CC BY-SA 4.0
Inhimillinen algoritmi – tekoälyn etiikkaa (Mikko Malkavaara)
Älykäs suunnittelija – luoja, ihminen vai kone?
Tämän iltapäivän tilaisuudelle on annettu hieno otsikko Inhimillinen algoritmi. Minulle viritykset tilaisuuden teemoihin virittävät kysymyksen kaikkivaltiaasta.
Homo sapiensin historiassa on tuhansien vuosien ajan tavoiteltu enemmän ja enemmän sitä, että on mahdollista suunnitella ja synnyttää uutta. Tämän hetken maailmassa ihmislaji kykenee jatkuvasti yhä enemmän rikkomaan luonnonvalinnan lakeja ja korvaamaan niitä älykkään suunnittelun laeilla.
Kehitys tähän on ollut häkellyttävän nopeaa. Siitä on vain vähän yli 160 vuotta, kun Charles Darwin julkaisi teoksensa Lajien synty, ja keskustelu evoluutiosta ja luonnonvalinnasta toden teolla alkoi.
Kaikki eivät ole vielä toipuneet siitäkään. Nyt ihmislaji kolkuttelee jo seuraavaa askelta tai on itse asiassa mennyt siitä jo yli.
Kysymys luojasta ja kaikkivaltiaasta nousevat mieleen, kun tietää, että ihmislaji on jo eräässä mielessä ylittänyt rajat. Laboratorioissa tuotetaan eläviä olentoja. Tiedemiehet ja -naiset ovat
astuneet luojan tai luonnon saappaisiin. Ymmärrämmekö älykkääksi suunnittelijaksi luojan, ihmisen vai koneen?
Muinaisten kreikkalaisten myyttien metaforien avulla voisimme puhua myös ylijumala Zeuksen suututtaneesta Prometheuksesta, joka ensin loi ihmisen ja varasti sitten jumalien Olympos-vuorelta ihmisten käyttöön tulen. Rangaistukseksi Zeus lähetti kostoksi Prometheuksen varkaudesta maan päälle jumalten katkeran lahjan, Pandoran. Hänelle jumalat opettivat hyödyllisiä taitoja ja monien lahjojen joukossa lippaan, jonka avaaminen merkitsi vitsauksien ja pahuuden leviämistä maailmaan.
Tänään pohdimme, onko käsissämme Pandoran lipas, kun puhumme uudesta teknologiasta, huomispäivän työelämästä, roboteista ja tekoälystä ja niihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä.
Kahtiajakoinen suhtautuminen tekoälyyn
Tosiasiassa esimerkiksi geeniteknologiaa sovelletaan nimenomaan eettisistä syistä kapeammalla alueella kuin mikä olisi ihmiselle tieteellisteknologisesti mahdollista. Jokin jarruttaa. Se on nimenomaan inhimillinen eettinen harkinta, siis se mitä kutsumme omaksitunnoksi.
Tyydyn vain kolkuttelemaan rajan ylittämisen kysymystä. Johonkin pisteeseen asti kehitys on hyväksyttävää ja sen jälkeen se on hyvin arveluttavaa ja pelottavaa. Mistä tiedämme, mikä se piste on ja kuka sen määrittelee?
Tekoälyn huima kehitys on synnyttänyt pelon, että syntymässä olisi koneiden uusi sukupolvi, joka kykenee syrjäyttämään ihmisen ja ajattelemaan itse. Pelon lietsojien joukossa on ollut sangen nimekästä väkeä. Tällaisiin kuuluvat esimerkiksi äskettäin kuollut englantilainen fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking, Microsoft-ohjelmistoyhtiön perustaja ja pitkäaikainen johtaja Bill Gates ja PayPalin, SpaceX:n ja Tesla-autojen kehittäjä Elon Musk, joitakin mainitakseni.
Ehkä pelottavimman ennustuksen maailman tulevaisuudesta tekoälyn suhteen teki israelilainen historian professori ja menestyskirjailija Yuval Noah Harari, jonka mukaan ihmisen lopulta korvaa tekoäly, joka voi tehdä kaiken mitä mekin, ja enemmän.
Tekoäly ja digitaalisen teknologian huima kehitys on muotiteema. Siitä on julkaistu muutaman viime vuoden aikana huimasti teoksia. Muuan kirja, jossa kiistetään kokonaan digitalisaation ja tekoälyn edut, on Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias. Sen alaotsikko tiivistää kirjoittajan
pääajatuksen: Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan. Pekka Vahvanen kysyy, tuoko kehitys onnea tai onnellisuutta oikein kenellekään. Kirjassaan hän haluaa osoittaa digitalisaation kääntöpuolta. Ihmiskunnalla on hänen mukaansa vahva usko teknologiaan. Koska se on pelastanut ennenkin, se pelastaa ilmastonmuutokselta ja ohjaa robotit tekemään puuduttavat työt puolestamme.
