SUPERMIES - Tutkielma Donald Edwin Superin (1910-1994) ammatinvalinta- ja urateorian kehittymisestä

Mika Puustinen

SUPERMIES

Tutkielma Donald Edwin Superin (1910-1994) ammatinvalinta- ja urateorian kehittymisestä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Ohjauksen koulutus

Kasvatustieteen pro gradu-tutkielma Tammikuu 2021

TIIVISTELMÄ

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijä

Mika Puustinen 161 921 Työn nimi

SUPERMIES -Tutkielma Donald Edwin Superin (1910-1994) ammatinvalinta- ja urateorian kehittymisestä Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Ohjauksen koulutus Pro gradu -tutkielma X 1.1.2021 39

Tiivistelmä

Ammatinvalinnan teorioiden juuret ovat vahvasti pohjoisamerikkalaisessa tutkimusperinteessä. Psykologiaan pohjautuvat teoreettiset suuntaukset muodostivat perustan ammatinvalinnan ja uran tutkimukselle. 1900-luvun alussa huomattiin ammatinvalinnan merkitys yksilön elämässä. Tämä havainto johti ammatinvalintaprosessin tutkimukseen sekä ohjauksen kehittymiseen. Tutkimuksentarve tunnistettiin, ohjausta ammatinvalintaan alettiin kehittää ja järjestää sitä systemaattisemmin.

Yksi aikamme merkittävimmistä ammatinvalinta- ja urateoreetikoista oli Donald E. Super (1910 - 1994). Hänen panoksensa tutkimuksessa sekä ammatinvalinta- ja uraohjauksen kehityksessä on ollut merkittävä. Superin ajattelun lähtökohdat olivat niin ikään psykologiassa, ja hän rohkeasti lähti luomaan teoreettista kehystä ammatinvalinta- ja uratutkimukselle sekä uraohjauksen käytäntöjen tueksi ja yhdenmukaistamiseksi. Super tunnetaan erityisesti hänen teoreettisista havaintomalleistaan Life-Career Rainbow sekä Archway-Model.

Tämä tutkielma käsittelee Superin ammatinvalinta- ja urateorian kehittymistä vuosikymmenten aikana suhteessa ajan mukanaan tuomiin haasteisiin. Tutkielmassa esitettään Superin teorian kehityksen pääpiirteitä ja liitetään se ajanmukaiseen teoreettiseen keskusteluun. 1980– ja 1990-lukujen taitteessa, yhteiskunnallisten muutosten myötä ammatinvalinta- ja urateoreettisessa keskustelussa voimistui kontekstuaalisuuden merkitys yksilön valinnoissa ja urien muotoutumisessa. Keskustelu haastoi Superin teorian ajanmukaistumaan ja testasi sen kestävyyttä. Tämän keskustelun myötä muotoutui selkeitä koulukuntia, joiden välistä keskustelua tutkielmassa on tarkasteltu. Super on ollut myös merkittävä uraohjauksen kehittäjä. Tutkielma tarkastelee hänen tuottamiaan kehityslinjoja uraohjauksen teorioissa ja käytännöissä.

Tietoa tähän tutkielmaan on haettu lähilukemisen periaatteella. Lähiluku (close reading) on uuskriittisen kirjallisuuden tutkimuksen analyysiin perustuva, tarkan lukemisen tapa, joka tarkoittaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja intensiivistä kirjoitetun tekstin lukemisen menetelmää. Lähiluvun avulla aineistosta on löydetty temaattisia aineksia, jotka mahdollistivat myös kirjoittajan omien tulkintojen tarkastelun. Lähiluvun käytäntö ymmärretään useassa eri vaiheena tapahtuvana, tekstiä reflektoivana lukemisena.

Tekstin tulkinta muuttuu ja syvenee lukemisen edetessä ja lukemisen vaiheiden lisääntyessä. Pöysä (2015) kuvaa lähilukemisen prosessia tekstin yksityiskohdista sen kokonaisuuteen suuntautuvana, jossa haetaan tekstin kokonaismerkitystä. Käsillä olevassa tutkielmassa lähiluvun käsite on ymmärretty teoreettisesti orientoituneena metodina, teoreettisesti informoituna lähiluentana.

Lähiluvun avulla tutkielmassa on perehdytty Superin tuotantoon, teorioiden ja käsitteiden kehittymiseen sekä sisältöjen muutokseen muuttuvan yhteiskunnan mukana. Lähiluennan tavoitteena oli selvittää tekstien motiivit aikana, jolloin ne on kirjoitettu sekä yhteiskunnallisen muutoksen mukanaan tuomat haasteet Superin teorialle.

Superin teoria ja sen kehitys tulee ymmärtää aikaansa sidottuna, kehittyvänä teoriana, jonka oivallukset tarjoavat pohjaa myöhemmälle tutkimukselle. Tutkielman päätelmässä imenee selvästi, että tämän käsityksen allekirjoittaa useampi Superin aikalainen sekä hänen jälkeensä vaikuttanut teoreetikko. Kontekstuaalisuus tarjoaa ajankohtaisemman näkökulman ammatinvalinta- ja uratutkimukselle. Kontekstuaalisuus ei kuitenkaan sulje pois Superin muotoilemaa ammatinvalinta- ja urateorian kehikkoa. Näkökulmat tuleekin ymmärtää toisiaan täydentävinä ja kokonaisuutta rakentavina malleina ammatillisten valintojen ja urien muotoutumisesta. Superin teoreettisella annilla ja käytännön esimerkeillä on ollut kiistaton vaikutus uraohjauksen kehittymiseen. Myös tämän ajatuksen jakavat useat muut teoreetikot ja tutkijat.

Avainsanat

ABSTRACT

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty

Philosophical Faculty

School

School of Educational Sciences and Psychology

Author

Mika Puustinen 161 921 Title

SUPERMIES -Tutkielma Donald Edwin Superin (1910-1994) ammatinvalinta- ja urateorian kehittymisestä Main subject Level Date Number of pages

Career counselling Master`s thesis 1.1.2021 39

Abstract

Career choice theories have strong roots in the North American research tradition. Theoretical trends based on psychology formed the basis for the study of career choice. The beginning of the 20th century saw the importance of career choice in an individual's life. This observation led to research into the career choice process as well as the development of counselling. This observation led to research into the career choice process as well as the development of guidance. The need for research was identified, counselling on career choice began to be developed and organized more systematically. One of the most significant career theorists of our time was Donald E. Super (1910 – 1994). His contribution to research and the development of career choice and career counselling has been significant.The starting point for Super’s theory was also in psychology, within which he set out to create a theoretical framework for career choice and career research and to support and harmonize career counselling practices.Super is especially known for his theoretical models of the Life-Career Rainbow as well as the Archway-Model.

This study deals with the development of Donald E. Super’s career choice and career theory over the decades in relation to the challenges posed by time.The study presents the main features of the development of Super's theory and connects it to the current theoretical discussion. At the turn of the 1980s and 1990s, with societal changes, the importance of contextuality in individual choices and career formation intensified in the choice of career and career theory. The discussion challenged Super’s theory to be updated and tested its resilience in the challenges of the times. With this discussion, clear theoretical orientations were formed, the discussion between which is examined in the study. Super has also been a major developer of career counselling. The study examines the lines of development he produces in the theories and practices of career counselling.

Information for this study has been retrieved on a close reading basis. Close reading is a method of accurate reading based on the analysis of neocritical literature research, which means the most detailed and intensive method of reading a written text.

With the help of a close reading, thematic materials have been found in the material and which also made it possible to examine the author's own interpretations. The practice of close reading is understood in several different stages as a text-reflective reading. The interpretation of the text changes and deepens as reading progresses and the stages of reading increase. Pöysä (2015) describes the process of close reading from the details of a text to its whole, where the overall meaning of the text is sought. In the present study, the concept of proximity is understood as a theoretically oriented method, theoretically informed close reading. With the help of the close reading, the study has become acquainted with Super's production, the development of theories and concepts, and the change of contents with a changing society. The aim of the close reading was to find out the motives of the texts at the time they were written, as well as the challenges that society change brings to Super's theory.

Super’s theory and its development should be understood as a time-bound, evolving theory whose insights provide the basis for later research. It is clear from the conclusion of the study that this notion is agreed by several contemporaries of Super and his successors.Contextuality provides a more up-to-date perspective on career choice and career research.Contextuality, however, does not exclude the framework of career choice and career theory formulated by Super. Perspectives should therefore be understood as complementary and holistic models of the formation of professional choices and careers. Super’s theoretical output and practical examples have had an indisputable impact on the development of career counselling. This idea is also shared by several theorists and scholars.

Keywords

Donald E. Super, career development theory, career counselling, vocational development,

Sisällysluettelo

JOHDANTO ... 2

AMERIKKALAINEN TRADITIO ... 5

SUPER I – CAREER DEVELOPMENT THEORY ... 8

SUPER II – SATEENKAAREN PÄÄSSÄ ON HOLVIKAARI ...15

SUPER III - KESKUSTELUA KONTEKSTUAALISUUDESTA ...20

OHJAUSTA SUPERILAISITTAIN ...25

POHDINTA...29

LÄHTEET ...31

LIITTEET ...34

Johdanto

”Tärkeämpää on hyvä polku ja useita vaihtoehtoisia tavoitteita kuin yksi hyvä tavoite.” Näin aloittaa Mark L. Savickas Superin muistokirjoituksen vuonna 1995. Ajatus on lainattu Superilta itseltään. Se kuvaa osuvasti Superin omaa elämäntyötä sekä hänen poikkeuksellista innovatiivisuuttaan ura- ja ammatinvalintateorian luomisessa ja sen kehittämisessä. Savickas (1995) jatkaa: ”Hän ohjasi toisia samoin kuin itse opetti ja jakoi tietoa muille”. Super muistetaan täsmällisestä ammatillisesta psykologiasta, joka laajentui käsittelemään yksilöllistä ammatinvalintaa sisältäen uran kehittymisen kannalta olennaiset kehitystehtävät. (Savickas 1995, 794.)

