ERITYISEN TUEN TARPEESSA OLEVIEN LASTEN JA NUORTEN INTEGROIMINEN SEURATOIMINTAAN
Hanna Holopainen Pro Gradu- tutkielma Liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2016
Liikuntalääketiede
HOLOPAINEN, HANNA: Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten integroiminen seuratoimintaan
Pro Gradu –tutkielma, 39 sivua, 3 liitettä (6 sivua)
Ohjaajat: Mika Venojärvi FT, dosentti, Eero Haapala FT, Päivi Partanen Liikunnanohjaaja AMK
Toukokuu 2016
Avainsanat: lapset, nuoret, liikunta, erityisliikunta, urheiluseura, integraatio
Henkilöt, joilla on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma jäävät helposti ulkopuolelle tavanomaisesta liikuntatoiminnasta. Kuopiossa toimivassa Sporttiskerhossa erityistä tukea tarvitseville lapsille tarjotaan mahdollisuus käydä tutustumassa alueen eri seurojen toimintaan ja seurojen tarjoamiin lajeihin. Tällä matalan kynnyksen tutustumistavalla erityistä tukea tarvitsevia lapsia pyritään saamaan mukaan urheiluseurojen toimintaan.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin Sporttiskerhon merkitystä toimintaan osallistuville lapsille ja heidän perheilleen. Onko kerhoon osallistumisella ollut vaikutuksia lapsen fyysiseen aktiivisuuteen sekä lapsen henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tavoitteena oli myös kartoittaa kuinka toimiva Sporttiskerhon toimintamalli oli ja kuinka hyvin erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten integrointi seuratoimintaan onnistui.
Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää millaiseksi seurat, joissa kerho on vieraillut, kokivat Sporttiskerhon toiminnan.
Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Sporttiskerhoon osallistuneille perheille (n=19) sekä toiminnassa mukana olleille seuroille (n=10). Sekä perheiden, että seurojen kyselyt koostuivat monivalinta-, avoimista sekä asteikollisista kysymyksistä.
Sporttiskerhoon osallistuneet olivat pohjois-savolaisia 9-19-vuotiaita lapsia tai nuoria.
Lasten liikuntakertojen määrä lisääntyi kerhon aloittamisen myötä, etenkin niillä jotka harrastivat liikuntaa harvemmin kuin kerran viikossa. Yhteensä 32 % aloitti jonkin liikunnallisen harrastuksen kerhon aloittaminen jälkeen ja 42 % vastanneista koki kerhon edesauttaneen lapsen osallistumista koululiikuntaan. Lapsista 37 % oli saanut kerhon myötä uusia kavereita.
Seuroista 90 % oli kokenut yhteistyön sujuneen Sporttiskerhon kanssa hyvin. Kaikki seurat kokivat toiminnan antoisana ja 70 % seuroista kokivat voivansa lähteä uudelleen mukaan toimintaan. Kolmella kymmenestä seurasta oli toiminnassaan mukana erityisen tuen tarpeessa olevia.
Tämän tutkimuksen mukaan Sporttiskerho lisäsi lasten liikunnan harrastamisen määrää.
Suurella osalla lapsista liikunnan määrä ei kuitenkaan täyttänyt lapsille ja nuorille annettuja fyysisen aktiivisuuden suosituksia. Sporttiskerho on vaikuttanut positiivisesti henkiseen hyvinvointiin kohottamalla itsetuntoa ja lisännyt kavereiden määrää..
Sporttiskerhon toiminta koetaan hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, kuitenkaan moni lapsista ei ole löytänyt tutustumiskertojen jälkeen uutta harrastusta seuroista. Seurat kokivat Sporttiskerho-toiminnan positiivisena.
Exercise Medicine
HOLOPAINEN, HANNA: Integration of the children and young with special needs to sports clubs
Master’s thesis, 39 pages, 2 appendixes (6 pages)
Supervisors: Mika Venojärvi, PhD, Eero Haapala, PhD, Päivi Partanen May 2016
Keywords: children, young, physical exercise, disability sports, club, integration
People who suffer from a long-term illness or injury easily tend to remain outside the usual sports activities. Sporttis – club is a club that operates in the city of Kuopio. It offers a possibility for children with special needs to visit the different sports clubs in the area and try out the different sports. The idea of Sporttis-club is to low the boundaries and make it easy for the children with special needs to join the sports activities that the different sports clubs have to offer.
The idea in this research was to find out the meaning of Sporttis-club’s work for the children taking part and to their families. Has Sporttis had an effect to the physical activity of the child. Is there any change in the mental or social well-being of the child? The aim also was to clear out how well did the operating model of the Sporttis-club work and find out whether Sporttis was successful in integrating the children with special needs to the sports clubs. It was also researched what the different sports clubs thought about the work of Sporttis-club.
The research was carried out as a questionnaire for the the families taking part to Sporttis- club (n=19) and for the different sports clubs (n=10). Both of the questionnaires consisted multiple-choise questions, open questions and scale questions. The children who took part to the Sporttis-club were aged between 9 and 19 and were originally from the region of Northern Savonia.
The physical activity of the children had increased after joining the Sporttis-club.
Especially among the children who before did sports less than one time a week.
Altogether 32 % started some physical hobby after joining Sporttis. Also 42 % of the people answering the questionnaire felt that Sporttis-club helps the child’s activity in school’s sports lessons. 37 % from the children had made new friends after joining Sporttis. 90% of the sports clubs thought that the cooperation with the Sporttis-club went well. All the clubs thought that the work of Sporttis-club is productive and rewarding and 70 % of the clubs would do cooperation with Sporttis again. From the sports clubs 3 out of 10 had already had children with special needs taking part to their activities before operating with Sporttis club.
According to this research Sporttis-club increased the physical activity and the amount of exercise of the children taking part to the clubs activities. However, most of the children still did not reach the amount of exercise recommended to children and youngsters.
Sporttis-club has effected positively to the mental well-being of the children by increasing self-esteem and the amount of friends. The work of Sporttis-club has been considered beneficial and necessary. Still not many children found a new hobby from the sports clubs. The different sports clubs found the work of Sporttis-club positive.
1 JOHDANTO ... 3
2 KIRJALLISUUSKATSAUS ... 5
2.1 Erityisliikunta ... 5
2.2 Liikunnan merkitys lapselle ... 7
2.2.1 Lapsen kehitys ... 7
2.2.2 Liikunnan vaikutukset henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ... 8
2.3 Lasten ja nuorten liikuntasuositukset ... 9
2.4 Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuus ... 10
2.4.1 Lasten ja nuorten harrastaminen seuroissa ... 10
2.4.2 Erityisen tuen tarpeessa olevien harrastaminen seuroissa ... 12
2.5 Integraatio ... 12
2.6 Inkluusio ... 13
2.7 Sporttiskerho ... 14
2.8 Liikunnan kokeminen ... 15
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 17
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 18
4.2 Aineisto ... 18
4.2 Menetelmät ... 18
4.3 Eettiset näkökohdat ... 19
5 TUTKIMUKSENTULOKSET ... 20
5.1 Perheiden tulokset ... 20
5.3 Seurojen tulokset ... 24
6 POHDINTA ... 28
6.1 Perheet ... 28
6.2 Seurat ... 30
6.3 Arvio tulosten hyödyntämismahdollisuuksista ja jatkotutkimusaiheet ... 33
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 35
LÄHTEET ... 36
1 JOHDANTO
Mahdollisuudet liikuntaan tulisi olla kaikilla henkilöillä samanlaiset (Rintala 2012). Näin ei kuitenkaan aina ole ja etenkin henkilöillä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma, jäävät helposti ulkopuolelle tavanomaisesta liikuntatoiminnasta. Sisäministeriön oikeusyksikön teettämän tutkimuksen mukaan pitkäaikaissairaat ja vammaiset lapset ja nuoret kokevat melko usein ennakkoluuloista suhtautumista sekä epäystävällistä kohtelua. Etenkin vammaisuuden havaittiin lisäävän ulkopuolisuuden tunnetta ja kiusaamista (Kankkunen ym. 2010).
Suomessa ei ole juurikaan tutkittu millainen yhteys toimintakyvyllä ja vammaisuudella on liikuntapalveluiden käyttöön sekä urheiluseuroissa harrastamiseen. Tutkimuksissa selvitetään harvoin syitä, miksi lapsi tai nuori ei ole mukana seuratoiminnassa.
Useimmissa tutkimuksissa on selvitetty sitä olisiko lapsella tai nuorella kiinnostusta seuratoimintaa kohtaan (Saari 2011).
Erityistä tukea tarvitseville järjestetään monenlaista toimintaa, mutta toiminta on yleensä heille suunnattua erityistä toimintaa. Esimerkiksi kunnissa toimii erityisliikunnanohjaajia päätoimisesti noin 100 henkilöä ja tuntiohjaajia noin 300 henkilöä (Opetus- ja kulttuuriministeriö VLN:n julkaisu 2014). Kuntien lisäksi erityistä tukea tarvitseville lapsille toimintaa tarjoavat urheiluseurat, partiot, seurakunnat, Mannerheimin lastensuojeluliitto, 4H-yhdistys ja yksityiset liikuntayritykset (Saari 2011).
Liikunta on erityisen tärkeää henkilöille, joilla on terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyviä haasteita (Rintala 2012). Aktiivinen liikkuminen mahdollistaa lasten fyysisen toimintakyvyn normaalin kehittymisen ja heidän täysipainoisen osallistumisen saman ikäisten lasten kanssa toimimiseen, huolimatta pitkäaikaissairaudesta tai vammasta (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005, Heikinaro-Johansson ym. 2007).
Liikunnalla on havaittu olevan myös positiivinen yhteys sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin (Eime ym. 2013). Mikäli lapsi saa liikunnasta uusia kokemuksia sekä uusia ihmissuhteita, lisääntyvät myös sosiaaliset hyödyt (Blom ym. 2013).
