• Ei tuloksia

View of The youth need chemistry, chemistry needs the youth

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "View of The youth need chemistry, chemistry needs the youth"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

LUMAT 1(4), 2013

371

Nuoret tarvitsevat kemiaa, kemia tarvitsee nuoria!

Riitta Talvenlahti

Projektipäällikkö, kemianteollisuus, Tiiminvetäjä, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Abstrakti ChemBio 2013 -päivien alussa käytiin paneelikeskustelua teemasta ”mihin nuoret tarvitsevat kemiaa?” Kemianteollisuuden näkökulmasta vastaus on selkeä. Kemiaan perustuva liiketoiminta on Suomessa merkittävä teollisuudenala, jonka menestys perustuu osaavaan henkilöstöön nyt ja tulevaisuudessa. Teollisuus tekeekin paljon työtä sen eteen, että nuoret kiinnostuvat alasta entistä suuremmin joukoin.

Nuoret tarvitsevat kemiaa, kemia tarvitsee nuoria!

Nykynuoremme eli Y-sukupolven edustajat, tai diginatiivit, kuten näitä 1980-90 -luvuilla syntyneitä kutsutaan, ovat 2020-luvulle tultaessa valloittaneet työpaikat kautta Suomen.

Heidän asenteensa ja odotuksensa työelämälle poikkeavat radikaalisti vanhempien sukupolvien käsityksistä. Työn ja oman elämän tasapaino sekä työn merkityksellisyys ja eettisyys ovat heille palkkaa ja statusta tärkeämpiä kriteerejä työpaikan valinnassa. Tämän päivän teinit odottavat huomisen työelämässä sparraavaa esimiestyötä, runsasta ja avointa palautteen kulkua sekä mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen.

Kemian yritykset pystyvät vastaamaan nuorten odotuksiin ja tarjoamaan monia nimenomaan nuorten arvostamia asioita. Alalla on haasteellisia ja merkityksellisiä työtehtäviä, mahdollisuuksia jatkuvaan ammattitaidon kehittämiseen, joustavia työaikamalleja, jotka mahdollistavat työn ja oman elämän tasapainon, kannustavaa johtamista ja palkkausta sekä runsaasti kansainvälisyyttä ja mahdollisuuksia verkostoitua.

Puhumattakaan kestävän kehityksen tuotteista ja palveluista, joiden avulla voidaan oikeasti varmistaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointi.

Kemianteollisuus on pitkään työllistänyt Suomessa noin 30 000 työntekijää. Vaikka työntekijämäärissä ei ole nähtävissä suurta kasvua, tarvitaan uusia työntekijöitä mm.

suurten ikäluokkien eläköityessä. Erityisesti ammattitaitoisista prosessinhoitajista on jo nyt pulaa useissa kemian yrityksissä.

Koulussa kemia koetaan helposti tieteelliseksi ja teoreettiseksi aineeksi, joten oppilaille olisi hyvä avata käytännönläheisesti sitä maailmaa ja työelämää, jossa kemian osaamista tarvitaan. Luma-aineiden opettajilla on opinto-ohjaajien ohella tuhannen taalan paikka kertoa oppilailleen kemian alan ammateista ja työpaikoista ja tehdä alasta entistä kiinnostavampi uravalinnan kohde nuorille. Työelämäantia voi ammentaa esim. kemian yritysten kanssa tehtävästä yhteistyöstä, kemian yritysten nettisivuilta tai

www.chemind.fi

ja

www.kunkoululoppuu.fi/kemianteollisuus

-sivuilta. Ohjaus kannattaa, sillä kemia tarjoaa hauskaa ja mielenkiintoista työtä, jolla pelastetaan maailma!

(2)

TALVENLAHTI

372

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

The research project had two interconnected goals: (i) to produce a course supporting chemistry teachers’ understanding of nature of science within the context of chemistry

The theoretical part of this study addressed: (a) the nature of chemistry, (b) meaningful chemistry learning, (c) students’ understanding of chemical reactions, (d)

The Department of Chemistry at the University of Jyväskylä annually organizes an experimental chemistry field course (5 credits) for chemistry teacher students. An

They also enable the “doings” that are characteristic of the practice (for example, the creation of youth centres or other arenas of youth work, wages of the youth workers,

One of the most central examples is the Youth Barometer, which is im- plemented every year jointly by the State Youth Council and the Finnish Youth Research Net- work to measure

The role of the State Youth Council (previously known as the Advisory Council for Youth Affairs) in the project was to provide support through financing the fees of interpreters

The survey was completed by young people who had participated in at least one inter- national activity organised by several youth centres in three countries. The centres were

These are in particular the following: 11 1) Unified space means, e.g., objective and undisputed defi- nitions of space where we can find, e.g., common and united external tasks.