Donald Edwin Super (1910-1994) oli arvostettu psykologi ja urateoreetikko, joka vaikutti viidellä eri vuosikymmenellä. Hän on yksi tunnetuimpia ja lainatuimpia urateoreetikoita maailmassa. Super on hahmotellut ja kehittänyt teorioitaan 1940-luvulta lähtien aina kuolemaansa saakka, 1990-luvulle, jonka jälkeen teoriat ovat kehittyneet ja ajanmukaistuneet muutaman teoreetikon toimesta.

Superin teorioihin on riittänyt kiinnostusta aina näihin päiviin saakka, ja ne ovat herättäneet paljon keskustelua. Super kehitti urateoriamalliaan jo varhaisessa vaiheessa uraansa. Hän hyödynsi laajasti tarjolla olevaa tietoa ja sovelsi aiempaa tutkimusta oman ajattelunsa ja tutkimuksensa tueksi. Super ei tyytynyt näkemään ura- ja ammatinvalintateoriaa vain psykologisesta näkökulmasta, vaikka maailman sotien välillä tehtyjen kehitys- ja differentiaalipsykologiaan pohjautuvien ammatinvalintaprosessia käsittelevien tutkimusten pohjalta saatiinkin tukea psykologialähtöiselle teorialle (Super 1957, viii-ix). Super yhdisti ammatinvalinta- ja urateoreettisesta keskustelusta sosiologisen ulottuvuuden myös omaan teoreettiseen malliinsa. Avaus sosiologian suuntaan auttoi paremmin ymmärtämään koko ammatinvalinnan prosessia. Super oli luonut lähtökohdat mallille jo 1940-luvulla, joten teorian laajentaminen sosiologiseen tutkimukseen oli lähinnä luonnollinen seuraus teorian ajanmukaistamisesta. Tästä mallista ja ura- ja ammatillisen kehityksen vaiheiden luokittelusta tuli yksi Superin teorian perusteista, joka on säilynyt taustalla läpi koko Superin oman uran. Teoreettinen malli tarkentui 1950-luvulla, jolloin Super koosti tutkimuksiaan urakehityksestä ja uraohjauksesta. Tästä muodostui hänen ensimmäinen teoreettinen kokonaisuutensa ”Career Development Theory”.

Tässä tutkielmassa perehdyn Superin ammatinvalinta- ja urateoriaan ja sen kehitykseen vuosikymmenten aikana. Tavoitteena on hahmottaa teoreettisten linjojen kehityksen pääpiirteet ja

tuoda mukaan ajan hengen mukaista teoreettista tulkintaa ja keskustelua. Tekstin alussa luon lyhyen katsauksen historiaan, niihin lähtökohtiin, jotka loivat realiteetit Superin pitkälle uralle.

Tämän jälkeen kahdessa seuraavassa luvussa paneudun ammatinvalinta- ja urateorian kehityslinjoihin ja sitä seuranneeseen teoreettiseen keskusteluun. Luvussa Super III tartun 1980 – ja 1990-lukujen taitteessa voimistuneeseen keskusteluun kontekstuaalisuudesta, joka tuotiin voimakkaasti osaksi uran kehitykseen vaikuttavia tekijöitä. Peilaan tätä keskustelua Superin teoriaan ja tarkastelen sen ”kestävyyttä” osana kontekstuaalista keskustelua. Tämä keskustelu on kantanut 2000-luvulle ja muuttunut parin viimeisen vuosikymmenen aikana hienosyisemmäksi, ja siitä on tullut perustavanlaatuinen osa teoreettista näkökulmaa ammatinvalinta- ja uratutkimuksessa sekä ohjauksen alueella. Sen jälkeen käsittelen Superin teoriaa ja sen kehittymistä käytännön ohjaustyön näkökulmasta. Super on elämäntyönsä puolesta merkittävä vaikuttaja ohjauksen kehityksessä ja tutkimuksessa, minkä vuoksi on olennaista käsitellä teorian vaikutusta myös ohjauksen kannalta.

Olen lähtenyt tutkimaan ja kokoamaan tietoa tähän tutkielmaan lähilukemisen periaatteella.

Lähiluku (close reading) on uuskriittisen kirjallisuuden tutkimuksen analyysiin perustuva, tarkan lukemisen tapa, joka tarkoittaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja intensiivistä kirjoitetun tekstin lukemisen menetelmää. Lähiluvun avulla voidaan etsiä ja löytää temaattisia aineksia ja joka mahdollistaa myös tutkijan omien tulkintojen tarkastelun (Pöysä 2015, 25). Lähiluvun käytäntö ymmärretään useassa eri vaiheena tapahtuvana, tekstiä reflektoivana lukemisena. Tekstin tulkinta muuttuu ja syvenee lukemisen edetessä ja lukemisen vaiheiden lisääntyessä. Pöysä kuvaa lähilukemisen prosessia tekstin yksityiskohdista sen kokonaisuuteen suuntautuvana, jossa haetaan tekstin kokonaismerkitystä. Käsillä olevassa tutkielmassa lähiluvun käsite ymmärretään teoreettisesti orientoituneena metodina, teoreettisesti informoituna lähiluentana. Lähiluvun avulla olen perehtynyt Superin tuotantoon, teorioiden ja käsitteiden kehittymiseen sekä sisältöjen muutokseen muuttuvan yhteiskunnan mukana. Tutkielmassa lähiluennan kohteena on teoreettiset tekstit. Lähiluennan tavoitteena on ollut selvittää tekstien motiivit aikana, jolloin ne on kirjoitettu, sekä yhteiskunnan muutoksen mukanaan tuomat haasteet teorian kehittymiselle.

Patricia Kain (1998) Harvardin yliopistosta toteaakin osuvasti, että esseen tai artikkelin kirjoittaminen alkaa lähilukuprosessilla. Samanlainen prosessi on taustoittanut myös tätä käsillä

näkökulmasta on syytä huomioida, että tekstit ja käsitteet sekä erityisesti kirjoitettu kieli muuttuvat ajan kuluessa yhdessä yhteiskunnan kehityksen ja vallitsevan kulttuurin muutoksen mukana.

Käsitteiden ja kirjoitetun kielen muutoksessa tekstejä on vertailtava keskenään. Yhteiskunnan kehityksen myötä vallitsevalla kontekstilla on merkitystä tekstien tulkintaan sekä teksteistä nousevien syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen. Tähän viittaa myös Kain (1998). Hänen mukaansa luettaessa on tekstistä huomioitava vaihtelevat retoriset jaksot, rakenteelliset elementit ja kulttuuriset viitteet.

Amerikkalainen traditio

Termi ammatinvalinta on ollut käytössä jo 1900-luvun alussa. Tuohon maailmanaikaan ammatin- tai uranvalinta miellettiin lähes poikkeuksetta kerran elämässä tapahtuvavaksi valinnaksi, jonka nähtiin perustuvan psykologiasta nousseen kyky- ja ominaisuusajattelun pohjalle. Suuri merkitys ura- ja ammatinvalintoihin nähtiin olevan yksilön sosiaalisella taustalla, joka vaikutti määräävästi elämänvalintoihin. Käytännössä voitaneen sanoa, että vain varakkaimpien perheiden lapsilla oli mahdollisuus kouluttautua korkeammin ja pidemmälle kuin muulla väestöllä. Varsinaista ammatinvalinnan ohjausta ei oppilaitoksiin ollut järjestetty. Ohjausta tai ehkä ajanmukaisemmin ilmaistuna neuvontaa ammatinvalintaan järjestettiin paikallisesti, ja sen laatu sekä määrä vaihtelivat alueittain huomattavan paljon. (Super 1942, 1-9.)

Raamit ammatilliselle ohjaukselliselle toiminnalle määritti psykologia. Käytän tässä tutkielmassa käsitettä ohjaus. Kulttuurisesti ja traditionaalisesti käsiteellä kuvataan paremmin sitä ammatillista toimintaa, jota tässä yhteydessä tarkoitetaan. Ohjaus johdettiin differentiaalipsykologiasta, jossa korostuivat yksilön kyvyt ja taipumukset sekä niiden erot. Näkökulma oli tässä vaiheessa jo yksilökeskeinen, mutta psykologia ei pystynyt yksin tarjoamaan teoreettista näkökulmaa koko ohjaus- ja ammatinvalintaprosessille. Donald E. Super oli kotoisin Amerikan Yhdysvalloista.

Ohjauksellinen perinne, josta hän teoreettista ajatteluaan ammentaa, on perin amerikkalainen ja amerikkalaisten kirjoittama. 1920-luvulla John M. Brewer Harvardin yliopistosta oli koonnut ammatinvalinnan ohjaukseen keskittyvän esityksen. Tässä esityksessä Brewer käsitteli ohjauksen historiaa, joskaan Super ei pitänyt sitä kattavana selontekona ammatinvalinnan teorioista ja ohjauksesta, vaikka se antoikin lähtökohdat Superin pitkälle uralle ammatillisen kehittymisen tutkimisen parissa. (Super 1942, 1-2.)

Super tunnisti ammatinvalintaan liittyvän ohjauksen tarpeen prosessissa, joka merkitsi nuorelle elämänpituista sitoutumista ja loi puitteet tulevalle asemalle yhteiskunnassa. Super määritteli ammatinvalinnan ohjauksen (neuvonnan) kontekstista käsin ja avasi ohjausprosessia eri näkökulmista. (Super 1942, 2.) Super esitteli ensimmäisessä kirjassaan ”What is Vocational Guidance” (1942) ammatinvalinnan ohjauksen tilaa 1940-luvulla ja nosti esiin henkilöitä, jotka olivat

ammatinvalinnan prosessinomaisuuden ja määritteli neuvonnalle sekä ohjaajalle kolme päätavoitetta prosessissa. Prosessiin sisältyi opiskelijan tilanteen yksilöllinen analyysi, ammatillinen opiskelu ja tosiasioiden tunnistaminen sekä niiden myöntäminen. Super määritteli Parsonsin teoreettisen ajattelun subjektiiviseksi metodiksi. (Super 1942, 2.)

