I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
3
T I E T E E S SÄ TA PA H T U U 1 / 2 0 0 6
Yliopistojen rehtorit julkaisivat viime vuoden marraskuussa punakantisen Manifestin. Se ei ollut yhtä uhmakas kuin Suomen autonomiaa uhanneet keisarilliset manifestit, mutta myös rehtorit vaativat kovia asioita. Valtiovallalta ha- luttiin lupaus kansallisesta kehityshankkeesta, jolla turvataan yliopistojen menestys. Vastalah- jaksi yliopistot lupasivat kehittää opetusta, tii- vistää yhteistyötä ja vahvistaa kansainvälisiä verkostoja.
Rehtorit toivat julki harvinaisella tavalla sen suuren huolen, joka rasittaa suomalaisia yli- opistoja ja korkeakouluja. Yliopistot ovat epä- itsenäisiä valtion tilivirastoja, joten ne joutu- vat alistumaan valtion ankaraan käskyvaltaan.
Hallinnon tehostamisohjelma ja tiukentunut tu- losohjaus ovat jo ajaneet suomalaiset yliopistot kriisiin. Julkisen sektorin giljotiini uhkaa leika- ta suuren määrän virkoja ja aluepoliittiset sak- set silpovat suurella vaivalla rakennetun yli- opistoverkoston. Rehtorien punainen manifes- ti on hätähuuto Suomen tieteen autonomian pe- lastamiseksi.
Puoli vuosisataa sitten valtio otti yliopistot huostaansa, koska yliopistot eivät selvinneet ta- loudellisista velvoitteistaan ja valtakunnan lah- jakkuusreserveille haluttiin antaa tasapuolinen mahdollisuus päästä osalliseksi tieteen ja tekno- logian kehityksestä. Valtio oli hyvä isäntä, sillä Suomen elinkeinoelämällä ei ollut rahaa, tahtoa tai ymmärrystä tukea tieteellistä ja teknologista tukea. Verovaroilla päästiin alkuun ja budjetti- rajoista vapaat kehittämislait nostivat nopeasti Suomen tieteen ja teknologian suurvallaksi.
Nyt valtiosta on tullut ylimielinen isäntä, jonka puristaa yliopistot ja korkeakoulut kyl- mään syleilyynsä. Rehtorien manifesti varmaan luettiin opetusministeriössä, mutta se ei aihe- uttanut erityisiä toimenpiteitä. Sama ylimieli- syys näkyi jo uuden yliopistolain valmistelus- sa. Kaikki Suomen yliopistojen rehtorit vaativat
yhteistuumin taloudellista autonomiaa, mutta valtiovarainministeriö pyyhkäisi vaatimuksen romukoppaan ilman sen suurempia tunnontus- kia. Rehtorit parahtivat tuskasta, mutta isännän valtaa pitävä valtio ei rehtorien ruikutuksesta järkyttynyt.
Valtiovallan ja yliopistojen välistä keskuste- lua on piinallista seurata. Yliopistot vaativat it- selleen täysin ymmärrettäviä oikeuksia, mut- ta valtion kanta on horjumattoman kielteinen.
Ministeriöt juoksuttavat yliopistoja kuin pässiä narussa, ja juoksua vauhditetaan sopivasti ke- pillä ja porkkanalla. Ylipistoille heitetään pieniä lupauksia ja hanke-ehdotuksia, mutta todelli- sia rakenteellisia uudistuksia on mahdoton saa- da läpi. Surullisin esimerkki tästä on taloudelli- nen autonomia. Ammattikorkeakouluilla sellai- nen jo on, mutta yliopistot eivät vielä ole ’kyp- siä’ nauttimaan taloudellisesta itsenäisyydestä Jokainen suomalainen tietää, ettei 2000-luvun maailmassa voi tehdä itsenäisiä ratkaisuja, jos kassassa ei ole omaa rahaa, eikä virkatodistuk- sessa ole merkintää oikeushenkilön asemasta.
