Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia arviointitoiminnasta

Haastateltavat totesivat lasten tuottaman arviointitiedon olevan jokapäiväistä.

Osa haastateltavista koki, että lasten tuottamaa toiminnan arviointia saisi olla arjessa enemmänkin ja se olikin asia, jota pyrittiin tietoisesti lisäämään.

Mahdollinen arviointitiedon lisääntyminen koettiin tuovan työhön lisää mielekkyyttä ja rikkautta.

Lasten tuottaman arviointitiedon kerääminen koettiin toisaalta helpoksi ja toisaalta haastavaksi. Haastateltavat kokivat tiedon saamisen lapsilta melko

helpoksi, mutta käytännön toteutuksen ja etenkin muistamisen haasteellisemmaksi. Kuten Kaisa kuvaa, arviointitiedon kerääminen saattaa helposti jäädä hektisen arjen jalkoihin ”On se siinä mielessä niinku helppoo, mut se että se tulee tehtyä niin se on ehkä se, et se jää äkkiä kaiken alle helposti ellei sitä ota asiakseen.” Elina kuvaa, miten kiire ja muistamattomuus saattaa johtaa siihen, että arviointitieto jää varhaiskasvatuksen opettajan tekemien havaintojen ja oletusten varaan ” – – vaikeutena ehkä on enemmänkin se, että täytyy niinkun muistaa aina niitten tiettyjen hetkien jälkeen kysellä niitä ajatuksia, eikä vaan olettaa, että mitä lapset niinkun ajattelee.” Tällöin lapsen aito ääni jää kuulematta.

Kun arviointitiedon keräämisestä tulee jokapäiväinen rutiini, koettiin sen toteuttaminen myös helpompana.

Haastateltavat kokivat, että lasten arviointitiedon tuottamista on pitänyt harjoitella ja sen merkitys pitää tietoisesti ymmärtää, jotta siitä tulee rutiini. Myös tiimin keskeinen keskustelu koettiin tärkeänä. Elisa kuvaa alla, miten lapsen tuottama toiminnan arviointi on ollut hänellä pitkä prosessi, joka on osaltaan vieläkin kesken.

Se on helppoa, kun sen muistaa, mutta se on semmonen asia, että sen merkitys pitää tietoisesti ymmärtää, että sen oppii muistamaan, että kysyy lapsilta sitä [toiminnan arviointia] – –. Arviointi on tosi hedelmällistä, mutta se pitää erikseen muistaa joka kerta, et se ei oo ehkä vielä niinku ainakaan mun kohdalla, se ei oo ihan automaatio. Että, mun täytyy muistaa se, että mä kysyn sen, tai mun on tarvinnu harjoitella sitä, että mä opin käyttämään sitä järkevästi siinä mun työssä välineenä. – – Niin ehkä ne on tässä niinku vuosien saatossa muovautunu, että tää on varmaan niin, että mä en oo ottanu tätä välinettä, että niinkun sen käyttöönottaminen on ollu pidempi prosessi. On menny aikaa ennen kun sen merkityksen on sisäistäny. Ettei ajattele, että se on niin, että ”oliko kivaa”. Ja että mun täytyy tehdä nyt kaikkea mahdollisia asioita, että aina olis kauheen kivaa. Et sen ymmärtäminen ja tiimin kanssa vaatii sitä, että keskustellaan aiheesta. (Elisa) Haastatteluista nousi esille, millä tavoilla arviointitiedon keräämisestä saisi helpommin muistettavan ja rutiininomaisen, jolloin sen toteuttaminen olisi helpompaa. Kaisa kertoo alla, miten toimintasuunnitelmaan kirjaaminen on helpottanut muistamista sekä miten lapset ovat ottaneet arvioinnin omakseen.

Se on asia, joka usein jää. Että sit jos et ota sitä sillai, että se on vaikka kirjattuna johki toimintasuunnitelmaan, että ens kuussa nyt panostetaan. Me ollaan yritetty just toimintasuunnitelmaan kirjata, että aina kuukauden niinku teema, et mitä me arvioidaan. Niin joo, se auttaa jonkun verran, mutta se helposti tässä arjessa unohtuu. Mutta sitte ku sä sen pari kertaa muistat ottaa, niin sitte lapsetki jo itse niinku toimii automaattisesti ja menee tekeen sen arvioinnin. Esimerkiks me

alotettiin ruokarauhan arvioinnista, että minkälainen oli niinku oma panos ryhmän ruokarauhan säilyttämiseen, niin tota se oli vaan lounaalla ekaks alkuun, niin sit kuitenki ku siitä tuli semmonen rutiini, niin sit lapset, ennen ku ne lähti pois ruokahuoneesta, niin ne kävi arvioimassa automaattisesti. Vaikkei sitä ollu niinku pyytänytkään. Mutta aina se, että se tulee otettua, niin se on ehkä semmonen haaste – –. (Kaisa)

