Liikuntamotivaatioon ja -harrastukseen vaikuttavat tekijät 40-65-vuotiailla miehillä

LIIKUNTAMOTIVAATIOON JA -HARRASTUKSEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 40-65–VUOTIAILLA

MIEHILLÄ

Jere Asikainen Pro gradu -tutkielma Liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2016

Liikuntalääketiede

ASIKAINEN, JERE: Liikuntamotivaatioon ja – harrastukseen vaikuttavat tekijät 40–65- vuotiailla miehillä.

Pro gradu -tutkielma, 61 sivua, 1 liitettä (7 sivua)

Ohjaajat: FT, dosentti Mika Venojärvi, TtM Juha Kokkonen Toukokuu 2016

Avainsanat: fyysinen aktiivisuus, motivaatio, elämänmuutokset

Säännöllinen liikunta auttaa hoitamaan ja ennaltaehkäisemään useita epäterveellisistä elintavoista johtuvia kroonisia sairauksia. Liikunnan avulla saavutetut terveyshyödyt menetetään, jos säännöllinen liikunta lopetetaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat liikuntaharrastukseen ja -motivaatioon sekä auttavat liikuntaharrastuksen aloittamisessa ja ylläpitämisessä.

Tutkimusaineisto kerättiin osana NowaStep-tutkimusta, joka oli liikuntainterventiotutkimus, johon osallistui 40–65-vuotiaita miehiä (n=115), joilla oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Liikuntamotivaatiota kartoitettiin 12 kuukautta liikuntaintervention jälkeen ”Liikuntamotivaatio”-kyselylomakkeella (n=105).

Liikuntamotivaatiokyselyn tuloksia verrattiin myös osallistujien täyttämään fyysisen aktiivisuuden kyselyyn (n=104), jossa kysyttiin liikuntakäyttäytymistä edellisen vuoden ajalta.

Tutkimuksen perusteella terveyteen ja fyysiseen kuntoon liittyvät tekijät olivat tärkeimpiä syitä harrastaa liikuntaa. Ainoastaan pallopelejä harrastavat vastaajat nostivat hauskuuden ja sosiaalisen toiminnan terveydellisiä tekijöitä tärkeämmiksi syiksi harrastaa liikuntaa. Vastaajien liikuntaan liittyvät tavoitteet koskivat terveyttä ja kuntoa (80 % vastaajista). Tärkeimmät liikunnasta saatavat edut olivat olen virkeämpi (78 %) sekä parempi terveys (74 %).

Liikunnan harrastamisella ryhmässä koettiin olevan positiivista vaikutusta liikuntamotivaatioon. Erityisesti läheisiltä ja kavereilta saatava kannustus viittasi suurempaan liikunnan harrastusmäärään. Suosituimpana keinona kannustaa liikuntaan pidettiin pyytämistä mukaan liikkumaan (87 %), liikunnan terveyshyödyistä kertomisen ollessa toiseksi suosituin keino (35 %).

Vastaajat kokivat, että vapaa-ajan määrään vaikuttavat elämäntilanteet vaikuttivat heidän liikuntaharrastukseen. Vapaa-aikaa vähentävät tapahtumat, kuten lapsen syntymä ja työelämän muutokset, koettiin liikuntaharrastukeen negatiivisesti vaikuttaneina asioina, vapaa-ajan määrää lisäävät elämäntilanteet, lasten muutto pois kotoa ja eläköityminen, koettiin vaikuttaneen positiivisesti. Muita vaikuttaneita elämäntilanteita olivat muutokset terveydessä, joista vammat ja onnettomuudet vaikuttivat negatiivisesti ja koetun terveyden heikkeneminen positiivisesti. Myös asumisessa tapahtuneet muutokset vaikuttivat liikuntaharrastukseen negatiivisesti.

Exercise Medicine

ASIKAINEN, JERE: Factors affecting exercise motivation and exercise habits in 40–65- year-old men.

Master’s thesis, 61 pages, 1 appendix (7 pages)

Supervisor: PhD, adjunct professor Mika Venojärvi, M.Sc. Juha Kokkonen May 2016

Keywords: exercise, motivation, life change events

Regular exercise promotes health and prevents diseases linked to poor health choices.

Gained health benefits are lost if regular exercise is discontinued. The aim of this thesis was to find out factors affecting exercise habits and motivation, and factors that help begin and maintain regular recreational exercise.

The data was collected as part of Nowastep study, which was exercise intervention study for 40–65-year-old men (n=115) with elevated risk of type 2 diabetes. Exercise motivation was surveyed with exercise motivation query (n=105) 12 months after exercise intervention. Also physical activity data (n=104) from past 12 months was compared to the results of exercise motivation query.

According to study, health and physical fitness were most important reasons to engage in exercise. Only people engaging in ball games preferred pleasure and social activity over health factors in exercise. Also participants’ exercise goals were associated with health and physical fitness (80 % of respondents). Most important gains from exercise were vigour (78 %) and better health (74 %).

Partaking exercise in group was seen as positive influence in exercise motivation.

Especially encouraging from close relatives and friends suggested greater amount of exercise. The most popular way of encourage was asking person to partake exercise (87

%), second most popular way was telling the health benefits of exercise (35 %).

According to participants, life change events affecting in exercise behavior were related to amount of leisure time. Events diminishing leisure time, for example birth of a child or changes at work, had negative effect on exercise. Events increasing leisure time, children moving away from home and retirement, had positive effect on exercise. Other life change events affecting in exercise behavior were changes in health, injuries and accidents had negative effect and self-rated deterioration of health had positive effect. Also changes in living affected negatively in exercise behavior.

1 JOHDANTO ... 4

2 KIRJALLISUUSKATSAUS ... 5

2.1 Liikunnan määrittely ... 5

2.2 Liikuntamotivaatio ... 6

2.2.1 Motivaation määrittely ... 6

2.2.2 Itseohjautuvuusteoria... 7

2.2.3 Itseohjautuvuusteoria ja liikunta ... 12

2.2.4 Tavoiteorientaatioteoria... 13

2.2.5 Tavoiteorientaatioteoria ja liikunta ... 17

2.3 Liikuntamotiivit ... 17

2.3.1 Liikuntamotiivien määrittely ... 17

2.3.2 Liikuntamotiivit ja liikunta ... 19

2.4 Liikuntaharrastukseen vaikuttavat elämäntilanteet ... 20

2.4.1 Muutokset työllisyydessä ... 20

2.4.2 Muutokset asumisessa ... 21

2.4.3 Muutokset terveydessä ... 22

2.4.4 Muutokset parisuhteessa... 23

2.4.5 Muutokset perheen rakenteissa ... 23

2.5 Liikunnan terveysvaikutukset... 24

2.5.1 Terveysliikuntasuositukset ... 25

2.5.2 Liikuntakäyttäytyminen kroonisesti sairailla ... 25

3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET ... 29

4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 30

4.1 NowaStep-hanke ja tutkimuksen aineisto ... 30

4.2 Menetelmät ... 31

4.3 Tilastolliset analyysit ... 33

5 TULOKSET ... 34

5.1 Liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät... 34

5.2 Liikuntaan vaikuttavat elämäntilanteet ... 38

5.2.1 Muutokset työllisyydessä ... 38

5.2.2 Muutokset asumisessa ... 39

5.2.3 Muutokset terveydessä ... 39

5.2.6 Liikunnallisuuteen vaikuttavat tekijät nykyisessä elämäntilanteessa ... 40

5.3 Liikunnallisen elämäntapamuutokseen vaikuttavat tekijät... 41

6 POHDINTA... 46

6.1 Tulosten tarkastelu ... 46

6.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 49

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 52

LIITTEET

Liite 1. Liikuntamotivaatio -kyselylomake

1 JOHDANTO

Yhä suurempi osa ihmisistä kärsii kroonisista elintasosairauksista, joiden tärkeimpänä aiheuttajana voidaan pitää epäterveellisiä elintapoja. Nämä elintavat, kuten epäterveellinen ruokavalio ja liian vähäinen fyysinen aktiivisuus, aiheuttavat esimerkiksi liikalihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia sekä aineenvaihdunnallisia sairauksia.

Fyysinen aktiivisuus ja liikunta auttavat ennaltaehkäisemään ja hoitamaan näitä sairauksia. (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008, Liikunta. Käypä hoito -suositus 2016)

Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan useita suoria ja epäsuoria terveysvaikutuksia.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että sillä voidaan vähentää tai hoitaa esim. sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetesta (T2D), tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä se auttaa painonhallinnassa. Näiden terveyshyötyjen on kuitenkin todettu häviävän, mikäli säännöllinen liikunta lopetetaan. (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008, Liikunta. Käypä hoito -suositus 2016)

Koska parhaat terveyshyödyt saadaan vain harrastamalla liikuntaa säännöllisesti, henkilön tulee olla motivoitunut liikunnan harrastamiseen. Liikuntamotivaatio on moniselitteinen käsite, siihen vaikuttaa mm. henkilökohtaiset tavoitteet, mieltymykset sekä perustarpeet (Roy Chowdhury 2012). Liikunnan harrastamiseen vaikuttavat useat tekijät, esimerkiksi muutokset elämäntilanteissa, kuten muutokset parisuhteessa tai asumisessa, voivat vaikuttaa harrastetun liikunnan määrään (Allender ym. 2008). Myös motiivit liikkua voivat vaihdella eri elämänvaiheissa ja harrastuksissa, esim.

painonhallinta tai liikunnasta nauttiminen ja kehittyminen (Ingledew ja Markland 2008).

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat liikuntaharrastukseen ja – motivaatioon sekä auttavat liikuntaharrastuksen aloittamisessa ja ylläpitämisessä. Tutkimuksen aineistona oli Nowastep-tutkimuksen (Venojärvi ym.