Kuopio on Suomen kaupungeista ensimmäinen, jossa Sporttiskerho toimii siten, että erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria pyritään saattamaan seuratoimintaan mukaan. Sporttiskerho perustettiin vuonna 2012 ja kerhon periaatteina on matalan
kynnyksen toiminta, jossa ei painoteta suorituksia tai tekniikkaa. Kerho pyrkii tuottamaan mahdollisuuksia, liikunnan iloa ja elämyksiä erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kerhoon osallistumisen vaikutuksia lapsen fyysiseen aktiivisuuteen sekä lapsen henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Lisäksi tavoitteena oli selvittää kuinka toimiva Sporttiskerhon toimintamalli on ja miten hyvin erityisen tuen tarpeessa olevien lasten integrointi seuratoimintaan onnistui.
Tutkimuksessa selvitettiin myös millaiseksi seurat, joissa Sporttiskerho oli vieraillut, kokivat kerhon toiminnan ja kuinka he ottivat erityisen tuen tarpeessa olevat lapset vastaan. Tavoitteena on, että Sporttiskerhon työryhmä pystyy hyödyntämään tuloksia kerhon toiminnan kehittämisessä.
2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Erityisliikunta
Erityisen tuen tarvetta liikuntaan voi aiheuttaa lapsen pitkäaikaissairaus, vammaisuus, kyvyt, taidot, kehitys- tai kuntotaso. Sovelletun liikunnan pitäisi palvella jokaista yksilöä parhaalla mahdollisella tavalla. Erityistä tukea tarvitsevien liikunnassa pyritään huomioimaan lapsen yksilölliset tarpeet, kehitysvaihe, valmiudet ja kiinnostuksen kohteet. Erityistä tukea tarvitsevien liikunnanopetuksesta käytetään myös nimitystä soveltava liikuntakasvatus tai soveltava liikunnanopetus (Rintala 2012). Soveltavaa liikunnanopetusta pyritään kehittämään kouluissa, liikuntatieteellisen tiedekunnan opinnoissa soveltavan liikunnanopetuksen opintoja on lisätty ja erityisliikunnanopettajia pyritään samaan suurimpiin kaupunkeihin. Aikaisemmin erityisen liikunnan tarpeessa olevat henkilöt olivat vapautettu kokonaan liikunnasta (Opetus- ja kulttuuriministeriö VLN:n julkaisu 2014).
Erityisliikunnan historiaan on vaikuttanut koululaitos, joka tavoittaa ensimmäisenä instituutiona kokonaisuudessaan tietyn ikäluokan. Jo 1900- luvun alussa voimistelunopettajantutkintoon sisältyi sairasvoimistelukoulutusta. Tällöin myös toinen liikuntakulttuuriin ja siten myös erityisliikunnan kehitykseen vaikuttanut tekijä oli urheilutoiminnan kehittyminen, jonka esimerkistä kehittyi vammaisurheilutoiminta.
1900-luvun maailmansodat vaikuttivat myös merkittävästi erityisliikunnan kehitykseen.
Sodissa haavoittuneiden kuntoutustarve oli niin merkittävä ja tästä syystä yhteiskunnan piti huomioida erityisryhmien liikunnan tarpeet. 1960- ja 1970-luvun lisääntynyt tutkimustieto liikunnan merkityksestä terveyteen edisti erityisliikunnan kehittymistä, liikuntatieteellisen ja liikuntalääketieteellisen tutkimuksen tulokset alkoivat näkyä (Rintala ym. 2012). Erityisliikunta käsite alkoi vakiintua 1960-luvulla ja Suomessa siirryttiin malliin, jossa erityisen tuen tarpeessa olevat henkilöt olivat mukana vaikuttamassa palveluiden suunnittelussa ja päätöksenteossa, eikä suunniteltu palveluita vain heille. Tällöin alettiin käyttää termiä erityisryhmien liikunta, joka käsittää sekä kuntoutuksellista liikuntaa että kilpa-urheilun (Heikinaro-Johansson ym. 2007).
Liikuntatieteellinen Seura (www.lts.fi) oli aloitteentekijänä erityisliikunnan toiminnan aloittamisessa Suomessa 1960- ja 1970-luvilla. Liikuntatieteellinen Seura on myös
käynnistänyt kuntien erityisliikunnan kehittämistyötä tukeakseen opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tuella Erityisliikuntaa kuntiin -projektit. Projektit on toteutettu vuosina 1997–1999, 2004–2006 ja 2007–2009 ja niihin on osallistunut yhteensä 39 suomalaista kuntaa. Projektien tarkoituksena oli lisätä vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja iäkkäiden liikuntatoimintaa luomalla toimiva toimintatapajärjestelmä kuntiin koulutuksen, konsultoinnin ja tiedon välityksen keinoin.
Erityisliikunta kunnissa koostuu neljästä eri osa-alueesta, jotka ovat kuntien liikuntatoimen ohjattu erityisliikuntatoiminta, erityisliikuntajärjestöjen järjestämä toiminta, kuntouttava liikunta ja koulujen soveltava liikunnanopetus (Piispanen 2010).
Valtion liikuntaneuvoston Erityisliikunnan jaosto tilaa neljän vuoden välein raportin erityisliikunnanohjaajien työn tuloksista. Vuoden 2005 raportissa todetaan kuntien kehittyneen pienin askelin eteenpäin, mutta haasteita löytyy vielä erityisliikunnan ohjaajien virkojen määrässä ja hallinnonalojen yhteistyössä (Piispanen 2010). Vuonna 2010 ilmestyneen raportin mukaan erityisliikunnan piiriin kuuluva toiminta on tasaisesti kasvanut. Etenkin kehittämissuunnitelmien määrä kunnissa oli kasvanut (Ala-Vähälä 2010).
Liikuntalaki (1054/1998) velvoittaa kunnan kehittämään terveyttä edistävää liikuntaa, tukemaan kansalaistoimintaa, tarjoamaan liikuntapaikkoja ja järjestämään liikuntaa, jossa otetaan huomioon myös erityisryhmät. Kunnissa työskentelee päätoimisia erityisliikunnanohjaajia noin 100 ja tuntiohjaajia noin 300. Viikoittain liikkuu noin 3000 liikuntaryhmää, joissa yhteensä noin 70 000 osallistujaa. Eniten ryhmiä on ikäihmisille, liikuntavammaisille ja kehitysvammaisille (Opetus- ja kulttuuriministeriö VLN:n julkaisu 2014). Kunta on päävastuussa palveluiden järjestämisessä, mutta yksityiset palveluiden tuottajat ja kansalaisjärjestöt täydentävät julkisia palveluita. Kunnan on myös toimillaan mahdollistettava vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden toimiminen yhteiskunnassa tasavertaisina jäseninä, näin ollen kunnan täytyy poistaa mahdollisia toimintamahdollisuuksia estäviä tai rajoittavia tekijöitä (Piispanen 2010).
Erityisliikunnan toimintamuodot voidaan jakaa eri osioihin. Vähäisin osuus on huippu- urheilua sekä kilpa- ja tulosurheilua, jonka toiminnassa on mukana paraolympiakomitea ja vammaisurheilujärjestöt valtion tuella. Kunto- ja virkistysliikunnassa on yhä mukana vammaisurheilujärjestöt. Erityisliikuntakasvatuksessa on toimimassa kunnan
liikuntatoimi, seurat ja myös koulutoimi. Koulutoimi sekä terveydenhuolto ovat toimivat kuntoutuksen ja kuntouttavan liikunnan parissa (Opetus- ja kulttuuriministeriö VLN:n julkaisu 2014).
2.2 Liikunnan merkitys lapselle 2.2.1 Lapsen kehitys
Fyysinen aktiivisuus on lapsen kehityksen normaalin kannalta välttämätöntä (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005). Sidekudokset, jänteet ja luukudos vaativat liikuntaa vahvistuakseen (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008). Fyysisen aktiivisuuden on havaittu vähentävän myös sydän ja verenkiertoelimistön sairauksien vaaratekijöitä (Janssen ym. 2010). Fyysisesti aktiivisiilla lapsilla on usein parempi kestävyys- ja lihaskunto sekä kehittyneemmät motoriset taidot kuin inaktiivisilla lapsilla.
Lisäksi heillä saattaa esiintyä vähemmän ahdistusta ja masennusta. Säännöllisesti toteutettu voimaharjoittelu kehittää lihasvoimaa ja -kestävyyttä lapsilla ja nuorilla.
Kuitenkin lapsia tulee kannustaa liikuntaan, joka vastaa heidän ikävaihettaan ja tuottaa heille nautintoa eli perustuu lasten luonnolliseen liikkumiseen (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008). Normaalisti lapsi oppii aistimaan kehonsa ja ympäröivän maailman seitsemän ensimmäisen ikävuoden aikana ja kehittyy siihen mennessä aktiivisesti toimivaksi yksilöksi (Rintala ym. 2002). Kun lapset liikkuvat aktiivisesti, he oppivat hallitsemaan liikkeitä ja liikkumista yhdessä lihasten, hermoston ja aistien kanssa. Liikkumistaitojen kehittyminen on pääasiassa hermostollista oppimista (Vuori 2013).
Hengästymiseen saakka liikkuminen mahdollistaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kehittymisen. Aktiivinen liikkuminen ja leikkiminen ovat tarpeellisia lapsen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005).
Lapsen tulisi saada säädellä itse liikkumistaan, jolloin se tuottaa paljon myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia. Samalla kehittyy lapsen minäkuva ja omanarvontunto. Vaikka liikunta antaa lapsen iästä riippumatta mahdollisuudet erilaisiin myönteisiin kokemuksiin ja tunnetiloihin, voivat kokemukset olla myös kielteisiä. Erityisen tärkeää on suunnitella ja toteuttaa lasten ja nuorten liikunta mahdollisimman huolellisesti, sillä positiiviset
kokemukset ovat edellytys sille, että liikkuminen jatkuu myös myöhemmin elämässä.
Liikunta tuleekin toteuttaa lasten ehdoilla ja heitä varten. (Vuori 2013). Aktiivinen liikkuminen lapsuudessa ja nuoruudessa ennustaa aktiivista elämäntapaa myös aikuisuudessa ja vaikuttaa siten merkittävästi terveyteen (Heikinaro-Johansson ym.
2007).
Kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla samanlainen mahdollisuus liikkumiseen. Liikunta on tärkeää etenkin sellaisille henkilöille, joilla on terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviä haasteita (Rintala 2012). Etenkin erityistä tukea tarvitsevalle lapselle hyvä fyysinen toimintakyky on tärkeää lapsen kehitykselle ja elämänlaadulle (Heikinaro- Johansson ym. 2007). Lasten monipuolinen liikunta on edellytys normaaliin fyysisen toimintakyvyn kehittymiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005). Fyysinen toimintakyky mahdollistaa selviämisen arjen tavallisista tehtävistä ja toimista. Fyysinen toimintakyky mahdollistaa liikkumisen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2016).
Toimintakyvyn ylläpito ja edistäminen edesauttavat mahdollisimman täysipainoista osallistumista monipuoliseen toimintaan, (Heikinaro-Johansson ym. 2007) kuten, että lapset pystyvät osallistumaan paremmin muiden saman ikäisten lasten kanssa toimimiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005).
Erityistä tukea ravitsevat henkilöt eivät välttämättä lähde liikkumaan, mikäli mahdollisuudet liikuntaan eivät ole hyvät. Syynä tähän voi olla esimerkiksi liikuntatilojen soveltumattomuus liikuntarajoitteisille tai etteivät he saa riittävästi tukea liikkumiselleen.
Nämä tekijät voivat vaikeuttaa liikkumaan lähtemistä ja laskevat näin motivaatiota liikuntaa kohtaan. Erityisryhmiin kuuluvat henkilöt voivat tarvita apua liikuntapaikalle kulkemiseen. Joten tärkeää olisi myös, että liikuntaharrastuksen ohjaajilla olisi riittävästi tietoa liikunnan soveltamisesta erityisryhmille sopivaksi, jotta he osaavat huomioida liikkujien erityis tarpeet. (Rintala 2012).
2.2.2 Liikunnan vaikutukset henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin
Liikunnalla on vaikutuksia fyysisen hyvinvoinnin lisäksi psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Liikunta parantaa etenkin itsetuntoa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Etenkin
joukkuelajit ovat sosiaaliselle hyvinvoinnille hyödyllisiä verraten yksilölajeihin, joukkuelajien sosiaalisen luonteen vuoksi. Joukkuelajien harrastaminen pienentää sosiaalista eristäytymistä myöhemmin elämässä ja suojaa ahdistukselta (Eime ym. 2013).
Liikunta on tärkeä osa lapsen sosiaalista kasvua, se tarjoaa kasvuikäiselle tärkeän sosiaalisen kentän, jossa voi opetella yhteistyön taitoja ja jossa voi solmia tärkeitä ystävyyssuhteita (Laakso ym. 2007). Myös osallistuminen välituntiliikuntaan koulussa vaikuttaa oppilaiden kokemiin sosiaalisiin tekijöihin myönteisesti (Haapala ym. 2014).
Liikunta sosiaalistaa yksilöä, opettaa ottamaan toiset liikkujat huomioon, toimimaan yhteystyössä sekä kuuntelemaan ja kunnioittamaan yhteisiä sääntöjä. Liikunnassa ollaan usein vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja se tuo läheisyyttä sekä ystävyyden ja ryhmään kuulumisen tunnetta. Liikunta vaikuttaa minäkuvan ja identiteetin kehittymiseen positiivisesti (Telama ym. 2013). Liikunnan nuorille tuomat sosiaaliset hyödyt, riippuvat siitä, kuinka liikunta on organisoitu ja millaisia ihmissuhteita liikunnan aikana syntyy. Mikäli nuori saa liikunnasta uusia kokemuksia ja ystävyyssuhteita, lisääntyvät sosiaaliset hyödyt. Liikunta voi kuitenkin myös rajoittaa muita uusia kokemuksia ja suhteita ja siten vähentää liikunnan positiivisia sosiaalisia vaikutuksia (Blom ym. 2013). Liikunnalla on myös pieni, mutta merkittävä, vaikutus lasten mielenterveyteen. Liikunnalla voidaan vähentää lasten masennusta, levottomuutta ja psyykkistä ahdistusta (Ahn ym. 2011).
2.3 Lasten ja nuorten liikuntasuositukset
Liikunnan tulisi edistää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja sen tulisi toteutetua lasten ja nuorten ehdoilla vastaten heidän kehitysvaihettaan. Näyttöön perustuvien liikuntasuositusten laatiminen lapsille ja nuorille on haastavaa, sillä liikunnalla tavoitellut hyödyt voivat olla biologisia, psyykkisiä tai sosiaalisia ja ne voidaan saavuttaa liikunnan eri osa-alueilla ja eri konteksteissa (Vuori 2013).
Lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään 60 minuuttia päivässä reippaalla tai rasittavalla kuormittavuudella (Janssen ym. 2010). Osa päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta tulee olla kestävyystyyppisen liikunnan lisäksi lihaksistoa ja luustoa kuormittavaa harjoittelua.
Lihaksistoa ja luustoa kuormittavaa harjoittelua tulee toteuttaa vähintään kolme kertaa
viikossa (Physical Activity Guidelines fo Americans 2008). Kohtuukuormitteisesta liikuntaa voi olla esimerkiksi pyöräily tai pihapelit, joissa hengitys kiihtyy ja esiintyy pientä hikoilua. Vastaavasti raskaassa liikunnassa tulee hengästyä ja hikoilla, joista esimerkkinä ovat juoksu ja uinti. Liikunta tulisi toteuttaa monenlaisissa eri ympäristöissä ja sisältäen toimia, jotka kehittävät liiketaitoja (Canadian Society for Exercise Physiology 2012). Nykyisin nuorten arjessa ei enää ole riittävästi tilanteita, joissa sydämen syke nousisi riittävästi. Tästä syystä olisi hyväksi, että nuoret löytäisivät mieleisen liikuntaharrastuksen. Kuitenkin on hyvä muistaa, että urheiluharrastus on vain hyvä lisä liikkumiseen. Tärkeää lapsen ja nuoren terveyden kannalta on se, mitä tapahtuu harjoitusten välissä eli kuinka paljon liikutaan kotona ja koulussa oloaikana (Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry. 2008). Myös päivittäisen istumisen määrään tulisi kiinnittää huomiota, jotta se jäisi mahdollisimman vähäiseksi (Canadian Society for Exercise Physiology 2012).
Mikäli lapsilla on tarkkaavaisuushäiriöitä tai oppimisen ongelmia liittyvät ne yleensä motoriikan ongelmiin. Tällöin taustalta löytyy usein puutteellisesti kehittyneet hermostolliset prosessit. Lapset tarvitsevat omia taitojaan vastaavaa monipuolisesti suunniteltua ja hyvin toteutettua mielekästä liikuntaa. Tällöin hermostolliset prosessit kehittyvät ja lapsi saa liikunnasta mielihyväntunteita, jotka motivoivat liikkumaan jatkossakin (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005).
2.4 Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuus
2.4.1 Lasten ja nuorten harrastaminen seuroissa
Urheiluseuroilla on hyvä mahdollisuus edistää jäsentensä terveyttä, sillä ne tavoittavat suuren joukon nuorista. Urheiluseuratoiminta on suuri merkitys suomalaisten vapaa-ajan vietossa. Urheiluseurojen tehtävä on perinteisesti ollut liikunnan ja urheilun käytännön toiminnan järjestäminen, jonka lisäksi seuroilla on kasvatuksellisesti merkittäviä tehtävä yhteiskunnassamme (Kokko ym. 2004).
Vuosina 2009–2010 tehdyn kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan 3-18-vuotiaista lapsista ja nuorista 92 % kertoo harrastavansa liikuntaa ja urheilua. Tämä on huomattavasti enemmän kuin reilu vuosikymmen sitten. Kuitenkin lasten ja nuorten arvioidaan olevan huonommassa fyysisessä kunnossa kuin ennen. Tämä selittyy mahdollisesti sillä, että vaikka aktiivisuus urheilulajien harrastamiseen seuroissa on lisääntynyt, se ei riitä korvaamaan muun päivittäisen fyysisen aktiivisuuden vähentymistä (Suomen liikunta ja Urheilu 2010 ). Nuoret haluaisivat olla aktiivisempia, mutta ulkoiset tekijät, kuten koulun linjaukset sekä opintosuunnitelma voivat olla esteenä vanhempien sääntöjen ja ympäristötekijöiden ohella aktiivisuutta vähentäviä tekijöitä monissa maissa (Dollman ym. 2005). Liikkuminen on vaihtunut vapaa-ajalla tapahtuvasta kaverien kanssa pelailusta ja leikkimisestä, seuroissa tapahtuvaan säännölliseen harjoitteluun.
Lähes kaksi viidestä seuroissa harrastavista, käyvät seuran harjoituksissa kolme kertaa viikossa tai useammin. Kolmannes harjoittelee seuran toiminnassa vähintään kolme kertaa viikossa. Vähintään kaksi kertaa viikossa harjoittelevia on valtaosa 3-18- vuotiaista. Seuroissa harrastavat lapset ja nuoret liikkuvat muutenkin monipuolisemmin kuin he, jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa. Liikuntatutkimuksen lapsista ja nuorista 43 % kertoo harrastavansa liikuntaa urheiluseurassa. Urheiluseurat ovat merkittävässä asemassa lasten ja nuorten harrastuneisuudessa (Suomen liikunta ja Urheilu 2010).
Tutkittaessa tekijöitä, jotka lisäävät lasten ja nuorten kiinnostusta liikuntaan ja urheiluun, tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat kaverit, ohjaaja tai valmentaja sekä lapsen vanhemmat.
Pojilla isä ja ulkomaiset urheilutähdet lisäsivät voimakkaasti innostusta liikuntaa kohtaan, kun vastaavasti tytöillä äiti, pienemmät sisarukset ja julkisuuden henkilöt olivat liikuntainnostusta lisääviä tekijöitä (Lehmuskallio 2011).
