472 virittäjä 3/2011
Spoelman, Marianne – Verspoor, Marjolijn 2010: Dynamic patterns in development of accuracy and com- plexity. A longitudinal case study in the acquisition of Finnish. – Applied Linguistics 31 s. 532–553.
SVT = Suomen virallinen tilasto: Väestöra- kenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797- 5379. Helsinki: Tilastokeskus. Saantitapa:
http://www.stat.fi/til/vaerak/yht.html.
(12.9.2011.)
Suomalaisen kulttuurin kerroksien ja kehityslinjojen ansiokas avaaja
Aleksis Kivi: Nummisuutarit. Kriittinen editio. Toimittaneet Jyrki Nummi, Sakari Katajamäki, Ossi Kokko & Petri Lauer- ma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toi mituksia 1284. Helsinki� Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010. 330 s.
isbn 978�952�222�150�6.
Aleksis Kiven vuonna 1864 omakustan- teena ilmestynyt Nummisuutarit on en- simmäinen täysmittainen suomenkie- linen komedia, ja sillä on kunnia olla SKS:n kriittisten editioiden julkaisusarjan ensimmäinen kohde. Valinta on perus- teltu. Eskon epäonnisesta kosiomatkasta kertova näytelmä ei ole menettänyt suo- siotaan vieläkään, ja pelkästään vuosien 1872–1890 välisenä aikana Nummisuuta- reita esitettiin 68 kertaa. Se voitti heti il- mestymisensä jälkeen senaatin kirjalli- suuspalkinnon, ja jo palkintolautakun- nan perusteluissa, joissa puhuttiin ”har- vinaisesta alkuperäisyydestä” ja ”suoma- laisen kansanluonteen erikoisuuden sy- västä tuntemuksesta”, paalutettiin se tul-
kintakehikko, johon Nummisuutarit pit- kään on sijoitettu.
Jyrki Nummen, Sakari Katajamäen, Ossi Kokon ja Petri Lauerman toimitta- massa, lukuisten asiantuntijoiden yhteis- työn tuloksena syntyneessä Nummisuu- tareiden kriittisessä editiossa ei ole kyse pelkästään eri painosten vertailusta ja tarkkojen tekstikommenttien teosta al- kuperäistekstiin. Teos valottaa kieltä kos- kevien muutosten lisäksi muun muassa rikasta näyttämö- ja elokuvatulkintojen perinnettä. Jyrki Nummi johdattaa luki- jan Nummisuutareiden maailmaan taus- toittamalla ja kontekstualisoimalla Kiven työn suomenkielisen draaman ja suoma- laisen teatterin alkuvaiheisiin ja tuo esiin yhden selityksen Nummisuutareiden suo- sioon: näytelmä ei kiinnity ajankohtaisiin aiheisiin, ei kieli- eikä luokkakysymyk- siin eikä fennomaaniseen poliittiseen oh- jelmaan. Teksti on tavallaan ajaton, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö teosta olisi tulkinnoissa sidottu omaan esitys- aikaansa.
473
virittäjä 3/2011
Esko suomalaisuuden tuntojen tulkkina
Näyttämötulkintojen ytimessä on pit- kään ollut petoksen uhriksi joutuva, lap- sekkaaksi ja koomiseksi kuvattu pellava- päinen Esko, jolle on yleensä annettu teh- tävä suomalaisuuden ytimen tulkitsijana ja yhtenäisyyden vaalijana. Läpi koko kriittisen edition tuleekin näkyviin se, kuinka Nummisuutareiden avulla on eri aikoina pyritty yhdistämään eri yhteis- kuntaluokkia.
Vuosien 1877–1909 aikana Suomalai- sen Kirjallisuuden Seura julkaisi Nummi- suutareita yli 10 000 kappaletta, joista osa oli edullisempia, laajalle yleisölle tarkoi- tettuja laitoksia. Itsenäistymisen jälkeen Nummisuutarit kuului niin porvarillis- ten kuin työväenteattereiden ohjelmis- ton ytimeen, ja näytelmä on kiinnostanut myös ruotsinkielisiä ammattiteattereita.
Svenska Teatern esitti oman versionsa, Sockenskomakarna, heti sisällissodan jälkeen ja kiersi 1930-luvulla näytelmän kanssa Ruotsissa ja Norjassa.
Nummisuutareiden filmatisoinnin perinnettä valottava Kimmo Laine kir- joittaa, että elokuvateollisuus löysi Num- misuutareista heti itsenäistymisen jäl- keen tervetullutta arvostusta omalle toi- minnalleen, olihan Kivi asemansa va- kiinnuttanut kansalliskirjailija. Num- misuutarit kelpasi siis poliittisesti herk- känä aikanakin oikeistolle ja vasemmis- tolle, sivistyneistölle ja työväestölle. En- simmäinen filmatisointi on mykkäelo- kuva vuodelta 1923 ja seuraava 1930-lu- vulta, jolloin kansanomaisuus samais- tettiin suomalaiskansalliseen. Tähän aate maailmaan Kiven Nummisuutarit sopi erinomaisesti. T. J. Särkän ohjaa- massa versiossa oli myös mahdollisuus kuulla suomen kieltä, mikä oli sekin tär-
keä arvo. Kolmas versio nähtiin vuonna 1957, jolloin Nummisuutareilla oli kun- nia olla Suomi-Filmin ensimmäinen pitkä värielokuva.
