Eeva Korpilahti
Luonnon monimuotoisuus metsätaloudessa
Kansainväliset sopimukset luonnonvarojen kestävästä käytöstä
Strasbourgin metsäministerikonferenssi
E
uroopan metsien terveyden tilassa havaitut muutokset herättivät 1980-luvulla huolen met- sien taloudellisista ja sosiaalisista arvoista sekä metsien kulttuuri- ja ympäristöarvoista. Yhteinen huoli metsistä johti poliittisella tasolla toimenpitei- siin metsien kestävän käytön ja suojelemisen tur- vaamiseksi. Euroopan maat järjestivät Strasbour- gissa v. 1990 metsän suojelua käsittelevän ensim- mäisen ministerikonferenssin, jonka valmistelijoi- na olivat Ranska ja Suomi. Konferenssiin osallistui 31 Euroopan valtiota. Osallistujavaltiot sopivat yh- teisiksi tavoitteiksi metsien elinvoimaisuuden tur- vaamisen, kestävän käytön ja suojelun sekä sitou- tuivat tekniseen ja tieteelliseen yhteistyöhön. Näis- tä aloitteista kirjattiin kuuden kohdan päätöslausel- mat, joita on työstetty seurantakokouksissa. Ta- voitteina oli lisätä maiden välistä yhteistyötä met-sien kestävän käytön kehittämiseksi, ja laatia mit- tareita kestävän käytön seuraamiseksi sekä paran- taa yhteistyötä metsäntutkimuksessa. Seurantatyös- kentelyn raportissa todetaan, että Strasbourgin pää- tökset ovat laajentaneet yhteistyötä maiden kesken.
Ne ovat edistäneet metsien säilymistä välittömästi vaikuttavina toimina, kuten metsäpalojen tietoai- neistona, ja pitkäaikaisesti vaikuttavina toimina, kuten metsien terveydentilan seurantana, ja toimen- piteinä puiden perimäaineksen monipuolisuuuden turvaamiseksi.
UNCED:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa
Metsien kestävän käytön periaate kirjattiin maail- manlaajuisesti koskemaan kaikkia maapallon met- siä v. 1992 YK:n järjestämässä ympäristö- ja kehi- tyskonferenssissa Rio de Janeirossa. Sopimuksen keskeinen sisältö koskee kaikkien metsien käyttöä kestävyyden periaatetta noudattaen, metsien suoje-
toida sitoumusten toimeenpanosta. Työskentelyn tavoitteena on myös arvioida, kuinka päätöslausel- mien tavoitteita on saavutettu. Seurantaprosessissa on korostettu yleiseurooppalaisen työskentelyn merkitystä tavoitteiden saavuttamiseksi ja jatkuvuu- den turvaamiseksi. Asiantuntijatason kokoukset pi- detään vuosina 1996 ja 1997. Samalla valmistellaan seuraavaa ministerikonferenssia. Helsingin konfe- renssin päätöksen mukaisesti metsän suojelun kol- mannen ministerikonferenssin puheenjohtajuus on Portugalilla ja Itävallalla. Kolmas ministerikonfe- renssi pidetään maaliskuussa 1998 Lissabonissa.
Kestävä metsätalous
Helsingin metsäministerikonferenssissa määriteltiin kestävä metsätalous seuraavasti: Kestävä metsäta- lous tarkoittaa metsien ja metsämaiden hoitoa ja käyttöä siten, että säilytetään niiden monimuotoi- suus, tuottavuus, uudistumiskyky, elinvoimaisuus, ja mahdollisuus toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa merkityksellisiä ekologisia, taloudellisia ja yhteis- kunnallisia toimintoja paikallisilla, kansallisilla ja maailmanlaajuisilla tasoilla, sekä siten, ettei ai- heuteta vahinkoa muille ekosysteemeille. Allekir- joittajamaat ovat sitoutuneet noudattamaan metsi- en ja metsämaiden käytössä kestävän metsätalou- den periaatetta ja ovat hyväksyneet monimuotoi- suuden säilyttämisen ja edistämisen olennaiseksi osaksi kestävää metsätaloutta.
Jotta kestävän metsätalouden harjoittaminen ja monimuotoisuuden edistäminen voidaan osoittaa, tarvitaan kriteereitä, joiden mukaan käsitteitä voi- daan arvioida käytännössä. On myös tarpeellista pystyä osoittamaan ajan kuluessa tapahtuvat muu- tokset, ja kuinka hyvin asetetut tavoitteet on saavu- tettu. Kriteereiden ensimmäinen laadinta tapahtui yleiseurooppalaisessa kokouksessa maaliskuussa 1994. Lausunto- ja valmisteluvaiheiden jälkeen Hel- singin metsäministerikonferenssin seurantakokous julkaisi lokakuussa 1994 luettelon eurooppalaisista kriteereistä ja määrällisistä indikaattoreista. Niiden valmistelussa on tärkeänä näkökohtana ollut, että niiden pitää olla tieteellisesti perusteltuja, teknises- ti käyttökelpoisia ja jokaisen maan käyttöä varten taloudellisia. Kriteereitä ja indikaattoreita voidaan lua ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä.
