”Oikeasti on sen valitsemansa kumppanin kanssa.”
Nuorten aikuisten käsityksiä parisuhteen muodostami- sesta ja sitoutumisesta
Pinja Evesti
Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Helmikuu 2023
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden laitos Oppiaine: sosiaalipsykologia
Evesti, Pinja: ”Oikeasti on sen valitsemansa kumppanin kanssa.” Nuorten aikuisten käsityksiä pari- suhteen muodostamisesta ja sitoutumisesta
Pro gradu -tutkielma, 96 sivua, 3 liitettä (3 sivua) Helmikuu 2023
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma on laadullinen tutkimus, joka käsittelee nuorten aikuisten käsityksiä parisuhteiden muodostamisesta ja parisuhteisiin sitoutumisesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten nuoret aikuiset muodostavat parisuhteita, millaisia toiveita he kohdistavat pari- suhteisiin ja mitä sitoutuminen tarkoittaa nuorten aikuisten parisuhteissa. Tutkimuksen teoria pohjautuu sosiaalipsykologisiin näkemyksiin läheissuhteiden muodostamisesta sekä aiempaan si- toutumistutkimukseen. Lisäksi teoriassa huomioidaan sosiaalitieteissä esitettyjä näkemyksiä modernista parisuhdekulttuurista. Erityisesti sitoutumista on aiemmin tutkittu määrällisin menetelmin, joten tässä tutkimuksessa pyritään tuomaan esille nuorten aikuisten uniikkeja käsityksiä heidän omien sanojensa kautta.
Tutkimusaineisto on kerätty marraskuun 2021 ja tammikuun 2022 välillä puolistrukturoitujen yksilöhaastatteluiden avulla. Haastatteluihin osallistui kahdeksan nuorta aikuista, joiden valinta- perusteena olivat osallistumiskriteereiksi määriteltyyn ikähaarukkaan 20−35 kuuluminen sekä vapaaehtoisuuteen perustuva halukkuus osallistua tutkimukseen. Haastattelut toteutettiin haastateltavien kodeissa. Aineisto analysoitiin temaattisen analyysin avulla.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoret aikuiset kuvaavat parisuhteen muodostamista vaiheittaisena prosessina, joka alkaa parisuhdevalmiudesta ja päättyy vakinaisen parisuhteen jat- kumiseen tai eroon. Nuorten aikuisten toivomukset kohdistuvat kumppanin ja parisuhteen
laatuun, yhteisen asunnon ostamisen kaltaisiin konkreettisiin asioihin sekä parisuhdetta uhkaa- vien tekijöiden, esimerkiksi konfliktitilanteiden, välttämiseen. Sitoutuminen määritellään etenkin monogamian kautta oman kumppanin valinnaksi yli muiden.
Asiasanat: Nuoret aikuiset, parisuhteet, parisuhteiden muodostaminen, sitoutuminen Säilytyspaikka: Itä-Suomen yliopiston kirjasto
University of Eastern Finland, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Social Sciences Subject: Social Psychology
Evesti, Pinja: “To really be with the one you choose.” Young adults' perceptions of romantic relation- ship forming and commitment
Master’s Thesis, 96 pages, 3 appendix (3 pages) February 2023
Abstract
This Master’s thesis is a qualitative study that examines young adults’ views on forming romantic relationships and romantic relationship commitment. The purpose of this study is to find out how young adults form romantic relationships, what kind of wishes they have regarding romantic rela- tionships and what commitment means in young adults’ relationships. The theoretical framework of this study utilizes social psychological understanding of close relationship forming, former ex- aminations of commitment in romantic relationships and views on the modern-day relationship culture that have been expressed in social sciences. Studies considering romantic relationship for- mation have been vastly quantitative. The aim of this study is to bring forward young adults’
unique views by using their own words.
The material for this study was collected between November 2021 and January 2022 by using a semi-structured interview method. Eight young adults took part in the interviews. They were cho- sen because they fit the age criteria (20−35 years old) and they expressed willingness to participate voluntarily. The participants were interviewed in their own homes. The collected material was an- alysed with thematic analysis.
According to this study, young adults describe the formation of a romantic relationship as a step- by-step process that begins with perceived readiness for relationship forming and ends with either the continuation of a stable relationship or the ending of the relationship. The relationship hopes young adults have focus on the quality of the partner and the relationship, concrete things like buying a joint apartment and avoiding factors that threaten the relationship, for example conflict
situations. Young adults view commitment especially through monogamy as choosing one’s part- ner over the others.
Keywords: Young adults, romantic relationships, romantic relationship formation, commitment Place of storage: University of Eastern Finland Library
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 1
2 Teoreettinen viitekehys... 6
2.1 Sosiaalipsykologisia näkökulmia läheissuhteisiin ... 6
2.1.1 Kuulumisen tarve ... 6
2.1.2 Kiintymyssuhdeteoria ... 8
2.1.3 Sosiaalinen vaihto ... 9
2.1.4 Keskinäisriippuvuus ... 11
2.2 Sitoutuminen ... 12
2.2.1 Sitoutumisen määritelmät ... 12
2.2.2 Aiempi sitoutumistutkimus ... 15
2.3 Moderni parisuhdekulttuuri ... 19
2.3.1 Yhteiskunnan sosiaaliset, normatiiviset ja teknologiset muutokset ... 19
2.3.2 Psykologisoidut valinnantäyteiset parisuhdemarkkinat ... 23
2.4 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 27
3 Menetelmä ... 29
3.1 Aineistonkeruumenetelmä ... 29
3.2 Aineiston kerääminen ... 31
3.3 Aineiston ja osallistujien esittely ... 33
3.4 Aineiston analyysi ... 36
3.5 Eettinen pohdinta ... 40
4 Tutkimuksen tulokset ... 44
4.1 Parisuhteen muodostamisprosessi ... 44
4.2 Ihanneparisuhde ihannekumppanin kanssa ... 53
4.3 Konkreettiset toiveet parisuhteelle ... 61
4.4 Parisuhdetta uhkaavat tekijät ... 65
5 Johtopäätökset... 72
5.1 Yksilöllinen valinta toiveiden ja muodostamisprosessin määrittäjänä ... 72
5.2 Sitoutuminen oman kumppanin valitsemisena yli muiden ... 78
5.3 Tutkimuksen arviointi ja jatkotutkimuksen aiheet ... 81
Lähdeluettelo ... 83
Liitteet ... 97
Kuvioluettelo Kuvio 1. Sternbergin (1986) rakkauden osatekijät ja rakkaustyypit, joissa sitoutuminen on mukana ... 13
Taulukkoluettelo
Taulukko 1. Haastateltavien taustatiedot ... 34 Taulukko 2. Braunin ja Clarken (2006) temaattisen analyysin mallin vaiheet ja niiden lyhyet kuvaukset ... 37 Taulukko 3. Tutkimuksessa käytetyt litterointimerkinnät ... 38
1
1 Johdanto
Tarkastelen tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa nuorten, noin 20–35-vuotiaiden ai- kuisten käsityksiä parisuhteen muodostamisesta. Nuoret aikuiset toimivat tänä päivänä maail- massa, jossa parisuhteisiin liittyviä aiheita käsitellään runsaasti. Parisuhteiden on katsottu jo jon- kin aikaa sitten ohittaneen painoarvoltaan median käsittelemissä aiheissa esimerkiksi perheen (Jallinoja, 2000, s. 19). Parisuhdetta käsitellään erityisesti ongelmallisuuden ja haasteiden kuvailun kautta: pohditaan keinoja parantaa parisuhteita, kerrotaan julkisuuden henkilöiden kohtaamista parisuhdehaasteista ja otetaan tarkasteluun parisuhteen päättyminen, ero.
Parisuhteiden muodostaminen onkin aiheena ajankohtainen parisuhteiden saaman media- huomion lisäksi sen vuoksi, että parisuhteiden päättyminen eroon on yleistynyt voimakkaasti.
Tästä kertovat esimerkiksi suomalaiset avioliittotilastot. Tilastokeskuksen (2022a) mukaan Suo- messa solmittiin vuoden 2021 aikana 19 579 avioliittoa, joissa puolisot olivat keskenään eriä suku- puolta ja vähintään toinen heistä asui vakituisesti Suomessa. Määrä oli maan pienin sataan vuo- teen.
Avioituvuus eli avioliiton solmineiden ihmisten suhde niihin, jotka ylipäänsä voisivat avioitua, on jatkuvasti laskenut vuodesta 2008 saakka. Vuonna 2021 miehen kanssa ensimmäistä kertaa avioi- tuneiden naisten keski-ikä oli 32,2 vuotta ja vastaavasti ensimmäistä kertaa naisen kanssa avioitu- neiden miesten keski-ikä oli 34,2. Samaa sukupuolta olevia pareja avioitui 375. Naisparien ensim- mäisen avioliiton solmineiden keski-ikä oli 35,5 vuotta ja miesparien 42,1 vuotta. Joka neljäs avio- liiton solmineista avioitui uudelleen. Naisten avioliitoista toisia tai kolmansia oli 23 % ja miesten avioliitoista 23 %. (Tilastokeskus, 2022a.)
Avioeronneisuus eli avioliiton päättäneiden määrä suhteessa avioliitossa oleviin on 2000-luvulla ollut vuositasolla noin 13–14 eroa tuhatta naimisissa olevaa ihmistä kohtaan. Vuonna 2021 avio- erojen määrä putosi poikkeuksellisesti paljon: 12,3 eroa suhteessa tuhanteen naimisissa olevaan naiseen ja 12,2 eroa tuhanteen naimisissa olevaa miestä kohtaan. Eri sukupuolta olevien parien kohdalla naisten keski-ikä avioeron tapahtuessa oli 41,4 vuotta ja miesten kohdalla 43,7 vuotta.
2 Myös samaa sukupuolta olevat avioparit ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävät parit erosivat vä- hemmän kuin edellisenä vuotena. (Tilastokeskus, 2022a.) Vuonna 2021 eri sukupuolta olevien puolisoiden avioliittoja päättyi eniten sekä naisten että miesten kohdalla viiden avioliitossa viete- tyn vuoden jälkeen. Ensimmäistä kertaa avioliiton solmineiden liitot päättyivät eroon toista kertaa avioituneiden liittoja useammin. (Tilastokeskus, 2022b.)
Suomessa avioliittojen solmimisen, päättymisen ja pituuden tilastointi on helpompaa kuin avoliit- tojen tilastointi, sillä avoliittoja ei rekisteröidä samaan tapaan kuin avioliittoja (Tilastokeskus, 2020a). Niin ikään myöskään erillään asuvista pareista ei löydy avioliittoihin liittyvien tilastojen kal- taisia tilastoja. Onkin huomioitava, että avioliittoon liittyvät tilastot kertovat parinmuodostuksen määrällisistä muutoksista erityisesti juuri avioliittoinstituution kohdalla, eivät esimerkiksi avolii- tossa elävien tai erillään asuvien parien tilanteista.
