Avioerosta elämäntilanteena on tarjolla erittäin runsaasti tutkimustietoa useista eri maista ja useilta eri tieteenaloilta, toteavat amerikkalaistutkijat Brentano &
Clarke-Stewart (2006). He ovat tehneet meta-analyysia aiemmin toteutetuista avioerotutkimuksista ja niiden lähtökohdista sekä empiirisistä tuloksista. Sen vuoksi voidaan kysyä, onko eroissa enää mitään tutkittavaa? Esimerkiksi Bren-tano & Clarke-Stewart (2006) kysyvät: mitä tutkittavaa jää enää jäljelle, kun on käyty läpi valtaisa määrä jo aihepiiristä tarjolla olevaa teorian muodostusta ja empiiristen tutkimusten tuloksia.
Avioerot ovat olleet myös laajan sosiaalitieteellisen kiinnostuksen kohteena.
Esimerkiksi sosiologista tutkimusta ilmiöstä on tuotettu sekä mikro- että mak-rotasolla. Mikronäkökulmasta, jossa tarkastelun kohteena on ero eri puolineen yksilöiden toimintana, kokemuksina ja vuorovaikutuksena, on tutkimuksia esimerkiksi eronneiden puolisoiden keskinäisestä, puolisoiden ja lasten sekä puolisoiden ja eroperheen ulkopuolisten toimijoiden, suvun ja ulkopuolisten henkilöiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
Suomen osalta voidaan todeta, että pelkästään erojen mahdolliset kulttuu-risidonnaiset ilmiöt ovat kiinnostavia. Amerikkalaistutkimuksia, joihin edellä mainittujen tutkijoiden näkemykset perustuvat, on tarpeen lokalisoida suoma-laisiin olosuhteisiin. Ero on aina paikallinen ilmiö monessa mielessä. Se on syil-tään ja seurauksiltaan erilainen eri kulttuuripiireissä ja niiden lukuisissa ala-ryhmissä, kuten eri ammatti-, sukupuoli- ja sosiaaliryhmissä.
Avioeron koettuja vaikutuksia, sekä eronneisiin että heidän lapsiinsa, on tutkittu paljon. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat tällöin olleet eron vaiku-tukset puolisoiden hyvinvoinnin eri ulottuvuuksiin, kuten terveyteen, talouteen ja sosiaalisiin suhteisiin sekä niihin liittyen mm. uudelleen avioitumisen merki-tys hyvinvointitekijänä, on kiinnostanut tutkijoita.
Edellä mainittujen näkökulmien lisäksi erojen seurauksina syntyneiden uusperheiden kysymyksiä on tässä yhteydessä tarkasteltu sekä uuden liiton solmineiden että uusperheiden lasten näkökulmista. Lasten näkökulma onkin ollut monissa erotutkimuksissa keskeinen. Voidaan väittää jopa erotutkimusten painottuvan kohteiltaan naisiin ja lapsiin.
Makronäkökulmassa avioeroa, sen syitä ja seurauksia tarkastellaan sekä yhteiskunnan rakenteellisena kysymyksenä että yhteiskunnan alajärjestelmien ja toimintafunktioiden näkökulmista. Tällöin avioeron tarkastelun kontekstina voi olla esimerkiksi perheinstituution toiminta ja funktiot yhteiskunnassa, ku-ten avioerojen merkitykset sosialisaation kysymyksissä tai vaikkapa ero sosiaa-lisen turvallisuuden kysymyksenä.
Suomessa on viime vuosien aika julkaistu useita tutkimuksia mm. avio-eron sosiaaliturvafunktioista, vaikka eroa ei pidetäkään sosiaaliturvajärjestel-mässämme muiden sosiaalisten riskien kaltaisena omine vakuutus- ja
palvelu-23
järjestelmineen. Eron on kuitenkin todettu olevan edellisten kaltainen taloudel-linen riski (ks. esim. Airio 2010).
