitä, mitä pidämme inhimillisenä. On siis nor- maalia pohtia hämmästyttäviä kysymyksiä. Sitä kutsutaan ihmisenä olemiseksi.

Onko filosofilla jokin julkinen osa tai tehtävä yh- teiskunnassa?

Kyllä. Filosofin virallinen rooli on kutsua ihmisiä ajattelemaan tai näkemään asioita, joita he eivät normaa- listi näe. Tämä on yleisin ajatus siitä, mitä filosofin tulisi tehdä. Hänen tehtävänsä on saada ihmiset katsomaan ar- jessa kohtaamiaan asioita eri näkökulmista.

Ranskassa filosofialla on perinteisesti ollut oma paikkansa kulttuurikentällä. Kuinka näet tilanteen tällä hetkellä?

Nyt on puhe filosofiasta instituutiona ja filosofista henkilönä, jolla on tietoa, joka kirjoittaa kirjoja ja joka on älykäs. Tässä on jotakin steriiliä, erittäin muodollista ja akateemista. Lehdet nostivat esimerkiksi Ranskassa hyvin suositun filosofin Michel Onfrayn otsikoihin, kun hän hiljattain julkaisi kirjansa. Hänen tapaisiaan sofisteja vastaan Sokrates taisteli. He tietävät kaiken. He tarjoavat filosofiaa tietona ja teorioina – ei keskusteluna toisen ihmisen kanssa.⁴

Näetkö yhteiskunnassa paikkaa keskustelevalle fi- losofialle?

Jos me kaksi harjoitamme keskustelevaa filosofiaa, se on jo paikka.

Entä näissä kulttuurikeskusteluissa, joista pu- huimme?

Olen pohtinut kauan, voiko filosofista praktiikkaa kutsua ”populaariksi”. Mielestäni ei voi. Ehkä olen tu- lossa vanhaksi ja väsyneeksi, mutta ajattelen, että se on hullujen hommaa. Olemme kuin Sokrates aikoinaan.

Kaikki filosofian alalla opiskelevat, kuka Sokrates oli ja mitä hän teki. Kukaan ei kuitenkaan opettele kyselemisen taitoa. Ihmiset seuraavat pikemminkin aristotee-

lista periaatetta: he luennoivat ja heillä on tietoa. Mi- nulle ei koskaan yliopistossa opetettu kyselemisen taitoa, mutta sattumalta harjoitin sitä. Olen pikemminkin törmännyt väitteeseen, ettei maieutiikkaa voi opettaa⁵. Sokraattinen periaate on siis yleisesti ottaen erittäin outo asia. Ehkä se on liian puhuttelevaa.

Mitä tarkoitat?

Se on liian totuudenmukaista. Ihmiset pelaavat mieluummin sosiaalisia pelejä. He asettavat etusijalle tiedon, ihailtuna olemisen, älykkäältä näyttämisen ja viittausten viljelemisen. Tässä kuitenkin on vain kaksi ihmistä esittä- mässä toisilleen kysymyksiä. Ei ole mitään muuta tarkoi- tusta kuin ajatteleminen – totuuden etsiminen yhdessä.

Filosofian professorien keskuudessa filosofinen praktiikka eli filosofian harjoittaminen ei ole kovin suosittua.

Mitä tarkoitat ”totuudella”?

Se on asenne, jossa toiselta voi kysyä jotakin, ja hän vastaa pyrkimättä pelaamaan mitään pelejä. Tämän vuoksi ei ole sattumaa, että Sokrates tapettiin. Näin ei ta- pahtunut siksi, että ateenalaiset olisivat olleet barbaareja – he olivat sivistynyttä kansaa. He edistivät teatteria, demokratiaa ja taidetta. Silti he tappoivat Sokrateen.

Ajattelen tätä symbolina. Ihmisen sielussa on kipinä, totuuden kaipuu, mutta se on sekoittuneena moneen sel- laiseen tekijään, jotka eivät sovi yhteen totuuden kanssa.

Kuten halu pitää yllä julkikuvaa, suojella itseään tai suojella naapuriaan. Yksi tekijöistä on myös tyhjyyden pelko.

Ihmiselle yksi kauhistuttavimmista asioista on huomata, että hän ei ole mitään. Tällöin ihminen kyllästyy.