2013) yhteydessä suoritettua liikuntamotivaatiokysely, jonka perusteella pyrittiin kartoittamaan 40–65-vuotiaiden miesten liikuntamotivaatiota 12 kuukautta liikuntaintervention jälkeen.

2 KIRJALLISUUSKATSAUS

2.1 Liikunnan määrittely

Liikunta ja fyysinen aktiivisuus ovat termejä, jotka tarkoittavat lihasten avulla tapahtuvaa liikkumista, joka kuluttaa energiaa ja on positiivisesti yhteydessä fyysiseen kuntoon.

Liikunta tarkoittaa ennalta suunniteltua ja toistuvaa liikkumista, jolla pyritään ylläpitämään tai parantamaan fyysisen kunnon osa-alueita, se on yksi fyysisen aktiivisuuden alalaji. (Caspersen ym. 1985, Liikuntaan liittyviä määritelmiä. Lisätietoa aiheesta 2015)

Termejä fyysinen aktiivisuus ja liikunta käytetään usein puhekielessä rinnakkain, jolloin niiden merkitykset sekoittuvat. Liikunta sanaa käytetään usein kuvaamaan myös aktiviteetteja, joilla ei pyritä saavuttamaan liikunnan aiheuttamia muutoksia fyysisessä kunnossa, tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi kodinhoidolliset tehtävät, marjastus tai muu arkiliikunta (Caspersen ym. 1985). Liikunta termiä korostetaan usein käyttämällä sanaa vapaa-ajanliikunta tai kuntoliikunta, jolloin liikkuminen tapahtuu tarkoituksenmukaisesti ja sen tarkoituksena on liikuntasuoritus itsessään (Liikuntaan liittyviä määritelmiä.

Lisätietoa aiheesta 2015).

Myös termi harrastaa liikuntaa saa kansan kielessä useita merkityksiä. Harrastaa liikuntaa voi tarkoittaa yhtä liikuntasuoritusta tai pysyvämpää liikuntaharrastusta. Liikunnan harrastamista on määritetty suomalaisissa tilastollisissa tutkimuksissa siten, että liikunnan harrastaja harrastaa liikuntaa vähintään kerran viikossa, aktiivinen liikunnan harrastaja harrastaa vähintään kolmena päivänä viikossa. Aktiivinen liikunnan lajiharrastaja määritellään henkilöksi, joka on viimeisen 12 kuukauden aikana harrastanut jotakin lajia noin kerran viikossa ainakin muutaman kuukauden ajan. (Suomen virallinen tilasto (SVT) 2005)

”Liikuntamotivaatio”-kyselylomake, jolla tutkimusaineisto on kerätty, ei erottele termien liikunta, fyysinen aktiivisuus tai liikunnan harrastaminen käyttöä toisistaan, joten ei voida tietää, minkä tyyppistä fyysistä aktiivisuutta tutkittava on tarkoittanut vastauksellaan.

Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa termien liikunta, fyysinen aktiivisuus ja harrastaa

liikuntaa alle luokitellaan kaikki fyysinen aktiivisuus, jonka tutkittava on merkannut

”Liikuntamotivaatio”-kyselylomakkeeseen.

2.2 Liikuntamotivaatio

2.2.1 Motivaation määrittely

Motivaatio on käsitteenä moninainen ja sen ympärille on muodostunut useita eri teorioita (Grossman 1979, Lang ym. 1998, Cashmore 2002). Biologisessa näkökulmassa motivaatiota voidaan pitää tarpeiden aiheuttamina psykologisina toimintoina, jotka ohjaavat käytöstä kohti jotain päämäärää. Tällaisina toimintoina pidetään esimerkiksi nälkää, joka ohjaa henkilöä syömään tai seksuaalista kiihottumista, joka johtaa lisääntymiseen. Biologisesti motivaatiota on tutkittu lähinnä fysiologisten tarpeiden ja käyttäytymisen osalta, mielihyvä ja selviytyminen, joille on määritetty tarkat fysiologiset reitit aivoissa (Grossman 1979, Lang ym. 1998). Joissain määritelmissä motivaatio on yksinkertaistettu synnynnäiseksi tarpeeksi tehdä jotain, jotta keskushermosto pysyy optimaalisesti aktivoituna (Grossman 1979).

Motivaation psykologinen määrittely on huomattavasti laajempi kuin biologinen määrittely, se on jaoteltu useisiin eri alalajeihin, kuten työ- ja yleismotivaatioon sekä tarveteoriaan. Motivaatiota pidetään useimmiten haluna tai tarpeena tehdä jotain, tai haluna saavuttaa jokin tietty tavoite; miksi teemme tai olemme tekemättä jotain.

Motivaation syntyä voidaan pitää useiden ulkoisten tai sisäisten tekijöiden tuloksena.

Useiden eri näkemysten ja teorioiden vuoksi ei kuitenkaan ole voitu kehittää yhtenäistä mittaria mittaamaan motivaatiota. Motivaatiota on teoreettinen konsepti, sillä se ei ole todellinen tai itsenäisesti havaittava, vaan motivaatiota mitataan sen aiheuttamien tekojen perusteella. (Keegan ym. 2011)

Tässä tutkimuksessa käytetään motivaatioteorioista itseohjautuvuus- ja tavoiteorientaatioteoriaa, joita on käytetty usein liikunnan ja motivaation välistä yhteyttä tutkittaessa. Nämä teoriat ovat toisiaan täydentäviä ja niitä käytetään usein yhdessä (Standage ym. 2003, Roy Chowdhury 2012). Lisäksi nämä motivaatioteoriat ovat myös

useiden liikuntamotivaatiota mittaavan mittarin perusteena (Roy Chowdhury 2012).

Tässä tutkimuksessa käytetty kyselylomake ei perustu valmiiseen mittariin, mutta useat sen kysymyksistä ovat itseohjautuvuus- ja tavoiteorientaatioteorian mukaisia.

2.2.2 Itseohjautuvuusteoria

Itseohjautuvuusteoria, Self Determination Theory, perustuu kuuteen eri alateoriaan – Organismic Integration Theory (OIT), Cognitive Evaluation Theory (CET), Causality Orientation Theory (COT), Basic Psychological Needs Theory (BPNT), Goal Contents Theory (GCT) ja Relationship Motivation Theory (RMT). (Deci ja Ryan 2000, Ryan ja Deci 2000)

OIT pyrkii selittämään motivaatiota sen synnyn perusteella, onko motivaatio sisäsyntyistä vai ulkoisten vaikuttimien aikaansaamaa. Motivaatioon vaikuttaa tekijät, jotka joko myötävaikuttavat tai estävät sisäisen motivaation syntyä. OIT määrittää kuusi eri motivaation tasoa: amotivaatio, neljä ulkoisen motivaation tasoa sekä sisäisen motivaation (taulukko 1). Ulkoisen motivaation tasot vaihtelevat ulkoisesta sääntelystä, jolloin motivoivana tekijänä ovat esim. palkkio tai rangaistuksen välttäminen, integraatioon, jossa henkilöllä on esim. yhtenevät arvot ja tavoitteet ryhmän kanssa, jolloin henkilö työskentelee ryhmän eduksi. Eri motivaation asteiden säätelyä määrittelevät piirteet sekä autonomia ja sisäistyksen aste on esitetty taulukossa 2.

Tavoiteltavin motivaation muoto on sisäinen motivaatio, jolloin henkilö toimii omien mielihalujen ja mielenkiintonsa vuoksi. OIT:n sisältö, eli sisä- ja ulkosyntyinen motivaatio, on itseohjautuvuusteorian lähtökohta, johon kaikki muut alateoriat vaikuttavat. (Ryan ja Deci 2000)

CET korostaa henkilön subjektiivista suhtautumista tekemistä ja ympäristöä kohtaan.

Esimerkiksi tekemisen sopiva haastavuus sekä tekemisestä saatava palaute ovat osa henkilön subjektiivista kokemusta, mitkä CET:n mukaan vaikuttavat motivaation syntyyn. Henkilön omat kognitiiviset prosessit siis määrittävät toimintaan liittyvän motivaation määrän ja laadun. (Ryan ja Deci 2000)

COT mittaa motivaatiota sen perusteella, toimiiko yksilö omien halujen ja arvojen mukaan vai ulkoa määrättyjen rajojen ja palkkioiden mukaisesti. Ihmisten halu toimia omaan tahtoon perustuen tai muiden kontrollin alaisena vaihtelee yksilöiden välillä.