Valtiovallan kannattaisi kuitenkin lukea her- kemmällä mielellä rehtorien julistusta. Siinä ni- mittäin luvataan merkittäviä asioita. Yliopistot vahvistavat kansainvälistä opetustaan, tunnis- tavat vahvuuksiaan ja profi loituvat niiden mu- kaan. Samoin yliopistot lupaavat karsia pääl- lekkäisyyksiä, liittoutua keskenään, tehostaa yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa, kannustaa yksiköitä yhteisiin ja monitieteisiin hankkeisiin sekä kehittää laatujärjestelmiä ja te- hostaa hallintopalveluja. Kaiken tämän yliopis- tot ovat valmiit lupaamaan, jos valtio antaa niil- le taloudellisen itsenäisyyden ja takaa yliopis- tojen itsenäiset toimintamahdollisuudet Suo- messa.
Luulisi tällaisten lupausten kiinnostavan valtiota. Jos yliopistoilla olisi oikeus hankkia ja rahastoida omaisuutta, perustaa yrityksiä ja liit-
Marraskuun manifesti
Kalle Michelsen
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
4
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 0 6
toutua vapaasti elinkeinoelämän kanssa, valtio säästäisi suuren määrän verotuloja ja opetus- ministeriön ylikuormitetuille virkamiehille jäi- si enemmän aikaa puuhastella kehityshankkei- den parissa.
Mutta kyse ei ole rahasta vaan vallasta. Jos yliopistot saisivat taloudellisen autonomian, ne eivät olisi enää entisessä määrin riippuvai- sia valtiosta ja sen ministeriöistä. Tieto- ja in- formaatioyhteiskunnassa tieteellisesti tuotettu tieto ja teknologiset innovaatiot ovat rahanar- voista tavaraa. Korkeatasoinen yliopisto pystyy tuottamaan tietoa, tuotteistamaan sen ja mark- kinoimaan tiedon omien yritysten kautta mark- kinoille. Tällainen liiketoiminta on jo tuttua tou- hua suuressa maailmassa, mutta vasta tulossa Suomeen. Suomalaiset yliopistot saavat lähitu- levaisuudessa rajoitetun oikeuden sijoittaa va- rojaan yritystoimintaan, mutta kaikki sijoituk- set on alistettava opetusministeriön hyväksyt- täväksi. Tämä on valtapeliä parhaimmillaan.
Suomalaiset yliopistot ovat aina korostaneet tutkimuksen ja opetuksen autonomiaa. Koros- tus meni 1960- ja 70-luvuilla niin pitkälle, että kaikki yksityiseltä sektorilta saatu tutkimusra-
hoitus leimattiin epäluotettavaksi. Valtion raha sen sijaan on ollut, ja on edelleen, se ainoa puh- das ja objektiivinen tutkimusrahoitus. Onko ta- loudellinen autonomia jäänyt tieteellisen auto- nomian vangiksi?
Suomen valtio on jo ulkoistanut suuren mää- rän palveluja, jotka ovat kuuluneet valtion eri- tyiseen suojeluun viimeisten viiden vuosisadan ajan. Valtio kuitenkin pitää edelleen kiinni yli- opistoista, vaikka ne voisivat elää tieto- ja in- formaatioyhteiskunnassa hyvin omaa itsenäis- tä elämäänsä yhteistyössä valtion ja elinkeino- elämän kanssa. Tämäkin lause on kirjattu rehto- rien manifestiin. Varmasti osa yliopistojen toi- minnoista kaatuisi markkinavoimien puristuk- sessa, mutta J. V. Snellmania lainaten, ”Se mä- dätköön joka mätää on”.
Manifesteja ovat perinteisesti laatineet yk- sinvaltiaat hallitsijat ja sorretut kansanluokat.
Kumpaan sarjaan yliopistojen rehtorien pu- nakantinen manifesti kuuluu?
Kirjoittaja on professori ja Lappeenrannan teknilli- sen yliopiston Etelä-Karjala-instituutin johtaja.