Toinen teoreetikko, jonka Super ensimmäisen esityksensä alussa nosti esille oli professori James McKeen Cattell. Cattellin ajattelu ammatinvalintaprosessin ohjaamisessa painottui psykologiseen lähestymistapaan (objektiivinen metodi). Cattell perusti ajattelunsa yksilöllisten ominaisuuksien ja niiden erojen merkityksen huomioimiseen ammatinvalinnassa. Ohjauksellisesti tai neuvonnallisesti objektiivinen metodi oli kuvaileva, mutta ei korostanut yksityiskohtia. Käytännön ohjauksessa oli tarkoitus löytää sopivat merkitykset yksilön kyvyille ja taipumuksille. (Super 1942, 3.)

Amerikan Yhdysvallat on syntynyt siirtolaisten asuttaessa maata ja vallaten sitä alkuperäiseltä väestöltä. Siirtolaisuus Amerikan mantereelle on sisältänyt myyttisen lupauksen paremmasta elämästä, joka on mahdollista saavuttaa omalla työllä. Tämä työ voi toisinaan olla kovaa ja unelmien toteuttaminen vaatii aikaa. Ihmiset ovat unelmoineet vauraasta, vapaasta elämästä, joka on kiinni omasta toiminnasta ja valinnoista. Tämä on luonut amerikkalaiseen traditioon uskomukset rajattomiin mahdollisuuksiin ja vahvuuteen. Superin kirjoittaessa ensimmäistä esitystään nämä vahvat mielikuvat elivät yhä syvällä amerikkalaisessa identiteetissä. (Super 1942, 11.)

Superin aikana amerikkalaiseen kulttuuriin oli juurtunut myös nationalismi. Tämä oli seurausta sisällissodista, mutta ilmiö oli voimistunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen sekä myöhemmin toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Super oli aloittanut systemaattisen ammatillisen kehityksen ja ammatinvalinnan problematiikan tarkastelun maailmansotien välisenä aikana ja oli ennättänyt tehdä merkittäviä huomioita jo ennen toista maailmansotaa. Hän oli havainnoinut ja seurannut keskustelua lukio– ja korkea-asteen opiskelijoiden ammatinvalinnoista sekä työllistymisestä. 1900-luvun alussa näiden opiskelijoiden opiskelusta työelämään siirtyminen oli sujunut pääosin hyvin ilman pidempiä katkoksia, mutta 1. maailmansodan jälkeen tilanne oli selvästi muuttunut työllistymisen kannalta huonommaksi ja epävarmemmaksi. Siirtymät opiskelusta työelämään olivat pidentyneet ja työttömyysjaksot lisääntyneet. Super kuitenkin muistuttaa, että valtaosa nuorista kouluttautui ja työllistyi vielä tässä vaiheessa ilman institutionaalista koulutusta.

Vain ylemmän sosiaalisen statuksen omaavilla perheillä oli mahdollisuus kouluttaa jälkikasvuaan.

Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo olemassa pienimuotoista ammatillista koulutusta, joka käytännössä toteutettiin harjoitteluna työpaikassa. (Super 1942, 10-12.)

Vuosisadan vaihtuessa 1900-luvulle psykologian kentän oli vallannut funktionaalinen suuntaus, jonka perustajina tunnetaan John Dewey (1896) ja James Angell (1903). Funktionaalista psykologiaa kehitti eteenpäin Harvey Carr (1925). Funktionalismi näkyi myös terapiasuuntauksena, mutta sen syrjäytti hieman myöhemmin vallalle noussut behavioristinen malli. Myös Donald E. Super oli hyvin koulutettu funktionalisti. Hän valmistui Harry Dexter Kitsonin ohjaamana Chicagon yliopistosta ja työskenteli uransa alussa yhdessä Harvey Carrin ja James Angellin kanssa Chicgossa kirjoittaen samalla väitöskirjaansa "The Scientific Study of College Students". Super työskenteli opettajien koulutuslaitoksessa opettajana Columbian yliopistossa 1945-1975 ja jatkoi tutkimustyötä yhdessä John Deweyn ja Robert Woodworthin kanssa. Opettajakollegio ja ammatillinen työympäristö tukivat ja vahvistivat Superin funktionaalista lähestymistapaa teorian muodostamisessa. (Savickas 1997, 250.)

Muistokirjoituksessaan Savickas (1995) on luonnehtinut Donald E. Superin merkittävää työtä ja henkilöhahmoa. Hän kuvaa Superia rautaisen tahdon omaavaksi, rationaaliseksi ajattelijaksi. Nämä ominaisuudet vaikuttivat Savickasin mielestä myös Superin pitkään ja tuotteliaaseen uraan yliopistomaailmassa. Super omistautui määrätietoisesti työhönsä ja tutkimuksiinsa, joista muodostui hänelle elämäntapa. Super ei malttanut koskaan jäädä kunnolla eläkkeelle, vaan jatkoi työtään monien projektiensa parissa. Hän luennoi monissa yliopistoissa ja vieraili myös Euroopassa.

Hänen kirjallinen tuotantonsa kasvoi merkittävästi näinä ”eläkevuosina”, joina hän lähes täysipainoisesti jatkoi työtään oman teoriansa parissa ja kehitti sitä ajan haasteiden mukaiseksi.

(Savickas 1995, 794-795.)

Super I – Career Development Theory

Superin ensimmäinen täysimittainen esitys ”Career Development Theory” (1957) merkitsi huomattavaa uran kehityksen perspektiivin laajentumista ja haastoi perinteisen näkemyksen yksilöllisten erojen vaikutuksesta ammatinvalintaan ja ammatillisuuteen (Savickas 1997, 249). Super esitti teoriassaan kymmenen teesiä, joiden mukaan uran kehitys tapahtuu. Nämä teesit oli huolellisesti mietitty, ajan mukaisin teemoin perusteltu ja vetivät yhteen sen hetkistä akateemista keskustelua urien rakentumisesta. (Savickas 1997, 251.) Tämä lähestymistapa lisäsi urakehityksen näkökulman perinteiseen yksilöllisiin näkemyksiin ammateista, toisin sanoen piirre- ja kykyteoriaan.

Super lisäsi käsitteet urakypsyydestä, urasopeutumisesta ja elämänvaiheista osaksi tätä ensimmäistä yritystä muotoilla teoriaa urakehityksestä. (Allison & Cossette 2007, 4.)

Kehityspsykologiassa piirreteoria määritteli yksilölliset kyvyt, taipumukset ja kiinnostukset ammatinvalintaprosessissa. Sosiologisella näkökulmalla pyrittiin määrittelemään osa ympäristötekijöistä, joista nostettiin esille yksilön sosioekonominen tausta. Tällä oli teoreettisessa tarkastelussa merkittävä rooli ammatinvalinnan prosessissa. Super arvioi v. 1957 nuoruuden kehitykseen liittyvän mielenkiintoa ammatinvalintaan ja ammatillisen tiedon hankintaan. Näin käyttäytymällä nuori laajentaa ammatillista suunnitelmaansa. Ammatinvalinnassa keskeisten persoonallisuuspiirteiden kiteytyminen, kykyjen ja kiinnostuksien tunnistaminen mahdollistaa realistisen arvioinnin ammatinvalintaa suoritettaessa. (Jusi 2010, 28; Super 1957, 11.)

Super koosti ja tiivisti uran kehittymisen seuraaviin teeseihin:

1) ihmiset eroavat toisistaan kykyjen, arvojen, kiinnostusten, tarpeiden ja persoonallisuutensa perusteella.

2) Näiden ominaisuuksien perusteella he ovat päteviä valitsemaan eri ammatillisten vaihtoehtojen väliltä.

3) Jokainen ammatti vaatii tietynlaisen kyvykkyyden ja persoonallisuuden piirteet. Kestävä kuva työelämästä ja tavasta työskennellä muodostuu yksilöllisesti kykyjen, intressien ja persoonallisten piirteiden mukaisesti.

4) Ammatilliset mieltymykset ja pätevyydet, elämän- ja työelämän tilanteet ovat osa yksilöllistä minäkäsitystä. Ajan myötä ja kokemustiedon karttuessa tehdään valintoja, jotka ovat osa jatkuvaa kehityksen prosessia.

5) Tämä prosessi kiteyttää sarjan elämän vaiheita, joissa hahmottuvat kasvaminen, ammatillinen tutkiminen, vakiintuminen, ylläpitäminen ja luopuminen. Nämä vaiheet voidaan jakaa (a) fantasioinnin, kokeilemisen, ja realisoitumisen jaksoihin ammatillisen tutkimisen vaiheessa. Tai (b) yrittämisen ja tasapainon jaksoihin ammatillisen vakiintumisen vaiheessa.

6) Urakehityksen malli määrittyy yksilöllisesti vanhempien sosiaalisen taustan, henkisten kykyjen, koulutuksen, taitojen, persoonallisten ominaisuuksien, arvojen, kiinnostusten ja minäkäsityksen myötä.

7) Kehitys elämänvaiheessa ohjaa ja osittain helpottaa kypsymistä kykyjen ja kiinnostusten prosessissa. Tämä helpottaa realististen vaihtoehtojen punnitsemista minäkäsityksen kehittymisen myötä.

8) Ammatillisen kehityksen prosessi pääsääntöisesti kehittää ja toteuttaa minäkäsitystä.

Minäkäsitys on tulos vuorovaikutteisesta prosessista. Prosessissa vaikuttavat periytyvät kyvyt, hermosto ja sisäisesti rakentunut mahdollisuus ottaa erilaisia rooleja ja arvioida niitä.

