• Ei tuloksia

Ruokavalion yhteys Pienet teot -digisovelluksen käyttöön StopDia -tutkimushankkeen ensimmäisen interventiokuukauden aikana

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Ruokavalion yhteys Pienet teot -digisovelluksen käyttöön StopDia -tutkimushankkeen ensimmäisen interventiokuukauden aikana"

Copied!
73
0
0

Kokoteksti

(1)

RUOKAVALION YHTEYS PIENET TEOT –DIGISOVELLUKSEN KÄYTTÖÖN STOPDIA –TUTKIMUSHANKKEEN ENSIMMÄISEN

INTERVENTIOKUUKAUDEN AIKANA

Janika Suanto Pro gradu tutkielma Ravitsemustiede Lääketieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2019

(2)

2

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Ravitsemustiede

SUANTO, JANIKA: Ruokavalion yhteys Pienet teot –digisovelluksen käyttöön StopDia – tutkimushankkeen ensimmäisen interventiokuukauden aikana

Pro gradu –tutkielma, 63 s. ja 2 liitettä (10 s.)

Ohjaajat: TtT Reija Männikkö ja TtT Tanja Tilles-Tirkkonen Huhtikuu 2019

Avainsanat: Tyypin 2 diabetes, taudin ennaltaehkäisy, ruokavalio, interventio, digisovellus RUOKAVALION YHTEYS PIENET TEOT –DIGISOVELLUKSEN KÄYTTÖÖN STOPDIA –TUTKIMUSHANKKEEN ENSIMMÄISEN INTERVENTIOKUUKAUDEN AIKANA

Ruokavaliomuutokset ovat avainasemassa tyypin 2 diabetesriskin ehkäisyssä. Aiemmassa kirjallisuudessa on tullut ilmi, että elintapainterventiota edeltävä kompetenssi ja minäpystyvyyden tunteet ennustavat intervention tehoa. Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena oli selvittää Stop Diabetes

tutkimushankkeen osallistujien ruokavalion yhteyttä heidän toteuttamiinsa valintoihin Pienet teot –digisovelluksessa ensimmäisen interventiokuukauden aikana. Pienet teot –digisovellus on StopDia –tutkimusryhmän kehittämä digisovellus, joka pyrkii välittämään terveellisiä elintapoja pienten päivittäisten tekojen kautta. Tutkimushypoteesina oli, että tutkittavat lähtevät toteuttamaan digisovelluksen avulla muutoksia, joissa he kokevat jo valmiiksi pystyvyyden tunnetta. Lisäksi tavoitteena oli selvittää niiden tutkittavien taustatiedot, joilla oli tutkimuksen lähtötilanteessa keskimääräistä heikkolaatuisempi ruokavalio, mutta jotka hyödynsivät aktiivisesti digisovellusta elintapamuutosten tukena. Hypoteesina oli, että nämä tutkittavat ovat muita todennäköisemmin muita nuorempia ja naispuolisia.

Tutkimusaineisto on kerätty Stop Diabetes –tutkimushankkeessa. Tutkittavat (n=1731) olivat 19—71-vuotiaita miehiä ja naisia, jotka olivat korkeassa riskissä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Ruokavaliota arvioitiin aiemmin validoidulla frekvenssikyselyllä ja digisovelluksen käyttöaktiivisuutta raportoitujen pienten tekojen lukumääränä seuraavissa kategorioissa: ateriarytmi, kasvikset, viljat, rasvat ja sokeri. Ruokavaliopisteytyksestä keskimääräistä matalampia pisteitä saaneilta, mutta digisovellusta keskimääräistä aktiivisemmin käyttäneiltä tutkittavilta tarkasteltiin sosiodemografisia tietoja ja painoa.

Tutkittavat, joiden ruokavalion laatu oli keskimääräistä parempi, toteuttivat enemmän tekoja Pienet teot –digisovelluksen avulla kuin tutkittavat, joiden ruokavalio oli keskimääräistä heikkolaatuisempi. Tilastollisesti merkitseviä eroja ilmeni koko ruokavaliossa ja kasvisten ja viljojen osa-alueissa. Tutkittavat, joiden ruokavalio sisälsi keskimääräistä enemmän sokeria, toteuttivat digisovelluksen avulla enemmän tekoja kuin tutkittavat, joiden ruokavalio sisälsi keskimääräistä vähemmän sokeria.

Työttömien tai lomautettujen määrä oli suurempi niiden tutkittavien joukossa, joiden alkutilanteen ruokavalio oli keskimääräistä heikkolaatuisempi, ja jotka käyttivät digisovellusta keskimääräistä aktiivisemmin. Heidän joukossaan oli myös vähemmän korkeatuloisia henkilöitä (vuosiansiot vähintään 105 000 €).

Tutkittavat paransivat elintapojaan niillä ruokavalion osa-alueilla, joilla heillä oli osaamista jo ennestään. Päinvastaiset tulokset sokerin osalta voivat johtua siitä, että sokerin käyttöä pyritään karsimaan ensimmäisenä, kun tehdään ruokavaliomuutoksia. Jatkossa voitaisiin selvittää, mitkä muut tekijät alkutilanteen ruokavalion lisäksi vaikuttavat ruokavaliodigisovellusten käyttöön, esimerkiksi kasvokkain tapahtuvaan interventioon osallistuminen tai psyykkiset tekijät.

(3)

3

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of health sciences Nutrition science

SUANTO, JANIKA: The relationship between diet and usage of Tiny habits digital application in StopDia –research project during the first intervention month

Master’s thesis, 63 p. and 2 attachments (10 p.)

Supervisors: PhD Reija Männikkö, PhD Tanja Tilles-Tirkkonen April 2019

Keywords: Type 2 diabetes, disease prevention, diet, intervention, digital application

THE RELATIONSHIP BETWEEN DIET AND USAGE OF TINY HABITS DIGITAL APPLICATION IN STOPDIA –RESEARCH PROJECT DURING THE FIRST INTERVENTION MONTH

Dietary changes are one of the key factors in preventing the risk of type 2 diabetes. It has emerged in the previous literature that competence and self-efficacy preceding lifestyle intervention are associated with better intervention outcomes. The aim of this master’s thesis was to determine the relationship between diet and usage of Tiny habits –digital application during the first intervention month in the Stop Diabetes

study project. Tiny habits –digital application is developed by the Stop Diabetes research group to introduce useful lifestyle changes through daily small habits. The research hypothesis was that the participants will implement such changes in the digital application where they are already competent. In addition, the objective was to investigate characteristics of those participants whose diet quality was lower than average in the beginning of the study and who used the digital application actively to support the lifestyle changes. It was hypothesized that these individuals were more likely to be younger than other participants and of female gender.

The research data has been collected in the Stop Diabetes

research project. Study participants (n=1713) are 19—71-year-old men and women in elevated risk of type 2 diabetes. The diet was evaluated with a previously validated frequency questionnaire and the user activity of the digital application was measured as the number of reported tiny habits in the following categories:

food rhythm, vegetables, grains, fats and sugar. Sociodemographic factors and weight were investigated from the participants whose diet quality was lower than average in the beginning of the study and who used the digital application actively.

Those participants, whose diet quality was better than average used the Tiny habit digital application more actively than those whose diet quality was lower than average. Statistically significant differences occurred in the whole diet, as well as in the areas of vegetables and grains. The results were opposite in the sugar sector, where those participants whose diet included more sugar than average reported more sugar-related tasks done in the digital application than those participants whose sugar consumption levels were lower than average.

The amount of people who were unemployed or laid off was larger in the group of participants whose diet quality was lower than average in the beginning of the study and who used the digital application actively to support the lifestyle changes. In addition, they were less likely to have higher annual income (105 000 €).

The study participants improved their lifestyles in the areas where they already had skills. The results in the sugar sector may result from the fact that sugar is often one of the first dietary changes to implement when one wants to improve their diet. In the future, it would be important to investigate other factors influencing the usage of diet-related digital applications for example participating in the face-to-face intervention and psychological factors.

(4)

4

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 5

I KIRJALLISUUSKATSAUS ... 6

2 TYYPIN 2 DIABETES ... 6

2.1 Riskitekijät ja ehkäisy ... 7

3 ELINTAPAMUUTOSTEN TAUSTA JA KEINOT ... 15

3.1 Terveyden edistämisen teoreettiset viitekehykset ... 17

4 DIGITAALISET RATKAISUT ELINTAPAMUUTOSTEN TUKENA ... 21

II KOKEELLINEN OSA... 32

5 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA HYPOTEESIT ... 32

6 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT ... 33

6.1 Tutkimusaineisto ... 33

6.2 Tutkimusasetelma ja tutkimuksen kulku... 33

6.3 Menetelmät ... 36

6.3.1 Kyselylomake ... 36

6.3.2 Pienet teot –digisovellus ... 37

6.4 Tilastolliset menetelmät ... 42

7 TULOKSET ... 43

7.1 Lähtötilanteen ruokavalion yhteys sovelluksessa tehtyihin valintoihin ... 45

7.2 Taustatietojen yhteys sovelluksessa tehtyjen valintojen määrään ... 47

8 POHDINTA ... 49

8.1 Tulosten tarkastelu ... 50

8.2 Aineisto ja yleistettävyys ... 52

8.3 Menetelmien tarkastelu ... 53

8.4 Tutkimustiedon hyödyntäminen ja jatkotutkimus ... 55

9 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 57

LÄHTEET ... 58

Liite 1. Alkukyselylomake ... 64

Liite 2. Ruokavaliokyselyn pisteytys ... 68

(5)

5 1 JOHDANTO

Tyypin 2 diabetes on perimän ja elintapojen yhteisvaikutuksesta johtuva aineenvaihduntasairaus, jolle on tyypillistä jatkuvasti koholla oleva veren glukoosipitoisuus (Alberti ja Zimmet 1998). Taustalla vaikuttavat heikentynyt insuliinin tuotanto, heikentynyt insuliinin teho kohdekudoksissa tai molemmat näistä. Tyypin 2 diabetes on yleistynyt maailmanlaajuisesti viime vuosikymmenten aikana ja se aiheuttaa vuosittain mittavia kustannuksia terveydenhuollolle, mutta myös välillisiä kustannuksia sairauspoissaoloina ja menetettyinä työvuosina (Niemi ja Winell 2005).