Avioituneisuuden lisäksi myös syntyvyys on laskenut Suomessa tasaisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana (Tilastokeskus, 2020b). Väestöliiton vuoden 2017 perhebarometrin (Rotkirch, Tam- misalo, Miettinen & Berg, 2017) mukaan kuitenkin vain harva lapsi syntyy Suomessa ilman että lapsen vanhemmilla olisi jonkinlainen parisuhde. Silti yhteys parisuhteen muodostamisen ja lasten saamisen välillä on heikentynyt. Heikkeneminen johtuu muun muassa siitä, että myös lasten hank- kimista suunnittelevat pariskunnat elävät aiempaa kauemmin kaksistaan ennen lasten saamista tai heidän parisuhteensa ehtivät päättyä jo ennen lasten hankintaa. (Rotkirch, Tammisalo, Mietti- nen & Berg, 2017, s. 19–20.)
Edellä kuvatuista avioliittojen päättymisen ja syntyvyyden alenemisen kehityskaarista huolimatta nuoret aikuiset tavoittelevat yhä romanttisen ihmissuhteen muodostamista ympäri maailman, aina eteläafrikkalaisista nuorista (Singh, 2013) suomalaisiin nuoriin (Ranta, Dietrich & Salmela-Aro, 2014). Parisuhteen muodostamisella on monenlaisia positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvoin- tiin. Parisuhteen ja koetun parisuhdetyytyväisyyden on todettu olevan merkittävä nuorten aikuis- ten elämäntyytyväisyyden selittäjä (Martikainen, 2006) sekä heidän yksinäisyyden kokemuksensa vähentäjä (Qualter ym., 2015). Avioliittojen tutkimuksessa on löydetty avioliiton solmimisen ja avioliitossa pysymisen merkitys mielenterveyden vahvistajana (Horwitz, White & Howell-White,
3 1996) sekä eliniänodotteen pidentäjänä (Jia & Lubetkin, 2020). Parisuhteessa ja erityisesti aviolii- tossa elämisen on pitkittäistutkimuksessa todettu tuovan positiivisia hyvinvointivaikutuksia jopa sellaisissa tilanteissa, joissa yksilö ei itse edes koe olevansa tyytyväinen omaan parisuhteeseensa (Hyoun & McKenry, 2008).
Tässä tutkielmassa pyrkimyksenäni on selvittää, millaisia käsityksiä nuorilla aikuisilla on parisuh- teiden muodostamisesta ja parisuhteeseen sitoutumisesta. Olen kiinnostunut siitä, miten nuoret aikuiset muodostavat parisuhteita, millaisia toiveita heillä on parisuhteitaan kohtaan ja mitä sitou- tuminen tarkoittaa nuorten aikuisten parisuhteissa. Parisuhteita on käsiteltävä, koska ne kosket- tavat jossain vaiheessa lähes kaikkia ihmisiä (Maksimainen, 2010, s. 11).
Tarkastelen tässä tutkielmassa nuorten aikuisten käsityksiä juuri parisuhteiden kontekstissa. Suo- men kielessä sanaan parisuhde liitetään kahdenvälisyys. Tässä tutkielmassa käsitteellä parisuhde viitataankin kahden ihmisen välille muodostettavaan, tyypillisesti romanttisia sekä seksuaalisia sä- vyjä sisältävään ihmissuhteeseen. Huolimatta tekemästäni rajauksesta kahdenvälisyyteen liittyen tuon kuitenkin tutkimukseni raportoinnissa esille myös ihmissuhteiden eri muotojen moninai- suutta.
Tutkielmani teorialuku alkaa sosiaalipsykologian tieteenalalla luotujen ja hyödynnettyjen ihmisten sosiaalisuutta selittävien teorioiden esittelyllä. Käsittelen kuulumisen tarvetta, aikuisten kiinty- mystyylejä, sosiaalista vaihtoa sekä keskinäisriippuvuutta. Kyseisten teorioiden esittelyllä pyrin luomaan ymmärrystä ihmisten perusluontoisesta tarpeesta muodostaa läheisiä, pitkäkestoisia ja merkityksellisiä suhteita, joihin parisuhteetkin voidaan lukea mukaan.
Tutkielmani keskeisimpänä teoreettisena viitekehyksenä toimii sitoutuminen määritelmineen ja aiheesta aiemmin tehtyine tutkimuksineen. Väestöliiton vuoden 2013 perhebarometrissa (Paaja- nen, 2013) avioliitossa olevilta vastaajilta tiedusteltiin syitä pysyä suhteessaan antamalla kahdek- san yhdessä pysymisen syytä, joihin vastaajat ottivat kantaa kuusiportaisen asteikon avulla. Mui- hin ihmisiin liittyvät syyt, heidän esittämänsä toiveet sekä pelko muiden arvostelusta olivat vähiten merkittäviä selittäviä tekijöitä parisuhteessa pysymiselle. Tärkeimmiksi yhdessä pysymisen syiksi valittiin lapset, rakkaus omaa puolisoa kohtaan ja halu tai päätös pysyä yhdessä. (Paajanen, 2013,
4 s. 47–48). Sitoutuminen määritellään usein tällaiseksi haluksi tai päätökseksi pysyä parisuhteessa (esim. Rosenblatt, 1977; Sternberg, 1986).
Tämän tutkielman aineisto koostuu tutkimukseeni osallistuneiden kahdeksan nuoren aikuisen yk- silöhaastatteluista. Tänä päivänä nuoret aikuiset navigoivat ihmissuhteita muodostaessaan kon- tekstissa, joka on aiempaan verrattuna vähemmän yhteisön normien määrittelemä, jossa ihmis- suhteet nähdään aiempaa moninaisemmin ja jossa kumppanilta ja parisuhteelta odotetaan erilai- sia asioita kuin ennen. Huomioinkin tarkastelussani lisäksi sosiaalitieteissä esitettyjä näkemyksiä modernista parisuhdekulttuurista.
Yhteiskunnan sosiaaliset, normatiiviset ja teknologiset muutokset ovat vaikuttaneet myös parisuh- teisiin ja niiden muodostamiseen. Tämän päivän parisuhdemarkkinat vaativat esimerkiksi monen- laisten kumppaninvalintaan liittyvien valintojen tekemistä. (Illouz, 2012.) Modernissa parisuhde- kulttuurissa voidaan nähdä vaikuttavan myös tietynlainen terapeuttinen eetos, jonka myötä pari- suhteelle asetetaan sellaisia suuria odotuksia ja vaatimuksia esimerkiksi emotionaalisuuteen ja kommunikaatioon liittyen, jotka kulminoituvat korkeisiin vaatimuksiin ristiriitojen käsittelemisen suhteen ja joiden täyttymättä jääminen johtaa yhä useammin parisuhteen päättymiseen (Giddens, 1992; Beck-Beck-Gernheim, 1995; Maksimainen, 2010; Illouz, 2012). Tässä tutkielmassa yhteiskun- nassa vallalla oleva moderni parisuhdekulttuuri nähdään nuorten aikuisten parisuhteiden muo- dostamisen kontekstina.
Tämän pro gradu -tutkielman rakenne etenee seuraavasti. Käsittelen seuraavassa pääluvussa tut- kielmani teoriataustaa. Aloitan kuvaamalla sosiaalipsykologista ymmärrystä läheissuhteiden muo- dostamisesta ja jatkan keskeisimmän teoriataustani, sitoutumisen, käsittelyllä. Lisäksi taustoitan tarkasteluni kontekstia, modernia parisuhdekulttuuria, tuomalla esille parisuhteita koskettavia yh- teiskunnallisia muutoksia sekä valinnantäyteisiä, psykologisoituja parisuhdemarkkinoita. Päätän toisen pääluvun tutkimuskysymyksieni esittelyyn sekä tutkielmani tavoitteiden kirkastamiseen suhteessa teoriataustaani. Kolmannessa pääluvussa käyn läpi tutkielmassani käyttämiäni tutki- musmenetelmiä aineiston keruuseen, sisältöön ja analyysiin liittyen sekä pohdin tutkielmaani liit- tyviä eettisiä kysymyksiä. Luvussa neljä tuon esille tutkimukseni tulokset, jotka jakautuvat neljän aineiston analyysissa syntyneen teeman mukaisesti neljään alaotsikkoon. Tutkielman viimeinen
5 pääluku sisältää tekemiäni johtopäätöksiä: kahdessa ensimmäisessä alaluvussa vastaan saamieni tulosten perusteella tutkimuskysymyksiini ja viimeisessä alaluvussa arvioin tutkielmani vahvuuk- sia ja heikkouksia sekä tuon esille mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.
6
2 Teoreettinen viitekehys
Tarkastelen tässä luvussa parisuhteen muodostamista ja parisuhteeseen sitoutumista. Ensimmäi- sessä alaluvussa luon ymmärrystä ihmisten sosiaalisuudesta ja samalla selittävistä tekijöistä lä- heissuhteiden muodostamisen ja ylläpitämisen taustalla käsittelemällä sosiaalipsykologian tie- teenalalla luotuja tai hyödynnettyjä teorioita: kuulumisen tarvetta, kiintymystyylejä, sosiaalista vaihtoa ja keskinäisriippuvuutta. Toisessa alaluvussa keskitän tarkasteluni sitoutumisen määritel- miin ja aiempaan sitoutumistutkimukseen, jotka toimivat tutkielmani keskeisimpänä teoriataus- tana. Kolmannessa alaluvussa taustoitan tarkasteluni kontekstia, modernia parisuhdekulttuuria.
Luvun lopuksi kuvaan, miten oman tarkasteluni luonne tässä tutkielmassa suhteutuu sosiaalipsy- kologisiin läheissuhdeteorioihin, sitoutumisen teorioihin ja moderniin parisuhdekulttuuriin sekä esittelen kolme tutkimuskysymystäni.
2.1 Sosiaalipsykologisia näkökulmia läheissuhteisiin
2.1.1 Kuulumisen tarve
Tarvetta olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, toisin sanoen ihmisten sosiaalisuutta, on selitetty ihmisille ominaisella kuulumisen tarpeella (engl. need to belong). Kuulumisen tarpeella viitataan tarpeeseen, joka motivoi ihmisiä hakeutumaan sosiaaliseen kontaktiin toisten ihmisten kanssa (O’Connor & Rosenblood, 1996, s. 513). Baumeister ja Leary (1995, s. 501–504) kiteyttävät kuulumisen tarvetta käsittelevää sosiaalipsykologista ja persoonallisuuspsykologista empiiristä tutkimusta summatessaan ihmisillä olevan voimakas halu muodostaa ihmissuhteita ja ylläpitää luomiaan ihmissuhteita niin, että ne kestäisivät myös tulevaisuudessa.
