Yksilöllinen valinta toiveiden ja muodostamisprosessin määrittäjänä

72

73 vaatimus parisuhteissa onnistumiselle. Myös parisuhdetta kohtaan asetetut toiveet voidaan nähdä valintoina: haluaako itse mennä naimisiin vai ei, toivooko monogaamista parisuhdetta vai ei – kyse on valintojen tekemisestä.

Parisuhteen muodostamisen keskeisin motivaattori on yksilöstä itsestään kumpuava halu muo-dostaa parisuhde. Parisuhdetta ei haluta muomuo-dostaa pelkän parisuhdenormin vuoksi: ei siksi, että tietyssä elämänvaiheessa parisuhteen muodostamista pidettäisiin normatiivisena toimintana, vaan parisuhdetta on toivottava itse. Kaikki osallistujat ovat lähtökohtaisesti avoimia parisuhteen muodostamiselle. Osa osallistujista kuvaa halukkuutensa muodostaa parisuhde suuremmaksi, osa pienemmäksi. Jokaisella osallistujalla on jonkinlaisia kokemuksia romanttisista suhteista, toi-silla lähinnä lyhyemmiksi jääneistä, toitoi-silla pidemmistä, vakiintuneista suhteista.

Eriksonin (1993) 1950-luvulla esittelemässä ihmisten psykososiaalisen kehityksen teoriassa nuor-ten aikuisnuor-ten keskeisen kehityskriisin onnistuneeksi katsottu ratkaisu voidaan tiivistää parisuhteen muodostamiseen sekä oman perheen perustamiseen ja kriisin epäonnistunut ratkaiseminen muista ihmisistä eristäytymiseen. Tutkielmaani osallistuneille nuorille aikuisille parisuhteetto-muus ei näyttäydy puutteena tai epäonnistumisena, vaan ilman parisuhdetta eläminen näyttäytyy heille vaihtoehtona siinä missä parisuhteen etsiminenkin.

Jos nuori aikuinen kuitenkin toivoo itselleen parisuhdetta, vaatii kumppanin etsimisen aloittami-nen kokemusta siitä, että yksilö itse on valmis muodostamaan parisuhteen. Agnew ym. (2019) käyttävät käsitettä commitment readiness eli vapaasti suomennettuna sitoutumisvalmiutta kuvaa-maan tämänkin tutkielman osallistujien kuvaakuvaa-maan kaltaista kokemusta siitä, että yksilö kokee olevansa valmis sitoutumaan lähtökohtaisesti pidempään parisuhteeseen. Kokemukseen liittyy yksilön kokema tunne siitä, että aika on oikea suhteelle. Tällaisen valmiuden kokeminen edeltää toimintaa, joka edesauttaa kumppanin löytämistä ja suhteeseen sitoutumista. (Agnew ym., 2019, s. 1046−1047.)

Kun valmius parisuhteelle on muodostunut, alkavat nuoret aikuiset etsiä itselleen sopivaa kump-pania. Kumppani voidaan kohdata aluksi joko verkkovälitteisesti tai kasvokkain. Osallistujat

ilmai-74 sevat suosivansa joko jompaakumpaa tai molempia kohtaamisen tapoja, nettideittisovellusten ol-lessa kuitenkin valtaosan ykkösvalinta. Osallistujien kumppaninetsimiskokemuksissa nousevat esille Illouzin (2012) kuvailemien modernien parisuhdemarkkinoiden korostunut valinnan katego-ria. Tässä vaiheessa parisuhteen muodostamista tulee erityisen voimakkaasti ilmi vaatimus valin-tojen tekemiselle: keneen otetaan yhteyttä, kenet halutaan tavata ja kenen kanssa halutaan edetä tapailemisvaiheeseen.