Lapsia ja nuoria eniten liikuttavia harrastuksia ovat jalkapallo, pyöräily, uinti, juoksulenkkeily, hiihto ja salibandy. Tyttöjen ja poikien välillä monissa lajeissa harrastajia on yhtä paljon, mutta kuitenkin muutamia poikkeuslajeja löytyy. Tytöt harrastavat paljon poikia enemmän voimistelulajeja, ratsastusta, tanssia ja taitoluistelua.
Vastaavasti jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssä on huomattavasti enemmän harrastajina poikia kuin tyttöjä (Suomen liikunta ja Urheilu 2010).
2.4.2 Erityisen tuen tarpeessa olevien harrastaminen seuroissa
Suomessa ei ole juurikaan tutkittu millainen yhteys toimintakyvyllä ja vammaisuudella on liikuntapalveluiden käyttöön sekä urheiluseuroissa harrastamiseen. Tutkimuksissa ei selvitetä syytä, miksi lapsi tai nuori ei ole mukana seuratoiminnassa vaan sitä olisiko lapsella tai nuorella kiinnostusta seuratoimintaa kohtaan (Saari 2011). Rintala ym. (2004) ovat tutkineet osana WHO-koululaistutkimusta pitkäaikaissairaita ja vammaisia nuoria liikunnan harrastajina. Mikäli pitkäaikaissairaat nuoret ovat mukana yleisopetuksessa, ovat he yhtä aktiivisia kuin muut saman ikäiset nuoret. Pitkäaikaissairaat ja vammaiset nuoret kuuluivat urheilu- ja liikuntaseuroihin sekä harrastivat samoja lajeja yhtä usein kuin muut saman ikäiset nuoret (Rintala ym. 2004). Positiivinen havainto on myös, että nuoret joilla on jokin vamma eivät ole vähemmän aktiivisia kuin nuoret ilman vammaa.
Kuitenkin nuoret liikkuvat liian vähän suosituksiin nähden, oli heillä tai ei jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Tämä osoittaa, sen, että nuorten fyysistä aktiivisuutta tulisi edistää (Rintala ym. 2011).
Lajiliitoilla ei ole tietoa erityisen tuen tarpeessa olevista liikunnanharrastajista, sillä toistaiseksi lajiliitoilla ei ole olemassa yhtenäistä tapaa tilastoida ja kerätä tietoja kuinka paljon heidän toiminnassaan on mukana erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Seurojen lisäksi erityislapsille toimintaa tarjoavat partiot, seurakunnat, Mannerheimin lastensuojeluliitto, 4H-yhdistys, yksityiset liikuntayritykset ja kuntoklubit (Saari 2011).
2.5 Integraatio
Integraatiolla tarkoitetaan sitä, että erityistä tukea tarvitsevat liikkujat sijoitetaan yleisiin liikuntapalveluihin ja se voidaan jakaa fyysiseen, toiminnalliseen, yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen integraatioon. Integraatio on yhteen sulautumista, jossa esimerkiksi vammaiset tai pitkäaikaissairaat oppilaat osallistuvat tavalliseen liikunnan opetukseen.
(Rintala ym. 2012). Heillä on osallistumisoikeus toteutettuun liikuntaan sekä tasa- arvoista yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Integraation perustana on yhteiskunnallinen tasa-arvo sekä pyrkimys vähentää erityisryhmiin kuuluvien lapsien ja nuorten eristämistä. Johdonmukaisesti toteutettu integraatio mahdollistaa erityisryhmiin
kuuluvien lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen samoissa organisaatioissa kuin muutkin lapset sitä harrastavat. Tasa-arvoisen aseman saavuttamiseksi kaikkien liikuntaa tukevien ja järjestävien tahojen tulee ottaa toiminnassaan huomioon myös erityisryhmien lapset ja nuoret. Koululiikunnassa tämä tarkoittaa erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen tai nuoren osallistumista tavalliseen liikunnanopetukseen, joka useimmiten tarkoittaa opetuksen soveltamista. Koululiikunnan soveltamisesta ovat vastuussa kouluissa työskentelevät henkilöt ja soveltamisen toteutus riippuu paljon heidän asenteistaan, valmiuksista sekä yhteistyöstä kouluissa työskentelevien henkilöiden kesken. Tavalliseen liikunnan opetukseen voidaan esimerkiksi pyytää konsultointiapua erityisliikunnanopettajilta tai myös oppilaan fysioterapeutilta (Heikinaro-Johansson ym.
1998).
Samassa ryhmässä toimiminen ei kuitenkaan takaa sitä, että erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret saavat heidän tarvitsemiaan tukipalveluita, kuten avustajan, apuvälineet tai riittävän soveltamisen toteutettuun liikuntaan. Vaikka erityisryhmiin kuuluvat henkilöt olisivat mukana toiminnassa, siitä ei kuitenkaan välttämättä seuraa haluttua lopputulosta.
Yhdessä toimiminen ei takaa sitä, että yhdessäolo lisääntyy, toisten hyväksyminen paranee tai sosiaaliset suhteet lisääntyisivät. Huonoimmassa tapauksessa integraatio voi olla näennäistä yhdessä olemista, jossa erityistä tukea tarvitseva lapsi ei pääse riittävästi mukaan yhteiseen toimintaan (Alanko ym. 2004).
2.6 Inkluusio
Inkluusio käsite on syntynyt 1970-luvun lopussa. Sillä tarkoitetaan täyttä osallistumista ja tasa-arvoa. Esimerkiksi kouluissa opetus järjestetään siten, että se sopii jokaiselle yksilöllisten tarpeiden mukaan (Rintala ym. 2012). Inkluusio on siis johonkin kuulumista, jäsenyyttä tai osallistumista. Kun vastaavasti ekskluusio on pääsemättömyyttä yhteiskuntaan ja instituutioihin (Eräsaari 2005 s. 259). Inkluusiossa huomioidaan jokaisen tarvitsemat tukipalvelut, jotta jokainen yksilö pystyy toimimaan omalla tasollaan osana yhteistä toimintaa (Alanko ym. 2004). Inkluusioajattelun jälkeen kaikilla on oikeus osallistua yhteiskunnan yleisiin palveluihin ilman, että heille järjestetään omia erityisiä
palvelujärjestelmiä. Inkluusiossa erityisen tuen tarpeessa oleva henkilö on toiminnassa mukana alun perin tasavertaisena henkilönä. Vastaavasti integraatiossa erityistä tukea tarvitseva lapsi liitetään valmiiseen yhteisöön (Rintala ym. 2012).
Inkluusiota ei ole juurikaan tutkittu muuta kuin liikunnanopetuksen näkökulmasta.
Koululiikunnasta saatujen tutkimustulosten siirtäminen harrastustoimintaan on haastavaa. Vaikka koululiikunnalla ja harrastustoiminnalla on paljon yhteistä, ovat niiden erot merkittävät. Koululiikuntaan liittyy oppivelvollisuus ja liikunnanopettajilta vaaditaan tiettyä koulutusta. Vastaavasti harrastustoiminta on vapaaehtoista ja harrastustoiminnan parissa voi työskennellä henkilöitä hyvin erilaisilla taustoilla ja koulutuksella. Nämä tekijät vaikeuttavat tutkimustulosten soveltamista koululiikunnasta harrastustoimintaan (Saari 2011).
Jotta inkluusioista tulisi todellisuutta, tulee opettajien muuttaa liikuntakasvatuksensa kulttuuria. Inkluusio keskittyy voimavaroihin ja yhteisöllisyyden tukeen, joka johtaa siihen, että kaikki opiskelijat oppivat terveellisen ja aktiivisen elämäntyylin läpi elämäkseen. Liikuntakasvatus pyrkii siihen, ettei ketään oppilasta syrjitä. Sen toteutuminen vaatii kuitenkin uusia ideoita siitä miten liikuntakasvatus organisoidaan sekä oppilaiden ryhmittelyn suhteen. Tähän vaikuttaa resurssien käyttö ja niitä tukevat poliittiset päätökset sekä lisääntynyt tietoisuus siitä mikä on mielekästä ja tarkoituksen mukaista liikuntaa. Jotta liikuntakasvatus on ketään syrjimätöntä, opettajien täytyy pyrkiä pois yleisestä näkemyksestä vammaisuudesta ja ajatella liikunnanopetusta sekä opetettavia opiskelijoita yhteisönä erilaisia oppijoita, joilla on erilaiset taitotasot (Tripp ym. 2007).
2.7 Sporttiskerho
Sporttiskerhot ovat erityistä tukea tarvitseville lapsille kohdistettu liikuntakerho.
Ensimmäinen Sporttiskerho Suomessa perustettiin syksyllä 2012. Kerhoissa pyritään saattamaan erityistä tukea tarvitseva lapsi mukaan seuran toimintaan. Toimintaa ovat järjestämässä Kuopion kaupungin hyvinvointipalvelut, Suomen Vammaisurheilu ja - liikunta VAU ry, Savonia AMK, Mäntykankaan koulu, Savon ammatti- ja aikuisopisto Sakky ja TATU ry. Kuopiossa toimintakaudella 2013–2014 järjestettävässä
Sporttiskerhossa oli kaksi ryhmää. Ryhmät kokoontuivat vuoroviikoin eli ryhmä tutustui aina yhteen seuraan kaksi kertaa.
Ryhmät olivat osallistujien osalta heterogeenisiä eli ryhmän jäsenillä voi olla hyvin erilaisia syitä erityisen tuen tarpeeseen. Sporttiskerhon periaatteina on vapaaehtoisuus, mahdollisuuksien luominen, liikunnan ilo, yhdessä tekeminen, osallisuus, vaihtoehtoinen tehtävä, onnistumisen kokemukset soveltamisen ja erityishuomioiden kautta, kannustaminen kokeilemaan, itsensä ylittämisen kokemukset, oppiminen ja elämykset.
Toiminta on matalan kynnyksen toimintaa ja toiminnassa ei painoteta suorituksia tai suoritustekniikkaa vaan edellä mainitut seikat painottuvat kerhon toiminnassa.