Vahvasen mukaan se oikeasti heikentää elämänlaatua, sirpaloi ajattelua ja typistää ihmissuhteita.
Jatkuva valvonta vie yksityisyyden ja tekoäly on vihonviimeinen teko, jossa tiivistyy ihmisen pyrkimys menestykseen, mihin koko laji lopulta hukkuu.
Optimistit ja realistit
Uuden teknologian muuan airut on ollut internet. Yhdysvaltalainen poliitikko Al Gore julisti 2000- luvun alkuvuosina, miten internet on suurin toivo tiellä kohti avointa viestintäympäristöä, jolla demokraattinen keskustelu kukoistaa. Laajakaistayhteydet tukivat hänen mukaansa demokratiaa vahvistavia hajautettuja prosesseja. Kun verkottunut demokratia valtaa alaa, yhteiskunnasta tulee fiksumpi, julisti Al Gore.
Vuonna 2008 Yhdysvaltain presidentinvaalit voitti Barack Obama uudenlaisella ruohonjuuritasoa aktivoivalla kampanjalla, jossa hyödynnettiin ensimmäisen kerran laajamittaisesti sosiaalista mediaa ja mikrolahjoituksia. Vuosien 2010 ja 2011 arabikevään yhteisnimellä kutsutut kansannousut Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä virittivät sosiaaliseen mediaan liittyvän toivon huippuunsa, ja tärkeässä roolissa uusi teknologia ja sosiaalinen media olivat myös Ukrainassa vuonna 2014, kun kansanliikkeet yhteisesiintymisellään Kiovan Maidanin aukiolla kaatoivat presidentti Viktor Janukovytšin hallinnon.
Espanjalainen sosiologi Manuel Castells oli jo hahmotellut filosofisesti verkostoyhteiskunnan ja näytti oikeasti siltä, että mennään sitä kohti. Uuden teknologian ominaispiirteet alkoivat kuitenkin nopeasti näyttää ongelmallisilta. Viimeistään Britannian EU-kansanäänestys ja Yhdysvaltain presidentinvaalit vuonna 2016 muuttivat käsityksen sosiaalisen median voimasta. Se ei ollut väline vain demokratiaan ja oikeaan tietoon, vaan myös manipulaatioon, trollaukseen, väärien tietojen levittämiseen ja totuuden jälkeiseen aikaan.
Alettiin ymmärtää, niin kuin myös Obama on sanonut, että ihmisten todellisuudet alkoivat eriytyä toisistaan. Eri kuplissa saadaan tietoa, joka vain vahvistaa ennakkoluuloja. Asioiden
monimuotoisuus ei internetissä useinkaan paljastu. Perinteiset tiedotusvälineet, jotka ovat toimineet tiedon portinvartijoina ja laadun takaajina, ovat heikentyneet. Nekin joutuvat toimimaan internetissä ja turvautumaan klikkiotsikoihin, mikä tarkoittaa, että yhä harvemmin luemme lehdestä kaikkea, niin kuin ennen oli tapa. Nyt noukimme vain sen, mikä meitä kiinnostaa. Tietysti uskomme ja luulemme valitsevamme, mutta siinäkin meitä ohjaa jonkun laatima algoritmi.
Etiikkaan tämä liittyy ehdottomasti, sillä sosiaalisen median alustoja ohjaavat algoritmit eivät ole arvoneutraaleja. Niillä valikoidaan käyttäjille sisältöä, joka saa heidät viipymään alustalla
mahdollisimman pitkään. Samalla tietysti maksimoidaan maksettujen sisältöjen ja mainosten näkyvyyttä. Laadullisia erotteluja eri sisältöjen välillä algoritmit eivät osaa juuri tehdä, ainakaan vielä.
Nykypäivän viisas kilvoittelu on somepaastoa, Youtube-paastoa ja pelipaastoa, itsehillintää riippuvuutta aiheuttavasta addiktioteknologiasta. Paastopäivinä kannattaa lukea kirjoja ja laatulehtiä.
Ihminen kaipaa draamaa
Tekoälykeskustelussa on samoja sävyjä kuin ilmastoahdistuksesta, ilmastonmuutoksesta tai vaikkapa Amazonin alueen tahallisista ja tahattomista metsäpaloista käytävissä keskusteluissa. Ne kaikki tuntuvat kaipaavan polttoaineekseen alarmismia, vaikuttavaa draamaa, pelottavia asioita, hätätilan tuntua ja muitakin suuria tunteita. Asiallinen keskustelu, jossa esitellään tosiasioita eri näkökulmista, on tällaisissa asioissa vain tylsää.