Ongelman laajuuden vuoksi kustannustehokkaalle tyypin 2 diabeteksen ehkäisymuodolle on suuri tarve (Nikolaou ja Lean 2017). Yksilö ja ryhmäohjauksen lisäksi tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä voidaan hyödyntää digitaalisia ratkaisuja, kuten digisovelluksia. Digitaalisilla interventioilla voi olla merkittävä potentiaali tavoittaa laaja kohdeyleisö suhteellisen matalilla kustannuksilla. Digitaalisten interventioiden etu on myös niiden läsnäolo kohderyhmän jäsenten arjessa; interventio ei rajoitu esimerkiksi vain fyysisiin ryhmätapaamisiin. Digitaaliset interventiot vaikuttavat olevan tehokkaimmillaan kuitenkin kasvokkain tapahtuvan ohjauksen lisänä (Schoeppe ym. 2016).

Tämä pro gradu –tutkielma on osa Stop Diabetes

tutkimus- ja kehittämishanketta (StopDia), joka tähtää korkeassa diabetesriskissä olevien henkilöiden nykyistä tehokkaampaan tunnistamiseen ja tyypin 2 diabeteksen esiintymisen ehkäisyyn väestössä. Hankkeessa hyödynnettiin ryhmäohjausta ja digiteknologiaa tutkimushanketta varten kehitetyn Pienet teot –digisovelluksen muodossa.

Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitettiin tutkittavien alkutilanteen ruokailutottumusten yhteyttä siihen, kuinka aktiivisesti he käyttivät Pienet teot –digisovellusta ensimmäisen interventiokuukauden aikana. Lisäksi työssä tarkasteltiin niiden henkilöiden taustatietoja, joiden alkutilanteen ruokavalio on keskimääräistä heikkolaatuisempi, mutta jotka käyttivät digisovellusta aktiivisesti.

(6)

6 I KIRJALLISUUSKATSAUS

2 TYYPIN 2 DIABETES

Diabetes on yleisnimitys laajalle kirjolle erilaisia glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä, joilla on erilaisia etiologisia taustoja (American Diabetes Association, 2018a). Kaikille diabeteksen muodoille yhteistä on kuitenkin kroonisesti suurentunut plasman glukoosipitoisuus, joka johtuu insuliinin liian vähäisestä tai kokonaan lakanneesta erityksestä haiman Langerhansin saarekkeen β-soluista, insuliinin tehon heikkenemisestä kohdesoluissa, tai näistä molemmista.

Diabeteksen yleisimmät muodot ovat tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes. Toisin kuin tyypin 1 diabeteksessa, tyypin 2 diabetekseen ei liity β-solujen tuhoutumista autoimmuunireaktion kautta. Tyypin 2 diabeteksen syntymekanismeja ei tunneta tarkasti, mutta tautiin liittyy β- solujen eritystoiminnan heikkeneminen yhdessä insuliiniresistenssin kehittymisen kanssa.

Tulehdustekijöiden ja metabolisen stressin epäillään vaikuttavan insuliinin erityksen heikkenemiseen yhdessä geeniperimän kanssa. Tyypin 2 diabeteksen diagnostiset kriteerit on esitelty taulukossa 1. Tyypin 2 diabetes kehittyy usein pitkällä aikavälillä vuosien kuluessa ja voi jäädä pitkäksikin aikaa diagnosoimatta (American Diabetes Association 2014).

Taulukko 1. Glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden luokittelu laskimoverestä otetun plasmanäytteen glukoosipitoisuuden perusteella Maailman terveysjärjestö WHO:n ja American Diabetes Association:in (ADA) mukaan (Tyypin 2 diabetes: Käypä hoito –suositus 2018).

Normaali Diabeteksen esiasteet Tyypin 2 diabetes Glukoosipitoisuuden

paastoarvo (mmol/l)

≤ 6,0 (WHO)

≤ 5,5 (ADA)

6,1–6,9 (WHO) 5,6–6,9 (ADA)

≥7,0 Glukoosirasituskokees

sa määritetty

glukoosipitoisuuden kahden tunnin arvo (mmol/l)

< 7,8 7,8–11,0 >11,0

HbA1c (mmol/mol; %) < 42 (6,0 %)

43–47 mmol/mol;

(6,1–6,4 %)

≥ 48 mmol/mol, (≥ 6,5 %)

(7)

7

Tyypin 2 diabetesta hoidetaan pääasiassa elintapamuutoksilla, mutta diabeteslääkkeiden käyttö on myös yleistä (Tyypin 2 diabetes: Käypä Hoito –suositus 2018). Käytettyjä lääkkeitä ovat esimerkiksi metformiinit, jotka vähentävät glukoosinmuodostusta maksassa, gliptiinit, jotka lisäävät insuliinineritystä aterian jälkeen vähentämällä suolistohormoni GILP:n ja GLP-1:n hajoamista ja sulfonyyliureat ja glinidit, jotka lisäävät insuliinin vapautumista haiman Langerhansin saarekkeen β-soluista. Lisäksi tyypin 2 diabeteksen hoidossa voidaan käyttää GLP-1-analogeja, jotka lisäävät insuliinin ja vähentävät glukagonin eritystä, SGLT-2:n estäjiä, jotka lisäävät glukoosin eritystä virtsaan ja glitatsoneja, jotka lisäävät insuliiniherkkyyttä.

Pitkälle edennyt tai insuliinin vähäiseen eritykseen painottuva tyypin 2 diabetes voi vaatia myös insuliinihoitoa. Insuliiniresistenssi voi parantua jonkin verran painonpudotuksen tai lääkityksen aloituksen myötä, mutta palautuu vain harvoin alkuperäiselle tasolle.

Tyypin 2 diabeteksen yleisyys on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana johtuen väestön ikääntymisestä ja lihomisesta (Suomen Diabetesliitto ry 2018). Suomessa on arviolta noin 350 000 diagnosoitua ja hoitoa saavaa diabeetikkoa, joista noin 300 000 sairastaa tyypin 2 diabetesta. Tämän lisäksi noin 150 000:n suomalaisen arvioidaan sairastavan tyypin 2 diabetesta tietämättään. Suomessa ei ole käytössä järjestelmää, josta selviäisi tarkka diagnosoitujen diabeetikoiden tai tietämättään diabetesta sairastavien henkilöiden määrä.

Nykyiset arviot perustuvat Kansaneläkelaitoksen ylläpitämään diabeteslääkkeiden korvaustilastoihin, eli tietoa saadaan vain sellaisilta henkilöiltä, joilla on diagnosoitu diabetes, johon on aloitettu lääkitys. Valtaosa tyypin 2 diabeteksen vaikutuksista kansanterveyteen johtuvat sen liitännäissairauksista, joista merkittävimpiä ovat sydän- ja verisuonisairaudet (Jarvala ym. 2010). Tyypin 1 ja 2 diabeteksen hoitokulut muodostivat noin 9 % terveydenhuollon kokonaiskuluista vuonna 2007 ja diabeteksen liitännäissairaudet nostavat edelleen merkittävästi diabeteksen hoitokustannuksia.

2.1 Riskitekijät ja ehkäisy

Tyypin 2 diabeteksen tunnettuja riskitekijöitä ovat elintavat ja geeniperimä (Hemminki ym.

2010). Esidiabetesta sairastavilla henkilöille suositellaan sairauden edistymisen vuosittaista seurantaa (American Diabetes Association 2018b). Elintapamuutoksien suositeltavia tavoitteita ovat 7 %:n painonpudotus ja 150:n minuutin fyysinen viikkoaktiivisuus esimerkiksi reippaasti kävellen.

(8)

8

Tyypin 2 diabeteksen riskiä lisääviä tekijöitä ovat metaboliset häiriöt, psykososiaaliset tekijät, sosioekonominen asema ja elintavoista ruokavalio ja fyysinen aktiivisuus, joiden suotuisat vaikutukset välittyvät suurilta osin painonhallinnan kautta, mutta niillä on huomattu olevan myös itsenäisiä vaikutusmekanismeja. Elintapoihin liittyviä tekijöitä on eritelty alla olevissa kappaleissa.

Metabolinen terveys

Ylipaino ja lihavuus, rasva-aineenvaihdunnan häiriöt ja metabolinen oireyhtymä esiintyvät usein yhtäaikaisesti tyypin 2 diabeteksen kanssa ja voivat altistaa sille (Lotta ym. 2015). Meta- analyysissä tutkittiin metaboliselta profiililtaan terveiden ja elintapasairauksien riskiryhmään kuuluvien koehenkilöiden riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen BMI-luokissa < 25 (normaalipaino), 25—29,9 (ylipaino) ja > 30 (lihavuus). Metabolista terveyttä mitattiin tarkasteltavissa tutkimuksissa useimmiten metabolisen oireyhtymän ja insuliiniresistenssin kautta. Jokaisen BMI-luokan sisällä metabolisten riskitekijöiden kasautuminen oli yhteydessä suurempaan tyypin 2 diabetesriskiin. Metabolisista häiriöistä kärsivillä normaalipainoisilla tutkittavilla oli nelinkertainen riski sairastua tyypin 2 diabetekseen verrattuna metabolisesti terveisiin normaalipainoisiin tutkittaviin. Ylipainoisilla metabolisista häiriöistä kärsivillä tutkittavilla riski oli 3,4 kertainen ja lihavilla tutkittavilla 2,5 kertainen verrattuna metabolisesti terveisiin tutkittaviin. Metabolisesti terveiden tutkittavien kumulatiivinen riski sairastua tyypin 2 diabetekseen kymmenen vuoden aikana oli 3,1 %, joka oli korkeampi kuin metabolisista häiriöistä kärsivien normaalipainoisten kumulatiivinen riski 2,2 %. Tutkimuksen mukaan sekä ylipaino että metaboliset riskitekijät nostavat riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen toisistaan riippumatta. Metabolisten riskitekijöiden kasaantuminen oli kuitenkin yleisempää suuremman BMI-luokan tutkittavilla; normaalipaisista tutkittavista metabolisista häiriöistä kärsi 18 %, ylipainoisista tutkittavista 41 % ja lihavista tutkittavista 62 %.