COT:n mukaisesti tämä voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Autonominen orientaatio, jossa henkilö nauttii sopivasti haastavista ja hänelle merkityksellisistä tehtävistä. Kontrolloitu orientaatio, jossa joku ulkoinen taho määrittää henkilön tehtäviä, jolloin tehtäviä tehdään usein palkkion tai statuksen vuoksi. Persoonaton orientaatio, jossa henkilö ei tunne kontrolloivansa omia tekemisiään ja näin saavuttavansa haluttuja tavoitteita. COT:n mukaan autonomisempi orientaatio lisää motivaation määrää. (Deci ja Ryan 1985)

BPNT perustuu kolmeen psykologiseen perustarpeeseen; autonomiaan, kyvykkyyteen ja yhteisöllisyyteen. Autonomia tarkoittaa ihmisen tarvetta olla vapaa päättämään omista tekemisistä. Kyvykkyys tarkoittaa ihmisen tarvetta kokea pystyvänsä tekemään tehtävänsä ja selviämään haasteista. Yhteisöllisyys tarkoittaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin sekä tuntea olevansa välitetty ja välittää toisista. Mikäli henkilö pystyy saavuttamaan toiminnassaan kaikki kolme psykologista perustarvetta, tilanne on mahdollisimman hyvä lähtökohta motivaation synnylle. (Deci ja Ryan 2000)

GCT erittelee sisäiset ja ulkoiset tavoitteet, sekä niiden vaikutukset motivaatioon ja hyvinvointiin. Sisäisiä tavoitteita, kuten terveys ja henkilökohtainen kasvu, pidetään positiivisina vaikuttajina psyykkiseen hyvinvointiin sekä tuottavat itsessään psykologisiin perustarpeisiin liittyvää tyydytystä. Ulkoiset tavoitteet, kuten maine ja taloudellinen menestys, perustuvat vertailuun ja hyväksynnän hakemiseen muilta tahoilta. Ulkoiset tavoitteet heikentävät hyvinvointia, eivätkä ne mahdollista henkilön toimimista optimaalisesti. Henkilöiden joilla on ulkoisia elämäntavoitteita, on todettu olevan vähemmän tyytyväisiä elämäänsä, sekä heillä on matalampi itsetunto ja ovat huonompia toteuttamaan itseänsä. (Vansteenkiste ja Lens 2006)

RMT korostaa ihmissuhteiden merkitystä motivaatiolle. Ihmissuhteet, esim. pari- tai ystävyyssuhde, lisäävät henkilön hyvinvointia ja täyttävät psykologista perustarvetta yhteisöllisyydestä. Optimaalisessa ihmissuhteessa tuetaan henkilön autonomiaa, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä. (Deci ja Ryan 2014)

Decin ja Ryanin (2000) mukaan itseohjautuvuusteorian perustuu ajatukseen ihmisestä, joka pyrkii kasvamaan henkisesti ja kasvun myötä liittämään itsensä osaksi laajempaa sosiaalista yhteisöä. Teorian mukaan itsensä kehittämisen lähtökohtana on tarve kuulua johonkin itseään kiinnostavaan yhteisöön. Kuuluessaan sopivaan yhteisöön ihminen pystyy parhaalla mahdollisella tavalla täyttämään psykologiset perustarpeet, minkä myötä motivaatio, tehokkuus ja kehittyminen maksimoituvat; ihminen on elinvoimainen ja henkisesti hyvinvoiva. Mikäli perustarpeet eivät tule tyydytetyiksi henkilön motivaatio ja luonnollinen kehittymisen tarve häviää, mikä johtaa eristäytymiseen joukosta ja tehokkuus kärsii.

Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmiset sitoutuvat sellaisiin toimintoihin, joita he pitävät mielenkiintoisina; mikä johtaa teorian perusajatukseen kasvusta. Kun ihminen tekee mielenkiintoiseksi kokemiaan asioita, hän kokee samalla mielihyvää, mikä motivoi henkilöä jatkamaan tekemistä, jolloin hänen toimintaa ohjaa sisäinen motivaatio. Mikäli henkilöllä on puutteita edellä läpi käydyissä osateorioiden tekijöissä, sitä todennäköisemmin hänen motivaationsa syntyy ulkoisista tekijöistä, eikä henkilön tehokkuus nouse optimaaliselle tasolle. Mikäli toiminta perustuu ulkoiseen motivaatioon, se todennäköisesti lopetetaan samalla kun palkkiot poistuvat. (Deci ja Ryan 2000)

TAULUKKO 1. Itseohjautuvuusjatkumo. Motivaation sekä säätelyn tyyppi, sekä koettu kausaliteetti itseohjautumisen asteen mukaan. (Deci ja Ryan 2000)

Käyttäytyminen Ei-itseohjautunut ………. Itseohjautunut

Motivaation

tyyppi Amotivaatio Ulkoinen motivaatio Sisäinen motivaatio

Säätelyn tyyppi Ei säätelyä Ulkoinen säätely Introjektio Identifikaatio Integraatio Sisäinen säätely

Koettu

kausaliteetti Persoonaton Ulkoinen Jokseenkin ulkoinen

Jokseenkin

sisäinen Sisäinen Sisäinen

TAULUKKO 2. Motivaatioasteiden säätelyä määrittelevät piirteet sekä autonomia ja sisäistyksen aste. (Hagger ja Chatzisarantis 2005)

Motivaation

tyyppi Amotivaatio Ulkoinen motivaatio Sisäinen motivaatio

Säätelyn tyyppi Amotivaatio Ulkoinen säätely Introjektio Identifikaatio Integraatio Sisäinen säätely

Säätelyä määritteleviä ominaispiirteitä

Tarkoituksellisuuden ja henkilökohtaisen vaikutuksen puute

Ulkoinen syy, palkkio tai rangaistus

Ulkoisen paheksunnan välttäminen (häpeä) tai hyväksynnän saaminen (itsetunto)

Sisäisten arvojen vuoksi, esim.

uuden taidon oppiminen, mikä tuottaa tyydytystä

Tunnettu käytös, joka on osa käytösmalleja, jotka täyttävät psykologisia tarpeita

Nautinto, mielihyvä ja huvi; ei

havaittavaa säätelyä

Sijoittuminen autonomian jatkumolla

Kontrolloidut motiivit (Heikko autonomia)

Autonomiset motiivit (Voimakas autonomia)

Sisäistämisen aste

Heikko sisäistys

Voimakas sisäistys Integroitu

2.2.3 Itseohjautuvuusteoria ja liikunta

Liikunnan harrastamiseen ja harrastuksen aloittamiseen liittyy usein muita motiiveja kuin liikunnasta nauttiminen, esim. terveyshyödyt tai kehon muokkaus. Jotta ulkoisen motivaation aikaansaama vaikutus olisi mahdollisimman hyvä, tulee henkilön motivaationa olla se, että hän henkilökohtaisesti arvostaa esim. liikunnasta saatavia terveyshyötyjä. Tällöin henkilön liikunnan harrastaminen perustuu autonomisiin motiiveihin, jolloin motivaation säätelyn tyyppinä on Integraatio (ks. taulukko 2). Mikäli henkilö liikkuu sen takia, että haluaa esim. muokata ulkonäköään, hän mahdollisesti pyrkii välttämään ulkoista paheksuntaa tai saamaan hyväksyntää, jolloin motivaation säätelyn tyyppinä on Introjektio. Tällöin liikunta harrastuksen jatkumista pidetään epätodennäköisempänä kuin edellä, koska liikunnan harrastamisen autonomia on heikompi. Näin ollen myös lääkäriltä tuleva kehotus lisätä liikuntaa terveyden parantamiseksi voikin olla liikuntaharrastusta estävää, koska henkilö kokee tulevansa pakotetuksi liikkumaan (Silva ym. 2008).

Itseohjautuvuusteorian ja liikunnan harrastamisen välillä on löydetty useita positiivisia korrelaatioita. Teixeiran ym. (2012) tekemässä 66 empiiristä tutkimusta kattavassa systemaattisessa katsauksessa on todettu, että autonomiset motivaation muodot johtavat suurempiin liikuntamääriin kuin ulkoisesti määrätty liikunta. Lisäksi liikunta on todennäköisesti raskaampaa kuin matalan autonomisen motivaation omaavilla henkilöillä. Liikunnan huomattiin lisääntyvän, mikäli motivaation säätelyn tyyppi oli identifikaatio tai sisäinen säätely, mutta sisäinen säätely sitoutti henkilöt todennäköisesti pidemmäksi ajaksi säännölliseen liikuntaa. Myös sisäiseen motivaatioon liittyvät tavoitteet, kuten sosiaalinen sitoutuminen, haastavuus ja taitojen kehittäminen ovat yhteydessä lisääntyneeseen liikunnan harrastamiseen useissa eri ihmisryhmissä.

Silvan ym. (2008) mukaan liikuntaharrastuksessa on sisäisen motivaation lisäksi usein rinnalla myös ulkoisia motiiveja. Pelkkä sisäinen motivaatio ei välttämättä riitä harrastuksen pitkäaikaiseen jatkamiseen, vaan henkilöillä nautinnon lisänä olevat konkreettiset tavoitteet, esim. kehittyminen, ovat osa liikuntaharrastusta tukevia tekijöitä (Mullan ja Markland 1997, Silva ym. 2008). Joissain tutkimuksissa on jopa todettu identifikaatio säätelyn olleen todennäköisempi säännöllisen liikunnan ennustaja kuin

sisäisen säätelyn (Hagger ja Chatzisarantis 2005). Kaikkien autonomisesti säädeltyjen motivaatiotasojen on kuitenkin todettu olevan yhteydessä lisääntyneeseen liikunnan harrastukseen (Teixeira ym. 2012).

Itseohjautuvuusteoriaan kuuluvien psykologisten perustarpeiden täyttymisen on todettu lisäävän aikomusta liikuntaan (Standage ym. 2003). Niillä on osoitettu olevan positiivinen vaikutus esim. koululiikuntaan osallistuvilla (Standage ym. 2003), yli 55- vuotiailla (Kirkland ym. 2011) sekä huippu-urheilijoilla (Chin ym. 2012). Kyvykkyyden ja autonomian on todettu olevan liikunnan kanssa positiivisesti korreloivia perustarpeita.

Yhteisöllisyyden osalta on saatu ristiriitaisia tuloksia, mutta sen ei ole todettu korreloivan negatiivisesti liikunnan harrastamiseen (Teixeira ym. 2012).

Teixeira ym. (2012) huomauttavat katsauksessaan, että tutkimuksia tulee vielä tehdä siitä, kuinka itseohjautuvuusteoria saadaan parhaalla mahdollisella tavalla osaksi fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistämistä. Tutkimuksen mukaan liikunnan edistämisessä tulisi ottaa entistä voimakkaammin huomioon eri ihmisryhmät iän, sukupuolen, terveydentilan ja sosiaalisten tekijöiden suhteen. Näin liikunnan edistäminen saataisiin kohdennettua paremmin eri ihmisryhmille.