Hätkähdyttävää on siis se, että aikaisemmin vain tieteisromaaneista ja scifi-elokuvista tutut ilmiöt ovat totta ja nykypäivää. Tietokoneet pystyvät toimintaan, jonka on perinteisesti ajateltu vaativan ihmisälyä, ja kykenevät itsenäisesti mukauttamaan toimintaansa niille annetun datan perusteella.
Kone siis oikeasti oppii datasta.
Kirjansa Tekoälyn etiikka johdannossa filosofi Maija-Riitta Ollila kertoo hänet havahduttaneesta kokemuksesta. Hän oppi, että halvaantunut voi aivojaan käyttämällä liikuttaa proteesikättä, ja kyseessä oli neurotieteen tutkimusaihe, jonka nimi on aivokäyttöliittymä. Hänen siihen asti tuntemiaan aivokäyttöliittymiä olivat olleet filosofian teoriat.
Tekoäly voittaa ihmisaivot kirkkaasti laskemisessa, suurten tietomäärien analysoinnissa ja varastoinnissa sekä erilaisten kaavojen ja sääntöjen hahmottamisessa. Lopulta algoritmi on
kuitenkin keskeinen. Tietokoneet eivät nimittäin ymmärrä, mitä ne tekevät. Todellisuudessa ne ovat vain osaavia ja pystyviä, mutta eivät kovin älykkäitä. Ne vain seuraavat sääntöjä, joita asetamme niille. Ne siis seuraavat algoritmia, joka on inhimillinen.
Algoritmista on tullut viime vuosien muotisana. Algoritmit valvovat, vakoilevat, tulevat olo- ja makuuhuoneisiimme, ymmärtävät ajatuksiamme, saavat meidät himoitsemaan ja kuluttamaan, kertomaan tarpeistamme ja vaikka mitä. Algoritmi on jotakin ihmeellistä. Ja mitä algoritmi lopulta onkaan? Oikeastaan sen voisi suomentaa tarkaksi toimintaohjeeksi. Jos algoritmi vakoilee tai valvoo, se tekee niin, koska algoritmin kirjoittaja on niin tahtonut. Kirjoittaja taas seuraa
toimeksiantajaansa. Lopulta algoritmin salaperäisen toiminnan takana on hyvin tuttuja asioita: halua rikastua, saada valtaa, saada markkinat haltuun kilpailijoilta.
Algoritmi on inhimillinen, koska ihminen laatii algoritmin. Samoin tekoälyn etiikka on inhimillistä etiikkaa, koska tekoälyä sisältävät robotit ja muut laitteet ovat koneita, ihmisten suunnittelemia ja tekemiä. Tekoälyn etiikkaa mietitään siksi, koska koneoppiminen voi ylittää rajan.
Kapea ja yleinen tekoäly
Tässä on tärkeä kysymys. Nykyisin käytössä oleva tekoäly määritellään kapeaksi. On kuitenkin hahmoteltu myös yleinen ekoäly, joka pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä. Sillä olisi siis ihmisen kaltainen ymmärrys ja tietoisuus. Vielä sellaista ei ole, eikä ole varmuutta, saavutetaanko sitä.
Joka tapauksessa juuri nyt tai aivan muutaman vuoden sisään on tapahtunut läpimurto. Tekoälyn perusidea keksittiin jo 1950-luvulla, mutta vasta viime vuosina sille on ruvettu antamaan niin paljon dataa, että nähdään merkittäviä, työelämää ja myös arkeamme huomattavasti muuttavia tuloksia.
Kukaan ei tiedä, milloin tapahtuu seuraava harppaus ja millainen se on.
Etsitään myös tietokoneen ja ihmisaivojen välistä yhteyttä, jolloin ihminen ohjaisi tekniikkaa pelkkien ajatusten voimalla. Juuri tästä oli kyse Maija-Riitta Ollilan havahduttaneessa esimerkissä.
Juuri se, että tekoälyä käsitteen vahvassa mielessä ei toistaiseksi ole olemassa, luo kriittisyyttä koko käsitettä kohtaan. Ehkä ”koneoppiminen” toistaiseksi riittäisi, toteaa myös Ollila. Keskustelussa käsite ”tekoälyn etiikka” tarkoittaa osapuilleen samaa kuin ”digitaalinen etiikka”, joten tänäänkin puhumme oikeastaan molemmista.