Rakenteellisesta näkökulmasta ovat avioerotutkimuksen kohteeksi asettu-neet myös erojen määrälliset muutokset taustatekijöineen yhteiskunnittain tai vaikkapa eri yhteiskuntien erilaisten hyvinvointivaltiomallien yhteydet erojen yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja merkityksiin. (Brentano &
Clarke-Stewart 2006; Hiilamo 2009.) Tällöin on löydetty huomattavia eroja siinä, millaiseksi eron vaikutukset muodostuvat eroaville puolisoille ja heidän per-heilleen.
Erot noudattelevat tässä mielessä monin osin hyvinvointivaltiomallien vä-lisiä eroja. Esimerkiksi Saksassa, keski-eurooppalaisen hyvinvointivaltiomallin maassa naisten taloudellinen asema heikkenee usein radikaalisti eron seurauk-sensa, mikä kytkeytyy maan sosiaaliturvajärjestelmälle ominaiseen ns. yhden elättäjän malliin. Naisen asema ja sosiaaliturva on sidoksissa mieheen ja hänen työmarkkina-asemaansa. Kun liitto purkautuu, jäävät naiset usein taloudellises-ti tyhjän päälle heikon työmarkkina-asemansa vuoksi.
Huolimatta aiemman tutkimuksen runsaudesta, on uuden erotutkimuksen tarvetta edelleen olemassa Brentanon ja Clarke-Stewartin arvion mukaan run-saasti. He ovat edellä mainitussa (Brentano & Clarke-Stewart 2006, 240-241) kokoavassa katsauksessaan listanneet suuren joukon edellä mainituista muu-tospaineista juontuvia lisätutkimuksen tarpeita. Osa näistä tarpeista liittyy eron mahdolliseen kontekstisidonnaisuuteen, osa aiemmin kokonaan tutkimatta jääneisiin teemoihin.
Jatkuva ja ehkä kiihtyväkin yhteiskunnallinen muutos sekä sosiaaliteorian alueella tapahtuva uudistustyö, jossa myös avioeron muodot, sisällöt ja tulkin-nat muuttuvat, synnyttävät tarvetta päivittää aiempaa tutkimusta sekä teoreet-tisesti että empiirisesti. Voidaan olettaa, että yhteiskuntien ja niiden alajärjes-telmien sekä elämäntapojen muuttuessa myös erojen vaikutukset ja kulttuuriset merkitykset muuttuvat. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmien muuttuessa syntyy uusien tulkintojen mahdollisuuksia. Yksi tällainen merkittävä teoreetti-nen paradigman vaihdos on ollut gender -tutkimuksen viriämiteoreetti-nen ja valtavir-taistuminen.
Eron vaikutuksia selitetään myös monet sosiaalitutkimuksen perinteisistä taustamuuttujista, vaikkakaan ei yksiselitteisesti. Esimerkiksi ikä näyttää olevan selittävä tekijä eron aiheuttamille kielteisille vaikutuksille; yleensä iäkkäämmät kokevat eron kielteisemmin kuin nuoremmat. Erolla voi olla esimerkiksi hyvin-kin hienojakoisia ikävaiheisiin liittyviä eroja; esimerkiksi eräiden tutkijoiden mukaan ero on miehille helpointa kolmenkymmenen ja naisille neljänkymme-nen ikävuoden paikkeilla (Brentano & Clarke-Stewart 2006, 77, 78).
Kulttuurisessa muutoksessa myös sosiaalieettinen ymmärrys, josta eroja tarkastelemme niin tutkijoina kuin kansalaisinakin, muuttuu. Myös avioliitot ja erot voidaan muuttuneessa kontekstissa nähdä aiemmasta poikkeavina
tutki-24
muskohteina. Ehkä myös on perusteltua siirtää erotutkimuksen näkökulmaa järjestelmistä toimijoihin päin.