9) Prosessin tulos on yksilöllisten ja sosiaalisten vaikutusten yhdistelmä. Roolit muodostuvat fantasioiden, ohjauksen tai todellisen elämän tilanteissa; kuten esimerkiksi koulussa, osa- aikatyössä ja työelämässä, minäkäsityksen ja todellisuuden välisessä vuorovaikutuksessa.

10) Työhön ja elämään liittyvät intohimot riippuvat siitä, millaisia kykyjä, mielenkiinnon kohteita, yksilöllisiä ominaisuuksia sekä arvoja yksilö on löytänyt toteuttaakseen intohimojaan. Intohimojen toteuttaminen on puolestaan sidoksissa vakiintuneeseen asemaan työssä. Elämässä otetaan niitä rooleja, jotka tutkimisen ja kokemuksen myötä tuntuvat sopivan parhaiten eri tilanteisiin. (Super 1957, 14-15.)

Näiden kymmenen (alkuperäisen, julkaistu v.1953) tiiviin teesin pohjalta Super muodosti teoreettiseen taustaansa urakehitystä kuvaavan käsitteistön. Hän kuitenkin lisäsi kaksi teesiä vuonna 1957, joita hän vielä täydensi kahdella teesillä vuonna 1990. Alla on esitetty myöhemmässä vaiheessa teorian täydennykseksi muodostetut teesit:

11) Yksilöllisten ja sosiaalisten tekijöiden sekä minäkäsitysten ja todellisuuden välinen synteesi tai kompromissi on oppimisprosessi. Oppimista tapahtuu elämän eri roolien ja niiden ottamisesta saadun palautteen perusteella. Oppimista tapahtuu riippumatta siitä, onko rooli kuviteltu (fantasiaa), tuotetaanko rooli esim. ohjauskeskustelussa vai otetaanko rooli oikeissa elämän tilanteissa.

12) Tyytyväisyys työhön ja elämään riippuvat siitä, missä määrin yksilö pystyy käyttämään ja tuomaan esille kykyjään, tarpeitaan, arvojaan, kiinnostuksiaan, persoonallisuuden piirteitään ja minäkäsitystään. Tyytyväisyys riippuu myös siitä, millaiseen työhön on onnistunut sijoittumaan. Tyytyväisyyttä tuottavat myös työtilanne ja elämäntapa, joihin yksilöä pidetään kasvamisen ja kokemuksen kautta hyvänä ja sopivana.

13) Työstä saatava tyydytys on verrannollinen siihen, missä määrin yksilö on pystynyt toteuttamaan minäkäsitystään.

14) Useimmilla työ ja ammatti organisoivat persoonallisuutta. Joillakin yksilöillä persoonallisuus organisoituu muiden keskeisten roolien kautta. Persoonaa määrittäviä rooleja muodostuu sosiaalisten perinteiden kautta, kuten esimerkiksi sukupuolen ja etnisen taustan vaikutuksesta. Sosiaalinen tausta ja yksilölliset erot luovat yksilölle mahdollisuuksia. Kun yksilö hyödyntää näitä mahdollisuuksia, niistä syntyy rooleja, kuten työntekijä, opiskelija, vapaa-ajan roolit, kodinhoitaja ja kansalainen. (Super ym. 1996, 123-126.)

Savickas (1997) puhuu ”segmenteistä” (joita tässä vaiheessa Superin teorian kehittymistä oli vielä paljon. Tässä yhteydessä Superin tuottamat teoreettiset käsitteet voidaan nähdä segmentteinä.) Olennainen käsite (segmentti) urateorian ymmärtämisen kannalta on minäkäsitys (self-concept).

Superin teoria määrittää ammatillisen kehityksen ja kasvun pohjautuvan minäkäsityksen kasvuun ja kehittymiseen. Minäkäsityksen ja arvojen ohella valintakypsyys (career maturity), ammatillinen kypsyys (vocational maturity) ja ammatillinen sopeutuminen (career adjustment) ovat käsitteitä, joita Super on toistuvasti käyttänyt ja päivittänyt urateorian rakenteissa. (Jusi 2010, 28).

Super (1957) määritteli minäkäsityksen käsitettä jo teoksessaan Vocational Development seuraavasti:

”The self-concept is what the person under consideration conceives himself to be the self-as-inferred-

by-self. It is communicated to others by sentences. The self-concept is differentiated from the self- as-inferred-by-others. The self is the result of interaction between growth processes and personal- social development the interaction of the person with others around him” (Super 1957, 47)

Super (1963) täsmensi minäkäsitystä ”kuvaksi itsestä jossakin roolissa, tilanteessa, asemassa tai suorittamassa toimintoja sosiaalisissa tilanteissa” (Savickas 2002, 163). Minäkäsitys muodostuu sosiaalisen, kokemuksellisen ja vuorovaikutteisen oppimisen sekä näitä toimintoja heijastavan itsetuntemuksen avulla. Näin muodostunut minäkäsitys hallitsee, ohjaa ja arvioi käyttäytymistä.

Yksilön minäkäsitys on laaja käsite, joka sisältää rajoitettuja käsityksiä itsestä eri elämän rooleissa.

Näin ollen minäkäsityksen kokonaisuus muodostuu elämän eri roolien kautta. (Allison & Cossette 2007, 6.)

Super luokitteli urakehityksen vaiheet ikävuosien mukaisesti, jolloin teoriaa ja mallinmukaista kehitystä ohjasi vahvasti kehityspsykologia. Termi career pattern on ollut käytössä sosiologisessa kontekstissa, missä sitä on käytetty kuvaamaan työnteon jaksoja tai yksilön työuraa. Super (1957) määritteli termin seuraavasti:

” The sequence of changes in occupational level or field made by an individuals during his working life” (Super 1957, 131.)

Super kuvasi varhaisessa tuotannossaan näitä jaksoja seuraavasti: varhaisen työn jakso (initial work period) toteutuu mallin mukaisesti koulu- ja opiskeluaikana. Tämä jakso pitää sisällään lyhyitä ja

määräaikaisia työsuhteita sekä työharjoittelua ja tutustumista työelämään. Kokeilun jakso (trial work period) sisältää työelämään tutustumista ja lyhytkestoisia työsuhteita. Kolmantena mallissa on vakaan työelämän (stable work period) jakso. Tämän jakson aikana pyritään tasapainoiseen työelämään ja pitkäkestoiseen tai pitkäkestoisiin työsuhteisiin. Viimeisessä vaiheessa (retirement period) tavoitteena on vähentää kuormaa sekä vastuuta, irtaantua työelämästä ja siirtyä eläkkeelle (Super 1957, 10 – 11). Superin tässä vaiheessa esittämä malli työn jaksoista on selvästi suunnannut hänen ajatteluaan kohti life-stage ja life-span teorioiden muodostumista, jotka olivat seuraava vaihe urateorian kehittymisessä. Super (1957) määrittää käsitteen life-stage yläkäsitteeksi yksilön kehitystä käsiteltäessä. Hän niputtaa yllä esitetyt sekä ikäkausittain tapahtuvat kehitysvaiheet tämän käsitteen alle seuraavasti:

”…that many studies of infancy, childhood, adolescence, adulthood, and old age have been made, but limitations of time and trend toward specialization in psychology have caused these studies to be focused on limited aspects or stages of development. … But , for the most part, we know

surprisingly little about how individuals progress from one stage to another and how development in one stage is affected by and in turn affects development in other stages.” (Super 1957, 36.)

Ammatillisen kehityksen ymmärtämisen kannalta on myös erittäin tärkeää oivaltaa valintakypsyyden (career maturity) käsite ja mitä sillä tarkoitetaan (Super 1974, 9). Käsitteellä viitataan nuoruuteen ja nuoruudessa suoritettaviin valintoihin. Superin (1957) mukaan ammatillinen kypsyys (vocational maturity) on yksilön kehittyneisyyttä ammatillisessa käyttäytymisessä alkaen nuoruudesta ja jatkuen myöhempiin elämänvaiheisiin. Ammatillinen kypsyys on suoriutumista eri kehitysvaiheisiin liittyvistä ammatillisista kehitystehtävistä. Superin (1957) määritelmän mukaan ammatillinen kypsyys voidaan määrittää kahdella tavalla:

“Vocational maturity 1 focuses on life stages and is indicated by the actual life stage of an individual

in relation to his expected life stage (based on his chronological age). Vocational maturity 2 focuses on developmental tasks and is represented by the behavior of the individual in handling the developmental tasks with which he actually is coping.” (Super 1957, 132.)

Aikuisuudessa tarvittavaan ammatilliseen kypsyyteen Super viittaa termillä ammatillinen sopeutuminen (vocational adjustment) ja myöhemmin Savickas termillä

” The degree of efficiency, relative to his peer group, with which a person has utilized his capacities

in coping with and completing the vocational developmental task of his life stage, as indicated by his satisfaction with his vocation.” (Super 1957, 131)

Ammatillinen kypsyys ja valintakypsyys muodostuvat kuudesta tekijästä. Super ja Thompson (1979) ovat listanneet näitä tekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön ammatillisessa kehityksessä.

1) Yksilö tulee tietoiseksi tarpeesta suunnitella tulevaa: Yksilöllä on ammatillisia kiinnostuksia ja vaihtoehtoja, joita hän punnitsee omien taipumustensa ja yhteiskunnan asettamien ehtojen puitteissa.

2) Yksilön päätöksentekotaidot: Taidot kehittyvät ja hän pystyy tekemään perustellun päätöksen koskien omaa uravalintaansa.

3) Päätöksenteon tukena ja perusteena valinnoilleen yksilö tuntee ja osaa käyttää tietolähteitä:

Tietolähteiden avulla hän saavuttaa tarvittavan tietämyksen valinnan tekemiseksi ja perustelemiseksi. Yksilö osaa arvioida saamaansa tietoa ja soveltaa sitä omaan tilanteeseensa.

4) Yleinen uratietämys: Koulutuksen ja tietolähteiden monipuolisen käytön myötä yksilö saavuttaa yleisen uratietämyksen.