Omalla motivaatiolla koettiin olevan merkitystä lasten tuottaman toiminnan arvioinnin toteutuksessa. Elina kuvaa, miten oma motivaatio tiedon keräämisestä on vaikuttanut arviointitapojen monipuolistumiseen: ”Siis, kyl mä koen tän sillain, et nyt kun on ruvennu ite ehkä enemmän selvittään asioita ja tiimi on sellanen, et on motivoitunut tällaseen näkökulmaan. Niin, on alkanut löytään enemmän välineistöä – –.” Ylipäätään koko tiimin motivoituminen nähtiin arviointitoimintaa helpottavana asiana. Lisäksi lasten tunteminen ja sitä kautta syntyvä vahva luottamus nähtiin positiivisena tekijänä lasten mukaan ottamisessa toiminnan arviointiin.

Hektisestä arjesta syntyvä ajan puute ja vaikeus irrottautua lapsiryhmästä koettiin haasteena toiminnan kehittämisen kannalta. Jonkin uuden pedagogisen elementin tuominen (tässä tutkimuksessa lasten tuottaman toiminnan arvioinnin lisääminen) lapsiryhmään vaikeutuu ajan puutteen vuoksi, jolloin tiimi ei välttämättä pääse keskustelemaan tarpeeksi yhdessä. Yhteinen keskustelu olisi tärkeää, jotta kaikki tiimin kasvattajat olisivat tietoisia uudesta asiasta ja sitoutuisivat mahdollisimman hyvin. Varhaiskasvatuksessa tiimityön merkitys korostuu, sillä haastateltavat kokivat, ettei yksi ihminen voi viedä ryhmän toimintaa eteenpäin. Tiimityössä koettiin myös tärkeänä kehittämistyön tasapaino, jottei käy niin, että väsyttää tiimikaverit jatkuvalla kehittämisen tarpeella. Milla kuvaa alla tiimin ja yhteisen keskustelun merkitystä kehittämistoiminnassa.

– – se että nytkin mä mietin tätä, et sain tän järjestymään tämän meidän istunnon, ni kyllä se vaatii tänä päivänä lapsiryhmästä aika hurjasti. Että pääsee tiimin väki ylipäätänsä niinku keskustelemaan tärkeistä asioista. Koska tiimin pitää ensin yhdessä olla istumassa, miettii, et miten niitä asioita viedään eteenpäin. (Milla) Kysyessämme varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia arviointiin liittyvästä koulutuksesta, saimme vahvistusta aiheemme ajankohtaisuudesta.

Haastatteluista kävi ilmi, ettei arviointitoiminnasta ja erityisesti lasten ottamisesta mukaan arviointiin ole ollut koulutuksia, mutta aihe on kuitenkin ollut esillä muissa

koulutuksissa parin viimeisen vuoden aikana. Toisaalla arviointi on nostettu esille koko päiväkodin tasolla ja se on ollut yhteisenä kehittämiskohteena. Osa myös toivoi, että aiheesta voisi olla enemmän koulutusta, jolloin saisi esimerkiksi välineitä eri ikäisten lasten mukaan ottamiseen toiminnan arviointiin.

Haastateltavat eivät ole olleet ulkopuolisessa koulutuksessa, joka liittyisi arviointiin, mutta aihetta on käsitelty päiväkotien sisäisissä koulutuksissa.

Pedaillat ja kasvattajakahvilat ovat siis täyttyneet arviointiin liittyvästä keskustelusta. Haastateltavien puheissa korostui tiedon jakaminen ja yhteinen ideointi sekä oma kiinnostus aiheeseen, jonka kautta pystyy motivoimaan muita tiimin jäseniä. Eräs haastattelija kertoi asian tulleen tutuksi opiskelijan kautta, mikä kertoo osaltaan opiskelijoiden vierailujen merkityksestä varhaiskasvatuksen kentällä. On hienoa, että opiskelijat pystyvät viemään uusia ideoita, oivalluksia ja pohdintaa vaativia asioita varhaiskasvatuksen kentällä oleville opettajille.

6 POHDINTA

Tässä luvussa tarkastelemme tutkimuksemme tuloksia peilaten niitä teoreettiseen viitekehykseen ja aikaisempaan tutkimustietoon. Lisäksi paneudumme tutkimuksemme eettisyyteen ja luotettavuuteen, arvioiden niiden toteutumista tutkimuksessamme. Lopuksi esitämme johtopäätöksiä sekä jatkotutkimusideoita.