Sopimus on luonteeltaan kansainvälinen laki. Siinä ei määritetä sopijamaille yksityiskohtaisia velvoit- teita, mutta kehoitetaan turvaamaan lajien perintö- aineksen, lajien ja ekosysteemien sekä maisema- elementtien monimuotoisuuden säilyminen. Sopi- muksen henkeen kuuluu, että monimuotoisuuden säilyttäminen sisällytetään ja sovitetaan yhteen met- sien käytön kanssa. Koskemattomia, luonnontilai- sia suojelualueita halutaan myös säilyttää. Metsiin liittyy lisäksi sopimuksen ilmakehän suojelua kos- keva osa. Kestävän metsätalouden mittareita työs- tävät koko maapallon metsien seuraamista varten Helsingin ministerikonferenssin seurantakokoukset, International Tropical Timber Organization (ITTO) ja non-European Working Group of Temperate and Boreal Forests.
Helsingin metsäministerikonferenssi
Strasbourgin seurantatyöskentelyn jatkoksi järjes- tettiin toinen Euroopan metsäministerikonferenssi Helsingissä v. 1993. Helsingin konferenssiin osal- listui 34 maata ja Euroopan Unioni. Konferenssin tarkoituksena oli Strasbourgin päätöslauselmien toi- meenpanon määrittely ja yksityiskohtaisempi kä- sittely sekä yleisen julkilausuman muokkaaminen.
Helsingin konferenssin tuloksena päätettiin vii- den Strasbourgin päätöslauselman edistämisestä sekä sovittiin neljästä uudesta päätöslauselmasta.
Strasbourgin päätöslauselmat koskivat seuranta- ja kehittämistyöskentelyn jatkamista. Helsingin pää- töksinä kirjattiin seuraavat:
H1 Euroopan metsien kestävän hoidon ja käytön yleis- periaatteet,
H2 Euroopan metsien biologisen monimuotoisuuden säi- lyttämistä koskevat yleisperiaatteet,
H3 Metsäalaa koskeva yhteistyö taloudellisessa muu- tosvaiheessa olevien maiden kanssa,
H4 Strategia Euroopan metsien sopeuttamiseksi pitkäl- lä aikavälillä ilmaston muutokseen.
Helsingin metsäministerikonferenssissa päätettiin, että yleiseurooppalaisen seurantatyöskentelyn koor- dinointi on puheenjohtajamaiden, Suomen ja Portu- galin, vastuulla. Jatkotyöskentelyn tehtävänä on kehittää metsien tilaa koskevia mittareita ja rapor-
myöhemmin uudistaa käyttökokemuksen ja uuden tieteellisen tiedon perusteella.
Euroopan kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaat- torit
Kestävän metsätalouden kriteerit kuvaavat kestä- vyyden periaatetta käsitteellisesti. Kriteerit ovat ominaisuuksia, joiden perusteella metsien ominais- piirteitä ja metsätaloutta voidaan arvioida. Helsin- gin metsäministerikonferenssin seurantakokouksen valmistelemat yleiseurooppalaiset kestävän metsä- talouden kriteerit ovat seuraavat:
1. Metsävarojen ylläpitäminen ja tarkoituksenmukai- nen lisääminen sekä metsien merkitys maailmanlaa- juiselle hiilenkierrolle,
2. Metsien terveyden ja elinvoimaisuuden ylläpitämi- nen,
3. Metsien tuotannollisten toimintojen ylläpitäminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen (puutuotteet ja muut tuotteet),
4. Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen metsäekosystee- meissä,
5. Metsien suojelutoimintojen ylläpitäminen ja tarkoi- tuksenmukainen lisääminen metsien hoidossa (eri- tyisesti maaperä ja vesistö),
6. Muiden yhteiskunnallisten, taloudellisten ja kulttuu- risten toimintojen ja edellytysten ylläpitäminen.
Kriteereiden toteutumista arvioidaan indikaattoreil- la, jotka jakaantuvat määrällisiin ja kuvaileviin.