Minä ja maailma
Biologinen maailma perustuu oman suvun jatkamiselle. Kaikkien eliölajien yksilöt reprodusoivat itseään suvunjatkamisen menetelmillä. Suvunjatkaminen ei edellytä kaikilla lajeilla hoivaa tai huolenpitoa, ajatellaanpa vaikka voikukkaa ja sen jälkeläisiä. Mutta tiedämme, miten linnut huolehtivat poikasistaan ja kuinka koiraemo huolehtii pennuistaan eikä vain ruoki niitä.
Ihmislajilla hoiva ja huolenpito on mennyt pisimmälle eli ihmislapsi tarvitsee muita lajeja pitempään vanhempiensa tai huoltajiensa turvaa ja suojaa ennen kuin hän kykenee ottamaan vastuun itsestään ja pystyy puolestaan jatkamaan sukua. Samalla syntyy kasvattajiin ja koko kasvuympäristöön voimakas psykologinen side, jota kutsutaan perhetunteeksi.
Perhetunne auttaa ymmärtämään läheisyysperiaatetta. On etiikan teorioita ja sovellusmalleja, joissa perustellaan itselle läheisten ihmisten asettaminen etusijalle. Se lähtee siitä yleisesti hyväksytystä seikasta, että on oikein, että vanhemmat rakastavat lapsiaan, huolehtivat näistä ja rakentavat perheen sisäisen, koko elämän kestävän luottamussuhteen. Läheisyysperiaate laajenee tuttaviin, naapurustoon ja kotiseutuun. Myös isänmaallisuus ja nationalismi voidaan tulkita samantapaisen läheisiin kohdistuvan lojaalisuuden piiriin.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tekoälyn etiikassa isänmaallisuus ja globaalit yhteiset haasteet ovat jännitteisessä suhteessa keskenään, sanoo filosofi Maija-Riitta Ollila. Sama koskee muita kapeita eturyhmittymiä. Tekoäly voisi näin haastaa suorastaan lajityypillisen piirteen, läheisyysperiaatteen, ja opettaa kaikkia yhteisesti ja elämän edellytyksiä tukevaa etiikkaa. Jos näin kävisi, tekoäly
opettaisi sen mahdottomimman läksyn, epäitsekkyyden. Uskokoon, ken tahtoo.
Tekoäly muuttaa työn luonteen
Kapitalismi toimii niin, että lisääntyvä vauraus päätyy pääoman omistajien käsiin, siis niille, jotka ovat investoineet. Kapitalismia myötäilevä uusliberalismi on pyrkinyt perustelemaan, että työn korvaus, siis palkat, seuraavat kuitenkin vähitellen perässä ja että kapitalistinen vaurastuminen hyödyttää lopulta kaikkia tuotantoketjuun tai muuhun prosessiin osallisia.
Automaatiossa työvoimaa korvataan pääoman avulla tekniikalla. Ihmistyö siirtyy roboteille. Ne, joilla on pääomaa, voivat hankkia ja rakentaa automaatiota. Pääoman omistajat rikastuvat, mutta onko ketjussa enää niitä, joita vaurastuminen voisi myös hyödyttää?
Onko siis tekoälyn aikakaudella rakennettava koko talousjärjestelmä ja tulonjako uudelleen?
Tekoälyn odotetaan edistävän innovaatioita ja taloudellista kasvua merkittävästi. Tämä seuraa automaation mahdollistamasta tuottavuuden kasvusta. Tekoäly tuo kuitenkin mukanaan myös sosioekonomisia uhkia. Nämä uhkat eivät liity taloudellisiin hyötyihin, vaan näiden hyötyjen jakaantumiseen yhteiskunnassa.
On mielekästä erottaa toisistaan lyhyen aikavälin työn murros ja sen aiheuttama epävakaus pidemmän aikajänteen talouskasvun oikeudenmukaisuudesta. Lisääntyvän automatisaation ja robotisaation takia taloudellinen epätasa-arvo saattaa lisääntyä merkittävästi, ainakin hetkellisesti.
Tuottavuushyödyt siis kätkevät allensa potentiaalisesti lisääntyvät tulo- ja varallisuuserot.
Uhkakuvia ovat työpaikkojen katoaminen ja palkkatason lasku erityisesti matalan palkkatason tehtävissä. Usein tekoälyä käsittelevissä julkaisuissa puhutaan, että jopa puolet nykyisistä
työtehtävistä ovat sellaisia, jotka katoavat tekniikan muutoksen myötä. Yhteiskunnalle on valtava eettinen ja käytännöllinen kysymys, mitä näille ihmisille tapahtuu.