Kuulumisen tarpeen syntyminen on liitetty homeostaattiseen prosessiin, jossa ihminen pyrkii py- symään tasapainossa muihin ihmisiin yhteydessä olemisen ja yksin, ilman toisia ihmisiä olemisen suhteen. Tasapainoa voidaan hakea joko lisäämällä yksin olemista tai hakeutumalla sosiaaliseen kontaktiin toisten ihmisten kanssa. (O’Connor & Rosenblad, 1996.) Yksilön kuulumisen tarpeen
7 voimakkuus voi vaihdella päivästä toiseen ilman, että edellisen päivän kokemus muihin yhtey- dessä olemisen ja yksin olemisen tasapainon tilanteesta enää vaikuttaisi seuraavan päivän koke- mukseen (Hall, 2016).
Kuulumisen tarpeella on sosiaaliseen vuorovaikutukseen hakeutumisen lisäksi myös muunlaisia vaikutuksia ihmisten toimintaan. Kuulumisen tarve vaikuttaa esimerkiksi ihmisten kognitiiviseen toimintaan. Ihmiset muun muassa ajattelevat enemmän sellaisia ihmisiä, joiden kanssa heillä it- sellään on läheinen ihmissuhde, kuin muita, heille vähemmän läheisiä ihmisiä. Myös monilla voi- makkaimmilla emotionaalisilla kokemuksilla, joita ihmiset kokevat, on yhteyksiä kuulumisen tar- peeseen. Esimerkiksi kokemus hyväksytyksi tulemisesta voi herättää voimakasta onnellisuuden tunnetta ja kokemus torjutuksi tulemisesta mustasukkaisuutta. (Baumeister & Leary, 1995, s.
497−508.)
Vaikuttaa siltä, että ihmisillä on tarve muodostaa vähintään yksi erityisen voimakas ja läheinen kiintymyssuhde (Ruehlman & Wolchik, 1988). Sellaiset ihmissuhteet, joissa ihminen voi kokea kuu- lumisen tunnetta, vahvistavat kokemusta elämän merkityksellisyydestä (Lambert, Stillman, Hicks, Kamble, Baumeister & Fincham, 2013). Kestävien ihmissuhteiden puuttumisella on todettu olevan kielteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Kestävien ihmissuhteiden puuttumisella on esimer- kiksi yhteys sekä mielenterveyteen että fyysiseen terveyteen liittyviin haasteisiin (Baumeister &
Leary, 1995, s. 497−513).
Kun ihminen on muodostanut romanttisen suhteen, voi suhde kumppaniin herkästi nousta kai- kista merkittävimmäksi ihmissuhteeksi hänen elämässään. Ihmiset esimerkiksi vähentävät ystä- viensä kanssa viettämäänsä aikaa romanttisen suhteen muodostamisen jälkeen (Milardo, Johnson
& Huston, 1983). Tuolloin romanttisen suhteen voidaan katsoa täyttävän kuulumisen tarpeen, jonka täyttymiseen tarvittiin aiemmin ystävyyssuhteita (Baumeister & Leary, 1995, s. 515). Romant- tisen kumppanin puuttuminen onkin nuorten aikuisten elämässä merkittävä yksinäisyyden koke- muksen aiheuttaja (Qualter ym., 2015). Ilman romanttista kumppania elävien nuorten aikuisten kuulumisen tarve täyttyy huonommin kuin parisuhteessa elävien ja kuulumisen tarpeen täytty- mättä jääminen lisää nuorten aikuisten kokemaa yksinäisyyttä (Adamczyk, 2018).
8 2.1.2 Kiintymyssuhdeteoria
Bowlbyn (1973) kiintymyssuhdeteorian keskiössä on lapsen pyrkimys sekä päästä läheisyyteen että ylläpitää saavutettua läheisyyttä kiintymyshahmonsa, esimerkiksi oman vanhempansa kanssa. Kiintymyssuhdeteoriaan pohjaten on luotu arviointimenetelmä, jonka avulla voidaan arvi- oida lapsen kiintymyssuhteen laatua (Ainsworth, Blehar, Waters & Wall, 1978). Kiintymyssuhde- teorian ja kiintymyssuhteen laadun arvioinnin sosiaalipsykologiaan ja aikuisten romanttisten suh- teiden laadun arviointiin ovat tuoneet erityisesti Hazan ja Shaver (1987), joiden mukaan myös ai- kuisten välisiä romanttisia suhteita voidaan käsitellä kiintymyssuhteina.
Hazanin ja Shaverin (1987) mukaan aikuisten kohdalla voidaan tunnistaa erilaisia kiintymystyylejä.
Aikuisten välisissä kiintymyssuhteissa kiintymyssuhde muodostuu kumppaneiden välille lapsen ja häntä hoivaavan kiintymyshahmon sijasta. Aikuisuudessa kiintymystyylin muodostumiseen vai- kuttaa se, millaisia itseensä ja muihin ihmisiin liittyviä sisäisiä malleja aikuinen on luonut lapsuu- dessaan. Sisäisten mallien luomiseen ja siten samalla myös aikuisuuden kiintymystyylin muodos- tumiseen vaikuttaa merkittävästi se, millainen suhde omiin kiintymyshahmoihin oli lapsuudessa.
(Hazan & Shaver, 1987.)
Bartholomew ja Horowitz (1991) jakavat kiintymystyylit neljään kategoriaan sen perusteella, onko aikuisen omaksumat sisäiset mallit hänestä itsestään ja toisista ihmisistä myönteisiä vai kielteisiä.
Turvallinen kiintymystyyli muodostuu ihmisille, joiden sisäinen malli sekä heistä itsestään että toi- sista ihmisistä on myönteinen. Itseriittoinen kiintymystyyli on aikuisilla, joilla on erityisen vahva myönteinen käsitys itsestä ja korostuneen kielteinen käsitys toisista ihmisistä. Takertuvassa kiin- tymystyylissä ihmisen sisäinen malli itseensä liittyen on kielteinen, mutta käsitys toisista ihmisistä on myönteinen. Kielteinen sisäinen malli sekä itsestä että toisista ihmisistä johtaa pelokkaaseen kiintymystyyliin. (Bartholomew & Horowitz, 1991, s. 227–228.)
Hazan ja Shaver (1987) jakavat kiintymystyylit kolmeen kategoriaan: turvallisesti kiintyneet, torju- vasti kiintyneet ja huolestuneesti/varautuneesti kiintyneet. Se, minkälainen kiintymystyyli aikui- sella on, vaikuttaa hänen kokemukseensa rakkaudesta. Turvallisesti kiintyneiden aikuisten rak- kauskokemuksissa korostuu myönteisyys, he kokevat esimerkiksi onnellisuutta ja luottamusta.
9 Torjuvasti kiintyneiden aikuisten kokemukset ovat kielteisempiä, sillä he kokevat erityisesti lähei- syyden pelkoa sekä mustasukkaisuutta. Huolestuneesti/varautuneesti kiintyneiden aikuisten ko- kemuksissa korostuu pakkomielteisyys. (Hazan & Shaver, 1987, s. 514–515.)
Myönteisempien rakkauskokemusten lisäksi turvallisella kiintymystyylillä on myös muita myöntei- siä vaikutuksia aikuisten elämään. Turvallisesti kiintyneillä aikuisilla on todennäköisemmin pitkä- aikaisia ja vakaita romanttisia suhteita (Hazan & Shaver, 1987). Turvallisesti kiintyneiden aikuisten ihmissuhteet sisältävät vähemmän konflikteja, jotka voisivat aiheuttaa suhteeseen epävakautta (Campbell, Simpson, Boldry, Kashy & Dovidio, 2005). Nuorten aikuisten kohdalla turvallinen kiin- tymystyyli on liitetty parempiin sosiaalisiin taitoihin (DiTommaso, Brannen-McNulty, Ross & Bur- gess, 2003), joiden avulla merkityksellisten ihmissuhteiden sekä vakaiden parisuhteiden luominen voi olla helpompaa.
2.1.3 Sosiaalinen vaihto
Ihmisten halua olla kontaktissa toisiin ihmisiin on kuulumisen tarpeen kaltaisesti selitetty sillä, että ihminen saa muilta ihmisiltä jotain itse kaipaamaansa ja tarvitsemaansa. Homasin (1961) sosiaali- sen vaihdon teorian mukaan ihmisten välillä tapahtuu sosiaalista vaihtoa, jolla tarkoitetaan jon- kinlaisen toiminnan vaihtamista vähintään kahden yksilön välillä niin, että vaihdossa ihminen joko luopuu jostakin tai saa itselleen jotakin. Jonkin asian antaminen toiselle ihmiselle tai vastaanotta- minen toiselta ihmiseltä on erilaista riippuen siitä, minkälainen suhde yksilöllä on avun pyytäjään tai antajaan. Tällaisissa tilanteissa ihmissuhteet voidaan jakaa Clarkin ja Millsin (1979) tekemän jaottelun mukaisesti kahteen: yhteisöllisiin suhteisiin ja vaihtosuhteisiin.
Clarkin ja Millsin (1979) mukaan vaihdannassa vaihdetaan hyötyä niin, että antaja antaa saajalle jotain, mille saajalla on käyttöä. Sekä yhteisöllisissä suhteissa että vaihtosuhteissa tapahtuu sosi- aalista vaihtoa, mutta vaihdon lähtökohdat ovat erilaiset. Yhteisöllisissä suhteissa, joihin luetaan yleensä mukaan esimerkiksi läheisimmät perhesuhteet, molemmat vaihdon osapuolet ovat kiin- nostuneita toistensa hyvinvoinnista ja suhtautuvat positiivisesti siihen, että voivat vastata toisen
10 osapuolen tarpeisiin. Vaihtosuhteissa esiintyy oletus siitä, että toiselle ihmiselle antamisen seu- rauksena on itse saatava jonkinlainen korvaus luopumisesta, eli käytännössä vastaanottamisesta seuraa jonkinlainen velka antajaa kohtaan. (Clark & Mills, 1979, s. 12–13.)
Ihmisten yhteisölliset motivaatiot (engl. communal motivation) ovat eri tasoisia. Yhteisöllisellä mo- tivaatiolla viitataan yksilön halukkuuteen reagoida kumppaninsa tarpeisiin. (Mills, Clark, Ford &
Johnson, 2004). Ihmiset, joilla halukkuus muodostaa yhteisöllinen suhde kumppaninsa kanssa on korkea, huomioivat kumppaninsa tarpeet paremmin (Clark, Mills, & Corcoran, 1989) ja ovat val- miita auttamaan kumppaneitaan enemmän (Clark, Ouellette, Powell & Milberg, 1987) kuin mata- lamman yhteisöllisen motivaation omaavat yksilöt.