5) Yleinen työelämätieto: Työelämätiedon perusteella yksilö voi arvioida itseään ja taipumuksiaan ja verrata niitä erilaisten ammattien vaatimuksiin.

6) Itselle sopivat ammatit: Prosessin aikana yksilö muodostaa itselleen yksityiskohtaista tietoa mieleisistä ja itselle sopivista ammateista. (Super & Thompson 1979, 6-15.)

Käsite valintakypsyys (career maturity) kuvaa hyvin suomen kielessä nuoruuden uravalinnoissa osoitettua kypsyyttä uraa koskevia valinoja tehtäessä (Jusi 2010, 28). Super on laatinut kattavan kuvauksen tekijöistä, jotka selittävät valintakypsyyden teoriaa. Valintakypsyys liittyy Superin mukaan sekä tunne-elämään että kognitioihin (Super 1990, 213). Sinisalo (1986) näkee Superin kuvaavan valintakypsyydellä asenne- ja kognitiivista ulottuvuutta. Asenteissa kysymys on ammatin valintaa ja yksilöllistä ammatillista tulevaisuutta koskevista kysymyksistä ja ammatillisiin tehtäviin suuntautumisessa. Kognitiivisella ulottuvuudella tarkoitetaan niitä tietoja ja taitoja sekä valmiuksia, joita vaaditaan ammatillisten kehitystehtävien toteuttamisessa. (Sinisalo 1986, 17.) Valintakypsyyttä ovat käsitelleet myöhemmin myös Jaide (1997), Jordaan (1971, 1972), Cooley (1967) ja Rotten (1966). Tämä nelikko arvioi tutkimuksissaan valintakypsyyden kehittymistä persoonallisuuteen liittyvien ominaisuuksien näkökulmasta. He ovat tarkastelleet älykkyyden, persoonallisuuden tasapainon versus epätasapainon, aloitekyvyn versus aloitekyvyttömyyden, sisäänpäin suuntautuneisuuden versus ulospäin suuntautuvuuden sekä realistisuuden versus epärealistisuuden vaikutuksia valintakypsyyden kehittymisessä. Nämä ominaisuudet tukevat

valintakypsyyden kehittymistä silloin, kun yksilö tunnistaa tai tiedostaa ominaisuutensa. Maynard ja Hansen (1970) liittivät valintakypsyyden kehittymiseen kontekstuaalisia tekijöitä. He määrittelivät koulutustason vaikuttavan valintakypsyyteen ikää enemmän. Tutkimuksen mukaan älykkyys, kouluarvosanat, ammatillinen tavoitetaso ja vanhempien sosiaalikulttuurinen tausta ennustivat valintakypsyyden indikaattoreita paremmin koulutuksellista ja ammatillista menestymistä. (Jusi 2010, 28.)

Savickas (1997) kuitenkin alleviivasi kehitysehdotuksessaan, että termi ammatillinen kypsyys korvautuisi tulevaisuudessa termillä ammatillinen sopeutuminen. Savickas mieltää ”kypsyys”- käsitteen negatiiviseksi ja perustelee muutosta teorian selkeytymisellä: Oppiminen ja päätöksenteko ovat sopeutumisen komponentteja. Lisäksi sopeutuminen tarjoaa paremman ja perustavanlaatuisen vastauksen funktionalistiseen kysymykseen "Mitä ihmiset tekevät?" - he sopeutuvat tilanteisiinsa. Vastaus kysymykseen "Miksi he tekevät sen?" pysyy samana kuin nykyisissä life-span ja life-space teoriassa. Ihmiset sopeutuvat pyrkien toteuttamaan paremmin minäkäsitystään. Lisäksi sopeutuminen korostaa yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutusta.

Savickasin (1997) mukaan uran sopeutumiskyky on ”ominaisuus, jonka avulla voimme muuttua ilman suuria vaikeuksia sopeutumaan uusiin tai muuttuneisiin olosuhteisiin" (Savickas 1997, 254).

Terminä ammatillinen sopeutuminen kuvaa myös paremmin aikuisiässä tapahtuvia ammatillisia muutoksia ja on näin ollen myös enemmän ajanmukainen. (Savickas 1997, 257). Super oli elämänsä aikana kuitenkin ehtinyt määrittämään uudelleen ja ajan mukaistamaan näitä käsitteitä. Savickas (1997) nosti nämä omassa artikkelissaan esiin ja painotti niitä hieman eri tavoin.

Funktionaaliseksi Superin teoreettisen eetoksen tekee kokemustieto (empiria) ja konkreettisuus.

Superin tavoitteena oli luoda niin sanottua ”käyttöteoriaa”, joka palvelee tutkimuksen ohella myös käytännön työtä. Lähtökohtaisesti Superin tavoitteena oli testata kehitettyä teoriaa käytännössä ja raportoida testauksen tulokset. Superin teoria sai kritiikkiä osakseen jo varhaisessa vaiheessa, kun Marx (1963, 43) pohti funktionaalisten teorioiden olemusta todeten niiden olevan ”enemmän tai vähemmän epävirallisesti selittäviä ehdotuksia, joilla on selkeä yhteys empiiriseen tietoon, mutta niillä ei ole kiinteää loogista muotoa”. Salomone (1996) kommentoi Superin teorioiden muotoa ja vaikutusta, näin siitä huolimatta että ”vaikka Super on ajoittain tarkistanut teoreettisia väittämiään,

Uransa alkuajoista lähtien tuottoisa Super aloitti 1970-luvulla työn järjestääkseen huolellisesti luokitellut ja tärkeät muuttujat aiemmasta tutkimuksestaan. Hänen tavoitteensa oli koota ja tiivistää teoriansa ”syntetisoidun tiedon malliksi”, yhdeksi selkeäksi esitykseksi. (Allison & Cossette 2007, 6.)

Super II – Sateenkaaren päässä on Holvikaari

Life-Career Rainbow –mallin (liite 1) avulla Super havainnollistaa ansiokkaasti teoriaansa yksilön elämän mittaisesta ”urateoriasta”. Mallissa hahmotetaan yksilön koko elämää käsittävät, ammatilliseen kehitykseen liittyvät ”herkkyyskaudet” ja niihin liittyvät valinnat, joten kysymyksessä on työuraa syvemmälle ja elämän eri alueille ulottuva kokonaisuus. Esimerkiksi Herr (1997) näkee Superin (1980) Life-Career Rainbow -mallin integroivan mallissa esitetyt kuusi elämän (tärkeintä) roolia (life-space) osaksi elämänvaiheita (life-span) ja jakavan nämä roolit elinikäiseksi jatkumoksi.

Super yhdisti sateenkaari-mallinsa taustalle tilanne- ja historialliset tekijät sekä sosioekonomiset tekijät. Lisäksi mallin ”pohjalta” löytyvät myös yksilön kehitystä koskevat henkilökohtaiset, psykologiset ja biologiset tekijät. Super (1990) kuitenkin huomauttaa, että nämä mallin perustana olevat tekijät lukijat jättävät usein huomiotta. (Allison & Cossette 2007, 10; Herr 1997, 240; 288.)

Vaikka malli on laaja, Superin teorian keskiössä on kuitenkin läpi elämän kestävä uran kehitys, jota hän mallintaa sateenkaari-mallin (liite 1) avulla. Niin kuin on todettu, uran kehittyminen tapahtuu moninaisten roolien keskinäisessä vuorovaikutuksessa, yhdessä vallitsevan ympäristön ja yhteiskunnan kanssa (Super ym. 1996, 127). Tämä havainnollistuu sateenkaari-mallissa, joka esittää eri roolien vaikutuksen tietyssä iässä ja kehitysvaiheessa. Mallissa havainnollistetaan kahta eri ulottuvuutta, ikää ja ikään liittyviä rooleja. Sateenkaari-malli osoittaa myös kehitykseen vaikuttavat yhteiskunnalliset elementit sekä ympäristötekijät. Näin ollen Super kuvaa kuvion avulla myös niin sanotut ”uran vaiheet”. (Super ym. 1996, 126-128.) Super jakaa uran kehittymisen viitteen eri vaiheeseen (herkkyyskaudet), jotka hän määrittelee iän mukaan. Nämä määritelmät mainittiin aiemmin esiteltäessä Superin teesejä. Uran kehittymisen ensimmäinen vaihe on kasvu, jonka ikävuosiksi Super määrittelee 4-13. Kasvua seuraa tutkimisen vaihe, mikä Superin teorian perusteella sijoittuu ikävuosiin 14 - 24. Uran kolmas vaihe on vakiintuminen (ikävuodet 25 - 44), neljäs vaihe on ylläpitäminen (ikävuodet 45 - 64) ja viidentenä vaiheena työelämästä luopuminen eli eläköityminen ikävuodesta 65 eteenpäin. (Savickas 2002, 167-185; Super ym. 1996, 130-132.)

Super kehitti sateenkaarimallin 1980-luvulla kattavaksi kehykseksi, jonka tarkoitus oli auttaa urakehityksen tutkimisessa. Mallin avulla Super pyrki tuomaan teoriansa käsitteet havainnolliseen

kattavana ja jatkoi teoriansa havainnollistamista. Tähän oli vaikuttamassa myös aiheesta virinnyt keskustelu. Kehityksen seurauksena syntyi ”Holvikaari-malli” (Archway-model) (liite 2), johon Super oli yhdistänyt yksilön kehitykseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset tekijät. Holvikaaren ”huipulle”

Super asetti ”minän”, jonka rakentumista mallissa havainnollistetaan.