Kuopion kaupungin hyvinvointipalvelu kokoaa sporttiskerhojen ryhmät, palkkaa vastuuohjaajan, kokoaa kausiohjelman, markkinoi eri sitä tahoille, kehittää toimintamallia ja kerää palautteen perheiltä. Seuran tehtävänä on vastata kerholaisten toiminnasta ja sen suunnittelusta soveltuvaksi lapsille. Seura saa mahdollisesti uusia jäseniä sekä turvallisen kokemuksen erityislasten liikunnan järjestämisestä, sillä Sporttistyöryhmällä on tietämys lasten erityisen tuen tarpeesta. Savonia Ammattikorkeakoulun ja Savon Ammatti- ja aikuisopiston fysioterapia- ja lähihoitajaopiskelijat toimivat avustajina ryhmissä (Kuopion kaupungin Sporttiskerho tiedote kausi 2014–2015).
2.8 Liikunnan kokeminen
Liikkujia eri arvoistetaan mikäli henkilöt eivät voi valita vapaasti erityisryhmille suunnatun liikunnan ja kaikille suunnatun liikunnan väliltä. Liikunnasta syrjäytymistä voi edistää henkilön yksilölliset osallistumisen esteet sekä liikuntapalveluiden puutteellinen tarjonta tasa-arvoiseen liikunnan mahdollisuuteen (Saari 2011). Kuitenkaan aina lapset ja nuoret eivät pysty toimimaan suurissa ryhmissä ja tällöin heidän voi olla mielekkäämpää liikkua sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on samankaltainen toimintakyky. Esimerkiksi vertaisryhmässä tapahtuva toiminta voi tarjota turvallisemman, rauhallisemman ja tehokkaamman ympäristön liikkua. Etenkään pienillä paikkakunnilla ei ole aina tarjolla vertaisryhmää, johtuen resurssien tai ohjaajien puutteesta. Mikäli erityisen tuen ryhmään
valitaan lapsi tai nuori diagnoosin perusteella, niin on mahdollistaettä se voi se sulkea ryhmästä pois henkilöitä, joille toiminta voisi olla muuten sopivaa (Alanko ym. 2004).
Sisäministeriön oikeusyksikön teettämä Lasten ja nuorten kokema syrjintä Suomessa tutkimuksessa selvitettiin 10–17-vuotiaiden kokemuksia syrjinnästä eri ympäristöissä.
Tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret kokevat melko usein ennakkoluuloista suhtautumista sekä epäystävällistä kohtelua. Ennakkoluuloinen käyttäytyminen kohdistetaan usein vieraisiin lapsiin ja nuoriin ja tuttuihin, jotka eivät ole omia kavereita.
Epäystävällistä kohtelua voi ilmetä myös omien kavereiden taholta. Vammaisuuden havaittiin lisäävän ulkopuolelle jäämisen tunnetta tai kiusaamista, etenkin silloin kun nuori ei ole suoritetussa liikunnassa samalla tasolla kuin muut (Kankkunen ym. 2010).
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Sporttiskerhon merkitystä toimintaan osallistuville lapsille ja heidän perheilleen. Tarkoituksena kartoittaa kerhoon osallistumisen vaikutuksia lapsen fyysiseen aktiivisuuteen sekä lapsen henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tämän lisäksi selvitetään, kuinka toimiva Sporttiskerhon toimintamalli on ja miten hyvin erityisen tuen tarpeessa olevien lasten integrointi seuratoimintaan on onnistunut. Tutkimuksessa selvitetään myös millaiseksi seurat, joissa Sporttiskerho on vieraillut, ovat kokeneet kerhon toiminnan. Lisäksi selvitetään kuinka seurat ovat ottaneet erityisen tuen tarpeessa olevat lapset vastaan. Pro gradu-tutkimuksen tutkimusongelmat ovat:
1. Millainen vaikutus Sporttiskerholla on lapsen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin?
2. Kuinka Sporttiskerho on päässyt tavoitteeseensa?
3. Millaisena urheiluseurat kokivat Sporttiskerho toiminnan?
4 AINEISTO JA MENETELMÄT
4.2 Aineisto
Tutkimuksessa tehtiin kyselytutkimus (Liite 1.) Sporttiskerhoon osallistuneille perheille.
Kerhoihin osallistuneisiin perheisiin otettiin yhteyttä Kuopion kaupungin hyvinvointipalveluiden avustuksella. Kyselyt lähetettiin perheille sähköpostitse kolme kertaa kesän 2015 aikana. Sporttiskerhoihin osallistuneet ovat pohjois-savolaisia lapsia tai nuoria, jotka ovat syntyneet vuosien 1996–2006 aikana. Heitä on ollut kerhoissa yhteensä 38. Sporttiskerholaisten erityisongelmat liikunnassa ovat hyvin erilaisia. Heillä voi olla muun muassa näkövamma, kuulovamma, kehitysvamma, hienomotoriikan vajaus, autismi, oman kehon hahmottamisen vaikeus, keskittymisvaikeus tai ongelmia silmän ja käden yhteistyössä tai tasapainossa.
Lisäksi tutkimuksessa toteutettiin kyselytutkimus (Liite 2.) seuroille (n=15), jotka ovat olleet mukana kerhon toiminnassa. Seurojen yhteyshenkilöt saivat kyselylomakkeen sähköpostiin kolme kertaa kesän 2015 aikana.
Sekä perheiden, että seurojen kyselyt koostuivat monivalinta-, avoimista sekä asteikollisista kysymyksistä. Kyselyt toteutettiin Kyselynetti.com -sivustolla.
4.2 Menetelmät
Aineiston avoimia kysymyksiä lähdettiin käsittelemään laadullisin menetelmin sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysin avulla voidaan analysoida aineistoa systemaattisesti ja objektiivisesti. Analyysin tarkoitus on luoda selkeä ja sanallinen kuvaus aineistosta. Aineistolähtöinen sisällönanalyysin ensimmäinen vaihe on pelkistäminen (Tuomi ym. 2002). Aineistoa analysoitiin myös määrällisesti esittämällä prosenttiosuuksia ja muutoksia prosentteina lapsien ja nuorien harrastaman liikunnan määrissä ennen kerhon aloittamista ja aloittamisen jälkeen.
Kysymykset sekä perheille että seuroille laadittiin tätä tutkimusta varten ja ne luotiin tutkimusongelmien mukaisesti. Kysymysten laadintaan osallistui Kuopion kaupungin
liikunnanohjaaja Päivi Partanen. Kysymykset pyrittiin laatimaan yksinkertaisiksi ja kohtuullisen pituiseksi, jotta vastaushalukkuus ei vähenisi kummassakaan ryhmässä.
4.3 Eettiset näkökohdat
Kysely osoitetaan perheille, joten lapset eivät vastanneet itse kysymyksiin. Tällöin eettisen toimikunnan lausuntoa ei tarvita. Kysymykset eivät myöskään ole arkaluontoisia, eikä niistä selviä lapsen vamma tai sairaus eikä henkilöllisyys.
5 TUTKIMUKSENTULOKSET
5.1 Perheiden tulokset
Kyselyyn vastasi yhteensä 19 perhettä eli perheiden vastausprosentti kyselyyn oli 50 %.
Tutkimuksessa kysyttiin kuinka usein lapsenne on harrastanut liikuntaa viikossa ennen Sporttiskerhoa sekä kuinka usein kerhon aloittamisen jälkeen. Kyselyn tulokset osoittavat, että lasten liikuntakertojen määrä on noussut kerhon aloittamisen myötä (kuvio 1). Etenkin kerran viikossa liikuntaa harrastavien määrä nousi 26,3 prosenttiyksikköä 15,8 prosentista 42,1 prosenttiin. Merkittävin muutos oli heissä 31,6 %, jotka vastasivat lapsensa harrastavan liikuntaa harvemmin kuin kerran viikossa ennen kerhon aloittamista, tähän ryhmään ei kerhon aloittamisen jälkeen vastannut kuuluvan yksikään perheistä. 2- 3 kertaa viikossa liikuntaa harrastavien määrä on vastaavasti vähentynyt 5,3 prosenttiyksikköä 21,1 prosentista 15,8 prosenttiin, joka selittyy heidän siirtymisellä 4 kertaa viikossa tai useammin liikkuvien ryhmään.
Kuvio 1. Lapsen harrastama liikunnan määrä ennen Sporttiskerhoa ja kerhon aloittamisen jälkeen.(n=19)
Sporttiskerhoon osallistuneiden perheiltä kysyttiin kuinka hyödylliseksi he ovat kokeneet kerhon. Vastaajista (n=19) lähes kaikki (89,5 %) vastaajista on kokenut Sporttiskerhon hyödylliseksi ja vain 10,5 % ei juurikaan hyödylliseksi. Kolmannes (36,8 %) kyselyyn
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Ei lainkaan Harvemmin kuin kerran viikossa Yhden kerran kahdessa viikossa Kerran viikossa 2-3 kertaa viikossa 4 kertaa viikossa tai useammin
Ennen Kerhon aloittamisen jälkeen
vastanneista vastasi lapsen saaneen uusia kavereita Sporttiskerhosta ja loput 63,2 % vastaajista eivät olleet kokeneet, että lapselle olisi tullut uusia kavereita Sporttiskerhon johdosta.
Kyselyssä haluttiin selvittää kerhoon osallistuneiden muita harrastuksia Sporttiskerhon ohella. Osallistujista (31,6 %) vastasi heidän lapsensa aloittaneen jonkin uuden liikunnallisen harrastuksen Sporttiskerhon aloittamisen jälkeen. Esille nousivat seuraavat lajit: tanssi, kuntosali, ratsastus, boccia, keilaus ja uintikurssi. Kerhon aloittamisen jälkeen 68,4 % vastasi, ettei heidän lapsensa ole aloittanut uutta liikunnallista harrastusta.
Perusteluina sille, ettei uutta liikunnallista harrastusta ole löytynyt nousi kolmesta vastauksesta ajanpuute, sekä kolmesta vastauksesta ettei seuroilla ole tarjota erityislapsille toimintaa tai heiltä ei ole saatu tietoa harrastusmahdollisuuksista.
Vertaillessa niiden perheiden vastauksia, joissa lapsen raportoitiin saaneen kerhon myötä uusia kavereita heidän vastauksiin, jotka ovat aloittaneet jonkin uuden harrastuksen, voidaan todeta, ettei uusien kavereiden saamisella ja uuden harrastuksen aloittamisella ole yhteyttä. Yhdenkään perheen vastauksessa ei ollut löytynyt uutta harrastusta sekä uusia kavereita.