2.2.4 Tavoiteorientaatioteoria

Tavoiteorientaatioteoria, Achievement Goal Theory, perustuu tehtävä- ja suoritusorientoituneeseen motivaation syntyyn. Ihmiset määrittävät eri tavoilla tavoitteissa onnistumisen, he määrittävät sen omaan tarkoitukseen ja tavoitetasoon suhteuttaen. Tavoitteiden edistymistä seurataan ja pyritään saavuttamaan tilanne, jossa tavoite koetaan saavutetuksi. Nämä tavoitteet voivat olla tehtävä- tai suoritusorientoituneita. (Nicholls 1984)

Tehtäväorientoituneet henkilöt haluavat oppia uusia taitoja sekä kehittyä niissä, mistä he saavat tyydytystä. Tehtäväorientaatiossa pyritään kehittämään omaa taitoa ja saavuttamaan tietty haluttu suoritustaso. Tämän tason tehtäväorientoitunut henkilö määrittää omaan aiempaan suoritustasoon nähden, esim. osumatarkkuus koripallon vapaaheitossa tai suoritustekniikan puhtaus. Tehtävät ja harjoitustaso ovat

sopivimmillaan, kun onnistumisen todennäköisyys harjoittelussa on kohtalainen. Tällöin henkilö voi kokea onnistumisen tunteita, mutta se ei ole liian helppoa; henkilö kokee vaivannäön johtavan tehtävän hallintaan ja kasvaneeseen kyvykkyyteen. (Nicholls 1984)

Suoritusorientoituneet henkilöt määrittävät oman onnistumisen verrattuna muiden henkilöiden suorituksiin, jolloin onnistumiseksi määrittyy usein toisen voittaminen, esim.

enemmän pisteitä tai nopeampi aika. Suoritusorientoituneet henkilöt siis pyrkivät tuomaan esiin oman kyvykkyytensä verrattuna muihin. Myös suoritusorientoituneilla henkilöillä kohtalainen harjoitustaso tuottaa eniten onnistumisen tunteita, mikäli heidän kokema kyvykkyytensä tehtävässä on korkea. Mikäli henkilö kokee omaavansa matalan kyvykkyyden tehtävään, hän todennäköisemmin uskoo epäonnistuvansa, eikä näin ollen sitoudu tehtävään. Myös toistuvat epäonnistumisen tunteet voivat johtaa siihen, että henkilö ei koe olevansa kyvykäs tehtävään, jolloin hän ei enää palaa siihen. (Nicholls 1984)

Elliot ja Church (1997) esittivät, että tavoiteorientaatioteorian tehtävä- ja suoritusorientaatioiden lisäksi on myös välttämisorientaatio. Tämän perusteella on muodostettu 2 x 2-malli (taulukko 3), joka ottaa huomioon välttämisorientaatiot (Elliot ja McGregor 2001).

TAULUKKO 3. Tavoiteorientaatioteorian 2 x 2-malli. Kompetenssin kaksi ulottuvuutta, sisäinen ja normatiivinen kompetenssi, positiivisena ja negatiivisena arvona. (Elliot ja McGregor 2001)

Definitio Sisäinen

(taito)

Normatiivinen (suorituskyky)

Valenssi

Positiivinen (onnistumiseen

pyrkivä)

Tehtäväorientoitunut tavoite

Suoritusorientoitunut tavoite Negatiivinen

(epäonnistumista välttävä)

Tehtäväorientoitunut välttämistavoite

Suoritusorientoitunut välttämistavoite

Välttämisorientaatioissa henkilö pyrkii suorituksellaan estämään negatiivisia seurauksia.

Tehtäväorientoituneessa välttämistavoitteessa henkilö pyrkii esim. välttämään koripallon vapaaheitossa epäonnistumista tai fysikaalisten ominaisuuksien heikkenemistä.

Suoritusorientoituneessa välttämistavoitteessa henkilö pyrkii esim. onnistumaan koripallon vapaaheitossa, jotta ei joutuisi arvostelun kohteeksi. Sekä tehtävä- ja suoritusorientoituneissa välttämistavoitteissa on yhteistä epäonnistumisen pelko, muiden silmissä huonolta näyttämisen pelko sekä matala usko omaan vaikuttamisen mahdollisuuteen. Tehtäväorientoineessa välttämistavoitteessa henkilö kokee kuitenkin useammin kuin suoritusorientoituneessa, että tekemänsä tehtävä on mielenkiintoinen tai tärkeä. (Elliot ja McGregor 2001)

Tehtävä- ja suoritusorientaatio eivät ole toisiaan pois sulkevia orientaatioita. Tehtävä- ja suoritusorientaation yhteisvaikutusta on tutkittu urheilijoilla ja tavallisilla liikunnan harrastajilla, kummassakin ryhmässä vaikutusten on todettu olevan samanlaiset; korkean tehtäväorientaation on todettu olevan kaikista tärkein liikuntaharrastusta määrittävä tavoiteorientaatio. Eri tavoiteorientaatioiden vaikutukset vaihtelevat liikuntatilanteessa koetun kyvykkyyden mukaan, vaikutukset ovat erityisen voimakkaita korkean suoritusorientaation omaavilla henkilöillä esim. kilpailutilanteessa (Fox ym. 1994, Georgiadis ym. 2001, Stavrou ym. 2015). Tavoiteorientaatioiden yhteisvaikutukset on esitetty taulukossa 4.

TAULUKKO 4. Tehtävä- ja suoritusorientaation yhdistetyt vaikutukset liikunnan harrastamiseen.

(Fox ym. 1994, Georgiadis ym. 2001, Stavrou ym. 2015)

MT-MS KT-MS MT-KS KT-KS

Vaikutus liikunnalliseen aktiivisuuteen

- ++ (+) +++

Liikunnasta

saatava nautinto - ++ + +++

Koettu kyvykkyys - ++ (+) +++

Liikunnallisten tavoitteiden asettaminen

- ++ + ++

Todennäköisyys

saavutta Flow-tila - ++ - ++

Sopivuus

kilpaurheiluun - ++ (+) +++

MT=Matala Tehtäväorientaatio, KT=Korkea Tehtäväorientaatio, MS=Matala Suoritusorientaatio, KS=Korkea Suoritusorientaatio, +=positiivinen vaikutus, -=negatiivinen vaikutus, ( )=vaikutus vaihtelee koetun kyvykkyyden mukaan.

Tavoiteorientaatioteoriaa käytetään myös motivaatioympäristön arvioinnissa.

Suoritussuuntautuneessa motivaatioympäristössä arviointi perustuu muiden päihittämiseen ja mahdollisimman vähien virheiden tekemiseen. Tehtäväsuuntautuneessa motivaatioympäristössä arviointi perustuu henkilökohtaiseen edistymiseen, uuden oppimiseen ja tehtävien suorittamiseen (Blumenfeld 1992). Motivaatioympäristön kehittymiseen vaikuttavat niin valmentajat, joukkuetoverit, kuin vanhemmatkin. Halutun motivaatioympäristön kehittymiseksi on tärkeää, että kaikki vaikuttavat tekijät tukevat yhtenäistä ajatusta halutusta motivaatioympäristöstä (Keegan ym. 2011).

2.2.5 Tavoiteorientaatioteoria ja liikunta

Tavoiteorientaatioteorian mukaisen tehtäväsuuntautuneisuuden on todettu olevan useissa tutkimuksissa liikuntaharjoittelua edistävää, sen on todettu vaikuttavan positiivisesti harjoitteluun sitoutumiseen ja harjoitteluympäristöön (Keegan ym. 2011). Papaioannoun ym. (2011) tutkimuksessa havaittiin, että tehtäväsuuntautuneen henkilökohtaisen tavoitteen asettaminen oli positiivisesti yhteydessä liikunnan harrastamiseen ja tupakoimattomuuteen kahden vuoden seurantajakson aikana. Suoritussuuntautuneella tavoitteella ei havaittu vaikutusta liikunnan harrastamiseen tai tupakointiin.

Tehtäväsuuntautuneisuuden on todettu olevan vallitseva piirre myös huippu-urheilijoilla, kuten uimareilla (Fernandez-Rio ym. 2014).

Myös tehtäväsuuntautuneella motivaatioympäristöllä on todettu olevan vaikutusta liikuntaharjoitteluun, esim. liikunnan tarkoituksen ymmärrykseen, koettuun suoritukseen ja motoriseen oppimiseen (Keegan ym. 2011). Tehtäväsuuntautuneessa motivaatioympäristössä koetaan enemmän nautinnollisuutta sekä vähemmän jännitettä kuin suoritussuuntautuneessa ympäristössä, lisäksi tehtäväsuuntautuneessa ympäristössä ollaan valmiimpia vaivannäköön (Keegan ym. 2011, van de Pol ym. 2012, Stavrou ym.

2015). Tehtäväsuuntautuneen ympäristön on myös todettu lisäävän hyvää urheilijamaista käytöstä (Gano-Overway ym. 2005, Keegan ym. 2011, Stavrou ym. 2015).

2.3 Liikuntamotiivit

2.3.1 Liikuntamotiivien määrittely

Liikunnan harrastamiseen liittyy useita eri motiiveja, eli vaikuttimia, jotka johtavat liikunnan harrastamiseen. Motiivit voivat olla liikuntaan itseensä liittyvä tai liikunnan avulla saavutettavia asioita (Ingledew ja Markland 2008). Kuviossa 1 on esitetty, kuinka motiivit vaikuttavat liikunnan harrastamiseen.