Rakenteelliset muutokset taloudessa tarkoittavat myös, että työntekijöiden taidot eivät välttämättä enää vastaa markkinoiden tarpeita. Tämän mukaan työmarkkinat jakautuisivat entistä vahvemmin häviäjiin ja voittajiin.
Engelsin paussi
Karl Marxin työtoveri Friedrich Engels oli varakkaan tehtaanomistajan poika, jonka isä lähetti tutustumaan tuotantoon. Poika kuitenkin järkyttyi näkemästään. Hän havaitsi, että työntekijöiden reaalinen palkkataso pysähtyi 1800-luvun alussa pitkäksi ajaksi, vaikka työntekijän tuottavuus parani. Pääoman tuotto kaksinkertaistui työvoiman ja maan kustannuksella. Vasta 1800-luvun puolivälissä reaalipalkat alkoivat nousta.
Engelsin raportti oli varhainen ja kuuluisa selostus epätasa-arvon kehityksestä. Engels kuvasi, miten teollinen vallankumous johti kaupungistumiseen ja tuotannon lisääntymiseen. Vaikka tulot
nousivat, reaalipalkat säilyivät aiemmalla tasolla, minkä takia taloudellisen kehityksen voitot kasautuivat vain pääoman omistajille. Paikallaanpysyneiden palkkojen aikakausi keskellä tuottavuuden nousua oli Engelsin paussi.
Klassiset taloustieteilijät uskoivat muutenkin, että reaalipalkat jäisivät paikoilleen tai laskisivat kapitalismin kehittyessä, vaikka selityksissä oli eroavaisuuksia. Engelsin paussi voidaan todeta, kun vertaillaan reaalipalkkoja tuotannon kasvun arvoon yhtä työntekijää kohden. Kun palkat eivät reaalisesti kasva, vaikka tuotannon arvo kasvaa, kyse on Engelsin paussista. Näin kävi ennen 1840- lukua, jolloin vasta reaalipalkat alkoivat työläisilläkin nousta. Modernissa maailmassa olemme tottuneet malliin, jossa tuottavuus ja palkat etenevät osapuilleen samaan tahtiin.
Kun talous kasvaa, mutta ihmisten tulot eivät, yhteiskunnassa on vakavia ongelmia, jotka ovat luonteeltaan eettisiä, mutta myös yhteiskuntarauhaan liittyviä.
Vaikka tekoäly mullistaa toimialoja läpi elinkeinoelämän, ei ole selvää, että se johtaa välttämättä työpaikkojen vähenemiseen. Näin väittävät perustelevat asiat historian avulla. Teknologisesta kehityksestä huolimatta työhön käytetty aika on vähentynyt vuosikymmenten saatossa vain vähän.
Ihmiset ovat olleet taitavia keksimään uusia tarpeita ja niihin liittyviä työtehtäviä. Vanhat elinkeinot ovat korvautuneet uusilla.
Tekoälyratkaisut selviytyvät kuitenkin jo monista työtehtävistä ihmistä paremmin, mikä tekee nyt alkaneesta uudesta teollisesta vallankumouksesta edellisiä haastavamman. Lisäksi automatisaatio voi johtaa etenevässä määrin varallisuuden keskittymiseen harvojen käsiin. Työpaikkojen
katoaminen ja varallisuuserot ovat erityisen huolestuttavia, sillä ne iskevät pahiten jo valmiiksi yhteiskunnan heikko-osaisimpiin. Tutkimusten mukaan automaatioille alttiimmat työtehtävät liittyvät järjestäen alhaisen palkkatason, osaamisen ja koulutuksen työpaikkoihin.
Useimmat nykyisistä tekoälysovelluksista on suunniteltu tiettyyn tehtävään, jossa ne avustavat ihmisiä heidän korvaamisensa sijaan. Toistaiseksi vain harvat ammatit ovat kokonaan
automatisoitavissa, mutta koko ajan yhä enemmän.
Nykyisen ymmärryksen mukaan sosiaalisuutta, abstraktia ajattelua ja luovuutta vaativat tehtävät ovat vähiten haavoittuvaisia automatisaatiolle. Samoin kaoottiset ja nopeaa reagointikykyä vaativat tehtävät ovat tekoälyltä melko hyvin suojassa. Sote-ala on kokonaisuudessaan varsin hyvässä asemassa moniin muihin verrattuna.
Tekoälyn suuri eettinen haaste: liiallinen energiankulutus
Elokuun viimeisenä päivänä 2019 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle kirjoittanut
tekoälytutkija Ilkka Tuomi hätkähdytti tuomalla esiin tekoälyyn liittyvän eettisen ongelman, josta on ollut puhetta kovin vähän. Se on tekoälyn tarvitseman sähkön, siis energian määrä. Tekoäly on energiasyöppö.