Psykososiaaliset tekijät

Tyypin 2 diabetesriskiin voivat vaikuttaa myös psykososiaaliset tekijät kuten pitkittynyt stressi, masennus ja unettomuus (Räikkönen, ym. 2007; Upala ym. 2015). Stressaavat elämäntapahtumat ja masennusoireet lisäsivät keski-ikäisten naisten riskiä sairastua metaboliseen oireyhtymään 1,21—2,12 –kertaiseksi 15:n vuoden seuranta-aikana (Räikkönen ym. 2007). Metabolinen oireyhtymä lisää voimakkaasti tyypin 2 diabeteksen riskiä, joten tyypin 2 diabeteksen sairastumisriskin voidaan myös olettaa nousseen stressaavien elämäntapahtumien ja masennusoireiden vaikutuksesta. Säännöllisesti toistuvat vihan, kireyden

(9)

9

ja stressin tunteet suurensivat metabolisen oireyhtymän riskiä 19—66 %. Tiedetään, että psykososiaalinen stressi voi aiheuttaa terveydelle haitallisten tottumusten omaksumista, kuten tupakointia ja välinpitämätöntä suhtautumista lääkärin määräämään lääkitykseen. Tämän lisäksi psykososiaalisten tekijöiden on huomattu kiihdyttävät autonomisen hermoston toimintaa, lisäävän kortisolin tuotantoa ja hemostaattisten ja tulehduksellisien merkkiaineiden esiintyvyyttä, kuten verihiutaleiden aggregaatiota ja fibrinogeenin, tulehdusta edistävien sytokiinien ja valkosolujen määrää.

Sosioekonominen asema

Matalalla sosioekonomisella asemalla on huomattu olevan yhteys tyypin 2 diabeteksen riskiin (Agardh ym. 2011). Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa ja meta-analyysissä tarkasteltiin 23:ä tutkimusta sosioekonomisista tekijöistä (koulutus, ammatti ja tulot) ja niiden vaikutuksista tyypin 2 diabetesriskiin. Matalasti koulutetut olivat noin 41 % korkeammassa riskissä sairastua tyypin 2 diabetekseen kuin korkeasti koulutetut, matalatasoisessa ammatissa olevat 31 % korkeammassa riskissä kuin korkeatasoisessa ammatissa olevat, ja matalatuloiset 40 % korkeammassa riskissä kuin korkeatuloiset. Sosioekonominen asema vaikutti tyypin 2 diabetesriskiin naisilla enemmän kuin miehillä. Sosioekonomisen aseman vaikutus voi välittyä osittain elintapojen kautta, mutta taustalla vaikuttanee myös perustavanlaatuisempia tekijöitä, kuten vaikeasta elämäntilanteesta johtuva psykososiaalinen stressi ja uupumus.

Elintavat

Elintavoista tyypin 2 diabetekselle voivat altistaa vähäinen liikunta, huonolaatuinen ruokavalio ja liian suuri energiansaanti (Tuomilehto ym. 2001; Knowler ym. 2002; Laaksonen ym.2005).

Punaisella lihalla ja lihavalmisteilla voi myös olla vaikutusta tyypin 2 diabeteksen riskiin (Pan ym. 2013). Tupakointi ja runsas alkoholin käyttö voivat vaikuttaa epäedullisesti veren rasva- arvoihin ja saattavat näin altistaa tyypin 2 diabetekselle (Baliunas ym. 2009; Maddatu ym.

2017). Tyypin 2 diabeteksen riskiä voidaan pienentää mahdollisen ylipainon laihduttamisella, säännöllisellä liikunnalla ja ravitsemussuositusten mukaisesti syömällä (Tuomilehto ym. 2001;

Knowler ym. 2002; Laaksonen ym.2005).

Ruokavalio

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn kannalta merkityksellisiä tekijöitä ovat etenkin ruokavalion hiilihydraattien ja rasvojen laatu, sekä ruokavalion kokonaisenergiamäärän sopivuus energian

(10)

10

kulutukseen nähden (Tuomilehto ym. 2001). Kymmenen seuranta-asetelmallista kohorttitutkimusta sisältävässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa ja meta-analyysissä tarkasteltiin ruokavalion laadun vaikutusta tyypin 2 diabeteksen riskiin (Maghsoudi ym. 2016).

Tutkimuksessa ruokavaliot oli jaettu terveelliseen ja epäterveelliseen ruokavaliotyyppiin.

Terveellinen ruokavaliotyyppi koostui pääasiassa kasviksista, hedelmistä, täysjyväviljoista ja siemenistä. Epäterveellinen ruokavaliotyyppi koostui muun muassa punaisesta lihasta, prosessoiduista ruoista, rasvaisista maitotuotteista, puhdistetuista viljoista ja sokeripitoisista tuotteista. Terveellisen ruokavalion noudattaminen pienensi tyypin 2 diabeteksen riskiä 14 %, kun taas epäterveellinen ruokavalio nosti sairastumisriskiä 30 %. Epäterveellinen ruokavaliotyyppi piti sisällään tyydyttyneiden rasvojen ja transrasvojen lähteitä, ja monet ruokavaliotyypin elintarvikkeista olivat myös glykeemiseltä indeksiltään korkeita. Korkean glykeemisen indeksin omaavat elintarvikkeet sisältävät runsaasti nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ja suurentavat veren glukoosipitoisuutta nopeasti aterian nauttimisen jälkeen (Uusitupa 2012). Tällaisia elintarvikkeita ovat muun muassa runsaasti sokeria sisältävät tuotteet ja valkoinen leipä. Ruoan sisältämät rasvat ja kuitupitoisuus hidastavat mahalaukun tyhjenemistä ja pienentävät ruoan glykeemistä indeksiä.

Nitraattia käytetään yleisesti säilöntäaineena prosessoiduissa lihatuotteissa, ja se voi metaboloitua nitrosoamiineiksi, jotka voivat aiheuttaa etenkin runsaasti nautittuina insuliiniresistenssiä ja lisätä tyypin 2 diabeteksen riskiä (Maghsoudi ym. 2016). Rasvaisten prosessoitujen tuotteiden tyydyttyneet rasvat ja transrasvahapot glykolysoituvat kehon aineenvaihduntareaktioissa ja lisäävät oksidatiivista stressiä ja tulehdustekijöitä. Lisääntynyt tulehdus voi olla yhtenä osatekijänä vaikuttamassa insuliiniresistenssin kehittymiseen ja altistaa tyypin 2 diabetekselle. Ruoka-aineet, joissa on paljon kasviperäisiä fytokemikaaleja voivat lieventää epäterveellisen ruokavaliotyypin vaikutuksia. Fytokemikaaleista flavonoidit, polyfenolit, fenolihapot, fytaatit ja lignaanit toimivat antioksidantteina ja voivat siten suojata tulehdukselta ja hidastaa insuliiniresistenssin kehittymistä. Fytokemikaaleja sisältävät ruoka- aineet sisältävät usein vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka voivat myös toimia epäterveellisen ruokavaliotyypin vastavaikuttajana.

Nykytiedon mukaan Välimeren ruokavalio vaikuttaa tehokkaalta tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä (Salas-Salvadó ym. 2011). Välimeren ruokavalion vaikutusta tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyteen tutkittiin neljän vuoden ajan. Tutkittavat (n=418) olivat 55–80 -vuotiaita, joilla oli myös jokin sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Interventioryhmään kuuluvat saivat ohjeistuksen Välimeren ruokavalion perusperiaatteista; 1) oliiviöljyn runsas käyttö ruoanlaitossa ja salaatinkastikkeena, 2) kasvisten, hedelmien, palkokasvien ja kalan lisääminen

(11)

11

ruokavalioon, 3) punaisen ja prosessoidun lihan vähentäminen, 4) tomaattipohjaisen kastikkeen käyttö, 5) voin, kerman, pikaruoan, makeisten, leivonnaisten ja sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien välttäminen ja 6) alkoholinkäytön vähentäminen. Interventioryhmän osallistujille tarjottiin oliiviöljyä (1 litra/viikko) tai pähkinöitä (30 g/pv) veloituksetta.

Verrokkiryhmää ohjeistettiin karsimaan sekä tyydyttyneen että tyydyttymättömän rasvan lähteitä ruokavaliostaan, eikä heille tarjottu tutkimuksen puolesta veloituksettomia ruoka- aineita. Ruokavaliotavoitteiden lisäksi osallistujien tavoitteena oli 5 %:n painonpudotus ja korkea fyysinen aktiivisuus, mutta nämä eivät olleet intervention päätavoitteita. Interventioon ei sisältänyt ruokavalion energiamäärään liittyviä tavoitteita. Seuranta-ajan jälkeen interventioryhmän oliiviöljyä saaneiden tutkittavien tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys oli 10,1

%, pähkinöitä saaneiden tutkittavien 11,0 % ja vähärasvaista ruokavaliota noudattaneen verrokkiryhmän 17,9 %. Kaiken kaikkiaan Välimeren ruokavaliota noudattaneet pienensivät riskiään sairastua tyypin 2 diabetekseen 52 % verrattuna kontrolliryhmään. Tutkimushankkeen alkuperäisessä julkaisussa tarkasteltiin Välimeren ruokavalion vaikutusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin ja huomattiin, että kolmannen kuukauden kohdalla interventioryhmän tutkittavien paastoglukoosiarvot ja insuliinisensitiivisyys paranivat ja inflammaatiobiomarkkerien määrä väheni (Estruch ym. 2006). Tulokset ilmenivät, vaikka tutkittavien paino ei laskenut tai fyysisen aktiivisuuden määrä huomattavasti lisääntynyt.