Kuvio 1. Yleinen liikunnan harrastamisen motivaatiomalli. (Ingledew ja Markland 2008)

Ingledew ja Markland (2008) ovat määrittäneet liikuntamotiivien kuuluvan seuraaviin pääryhmiin: ulkonäkö/painonhallinta, terveys/kunto, yhteisöllinen osallistuminen sekä nautinnollisuus. Yksittäisiä liikuntamotiiveja on määritelty useilla eri tavoilla mittareissa, joilla pyritään määrittämään henkilön liikuntamotiiveja. Tällaisia mittareita ovat esimerkiksi: Exercise Motives Inventory – 2 –mittarissa (EMI-2) (Markland ja Ingledew 1997), Recreational Exercise Motivation Questionnaire (REMM) (Rogers 2000) sekä Participation Motives in Physical Activity (PALMS) (Roy Chowdhury 2012).

Mittarit on tehty nojautuen valittuihin motivaatioteorioihin. EMI-2 –mittari perustuu itseohjautuvuusteoriaan, jonka perusteella on valittu 14 motiivien luokkaa: stressin hallinta, virkistys, nautinto, haastavuus, sosiaalinen arvostus, sosiaalinen kuuluvuus, kilpailu, terveysongelmat, sairastelun välttäminen, terveyshyödyt, painonhallinta, ulkonäkö, voima ja kestävyys sekä ketteryys (Markland ja Ingledew 1997). PALMS- mittari on REMM-mittarista muokattu suppeampi versio, kumpikin näistä mittareista perustuu itseohjautuvuus- ja tavoiteorientaatioteoriaan. PALMS-mittarissa motiivit on jaettu kahdeksaan ryhmään: tehtäväsuuntautuneisuus, fyysinen kunto, sosiaalinen kuuluvuus, henkinen hyvinvointi, ulkonäkö, muiden odotukset, nautinto sekä suoritussuuntautuneisuus (Roy Chowdhury 2012). EMI-2–mittarissa terveyteen ja sairastamiseen liittyvät tekijät ovat mukana erillisinä kohtina, PALMS-mittarissa otetaan huomioon henkinen hyvinvointi, mutta terveyteen liittyvät tekijät lasketaan osaksi fyysistä kuntoa. Näin ollen eri mittareiden antamat tulokset eivät todennäköisesti ole vertailukelpoisia. Tässä tutkimuksessa ei ole käytetty valmista liikuntamotiiveja mittaavaa mittaria, vaan tutkimusta varten on tehty oma kyselylomakkeensa.

Liikunnan harrastaminen Luonteenpiirteet

Liikunnan käytöksellinen säätely Liikuntamotiivit

Kyselylomakkeen analysoinnissa hyödynnetään Ingledewin ja Marklandin (2008) mukaista liikuntamotiivien jakoa neljään pääryhmään.

2.3.2 Liikuntamotiivit ja liikunta

Liikuntaharrastuksen aloitukseen liittyy jokin motiivi, se voi olla esim. painonhallintaan tai sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä. Liikuntaan liittyvät motiivit eivät kuitenkaan ole pysyviä, vaan ne saattavat muuttua liikuntaharrastuksen jatkuessa. Henkilö voi aloittaa liikuntaharjoittelun esim. pudottaakseen painoa ja muuttaakseen ulkonäköään, mutta harjoittelun myötä hän alkaa pitämään liikunnasta tulevasta hyvästä olosta ja haasteista, jolloin hänen motiivinsa harrastaa liikuntaa on muuttunut ulkoisesta tavoitteesta liikunnasta nauttimiseksi (Ingledew ja Markland 2008). Tällaisessa tapauksessa henkilön motivaatio liikkua on muuttunut ulkoisesta motivaatiosta sisäiseksi, mikä ennustaa pysyvämpää liikuntaharrastusta. Tarkasteltaessa motiivien välistä vaikutusta liikuntaharjoitteluun on huomattu, että ulkonäköön liittyvät motiivit lisäävät liikunnan kontrolloitua säätelyä, mikä johtaa vähentyneeseen liikunnasta saatavaan nautintoon ja aiheuttaa todennäköisemmin liikuntaharjoittelun päättymisen. Sen sijaan terveyshyötyihin, sosiaalisuuteen ja haastavuuteen liittyvät motiivit lisäävät liikunnan autonomista säätelyä, mikä lisää aikomusta liikkua, liikunnan määrää sekä liikunnasta saatavaa nautintoa (Ingledew ym. 2014).

Tutkittaessa aktiivisia ja inaktiivisia suomalaisia henkilöitä REMM-mittarilla, on havaittu, että kummallakin ryhmällä tärkeimmät liikuntaa edistävät motiivit ovat samoja;

fyysinen kunto, psykologiset hyödyt sekä nautinto. Ainoa ero aktiivisten ja inaktiivisten ryhmien välillä on, että inaktiivisten ryhmässä muiden odotukset liikunnan harrastamisesta nousee tärkeämmäksi motiiviksi kuin aktiivisten ryhmässä (Aaltonen ym.

2012, Aaltonen ym. 2014). Aaltosen ym. (2014) tutkimuksessa ei havaittu eroa eri sukupuolten välisissä liikuntamotiivien tekijöissä. Kilpatrickin ym. (2005) tekemässä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin eroja sukupuolten välisissä liikuntamotiiveissa yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Miehet ilmoittivat motivaation lähteiksi haastavuuden, kilpailun, sosiaalisen arvostuksen sekä voiman ja kestävyyden; naisilla miehiä tärkeämmäksi tekijäksi nousi painon hallinta. Vastaavia tuloksia on saanut Skov- Ettrup ym. (2014) tanskalaisesta väestöstä tehdyssä tutkimuksessa, jossa naisilla hyvän

kunnon saavuttaminen ja painon pudottaminen olivat tärkeämpiä motiiveja kuin miehillä.

Samassa tutkimuksessa havaittiin myös, että liikuntamotiivit vaihtelevat myös iän, koulutuksen ja painoindeksin mukaan. Vanhemmat henkilöt ilmoittivat useammin liikuntamotiivikseen sosiaaliset suhteet. Vähintään 13 vuotta opiskelleet henkilöt ilmoittivat todennäköisemmin motiiviksi hyvän kunnon tavoittelun ja rentoutumisen, alle 10 vuotta opiskelleet ilmoittivat motiivikseen hauskanpidon ja sosiaaliset suhteet;

vähemmän opiskelleilla kokonaisliikunnan määrä oli vähäisempi. Ylipainoisten henkilöiden motiivi liikkua oli useimmiten painon pudotus; tämän motiivin todettiin olevan yhteydessä matalaan liikunnalliseen aktiivisuuteen.

2.4 Liikuntaharrastukseen vaikuttavat elämäntilanteet

Liikunnan määrä vaihtelee eri elämänvaiheiden aikana. Elämäntilanteiden aiheuttamat muutokset voivat esimerkiksi vähentää liikuntaan käytettävää vapaa-aikaa tai hankaloittaa liikuntapaikkoihin pääsemistä. Liikunnalliseen aktiivisuuteen vaikuttavat elämäntilanteiden muutokset on jaoteltu viiteen eri ryhmään: muutokset työllisyydessä, muutokset asumisessa, muutokset terveydessä, muutokset ihmissuhteissa sekä muutokset perheen rakenteissa (Allender ym. 2008).

2.4.1 Muutokset työllisyydessä

Henkilön työllisyystilanne vaikuttaa päivittäiseen liikunnallisen aktiivisuuden määrään.

Työllisyyden ja työtehtävien muutoksien myötä vapaa-ajan määrä voivat vähentyä, mikä voi aiheuttaa kiirettä ja pulaa ajasta. Kokoaikatyössä olevien alle kouluikäisten lasten vanhempien on todettu kokevan pulaa ajasta (miehet 72 %, naiset 75 %). Tutkimukseen osallistuneet henkilöt toivoivat eniten lisää vapaa-aikaa liikunnan harrastamiseen (Pääkkönen 2010). Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että työllisyys vaikuttaa myös positiivisesti liikunnalliseen aktiivisuuteen. Työikäisessä väestössä työttömät miehet liikkuvat vähemmän kuin työssä käyvät, jo osa-aikainen työ vaikuttaa positiivisesti liikunnan määrään. Työssä käyvien miesten päivittäinen aktiivisuus on todettu olevan kokonaisuutena suurempaa, mutta myös heidän vapaa-ajan liikunnan määrä on suurempaa kuin terveillä työttömillä. Sairauden tai fyysisen vamman vuoksi

työttömänä olevat liikkuvat päivän aikana kaikkein vähiten (Van Domelen ym. 2011).

Myös työelämään siirtymisen ajankohdalla on todettu olevan vaikutusta fyysisen aktiivisuuden määrään. Australialaisista naisista tehdyn tutkimuksen mukaan nuorena työelämään siirtyminen vähentää liikunnan harrastusta enemmän kuin myöhemmällä iällä työelämään siirtyminen (Bell ja Lee 2006).

2.4.2 Muutokset asumisessa

Asumiseen liittyvät muutokset tarkoittavat muuttoa toiseen paikkaan tai muutoksia paikallisessa ympäristössä. Näiden muutosten myötä muuttuu esim. asuinalueen asukasmäärä, palveluiden ja asuntoalueiden määrä, julkisen liikenteen tiheys sekä puistoalueiden määrä.