Määrälliset indikaattorit ovat tyypillisimmillään muutoksen mittoja. Indikaattoreita varten tarvitta- vista mittauksista osa saadaan jo käynnissä olevien tutkimus- ja seurantajärjestelmien tuloksina, mutta joitakin indikaattoreita varten tarvitaan uusien mit- tausten tekemistä. Joidenkin indikaattoreiden mit- taamiseksi tarvitaan uuden systemaattisen mittaus- ohjelman toteuttamista.
Joitakin kestävän metsätalouden piirteitä voidaan tarkastella ainoastaan politiikan välineiden ja nii- den tehokkaan käytön kannalta. Näitä seurataan
Kuva 1. Harmaaleppää kasvava rehevä lehto, jossa pintakasvillisuutena runsaasti saniaisia, metsätähtiä ja käenkaalia. Kuva Metla/Erkki Oksanen.
Kuva 2. Uhanalaisten lajien määrä elinympä- ristöittäin. Uhanalaisten lajien määrien ja osuuksien muutokset verrattuna metsälajien kokonaismääriin on yksi luonnon monimuo- toisuuden määrällinen indikaattori. Lähde:
Metsätilastollinen vuosikirja 1995.
kuvailevien indikaattoreiden avulla. Kuvailevia in- dikaattoreita on neljää tyyppiä:
– Lainsäädännöllinen ohjaus, jota käyttävät valtioiden parlamentit ja hallitukset, ja joiden säädökset ovat sitovia.
– Institutionaaliset järjestelyt tarkoittavat erilaisia lain- sääteisiä ja institutionaalisia keinoja ja toimenpitei- tä. Näihin kuuluvat esim. toimenpideohjelmien laati- miset, sopimukset, organisaatioiden, yritysten ja tut- kimusyhteisöjen välinen yhteistyö, kansainvälinen yhteistyö jne.
– Taloudellinen ohjaus tarkoittaa valtion tekemiä tuki- toimia valittuihin tarkoituksiin. Ne voivat olla talou- dellisia kannustimia, veroja tai oikeuksia.
– Tiedolliset keinot perustuvat tiedon käyttöön, kuten esim. ohjeistukset, maankäytön suunnittelu, tilastol- liset kartoitukset ja neuvonta.
Eurooppalaiset kriteerit ja indikaattorit toimivat pohjana sovellettaessa metsäministerikonferenssin päätöslauselmien toteutusta ja seurantaa kunkin maan metsätalouteen. Sopijamaat arvioivat ja työs- tävät indikaattoreita oloihinsa sopiviksi. Yhteismi- tallisuuden vuoksi indikaattoreiden pitäisi kuiten- kin pysyä mahdollisimman samansisältöisinä eri maissa. Seurantakokousten tehtävänä on järjestää yleiseurooppalaisten kriteereiden ja indikaattorei- den mukainen maiden metsätalouden arviointi, ja seurata metsien kehittymistä kestävyyden kannal- ta. Seurantakokous kerää maitten raportit, joiden perusteella yleinen arvio kehityksen suunnasta teh- dään.
Suomen metsätalouden kestävyyden mittarit
Metsätieteen päivien toisen päivän esitelmissä tar- kasteltiin, miten ministerikonferenssin määrittele- mää metsätalouden kestävyyden periaatetta ja luon- non monimuotoisuuden säilyttämistä on toteutettu Suomen metsäpolitiikassa ja käytännön metsätalou- den toimissa. Metsäneuvos Pekka Patosaari Maa- ja metsätalousministeriöstä puhui kestävän metsä- talouden kriteereiden ja indikaattoreiden valmiste- lusta Suomen oloihin sovellettaviksi.
Maa- ja metsätalousministeriö asetti huhtikuussa 1995 metsäpolitiikan osaston yhteyteen projektin, jonka tehtävänä oli valmistella maatasolle soveltu- vat sosioekonomiset ja ekologiset kestävän metsä- talouden kriteerit ja indikaattorit, sekä tehdä niiden pohjalta ehdotus alue- ja metsätalousyksikkötason mittareista. Kaksi laajapohjaista asiantuntijaryhmää tekivät valmistelutyön eurooppalaisten kestävän metsätalouden kriteereiden ja indikaattoreiden poh- jalta ottaen huomioon myös mahdollisen raaka- aineen sertifioinnin tarpeet ja näkökohdat. Maa- ja metsätalousministeriön asettama Kestävän metsä- talouden kriteeri- ja indikaattoriprojektin ohjaus- ryhmä on hyväksynyt 1.12.1995 asiantuntijaryh- mien valmistelemat Suomen kestävän metsätalou- den kriteerit ja indikaattorit sovellettavaksi valta- kunnallisesti.