Lin ja Fungin (2019, s. 2108) mukaan ihmissuhde ei ole suoraan joko yhteisöllinen suhde tai vaih- tosuhde, sillä suhteen laatu voi vaihdella päivästä toiseen: suhteeseen vaikuttaa esimerkiksi päi- vän aikana kohdattu stressi. Tällöin romanttisen ihmissuhteen kontekstissa yksilö voisi toisena päivänä haluta täyttää kumppaninsa tarpeet pyyteettömämmin, mutta stressin seurauksena seu- raavana päivänä suhde olisi enemmän vaihtoon perustuva, eli yksilö odottaisi kumppaniltaan myöhemmin korvausta itse antamastaan. Clark ja Mills (1979, s. 23) tuovat myös esille, että ihmi- sellä voi olla toiseen ihmiseen samanaikaisesti vaihtosuhde ja yhteisöllinen suhde, koska saman kumppanin kanssa voidaan esimerkiksi olla yhtä aikaa sekä yhteisöllisessä romanttisessa suh- teessa että selkeästi vaihdantaan perustuvassa työnantaja-työntekijä-suhteessa.
Romanttisissa suhteissa kumppaneiden välillä voi tapahtua sosiaalista vaihtoa esimerkiksi statuk- sen, luokan, iän ja koulutustason kaltaisten ominaisuuksien kohdalla (Rosenfeld, 2005). Sasslerin ja Joynerin (2011, s. 224–225) mukaan tarkasteltaessa romanttisia suhteita sosiaalisen vaihdon näkökulmasta ihmisille pidetään tyypillisenä pyrkimystä maksimoida ihmissuhteista saatava hyöty. Lisäksi ihmiset pyrkivät hankkimaan itselleen sellaisen kumppanin, jolla on mahdollisim- man paljon toivottavina pidettäviä piirteitä (emt., s. 225).
11 2.1.4 Keskinäisriippuvuus
Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kaikki vuorovaikutukseen osallistuvat toimijat vaikuttavat toi- minnallaan suoraan toistensa kokemuksiin (Arriaga, 2013, s. 39). Tällainen ihmisten jatkuva toi- siinsa vaikuttaminen on keskinäisriippuvuusteorian (engl. interdependence theory) lähtökohta. Thi- baut ja Kelley (1959) esittelivät keskinäisriippuvuusteoriansa ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla ja pidemmälle muotoutuneen teoriansa 70-luvun loppuun mennessä (Kelley & Thibaut, 1978).
Keskinäisriippuvuusteoriassa analyysin kohteena voi olla reaaliaikainen vuorovaikutus, tulevan vuorovaikutuksen ennustaminen tai jo tapahtunut vuorovaikutus (Arriaga, 2013, s. 41−42). Vuoro- vaikutuksen katsotaan muodostuvan tilanteesta ja ihmisten toiminnasta niin, että kaikki vuorovai- kutuksen osatekijät vaikuttavat vuorovaikutuksen lisäksi myös toisiinsa (Kelley, Holmes, Kerr, Reis, Rusbult & Van Lange, 2003). Romanttisten ihmissuhteiden tutkimuksessa keskinäisriippuvuusteo- riaa hyödyntämällä voidaan syventää ymmärrystä siitä, miten kumppanit vaikuttavat toisiinsa ja miten kumppaneiden väliset vuorovaikutustilanteet vaikuttavat heidän suhteeseensa (Rusbult &
Van Lange, 2003).
Sosiaalisen vaihdon teorian tapaan keskinäisriippuvuusteoriassa vuorovaikutusta voidaan määri- tellä hyötyjen ja kustannusten kautta. Tällöin analysoidaan sitä, kuinka paljon hyötyä eli positiivisia vaikutuksia tai kustannuksia eli negatiivisia vaikutuksia vuorovaikutustoiminnalla kumppanin kanssa on. Vuorovaikutuksen seurauksilla viitataan yksilön kokemukseen vuorovaikutuksesta eri- tyisesti affektiivisella tasolla. (Arriaga, 2013, s. 41.)
Vuorovaikutukseen vaikuttaa esimerkiksi se, miten yksilöt tulkitsevat tilannetta. Tilanteesta tehtyi- hin tulkintoihin vaikuttavat muun muassa yksilön omat tiedot sekä käyttäytymiseen liittyvät taipu- mukset, jotka aktivoituvat tilanteesta riippuen. Läheissuhteiden kontekstissa kumppaneiden väli- nen ihmissuhdehistoria on merkityksellinen tulkintojen tekemiselle. Esimerkiksi oman kumppanin myöhästelemiseen reagoidaan usein voimakkaammin kuin vieraan ihmisen myöhästymiseen. Ro- manttisissa suhteissa kumppaneiden vuorovaikutustoimintaan vaikuttaa keskeisesti myös intii- meille suhteille tyypillinen motiivi: pyrkimys pysyä pitkäkestoisissa, tyydytystä tuovissa parisuh- teissa. (Arriaga, 2013, s. 48–50.)
12
2.2 Sitoutuminen
2.2.1 Sitoutumisen määritelmät
Sternberg (1986) määrittelee kolmikantaisessa teoriassaan rakkaudesta ihmisten kokemalle rak- kaudelle kolme osatekijää, jotka ovat mukana kaikenlaisissa ihmisten välisissä läheissuhteissa: ro- manttisissa suhteissa, ystävyyteen perustuvissa suhteissa sekä perheenjäsenten välisissä suh- teissa. Kolmikantateorian mukaan rakkauden osatekijät ovat kuviossa 1 esitetyt läheisyys, into- himo ja sitoutuminen. Läheisyyden perusta on emotionaalinen ja se koostuu esimerkiksi suh- teessa koetuista yhteyden ja lämmön kokemuksista. Motivaatiosta kumpuava intohimo linkittyy seksuaalisuuteen, esimerkiksi fyysiseen viehätykseen. Kolmannen osatekijän, kognitiivisista pää- töksistä syntyvän sitoutumisen, Sternberg määrittelee joko lyhytaikaisesti päätökseksi rakastaa toista tai pidemmällä tähtäimellä ylläpitää tätä rakkautta myös tulevaisuudessa. (Sternberg, 1986, s. 119; 122.) Tämä rakkauden kolmas osatekijä, sitoutuminen, on keskeinen kiinnostukseni kohde tässä tutkielmassa.
Sternberg (1986) jaottelee rakkauden sen osatekijöiden pohjalta kahdeksaan erilaiseen rakkaus- tyyppiin, joista sitoutuminen on mukana kuvion yksi osoittamissa neljässä rakkaustyypissä. Sitou- tuminen on ainoa komponentti tyhjässä rakkaudessa (engl. empty love), johon ei liity ollenkaan kumppaneiden välistä läheisyyttä tai intohimoa. Kumppanirakkauden (engl. companionate love) osatekijöitä ovat sitoutuminen ja läheisyys. Tällaisesta rakkaudesta toimii esimerkkinä parisuhde, jossa fyysinen, seksuaalinen intohimo on päässyt hiipumaan. Kohtalokkaassa rakkaudessa (engl.
fatuous love) mukana ovat sitoutuminen ja intohimo. Kohtalokas rakkaus voi muistuttaa Hollywoo- din myrskyisiä, nopeasti eteneviä ja pikaisesti loppunsa saavia rakkaustarinoita. Täyteläinen rak- kaus (engl. consummate love) koostuu kaikista kolmesta rakkauden osatekijästä ja se on Sternber- gin mukaan rakkaustyypeistä se, jota suuri osa ihmisistä tavoittelee romanttisissa suhteissaan.
(Sternberg, 1986, s. 123–124.)
13 Kuvio 1. Sternbergin (1986) rakkauden osatekijät ja rakkaustyypit, joissa sitoutuminen on mukana
Sitoutumisella on nähty olevan keskeinen rooli parisuhteen muodostamisessa ja jatkamisessa.
Siitä, miten sitoutuminen muodostuu, on kuitenkin esitetty monia erilaisia näkemyksiä (Arriaga &
Agnew, 2001, s. 1191). Eri teoreetikot ovat antaneet sitoutumiselle erilaisia määritelmiä. Esille on nostettu esimerkiksi erilaisia kognitiivisia, affektiivisia ja motivationaalisia osatekijöitä, joita sitou- tumiseen on katsottu liittyvän.
Sternberg (1986) liittää kolmikantaisessa rakkauden teoriassaan sitoutumisen päätöksentekoon.
Sitoutuminen on kognitiivista toimintaa, sillä sitoutumista edeltää tyypillisesti jonkinlainen päätök- sen tekemisen prosessi. Sternbergin mukaan sitoutuminen edustaa niin sanotusti rakkauden kyl- mää puolta, kun taas läheisyys liittyy lämpimyyteen ja intohimo kuumuuteen. (Sternberg, 1986, s.
119; 123.) Myös Rosenblatt (1977) liittää sitoutumiseen päätöksenteon, sillä hän määrittelee sitou- tumisen yksilön tekemäksi päätökseksi ylläpitää suhdettaan. Rosenblattin mukaan yksilön tekemä päätös sitoutua voi olla joko yksilön oma valinta tai yksilön pyrkimys sopeutua hänen ulkopuolel- taan tuleviin paineisiin, esimerkiksi toisten ihmisten asettamiin odotuksiin. (Rosenblatt, 1977, s.
73–74.)
14 Sternbergin (1986) ja Rosenblattin (1977) sitoutumisen määritelmissä on nähtävissä aikaulottu- vuus sekä erityisesti tulevaisuusorientaatio, sillä heidän mukaansa sitoutumispäätöksen tekemi- seen sisältyy pohdintaa siitä, kuinka pitkäksi ajaksi ihminen aikoo sitoutua kyseiseen suhteeseen.
Sternbergin (1986, s. 123–124) mukaan päätökseen sitoutua kuuluu sekä lyhyen että pitkän täh- täimen aikaulottuvuus. Rosenblatt (1977) kutsuu tätä aikaulottuvuutta sitoutumisen voimakkuu- deksi. Hänen mukaansa sitoutumisen voimakkuus voi vaihdella aikatähtäimeltään. Heikoimmil- laan sitoutuminen on voimassa vain yksittäisenä hetkenä. Sitoutuminen voi kuitenkin myös suun- tautua kauas kohti tulevaisuutta, voimakkaimmillaan jopa yksilön elinkaaren loppuun. Voimakas sitoutuminen vaikuttaa vapauttavan ihmisen erilaisten valintojen tekemisestä, sillä sitoutuessaan kumppaniinsa ihmisen ei tarvitse enää esimerkiksi tarkastella ja arvioida muita potentiaalisia vaih- toehtoja. (Rosenblatt, 1977, s. 74; 83.)
Gagné ja Lydon (2001, s. 1149) tuovat esille sitoutumisen motivationaalista puolta, sillä heidän mukaansa sitoutuminen edustaa motivaatiota suojella parisuhdetta silloin, kun kumppanit koh- taavat suhteessaan vastoinkäymisiä. Myös Sternberg (1986) käsittelee parisuhdeuhkia. Hänen mu- kaansa yksilön voi olla usein haastavaa määritellä sitoutumisensa vahvuutta. Kuitenkin tilanne, jossa jokin ulkopuolelta tuleva tekijä uhkaa yksilön parisuhdetta, voi auttaa määrittelemään oman sitoutumisensa voimakkuutta. Sitoutuminen voikin olla Sternbergin rakkauden kolmesta osateki- jästä se, joka saa rakkauden ja ihmissuhteen kestämään vaikeinakin hetkinä. (Sternberg, 1986, s.