Parisuhteen muodostamiseen ei tietenkään riitä pelkkä yksilön oma halu, vaan tarvitaan myös itselle sopivan, mielellään omaa kumppani-ideaalia vastaavan kumppanin löytyminen. Eastwickin, Finkelin ja Eaglyn (2011) tutkimuksessa paperilla kuvattuna kumppania etsivän ihanteiden mukai-set kumppaniehdokkaat eivät olleet alun tutustumisvaiheessa suositumpia kuin paperilla vähem-män sopivat, mutta parisuhteen muodostamisen jälkeen se, että kumppani muistuttaa kuviteltua ihannekumppania, voi lisätä tyytyväisyyttä parisuhteeseen. Omien ihanteiden mukaisen kumppa-nin löytäminen voi siis lisätä sitoutumista, onhan sitoutumisen tasolla ja parisuhdetyytyväisyydellä yhteys, sillä parisuhdetyytyväisyys ennustaa suurempaa sitoutumista suhteeseen ja samalla suh-teen pidempää kestoa (Rusbult, 1980).

Osallistujat toivovat kumppaneidensa olevan korostuneesti samankaltaisia kuin he itse ovat.

Kumppaneiden samankaltaisuudella voi olla positiivisia vaikutuksia. Samankaltaisuuden on to-dettu lisäävän tyytyväisyyttä parisuhteeseen sekä vakiintuneilla aviopareilla (Gaunt, 2007) että tuo-reissa parisuhteissa (Luo, 2009).

Parisuhdevalinnoissa halutaan olla tavoiteorientoituneita ja päämäärätietoisia. Ristiriitaisesti osal-listujien kuvauksissa toistuvat kuitenkin myös kuvaukset tilanteista, joissa he ovat muodostaneet parisuhteen, vaikka varsinaista varmuutta halusta muodostaa kyseinen parisuhde ei ole syntynyt.

Suhteisiin päädytään ikään kuin ilman omaa toimijuutta, ilman pohtimista ja valintojen tekemistä.

Parisuhteen muodostamisessa onkin tulosten perusteella mukana jonkinlainen sattumanvarai-suuden ulottuvuus: osallistujat kuvaavat parisuhteiden ”vain syntyvän”. Kuitenkin tällaisissakin ti-lanteissa on kyse valintojen tekemisestä.

75 Kuvatessaan parisuhteeseen päätymistä ilman tarkkaa harkintaa osallistujat puhuvat samaan ai-kaan tunteidensa johdattamana toimimisesta. He luovat vastakkainasettelun valintojen tekemisen omien tunteidensa ohjaamana ja harkitun pohdinnan perusteella tehtävän päätöksenteon välille.

Vastakkain ovat tunteet edellä toimiminen, jossa ei jää tilaa rationaalisuudelle, sekä kognitiivinen toiminta, jossa valintoja pohditaan sopivalta tuntuvassa tahdissa. Illouz (2012, s. 21) tuo esille tä-män saman valinnan kulttuurisen komponentin: päätöksentekoamme ohjailevat kulttuuriset mal-lit siitä, perustuvatko arviointimme emotionaalisuuteen vai rationaalisuuteen. Osallistujien ko-kiessa ensimmäisen johtavan ongelmiin ja jälkimmäisen luovan vakaamman pohjan parisuhteen muodostamiselle he arvottavat rationaalisuuden emotionaalisuutta tavoiteltavammaksi.

Jos parisuhdetta lähdetään muodostamaan, voidaan parisuhteen muodostamista kuvata kaava-maisena prosessina. Parisuhteen muodostamisen prosessi sisältää useita eri vaiheita. Alkutilan-teessa yksilö tullut siihen tulokseen, että hän haluaa etsiä itselleen parisuhdetta. Hän on sopivassa elämäntilanteessa, jossa voi panostaa suhteen muodostamiseen. Osallistujat kuvaavat tässä val-miutta parisuhteelle ja sitoutumiselle. Haddenin ym. (2018) mukaan suurempaa valval-miutta kokevat pohtivat jo sinkkuvaiheessa enemmän tapailua, heillä on positiivisempia ajatuksia läheisyydestä romanttisen kumppanin kanssa ja heidän käyttäytymisensä edistää suhteen aloittamista. Korkea valmius suhteelle ennen sen muodostamista voi myös vaikuttaa yksilön tyytyväisyyteen parisuh-teeseensa sitten, kun suhde on muodostettu (emt.).

Kun sopiva kumppani on kohdattu ja molemmat osapuolet niin haluavat, alkaa tapailemisvaihe.