Suomen kriteereiksi hyväksyttiin edellä esitetyt yleiseurooppalaiset kriteerit. Metsätalouden kestä- vyyden kuvaamiseen valittiin noin 160 indikaatto- ria, jotka sopivat kestävyyden arviointiin ja ovat käyttökelpoisia seurantaan. Suomen indikaattori- valikoima on laajempi kuin eurooppalainen luette-
0 50 100 150 200 250 300 350
400 Kangasmetsät
Lehtometsät
Kulttuuriympäristöt Harjumetsät Metsäpaloalueet Suot
Vedet Rannat Kalliot Tunturit
a b c d e f g h i j
a
e
j i h g f d c b
Kuva 3. Kitukasvuista kalliomännikköä, jossa laik- kuina avokalliota sekä jäkälä- ja varpukasvustoa.
Kuva Metla/Erkki Oksanen.
lo ja sisältää monipuolista tietoa varsinkin metsien terveydentilasta, metsien tuotteista, monimuotoi- suudesta sekä metsien sosiaalisista ja taloudellisis- ta toiminnoista ja kulttuuriarvoista. Ohjausryhmän hyväksymä indikaattoriluettelo on edelleen jatkot- yön pohjana. Valtakunnallisen raportin laadintaa varten aloitetaan luettelon mukainen tietojen ke- ruu.
Ministeriö on myöhemmin täydentänyt projektin toimeksiantoa Kestävän metsätalouden kehitysstra- tegian toteuttaminen metsätaloudessa -hankkeella.
Sen tavoitteena on kehittää alueellisen kestävän metsätalouden kehitysstrategian laadintaperiaatteet sekä alueelliset kestävän metsätalouden mittarit puu- raaka-aineen sertifioinnin tarpeisiin. Hankkeessa kootaan aineistoa ja tietoja indikaattoriluetteloa var- ten Pirkanmaan maakunnasta Pirkka-Hämeen met- sälautakunnan alueelta. Työssä myös arvioidaan indikaattoreiden käyttökelpoisuutta, soveltuvuutta ja tiedonhankintaa laajempaa seurantaa varten. Kri- teerien ja indikaattoreiden kehittäminen on myös valmistelevaa työtä uusien metsälakien ja metsäta-
louden ympäristöohjelman toteutumisen seurantaa varten. Kansalliset indikaattorit palvelevat lisäksi laajemmin Suomen tavoitteiden saavuttamiseksi kansainvälisessä metsäpolitiikassa.
Monimuotoisuuden säilyttämistavoite metsälaki- esityksessä
Metsäpolitiikan tavoitteisiin ja metsänhoitomene- telmien muotoutumiseen ovat 1990-luvulla vaikut- taneet kansainväliset sopimukset ja kansalaisjär- jestöjen toiminta luonnonarvojen puolesta. YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa allekirjoitettu biologisen monimuotoisuuden suojelua koskeva yleissopimus ja ilmakehän suojelua koskeva puite- sopimus tulivat voimaan Suomessa v. 1994. Eu- roopan toisessa metsäministerikonferenssissa Hel- singissä v. 1993 tehdyssä kestävän metsätalouden määritelmässä metsien monimuotoisuuden säilyt- täminen nostettiin tavoitteeksi puuntuottamisen rin- nalle. Helsingin konferenssi ja sen seurantakoko-
ukset ovat edistäneet Rio de Janeiron konferenssin periaatteiden täytäntöönpanoa.
Vaikka yksityismetsälaki sallikin metsän käsitte- lymenetelmien muuttumisen se ei sisältänyt näkö- kohtia metsäluonnon hoidon kannalta. Lähtökohta metsälainsäädännön uudistamistarpeelle oli met- säluonnon hoidon tavoitteiden sisällyttäminen met- sien käyttöä ohjaaviin lakeihin. Valtioneuvosto an- toi kesäkuussa 1994 periaatepäätöksen metsien kes- tävän hoidon ja käytön periaatteiden toteuttamises- ta. Päätöksen mukaan tuli aloittaa metsälainsää- dännön kokonaisuudistus. Metsälakitoimikunta jätti marraskuussa 1995 maa- ja metsätalousministeri Hemilälle mietintönsä, joka sisältää esityksen met- sänhoitolaista ja metsätalouden rahoituslaista sekä esityksen voimassa olevien yksityismetsälain, suo- jametsälain ja metsänparannuslain kumoamiseksi.
Metsänhoitolakiesityksen 1 §:ssä lain tarkoitus on määritelty seuraavasti: ”ylläpitää ja edistää met- sien kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään”. Kuten metsänhoitaja Pertti Syrjälä Metsäkeskus Tapios- ta alustuksessaan totesi, esityksen merkittävin muu- tos on se, että puuntuotantotavoitteiden rinnalle on otettu biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen kaikissa talouskäytössä olevissa metsissä.