120; 123.) Gagnén ja Lydonin (2001, s. 1153) mukaan yksilöt, joiden sitoutumisen taso on matala, eivät ole yhtä motivoituneita puolustamaan parisuhdettaan haasteita kohdatessaan kuin voimak- kaammin sitoutuneet yksilöt. Lydon, Meana, Sepinwall, Rickhards ja Mayman (1999) ovat selvittä- neet, että ihmiset ovat motivoituneita puolustamaan suhteitaan vain siinä tapauksessa, että hei- dän sitoutumisensa ja kohdatun vastoinkäymisen tasot vastaavat toisiaan.
Arriaga ja Agnew (2001) tuovat esille sitoutumisen affektiivista puolta. He korostavat psykologisen kiintymyksen tuntemisen merkitystä sitoutumisen kannalta. Psykologinen kiintymys muodostuu suhteessa silloin, kun suhteen molemmat osapuolet ovat sitoutuneita toisiinsa. Sitoutumisen voi- makkuuden lisääntyessä lisääntyy esimerkiksi myös vaikutus, joka suhteen toisen osapuolen po- sitiivisilla ja negatiivisilla kokemuksilla on toisen kumppanin kokemusmaailmaan. (Arriaga & Ag- new, 2001, s. 1190–1192.)
15 Modernit sitoutumisen teoriat pohjautuvat erityisesti edellisessä alaluvussa käsitellylle Thibautin ja Kelleyn (1959) teorialle keskinäisriippuvuudesta. Thibautin ja Kelleyn teoriassa sitoutuminen pe- rustuu kumppaneiden omien ominaisuuksien lisäksi myös kumppaneiden välille muodostuvalle keskinäisriippuvuudelle. Keskinäisriippuvuusteoriassa sitoutumisen voimakkuuden määrittelevät kumppaneiden kokeman parisuhdetyytyväisyyden taso sekä heidän ajatuksensa muiden potenti- aalisten vaihtoehtojen laadusta. (Thibaut & Kelley, 1959.)
Rusbultin (1983) investointimallissa sitoutuneisuuden synnyttävät Thibautin ja Kelleyn (1959) kes- kinäisriippuvuusteoriassaan esittämien parisuhdetyytyväisyyden ja muiden vaihtoehtoisten ske- naarioiden laadun lisäksi parisuhteeseen liittyvien investointien koko. Rusbultin (1983) investoin- timallin mukaan sitoutumista lisää koettu tyytyväisyys suhteeseen. Muiden vaihtoehtojen laadulla tarkoitetaan yksilön kokemusta siitä, miten muut mahdolliset vaihtoehtoiset tilanteet vertautuvat omaan parisuhteeseen palkintojensa tai kustannustensa koon suhteen. Muiden vaihtoehtojen laatu lisää sitoutumista silloin, kun niiden katsotaan olevan palkinnoiltaan pienempiä tai kustan- nuksiltaan suurempia kuin se tilanne, jossa yksilö sillä hetkellä on. Kolmas tekijä, investoinnit, jae- taan kahteen osaan, sisäisiin ja ulkoisiin. Sisäisiin investointeihin kuuluu esimerkiksi suhteeseen käytetty aika ja ulkoisiin aineellinen omaisuus. Palkintoihin ja kustannuksiin verrattuna investoin- teja ei voida poistaa suhteesta. Investoinnit lisäävät sitoutumista niin sanotusti lukitsemalla yksi- lön parisuhteeseensa. (Rusbult, 1983, s. 102–103.)
2.2.2 Aiempi sitoutumistutkimus
Sitoutumista on tutkittu erityisesti määrällisen tutkimuksen keinoin. Oma tutkimukseni on laadul- linen, mutta koska laadullista sitoutumistutkimusta on tehty vähemmän kuin määrällistä, hyödyn- nän tämän tutkielman teoriataustassa myös määrällistä sitoutumistutkimusta. Esimerkiksi Rus- bultin (1980) investointimallia on hyödynnetty hyvin monenlaisissa sitoutumiseen liittyvissä mää- rällisissä tutkimuksissa. Määrällisessä sitoutumistutkimuksessa on hyödynnetty investointimallia erityisesti selvittäessä sitä, mikä vaikuttaa parisuhteeseen sitoutumiseen lisäten tai vähentäen si- toutumisen voimakkuutta.
16 Agnew’n, Haddenin ja Tanin (2019) tutkimuksessa tarkastelun kohteena on ihmisten sitoutumis- valmius. Sitoutumisvalmiudella tarkoitetaan yksilöiden subjektiivista kokemusta siitä, kokevatko he olevansa valmiita sitoutumaan vakiintuneeseen parisuhteeseen. Tutkimustulosten perusteella korkea sitoutumisvalmius lisää sitoutumista, sillä se ennustaa voimakkaampaa parisuhteeseen si- toutumista jo ennen suhteen muodostamista ja lisää parisuhteessa pysymistä. (Agnew ym., 2019.)
Korkean sitoutumisvalmiuden lisäksi sitoutumiseen voivat vaikuttaa ihmisten käsitykset romant- tisista tulevaisuudensuunnitelmista. Se, kuinka helpoksi yksilöt kokevat romanttisten tulevaisuu- densuunnitelmien luomisen, voi saada heidät joko yliarvioimaan tai aliarvioimaan heidän sitoutu- misensa voimakkuutta. Esimerkiksi yksilöt, jotka kokevat kymmenen romanttisen tulevaisuuden- suunnitelman luomisen haastavaksi, voivat kokemansa haastavuuden takia arvioida parisuh- teensa tulevaisuuden epävarmaksi, mikä heikentää heidän sitoutumisensa voimakkuutta. (Tan &
Agnew, 2015.)
Pari-identiteetillä tarkoitetaan parisuhteessa olevien ihmisten ymmärrystä siitä, kuinka voimak- kaasti he uskovat tietävänsä kumppaninsa kanssa keitä he ovat yhdessä pariskuntana. Mitä selke- ämpi pari-identiteetti yksilöllä on, sitä voimakkaampaa hänen sitoutuneisuutensa on. Selkeän pari-identiteetin omaavat pariskunnat myös eroavat epätodennäköisemmin kuin epäselvän pari- identiteetin omaavat pariskunnat. (Emery, Gardner, Carswell & Finkel, 2021.)
Ihmisillä on erilaisia tapoja ilmaista parisuhteeseen sitoutumista oman käyttäytymisensä kautta.
Sitoutumista voidaan ilmaista muun muassa kertomalla kumppanille suoraan parisuhteen tärkey- destä itselle, tukemalla kumppania sekä luomalla parisuhteelle tulevaisuutta esimerkiksi tulevai- suudensuunnitelmia tekemällä. Sitoutumista ilmaisevan käyttäytymisen tiheys kertoo sitoutumi- sen voimakkuudesta siten, että käyttäytymisen ilmenemisen ollessa tiheää, myös sitoutuminen on voimakkaampaa. (Weigel, 2008.)
Arriagan ja Agnew’n (2001) tutkimuksessa keskiöön nousevat psykologinen kiintymys sekä pitkän tähtäimen suuntautuminen ja sinnikäs suhtautuminen parisuhteeseen. Korkeat tasot kaikissa
17 näissä kolmessa komponentissa ennustavat sekä sitoutumisen korkeaa voimakkuutta että pari- suhteessa pysymisen pitkäaikaisuutta. Tavoitteellinen, sinnikäs suuntautuminen parisuhteeseen pitkän aikavälin tähtäimellä siis lisää sitoutumista. (Arriaga & Agnew, 2001.)
Campbell ja Foster (2002) tutkivat narsistisen persoonallisuushäiriön omaavien ihmisten parisuh- teisiin sitoutumista. Narsismin todetaan vaikuttavan sitoutumiseen sitä heikentävästi. Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat ihmiset kiinnittävät erityisesti paljon huomiota vaihtoehtoisiin ti- lanteisiin, eli käytännössä he kiinnittävät huomionsa potentiaalisiksi kumppaneiksi kokemiinsa ih- misiin oman kumppaninsa sijaan. Tämä heikentää sen hetkiseen parisuhteeseen sitoutuneisuutta.
(Campbell & Foster, 2002.)
Lehmiller ja Agnew (2006) käyttävät investointimallia teoreettisena viitekehyksenä selvittäessään muilta ihmisiltä saadun paheksunnan vaikutuksia suhteeseen sitoutumiseen marginalisoitujen ih- misryhmien kohdalla. Marginalisaatio osoittautuu merkittäväksi suhteeseen tehtyjä investointeja vähentäväksi tekijäksi. Marginalisoiduissa suhteissa olevat kuitenkin vaikuttavat kompensoivan vähäisiä investointejaan kokiessaan, ettei heillä ole muita vaihtoehtoja suhderintamalla: vaihtoeh- toisten skenaarioiden laatu on siis omaa elämäntilannetta huonompi. Tästä syystä marginali- soiduissa suhteissa olevat ovat myös sitoutuneempia kumppaneihinsa kuin epämarginali- soiduissa suhteissa elävät. (Lehmiller & Agnew, 2006.)
Sitoutumiseen liittyvää tutkimusta on tehty myös laadullisella tutkimusotteella, vaikka määrällisen tutkimuksen määrä onkin suurempi. Laadullisessa sitoutumistutkimuksessa on selvitetty erityi- sesti ihmisten sitoutumiselle rakentamia merkityksenantoja. Kaikissa seuraavaksi käsittelemissäni tutkimusesimerkeissä tutkimusten kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset.
Barton, Hurt, Futris, Sheats, McElroy-Heltzel ja Landor (2015) käyttävät laadullista tutkimusotetta tutkiessaan alle 20-vuotiaiden nuorten sitoutumiskäsityksiä keräten aineistonsa haastatteluilla ja analysoiden niitä fenomenologista lähestymistapaa hyödyntäen. Alle 20-vuotiailla nuorilla on vai- keuksia määritellä sitoutumista käsitetasolla, mutta haastatteluissa nousee kuitenkin esille tee- moja, joiden kautta nuoret rakentavat merkityksiä sitoutumiselle. Nuorten mukaan sitoutumista voi olla sekä tapailusuhteissa että avioliitoissa. He liittävät sitoutumiseen tuen ja hoivan antamisen
18 sekä rehellisyyden ja uskollisuuden. Sitoutuminen yhtäaikaisesti lisää sekä luottamusta kumppa- nin läsnäolon jatkumiseen että ahdistusta, jota koetaan parisuhteen päättymisen mahdollisuu- desta. (Barton ym., 2015.)
Fehrin (1988) tutkimuksessa osallistujat, jotka ovat iältään keskimäärin 22-vuotiaita, tekevät Bar- tonin ym. (2015) alle 20-vuotiaita osallistujia huomattavasti suorempia merkityksenantoja sitoutu- misen käsitteelle. Osallistujat liittävät sitoutumisen käsitteeseen esimerkiksi sinnikkyyden, vas- tuunkannon, sanansa mittaisuuden, omistautuneisuuden ja uskollisuuden. Sitoutumiseen liite- tään vahvasti päätöksenteko ja tehdyn päätöksen mukainen toiminta, kun taas sitoutumisesta erillisenä käsiteltävään rakkauden käsitteeseen liitetään selkeämmin erilaiset positiiviset affektit.