Poliittisessa mielessä avioerojen yhteydessä voidaankin nostaa esiin kaksi pääkysymystä. Väestöryhmien näkemykset avioeroihin ovat viime vuosikym-meninä suuresti muuttuneet. Voidaan sanoa, että perheen ja aviosuhteen pitä-minen normaaliin aikuistumiseen ja elämänkulkuun liittyvänä asiana, ei ole enää itsestään selvää. Monimuotoisuus sallitaan ja sitä myös tuetaan eri tavoin yhteiskunnassa parisuhteiden muodostamisessa ja vakiinnuttamisessa. Vain osalle väestöä ydinperhe on enää yhteiskunnan perussolu.
Toisaalta esimerkiksi pohjoismaisessa kontekstissa on vaikea tulkita tradi-tionaalista ydinperhettä enää yhteiskunnan perussoluksi ja esimerkiksi sen sosialisaatiofunktion ja muun perhepolitiikan yksinomaisena toteuttajana esi-merkiksi varhaiskasvatuksen vaiheessa. Tosin tässä saatetaan elää murroksessa, kun perheen tehtäviä ottaneen hyvinvointivaltion asemaa ja perhepoliittisia tehtäviä arvioidaan uudelleen nykyisessä, meneillään olevassa pohjoismaisen yhteiskuntapolitiikan muutoksessa.
Edellä mainitut yhteiskuntien muutokset vaikuttavat avioeroteorioiden osatekijöihin ja luovat tarvetta testata olemassa olevia teorioita uusissa konteks-teissa; esimerkiksi muuntamalla niitä uuden empiirisen tiedon varassa vastaa-maan uusia konteksteja sekä tarkentamalla vanhojen teorioiden pätevyysalaa lisäehdoilla.
Samaan tutkimuskategoriaan kuuluu myös teorioiden koetteleminen eri maissa ja niiden eri väestöryhmissä, mikä luo vastaavasti uuden tutkimuksen tarvetta. Tällaista yhteiskuntien sosiaalisen rakenteen eriytymiseen liittyvää hienojakoista tutkimusta on edelleen liian vähän tarjolla.
Myös kokonaan uusia tutkimuskohteita löytyy avioeron aihealueesta jat-kuvasti. Tämä saattaa tuntua tutkimusten olemassa olevan runsauden vuoksi paradoksaaliselta. Brentanon ja Clarke-Stewartin (2006) mukaan lisää tällaista uutta tutkimusta kaivataan esimerkiksi eroista prosesseina, erojen merkityksistä yhteiskunnan elämäntavoiltaan eriytyneissä alaryhmissä ja eroon johtaneista tapahtumakuluista sekä erojen vaikutuksista.
Avioerojen yleistyminen ja eroihin edelleen liittyvät monet kielteiset piir-teet luovat myös soveltavan yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen tarvetta. Yh-teiskuntapoliittisesti erojen merkitys lienee kasvanut viime vuosina. Erot ovat yleistyneet kaikissa pitkälle kehittyneissä teollisuusmaissa niiden eri väestö-ryhmissä, mutta silti eroihin liittyy edelleen runsaasti yhteiskuntapoliittisesti kielteisiä ilmiöitä.
Avioeron kielteisistä vaikutuksista vallitsee tutkijoitten kentässä varsin yh-tenäinen käsitys; avioero on edelleen väestöryhmätasolla hyvinvoinnin riskiti-lanne, se ei ole yleensä neutraali elämänvaihe kenellekään sen osapuolelle. Tie-tysti tälle aggregaattitason tilastolliselle säännönmukaisuudelle voi löytyä yksi-lötasolla poikkeuksiakin.
25
Erojen lukuisat kielteiset puolet (hyvinvoinnin vajeet) herättävät kysymyk-siä siitä, miten erojen määriin voitaisiin vaikuttaa yhteiskuntapolitiikan toi-menpitein, miten esimerkiksi erojen kielteisiä vaikutuksia voitaisiin lievittää kehittämällä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja tai vaikkapa, miten eroja voitaisiin ennakoida ja esimerkiksi kansalaiskasvatuksella pyrkimällä vaikut-tamaan huonosti toimivien avioliittojen solmimista vastaan ennaltaehkäisevästi ennakoimalla tutkimustiedon avulla tekijöitä, jotka ovat eroon johtaneissa pro-sesseissa keskeisiä.