Monimuotoisuuden säilyttämisen turvaamiseksi esitys sisältää rajoitteita eräiden tärkeiden elinym- päristöjen käsittelyyn. Näiden käsittely tulisi tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä taval- la. Monimuotoisuuden säilyttämisvelvoite on mää- ritetty lakiesityksen kolmannen luvun, ”Metsäluon- non monimuotoisuuden turvaaminen”, 10 §:ssä, jon- ka ensimmäisessä momentissa on määritelty ylei- nen periaate metsien käsittelylle. Sen mukaan ”met- sien hoidossa ja käytössä ylläpidetään edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominais- ten elinympäristöjen säilymiselle”. Pykälän toises- sa momentissa luetellaan ne elinympäristöt, joiden käsittelyssä niiden ominaispiirteet tulee ottaa huo- mioon. Niitä ovat pienvedet, rehevät suot, rehevät lehdot, luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt, pie- net kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, rotkot ja kurut, jyrkänteet ja niiden alusmetsät, sekä karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoi- semmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähä- puustoiset suot ja rantaluhdat. Lain velvoite koski-
si näitä elinympäristöjä silloin, kun ne ovat luon- nontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympä- ristöstään selvästi erottuvia ja pienialaisia.
Metsätalouden rahoituslain tavoitteena on metsi- en kestävän hoidon ja käytön ylläpitäminen ja edis- täminen metsänhoitolain mukaisesti. Lakiesityksen mukaan tukea voidaan suunnata puuntuotannon tur- vaamiseen tähtäävien toimenpiteiden ohella metsi- en biologisen monimuotoisuuden ylläpitämiseen, ympäristötukena, sekä metsäluonnon hoitohankkei- siin.
Lakiesitykset on tehty samassa hengessä kuin vallitseva yksityismetsälain tulkinta. Metsänhoito- laki määrittelee maanomistajan vähimmäisvelvoit- teet biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja metsien käytön rajoitukset. Nämä velvoitteet ja rajoitukset kuuluisivat maanomistajan sietovelvoit- teen piiriin. Toisaalta sietovelvoitteiden tulisi olla sopusoinnussa yksityisen omistusoikeuden kanssa, eivätkä ne saisi johtaa kohtuuttomiin tulkinta- ja valvontaongelmiin. Lakiesityksessä olevat sanktio- seuraamukset koskevat myös lueteltujen elinympä- ristöjen käsittelyä. Toimikunnan mietinnössä on pohdittu, kuinka pitkälle yksittäisen maanomista- jan sietovelvoite voidaan ulottaa, kun rajoitetaan metsän käyttöä ja velvoitetaan toimimaan luon- nonhoidon hyväksi taloudellisesti epärationaalisesti.
Monimuotoisuuden turvaamiseksi esitetyt puuston käsittelyrajoitukset kohdistuisivat kuitenkin pienia- laisiin ja osin puuntuotannon kannalta vähämerki- tyksisiin kohtiin. Puuntuotannon kannalta olisi mer- kitystä lähinnä lehtoihin ja reheviin korpiin koh- distuvilla rajoituksilla. Arvioita näiden alueiden pin- ta-aloista tai puuntuotannollisesta merkityksestä ei ole käytettävissä, mutta toimikunnan näkemyksenä on, etteivät esitetyt monimuotoisuutta säilyttävät rajoitukset ole merkittäviä koko metsätalouden kan- nalta.
Suomen eliöstöön lasketaan kuuluvaksi noin 42 000 lajia, joista 42 % on tutkittu uhanalaisuuden suhteen. Uhanalaisuustarkastelun pohjana on tak- sonomisen tutkimuksen perusteella tietämys maam- me eliölajeista ja niiden levinneisyydestä. Parhai- ten tunnetaan ne eliöryhmät, jotka ovat kiinnosta- neet suuria harrastajajoukkoja. Eliöiden kokonais- lajimäärä on Suomessa alhaisimpia verrattuna Eu- roopan muiden maiden lajistoon. Suomen lajistoa voidaan pitää kokonaisuudessaan poikkeuksellisen
hyvin tunnettuna, ja uhanalaisuustarkastelu on voi- tu tehdä verraten laajasta osasta lajistoa. Uhanalai- suusluokituksen mukaan lajit jaetaan häviämisto- dennäköisyyden perusteella neljään luokkaan: hä- vinneet, erittäin uhanalaiset, vaarantuneet ja sil- mälläpidettävät. Suomen Ympäristökeskus pitää yllä uhanalaisten lajien tietorekisteriä (UHEX), jon- ka tietosisällön kolme pääkohtaa ovat uhanalaiset lajit, niiden esiintymispaikat, sekä näitä koskevat havainnot. Suomessa on luokiteltu uhanalaisiksi lajeiksi kaikkiaan 1692 lajia. Tähän lukuun sisäl- tyy myös silmälläpidettävät lajit, joita on 1029 (Met- sätilastollinen vuosikirja 1995). Kaikista uhanalai- sista lajeista noin 43 % elää metsissä ja noin 5 % soilla. Metsissä elävistä uhanalaisista lajeista noin 55 % vaatii elinympäristökseen lehtometsiä. Näin tarkasteltuna lakiesityksen ympäristölista kattaa hyvin luonnontilaisina harvinaisiksi käyvät koh- teet, joissa metsien ja soiden uhanalaisia lajeja esiin- tyy.