Lisäksi haluttiin selvittää, onko lapsilla ollut muita harrastuksia ennen Sporttiskerhon aloittamista. Muita harrastuksia ole ollut ennen Sporttiskerhoon osallistumista 42,1 % Sporttiskerholaisita, ja loput 57,9 % vastasivat, että lapsilla oli myös muita harrastuksia.
Niillä lapsilla, joilla oli ennen Sporttiskerhoa muita harrastuksia esille nousivat seuraavat lajit: jumpparatsastus, musiikki, 4h-kerho, liikuntakerho, hiihto, luistelu, kävely, sähly, uinti, keilaus ja liikunta perheen kanssa. Näistä lajeista yksi lapsi harrasti hiihtoa, luistelua ja kävelyä sekä kahdella lapsista oli musiikkiharrastus liikunnallisen harrastuksen ohella, loput harrastukset olivat eri lapsilla. Musiikkiin liittyvä harrastus oli yhteensä kolmella lapsella.
Perheiltä kysyttiin myös onko heidän lapsensa aloittanut jonkin muun kuin liikunnallisen harrastuksen Sporttiskerhon aloittamisen jälkeen. Uutta harrastusta ei ollut aloittanut 78,9
% vastaajista, mutta 21,1 % vastaajista vastasi uuden harrastuksen löytyneen. Kolme neljästä vastasi uudeksi harrastukseksi lapselle löytyneen musiikin ja yksi lapsista oli aloittanut partion.
Lähespuolet vastanneista kokivat heidän lapsen itsetunnon parantuneen Sporttiskerhon aloittamisen myötä (kuvio 2) sekä 42,1 % kokivat kerhon edesauttaneen lapsen osallistumista koululiikuntaan (kuvio 2), mutta melko suuri osa ei osanut sanoa, miten Sporttiskerho oli vaikuttanut lapsen itsetuntoon (31,6 %) tai koululiikuntaan (42,1 %). Ne vastaajat jotka olivat kokeneet että kerho oli vaikuttanut positiivisesti kertoivat, että:
”Kerhossa toimiminen on tuonut rohkeutta kokeilla erilaista. Liikuntatunneilla on näkynyt itsetunnon kohoaminen, ei jännitä enää niin paljon omaa vuoroaan toimia, kuin ennen sporttiskerhoa.”
Kuvio2. Kysymykset itsetunnosta ja koululiikunnasta (n=19)
Kuvion 2 lisäkysymyksessä vastaajat saivat valita sopivat vaihtoehdot, mikäli lapsen käytös on muuttunut Sporttiskerhon myötä. Yhdeksän vastaajaa valitsi ohjeiden ja sääntöjen noudattamisen parantuneen. Kahdeksan vastaajista kertoi lapsen olevan reippaampi kerhon myötä (kuvio 3). Kuitenkin lähes kolmasosa vastaajista kertoi, ettei annetuissa vaihtoehdoissa ei ollut tapahtunut lapsen käyttäytymisessä muutosta (kuvio 3).
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Kyllä Ei En osaa sanoa
Onko lapsenne itsetunto parantunut Sporttiskerhon aloittamisen myötä Onko Sporttiskerho edesauttanut lapsenne osallistumista koululiikuntaan
Kuvio 3. Lapsen käytöksen muutos Sporttiskerhon myötä (n=19)
Perheille annettiin mahdollisuus kertoa ajatuksiaan kerhosta avoimella kysymyksellä, lausumista nousi esille seuraavia asioita. Sporttiskerho koettiin tärkeäksi erityistä tukea tarvitseville lapsille, koska heille on vähän harrastustoimintaa tarjolla. Harrastus löytyi kerhon myötä, mutta sitä ei pystytty jatkamaan sillä harrastaminen oli liian tavoitteellista.
Kerhon kerrottiin myös tuoneen lisää rohkeutta kokeilla erilaista ja liikuntatunneilla itsetunto on kohonnut. Ryhmä koettiin erittäin tarpeelliseksi ja se tarjoaa hyvän valikoiman erilaista ja monipuolista liikuntaa. Tavallisessa ryhmässä harrastaminen ei onnistuisi ja kerho on myös tuonut kavereita. Hyväksi oli koettu se, että kerhoon on voinut halutessaan osallistua joka viikko. Ryhmä koostuu erilaisista lapsista, mutta silti erilaisilla lapsilla vuorovaikutus oli sujunut hyvin. Yhdelle lapselle uusi harrastus on mahdollisesti löytynyt tutustumisen myötä ja sen lisäksi kerho on tukenut sosiaalisuutta, vaikkei kavereita ole tullutkaan Sporttiskerhoon osallistumisen myötä.
Myös useita kehitysideoita ilmeni vastauksista ja toiveena olisi, että Sporttiskerhossa voisi keskittyä tiettyyn lajiin kokeiluiden sijaan. Tällöin ohjaus ja sisältö olisivat kerhon vastuulla, eikä enää seurojen vieraana ja lajiksi tai lajeiksi voisi valita suosituimmat.
Toive perustuu siihen, ettei seuroilla ole tarjota toimintaa erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille tai siitä ei ainakaan saa tietoa vaikka kokeilun jälkeen kiinnostusta löytyisi.
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Ei mikään yllä mainituista Toisten kanssa kommunikointi on parantunut Ohjeiden ja sääntöjen noudattaminen on parantunut Keskittymiskyky on parantunut Huomaavaisempi toisia kohtaan Reippaampi
%
Lisäksi itsetunnon koettiin paranevan, mikäli laji ei aina vaihtuisi vaan harjoittelussa olisi mukana tuttuja asioita. Yhden kokemuksen mukaan kerhosta ei juuri ole ollut hyötyä lapselle, vaan harrastus on löytynyt muualta sekä myös kerhon maksullisuus koettiin haittana. Lausumista ilmeni myös se, että osallistujissa on liian suuri kirjo erilaisia lapsia ja se tekee tunneista haastavia. Olisi tärkeää huomioida erityisen tuen tarpeessa olevien lasten keskuudessa paremmin vielä erityisempää huomiota vaativat lapset. Tietyt rajoitteet vaikeuttavat osallistumista vielä toisia enemmän ja esimerkiksi ääniyliherkkyydestä kärsivien on haastavaa osallistua kerhon kerroille, joissa ollaan isoissa meluisissa tiloissa. Ylipäänsä myös kerhoon osallistuminen koettiin raskaaksi koulun ja muiden illan tekemisten ohelle.
5.3 Seurojen tulokset
Kysyttäessä seurojen kokemuksia Sporttiskerho toiminnasta asteikolla 1-5, jossa 1 tarkoitti täysin eri mieltä ja 5 täysin samaa mieltä, saatiin kahdeltatoista seuralta vastaus eli vastausprosentti kysymykseen oli 80 % (Kuvio 4). Kaikki vastaajat kokivat olevansa samaa mieltä siitä, että kerhon toiminta oli antoisaa. Sporttiskerhon toimintaan osallistuminen koettiin lähes joka seurassa (92 %) avartavaksi ja opettavaiseksi kokemukseksi, mutta samalla haastavaksi (67 %). Vastaajista 67 % olivat erimieltä siitä, että kerho olisi ollut työläs.
Kuvio 4. Seurojen kokemukset Sporttiskerhon toiminnasta. (n=12)
Kysymyksiin yhteystyön liittyen vastasi 10 seuraa, joten vastausprosentti oli 66,7 %.
Kaikki 10 seuraa vastasivat kyselyn loppuun saakka. Heistä 90 % koki yhteistyön Sporttiskerhon yhdyshenkilön kanssa sujuneen hyvin ja loput 10 % eivät kokeneet yhteistyön sujuneen hyvin eivätkä huonosti vaan vastasivat numeroasteikon keskelle.
Kysyttäessä tarjotun tuen riittävyydestä seuroille ilmeni seurojen vastauksista tuen olleen toiminnan ajan riittävää ja etenkin kerhon omat ohjaajat olivat hyvä apu. Kuitenkin useassa vastauksessa kävi ilmi, että koulutusta erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa toimimiseen kaivattaisiin vielä nykyistä enemmän. Suurin osa vastanneista seuroista (70 %) voisi ajatella lähtevänsä uudelleen mukaan Sporttiskerhon toimintaan, kun vain yksi seuroista (10 %) ei ollut halukas osallistumaan uudelleen Sporttiskerhon toimintaan ja loput (20 %) ei osannut sanoa mielipidettään. Perusteluissa edelliseen kysymykseen ilmeni, että toiminta on tärkeää ja mukavaa sekä tarjosi positiivisen kokemuksen. Tämän lisäksi osallistuminen oli vaivatonta, sillä harjoituksia oli vain muutaman kerran kerhon kanssa olleen yhteistyön aikana. Yksi seuroista kertoi haluavansa liikuttaa ihmisiä ja kaikki ryhmät ovat tervetulleita seuraan. Kieltäviä vastauksia toimintaan uudelleen mukaan lähtemiselle perusteltiin pätevien ja asiasta kiinnostuneiden ohjaajien puutteella.
0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
Antoisa Avartava Haastava Oppettavainen Työläs
1 = täysin eri mieltä 2 3 4 5 = täysin samaa mieltä
Lähes kolmannes (30 %) vastanneista seuroista koki vaikeaksi löytää Sporttiskerhon tunnille ohjaajaa ja lopuilla 70 % ei ollut haasteita ohjaajan löytymissä. Alle puolella (40
%) toimintaan osallistuneista seuroista oli seurassa henkilö tai henkilöitä, joilla on aikaisempaa koemusta sovelletun liikunnan järjestämisestä. Puolella seuroista ei aikaisempaa kokemusta löytynyt ja yksi seuroista ei osannut sanoa löytyykö heidän seurastaan sovelletun liikunnan järjestämisestä kokemusta vai ei. Alle puolet (40 %) seuroista koki, että Sporttiskerho kerran vaativan enemmän valmisteluja kuin normaalisti.