Vastineeksi Välimeren ruokavaliolle on esitetty Pohjoismaista ruokavaliota, jolle on tyypillistä runsas kasvisten, marjojen, hedelmien, täysjyväviljojen, tyydyttymättömien rasvojen ja etenkin rypsiöljyn, kalan sekä vähärasvaisten ja rasvattomien maitotuotteiden käyttö (Uusitupa ym.

2013). Ruokavalioon kuuluu vain vähän suolaa sisältäviä elintarvikkeita, sokerilla makeutettujen juomia, punaista lihaa ja prosessoituja lihatuotteita.

Satunnaistetussa kontrolloidussa vertailututkimuksessa verrattiin Pohjoismaisen ruokavalion ja tavanomaisen keskiarvoruokavalion vaikutuksia insuliinisensitiivisyyteen, glukoosinsietoon, veren lipidiarvoihin, verenpaineeseen ja tulehdusmerkkiaineisiin (Uusitupa ym. 2013).

Tutkittavat olivat ylipainoisia 30–65-vuotiaita, jotka kärsivät heikentyneestä glukoosinsiedosta ja kohonneesta paastoglukoosista. Lisäksi sisäänottokriteereihin kuului vähintään kaksi metabolisen oireyhtymän piirteistä. Tutkittavia seurattiin 18—24 viikkoa, eivätkä he saaneet pudottaa painoaan seuranta-aikana. Interventioryhmän tutkittaville tarjottiin tutkimuksen puolesta täysjyväviljatuotteita, marjoja, rypsiöljyä, kasviöljypohjaisia levitteitä ja kalaa.

Verrokkiryhmän tutkittaville tarjottiin vähäkuituisia viljavalmisteita ja eläinrasvapohjaisia levitteitä, jotta ruokavalio vastaisi suomalaisten keskiarvoruokavaliota. Pohjoismaista

(12)

12

ruokavaliota noudattaneiden tutkittavien insuliinisensitiivisyys ja verenpaine eivät eronneet verrokkiryhmästä seuranta-ajan päätyttyä, mutta lipidiarvot ja tulehdusmerkkiaineet parantuivat. Tulokset insuliinisensitiivisyyden osalta voivat selittyä sillä, että tutkittavat eivät saaneet pudottaa painoa tutkimuksen aikana. Tulehdusmerkkiaineiden paraneminen voi vaikuttaa tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän kehittymiseen, mutta tässä tutkimuksessa niiden parantuminen suhteessa kontrolliryhmään selittyy osittain kontrolliryhmän ruokavalion tyydyttyneen rasvan lisääntymisellä ja kuitumäärän vähenemisellä lähtötasosta. Lipidiarvojen paranemisen tiedetään olevan yhteydessä sydän- ja verisuonitautien ja metabolisen oireyhtymän kehittymisen hidastumiseen.

Fyysinen aktiivisuus

Liikunta pienentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen useiden mekanismien kautta (Aune ym. 2015). Liikunta lisää energiankulutusta ja ehkäisee ylipainoa, mutta painoindeksivakioidussa meta-analyysissä ylipainon väheneminen selitti kuitenkin vain noin 20—30 % liikunnan aiheuttamasta tyypin 2 diabetesriskin pienenemisestä. Liikunnan aiheuttamat luurankolihasten supistukset tehostavat lihasten glukoosin sisäänottoa lisäämällä GLUT-4-transporttereiden määrää lihassolujen solukalvoilla ja lisäämällä glykogeenisyntaasientsyymin tehoa. Sekä aerobisen että voimaharjoittelun on huomattu tehostavan glukoosin soluun ottoa GLUT-4-transporttereiden translokaation kautta. Muita luurankolihasten muutoksia ovat lihassyytyyppien suhteiden muuttuminen ja mitokondrioiden määrän ja aktiivisuuden lisääntyminen. Seurantatutkimuksissa ja satunnaistetuissa kokeissa on huomattu säännöllisen liikunnan harrastamisen parantavan insuliiniherkkyyttä ja edesauttavan normaalien veren glukoosiarvojen saavuttamista ja ylläpitämistä.

Meta-analyysissä selvitettiin eri liikuntatyyppien yhteyttä tyypin 2 diabeteksen riskiin 81:ssä tutkimuksessa (Aune ym. 2015). Kokonaisliikuntamäärän lisäksi tarkasteltiin vapaa-ajan liikuntaa, matala- ja kohtuukuormitteista ja kuormittavaa liikuntaa, voimaharjoittelua, työaikaista liikuntaa ja kävelyä. Meta-analyysissä vertailtiin korkeiden ja matalien liikuntamäärien ja hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskyvyn vaikutusta tyypin 2 diabetesriskiin. Korkea hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskyky oli yhteydessä noin 55

% pienempään tyypin 2 diabetesriskiin kuin matala suorituskyky. Kokonaisliikunnan, vapaa- ajan liikunnan ja voimaharjoittelun korkeat määrät kaikissa kuormitusluokissa olivat yhteydessä keskimäärin 25—40 % pienentyneeseen tyypin 2 diabetesriskiin verrattuna vastaavien liikuntaryhmien mataliin määriin.

(13)

13

Finnish Diabetes Prevention Study –interventiotutkimuksen post hoc –analyysissä tutkittiin vapaa-ajan aktiivisuuden vaikutusta tyypin 2 diabeteksen riskiin henkilöillä, joilla oli heikentynyt glukoosinsieto (Laaksonen ym. 2005). Neljän vuoden seuranta-ajan kuluttua noin 22 % kaikista tutkittavista oli sairastunut tyypin 2 diabetekseen. Interventio- ja verrokkiryhmän yhdistetyssä analyysissä vapaa-ajan aktiivisuuden kokonaismäärä oli vahvemmin yhteydessä pienentyneeseen tyypin 2 diabeteksen riskiin kuin yksittäiset liikuntakategoriat. Iällä, sukupuolella, tutkimusryhmällä, tupakoinnilla, tyypin 2 diabeteksen riskitekijöillä ja lähtötason vapaa-ajan aktiivisuudella vakioinnin jälkeen huomattiin, että ylin kolmannes vapaa-ajan kokonaisaktiivisuuttaan lisänneistä sairastuivat tyypin 2 diabetekseen 80 % epätodennäköisemmin kuin alin kolmannes. Keskikuormittavaa ja kuormittavaa liikuntaa lisännyt ylin kolmannes pienensi tyypin 2 diabetesriskiään 49 % enemmän kuin alin kolmannes ja rasittavaa liikuntaa lisännyt ylin kolmannes 47 % enemmän kuin alin kolmannes. Kävelyn ja sen intensiteetin ja arkiliikunnan lisääminen ennustivat myös pienempää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Vähintään kaksi ja puoli tuntia kävelyä viikossa vähensi tyypin 2 diabeteksen riskiä 63–69 %. Tutkimuksen mukaan sekä matalan että korkean intensiteetin vapaa-ajan aktiivisuus pienentää tyypin 2 diabetesriskiä keski-ikäisillä, tyypin 2 diabeteksen riskissä olevilla henkilöillä. Merkittävimmin tyypin 2 diabeteksen riskiin vaikutti kuitenkin vapaa-ajan aktiivisuuden kokonaismäärä.

Painonhallinta

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä pysyvä 7 %:n painonpudotus näyttää tuovan tehokkaita tuloksia (Knowler ym. 2002). Diabetes Prevention Program –tutkimukseen osallistui noin 3000 yli 25-vuotiasta henkilöä, jotka kärsivät heikentyneestä glukoosinsiedosta ja kohonneesta paastoglukoosista. Huomattiin, että elintapamuutoksilla painoaan pudottaneet tutkittavat pienensivät riskiään sairastua tyypin 2 diabetekseen 58 % kolmen vuoden seuranta-ajan jälkeen verrattuna plaseboryhmään. Samaa tutkimusryhmää on seurattu Diabetes Prevention Program Outcomes Study –tutkimuksessa, jossa on huomattu elintaparyhmään kuuluvien tutkittavien sairastuvan tyypin 2 diabetekseen verrokkiryhmää myöhemmin ja välttävän sairastumisen todennäköisemmin kuin verrokkiryhmään kuuluvat tutkittavat (Diabetes Prevention Program Research Group 2015). Viidentoista vuoden seuranta-ajan kuluttua 55 % elintaparyhmän tutkittavista oli sairastunut tyypin 2 diabetekseen, kun taas verrokkiryhmässä sairastuneita oli 62 %. Elintapainterventio oli viidentoista vuoden seuranta-ajan jälkeen yhtä tehokas diabeteksen ehkäisyssä kuin metformiinilääkitys.

Elintaparyhmä osallistui intervention aikana yhteensä kuuteentoista ryhmä- ja yksilöohjauskäyntiin, joiden tavoitteena oli 7 %:n painonpudotus vähärasvaisen ja

(14)

14

vähäenergisen ruokavalion ja 150:n minuutin viikkoaktiivisuustavoitteen avulla (Diabetes Prevention Program (DPP) Research Group 2002). Kontaktikerroilla tutkittaville tarjottiin kaksi ohjattua liikuntakertaa viikossa ja neuvoja liikunnan lisäämiseen. Osallistujia ohjeistettiin terveellisen ruoan valintaan, säännölliseen ateriarytmiin ja ruoankäytön tarkkailuun. Tutkittavia pyydettiin myös seuraamaan painoaan ja viikoittaista liikunnan määrää. Interventioon kuului oman elinympäristön ja toimintatapojen tarkastelu sellaisten riskikohtien tunnistamiseksi, jotka johtavat epäterveellisten ruokien valintaan tai liikasyöntiin. Elämänhallintaa pyrittiin parantamaan ongelmanratkaisutaitojen kehittämisellä ja negatiivisten ajatusten, stressin ja sosiaalisten tilanteiden hallintakeinoja opettamalla. Osallistujia motivoitiin elintapamuutoksiin pyytämällä heitä pohtimaan omia motiivejaan tutkimukseen ryhtymiseen ja neuvottiin palaamaan ohjelman pariin lipsahduksienkin jälkeen.