Joskus harvoin – ja silloinkin usein Eskon täydellisen vastakohdan, hulivi- liveli Iivarin kautta – Nummisuutarit on saanut ilmaista kansallisia ristiriitoja, po- liittista epäyhtenäisyyttä tai ihmismielen haurautta ja haavoittuvuutta. Eskon tari- nalle rinnakkaista juonta eli Iivarin kau- punkimatkaa ja kolmannen näytöksen kohtausta Puolmatkan krouvissa monet kriitikot ovat pitäneet episodimaisena, näytelmän kokonaisuutta särkevänä ele- menttinä, mutta se on myös innoittanut teatterintekijöitä.
Nummisuutareiden näyttämösovituk- sia valottavan Pentti Paavolaisen mu- kaan radikaali muutos esittämisperin- teessä tapahtui vuonna 1954, kun Tam- pereen Työväen Teatteri toi näyttämölle Eino Salmisen ohjaaman esityksen, jossa Eskon sijaan Iivari ja Martan veli Sakeri juopotteluineen Puolmatkan krouvissa olivat näyttävästi esillä. Itse kapakka, ohjaajan omin sanoin näytelmän maa- ilman yöpuoli, on rähjäinen alkoholis- tien ja tappelupukarien pesä, joka kuvaa näytelmän henkilöhahmojen itsekkyyttä, voiton tavoittelua ja selkärangattomuutta.
Jouko Turkka puolestaan jatkoi 1970-lu- vulla Salmisen hengessä ja toi näyttä- mölle henkisesti rikkinäisen, äitinsä ku- rituksesta traumatisoituneen Eskon, jolle pakkoavioliitto vain aiheuttaa lisää pel- koa ja ahdistusta. Virkistävältä poikkea- malta kansankuvauksen pitkässä perin- teessä tuntuu myös tšekkoslovakialainen Helsingissä ja Tampereella vuonna 1971 nähty esitys, jossa Eskolla on punaruskea tukka ja Iivarilla hippivaatteet yhteiskun- nallisten muutostuulien ja vapaudenkai- puun merkkinä.
474 virittäjä 3/2011
Kiven kielen kova kohtalo
Vaikka Nummisuutarit-näytelmä on kou- lulaislukemistojen ja teatteri- ja elokuva- tulkintojen ansiosta pysynyt elävänä osa na suomalaista kulttuuria, itse teksti on kokenut sanojen kirjoitusasuun ja lau- serakenteisiin liittyviä lukuisia muutok- sia. Tärkeimmäksi tai suosituimmaksi versioksi on aikojen saatossa tullut E. A.
Saarimaan toimittama, Kiven kootuissa teoksissa vuonna 1919 julkaistu versio.
Saarimaa yleiskielisti melko paljon näy- telmän kieltä mutta oli silti suopeampi Kiven kieleen kuuluvaa vaihtelua ja van- hoja murteellisia muotoja kohtaan kuin mitä B. F. Godenhjelm oli ollut aiemmin, vain kolmetoista vuotta ensipainoksen jälkeen ilmestyneissä A. Kiven valituissa teoksissa.
Kun tutustuu Petri Lauerman esityk- seen Kiven kielen erityispiirteistä ja Sa- kari Katajamäen selvitykseen Nummi- suutareiden julkaisuhistoriasta, tekstin kokemista vaiheista, sanojen ja raken- teiden siloitus-, suomalaistamis- ja puh- distustyöstä, on helppo kauhistella niitä väkivaltaisia ja vääriltä tuntuvia toimen- piteitä, joiden kohteeksi Kiven teksti on joutunut. Tehdyt muutokset kertovat kui- tenkin osuvasti siitä, että suomenkielisen kulttuurin yhtenäistäminen ja kirjakie- len vahvistuminen ja vakiintuminen on edellyttänyt murteellisuuksien karsimista ja ruotsinkielisinä pidettyjen rakentei- den suomalaistamista. Nummi suutarit ja muut Kiven teokset on haluttu saat- taa laajan yleisön ulottuville ja vaikutus- piiriin.
Toisaalta tekstiä on aina lyhennetty teat teriesityksiä varten ja tietyt esityskon- ventiot ovat vakiintunet jo varhain. Jo en- simmäisiin esityksiin tehtiin lyhennelmiä, jotka koskivat muun muassa Eskon luon-
teenlaatua, merkkejä oletetusta yksinker- taisuudesta ja lapsellisuudesta. Pentti Paa- volaisen tulkinnan mukaan tämäntyyp- piset erot esitysten ja alkuperäistekstin välillä saattavat johtua siitä, ettei suoma- laisilla ollut 1870-luvulla varaa nauraa it- selleen eikä vahvistaa ruotsinkielisten en- nakkoluuloja suomenkielisten juoppou- desta, tyhmyydestä tai tappelun halusta.