Lähes kolmannes (30 %) mielestä tunnin pitäminen ei vaatinut enempää valmisteluja ja loput (30 %) eivät osanneet sanoa valmistelujen vaativuudesta. Kysyttäessä harjoitteiden soveltamisen tarpeesta normaaliin toimintaan nähden yli puolet (60 %) vastasivat harjoitteiden laatimisen vaatineen paljon tai melko paljon soveltamista. Kaikkien loppujenkin seurojen mielestä harjoitteet vaativat jonkun verran soveltamista.
Kolme kymmenestä kysymykseen vastanneista seuroista kertoi heidän toiminnassaan olevan mukana erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Kysyttäessä seuran mahdollisuutta ottaa erityistä tukea tarvitseva lapsi mukaan seuran toimintaan, seuroista puolet (50 %) vastasi sen olevan mahdollista. Lopuista vain 10 % vastasi ei ja 40 % ei osannut sanoa seuran mahdollisuuksista. Kysyttäessä perusteluja miksi erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ei ole liittynyt seuraan, esille nousi vahvimpana ettei heille ole tarjolla toimintaa erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Seuroilla ei ole riittävästi resursseja järjestää toimintaa ja hankkia esimerkiksi koulutettuja ja päteviä ohjaajia. Yhdellä seuroista toimintaa on tarjolla aikuisille, muttei lapsille. Kuitenkaan heillä ei ollut mitään estettä toiminnan järjestämisestä erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille. He, jotka vastasivat erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia löytyvän seuratoiminnastaan, tarkensivat vastauksiaan. Neljästä vastauksesta ilmeni erityisen tuen tarpeessa olevien integroituna tavalliseen toimintaan. Kahdella vastanneista seuroista oli aikuistenryhmä erikseen ja toisella heistä olisi myös kiinnostusta lasten ryhmän perustamiselle. Pyysimme vielä heitä, joilla erityistä tukea tarvitseva lapsi on mukana tavallisessa toiminnassa vastaamaan kysymykseen, miten he ovat kokeneet, että erityistä tukea tarvitsevan lapsen huomioiminen vaatii enemmän aikaa ja paneutumista. Vastauksista ilmeni, että erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi vaatii jonkin verran enemmän aikaa ja paneutumista. Yhdessä vastauksista tuotiin esille sen riippuvan ohjaajasta ja toisessa korostettiin, että ohjaajan on hyvä tiedostaa ja osata reagoida erityisen tuen tarpeessa olevaan lapseen.
Kysyttäessä seuroilta, onko heidän käsityksensä erityistä tukea tarvitseville lapsille suunnatusta toiminnasta muuttunut Sporttiskerhon myötä, saimme vastauksen kahdeksalta seuralta. Kuudella seuroista käsitys oli muuttunut ja kahdella ei oikeastaan vaan toiminta oli vastannut ennakkokäsitystä. Heillä joilla käsitys oli muuttunut, ilmeni tarkennuksissa seuraavia ajatuksia: ennakkoluulot hävisivät, käsitys positiivisempaan ja myönteisempään suuntaan sekä innostuneisuus yllätti.
Pelkistetyt vastaukset kysyttäessä millaista kerholaisille oli järjestää tunteja sekä ajatuksia joita Sporttiskerhosta jäi päällimmäisenä seuroille mieleen, olivat lasten innostus, ilo sekä pariin kertaan ilmennyt riemu tekemisestä. Toimintaan mukaan lähtemiseen kynnys oli matala, koska kerhon työryhmä oli mukana. Myös ohjaustilanteiden avustus oli riittävää. Kerhossa oli hyvä tunnelma ja lapset ja nuoret olivat mukavia ja vastaanottavaisia. Lisäksi heidän innostuneisuus koettiin palkitsevana.
Kuitenkin puutteellisena koettiin informaatio kohderyhmästä ja parissa vastauksessa ilmeni ohjaustilanteen ja suunnittelun haastavuus. Kuitenkin useassa vastauksessa nousi esille, että toiminta oli periaatteessa ihan normaalia seuran toimintaa ja kerhon vierailu koettiin antoisana. ”Periaatteessa tavallista seuratyötä, jossa vain otimme normaalia enemmän huomioon erityistarpeita.” Yhdessä vastauksista ilmeni kerhokertojen vaatineen enemmän suunnittelua, kun vastaavasti toisessa kerrottiin integroinnista jo olemassa olevaan toimintaan eli vierailu koettiin vaivattomana. Toiminta koettiin mukavana, mielenkiintoisena sekä antoisana.
6 POHDINTA
6.1 Perheet
Liikunnan määrä viikossa on noussut lapsilla kerhon aloittamisen jälkeen, etenkin niiden osalta jotka liikkuivat harvemmin kuin kerran viikkoon. Heidän osuutensa vastaajista oli ennen kerhon aloittamista 32 %, mutta yksikään perheistä ei vastannut lapsen kuuluvan kerhon aloittamisen jälkeen enää ryhmään joka harrastaa liikuntaa harvemmin kuin kerran viikossa. Vastaavasti kerran viikossa liikuntaa harrastavien osuus nousi kerhon aloittamisen jälkeen, joten harvemmin kuin kerran viikossa liikkuville Sporttiskerho on tuonut lisää säännöllisyyttä liikunnan harrastamiseen. Näillä lapsilla ei oletettavasti ole muita liikunnallisia harrastuksia, sillä heidän liikunnallinen aktiivisuutensa jää hyvin vähäiseksi. Sporttiskerhon kaltainen toiminta on erittäin tärkeää, jotta lapset pääsisivät kokeilemaan uusia lajeja ja mahdollisesti löytäisivät liikunnan tuoman ilon. Joukkoon mahtui myös hyvin fyysisesti aktiivisia lapsia ja yli 20 % perheistä kertoikin lapsen harrastavan liikuntaa neljä kertaa viikossa tai yli. Kuitenkin voidaan todeta, ettei usealla kerhoon osallistuvista lapsista liikunnan määrä ole silti riittävällä tasolla verrattuna kansallisiin liikuntasuosituksiin ja kerhon lisäksi muita harrastuksia tai liikuntamuotoja tarvittaisiin. Nykyisin nuorten arjessa ei ole enää riittävästi tilanteita, joissa elimistö kuormittuisi riittävästi, lapsille ja nuorille olisikin hyväksi, että he löytäisivät itseään kiinnostavan liikuntaharrastuksen. Harrastuksen tulisi kuitenkin olla vain hyvä lisä liikkumiseen ja tärkeää terveyden kannalta onkin se mitä tapahtuu harjoitusten välissä, eli kuinka paljon liikutaan kotona ja koulussa (Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry.
2008). Lasten ja nuorten tulisi liikkua vähintään 60 minuuttia päivässä reippaalla tai rasittavalla kuormittavuudella (Janssen ym. 2010). Kyselyyn aloitti vastaamaan 21 perhettä, mutta vain 19 perheeltä saatiin vastaus koko kyselyyn. Kysymykseen liikunnan harrastuskerroista ennen Sporttiskerhon aloittamista vastasi 21 kyselyyn osallistunutta ja seuraavaan kysymykseen liikunnan määrästä vastasi vain 19 kyselyyn osallistunutta, joten tulosten tarkasteluun otettiin mukaan vain ne 19 perhettä jotka jatkoivat koko kyselyn loppuun. Yhtenä tutkielman tavoitteena perheiden osalta oli kartoittaa kerhoon osallistumisen vaikutuksia lapsen fyysiseen aktiivisuuteen. Tuloksista voidaan päätellä lasten fyysisen aktiivisuuden lisääntyneen Sporttiskerhon aloittamisen myötä.
Noin 60 prosentilla kerholaisista oli jo ennen Sporttiskerhoa muita harrastuksia ja noin 32 % kertoi aloittaneensa uuden liikunnallisen harrastuksen kerhon aloittamisen jälkeen.
On tärkeää huomioida, että koska näin isolla prosenttiosuudella vastanneista oli jo ennen Sporttiskerhon aloittamista olemassa jokin muu harrastus. Voi se olla syynä melko suuriin prosenttiosuuksiin niiden osalta, jotka eivät ole aloittaneet uutta harrastusta. Kaikkiin harrastuksiin liittyviin kysymyksiin vastasi 19 perhettä. Myös 21 % vastaajista kertoi lapsen aloittaneen, jonkun muun kuin liikunnallisen harrastuksen Sporttiskerhon aloittamisen jälkeen. Joten voidaankin miettiä, onko Sporttiskerho onnistunut madaltamaan kynnystä uuden harrastuksen kokeilemiselle ja aloittamiselle. Melko suurella osalla lapsista on jokin muu liikunnallinen harrastus Sporttiskerhon lisäksi, silti kuitenkin yli 40 % vastanneista kertoi lapsen harrastavan liikuntaa kerhon aloittamisen jälkeen vain kerran viikossa.
Tutkielman tavoitteena oli myös selvittää kerhon vaikutuksista lapsen henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Perheestä (n=19) 36,8 % vastasi lapsen saaneen uuden kaverin Sporttiskerhosta. Tätä voidaan pitää hyvänä tuloksena, sillä jo yksikin uusi kaverisuhde on hyvä asia. On selvitetty lapsista ja nuorista joka viides kokee ainakin ajoittain yksinäisyyttä ja ahdistusta siitä, ettei ole kavereita (Junttila 2015). Lisäksi on hyvä huomioida, että osa kerhoon osallistuneista ovat voineet olla jo tuttavia tai kavereita ennestään, joka voi mahdollisesti laskea prosenttiosuutta. Perheistä 42 % raportoi lapsen itsetunnon nousseen kerhon aloittamisen myötä. Se on suuri prosenttiosuus osallistuneista ja sitä voidaan pitää yhtenä perusteluna, miksi kerho koetaan hyödylliseksi ja merkitykselliseksi siihen osallistuneiden perheiden keskuudessa. Sporttiskerhon periaatteita ovat muun muassa mahdollisuuksien luominen, liikunnan ilo, onnistumisen kokemukset, itsensä ylittämisen kokemukset ja oppinen. Näiden periaatteiden voidaan todeta toteutuneen ainakin niiden osalta, joiden itsetunto on noussut kerhon aloittamisen jälkeen. Myös koululiikuntaan osallistuminen oli kohentunut reilun 40 %, josta voidaan päätellä kerhon madaltaneen kynnystä liikuntaan osallistumisessa. Kuitenkin melko suuri osuus vastasi, etteivät osaa sanoa onko kerho edesauttanut lapsen osallistumista koululiikuntaan. Tästä voisi päätellä, etteivät vanhemmat ole koulun opettajiin paljoa yhteydessä tai sitten liikuntatunneille osallistuminen ei ole noussut esille opettajien ja perheiden välisessä keskustelussa.