Suomalaiseen tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn tähtäävään interventiotutkimukseen nimeltä Finnish Diabetes Prevention study osallistui 522 ylipainoista 40–65-vuotiasta tutkittavaa, joilla oli heikentynyt glukoosinsieto tai suurentunut paastoglukoosi (Tuomilehto ym. 2001).

Tutkittavia seurattiin keskimäärin 3,2 vuotta ja interventiotutkimuksen tavoitteisiin kuului vähintään 5 %:n painon pudotus, 30 E%:n rasvan saantisuositus, 10 E%:n tyydyttyneen rasvan saantisuositus, 15:n gramman kuidun saantisuositus jokaista tuhatta kilokaloria kohden ja päivittäinen 30:n minuutin liikuntasuositus. Interventioryhmän tutkittavat saivat henkilökohtaista ruokavalioneuvontaa seitsemän kertaa ensimmäisen interventiovuoden aikana ja joka kolmas kuukausi ensimmäisen vuoden jälkeen. Osallistujat saivat osallistua ohjatuille, suurten lihasryhmien harjoittamiseen keskittyville kiertoharjoittelutunneille, minkä lisäksi heille annettiin liikuntaneuvontaa ja vinkkejä liikunnan määrän lisäämiseen. Interventioryhmän tutkittavat pudottivat painoaan ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin 4,1 kg ja kontrolliryhmän tutkittavat 0,8 kg. Toisen vuoden loppuun mennessä interventioryhmän tutkittavat olivat 3,5 kg ja kontrolliryhmän tutkittavat 0,8 kg kevyempiä kuin lähtötilanteessa.

Onnistuneilla elintapamuutoksilla onnistuttiin laskemaan sairastumisriskiä keskimäärin 58 %;

seuranta-aikana tyypin 2 diabetekseen sairastui interventioryhmän tutkittavista 11 % ja kontrolliryhmästä 23 %.

(15)

15

3 ELINTAPAMUUTOSTEN TAUSTA JA KEINOT

Diabeteksen esiasteita sairastavien henkilöiden tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn suositellaan intensiivistä behavioraalista elintapainterventiota Diabetes Prevention Program –ohjelman (DPP) mukaisesti (American Diabetes Association 2018b). Myös teknologisia työkaluja, kuten digisovelluksia voidaan käyttää tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä, ja ne voivat toimia tehokkaana keinona DPP –ohjelman välittämisessä. Digisovelluksiin sisällytetty kaksisuuntainen kommunikointimahdollisuus ohjaajan ja interventioon osallistujan välillä näyttää lisäävän intervention tehoa. Nykyisen tutkimusnäytön mukaan hyödyllisten tapojen opettelu ja ylläpito ja itseohjautuvuuden tukeminen näyttävät olevan tehokkaita keinoja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn.

Ylipainon on havaittu olevan yhteydessä lyhytjänteisyyteen palkintojen tavoittelussa (Jarmolowicz ym. 2014; Lim ja Bruce 2015). Ylipainoiset ja lihavat henkilöt valitsivat välittömiä palkintoja pidemmän ajan palkintojen kustannuksella useammin kuin normaali- ja alipainoiset tutkittavat myös niissä tapauksissa, jossa välittömät palkinnot olivat määrältään pienempiä. Yhteyttä on tutkittu rahallisilla palkinnoilla ja painonpudotustavoitteilla (Jarmolowicz ym. 2014; Lim ja Bruce 2015). Painoindeksin yhteyttä välittömien rahallisten hyötyjen valitsemiseen tutkittiin sadan terveen aikuisen otoksella Monetary Choice Questionnaire –kyselyn avulla, joka on kehitetty mittaamaan taipumuksia valita välittömästi saatava pienempi rahasumma suuremman, myöhemmin saatavan rahasumman sijasta (Jarmolowicz ym. 2014). Kysymys voi olla esimerkiksi ”Haluaisitko mieluummin 21 dollaria tänään vai 30 dollaria 75:n päivän kuluttua?”. Suurempien pisteiden on huomattu olevan yhteydessä suurempaan impulsiivisuuteen ja/tai heikompaan toiminnanohjaukseen. Kaiken kaikkiaan tutkittavien saamat pisteet vaihtelivat välillä 0,0002—0,19. Ali- ja normaalipainoiset tutkittavat saivat keskimäärin 0,0074 pistettä ja ylipainoiset ja lihavat henkilöt 0,0227 pistettä.

Välittömien palkintojen valitseminen oli yhteydessä myös masennusoireisiin ja huvin tavoitteluun.

Painonpudotukseen liittyviä välittömiä, mutta pienempiä tavoitteita tutkittiin 68:n henkilön otoksella muokkaamalla Monetary Choice Questionnaire –kyselyn rahasummien tilalle pudotettuja painokiloja, esimerkiksi ”Haluaisitko pudottaa 1 kg välittömästi vai 3 kg 11:n päivän kuluttua?” (Lim ja Bruce 2015). Muokatun painonpudotustavoitteita mittaavan kyselyn pistemäärät korreloivat alkuperäisen kyselyn kanssa, mikä viittaa siihen, että painonpudotukseen suhtaudutaan yleensä samankaltaisesti kuin rahapalkintoihin, kun tarkastellaan lyhyen aikavälin tavoitteita pitkän aikavälin kustannuksella. Molemmissa

(16)

16

tutkimuksissa aikavälin vaikutus pieneni, kun rahasumman tai painonpudotuksen suuruudet kasvoivat (Jarmolowicz ym. 2014; Lim ja Bruce 2015).

Pitkäjänteisellä itsekontrollilla on merkitystä myös painonpudotuksessa (Bickel ym. 2018).

Kun tutkittiin henkilöitä, jotka olivat onnistuneet painonpudotuksessa ja pysyneet uudessa painossaan vähintään vuoden ajan, huomattiin, että he valitsivat todennäköisemmin suurempia, pidemmän ajan päähän sijoittuvia rahasummia kuin välittömiä, pienempiä rahasummia verrattuna normaali- ja ylipainoisiin painoa pudottamattomiin henkilöihin. Painonpudotuksessa onnistuneilla näyttää olevan parempi itsekontrolli, mutta on epäselvää, onko heillä ollut tämä piirre jo ennen painonpudotusta, vai onko piirre kehittynyt vasta painonpudotuksen aikana.

Painoa pudottamattomien normaali- ja ylipainoisten henkilöiden välillä ei ollut eroja rahasummiin liittyvässä pitkäjänteisyydessä.

Pysyvissä elintapamuutoksissa impulssien hillitsemiskäyttäytymiseen perustuva lähestymistapa näyttää kuitenkin jopa vähentävän koetun itsekontrollin määrää pitkällä aikavälillä (Galla ja Duckworth 2015). Korkean kontrollin takana näyttää olevan hyödylliset, automaattisiksi muodostuneet tavat, joiden myötä vaivannäkö terveyttä edistäviin tekoihin vähenee. Tapojen ja kontrollin yhteyksiä tutkittiin kuudessa osatutkimuksessa (Galla ja Duckworth 2015). Ensimmäisessä tutkimuksessa terveellisiin elintapoihin liittyvä itsekontrolli välittyi tavaksi muodostuneiden terveellisten välipalojen, liikunnan ja riittävän unen kautta.

Muodostuneet tavat lisäsivät toiminnan automaattisuutta ja vähensivät toimintaan liittyvää vaivannäköä 500:llä yhdysvaltalaisella sähköiseen kyselyyn vastanneella tutkittavalla. Tavat voivat välittää itsekontrollia myös vähentämällä tarvittavan motivaation määrää. Tämä huomattiin osatutkimuksissa 2, 3, 4 ja 6. Osatutkimuksissa 2 (n=142) ja 3 (n=135) muodostuneet tavat vähensivät opiskelijoiden kokemaa kuormituksen määrää ja olivat yhteydessä aikaan, joka maltettiin käyttää opiskeluun jopa vaikeaksi koetuissa tilanteissa.

Neljännessä tutkimuksessa vahvistettiin aiempien osatutkimusten tuloksia suuremmalla (n=447) ja sosioekonomisesti monipuolisemmalla otoskoolla. Tutkimuksessa koettu itsekontrolli oli yhteydessä tapaan tehdä kotitehtävät säännöllisesti. Koettu itsekontrolli ja tapa tehdä kotitehtävät säännöllisesti olivat puolestaan yhteydessä keskittymiskykyyn luokassa ja kotiläksyjen palauttamiseen opettajalle. Kuudennessa tutkimuksessa selvitettiin itsekontrollin ja tapojen vaikutuksia pidemmän ajan tavoitteisiin 918:lla nuorella. Nuorilla, joilla oli korkea itsekontrolli, oli tapana tehdä kotitehtävät säännöllisesti, mikä välittyi edelleen kouluarvosanojen keskiarvoon ja todennäköisyyteen jatkaa opintoja korkeammalla koulutusasteella. Viimeisenä käsiteltävässä, nuoria koskevassa seurantatutkimuksessa tutkittiin

(17)

17

132:n nuoren itsekontrollin yhteyttä meditaation harrastamiseen viiden päivän meditaatioretriitin jälkeen. Nuoret, joilla oli jo ennen interventiota korkea itsekontrolli, saavuttivat asetetut meditaatiotavoitteet kolme kuukautta intervention päättymisen jälkeen useammin kuin ne tutkittavat, joilla ei ollut korkeaa itsekontrollia. Itsekontrollin määrä oli yhteydessä siihen, kuinka automaattisesti meditaatioharjoituksia tehtiin. Osatutkimusten tulosten perusteella hyödyllisten tapojen voidaan olettaa olevan tärkeä välittävä tekijä itsekontrollin ja positiivisten tulosten välillä, ja yhteys on havaittavissa myös elintapoihin liittyvissä teoissa.

3.1 Terveyden edistämisen teoreettiset viitekehykset

Terveyden edistämisen teoreettiset viitekehykset kuvaavat terveyskäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ja niiden suhteita ja pyrkivät tunnistamaan alueita, joihin vaikuttamalla terveyskäyttäytymistä voidaan muokata terveydelle edullisempaan suuntaan (Riekert ym.