(Fehr, 1988.)
Fehrin (1988) tutkimustulosten perusteella sitoutuminen näyttäytyy tietoisena, rationaalisena pää- töksenä. Sitoutuneisuuteen kyllä liitetään esimerkiksi altruismi ja tuen antaminen, mutta toisin kuin rakkauden kohdalla, antamisen ja saamisen ei odoteta olevan epäitsekästä, vaan perustuvan tasa-arvoiselle vaihdolle. (Fehr, 1988, s. 562–563.) Tarkasteltaessa Fehrin (1988) tutkimusta edelli- sessä alaluvussa käsitellyn sosiaalisen vaihdon teorian valossa voidaan huomata, että sitoutumi- seen liitetään Clarkin ja Millsin (1979) vaihtosuhteiden keskeinen ominaisuus: odotus siitä, että antaja saa saajalta riittävän korvauksen antamastaan.
Rostoskyn, Rigglen, Dudleyn ja Wrightin (2006) tutkimuksen osallistujille sitoutuminen merkitsee erilaatuisia investointeja, palkintoja ja kustannuksia. Osallistujat rakentavat sitoutumisen merki- tystä omien arvojensa ja ideaaliensa kautta. Sitoutumisen merkityksessä korostuu erityisesti mo- nogaamisuus ja siihen liittyvä päätöksenteko, sillä osallistujien kuvauksissa sitoutumisessa nousee keskiöön tehty päätös muodostaa kahdenvälinen parisuhde itsensä ja valitsemansa kumppanin välille. (Rostosky ym., 2006.)
Youmans, Canby ja Córdova (2022) selvittävät vakiintuneissa parisuhteissa olevien 19–22-vuotiai- den collegessa opiskelevien naisten näkemyksiä sitoutumisesta. Naiset kokevat sitoutuneisuuden, jaettujen arvojen, kommunikaation, pitkän tähtäimen romanttisten suunnitelmien ja jonkinlaisen luottamuksen tulevaan lisäävän suhteidensa vakautta. Suhteiden vakautta uhkaa epävakauden
19 aiheuttama ahdistus. Nuoret aikuiset kokevat ahdistusta liittyen siihen, etteivät he ole varmoja, millaisiksi heidän elämänsä eri osa-alueet tulisivat tulevaisuudessa muotoutumaan ja miten hei- dän elämänsä tulisi jatkossa sopimaan yhteen heidän kumppaneidensa elämien kanssa. (You- mans ym., 2022.)
Konstamin ym. (2019) tutkimuksessa sitoutuminen merkitsee 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille erityisesti monogamiaa, tiimityöskentelyä, rehellisyyttä, luottamusta ja kunnioitusta. Nuoret aikui- set odottavat romanttiseen suhteeseen sitoutumiselta yhteistä tulevaisuutta, pitkäkestoisuutta, perheen perustamista sekä ajan viettämistä yhdessä kumppanin kanssa. Ennen sitoutumispää- töksen tekemistä osallistujat pohtivat omaa valmiuttaan sitoutumiseen sekä punnitsevat sitä, mistä he voivat mahdollisesti joutua luopumaan sitoutumispäätöksen tehtyään. Päätös sitoutua vaatii nuorilta hyvää itsensä ja kumppaninsa tuntemusta. Osallistujat ovat tehneet kumppa- neidensa kanssa sitoutumispäätöksen keskustellen joko vakavammin, keskittyen suhteen tilan- teen ja yhteisen tulevaisuuden syvälliseen käsittelyyn, tai vähemmän formaalisti, lyhyesti tai syväl- lisesti. Aina sitoutumisesta ei erikseen keskustella, vaan sitoutumisen koetaan tapahtuneen ilman keskusteluakin. (Konstam ym., 2019.)
2.3 Moderni parisuhdekulttuuri
2.3.1 Yhteiskunnan sosiaaliset, normatiiviset ja teknologiset muutokset
Korkeasti moderni aika (engl. hyper-modernity), jonka alun Illouz (2012) sijoittaa ensimmäisen maa- ilmansodan loppuun, on tuonut mukanaan monenlaisia yhteiskunnallisia muutoksia. Nämä muu- tokset ovat luonteeltaan sosiaalisia, normatiivisia ja teknologisia. Kyseiset muutokset ovat muut- taneet merkittävästi romanttisten suhteiden muodostamista, sillä ne vaikuttavat esimerkiksi kumppanin etsimiseen ja valitsemisemiseen liittyviin prosesseihin. (Illouz, 2012, s. 8–9; 241.)
Yhteiskunnassa tapahtuneista sosiaalisista muutoksista Illouz (2012) antaa esimerkiksi yhteiskun- taluokkien merkityksen vähenemisen. Sosiaaliset muutokset ovat mahdollistaneet sen, että esi-
20 merkiksi hyvin erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat paremmin kohdata toisensa parisuhde- markkinoilla. (Illouz, 2012, s. 241–242.) Parisuhdemarkkinat ovatkin tänä päivänä aiempaan ver- rattuna vähemmän valvottuja (emt, s. 242), mikä voi mahdollistaa aiempaa paremmin erilaisten ihmisten kohtaamisen.
Parisuhteen muodostamiseen kohdistuvan valvonnan vähenemisen voidaan katsoa kertovan muutoksesta, joka on tapahtunut yhteiskunnan normien vaikutusmahdollisuuksissa ihmisten elä- mään. Yhteiskunnan normien määrittäessä ihmisten toimintaa vähemmän kuin aikaisemmin voi- daan myös parisuhdemarkkinoilla toimia enemmän omavaltaisesti. Valintoja voidaan tehdä enemmän omiin mieltymyksiin perustuen sen sijaan, että pyrittäisiin vain mukautumaan toisten ihmisten odotuksiin.
Yhteiskunnassa tapahtuneista normatiivisista muutoksista erityisen huomattavana voidaan pitää seksuaalista vallankumousta (Illouz, 2012; Giddens, 1992). 1900-luvun loppupuoliskolle sijoittuva seksuaalinen vallankumous on Giddensin (1992) mukaan johtanut muovisen seksuaalisuuden (engl. plastic sexuality) syntyyn. Ehkäisykeinojen kehittyminen sekä naisten sosiaalinen ja taloudel- linen vapautuminen ovat muokanneet ihmisten seksuaalisuutta, minkä seurauksena seksuaalisen toiminnan keskiössä ei enää tänä päivänä ole lisääntyminen. Nykyään seksuaalisuutta määrittävät lisääntymistä voimakkaammin yksilön oma halu ja tahto sekä nautinnon tavoitteleminen. Seksu- aalisuus on muodostunut erottamattomaksi osaksi itseä ja se voidaan nähdä jopa persoonallisuu- den piirteenä. (Giddens 1992, s. 2; 27.)
Illouz (2012) toteaa, että nykypäivän parisuhdemarkkinoihin vaikuttaa se, että seksuaalisuudesta on tullut kumppaninvalinnan autonominen, kaupallistettu osa. Hänen mukaansa ihmiset esimer- kiksi kilpailevat keskenään seksuaalisesti viehättävimmistä kumppaneista sekä keräilevät itselleen seksuaalisia kumppaneita. (Illouz, 2012, s. 241–243.) Seksuaalisen kanssakäyminen sellaisten yksi- löiden välillä, jotka eivät ole varsinaisesti vakiintuneemmassa parisuhteessa toistensa kanssa, on tosiaan raportoitu olevan yleistä nuorten aikuisten keskuudessa (Claxton & van Dulmen, 2013;
Garcia, Reiber, Massey & Merriwether, 2012). Englannin kielellä edellä kuvatun kaltaisista suhteista käytetään esimerkiksi termiä hook-ups, joilla viitataan tyypillisesti lyhyeksi jääviin suhteisiin, joiden
21 keskeinen funktio on seksin harrastaminen ilman tarkoitusta sitoutua pidempiaikaisesti tai muo- dostaa varsinaista parisuhdetta.
Lyhyet suhteet eivät kuitenkaan läheskään aina merkitse Illouzin (2012, s. 241–242) mainitsemaa seksuaalisten kumppaneiden keräilyä ainakaan vain keräilyn itsensä vuoksi. Weitbrechtin ja Whit- tonin (2017) tutkimuksen mukaan lyhyistä suhteista ei välttämättä seuraa juuri mitään, mikä on lyhyille suhteille usein kaikista toivotuin lopputulos, mutta seurauksina voivat kuitenkin olla sek- suaalisen toiminnan jatkuminen, ystävyyden muodostuminen sekä joskus suhteen muuttuminen romanttiseksi suhteeksi. Lyhyet suhteet voivatkin olla myös pyrkimyksiä romanttisten suhteiden alullepanolle (Vrangalova, 2015), mutta pitkäkestoisen parisuhteeseen sitoutumisen sijaan tavoit- teena voi olla myös jonkinlainen joustavampi järjestely (Rubel & Bogaert, 2015).
Jamisonin ja Sannerin (2021) mukaan nuoruusvuosina aloitettujen romanttisten kokeilujen ja mahdollisesti myöhemmin pysyvämmän parisuhteen muodostamisen välille jäävään aikaan mah- tuu paljon romanttista kasvua: nuoret aikuiset keräävät tänä aikana itselleen kokemusta ihmis- suhteista ja oppivat omista mieltymyksistään sekä terveistä rajoista ihmissuhteissaan. Kumppa- neiden välistä yhteensopivuutta ei enää testata vain yhden kumppaniehdokkaan kanssa, vaan ih- miset pohtivat aiempaa tarkemmin sitä, voisiko heille löytyä sopivampi kumppaniehdokas jostain muualta. Kumppanin valinnan prosessi onkin venynyt aiempaa pidemmäksi. (Jallinoja, 2000, s. 79–
81.)
Seksuaalisen toiminnan vapautumisen edesauttamana ihmisten seksuaalisuuden moninaisuus pääsee tänä päivänä paremmin esille. Heteronormatiivisuudella tarkoitetaan sitä, että miehiksi ja naisiksi oletettujen ihmisten ajatellaan olevan romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostuneita vas- takkaisesta binäärisessä jaottelussa ilmenevästä sukupuolesta (Butler, 1999). Vaikka heteronor- matiivinen ajattelu ei ole vielä täysin väistynytkään, on yhteiskunta kuitenkin hitaasti muuttunut aiempaa avoimemmaksi liittyen seksuaalisuuden moninaisuuteen suhtautumiseen: esimerkiksi Suomessa samaa sukupuolta olevien parien avioliitot mahdollistuivat vuonna 2017, kun tasa-ar- voinen avioliittolaki (Avioliittolaki 1929/234) astui voimaan.