Puuntuotannon turvaamiseksi lakiesityksessä on hakkuiden osalta velvoite huolehtia uudistushak- kuun jälkeen uuden puuston aikaansaamisesta sekä rajoitteita liian voimakkaiden harvennushakkuiden tekemiselle kasvullisissa metsissä ja uudistushak- kuiden tekemiselle liian nuorissa metsissä. Puuston hakkuuta koskevassa pykälässä myös säädetään, että ”mikäli hakkuun kohteena on metsän moni- muotoisuuden säilyttämisen tai monikäytön kan- nalta erityistä merkitystä, hakkuu voidaan tehdä
kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla”. Täl- lä kohdalla on myös merkitystä metsien luonnon- hoidon ja monikäytön kannalta.
Metsänhoitolain määrittelemien vähimmäisvel- voitteiden puitteissa puuntuotannon ja luonnonhoi- don taso perustuisi paljolti metsänomistajien va- paaehtoiseen toimintaan. Tätä kannustetaan metsä- talouden rahoituslain kautta suunnattavalla valtion tuella sekä metsäorganisaatioiden neuvonta- ja edis- tämistoiminnalla.
Monimuotoisuus mukana metsien hoidossa
Luonnonhoidon ja monimuotoisuuden säilyttämi- sen näkökohdat ovat vaikuttaneet metsänhoitosuo- situksiin ja metsissä tehtäviin toimenpiteisiin. Met- sähallitus uudisti metsänhoito-ohjeet v. 1990 ja jul- kisti v. 1993 Ympäristöoppaan, jossa tarkemmin kerrotaan luonnonhoidosta käytännön toimintana.
Metsäkeskus Tapio julkaisi v. 1994 uudet metsän- hoitosuositukset nimeltään ”Luonnonläheinen met- sänhoito”. Metsäteollisuusyritykset ovat myös uu- distaneet omissa metsissään käytettäviä metsänhoi- to-ohjeita. Ohjeistuksen uusimisen myötä organi- saatioiden henkilökuntaa on koulutettu muuttamaan käytännön toimenpiteitä uuden menettelyn mukai- seksi.
Ympäristöpäällikkö Kirsi-Marja Korhosen mu- kaan Metsähallituksen talousmetsien hoitoon vai- Kuva 4. Vuonna 1994 hakattu uudistusala, jossa on toteutettu uusia ohjeita jättämällä pökkelöitä ja puita luonnon rikastuttamiseksi. Kuva Metla/Erkki Oksa- nen.
kuttavat useat tavoitteet: taloustulos, puunsaanti, työllisyys samoin kuin virkistystarpeet, muut sosi- aaliset tarpeet ja luonnonsuojelulliset tavoitteet.
Metsähallituksessa on kehitelty työmenetelmiä, jotta metsätalouteen vaikuttavat eri tavoitteet voidaan käytännön toiminnassa yhdistää. Metsähallituksen luonnonhoidossa tärkeimpänä on uhanalaisten laji- en suojelu säästämällä niiden tunnettuja ja mahdol- lisia elinympäristöjä. Myös muut luontoarvoltaan tärkeät pienkohteet säilytetään. Uudistusalojen koon ja muodon säätelyllä huolehditaan uudistusalan mukautumisesta maisemaan. Uudistusaloille jäte- tään lehtipuita, keloja ja pökkelöitä, jotta lahopuue- liöstölle säilyisi niiden tarvitsemaa eri-ikäistä laho- puuta. Metsähallitus jättää korjuukelpoisesta puus- tosta viisi prosenttia luonnonhoidon vuoksi hak-
kaamatta. Hakkuualojen säästöpuiden ja luontokoh- teiden puuston määrä on keskimäärin kymmenen kuutiometriä uudistusalojen hehtaaria kohti. Tämä merkitsee vuosittain noin 30 miljoonan markan tu- lojen menetystä. Luonnonhoidon onnistumista Met- sähallituksessa mitataan ympäristönhoidon tarkas- tuksina.