Asuinalueelta toiselle muuttamisen vaikutusta on tutkittu muutossa asuinalueelle, joka oli suunniteltu modernien urbaanien vaatimusten mukaisesti. Tutkimuksen mukaan alkutilanteessa vähän (0-180 min/vk) ja kohtalaisesti (181-420 min/vk) liikkuvien henkilöiden liikunnan määrä lisääntyi muuton myötä. Alkutilanteessa paljon liikkuvilla henkilöillä (≥421 min/vk) kokonaisliikunnan määrä väheni muuton myötä, mutta myös siinä ryhmässä omalla asuinalueella suoritetun liikunnan määrä lisääntyi. Tärkeimpinä liikkumista lisäävänä tekijänä pidettiin alueen käveltävyyttä, eli puistoja, virkistysalueita ja -kohteita, sekä palveluiden ja kauppojen läheisyyttä. Myös alueen turvallisuuden- ja yhteisöllisyydentunnulla oli vaikutusta (Calise ym. 2013). Tutkittaessa asuinalueen kehittymisen vaikutusta liikunnan määrään on saatu vastaavia tuloksia. Kävelyn on todettu lisääntyvän asuinalueilla, joilla oli suurempi asukastiheys, enemmän kaupallisia toimijoita, erilaisten kohteiden helppo saavutettavuus, hyvä katuverkosto sekä helposti saavutettava julkinen liikenne. Erityisesti paikasta toiseen siirtyminen kävellen tai pyörällä lisääntyvät asuinalueilla, joissa tapahtuu edellä mainittuja muutoksia (Hirsch ym. 2014).

Asuinalueen liikuntapaikkojen määrällä on myös todettu olevan vaikutusta fyysiseen aktiivisuuteen. Puistojen ja liikuntapaikkojen sijaitseminen alle yhden mailin (n. 1,6 km) etäisyydellä kodista lisäsi puiston tai liikuntapaikan käytön todennäköisyyttä. Mikäli paikka oli pinta-alaltaan suurempi tai niitä oli useampia, sitä todennäköisemmin siellä

liikuttiin. Myös tietyt liikuntapaikat lisäsivät liikunnan määrää puistoissa, esim. koripallo- tai leikkikentät sekä kuntoilulaitteet. Liikuntapaikoilla oli erilaisia vaikutuksia liikunnan lisääjinä eri-ikäisillä, sukupuolisilla sekä etnisissä ja sosioekonomisissa ryhmissä, esim.

kuntoilupolkujen käyttö oli suurempaa paremmin toimeentulevilla henkilöillä.

(Kaczynski ym. 2014)

Asumiseen liittyvät muutokset ovat usein yhteydessä myös muihin suuriin muutoksiin elämässä. Esimerkiksi muutto opiskelemaan vaikuttaa ympäristön lisäksi usein perheen rakenteeseen, tuloihin ja ajan käyttöön, mikä voi vaikuttaa liikuntatottumuksiin enemmän kuin muutos asuinpaikan sijainnissa.

2.4.3 Muutokset terveydessä

Henkilö voi kohdata elämänsä aikana akuutteja tai pitkäaikaisia muutoksia terveydessä, mitkä johtavat muutoksiin liikuntakäyttäytymisessä. Liikunnan määrän on huomattu korreloivan koettua terveyden tilaa; mitä huonompi koettu terveydentila, sitä vähemmän liikunnallista aktiivisuutta (Midlov ym. 2014, Zarini ym. 2014). Henkilön kokiessa terveydentilansa huonoksi, hän usein alkaa ennakoida ja ennustaa mahdollisia liikunnasta aiheutuvia huonoja seurauksia, kuten onnettomuudet tai sairauden riskitekijät.

Negatiivinen ennakkoasetelma johtaa liikunnallisen aktiivisuuden vähenemiseen (Andrews ym. 2014, Midlov ym. 2014). Muita liikunnallista aktiivisuutta vähentäviä tekijöitä ovat esim. korkea painoindeksi (Midlov ym. 2014) sekä krooniset kiputilat (Andrews ym. 2014).

Useiden sairauksien hoidossa liikunta on olennainen hoitomuoto. Pitkäaikaisessa seurannassa on huomattu, että henkilöt, jotka kokevat terveydentilansa huonoksi, pyrkivät lisäämään liikunnallista aktiivisuuttaan. Miehillä liikunnan lisääntyminen on vähäisempää kuin naisilla, mikä voi johtua siitä, että terveydellinen informaatio tavoittaa naiset paremmin. (Midlov ym. 2014)

2.4.4 Muutokset parisuhteessa

Muutokset parisuhteessa vaikuttavat liikunnallisen aktiivisuuden määrään. Naimattomien miesten liikunnallinen aktiivisuus vähenee heidän mennessä naimisiin. Joutuessaan leskeksi tai eron tapahtuessa miesten liikunnallinen aktiivisuus lisääntyy; mutta mennessä uudelleen naimisiin, heidän liikunnallinen aktiivisuus jälleen vähenee verrattuna eronneina pysyviin (Eng ym. 2005, Ortega ym. 2011). Naisilla muutokset todettu päinvastaisina, naimisiin menon myötä liikunnan määrä pysyy samana, mutta erotessa naisten liikunnallinen aktiivisuus vähenee (Ortega ym. 2011).

Kaksostutkimuksessa parisuhteen on todettu olevan yhteydessä parempiin elämäntapoihin kummallakin sukupuolella. Näin ollen myös liikunnallisen aktiivisuuden on todettu olevan suurempaa naimisissa olevilla kuin naimattomina pysyvillä, mikä on ristiriidassa sen tutkimustiedon kanssa, että naimisiin meno vähentää liikunnallista aktiivisuutta enemmän kuin naimattomana pysyminen. (Osler ym. 2008)

2.4.5 Muutokset perheen rakenteissa

Muutokset perheen rakenteissa tarkoittaa perheen sisäisen henkilömäärän muuttumista tai perheen sisäisten suhteiden muuttumista, esim. lapsen syntyminen tai lapsen kasvaminen teini-ikäiseksi. Lapsen syntymä muokkaa voimakkaasti perheen rakenteiden lisäksi ajan käyttöä; sen vaikutuksista liikunnalliseen aktiivisuuteen on saatu ristiriitaisia tuloksia.

Bergen ym. (2011) mukaan naisten liikunnallinen kokonaisaktiivisuus sekä rasittavan liikunnan määrä vähenee; miehillä kokonaisaktiivisuus pysyy kutakuinkin samana, mutta rasittavan liikunnan määrä vähenee. Hullin ym. (2010) mukaan ensimmäisen lapsen syntymä vähensi miesten liikunnallista aktiivisuutta, mutta naisten aktiivisuus pysyi samalla tasolla kuin lapsettomilla naisilla. Mikäli pariskunnat saivat lisää lapsia, tällöin naisen liikunnallinen aktiivisuus väheni ja miehen aktiivisuus pysyi entisellään.

Liikunnallisen aktiivisuuden muodossa on havaittu eroja perheellisten ja lapsettomien välillä. Naisten kevyen liikunnan määrä lisääntyi ja rasittava liikunta väheni kun heillä oli vähintään yksi pieni lapsi. Miehillä kevyen liikunnan määrä lisääntyi rasittavan liikunnan määrän pysyessä samana, mutta nuorimman lapsen ollessa alle 6-vuotias

rasittavan liikunnan määrä väheni. Naisilla havaittiin passiivisuuden lisääntymistä myös siinä vaiheessa, kun heidän nuorin lapsi saavutti 12–15 vuoden iän (Gaston ym. 2014).

Perheenjäsenen muutto pois voi aiheuttaa voimakkaita tunteita, helpotusta, stressiä tai masennusta (Bouchard 2014). Nämä tunteet voivat vaikuttaa voimakkaasti liikunnalliseen aktiivisuuteen. Vähentyneet velvollisuudet perhettä kohtaa voivat lisätä liikunnallista aktiivisuutta. Stressi ja depressio ovat taas usein estäviä tekijöitä liikunnan harrastamisessa. Samoja tunteita voidaan havaita myös ihmisissä jotka muuttavat pois kotoa, esim. opiskelemaan (Haberman ym. 2014). Tällöin liikunnallisen aktiivisuuden muutoksissa tulee ottaa huomioon myös muutokset asumisessa.

2.5 Liikunnan terveysvaikutukset

Säännöllinen liikunta on yksi tärkeimmistä elintavoista, jolla pystytään ehkäisemään ja hoitamaan useita pitkäaikaissairauksia. Liikunnalla on suorien vaikutusten lisäksi epäsuoria vaikutuksia, kuten laihtuminen, jotka voivat itsessään toimia sairauksia ehkäisevänä ja hoitavana tekijänä, tai helpottaa sairauden oireita. (Liikunta. Käypä hoito -suositus 2016)

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että säännöllisellä liikunnalla voidaan vähentää tai hoitaa esim. ennenaikaisia kuolemia, sydän- ja verisuonisairauksia, ylipainoa, T2D:ta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, depressioita, kognitiivisia sairauksia sekä eri syöpiä.

Liikunnan tarkkoja vaikutusmekanismeja eri sairauksiin ei tunneta, esim. depressio, joten joidenkin sairauksien kohdalla tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Lisäksi liikunnasta saatavien terveysvaikutusten suuruus vaihtelee ihmisten välillä, eivätkä annosvastesuhteet ole tunnettuja. Liikunnan terveysvaikutusten on todettu häviävän, mikäli säännöllinen liikunta lopetetaan, joten liikunnasta saatavat hyödyt voidaan saavuttaa vain säännöllisellä liikunnalla. (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008, Liikunta. Käypä hoito -suositus 2016)

2.5.1 Terveysliikuntasuositukset

Suomalainen terveysliikuntasuositus perustuu yhdysvaltalaiseen terveysliikuntasuositukseen (Liikunta. Käypä hoito -suositus 2016). Yhdysvaltalaisen liikuntasuosituksen mukaan 18-64–vuotiaat henkilöt saavuttavat pääosan liikunnasta saatavista hyödyistä harrastamalla 2,5 tuntia kohtuukuormitteista (esim. reipas kävely) tai 1,25 tuntia raskasta kestävyysliikuntaa (esim. hölkkä) viikossa. Liikuntaa suositellaan harrastettavan vähintään 3 päivänä viikossa, lisäksi päivittäinen liikunta voidaan suorittaa vähintään 10 minuuttia kestävinä jaksoina. Kestävyysliikunnan lisäksi tulee harrastaa lihaskuntoharjoittelua vähintään kahtena päivänä viikossa. Suositusten ylittävä liikunta lisää terveyshyötyjä entisestään. Liikuntasuositusten mukainen aktiivisuus vastaa noin 500–1000 MET-minuutin (METmin) (8,33–16,67 MET-tuntia (METt)) liikunnallisella aktiivisuudella saavutettua energian kulutusta (Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008).