22 Myös ihmisten suhdemuotojen moninaisuutta tuodaan nykyään aiempaa enemmän esille. Eng- lanninkielisellä termillä consensually non-monogamous relationships eli vapaasti suomennettuna yhteiselle ymmärrykselle perustuvalla ei-monogamialla viitataan suhdemuotoihin, joissa jollain kumppaneista tai heillä kaikilla on tai voisi potentiaalisesti olla useampia romanttisia sekä tai vaih- toehtoisesti seksuaalisia kumppaneita (Conley, Ziegler, Moors, Matsick, & Valentine, 2012). Termi on sateenvarjokäsite, johon sisällytetään erilaisia monisuhteisuuden muotoja, esimerkiksi swin- ging, avoin suhde ja polyamoria. Kahdessa ensimmäisessä suhdemuodossa kumppanit harrasta- vat seksiä toisten ihmisten kanssa, joko yhdessä kumppaninsa kanssa tai erikseen. Polyamori- sessa suhteessa kumppaneilla voi olla useita seksiä ja rakkautta tai toista niistä sisältäviä suhteita.
(Barker, 2011, s. 283–284.)
Parisuhteiden muodostamiseen ovat sosiaalisten ja normatiivisten muutosten lisäksi vaikuttaneet myös sellaiset teknologiset muutokset, jotka ovat tuoneet kumppaninetsintään mukaan verkko- välitteisen deittailun mahdollisuudet (Illouz, 2012, s. 241). Bauman (2003) kuvaa teknologisten muutosten mukanaan tuomien nettideittailumahdollisuuksien muuttaneen parisuhteen etsimi- sen toiminnaksi, joka muistuttaa kapitalistisesta viihteestä nauttimista. Verkkovälitteisyys mahdol- listaa sen, että yksilö voi kohdata melko vaivattomasti yltäkylläisen suuren määrän potentiaalisia kumppaniehdokkaita. Baumanin mukaan nettideittailu on verrattavissa ostoksilla käymiseen suu- ressa ostospaikassa, joka on täynnä valinnanvaraa, mutta vailla sellaista romantiikkaa, johon ih- miset ovat aiemmin tottuneet. (Bauman, 2003, s. 65.)
Nuorten aikuisten keskuudessa suositun Tinder-mobiilideittisovelluksen käyttäjät toivovat löytä- vänsä sovelluksen kautta ystävyyssuhteita, lyhyitä seksuaaliseen toimintaan painottuvia suhteita sekä myös pidempiä suhteita, joissa korostuu sitoutuminen (Hobbs, Owen & Gerber, 2017; Tim- mermans & de Caluwé, 2018). Tinderiä käyttävien nuorten aikuisten on todettu kokeneen useam- pia seksisuhteita kuin niiden nuorten aikuisten, jotka eivät käytä sovellusta, mutta tämä ei suoraan tarkoita sitä, että Tinderin käyttäjät arvostaisivat sitoutuneita parisuhteita vähemmän kuin lyhyitä vakiintumattomia suhteita (Lapsley, Steele & Monson, 2022). Esimerkiksi Hobbsin ym. (2017) tut- kimukseen osallistuneista Tinderin käyttäjistä suurin osa kertoo hyödyntävänsä sovellusta merki- tyksellisten ihmissuhteiden etsimisessä.
23 Yhteiskunnan sosiaaliset, normatiiviset ja teknologiset muutokset ovat muuttaneet parisuhteiden muodostamista merkittävästi aiempaan verrattuna. Suhteet ihmisten välillä näyttäytyvät aiempaa moninaisempina, koska yksilöillä on enemmän mahdollisuuksia toimia voimakkaammin omien halujensa mukaisesti ilman, että heidän yhteisössään vallitsevat normit olisivat suoraan keskei- simpiä romanttisia valintoja ohjaavia tekijöitä. Teknologisen kehityksen mahdollistamana kump- paninetsinnän väylät ovat muuttuneet ja potentiaalisten kumppaneiden tarjonta on ainakin näen- näisesti kasvanut. Muutosten seurauksena ihmisillä on enemmän valinnan mahdollisuuksia kumppaneita etsiessään ja parisuhteita muodostaessaan.
2.3.2 Psykologisoidut valinnantäyteiset parisuhdemarkkinat
Beck ja Beck-Gernsheim (1995) kuvaavat yhteiskunnan individualisoitumisen johtaneen tilantee- seen, jossa ihmisten elämä on täynnä erilaisia päätöksenteon ja valinnan paikkoja. Elämänkulkua ei enää yksiselitteisesti määritä yksilön ulkopuolelta tuleva kontrolli, vaan yksilön täytyy itse pun- taroida erilaisia vaihtoehtoja. Valintojen tekeminen vaatii yksilöltä itseltään aktiivisuutta ja aloit- teellisuutta. Samanaikaisesti erilaiset ihmissuhteisiin liittyvät käsitteet, kuten perhe ja rakkaus, ei- vät ole tyhjentävästi määriteltävissä, vaan niille annetut merkitykset vaihtelevat yksilöstä ja ihmis- suhteesta toiseen. (Beck & Beck-Gernsheim, 1995, s. 5; 40.)
Illouz (2012) pitää ymmärryksen hankkimista siitä, miksi ja miten ihmiset muodostavat parisuh- teita, keskeisenä ymmärryksen luomiselle siitä, mitä rakkaus on modernin ajan kokemuksena.
Tänä päivänä kumppanin valintaan liittyvään päätöksentekoon sisältyy lukuisia kysymyksiä, jotka kaikki kulminoituvat valintojen tekemiseen. Illouzin mukaan pitkään kontrolloimattomana voi- mana kuvattu rakkaus onkin nykyään ymmärrettävissä valinnan kategorian kautta. (Illouz, 2012, s.
18–21.)
Yksilöiden aktiivisen päätösten ja valintojen tekemisen mahdollisuuksien lisääntyminen ei kuiten- kaan tarkoita, etteikö minkäänlainen ulkoinen ohjailu vaikuttaisi ihmisten päätöksentekoon. Oh- jailua tapahtuu silloinkin, kun ihminen tekee ainakin näennäisen omatoimisesti omaan elämäänsä
24 vaikuttavia valintoja. Erilaiset yhteiskunnalliset tekijät, esimerkiksi lainsäädäntö, vaikuttavat väis- tämättä siihen, millaisia valintoja yksilö todennäköisesti päätyy tekemään elämänsä varrella (Beck
& Beck-Gernsheim, 1995, s. 41).
Illouzin (2012) mukaan romanttisiin valintoihin vaikuttaa sosiaalinen ympäristö, joka suuntaa ro- manttisten valintojen tekemistä. Ulkoisten tekijöiden lisäksi yksilön omat sisäiset mekanismit vai- kuttavat niihin kriteereihin, joiden kautta yksilö arvioi kumppaniehdokkaitaan, sekä tapoihin, joilla yksilö huomioi omia tunteitaan ja tietojaan valintoja tehdessään. Kulttuuri vaikuttaa kyseisiin me- kanismeihin voimakkaasti. Esimerkki kulttuurin vaikutuksesta ihmisten sisäisiin mekanismeihin on psykologisen logiikan leviäminen eri elämänalueille: modernina aikana ihmiset tutkivat omia aja- tuksiaan hyödyntäen psykologisia selityksiä. (Illouz, 2012, s. 18–21.)
Edellä kuvattua psykologisen ymmärryksen leviämistä varsinaisen tieteenteon ja ammatinharjoit- tamisen ulkopuolellekin kutsutaan terapeuttiseksi kulttuuriksi tai terapiakulttuuriksi. Furedin (2003, s. 84) mukaan terapeuttisen kulttuurin valtakausi alkaa 1980-luvulla, mutta terapeuttisen ymmärryksen leviämistä on kuvattu jo 1960-luvulta alkaen (esim. Rieff, 1966). Terapeuttisella kult- tuurilla voidaan viitata suoraan erilaisten psykotieteellisten alojen ammatinharjoitukseen, mutta terapeuttisen kulttuurin on katsottu muodostavan myös omanlaisensa eetoksen (Apperley, Jacobs
& Jones, 2014, s. 726). Maksimainen (2010, s. 10–11) antaa terapeuttisen eetoksen syntymisen al- kusyyksi juuri psykotieteiden sanastojen ja ajattelumallien leviämisen laajemmalle kulttuuriin. Il- louz (2003, s. 171) kuvaa terapeuttisen tiedon ja diskurssin valumisen eri yhteiskunnan alueille antaneen ihmisille keinoja alkaa muodostaa terapeuttista narratiivia, jota käytetään, kun luodaan ymmärrystä ympäröivästä maailmasta.
Terapeuttinen eetos voi näyttäytyä myös läheissuhteiden, siis myös parisuhteiden, ymmärtämi- sessä. Illouz (2012, s. 41–51) esittääkin, että myös romanttiset valinnat on terapiakulttuurissa psy- kologisoitu. Maksimainen (2010) käyttää väitöskirjassaan käsitettä terapeuttinen parisuhde, jolla hän viittaa suhdemuotoon, joka rakentuu terapeuttisten periaatteiden mukaisesti esimerkiksi kommunikaation ihanteelle. Tällöin parisuhdetta määrittää terapeuttinen logiikka, jonka mukaan esimerkiksi kaikki parisuhteeseen liittyvät ongelmat voidaan tuoda näkyville ja käsiteltäväksi eli yksilön kontrollin alaiseksi. (Maksimainen, 2010, s. 7.) Illouzin (1997, s. 199) mukaan terapeuttisen
25 eetoksen mukaan parisuhteen onnistumista määrittää yksilön itsetuntemus sekä hänen kykynsä soveltaa itsetuntemustaan omassa elämässään.
Giddensin (1992) mukaan postmodernissa kulttuurissa kumppanit sitoo toisiinsa yhteen puhdas suhde (engl. pure relationship). Giddens käyttää käsitettä kuvaamaan tilannetta, jossa suhde muo- dostetaan vain suhteen itsensä vuoksi, ilman muita varsinaisia päämääriä. Puhdasta suhdetta jat- ketaan vain niin kauan, kun sen olemassaolo tuottaa puhtaan suhteen osapuolille riittävästi tyy- dytystä. Puhdasta suhdetta voidaan pitää postmodernina ihanneparisuhteena, johon ei sisälly ta- loudellisia tai poliittisia ulottuvuuksia. (Giddens, 1992, s. 58.)
Giddensin (1992) puhtaan suhteen olemassaoloon on kuitenkin suhtauduttu kriittisesti. Puhtaan suhteen löytymistä reaalimaailmasta on kyseenalaistettu (esim. Bauman, 2002, s. 110–111). Jamie- son (1999, s. 491) kiinnittää huomion siihen, ettei esimerkiksi yhteisessä taloudessa asuvien kump- paneiden suhde voisi olla mahdollinen ilman, että suhteessa olisi läsnä ainakin jonkinlainen talou- dellinen ulottuvuus.