Ohjeiden ja sääntöjen noudattaminen oli parantunut lähes 50 % vastanneista, joka on tärkeää myös muissa harrastuksissa ja koulussa. Mikäli sääntöjä ja ohjeita pystyy noudattamaan paremmin, on uuden harrastuksen aloittaminen helpompaa. Toisten ihmisten kohtaaminen oli parantunut noin 20 % vastanneista ja vastaajat raportoivat lapsen olevan huomaavaisempi toisia kohtaan sekä toisten kanssa kommunikointi oli parantunut. Tämä edesauttaa mahdollisten uusien kaverisuhteiden syntymistä sekä selviytymisessä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Sporttiskerholla oli myös vaikutusta lapsen reippauteen sekä keskittymiskyvyn paranemiseen. Vain 30 % vastanneista kertoi, ettei missään yllämainituissa vaihtoehdoissa ollut tapahtunut muutosta. Tätä voidaan pitää pienenä prosenttina, mikäli muilla on tapahtunut muutoksia käytöksessä Sporttiskerhon ansiosta.
Tutkielma pyrki selvittämään, kuinka hyvä Sporttiskerhon toimintamalli on ja miten hyvin lasten integroiminen seuratoimintaan on onnistunut. Lähes 90 % vastaajista koki kerhon hyödylliseksi, joten voidaan todeta kerhon toiminnan olevan merkityksellistä ja tärkeää. Avoimissa kysymyksissä esille nousi se, ettei tavallisessa ryhmässä liikunnan harrastaminen onnistuisi. Tämä herättää kysymyksen siitä toimiiko Sporttiskerho siten kuin sen pitäisi eli saattajana tavalliseen seuratoimintaan mukaan? Selvästi kerhon kaltaiselle toiminnalle on kysyntää, sillä toiminta on monipuolista ja sillä on useita positiivisia vaikutuksia lapsen toimintaan. Voidaan kuitenkin pohtia pääseekö kerho kuitenkaan tavoitteeseensa, eli että erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ja nuoret siirtyisivät mukaan seuratoimintaan. Sillä vastauksista ilmeni myös, ettei seuroilla ole tarjota toimintaa erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille ja nuorille kerhon vierailun jälkeen. Tämän voisi olla huomionarvoinen asia, kun Sporttiskerho valitsee mukaan osallistuvia seuroja, että heillä täytyisi olla jotakin toimintaa tarjolla myös kerhovierailun jälkeenkin.
6.2 Seurat
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka seurat kokivat Sporttiskerho toiminnan ja miten he ottavat erityisen tuen tarpeessa olevat lapset vastaan. Viidestätoista seurasta kyselyyn aloitti vastaamaan 15 seuraa, mutta osalla vastaajista kyselyyn vastaaminen oli keskeytynyt. Ensimmäiseen monivalintakysymykseen on vastannut 12 osallistujaa, mutta
tämän jälkeen monivalintakysymysten vastaajamäärä vakioitui 10 osallistujaan. Osa vastaajista oli ohittanut vapaavalintaiset avoimet kysymykset. Näiden tulosten perusteella voidaan kuitenkin tehdä päätelmiä seuran kokemuksista Sporttiskerhosta. Kuitenkin voidaan pohtia, olisiko ollut tarpeellista laittaa kaikki kysymykset pakollisiksi vastata, jotta kyselyssä pääsee etenemään, jolloin vastausprosentti olisi parempi. Tällöin kaikilta osallistuneilta olisi saanut vastauksen myös avoimiin kysymyksiin tai sitten koko kysely olisi jäänyt yhä useammalta kokonaan kesken. Vastaamatta jättäminen voi myös kertoa siitä, miten seura on suhtautunut toimintaan eikä ole nähnyt sitä tarpeelliseksi osana omaa toimintaansa, joten saadut vastaukset olisivat voineet olla erilaisia kuin nyt saadut vastaukset
Vastanneista seuroista kaikki kokivat Sporttiskerho toiminnan antoisaksi, 92 % vastaajista koki toiminnan opettavaiseksi ja avartavaksi, joten tästä voisi päätellä erityislasten kanssa toimimisen monille seuroille uudeksi asiaksi. Sporttiskeron toiminta on antoisaa siinäkin tapauksessa, joten oletetaan, että suurin osa tai kaikki vastamatta jättäneistä seuroista olisi pitänyt toimintaa esimerkiksi liian haastavana. Tällöinkin 67 % seuroista kokisi toiminnan antoisana. Toiminnan järjestäminen on tärkeää, jotta saadaan seuroille matala kynnys lähteä kokeilemaan erityisliikunnan järjestämistä. Haastavaksi toiminnan koki lähes 70 %, joka voisi osoittaa myös sitä, että kyseinen toiminta oli heille uutta tai heillä ei ollut riittäviä valmiuksia toiminnan järjestämiseen. Vaikka toiminta koettiin haastavaksi, noin 70 % oli eri mieltä siitä, että toiminnan järjestäminen olisi ollut työlästä. Tähän saattoi vaikuttaa, se että yhteistyö seuran ja Sporttiskerhon yhdyshenkilön kanssa koettiin sujuneen hyvin. Etenkin kerhon omat ohjaajat koettiin hyvänä apuna ja tässä kohtaa voikin miettiä lähtisivätkö seurat toimintaan mukaan, mikäli taustatukea ei kerhon puolelta olisi saatavilla niin paljoa? Toiveena seuroilta nousi enemmän koulutusta erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa toimimiseen, josta voidaan päätellä, ettei seurojen puolella ole riittävästi varmuutta ja osaamista sovelletun liikunnan järjestämiseen. Kuitenkin on hyvä pohtia, mikä taho voisi tarjota lisää koulutusta ja olisiko sen tarjoaminen perusteltua. Eli tarjoaisivatko seurat koulutuksen jälkeen mahdollisuuden myös erityisen tuen tarpeessa oleville liittyä mukaan seuran toimintaan.
Toiminnan kokemisesta positiiviseksi osoittaa myös se, että seitsemän seuraa kymmenestä voisivat lähteä toimintaan uudelleen mukaan. Vain yksi seuroista vastasi kieltävästi ja vastausta oli perusteltu sillä, ettei ole päteviä ja riittävän kiinnostuneita
ohjaajia. 30 % vastaajista raportoi, että heillä oli haasteita löytää kerhon vierailulle ohjaaja ja tämä osuus voi selittyä sillä, että vain 40 % seuroista oli ennestään kokemusta sovelletusta liikunnasta. Yksi vastanneista seuroista ei osannut sanoa onko heidän seurassaan henkilöitä, joilla on ennestään kokemusta sovelletun liikunnan järjestämisestä.
Tässä vaiheessa on hyvä pohtia, onko kyselyyn vastannut seuran edustaja kuinka paljon mukana seuran toiminnassa.
Lähes kolmasosa seuroista kertoi harjoitteiden vaatineen paljon tai melko paljon soveltamista, joka voi olla selityksenä sille, että toiminta on koettu työlääksi. Lisäksi ohjaustilanteiden haastavuudessa voi olla lajikohtaisia eroja. Toisissa lajeissa soveltaminen voi olla helpompaa ja toisissa haastavampaa.
Kolmella kymmenestä seurasta on toiminnassaan mukana erityistä tukea tarvitseva lapsi ja vain puolet seuroista vastasi heillä olevan mahdollista ottaa erityistä tukea tarvitseva lapsi seuraan. Tämä on yllättävää, sillä he ovat kuitenkin lähteneet mukaan toimintaan, jonka tarkoitus on saattaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia mukaan seurojen toimintaan.
Koska mikäli lapsi innostuu kyseisestä lajista, ei sitä ole kokeilukertojen jälkeen mahdollista jatkaa. Tämä näkyi myös parissa perheiltä saaduissa vastauksissa, ettei mahdollisuutta harrastuksen aloittamiselle ole löytynyt. Tämä tulisi tulevaisuudessa selvittää tarkemmin, mistä se johtuu ja onko syynä esimerkiksi pätevien ja halukkaiden ohjaajien löytyminen, koska useissa lajeissa liikunnan ohjaajat ja valmentajat ovat harrastelijoita eivätkä liikunta-alan ammattilaisia. Kuitenkin 40 % seuroista vastasi, etteivät he osaa sanoa mahdollisuuksista ottaa erityistä tukea tarvitsevaa lasta seuran toimintaan, joten todellinen luku mahdollisista seuroista saattaa siis olla suurempi. Sillä vain yksi seuroista vastasi kieltävästi, ettei heillä ole mahdollisuuksia ottaa erityistä tukea tarvitsevaa lasta toimintaan. Tähän perustelut olivat, ettei ole resursseja tarjota toimintaa erityistä tukea tarvitseville. Tulevaisuudessa olisi kuitenkin hyvä huomioida, että toimintaan mukaan lähtevät seurat pystyisivät tutustumiskertojen jälkeen tarjoamaan tarvittavaa toimintaa. Näin ollen mukaan lähteviltä seuroilta olisi hyvä kartoittaa, miten he aikovat järjestää lajista innostuneille lapsille mahdollisuuden jatkaa harrastusta. Koska kysymykseen olisiko seurallanne mahdollisuutta ottaa erityistä tukea tarvitseva lapsi mukaan seuran toimintaan, oli pakollista vastata, joutuivat myös he 30 % joilla oli jo erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia seurassaan vastaamaan edellä mainittuun kysymykseen. Tästä johtuen mahdollisesti todellinen luku niille seuroille, jotka voisivat