2014). Teoreettiset viitekehykset ottavat kantaa siihen, kuinka terveyskäyttäytymisen muutos voidaan saada aikaan, ja tarjoavat samalla ennustettavuutta interventioiden tuloksiin. Niiden avulla käyttäytymistieteellistä tietoa voidaan järjestää ja hallita tehokkaasti.

Ravitsemusohjauksessa ei ole hallitsevaa viitekehystä tai teoriaa, vaan niitä on lainattu pääosin sosiaalitieteistä (Achterberg ja Miller 2004). Useamman viitekehyksen yhdistäminen on usein tarpeen, jotta voitaisiin ottaa huomioon ihmisten, ongelmien ja kontekstien muodostama laaja kokonaiskuva ravitsemusohjauksessa ja -interventioissa.

Terveyden edistämisen teoreettisten viitekehysten käytön hyödyistä elintapainterventioiden suunnittelun pohjana on laaja konsensus (Michie ym. 2005). Vaikka viitekehysten hyödyllisyydestä pitkäaikaisissa elintapamuutoksissa näyttää olevan yksimielisyys, on vertailevaa tutkimusnäyttöä teoriapohjaisten ja teorioita sisältämättömien interventiotutkimusten tehoista julkaistu vain vähän (Teixeira ja Marques 2017). Teorioiden käytön vaikutusta intervention tuloksiin tutkittiin 85:n tutkimuksen meta-analyysissä (Webb ym. 2010). Tarkasteltavissa tutkimuksissa teorioita hyödyntävillä interventioilla oli pieni, mutta tilastollisesti merkitsevä positiivinen vaikutus terveyskäyttäytymiseen verrattuna interventioihin, joissa ei hyödynnetty terveyskäyttäytymisen muutoksen teorioita. Teorioiden laajempi hyödyntäminen tehosti edelleen interventioiden vaikutusta, ja useamman teorian käyttö oli yhteydessä merkittävämpiin intervention vaikutuksiin. Toisessa meta-analyysissä tarkasteltiin 140:aa tutkimusta, joissa selvitettiin teorioiden käytön vaikutusta liikunta- ja

(18)

18

ruokavaliointerventioihin (Prestwich ym. 2014). Teorioiden käyttö ei ollut yhteydessä suurempiin intervention vaikutuksiin, mikä voi selittyä teorioiden puutteellisella hyödyntämisellä. Useamman teorian yhdistäminen ei näyttänyt olevan yhteydessä interventioiden tehoon. Tutkimusnäyttö teorioiden käytön vaikutuksista yksittäisien elintapainterventioiden tuloksiin on vaihtelevaa; joissain tutkimuksissa ne näyttävät lisäävän interventioiden tehoa, kun taas toisissa tutkimuksissa tehosta ei saatu riittävää näyttöä (Prestwich ym. 2014; Teixeira ja Marques 2017). Tulevaisuudessa tarvittaisiin lisää tutkimuksia, joissa terveyskäyttäytymisen teorioita hyödynnettäisiin elintapainterventioissa kokonaisuudessaan.

Sosiaalis-kognitiivinen teoria

Psykologi Albert Banduran kehittämän sosiaalis-kognitiivisen teorian taustalla on ajatus käyttäytymiseen johtavien vaikutteiden vastavuoroisesta suhteesta (Riekert ym. 2014).

Persoonallisuuden piirteet, omaksutut käyttäytymistavat ja sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat toisiinsa, jonka seurauksena syntyy uusia tapoja. Banduran mukaan henkilö, jolla on tietyt uskomukset, tiedot, asenteet ja tarpeet ja joka toimii tietyssä sosiaalisessa ja fyysisessä ympäristössä, myös sitoutuu käyttäytymiseen, jolla on johdonmukainen seuraus.

Käyttäytymisen muutos ja sen ylläpito perustuu 1) toiminnan arvioituihin seurauksiin ja 2) arvioon omista kyvyistä sitoutua toimintaan. Yksilön arviot ja uskomukset omista kyvyistään ja toiminnan seurauksista eivät kuitenkaan ole välttämättä linjassa tosiasioiden kanssa. Näitä yksilön omia uskomuksia kutsutaan minäpystyvyysuskomuksiksi. Minäpystyvyysuskomuksiin vaikuttavat myös suoritettava toiminta ja konteksti, jossa yksilö toimii. Sosiaalis-kognitiivisen teorian mukaan minäpystyvyysuskomukset vaikuttavat uusien tapojen opetteluun, olemassa olevien tapojen lopettamiseen, toimintaan käytettävän vaivannäön määrään ja aikaan, jonka yksilö kestää haasteiden edessä. Minäpystyvyysuskomukset ovat myös yhteydessä emotionaalisiin reaktioihin kuten ahdistukseen ja ajatusmalleihin. Minäpystyvyysuskomuksiin voidaan vaikuttaa 1) oppimalla taitoja henkilökohtaisten kokemusten kautta, 2) oppimalla taitoja tarkkailemalla muita, 3) sanallisen suostuttelun kautta ja 4) fysiologisen tilan kautta esimerkiksi niin, että hermostuneisuus ja sisäinen levottomuus saavat odottamaan toiminnassa epäonnistumista. Aiemmassa kirjallisuudessa minäpystyvyyden on havaittu ennustavan sairauksia ennaltaehkäisevää terveyskäyttäytymistä, kuten painonhallintaa, liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota (Dehghan ym 2011). Minäpystyvyyden on havaittu olevan yhteydessä myös siihen, kuinka hyödyllisenä ja helppona teknologian käyttö nähdään ja kuinka todennäköisesti teknologiaa käytetään (Park 2009).

(19)

19 Terveysuskomusmalli

Terveysuskomusmalli pohjautuu behavioraaliseen psykologiaan (Riekert ym. 2014).

Terveysuskomusmallissa korostetaan yksilön henkilökohtaisia uskomuksia terveyskäyttäytymisen taustalla sen sijaan, että tarkasteltaisiin käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä laajemmin, kuten sosiaalis-kognitiivisessa teoriassa. Teorian mukaan käyttäytymiseen vaikuttaa tavoitteen saavuttamiselle asetettu arvo ja todennäköisyys saavuttaa haluttu tavoite toiminnan avulla. Terveyskäyttäytymisen kontekstissa tämä tarkoittaa halua välttää sairastuminen tai parantua sairaudesta ja uskomukset siitä, että tietty toiminta johtaa sairauden ehkäisyyn tai siitä parantumiseen. Terveysuskomusmallin ulottuvuuksia ovat yksilön arviot omasta sairastumisalttiudestaan, sairauden vakavuudesta, toiminnan hyödyistä, toiminnan esteistä ja toimintaa laukaisevista tekijöistä. Demografisilla, yksilöön liittyvillä, rakenteellisilla ja sosiaalisilla tekijöillä ei nähdä olevan suoraa vaikutusta terveyskäyttäytymiseen, vaan ne vaikuttavat käyttäytymiseen motivaation ja subjektiivisten havaintojen kautta.

Terveysuskomusmallin tehosta sairauksien ehkäisyssä, tunnistamisessa ja niiden hoitoon sitoutumisessa on laajaa tutkimusnäyttöä. Terveysuskomusmallia on kritisoitu liian yksipuoliseksi, sillä käyttäytymiseen tiedetään vaikuttavan myös esimerkiksi muodostuneet tavat, kuin myös sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät tekijät.

Suunnitellun toiminnan teoria

Suunnitellun toiminnan teoria on osa laajempaa perustellun toiminnan teoriaa (Riekert ym.

2014). Sosiaalipsykologi Icek Ajzenin kehittelemä suunnitellun toiminnan teoria pyrkii selittämään toimintaa sen aiottujen tarkoitusten kautta. Aiottuihin tarkoituksiin vaikuttavat 1) yksilön asenteet toimintaa kohtaan, joihin puolestaan vaikuttavat tulosten haluttavuus ja todennäköisyys saavuttaa halutut tulokset, 2) toimintaan kohdistetut subjektiiviset normit, eli sosiaalisen ympäristön asettamat odotukset. Näihin vaikuttavat yksilön kokemukset siitä, mitä muut, itselle merkitykselliset ihmiset odottavat toiminnalta ja kuinka motivoitunut yksilö on noudattamaan näiden henkilöiden odotuksia. Myöhemmin malliin on lisätty deskriptiiviset normit, eli yksilön arviot siitä, kuinka muut ihmiset suoriutuisivat toiminnasta. Suunnitellun toiminnan teoriaa laajempi perustellun toiminnan teoria ottaa huomioon myös arvioidun kontrollin määrän. Kontrolliuskomukset sisältävät yksilöön ja ympäristöön liittyviä tekijöitä kuten toimivien suunnitelmien, taitojen, tiedon, sosiaalisen tuen, rahan, ajan ja motivaation olemassaolon. Teorian mukaan asenteet, sosiaalisen ympäristön odotukset ja arvioitu hallinnan

(20)

20

määrä siis ennustavat aikomuksia toimintaan, mutta itse toiminnan toteuttamiseen vaikuttaa myös todellinen kontrolli.

Muutosvaihemalli

Muutosvaihemalli on yksi tunnetuimmista terveyskäyttäytymisen teorioista (Riekert ym. 2014).

Muista teorioista poiketen se keskittyy toiminnan muutokseen, eikä niinkään meneillään olevaan toimintaan. Psykologi James O. Prochaska kumppaneineen kehitti teorian 70-luvulla tarkoituksenaan nimetä johtavien psykoterapian ja käyttäytymisen muutoksen teorioiden piirteitä. Teorian mukaan käyttäytymisen muutos tapahtuu kuuden vaiheen kautta.

Ensimmäinen taso on esiharkintavaihe, jolloin terveystottumusten muutosta ei nähdä vielä ajankohtaisena. Toinen taso on harkintavaihe, jonka aikana muutosta harkitaan toteutettavaksi lähitulevaisuudessa. Yleensä harkintavaiheessa vaaditaan motivaatiota muutokseen.