Holvikaari-mallissa (liite 2) kuvataan yksilön kehitykseen liittyvät elämänkerralliset ja ympäristöstä nousevat sekä yhteiskunnalliset tekijät. Malli rakentuu kahdesta pylväästä, jotka kuvaavat yksilön ja yhteiskunnan dynaamista vuorovaikutusta. Pystyrakenteet yhdistyvät kaarilla, joilla kuvataan kehitystä ja elämän eri rooleja. Niin kuin todettua, ”huippukivenä” on kehittyvä ”Minä”. Se osoittaa myös, kuinka elinkaaren, elämän ja tilan segmentit voidaan yhdistää päätöksentekijään eli Minään (Herr, 1997, 240.) Uraa määrittävien tekijöiden holvikaari-malli on suunniteltu korostamaan urapäätöksiin vaikuttavia elementtejä (kuten tarpeet, arvot, yhteisö, talous jne.). Herrin (1997) mukaan Super havainnollistaa mallin avulla;

• miten yksilön luonnolliset resurssit, talous, perhe ja muut ympäristötekijät vaikuttavat kykyjen, kiinnostuksen kohteiden ja arvojen kehittymiseen;

• miten nämä integroituvat eri elämänvaiheissa; ja

• kuinka yksilö viime kädessä tuo kaikki nämä henkilökohtaiset ja sosiaaliset voimat yhteen ja järjestää ne minäkäsityksensä ja yhteiskunnallisten roolien avulla. (Herr 1997, 240.)

Holvikaaren (liite 2) pilareissa yhdistyvät persoonan kehittymisen ja yhteiskunnan yksilölle tarjoamat puitteet ja resurssit (Super 1994, 67). Superin mukaan persoonallisuuden pohja on biologinen, ja se muodostuu erilaisista laatuominaisuuksista. Alati kehittyvässä persoonallisuudessa kasvavat myös yksilön tarpeet, arvot, intressit, älykkyys, ja kyvyt. Erityistaidot kehittyvät yksilön ja yhteiskunnallisten instituutioiden välisessä dynaamisessa vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksessa yhteiskuntaan kehittyvät myös persoonallisuuden piirteet. (Jusi 2010, 26.) Oppimisprosessit yhdistävät, ”sementoivat”, niin kuin Super itse totesi, holvikaarimallin molemmat pylväät, persoonallisuuden ja yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet, toisiinsa. (Super 1994, 66; 1990, 200- 201). Oppimisen myötä kehittyvät myös ammatilliset kiinnostukset. Keskeistä Superin teoriassa on interaktiivinen oppiminen yksilön ja ympäristön välillä. Yksilön kohtaamat ympäristöt, kuten työpaikat, tarjoavat oppimiskokemuksia, joiden kautta yksilö oppii itsestään ja yksilön minäkuva rakentuu. Superin teoria korostaa persoonallisuusuuden ja yhteiskunnan voimakasta

vuorovaikutusta yksilön elämänkulussa. Tämä vuorovaikutus ohjaa yksilön erilaisia ammatillisia kehitysvaiheita, joiden kautta yksilö rakentaa koko uransa. (Jusi 2010, 26.)

Elämänkaaren (life-span) ja elämäntilan (life-space) teoria oli Superin (1990, 1996) vastaus muuttuvan yhteiskunnan haasteeseen. Teoria muodostui kolmen ”segmentin” ympärille. Segmentit elämänkaari, elämäntila ja kehittyvä minäkäsitys ovat jalostuneet ja yhdistyneet Superin ajattelussa suhteessa yhteiskunnalliseen muutokseen. Segmentit ovat muodostuneet Superin teoreettisten käsitteiden ympärille ja yhdistelevät aiempia segmenttejä ja käsitteitä tai korvaavat niitä.

Teoria asettuu kontekstuaaliseen perspektiiviin yhdistäen yksilölliset arvot ja sosiaaliset roolit sekä laajentaa huomiota keskittyen ja korostaen työelämän rooleja osana kaikkia elämän rooleja.

Kontekstuaalisuutta pohditaan tarkemmin tuonnempana. Roolin käsite ja elämänrakenne auttavat tässä teoriassa hahmottamaan sen, miten yksilöt sijoittavat työroolin muiden elämänrooliensa keskelle ja pääsevät toteuttamaan henkilökohtaisten arvojen mukaista toimintaa. Super vakuuttui siitä, että elämä tietokaudella ei voi perustua ammatillisiin rooleihin. Yksilöiden nykyaikainen

"purkaminen" ja organisaatioiden "uudelleensuunnittelu" osoittavat edelleen hänen havaintonsa viisautta. Vastatakseen yhteiskunnallisiin muutoksiin Super ehdotti, että ohjaajat työn roolin painottamisen sijaan ja keskittyvät koti-, koulu-, työ- ja muissa yhteisöissä käytössä oleviin elämänrooleihin. (Savickas 1997, 248.) Tämä teoria tuo yhteen elämänvaiheen psykologian ja sosiaalisen rooliteorian. Elämänkaarien ja elämäntilateoria sisältää aikaisemmin kehitettyjen käsitteiden tarkennuksia ja kuvaa kontekstin merkitystä urakehityksessä. (Super ym. 1996, 126.)

Elämäntilan (life-space) – segmentti sisältää yksilön käyttämien sosiaalisten asemien ja roolien muodostelman (Super 1990, 218). Malli korostaa työroolin merkitystä osana muita elämän rooleja.

Ajatus on havainnollistettu Sateenkaarimallissa, josta käy ilmi yksilön elämän pääroolit; lapsi, opiskelija, vapaa-ajan roolit, kansalainen, työntekijä ja kodinhoitaja. Cook (1994) laajentaa roolien määrää yhdeksään. Hän lisää puolison, vanhemman, eläkkeensaajan tai eläkeläisen roolit. Ydin- ja perifeeristen roolien järjestelyyn tai malliin viitataan "elämän rakenteena" (Super ym. 1996, 128).

Superin ym. mukaan roolin tärkeys määräytyy kolmella tavalla:

1. sitoutuminen - "emotionaalisen kiinnittymisen ja roolin tunnistamisen aste";

2. osallistuminen - "rooliin käytetty aika ja energia"; ja

3. arvo-odotukset - "jokaisesta roolista haettu tyytyväisyyden ja tarkoituksen tunne"

(Super ym. 1996, 152). Cook (1994) lisää roolin tärkeyden neljännen kriteerin – tiedon. Tieto on saatu välittömän tai välillisen kokemuksen kautta. Cook (1994) toteaa myös, että Super viittaa siihen, että tieto työroolista on välttämätöntä urapäätöksissä. Henkilöillä, joilla ”työtieto” on vähäistä, voi olla tarpeen lisätä tietoisuutta työstä ja kiinnostusta ammateista ennen urapäätösten tekemistä (Cook 1994, 2).

Elämäntilan segmenttiin kuuluvat myös arvot. Super lisäsi arvokonstruktion lähestymistapaansa 1980-luvulla, vaikka hän tutki niiden vaikutusta jo paljon aikaisemmin julkaisemalla teoksen The Work Values Inventory vuonna 1964. Super ym. (1996) kuvaavat, että "hyvin määritetyt arvot toivottavina päämäärinä tai keinoina tavoitteen saavuttamiseksi ... Arvot antavat tarkoituksen tunteen" (s. 138). Super ajatteli, että arvot ovat samanveroisia perusasioita kuin kiinnostuksen kohteet. Kiinnostukset ovat aktiviteetteja tai asioita, joissa arvot ilmaistaan, kun taas arvot osoittavat haettuja ominaisuuksia tai tavoitteita. Super ym. (1996) katsovat, että Superin vaatimus arvojen, kykyjen ja kiinnostuksen mittaamisen tärkeydestä antoi merkittävän panoksen ammatillisen arvioinnin piirrefaktori-malliin (Super ym. 1996, 138).

Elämänkaari (lifespan) – segmentti pitää sisällään ammatillisen kypsyyden ja ammatillisen sopeutumisen käsitteet, joita tämän kirjoituksen aikana on jo analysoitu. Elämänkaaren ”alle” Super on sijoittanut myös elämänvaiheet (life-stages), jotka hän oli määritellyt ikäkausiin liittyvinä kehitysjaksoina. Nämä jaksot liittyvät lapsuuteen, murrosikään, aikuisuuteen, "keski-ikään" ja ikääntymiseen. (Super ym. 1996, 126.) Super uskoi, että jokaisen vaiheen ammatillisen kehityksen tehtävissä ja urakysymyksissä tulisi olla yhtenäinen. Näin ollen yhtenäinen kehitys tuottaa murrosiässä ammatillisen kypsyyden. Jonkun kehitystehtävän ohittaminen tai siinä epäonnistuminen normatiivisessa järjestyksessä voi aiheuttaa vaikeuksia myöhemmin. Esimerkiksi tutkimisen epäonnistuminen murrosiässä voi aiheuttaa epärealistisia ammatillisia valintoja myöhemmässä elämässä. Siirtymien aikana yksilöt ottavat käyttöön ja kehittävät uusia rooleja,

hylkäävät vanhentuneita rooleja ja muuttavat rooleja suunnitellessaan elämäänsä. (Super ym., 1996, 144.)

Superin Developmental Self-Consept Theory, kehittyvän minäkäsityksen teoria, oli päivitys hänen aikaisempaan teoriaansa minäkäsityksestä. Tämä Superin toinen lähestymistapa minäkäsitykseen ilmaisee minäkäsityksen muodostumiseen, muokkaamiseen ja toteuttamiseen liittyvät prosessit sekä sen, miten minäkäsitys vaikuttaa ammatilliseen käyttäytymiseen. Super oli jo aiemmin oivaltanut ja tuonut julki minäkäsityksen merkityksen ammatillisessa kehittymisessä. Tämän oivalluksen myötä minäkäsitys siirtyi Superin (1981) teorian keskiöön: ammatillinen kehittyminen tapahtuu kokonaisvaltaisesti minäkäsityksen kautta. Alkuperäisen teorian mukaan minäkäsitys toimii valintojen työkaluna. Päivitetty teoria puolestaan asettuu fenomenologiseen perspektiiviin ja korostaa minäkäsityksen roolia ja keskeisyyttä uran tai urien kehittymisessä. Teoria selventää prosessin muodostumista, mukautumista osaksi minäkäsitystä ja kuvaa sitä, miten minäkäsitys vaikuttaa ammatilliseen käyttäytymiseen. (Allison & Cossette 2007, 6; Savickas 1997, 248) Super lisäsi kehittyvän minäkäsityksen teorian elämänkaaren ja elämäntila-teorian kolmanneksi segmentiksi.

