Käytän tutkimuksessani ympäristön käsitettä kahdessa eri merkityksessä. Sanalla on perinteisesti viitattu kaikkeen, mikä ympäröi ja on lähellä jotakin kohdetta. Tällaiset tekijät voivat olla sekä maantieteellisiä että sosiaalisia. Voidaan puhua esimerkiksi lasten kasvuympäristöstä tai, kuten omassa tutkimuksessani, median ja journalistien toimintaympäristöstä. (Haila 2001, 9–11.)
Ympäristöllä on lisäksi modernimpi erityismerkitys, jonka sana on saanut ympäristönsuojelun, -politiikan ja -sosiologian piirissä viime vuosikymmenten mittaan. Tässä yhteydessä sanalla viitataan luonnonympäristöön ihmiskunnan elinympäristönä ja ihmisten ongelmalliseen vuorovaikutukseen sen kanssa. Ihmisten luontoa tuhoavat toimet uhkaavat myös inhimillisen olemassaolon aineellista perustaa. (Emt.) Ympäristön uusi merkitys syntyi 1960- ja 1970-luvuilla niin kutsutun ympäristöherätyksen yhteydessä, mistä kerron lyhyesti luvussa 2 (s. 8). Viittaan työssäni pääasiassa tähän ympäristön moderniin merkitykseen.
Kaikella ihmistoiminnalla on ympäristövaikutuksia suuntaan tai toiseen, mutta kaikki journalismi ei ole ympäristöjournalismia. Ei ole mielekästä ajatella, että esimerkiksi jokainen tiedotusvälineissä julkaistu, metsä- ja maataloutta käsittelevä juttu kuuluisi ympäristöjournalismin kenttään. Silloinhan esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus -lehti olisi ympäristöjournalismia kannesta kanteen.
Lähestyn ympäristöjournalismia pohtimalla ensin sitä, mitä ovat ympäristöjutut. Nojaudun ympäristökysymyksiä käsittelevän jutun tulkinnassa mediatutkija Pertti Suhoseen (1994, 77–78).
Helsingin Sanomien ympäristöaiheisia artikkeleita vuosilta 1956–1990 tutkinut Suhonen rajaa ympäristöjutut muista jutuista aiheen ja näkökulman perusteella. Ympäristöjuttuja ovat kaikki jutut, joissa viitataan eksplisiittisesti tai implisiittisesti ihmistoiminnasta koituviin kielteisiin tai positiivisiin ympäristömuutoksiin. Näissä jutuissa käsitellään toisin sanoen ympäristön saastumista, ympäristöriskejä, -suojelua ja -politiikkaa.
Käytännössä vaikkapa maakaasua käsittelevä juttu ei kuulu ympäristöjuttujen joukkoon, jos jutun näkökulmaksi on valittu maakaasun taloudelliset kustannukset tai kaasuterminaalin sijoituspaikkaan liittyvät kansalliset intressit. Energiapolitiikkaa käsittelevässä jutussa pitää tehdä selvä kytkös energiamuodon ympäristövaikutuksiin, jotta voidaan puhua ympäristöjutusta. Sama kriteeri koskee muun muassa rakennettua ympäristöä koskevia juttuja: kaavoitusta käsittelevät jutut voivat olla ympäristöjuttuja, mutta ne harvoin ovat.
Tutkimuksessani pidän myös ilmeisenä, että ympäristöjutussa saatetaan käsitellä ympäristömuutosten sosiaalisia seurauksia, jolloin ympäristökysymykset yhtyvät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Näin painottuneet aiheet eivät aina ole kuuluneet esimerkiksi ympäristöliikkeen itseymmärrykseen, ja lienee myös tapauskohtaista, onko niitä ajateltu ympäristöjournalismina. Lisäksi katson, että ympäristöjuttujen raja muihin journalismin genreihin, kuten terveysjournalismiin, on tulkinnanvarainen. Tässä tutkimuksessa olen tulkinnut, että elektroniikkasäteilyn riskeistä kertova juttu on ympäristöjuttu. Elektroniikan tuottamat säteilypäästöt ovat eräs esimerkki sellaisesta ympäristöongelmasta, joka on saanut yhteiskunnassa toistaiseksi melko vähän huomiota (katso Lyytimäki 2006).
Luonnonresurssien niukentuminen, ympäristökysymysten valtavirtaistuminen ja yhteiskunnassa yleistynyt ympäristöretoriikka ovat tehneet ympäristöjuttujen ja muun journalismin välisen rajanvedon häilyvämmäksi kuin mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Tietyt termit ovat levinneet laajempaan käyttöön kuin miten niitä käytettiin Suhosen (emt.) tutkimusaikana. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai kasvihuonekaasupäästöihin voidaan nykyään viitata mitä erilaisimmissa yhteyksissä ilman, että juttu keskittyisi ympäristöproblematiikkaan tai ympäristönsuojelulliseen näkökulmaan. Hiilidioksidipäästöt mainitaan esimerkiksi autolehdissä auton muiden ominaisuuksien esittelyn yhteydessä. (Lyytimäki 2009.)