Valmisteluvaiheessa muutos aiotaan toteuttaa välittömässä lähitulevaisuudessa, ja tänä aikana tarvitaan taitoja muutoksen tekoon. Toimintavaiheessa toteutetaan muutoksia, joita voidaan tukea interventiostrategialla ja ohjenuorilla. Ylläpitovaiheessa uudesta toiminnasta tulee tapa, eikä sen noudattaminen vaadi enää jatkuvaa tietoista ponnistelua. Paluu vanhoihin tapoihin on tässä vaiheessa kuitenkin vielä mahdollista, joten tukea on tärkeä tarjota aktiivisten muutosten jälkeenkin. Viimeinen, luonteeltaan enemmän teoreettinen vaihe on päättymisvaihe, jolloin tavasta tulee pysyvä osa elämää. Muutosvaihemallin mukaan interventiot ovat tehokkaimmillaan, kun ne suunnitellaan vastaamaan tietyn tason tarpeita. Muutosvaihemallin kliinisestä merkityksestä on epäselvyyttä, sillä suuressa osassa interventiotutkimuksista mallia on hyödynnetty vain osittain, ja mallin on arvioitu olevan enemmän käytössä vastaanotto- kuin tutkimustyössä.

Fogg’in behavioraalinen malli

Käyttäytymistieteilijä B.J. Fogg’in kehittelemässä mallissa käyttäytymisen muutos edellyttää motivaatiota ja kykyjä muutoksen tekemiseen ja muutostekoja laukaisevia tekijöitä (Fogg 2009). Motivaation tasoja ovat välittömät reaktiot mielihyvän hakemiseksi ja kivun välttämiseksi, toiminnan odotettuihin tuloksiin liittyvät toiveet ja pelot, sosiaalisen hyväksynnän hakeminen ja hylätyksi tulemisen välttäminen. Kykyjen osalta olennaista on toiminnan helpottaminen, ei niinkään yksilön kykyjen lisääminen, sillä jatkuva uusien taitojen opettelu voi olla kuormittavaa ja vähentää toimintaan sitoutumista. Fogg’in behavioraalisen

(21)

21

mallin mukaan toiminta tulee suhteuttaa yksilön olemassa oleviin resursseihin toimintaan tarvittavan ajan, rahan, fyysisen vaivannäön ja kognitiivsen kuormittavuuden osilta. Toiminnan tulee myös sopia vallitseviin sosiaalisen ympäristön odotuksiin ja yksilön rutiineihin.

Motivaatio ja kyvyt voivat jossain määrin paikata toisiaan; kun motivaatio on korkealla, voi henkilö sitoutua vaikeiltakin tuntuviin tehtäviin, ja toisaalta vaikka motivaatio ei olisi korkealla voidaan silti suorittaa helpolta tuntuvia tehtäviä. Toimintaa laukaisevia tekijöitä kuvaavat seuraavat ominaisuudet: 1) tekijä huomataan, 2) tekijä assosioidaan haluttuun toimintaan ja 3) tekijä ilmaantuu silloin, kun motivaatio ja kyvyt ovat riittävän korkealla. Laukaisevat tekijät voidaan jakaa kannustaviin tekijöihin, jotka lisäävät motivaatiota toimintaan, helpottaviin tekijöihin, jotka poistavat toiminnan esteitä ja muistutustekijöihin, jotka muistuttavat toimimaan oikealla hetkellä. Mallissa painotetaan pienten tekojen merkitystä minäpystyvyyden rakentajana. Fogg’in behavioraalisessa mallissa elämäntapamuutos koostuu pienistä, toistuvista teoista, jotka kasautuessaan voivat saada aikaan merkittäviä muutoksia. StopDia – tutkimushankkeen Pienet teot –digisovellus pohjautuu Fogg’in behavioraaliseen malliin.

4 DIGITAALISET RATKAISUT ELINTAPAMUUTOSTEN TUKENA

Internetyhteydellä varustettujen älypuhelinten käyttö yleistyy Suomessa ja maailmanlaajuisesti (Tilastokeskus 2017; Kakkar ym. 2018). Vuonna 2017 kolmella neljästä 16–80-vuotiaista oli omassa käytössään älypuhelin, ja alle 55-vuotiaista 94 % käytti älypuhelinta (Tilastokeskus 2017). Älypuhelinten laaja käyttö väestössä voi tarjota esimerkiksi terveydenhuollolle ja muille terveysalan toimijoille lupaavan alustan toteuttaa sähköistä elintapaohjausta.

Sähköiset terveyspalvelut

Sähköisillä terveyspalveluilla (e-health) tarkoitetaan terveydenhuollon resurssien ja terveyspalveluiden siirtoa sähköisten tieto- ja viestintätekniikoiden välityksellä (American Telemedicine Association 2019). Sähköisiä terveydenhuoltopalveluja voidaan hyödyntää esimerkiksi terveyspalvelujen järjestämisessä, kansanterveystyössä, tutkimuksessa ja koulutuksessa. Mobiiliterveyspalvelut (m-health) ovat sähköisten terveyspalveluiden osa-alue (WHO 2018). Mobiiliterveyspalveluissa hyödynnetään langatonta teknologiaa terveyspalveluiden ja informaation välittämisessä kannettaviin päätelaitteisiin, kuten matkapuhelimiin, tabletteihin ja monitorointilaitteisiin. Mobiiliterveyspalveluihin kuuluvat

(22)

22

myös digisovellukset, joita voidaan hyödyntää osana elintapainterventioita. Mobiili- interventioita voidaan suorittaa myös suoraan video-, puhelin-, tekstiviesti- tai sähköpostiyhteydellä ohjaavan ammattilaisen kanssa.

Lihavuuden ja sen liitännäissairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen yleistyessä tarvitaan yhä enenevissä määrin tehokkaita ja lihavuutta ehkäiseviä interventioita, jotka tavoittavat laajan kohdeyleisön kustannusvaikuttavasti (Nikolaou ja Lean 2017). Mobiiliterveyspalveluiden käyttö kliinisissä tutkimuksissa on lisännyt suosiotaan. Vuosina 2012—2015 termi ”m-health”

oli mainittu clinicaltrials.gov –sivustolla 203:ssa julkaistussa tutkimuksessa. Vuosina 2016—

2019 (helmikuu) termi oli mainittu yli kaksi kertaa useammin; yhteensä 488:ssa tutkimuksessa (ClinicalTrials.gov – päivitetty 13.2.2019). Digisovellusten etu on niiden jatkuva läsnäolo puhelimen käyttäjien arjessa (Kakkar ym. 2018). Ne ovat vaivattomampia kuin esimerkiksi paperille täytettävät interventiopäiväkirjat, ja voivat täten lisätä interventioon sitoutumista.

Mobiiliterveyspalveluiden käytön interventiotutkimuksissa odotetaan kasvattavan suosiotaan jatkossakin. Toisaalta haasteita on vielä potilaiden rekrytoinnin tehostamisessa, potilastyytyväisyyden parantamisessa, interventioaikojen lyhentämisessä sekä toimivien mittaustekniikoiden ja aineiston käsittelyn kehittämisessä, mutta näiden parannusten myötä mobiiliterveyspalveluilla voi olla edellytyksiä vaikuttaa merkittävästi terveydenhuollon ja tutkimusten toteutukseen tulevaisuudessa.

Kaupallisten ruokavalioon liittyvien digisovellusten sisältö

Yksi tapa luokitella ruokavalio- ja painonhallinta-aiheisia digisovelluksia on jakaa ne toimintojensa perusteella viiteen kategoriaan; ruokavalion seurantasovellukset, terveelliseen ruoanlaittoon kehitetyt sovellukset, painon/antropometristen mittojen seurantasovellukset, terveellisiä ruokavalintoja edesauttavat sovellukset ja ravintolan valinnassa auttavat sovellukset (Azar ym. 2013). Suosituimpia digisovelluksia ovat ruokavalion ja painon seurantasovellukset, jotka näyttävät aiemman kirjallisuuden perusteella olevan myös tehokkain sovellustyyppi painonpudotuksessa.

Painonpudotukseen ja terveellisten elintapojen lisäämiseen kehitettyjä kaupallisia digisovelluksia on lukuisia, mutta Nikolaou ja Lean (2017) katsausartikkelin mukaan niistä vain 0,05 %:ssa on näkyvästi hyödynnetty terveysalan toimijoiden osaamista.

Käyttäytymistieteellisiä viitekehyksiä on käytetty vain harvoin kaupallisissa digisovelluksissa, ja yksittäisiäkin käyttäytymistieteen tekniikoita on käytetty melko suppeasti (Azar ym. 2013;

(23)

23

Pagoto ym. 2013). Digisovellusten teoriapohjaisuutta tutkittiin pisteyttämällä iTunes App store –sovelluskaupan Terveys ja fitness –kategorian 10 suosituinta ilmaista ruokavalioon liittyvää digisovellusta käyttäen perinteistä behavioraalista teoriaa (pisteväli 0—100) ja Fogg’in behavioraalista mallia (pisteväli 0—6) (Azar ym. 2013). Perinteisen behavioraalisen teorian kriteereitä sovelluksille olivat tiedonanto, behavioraaliset strategiat, emootioon keskittyvät strategiat ja terapeuttiset interventiot. Fogg’in behavioraalisen mallin kriteereitä sovelluksille olivat motivoivat tekijät, muutoksen esteitä poistavat tekijät ja laukaisevat tekijät, jotka edistävät sovelluksen käyttöön sitoutumista. Perinteisen behavioraalisen teorian keskiarvopistemäärä oli 8,2 ja Fogg’in behavioraalisen mallin 1,9. Käyttäytymistieteellisten teorioiden tehosta on vakuuttavaa näyttöä elintapainterventioissa, mutta tässä tutkimuksessa tarkastelluissa digisovelluksissa niitä hyödynnettiin vain vähän, ja etenkin emootioon keskittyvät strategiat olivat heikosti edustettuina.