Tekoälyn saavutukset perustuvat uudenlaiseen tietokoneiden ohjelmointiin, jossa ohjelmat oppivat miljoonien tai miljardien yritysten jälkeen, miten niille annetut ongelmat voidaan ratkaista.
Koneelle annetaan dataa ja koneen odotetaan itse etsivän tapa, jolla annettu tavoite saavutetaan.
Jokainen koneen laskutoimitus vaatii kuitenkin sähköä ja energiaa, ja uusi koneoppimisen menetelmä edellyttää moninkertaisen määrän laskutoimituksia perinteiseen ohjelmointiin verrattuna. Parhaat tekoälymallit vaativat miljoonia kertoja enemmän energiaa kuin perinteinen tietojenkäsittely. Facebookin teknologiajohtajan mukaan sekä Facebookilta että Googlelta on jo loppumassa tekoälysovellusten kehittämiseen tarvittava laskentateho. Se tarkoittaa myös, että yhä harvemmilla on varaa pysytellä kehityksen eturintamassa.
Joidenkin arvioiden mukaan tekoäly tulee jo lähivuosina kuluttamaan kymmenesosan maailman sähköstä. Tekoäly kiihdyttää siis lähivuosina myös ilmastonmuutosta. Digitalisaatiossa ei siis ole kysymys vain aineettoman tuotannon kasvusta, vaan sillä on myös materiaalinen puolensa.
Arvioidaan, että suorituskykyisimpien tekoälysovellusten energiankulutus kaksinkertaistuu noin kolmen tai neljän kuukauden välein. Jos tekoälyn energiantarve kasvaa nykyistä vauhtia, sähköä ei juuri muuhun käyttöön riitäkään.
Tekoälyn suuri eettinen ongelma onkin, että se voi ajautua umpikujaan. Jos ihmisen omatunto, siis oikean ja väärän taju, on ratkaisevin voimavara, ihminen voi asettua vastarintaan ja päättää toisin.
Läpinäkyvyys
Tekoäly edellyttää paljon valvontaa ja pelisääntöjä. Koko ajan kehitetään myös tekoälyn arvioinnin yhteisiä lähtökohtia, joista nostan esitykseni loppuun muutamia:
Läpinäkyvyys on tärkeä periaate tekoälyteknologioiden kehittämisessä. Se tarkoittaa ainakin, että varmistetaan eri sidosryhmien – käyttäjien, kansalaisten, kehittäjien, omistajien – riittävä ymmärrys käytetyn koneoppimisratkaisun tai tekoälysovelluksen toimintamekanismeista. Tämä on erittäin haastavaa, sillä myös teknologiaa ymmärtämättömien pitäisi kyetä hahmottamaan kokonaisuutta.
Läpinäkyvyyden tarve korostuu sitä vahvemmin, mitä tärkeämpiä päätöksiä tekoälysovelluksella tehdään. Julkisen sektorin päätöksenteko on tässä korostuneessa asemassa. Vaikea kysymys liittyy laajassa käytössä oleviin verkkopalveluihin ja -alustoihin, koska jättisuuret teknologiayritykset kuten Google ja Facebook tuskin haluavat algoritmiensa valvontaa läpinäkyvyyden ihanteen
saavuttamiseksi. Läpinäkyvyyttä kehitettäessä on tärkeää ottaa huomioon myös erilaiset väestöryhmät, ikäluokat ja käyttötottumukset.
Vastuullisuus
Vastuullisuudella tarkoitetaan yrityksen ja julkisten toimijoiden velvollisuutta selittää ja perustella algoritmien tekemiä päätöksiä, raportoida niistä, sekä vähentää niiden mahdollisia haittavaikutuksia yhteiskuntaan ja yksilöihin. Vastuullisuuden perustana pitää olla selkeät toimintaohjeet.
Kysymykset siitä, kuka on vastuussa vahinkotilanteessa, kuinka vahinko korvataan, miten
vahingoista raportoidaan ja miten algoritmin toimintaa säädellään, jotta vastaava ei toistuisi, ovat tärkeitä selvitettäviä jo ennen tuotteen julkaisemista. Vastuullisuuden kysymykset voidaan karkeasti jakaa osakysymyksiin vastuusta, selitettävyydestä, virheettömyydestä, tarkastettavuudesta ja
oikeudenmukaisuudesta.
Oikeudet ja oikeudenmukaisuus
Perustavanlaatuisten oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden ymmärtäminen on väistämätön toiminnan eettisen analyysin perusta. Oikeuksien kunnioittaminen ja eettinen ajattelu rakentuvat näiden
varaan. Perustavanlaatuiset oikeudet luovat pohjan lainsäädännölle ja kansalaisten toiminnalle.