Filosofia ja lapset

Filosofian opettamisen merkityksestä on käyty paljon kes- kustelua myös Suomessa. Filosofiaa opiskellaan jatkossa kahden pakollisen kurssin verran lukiossa, mutta aika ajoin filosofiaa on yritetty saada myös osaksi perusope- tusta. Viimeisimpänä vuoden 2010 peruskoulun tuntija- kouudistuksen yhteydessä tehtiin aloite sisällyttää lapsille ja nuorille suunnattu filosofia peruskoulun oppiaineiden ja opetusmuotojen joukkoon.⁶ Koululaisten kanssa filo- sofointi jää kuitenkin nykyisellään asiasta innostuneiden luokanopettajien oma-aloitteisuuden varaan. Uusi kiin- nostus filosofian opetukseen näyttäisi kuitenkin nostavan päätään Euroopassa. Tuoreina esimerkkeinä ovat Irlannin presidentin ehdotukset filosofian lisäämisestä kouluihin sekä Belgian aikomus tehdä filosofiasta pakollinen op- piaine osassa maan peruskouluja.

Mikä merkitys ja arvo mielestäsi on filosofian opettamisella koulussa?

Ranskassa filosofia on vuorossa lukion viimeisenä vuonna. Opiskelijat pitävät filosofiaa yleensä hyvin tylsänä, eivätkä he ole siitä kiinnostuneita. Opettaja taas ajattelee, että opiskelijat ovat tyhmiä, koska he saavat huonoja arvo- sanoja. Ongelmana on, että opettajat eivät ole pedagogeja vaan vain puhuvat filosofeista ja koulukunnista. He eivät osoita, kuinka eri filosofien ajatukset voisivat yhdistyä jo- honkin, mikä koskettaa opiskelijaa. Tämä on perinteinen tapa opettaa filosofiaa Ranskassa ja monessa muussa pai-

(3)

kassa. Itse ehdotan jotain muuta. Kiinnitän huomioni siihen, kuinka esitellä ajatus filosofisesta harjoituksesta.

Lähestymistapa on sovellettavissa missä tahansa aineessa, esimerkiksi matematiikassa tai historiassa. Se on olemisen tapa, opettamisen tapa, keskustelutapa. Ymmärrän filosofian opettamisen niin, että se liittyy maieutiikkaan, sokraattisen kysymisen harjoitukseen.

Ajatellaan vaikkapa ryhmää opiskelijoita tekemässä matematiikan harjoitusta. Yksi heistä kutsutaan taululle kirjoittamaan, mitä hän on tehnyt. Sen jälkeen muilta kysytään, ovatko he samaa vai eri mieltä. Jos joku ei ole samaa mieltä, opettajan on sanottava: ”Pyri ymmär- tämään, mikä on ongelmana.” Opiskelija on tietenkin opetettu kertomaan, mikä on oikea tapa. ”En ole kiinnostunut oikeasta tavasta. Pyri ymmärtämään, mikä on ongelmana siinä, mitä ystäväsi on tehnyt.” Tämä on fi- losofoimista, koska pyrkimyksenä on tunnistaa ongelma, pyrkiä kyseenalaistamaan. Sillä ei ole merkitystä, että opiskelija sai väärän tuloksen. Olennaista on se, missä kohtaa prosessia on jotakin, mikä ei toimi.

Voiko kyseenalaistamista harjoitella myös hyvin nuorten lasten kanssa?

Kyllä. Aloitamme päiväkodissa. Otetaan esimerkiksi hyvin yksinkertainen harjoitus. Ota kaksi esinettä ja kysy lapsilta, kumman he valitsevat, ja pyydä heitä esittämään perusteluita. Joka kohdassa on tarkistettava, onko perustelu sopiva. Jos he sanovat, että valitsin tämän, koska se on sininen, niin on tarkistettava: ”Onko toinenkin esine sininen?” ”On.” ”No sitten perustelu ei toimi.

Kokeile jotakin muuta.” ”Koska sillä voi leikkiä.” ”No, voiko toisellakin esineellä leikkiä?” Lapsille opetetaan tällöin arvostelman tekemistä ja perustelujen esittämistä.

Mitä hyötyä näistä lasten kanssa tehtävistä harjoi- tuksista on?

Lapsia koulutetaan yleensä pelkäämään totuutta.

Heidät koulutetaan laskelmoimaan, kuinka miel- lyttää opettajaa ja kuinka olla ensimmäinen, kuinka

kilpailla toisten kanssa, jotta voisi saada parhaimman työpaikan ja ansaita paljon rahaa. Kuka tahansa, jolla on edes hieman kykyä kriittiseen ajatteluun, kritisoi tällaista yhteiskunnan toimintatapaa. Filosofisissa har- joituksissa ja taideaineiden opettamisessa on saman- kaltaisuutta. Opettamalla lapsille taideaineita heidät voidaan vapauttaa pinttyneistä, rituaalinomaisista, utilitaristisista rutiineista, joihin heidät vangitsemme.