Tapailemisvaiheessa kumppaniin tutustutaan paremmin ja yhteistä tulevaisuutta aletaan suunni-tella. Tapailusta siirrytään vakavampaan parisuhteeseen määrittelyn kautta Knoppin ym. (2020) kuvauksen mukaisesti keskustelemalla ja sopimalla sitoutumisesta ja seksuaalisesta eksklusiivi-suudesta. Keskustelu voi olla selkeä ja sen kautta muodostuvat pelisäännöt voidaan ilmaista eks-plisiittisesti, mutta määrittely voi tapahtua myös osallistujien kuvaamana luonnollisesti, siten, että molemmat osapuolet ikään kuin vain tietävät, millaisessa parisuhteessa ovat.

Suhteen määrittelyn jälkeen seuraavat vaiheet ovat joko suhteen jatkuminen tai sen päättyminen.

Suhteen toivotaan jatkuvan elämän loppuun asti, jos siihen ollaan tyytyväisiä. Ero päättää

parisuh-76 teeseen sitoutumisen. Parisuhteen päättyminen eroon nähdään aina olemassa olevana mahdolli-suutena, johon halutaan suhtautua melko neutraalisti. Ero voi satuttaa, mutta olla myös paras ratkaisu kumppaneiden kannalta. Osallistujien neutraaliuteen pyrkivä suhtautuminen parisuh-teen päättymiseen vastaa eroon suhtautumista terapiakulttuurissa, jossa ero on ymmärrettävää, joskus jopa väistämätöntä (Maksimainen, 2010).

Larson, Wilson, Brown, Furstenberg ja Verman (2002) kuvasivat 2000-luvun alussa, että nuorilla aikuisilla olisi tulevaisuudessa aiempaa yhä suurempia toiveita parisuhteiden laatuun liittyen. Tu-losteni mukaan nuoret aikuiset jatkavat parisuhdetta niin kauan, kuin ovat siihen riittävän tyyty-väisiä, ja päättävät suhteen, jos se ei enää täytä heidän toiveitaan. Parisuhteen päättymiseen suh-tautumisessa onkin nähtävissä Giddensin (1992) puhtaan suhteen piirteitä.

Giddensin (1992) puhtaalle suhteelle ominaisesti osallistujat myös korostavat kommunikaation merkitystä parisuhteiden syntymiselle ja jatkumiselle. Kommunikaation lisäksi parisuhteen synty-minen ja ylläpito vaativat osallistujien mukaan pohdintaa ja itsetuntemusta, joiden voidaan katsoa olevan terapeuttisen eetoksen asettamia parisuhteiden onnistumiselle: onnistuminen vaatii itse-tuntemusta ja kykyä soveltaa itseitse-tuntemustaan omassa elämässään (Illouz, 1997, s. 199).

Giddensin (1992) puhtaasta suhteesta poiketen osallistujien parisuhteet eivät kuitenkaan ole va-paita esimerkiksi taloudellisesta ulottuvuudesta. Ihannekumppania ja -parisuhdettaan kuvailles-saan osallistujat kertovat erityisesti kumppanin sisäisistä ominaisuuksista ja suhteen kohdalla siitä, millaisia asioita he haluavat kokea suhteessaan, esimerkiksi luottamusta ja turvallisuuden-tunnetta. Osallistujilla on kuitenkin myös paljon konkreettisia toivomuksia parisuhteille, kuten teema kolme osoittaa. Keskeinen osa teemassa kolme muodostuu taloudellisiin resursseihin ja investointeihin liittyvistä toiveista. Mahdollisuutta taloudellisten investointien ja resurssien teke-miselle ja jakateke-miselle kumppanin kanssa voidaan pitää parisuhteen muodostamisen motivaatto-rina.

