1 Ks. Haanilan, Salmisen & Telakiven artikkeli tässä numerossa.
2 Jälkimmäisessä tapauksessa kyse ei tietenkään enää ole varsinaisesti metafo-rasta, mutta tällainen hieman hämäävä nimitys on jäänyt käyttöön. Joskus puhutaan myös ”tietokoneanalogiasta”.
3 Oma tietokonemetaforaan liittyvä kes-kustelunsa koskee kysymystä, voidaanko minkä tahansa tarpeeksi monimutkaisen järjestelmän tulkita toteuttavan minkä tahansa algoritmin, ja onko asialla väliä.
Ks. esim. Gualtiero Piccinini, Compu-tational Modeling vs. CompuCompu-tational Explanation. Is Everything a Computer, and Does It Matter to the Philosophy of Mind? Australian Journal of Philosophy.
Vol. 85, No. 1, 2007, 93–115.
4 Ks. seuraava alaviite ja Allen Newell, Physical Symbol Systems. Cognitive Science. Vol. 4, 1980, 135–183.
5 Ks. luku 1 teoksesta Jerry A. Fodor, The Language of Thought. Harvard University Press, Cambridge, MA, 1975. On syytä huomata, että tietojenkäsittelytieteissä laskenta määritellään sikäli abstraktisti, ettei prosessoitavien symbolien edellytetä olevan millään tavalla sisällöllisiä. Kui-tenkin komputationaalinen mielenteoria rakentaa yhteyden mielen ja formaalin laskennan välille juuri soveltamalla representationalismin sellaista muotoa, joka väittää, että laskennassa käytetyt symbolit voivat olla sisällöllisiä jollain tapaa edustamalla (eli representoimalla) käsitteitä tai käsitteiden viittauskohteita.
Klassisesta komputationalismista on toki myös muotoiluja, joiden mukaan men-taaliset representaatiot tai prosessit eivät ole ainakaan sillä tavalla sisällöllisiä, että ne vastaisivat luonnollisen kielen käsit-teitä, ks. esim. Steven Stich, From Folk Psychology to Cognitive Science. The Case Against Belief. MIT Press, Cambridge, MA 1983.
6 On ehkä syytä huomata, että vaikka komputationalismia ja funktionalismia pidetään usein saman teorian eri puo-lina, ne ovat oikeastaan toisistaan riip-pumattomia. Funktionalistinen ratkaisu mieli–ruumis-ongelmaan voi siis selvitä, vaikka komputationalismi kuopattaisiin.
Funktionalismin voi tiivistää
väittee-seen, että mieli on prosessi eikä olio, ja komputationalismi pyrkii selventämään, minkälainen prosessi se on. Ks. Gual-tiero Piccinini, Functionalism, Compu-tationalism, and Mental States. Studies in the History and Philosophy of Science.
Vol. 35, No. 4, 2004, 811–833.
7 Ks. Jerry A. Fodor & Zenon W.
Pylyshyn, Connectionism and Cognitive Architecture. A Critical Analysis. Cog-nition. Vol. 28, No. 1–2, 1988, 3–71 ja Jerry A. Fodor & Ernest Lepore, The Red Herring and the Pet Fish. Why Concepts Still Can’t Be Prototypes. Cog-nition. Vol. 58, No. 2, 1996, 253–270.
8 Ks. Epsteinin essee tässä numerossa.
9 Hyvä neurolaskennan yleisteos, jossa näitäkin asioita käsitellään, on esim.
William Bechtel & Adele Abrahamsen, Connectionism and the Mind. Parallel Processing, Dynamics, and Evolution in Networks. 2nd ed. Blackwell, Malden, MA 2002.
10 Tästä syystä ajattelun systemaattisuuden selittämisen ohella erityisesti chomsky-lainen kielitiede oli tärkeä vaikuttava tekijä komputationalismin taustalla.
Noam Chomsky nimittäin osoitti, että mikäli luonnollista kieltä tarkastellaan periaatteessa äärettömänä kokoelmana lauseita, jotka puolestaan ovat säännön-mukaisia symbolirakenteita, voivat nämä rakenteet olla niin monimutkaisia, että niiden jäsentäminen edellyttää rekursii-visia sääntöjä ja sitä myötä työmuistia ja kontrolloitua kognitiivista prosessointia.
Tämä käsitys kielestä voidaan kyllä mie-lekkäästi myös kiistää, mutta ks. Noam Chomsky, Syntactic Structures. Mouton, Haag 1957 ja Noam Chomsky, Aspects of the Theory of Syntax. MIT Press, Cam-bridge, MA 1965.
11 Garrison W. Cottrell & Janet Metcalfe, EMPATH, Face, Emotion, and Gender Recognition Using Holons. Teoksessa Advances in Neural Information Proces-sing Systems, vol. 3. Toim. Richard P.
Lippmann, John E. Moody & David S. Touretzsky. Morgan Kaufmann, San Francisco 1991, 564–571.
12 Xu Liu, Steve Ramirez, Petti T. Pang, Corey B. Puryear, Arvind Govindarajan, Karl Deisseroth & Susumu Tonegawa, Optogenetic Simulation of a Hippo-campal Engram Activates Fear Memory
Recall. Nature. Vol. 484, No. 7394, 2012, 381–385.
13 Ks. esim. luku 2 teoksessa William Bechtel, Mental Mechanisms: Philosophi-cal Perspectives on Cognitive Neuroscience.
Psychology Press, New York 2006.