Ylin oikeusohje Suomessa on perustuslaki, joka takaa jokaiselle vähimmäisoikeudet, jotka
perustuvat kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka nekin sitovat valtioita myös sellaisenaan.
Tekoälysovellukset eivät saa rikkoa perustuslain takaamia perusoikeuksia. Esimerkiksi yksityisyydensuojaan ja syrjimättömyyteen on kiinnitettävä huomiota alusta lähtien.
Tekoälysovelluksen kehittäjien ja hyödyntäjien on tiedettävä, mitkä lainsäädännön vaatimukset koskevat häntä ja toimittava niitä kunnioittaen. Yrityksissä on oltava riittävästi tietoa toiminta- alueensa kulttuurisesta ja oikeudellisesta normistosta.
Euroopan Unionin tietosuoja-asetus (GDPR) pyrkii varmistamaan, että jokaisella EU-kansalaisella säilyy oikeus omiin henkilötietoihinsa, ja että henkilötietoja hyödyntävät tahot toimivat
oikeudenmukaisesti ja eettisesti. Henkilötietojen keräämiseen on oltava laillinen peruste, ja kansalaisilla on oikeus tarkistaa ja mahdollisesti oikaista heistä kerätyt tiedot tai jopa poistaa tietonsa rekisteristä. Samat lailliset velvoitteet koskevat myös EU-markkinoilla toimivia EU:n ulkopuolisia toimijoita, kun he käsittelevät EU-kansalaisten henkilötietoja. On kuitenkin paljon alueita, joilla lainsäädäntö ei anna selkeää vastausta. Näitä pyritään selvittämään tällä hetkellä sekä kansallisesti että EU:n tasolla.
Moniarvoisuus
Tekoälyn kehityksen pitää tapahtua moniarvoisessa ympäristössä. Sana algoritminen syrjintä tarkoittaa usein sitä, että tekoälyn kehityksessä ei ole otettu huomioon näkökulmien moninaisuutta.
Esimerkiksi kasvojentunnistustekoälyä ei pidä rajoittaa vain alueen kantaväestön kuviin, koska se voi johtaa siihen, että tekoäly ei tunnista etnisiä vähemmistöjä ihmisiksi lainkaan tai tekee isoja virheitä. Datan monipuolisuus on siis erityisen tärkeää. Haittojen minimoimiseksi syrjivät vinoumat tulee kitkeä pois jo kehittelyvaiheessa. Tämä vaatii myös moninaista osaamista, koska vinoumat voivat perustua syvälle juurtuneisiin yhteiskunnallisiin asenteisiin ja stereotypioihin, joille ollaan sokeita.
Huomaamaton syrjintä voi perustua etnisyyteen, sukupuoleen, ikään, kulttuurin, uskontoon tai arvoihin. Sellainen ei ole ensisijaisesti tarkoituksellista, vaan osoittaa ennakkoasenteita, jotka vaarantavat yhteiskunnallisen tasa-arvon.
Monimuotoisuuden varmistaminen on erityisen tärkeää yhteiskunnallisesti merkittävien alueiden, kuten oikeuslaitoksen, terveydenhuollon ja rekrytoinnin piirissä, jotta epätasa-arvo ei entisestään kärjisty. Tekoälyä kehitettäessä on edistettävä aktiivisesti inklusiivisuutta. Taas on huomattava inhimillisyys, siis ihmisen panos ja omatunto. Algoritmit ovat nimittäin yhtä tasapuolisia kuin heidän kehittäjänsä. Tekoälyn kehittäjien tulee edistää moninaisia taustoja ja arvoja.
Yritysvastuu ja liiketoimintaetiikka
Tekoälyn kehitys korostaa yritysten yhteiskuntavastuuta, sillä yritysten sosiaalinen vastuu kasvaa samassa suhteessa heidän liiketoimintansa yhteiskunnallisten vaikutusten kanssa. Tekoäly on lisäksi kehittymässä pitkälti markkinaehtoisesti, ilman valtiovallan kontrollia. Yritysten itsesääntely on erityisen tärkeää nopeasti kehittyvällä alalla, jonka perässä lainsäädännön on vaikea pysyä. Tämä pakottaa yritykset laajentamaan näkemystään yhteiskuntavastuustaan. Yritysten ainoaksi tehtäväksi ei voida enää mieltää voiton tahkoamista osakkeenomistajille.