Tämä tapahtuu nauttimalla luovasta toiminnasta.

Filosofiaa tai taidetta ei siis tule harjoittaa siksi, että koulunkäynti toisi hyvän työpaikan, vaan siksi, että se tekee meistä ihmisiä.

Mitä ajattelet muista lähestymistavoista harjoittaa lasten kanssa filosofointia, esimerkiksi Matthew Lip- manin P4C-ohjelmasta?⁷

Ensinnäkin erottaisin Lipmanin ohjelman opetusai- neistot ja sen, miten niitä käytetään.⁸ Olen huomannut, että moni työväline voisi olla käyttökelpoinen, mutta P4C-ohjelmassa niitä käytetään pääosin vain puhu- miseen ja keskustelemiseen. Seurauksena on narsistista toimintaa, jossa jokainen haluaa kuunnella vain itseään.

Yksi silmiinpistävä piirre on, että yhden lapsen puhuessa kaikki muut odottavat vuoroaan käsi pystyssä. He eivät kuuntele. Keskustelussa ei tällöin ole mitään haastetta, ei totuuden etsimistä. On vain väittelyä ja mielipiteiden il- maisemista.

Kertoisitko esimerkkejä työvälineistä, jotka ovat käyttökelpoisia?

Harjoitukset, joissa otetaan lähtökohdaksi teksti ja kutsutaan lapset tarkastelemaan, millaisia kysymyksiä heille siitä herää. Ongelmana tietysti on, että harjoituk- sessa valitaan vain yksi kysymys, josta sitten väitellään.

Olisi mielenkiintoista tutkia kysymyksen seurauksia, yrittää vastata siihen, tehdä jotakin täsmällisempää.

Lipmanin kirjoissa on kuitenkin hyviä harjoituksia, ja erilaisten harjoitusten keksiminen onkin yksi häneltä omaksumani idea.

olemisen tapa, opettamisen tapa,

keskustelutapa.”

(4)

(5)

Filosofisista käytännöistä

Filosofisen praktiikan kentällä ei ole yhteisesti jaettua kä- sitystä siitä, mitä filosofinen praktiikka on. Erilaisia lähes- tymistapoja näyttäisi yhdistävän ainoastaan motivaatio tuoda filosofia takaisin käytäntöön. Yleisen määritelmän puuttuessa puuttuvat myös kriteerit, joilla arvioida alan toimintaa. Tässä tilanteessa on herätty korostamaan tar- vetta tehdä toiminnasta läpinäkyvämpää. Yhden yleisen teorian rakentaminen tuskin olisi hedelmällistä, mutta praktikoita on haastettu itse selventämään oman toimin- tansa lähtökohtia. Brenifierin lähestymistapa on tällä het- kellä yksi tunnetuimmista ja ehkä myös parhaiten doku- mentoiduista. Praktikon tekemisiin voi tutustua lukuisissa Youtube-videoissa. Hän on eritellyt menetelmänsä osate- kijöitä filosofisissa harjoituskirjoissaan. Onpahan Brenifier myös kirjoittanut teoksen Apologie de la métaphysique, jossa hän pyrkii rakentamaan teoreettisen perustan toimin- nalleen⁹.

Miten määrittelisit, mitä ’filosofinen praktiikka’ on?

Filosofinen praktiikka on pyrkimys saattaa filosofia

käytäntöön, jossa hämmästellään maailmaa, kysellään maailmaa ja itseä. Kuten filosofiassa yleensä, tämäkin voidaan kyseenalaistaa ja sitä voidaan tarkastella eri nä- kökulmista. Yksi tapa määritellä filosofian harjoittaminen on eritellä työskentelyn kaksi eri puolta. Ensim- mäinen on työskentely asenteiden parissa. Asenteita ovat esimerkiksi hämmästys ja keskittyminen tai tietty sym- patia, jossa etsitään jotakin yhdessä, eikä vain väitellä. Sa- malla pyritään säilyttämään kyky kohdata toiset ihmiset ja kyky kohdata erilaisia näkökulmia. Toinen puoli on erilaisten taitojen parissa työskentely, jossa on opittava analysoimaan, tulkitsemaan, kyseenalaistamaan ja käsit- teellistämään.