Suomalainen terveysliikuntasuositus vastaa liikuntatyypeiltään ja määriltään yhdysvaltalaista suositusta. Lisäksi suomalaisessa liikuntasuosituksessa on mainittu erikseen lihaskuntoharjoittelun ohella liikehallintaa parantavat harjoitukset myös alle 65- vuotiaille, esim. venyttely ja tasapainoharjoittelu. Suomalaiseen liikuntasuositukseen on otettu mukaan suomalaisille ominaisia esimerkkiharrastuksia, kuten marjastus, metsästys ja sauvakävely. Lihaskuntoharjoittelun ohjeessa suositellaan 8-10 suuria lihasryhmiä vahvistavaa liikettä, joissa kussakin suoritetaan 8-12 toistoa (Liikuntapiirakka 2015).

2.5.2 Liikuntakäyttäytyminen kroonisesti sairailla

Liikunta on yksi tärkeimmistä elämäntapamuutoksista useiden kroonisten elintasosairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kroonisesti sairaan henkilön suositellaan aloittavan liikuntaharrastuksen ohjatusti, jolloin hänelle kerrotaan kuinka harjoitella ja mitä ottaa huomioon harjoittelussa. T2D:ta sairastaville tulee opastaa verensokerin mittaamisen, insuliinin annostelun säätelyn ja hiilihydraattipitoisten välipalojen tärkeys liikunnallista elämäntapaa aloittaessa. Säännöllinen liikunta elämäntapana on haastava muutos aiemmin vähän liikkuneelle tai inaktiiville henkilölle.

(Pedersen ja Saltin 2006)

Tutkittaessa liikuntaharjoitusten suorittamista metabolista oireyhtymää sairastavilla, ylipainoisilla (BMI>25) henkilöillä, huomattiin, että valvotussa ympäristössä liikuntaohjelmaan osallistuvista henkilöistä 75 % suoritti ohjelman. Kun valvonta päättyi, enää alle 50 % henkilöistä suoritti harjoitukset (Carpenter ja Gilleland 2016).

Sydänsairauksia sairastavia henkilöitä tutkittaessa on huomattu, että ylipainoiset ja/tai T2D:ta sairastavat henkilöt onnistuvat heikommin liikuntaohjelmaan perustuvassa kuntoutuksessa, kuin ne henkilöt, joilla ei ole ylipainoa tai diabetesta. Tämän vuoksi diabetesta sairastaville ja ylipainoisille henkilöille suositeltiin enemmän ohjausta osana liikuntaan perustuvaa kuntoutusta (Forhan ym. 2013).

Liikuntareseptin käytössä tulee myös ottaa huomioon liikuntaohjelman progressiivinen kehitys. Vähän liikkuvilla aikuisilla kohtalaisella kuormitustasolla lisätyt harjoituskerrat eivät vähentäneet ohjelman noudatusta. Jos frekvenssi pidettiin samana kuin aiemmin, mutta nostettiin intensiteettiä, henkilöt jättivät todennäköisemmin harjoituskertoja välistä. (Perri ym. 2002)

Morganin ym. (2016) tekemässä katsauksessa, terveydenhuollon määräämän liikuntaohjelman noudattamiseen vaikuttavista tekijöistä inaktiiveilla henkilöillä, (taulukko 5) osallistujille oli tärkeää läheisiltä ja ammattilaisilta saatu tuki, liikuntapaikan sijainti ja harjoitteluolosuhteet sekä ohjatun liikunnan aikataulu ja yksilöllisyys.

Liikuntapaikkojen maksut mainitaan liikuntaharrastusta estävänä tekijänä, mutta Carpenterin ja Gillelandin (2016) tekemässä tutkimuksessa rahan ei todettu olevan tarpeeksi hyvä motivaattori harjoitteluun. Tutkimukseen osallistujat olisivat saaneet kuntosalin jäsenyysmaksut takaisin, mikäli kävivät harjoittelemassa vähintään 8 kertaa kuukaudessa, tästä huolimatta osa jätti käymättä harjoittelemassa.

Eri ekonomisten, etnisten ja kulttuuristen ryhmien välillä on huomattu olevan eroa liikunnallisen elämäntapamuutoksen onnistumisessa korkeaa verenpainetta ja/tai diabetesta sairastavilla henkilöillä. Eri etnisten ryhmien ajattelutapa liikunnasta vaihteli voimakkaasti, esim. kävelyä saatettiin pitää liikunnan sijaan siirtymismuotona tai sosiaalisena ryhmätapahtumana. Valkoihoisilla vain kävely ja juoksu nähtiin terveyttä edistävänä liikuntana, mutta latinalaisamerikkalaiset pitivät hyödyllisenä myös

voimistelua, lihaskuntoharjoittelua ja hyötyliikuntaa. Valkoihoisilla osallistujilla oli eniten negatiivisia ajatuksia liikunnan harrastamisesta, kuten liikunta on kivuliasta tai liikunta maksaa liikaa, verrattuna tummaihoisiin, latinalaisamerikkalaisiin ja vietnamilaisiin (Orzech ym. 2013). Liikuntaohjelmaa tehtäessä ja määrätessä tulee siis ottaa huomioon, kuinka henkilön etninen tausta voi vaikuttaa liikuntaharrastuksen vaatimaan muutokseen elämäntavoissa. Liikuntaohjelmaa suunnittelussa tulee ottaa huomioon esim. henkilön uskonnollinen tausta. Tällöin eroavaisuuksia voi olla esim.

sallitussa sukupuolten välisessä kanssakäymisessä sekä uskonnollisissa vapaapäivissä, mitkä voivat vaikuttaa liikunnan harrastamiseen (Carroll ym. 2002).

Käytäessä läpi liikunnasta saatavia terveyshyötyjä tulee antaa myös konkreettisia ohjeita tavoitteiden asettamiseen. Davisin (2007) tutkimuksessa keuhkoahtaumatautia sairastavat henkilöt eivät osanneet asettaa konkreettisia harjoittelutavoitteita, vaikka heillä oli mielessään liikunnan avulla saavutettava tavoite. Henkilö saattoi haluta pystyä pelaamaan jälleen golfia, mutta ei osannut määrittää harjoittelutavoitteita, jotka auttaisivat pääsemään tavoitteeseen. Asettamalla konkreettisia harjoittelutavoitteita, henkilöt onnistuvat paremmin säännöllisen liikunnan ottamisessa osaksi elintapoja; kuten kuinka paljon on pystyttävä kävelemään, jotta pystyn suoriutumaan kokonaisesta golf- kierroksesta.

TAULUKKO 5. Liikuntaharrastusta tukevat ja estävät tekijät liikuntaohjelmiin osallistujilla.

(Morgan ym. 2016)

Tukeva tekijä Estävä tekijä Tuki

Ammattilaisen neuvot ja valvonta (ohjelman aikana ja jälkeen)

x

Vertaisten, perheen ja ystävien tuki x

Sosiaalinen kanssakäynti muiden osallistujien kanssa x Harjoitteluympäristö/saavutettavuus

Helposti saavutettava paikka x

Hyvä julkinen liikenneyhteys x

Äänekäs musiikki/kuntosalilla oleva TV x x

Kuntosaliympäristö x

Monimutkaiset kuntosalilaitteet x

Huonot fasiliteetit x

Hinta x

Ajoitus ja sisältö

Monipuolinen lajivalikoima x

Joustava harjoitteluaikataulu x

Yksilöllisyys

Henkilökohtainen harjoitusohjelma x

Kulttuurierojen huomioimattomuus ja kieliongelmat x

Tavoitteet ja motivaatio

Saavutetut fyysiset ja psyykkiset hyödyt x

3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 40–65-vuotiaiden miesten liikuntamotivaatioon ja liikunnalliseen aktiivisuuteen vaikuttaneita tekijöitä sekä elämänmuutoksia.

Tutkimuskysymykset olivat:

1. Mitkä tekijät vaikuttavat paremman liikuntamotivaation syntymiseen?

2. Mitkä elämänmuutokset vaikuttavat liikunnan harrastamiseen?

3. Mitkä tekijät auttavat liikunnallisen elämäntavan aloittamisessa ja ylläpitämisessä?

4 AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 NowaStep-hanke ja tutkimuksen aineisto

Tutkimuksen aineisto muodostui NowaStep (The effect of Nordic Walking, Strength and power-type resistance Exercise Program on impaired glucose regulation in middle-aged men with prediabetes; Trial no: ISRCTN97931118) -tutkimushankkeen yhteydessä kerätyn ”Liikuntamotivaatio”-kyselyn vastauksista (Liite 1). NowaStep-tutkimuksen tarkoitus oli tutkia aerobisen ja lihaskuntoharjoittelun vaikutusta heikentyneeseen sokeriaineenvaihduntaan, metabolisen oireyhtymän markkereihin sekä matala-asteiseen heikentyneen sokeriaineenvaihdunnan aiheuttamaan tulehdukseen. NowaStep- tutkimuksen etenemisen ja aineiston hankinnan kuvaus perustuu Venojärven ym. (2013) artikkelin vastaaviin osiin.