Koska tekoälyllä on jopa ennennäkemättömän laajat vaikutukset yhteiskuntaan, ovat yhtiöt myös vastuussa laajemmin yhteiskunnallisille sidosryhmilleen: työntekijöille, asiakkaille, rahoittajille ja yhteisöille. Lyhytnäköinen oman edun tavoittelu ei ole kannattavaa näin tärkeän teknologian kohdalla. Parhaat edut saavutetaankin sitomalla tekoälyn kehittäminen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen ja yhteisen arvon tuottamiseen.
Jokainen yritys on omalta osaltaan vastuussa turvallisesta tekoälykehityksestä, joka takaa ihmisten yksityisyyden, syrjimättömyyden ja hyvinvoinnin. Vastuullisuus alkaa huipulta, eettisestä
johtamisesta, sieltä käsin luodaan avointa ja turvallista yrityskulttuuria. Pitää vain uskoa, että vastuullinen yritystoiminta on myös kannattavaa. Tekoälyn aikakaudella luotettavuus on yritysten suurin yksittäinen markkinavaltti ja yritysvastuu nimenomaan mahdollisuus.
Tekoälyn eettinen kehitys pohjaa tekoälyn kehittäjien, yritysten, tutkijoiden sekä
päätöksentekijöiden rakentavaan kanssakäymiseen. Yhteistyöstä kieltäytyminen on moraalitonta ja sille pitäisi antaa sanktiot. On osallistuttava aktiivisesti myös kansainväliseen yhteistyöhön, jotta vältetään tekoälyn kilpavarustelu.
Lopuksi
Teknologialoikka tekoälyineen muuttaa yhteiskunnan ja talouden perusoletuksia voimakkaasti ja osin ennakoimattomasti. Etiikasta keskusteleminen on tärkeää, jotta kehityksen vyöryessä tärkeät arvot eivät menisi virran mukana.
On myös korostettava, että teknologian kehittäminen on sosiaalinen prosessi. Tulevaisuus on enemmän kuin tieteen ja teknologian, inhimillisyyden, demokratian ja yhteenkuuluvuuden, yhdessä elämisen haaste.
Aivan erityisesti on investoitava ihmisyyden ymmärtämiseen samalla kun tekoälyn kehittäminen syö energiaa. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen tarvitaan innovaatioita, ja siinä sosiaali- ja terveysalat ovat eturintamassa.
Kinastelu tekoälyn kyvyistä ja kyvyttömyydestä on hyödytöntä ja tarpeetonta, koska tekoäly rekrytoidaan luomaan yhteistyömalleja. Tällöin on kuitenkin oletettava juuri vastuullisen tekoälyn malli. Hallitsematon tie voi johtaa hallitsemattomuuteen. Samalla on edellytettävä mahdollisimman joustavaa kommunikoinnin järjestelmä. Näin voitaisiin luoda edellytyksiä jatkuvalle oppimiselle ja käyttää hyväksi luovuutta osana tekoälyn uudistumista.
Tämä on optimistinen näky tekoälyyn. Myös pessimistisiä on, kuten olen kertonut.
Käytetty kirjallisuus Harari, Yuval Noah
2016 Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Suomentanut Jaana Iso-Markku. (Alkuteos Sapiens. A Brief History of Humankind 2011). Helsinki: Bazar.
Honkela, Timo
2017 Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti. Helsinki: Gaudeamus.
Jääskeläinen, Atte
2019 Mitä tapahtuu huomenna, kun tekoäly poistaa järjettömyydet. Helsinki: WSOY.
Laitila, Erkki
2019 Ihanteeksi vastuullinen tekoäly. Yhteiskunnallinen linjaus tekoälyn hyödyntämiseen.
Turku: Metayliopisto.
Marttinen, Jussi
2018 Palvelukseen halutaan robotti. Tekoäly ja tulevaisuuden työelämä. Helsinki: Aula &
Co.
Ojanen, Atte, Oljakka, Nea, Sahlgren, Otto, Tuikka, Anne-Marie ja Vaiste, Juho 2019 Opas tekoälyn etiikkaan. Turku: Turku AI Society.
https://aisociety.fi/sites/aisociety.fi/files/opas_tekoalyn_etiikkaan_v1.pdf.
Ollila, Maija-Riitta
2019 Tekoälyn etiikkaa. Helsinki: Otava.
Tuomi, Ilkka
2019 Sähkönkulutus on tekoälyn kompastuskivi. – Helsingin Sanomat 31.8.2019.
Vahvanen, Pekka
2018 Kone kaikkivaltias. Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan. Jyväskylä:
Atena.
Vihma, Antto, Hartikainen, Jarno, Ikäheimo, Hannu-Pekka ja Seuri, Olli
2018 Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Helsinki:
Teos.