Kuinka vertaisit omaa lähestymistapaasi muihin filosofisen konsultaation muotoihin, jotka ovat lä- hestymistavaltaan ymmärtävämpiä tai joilla on teo- riataustanaan esimerkiksi fenomenologia tai herme- neutiikka?

Kun kuulen jotakin tällaista, kuulen pelkkää puhetta.

Olen nähnyt esimerkiksi konsultoinnissa paljon sellaisia

(6)

ihmisiä, jotka teeskentelevät, että heillä on jokin teoria.

En kuitenkaan näe käytännössä mitään todellista toimintaa.

Mielestäni yksi määrittyneempi praktiikan muoto on esimerkiksi Gerd Achenbachilla, yhdellä ensimmäisistä filosofisen konsultaation harjoittajista. Achenbachilla on praktiikassaan vieras, ja tällä vieraalla on jokin ongelma tai kysymys. Tämän jälkeen filosofi valaisee kysymystä filosofisen kulttuurin ja oman elämänsä aineksilla. Hän ei niinkään kysele vaan antaa tulkintoja, erilaisia tapoja tarkastella asioita. Toinen käytäntö on amerikkalaisen Lou Marinoffin lähestymistapa, joka on pohjimmiltaan käy- tännöllisempi. Marinoff haluaa ratkaista ongelmia. Hän kysyy ensin kysymyksiä, jotka tarkentavat aihetta, minkä jälkeen hän käyttää jotakuta filosofia ratkaistakseen on- gelman. Tämä on perusajatus.

Yksilökonsultaatioissa nämä kaksi ovat tunnistettavia ja todellisia lähestymistapoja. Niistä voi joko tykätä tai olla tykkäämättä, mutta niillä on jokin merkitys. Oma tapani tähtää selvemmin kyselemiseen.

Käytän fenomenologista reduktiota praktiikassa. Se on hetki, jolloin tartutaan ilmiöön ja analysoidaan se, redusoidaan se perustavimpiin osatekijöihinsä. En ole kuitenkaan nähnyt vielä ketään, joka käyttäisi fenomeno- logiaa pääasiallisena työskentelytapana. Internetissä hyvin harva muuten esittelee praktiikkaansa, mikä paljastaa, kuinka paljon paskapuhetta on ilmoilla. Praktiikan voi kuvata ottamalla esimerkiksi vain yhden henkilön. Näin voi näyttää oman työskentelytapansa. Tällaista ei kuitenkaan ole tarjolla.

Mitä ajattelet Pierre Hadot’n esittelemästä käsit- teestä ’filosofia elämäntapana’?¹⁰

Luoja, tämä Hadot! Hänellä on kiinnostavia ajatuksia, mutta samaan aikaan hän on viittauspiste ihmisille, jotka eivät tahdo filosofian olevan haastavaa. Ihmi-

sille, jotka ovat narsistisia, ajattelevat itseään ja haluavat elää kivaa pikku elämäänsä käymättä dialogia toisten ihmisten kanssa. Hadot on täysin akateeminen, eikä hän ollut kiinnostunut filosofian harjoittamisesta, kun yritin keskustella hänen kanssaan. Hän tahtoo puhua siitä, kuinka filosofiaa harjoitettiin antiikissa. Hänen ehdotta- mansa on pehmeintä, mitä ihminen voi itselleen tehdä – ei mitään haastavaa. Hadot on kuitenkin tehnyt tunne- tuksi sen, että filosofia liittyy jotenkin myös käytäntöön.

Filosofisen praktikon eetos

Brenifierin tapa harjoittaa filosofiaa on koettu hyvin autoritäärisenä ja epäsovinnaisena. Kokemusta voi ym- märtää suomalaisen koulumaailman näkökulmasta. Tut- tujen oppilaslähtöisten opetusmenetelmien sijaan Bre- nifier tarjoaa hyvin opettajakeskeistä lähestymistapaa.

Toinen näkökulma aukeaa suomalaisesta mentaliteetista – vahva usko kohteliaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen tarjoaa vastuksen Brenifierin suorapuheisuudelle ja ky- seenalaistamiselle. ”Suomalaisessa kulttuurissa on tapana piilottaa ongelmat. Täällä harjoitetaan eufemismia. Joka kerta kun kohdataan ongelma, sille annetaan nätti nimi, koska ongelma on liian raskas kohdata.”