Kaupallisten digisovellusten sisältämiä behavioraalisia strategioita tarkasteltiin 30:n painonhallintaan kehitetyn digisovelluksen otannalla, joiden sisältöä verrattiin Diabetes Prevention Program –ohjelmassa käytettyihin behavioraalisiin strategioihin (Pagoto ym. 2013).

Keskimäärin digisovellukset sisälsivät noin neljä strategiaa tarkastelluista 20:sta strategiasta.

Käytetyimmät behavioraaliset strategiat olivat painonpudotus- ruokavalio- ja kaloritavoitteiden asettaminen ja oman toiminnan tarkkailu esimerkiksi digitaalisen ruokapäiväkirjan avulla.

Motivaatioon, stressin vähentämiseen ja ongelmanratkaisuun liittyviä strategioita ei löytynyt yhdestäkään tarkastellusta digisovelluksesta. Behavioraalisia strategioita sisältävistä digisovelluksista voisiva hyötyä etenkin sellaiset henkilöt, jotka kaipaavat tukea elintapamuutoksiin motivoitumisessa.

Digisovelluksia hyödyntävät interventiotutkimukset

Taulukossa 2 on kuvailtu digisovelluksia hyödyntävien tyypin 2 diabeteksen ehkäisyinterventioiden sisältöä. Käytetyt digisovellukset olivat yhtä lukuun ottamatta kehitetty tutkimusta varten. Kaupallisen Noom –digisovelluksen painonpudotusohjelma oli kuitenkin kehitetty DPP –intervention mukaisesti (Michaelides ym. 2016).

Kaikkiin digisovelluksiin sisältyi painon, fyysisen aktiivisuden ja ruoankäytön seurantaa.

Ryhmämuotoinen työskentely oli myös usein käytetty intervention komponentti, jonka ajateltiin lisäävän vertaistuen määrää ja jäljittelevän alkuperäisen DPP –ohjelman ryhmädynamiikkaa (Wing ym. 2010; Leahey ym. 2014; Sepah ym. 2014; Block ym. 2015;

(24)

24

Michaelides ym. 2016). Lisäksi pienryhmiä hyödynnettiin kilpailuasetelmien luomisessa (Wing ym. 2010; Leahey ym. 2014).

Osaan interventioista kuului viesti-, puhelin- tai kasvokkainen yhteys ohjaavan ammattilaisen kanssa (Sepah ym. 2014; Block ym. 2015; Fukuoka ym. 2015; Michaelides ym. 2016).

Interaktiivisuutta oltiin luotu myös ohjelmoimalla tietokoneelle automaattisia palauteviestejä, jotka perustuivat osallistujien suoritutumiseen (Wing ym. 2010; Leahey ym. 2014; Block ym.

2015; Thomas ym. 2015). Kolmas keino vuorovaikutteisuuden luomiseen oli lisätä videoihin tehtäviä ja tietovisoja (Fukuoka ym. 2015; Thomas ym. 2015).

(25)

25

Taulukko 2. Grock ym. 2015 ja Joiner ym. 2017 katsausartikkeleiden sisältämien DPP–

ohjelmaan perustuvien digi-interventioiden kuvauksia.

Tutkimus Kirjoittaja,

vuosi, maa

Digi-intervention kuvaus

Teoria Interaktiivisuus

Improving Weight Loss Outcomes of Community Interventions by Incorporating Behavioral Strategies

Wing ym. 2010,

USA Ryhmämuotoinen

online-terveysohjelma (Shape Up RI), DPP

ohjelmaan pohjautuvat

interaktiiviset videot, päivittäinen painon, ruokavalion ja liikunnan raportointi web-sovellukseen

Sosiaalisen oppimisen teoria

Tietokoneen automaattiset palauteviestit

Adding Evidence- Based Behavioral Weight Loss Strategies to a Statewide

Wellness

Campaign: A Randomized Clinical Trial

Leahey ym. 2014,

USA Ryhmämuotoinen

online-terveysohjelma (Shape Up RI), internetpohjainen behavioraalinen ohjelma: DPP

teeman videoluennot, painon, ruokavalion ja liikunnan raportointi, tietopaketit aterioiden suunnittelusta, esivalmistelusta ja ateriankorvikkeista

Sosiaalisen oppimisen teoria

Tietokoneen automaattiset palauteviestit

Translating the Diabetes

Prevention

Program into an Online Social Network:

Validation against CDC Standards

Sepah ym. 2014,

USA Web-pohjainen

ohjelma, johon sisältyi pienryhmätuki, terveysvalmennus, DPP teemaiset oppitunnit ja digitaaliset painon, fyysisen aktiivisuuden ja ruokavalion seurantatyökalut.

Ei mainintaa yksittäisistä teorioista

Valmentajan johtamat pienryhmäkeskustelut, antama palaute ja yksilöllinen ohjaus

Diabetes

Prevention and Weight Loss with a Fully Automated Behavioral Intervention by Email, Web, and Mobile Phone: A Randomized Controlled Trial Among Persons with Prediabetes

Block ym. 2015,

USA Algoritmiin perustuva, automaattinen

behavioraalinen interventio fyysisen aktiivisuuden,

ruokavalion, painonpudotuksen, stressin ja unen parantamiseen. Web- sovelluksessa: painon,

liikunnan ja

ruokavalion seuranta, valmennus, ryhmän vertaistuki, kilpailu, ja tiedotus.

Useat oppimisen teoriat

Järjestelmän jakamat pisteet, automaattiset sähköpostiviestit, valmennus puhelun välityksellä

(Jatkuu)

(26)

26 (Taulukko 2 jatkuu)

Tutkimuksen nimi Kirjoittaja, julkaisuvuosi ja - maa

Digi-intervention kuvaus

Teoria Interaktiivisuus

A Novel Diabetes Prevention Intervention Using a Mobile App A Randomized Controlled Trial With Overweight Adults at Risk

Fukuoka ym.

2015, USA Kasvokkainen DPP

interventio,

digisovellus painon,

liikunnan ja

ruokavalion

seurantaan, jossa myös päivittäisiä viestejä, videoita, tietovisoja ja henkilökohtaisen tavoitteen asettaminen.

Ei mainintaa yksittäisistä teorioista

Kasvokkainen vuorovaikutus valmentajan kanssa,

digisovelluksen muistutusviestit, tietovisa

An Automated Internet

Behavioral Weight-Loss Program by Physician

Referral: A Randomized Controlled Trial

Thomas ym. 2015,

USA Internetpohjainen

behavioraalinen interventio, jossa painonpudotuksen behavioraalisista taidoista kertovia videoita ja painon,

liikunnan ja

ruokavalion

digitaalinen seuranta- alusta.

Ei mainintaa yksittäisistä teorioista

Tietokoneen automaattiset palauteviestit, videoiden interaktiivisuus tietovisojen ja harjoitusten muodossa

Weight loss efficacy of a novel mobile Diabetes Prevention Program delivery platform with human coaching

Michaelides ym.

2016, USA Noom digisovellus, johon sisältyi yhteys henkilökohtaisen valmentajan kanssa, artikkeleita,

interaktiivisia haasteita ja painon, ruokavalion ja liikunnan seurantaa viikoittain ja ryhmäkeskustelualusta.

Ei mainintaa yksittäisistä teorioista

Henkilökohtaisen valmentajan yksilö- ja ryhmäviestit ja puhelut.

Tutkimusnäyttö digisovellusten vaikuttavuudesta

Tutkimushankkeissa kehitettyjen digisovellusten tehosta on olemassa alustavaa, mutta lupaavaa näyttöä (Mateo ym. 2015; Grock ym 2017; Joiner ym. 2017). Laadukkaita tutkimuksia kaupallisten digisovellusten tehosta tulisi toteuttaa nykyistä enemmän (Nikolaou ja Lean 2017).

Digisovellusten tehoa painonpudotuksessa ja fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä tutkittiin 12:n artikkelin meta-analyysissä (Mateo ym. 2015). Seitsemässä tutkimuksessa tarkasteltiin ylipainoisia tai suuressa ylipainon riskissä olevia henkilöitä, ja lopuissa yleistä väestöä ja terveydenhuollon asiakkaita. Tutkittavien määrä vaihteli 33—361:n henkilön välillä.

Interventioihin kuului digisovellusten lisäksi muun muassa tavanomaista terveydenhoitoa,

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Yksi (1) vastaajista koki, että vaikka tukiviittomat eivät olisi kaikilla asiakkailla käytössä, olisi ne hyvä palauttaa kaiken kommunikoinnin tueksi kaikkien

Tutkittavat tapasivat ravitsemusneuvojan yhdeksän kertaa tutkimusjakson aika- na muun muassa saadakseen vinkkejä terveelliseen ruokavalioon. Tutkittaville teh- tiin

Syömisen taidon yhteyttä kognitiiviseen toimintakykyyn ei ole aiemmin tutkittu, mutta sen on havaittu olevan yhteydessä pienempään sydän- ja verisuonitautiriskiin (Psota

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaisen ruokavalion keskeisiä ongelmia ovat hiilihydraattien ja rasvojen huono laatu sekä eräiden yksit- täisten ravintoaineiden

moraalisääntöjä. Paternalistisia tekoja puolestaan ovat vain teot, jotka rikkovat moraalisääntöjä Y:n suhteen. erottavat toisistaan paternalistiset asenteet, henkilöt, lait ja

tutkielmassa analysoi Allyn hahmossa sitä, että hän on leikin tilassa maskuliinisia tekoja (tilan haltuun ottaminen, dominoivuus, väkivaltana ajateltavat teot) suorittava

Tulokset osoittivat myös, että terveyttä edistävä ruokavalion laatu ja kasvisten päivittäinen käyttö olivat yleisempää korkeammin koulutetuilla kuin matalammin

6.2 Aikuisen konkreettiset teot lapsen kuulemisen mahdollistamiseksi Aineistoa pöyhiessäni ja löytöjä työstäessäni ensimmäisen tutkimuskysymyksen suuntaisesti