Super rakensi, kehitti ja tarkensi teorioitaan lähes viiden vuosikymmenen aikana. Hän kykeni sitomaan teoreettiset päivityksensä ja ajan mukaan tuomat tarpeet omiin teoreettisiin lähtökohtiinsa psykologiassa. Super toivoi, että hän integroisi teoreettiset esitykset vielä yhteen kattavaan malliin. Tätä tarkoitusta varten Superin (1992, 1994) viimeisissä esityksissä käsitellään tätä aihetta. (Savickas & Lent, 1994). Valitettavasti Super kuoli ennen kuin ehti ryhtyä teorioiden kokonaisvaltaiseen yhdistämiseen. Super pyrki luomaan ammatillisen kehityksen teorian, jossa korostuu persoonallisuuden ja yhteiskunnan vahva vuorovaikutus. Vuorovaikutus ohjaa yksilöä elämänvaiheiden ja eri ammatillisten kehitysvaiheiden kautta rakentamaan koko uraansa. (Super, Savickas , Super 1996, 129.) Näiden näkökulmien tarkastelu jatkuu seuraavassa luvussa.

Super III - Keskustelua kontekstuaalisuudesta

Vuosikymmenten edetessä Superin teoreettinen ajattelu ammatinvalintaprosessista, uravalinnasta sekä ammatin- ja uravalinnan ohjauksesta on käsitteellistynyt ja täsmentynyt. Hänen ajatuksensa ovat saaneet jatkoa ajan myötä, muuttuvien olosuhteiden sekä työelämän monimuotoistumisen ja mutkistumisen myötä. 1980- ja 1990-luvuilla Superin ajattelua tarkasteltiin kriittisesti ja sitä päädyttiin kehittämään sekä ajanmukaistamaan edelleen. Super oli aktiivisesti mukana tutkimuksessa sekä osallistui keskusteluun ja kirjoittamiseen. 1990-luvulle siirryttäessä urateoreettinen keskustelu laajeni yhteiskunnallisten muutosten ja työelämän epävarmuustekijöiden lisääntymisen myötä. Superin teoriaa haastettiin monestakin näkökulmasta.

Kysymys kuuluikin, että taipuuko Superin teoria kontekstuaalisuuden ja muuttuvan työelämän haasteisiin? Toisin sanoen onko, Superin teoreettinen ajattelu edelleen relevanttia tämän kehityksen ja muutosten aikana?

Onnismaa (2003) avaa väitöskirjassaan kontekstuaalisuuden näkökulmaa uratutkimuksessa sekä ohjauksessa. Hän antaa esityksessään ”kehyksen” myös tässä tutkielmassa käsiteltävälle keskustelulle. Onnismaa pohtii ”uuden uran” tematiikkaa muutoksessa olevassa yhteiskunnassa ja tämän muutoksen vaikutusta työelämässä. Elämän eri vaiheissa vastaan tulevat siirtymät eivät ole enää sidoksissa tietyn elämänvaiheen tai ikäkauden kanssa. Uran ja elämän suunnittelusta on kertaluontoisen ammatinvalinnan sijasta tullut jatkuvaa. Työvoimalle esitetyt vaatimukset joustavuudesta ja jatkuvasta oppimisesta sekä projektimaisista työsuhteista tai ”pätkätöistä” tuovat mukanaan epävarmuustekijöitä. Omalta osaltaan myös organisaatioiden madaltuminen ja toimintojen sekä riskien ulkoistaminen globalisaation seurauksena luovat paineita työmarkkinoille.

Samaan aikaan työnantajapuoli vaatii työvoimalta laaja-alaisuutta, joustavuutta ja pitkälle menevää erikoistumista. Työvoimaa velvoittaa yleisesti myös sitoutuminen yrityksen etuun. (Onnismaa 2003, 50-51.) Tällöin yksilöt joutuvat toimimaan ja suuntautumaan ammatillisesti ristiriitaisissa ja epäselvissä tilanteissa (Vähämöttönen 1998, 24). Tässä yhteydessä Onnismaa nostaa esiin Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan käsitteen, josta yhteiskunnallisen muutoksen myötä tuli 2000-luvun alkaessa entistä ajankohtaisempi (Onnismaa 2003, 54).

Mark L. Savickas on luonnehtinut kirjoituksissaan muuttuvien urien tematiikkaa. Savickas muodostaa urankehityksen teoriaansa perinteisemällä otteella, psykologisesta näkökulmasta. Hän

kyllä huomaa koko ajan muuttuvan kontekstin yksilöiden urakehityksessä ja haastaa myös omaa ajatteluaan vastaamaan näitä tarpeita. Esimerkiksi Savickas (2005) kuvaa artikkelissaan uran rakentumisen teoriaa (career construction theory) psykologisen prosessin kautta, jonka näkökulmina ovat yksilölliset eroavaisuudet, kehitys ja dynaamisuuden käsite. Tiivistetysti yksilöiden eroavaisuudet persoonallisuudessa, tavassa tehdä ja arvottaa asioita, vaikuttavat myös heidän urakehitykseensä. Psykologisen kehityksen näkökulmasta merkityksellistä uran luomisen kannalta on sopeutuminen ja yksilölliset tavat selviytyä ammatillisen kehityksen tehtävistä, ammatillisista siirtymistä sekä työn traumoista. (Savickas 2005, 44-45.)

Charles P. Chen (1998) pohtii artikkelissaan ammatillisen kehityksen ymmärtämistä. Hän viittaa muiden klassikkonimien ohella myös Superin ajatteluun todeten, että ”Superin elämänvaihe-malli (life-stage) käy järkeen ja on relevantti myös post-modernissa konstruktivismi-orientoituneessa keskustelussa” (Chen 1998, 448). Chen kuvaa yksilöllisen elämän uran kehityksen kompleksiseksi, koko elämän kestäväksi prosessiksi, jossa jokaisella roolilla on oma, tärkeä merkityksensä kokonaisuudelle. Ihminen muokkaa roolejaan dynaamisesti muutoksessa ja elämän siirtymissä.

Yksilön vuorovaikutus ympäristön kanssa muovaa ja edistää minän rakentumista sekä vaikuttaa näin ollen odotuksiin, arvoihin ja elämän valintoihin. Urakehityksen ymmärtäminen auttaa tutkimusta ja käytännön työtä koulutuksen kentällä. Tämä tarjoaa psykologista vahvistusta ihmisille sekä käytännön tietoa ja taitoa rakentaa oma urapolkunsa. (Chen 1998, 453.)

Muuttuvaan työelämään ja urakehityksen muutokseen on jo aiemmin tarttunut Mary Sue Richardson. Hän pohtii urakäsitettä yksilön työelämän ja ihmissuhteet läpäisevänä tekijänä, joka on käytännössä läsnä jatkuvasti yksilön elämässä. Hän painottaa kontekstisidonnaisuutta ja vapaata dialogia nykyajan urien tutkimuksessa. Richardson korostaa yksilöllisten kokemusten ja intohimojen vaikutusta valinnoissa sekä toivoo enemmän persoonakeskeisen lähestymistavan korostumista ammatinvalinnan ohjauksessa ja tutkimuksessa. Hän pitää uran muodostumisen kannalta tärkeänä vallitsevaa ympäristöä ja yksilön omaa ammatillista kokemusta sekä uralle annettuja merkityksiä.

Richardson näkee nopean muutoksen työelämässä ja työurien kehityksessä johtavan stressaantumiseen ja pahoinvointiin. Muutos kuitenkin tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia, joilla on sosiaalisia vaikutuksia. Toisaalta uusi ”uraideologia” palvelee laajasti elinkeinoelämän tarpeita ja

(Richardson 2000, 197.) Uuden uraideologian piirteet näyttävät soveltuvan kovan linjan talousajatteluun. Yksilön näkökulmasta näyttää siltä, että työelämän ja organisaatioiden vastuu hyvinvoinnista katoaa. Yksilö nähdään oman onnensa seppänä ja vastuullisena omasta urastaan, ja häneltä odotetaan löytyvän tähän riittävät voimavarat. Vaikka palkkatyötä ja muuta elämää ei keinotekoisesti eristettäisi toisistaan, jäävät taloudelliset realiteetit helposti tarkastelun ulkopuolelle. (Richardson 2002, 415; 1998, 5.)

Vuosien varrella monet uran valinnasta ja kehityksestä kiinnostuneet teoreetikot ovat arvostelleet Superin työtä. Muutama näistä tutkijoista on ehdottanut Superin rakenteiden lisäarviointia, parantamista ja laajentamista (Allison & Cossette 2007, 17). Esimerkiksi Herr (1997) löytää teoriasta useita tällaisia alueita (Herr 1997, 241–244) ja esittää seuraavat ”hyödylliset” parannukset Superin malleihin:

• Ammatillisen minäkäsityksen erityispiirteet ja niiden suhde ammatilliseen käyttäytymiseen voitaisiin määritellä.

• Superin käsitteisiin voitaisiin sisällyttää psykologian ja sosiologian uudet teoreettiset kehityslinjat.

• Superin toimenpiteet urakehityksen arvioimiseksi on integroitava neuvontaan. Herr suosittelee erityisesti C-DAC-mallin sisällyttämistä, joka sisältää hyödylliset työvaiheet uraohjauksen valmistelussa ja toteuttamisessa. (C-DAC-mallin esittelen lyhyesti ohjausta käsittelevässä luvussa)

• Marginaalissa olevien ryhmien (esim. eri etniset ryhmät ja vähemmistöt) urakäyttäytymiseen vaikuttavien muuttujien tutkimusta tulisi lisätä.