Brenifierin mukaan kohteliaisuuden ykkösmaa on kuitenkin Norja. Suomesta Brenifier jatkaa matkaansa Osloon, jossa hän pitää seminaarin otsikkonaan ”How to Get Beyond Polite Conversation in Philosophical Practice?” Siellä keskitytään praktikon eetokseen ja ky- sytään, millaista käytöstä praktikko voi sallia itselleen.

Tästä on luettavissa norjalaisten itsereflektion lisäksi myös haaste Brenifierille perustella käytöstään.

Sinun on syytetty olevan tyly ja epäkohtelias vie- raillesi. Miten vastaat, mitä tämä epäkohteliaisuus on?

”Työskentelen edelleen ih-

misyyden puolesta. Siirryin

vain poliittisesta filosofiseen

toimintaan.”

(7)

kontekstin mukaan. Voidaan sanoa, että Sokrates ei ollut kunnioittava. Tai tarkastellaan kyynikoita, mikä tarjoaa räikeämmän esimerkin. Muistatko kertomukset kyy- nikko Diogeneesta, joka masturboi julkisesti? Voidaan huomauttaa, että hän ei ollut kohtelias. Kaikki muut kyynikot kuitenkin sanoivat, että hän oli erittäin kohtelias, kohteliaampi kuin kukaan muu. Nimenomaan hänellä oli perustava usko ihmisten kykyyn hyväksyä totuus. Tämä on tietysti vastoin yleistä tapaa toimia.

Entä onko olemassa kriteeriä, että ollakseen filo- sofian praktikko täytyy myös noudattaa elämässään itse omia periaatteitaan?

Tämä on kuin kysyisi, täytyykö papin tehdä mitä tekee saarnatakseen siitä. Sanoisin kyllä ja ei. Kyllä, koska muuten se ei olisi todellista. Ei, koska hän saarnaa ihannetta. Tätä ihannetta ei kukaan voi toteuttaa. Samoin on filosofisen praktikon kohdalla. Hän kutsuu ihmisiä käyttämään järkeä, mutta hänelle itselleen tulee vastaan sellaisia syitä, että järjen käyttö joskus unohtuu. Toki pe- riaatteet antavat jonkinlaisen ohjaavan ihanteen.

Onko sinulla jokin eettinen kriteeri, jota seuraat praktiikassasi?

Kyllä. Itseluottamus. Se on perustava kriteeri.

Filosofia ja politiikka

Ranskassa käydään presidentinvaalit tänä keväänä.

Mitä ajattelet vaaleista ja suunnasta, johon maa on kulkemassa?

nestänyt pitkään aikaan.

Miksi?

Mielestäni vaaleista puuttuu todellinen sisältö. Sillä, miten asioista päätetään, ei ole mitään tekemistä niiden ihmisten kanssa, joita näytetään televisiossa. Asioista pää- tetään kaiken sen tuolla puolen. Ajattelen myös, että on olennaisempiakin tapoja työskennellä ihmisyyden puolesta, kuten työstää ajattelua. Nuorena olin radikaali kom- munisti ja yritin saada aikaan vallankumouksen. Kun huo- masin, ettei se toiminut, keskitin pyrkimykseni uudelleen.

Työskentelen edelleen ihmisyyden puolesta, mutta siirryin poliittisesta toiminnasta filosofiseen toimintaan.

Eivätkö nämä kaksi ole tekemisissä keskenään?

Ne sekä liittyvät toisiinsa että eivät. Tämä on Pla- tonilla ydinkysymys politiikan ja filosofian suhteessa.

Toinen on ajassa ja toinen ajan ulkopuolella. Pyrkimykset yhdistää nämä kaksi eivät ole olleet kovin onnistuneita.

Nähdäkseni niissä työskennellään niin eri tasoilla.

Tänä päivänä ongelmana kuitenkin on, että todellinen politiikka puuttuu kokonaan. Asiat määräytyvät pitkälti muuttumattomien prosessien pohjalta. Näemme tämän esimerkiksi siinä, ettei vasemmiston ja oikeiston välillä ole juurikaan eroa. Ne ovat hegemonisia puolueita.

Emme elä politiikan vaan hallinnoinnin aikakautta.

Oscar Brenifierin lähestymistapaan voi tutustua verkkosivuilla www.pratiques-philosophiques.fr.

Sivuille on koottu videoita ja kirjallisuutta filosofian harjoittamisesta.

Viitteet & Kirjallisuus

1 Brenifieriltä on suomennettu teos Kes- kusteleva opetus (Enseigner par le débat, 2001). Suom. Tapani Kilpeläinen. niin

& näin, Tampere 2009.