Metsähallituksessa on kehitetty ns. alue-ekolo- gista suunnittelua laajojen metsätalousalueiden mo- nimuotoisuuden turvaamiseksi. Alue-ekologinen suunnitelma on kokonaistarkastelu, jossa kartoite- taan tietokonepohjaisen paikkatietojärjestelmän, il- makuvien, karttojen ja paikallistuntemuksen avulla laajan metsäalueen arvokkaat luontokohteet. Luon- tokohteita yhdistetään ns. ekologisilla käytävillä ja askelkivillä, jotka voivat toimia eri lajien leviämis-
Kuva 5. Uusien metsänhoitosuositusten mukaiset hakkuut vaativat ammattitaitoista ja huolellista toteuttamista, jotta tulos uuden puuston kasvattamisen kannalta ei ole samanlainen kuin aiemmat harsintatyypiset hakkuut. Vertailuksi näkymä vuonna 1938 toteutetusta harsintakoealan hakkuusta puolukkatyypin männikössä Satakunnasta. Kuva Metsäntutkimuslaitos/Risto Sarvas.
reitteinä. Ekologiset käytävät ovat usein puronvar- sien käsittelemättömiä tai lievästi harvennettuja metsäkaistaleita ja askelkivet ympäristöstään poik- kevia metsälaikkuja. Suunnitelmassa määritetään luonnontilaan jätettävät ja erikoismenetelmin käsi- teltävät kohteet samoin kuin siinä otetaan huomi- oon metsien virkistyskäyttö, riistanhoito ja kulttuu- rikohteet. Metsähallituksessa on kehitetty myös osallistavaa suunnittelua paikallisten ihmisten mie- lipiteiden ottamiseksi huomioon metsien käytössä.
Metsänhoitopäällikkö Jukka Pekkarinen esitte- li Enso-Gutzeit Oy:n biodiversiteettistrategiaa. Ta- voitteena on kehittää yhtiön ympäristöstrategiaa si- ten, että biodiversiteetin säilyttämistä koskevat ta- voitteet saavutetaan. Monimuotoisuuden säilyttä- minen yhtiön metsissä perustuu metsänkäsittelyyn siten, että turvataan valtalajiston elinolot pitämällä hakkuukierrolla yllä metsätyyppikohtaista ikämosa- iikkia ja lisäämällä uudistusalojen sisäistä moni- muotoisuutta. Metsänhoito- ja hakkuuohjeissa suo- sitetaan jätettäväksi lahopuita ja pökkelöitä noin 5 m3/ha. Pökkelöitä tehdään myös vioittuneista puis- ta katkaisemalla puiden latva. Uudistusalalle jäte- tään puita ja puuryhmiä, joiden tavoitemäärä on 5–
10 m3/ha. Taimikon hoidossa ja perkauksessa kiin- nitetään myös huomiota eri-ikäisen lahopuun esiin- tymiseen. Uhanalaisten lajien osalta tavoitteena on säilyttää niiden elinympäristöjä ja suojella alueita vähintään valtakunnallista tasoa vastaavasti. Uhan- alaisten lajien kartoittaminen on otettu tärkeäksi tehtäväksi.
Metsäkeskus Tapio on kehittänyt keväällä 1995 metsäluonnon hoidon seurantamenetelmän hakkuu- ja metsänhoitotöiden arviointia varten. Kesällä 1995 arvioitiin Metsäkeskus Tapion toimesta yli 800 koh- detta yksityisten ja yhtiöiden metsissä. Arvioinnin tavoitteena oli selvittää, miten uudet yksityismetsi- en hoitosuositukset ja metsäteollisuusyhtiöiden metsänhoito-ohjeet ovat toteutuneet. Metsänhoita- ja Risto Ranta Metsäkeskus Tapiosta esitteli arvi- oinnin tuloksia. Arvokkaita luontokohteita, kuten lähteitä, purojen varsia, jyrkänteitä, jne., on Suo- men talousmetsissä paljon. Selvityksessä on määri- telty erityisen arvokkaiksi luontokohteiksi sellaiset alueet, joissa uhanalaisten, harvinaisten tai vaateli- aiden eläin- ja kasvilajien esiintyminen on toden- näköistä. Luontokohteiden ominaispiirteet olivat säilyneet täysin noin 50 % kohteista, lähes koko-
naan 24 %:ssa ja osittain 26 %:ssa. Rannan esityk- sen mukaan suurin osa arvokkaiden luontokohtei- den ominaisuuksista pystytään säilyttämään tavan- omaisella metsänhoidolla. Parannettavaa oli löyty- nyt eniten lehtojen ja puronvarsien käsittelyssä.