• Taloudellisten muutosten (esim. työn saatavuuden muuttuminen ja työpaikkojen väheneminen alakohtaisesti) vaikutusten ja urakäyttäytymiseen liittyvien sukupuoli- ja kulttuurieroja koskevien ideoiden lisääminen kaikkialle maailmaan on tarpeen (Herr 1997, 241).

Jepsen (1994) on työskennellyt Superin "Thematic Extrapolation Method" -teeman parissa.

Menetelmä perustuu alun perin Superin (1954) laatimaan malliin urien ennustettavuudesta. Jepsen (1994) pitää sitä lupaavana, mutta vielä testaamattomana uraohjauksen mallina. Hän on työstänyt teemaa erilaisesta näkökulmasta kuin Super. Hän on lähtenyt kehittämään mallia, joka hyödyntää henkilön aikaisempaa työhistoriaa ennustamaan tulevia uranäkymiä ja on tuonut näin ollen Superin alkuperäistä ajatusta lähemmäksi kontekstuaalisuutta. Savickas puolestaan on uskollisempi Superin lähestymistavalle. Savickas perustaa oman ajattelunsa Superin periaatteisiin. Hän on lisännyt teoriaan omia tulkintojaan sekä järjestänyt uudelleen Superin teoreettisia malleja ja käsityksiä.

Savickas on ensimmäisenä ”uutena” ehdotuksenaan koonnut yhteen Superin lähestymistavan taustalla olevat perusolettamukset ja toisena tehnyt yhteenvedon Superin ideoista siirtymiin ja pieniin kehityssykleihin (minisykli). Savickas täydentää Superin ajatuksia seuraavasti:

1. Yhteiskunta ja sen instituutiot rakentavat yksilön elämänkulun sosiaalisten roolien kautta.

Yksilön elämänrakenne, jota muokkaavat sosiaaliset prosessit, koostuvat ydin- ja ääreisrooleista. Tasapaino ydinrooleissa, kuten työ ja perhe, edistää vakautta, kun epätasapaino puolestaan aiheuttaa rasitusta.

2. Kasvun, tutkimisen, hallinnan ja irtautumisen minisykli tapahtuu siirtymässä urasta toiseen, samoin kuin aina, kun yksilön uraa uhkaavat epävakaat sosioekonomiset tai henkilökohtaiset tapahtumat, kuten sairaudet ja vammat, työpaikkojen sulkemiset ja yritysten lomautukset, työpaikkojen uudelleensuunnittelu ja automaatio.

3. Ammatillisen kehityksen tehtävät vauhdittavat uran rakentamista ja tuottavat valmiuksia näihin tehtäviin.

4. Keskustelut voivat edistää urakehitystä missä tahansa vaiheessa. Esimerkiksi käyttämällä yleisiä neuvontaprosesseja, kuten valmentaminen, kouluttaminen, fasilitointi, ohjaaminen, vaikuttaminen, mentorointi, muokkaaminen, organisointi, suunnittelu ja uudelleenjärjestely (Stone 1986), ohjaajat voivat käynnistää "mielekkäitä keskusteluja" muutoksen aikaansaamiseksi. (Savickas 2002, 154-157).

Savickas (2002) vahvistaa näiden muutosten avulla lähestymistapaansa uran rakentamisen teoriassa. Tässä teoriassa termi "ura" tarkoittaa heijastusta ammatilliseen käyttäytymiseen, ei itse ammatillista käyttäytymistä (Savickas 2002, 152). Teoriassa on yhteistä Superin kanssa kiinnostus siihen, kuinka yksilöt sopivat erilaisiin ammatteihin elämänsä tietyissä vaiheissa (Allison & Cossette 2007, 17-18).

Muuttuvaan työelämään liittyvät myös kysymykset vähemmistöjen ja marginaalissa olevien ryhmien mahdollisuuksia ja oikeuksista työelämässä. Monikulttuurinen ohjaus nousi voimakkaasti mukaan tähän keskusteluun 1980 - 1990-luvuilla. Super käsittelee aihetta melko marginaalisesti, mutta huomioi esityksessään vähemmistöjen tilanteet sekä tutkimuksen. Aihetta ovat nostaneet suuremmin esiin mm Skorikov (1998) ja häntä ennen Mary Sue Richardson (1993). Myös Onnismaa 2003 käsittelee tutkimuksessaan etnisten vähemmistöjen ammatillista ohjausta.

Ikään kuin jonkinlaisena yhteenvetona tämän tutkielman kontekstuaalisuus keskusteluun nostan Onnismaan (2003) tekemän merkittävän huomion: Tärkeimmät urankehityksen teoriat ovat olleet

yhteydessä tarkoitetaan 1980 - 2000-lukujen välistä aikaa, jolloin kontekstuaalisuus otettiin voimakkaasti teoreettisen tarkastelun kohteeksi ja alettiin muodostaa teorioita sen vaikutuksesta yksilön elämään ja urakehitykseen. Alkuperäisessä, pohjoisamerikkalaisessa teoriaperinnössä yksilön ja ympäristön suhdetta ei ole voitu jäsentää sillä tavalla, jossa huomioitaisiin tyydyttävästi urakehitykseen kokonaisvaltaisesti vaikuttavia tekijöitä. (Collin 1997, 436–437.) Merkittävimmät teoriat käsittelevät ihmisen ja ympäristön suhdetta vuorovaikutteisena pikemminkin kuin yhteisenä konstruointina. (Onnismaa 2003, 69-70.) Aiemmin myös Richardson (1993) on pohtinut konstruktivista lähestymistapaa uratutkimukseen. Onnismaa (2003) nostaa keskusteluun muutamia teorioita, joita on kehitetty valtavirran ulkopuolella. Näistä esimerkkinä Onnismaa esittää ”yksilön uraa kontekstualisoivia ja ekologisia urateorioita ja -malleja, joista tunnetuin lienee Bronfenbrennerin ekologinen malli mikro-, meso-, ekso- ja makrosysteemeineen. Vondracek linkitti Bronfenbrennerin mallin kehitykselliseen urateoriaansa. (Vondracek ym., 1986; Bronfenbrenner 1979; Collin 1997.)” (Onnismaa 2003, 69.)

Lähtökohtaisesti lienee selvää, että uratutkimuksen täytyy vastata vallitsevaan muutoksen ja kehityksen huimaan nopeutumiseen. Uran kontekstuointi on hyvä lähtökohta, kun halutaan ymmärtää urien muotoutumista. Näkisin kuitenkin, että tulevaisuudessa tarvitaan tutkimusta erilaisista lähtökohdista, johon esimerkiksi uran näkeminen konstruktiona tuo uutta ulottuvuutta.

En kuitenkaan halua unohtaa Superia, jonka teoreettiset saavutukset ovat tässä tutkielmassa keskiössä. Superin teoreettinen ”kehikko” tarjoaa mielestäni eväitä tutkimukseen myös tulevaisuudessa. Asia on näkökulmakysymys.

Ohjausta Superilaisittain

Super tiedostaa ja tiivistää kirjassaan amerikkalaisen ohjauksen tradition sekä historialliset lähtökohdat hänen teoreettiselle ajattelulleen. Hän esittää perusteet ammatillisen ohjauksen tarpeellisuudelle. Super viittasi ensimmäisessä esityksissään käsityksiin, jotka ovat eläneet amerikkalaisten ihmisten mielissä sekä identiteeteissä. Hänen havaintojensa mukaan nämä käsitykset, uskomukset ja traditiot nousivat esiin yksilökohtaisesti ammatinvalintaprosessin aikana.

Kansalaisen käsitys siitä, että ”kovasta työstä palkitaan” sekä ”Amerikassa haaveet toteutuvat”

olivat edelleen varsin vahvoja kokemuksia kansalaisten keskuudessa. Tämän vuoksi työllistymistä kouluttautumisen jälkeen pidettiin lähes itsestään selvyytenä. Tämä johti siihen, että pysyvä työpaikka pyrittiin löytämään jo hyvin nuoressa iässä. (Super 1942, 25.)

1960- ja 1970-lukujen taitteessa Super jatkoi teoreettista kehittelyä psykologisista lähtökohdista ja tarkensi samalla ammatinvalinnan- ja uraohjauksen merkitystä. Hän teki ikään kuin yhteenvetoa havainnoistaan ja summasi ammatinvalinnanohjauksen tutkimusta vuosisadan alkupuolelta lähtien.

Ohjauksen tutkimuksessa painottuivat psykologiset testit, joiden määrä kasvoi merkittävästi heti toisen maailmansodan jälkeen. Testauksia tehtiin aluksi sodasta kotiutuville nuorille miehille.

Testaukset kuuluivat systemaattisesti sotilaiden sopeuttamista takaisin siviilielämään tukevaan ohjelmaan, mutta vähitellen testit laajenivat käsittämään myös nuoria, jotka olivat aloittamassa uusia opintoja tai siirtymässä työelämään. Näin ollen myös naiset pääsivät osallistumaan testauksiin. (Super & Bohm 1970, 175-176.)

Sotilaiden kotiutumiseen liittyvien testitulosten ohella Super nosti tarkasteluun Campbellin pitkittäistutkimuksen, jossa oli seurattu ohjauksen vaikutuksia 25 vuoden aikana. Tutkimusohjelma oli aloitettu jo 1920-luvulla ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja seurannat olivat jatkuneet varsin onnistuneesti 1940-luvulle, aina toiseen maailmansotaan saakka. Seurantatutkimuksen anti oli lyhyesti ilmaistuna positiivinen. Ohjaus- ja opastuspalveluita koulutusvalintoihin, ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun saaneet olivat pääsääntöisesti menestyneet valinnoissaan ja elämässään paremmin kuin ohjauspalvelujen ulkopuolelle jäänyt verrokkiryhmä. Myös yllä mainitusta Sotilaiden kotiuttamisohjelmasta saatiin hyviä tuloksia. (Super & Bohm 1970, 178-179.)