Sekä avioliiton solmiminen että lasten hankkiminen näyttäytyvät tulosten perusteella jälleen omaan valintaan perustuvina. Väestöliiton vuoden 2022 perhebarometrin (Sorsa, Ruohonen &

77 Rotkirch, 2023) mukaan valtaosan 20–45-vuotiaiden suomalaisten mielestä ihanteelliseen elä-mään kuuluisi omaa jälkikasvua. Tämän tutkimuksen perusteella kumppaneiden mielipiteet lap-sien hankkimisesta voivat ratkaista parisuhteen muodostamisen siten, että mielipiteiden tulee olla yhteneväisiä. Ne osallistujat, jotka kertovat toivovansa lapsia, kuvaavat toiveensa olevan erittäin voimakas ja merkittävä määrittäjä suhteen muodostamisessa. Lapsia pidetään myös keskeisenä parisuhteeseen sitouttavana tekijänä: kumppanista voi päästä eroon parisuhteen päätyttyä, omien lapsien toisesta vanhemmasta ei. Avioliittoon suhtaudutaan vähemmän painokkaasti: nai-misiin ollaan valmiita menemään, mutta asia ei muodostu lasten hankinnan kaltaiseksi kynnysky-symykseksi.

Kumppanin kanssa halutaan jakaa yhteinen arki, tavoitteet ja unelmat. Kumppani halutaan ottaa mukaan omaan tulevaisuuteen ja sen suunnitteluun. Jos tulevaisuudensuunnitelmat eivät ole yh-teneviä, voi syntyä ongelmia ja kumppanit joutuvat pohtimaan, löytyykö elämälle yhteistä säveltä.

Edellä kuvattu vastaa nuorten aikuisten toimintaa Shulmanin ja Connollyn (2013) kuvaamassa nuorten aikuisten romanttisten suhteiden kehittymisvaiheessa, jossa omia, henkilökohtaisia ta-voitteita suhteutetaan kumppanin tavoitteisiin. Shulmanin ja Connolyn mukaan nuorten aikuisten voidaan katsoa olevan romanttisessa kehityksessään vaiheessa, jossa he pyrkivät yhdistämään omat ja kumppaninsa suunnitelmat esimerkiksi työuraan mutta myös laajemmin elämään liittyen, luoden samalla pohjan pitkäaikaiselle kumppaniin sitoutumiselle. Suunnittelu ja unelmointi ovat vahvasti tulevaisuusorientoitunutta toimintaa. Tulevaisuutta suunnitellaan sekä yksin että yh-dessä kumppanin kanssa huomattavan paljon. (Shulman & Connoly, 2013, s. 30–31.)

Osallistujat painottavat kumppaneiden välisen ystävyyden tärkeyttä enemmän kuin kumppanei-den välisen rakkaukumppanei-den merkitystä. Kumppanista halutaan itselle paras ystävä. Baumeisterin ja Learyn (1995, s. 515) huomion mukaisesti kumppaneiden voidaan nähdä jossain määrin korvaa-van tarvetta muille ystäville, sillä kumppani täyttää sitä kuulumisen tarvetta, jonka täyttymiseen tarvittiin aiemmin muita ystävyyssuhteita.

Osallistujat haaveilevat yhteisistä asioista, jotka he voisivat jakaa kumppaneidensa kanssa. Kuiten-kin osallistujat liittävät parisuhteeseen myös ClarKuiten-kin ja Millsin (1979, s. 12–13) määrittelemiä vaih-dantaan perustuvaan ihmissuhteeseen kuuluvia vaatimuksia vaihdannan tasapuolisuudesta.

78 Nuoret aikuiset haluavat saada kumppaniltaan samassa suhteessa, kuin kokevat itse antavansa.

He eivät halua tulla hyväksikäytetyiksi: vaikka kumppania halutaan tukea, ei esimerkiksi taloudel-lista tukea olla valmiita antamaan loputtomiin.

Kuten olen edellä kuvannut, parisuhteen muodostamista ja parisuhteelle asetettuja toiveita voi-daan tarkastella Illouzin (2012, s. 18–21) ehdotuksen mukaisesti valinnan kategorian kautta. Sekä parisuhteiden muodostamisen että parisuhteeseen kohdistettujen toiveiden kohdalla on tulosteni perusteella kyse yksilöllisestä valinnasta, jonka ei koeta perustuvan ympäristön ohjailuun. Vaikka ihmiset eivät ole täysin vapaita ulkoisesta ohjailusta (Beck & Beck-Gernsheim, 1995, s. 41), osallis-tujien kuvausten perusteella nuorten aikuisten parisuhdekäsitys on korostuneen individualisti-nen: parisuhteisiin liittyviä valintoja ohjaa erityisesti yksilön oma, itsetutkiskelun avulla tunnistettu halu.