Mikäli hakkuut oli ulotettu tällaisille alueille, ne oli useimmissa tapauksessa käsitelty kuitenkin va- rovaisesti.
Lahoavaa puuta löytyi hakkuualoilta noin yksi kuutiometri hehtaaria kohti. Lahopuulla elävien la- jien kannalta eri-ikäisen lahopuun määrän pitäisi olla suurempi. Tilanne tulee paranemaan lahopuu- lajistojen suhteen ajan kuluessa, kun uusien ohjei- den mukaisia hakkuita on tehty pitempään.
Luontokohteiden säilyttäminen, säästöpuiden jät- täminen ja vesiensuojelutoimet ovat olleet maan- omistajille vapaaehtoisia. Metsänhoito-ohjeet ovat muuttaneet hakkuiden luonnetta ja luonnonhoidon näkökohtia on käsittelytoimenpiteissä otettu huo- mioon varsin paljon. Yksityismetsiin jätettiin hak- kuualoille viime vuonna 2–3 miljoonaa kuutiomet- riä korjuukelpoista puuta. Tämä vähensi metsän- omistajien hakkuutuloja 300–400 miljoonalla mar- kalla. Talousmetsissä tämä merkitsee noin 15–20 markan vuotuista kustannusta hehtaaria kohti.
Luonnonhoidon näkökulman sisällyttämiseksi metsätalouteen on viimeisen viiden vuoden sisällä tapahtunut varsin paljon eri tasoilla. Samanaikai- sesti kun kansainvälisillä sopimuksilla määritettyjä periaatteita on rakennettu eurooppalaisiksi, kansal- lisiksi ja alueellisiksi määritelmiksi ja mittareiksi, on uusittu metsien käsittelyä ja hoitoa käytännössä.
Suomessa tapahtunut kestävän metsätalouden nor- mien kehittely, lainsäädännöllinen valmistelu ja metsänhoidon menetelmien ripeä uudistaminen on ollut mahdollista ainoastaan ministeriöiden, yksi- tyismetsäorganisaatioiden ja metsäteollisuuden yh- teistoiminnan tuella. Suomen aktiivisesta roolista kansainvälisessä työskentelyssä on asioiden etene- miselle ollut myös paljon merkitystä.
Metsätalouden ympäristöasioissa tapahtunut ke- hitys ja toisaalta Suomen eliölajiston ja lajien elin- ympäristöjen kattava tuntemus luovat hyvät ke- hykset ympäristöystävällisen puuraaka-aineen tuo- tannon kehittämiseksi suomalaisen puun tavaramer- kiksi. Tuloksena toivoisi syntyvän kilpailuvaltin tuotteille, kuten on tapahtunut metsäteollisuuden ympäristöteknologian kehityskaaressa.
Käytettyjä lähteitä
Ehdotus metsänhoitolaiksi ja metsätalouden rahoitus- laiksi. Metsälakitoimikunnan mietintö 30.9.1995.
Moniste.
Interim Report on the Follow-up of the Second Ministerial Conference. Ministry of Agriculture and Forestry.
Helsinki 1995.
Luonnonläheinen metsänhoito, Metsänhoitosuositukset.
Metsäkeskus Tapion julkaisuja 6/1994.
Luonnon monimuotoisuus yksityismetsissä. MTK:n oh- jelma ja suositukset. 1995.
Ympäristöopas. Metsähallitus 1993.
Metsätilastollinen vuosikirja 1995. Metsäntutkimuslai- tos 1995.
Suomen kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaatto- rit. Moniste, Maa- ja metsätalousministeriö, metsä- politiikan osasto. 1.12.1995.
Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 1991:30. Ympäristömi- nisteriö. Helsinki 1992.
Seuraavat esitelmät Suomen Mesätieteellisen Seuran järjestämillä Metsätieteen päivillä 12.–13.12.1995.
Miten monimuotoisuus turvataan metsähallituksen met- sissä? Ympäristöpäällikkö Kirsi-Marja Korhonen, Metsähallitus.
Metsien monimuotoisuuden kriteerit ja indikaattorit. Met- säneuvos Pekka Patosaari, Maa- ja metsätalousminis- teriö.
Enson biodiversiteettistrategia. Metsänhoitopäällikkö Jukka Pekkarinen, Enso-Gutzeit Oy.
Metsäluonnon hoito hakkuissa ja metsän uudistamises- sa. MH Risto Ranta, Metsäkeskus Tapio.
Monimuotoisuustavoitteiden toteutuminen metsälaki- esityksessä. MH Pertti Syrjälä, Metsäkeskus Tapio.