Tämänkaltaisissa soveltavissa tutkimuksissa voitaisiin ottaa nykyistä mo-nipuolisemmin huomioon sekä eroprosessia edeltävät elämänvaiheet että avio-liiton aikaiset elämäntilanteet ja puolisoiden elämänkulku keskeisine vaihei-neen. Soveltamiseen tähtäävissä tutkimuksissa voitaisiin myös käyttää aiempaa monipuolisemmin erilaisia metodologisia lähestymistapoja ja tutkimusotteita.
Tällaisia metodeja voisivat olla tällöin esimerkiksi biografinen, narratiivi-nen ja ylipäätään laadullisen tapaustutkimuksen tutkimuksen otteet, joilla pääs-tään kiinni eroavien ja muiden erojen kannalta relevanttien toimijaryhmien kokemusmaailmaan ja ilmiöiden eriytymiseen. Kvantitatiivinen tutkimustieto antaa usein korkeintaan viitteitä kohdistuessaan suuriin aggregaatteihin.
Laadullinen tutkimus voi myös palvella tässä yhteydessä myöhempää määrällistä tarkastelua sellaisten eron puolien tutkimuksessa, joista on toistai-seksi liian vähän tietoa kvantitatiivisen asetelman virittämitoistai-seksi. Tällainen koh-de on esimerkiksi avioerojen myönteisten puolien tutkimus.
Myös pitkittäistutkimuksen otteella, sekä määrällisellä että laadullisella olisi käyttöä, esimerkiksi selvitettäessä avioeron vaikutuksista lapsiin, tutkitta-essa prosessinäkökulmasta eroja erilaisissa vähemmistöryhmissä.
Politologista tutkimusotetta voitaisiin soveltaa mm. kohdennettaessa huo-mio avioerojen edellä mainittuihin poliittisiin aspekteihin ja implikaatioihin sekä empiirisesti niihin yhteiskunnan ja yhteisöjen käytäntöihin ja rakenteisiin, joilla eron eri puoliin voidaan vaikuttaa ja luoda edellytyksiä erojen kielteisten seurausten kohtaamiseen.
Avioerojen vaikutuksia koskevissa tutkimuksissa (ks. Brentano & Clarke-Stewart 2006, 241) on korostunut avioeron kielteisten vaikutusten tutkimus niin eronneille puolisoille kuin heidän lapsilleen. Myös erojen myönteiset merkityk-set olisi syytä ottaa tutkimuksissa aiempaa monipuolisemmin ja syvällisemmin tarkasteltaviksi. Erojen myönteisten puolien tutkiminen voisi tuottaa paitsi parempaa ymmärrystä eroista yhteiskunnan ilmiöinä, mutta myös sovellettavaa tietoa toimintaan, jossa pyritään tukemaan eronneita ja heidän läheisiään eron aiheuttamissa erilaisissa ongelmatilanteissa.
Tässä tutkimuksessa teemana ovat miesten erot ja erityisesti sellaiset erot, joissa nainen on aloitteen tekijänä, ja jotka tulevat miehelle tahdonvastaisena yllätyksenä. Tutkimuksen kohdalla voidaankin puhua ns. hylättyjen miesten ongelmasta. Millainen on heidän eronsa ja miten hylätyt miehet selviytyvät eroistaan?
26
Tällainen kysymyksen asettelu kytkeytyy tasa-arvoistuvaan suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa sukupuolten roolit ovat rajusti muuttuneet sekä työelä-mässä että yksityisessä sfäärissä. Miten muutos näkyy eroissa ja miten miehet toimivat tilanteessa, jossa joutuvat toteamaan riittämättömyytensä? Millainen on tällaisen miehen kokemus erostaan ja miten eron vaikutukset ilmenevät hänen eronjälkeisessä elämässään?
27