Väliverronen (2012) ehdottaa tulkintaa, jonka mukaan ympäristöjournalismi tarkoittaa vain ympäristön puolesta vahvasti kantaaottavaa journalismia. Tässä tutkimuksessa ympäristöjournalismi-käsite sisältää aina sen näkökulman, että ympäristönsuojelu on jollain tapaa kannatettava asia. ”[Ympäristöjuttu] on jokin tietty vihreä näkökulma niihin asioihin”, kuten eräs haastateltava sanoi. Katson, että jos jutussa esimerkiksi pyritään kiistämään ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, juttu ei ole ympäristöjournalismia, vaikka se keskittyisi ilmastonmuutokseen.
Tarkka ympäristöjournalismin rajanveto ja määrittely ei ole tutkimuksessani tärkeää, eikä mahdollista. Tutkimusaineistoni muodostuu ympäristöjournalistien autenttisesta puheesta. En voi arvioida haastateltavien puheen perusteella, minkälaisia ympäristöjuttuja he tai heidän kollegansa ovat tarkkaan ottaen tehneet tai ehdottaneet: ovatko jutut olleet sävyltään neutraaleja, kantaaottavia vai dramatisoivia. Käytän ympäristöjournalismi-sanaa vain silloin, kun kerron haastateltavien tekemästä työstä tai jostain muusta journalismista, jonka ympäristönsuojeluorientaatio on ilmeinen.
Ympäristöjournalismin problematiikan selventämiseksi teen vielä yhden sisällöllisen erottelun:
vaikka osa haastateltavista teki myös luontojuttuja, niin tässä tutkimuksessa luontojournalismi on eri asia kuin ympäristöjournalismi. Tarkoitan luontojournalismilla Erä-lehden, Avara luonto -tv-sarjan ja Luontoilta-radio-ohjelman kaltaisia ilmiöitä. Luontojournalismissa ei yleensä viitata ihmisen luonnolle aiheuttamiin haitallisiin muutoksiin tai luonnonsuojeluun. Vastaava erottelu ympäristö- ja luontojuttujen välillä on yleinen alan tutkimuskirjallisuudessa (Neuzil 2008; Suhonen 1994, 77–78). Tässä tutkimuksessa ei ole tarpeellista määritellä eläin- ja ympäristökysymyksen välistä filosofista suhdetta, eli sitä ovatko ne sama asia.
Eronteko luonto- ja ympäristöjournalismin välillä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että en ajattele luonnononnettomuuksista, kuten tsunameista ja tulvista, kertovien juttujen olevan ympäristöjuttuja. Tsunamijutusta tulisi ympäristöjuttu, jos jutussa kerrottaisiin tsunamin aiheuttamien tuhojen ja mangrovemetsien hävittämisen syy-yhteys. Lintujen kevätmuuttoa koskevat jutut lienevät luontojuttuja, kun taas kalastajien ja merimetsojen välisestä konfliktista kertovat jutut ovat ympäristöjournalismia.
Kutsun tässä tutkimuksessa haastateltuja, ympäristöjournalismiin suuntautuneita journalisteja ympäristötoimittajiksi. Käsite lupaa tietyssä mielessä liikaa, sillä se saattaa kertoa enemmän halusta kuin käytännön toteuttamisesta. Suomalaisissa mediataloissa on tällä hetkellä vain muutama ympäristötoimittajan nimikkeellä kulkeva erikoistoimittajan pesti, ja vakituisessa työsuhteessa
olevat ympäristötoimittajat ovat statukseltaan yleensä yleistoimittajia. Osa haastateltavista käsitteli ympäristökysymyksiä jutuissaan hyvin usein, osa harvoin.
Pidän haastateltuja ympäristöjournalisteina sanan vahvassa merkityksessä, samassa hengessä kuin Väliverronen (2012) kirjoittaa ympäristöjournalismista. Haastateltavien näkemyksen mukaan ympäristökysymykset pitää nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. He olivat motivoituneita kaivamaan asioihin ympäristönäkökulman ja ottamaan ympäristökysymykset esiin aktiivisesti ja tietoisesti, sen sijaan että he olisivat tarttuneet niihin vain silloin, kun aiheet nousivat pinnalle esimerkiksi jonkin ”uutistapahtuman” vuoksi. Heitä voinee pitää niin sanottuina osallistuvina journalisteina (katso Suhonen 1994, 61).
Puhuin tutkimushaastatteluissa haastateltavien kanssa kansanomaisesti ympäristöasioista ja -aiheista. Tutkimukseni kirjallisessa osuudessa käytän kuitenkin pääasiallisesti akateemisempaa ilmaisua ympäristökysymys.