Ihanteellisuuteen pyrkiminen näkyy myös siinä, että esimerkiksi Eskon koke- man nousuhumalan ihanuutta on usein lyhennetty samoin kuin Iivarin, Sakerin ja Vilkastuksen juopottelukohtausta. Kun kuvauksen kohde on pitänyt esittää ihan- teellisessa valossa, tekstiäkin on siistitty.
Ja on Nummisuutareista nähty lyhentä- mätönkin versio. Ryhmäteatterin esityk- sessä Suomenlinnassa vuonna 1993 näy- telmän kokonaiskestoaika oli viisi tuntia.
Nummisuutarit SKS:n kriittisten editioiden lippulaivana
Nummisuutareiden kriittinen editio on varsinainen runsaudensarvi, joka pur- suaa yksityiskohtaista tietoa näytelmän vastaanotosta, esitysperinteestä, lukui- sista interteksteistä, dialogin rakentumi- sesta ja kielen piirteistä. Lukukokemus on kuitenkin kaikkea muuta kuin uuvut- tava, sillä tieto tarjoillaan sopivina annok- sina, aina relevanttiin asiayhteyteen kyt- kettynä. Nummisuutareiden kanonisoitu- misprosessia ja tekstin kokemien muutos- ten eri vaiheita on vaivatonta seurata, niin soljuvasti teksti etenee. Pienenä kauneus- virheenä voi tosin pitää sitä, että jo aivan teoksen alussa, kun puhutaan Lauri Vil- jasen Suomen kirjallisuus III:een (1964) kirjoittamasta kohtuullisen laajasta Num- misuutarit-osiosta, viitataan ”kaksoisjuo- neen” sekä toisen ja kolmannen näytök- sen yksityiskohtiin ilman, että näytelmän
475
virittäjä 3/2011
rakennetta on vielä käsitelty. Sellaiselle lu- kijalle, jolla ei ole tuoreessa muistissa näy- telmän kulkua, kohta ei avaudu.
Nummisuutareiden kriittinen edi- tio tarjoaa varmasti uutta tietoa ja ahaa- elämyksiä niin aloittelijalle kuin koke- neelle Nummisuutarit-tuntijallekin. Sen myötä lukijan suomalaisen kirjallisuu- den ja kulttuurin tuntemus syvenevät. Li- säksi teokseen sisällytetty Nummisuuta- reiden ensipainos Nummi-suutarit. Ko- media 5:ssä näytöksessä tarjoaa mahdolli- suuden nauttia Kiven tekstistä sellaisena kuin kirjailija itse sen kirjoitti ja julkaisi.
Oudot sanat ja muodot voi halutessaan tarkistaa alaviitteen selityksestä, mutta ainakin itse koin näytelmätekstin ääressä enemmän oivalluksen kuin hämmennyk- sen hetkiä. Kieli tuntui innovatiiviselta ja inspiroivalta. On latteaa sanoa, että SKS on tehnyt kulttuuriteon ryhtyessään laa-
timaan kriittisten editioiden sarjaa, joka tulee jatkumaan myös muilla Kiven teok- silla ja Nummisuutareiden verkkojulkai- suna. Silti aloitetun työn ansiokkuutta ei voi korostaa liikaa.
Heidi Grönstrand etunimi.sukunimi@utu.fi
Lähteet
Saarimaa, E. A. (toim.) 1919: Aleksis Kivi:
Kootut teokset ii. Näytelmiä. Kullervo.
Nummi suutarit. Karkurit. Kihlaus. Yö ja päivä. Lea. Margareta. Helsinki: Suoma- laisen Kirjallisuuden Seura.
Viljanen, Lauri 1964: Aleksis Kivi. – Lauri Viljanen (toim.), Suomen kirjallisuuus iii. Turun romantikoista Aleksis Kiveen s.
462–580. Helsinki: Suomalaisen Kirjal- lisuuden Seura.
Kurkistus yliopistojen puheviestinnän opetuksen perusteisiin
Merja Almonkari & Pekka Isotalus (toim.)�
Akateeminen puheviestintä. Kuinka opet- taa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille?
Helsinki� Finn �ectura 2009. 169 s. isbn 978�951�792�414�6.
Merja Almonkarin ja Pekka Isotaluksen toimittama Akateeminen puheviestintä:
Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto- opiskelijoille? etsii vastauksia siihen, mi- ten puheviestintäosaamista tulisi opet- taa yliopistoissa. Kirjan kirjoittajat ovat
puheviestinnän alan tutkijoita, opettajia ja jatko-opiskelijoita. Kahdeksasta artik- kelista koostuvan kirjan esipuheessa teos nimetään puheviestinnän opettamisen oppikirjaksi, jota voivat hyödyntää eri taustoista tulevat puheviestinnän opet- tajat eri kouluasteilla. Vaikka kirjan ar- tikkelit kertovat otsikon mukaisesti pu- heviestinnän opetuksesta suomalaisissa yliopistoissa, tarkastelen arviossani kirjaa ajatellen sen antia puheviestinnän opetta- jille eri kouluasteilla ja kenties erityisesti