Tutkittavat rekrytoitiin Helsingin ja Turun työterveyshoidon piireistä mainosten avulla, sekä sanomalehdissä ilmestyneillä mainoksilla. Tutkimukseen ilmoittautui 313 vapaaehtoista henkilöä, joista 267 valittiin jatkotarkastuksiin. Tutkittavien terveydentila ja sopivuus tutkimukseen seulottiin terveys- ja elämäntapakyselyllä, fysiologisella tutkimuksella ja kahden tunnin sokerirasituskokeella. Tutkimukseen valittiin 40–65- vuotiaita miehiä, joiden painoindeksi oli 25,1–34,9. Paastoglukoosin tuli olla 5,6–6,9 mmol/L tai sokerirasituskokeen glukoosiarvon 7,8–11,0 mmol/L tai molemmat.

Henkilöillä ei saanut olla glukoositasapainoon vaikuttavaa lääkitystä, aiempaa määrättyä liikunta- tai ruokavalio-ohjelmaa, eivätkä he saaneet harrastaa säännöllistä hyvin rasittavaa liikuntaa. Verenpaine- ja veren rasva-aineisiin vaikuttavat lääkkeet olivat sallittuja. Jatkotarkastusten jälkeen tutkimukseen otettiin mukaan 144 tutkittavaan.

Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään Helsingissä ja Turussa:

kontrolliryhmä (n=47), sauvakävelyryhmä (n=48) ja lihaskuntoharjoitteluryhmä (n=49).

Elämäntapakyselyiden perusteella ei todettu olevan eroa ryhmien välillä työn kuormittavuudessa tai fysikaalisessa aktiivisuudessa interventiota edeltävän vuoden aikana. Tutkittavat osallistuivat 12 viikon ohjattuun harjoittelujaksoon, jonka aikana he harjoittelivat ohjatusti 3 kertaa viikossa 60 minuuttia kerrallaan. Harjoitusten kuormaa ja intensiteettiä kasvatettiin neljän viikon välein. Kontrolliryhmälle annettiin tietoa

liikunnan positiivisista vaikutuksista alkutestien yhteydessä. Tutkittavien käskettiin pitämään muut elintavat entisellään, eli esim. ruokavaliota ja tutkimuksen kuulumattomia liikuntatottumuksia ei saanut muuttaa intervention aikana. Intervention keskeytti 29 tutkittavaa henkilökohtaisten, terveydellisten, ajankäytöllisten tai motivaatioon liittyvien ongelmien vuoksi. Intervention suoritti 115 tutkittavaa; kontrolliryhmä n=40, sauvakävelyryhmä n=39 ja lihaskuntoharjoitteluryhmä n=36.

Tutkittaville tehtiin ennen interventiota fyysisen suorituskyvyn mittaukset, UKK- kävelytesti, sekä fysiologiset testit, joilla määritettiin T2D:een ja metaboliseen oireyhtymään viittavia tekijöitä: pituus, paino, kehonkoostumus, vyötärönympärys, verenpaine ja verikokeet. Testit suoritettiin uudelleen 12 viikon intervention päätyttyä, sekä 6 kuukauden ja 12 kuukauden jälkeen. Lisäksi tutkittavat pitivät intervention ajan liikuntapäiväkirjaa, johon he merkitsivät kaikki yli 30 minuuttia kestäneet liikuntasuoritukset; lisäksi tutkittavat tekivät 3 päivän ruokapäiväkirjat intervention alussa, puolivälissä ja lopussa.

Tutkittavat täyttivät ”Liikuntamotivaatio”-kyselyn 12 kuukautta intervention päättymisen jälkeen, vuonna 2009. Interventioon osallistuneista 115 henkilöstä liikuntamotivaatiota tarkastelevaan kyselyyn vastasi 105 henkilöä, eli 91,3 % tutkittavista. Lisäksi tutkittaville lähetettiin kysely koskien viimeisen vuoden aikana tapahtunutta vapaa-ajan liikuntaa.

Vapaa-ajan liikuntakyselyyn vastasi 104 interventiossa loppuun asti mukana ollutta henkilöä. Liikuntalomakkeeseen pyydettiin merkitsemään kuukausittainen liikunnan määrä ja tyyppi, keskimääräinen liikuntakerran kesto ja rasittavuusaste, joka oli määritelty neljään eri luokkaan. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin liikuntamotivaatiokyselyn lisäksi liikunnallisesta aktiivisuudesta kerättyjä tietoja.

4.2 Menetelmät

Liikuntamotivaatiota ja -harrastusta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä mitattiin

”Liikuntamotivaatio”-kyselylomakkeella (liite 1). Kyselylomake oli tehty NowaStep- tutkimusta varten. Se sisälsi 21 kysymystä, joista 18 oli monivalintakysymyksiä sekä 3 avointa kysymystä; monivalintakysymyksistä 6 sisälsi myös avoimen vastausvaihtoehdon. Kyselylomakkeen kysymyksistä analysoitaviksi valittiin

kysymykset 1-6, 8-10, 13-14, 17 sekä liikuntatavoite. Kussakin kyselylomakkeen kysymyksessä oli annettu ohjeet, kuinka kysymykseen tuli vastata. Mikäli vastaaja oli vastannut kysymykseen väärällä tekniikalla, kuten valinnut liian useita vastausvaihtoehtoja, vastausta ei otettu mukaan analyysiin.

Liikuntamotivaatiokyselyn tuloksia analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Jotta analysointi oli mahdollista, kysymyslomakkeeseen saadut avoimet vastaukset luokiteltiin kvantitatiivisen analyysin mahdollistaviin luokkiin. Vastaukset luokiteltiin seuraavasti:

- Kysymys 4, jako liikunnalliseen aktiivisuuteen vaikuttavien elämäntilanteiden luokkiin: muutokset työllisyydessä, muutokset asumisessa, muutokset terveydessä, muutokset ihmissuhteissa, muutokset perheen rakenteissa (Allender ym. 2008) sekä vastus ei sovi luokkiin.

- Kysymyksien 8 ja 9 avoimiin kohtiin saadut vastaukset olivat samoja, joita olisi voinut vastata monivalintakysymyksissä. Tämän vuoksi avoimet vastaukset sisällytettiin monivalintavastauksissa annettuihin vaihtoehtoihin, kuten ”Ylläpitää lihaskuntoa” → terveyden takia.

- Liikuntatavoite, jako motiiviluokittain: Ulkonäkö/painonhallinta, terveys/kunto, yhteisöllinen osallistuminen, nautinto (Ingledew ja Markland 2008) sekä vastaus ei sovi motiiviluokkiin.

Kysymyksen 4 osalta myös monivalintavastaukset jaoteltiin liikunnalliseen aktiivisuuteen vaikuttavien elämäntilanteiden luokkiin, jolloin pystyttiin tarkastelemaan luokkien mukaisten elämäntilanteiden kokonaisvaikutusta vastaajien liikunnalliseen aktiivisuuteen.

Liikuntamotivaatioon ja –harrastukseen vaikuttavien tekijöiden analyysissä hyödynnettiin intervention jälkeisen 12 kuukauden fyysistä aktiivisuutta mitanneen kyselyn tuloksia. Fyysisen aktiivisuuden kyselystä analysoitiin fyysisen kokonaisaktiivisuuden muutosta ja viikoittaista liikuntaan käytettyä aikaa. Viikoittainen liikuntaan käytetty aika valittiin vertailtavaksi suureeksi, koska se sisälsi pelkästään tarkoituksenmukaiseen liikuntaan sisältyvän ajan, eikä muuta fyysistä aktiivisuutta.

Viikoittaisen liikuntaan käytetyn ajan perusteella henkilöt jaettiin kolmeen aktiivisuusryhmään: alle liikuntasuositusten harrastavat (<150 min/vk),

liikuntasuositukset täyttävät (150–300 min/vk) ja yli liikuntasuositusten harrastavat (>300 min/vk).

4.3 Tilastolliset analyysit

Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 21 – tilastoanalyysiohjelmalla (IBM Corp., Armonk, NY, USA). ”Liikuntamotivaatio”-kyselylomakkeen muuttujien välistä riippuvuutta testattiin ristiin taulukoinnilla ja khiin neliö-testillä (χ²-testi). Fyysisen aktiivisuuden kyselystä saatuja tuloksia testattiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA). Tulos on ilmoitettu tilastollisesti merkitseväksi, jos p<0,05.

5 TULOKSET

5.1 Liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät

Liikuntamotivaatioon vaikuttavia tekijöitä tutkittiin ”Liikuntamotivaatio”- kyselylomakkeen kysymysten 1-3, 8, 9 ja 17 avulla. Kysymykset 1-3 käsittelivät lapsuudenajan liikuntaa, kysymys 8 syitä harrastaa eri liikuntalajeja, kysymys 9 liikunnasta satuja etuja sekä kysymys 17 ryhmässä harjoittelun vaikutusta liikuntamotivaatioon.

Kysyttäessä, mitä etuja vastaajille oli ollut liikunnasta (kysymys 9), terveyteen liittyvät tekijät olivat tärkeimpiä; 78 % olen virkeämpi sekä 74 % parempi terveys. 27 % vastaajista koki eduksi sosiaaliset tekijät, en ole yksin/tapaan muita, kun vain 4 % vastaajista vastasi saan arvostusta. Verrattaessa näitä vastauksia osallistujien henkilökohtaisiin syihin harrastaa eri liikuntalajeja (kysymys 8), huomattiin että henkilökohtaisissa syissä harrastaa kestävyys- ja kuntosaliharjoittelua terveydelliset tekijät olivat tärkeimpiä (kuvio 2). Minkään lajin harrastajat eivät kuitenkaan kokeneet mielenterveyden olevan tärkeä syy harrastaa liikuntaa. Pallopelejä harrastavat henkilöt nostivat hauskuuden, sosiaaliset tekijät ja tottumuksen terveydellisiä seikkoja tärkeämmiksi syiksi harrastaa liikuntaa.