Giddensin (1992) puhdasta suhdetta voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena esimerkkinä tera- piakulttuurille tyypillisestä läheissuhteesta. Puhtaassa suhteessa korostuu esimerkiksi parisuh- teen perustana toimiva kommunikaatio kumppaneiden välillä (Giddens, 1992, s. 56–61). Vaatimus ja tarve kommunikaatiolle nousevat voimakkaasti esille nykypäivän parisuhdekeskustelussa esi- merkiksi mediassa. Illouz (1997) kuvaa mediassa toistettua kuvaa ideaalisesta rakkaudesta, jossa korostuu kumppaneiden välinen kommunikaatio. Tällaisessa kommunikoivan rakkauden ideaa- lissa kommunikaatio luo yksilölle tuntemusta niin itsestään kuin muista ihmisistä, synnyttää kumppaneiden välille yhteisymmärrystä ja emotionaalista täyttymystä sekä ehkäisee ja ratkaisee konflikteja. Kommunikaation uskotaan luovan kokemuksen aidosta läheisyydestä. (Illouz, 1997, s.
234–237.) Ilman toimivaa kommunikaatioyhteyttä kumppanien pelätään etääntyvän toisistaan (Giddens, 2000, s. 80).
Maksimainen (2010) tuo esille, että kommunikaation merkitys parisuhteille on tänä päivänä yleistä, lähes jokaiselle itsestään selvää arkitietoa. On siis tunnistettavissa ajattelumalli, jonka mu- kaan parisuhde perustuu kommunikaatiolle, jonka vuoksi kommunikaatioon liittyvät ongelmat ja
26 vaikeudet muodostuvat merkittäviksi uhiksi parisuhteelle. Kommunikaation ideaali antaa uuden merkityksen myös parisuhteen päättymiselle, sillä ero voidaan nähdä väylänä parempaan kom- munikaatioon. Terapeuttisessa parisuhteessa parisuhde näyttäytyy jo itsessään hyvin kompleksi- sena ja vaikeana. Parisuhteen haastavuuden takia eroa, siis sitoutumisen päättymistä, voidaan pitää täysin ymmärrettävänä lopputuloksena. Eroon ei erikseen pyritä, mutta myöskään eroami- sen välttäminen ei välttämättä ole keskeisin päämäärä tämän päivän parisuhteissa. (Maksimainen, 2010, s. 7; 55; 205–206.)
Beck ja Beck-Gernsheim (1995, s. 93−94) toteavatkin, että siinä missä aiemmin parisuhteessa py- syttiin, vaikka se olisikin koettu puutteelliseksi, nykyään suhteen päättämistä voidaan pitää parem- pana vaihtoehtona kuin suhteessa pysymistä. On parempi erota kuin pysyä itselle huonosti sopi- vassa ja liian vähäistä tyytyväisyyttä tuottavassa parisuhteessa. Eron ymmärrettävyyden lisäänty- mistä (Maksimainen, 2010; Beck & Beck-Gernsheim, 1995) voidaan selittää myös terapiakulttuurin vahvistamalla käsityksellä siitä, että kaiken keskiössä ovat yksilö ja hänen omat kokemuksensa.
Wright (2008, s. 323) nostaakin esille yhdeksi terapeuttisen kulttuurin kritisoinnin jatkuvaksi tee- maksi terapiakulttuurin aiheuttaman liiallisen keskittymistä itseen, erityisesti yksilön sisäiseen ja emotionaaliseen maailmaan. Parisuhteeseen liittyviä haasteita kohdatessaan yksilö voi esimer- kiksi tuntea epämukavuutta, jonka seurauksena epämukavuuden aiheuttaja poistetaan: tällöin kompleksinen parisuhde päätetään eroamalla.
Nuoret aikuiset muodostavat parisuhteitaan siinä kontekstissa, jonka ympäröivä yhteiskunta heille tarjoaa. Parisuhdekulttuuri vaikuttaa siihen, miten ja millaisia parisuhteita nuoret aikuiset muodostavat. Tänä päivänä vallitsevan parisuhdekulttuurin on siis kuvattu muodostuvan lukui- sista valinnan mahdollisuuksia ja toisaalta samanaikaisesti valinnanteon pakkoja täynnä olevista parisuhdemarkkinoista sekä terapeuttisen eetoksen mukaisista parisuhdeihanteista.
27
2.4 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää nuorten aikuisten käsityksiä parisuhteiden muodos- tamisesta ja parisuhteeseen sitoutumisesta. Tavoitteenani on hankkia vastauksia seuraaviin tutki- muskysymyksiin:
1. Miten nuoret aikuiset muodostavat parisuhteita?
2. Millaisia toiveita nuoret aikuiset kohdistavat parisuhteisiinsa?
3. Mitä sitoutuminen tarkoittaa nuorten aikuisten parisuhteissa?
Erityisesti parisuhteeseen sitoutumiseen liittyvää tutkimusta on aiemmin tehty paljon määrälli- sellä tutkimusotteella, esimerkiksi kyselylomakkeita ja faktorianalyysia hyödyntäen. Valitsemalla laadullisen tutkimusotteen pyrin tuomaan esille tutkimukseeni osallistuneiden yksilöiden omia, uniikkeja ääniä. Varhaisempi sitoutumistutkimus on kohdistunut erityisesti avioliittoihin, mutta omassa tutkielmassani otan huomioon ihmisten erimuotoiset romanttiset suhteet, siis myös avo- liitot sekä erillään asuvien parien seurustelusuhteet.
Valintani käsitellä teorialuvun ensimmäisessä alaluvussa sosiaalipsykologisia läheissuhdeteorioita perustuu siihen, että haluan kuvata ihmisten parisuhteiden muodostamisen lähtökohtaa: ihmis- ten perusluontoista tarvetta ylipäänsä luoda ja ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita. Tämä on- nistuu kuulumisen tarpeen, aikuisuuden kiintymystyylien, sosiaalisen vaihdon ja keskinäisriippu- vuuden teorioiden esittelyn kautta. Sosiaalipsykologiset läheissuhdeteoriat sekä toisessa alalu- vussa käsitelty sitoutumistutkimus tarjoavat tärkeitä tarkastelukulmia parisuhteisiin yhä tänäkin päivänä.
Erityisesti sosiaalipsykologian tieteenalalla hyödynnettyjä ihmisten läheissuhteiden muodostu- mista selittäviä teorioita voidaan kuitenkin pitää luonteeltaan psykologisina, ei niinkään yhteiskun- nallisina. Kyseiset teoriat eivät ole luonteeltaan korostuneen yhteiskunnallisia, enkä myöskään
28 koe, että ne ottaisivat riittävästi huomioon ihmisten ihmissuhteisiin liittyvien valintojen yksilölli- syyttä, joiden Illouzin (2012) tapaan uskon olevan merkittävä tekijä nykyajan parisuhdekulttuurissa ja näin ollen myös keskeinen vaikutin nuorten aikuisten parisuhteiden muodostamisessa ja niihin sitoutumisessa. Lisäksi sekä esittelemäni läheissuhteiden muodostamisen teoriat sekä sitoutumi- seen liittyvät teoriat ovat syntyneet jo ennen tätä vuosituhatta. Tästä syystä teorioiden käsittele- mät seikat voivat näyttäytyä nykyään erilaisella tavalla aiempaan verrattuna. Ovatko esimerkiksi Sternbergin (1986) romanttisten suhteiden jaottelut yhä tunnistettavissa nuorten aikuisten sitou- tumiskäsityksissä?
Ottamalla tarkastelussani huomioon läheissuhde- sekä sitoutumisteorioiden lisäksi edellisessä alaluvussa käsittelemäni modernin parisuhdekulttuurin, pyrin rikastuttamaan omaa tarkaste- luani. Modernin parisuhdekulttuurin huomiointi tuo teoriataustaani lisää yhteiskunnallisuutta sekä hiukan tuoreempaa tarkastelunäkökulmaa. Ovatko ihmissuhteisiin liittyvät valinnat nykyään esimerkiksi niin yksilöllisiä, kuin modernin parisuhdekulttuurin kuvaukset antavat olettaa? Olen kiinnostunut siitä, miten parisuhteiden muodostaminen ja niihin sitoutuminen ymmärretään ni- menomaan nykyään, tänä päivänä, modernin parisuhdekulttuurin kontekstissa. Tutkimuskysy- mysteni pohjalta pyrin lisäämään ymmärrystä siitä, millaisia merkityksenantoja nuoret aikuiset te- kevät koskien parisuhteiden muodostamista ja parisuhteisiin sitoutumista 2020-luvulla.
29
3 Menetelmä
Tässä luvussa esittelen tutkimusmenetelmiä, joita olen hyödyntänyt tässä tutkielmassa. Käsittelen valitsemaani aineistonkeruumenetelmää, puolistrukturoitua yksilöhaastattelua, sekä aineiston keräämisen prosessia. Esittelen aineistoani yleisellä tasolla sekä tuon esille haastattelemieni osal- listujien taustatietoja. Kuvaan temaattista analyysia, jota hyödynsin aineiston analysoimisessa.
Päätän menetelmäluvun pohdintaan tutkimukseeni liittyvistä tutkimuseettisistä seikoista.
3.1 Aineistonkeruumenetelmä
Selvitän tässä pro gradu -tutkielmassa nuorten aikuisten käsityksiä parisuhteen muodostamisesta ja parisuhteeseen sitoutumisesta. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena ei ole löytää tilastollisia todennäköisyyksiä, vaan aineistoa tarkastel- laan pyrkien hahmottamaan sen muodostama kokonaisuus (Alasuutari, 2011, s. 31). Määrällisen tutkimuksen on sanottu tuottavan paremmin yleistettävissä olevaa tietoa kuin laadullisen tutki- muksen, mutta laadullisen tutkimusotteen antavan mahdollisuuden syvällisemmän tiedon tuotta- miseen tutkimuskohteesta (emt., s. 157).
Valitsin lähestymistavakseni laadullisen tutkimuksen, koska haluan selvittää, miten tutkielmaani haastattelemat nuoret aikuiset ymmärtävät parisuhteen muodostamisen. En siis ole pyrkinyt esi- merkiksi varsinaiseen koko ikäryhmää edustavaan otokseen. Olen kiinnostunut juuri tutkimuk- seeni osallistujien omista, heille uniikeista näkemyksistä.
Aineistonkeruumenetelmänä tässä tutkimuksessa on käytetty haastattelua. Haastattelun ideana on kerätä aineistoa, jonka avulla vastataan tutkimuksessa esitettyyn tutkimuskysymykseen (Hirs- järvi & Hurme, 2001, s. 34; 42). Tarkemmin ilmaistuna käyttämäni haastattelumenetelmä on puo- listrukturoitu yksilöhaastattelu. Puolistrukturoidussa haastattelussa haastateltavat vastaavat tut- kijan esittämiin kysymyksiin omilla sanoillaan, ilman tutkijan valmiiksi määrittelemiä vastausvaih- toehtoja (Eskola & Suoranta, 1998, s. 64).