2 Filosofinen praktiikka on 1980-luvulla alkunsa saanut filosofian harjoittamista korostava lähestymistapa filosofiaan. Alku liitetään saksalaiseen filosofiin Gerd B.

Achenbachiin (s. 1947), joka avasi vuonna 1981 ensimmäisen filosofin vastaanoton.

Myöhemmin toiminta on levinnyt ympäri maailmaa ja saanut filosofisen vastaanotto- toiminnan rinnalle myös muita muotoja, kuten filosofiset ryhmäkeskustelut ja yrityskonsultaatiot. Toisenlaisina filosofian harjoittamisen esimerkkeinä voi mainita Matthew Lipmanin (1922–2010) ohjelman ”filosofiaa lapsille” (P4C) ja Leonard Nelsonin (1882–1927) sokraattisen keskustelun menetelmän. Nykyään filoso- fisella praktiikalla usein viitataan yhdessä näihin kaikkiin erilaisiin tapoihin harjoittaa filosofiaa käytännössä – erotuksena akateemisesta, teoreettisemmasta tavasta tutkia ja opettaa filosofiaa. Praktiikan mää- ritelmästä ja historiasta, ks. lisää kirjasta Ajatuksia filosofisesta elämästä. Toim. Pia Houni & Perttu Salovaara. niin & näin, Tampere 2014. Suomessa filosofista praktiikkaa edistää vastikään perustettu yhdis-

tys Filosofisen praktiikan verkosto (www.

filosofit.fi/FiPra). Lasten ja nuorten kanssa filosofointiin on puolestaan keskittynyt toinen uusi yhdistys Filo ry (www.filory.fi).

Vrt. viite 7.

3 La philosophie, une école de la liberté.

Enseignement de la philosophie et appren- tissage du philosopher. État des lieux et regards pour l’avenir / Philosophy – A School of Freedom. Teaching Phi- losophy and Learning to Philosophize.

Status and Prospects. UNESCO, Paris 2007. Verkossa: unesdoc.unesco.org/

images/0015/001541/154173e.pdf.

4 Brenifier kritisoi Onfrayta jo 2004 ilmestyneessä puheenvuorossaan Onfray ou pas? Diotime. No. 22, 2004. Verkossa: www.educ-revues.

fr/DIOTIME/AffichageDocument.

aspx?iddoc=32620.

5 Sokraattisen menetelmän päätepiste eli ristiriitojen paljastaminen ja uinu- van tiedon nostaminen tietoisuuteen.

”Maieutiikka”. Tieteen termipankki, 9.02.2017. Verkossa: tieteentermi- pankki.fi/wiki/Filosofia:maieutiikka 6 Hannu Juuso & Tuukka Tomperi,

Filosofia-aloite (2010). Aloitteen verkko- sivut: filoaloite.wordpress.com/.

7 P4C on lyhenne sanoista Philosophy for Children ja viittaa professori Matthew Lipmanin kollegoineen 1970-luvulla

Yhdysvalloissa käynnistämään filosofiaa lapsille -ohjelmaan. Lipman pyrki tuo- maan filosofian jo hyvin pienten lasten opetukseen ja siirtämään opetuksen pai- nopisteen lasten omaan ajattelemiseen.

Lipmanin vuonna 1974 perustama Insti- tute for the Advancement of Philosophy for Children toimii edelleen liikkeen tärkeänä koulutus- ja tutkimuskeskuk- sena.

8 Brenifier on kirjoittanut Lipmanin menetelmästä analyysin Regard critique sur la méthode Lipman. Diotime. No.

21, 2004. Artikkeli on julkaistu englan- niksi otsikkonaan ”A Quick Glance at the Lipman Method” norjalaisen Norwegian Centre for Philosophy with Children and Youthin sivustolla: buf.no/

en/read/txt/?page=ob-lip.

9 L’Harmattan, Paris 2015. Vrt. näyte Brenifierin verkkosivuilla: pratiques-philosophiques.fr/livres-gratuits-2/?lang=en.

10 Filosofi ja filosofian historioitsija Pierre Hadot (1922–2010) on esittänyt ajatuk- sensa filosofiasta elämäntapana esimerkiksi suomennetussa teoksessaan Mitä on antiikin filosofia? (Qu’est-ce que la phi- losophie antique?, 1995). Suom. Tapani Kilpeläinen. niin & näin, Tampere 2010. Hadot’n ajattelu on innoittanut monia praktikkoja.