14 Jeffrey Shallit, Yes, Your Brain Cer-tainly Is a Computer. Recursivity-blogi 19.5.2016. Verkossa: recursed.blogspot.
fi/2016/05/yes-your-brain-certainly-is-computer.html. Kiitoksia Sami Torsso-selle kyseisen tekstin saattamisesta tie-tooni ja tässä yhteydessä kiitokset myös Olli Herraselle. Tämä kirjoitus syntyi pitkälti näitä kahta Epsteinin ja Shallitin tekstiä koskevasta ajatustenvaihdos-tamme.
15 Dario Floreano, Toshifumi Kato, Davide Marocco & Eric Sauser, Coevolution of Active Vision and Feature Selection. Bio-logical Cybernetics. Vol. 90, No. 3, 2004, 218–228.
16 Ks. edellinen viite.
17 Ks. Tim van Gelder, What Might Cog-nition Be, If Not Computation? The Journal of Philosophy. Vol. 92, No. 7, 1995, 345–381.
18 Tästä väkevästä antirepresentationalis-tisen huomion muotoilusta kiitän Aatu Koskensiltaa.
19 Hyvä katsaus arkisen intuitiivisen toiminnan ja kontrolloidun järkeilyn psykologisista eroista löytyy teoksesta Daniel Kahneman, Thinking, Fast and Slow. Farrar, Straus & Giroux, New York 2011. Lyhyt ja ajanmukainen yhteenveto symbolisen laskennan haasteista arki-järjen mallintamisessa on esim. Ernest Davis & Gary Marcus, Commonsense Reasoning and Commonsense Knowledge in Artificial Intelligence. Communica-tions of the ACM. Vol. 58, No. 9, 2015, 92–103. Kognitiivisten kykyjen yleisestä ei-rationaalisesta luonteesta erinomainen katsausartikkeli on Daniel Kahneman
& Gary Klein, Conditions for Intuitive Expertise. A Failure to Disagree. Ame-rican Psychologist. Vol. 64, No. 6, 2009, 515–526.
20 Ks. luku 5 teoksessa Dario Floreano &
Claudio Mattiussi, Bio-Inspired Artifi-cial Intelligence. Theories, Methods, and Technologies. MIT Press, Cambridge, MA 2008.
32 niin & näin 2/2017
Ville Lenkkeri,Joulun perinteet, sarjasta Pikkukaupungin sairaskertomus (2017).
”Ruokatunneilla me hoitajat aina yritimme saada parsittua sen jutut yhteen ja ymmärrettäviksi. Ja kyllä niille sitten naurettiinkin. Lenkkeri aina aloitti tarinansa poliklinikalla ja lopetti ne leikkaussalissa, eikä niitä kukaan oikein ymmärtänyt, ennen kuin saimme alut ja loput yhteen. Joskus piti kysyä apua siivoojiltakin, kun se oli puhunut myös koko matkan käytävässä.”
M
issä mieli loppuu ja muu maailma alkaa? Andy Clarkin ja David Chal-mersin kysymys synnytti pitkän ja monipolvisen keskustelun, joka on muokannut koko mielenfilosofian kenttää. He esittivät kuuluisassa artikkelissaan ”The Ex-tended Mind” (1998), että ulkomaailman apuvälineet, kuten muistikirjat tai tietokoneet, voivat olla kognitii-visten prosessien muodostamisessa mukana siinä missä aivot ja muut biologiset ruumiinosatkin.Clark ja Chalmers kuvaavat laajentunutta kogni-tiota esimerkein. Tunnetuimmassa esimerkkitapauksessa muistisairas Otto käyttää apunaan muistikirjaa, josta hän saa tarvitsemansa tiedot. Mennessään taidemuseoon hän tarkistaa sen sijainnin kirjastaan, kun taas normaa-limuistinen Inga luottaa biologiseen muistiinsa. Clarkin ja Chalmersin puolustaman yhdenvertaisuusperiaatteen (parity principle) mukaan Oton ja Ingan uskomukset toi-mivat samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko ne päänsi-säisiä vai -ulkoisia. Ulkoiset apuvälineet ovat uskomusjär-jestelmän laajentumia, jos ne ovat helposti, luotettavasti ja automaattisesti käytettävissä. Oton muistikirja täyttää mainitut ehdot, joten hänen uskomuksensa rakentuvat osittain tämän ulkoisen materiaalisen pohjan varaan.
Kognitiivisissa prosesseissa ratkaisevaa ei ole sijainti vaan niiden toiminnalliset roolit.1
Laajennetun mielen teoria nojaa perinteiseen kogni-tiotieteeseen, jossa mieltä verrataan tietokoneeseen. Tie-tokonemetaforan mukaan mieli on kuin tietokoneen oh-jelma ja aivot sen toteuttava laitteisto – sama ohoh-jelma voi toteutua myös erilaisessa laitteistossa. Tällaista kognitio-tieteen viitekehystä voidaan kutsua kognitivismiksi: mielen tilat ovat laskennallisia prosesseja, jotka määritellään niiden funktionaalisten eli toiminnallisen roolien perus-teella. Koska sama funktionaalinen tehtävä luo saman kognitiivisen tilan, tietokonemetaforan valossa mentaa-liset prosessit eivät riipu tietystä materiaalisesta perustasta, eikä ole periaatteellista syytä rajoittaa niitä vain aivojen sisäisiin prosesseihin. Kognitivismissa ruumista pidetään siis mielen laitteistona, mutta sille ei anneta suurta roolia kognitiivisten toimintojen selittämisessä.2
